HYVÄ JOHTAMINEN JA AVOIMUUS

Samankaltaiset tiedostot
MINÄ MUUTOKSEN PAINEESSA AMMATTILAISTEN AAMIAINEN 15.1.

Iloa, optimismia ja vahvuuksia Lapsen hyvinvoinnin te ta

Johtamisen vanhat periaatteet nousussa vai ovatko?

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Kuva: Dreamstime. Vahvuuksien kalenteri

Kasvuyhteisöllisyyskoulun indikaattorit-hanke

Farmaseuttinen etiikka

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos

MITÄ ARVOT OVAT? Perustuvatko arvot tunteisiin, tietoon, tehokkuuteen, demokratiaan vai päämäärään? Ovatko arvot ominaisuuksia?

TEKES MYYNTIKLINIKKA. Miten suomalaisista ideoista tehdään menestystarinoita? Tekes Syksy Elsa Ervasti Ervasti Consulting Oy.

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä

Aivokuntoluento. Jaakko Kauramäki, TkT Aivokunto Oy

LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA

Reflektoiva oppiminen harjoittelussa Insinööritieteiden korkeakoulu

Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU

Oikeudenmukainen johtaminen - arjen kokemuksia ja menetelmiä. Anneli Romana, Soili Keskinen, Esko Keskinen

Hyvinvointia työstä Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos

Tunteet ymmärretyiksi

MUUTTUVA TYÖELÄMÄ. Heta-Warto-Tillander

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA

arkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali

Yhdessäolon voimaa. Mikävertaistuessavoimaannuttaa, tekee hyvää?! Krisse Lipponen

Työrauha tavaksi Itsearviointimateriaali

Miksi tarvitaan eettistä keskustelua. Markku Lehto

Osaamisesta vipuvoimaa vuorovaikutus menestyksen avaimena KT Susanna Niinistö-Sivuranta Vararehtori, Laurea-ammattikorkeakoulu.

Ratuke. Onko etiikalla roolia työturvallisuudessa? Novetos Oy Tapio Aaltonen

Reflektoiva oppiminen harjoittelussa Insinööritieteiden korkeakoulu

Suomen Aktuaariyhdistys ry Ammattimaisuusseminaari Novetos Oy Tapio Aaltonen

Nuori sinussa on sitä jotakin!

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Sampsa Puttonen & Mikael Sallinen

Osallisuus- / työssäjaksamiskysely henkilöstölle

Merkityksellisyyden johtamisesta. Merja Fischer, TkT, KTM

Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta

Lapsi oman elämänsä päähenkilönä

Henkinen johtaminen Pomon päivä

Kehitetäänkö työhyvinvointia vai työtä?

Ihmisen kehityksen näkökulma hyvinvointivaltion tulevaisuuteen

Ystävyyden filosofia

Opettaja pedagogisena johtajana

Pelin kautta opettaminen

Oma roolini uudessa työpaikassa


Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat Jyväskylä. Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi

Taitobingo. KESTO min Sopii yksilö- ja ryhmätyöskentelyyn. TARVIKKEET Taitobingolomakkeita (1 lomake / osallistuja) Kyniä

Moduuli 8 Vihreän liiketoiminnan johtaminen

Itsearviointimateriaali

Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti

Sähköinen yhteisöllisyys. Ulla Heinonen FT, KL, Master-CSLE

Jyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen toimintaperiaatteet ja kehittämisen tavoitteet vuosille

Luonnetaidot Ihminen muuttuu sellaiseksi, jona häntä pidetään. (Jean Paul)

9.5. Työ Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 4/9: Mitä muuttuva työ vaatii johtamiselta ja työntekijöiden oppimiselta?

Työn ja organisaation ominaisuuksien vaikutus henkilöstön hyvinvointiin

Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa

Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa

AMMATILLINEN HARKINTA

Integriteetin loukkaukset: mikä on yritysjohdon vastuu hyvän esimerkin näyttäjänä? Ari Salminen Hyvä yritys ja sen muodot seminaari 10.4.

