Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo"

Transkriptio

1 Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä Salo

2 Esityksen sisältö 1. Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä 2. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän, YTR:n verkosto, tehtävät ja työmuodot 3. Kunnan ja kylätoimijoiden yhteistyö paikallisessa kehittämisessä 2

3 Paikkaperustainen kehittäminen place based policy Aluekehittäminen ja aluepolitiikka, joka tunnistaa monimuotoisuuden ja ottaa huomioon paikan lähtökohdat ja tarpeet. Paikkaperustaista tehdään kaikilla tasoilla kansainvälisestä paikalliseen. Paikallisilla olosuhteilla on merkitystä, kun tarkastellaan ihmisen elinympäristöä, hyvinvointia, toimintaa, kulttuuria ja kokemuksia. 3

4 Paikkaperustainen kehittäminen Paikkaperustainen kehittäminen vahvistaa sujuvan arjen rakenteita ja parantaa elämänlaatua Kehittämisessä ymmärretään alueen resurssit ja toimintamahdollisuudet oleellinen ero eri paikkojen välillä. Kansallisessa Maaseutupolitiikan kokonaisohjelmassa on paikkaperustainen kehittäminen otettu ohjelman lähtökohdaksi 4

5 Mikä YTR on? Valtioneuvoston asettama yhteistyöelin ja verkostomainen työtapa, johon osallistuu satoja ihmisiä useista ministeriöistä ja muista organisaatioista 36 jäsentä ja varajäsentä 30 organisaatiosta, 6. toimikausi Pääsihteeri ja sihteeristö (noin 20 jäsentä) Teema- ja työryhmien ja niiden alueellisten ryhmien jäsenet Valtakunnallisten maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeiden toteuttajat Suomen maaseutupolitiikan verkostoon kuuluu lisäksi tuhansia toimijoita hallinnosta, tutkimus- ja koulutusorganisaatioista sekä yksityiseltä ja kolmannelta sektorilta kylistä kansainväliselle tasolle saakka. 5

6 6

7 YTR:n tehtävät 1/2 1. Maaseutupoliittisen kokonaisohjelman sekä Maaseutupoliittisen toimenpideohjelman toteuttaminen ja seuranta hallinnonalojen ja hallinnon ulkopuolisten toimijoiden yhteistyönä sekä hallituksen maaseutupoliittisten linjausten valmistelu ja toteuttaminen hallituksen apuna 2. Maaseutupolitiikan ja maaseudun kehittämisen rakenteiden ja toimintatapojen kehittäminen verkostomaiseen toimintaan ja kumppanuuteen perustuen ja tukemaan paikkaperusteista politiikkaa 3. Teemakohtainen kehittämistyö erityisesti maaseutupoliittisessa kokonaisohjelmassa määritellyillä temaattisilla painopistealoilla 4. Maaseutututkimuksen ja -osaamisen vahvistaminen mm. valtakunnallisilla maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeilla 7

8 YTR:n tehtävät 2/2 5. Maaseututoimijoiden kansallisen ja kansainvälisen verkostoitumisen ja kokemustenvaihdon edistäminen 6. Maaseutuvaikutusten arvioinnin kehittäminen ja käyttöönoton edistäminen ja seuranta 7. Vaikuttaminen mm. osallistumalla ja antamalla lausuntoja useilla hallinnonaloilla vireillä oleviin maaseutupoliittisesti merkittäviin hankkeisiin 8. Paikallisen kehittämisen rakenteiden ja työtapojen vahvistaminen 9. Maaseudun, saariston ja kaupungin vuorovaikutuksen ja yhteistyön edellytysten parantaminen yhdessä kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmän, saaristoasiain neuvottelukunnan sekä muiden osapuolien kanssa 10. Kansallisen ja EU:n maaseutu- ja aluepolitiikan yhteensovittamiseen osallistuminen. 8

