CxO Academy CxO Mentor Oy Johtaja riitojen sovittelijana Toni Hinkka 26.3.2014
Pahin yksittäinen aikasyöppö? Kalle Siiran väitöskirjan mukaan peräti 40 prosenttia esimiesten ajasta kuluu konfliktien ja niihin liittyvien asioiden käsittelyyn (Iltalehti 2.12.2013). Konfliktitilanteissa syyllistytään kontrolloivaan johtamiseen. Konfliktit ratkaistaan faktoilla kun kyse olisikin tunneasioista. Tämä on virhe vaikka aluksi tuntuisikin tehokkaalta hoitaa konflikti alta pois ja sen jälkeen jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tilanne tulee kuitenkin tavalla tai toisella uudestaan vastaan, ja niinpä peräti 40 prosenttia esimiesten työajasta kuluu riitojen selvittämiseen.
CxO Academy Johtajan riitojen sovittelijana Toni Hinkka, 26.3.2014 Johtajuus on ilomme! RIIDANRATKAISUN PERISYNNIT?
1. perisynti The three monkeys: See No Evil, Hear No Evil, Speak No Evil Ollaan kuin ei huomattaisikaan riidan olemassaoloa. Näin eivät tee johtajat, vaan pelokkaat pikkupomot. Myös asiaan puuttumiseen lykkääminen vain pahentaa tilannetta. Kannattaa ratkaista tilanne ennen sen kärjistymistä ja leviämistä. Tulipalossakin ensisammutus on tärkeää. (Kuva: John Snape, Wikimedia Commons)
2. perisynti Asiat tappelevat, eivät ihmiset
3. perisynti Lääkitään vain oiretta, ei perussyytä. Jos riitely ilmenee äänen korottamisena tai epäasiallisena kielenkäyttönä, puututaan vain niihin yrittämättäkään tunnistaa saati ratkaista riidan perimmäistä aiheuttajaa.
4. perisynti Ei huomioida olosuhteita riidan taustalla. Aika usein riidalle on luotu otollinen kasvuympäristö johdon taholta. Riitelevien henkilöiden tehtävänkuvat ja perustehtävät voivat olla epäselviä. Toinen astuu toisen tontille johtamisjärjestelmän epäselvyyden vuoksi. Kulttuurien yhteentörmäysvaaraa ei ole huomioitu. Perehdytys on ollut olematonta. Tiedottaminen ja viestintä ovat olleet vaillinaisia tai jopa vahingollisia. Harvoin johtaja osaa miettiä omaa rooliaan riidassa, johon johtajalla näennäisesti ei ole osaa eikä arpaa.
5. perisynti "Yrittäkää tulla toimeen keskenänne". Kuin heittäisi bensaa liekkeihin. Ainoa mahdollinen psykologinen efekti kuulijoissa on harmistuksen kasvaminen ja johtajan arvovallan heikkeneminen.
6. perisynti Übersynti on yrittää riidan sovittelua sähköpostilla. Vuorovaikutustaidot ja tilanneäly ovat keskeisiä riidan sovittelussa. Sähköpostissa ei ole välitöntä vuorovaikutusta. Tilanneäly on jo valmiiksi pahasti pettänyt, jos riitaa lähtee sovittelemaan sähköpostilla.
7. perisynti?
CxO Academy Johtajan riitojen sovittelijana Toni Hinkka, 26.3.2014 Johtajuus on ilomme! RIIDANRATKAISUN PARHAAT KÄYTÄNNÖT!
Riidanratkaisun 1. askel Tartu toimeen heti, kun riidan havaitset. Kysy riidan syytä kummaltakin osapuolelta. Varaa aikaa kuunteluun. Kysy myös, hoituuko riita ilman puuttumistasi. Varmista, että sovinto on tosiaan syntynyt ja aito. Jos asia on tällä selvä, tarkkaile osapuolten puheita ja kehon kieltä mahdollisen riidan palautumisen varalta.
Riidanratkaisun 2. askel Jos riita kuitenkin jatkuu, ota osapuolet kolmikantakeskusteluun. Varaa siihen aikaa, jotta asia voidaan kerralla käsitellä jonkinlaiseen ratkaisuun. Esimerkkikeskustelu 1. Kerro keskustelun pelisäännöt riippuen riidan aggressiivisuusasteesta. 2. Pidä aloituspuhe. 3. Anna molempien osapuolten purkaa kaikki mitä mielessä on. Pyydä perustelemaan jokaista väitettä 4. Jatka keskustelua kunnes pystyt luomaan teorian riidan perussyistä. Vasta kun perussyyt löytyvät, voit lähteä ratkaisemaan riitaa. 5. Tee sovintoesitys. Kirjoita sovintoesitys paperille. Pyydä osapuolia kyseenalaistamaan ja tarkentamaan sitä. 6. Kun näyttää siltä, että sovinto on syntymässä, sinetöi se. 7. Sovi sovinnon seurannasta.

Neljäkymmentä prosenttia johtajien ajasta kuluu riidanratkaisuun. Mitä jos johtaja käyttäisi ajastaan vaikkapa kymmenen prosenttia riitojen ennaltaehkäisyyn? Luodaan selkeät strategiat, johtamismallit ja tehtävänkuvat. Korostetaan yhdessä tekemistä ja tunteista puhumista. Luodaan ymmärrystä erilaisuuden arvostamiseen.