LESTIJÄRVEN KUNTA 18.9.2014 L LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTON SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA
18.9.2014 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTON Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma. Osallistumis- ja arviintisuunnitelmassa (OAS) esitellään kaavan laatimisessa nudatettavat sallistumis- ja vurvaikutusmenetelmät. Suunnitelmassa kerrtaan myös kaavituksen päätavitteet, suunnittelun eteneminen ja alustava aikataulu. Lisäksi sallistumis- ja arviintisuunnitelmassa kuvataan kaavan yhteydessä laadittavat selvitykset ja vaikutusten arviinnit. Osallistumis- ja arviintisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa suunnitteluprsessin kuluessa. LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTO YIT Rakennus Oy suunnittelee Lestijärvelle enintään 118 vimalasta kstuvaa tuulivimapuista. Suunnitteilla leva Lestijärven tuulivimapuistn hankealue n n. 11 000 hehtaarin laajuinen. Tuulivimapuist sijittuu Lestijärven kunnan alueelle, kuntakeskuksen eteläpulelle. Tuulivimapuistn tteutukselle n alustavasti kaksi vaihtehta. Vaihtehdssa 1 rakennetaan 118 tuulivimalaitsta ja vaihtehdssa 2 rakennetaan 87 tuulivimalaitsta. Tuulipuist kstuu tuulivimalista perustuksineen, niitä yhdistävistä maakaapeleista, tuulipuistn sähköasemasta, hult-/varastrakennuksesta, sähköverkkn liittymistä varten tarvittavasta ilmajhdsta tai maakaapelista sekä tuulivimalita yhdistävistä teistä. Tuulivimalat tulevat sijittumaan alueelle pääsin nin 0,5 1 kilmetrin välein tisistaan. Tuulivimalan lakikrkeus n enimmillään 240 metriä. Hankkeessa vidaan sin hyödyntää alueella j sijaitsevia metsäautteitä. Teiden kantavuutta n sin parannettava ja paikin myös leveyttä kasvatettava. Alueelle tehdään myös uusia teitä. Ensisijaisesti hankkeen tteuttamissuunnittelussa pyritään siihen, että hankealueen läheisyyteen Fingrid Oyj:n lemassa levan 2 x 400 kv Pikkarala Alajärvi -vimajhtreitin varteen saadaan rakennettua uusi 400/110 kv -sähköasema, jhn hankealueella tutettu sähkö vidaan liittää. Tällöin ei tarvitsisi rakentaa uusia pitkiä ilmajhtyhteyksiä. Sähkönsiirrlle tarkastellaan YVAmenettelyn yhteydessä kuitenkin neljää eri reittivaihtehta. Hankkeessa vidaan sin hyödyntää alueella j sijaitsevia metsäautteitä. Teiden kantavuutta n sin parannettava täysperävaunuajneuville sveltuviksi. Myös teiden leveyttä n paikin kasvatettava siten, että tuulivimaliden kmpnenttien kuljetuksessa tarvittava minimivaatimus 5 metriä täyttyy. Uusia ja kunnstettavia teitä n alustavan arvin mukaan yhteensä nin 100 km. Tuulivimaliden sijitussuunnittelu tehdään sana hankesuunnittelua sayleiskaavituksen alkuvaiheessa. Tuulivimalaitsten sijaintiin vaikuttavat lunnnlsuhteet, melu- ja varjstusanalyysit sekä vimalaitsvalmistajasta riippuvat vimaliden väliset minimietäisyydet ptimaalisen tutannn varmistamiseksi. Alueella suritetaan tuulimittaukset, jiden tulksien avulla vidaan varmistua tuulivimalaitsten tarkituksenmukaisesta sijittelusta. SUUNNITTELUN TAVOITTEET Lestijärven