Khall 1.6.2015 209 Kvalt 15.6.2015 41



Samankaltaiset tiedostot
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Käyttö B + M Käyttö Käyttö %

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

TP INFO. Mauri Gardin

- Yhdenmukaistamista on vielä käsiteltävä valmistelutoimikunnassa/alatyöryhmien välillä.

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Talousarvion toteuma kk = 50%


Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Talousarvion toteuma kk = 50%

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Mäntyharju Pöytäkirja 1/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018

keskiviikkona klo

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen.

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

kk=75%

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut.

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Tilinpäätös Jukka Varonen

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

Khall ja , Kvalt

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO ,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Kunnanhallitus TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Tammi-toukokuun tulos 2017

Talousarvion toteumaraportti..-..

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Tammi-elokuun tulos 2017

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

Torstai klo

Tammi-heinäkuun tulos 2017

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Talouskatsaus

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Tarkastuslautakunta AIKA klo PAIKKA

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tammi-maaliskuun tulos 2016

KUUKAUSIRAPORTTI

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Lauta-/johtokunnan pöytäkirjanote toimitetaan talouspalveluihin

Tammi-helmikuun tulos 2016

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT

MÄNTSÄLÄN KUNNAN VAKINAISET JA MÄÄRÄAIKAISET VAKANSSIT SEKÄ MUUTOKSET VUOSINA

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

Transkriptio:

Khall 1.6.2015 209 Kvalt 15.6.2015 41 Kittilän kunnan tasekirja 2014

Sisällysluettelo TOIMINTAKERTOMUS... 1 Kunnanjohtajan katsaus... 1 KUNNAN HALLINTO JA SIINÄ TAPAHTUNEET MUUTOKSET... 3 Henkilöstö... 4 Kunnan alueen kehitys... 12 YLEINEN TALOUDELLINEN KEHITYS... 16 Kokonaistalouden tarkastelu... 16 Kittilän kunnan talous vuonna 2014... 18 Käyttötalousmenot toimialoittain... 21 Kuntakonsernin toiminta ja talous... 22 Selonteko kunnan sisäisen valvonnan järjestämisestä... 24 Arvio riskeistä ja epävarmuustekijöistä... 25 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN... 26 10 Keskusvaalilautakunta... 26 20 Tarkastuslautakunta... 26 30 Kunnanvaltuusto... 27 50 Sosiaali- ja terveyslautakunta... 29 60 Koululautakunta... 39 70 Vapaan sivistystyön lautakunta... 47 80 Tekninen lautakunta... 59 82 Rakennus- ja ympäristölautakunta... 66 10 000 Kideve-elinkeinopalvelut... 68 TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 78 Kittilän kunnan tase ja sen tunnusluvut... 78 Kittilän kunnan tuloslaskelma ja sen tunnusluvut... 81 Kittilän kunnan rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut... 83 Konsernilaskelmat... 85 LIITETIEDOT... 89 LIIKELAITOSTEN TILINPÄÄTÖKSET... 102 TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUKSET... 135 LUETTELOT... 140

Toimintakertomus Kunnanjohtajan katsaus Kittilän kunnan toimintavuosi 2014 oli monivivahteinen. Vuoden 2013 lopulla alkanut turbulenssi ei näyttänyt merkkejä laantumisesta ja vuodelle 2015 jäi lukuisia keskeneräisiä ongelmallisia asioita, joiden eteen koko kuntahallinnon on jatkossa tehtävä rivakasti töitä. Ratkaisut on kuitenkin työstettävä ja tehtävä meidän itse, kukaan muu ei niitä meidän puolesta tule tekemään. Matkailu ei ole toistaiseksi juurikaan joutunut tilanteesta kärsimään. Vaikka turbulenssi lähti liikkeelle koko tunturialueen keskeisestä toimijasta, kuntanemmistöisestä Oy Levi Ski Resort Ltd:stä, on ko. yritys ja muut keskeiset toimijat kaiken keskellä kyenneet toimimaan menestyksellisesti ja toimintojaan kehittäen. Vaikka venäläisten matkailijoiden määrä on kansainvälisestä tilanteesta johtuen olennaisesti vähentynyt, on muun muassa norjalaiset ja muutamat muut kansallisuudet löytäneet enenevässä määrin Levin ja tällä tavalla paikanneet tilannetta. Levin kansainvälisyysaste on eri mittareilla mitaten 30-40 prosenttia eli kasvupotentiaalia on vielä merkittävästi. Kultakaivos Agnico Eagle on kunnan merkittävin yksittäinen yritys, ja sen työllistävä vaiku-tus on liitännäistyöpaikkoineen noin 600. Maamme kaivostoiminnassa on viime vuosien aikana realisoitunut kaikki mahdoliset riskit. Maailmanmarkkinahintojen dramaattinen lasku on saanut ennen kaikkea rautakaivokset suuriin kannattavuusongelmiin. Kulta on kuitenkin historiallisesti ollut kohtuuullisen vakaa arvoltaan ja se mahdollistaa jatkossakin kannattavan toiminnan. Kaivos on avaamassa uusia louhoksia, mikä mahdollistaa tuotannon laajentamisen ja sen myötä työllisyyden kehittymisen. Kittilän työttömyysaste on viime vuosien aikana ollut Tunturi-Lapin alhaisin. Vuoden 2014 lopussa työttömiä oli 12,6 prosenttia työvoimasta, ja vuoden keskimääräinen työttömyysaste oli 14,7. Näyttää siltä, että valtiolta ei ole juurikaan odotettavissa enää vetoapua työttömyyden torjunnassa vaan kunta, yritykset ja kolmas sektori joutuvat kantamaan koko taakan. Vuodesta 2003 alkaen kunnan väkiluku on ollut kasvava aina vuoteen 2013 saakka. Vuoden 2014 lopussa väkimäärä oli 6 463, jossa vähennystä edellisestä vuodesta oli 15 henkilöä. Oleelista on myös se, että vanhusväestön määrä kasvaa tasaisesti lähivuosien aikana. Kunnanvaltuuston vuodelle 2014 vahvistettu talousarvio ennakoi vuosikatteeksi 685 350 euroa sekä tilikauden alijäämäksi 507 830 euroa. Toteutunut kehitys oli vuosikate 2 221 311, 87 euroa ja tilikauden ylijäämä 947 982,67 euroa. Merkillepantavaa on se, että tulos saavutettiin ennakoitua huomattavasti suuremmilla tontinmyyntituloilla. Menojen osalta merkittävä kasvu tapahtui erikoissairaanhoidossa, mikä kehitys kuitenkin lienee yleinen ilmiö Lapin kuntien keskuudessa. Strategiseksi tavoitteeksi talousarviossa asetettiin saavuttaa suunnittelukauden loppuun (2015) mennessä talouden tasapaino ilman kertaluontoisia eriä tai tontinmyyntituloja. Kehitys vuoden 2014 aikana ei ollut kuitenkaan tämän tavoitteen mukaista. Kunnan taloudellinen asema on edelleen ongelmallinen ja vuoden 2014 tilinpäätöksen lukujen perusteella täyttyy kriisikunnan kriteereistä kolme (3) kuudesta (6): lainamäärä asukasta kohti, alhainen omavaraisuusaste sekä suhteellinen velkaantuneisuus. Korkean velkamäärän kanssa voidaan elää alhaisen korkotason vallitessa, mutta normaalikorkotason oloissa tilanne on toinen. Investointeja tarvitaan myös tulevaisuudessa, joten käyttötalouden tiukempi linja on vältämätöntä lähivuosien aikana. Valtakunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ei edennyt vuoden aikana juuri ollenkaan johtuen siitä, että uudistukselle ei kyetty löytämään sellaista toimintamallia, joka olisi täyttänyt nykyisen perustuslain asettamat vaatimukset kunnallisen itsehallinnon ja rahoitusperiaatteen osalta. Uusi hallitus joutuukin ensi töikseen ratkaisemaan miltä pohjalta uudistusta viedään eteenpäin. 1

