Liikelaitosten Talousarviot vuodelle 2015
Kuopion Vesi Liikelaitos 1
Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 11/2014 1 (1) Kuopion Vesi Liikelaitoksen johtokunta 62 17.12.2014 62 Asianro 2309/02.02.00/2012 Talousarvio vuodelle 2015 ja toiminta- ja taloussuunnitelma 2015-2018 Toimitusjohtaja Kirsi Laamanen Kuopion Vesi Liikelaitos Kuopion Veden talousarvio vuodelle 2015 sekä toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2015-2018 perustuvat Kuopion kaupungin ja Kuopion Vesi Liikelaitoksen strategisiin tavoitteisiin. Kuopion Veden toiminnan ja suunnittelun lähtökohtana on taata toimiva ja edullinen vesihuolto toiminta-alueellaan. Kaupunginjohtajan ta- tiimissä 28.10.2014 on sovittu lisäsopeutustoimenpiteistä, joiden vaikutus Kuopion Vedelle on 54 350 euroa. Näin ollen Kuopion Veden tulostavoite (ilman Maaningan lukuja) on 303 000 euroa. Maaningan kunnan vesihuolto liittyy v. 2015 alusta Kuopion Veden hoidettavaksi. Talousarvioesityksessä Kuopion Veden liikevaihto Maaninka mukaan lukien vuonna 2015 on 22,3 M (TA 2014 20,5 M ). Vuoden 2015 liikevaihto sisältää 8 %:n taksankorotuksen jätevesimaksuun ja muihin maksuihin 3:n % korotuksen. Käyttökustannukset ovat 10,1 M (TA 2014 9,3 M ) Käyttökustannukset nousevat n. 8 % edellisvuoteen verrattuna. Puolet korotuksesta aiheutuu Maaningan vesihuollon kustannuksista. Investointitaso on hyvin korkea, 11,7 M. Tästä summasta verkostoinvestointien osuus on 7,4 M ja laitosinvestointien osuus 4,3 M. Laitosinvestointeja vuonna 2015 nostaa Lehtoniemen (2,5 M ) jätevedenpuhdistamon saneerauksen loppurahoitus. Vuonna 2015 joudutaan ottamaan lainaa kaupungilta n. 3, 5 M investointien rahoittamiseen. Henkilöstökulut perustuvat Kuopion Veden päivitettyyn henkilöstösuunnitelmaan. Kuopion Vedelle rekrytoidaan 6 uutta vakituista henkilöä vuoden 2015 aikana. Eläkkeelle jää 5 henkilöä vuonna 2015. Maaningan kunnalta siirtyy Kuopion Vedelle 3 henkilöä 1.1.2015. Seuraavassa on esitetty Kuopion Veden liikevaihto, käyttökustannukset ja toimintakate vuoden 2013 tilinpäätöksessä sekä vuosien 2014 ja 2015 talousarvioissa. (1 000 ) TP 2013 TA 2014 TA 2015 Liikevaihto 19 976 20 500 22 260 Liiketoiminnan kulut 8 701 9 300 10 136 Toimintakate 11 275 11 200 12 124 Seuraavassa on esitetty Kuopion Veden investoinnit vuosina 2012-2014. 2
Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 11/2014 2 (2) Kuopion Vesi Liikelaitoksen johtokunta 62 17.12.2014 (1 000 ) TP 2013 TA 2014 TA 2015 Investoinnit 16 184 15 590 11 705 Tulot 882 0 0 Investoinnit netto 15 302 15 590 11 705 Investoinnit jakautuvat verkosto- ja laitosinvestointeihin seuraavasti: (1 000 ) TP 2013 TA 2014 TA 2015 Verkosto 6 618 4 100 7 425 Laitokset 9 566 11 490 4 280 Yhteensä 16 184 15 590 11 705 Suurimpia verkostosaneerauskohteita ovat Niuvan linja, Inkilänmäenkatu ja Puutarhakatu - Puijonlaaksontie ja Leväsentie. Vesihuoltoverkoston tärkeimpiä uudiskohteita ovat Keilanranta ja Hiltulanlahti. Kuopion Vesi Liikelaitoksen työhyvinvointitoimikunta on käsittelyt talousarviota henkilöstön osalta kokouksessaan 3.9.2014 ja todennut seuraavaa: Henkilöstösuunnitelma on hyvin laadittu. Suunnitelmassa on huomioitu ennakoivasti tuleva eläkepoistuma ja uusien henkilöiden mentorointi. Mikäli kaupunginvaltuusto muuttaa