kunnanhallitus hyväksyi kkuksessaan 5.3.2013 Lestijärven Tuulivima Oy:n tekemän esityksen sayleiskaavan laatimisesta Lestijärven tuulipuistalueelle. Kaavitus n tullut vireille Lestijärven Tuulivima Oy:n alitteesta. Hanke n siirtynyt YIT Rakennus Oy:n mistukseen syksyllä 2013. Kaavitustyötä hjaa Lestijärven kunta. Kaavaa laativa knsultti n FCG suunnittelu ja tekniikka Oy. Tuulipuistn rakentaminen edellyttää maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) mukaista rakennuslupaa. Kska Lestijärven alueella ei le tuulipuistn mahdllistavaa kaavaa, edellyttää hankkeen tteuttaminen sayleiskaavan laatimista. Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 1.4.2011 vimaan tullut muuts mahdllistaa rakennusluvan myöntämisen tuulivimalan rakentamiseen yleiskaavan perusteella (MRL 77 a ). Osayleiskaava laaditaan ikeusvaikutteisena ja sen hyväksyy Lestijärven kunnanvaltuust. Kaavitusmenettely n tavitteena saada päätökseen kevättalvella 2015. YIT Rakennus Oy:n tavitteena n alittaa tutant vuden 2016 lppuun mennessä. 2
18.9.2014 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTON Osayleiskaavan yhteydessä ratkaistaan tuulivimapuistn maankäyttö sekä tuulivimaliden sijittuminen. Osayleiskaavan laadinnassa tetaan humin ympäristövaikutusten arviinnin yhteydessä tehtävät selvitykset ja arviinnit. Osayleiskaavan suunnittelun tavitteena n tteuttaa tuulivimapuistn rakentaminen lunnnympäristön minaispiirteet ja ympäristövaikutukset humin ttaen sekä lieventää rakentamisesta mahdllisesti aiheutuvia haitallisia vaikutuksia. Tuulipuistn tavitteena n saltaan edistää ilmastpliittisia tavitteita, jihin Sumi n situtunut. Tuuliviman salta tavitteena n nstaa tuuliviman asennettu kknaisteh Sumessa 2 500 MW:iin vuteen 2020 mennessä. Lisäksi sayleiskaavan tavitteena n ttaa humin muut aluetta kskevat maankäyttötarpeet sekä suunnitteluprsessin kuluessa mudstuvat tavitteet. SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI Lestijärven tuulipuist sijittuu Lestijärven kuntakeskuksen eteläpulelle, yksityiseen mistukseen kuuluvalle alueelle. YIT Rakennus Oy:llä n alueen hallintaikeus pitkäaikaisten vukraspimusten njalla. Etäisyys Lestijärven kuntakeskukseen n lähimmistä tuulivimalista nin 2,2 kilmetriä. Osayleiskaava jakautuu kahteen sa-alueeseen. Tinen niistä n Itäniemen Valkeisen välinen alue ja tinen sijittuu Mattila Änäkkälä Knttikski-alueelle. Kaava-alue n alustavasti sama kuin tuulipuistn suunnittelualue. Tarvittaessa kaava-alueen rajausta vidaan tarkistaa työn edetessä. Osayleiskaavan laadinnassa ja kaavan vaikutusten arviinnissa tarkastelu khdistuu varsinaista suunnittelualuetta laajemmalle alueelle. Kaavituksessa tarkastellaan kaava-alueen lisäksi nin 0,5 km:n vyöhykettä kaava-alueen ympärillä, ja pyritään ttamaan humin näiden kaava-alueen välittömässä läheisyydessä levien alueiden maankäyttö. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT SUUNNITTELUALUEEN NYKYTILA Osayleiskaava-alue n pääsin metsäistä, maastltaan tasaista ja suurelta sin sista. Metsäalueita lunnehtivat mäntykankaat sekä jituksissa kuivahtaneet rämeet ja turvekankaat. Metsäalueet vat pääsin tavanmaisessa metsätaluskäytössä ja iältään painttuvat nuriin ja varttuviin metsiin. Lähempänä Lestijärveä ja harjujaksa sijaitsevat Mattila-Tikan, Similän ja Mustikankylän peltaukeat asutuksineen jki- tai purlaaksissa. Osayleiskaava-alueen lunaissaan sijittuu pieni lampi; Rimpilampi ja alueen etelä- ja itäsiin sijittuu klme järveä, Saarinen, Ruutana ja Pikku-Vihtanen. Myös Is-Vihtasen järvi jää puliksi sayleiskaava-alueelle. Hankealueen halk keskisassa Lehtsenjki, jka laskee Teerinevan ja Yli-Lestin kylän läpi Lestijärveen. Lähialueiden vakituinen asutus n keskittynyt Lestijärven keskustaajamaan ja sen lähialueille sekä kantatien 58 varrelle. Lisäksi hankealueen läheisyyteen sijittuu seitsemän kylää, Yli-Lesti, Tuikka, Mattila, Tikka, Similä, Kangasvieri ja Mustikankylä. Kylien ympäristössä n viljeltyjä peltalueita. Asutusta n myös Knttikskentien varressa. Lma-asutus n keskittynyt Lestijärven rannille. VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET Valtakunnalliset alueidenkäyttötavitteet vat sa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Alueidenkäyttötavitteet tulee ttaa humin ja niitä tulee edistää myös tuulivimapuistjen sayleiskaavituksessa. KESKI-POHJANMAAN YHDISTELMÄMAAKUNTAKAAVA Suunnittelualueelle n vimassa maankäyttö- ja rakennuslain (132/99) mukainen Keski- Phjanmaan yhdistelmämaakuntakaava, jnka 1. vaihekaava n vahvistettu ympäristöministeriössä 24.10.2003, 2. vaihekaava 29.11.2007 ja 3. vaihekaava 8.2.2012. Keski-Phjanmaan 1. vaihemaakuntakaavassa (vahvistettu 24.10.2003) n esitetty kaikki keskeiset asiakknaisuudet lukuun ttamatta tuulivimalita, maa-aines- ja turvevarja sekä 3
18.9.2014 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVENN TUULIVOIMAPUISTON keskustjen ulkpulelle sijittuvia vähittäiskaupan suuryksikköjä, jtka aihekknaisuudet käsitellään muissa maakuntakaavituksen vaihekaavissa. Keski-Phjanmaan 2. vaihemaakuntakaavassa (vahvistettu 29..11.2007) käsittää siden mnikäytön, tuulivimatutannnn ja kaupan palveluverkn sekää päivitettävänä aihepiirinä muinaismuistt ja maisema- ja kulttuurikhteet. Samalla vahvistuspäätös kumaa maakuntakaavan 1. vaiheessa sitetut kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeät alueet, keskustatimintjen alueet sekä muinaismuistt. Keski-Phjanmaan 3.. vaihemaakuntakaavaa (vahvistettu 8.2.2012) hjaa vähittäiskaupan suuryksiköiden sijittumista sekä phjavesien sujelua ja kiviaineshulllle alueita kk maakunnan alueella. Kuva 1. Ote Keski-Phjanmaan 1.., 2. ja 3. vaihemaakuntakaavan yhdistelmästä. Tuulivimatutantn suunnitteillaa levan alueen länsisaa kuuluu matkailun vetvima-alueeseen / matkailun ja virkistyksen kehittämisen khdealueeseen (mv-3), Metsäpeuranmaan erämatkailualue ja Lestijärven kulttuurialue. Aluetta kskee kehittämisperiaate: Alueen kehittäminen perustuuu luntn liittyviin virkistys- ja vapaa-aikatimintihin alueella sijaitsevia lunnntilaisina säilyneitä aarnimetsiä ja rauhallisia metsäjärviä, sulunta sekä erämaaeläimistöä säilyttäen sekä reitistöjä kehittäen. Maakuntakaavassa n sitettu uusi kantatie, jka liittyy kantatie 58 ikaisuun Lestijärven itäpulitse. Kantatietä ei lla tteuttamassa ja se pistu myös maakuntakaavasta. Kantatien itäpulelle sekä kunnan eteläsiin ja tuulipuistalueen länsipulelle n sitettu mttrikelkkailun runkreitin yhteystarve. Alueen läheisyyteen n sitettu kylä (at), Ylilesti. 4