Pöydällä ovat harkittavina kolme (3) vaihtoehtoista etene-mistietä 1) paranneltu kuntayhtymämalli, 2) maakuntamalli verotusoikeuksineen, ja 3) valtio. Ttämä lienee todennäköisyysjärjestys. Seuraavat kaksi vuotta kunnissa ja maakunnissa valmistellaankin ankarasti ja työntäyteisesti sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta. Myös lukio- ja ammatillinen koulutus tulevat olemaan puntarissa lähivuosien aikana. Näissä olosuhteissa meidän on ehdottoman tärkeätä kehittää sektoria johdonmukaisesti. Vain tällä tavalla voimme turvata nuorisollemme hyvän tulevaisuuden ja rakentaa edellytyksiä menestyvälle elinkeinoelämälle. Kiitän luottamushenkilöitä ja työntekijöitä uutterasta työstä kunnan hyväksi vuonna 2014. Kittilä on inter pares maaseutukuntien joukossa. Muistakaamme tämä omissa toimissamme myös tulevaisuudessa. Kyösti Tornberg Vt. kunnanjohtaja 2

Kunnan hallinto ja siinä tapahtuneet muutokset Kunnanvaltuusto Kunnanvaltuuston jäsenmäärä on 27. Valtuuston poliittiset voimasuhteet kaudella 2013-2016 ovat: 12 Suomen keskusta r.p. 7 Vasemmistoliitto r.p. 3 Kansallinen Kokoomus r.p. 5 Perussuomalaiset r.p Valtuuston jäsenet kertomusvuonna olivat: Erkkilä Akseli, II varapuheenjohtaja Fagerholm Raili Holck Eino Huikuri-Kujala Helena Kantola Susanna Korva Merja Kurula Timo Kuusela Mika Kuusisto Hille Kyrö Reijo Lompolo Lasse Maunula Aki Mäkitalo Markku, I varapuheenjohtaja Mäntymaa Vuokko Nevalainen Paula Nikka Milja Niva Jukka Paksu Janne, III varapuheenjohtaja Patakangas Torsti Rantajääskö Tapani Saarela Mikko Salmi Jukka Salonen Tarmo Siitonen Veikko Similä Risto Taskila Mauri Yritys Inkeri, puheenjohtaja Kunnanhallitus Kunnanhallitukseen kuuluu yhdeksän jäsentä. Kunnanhallituksen poliittiset voimasuhteet kertomusvuonna olivat: Suomen keskusta 4 jäsentä, Vasemmistoliitto 2 jäsentä, Kansallinen Kokoomus 1 jäsen. Perussuomalaiset 2 jäsentä Kunnanhallituksen jäsenet kertomusvuonna olivat: Varsinainen jäsen Kurula Timo, puheenhohtaja Maunula Aki, I varapuheenjohtaja Salonen Tarmo, II varapuheenjohtaja Kyrö Reijo Holck Eino Korva Merja Nevalainen Paula Nikka Milja Kuusisto Hille Varajäsen Similä Risto Taskila Mauri Siitonen Veikko Kantola Susanna Rantajääskö Tapani Mäntymaa Vuokko Kinnunen Leena Autti Annikki Patakangas Torsti 3

Henkilöstö Henkilöstön osaaminen ja työkyky Henkilöstön osalta tavoitteena on, että kunnalla on ammattitaitoinen, motivoitunut ja palvelukykyinen henkilöstö, joka kykenee järjestämään ja tuottamaan asetettujen tavoitteiden mukaiset palvelut kuntalaisille. Kunta on hyvä työnantaja, joka huolehtii henkilöstön osaamisesta ja hyvinvoinnista. Sairauslomat ja tapaturmat Sairauslomat ja työtapaturmat sekä sairauspoissaolot/työntekijä vuosina 2009-2014 2010 2011 2012 2013 2014 Sairauslomat 7902 8577 7578 9631 10460 Sairauspoissaolopäivät/ työntekijä 20 20,3 17,7 21,7 24,4 Tapaturmat 207 328 391 622 537 Sairauslomapäivät lisääntyivät edellisestä vuodesta 829:lla päivällä. Sairauslomapäivät työntekijää kohti lisääntyivät 2,7 päivällä 24,4:ään päivään. Sairauslomien sijaisten palkkoja maksettiin vuonna 2014 417.158 euroa. Kela maksoi sairausvakuutuskorvauksia 216 039 euroa Äitiys -ja vanhempainrahakorvauksia kunta sai 124.238 euroa ja tapaturmakorvauksia vakuutusyhtiöltä 20.834 euroa. Henkilöstön mitoitus ja palkkausjärjestelmä Tavoitteeksi on asetettu, että palvelut tuotetaan riittävän ja optimaalisesti mitoitetun henkilöstön avulla. Henkilöiden saatavuudesta ja palvelutarpeiden mukaisesta rakenteesta huolehditaan. Työn vaativuuden arviointijärjestelmää käytettiin apuna myös vuoden 2014 järjestelyvaraeriä jaettaessa. Henkilöstötyötä toteutetaan henkilöstöstrategian mukaisesti. 4

Kunnan henkilöstö 2014 - Henkilöstösuunnitelma sisältää vakinaiset virat ja toimet Tehtävänimike 2014 Hallinto- ja talousosastot 14,5 Sosiaali- ja terveyslautakunta 153,5 Koululautakunta 166,85 Vapaan sivistystyön lautakunta 26 Tekninen lautakunta 10,5 Rakennus- ja ympäristölautakunta 5 Tilapalveluliikelaitos 46 Ravintopalveluliikelaitos 20 Kideve Elinkeinopalvelut liikelaitos 4,5 Yhteensä 446,85 Kunnanhallituksen alainen toiminta (hallinto- ja talousosastot) Tehtävänimike 2014 Kunnanjohtaja 1 Hallintojohtaja 1 Talousjohtaja 1 Pääkirjanpitäjä 1 Kirjanpitäjä 2 Palkkasihteeri 3 Arkistonhoitaja 1 Keskuksenhoitaja 1 Toimistovirkailija 1 Tiedottaja 0,5 Atk-asiantuntija 2 Maataloussihteeri 0 Yhteensä 14,5 5

