SIPOON TAASJÄRVI IV -ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

SIPOON TAASJÄRVI IV -ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Esa Lammi, Nina Hagner-Wahlsten & Marko Vauhkonen Väliraportti 15.10.2015

SIPOON TAASJÄRVI IV -ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät... 3 2.1 Lähtöaineisto... 3 2.2 Maastotyöt... 3 3 Tulokset... 8 3.1 Luonnonolot ja kasvillisuus... 8 3.2 Arvokkaat luontokohteet... 12 3.3 Pesimälinnusto... 14 3.4 Lepakot... 14 3.5 Muut luontodirektiivin liitteen IV(a) lajit... 18 3.6 Muut merkittävät lajit... 18 4 Yhteenveto ja suositukset... 19 5 Lähteet ja kirjallisuus... 19 Kansi: Selvitysalueen kalliomaasto on karua, mutta paikoin hyväkasvuista männikköä. Ilmakuvat ja pohjakartat Maanmittauslaitos. Valokuvat Esa Lammi. 2

1 JOHDANTO Sipoon kunta laatii asemakaavaa Söderkullassa sijaitsevalle Taasjärvi IV -nimiselle alueelle. Kaava-alue sijoittuu Grundträsketin pohjoispuolelle ja se on pääosin kallioista metsämaastoa (kuva 1). Asemakaava-alueen pinta-ala on 23 hehtaaria ja siihen sisältyy Grundträsketin rantaviivaa noin 250 metriä. Alueen kaakkoispuolella on uusi pientaloalue ja pohjoispuolella Stormossenin luonnonsuojelualue. Sipoon kunta tilasi asemakaavoitusta varten tarvittavan luontoselvityksen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy:ltä. Työn ovat tehneet biologit FM Esa Lammi ja FM Marko Vauhkonen. 2 AINEISTO JA MENETELMÄT 2.1 Lähtöaineisto 2.2 Maastotyöt Selvitysalueen luonnonoloja ja luontoarvoja ei ole aiemmin kattavasti tutkittu, mutta sen kaakkoisosaa tarkastellaan vuonna 2009 valmistuneessa Taasjärvi II:n luontoselvitysraportissa (Tammelin 2009). Järven koillisrannan metsä arvioidaan selvityksessä potentiaaliseksi liito-oravan elinympäristöksi, mutta lajin jätöksiä ei alueelta löydetty. Grundträsketin koillisrantaan laskevan noron arvioitiin täyttävän metsälain 10 :n mukaisen elinympäristön kriteerit. Muita merkittäviä luontokohteita Taasjärvi IV:n asemakaava-alueen puolelta ei mainita. Koko Sipoon kattavassa lepakkokartoituksessa (Siivonen 2006) Grundträsketin naapurijärvet, Pilvijärvi ja Taasjärvi, on merkitty III-luokan lepakkoalueiksi. Niillä esiintyi vesisiippaa, pohjanlepakkoa ja viiksisiippalajia. Raportista ei kuitenkaan käy ilmi, onko kartoitusta tehty myös Grundträsketin pohjoispuolella. Selvitysaluetta koskevat luontotiedot tarkistettiin lisäksi ympäristö- ja paikkatietopalvelu OIVA:sta, Sipoon kunnasta, Uudenmaan ELY-keskuksesta ja Suomen ympäristökeskuksesta (Eliölajit-tietojärjestelmä). Aineistoissa ei ollut selvitysaluetta koskevia tietoja. Luontoselvityksen tavoitteena oli saada maankäytön suunnittelua varten riittävä kuva alueen luontoarvoista, erityisesti niistä eliölajeista ja luontotyypeistä, joiden huomioon ottamiseen on lainsäädännön tuomat velvoitteet. Työ koostui kolmesta keväällä ja kesällä 2015 toteutusta osaselvityksestä, jotka olivat yleispiirteinen pesimälinnustoselvitys, lepakkoselvitys sekä kasvillisuuden ja arvokkaiden luontokohteiden inventointi. Maastotöiden yhteydessä arvioitiin myös liito-oravan elinympäristöksi sopivat alueet keväällä 2016 tehtävää inventointia varten. Liito-oravan esiintymistä ei voitu toimeksiannon ajankohdan vuoksi selvittää enää vuonna 2015. 3

Kuva 1. Taasjärvi IV:n asemakaava-alue (vihreä rajaus) kartta- ja ilmakuvapohjalla. 4