18.9.2014 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVENN TUULIVOIMAPUISTON Hankealueen reunamilla n kallimurskeen ttalueita tai ttn sveltuvia alueita (EO-3). Alueen läheisyydessä n sitettu muinaismuistkhteita. Nämä vat muinaismuist tlain rauhittamia kiinteitä muinaisjään nöksiä. Alueella sijaitseva käytöstä pistunut lentkenttä n sitettu maakuntakaavassa lentkenttänä. merkintä llaan pistamassa maakuntakaavasta. Alueelle sijittuu kantatie (kt), yhdystie (yt) sekä ulkilureitti. Tuulivimapuistn alue n sitettu maakuntakaavassa urvetutantvyöhykkeeksi 1 (tv1). Lestijärvelle n sitettu kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta maakunnallisesti tai seudullisesti tärkeää aluetta. Aluetta kskee suunnittelumääräys: Alueiden suunnitteluss sa ja käytössä tulee edistää maisema- ja kulttuuriarvjen sekä perinnebitppien ja muiden lunnnperintöarvjen säilymistä alkututannn timinta- ja kehittämisedellytyksiä vaarantamatta. Yksityiskhtaisemmassa kaavituksessa tulee t humiida alueen erityispiirteet ja tarpeen mukaan antaaa niiden säilymisen turvaavia kaavamääräyksiä ja suunnitteluhjeita. Lestijärventien varrellee n sitettu arvkas harjualue (ge-1). Lestijärventien suuntaisesti sijittuu tärkeä tai vedenhankintaan sveltuva phjavesialue (pv), jta kskeee suunnittelumääräys: Alueen maankäyttöä suunniteltaessa tulee varmistua siitä, ettei timenpiteillä vaaranneta phjaveden määrää tai laatua. Tämä tulee ensisijaisesti hitaa sijittamalla riskialttiit timinnat alueen ulkpulelle ja tissijaisesti estämällä riskien syntyminen riittävällä vesiensujelutimenpiteillä. IV VAIHEMAAKUNTAKAAVA Kuva 2. Ote Keski-Phjanmaan 4.. vaihemaakuntakaavan lunnksesta (03/2013). Keski-Phjanmaan liitssa n alitettu 4. vaihemaakuntakaavann valmistelu. Kaava tulee käsittelemään seudullisesti merkittävän tuuliviman sijittumista Keski-Phjanmaan maakunnassa. Kaavan lähtökhtana timii Phjis-Phjanmaan ja Keski-Phjanmaan manneralueen tuulivimaselvitys. Esiselvityksessä n tutkittu tuuliviman sijittumisperiaatteita ja mahdllisuuksia esittää tuulisuusraja-arvn perusteella parhaiten tuulivimatutannlle sveltuvia alueita. 5
18.9.2014 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTON Lestijärven alueelle n sitettu Phjis-Phjanmaan ja Keski-Phjanmaan manneralueen tuulivimaselvitykseen perustuva tuulivimaliden alue (tv-1) sekä uusi tuulivimatutannlle tutkittava alue (tv-2). Merkinnöillä n sitettu tuuliviman tutantn sveltuvat alueet vähintään kymmenen vimalan suuruisille tuulivimapuistille. Näitä kskee suunnittelumääräys: Tuulivimaliden suunnittelussa n tettava humin rakentamisen vaikutukset