Sosiaali- ja terveyslautakunta Hallinto Tehtävänimike 2014 Perusturvajohtaja 1 Toimistovirkailija 1 Yhteensä 2 Yleinen sosiaalityö Tehtävänimike 2014 Vastaava sosiaalityöntekijä 1 Sosiaalityöntekijä 2 Etuuskäsittelijä 1 Perhetyöntekijä 2 Päihde- ja mieleterveystyöntekijä 0,5 Yhteensä 6,5 Vanhusten ja vammaisten palvelut Tehtävänimike 2014 Hoivapalvelupäällikkö 1 Avopalveluohjaaja 1 Kotihoidonohjaaja 1 Vastaava hoitaja 3 Sairaanhoitaja 3 Terveydenhoitaja 1 Lähihoitaja/perushoitaja 58 Kehitysvammatyöntekijä 2 Yhteensä 70 6

Perusterveydenhuolto Tehtävänimike 2014 Johtava lääkäri 1 Terveyskeskuslääkäri 4,5 Osastonhoitaja 2 Terveyskeskushammaslääkäri 4 Sairaanhoitaja 17 Perushoitaja/lähihoitaja 14 Vastaanottoavustaja 2 Toimistovirkailija 1 Suuhygienisti 1 Hammashoitaja 6 Konekirjoittaja/lähihoitaja 1 Psykologi 2 Erikoissairaanhoitaja 2 Terveydenhoitaja 7 Puheterapeutti 1 Laboratorionhoitaja 2 Röngtenhoitaja 1 Fysioterapeutti 3 Erikoislääkintävoimistelija 1 Farmaseutti 1 Välinehuoltaja 1 Toimintaterapeutti 1 Päihde- ja mielenterveystyöntekijä 0,5 Lähetti 1 Yhteensä 77 7

Koululautakunta Hallinto Tehtävänimike 2014 Sivistystoimenjohtaja 1 Koulusihteeri 1 Yhteensä 2 Peruskoulut Tehtävänimike 2014 Rehtori 0,5 Luokanopettaja 27 Lehtori 19 Erityisopettaja 6 Tuntiopettaja 3 Koulusihteeri (yläkoulu) 0,6 Koulusihteeri (alakoulu) 0,6 Vahtimestari (yläkoulu) 0,8 Koulunkäyntiavustaja 25 Koulukuraattori 1 Yhteensä 83,5 Lukio Tehtävänimike 2014 Rehtori 0,5 Lehtori 8 Koulusihteeri (lukio) 0,4 Vahtimestari (lukio) 0,2 Yhteensä 9,1 Päivähoito Tehtävänimike 2014 Päivähoidon ohjaaja / varhaiskasvatuksen päällikkö 1 Toimistovirkailija 1 Päiväkodin johtaja 3 Perhepäivähoidon ohjaaja Lastentarhanopettaja 15,75 Lastenhoitaja/ryhmäavustaja 27 Erityislastentarhanopettaja 3 Henkilökohtainen avustaja 3,5 Perhepäivähoitaja 13 Päiväkoti- ja/tai keittiöapulainen 3,5 Keittiötyöntekijä 3,5 Yhteensä 74,25 8

Vapaan sivistystyön lautakunta Revontuli-Opisto Tehtävänimike 2014 Rehtori 1 Koulutussuunnittelija / apulaisrehtori 1 Opistosihteeri 2 Päätoiminen opettaja 5 Toimistosihteeri 1 Yhteensä 10 Kirjasto Tehtävänimike 2014 Kirjastotoimenjohtaja 1 Kirjastovirkailija 3 Kirjastoautonkuljettaja/virkailija 1 Yhteensä 5 Kulttuuritoimi Tehtävänimike 2014 Kulttuurisihteeri 1 Yhteensä 1 Nuorisotoimi Tehtävänimike 2014 Nuorisosihteeri 1 Nuorisovapaa-ajan ohjaaja 2 Etsivä nuorisotyöntekijä 2 Yhteensä 5 Liikuntatoimi Tehtävänimike 2014 Liikuntasihteeri 1 Kentänhoitaja 2 Latujenhoitaja 2 Yhteensä 5 9

Tekninen lautakunta Tehtävänimike 2014 Tekninen johtaja 1 Maanmittausinsinööri 1 Maanmittausteknikko 1 Hortonomi 1 Toimistovirkailija 1 Tiemestari 1 Mittamies 1 Reittityöntekijä 2,5 Maanrakennustyöntekijä 1 Yhteensä 10,5 Rakennus- ja ympäristölautakunta Tehtävänimike 2014 Rakennustarkastaja 3 Ympäristösihteeri 1 Toimistovirkailija 1 Yhteensä 5 Tilapalveluliikelaitos Tehtävänimike 2014 Rakennusmestari 1 Siivoustyönjohtaja 1 Kiinteistöjohtaja 1 Toimistotyöntekijä 1 Sähköasentaja 1 Kiinteistönhoitaja 9 Laitosapulainen 11 Siivooja 16 Tuntipalkkaiset 5 Yhteensä 46 10

Ravintopalveluliikelaitos Tehtävänimike 2014 Ravintopalvelujohtaja 1 Ravitsemistyönjohtaja 1 Vastaava ravitsemistyöntekijä 2 Ravitsemistyöntekijä 13 Ravitsemistyöntekijä-siivooja 3 Yhteensä 20,0 Kideve elinkeinopalvelut liikelaitos Tehtävänimike 2014 Elinkeinojohtaja 1 Toimistovirkailija 1 Tiedottaja 0,5 Projektipäällikkö 2 Yhteensä 4,5 Kunnan henkilöstön ikäjakauma 160 140 120 100 80 60 Henkilöä 40 20 0 11

Kunnan alueen kehitys Väestö Väestön muutokset ja ikärakenne Väestökehitys 6600 6478 6463 Väestö 6400 6200 6000 5800 6205 58195820 5797 5820 5833 5840 5887 6039 5967 6183 6115 6279 6381 5600 5400 1995200020012002200320042005200620072008200920102011201220132014 Kittilän kunnan väkiluku on ollut pienimmillään v. 2002, jolloin asukkaita oli 5 797. Työpaikkojen lisääntymisestä johtuen väkiluku alkoi kasvaa vuodesta 2003 alkaen. Vuoteen 2013 kunnan väkiluku on noussut vuosittain ja se oli vuoden 2014 lopussa 6 463. Vuodesta 2013 vuoteen 2014 väkiluku väheni 15. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan yli 65 vuotiaiden osuus kasvaa huomattavasti vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteena on, että suunnitelmakaudella varaudutaan suunnitelmakauden jälkeisiin vuosiin, jolloin vanhusväestön määrän ennakoidaan kasvavan edelleen. Suunnitelmakaudella on myös jatkettu tavoitteen mukaisesti elinkeinopoliittisten hankkeiden toteuttamista ja pyritty lisäämään työpaikkojen määrää ja varmistamaan väkiluvun tasainen kasvu. 12

