Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto

Samankaltaiset tiedostot
Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Savonlinnan kaupunki 2013

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Työhyvinvointikysely 2013

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot

Työyhteisön toimivuuskysely 2015 Yhteenveto Henkilöstöpalvelut

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Tiedonkulku ja vuorovaikutus

Aalto-yliopisto. Henkilöstökysely

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa

TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Työhyvinvointikysely 2015

Työhyvinvointikysely 2014

Sosiaalityön työpaikkojen houkuttelevuus

työtyytyväisyyskysely perusturvayhteensä

työtyytyväisyyskysely ympäristötoimiyhteensä

työtyytyväisyyskysely KHyhteensä

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014,2015 ja 2016 toteutetuista kyselyistä

Henkilöstökysely

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018

Kirkon työolobarometri 2011

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

JY työhyvinvointikysely 2015 (2013) Bio- ja ympäristötieteiden laitos

Vuolle Setlementti ry

Alueellinen työhyvinvointikysely. Voimaa ossaamisesta! -hanke

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS. Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE

Yliopistojen työhyvinvointi osa-alueet kehitys

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

Miten HAO /JEDU toimii. Laatukoordinaattori Arto Veikkola

Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Lapuan kaupunki. Henkilöstöstrategia 2015

Julkisen alan työhyvinvointi vuonna 2018

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN

Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa

Simo_suun_terveydenhuolto

VASTAAJAN TAUSTATIEDOT Ympyröi sopivin vaihtoehto tai kirjoita vastauksesi sille varattuun tilaan. 1. Sukupuoleni on 1 nainen 2 mies

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

KUNTO Muutoksen seurantakysely

Osuva-kysely Timo Sinervo

YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA

Kokkolan kaupungin työhyvinvointisyke 2010

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä.


Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

TULOKSELLISUUS JA TYÖELÄMÄN LAATU muuttujat, jotka korreloivat myös muiden kanssa (luovuus, oppiminen, motivaatio)

PERUUTUSPEILIIN KATSOMISTA VAI ETEENPÄIN SUUNTAAMISTA?

Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista

Työhyvinvointikysely Palvelupäällikkö Annaleena Rita Kunnanhallitus

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018

TYÖODOTUKSET-HANKE Voin luottaa esimieheni oikeudenmukaiseen johtamistapaan kanssa

Työhyvinvointi ja johtaminen

Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri. Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö

I L M A P I I R I K Y S E LY A N N A V A N H A L A

Suomen Pankki 2013 Parempi Työyhteisö (ParTy) -kyselyn tulosten yhteenveto organisaatiotasolla

Pk-yritys Hyvä työnantaja 2013 Työolobarometri

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

ZEF Report - generated on Osasto A 6 3 (50.0) 3 (50.0) Osasto B 4 3 (75.0) 2 (50.0) Osasto C 8 6 (75.0) 6 (75.0)

Kirkkonummen kunnan työhyvinvointitutkimus 2015

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia

Työhyvinvointikysely. Oulun seurakuntayhtymä Vuosi 2017

Psykososiaalinen työkuormitus ja riskit opettajan työssä

Osuva-loppuseminaari

HENKISEN KUORMITUKSEN KARTOITUSMENETELMÄN KÄYT- TÄMINEN


Henkilöstöjohtaja Leena Kaunisto

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy

OA J:n Orimattilan paikallisyhdistyksen työhyvinvointikysely. Kysely järjestettiin nettikyselynä

Yksilötutka-työhyvinvointikysely

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus Henkilöstöpalveluyritysten Liitto Toukokuu 2008

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2013 Itä-Suomen yliopisto

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri

Työelämään sijoittuminen

Kemiönsaaren kunnan henkilöstöanalyysi Ulf Lindholm Bjarne Andersson Suomen Kuntaliitto 2012

Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään?

Esimiehestä kaikki irti?