9 YTR:n verkostot Tukevat maaseutupoliittisen kokonaisohjelman toteuttamista Verkostoissa 1-3 erityisasiantuntijaa, jotka toimivat osittain YTR:n rahoittamina 1. Kansalaistoiminta 2. Elämänlaatu 3. Infra ja maankäyttö 4. Elinkeinot ja osaaminen 5. Ekosysteemipalvelut 6. Harvaan asuttu maaseutu 7. Identitetsbaserat nätverk - IDNET Verkostojen toiminta on avointa kaikille kiinnostuneille! 9

10 1 Kansalaistoiminnan verkoston tavoitteet lähidemokratia toimii maaseudulla hyvin kansalaisyhteiskunta on aktiivinen kansalaistoimijoiden ja kuntien yhteistyö sujuu, jolloin paikallinen kehittäminen on vahvaa maaseudun asukkaat ja yhteisöt osallistuvat ja vaikuttavat yhteiskunnan ja lähiympäristön kehittämiseen sekä sitä koskevaan päätöksentekoon monipuolisesti 10

11 2 Elämänlaatuverkoston tavoitteet VISIO: Tavoitteena vuoteen 2020 on, että maaseudulla asuminen ja eläminen on monipuolista. Laadukkaat palvelut mahdollistavat hyvinvoinnin, asumisen ja yrittämisen maaseudulla. Palvelut on tuotettu asukkaiden lähtökohdista, eri väestö- ja ikäryhmät huomioiden ja siten, että ne vahvistavat ihmisten osallisuutta yhteisöjensä ja yhteiskunnan jäseninä. Palvelut ja arjen tuki: tavoitteena on palvelumallien kehittäminen ja käyttöönotto. Työssä otetaan huomioon lähipalvelujen saavutettavuus ja arjen sujuvuus. MPO Maaseutuasuminen: tavoitteena on lisätä tietoa maaseudun erilaisista asumismuodoista kuten esim. yhteisöllinen asuminen. Opetus: tavoitteena on tuoda esille ja toimia aloitteellisena opetuksen uusissa järjestämisratkaisuissa sekä tukea lähi- ja pienkoulukeskustelua. 11

12 Kunnan ja kylätoimijoiden yhteistyö lähidemokratia Kuntalaki mahdollistava, tarkoituksena luoda edellytykset kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteutumiselle kunnan toiminnassa. 5. luku Kunnan asukkaiden osallistumisoikeus 22 (nyk. 27) kansalaisraati, osallistuva budjetointi ym. alueelliset toimielimet 37 Vaatii asennemuutosta meissä kaikissa! 12

13 Palvelut Yhteistyö, julkinen, yksityinen ja kolmas sektori, uudet toimintatavat Normijoustot Hyvät käytännöt leviämään, pilottihankkeita Kylien mahdollisuudet tuottaa palveluita Mitä SOTE- tuo tullessaan? 13

14 Kunnan ja kylätoimijoiden yhteistyö - esim. kyläsuunnitelmat Maaseutunäkökulma kunnan strategiassa kyläsuunnitelmat hyödynnetään kunnassa Kunnan vuosikello Sähköinen hyvinvointikertomus Tärkeää on vuorovaikutus molempiin suuntiin! 14

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen Kylätoiminnan neuvottelupäivät Tampere 16.11.2015 Tauno Linkoranta YTR:n verkostot Tukevat maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2014-2020

Lisätiedot

MAASEUDUN TULEVAISUUS

MAASEUDUN TULEVAISUUS Alue- ja kaupunkipolitiikan keskustelutilaisuus 21.4. 2017 MAASEUDUN TULEVAISUUS Christell Åström, pääsihteeri Maaseutupolitiikan neuvosto MANE TAUSTA 1995-2015 Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 1995-2015

Lisätiedot

MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTO ja sen laaja #maaseutupolitiikka

MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTO ja sen laaja #maaseutupolitiikka MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTO ja sen laaja verkosto @Maaseutupolitiikka #maaseutupolitiikka VUODESTA 1988 NYKYPÄIVÄÄN 1988-1991 Maaseudun kehittämisprojekti 1992-1994 Maaseutupolitiikan neuvottelukunta 1995-2015

