Yhteiskunta ja eettisyys. Ari Salminen 21. ja 23.01.2014 Julkisjohtaminen Filosofinen tiedekunta



Samankaltaiset tiedostot
RAKENTEELLISEN KORRUPTION UHKA SUOMESSA. Ari Salminen, Vaasan yliopisto

Integriteetin loukkaukset: mikä on yritysjohdon vastuu hyvän esimerkin näyttäjänä? Ari Salminen Hyvä yritys ja sen muodot seminaari 10.4.

Virkakielikampanja Avoimen hallinnon virkamiesverkoston tapaaminen Ulla Tiililä

Korruptio: miten turvata hankintatoiminnan eettisyys Julkisten hankintojen ajankohtaisfoorumi

lääketieteessä seminaari

Kieli osana avointa hallintoa & hyvän virkakielen toimintaohjelma

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston perehdyttämiskoulutus Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja

Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta

Kohti Suomi strategiaa. Pääjohtaja, OTT/Tuomas Pöysti

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

Kunnallisen päätöksenteon luotettavuus

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma

Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori

Kansan valta. Citizen Voice and Action. World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa

VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS

Avoin hallinto Open Government Partnership. Suomen toimintaohjelman valmistelu

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston strategiaseminaari

HALLINTOTIETEIDEN KANDIDAATTIOHJELMA (HTK/HTM) Valintakoe Pisteet yhteensä (tarkastaja merkitsee)

Osallisuus ja luottamus julkisen sektorin kehityksen punainen lanka

Aidosti asiakaslähtöinen kunta? Tekijän ja tutkijan havaintoja

Vaasan yliopiston eettiset suositukset

Muutos on mahdollisuus: kokemuksia muutosten johtamisesta

OHJEET VIERAANVARAISUUDESTA, EDUISTA JA LAHJOISTA. Joroisten kunta. Kunnanhallitus x.x.2014

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina

Talous ja työllisyys

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Kansliapäällikön puheenvuoro

Haasteena uusi muuttuva toimintaympäristö ja johtaminen yhdyspinnoilla Oulu, YTA. Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori

NASSTOLAN KUNTA HYVÄ HALLINTO Hyvän hallintotavan ohjeistuus Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Voimaantulo

SÄÄNNÖSTEN lakien, toimintasääntöjen ja määräysten määrittelemä perustaso muodostaa syyttäjälaitoksen palvelulupauksen yhteiskunnalle.

Osallisuus- / työssäjaksamiskysely henkilöstölle

YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI

NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa

Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa?

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto

Hallinnon kuva hallinnosta

Palaute voi koukuttaa oppiva johtaja, oppiva organisaatio

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja

Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke. 8 valtiota käynnisti vuonna Suomi liittyi huhtikuussa 2013

Miten suomalaista hallintoa pitäisi jatkossa kehittää? Arto Haveri Alue- ja paikallishallintopäivät Tampereen yliopisto

Verkostoituminen, näkyvyys ja markkinointi. Annukka Jyrämä

Miten sosiaalinen media ja sähköinen osallistumisympäristö (SADe) tukevat osallistumista?

Eettinen Johtaminen. To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela

VAASAN YLIOPISTO FILOSOFINEN TIEDEKUNTA

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Kehittäjäasiakasvalmennus

Eettiset periaatteet taustaa

Näkyvätkö arvot valtionhallinnon arjessa? Etiikkakyselyjen tulokset Henkilöstöjohdon foorumi Kirsi Äijälä

OHJEET VIERAANVARAISUUDESTA, EDUISTA JA LAHJOISTA. Pirkkalan kunta. Kunnanhallitus

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Tampereen kaupunki

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Sitra auttavan vapaaehtoistyön kehittäjänä Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra

KANSALLINEN INTEGRITEETTITUTKIMUS SUOMI. A t l a n t i c O c e a n. Norwegian Sea. North Sea. Mediterranean Sea.

Luottamuspuntari. tammikuu Kantar TNS Jaakko Hyry. Luottamus poliitikkoihin tammikuu

VILJELYSUUNNITELMA 2025 VALTION TYÖNANTAJAPOLITIIKAN LINJAUKSET

Vastuullinen sijoittaja & viestintä. Päivi Sihvola / Procom

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

Mainonnan eettinen neuvosto. Antaa lausuntoja mainosten hyvän tavan mukaisuudesta.