Selvitykset on tehty asemakaavatarkkuudella soveltaen mm. Södermanin (2003) ohjeita. Kaikissa maastotöissä käytettiin GPS-paikanninta (Garmin 60Cx tai 62s), jolla mm. luontokohteet ja lajien havaintopaikat voitiin paikantaa riittävällä tarkkuudella. Pesimälinnusto Yleispiirteisen pesimälinnustoselvityksen tavoitteena on selvittää ns. huomionarvoisten lajien (ks. jäljempänä) ja pesivälle linnustolle tärkeiden kohteiden esiintyminen alueella. Tällöin ei pyritä selvittämään yleisten lintujen parimääriä tai reviirien sijaintia. Inventoinnissa sovelletaan lintujen reviirikäyttäytymiseen perustuvaa kartoituslaskentamenetelmää (Koskimies & Väisänen 1988), jossa alue kierretään huolellisesti läpi ja havaitut linnut merkitään karttapohjalle. Laskennat tehdään varhain aamulla, jolloin pesimäpaikoillaan oleskelevat linnut ovat parhaiten havaittavissa (laulu yms.). Asemakaava-alueilla lintulaskenta tulisi toistaa eri aikaan muutolta saapuvien ja eri aikaan pesivien lintujen vuoksi vähintään kolme kertaa huhtikuun lopun ja kesäkuun puolivälin välisenä aikana. Näistä vuonna 2015 pystyttiin toimeksiannon aikataulun vuoksi tekemään vain viimeinen, kesäkuinen laskenta. Kaksi varhaisempaa laskentakertaa tehdään keväällä 2016. 19.6.2015 tehdyssä laskennassa kiinnitettiin erityistä huomiota seuraaviin huomionarvoisiin lintulajeihin: tikat lukuun ottamatta yleistä käpytikkaa petolinnut lintudirektiivin liitteen I lajit erityisesti suojeltavat ja muut uhanalaiset lajit silmälläpidettävät lajit alueellisesti uhanalaiset lajit Suomen erityisvastuulajit merkittävien elinympäristöjen, esim. lehtojen ja vanhojen metsien, ilmentäjälajit. Laskennassa merkittiin muistiin ja kartalle kaikki huomionarvoiset lintulajit käyttämällä Helsingin yliopiston eläinmuseon ohjeen mukaisia merkintätapoja. Tulokset tulkittiin ns. maksimiperiaatteen mukaisesti, jolloin reviiriksi tulkittiin yksikin pesintää ilmaiseva havainto (pää)muuttokauden jälkeen lajille sopivassa ympäristössä. Lintulaskennan teki Marko Vauhkonen. Liito-orava Liito-oravien inventointi perustuu lajin helposti tunnistettaviin papanoihin, jotka ovat löydettävissä liito-oravan käyttämien ruokailupuiden tai pesä- ja suojapuiden tyviltä lopputalvella ja keväällä. Myöhemmin jätökset maatuvat nopeasti. Ympäristöhallinnon ohjeiden mukaan liito-oravia voidaan luotettavasti inventoida vain keväällä. 5

Toimeksiannon aikataulun vuoksi liito-oravan inventointi Taasjärven alueella ei ollut enää mahdollista vuonna 2015. Lintulaskennan ja heinäkuisen kasvillisuusselvityksen yhteydessä arvioitiin, onko alueella liito-oravan elinympäristöksi sopivaa metsää. Varsinainen lajin esiintymisen inventointi tehdään keväällä 2016. Lepakot Maastotöiden tavoitteena oli selvittää alueen lepakkolajistoa ja eri lajien runsautta, paikallistaa mahdolliset lepakoille tärkeät saalistusalueet sekä niille johtavat kulkureitit. Lisäksi etsittiin mahdollisia lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoja (päiväpiilot). Lepakkoselvityksen kartoitusmenetelmät noudattavat Suomen Lepakkotieteellisen yhdistyksen (2012) ja Bat Conservation Trustin (Parsons ym. 2007) suosituksia. Maastotöissä on noudatettu Bat Workers Manualissa (Mitchell-Jones & Mc- Leish 2004) annettuja ohjeita ja äänianalyyseissä on tulkintaan käytetty mm. Russin (1999, 2012) julkaisuja. Työssä on lisäksi huomioitu Sierlan ym. (2004) ja Södermanin (2003) oppaat. Lepakot ovat Suomen oloissa aktiivisia tavallisesti toukokuusta syys lokakuuhun. Ne käyttävät mm. ruokailuun eri alueita kesän eri vaiheissa, minkä vuoksi lepakkokartoitus tulee toistaa eri ajankohtina, alku-, keski- ja loppukesällä. Eri lepakkolajit suosivat erityyppisiä ympäristöjä, mikä on otettu huomioon kartoituksen suunnittelussa. Viiksisiippalajit viihtyvät pääosin kuusivaltaisissa tai lehtomaisissa metsissä, kun taas pohjanlepakot saalistavat pääosin puoliavoimissa ja myös ihmisten muokkaamissa ympäristöissä. Maastotyöt suunniteltiin kartta-aineiston ja päiväsaikaisten maastokäyntien perusteella. Kartoitusreitit seurasivat mahdollisuuksien mukaan olemassa olevia polkuja ja metsäteitä, mikä helpottaa reittien toistettavuutta eri kartoituskerroilla. Polkujen käyttö vähentää oleellisesti korkean kasvillisuuden seassa kävelemisestä aiheutuvaa, lepakoiden kaikuluotausäänten kuulemista häiritsevää taustamelua. Lepakkoselvitys tehtiin Taasjärven alueella kesä elokuussa 2015 kolmena yönä (21.6., 28.7. ja 31.8.), joilla jokaisella alue kierrettiin läpi sääoloiltaan sopivana tyynenä poutayönä. Kartoitukset keskitettiin lepakoille parhaiten soveltuville alueille (kuva 2). Kartoitusten aloitusajankohta oli noin 45 minuuttia auringonlaskun jälkeen, valo-olosuhteista riippuen. Vertailukelpoisuuden vuoksi lepakoita kartoitettiin vain hyvällä säällä, eli sateettomina, melko tyyninä ja lämpiminä (> +10 C) öinä. Sade, kova tuuli ja kylmyys vähentävät oleellisesti lepakoiden saalistusaktiivisuutta. Selvitys tehtiin kulkemalla yöaikaan kartoitusreittiä pitkin ja kuuntelemalla samalla lepakoita kannettavan ultraääni-ilmaisimen eli lepakkodetektorin (Pettersson D240x) avulla. Laitteella voidaan havaita lepakoiden päästämät korkeataajuiset kaikuluotausäänet. Siippojen äänet nauhoitettiin tarvittaessa digitaalisella tallentimella (Edirol R-09) käyttäen detektorin aikalaajennustoimintoa. Kaikkien 6