Asiakkaan toimijuus ja osallisuus kuntoutuksessa Avauspuheenvuoro Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto

Tervetuloa. F.C. Honka 07-Vanhemmat

Maailma muuttuu, kehittyykö valmennus? Jukka Tiikkaja, koulutuspäällikkö (valmennus) Valmennus- ja seuratoimintaseminaari 25.4.

Tulostettavat vahvuuskortit

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010

Mikä on osaamisen ydintä, kun tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa?

TYÖHYVINVOINTI JA JAKSAMINEN

Sinnikkyys. Teet paljon töitä saattaaksesi loppuun sen, minkä aloitit.

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

Vammaisuus ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus. Simo Vehmas Erityispedagogiikan professori Jyväskylän yliopisto

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Limingan työpajan keskustelun teemoja

Anne-Mari Kuusimäki KM, ratkaisukeskeinen yksilö- ja työyhteisövalmentaja tohtorikoulutettava Helsingin yliopisto

Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen orientaatio. Ikonen Elina Rahikainen Paula

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala

Aini-Kristiina Jäppinen Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto. Helsinki AMKE

IKÄ ON UUSI NOKIA

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Kerhotoiminta mahdollistaa lahjakkuuden ja erityisvahvuuden tukemisen Leo Pahkin

Luottamuksesta osallisuutta nuorille. Eija Raatikainen, KT Twitter:

KYKYISENÄ ELÄMÄNKAAREN ERI VAIHEISSA

NUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T

Yksilökeskeinen valmennusfilosofia. - Kokonaisvaltainen valmennus

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!

Entä sitten kun ei pyyhi hyvin?! keinoja stressin hallintaan ilon psykologian ja läsnäolon avulla

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni

Työhyvinvointi yksilö - yritys verkostot

Paras työpaikka tulevaisuuden osaajalle

SUOMEN ELINVOIMAN LÄHTEET -kehitysohjelma

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Seinäjoki

Habits of Mind16 taitavan ajattelijan. toimintatapaa (COSTA & KALLICK, 2000) Ajatella! valmennus Päivi Nilivaara

Voimaa verkostoista! Tehokkaan ja hyödyllisen verkostotyön askeleet

TEHTÄVIEN VAATIVUUS OSAAMISPROFIILI JOHTAVAT VIRANHALTIJAT

Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot

Älykäs johtaminen kestävän uudistumisen mahdollistajana

Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola

Motivaatio, motivointi ja motivoituminen

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE

Transkriptio:

HYVÄ JOHTAMINEN JA AVOIMUUS Finanssineuvos Ari Holopainen 27.3.2019 Valtionhallinnon kehittämisosasto

JULKISEN JOHTAMISEN KEHITTÄMINEN R O H K E U S L U O T T A M U S JULKISEN JOHTAMISEN KEHITTÄMINEN Y H T E N Ä I S Y Y S V A S T U U L L I S U U S 2

HYVÄN JOHTAMISEN JA JOHTAJAN TEKIJÄT V A A T I M U K S E T TUKI JA EDELLYTYKSET TIEDOT JA TAIDOT T U L O K S E T KUNTOISUUS JA ENERGIA A. KEHO JA AIVOT B. TUNTEET JA YHTEISÖLLISYYS D. ARVOT JA HENKISYYS C. AJATTELU JA OPPIMINEN T O I M I N T A Y M P Ä R I S T Ö 3

JOHTAJAN JÄNNITTEISET ROOLIT TIEDOT JA TAIDOT L U O VAIKUTTAJA AIKAANSAAJA T O T E U T A 1. Kuinka tunnistaa mallien ja roolien vahvuudet ja heikkoudet 1. Miten hankkia ja hyödyntää eri roolien vaatimat osaamiset 2. Miten joustavasti sovittaa yhteen kunkin roolin vaatimat osaamiset käytännön johtamistilanteissa UUDISTAJA VALMENTAJA OHJAAJA HALLINNOIJA T E E Y H T E I S T Y Ö T Ä MAHDOLLISTAJA TEHOSTAJA V A L V O 4