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari Hannu Tulensalo

Transkriptio:

Liite nro 17 5.3.2019 Khall 29 Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto KYSELYN TOTEUTUS JA RAPORTOINTI Hausjärven kunta toteuttaa kahden vuoden välein työhyvinvointikyselyn, jonka avulla kartoitetaan työhyvinvointiin liittyviä asioita sekä vertaillaan tuloksia ja kehitystä edellisen kyselyn tuloksiin. Työhyvinvoitikysely 2018 tiedonkeruu toteutettiin 19.11. - 5.12.2018 välisenä aikana pääsääntöisesti sähköisellä lomakkeella, kyselyyn oli mahdollista vastata tarvittaessa myös paperilomakkeella. Kysely toteutettiin samalla kysymyspatteristolla kuin vuonna 2016, jotta kehittyminen olisi vertailtavissa. Kyselyn asteikko oli yhdestä viiteen, jossa vastausvaihtoehdot olivat: 1 = täysin eri 2 = jokseenkin eri 3 = en samaa enkä eri 4 = jokseenkin samaa 5 = täysin samaa Työhyvinvointikyselyn raportissa esitetyt prosenttiluvut on saatu laskemalla yhteen jokseenkin samaa ja täysin samaa olevien prosenttiosuudet, samoin raportointi oli toteutettu vuonna 2016. Kysely koostui kuudesta kohdennetusta osa-alueesta, joilla on vaikutusta koettuun työhyvinvointiin. Osa-alueet, joita tutkittiin, olivat: 1. Oma työ 2. Työyhteisön toimivuus 3. Osaaminen 4. Johtaminen ja esimiestyö 5. Työolosuhteet 6. Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen

VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT Työhyvinvointikysely keräsi 194 vastausta, vastausaktiivisuudeksi muodostui 50,3. Kansalaisopiston tuntiopettajat eivät olleet tässä kyselyssä mukana. Edellinen kysely vuonna 2016 keräsi 172 vastausta. Kyselyyn vastanneista naisia oli 82 ja miehiä 18. Vastaajista 87 on vakinaisessa ja 13 määräaikaisessa palvelussuhteessa. Esimiesasemassa kyselyyn vastanneista on 12. Kyselyyn vastanneista 85 voisi suositella Hausjärven kuntaa työpaikkana myös muille. Vastaajien demografiset tiedot myötäilevät kunnan koko henkilöstön demografisia tietoja. Kuva 1. Työhyvinvointikyselyyn 2018 vastanneiden ikäjakauma Kuva 2. Vastaajien ammatillinen koulutustaso

Kuva 3. Vastausten jakautuminen toimialoittain Työhyvinvointikysely 2018 toteutettiin koko henkilöstölle lukuun ottamatta kansalaisopiston tuntiopettajia. Vastaajien määrä toimialoittain jakautui seuraavasti: Perusturvatoimi 35 Sivistystoimi 36 Tekninen toimi 11 Keskushallinto + ruoka ja siivouspalvelut 17 Vastaajista 1 ei kertonut toimialaa, millä työskentelee. Perusturvatoimen ja sivistystoimen palvelualueita tarkasteltiin lähemmin. Vastaukset jakautuivat seuraavasti: Perusturvatoimen yksikkö: Vanhusten asumispalvelut 52 Vanhusten kotihoito 29 Vammaispalvelut 9 Muut perusturvatoimen tehtävät/ tulosalueet 17 Yhteenlaskettu prosenttiosuus ylittää 100 arvon, koska työntekijä on voinut määritellä toimipaikkansa kahteen eri palvelualueeseen työtehtävästä riippuen.

Sivistystoimen yksikkö: Varhaiskasvatus (lasten päivähoito) 38 Alakoulut 28 Yläkoulu ja lukio 29 Muut sivistystoimen tehtävät/ tulosalueet 9 Yhteenlaskettu prosenttiosuus ylittää 100 arvon, koska työntekijä on voinut määritellä toimipaikkansa kahteen eri palvelualueeseen työtehtävästä riippuen. TYÖHYVINVOINTIKYSELYN KESKEISIÄ TULOKSIA Koko kuntaa koskeva yhteenveto koostuu kaikkien toimialojen vastauksista. YHTEENVETO Työhyvinvointikyselyn mukaan parannusta keskeisillä henkilöstötyön osa-alueilla on kahden vuoden takaiseen tilanteeseen tapahtunut seuraavilla osa-alueilla: Toimenkuvat ovat selkiytyneet verrattuna aikaisempaan kyselyyn Resurssointi on parantunut, vaikka edelleen osa-alue vaatii kehittämistä. Henkilöstön osaaminen on ajan tasalla ja sitä ylläpidetään aktiivisesti. Kehityskeskustelujen säännöllisyyteen on kiinnitetty huomiota. Kokonaiskuva positiivinen. Kehittämistä vaativiksi osa-alueiksi kyselyn vastausten perusteella nousivat: Resurssointi; työprosessien edelleen kehittäminen, työn jakautuminen tasapuolisesti, työn kuormittavuustekijöihin puuttuminen Ongelmien ja ristiriitojen käsitteleminen rakentavasti sekä virheiden rakentava käsittely Toimiva työpalaverikäytäntö Palautteen ja kannustuksen antaminen työsuorituksesta Kehityskeskustelujen säännöllisyydestä huolehtiminen Työterveyshuollon palveluihin ollaan tyytymättömiä