talousarviokokouksessaan 15.12.2014 Kuopion Vesi Liikelaitoksen v. 2015 tavoitteita, esitellään muutettu talousarvio kokouksessa. Lisätietoja antavat toimitusjohtaja Kirsi Laamanen, p. 017 185 351, ja talouspäällikkö Kirsti Sinkkonen, p. 017 185 352.Vaikutusten arviointi Liitteet 1 Talousarvio vuodelle 2015 ja toiminta- ja taloussuunnitelma 2015-2018 Valmistelija Kirsti Sinkkonen puh. 017 18 5352 etunimi.sukunimi(at)kuopionvesi.fi Päätösehdotus Toimitusjohtaja Kirsi Laamanen Kuopion Vesi Liikelaitoksen johtokunta hyväksyy talousarvion vuodelle 2015 sekä toiminta- ja taloussuunnitelman 2015-2018. Päätös Toimitusjohtaja korjasi talousarvion sivun 1, Kv:n asettamat tavoitteet vuodelle 2015, teknisen virheen: Uutta lainaa otettiin v. 2013 lopulla 3 M ja v. 2014-2015 aikana n. 12,5 M. Korjattu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
Kallaveden Työterveys Liikelaitos 29
30
Kallaveden Työterveys LL Toiminta- ja taloussuunnitelma 2015 Liite 1 1 (4) Toiminta-ajatus Arvot Työterveyshuollon tavoitteena on työssä olevan väestön terveyden edistäminen ja työyhteisöjen hyvinvoinnin tukeminen. Työterveyshuolto toimii moniammatillisesti yhteistyössä työpaikkojen kanssa. Ammatillisuus, vaikuttavuus ja yhteistyö. AMMATILLISUUS: Kartoitamme ja seuraamme henkilöstön osaamista. Luomme kannustavan ilmapiirin täydennyskoulutukseen hakeutumiseen koko henkilökunnalle. Rekrytointivaiheessa huomioimme ammatillisen pätevyyden. VAIKUTTAVUUS: Toimimme hyvän työterveyshuoltokäytännön ja hoitosuositusten mukaan kustannustehokkaasti. Suunnittelemme ja arvioimme toimintaamme sekä tuloksia yhdessä asiakkaan kanssa. YHTEISTYÖ: Olemme moniammatillinen työyhteisö. Suunnittelemme ja toteutamme työterveyshuoltoa huomioiden aktiivinen kumppanuus asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa. Visio Kallaveden Työterveys on paras, paikallinen työhyvinvointipalveluja tuottava yhteistyökumppani Kuopion seudulla. Toimintaympäristö ja sen muutokset Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2015 on tehty sillä ajatuksella, että Kallaveden Työterveys liikelaitos jatkaa toimintaa liikelaitoksena. Kallaveden Työterveys tuottaa työterveyspalveluja Kuopion kaupungille, 566 yritykselle ja 577 yrittäjälle. Henkilöasiakkaita on noin 14 000. Kallaveden Työterveys toimii keskeisillä paikoilla Kuopiossa, Nilsiässä, Maaningalla ja Tuusniemellä. Tuusniemen palvelut tuotetaan Kuopion kaupungin tekemän kumppanuussopimuksen perusteella. Nilsiän ja Maaningan toimipisteiden osalta asiantuntijapalvelut järjestetään osittain ostopalveluna. Kallaveden Työterveys ostaa laboratoriopalvelut ISLABilta ja kuvantamispalvelut Ultramammat Oy:ltä sekä Kuopion kaupungin perusterveydenhuollosta. Palkkahallintoon liittyvät palvelut ostamme Kuhilas Oy:ltä, ATK-palvelut Istekiltä, logistiikka palvelut Servicalta ja kiinteistöpalvelut organisoi Technopolis. 31