Asuntotuotanto Kittilän kunnan asuntopoliittisena tavoitteena vuosille 2014-2016 on koko kunnan väestön asumistarpeen tyydyttäminen. Omakotitaloja on arvioitu rakennettavan n. 30 kpl vuodessa ja vuonna 2014 uusien omakotitalojen rakennuslupia myönnettiin 20 kpl. Asuntokannan kehittämisen keskeisenä tavoitteena on tarpeen mukainen asuntojen tuotanto ja asumisväljyyden lisääminen ahtaasti asuvien osalta. Laajakaistan tai langattoman yhteyden saaminen koko kuntaan on tavoitteena suunnittelukaudella Asuntokuntien kehittyminen Vuosi Asuntokunnat (Tilastokeskus ) Asuntokunnan keskikoko 1990 2.333 2,6 2000 2.477 2,3 2001 2.521 2,3 2002 2.554 2,2 2003 2.583 2,2 2004 2.601 2,2 2005 2.610 2,2 2006 2.657 2,2 2007 2.703 2,2 2008 2.773 2,2 2009 2.808 2,2 2010 2.872 2,2 2011 2.929 2,1 2012 3.002 2,1 2013 2.947 2,2 Lähde: Tilastokeskus 16.11.2014 Asuntojen ja asuinympäristön laatu Tavoitteeksi on asetettu koko väestön saaminen vesi- ja viemärilaitoksen piiriin. Asuntojen laadun parantaminen jatkamalla eläkeläisten asuntojen korjaustoimintaa asuntorahaston korjausavustusten avulla on ollut tavoitteena ja vuoden 2014 aikana korjattiin 12 eläkeläisen asunnot. Asuntorahasto myönsi korjaustoimintaan avustusta 72.000 euroa ja kustannusarvio näihin korjauksiin oli yhteensä 157.601 euroa. Uusiutuvan energian käyttöavustuksiin tuli 1 hakemus. Avustusta myönnettiin 1.400. Asuinympäristön laadun parantaminen ympäristörakentamiseen varattavien määrärahojen turvin on ollut tavoitteena ja tässä tavoitteessa on onnistuttu ja ympäristörakentamiseen on kiinnitetty aikaisempaa enemmän huomiota. Tukiasuntotoiminta Kunnalla on kaksi perhetukiasuntoa, neljä asuntoa käsittävä Suvela sekä Lintupirtti, joka on pääosin ollut poissa käytöstä viime vuodet. Asuntokannan kehittäminen Vuoden 2014 aikana uudisrakentaminen on ollut asuntokannan kehittämisen pääpainoalueena. Omakotitonttien osalta kysyntään on voitu vastata. 13

Pientalojen rakentaminen Uudet omakotitalot (011) RL 35 30 25 20 15 10 5 0 29 30 30 27 27 26 21 19 19 10 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Asuntorakentaminen 140 120 100 80 60 40 127 129 112 106 98 96 77 82 76 72 61 49 54 48 42 43 58 26 27 45 Huoneistoja luvissa Valmistuneet huoneistot 20 0 14

Työllisyys Työttömyysaste on ollut korkeimmillaan vuonna 1995 (33,7). Suunnitelmakaudella arvioidaan työpaikkojen edelleen lisääntyvän. Alueella järjestetään mm. matkailun ja rakennusalan koulutusta. Vuosi Työttömyysaste% Työttömät Työvoima Työlliset Työllisyysaste% 2006 14 298 2796 2507 70 2007 11,7 243 2879 2636 71,6 2008 9,9 235 2961 2726 72,1 2009 11,7 293 2970 2677 69,5 2010 11,3 268 3083 2815 71,8 2011 10,9 286 3135 2849 71,9 2012 11,2 302 3193 2891 71,9 2013 12,4 410 3301 2891 67,8 15

Yleinen taloudellinen kehitys Kokonaistalouden tarkastelu Talousnäkymät ja palkanmuodostusraportissaan tammikuussa 2015 valtioneuvoston kanslia kertoo, että kansainvälinen talouden kehittyminen on viime aikoina ollut kaksijakoista. Yhdysvalloissa ja Iso- Britanniassa kasvunäkymät ovat hyvät ja vuonna 2015 molempien maiden kasvun ennustetaan olevan noin kolmen prosentin tuntumassa. Euroalueen tilanteen taas ennustetaan jatkuvan vaisuna. Vuonna 2014 kasvua kertyi prosentin verran ja vuosi 2015 näyttää vain hiukan paremmalta. Saksan kasvunäkymät ovat heikentyneet ja seuraavien kahden vuoden aikana kasvu jää puoleentoista prosenttiin. Ruotsissa kasvu jatkuu euroaluetta nopeampana. Tilastokeskuksen julkaisemien alustavien kansantalouden neljännesvuositilinpidon lukujen mukaan Suomen talous kasvoi vuoden 2014 kolmannella neljänneksellä 0,2 % edellisestä neljänneksestä. Myös toisen neljänneksen kasvulukua korjattiin ylöspäin. Valtiovarainministeriön kansantalousosaston ennuste BKT:n kasvuksi vuonna 2014 on tältä 0,1 %. Vaimean kasvun taustalla on nettoviennin positiivinen kontribuutio, sillä yksityinen kulutus ei lisäänny lainkaan ja yksityiset investoinnit laskevat. Valtiovarainministeriön kansantalousosaston ennusteen mukaan vuoden 2015 kasvuksi muodostuu 0,9 %, kun kasvu muodostuu laajapohjaisemmaksi. Yksityinen kulutus lisääntyy 0.3 %, huolimatta siitä, että kotitalouksien reaalitulot eivät juuri kasva. Kotitalouksien säästämisaste laskee hieman ennusteperiodin loppua kohden ja velkaantumisaste taittuu. Viennin kasvu jää edelleen maailmankaupan kasvua heikommaksi ja siten markkinaosuuksien menettäminen jatkuu. Tuonnin kasvua hidastaa kotimaisen kysynnän vaimeus. Yksityiset investoinnit hieman virkoavat lähinnä kone- ja laiteinvestointien sekä tk-investointien vetämänä. Työmarkkinoiden tilanne pysyy heikkona vuonna 2015 ja työttömyysasteen ennustetaan nousevan 8,8 prosenttiin. Pitkäaikaistyöttömien osuus on nousussa ja siten rakenteellinen työttömyys edelleen kasvaa. Taloudellisen aktiviteetin viriämisestä huolimatta työvoiman kysynnän ja tarjonnan välillä ilmenevät yhteensopivuusongelmat ylläpitävät pitkäaikaistyöttömyyttä. Työn tuottavuuden kehitys on vaimeaa, sillä nousua kertyy vain 0,8 %. Inflaatio jää 0,8 prosenttiin. Vuoden 2016 talouskasvuksi ennustetaan 1,3 %. Kotimaisen kysynnän merkitys muodostuu edellisvuosia suuremmaksi. Yksityisen kulutuksen kasvu nopeutuu vajaaseen prosenttiin työllisyystilanteen ja kotitalouksien luottamuksen kohenemisen myötä. Yksityisten investointien ennustetaan virkoavan 4 prosentin kasvuun. Vuonna 2016 myös rakennusinvestoinnit kokonaisuudessaan näyttäisivät lisääntyvän. Nettoviennin vaikutus talouskasvuun on kahta edellisvuotta vähäisempi. (Valtioneuvoston kanslia 13.1.2015) 16