havaintojen sijainnit merkittiin GPS-paikantimen kartalle. Lajit tunnistettiin maastossa tai jälkikäteen analysoimalla tallennettuja ääniä tietokoneella äänianalyysiohjelmalla (BatSound -ohjelmisto). Lepakot pyrittiin aina myös näkemään lajinmäärityksen varmistamiseksi. Kuva 2. Lepakkoselvityksen kartoitusreitit selvitysalueella. Aktiivikartoituksen tuloksia täydennettiin ns. passiiviseurantadetektoreilla (Ana- Bat SD1), joita sijoitettiin maastoon kartoitusöiden ajaksi. Passiiviseurantalaite tallentaa muistikortille ohilentävien lepakoiden kaikuluotausäänet. Näin saadaan havaintoja alueen lepakkolajistosta ja lepakoiden aktiivisuudesta täydentämään kartoittajan aktiivihavainnointia. Passiividetektori ei paljasta alueella lentävien lapakoiden määrää, sillä yksikin aktiivisesti lähellä saalisteleva lepakko voi tuottaa paljon tallenteita. Passiivilaitteista on apua mm. lepakoille tärkeiden saalistusalueiden paikantamisessa. Passiividetektorit vietiin ennen kartoituskierroksen alkua maastoon ja niiden annettiin olla paikoillaan koko kartoitusyön ajan. Kesän aikana passiiviseurantalaitteita pidettiin yhteensä kuudessa eri paikassa (kuva 3). Sateen uhatessa elokuussa ei detektoreita viety maastoon. Lepakoita ei aina pystytä määrittämään lajilleen ääni- ja näköhavaintojen perusteella. Lajipari viiksisiippa/isoviiksisiippa on erotettavissa ainoastaan anatomisten rakenteiden perusteella, joten nämä lajit käsitellään tässä työssä lajiparina nimellä viiksisiipat. Todetut lepakoiden käyttämät alueet luokiteltiin ja arvotettiin Suomen Lepakkotieteellisen yhdistyksen (2012) ohjeen mukaisesti (luokat I III). Lepakkoinventoinnista ja aineiston tulkinnasta vastasivat biologit FM Nina Hagner-Wahlsten ja FM Rasmus Karlsson. 7

Kuva 3. Passiiviseurantalaitteiden sijainnit selvitysalueella. Kasvillisuus ja kasvisto sekä arvokkaat luontokohteet ja lajiesiintymät Alueen kasvillisuutta ja luontotyyppejä inventoitiin 17.7.2015, jolloin koko kaavaalue käveltiin kattavasti läpi. Alueelta laadittiin biotooppikuvioiden mukainen osa-aluejako. Osa-alueilta kirjattiin muistiin luonnonolojen yleiskuvaus, runsaimmat kasvilajit ja mahdolliset merkittävät lajit. Tarkemmat inventoinnit keskitettiin luonnonoloiltaan edustavimmilta vaikuttaneille kohteille, joita selvitysalueella olivat ranta-alue, soistuneet maastopainanteet, avokalliot sekä puustoltaan iäkkäimmät metsäkuviot. Maastokäynnillä havainnoitiin myös muuta eliölajistoa sekä arvioitiin huomionarvoisen lajiston kannalta merkittäviä elinympäristöjä ja kohteita. Kasvillisuus- ja luontotyyppi-inventoinnista vastasi Esa Lammi. 3 TULOKSET 3.1 Luonnonolot ja kasvillisuus Taasjärvi IV:n selvitysalue on pääosin kallioista metsämaastoa. Karjamansbergetin kallioalueen laki on 25 metriä Grundträsketin pintaa korkeammalla. Rinteet ovat loivapiirteisiä, eikä jyrkänteitä ole. Karjamansbergetin laen puusto on varttunutta, mutta vanhaa puustoa on vain niukasti. Etelärinne on hakattu paljaaksi vuosituhannen vaihteessa. Pohjois- ja itärinteillä on tehty harvennushakkuita ja takavuosina myös avohakkuita. Taasjärvi IV:n alueella on ulkoilureitistö, mutta muutoin se on säilynyt rakentamattomana. 8