Oikeuden hakijat. Iisa Vepsä. Tutkimus Vaasan hovioikeuden perustamisesta ja varhaisesta toiminnasta

VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET

Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet

EUROOPAN NEUVOSTO MINISTERIKOMITEA

Avoimen hallinnon kumppanuusohjelma. Jyväskylä

Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi. Vuorovaikutteisen osion koonti Lappeenranta 2.2.

LUOTTAMUS- PUNTARI MTK Tulokset julkiseen käyttöön

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27

EETTINEN OHJEISTO TÄRKEITÄ PERIAATTEITA MEILLÄ TYÖSKENTELEVILLE

Yleiskuva muodostuvasta palvelujärjestelmästä ja tavoitteiden toteutumisesta. Pentti Itkonen

Tiedonkulku ja vuorovaikutus

Luottamus ja yhteistoiminta seminaari, Finnvera, Eteläesplanadi LUOTTAMUS ON TAITOLAJI

MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA

Lyhyesti viime kerran keskeisimmät asiat. Tämä luento: Sidosryhmät, yhteiskuntavastuu. Etiikka ja moraali johtamisessa. Yhteenveto.

Leevi Launonen. Arvot ja toiminnan etiikka

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa

REILUN YHDISTYSTOIMINNAN PERUSPILARIT

Hyvä hallinto on kielestä kiinni! Språkrådet Kielineuvosto Ulla Tiililä Kotimaisten kielten keskus

Työhyvinvointikysely 2013

Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta. OTM, VT Kaisa Post

VAPAUS OPPIA JA SIVISTYSOSAAMISEN HYÖDYT. Esa Poikela KSL:n 50-vuotisjuhlaseminaari Kirjantalo Helsinki

OECD:n hallintoministerikokous Helsinki

Mitä on yritysvastuu media-alalla?

ULKOPUOLISTEN KUSTANTAMAT MATKAT, KOULUTUKSET JA MUUT ETUUDET

Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja

Suomen Aktuaariyhdistys ry Ammattimaisuusseminaari Novetos Oy Tapio Aaltonen

Suomalaiset omistajuudesta ja osuuskunnista. Sakari Nurmela

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot

Miksi terveyden edistäminen kiinnostaisi kuntajohtajaa?

EETTISET SÄÄNNÖT. Eurooppalainen painos

It s As u l Ik t Im n An e El y S. E Aa u a V Ri N Ka U I n

Yritysvastuun johtaminen

Kansalaiskyselyn tulokset

ARVOKIRJA. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toiminta-ajatus, visio ja arvot

Ajankohtaista korruption torjunnasta. Neuvotteleva virkamies Juha Keränen Oikeusministeriö Rikoksentorjuntaseminaari Oulussa 3.10.

Aalto-yliopisto. Henkilöstökysely

Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan

Näkökulmia julkisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilaan

Transkriptio:

Yhteiskunta ja eettisyys Ari Salminen 21. ja 23.01.2014 Julkisjohtaminen Filosofinen tiedekunta

Yhteiskunta ja eettisyys: keskeiset kysymykset I Mitkä ovat kansalaisten kannalta eettiset arvot, viranomaishyveet ja poliittisen järjestelmän luottamuksen sisältö? II Toimintamallit: miten turvataan integriteetti (rehellisyys, riippumattomuus) julkisen ja yksityisen sektorin instituutioissa? III Mitä on suomalainen korruptio ja miten sitä torjutaan; mitä ovat integriteetin loukkaukset?

Suomi Transparency Internationalin korruptiomittauksessa: pisteytys ja sijoitus170 maan joukossa Year Score Rank 2013 89/100 3 (Joint rank) 2012 90/100 1 (Joint rank) 2011 9.4 2 (Joint rank) 2010 9.2 4 (Joint rank)