Strategiset tavoitteet Strategiseksi taloudelliseksi tavoitteeksi asetettiin talousarviossa saavuttaa suunnittelukauden loppuun mennessä (2015) toiminnan ja talouden siten, että talous on tasapainossa ilman kertaluonteisia eriä tai tontinmyyntituottoja. Kunnossa oleva talous mahdollistaa peruspalvelujen turvaamisen kuntalaisille sekä edesauttaa elinkeinoelämän kehittämistä ja sitä kautta yritystoiminnan edistämistä. Tunnusluvut osoittavat, että kehitys ei vuoden 2014 aikana ollut tavoitteen mukainen. Kunnan taloudellinen asema on edelleen heikko. Kittilän kunta täyttää kriisikunnan kriteerit eräiltä osin: lainamäärä asukasta kohti, alhainen omavaraisuusaste ja suhteellinen velkaantuneisuus. Kriteereistä ei täyty: tuloveroprosentti ja taseen alijäämä sekä vuosikate. Vuosikate oli negatiivinen vuonna 2013 mutta kääntyi jälleen positiiviseksi vuonna 2014. Vuosikate ei ole ollut negatiivinen perättäisinä vuosina ja aikaisemmin kertyneen ylijäämän johdosta taseessa ei ole alijäämää. 17

Kittilän kunnan talous vuonna 2014 Vertailu tuloista ja toimintakatteesta 2010 2011 2012 2013 2014 Valtionosuudet 16 777 575 16 665 598 19 371 257 20 224 502 20 878 601 Verotulot 20 480 623 21 169 449 21 795 807 23 396 033 25 472 054 Investoinnit, netto 3782579 1965584 946597 3162510 3 919 013 Lainat 19 881 772 22 680 178 23 636 603 26 499 440 30 355 277 Toimintakate 34 352 646 37 543 027 40 506 843 44 780 474 44 926 989 Toimintakate oli 44.926.989 euroa, jossa oli kasvua 146.515 euroa eli 0,32 % Toimintamenojen nousu oli 3.346.405 euroa eli 6,4 % ja toimintatuottojen kasvu 3.199.890 euroa eli 41,3 %. Henkilöstömenot kasvoivat 2,8 % edellisestä vuodesta ja palvelujen ostot 7,6 %. Avustukset kasvoivat 9 %. Valtuusto myönsi vuoden 2014 aikana lisämäärärahoja seuraavasti: -hallinto ;16.900 (tilapäinen valiokunta) -talous-ja palkkahallinto;998 (palkat) -sosiaali- ja terveystoimi;2.228.000 (ensihoito, palkat, erikoissairaanhoito) -vapaa sivistytyö;68.600 ;(uimaliput, palkat,alppikoulu) -investoinnit;350.000 (maanhankinta, Sirkan päiväkoti) Lisämäärärahat yhteensä 2.664.498 Verotulot olivat 25.472.054 euroa, jossa nousua oli 2.076.021 euroa eli 8,2 % Valtionosuudet olivat 20.878.601 euroa, jossa nousua oli 654.099 euroa eli 3,1 % Rahoitustuotot ja kulut Osinkotuottoja kunta sai yhteensä 804.394 euroa; Rovakaira Oy:ltä 307.200 euroa, Ounastähti Ky:ltä 379.625 euroa, Levi Ski Resort Oy Ltd 115.192 euroa ja muilta 2377,66 euroa. Peruspääoman korkoja saatiin Rovaniemen koulutuskuntayhtymältä 9979 euroa, Ounastähti Ky:ltä 27.333 euroa, Kolpeneen palvelukeskus Ky:ltä 166 euroa ja Lapin sairaanhoitopiirin Ky:ltä 37.467 euroa, eli yhteensä 74.947 euroa. Kunnan ottolainojen korkokulut olivat 431.081 euroa eli 19.626 euroa pienemmät kuin edellisenä vuonna. Vuosikate kasvoi ja oli 2.092.007 euroa Vuosikatteen jälkeen poistot olivat 1.326.674 euroa ja kunnan tilikauden ylijäämä on 947.983 euroa. Vuosikate oli edellisenä vuonna 129.304 euroa. Toimintakate kasvoi 146.515 euroa ja verotulot ja valtionosuudet kasvoivat 2.730.120 euroa. 18

Kunnan tuloslaskelman mukaan tilikauden ylijäämä on 947.983 euroa, jonka kunnanhallitus esittää siirrettäväksi taseen yli-/alijäämätilille. Vuonna 2014 investointiin uusiin rakennuksiin Investoinnit (bruttomenot)olivat 10.975.784 euroa, kun ne edellisenä vuonna olivat 5.603.351 euroa. Euromäärältään (netto) suurimmat investointikohteet olivat: Urheiluhallin rakentaminen 2.067.049 euroa, Kittilän päiväkotiyksikkö 1.820.152 euroa, Kittilän yläkoulun peruskorjaus 2.377.745 euroa Kunnan velkamäärä kasvoi 3.855.835 euroa. Uutta lainaa kunta otti 7.815.857 euroa, josta lyhytaikaista lainaa 115.857 euroa ja lainoja lyhennettiin 3.960.022 euroa. Lainojen kokonaismäärä tilinpäätöksessä on 30.355.277 euroa. Velkaa kunnalla on 4.697 euroa/asukas. Lainakanta 35000000 Lainakanta 30000000 25000000 20000000 15000000 10000000 Lainakanta 5000000 0 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 19

Lainat /asukas Vuosi Lainat /asukas 2006 2162 2007 2544 2008 2298 2009 2902 2010 3218 2011 3613 2012 3704 2013 4094 2014 4697 20

Käyttötalousmenot toimialoittain Toimiala Käyttötalousmenot Hallinto 4535184 Tekninen lautakunta 2177625 Sosiaali- ja terveyslautakunta 28148213 Koululautakunta 13505285 Vapaan sivistystyön lautakunta 3302443 Rakennuslautakunta 285476 Tarkastuslautakunta 22614 Kideve 691730 Yhteensä 52668571 21