HYVÄ JOHTAJA KUNTOISUUS JA ENERGIA KUNTOISUUS JA ENERGIA A. KEHO JA AIVOT D. ARVOT JA HENKISYYS Lepo, ravinto ja liikunta Merkityksellisyys, identiteetti ja elämän kokonaisuus B. TUNTEET JA YHTEISÖLLISYYS C. AJATTELU JA OPPIMINEN Ihmissuhteet, vuorovaikutus ja verkostot Tietämys, luovuus ja päätöksenteko (vrt. Jim Loehr & Tony Schwartz.The Power of Full Engagement: Managing Energy, Not Time, Is the Key to High Performance and Personal Renewal) 5

C. AJATTELUSTA JA PÄÄTÖKSENTEOSTA Ajattelun kaksi eri järjestelmää: järjestelmä 1: nopea, intuitiivinen ja emotionaalinen (automattinen ja usein tiedostamaton) järjestelmä 2: hitaampi, harkitsevampi ja loogisempi (työläs ja vaikea) Ajattelun virhelähteet (Daniel Kahneman: Ajattelu, nopeasti ja hitaasti) Heuristiikka ja nyrkkisäännöt: miten ihmiset todella ajattelevat vs. taloustieteen rationaalinen ihmiskuva (esim. vähemmän on enemmän ) Toinen tapa valita hyvä johtaja on luopua johtajuuden piirteiden etsinnästä ja aloittaa niiden ihmisten tunnistaminen, jotka pystyvät käyttämään älykkäitä nyrkkisääntöjä Aito johtajuus tarkoittaa, että ymmärtää intuitiivisesti mikä sääntö toimii missäkin tilanteessa. Viisaan päätöksenteon/argumentoinnin hyveet: 1.Kärsivällisyys 2.Uteliaisuus 3.Suhteellisuuden taju/perspektiivin otto (ks. Gerd Gigerenzer: Riskitietoisuus. Miten hyviä päätöksiä tehdään) 6 (Markus Neuvonen: Päätä viisaasti)

D. ARVOISTA JA HENKISYYDESTÄ Johtajan työssä ja elämässä: Arvojen mukainen toiminta ja henkinen kasvu ovat osa johtajan kyvykkyyttä ja työkykyä Eettinen pulma: noudatammeko sääntöjä (velvollisuusetiikka), arvioimmeko tekojemme seuraamuksia (utilitarismi) vai pyrimmekö hyveelliseen elämään (hyveetiikka) Hyveet ovat sisäistettyjä elämänohjeita ja käytännön toimintaperiaatteita, jotka vaativat harjaannusta (luonteen heikkotahtoisuus, vahvatahtoisuus, hyveellisyys) Klassisia hyveitä (arete): käytännöllinen viisaus, rohkeus, oikeamielisyys ja kohtuullisuus Suuria hyveitä : hyvätapaisuus, uskollisuus, järkevyys, maltillisuus, rohkeus, oikeudenmukaisuus, jalomielisyys, myötätunto, armeliaisuus, kiitollisuus, nöyryys, yksinkertaisuus, suvaitsevaisuus, puhtaus, lempeys, rehtiys, huumorintaju, rakkaus (André Comte-Sponville: Pieni kirja suurista hyveistä)»liiallinen ja puutteellinen on ominaista paheelle, hyveelle taas keskiväli.» (Aristoteles) 7

D. ARVOISTA JA HENKISYYDESTÄ OIKEUDENMUKAISUUS TYÖELÄMÄSSÄ Oikeudenmukaisuus: lainmukaisuus ja yhdenvertaisuus/tasa-arvo Tärkeää oikeudenmukaisuuden kokemus: perusta sosiaalisissa vaihtosuhteissa ja odotuksissa (mm. organisaatiopsykologian kohteena) Organisaation päätöksenteon (proseduraalinen) oikeudenmukaisuus: Ihmisillä on oikeus tulla kuulluksi omassa asiassaan Säännöt ovat johdonmukaisia Päätöksenteko on puolueetonta Päätökset perustuvat mahdollisimman oikeaan tietoon Päätökset ovat korjattavissa Päätöksenteon säännöt ovat mahdollisimman selkeät/informoitu Kohtelun oikeudenmukaisuus Epäoikeudenmukaisuuden seuraukset (Marko Elovainio & Marianna Virtanen: Oikeudenmukainen johtaminen työpaikalla. Teoksessa Oikeudenmukaisuuden ongelma. Toim. mm. Matti Häyry. 2018) 8