1. OMA TYÖ Suurin osa vastaajista, 96 tietää työnsä tarkoituksen (2016: 97 ) ja 95 vastaajista pitää omaa työtään tärkeänä (2016: 97 ). Kyselyyn vastanneista 89 pitää työnkuvaansa selkeänä (2016: 87 ) ja 88 tietää, mitä häneltä työssään odotetaan (2016: 88 ). Vastaajista 71 kokee voivansa vaikuttaa omaan työhönsä (2016: 70 ), ja 56 vastaajista kokee, että heillä on riittävästi resursseja (2016: 50 ). Vastaajista 73 kehittää aktiivisesti omaa työtään (2016: 73 ). 2. TYÖYHTEISÖN TOIMIVUUS Vastaajista 73 oli sitä, että työyhteisön työilmapiiri oli hyvä (2016: 77 ). Työn arvostukseen liittyen 67 koki, että työyhteisössä arvostetaan kaikkien työntekijöiden työtä (2016: 72 ). Vastaajista 57 koki työyhteisön kannustavan uusien ideoiden esille tuomiseen (2016: 62 ). Vastaajista 86 koki, että he saivat tarvittaessa apua ja tukea työyhteisöjensä muilta jäseniltä (2016: 87 ) ja 98 vastasi tukevansa ja auttavansa työyhteisönsä muita jäseniä (2016: 97 ). Vastaajista 51 koki ongelmien ja riitojen rakentavan käsittelyn toteutuvan työyhteisössä (2016: 50 ). Vastaajista 83 mielsi omaan työhön liittyvän tiedon etsimisen ja työn kannalta tärkeiden tietojen saamisen olevan vaivatonta (2016: 77 ). Palaverikäytäntöjä piti toimivina tai lähes toimivina 55 vastaajista (2016: 56 ). Työyhteisön työnjakoa toimivana piti 55 vastaajista (2016: 62 ). 3. OMA OSAAMINEN Suurin osa vastaajista, 90 oli sitä, että heidän osaamisensa oli ajan tasalla ja vastaa työn vaatimuksia (2016: 84 ). Osaamistaan pystyi työssään hyödyntämään 92 vastaajista (2016: 91 ). Omaa osaamistaan ylläpiti tai kehitti 83 vastaajista (2016: 80 ) ja 67 vastaajista koki että esimies tai työyhteisö mahdollistaa ja kannustaa osaamisen kehittämiseen (2016: 64 ). Panostukset osaamiseen ja osaamisen kehittämiseen näkyvät kyselyn tuloksissa. Oma osaaminen osa-alueen kaikkien vastausten kohdalla on tapahtunut positiivista kehitystä edellisen kyselyn vastauksiin verrattuna. 4. JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ Vastaajista 53 koki saavansa esimieheltään riittävästi palautetta ja kannustusta työsuorituksestaan (2016: 56 ) Tukea ja apua esimieheltään koki saavansa 71 vastaajista (2016: 76 ). Vastaajista 61 tunsi, että esimies käsittelee alaisten tekemiä virheitä rakentavasti (2016: 58 ). Esimiehensä arvostusta ja luottamusta koki saavansa 73 vastaajista (2016: 70 ).