HALLINTOTIETEELLINEN ETIIKAN TUTKIMUS VAASAN YLIOPISTOSSA Kansalaiset ensin? Eettinen hallinto kansalaisten arvioimana. Suomen Akatemian rahoittama hanke 2008-10: Kansalaiskysely 2008 (N=5000); Nuorisokysely 2009 (N=1200) Lainsäätäjän arviot hyvästä hallinnosta ja virkamiehestä. Eduskuntakyselyt 2004 ja 2010. Julkisen palvelun eetos 2010-11. 35 alue- ja paikallishallinnon johtajaa ja 31 väitettä julkisesta intressistä, kestävästä kehityksestä, integriteetistä, tehokkuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. (Qmetodi) Kansallisen integriteettijärjestelmän tutkimus. Suomi (NIS) 2011 Kunnanjohtajien käsitykset eettisestä tilasta ja kehittämisestä. Etiikkabarometri 2012. Epäeettisestä tuomittavaan: korruptio ja hyvä veli verkostot Suomessa 2013. Kuntien eettiset koodit / dilemmat. Kysely valtuutetuille 2012/2013. (N=6000) Whistleblowing 2013. Väitöskirjat (2014, 2015): Good Governance Citizen Perspective (Mäntysalo); Nuoren sukupolven eettinen johtaja (Pitkänen) 4

Kansalaiskyselyn tuloksia Kunnon kansalainen: Kunnon kansalainen maksaa veronsa, on lainkuuliainen ja arvostaa rehellistä työtä Oikeudenmukaisuus: Luokka- ja tuloerot lisäävät epäoikeudenmukaisuutta (huonompiosaisuus) Avoimuus ja vastuu: Päätöksenteko avoimuus ja vastuullisuus ovat tärkeitä kansalaisille Eettiset arvot: Oikeudenmukaisuus, rehellisyys, tasa-arvo ja luotettavuus ovat yhteisesti jaettuja arvoja Eettinen johtajuus: organisaatioarvojen merkitys, esimiestyön eettisyys Luottamus, hyvä hallinto ja korruption tila 5

I Arvot Yhteisesti jaetut arvot: oikeudenmukaisuus, tasapuolisuus, vastuullisuus Arvojen ristiriidat Nousevat ja laskevat arvot Arvojen muutos

Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo: kolmen sukupolven arvioita (Kansalaiskysely 2008 & Nuorisokysely 2009; IRAS 2012 vol 78) Suomalainen yhteiskunta on muuttumassa epäoikeudenmukaisemmaksi Kansalaisten epätasaarvoinen kohtelu lisääntyy Nuoret (N=1039-63) Samaa mieltä % Eri mieltä % Keski-ikäiset (N=763-78) Samaa mieltä % Eri mieltä % Vanhempi sukupolvi (N= 1025-36) Samaa mieltä % Eri mieltä % 20 34 45 24 48 23 23 25 58 16 64 14 Tuloerot kasvat 41 11 91 1 94 1 Epätasa-arvo ei saa loukata huonompiosaisia 63 6 88 3 93 2 Lisää infoa 7

NUORTEN KÄSITYKSET JULKISJOHTAJIEN EETTISISTÄ PERUSHYVEISTÄ (NUORISOKYSELY/LÄHDESMÄKI 2010) ei lainkaan tärkeä jonkin verran tärkeä erittäin tärkeä rehellisyyttä (n=1124) 7 93 tehokkuutta (n=1124) 21 78 moraalista selkärankaa (n=1125) 21 78 kansalaisläheisyyttä (n=1122) 27 72 esimerkillistä käyttäytymistä (n=1123) 32 65 palveluhenkisyyttä (n=1123) 43 54 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 8

Toteutuvatko hyvän hallinnon periaatteet käytännössä? (Kansalaiskysely/Salminen & Ikola- Norrbacka 2009) Viranomaiset käyttäytyvät asiallisesti (n=1963) Lomakkeet ovat helposti saatavilla (n=1962) 3,3 3,18 Neuvonta ja opastus hoidetaan asianmukaisesti (n=1964) Tehdyille päätöksille saadaan perustelut (n=1963) Hakulomakkeet ovat selkeät (n=1964) Hallinnossa asioiminen on sujuvaa (n=1962) Virkakieli on asiallista, selkeää ja ymmärrettävää (n=1966) Kansalaisia kuullaan heitä koskevissa asioissa (n=1965) Päätökset ovat helposti ymmärrettäviä (n=1964) Hallinto on helppoa ja yksinkertaista (n=1957) Asioita hoidetaan ilman viivytystä (n=1966) 2,93 2,73 2,64 2,59 2,56 2,54 2,46 2,34 2,24 1 2 3 4 5 Keskiarvo asteikolla 1 = ei lainkaan, 2 = melko huonosti, 3 = jonkin verran, 4 = melko hyvin, 5 = erittäin hyvin 9