Lisätiedot

Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma 2014-2020

Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma 2014-2020 Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma 2014-2020 Lähiruokaa ja matkailua -hanketreffit Heidi Valtari, Ruoka-Suomi -teemaryhmä, Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea Mikä YTR on? Valtioneuvoston

Lisätiedot

MAASEUTUPOLIITTINEN SELONTEKO MAASEUTUPOLIITTINEN KOKONAISOHJELMA

MAASEUTUPOLIITTINEN SELONTEKO MAASEUTUPOLIITTINEN KOKONAISOHJELMA MAASEUTUPOLIITTINEN SELONTEKO 2009-2020 5. MAASEUTUPOLIITTINEN KOKONAISOHJELMA 2009-2013 Maaseutu hyvinvoinnin lähde Valmisteluprosessi ja keskeiset linjaukset Maaseutupolitiikan verkosto VALTIONEUVOSTO

Lisätiedot

MAASEUDUN KEHITTÄMINEN OSANA ALUEKEHITTÄMISTÄ

MAASEUDUN KEHITTÄMINEN OSANA ALUEKEHITTÄMISTÄ Lapin maaseutufoorumi 20.-21.2.2012 MAASEUDUN KEHITTÄMINEN OSANA ALUEKEHITTÄMISTÄ Eero Uusitalo professori, maaseutuneuvos, YTR:n pääsihteeri 20.2.2012 Maaseutu on oma politiikanalansa ja nivoutuu monin

Lisätiedot

Visio Suomen maaseudusta vuonna 2020: Maaseutu on monimuotoinen ja arvostettu osa suomalaista yhteiskuntaa.

Visio Suomen maaseudusta vuonna 2020: Maaseutu on monimuotoinen ja arvostettu osa suomalaista yhteiskuntaa. Visio Suomen maaseudusta vuonna 2020: Maaseutu on monimuotoinen ja arvostettu osa suomalaista yhteiskuntaa. Tilaa, väljää asutusta ja paikallisia ratkaisuja hyödynnetään hyvinvoinnin lähteenä ja kestävän

Lisätiedot

Harvaan asutun maaseudun

Harvaan asutun maaseudun Harvaan asutun maaseudun verkosto Lapin HAMA Rauno Kuha 3.10.2015 Lapin kylätoimintapäivät Maaseudun yhteistyöryhmä Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä YTR on valtioneuvoston asettama yhteistyöelin Yhteistyöryhmässä

Lisätiedot

Kylät maaseutupolitiikan kokonaisuudessa

Kylät maaseutupolitiikan kokonaisuudessa VOIMISTUVAT KYLÄT -kampanja 2010-2012 Voimistuvat kylät-kampanja 14.-15.10.2011 Etelä-Karjala, Imatra Kylät maaseutupolitiikan kokonaisuudessa Eero Uusitalo professori, maaseutuneuvos, YTR:n pääsihteeri

Lisätiedot

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 mikko.martikainen@tem.fi laura.janis@tem.fi Mikko Martikainen 1 Mihin TEM ajatus perustuu? Yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuus Toimittajayhteistyö missä toimittajilla/palveluiden

Lisätiedot

Hyvinvointi on koko elämä. Pohjois Pohjanmaan hyvinvointifoorumi Kunta on asukkaidensa yhteisö

Hyvinvointi on koko elämä. Pohjois Pohjanmaan hyvinvointifoorumi Kunta on asukkaidensa yhteisö Hyvinvointi on koko elämä Pohjois Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 2018 Kunta on asukkaidensa yhteisö Hannu Kallunki yhteistyöryhmän puheenjohtaja, sosiaalineuvos Kunta on asukkaidensa yhteisö hallinnon tulee

Lisätiedot

Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila

Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila 6.6.2014 Leader-ryhmät Toimintaa ohjaavat ohjelmat, lait ja asetukset Kansallinen taso: -Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma -Laki maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Taulukko. Vuoden 2015 hankehakuun saapuneet hakemukset ja käytettävissä olevat varat. Haettu Kokonaiskustannusarvio