Sipoon Taasjärvi IV -asemakaava-alueen luontoselvitys Kuva 4. Selvitysalueen kasvillisuuskuviot. Kuva 5. Taasjärven pohjoisrantaa. 9

Selvitysalueelta erotettiin kahdeksan luonnonoloiltaan erityppistä kuviota (kuva 4), jotka kuvataan seuraavassa. Grundträsketin rantaa (kuvio 1) reunustaa enimmillään noin kymmenen metriä leveä luhtaneva, jolla kasvaa mm. isokarpaloa, maariankämmekkää, ranta-alpia, rätvänää, suo-orvokkia, raatetta ja järviruokoa sekä joitakin nuoria koivuja ja pajuja (kuva 5). Rantaviivan tuntumassa avosuo muuttuu korpimaiseksi rantametsäksi, jossa kasvaa nuorten koivujen lisäksi mm. mäntyä, korpipaatsamaa, hanhenpajua ja joitakin nuorehkoja tervaleppiä. Kauempana rannasta on kapea, rinteen hakkuussa säästetty rannan suuntainen metsikkö, jossa kasvaa joitakin järeitä mäntyjä sekä lisäksi koivuja ja kuusia. Lahopuuta on paikoitellen. Aluskasvillisuudessa on lehtomaisen kankaan lajistoa. Huomionarvoisista kasvilajeista rantametsässä kasvaa korpiorvokkia, joka etelärannikon tuntumassa on varsin paikoittain esiintyvä soistuneiden metsien kasvi. Karjamansbergetin etelärinne (kuvio 2) on hakattu paljaaksi 20 30 vuotta sitten. Rinteeseen on jätetty siemenpuiksi muutamia koivuja ja mäntyjä. Niiden alla on tiheä, noin 15-metriseksi varttunut koivikko, jonka katveessa kasvaa nuoria kuusia ja mäntyjä. Aluskasvillisuudessa on lehtomaisen kankaan lajeja, mm. mustikkaa, käenkaalia, oravanmarjaa, valkovuokkoa, ahomansikkaa, kultapiiskua ja metsäalvejuurta. Karjamansbergetin lakialue (kuvio 3) on karua, loivapiirteistä silikaattikalliota, jota luonnehtivat pienet, lähes puuttomat silokalliot ja niiden välissä olevat metsäiset alueet, joiden puustona on vaihtelevan ikäisiä mäntyjä. Sekapuuna kasvaa koivua, katajaa ja hieman kuustakin. Keloutuneita puita on siellä täällä, mutta puusto ei yleisesti ottaen ole vielä vanhaa. Metsäisten kuvioiden aluskasvillisuudessa on tuoreen ja kuivahkon kankaan lajistoa: mm. mustikkaa, kanervaa, kangasmaitikkaa ja metsälauhaa. Puuttomien ja harvapuustoisten kohtien kasvillisuus on karuille kalliomaastoille ominaista. Valtakasveina ovat kanerva, puolukka ja metsälauha. Poronjäkälät ja hirvenjäkälä muodostavat paikoin laajoja kasvustoja (kuva 6). Hieman vaateliaampia lajeja ovat kalliohatikka, jäykkärölli ja tuoksusimake sekä niukkoina tavattavat ketoorvokki, isomaksaruoho ja kalliokielo. Vaateliaita, kalkkivaikutuksesta tai muusta ravinteisuudesta kertovia kasvilajeja ei ole. Kallion poikki kulkee ulkoilureitti ja alueella on joitakin polkuja. Kulutukselle herkkä kalliokasvillisuus on ulkoilukäytöstä huolimatta säilynyt varsin hyvänä. 10