II Eettisesti hyvät toimintamallit: kysymys integriteetistä Luottamus: kuka on luottamuksen arvoinen Kansallinen integriteettijärjestelmä Lait vai koodit Hyvä virkamies Eettisesti toimiva yritys

Luottamus instituutioihin ja organisaatioihin? (Kansalaiskysely / Salminen & Ikola-Norrbacka 2009) Poliisi (n=1992) Yliopistot ja ammattikorkeakoulut (n=1969) Peruskoulut ja lukiot (n=1983) Puolustusvoimat (n=1976) Sairaalat ja terveyskeskukset (n=1991) Oy Veikkaus Ab (n=1955) Tuomioistuimet (n=1980) Kirkko (n=1962) Kansaneläkelaitos (n=1987) YLE (n=1972) Itella (n=1988) Finnair (n=1971) VR (n=1979) Työvoimatoimistot (n=1959) Sosiaaliviranomaiset (n=1968) Ammattiyhdistysliike (n=1975) Työnantajajärjestöt (n=1972) 4,03 3,97 3,94 3,93 3,70 3,70 3,69 3,59 3,45 3,44 3,43 3,40 3,35 3,31 3,27 3,19 3,03 Sonera (n=1965) Fortum (n=1942) 2,76 2,73 1 2 3 4 5 Keskiarvo asteikolla 1 = ei lainkaan luotettava, 2 = melko vähän luotettava, 3 = jonkin verran luotettava, 4 = melko luotettava, 5 = erittäin luotettava 11

Kansallisen integriteettijärjestelmän instituutiot 1 lainsäätäjä 2 valtionhallinto 3 oikeuslaitos 4 julkinen sektori 5 lainvalvontaviranomaiset 6 vaaliviranomaiset 7 eduskunnan oikeusasiamies 8 valtintalouden tarkastusvirasto 9 korruption vastainen yhteistyöverkosto (virasto) 10 poliittiset puolueet 11 media 12 kansalaisyhteiskunta 13 elinkeinoelämä

Kansallisen integriteetin arvioinnin osa-alueet KAPASITEETTI Resurssit Riippumattomuus Laki ja käytäntö HALLINTA Läpinäkyvyys Tilivelvollisuus Integriteettimekanismit Laki ja käytäntö ROOLI KORRUPTION- VASTAISESSA TOIMINNASSA Pilarikohtainen indikaattori/rooli

300 Pilareiden arviot 250 200 150 Rooli Hallinta Kapasiteetti 100 50 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Haasteita (pilarihaastattelujen perusteella) Resurssien riittävyys Riippumattomuus: valtion ja kuntien erillisyys Rajanveto lobbaukseen Läpinäkyvyys on haaste käytännön tasolla Aktiivinen korruptionvastainen työ

Virkamiehen integriteetti Rehellisyys Asiantuntijuus Riippumattomuus Oikeudenmukaisuus Luotettavuus Johtaja johtaa esimerkin avulla 16

Yritysten integriteetti Yhteiskuntavastuun toteutuminen Avoimuus, läpinäkyvyys Luottamus Lain noudattaminen, hyvät käytännöt Hyvän maineen säilyttäminen Kilpailukyky

III Korruptio ja sen torjunta Tapojen turmeltuminen Julkisen aseman väärinkäyttö: oman edun tavoittelu Korruption torjunta/valvonta Hyvä veli verkostot Suosinta Huono hallinto ja johtaminen

Alueita, joissa altistutaan korruptoituneille verkostoille Maan tapa Täysin julkisen kontrollin ulkopuolella olevat toimijat Sisäpiirit Päätöksenteon tuplaroolit Poliittiset nimitykset

Esiintyykö korruptiota ja huonoa hallintoa? Lahjusten ottaminen tai antaminen (n=1980) 2,53 Varkaus tai kavallus (n=1974) Petos tai huijaus (n=1968) Korruption vakavat muodot, ka. 2,32 2,42 2,42 Suosinta, esim. hyvä veli -verkosto (n=1979) 3,70 Sukulaisten suosiminen (n=1974) Liialliset sidonnaisuudet elinkeinoelämään (n=1960) 3,46 3,41 Kansalaisten huono ja välinpitämätön kohtelu (n=1973) 3,05 Muu epäeettinen toiminta, ka. 3,41 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 Keskiarvot asteikolla 1 = esiintyy erittäin vähän, 2 = esiintyy melko vähän, 3 = esiintyy jonkin verran, 4 = esiintyy melko paljon, 5 = esiintyy erittäin paljon Vaasan yliopisto Filosofinen tiedekunta 20