Taulukko. Vuoden 2015 hankehakuun saapuneet hakemukset ja käytettävissä olevat varat. Haettu Kokonaiskustannusarvio 13.2. Yhteenveto maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän YTR:n hankehakuun syksyllä 2014 saapuneista hakemuksista ja hankeryhmän rahoitusesityksistä vuodelle TEM ja MMM haut erikseen Valtakunnallisia maaseudun

Lisätiedot

Aluekehittäminen ja TKIO

Aluekehittäminen ja TKIO Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme Aluekehittäminen ja TKIO Petra Stenfors 5.2.2019 Aluekehittämisen määrittely (HE alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista) Toimijoiden yhteistyö

Lisätiedot

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa. Erityisasiantuntija/MANE kansalaistoiminnan verkosto Tauno Linkoranta Muurla

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa. Erityisasiantuntija/MANE kansalaistoiminnan verkosto Tauno Linkoranta Muurla Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Erityisasiantuntija/MANE kansalaistoiminnan verkosto Tauno Linkoranta 19.4. Muurla Puheenvuoron keskeiset asiat Isoja muutoksia, hurjia haasteita Tulevaisuuden kunta perustuu

Lisätiedot

Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä)

Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä) Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä) MTK-Pohjois-Savo ry Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi 2.12.2013 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä,

Lisätiedot

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS 21.11.2013 Lapin pääkaupunki ja Joulupukin virallinen kotikaupunki 21.11.2013 Matkailufaktoja

Lisätiedot

Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu. Alueiden uudistumisen neuvottelukunta

Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu. Alueiden uudistumisen neuvottelukunta Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 Aluekehityksen tilannekuva Aluekehityksen tilannekuva on

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84 EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää

Lisätiedot

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA 1 13.9.2017 TEM/ Johanna Osenius Aluekehittäminen on yhteistoimintaa Alueiden kehittäminen on ministeriöiden, maakuntien, kuntien ja muiden toimijoiden vuorovaikutukseen

Lisätiedot

Elämää elinvoimaisella alueella

Elämää elinvoimaisella alueella Pitäjäntupa Vahva henki ja elävä yhteisö Paikallinen vetovoima Paikallinen työntövoima Elämänuskon infravaunut Perustana peruskunta Elämää elinvoimaisella alueella 5.6.2014 Page 1 ELINVOIMAISET PAIKALLISYHTEISÖT

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Lähidemokratian vahvistaminen

Lähidemokratian vahvistaminen Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,

Lisätiedot

Metsiin tukeutuva luontomatkailu

Metsiin tukeutuva luontomatkailu Metsiin tukeutuva luontomatkailu Raija Ruusunen Matkailun teemaryhmä 4.9.2012 Kuvat Tero Taatinen, Joose Filppula ja RR Esityksen sisältö Metsiin tukeutuvan luontomatkailun haasteet YTR:n toiminta ja Matkailun

Lisätiedot

Suomi tarvitsee kaupunki- ja maaseutupolitiikkaa - Perttu Vartiaisen selvityksen esittely

Suomi tarvitsee kaupunki- ja maaseutupolitiikkaa - Perttu Vartiaisen selvityksen esittely Suomi tarvitsee kaupunki- ja maaseutupolitiikkaa - Perttu Vartiaisen selvityksen esittely Lounaisrannikkoseminaari 5.2.2015 Neuvotteleva virkamies Olli Alho Lähtökohtia TEM tilasi selvityksen yhteiskuntamaantieteen

Lisätiedot

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Mitä edistetään?