2 (4) Kuopion kaupunki on asettanut vuodelle 2015 Kallaveden Työterveydelle 50 000 tuloutustavoitteen. Yritysasiakkaiden suhteen olemme kilpailutilanteessa, sillä Kuopiossa toimii myös viisi yksityistä työterveyspalveluja tuottavaa lääkäriasemaa. Kunnalliset työterveyshuoltojen liikelaitokset ovat verkostoituneet yhdistykseksi nimeltä Työ ja Terveys ry. Yhdistyksen tavoitteena on tietotaidon jakaminen, kouluttaminen ja mahdollistaa yhteiset hankinnat ja valtakunnallisesti yhteiset asiakkaat. Työ ja Terveys ry:n jäsenistö on solminut keskenään kumppanuussopimuksia valtakunnallisten työterveyspalvelujen tuottamisesta. Toimimme aktiivisesti yhdistyksen hallituksessa. Päivitämme Hyvän toiminnan käsikirjaa vuosittain. Samalla tarkastelemme palvelutuotteidemme sisältöä ja kehitämme asiakasyritysten kanssa eri toimintamalleja. Toteutamme Kuopion kaupungin ilmastopoliittista ohjelmaa sekä huomioimme energiapoliittisen sopimuksen. Päivitämme säännöllisesti tietoturvasuunnitelmaa ja kartoitamme henkilöstön tietoturvaosaamisen. Käytössämme on Acute-potilastietojärjestelmä, joka sisältää sähköisen reseptin. Kanta-arkistoon liitytään vuoden 2015 loppuun mennessä. Toteutamme henkilöstön ammatillista täydennyskoulutusta Sosiaali- ja terveysministeriön suositusten mukaan. Toimimme erikoistuvien lääkäreiden koulutuspaikkana ja huolehdimme koulutuksen toteutumisesta. Henkilöstön keski-ikä on korkea 48,3 vuotta. Lähivuosina nykyisestä henkilöstöstä eläköityy 1 2 henkilöä vuosittain ja osaavan henkilöstön rekrytointi vaikeutuu. Teemme toimenpiteitä osaavan työterveyshuoltohenkilöstön rekrytoimiseksi. Investoinnit Painopistealueet Ei suunnitteilla olevia investointeja. - riittävät henkilöstöresurssit, henkilöstön hyvinvointi ja ammattitaidon ylläpitäminen - taloudellinen kannattavuus - laadukas palvelu ja tuotteet; hyvän toiminnan periaatteet - asiakasyhteyksien aktiivinen ylläpito 32
3 (4) Toiminnalliset tavoitteet Palvelumme ovat Hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaiset - riittävien henkilöstöresurssien hankintaan panostetaan toiminnan vaatimusten mukaisesti - käytössämme on Hyvän toiminnan käsikirja sekä Laatukäsikirja - kehitämme työterveyshuollon toimintamalleja yhteistyössä Työ ja Terveys ry:n kanssa. Johto- ja esimiestehtävissä olevilla on johtamiskoulutus - johtoryhmä kokoontuu kuukausittain ja siellä käsitellään yksikön toiminnan kannalta merkittäviä asioita - asetettuja toiminnallisia tavoitteita ja talouden toteutumista seurataan kuukausitasolla - esimiehet osallistuvat esimieskoulutuksiin - kehityskeskustelut käydään vuosittain Henkilöstön ammatillinen täydennyskoulutus toteutuu kaikkien osalta Toiminta on kannattavaa - palkkaus/palkitsemisjärjestelmää tarkistaminen ja kehittäminen kaupungin ohjeiden mukaisesti - työterveyshuollon täydennyskoulutusta ylläpidetään ja toteutumista seurataan vuositasolla - tyhy-toiminta jatkuu aktiivisen monipuolisena - toiminta katetaan asiakasmaksuista saaduilla tuotoilla - yleinen taloudellinen tilanne ja oma taloudellinen toteutumamme huomioon ottaen suoritetaan henkilökunnan palkantarkistuksia 33
Määrälliset tavoitteet 4 (4) Vastaanottotoiminta Käynnit 2011 2012 2013 TA2014 TA2015 työterveyslääkäri 17517 13435 19114 18500 19500 työterveyshoitaja + 6458 6602 9178 7500 8000 sairaanhoitaja työterveyspsykologi 1206 1078 999 1300 1300 työfysioterapeutti 1246 1003 856 1300 1300 Yhteensä 26427 22118 30147 28600 30100 Työpaikkatoiminta (tuntia) Tunnit 2011 2012 2013 TA2014 TA2015 työterveyslääkäri 668 473 279 500 500 työterveyshoitaja 2232 1755 1719 2400 2400 työterveyspsykologi 283 303 128 350 350 työfysioterapeutti 483 464 393 700 700 Yhteensä 3666 2995 2519 3950 3950 Toiminnan laajuus Henkilöstö Toimipisteet Asiakkaat 2011 2012 2013 TA2014 TA2015 Asiakkaita 12004 12226 13709 15000 15000 yhteensä Kokonaisvaltainen työterveyshuolto 10368 10563 11299 12680 12700 Palvelusuhteen 2011 2012 2013 TA2014 TA2015 luonne Vakinaiset 35,5 38,5 41,5 43,5 43,5 Toimipisteet 2011 2012 2013 2014 2015 Kuopio Kuopio Kuopio Kuopio Kuopio Tuusniemi Tuusniemi Tuusniemi Tuusniemi Tuusniemi Nilsiä Nilsiä Nilsiä Maaninka Maaninka Maaninka 34