Hyvä veli- verkoston määritelmä Verkosto ajaa ja jakaa kohtuuttomia keskinäisiä etuja Se on salainen, jäseniään suojeleva ja suljettu ulkopuolisilta Verkostossa jäsenten lojaalisuus perustuu vastavuoroisuuteen, kiitollisuudenvelkaan ja suosintaan Verkosto jakaa muiden varoja omiin tarpeisiinsa Turmeltuneessa verkostossa julkinen etu korvautuu yksityisellä edulla

Hyvä veli -verkoston mallintaminen toimija vastavuoroisuus verkoston perustaminen lojaliteetti, ystävyyssuhteet toimija toimija toimija salailu/suojelu muiden rahat, edut, lahjoitukset yms: vaihdanta ja sopiminen kiitollisuudenvelka toimija

Muita integriteettiin liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä: lahjat, siirtyminen julkisesta yksityisen sektorin palvelukseen Lahjat (vieraanvaraisuus) kiitollisuudenvelka, eturistiriidat Miten suhtautua lahjaan: täyskielto, minimitaso, käsittelyn avoimuus Post-public employment (revolving door) mahdolliset eturistiriidat, luottamus, riippumattomuus, vaara suosintaan onko todellista näyttöä eettisistä ongelmista?

Lahja: vaikutukset Lahjan antaminen ja vastaanottaminen vaikuttaa moneen kysymykseen: paljonko, miksi, millä perusteella ja mitä varten Riippuvaisuus Vastavuoroisuus Kiitollisuudenvelka Eturistiriidat

Lahjan mitoitus Kielto Minimitaso Lahjat, jotka eivät uhkaa/riko riippumattomuutta Lahjat, joita voidaan käsitellä organisaatiossa julkisesti ja avoimesti

Lahjat ja vieraanvaraisuus: Poimintoja käytännön säännöksistä eri julkisorganisaatioissa Luottamuksen ja tasapuolisuuden säilyttäminen: lahja ei saa liittyä tehtävän hoitoon eikä heikentää viranomaistoiminnan uskottavuutta Yleinen varovaisuus, mahdollisuus myös kieltäytyä Lahjan kohtuullisuus, tavanomaisuus, lahjan rajat euroina Onko lahjan antaminen toistuvaa ja mihin halutaan vaikuttaa, ja mihin voidaan vaikuttaa Ylemmän tahon lupa, lahjan luovuttaminen organisaatiolle Lahjan vastaanottajan muodollinen asema

Mitä ongelmia liittyy taloudellisiin etuihin? Lahjapolitiikka ja pr-toiminta; lahjan merkitys yhteiskuntasuhteiden hoitamiselle; Suhtautuminen bisneskulttuuriin; yrityselämän odotukset; johdon strategia Lahja voi olla eettinen, epäeettinen, moitittava tai tuomittava (laiton) Mikä merkitys on organisaation omilla arvoilla ja niihin sitoutumisella, entä riippumattomuudella, puolueettomuudella ja tasapuolisuudella? Laista ei voi suoraan lukea, mikä lahja on laillinen tai selvästi laiton On kuitenkin tilanteita tai asemia, joissa taloudelliset edut eivät ole sallittuja

Post-public employment Revolving door : liike julkisen sektorin ja yksityisen sektorin välillä Nykyiset säännökset: pitävyys, riittävyys, vaikuttavuus Eettinen punninta / oikeudellinen punninta? Edut: ymmärrys, kommunikaatio, vuorovaikutus Mahdolliset haitat: eturistiriidat, luottamusongelmat, riippumattomuuden säilyminen Ratkaiseva tilanne on rekrytointi: julkisen hallinnon ja yrityksen näkökulmat

Post-public employment Suositaan yksityisen sektorin organisaatioita (esim. tiettyä yritystä) Vaikutetaan kollegoihin ja heidän käsityksiinsä Jaetaan luottamuksellista tietoa Kysymyksiä: Viimeaikaiset tapaukset (esimerkit): riittävätkö säännökset, henkilön oma eettinen arvio; yleisen luottamuksen näkökulma; pysyvät haitat ; onko näyttöä todellisista ongelmista?