Lisätiedot

Aluelautakunnat kylien asialla. ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015

Aluelautakunnat kylien asialla. ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015 Aluelautakunnat kylien asialla ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015 Osallisuus, vaikuttaminen ja elinvoima Aluelautakunnat tärkeä osa Rovaniemen kaupungin pitkäjänteistä itsehallinnon ja asukkaiden

Lisätiedot

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö Visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa yrittämisen perusedellytykset. Kunnan

Lisätiedot

KYLÄTOIMINNAN VÄLITAVOITTEET

KYLÄTOIMINNAN VÄLITAVOITTEET Kylätoiminnan neuvottelupäivät 19. - 20.5.2011 KYLÄTOIMINNAN VÄLITAVOITTEET 2011-2013 KYLÄTOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Kylätoiminnan päätavoitteena on maaseudun asukkaiden elinolosuhteiden parantaminen vahvistamalla

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan KAUPUNKISTRATEGIA 2025 Kohdataan Alavudella Hyvää ja kaunista Homma hoidetaan UUTEEN KAUPUNKIIN VALMISTAUTUMINEN Alavudella on pitkään tehty strategista suunnittelutyötä kehittämisohjelmia laatimalla.

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointi - seminaari

Kuntien hyvinvointi - seminaari Kuntien hyvinvointi - seminaari Seminaarin avaus Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 15.5.2019 Lähde: hs.fi 2 Kunnan tehtävä on edistää terveyttä ja hyvinvointia Kuntalaki 1 (1995/365) Kunta

Lisätiedot

Vaalan kuntastrategia 2030

Vaalan kuntastrategia 2030 Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Pienten keskusten tulevaisuus aluekehittämisen näkökulmasta Ylijohtaja Marja-Riitta Pihlman, yritys- ja alueosasto

Pienten keskusten tulevaisuus aluekehittämisen näkökulmasta Ylijohtaja Marja-Riitta Pihlman, yritys- ja alueosasto Pienten keskusten tulevaisuus aluekehittämisen näkökulmasta Ylijohtaja Marja-Riitta Pihlman, yritys- ja alueosasto 100 suomalaista kirkonkylää kuntien keskukset muutoksessa -seminaari 16.5.2017 Maakuntauudistus,

Lisätiedot

Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs sektori Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa

Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs sektori Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa Pia Haakana, asukasyhteyshenkilö Sektorit Yritykset Markkinaehtoinen Tavoittelee voittoa 1. YKSITYINEN Valtio,

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS 19.10.2017 1 Kuntastrategia on kuntakokonaisuuden pitkän tähtäyksen päätöksentekoa ja toimintaa ohjaava tulevaisuuden suunta tai kantava idea. Visio = toivottu ja haluttu

Lisätiedot

Aluekehittäminen ja uusien maakuntien ja valtion yhteistyö, luonnos TEM/ YAO

Aluekehittäminen ja uusien maakuntien ja valtion yhteistyö, luonnos TEM/ YAO Aluekehittäminen ja uusien maakuntien ja valtion yhteistyö, luonnos TEM/ YAO 15.2.2017 1 Etunimi Sukunimi ALUEITA KEHITETÄÄN YHTEISTYÖSSÄ Valtion ja maakuntien keskustelut aluekehittämisestä Neuvottelukunta

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot

Maaseutupolitiikan verkostojen arviointi

Maaseutupolitiikan verkostojen arviointi 2016 Keimo Sillanpää & Tommi Ålander Maaseutupolitiikan verkostojen arviointi TK-Eval Arviointiraportti 2.11.2016 1 SISÄLTÖ 1 MAASEUTUPOLITIIKAN VERKOSTOTOIMINTA... 2 TEHTÄVÄ JA OHJAAVA AJATTELUTAPA...

Lisätiedot

Keski-Suomen kasvuohjelma

Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011-2014 Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma toteuttajille konkreettinen! Taustalla maakuntasuunnitelman

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan järjestöneuvottelukunnan kokous

Pohjois-Pohjanmaan järjestöneuvottelukunnan kokous Pohjois-Pohjanmaan järjestöneuvottelukunnan kokous 19.2.2018 Osallisuus, vaikuttaminen, demokratia ja hyvinvointi maakuntauudistuksessa Sari Haataja, hallinnon vastuuvalmistelija Esityksen aiheet 1. Osallisuus,

Lisätiedot

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Valtakunnalliset vammaisneuvostopäivät 14.12.2017 Suvi Savolainen 1 15.12.2017 Etunimi Sukunimi Kunnalliset vammaisneuvostot 2 15.12.2017

Lisätiedot

Kaupunkistrategia

Kaupunkistrategia Elinkeinot Alueiden käytön strategia 2006 Alueiden käytön strategian päivitys 2012 Elinkeinojen kehittämisohjelma 2011-2016 Matkailun kehittämisohjelma 2012 2016 Kaupunkistrategia 2013 2016 Palveluhankintastrategia

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ?