Liite 2 22.8.2014 1 (4) KALLAVEDEN TYÖTERVEYDEN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015 2018 Johdanto Toiminta-ajatus Kallaveden Työterveyden henkilöstön kehittämissuunnitelma on osa toiminta- ja taloussuunnitelmaa. Tämä henkilöstösuunnitelma on laadittu sillä periaatteella, että Kallaveden Työterveys toimii edelleen kaupungin liikelaitoksena. Henkilöstösuunnitelma päivitetään vuosittain toiminta- ja taloussuunnitelman pohjalta. Kallaveden Työterveys täyttää kunnan lakisääteistä velvoitetta tuottaa työterveyshuoltopalveluita kunnalle, kunnan alueen yrityksille sekä yrittäjille. Työterveyshuollon tavoitteena on työssä olevan väestön terveyden edistäminen ja työyhteisöjen hyvinvoinnin tukeminen. Työterveyshuolto toimii moniammatillisesti yhteistyössä työpaikkojen kanssa. Työterveyshuoltopalvelut 2014 Työterveyshuoltopalvelujen järjestämisestä kunnan velvoitteena määrää kansanterveyslaki (66/1972). Toimintaa ohjaavat myös työterveyshuoltolaki (1383/2001), valtioneuvoston asetus hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteista, työterveyshuollon sisällöstä sekä ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden koulutuksesta (1484/2001) ja valtioneuvoston asetus terveystarkastuksista erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa töissä (1485/2001). Kunnallinen liikelaitos on perustettu kuntalain (519/2007) mukaisesti. Sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt aloitteen terveydenhuoltolain muuttamiseksi niin, että kunnat velvoitettaisiin tarvittaessa tuottamaan myös sairaanhoitopalveluita lakisääteisenä toimintana. Tällöin liikelaitos voisi jatkaa toimintaansa, muussa tapauksessa omistaja tekee päätöksen osakeyhtiöittämisestä tai toiminnan kaventamisesta yritysasiakkaiden osalta. Kallaveden Työterveys-liikelaitos vastaa Kuopion ja Tuusniemen kuntien työntekijöiden ja edellä mainittujen kuntien alueella toimivien yritysten, työntekijöiden ja yrittäjien työterveyshuoltopalveluista. Yritykset voivat valita työterveyshuoltopalvelujen tuottajakseen myös yksityisen palveluntuottajan. Kallaveden Työterveys vastaa 566 yrityksen, 577 yrittäjän ja noin 14 000 henkilöasiakkaan työterveyshuoltopalveluista. Päätoimipisteemme sijaitsee Kuopiossa Viestikatu 7:ssä, Technopoliksen rakennuksessa, jossa olemme vuokralaisena 3 kerroksessa. Lisäksi Kallaveden Työterveydellä on sivutoimipisteet Nilsiän ja Maaningan keskustassa sekä Tuusniemellä. 35