Esimiehen toiminnan koki tasapuoliseksi ja oikeudenmukaiseksi 62 vastaajista (2016: 64 ) ja 58 käy esimiehensä kanssa säännöllisesti kehityskeskustelun (2016: 47 ). Vastaajista 63 koki, että heillä on mahdollisuus antaa palautetta ja tukea esimiehelleen (2016: 63 ). Kysyttäessä sitä, koittavatko muut kuin esimies johtaa vastaajien työtä, 35 vastaajista koki myös muiden tahojen kuin esimiesten puuttuvan heidän työnsä johtamiseen (2016: 30 ). Kehityskeskustelujen säännönmukaisuuteen on koko kunnan tasolla kiinnitetty huomiota ja kehityskeskustelujen säännönmukaisuuteen tulee pyrkiä. Johtamista ja esimiestyötä arvioitaessa koetaan, että esimies arvostaa ja luottaa henkilöstöön. 5. TYÖOLOSUHTEET Vastaajista 70 koki työvälineensä asianmukaisiksi (2016: 69 ) sekä 70 koki työskentelytilansa asianmukaisiksi (2016: 72 ). Vastaajista 72 koki työskentelyolosuhteensa turvallisiksi (2016: 72 ). Työnsä palkitsevaksi koki 82 vastaajista (2016: 79 ) ja kunnan henkilöstöedut palkitseviksi koki 33 (2016: 28 ). Työssä tulleista onnistumisista tunsi saavansa tunnustusta 51 vastaajista (2016: 50 ). Vastaajista 70 ymmärsi palkkansa määräytymisen perusteet (2016: 63 ) ja ammattinsa palkkauksen kilpailukykyyn Hausjärven kunnassa, verrattuna muihin työnantajiin, oli tyytyväinen 37 vastaajista (2016: 39 ). Työterveyshuollon toimintaan tyytyväisiä vastaajista oli 20 (2016: 76 ). Kysyttäessä sitä, kokivatko vastaajat tärkeäksi sairaanhoidollisten palveluiden sisällyttämisen työterveyshuoltoon, 89 vastaajista koki palveluiden sisällyttämisen tärkeänä (2016: 93 ). Työterveyshuollon palvelut vaativat kehittämistä, sillä niihin ollaan tyytymättömiä. Työvälineet, työskentelytilat ja työolosuhteet koetaan asianmukaisiksi ja turvallisiksi. 6. TYÖHYVINVOINTI JA TYÖSSÄ JAKSAMINEN Vastaajista 48 koki työnsä kuormituksen ja määrän sopivaksi (2016: 56 ). Työkykyisiksi itsensä koki 89 vastaajista (2016: 84 ). Muutoksia ja haasteita työssään oli valmis kohtaamaan 85 vastaajista (2016: 83 ). Työtovereiden kanssa hyvin toimeen tuli vastaajista 96 (2016: 95 ) ja esimiehen kanssa 86 (2016: 88 ). Vastaajista 86 oli yleensä tyytyväisiä työhönsä (2016: 84 ). Vastaajista 71 koki, että asiakkaat antavat palautetta, joka tukee työssä jaksamista (2016: 76 ). Asiakkailta tulevan palautteen koki kuormittavaksi 24 vastaajista (2016: 17 ). Kokonaisuudessaan työhyvinvointi ja työssä jaksaminen osa-alue on samalla tasolla verrattuna vuoteen 2016, mutta kuormitusta työssä koetaan enemmän kuin aikaisemmin.

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 1. Palveluaika omassa kunnassa Vastaajien määrä: 193 2. Sukupuoli Vastaajien määrä: 192 1/11

3. Ammatillinen koulutustasosi Vastaajien määrä: 193, valittujen vastausten lukumäärä: 195 4. Ikäryhmäsi Vastaajien määrä: 193 2/11

5. Työsuhde Vastaajien määrä: 193 6. Mihin toimialaan kuulut Vastaajien määrä: 193 3/11

7. Perusturvatoimi / Vanhusten asumispalvelut Vastaajien määrä: 66, valittujen vastausten lukumäärä: 70 8. Sivistystoimi / Yksikkö Vastaajien määrä: 69, valittujen vastausten lukumäärä: 71 4/11

9. Voin suositella kuntaani työpaikkana myös muille Vastaajien määrä: 191, valittujen vastausten lukumäärä: 194 10. Asemasi organisaatiossa Vastaajien määrä: 194, valittujen vastausten lukumäärä: 194 5/11

11. Oma työ Vastaajien määrä: 194 ylärivi 2016 alarivi 2018 eri eri En samaa enkä eri samaa samaa Keskiarvo Tiedän työni tarkoituksen Toimenkuvani on selkeä Tiedän mitä minulta työssäni odotetaan Käytössäni on riittävästi resursseja Voin riittävästi vaikuttaa omaan työhöni Kehitän aktiivisesti työtäni Pidän työtäni tärkeänä 0 1,74 1,16 20,93 76,16 4,72 1,55 2,06 0,52 24,23 71,65 4,62 1,17 7,6 4,68 44,44 42,11 4,19 1,56 7,25 2,59 52,33 36,27 4,15 0,58 3,51 7,6 45,03 43,27 4,27 1,55 6,19 4,12 48,45 39,69 4,19 7,6 32,75 9,94 40,35 9,36 3,11 6,15 21,54 15,39 47,18 9,74 3,33 1,16 21,51 6,98 51,74 18,6 3,65 3,08 15,38 10,77 52,82 17,95 3,67 1,16 8,14 16,86 50,58 23,26 3,87 2,08 4,69 19,79 42,19 31,25 3,96 0 1,17 1,75 19,88 77,19 4,73 1,04 1,56 2,07 21,24 74,09 4,66 6/11