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Elinvoimainen kunta mistä syntyy? Elinvoimaisuus

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

Järjestöjen aluetyön kokous. Kuopio 24.4.2012

Järjestöjen aluetyön kokous. Kuopio 24.4.2012 Järjestöjen aluetyön kokous Kuopio 24.4.2012 Ohjelma klo 10.00 Avaus ja esittäytyminen klo 10.15 KASTE ohjelman tps Itä-Suomessa - alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen - klo 11.00 Järjestöt ja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija 12.11.2014 Kuopio 13.11.2014 Hätönen 1 Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Paikkaperustainen aluekehittäminen. Ilkka Luoto, Vaasan yliopisto, aluetiede

Paikkaperustainen aluekehittäminen. Ilkka Luoto, Vaasan yliopisto, aluetiede Paikkaperustainen aluekehittäminen Ilkka Luoto, Vaasan yliopisto, aluetiede 1.12.2016 Taustaa Mistä kaikki alkoikaan Fabrizio Barcan raportti 2009, EU:n koheesiopolitiikan uudistaminen Sosiaalista ja taloudellista

Lisätiedot

SYITÄ LEADER IN VOIMISTAMISEEN

SYITÄ LEADER IN VOIMISTAMISEEN Leader-tapaaminen 29.- 30.11.2010 Technopolis, Helsinki SYITÄ LEADER IN VOIMISTAMISEEN Eero Uusitalo professori, maaseutuneuvos YTR:n pääsihteeri SYTY ry:n puheenjohtaja Leaderin vähättelyn keinot 1/2

Lisätiedot

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma Elinvoimalautakunta 22.8.2017 Kaupunginhallitus 11.9.2017 Uusi kuntalaki: kuntastrategia johtamisen välineenä Kunnassa on oltava kuntastrategia,

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan KAUPUNKISTRATEGIA 2025 Kohdataan Alavudella Hyvää ja kaunista Homma hoidetaan UUTEEN KAUPUNKIIN VALMISTAUTUMINEN Alavudella on pitkään tehty strategista suunnittelutyötä kehittämisohjelmia laatimalla.

Lisätiedot

Länsi-Turunmaan kaupungin. Strategiatyöryhmän väliraportti

Länsi-Turunmaan kaupungin. Strategiatyöryhmän väliraportti Länsi-Turunmaan kaupungin strategiatyö Strategiatyöryhmän väliraportti Strategia Kuvaus siitä, miten valtuusto haluaa kaupunkia kehitettävän Luo tulevaisuudenkuvan ja osoittaa tavan sen saavuttamiseksi

Lisätiedot

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

Uudistunut nuorisolaki

Uudistunut nuorisolaki Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä

Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä Sirkka-Liisa Olli, kehittämisjohtaja, hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki / Popsterhankkeen asiantuntija/ Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen Uusi kuntalaki 2015 - Demokratia ja osallistuminen Kuntamarkkinat 10- Mervi Kuittinen Laissa säädettäisiin: Kunnan asukkaiden osallistumisoikeutta koskeva luku (5. luku) kunnan asukkaiden äänioikeudesta

Lisätiedot

Green Care nyt ja tulevaisuudessa

Green Care nyt ja tulevaisuudessa Green Care nyt ja tulevaisuudessa KATRIINA SOINI, ERIKOISTUTKIJA, MTT, TALOUSTUTKIMUS GREEN CARE PÄIVÄT KUORTANE 17.-18.9.2014 Outline Green Care Suomessa nyt: miten tähän on tultu? Green Care:n mahdollisuudet

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet?