Kuva 6. Jäkälikön peittämä kallioharjanne Karjamansbergetin laella. Koko kallioalueen luoteisrinne (kuvio 4) on noin 35 vuoden ikäistä istutusmännikköä. Puusto on runsaan kymmenen metrin korkuista ja tiheää, sillä sitä ei ole harvennettu. Pensaskerroksessa on pihlajaa ja koivua. Metsätyyppi on tuoretta kangasta: kenttäkerroksessa kasvaa mustikkaa, metsätähteä, metsäkastikkaa, metsälauhaa ja paikoin sananjalkaa. Myös kallion itäosassa (kuvio 5) on varttuvaa istutusmännikköä. Puusto on noin 25 vuoden ikäistä (kuva 7), kuvion eteläpäässä hieman vanhempaa. Aluskasvillisuudessa vuorottelevat mustikan, kanervan ja seinäsammalen vallitsemat alat. Kuvion eteläpään poikki kulkevan ulkoilureitin pohjoispuolella on pieni, maaston painanteeseen syntynyt räme ja muutama pienempi niukkaravinteinen soistuma. Niiden kasvistoon kuuluvat mm. juolasara, tähtisara, juolukka, maariankämmekkä ja virpapaju. Asemakaava-alueen kaakkoisreunassa on varttunutta tuoreen kankaan kuusi koivusekametsää (kuvio 6). Aluskasvillisuudessa vallitsevat mustikka, puolukka, kangasmaitikka ja metsälauha. Asemakaava-alueen kaakkoisrajan tuntumassa on myös jonkin verran lahopuustoa. Pohjoiseen johtavan ulkoilureitin itäpuolinen alue (kuvio 7) on hiljattain harvennettua nuorta sekametsää, jossa on runsaasti hakkuutähteitä ja metsäkoneiden ajouria. Harvennuksessa jätetty puusto on kymmenmetristä koivua ja mäntyä. Kasvillisuudessa on tuoreen kankaan lajistoa. Soistuneissa notkelmissa kasvaa lisäksi mm. tähtisaraa, juolasaraa, röyhyvihvilää, keräpäävihvilää ja maariankämmekkää. Koko hakkuuala on heinittynyt metsäkastikan runsastuessa. Hakkuun itäreunassa on pieni kallioharjanne, jonka kasvilajistoon kuuluvat mm. ahosuolaheinä, kalliohatikka, kielo ja metsälauha. Puustona on vaihtelevan ikäisiä mäntyjä ja koivuja. 11

Kuva 7. Istutusmännikköä Karjamansbergetin itäreunalla. Selvitysalueen luoteisreuna (kuvio 8) sijoittuu loivapiirteiseen, kosteapohjaiseen notkelmaan, jonka puusto on hakattu vuosituhannen vaihteen tienoilla. Notkelmassa kasvaa nykyisin tiheää, alle kymmenmetristä koivikkoa. Ylispuina on muutama hakkuussa säästetty mänty. Notkelma on ollut mahdollisesti ruoho- ja heinäkorpea, mutta se on kuivahtanut ja muuttunut ojituksen seurauksena. Kasvilajistossa on metsäalvejuurta, korpi-imarretta, oravanmarjaa, metsälauhaa ja lehtotesmaa. Suunnittelualueen puoleisella rinteellä on tavanomaista tuoreen ja lehtomaisen kankaan kasvillisuutta. Aiemman hakkuualueen rinteessä pohjoiseen vievän ulkoilureitin itäpuolella kasvaa myös muutama pähkinäpensas. 3.2 Arvokkaat luontokohteet Asemakaava-alueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei sijaitse Natura 2000 -alueita, valtakunnallisten luonnonsuojeluohjelmien kohteita, suojeltuja luontotyyppejä tai luonnonmuistomerkkejä. Alueen pohjoispuolella sijaitseva Stormossen on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi. Karjamansbergetin pohjoisosa kuuluu Stormossenin valuma-alueeseen, mutta asemakaava-alueelta ei johda puroja tai muita vesiuomia suolle. Suon ja kaava-alueen pohjoisrajan välissä on voimajohtoaukea ja ulkoilureitti. Koko asemakaava-alue on talouskäytössä olevaa metsämaastoa, jonka luonnonoloja hakkuut ovat muuttaneet. Suurin osa rinnemetsistä on hakattu muutaman viime vuosikymmenen aikana. Alueella ei ole kohteita, jotka täyttäisivät luonnonsuojelulain 29 :n mukaisten suojeltujen luontotyyppien kriteerit. Asemakaava-alueella ei todettu Suomessa uhanalaisia tai silmälläpidettäviä luontotyyppejä (Raunio ym. 2008a, b). Alueella ei ole myöskään METSO-ohjelman kri- 12

teerit (Ympäristöministeriö 2008) tai maakunnalliset LAKU-kriteerit (Salminen & Aalto 2012) täyttäviä kohteita. Karjamansbergetin kallioalueen vähäpuustoiset alueet (kuva 8) täyttävät metsälain 10 :n mukaisten monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeiden elinympäristöjen kriteerit. Kasvilajistoltaan ne ovat tavanomaisia, etelärannikolle tyypillisiä karuja kallioalueita. Metsälaki säätelee puuston hakkuita ja muita metsätalousalueilla tehtäviä toimenpiteitä. Metsälakia ei sovelleta asemakaava-alueilla lukuun ottamatta maa- ja metsätalouteen osoitettuja alueita. Myös selvitysalueen kaakkoiskulmassa sijaitsevan noron (kuva 8) välitön lähiympäristö on metsälain 10 :n kriteerit täyttävä kohde. Kesällä kuivana olevan noron varrella on korpikasvillisuutta, mm. hiirenporrasta, korpi-imarretta, suoorvokkia, maariankämmekkää ja korpipaatsamaa. Kuusivaltainen puusto on varttunutta, mutta ei vielä vanhaa. Lahopuuta on paikoitellen. Luonnontilaiset norot ovat vesilain 2 luvun 11 :n mukaisia pienvesikohteita, joiden luonnontilan heikentäminen on kielletty. Asemakaava-alueen laajin luonnontilaisena säilynyt kohde on Grundträsketin ranta-alue (kuva 8), jonka nevareunus on enimmillään noin kymmenen metrin levyinen. Avosuo rajautuu rannan kapeaan korpireunukseen sekä kapeaan, varttunutta puustoa kasvavaan rantametsään. Puustoisen rantavyöhykkeen luonnontila on hyvä ja lahopuutakin on paikoitellen. Kuva 8. Asemakaava-alueen luontokohteet. 1 = noro lähiympäristöineen, 2 = Grundträsketin ranta-alue, 3 = edustavimmat harvapuustoiset kallioalueet. 13