Kuntakonsernin toiminta ja talous Konserniajattelu perustuu yhteisten taloudellisten ja toiminnallisten intressien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Konserni kokonaisuudessaan pyrkii samoihin päämääriin ja tavoitteisiin. Kittilän kunta ja kunnan omistuksessa ja/tai määräysvallassa olevat tytäryhteisöt, osakkuusyhteisöt sekä kuntayhtymät muodostavat Kittilä-konsernin. Kittilän kunnan konserniohjeessa on määritelty kunnan toimivalta ja vastuu kuntakonsernissa. Kittilä-konserni Tytäryhtiöt Kunta/koko konserni Kiinteistö Oy Kittilän Vuokratalot 100 Kiinteistö Oy Levin Vuokratalot 51 Asuntosäätiö Kittilä 100 Kiinteistö Oy Kittilän Veitsikaira 100 Kittilän Aluelämpö Oy 96,67 Oy Levi Ski Resort Ltd 51 Levin Vesihuolto Oy 96,4 Osakkuusyhteisöt Kiinteistö Oy Kittilän Säästökulma 34,7 Rovakaira Oy 28 Kyrön Vesihuolto Oy 50 Levi Magic Oy 43,7 Levi Golf & Country Club 24,77/42,95 Levin Matkailu Oy 13,97/23,18 Kuntayhtymät Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 4,23 Kolpeneen palvelukeskuksen ky 3,34 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä 11,82 Lapin liiton kuntayhtymä 3,16 Ounastähti kehittämiskuntayhtymä 30,37 Lapin jätehuolto kuntayhtymä 13,2 Liikelaitokset Tilapalveluliikelaitos Ravintopalveluliikelaitos Kittilän kunnan konserniohjeen mukaan konserniyhteisön on annettava konsernitilinpäätöksen, välitilipäätöksen ja talousarvion yhdistelmien laatimista varten kirjanpitolain ja kirjanpitolautakunnan säännösten ja ohjeiden mukaiset tiedot Kittilän kunnan taloustoimiston pyytämässä muodossa ja sen antaman aikataulun mukaisesti. Tytäryhteisöjen tulee toimittaa Kittilän kunnan talousosastolle konsernitilinpäätöksen laadintaa varten tarvittavat tilitiedot ja virallinen tilinpäätös liitetietoineen sekä tilintarkastuskertomus välittömästi tilinpäätöksen valmistumisen jälkeen. 22

Konserniyhtiön toiminnasta on annettava kuntalaisille sellaiset tiedot, jotka yhteisön tai säätiön aseman toimintojen turvaaminen ja osakeyhtiö- ja julkisuuslaki huomioon ottaen voidaan antaa. Kittilän Aluelämpö Oy:lle on annettu tavoitteeksi yhteistyön tekeminen muiden energialaitosten kanssa. Levin Vesihuolto Oy:lle on annettu tavoitteeksi, että yhtiön toiminta alueellaan on ympäristöystävällistä ja kustannustehokasta. Oy Levi Ski Resort Ltd on kunnan enemmistö omistama yhtiö ja strategisesti tärkeä toimija ja koko toimialaa hyödyntävien palvelujen tuottaja. Yhtiö on säilyttänyt asemansa alueella. 23

Selonteko kunnan sisäisen valvonnan järjestämisestä Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä selkoa, miten sisäinen valvonta ja siihen sisältyvä riskienhallinta on kunnassa järjestetty, onko valvonnassa havaittu puutteita kuluneella tilikaudella ja miten sisäistä valvontaa on tarkoitus kehittää voimassa olevalla taloussuunnitelmakaudella. Sisäisen valvonnan tarkoituksena on varmistaa, että kunnan toiminta on taloudellista ja tuloksellista, päätösten perusteena oleva tieto on riittävää ja luotettavaa ja että lain säännöksiä, viranomaisohjeita ja toimielinten päätöksiä noudatetaan ja että omaisuus ja voimavarat turvataan. Sisäisen valvonnan toimivuudesta vastaa koko kunnan tasolla kunnanhallitus ja sen toteuttamis- ja valvontavastuu on kunnanjohtajalla ja tilivelvollisilla. Tilivelvollisia ovat toimielinten jäsenet ja toimistopäälliköt sekä itsenäisestä tehtäväkokonaisuudesta vastaavat viranhaltijat. Osakkuusyhteisöjen ohjauksesta ja valvonnasta vastaa kunnanhallitus. Kukin hallintokunta ja liikelaitosten johtokunnat huolehtivat toimialaansa kuuluvien yhteisöjen toiminnan seuraamisesta. Käytännössä toiminnan seurannasta vastaavat kunnanjohtaja, osastopäälliköt ja liikelaitosten johtajat, jotka ovat velvollisia ilmoittamaan havaitsemistaan epäkohdista kunnanhallitukselle/liikelaitosten johtokunnalle. Myös tilintarkastajan on tarkastuskertomuksessa annettava lausunto siitä, onko sisäinen valvonta kunnassa asianmukaisesti järjestetty. Voimassa olleen sisäisen valvonnan ohjeen mukaan viranhaltijan on pidettävä päätöksistään numeroitua päätöspöytäkirjaa. Viranhaltijapäätökset on saatettu säännöllisesti tiedoksi lautakunnille/liikelaitosten johtokunnille sekä kunnanhallitukselle. Vuoden 2014 aikana kunnanhallitukselle, lautakunnille ja liikelaitosten johtokunnille on säännöllisesti toimitettu talousarvion toteutumavertailu. Kunnanvaltuustolle on toimitettu puolen vuoden toteutumavertailu. Osastopäälliköillä on käytössä talouden raportointiohjelma, joka mahdollistaa talousarvion ajantasaisen seurannan. Riskienhallintaa on suoritettu ilman kokonaisvaltaista riskienhallinnan suunnitelmaa. Mm. vahinkoja omaisuusvakuuttamisen kohteet ajantasaistetaan vuosittain. Myös vuoden 2012 ja 2015 alussa tilintarkastajan suorittama palkantarkastus ja vuoden 2013 alussa tehty IT-järjestelmien tarkastus ovat osa riskien hallintaa. Vuoden 2014 aikana valmisteltiin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet ja sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohje. Kunnanvaltuusto hyväksyi sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet kokouksessaan 16.2.2015 ja merkitsi samassa kokouksessa tiedoksi sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen. Vuoden 2015 aikana laaditaan riskirekisteri, joka on operatiivisen riskienhallinnan työväline. Kun riskienhallinnasta raportoidaan kunnanhallitukselle, riskirekisteristä listataan merkittävimmät riskit. Valmisteltaessa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteita ja ohjetta kartoitettiin myös Kittilän kuntaan kohdistuvia riskejä. Vuoden 2014 aikana merkittävimmäksi riskiksi katsottiin käyttötalousmenojen kasvu. Hallintosääntöön tehtiin vuoden 2014 lopulla liikelaitosten lakkauttamisen johdosta aiheutuneet välttämättömät muutokset. Sisäisessä valvonnassa ei kuluneella tilikaudella ole havaittu puutteita. 24

Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista. Korkoriski Kittilän kunnan talousarviolainojen määrä oli vuoden 2014 lopussa 30.355.277 euroa. Lainoista siirretään vuonna 2015 erääntyvät lyhytaikaisiin 3.953.019,33. Lainoista 7.140.757,58 on viitekorkoisia. Viitekorkoisiin lainoihin sisältyy korkoriski. Vuoden 2015 aikana korkojen ei ennakoida nousevan. Viitekorkoisia lainoja lyhennetään v. 2015 1.495.606. Korkoriski arviointi on vaikeaa talouden ja rahoitusmarkkinoiden epävarmuustekijöistä johtuen. Vuoden 2015 aikana ei merkittävää koronnousua ole odotettavissa. Erittäin korkea velkamäärä on syytä tiedostaa hallinnon kaikilla sektoreilla, koska koronnousulla on suuri vaikutus kunnan kokonaistaloudelliseen tilanteeseen. Oikeudelliset riskit Kittilän kunnan osalta oli 5.5.2015 ratkaisematta hallinto-oikeudessa yhteensä viisitoista (15) valitusta. Valituksista kaksi (2) koskee valtuuston päätöksiä; palvelussuhdeturva Kuusi (6) koskee kunnanhallituksen päätöksiä; kaksi (2) yksityistieasia, kaksi (2) kunnan talous, kaksi (2) muu kunnallisasia Kolme (3) koskee rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksiä. Yksi (1) koskee koululautakunnan päätöstä; kehitysvammaisten erityishuolto Kolme (3) koskee sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksiä; yksi (1) lastensuojelu, kaksi (2) toimeentulotuki Kunnanvaltuusto erotti päätöksellään 17.11.2014 59 kunnanjohtaja Anna Mäkelän luottamuspulan vuoksi. Anna Mäkelä ja Inkeri Yritys tekivät päätöksestä valituksen hallinto-oikeuteen, jossa asian käsittely on kesken. Sen lisäksi Anna Mäkelä teki tutkintapyynnön päättäjien toimista irtisanomiseen liittyen. Tutkinta asian osalta on kesken. Levi Magic Oy:n (kunnan omistus 43,7 %) konsulttipalkkioiden osalta on prosessoitu hallinto-oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta myöten. Maksujen perusteesta on kunnassa keskusteltu vuosia. On välttämätöntä, että vuoden 2015 aikana asialle saadaan piste. 25

Talousarvion toteutuminen 10 Keskusvaalilautakunta TP 2013 TA 2014 TP 2014 Toimintatuotot 10 310 Toimintakulut -713-16 629 Toimintakate -713-6 319 100 Vaalit Vaaleihin kuuluu keskusvaalilautakunnan, vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan toiminta. 01 Tarkastuslautakunta TP 2013 TA 2014 TP 2014 Toimintatuotot Toimintakulut -26 353-29 400-22 614 Toimintakate -26 353-29 400-22 614 200 Tilintarkastus Tarkastuslautakunta valmistelee valtuuston päättämät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioi, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Lisäksi tarkastuslautakunta arvioi talouden tasapainotuksen toteutumista ja toimenpideohjelman riittävyyttä. Tarkastuslautakunnalle on asetettu tavoitteeksi kattava valvontajärjestelmä sekä arviointikertomuksen ja muun raportoinnin hyvä taso ja että taso hyödyntää valtuustoa. 26

30 Kunnanvaltuusto TP 2013 TA 2014 TP 2014 Toimintatuotot Myyntituotot 112 854 254 000 154 095 Maksutuotot 445 500 513 Tuet ja Avustukset 234 272 265 600 237 644 Muut toimintatuotot 953 1 837 Toimintatuotot 348 524 520 100 394 089 Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -1 198 046-1 296 670-1 285 453 Henkilösivukulut -561 291-641 520-579 373 Palvelujen ostot -1 974 876-2 787 300-2 299 048 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -53 484-76 760-49 134 Avustukset -99 086-101 000-104 802 Muut toimintakulut -119 812-136 110-130 649 Toimintakulut -4 006 595-5 039 360-4 448 459 Toimintakate -3 658 071-4 519 260-4 054 370 Poistot -127 593-78 260-93 833 Satunnaiset tuotot ja kul. Tilikauden alijäämä -3 785 664-4 597 520-4 148 203 300 Kunnanvaltuusto Menokohta sisältää kunnanvaltuuston, kunnanhallituksen ja toimikunnat sekä rahoituksen. Kunnanvaltuuston arvioitiin kokoontuvan 7 kertaa ja se kokoontui 8 kertaa ja käsitteli 66 pykälää vuoden 2014 aikana. Kunnanhallituksen arvioitiin kokoontuvan 24 kertaa ja se kokoontui 26 kertaa ja käsitteli 512 pykälää vuoden 2014 aikana. Lisäksi kunnanhallitus piti 15 kokousta, joissa käsiteltiin 20 salaista pykälää. Menokohdalle on varattu kunnanhallituksen asettamien toimikuntien menot. Toimikuntia ovat henkilöstötoimikunta, yhteistoimintaelin ja muut kunnanhallituksen asettamat toimikunnat. 301 Toimistopalvelut Toimistopalvelut kattavat yleishallinnon, johon sisältyy kunnanjohtajan ja hallintojohtajan henkilöstömenot sekä yleishallintoon sisältyvät muut menot kuten arkistonhoito ja tekstinkäsittely. Henkilöstöhallinto sisältää työsuojelutoiminnan, työpaikkademokratian ja ammattijärjestöjen luottamusmiestoiminnan. 302 Jaettavat toimistopalvelut Jaettavat toimistopalvelut sisältävät ATK palvelut, puhelinkeskuksen, postimaksukoneen, toimistotarvikevaraston, työajan seurannan, kopioinnin ja viestinnän. Palvelujen ostot Palvelujen ostoihin varatuista määrärahoista jäi käyttämättä muussa toiminnassa 412.940 euroa koska laajakaistahanke ei edennyt suunnitellulla tavalla. 27