2 (4) Organisaatio ja henkilöstö 2015 Kallaveden Työterveys on toiminut kunnallisena liikelaitoksena 1.1.2007 alkaen. Liikelaitoksella on oma seitsenjäseninen johtokunta. Liikelaitoksen johtoryhmä koostuu työterveyshuollon johtajasta, apulaisylilääkäristä, vastaavasta työterveyshoitajasta, hallintosihteeristä ja kolmesta henkilökunnan edustajasta. Alla on esitetty organisaatiokaavio ja eri ammattiryhmien henkilölukumäärät. Kallaveden Työterveys, organisaatiokaavio Kallaveden Työterveys, organisaatiokaavio Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Apulaisylilääkäri Johtajan sijainen Johtokunta Työterveyshuollon johtaja Työterveyspsykologit 2 Kaupunginhallitus Johtokunta Työterveyshuollon johtaja Vastaava työterveyshoitaja Työterveyslääkärit 12 Apulaisylilääkäri Johtajan sijainen Työterveyslääkärit 11 Sovellusasiantuntija Työterveyspsykologit 2 Työterveyshoitajat 15 Sairaanhoitaja 1 Työfysioterapeutit 2 Vastaanottohoitajat 4 Hallintosihteeri 1,5 Toimistosihteeri 2 Sovellusasiantuntija Vastaava työterveyshoitaja Työterveyshoitajat 15 Sairaanhoitaja 1 Työfysioterapeutit 3 Vastaanottohoitajat 4 Hallintosihteeri 2 Toimistosihteeri 2 Kallaveden Työterveyden virka- ja toimien kokonaismäärä on 44. Työssä olevan henkilöstön määrä on 46. Lääkäreistä osa-aikatyötä tekee kuusi. Kaksi työterveyshoitajaa ja vastaanottohoitaja on osa-aikatyössä sekä hallintosihteeri on osa-aikaeläkkeellä. Henkilökunnan keski-ikä on 48,3. Vuonna 2013 henkilöstömenojen osuus käyttömenoista oli 64 %, ostopalvelujen osuus 27,5 %, materiaalihankintojen osuus 1,9 % ja muut kulut kuten vuokra 8,14 %. 36
3 (4) Kehitysnäkymät ja lähivuosien toimintamuutokset Kunnalliset ja kuntayhtymien 35 työterveyshuollon liikelaitosta ovat verkostoituneet Työ ja Terveys ry:ksi. Yhdistyksen tavoitteena on saada valtakunnallisesti yhtenäisiä asiakkaita, kehittää kunnallisen työterveyshuollon yhtenäistä toimintaa, saada valtakunnallisia asiakkaita, osallistua yhdessä työterveyshuoltopalvelujen kilpailutukseen ja järjestää koulutusta jäsenistölleen. Kuntalakimuutos vuonna 2013 tuo mukanaan paineita työterveyshuoltopalveluja tuottavien liikelaitosten muuttamista osakeyhtiöksi. Työ ja Terveys ry on käynyt keskustelua kuntaliiton, sosiaali- ja terveysministeriön ja eduskunnan eri valiokuntien kanssa mahdollisista muista lakimuutoksista jotka mahdollistaisivat liikelaitosten säilyttämisen. Maaningan kunta liittyy Kuopion kaupunkiin vuoden 2015 alussa. Kallaveden Työterveys on hoitanut Maaningan kunnan alueen työterveyshuollon isäntäkuntaperiaatteella. Henkilöstömuutokset 2015 2018 Vuosina 2015 2018 siirtyy vanhuuseläkkeelle 6 henkilöä, joista yksi on nyt osaaikaeläkkeellä. Toiminnan turvaaminen tällä asiakaskannalla edellyttää, että vapautuvat virat ja toimet täytetään. Kuusi työterveyslääkäriä ovat erikoislääkärikoulutuksessa. Lähivuosina he tulevat olemaan koulutusvirkavapailla tekemässä erikoislääkäritutkintoon liittyviä sairaalaja Työterveyslaitos -palvelujaksoja. Henkilöstön rekrytointiperiaatteet Vapautuvat virat ja toimet pyritään täyttämään. Tilanteeseen vaikuttavat asiakasmäärät, palvelujen käyttöaste ja saatavilla oleva, ammattitaitoinen työvoima. Työterveyshuollossa toimiminen ammattihenkilönä tai asiantuntijana edellyttää työterveyshuollon erikoistumiskoulutusta. Tulevaisuudessa suurimpana ongelmana tulee olemaan ammattitaitoisen henkilöstön rekrytointi. Henkilöstön koulutus ja kehittäminen sekä hyvinvointi Henkilöstöä kannustetaan täydennyskoulutukseen ja koulutuksen toteutumista seurataan, että se toteutuu Sosiaali- ja terveysministeriön suositusten mukaisesti. Yksikkömme toimii työterveyshuoltoon erikoistuvien lääkäreiden koulutuspaikkana sekä terveydenhoitajiksi, työterveyshoitajiksi erikoistuvien ja fysioterapeuttien 37