lmaasutukseen, suurtellisuuteen, ammattikalastukseen, maisemaan, linnustn ja muuhun eläimistöön (erityisesti kalastn), vedenalaiseen luntn ja vedenalaiseen kulttuuriperintöön (selvittäen vedenalaisten muinaisjäännösten inventintitarve) sekä pyrittävä lieventämään niihin khdistuvia haitallisia vaikutuksia. Tuulivimaliden sijittamisessa tulee humiida pulustusvimien harjitustiminnan edellytykset, lentturvallisuus, laiva- ja veneväylät sekä niiden turvalaitteet. Lestijärven kunta jättänyt vaihemaakuntakaavan lunnksesta mielipiteen, jssa tivtaan kk hankealueen sittamista tuulivimatutannn alueena (tv-2). YLEISKAAVAT Hankealueella n pääsin vimassa vunna 1999 hyväksytty Lestijärven sayleiskaava, jssa tuulivimapuistn alue n suureksi saksi sitettu metsätalusvaltaiseksi alueeksi MM-3. Alue varataan pääasiassa metsätaluskäyttöön. Alueelle saa rakentaa pääkäyttötarkituksen mukaisia rakennuksia ja rakennelmia sekä liitännäiselinkeinja tukevia rakennuksia ja laitteita. Alueelle sallitaan Rakennuslain 4 :n mukainen haja-asutus, vähintään 10 000 m 2 rakennuspaikille. Alueella levien vesistöjen rantavyöhykkeelle ei saa rakentaa, ellei sille le merkitty rakennuspaikkaa. Alueelle sijittuu myös maa- ja metsätalusvaltaista aluetta (M) sekä maatalusvaltaista aluetta (MT). Kaavassa n sitettu lentliikenteen alue (LL), jka n varattu pienlentkentäksi. Maatilan taluskeskukset n sitettu AM-merkinnällä. Alueen pikki kulkee hjeellinen ulkilureitti retkeily- ja ulkilualueella (VR). Phjissassa alueen läheisyyteen sijittuu tellisuus- ja varastaluetta (T) sekä lunnnsujelualuetta (SL). SL-alue n Natura 2000-hjelman alue. ASEMAKAAVAT Vahvistettuja asemakaavja Lestijärven kunnan alueella n 199,3 ha. Nämä eivät sijitu tuulivimapuistn sayleiskaava-alueelle. Lisäksi kunnan alueella n vimassa ranta-asemakaavja. Lestijärven rannista n kaavitettu jk asema- tai ranta-asemakaavalla n. 90 % (75 km). Valtuust hyväksyi 29.4.2010 Lestijärven ranta-asemakaavan muutksen rakennusikeuksien nstamisesta. Rantakaavitetulla salla Lestijärveä n 460 lmarakennuspaikkaa. Kunnan lma-asuntkanta n maksimissaan n. 600 kpl. 6
18.9.2014 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTON LIITTYMINEN MUIHIN HANKKEISIIN Osayleiskaavan vaikutusalueella n suunnitteilla kaksi wpd Finland Oy:n tuulipuisthanketta: Thlampi-Lestijärven (n. 100 vimalaa) ja Länsi-Thlammin (n. 40 vimalaa) tuulivimapuistt. Yhteisvaikutusten arviinnissa humiidaan mainitut lähialueella suunnitteilla levat tuulipuisthankkeet. Hankkeissa käydään myös kaikkien tuulipuisthankkeiden verkkliityntäratkaisuja yhteen svittavia neuvtteluja. Lisäksi hankkeissa neuvtellaan kaavituksen ja ympäristövaikutusten arviintiin liittyvistä yhteensvittamiskysymyksistä. Hankkeesta vastaavat vat spineet yhteistyöstä hankkeiden yhteisvaikutusten arviintiin liittyvässä tiednvaihdssa. Muita Lestijärven tuulipuistn hankealueen läheisyyteen sijittuvia humattavia hankkeita vat: Vap Oy: Teerinevan turvetutanthanke sijittuu hankealueelle YVA-menettely käynnissä Pyhäsalmi Mine Oy: Kaivsvarausilmitus sijittuu hankealueen