12. Työyhteisön toimivuus Vastaajien määrä: 194 ylärivi 2016 alarivi 2018 Työyhteisöni ilmapiiri on hyvä Työyhteisössäni arvostetaan kaikkien työtä Työyhteisössäni kannustetaan uusien ideoiden esille tuomista Saan tarvittaessa työyhteisöni muilta jäseniltä apua ja tukea Tuen ja autan työyhteisöni muita jäseniä heidän sitä tarvitessaan Ongelmat ja ristiriidat työyhteisössäni käsitellään rakentavasti Osaan etsiä ja saan työni kannalta tarvittavan tiedon helposti Työyhteisössäni on toimiva työpalaverikäytäntö Työyhteisössäni työnjako on toimiva eri eri En samaa enkä eri samaa samaa Keskiarvo 2,33 11,05 9,3 52,33 25 3,87 2,06 12,37 12,89 43,3 29,38 3,86 2,91 18,02 7,56 47,67 23,84 3,72 2,59 18,13 12,44 44,04 22,8 3,66 2,33 18,02 17,44 39,53 22,67 3,62 5,18 16,58 20,73 31,79 21,24 3,52 1,18 4,12 7,65 45,88 41,18 4,22 1,55 5,67 7,22 40,72 44,84 4,22 0,58 1,16 1,74 36,63 59,88 4,54 0 0,52 1,03 37,11 61,34 4,59 2,33 26,74 20,93 37,79 12,21 3,31 5,67 21,13 22,17 36,6 14,43 3,33 1,17 6,43 15,2 53,8 23,39 3,92 1,04 5,73 9,89 59,9 23,44 3,99 5,23 22,67 15,7 37,79 18,6 3,42 9,69 20,92 14,29 36,22 18,88 3,34 3,51 19,3 15,2 43,86 18,13 3,54 4,57 20,31 20,3 39,59 15,23 3,41 7/11

13. Osaaminen Vastaajien määrä: 193 ylärivi 2016 alarivi 2018 eri eri En samaa enkä eri samaa samaa Keskiarvo Osaamiseni on ajan tasalla ja vastaa työni vaatimuksia Pystyn hyödyntämään osaamistani työssäni Ylläpidän ja kehitän aktiivisesti osaamistani Esimieheni tai työyhteisöni mahdollistaa ja kannustaa osaamisen kehittämiseen 0 7,6 8,77 60,23 23,39 3,99 0,52 2,59 6,22 61,66 29,01 4,16 2,33 2,91 4,07 47,67 43,02 4,26 0 3,63 3,63 45,59 47,15 4,36 0,6 8,33 11,31 52,38 27,38 3,98 1,56 2,6 13,02 47,92 34,9 4,12 4,65 13,95 17,44 37,79 26,16 3,67 4,15 12,95 15,54 31,61 35,75 3,82 8/11

14. Johtaminen ja esimiestyö Vastaajien määrä: 193 ylärivi 2016 alarivi 2018 Saan esimieheltäni riittävästi palautetta ja kannustusta työsuorituksestani Saan esimieheltä tarvittaessa tukea ja apua Esimies käsittelee tekemiäni virheitä rakentavasti Tunnen, että esimieheni arvostaa ja luottaa minuun Tunnen, että esimieheni toiminta on tasapuolista ja oikeudenmukaista Käyn säännöllisesti esimieheni kanssa kehityskeskustelun Koen, että minulla on mahdollisuus antaa palautetta ja tukea esimiehelleni Minusta tuntuu, että muut henkilöt kuin esimieheni yrittävät usein johtaa työtäni eri eri En samaa enkä eri samaa samaa Keskiarvo 5,81 19,19 18,6 36,63 19,77 3,45 7,73 23,71 15,47 31,44 21,65 3,36 2,33 12,79 9,3 37,21 38,37 3,97 6,67 12,31 9,74 34,36 36,92 3,83 2,94 9,41 28,82 30 28,82 3,72 5,18 9,85 23,83 29,02 32,12 3,73 2,33 12,21 15,7 29,07 40,7 3,94 5,67 9,28 11,85 34,54 38,66 3,91 5,26 15,2 15,79 32,75 30,99 3,69 8,72 12,82 16,41 30,26 31,79 3,64 21,64 13,45 17,54 20,47 26,9 3,18 15,55 7,25 19,69 27,46 30,05 3,49 2,96 18,34 15,98 38,46 24,26 3,63 4,64 14,95 17,01 32,47 30,93 3,7 25,15 28,65 16,37 23,98 5,85 2,57 21,87 23,44 18,75 25 10,94 2,8 9/11