3.3 Pesimälinnusto 3.4 Lepakot Selvitysalueen yleispiirteisen linnustoselvityksen kesäkuun käyntikerralla todettiin pesimälinnustoon kuuluvina seuraavat lajit: pyy, metsäviklo, sepelkyyhky, käpytikka, metsäkirvinen, västäräkki, peukaloinen, rautiainen, punarinta, leppälintu, mustarastas, punakylkirastas, laulurastas, lehtokerttu, pajulintu, hippiäinen, harmaasieppo, hömötiainen, töyhtötiainen, kuusitiainen, talitiainen, puukiipijä, närhi, varis, peippo ja vihervarpunen. Luetellut 26 lintulajia ovat Suomessa varsin yleisiä ja seudulla tavallisia pesimälajeja. Alueella ei tavattu ns. Punaisen kirjan lajeja (Rassi ym. 2010). Pyy on EU:n lintudirektiivin liitteen I laji. Sen reviiri todettiin kuvion 5 pohjoisosassa; paikalla havaittiin heinäkuun maastokäynnillä myös lajin poikue. Peukaloinen, leppälintu, töyhtötiainen ja puukiipijä ovat jossain määrin vanhoja metsiä suosivia lajeja. Grundträsketillä havaittiin eri käynneillä 2 3 aikuista kuikkaa, mutta laji ei todennäköisesti pesinyt Taasjärvi IV -alueen rannoilla. Myös kuikka on EU:n lintudirektiivin liitteen I laji. Linnustoselvitystä jatketaan keväällä 2016. Tuloksia ja mahdollisia suosituksia täydennetään loppuraportissa. Selvitysalueella tehtiin havaintoja kahdesta lepakkolajista: pohjanlepakosta ja viiksisiippalajista. Lajien havaintomäärät vastasivat hyvin muualla lähialueilla tehtyjen selvitysten tuloksia. Aktiiviseurannassa tehtiin kesän aikana yhteensä kahdeksan havaintoa pohjanlepakosta ja neljä havaintoa viiksisiippalajista (kuva 9). Eri kuukausien välillä oli selkeitä eroja havaintojen määrissä (kuva 10). Kesäkuussa havaittiin sekä pohjanlepakoita että yksittäinen viiksisiippa tai isoviiksisiippa. Heinäkuussa havaintoja tehtiin vain pohjanlepakoista ja elokuussa vain viiksisiippalajista. Kuva 9. Aktiiviseurannassa kaikilla käynneillä tehdyt lepakkohavainnot ilmakuvalle merkittyinä. 14

Kuva 10. Aktiiviseurannan lepakkohavainot (n=12) kuukausittain. Passiiviseurantalaitteisiin oli tallentunut yhteensä 22 havaintoa lepakoista (taulukko 1). Suurin osa passiiviseurantalaitteiden havainnoista oli siipoista mutta havaintomäärät olivat erittäin pieniä. Tästä voidaan päätellä, että detektorien läheisyydessä oli lentänyt lepakoita vain satunnaisesti. Taulukko 1. Passiiviseurantalaitteiden tallentamien havaintojen lukumäärät. Laitteiden sijainnit ilmenevät kuvasta 3. Lepakoille tärkeät alueet Alueiden arvo lepakoiden kannalta luokitellaan seuraavia periaatteita noudattaen (Suomen Lepakkotieteellinen yhdistys 2012): Luokka I: Lisääntymis- tai levähdyspaikka. Hävittäminen tai heikentäminen on kielletty luonnonsuojelulaissa. Luokka II: Tärkeä ruokailualue tai siirtymäreitti. Maankäytössä tulee ottaa huomioon alueen arvo lepakoille (EUROBATS-sopimus). Luokka III: Muu lepakoiden käyttämä alue. Maankäytössä tulee ottaa huomioon alueen arvo lepakoille mahdollisuuksien mukaan. Passiiviseurantalaitteisiin tallentuneet havainnot on otettu huomioon arvioitaessa alueiden merkitystä lepakoille. 15