4 (4) harjoittelupaikkana. Erikoistuvat lääkärit, työterveyshoitajat, työterveyspsykologit ja työfysioterapeutit koulutetaan työterveyshuoltoon pätevöittävällä koulutuksella Työterveyslaitoksella. Esimiehet koulutetaan oppisopimuskoulutuksena johtamisen erikoisammattitutkintoon (JET). Kehityskeskustelut käydään koko henkilökunnan kanssa vuosittain joko johtajan ja/tai esimiesten toimesta. Hyvän toiminnan käsikirjaa päivitetään säännönmukaisesti. Henkilöstön hyvinvointia tuetaan järjestämällä yhteisiä tapahtumia ja tyhy-päiviä. Henkilökunnasta koostuva työhyvinvointiryhmä tekee vuosittaiset toimintasuunnitelmat. Henkilökunnalla on myös käytössä epassi liikunta- ja kulttuurietu vapaa-ajalla tapahtuvaan virkistäytymiseen. Kallaveden Työterveys ostaa henkilökunnan työterveyspalvelut Suomen Terveystalo Oy:lta. 38
Kallaveden Työterveys LL Liite 3 Käyttötaloussuunnitelma 2015 Tuotot Talousarvio Talousarvio Tili MYYNTITUOTOT 2014 2015 3101 Palvelujen myyntituotot (rtg) 250 000 320 000 3208 Lääkäreiden koulutuskorvaukset 10 000 10 000 3251 TTH:n asiakasmaksutuotot 3 637 046 3 683 685 3290 Muut myyntituotot (lab) 400 000 450 000 Myyntituotot yhteensä 4 297 046 4 463 685 MAKSUTUOTOT 3340 Todistusmaksut 15 000 13 000 Maksutuotot yhteensä 15 000 13 000 TUET JA AVUSTUKSET 3580 Kelan korvaus työterveyshuollosta 10 000 10 000 Tuet ja avustukset yhteensä 10 000 10 000 MUUT TOIMINTATUOTOT 3790 Muut tuotot 30 000 30 000 Muut toimintatuotot yhteensä 30 000 30 000 TUOTOT YHTEENSÄ 4 352 046 4 516 685 HENKILÖSTÖKULUT Palkat ja palkkiot 4010 Kuukausipalkat 2 109 000 2 120 000 4411 Tilapäinen työvoima 4071 Johtokunnan palkkiot 11 000 11 000 4060 Erilliskorvaukset 45 000 40 000 4080 Muut palkkakust. ja palkkiot 4310 Sairausvakuutuskorvaukset 4390 Muut palkkojen oikaisuerät Yhteensä 2 165 000 2 171 000 Henkilösivukulut Eläkekulut 4220 Eläkevakuutusmaksut 362 638 370 156 4221 KUEL-eläkemenoperusteinen maksu 70842 68910 4222 KUEL-varhe-maksu 0 0 433 480 439 066 Muut henkilösivukulut 4110 Kansaneläke- ja sair.vak.maksut 46 331 46 677 4140 Työttömyysvakuutusmaksu 69 280 64 045 4150 Tapaturmavakuutusmaksu 7 145 9 987 Yhteensä 122 756 120 709 Henkilöstökulut yhteensä 2 721 236 2 730 775 39
PALVELUJEN OSTOT 4403 Asakaspalv. Ostot kuntayht. 16 400 55 000 4404 Asikaspalv. Ostot muilta 25 500 20 000 4500 Asiantuntija- ja konsulttipalv. 70 000 55 000 4520 ATK-Palvelut 200 000 260 000 4530 Painatukset 7 000 6 000 4531 Ilmoitukset 4 000 4 000 4540 Posti 25 000 25 000 4541 Puhelin 12 000 12 000 4561 Jätehuolto 3 000 1 500 4565 Pesulapalvelut 660 660 4566 Rakennusten ja alueiden puhtaanapito 22 000 4590 Koneet ja laitteet kunnossapito 3 700 5 000 4600 Majoitus- ja ravitsemuspalvelut 2 000 5 000 4630 Ateriapalv/vierastarjoilu 3 500 3 500 4650 Tavarakuljetukset 2 500 3 000 4661 Matkaliput 12 000 18 000 4670 Oman auton käyttö 6 500 6 500 4671 Päivärahat 1 500 1 500 4720 Terveys- ja sosiaalipalv. henkilös 20 000 20 000 4731 Erikoislääkärin palkkiot 52 000 55 000 4740 Laboratoriotutkimukset 260 000 274 500 4741 Röntgentutkimukset 250 000 269 500 4742 Fysikaalinen hoito 6 000 15 000 4744 Psykologin palkkiot 8 