15. Työolosuhteet Vastaajien määrä: 194 ylärivi 2016 alarivi 2018 eri eri En samaa enkä eri samaa samaa Keskiarvo Työvälineeni ovat asianmukaiset 1,17 18,71 11,11 43,86 25,15 3,73 0,52 18,56 10,82 46,39 23,71 3,74 Työskentelytilani ovat asianmukaiset Työskentelyolosuhteeni ovat turvalliset 3,51 12,28 12,28 45,61 26,32 3,79 3,09 15,98 10,82 44,85 25,26 3,73 0 9,82 18,4 42,33 29,45 3,91 4,13 11,34 12,37 48,45 23,71 3,76 Koen työni palkitsevaksi 1,17 7,02 12,87 47,37 31,58 4,01 2,56 5,13 10,77 49,74 31,8 4,03 Koen kunnan henkilöstöedut palkitseviksi Saan tunnustusta työssäni onnistumisesta Ymmärrän palkkani määräytymisen perusteet Ammattini palkkaus Hausjärven kunnassa on kilpailukykyinen muihin työnantajiin verrattuna Olen tyytyväinen työterveyshuollon toimintaan ja palveluiden saatavuuteen Pidän tärkeänä, että työterveyshuolto jatkossakin sisältää myös sairaanhoidolliset palvelut 19,16 29,34 23,95 21,56 5,99 2,66 12,37 29,38 25,26 23,2 9,79 2,89 7,69 19,53 22,49 37,87 12,43 3,28 5,21 20,31 23,44 36,98 14,06 3,34 5,33 13,02 18,34 39,64 23,67 3,63 4,14 11,4 13,99 45,6 24,87 3,76 13,61 23,67 23,67 25,44 13,61 3,02 10,88 23,32 28,5 24,87 12,43 3,05 0,58 6,4 17,44 37,21 38,37 4,06 38,46 23,59 17,95 13,85 6,15 2,26 0 1,18 5,88 16,47 76,47 4,68 1,55 1,03 8,25 20,1 69,07 4,54 10/11

16. Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen Vastaajien määrä: 194 ylärivi 2016 alarivi 2018 eri eri En samaa enkä eri samaa samaa Keskiarvo Työni kuormitus ja määrä on sopiva Tunnen olevani työkykyinen Olen valmis kohtaamaan muutoksia ja uusia haasteita työssäni Tulen hyvin toimeen työtovereideni kanssa Tulen hyvin toimeen esimieheni kanssa Olen yleensä tyytyväinen työhöni Asiakkaat antavat minulle palautetta, joka tukee työssäni jaksamista Asiakkailta tuleva palaute kuormittaa minua 5,85 26,9 11,7 42,69 12,87 3,3 6,7 28,35 16,5 39,69 8,76 3,15 1,16 9,3 5,81 38,95 44,77 4,17 0 5,67 5,15 44,85 44,33 4,28 0,58 6,98 9,3 45,93 37,21 4,12 0,52 3,61 10,82 46,91 38,14 4,19 0 1,74 2,91 37,79 57,56 4,51 0 0,52 3,61 40,21 55,67 4,51 0,58 0,58 10,47 31,98 56,4 4,43 1,56 7,25 5,18 31,09 54,92 4,31 0,58 6,4 8,72 44,77 39,53 4,16 0,52 6,19 7,73 49,48 36,08 4,14 2,92 9,94 11,11 40,35 35,67 3,96 3,66 9,42 15,71 42,41 28,8 3,83 26,16 38,95 18,02 12,79 4,07 2,3 25,39 31,09 19,17 20,72 3,63 2,46 11/11