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Salon kansalaisopisto & Kylien Salo 25.9.2014 Siv Sandberg, Åbo Akademi siv.sandberg@abo.fi Kuntalaisten

Lisätiedot

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Erityisrikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Antero Aulakoski 1 Turvallisuus on osa hyvinvointia

Lisätiedot

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA....YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU TEKSTI: Lauri Kuukasjärvi, Ilona Mansikka, Maija Toukola, Tarja

Lisätiedot

Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu

Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohta Työ- elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Haikko 15.3.2011 Lakiuudistuksen (Laki alueiden kehittämisestä 1651/2009)

Lisätiedot

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,

Lisätiedot

Tulevaisuuden kuntaa tekemässä - Hallituksen Tulevaisuuden kunta-reformi

Tulevaisuuden kuntaa tekemässä - Hallituksen Tulevaisuuden kunta-reformi Tulevaisuuden kuntaa tekemässä - Hallituksen Tulevaisuuden kunta-reformi 20.5.2016 Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen De unga beslutsfattarnas toppmöte Ylijohtaja Päivi Laajala Tulevaisuutta on vaikea

Lisätiedot

Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto

Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari 26.2.2015 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamuspula Luottamustoimien ei-houkuttelevuus

Lisätiedot

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä 18.10.2017 Asko Peltola Maakuntajohtaja Etelä-Pohjanmaan liitto Mitä tapahtuu? Sote-tehtävät siirtyvät kunnilta maakunnille yli puolet kuntien

Lisätiedot

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä

Lisätiedot

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue Ajankohtaista Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Uudistuksesta kysytty ja ehdotettu 1. Tavoitteet (2 ) 2. Nuorten määritelmä (3 ) 3.

Lisätiedot

Kuntalaisten tarpeiden arviointi

Kuntalaisten tarpeiden arviointi Kuntalaisten tarpeiden arviointi Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Se on tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus

Lisätiedot

Kehitetään kyliä yhdessä KEHITTÄMISEN PERUSTAA

Kehitetään kyliä yhdessä KEHITTÄMISEN PERUSTAA Kehitetään kyliä yhdessä KEHITTÄMISEN PERUSTAA Maarit Alikoski 15.9.2015 ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 15.92015 Kuva: Pasi Tarvainen 2015 Rovaniemen maaseudun kehittämisohjelma 2013-2020 Laaja yhteys

Lisätiedot

Päätösten, ohjelmien ja strategioiden maaseutuvaikutusten arviointi Pirkanmaan maaseutufoorumi, Tampere 9.12.2013

Päätösten, ohjelmien ja strategioiden maaseutuvaikutusten arviointi Pirkanmaan maaseutufoorumi, Tampere 9.12.2013 Päätösten, ohjelmien ja strategioiden maaseutuvaikutusten arviointi Pirkanmaan maaseutufoorumi, Tampere 9.12.2013 Hanna-Mari Kuhmonen Esityksen sisältö Maaseutuvaikutusten arvioinnin lähtökohdat, tarkoitus

Lisätiedot

Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta

Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Mikä on ETNO? Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) on valtioneuvoston asettama,

Lisätiedot

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi

Lisätiedot

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖ 2.0 Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

Miten saada uusia asukkaita kylään?

Miten saada uusia asukkaita kylään? Miten saada uusia asukkaita kylään? Kyläpäällikkökoulutus 14.4.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen Kylätoiminta on monipuolista Yhteisöllisyys, toimitilat, tapahtumat Kyläsuunnittelu, rakennuspaikat, kyläkaavat

Lisätiedot

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia

Lisätiedot

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4.

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4. Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma Kristiina Mustakallio Taustana väestönkehitys Espoossa 2014-2016 suhteellisesti kasvu on nopeinta

Lisätiedot

VÄLKE-ryhmän toiminta. Mikko Kantokari Uudenmaan ELY-keskus

VÄLKE-ryhmän toiminta. Mikko Kantokari Uudenmaan ELY-keskus VÄLKE-ryhmän toiminta Mikko Kantokari Uudenmaan ELY-keskus 22.4.2014 Ympäristö ja luonnonvarat ympäristönsuojelu alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne ja rakentamisen ohjaus ympäristövaikutusten arviointi