Luokka I: Lisääntymis- ja levähdyspaikat Lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikat voivat olla muun muassa rakennuksissa, pöntöissä tai puun koloissa ja halkeamissa. Selvitysalueelta ei löydetty luokkaan I kuuluvaa lepakoiden lisääntymis- tai levähdyspaikkaa. Luokka II: Tärkeät ruokailualueet ja siirtymäreitit Tärkeäksi ruokailualueeksi katsotaan alue, jolla esiintyy säännöllisesti saalistavia lepakoita tai runsaasti saalistavia lepakoita tiettyyn aikaan, varsinkin jos aluetta käyttää useampi laji. Tärkeä siirtymäreitti on todettu tai arvioitu reitti ruokailuja/tai piilopaikkojen välillä. Luokkaan II kuuluvia lepakoiden tärkeitä ruokailualueita rajattiin yksi: Alue 1 (kuva 11) Selvitysalueen eteläosassa esiintyy viiksisiippalajeille sopivaa ympäristöä, eli puustoltaan varttunutta ja riittävän harvaa kuusimetsää. Rannan läheisen sijaintinsa takia alue on myös ravinnonhankinnan kannalta lepakoille sopiva. Alueella havaittiin kesä- ja elokuussa saalistava viiksisiippa ja kesä- ja heinäkuussa pohjanlepakko. Kuva 11. Tärkeät lepakkoalueet ja siirtymäreitit ilmakuvalle merkittyinä. 16

Luokka III: Muut lepakoiden käyttämät alueet Tähän luokkaan kuuluvat alueet ovat lepakoiden käyttämiä, mutta laji- ja/tai yksilömäärät ovat pienemmät kuin luokan II alueilla ja luontotyypit näillä alueilla eivät välttämättä ole yhtä sopivia lepakoille. Luokkaan III kuuluvia lepakoiden käyttämiä alueita rajattiin yksi: Alue 2 (kuva 11) Selvitysalueen läpi länsi itäsuunnassa kulkeva ulkoilureitti muodostaa lepakoiden siirtymäreitin. Siirtymäreitin varrella havaittiin kesän käynneillä yhteensä kaksi viiksisiippaa ja kolme pohjanlepakkoa. Karjamansbergetin kohdalla ei havaittu saalistavia siippoja, vaan ainut havainto tehtiin ohilentävästä yksilöstä. Ympäristö alueella 2 on lepakoiden saalistukseen huonosti sopivaa kuivaa kalliomännikköä lukuun ottamatta rajatun alueen itäosaa, jossa ulkoilureitti kääntyy pohjoiseen (kuva 12). Tässä kohdassa tietä reunustaa suojaa antavaa puustoa (kuusta) ja elokuussa paikalla havaittiin saalistava viiksisiippa. Pohjanlepakoita lensi siirtymäreitin suuntaisesti Karjamansbergetin yli. Passiiviseurantalaitteeseen nro 1 oli heinäkuussa tallentunut havaintoja pohjanlepakosta ja siipasta. Kuva 12. Lepakoiden siirtymäreitti tärkeän lepakkoalueen nro 2 itäosassa. 17

Selvityksen tulokset osoittivat, että lepakoita esiintyy lähinnä alueen eteläosassa sekä ulkoilureitin varrella alueen keskiosissa. Yleisin laji oli pohjanlepakko. Selvitysalueella on laajalti kalliomännikköä, mikä ei yleensä ole lepakoiden kannalta erityisen sopivaa ympäristöä. On kuitenkin huomioitava, että kyseisen ympäristön läpi kulkee lepakoiden siirtymäreitti (ks. edellä). Havaintojen väliset etäisyydet olivat kuitenkin melko pitkät eikä siippahavaintojen osalta voitu sulkea pois sitä, että kyseessä saattoi olla sama siirtynyt yksilö. Kartoituskierroksia täydensivät passiiviseurantadetektorit, joiden avulla saatiin tietoa tietyiltä alueelta koko kartoitusyön ajalta. Passiiviseurantalaitteen nro 6 kohdalla havainnot paljastivat, että siippoja esiintyi tärkeäksi rajatulla lepakkoalueella nro 1 myös heinäkuussa, vaikka aktiiviseurannassa ei tällöin tehty havaintoja. Kartalle merkittyjen tärkeiden lepakkoalueiden rajaukset perustuvat paitsi havaintoihin myös alueella esiintyvien metsien sopivuuteen lepakoille. Myös todennäköisimmät siirtymäreitit on otettu huomioon. Pohjanlepakot poikkeavat viiksisiippalajeista siinä, että ne pystyvät käyttämään myös ihmisen muokkaamia ympäristöjä saalistusalueinaan. Näin ollen viiksisiippalajit, jotka ovat riippuvaisia yhtenäisistä metsäalueista, ovat alttiimpia suurille ympäristömuutoksille, kuten metsäalueen muuttamiselle asuntoalueeksi. 3.5 Muut luontodirektiivin liitteen IV(a) lajit Liito-oravalle sopivaa metsää on ainoastaan asemakaava-alueen kaakkoisosassa Karjamansbergetin alarinteellä (kuvion 6 eteläosa) ja Grundträsketin rannalla. Alueet ovat pinta-alaltaan pieniä, eikä liito-oravan esiintyminen niillä ole erityisen todennäköistä. Liito-oravan esiintyminen alueella tarkistetaan keväällä 2016 tehtävien lintulaskentojen yhteydessä. Selvitysalueen kallioisissa osissa on jonkin verran kirjoverkkoperhoselle sopivaa elinympäristöä. Lajin esiintymisestä Taasjärven alueella ei ole aiempia tietoja eikä sitä ole inventoitu tämänkään työn osana. Selvitysalueella ei arvioitu olevan muille luontodirektiivin liitteen IV(a) lajeille (mm. eräät sudenkorennot, viitasammakko) hyvin sopivia elinympäristöjä, joissa niiden esiintyminen olisi todennäköistä tai mahdollista. 3.6 Muut merkittävät lajit Alueella ei todettu uhanalaisten, silmälläpidettävien (Rassi ym. 2010) tai muiden huomionarvoisten eläin- ja kasvilajien esiintymiä. Alueella ei arvioitu olevan sellaisia elinympäristöjä tai kohteita, joissa muiden huomionarvoisten eliölajien esiintyminen olisi todennäköistä. 18