lunaispulelle varausilmitus vimassa 2.7.2014 saakka Kalvinit Oy: Kaivsvarausilmitushakemus sijittuu sittain hankealueen länsisaan hankkeesta ei le vielä annettu päätöksiä. Lestijärven Valkeisen matkailukeskus sijittuu sittain hankealueen itäsaan hankkeesta ei le vielä annettu päätöksiä. SELVITYKSET JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Vaikutusten arviinti n sa tuulivimarakentamisen suunnittelua. Merkittävien tuulivimahankkeiden ympäristövaikutukset arviidaan YVA-lain mukaisessa ympäristövaikutusten arviintimenettelyssä. Lestijärven tuulivimapuistn laajuus ylittää YVA-kynnyksen, jllin alueelle laaditaan YVA-menettely, jnka yhteydessä tehdään seuraavat selvitykset: vaikutukset maankäyttöön vaikutukset maisemaan ja merkittäviin maisema-alueisiin vaikutukset muinaismuistihin ja alueen kulttuurihistriaan vaikutukset rakennuspaikkjen lunnnympäristöön vaikutukset pesimä- ja muuttlinnustn vaikutukset lähialueiden Natura- ja muihin lunnnsujelualueisiin melun ja varjn vilkkumisen vaikutukset vaikutukset ihmisten terveyteen, elinlihin ja viihtyvyyteen yhteisvaikutukset muiden hankkeiden kanssa Olemassa levat tausta-aineistt: Phjis-Phjanmaan ja Keski-Phjanmaan manneralueen tuulivimaselvitys, Keski- Phjanmaan liitt 2011. Keski-Phjanmaan maakuntakaava, Keski-Phjanmaan liitt Phjis-Phjanmaan arvkkaat maisema-alueet, Phjis-Phjanmaan liitt 1997. Phjis-Phjanmaan kulttuurihistriallisesti merkittävät khteet, Phjis-Phjanmaan liitt 1993. Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY, Valtin ympäristöhallint, OIVA Ympäristö- ja paikkatietpalvelu ja Musevirast 2009. Lisäksi selvitetään mm. sayleiskaavan vaikutukset alueen virkistyskäyttömahdllisuuksiin, elinkeinihin ja taluteen sekä ssiaaliset vaikutukset. Vaikutusten arviinnissa selvitetään myös kansalaisten ja muiden sallisten näkemykset. Selvitettävät vaikutukset määritellään tarkemmin ympäristövaikutusten arviintimenettelyn (YVA) yhteydessä. Vaikutusten selvittäminen perustuu alueelta käytössä leviin perustietihin, alueella suritettuihin maastkäynteihin, sallisilta saataviin lähtötietihin, lausuntihin ja humautuksiin sekä laadittavien suunnitelmien ympäristöä muuttavien minaisuuksien analysintiin. Vaikutusten selvittämisen tarkituksena n j suunnittelun aikana saada tieta suunnitteluratkaisujen merkityksestä ja siten parantaa lpullisen suunnitelman laatua. 7
18.9.2014 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVENN TUULIVOIMAPUISTON KAAVOITUKSEN YHTEENSOVITTAMINEN YVA-MENETTELYNN KANSSA Kuva 3. YVA-menettelyn suhde maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseen kaavaprsessiin. YVA-lain 5 :n mukaan "yhteisviranmaisen, kaavaa laativan kunnan tai maakunnan liitn ja hankkeestaa vastaavan n ltava riittävässä yhteistyössä hankkeen arviintimenettelyn ja kaavituksen yhteensvittamiseksi". Hankkeen YVA-menettely ja kaavitus svitetaan yhteenn siten, ettää niihin liittyvät selvitystyöt yhdistetään. Ympäristövaikutustenn arviintimenettely nn tärkeä saa sayleiskaavan laadintaa. Ympäristövaikutusten arviintiaa