Lisätiedot

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista

Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Maria Kaisa Aula 28.1.2016 Kirkollisen johtamisen forum - Vantaa Seurakuntien (hallinnollinen) toimintaympäristö

Lisätiedot

Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet

Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Erja Poutiainen ja Kuntoutussäätiön tutkijat Kuntoutuksen suunnannäyttäjä Kuntoutussäätiön tutkimuksella tuemme Kuntoutuksen kokonaisvaltaista uudistumista Työhön

Lisätiedot

Maaseutuparlamentti Leppävirralla, Pohjois-Savossa

Maaseutuparlamentti Leppävirralla, Pohjois-Savossa Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla, Pohjois-Savossa 1.-3.9.2017 Mahdottomuuksista MAHDOLLISUUKSIA yllätyksiä, ratkaisuja, kasvua Maaseutuparlamentti 2017, 1-3.9.2017 Leppävirralla Mahdottomuuksista

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

HARVAAN ASUTUN MAASEUDUN KEHITTÄMISSTRATEGIA

HARVAAN ASUTUN MAASEUDUN KEHITTÄMISSTRATEGIA HARVAAN ASUTUN MAASEUDUN KEHITTÄMISSTRATEGIA 2017-2020 Pienkuntaseminaari Rovaniemi 3.4.2017 Tytti Määttä, pj, Harvaan asutun maaseudun (HAMA) verkosto, Vaalan kunnanjohtaja, Pienten kuntien neuvottelukunnan

Lisätiedot

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia Kysely Lähetettiin aluekehittämisen keskeisille toimijoille heinäkuussa: Ministeriöt, ELYkeskukset, Maakuntien liitot, Tekes, eri sidosryhmät ja

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus

AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus 21.4.2015 Matti Ruuska Johtaja Opetus- ja kulttuuritoimi vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 21.4.2015 1 Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos Toimialan

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Luonnos

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Luonnos EURAN KUNTASTRATEGIA 2016-2020 voimaan 1.9.2016 Luonnos 21.4.2016 Jalkauttaminen Tiedottaminen Euran kuntastrategia, työsuunnitelma 2015 2016 Lähtökohdat ja Strategiaprosessin tavoitteet/arvot Strategiset

Lisätiedot

Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU

Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU KESKI-SUOMEN SOTE 2020-HANKKEEN TAVOITTEET Kokonaistavoite: Keski-Suomen SOTE 2020 -hankkeen tavoite

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 22.11.2018 Kaisa Äijö ALY -palvelukokonaisuus Alueiden suunnittelu ja käyttö Liikenne Ympäristö Epävarmuudesta huolimatta muutosorganisaatiossa

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.14 Vertti Kiukas, pääsihteeri 18.8.2014 AK Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt

Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt Allergia- ja astmaliiton järjestöpäivät 6.9.2014 Ritva Pihlaja, tutkija, erityisasiantuntija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä/kansalaistoiminta

Lisätiedot

Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9.

Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9. Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9. 1994 perustettu Itä-Lapin kuntien vapaaehtoinen yhteistyö- ja edunvalvontaelin, joka käsittelee ja

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAA. Piritta Pietilä-Litendahl ja Anne Saarela

KESKI-POHJANMAA. Piritta Pietilä-Litendahl ja Anne Saarela KESKI-POHJANMAA Piritta Pietilä-Litendahl ja Anne Saarela Yhteinen tavoite ja tahtotila: Hyvinvoiva kasvuyhteisö SIVISTYSKUNTA Sivistys- ja kulttuuripalvelut Hyvinvointia edistävät palvelut Kolmas sektori

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Maaseutuvaikutusten arviointi NILAKAN alueen pilotti. Kuntajakoselvittäjien työseminaari Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta

Maaseutuvaikutusten arviointi NILAKAN alueen pilotti. Kuntajakoselvittäjien työseminaari Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta Maaseutuvaikutusten arviointi NILAKAN alueen pilotti Kuntajakoselvittäjien työseminaari 12.3.2015 Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta Rooli ja tausta asiantuntijana Kehittäjä: työtehtävät maaseudun

Lisätiedot