000 4810 Koulutuspalvelut henkilöstölle 23 100 23 100 4830 Kulttuuripalvelut ja tyhy-toiminta 10 000 10 000 4980 Muut palvelut 14 000 14 000 Yhteensä 1 030 360 1 192 760 AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT 5000 Toimistotarvikkeet 8 000 9 000 5020 Kirjallisuus 600 1 000 5030 Elintarvikkeet 1 200 1 200 5040 Vaatteisto 2 000 2 000 5050 Lääkkeet 22 500 25 000 5051 Hoitotarvikkeet 8 600 8 800 5060 Puhdistusaineet ja -tarvikkeet 12 000 2 000 5085 Sähkö 7 500 7 500 5130 Kalusto (kertakulu) 16 000 16 000 5180 Muu materiaali 1 000 1 000 Yhteensä 79 400 73 500 LIIKETOIMINNAN MUUT KULUT 5700 Tilavuokrat 312 000 318 000 5720 Sisäiset vuokrakulut 1 000 20 000 5744 Leasingvuokrat 2 050 5770 Ulosottokulut 50 50 5790 Muut kulut 5 000 5 000 5795 Luottotappiot myyntisaamisissa 1 000 1 000 Yhteensä 319 050 346 100 SUUNNITELMAN MUKAISET POISTOT 7020 Poistot tietokoneohjelmista 60 000 52 000 7060 Poistot, koneet ja kalusto 30 000 30 000 PERUSPÄÄOMAN KORKO Korvaus peruspääomasta 112 000 50 000 KULUT YHTEENSÄ 4 352 046 4 475 135 Tuotot ja kulut erotus 0 41 550 40
Kallaveden Työterveys liikelaitos TULOSLASKELMA 2015 2014 2015 Liikevaihto 4 312 046 4 450 685 Myyntituotot 4 297 046 4 463 685 Maksutuotot 15 000 13 000 Tuet ja avustukset 10 000 10 000 Liiketoiminnan muut tuotot 30 000 30 000 4 352 046 4 516 685 Materiaalit ja palvelut Palvelujen ostot -1 030 360-1 192 760 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -79 400-73 500 Materiaalit ja palvelut yhteensä -1 109 760-1 266 260 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -2 165 000-2 171 000 Henkilöstösivukulut Eläkekulut -433 480-439 066 Muut henkilöstösivukulut -122 756-120 709 Henkilöstökulut yhteensä -2 721 236-2 730 775 Käyttökate 521 050 519 650 Poistot ja arvonalentumiset -90 000-82 000 Liiketoiminnan muut kulut -319 050-346 100 Liikeylijäämä 112 000 91 550 Rahoitustuotot ja -kulut Korvaus peruspääomasta -112 000-50 000 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä -112 000-50 000 TILIKAUDEN TULOS 0 41 550 TILIKAUDEN YLI- /ALIJÄÄMÄ 0 41 550 41
Kallaveden Työterveys liikelaitos RAHOITUSLASKELMA 2015 Liikelaitoksen toiminnan ja investointien rahavirta 2014 2015 Toiminta Liikeylijäämä 112 000 91 550 Poistot ja arvonalentumiset 90 000 82 000 Rahoitustuotot ja -kulut -112 000-50 000 Toiminta 90 000 123 550 Investointien rahavirta Käyttöomaisuusinvestoinnit -200 000 0 Rahoitusosuudet investointimenoihin Käyttöomaisuuden myynti Investointien rahavirta yhteensä -200 000 0 TOIMINNAN JA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA -110 000 123 550 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lis. Antolainasaamisten väh. Antolainauksen muutokset Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lis. Pitkäaikaisten lainojen väh. Lyhytaikaisten lainojen muutos Muut maksuvalmiuden muutokset Pitkäaikaisten saamisten muutos Korottomien velkojen muutos RAHOITUKSEN RAHAVIRTA 0 0 RAHAVIRTOJEN MUUTOS -110 000 123 550 42