varten tehdyissä selvityksissä n humiitu sayleiskaavituksessaa tarvittavat selvitystarpeet, jllin sayleiskaava vidaan laatia YVA menettelynn selvitysaineistn phjalta. Hankkeen suunnittelua edistetään samanaikaisesti YVA- menettelynn kanssa. OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUS OSALLISET Osallisia vat kiinteistönmistajat ne, jiden asumiseen, työhönn tai muihin lihin valmisteilla leva kaava saattaa humatta- vasti vaikuttaa: kaavan vaikutusalueen asukkaat, yritykset ja elinkeinnharjittajat, virkistysalueiden käyttäjät, kaavan vaikutusalueen maanmistajat ja haltijat viranmaiset, jiden timialaaa suunnittelussa käsitellään: kunnan hallintkunnat jaa lautakunnat naapurikunnat Keski-Phjanmaan liitt, Etelä-Phjanmaan elinkein-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY), Länsi- ja Sisä-Sumen aluehallintvirast (AVI), Musevirast, Keski- Phjanmaan maakuntamuse, Liikennevirast, Liikenteen turvallisuusvirast Trafi, Fi- navia Oyj, Ilmavimat, Keski-Phjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaits, Metsä- keskus Keski-Phjanmaa, PrAgria Keski-Phjan nmaa yhteisöt, jiden timialaa suunnittelussa käsitellään: asukkaita edustavat yhteisöt kuten asukasyhdistykset sekä kylätimikunnat; Lestijär- ven ktiseutuyhdistys, Yli-Lestiseura tiettyä intressiä tai väestöryhmää edustavat yhteisöt, kuten lunnnsujeluyhdistykset ja yrityksiä edustavat yhteisöt; Lestijkiseudun Lunt ja Ympäristö ry, Keski- Phjanmaan lintutieteellinen yhdistys, Lestijärven riistanhityhdistys, Lestijärven met- sästysyhdistys, Lestijärven kalastuskunta ja kalastusalue, Lestijärven ympäristöyhdis- tys ry 8
18.9.2014 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVENN TUULIVOIMAPUISTON OSALLISTUMINENN elinkeinnharjittajia jaa yrityksiä edustavat yhteisöt; Metsäpeuranmaan Matkailu ry, Metsähallituss muut paikallisella tai alueellisella taslla timivat yhteisöt kuten tienhitkunnat ja ve- siensujeluyhdistykset erityistehtäviä hitavat yhteisöt tai yritykset kuten k energia- ja vesilaitkset; Frtum Oyj, Fingrid Oyj, wpd Finland Oy Osallisilla n ikeus ttaa saa kaavan valmisteluun, arviida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä (MRL 62 ). Osallisilla n myös mahdllisuus esittää neuvttelun käymistä sallis- kaavaehdtuksen nähtäville asettamista (MRL 64 ). tumis- ja arviintisuunnitelman riittävyydestä elinkein-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ennen Osayleiskaavan vireillee tulsta, kaavalunnksen ja -ehdtuksen nähtävillä lsta sekä kaavan vimaantulsta ilmitetaan Keskiphjanmaa sekä Järviseudun Sanmat -lehdissä sekä Lestijärven kunnan ilmitustaulullaa ja www-sivuilla (www.lestijarvi.fi). Osayleiskaavituksen aikana järjestetään yleisötilaisuudet kaavalunns- ja kaava- ehdtusvaiheessa. Osallisilla n mahdllisuus antaa sayleiskaavasta palautetta mielipiteinä näh- tävillä laikana ja muistutuksina kaavaehdtuksen nähtävillä laikana. Kuva 4. Yleiskaavituksen vaiheett sekä sallistumismahdllisuudet. 9