4 YHTEENVETO JA SUOSITUKSET Taasjärvi IV:n asemakaava-alueen merkittävimmät luontoarvot sijoittuvat Grundträsketin rannalle ja sen tuntumaan. Ranta-alue kapeine rantametsineen (kuva 8) suositellaan säilytettäväksi luonnontilaisena kohteena, johon ei osoiteta rakentamista tai muita maankäytön muutoksia. Asemakaava-alueen kaakkoiskulman noro (kuva 8) lähiympäristöineen on vesilain tarkoittama suojeltu pienvesikohde, jonka luonnontilan heikentäminen on kiellettyä. Nämä luontokohteet voidaan osoittaa asemaakaavassa esim. luo-merkinnällä ja siihen liittyvällä kaavamääräyksellä, joka turvaa kohteiden luontoarvojen säilymisen. Karjamansbergetin lakialueella on pieniä, mutta maisemaltaan näyttäviä avokallioita (kuva 8), joiden säilyttäminen esimerkiksi lähivirkistysalueiden osana on suotavaa. Tärkeitä lepakkoalueita koskien annetaan seuraavat suositukset: Alue 1: Säilytetään puustoa rannan tuntumassa niin, että valo- ja etenkin tuuliolosuhteet eivät muutu. Puuston voimakas harvennus heikentää alueen arvoa lepakoille. Sen sijaan tiheän vesakon ja aluskasvillisuuden harventaminen parantaa alueen sopivuutta lepakoille. Valaisemattomien ulkoilureittien rakentaminen ei heikennä alueen arvoa lepakoille. Alue 2: Ulkoilureitti säilytetään valaisemattomana eikä sen varrella tehdä merkittäviä puuston hakkuita tai harvennuksia. 5 LÄHTEET JA KIRJALLISUUS Koskimies, P. & Väisänen, R. A: 1988: Maalintujen kartoituslaskentaohjeet. Teoksessa: Koskimies, P. & Väisänen, R. A. (toim.): Linnustonseurannan havainnointiohjeet. 2. painos. Helsingin yliopiston eläinmuseo, Helsinki, ss. 58 70. Mitchell-Jones, A. & McLeish, A. P. (toim.) 2004: Bat worker s manual. 3 rd edition. Joint Nature Conservation Committee. Parsons, K. ym. 2007: Bat Surveys Good Practice Guidelines. Bat Conservation Trust, London. 82 s. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus. Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 685 s. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008a: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus Osa 1. Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristö 8/2008:1 264. 19

Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008b: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus Osa 2. Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristö 8/2008:1 572. Russ, J. 1999: The Bats of Britain and Ireland. Echolocation Calls, Sound Analysis and Species Identification. Alana Books. 80 s. Russ, J. 2012: British Bat Calls. A Guide to Species Identification. Pelag Publishing. 192 s. Salminen, J. & Aalto, S. 2012: Luonnonympäristöjen arvottamisen kriteeristö Uudellemaalle (LAKU). Loppuraportti. Uudenmaan liiton julkaisuja E 119:1 53. Siivonen, Y. & Wermundsen, T. 2006: Sipoon lepakkokartoitus 2006. Kartoitusraportti. Suomen Lepakkotieteellinen yhdistys 2012: Suomen lepakkotieteellinen yhdistys ry:n suositus lepakkokartoituksista luontokartoittajille, tilaajille ja viranomaisille. 7 s. Söderman, T. 2003: Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi kaavoituksessa, YVA-menettelyssä ja Natura-arvioinnissa. Ympäristöopas 109:1 196. Tammelin, H. 2009: Taasjärvi II:n asemakaavan luontoselvitys. T:mi Ekologinen ympäristökartoitus. Ympäristöministeriö 2008: METSO-ohjelman luonnontieteelliset valintaperusteet. Suomen ympäristö 26/2008:1 75. 20