JOHTAMISEN NYRKKISÄÄNTÖJÄ AVOIMUUDEN, OSALLISUUDEN JA LUOTTAMUKSEN RAKENTAMISESSA (1) Jokainen kuulee vain sen, mitä ymmärtää Ihmisillä on oikeus tulla kuulluksi omassa asiassaan Myötätunto on kenties tärkein, paras ja helpoin keino lisätä päätöksentekoon ripaus viisautta TUNNE ITSESI! Jos ihminen ei ole rehellinen ja luotettava, muulla ei ole väliä Kuuntele ensin, puhu vasta sitten A V O I M U U S O S A L L I S U U S L U O T T A M U S TUNNISTA VAHVUUTESI JA KEHITÄ TIETOJASI JA TAITOJASI 9

JOHTAMISEN NYRKKISÄÄNTÖJÄ AVOIMUUDEN, OSALLISUUDEN JA LUOTTAMUKSEN RAKENTAMISESSA (1) Jokainen kuulee vain sen, mitä ymmärtää Ihmisillä on oikeus tulla kuulluksi omassa asiassaan Myötätunto on kenties tärkein, paras ja helpoin keino lisätä päätöksentekoon ripaus viisautta TUNNE ITSESI! Jos ihminen ei ole rehellinen ja luotettava, muulla ei ole väliä Kuuntele ensin, puhu vasta sitten Rohkaise ihmisiä ottamaan riskejä ja anna heille valta päättää ja ottaa asia omakseen A V O I M U U S O S A L L I S U U S L U O T T A M U S TUNNISTA VAHVUUTESI JA KEHITÄ TIETOJASI JA TAITOJASI Palkkaa hyviä ihmisiä ja anna heidän tehdä työnsä Klassisessa retoriikassa alatyyliä määritti nämä kolme yksinkertaista hyvettä: selkeys, lyhyys ja vilpittömyys 10

JOHTAMISEN NYRKKISÄÄNTÖJÄ AVOIMUUDEN, OSALLISUUDEN JA LUOTTAMUKSEN RAKENTAMISESSA (1) Jokainen kuulee vain sen, mitä ymmärtää Ihmisillä on oikeus tulla kuulluksi omassa asiassaan Myötätunto on kenties tärkein, paras ja helpoin keino lisätä päätöksentekoon ripaus viisautta TUNNE ITSESI! Pyrkimys maltillisiin tavoitteisiin on luottamuksen ehto Jos ihminen ei ole rehellinen ja luotettava, muulla ei ole väliä Kuuntele ensin, puhu vasta sitten Rohkaise ihmisiä ottamaan riskejä ja anna heille valta päättää ja ottaa asia omakseen Palkkaa hyviä ihmisiä ja anna heidän tehdä työnsä A V O I M U U S O S A L L I S U U S L U O T T A M U S TUNNISTA VAHVUUTESI JA KEHITÄ TIETOJASI JA TAITOJASI Suunnitelmaa arvioitaessa on ihmisiä ja suunnitelmaa painotettava yhtä paljon Päätöksenteon säännöt ovat mahdollisimman selkeät / informoitu Päätökset perustuvat mahdollisimman oikeaan tietoon Ei voi varmistella ja voittaa. Analyysi ei vähennä epävarmuutta Klassisessa retoriikassa alatyyliä määritti nämä kolme yksinkertaista hyvettä: selkeys, lyhyys ja vilpittömyys 11

LISÄTIETOJA 12