LIITE 4 LIIKELAITOS TAI TASEYKSIKKÖ TULOSLASKELMAOSA 2015 2016 2017 2018 Yhteensä TULOSBUDJETTI 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 TOIMINTATUOTOT 4 516 685 4 574 637 4 665 929 4 759 047 TOIMINTAKULUT -4 343 135-4 442 637-4 533 929-4 627 047 TUET JA AVUSTUKSET KUNNALTA TOIMINTAKATE 173 550 132 000 132 000 132 000 569 550 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot kunnalta Korkotuotot muilta Muut rahoitustuotot Korkokulut kunnalle Korkokulut muille Korvaus peruspääomasta -50 000-50 000-50 000-50 000 Muut rahoituskulut VUOSIKATE 123 550 82 000 82 000 82 000 369 550 Poistot ja arvonalentumiset -82 000-82 000-82 000-82 000 Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut TILIKAUDEN TULOS 41 550 0 0 0 41 550 Poistoeron lisäys (-) tai vähennys (+) Vapaaehtoisten varausten lisäys (-) tai vähennys (+) TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ (ALIJÄÄMÄ) 41 550 0 0 0 41 550 43
PALVELUALUEEN MÄÄRÄLLINEN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA Palkkamäärärahassa ilmoitetaan kuukausipalkat, tuntipalkat, erilliskorvaukset ja uudelleensijoitustoiminta (tilit: 4010-4012, 4020-4026, 4060-4061). LIIKELAITOKSET Henkilösivukuluja ei ilmoiteta. (Käytettävä yksikkö: henkilötyövuosi ja euro) LIITE 5 Avainprosessi TP TA Ennakoidut muutokset 2015 TP, TA, TA, 2013 2014 htv 2013 2014 2015 Kallaveden Työterveys 41,3 42,0 Henkilöstömäärä 42 2 095 510 2 154 000 2 171 000 josta vakinaiset 38 josta sijaiset 4 josta projekti-ja hanketyöntekijä 0 josta muut määräaikaiset 0 josta oppisopimussuhteiset 0 Eläkepoistuma, jota ei täytetä (-) 0 Muutos (+/-) 0 58 490 17 000 Henkilöstömäärä yhteensä 422,6 42,0 42,0 2 095 510 2 154 000 2 171 000 Muutos 0 58 490 17 000 44
Kuntatekniikkaliikelaitos 45
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2014 1 (2) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta 63 18.12.2014 63 Asianro 8399/00.02.03/2014 Vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma / Kuntatekniikkaliikelaitos Vaikutusten arviointi Esitys Vuoden 2015 käyttösuunnitelman liikevaihdoksi on arvioitu 29,6 miljoonaa. Liiketoiminnan muita tuottoja ja tukia arvioidaan olevan yhteensä 75 000. Vuoden 2014 budjetoituun verrattuna liikevaihdon odotetaan laskevan 1,5 miljoonaa. Aineiden ja tarvikkeiden ostot laskevat 0,5 miljoonaa ja palvelujen ostot laskevat 1,3 miljoonaa. Poistojen määrä laskee 73 tuhatta euroa. Palkkamenojen arvioidaan laskevan 44 tuhatta. Eläkekulut nousevat saman verran ja muut henkilösivukulut laskevat 13 tuhatta. Sisäiset tilavuokrakulut vuoden 2014 budjetoituun nähden laskevat noin 611 tuhatta euroa. Muut vuokrakulut kasvavat 532 tuhatta. Liikelaitoksen tulostavoitteeksi on asetettu vuodelle 2015 johtokunnan syyskuisen päätöksen mukaisesti 1,5 % voitto eli 446 000. Kuopion kaupungille maksettava korvaus peruspääomasta säilyy ennallaan eli 255 150 eurossa. Liitteet 1 8362/2014 Käyttösuunnitelma 2015 46
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2014 2 (2) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta 63 18.12.2014 Valmistelija Mari Susanna Hiltunen puh. 044 718 1600 etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Toimitusjohtaja Seppo Hiekkala Johtokunta hyväksyy esityksen. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. 47
48
3 49
4 50
5 51
6 52
7 53
8 54
9 55
10 56
11 57
12 58
13 59
14 60
15 61
16 62
17 63
18 64
19 65
20 66
21 67
22 68
23 69
24 70
25 71
26 72
27 73
28 74
29 75
30 76
31 77
32 78
33 79
34 80
35 81
36 82
37 83
38 84
39 85
40 86
41 87
42 88
43 89
44 90
45 91
46 92
47 93
48 94
49 95
50 96