18.9.2014 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTON SUUNNITTELU- JA PÄÄTÖKSENTEKOVAIHEET JA AIKATAULU KAAVOITUKSEN VIREILLETULO (SYYSKUU 2013) Kaavituksen tullessa vireille siitä tiedtetaan julkisesti. Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) asetetaan nähtäville, jllin sallisilla ja kunnan asukkailla n mahdllisuus esittää mielipiteensä siinä esitetyistä sallistumis- ja vurvaikutusmenetelmistä sekä kaavan vaikutusten arviinnista. Osayleiskaavasta järjestettiin alitusvaiheen viranmaisneuvttelu 17.6.2014. N LUONNOSVAIHE (MARRASKUU 2013 SYYSKUU 2014) Osayleiskaavan lunnksen valmistelu vidaan alittaa, kun perusselvitykset ja muu suunnittelu n tuttanut riittävät tiedt kaavalunnksen laatimista varten. Osayleiskaavan lunnsaineistn valmistuttua se asetetaan nähtäville. Nähtävillä lsta ilmitetaan sanmalehdissä, kunnan ilmitustaululla ja kunnan internet-sivuilla. Osallisilla ja kunnan jäsenillä n mahdllisuus esittää mielipiteensä kaavalunnksesta. Mielipiteet timitetaan Lestijärven kuntaan ennen nähtävillä ln päättymistä. Lunnksesta pyydetään lausunnt viranmaisilta. Saatu palaute käsitellään. Lunnsvaiheessa järjestetään yleisötilaisuus. N EHDOTUSVAIHE (LOKAKUU 2014 HELMIKUU 2015) Osayleiskaavaehdtus valmistuu arvilta aikataulun mukaan helmikuussa 2015. Lestijärven kunnanhallitus päättää sayleiskaavaehdtuksen nähtäville asettamisesta vähintään 30 päivän ajaksi (MRL 65, MRA 27 ). Osayleiskaavan nähtävillä lsta ilmitetaan sanmalehdissä, kunnan ilmitustaululla ja kunnan internet-sivuilla. Kunnan jäsenillä ja sallisilla n ikeus tehdä muistutus kaavaehdtuksesta (MRL 65, MRA 27 ). Muistutus n timitettava kirjallisena Lestijärven kuntaan ennen nähtävillä ln päättymistä. Saatu palaute käsitellään. Ehdtusvaiheessa järjestetään yleisötilaisuus. Osayleiskaavaehdtuksesta pyydetään lausunnt viranmaisilta. Ennen kaavaehdtuksen nähtäville asettamista järjestetään tarvittaessa 2. viranmaisneuvttelu. N HYVÄKSYMISVAIHE (MAALISKUU HUHTIKUU 2015) Kaavaehdtuksesta annettuihin muistutuksiin ja lausuntihin annetaan perustellut vastineet. Lestijärven kunnanvaltuust hyväksyy sayleiskaavan kunnanhallituksen esityksestä. Osayleiskaavan hyväksymispäätöksestä kuulutetaan virallisesti. 10
18.9.2014 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVENN TUULIVOIMAPUISTON YHTEYSTIEDOTT Osayleiskaav van valmistelusta saa lisätietja Lestijärven kunnalta, kaavaa laativalta knsultilta () ja tuulipuisthank- keesta vastaavalta (YIT Rakennus Oy): Lestijärve en kunta Lestintie 39, 69440 LESTIJÄRVI Esk Ahnen Kunnanjhta aja puh. 050 3823 201 esk.ahnen n@lestijarvi.fi Teemu Jussinmäki Rakennustarkastaja puh. 044 0668 702 teemu.jussinmaki@lestijarvi.fi Kaavaa laativa knsultti: FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy Hallituskatu 13-17 D, 90100 OULU Kai Tlnenn Oulun aluepäällikkö arkkitehti SAFA, LuK puh. 044 771 8419 kai.tlnen@ @fcg.fi Janne Tlppanen Maankäytön suunnittelija arkkitehti puh. 044 278 7307 janne.tlppanen@ @fcg.fi Tuulivimapu uisthankkeesta vastaava: YIT Rakennus Oy Panutie 11, 00620 HELSINKI Mika Virtanen puh. 050 3728 049 mika.virtane en@yit.fi 11