Vuonna 2014 oli tavoitteena hinnoitella atk-palvelut, jotta kustannukset voidaan kohdistaa oikein ja veloittaa tytäryhtiöitä palveluista todellisten kustannusten mukaisesti. Tavoite ei toteutunut. Myöskään tietotekniikan nykytila-analyysia ei laadittu. 303 Työllisyyden hoito Kunta rahoittaa puolet työmarkkinatuesta, jota myönnetään yli 500 päivää tukia saaneelle. Kunta maksoi työllistämistukea yhteensä 96.731 vuoden 2014 aikana. Työllistämistöiden tavoitteena oli työllistää noin 30 henkilöä 85 %:n työajalla ja palkalla. Tavoite oli, että kukin työllistettävä on kunnan palkkalistoilla vähintään 6 kuukautta. Tavoite on toteutunut siten, että työllistettäviä on ollut kuukausittain keskimäärin 23. Kaikkiaan on työllistettäviä ollut 47 eri henkilöä. Työllistämisjaksot ovat kestäneet vähintään kuusi kuukautta. Työllistämistöiden menokohdalle sisältyi myös määräraha oppisopimuskoulutuksen tukemiseen. Kunta maksoi 168 /kk/oppisopimuskoulutettava. Vuoden 2014 aikana oli tavoitteena avustaa yrityksiä noin 15 oppisopimuskoulutettavan osalta, mikä myös toteutui. Nuorten kesätyöllistämiseen varatulla määrärahalla arvioitiin työllistettävän n. 100 nuorta kesätöihin. Nuoria työllistettiin kesätöihin yrityksiin 55 ja yhdistyksiin 5 ja kunnan omiin tehtäviin 59. Nuorten kesätyöhakemuksia tuli yhteensä 127 kpl, joista hylättiin 8. Kustannukset nuorten kesätöistä olivat yhteensä 54.532 euroa. Yty työkohteita ei saatu vuoden 2014 aikana arvioitua määrää, joten Ytyä ympäristöön töihin varatusta määrärahasta jäi käyttämättä määrärahoja 23.000 euroa. 304 Oikeudenhoito ja turvallisuus Talous- ja velkaneuvonnan palvelut ostettiin v. 2014 Sodankylän Seitasäätiöltä. 305 Joukkoliikenne Työmatka- ja asiointiliikennettä on liikennöinyt Meän Pirssi. 306 Viestintä Viestintä jatkoi kunnan kotisivujen päivittämistä ja kehittämistä. Kunnan Facebook-sivua hyödynnettiin tiedottamisessa. Rekrytoinnissa käytettin tehokkaasti Kuntarekry-palvelua ja sähköitä työnhakua. Joka kotitalouteen jaettava kuntatiedote julkaistiin 11 kertaa. 307 Talous- ja palkkahallinto Talous- ja palkkahallinto sisältää kirjanpidon, palkanlaskennan, laskentatoimen, budjetoinnin, talouden seurannan, rahoituksen, sisäisen valvonnan, kuntakonsernin talouden seurannan, rahoitus- ja maksatushakemusten valvonnan. 309 Lapin liitto/palotoimi Lapin liiton alainen Lapin pelastuslaitos vastaa alueen pelastustoimen järjestämisestä. 28

50 Sosiaali- ja terveyslautakunta TP 2013 TA 2014 TP 2014 Toimintatuotot Myyntituotot 16 388 11 000 25 553 Maksutuotot 1 776 610 2 084 800 1 887 050 Tuet ja Avustukset 296 124 189 600 243 125 Muut toimintatuotot 30 185 21 400 26 650 Toimintatuotot 2 119 307 2 306 800 2 182 378 Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -6 913 844-6 936 677-7 058 413 Henkilösivukulut -2 333 060-2 372 793-2 428 669 Palvelujen ostot -13 456 785-14 143 390-14 622 375 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -906 049-854 350-852 780 Avustukset -1 802 489-1 789 060-2 019 537 Muut toimintakulut -1 082 844-1 209 320-1 166 438 Toimintakulut -26 495 071-27 305 590-28 148 213 Toimintakate -24 375 764-24 998 790-25 965 835 Poistot -95 290-77 100-124 063 Tilikauden alijäämä -24 471 054-25 075 890-26 089 898 Toiminta-ajatus Sosiaali- ja terveystoimi vastaa sosiaalipalveluista, vanhusten ja vammaisten palveluista, perusterveydenhuollosta ja erikoissairaanhoidosta. Kittiläläisten hyvinvointia ja terveyttä edistetään väestön palvelutarpeeseen ja ikärakenteeseen mukautuvilla kustannustehokkailla sosiaali- ja terveystoimen palveluilla. Tavoite v. 2014 Palvelut vastaavat kuntalaisten tarpeita ja niiden saatavuus on hyvä. Palveluprosesseissa painopistettä siirretään hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Tehostetaan yhteistyötä sosiaali- ja terveystoimen eri yksiköiden ja erikoissairaanhoidon välillä sekä seudun muiden kuntien, yritysten ja yhdistysten kanssa. Toiminta on kokonaistaloudellisesti tehokasta. Henkilöstö on ammattitaitoista, motivoitunutta ja sitoutunutta. Noudatetaan henkilöstöstrategian mukaisia linjauksia. Toimenpiteet vanhus- ja vammaispalvelusuunnitelma hyväksyttiin valtuustossa joulukuussa; toteutunut mm. saattohoidon ja kuntouttavan työotteen koulutukset päihde- ja mielenterveyspalvelujen suunnitelma hyväksytty valtuustossa joulukuussa; toteutunut; mm. päihdepolun käyttöönotto 500 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto Toiminta-ajatus Toimialan hallinto tukee toimialaa sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisessa. Tavoite v. 2014 Toimiva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne 29

Toimenpiteet - säännölliset sosiaali- ja terveydenhuollon johtoryhmän kokouksia on pidetty n. 3 viikon välein (yhteiset linjaukset, kokonaisuuksien hallinta) - ajankohtaisista asioista tiedotettu luottamushenkilöitä, henkilöstöä, johtoryhmää sekä yksityisiä palveluntuottajia - hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä muodostettiin ja kokoontui syksyn aikana; hyvinvointikertomus ja suunnitelma hyväksyttiin valtuustossa joulukuussa - Lapin sote-tuotantoalueen suunnittelu käynnistyi 501, 503, 504, 508, 509 Sosiaalipalvelut (yleinen sosiaalityö, lastensuojelu, muut lasten ja perheiden palvelut, päihdehuolto ja muu sosiaali- ja terveystoimi) Toiminta-ajatus Sosiaalipalvelujen keskeiset sisältöalueet ovat aikuissosiaalityö, lastenvalvonta, lastensuojelu, perhetyö, toimeentulotuki, kuntouttava työtoiminta ja päihdehuolto. Tehtävänä on järjestää kuntalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi palveluja moniammatillista verkostotyötä käyttäen. Työ on ohjausta, neuvontaa ja sosiaalisten ongelmien selvittämistä sekä muita tukitoimia. Tavoite v. 2014 Yksilöiden ja perheiden sosiaalisen turvallisuuden ylläpitäminen kaikissa elämän vaiheissa. Tasavertaisten elämisen edellytysten turvaaminen kaikille. Tavoite Arviointikriteeri Mittari Tavoitetaso Toteuma Hyvä ja vahva Lasten ja nuorten vanhemmuus hyvinvointisuunnitelman toteuttaminen Lapset puheeksimenetelmät Lapset-puheeksi menetelmät käytössä Perhetyöntekijät käyttävät Palveluiden saatavuus Henkilöstön hyvä ammattitaito Lakisääteisissä määräajoissa pysyminen Täydennyskoulutus Käsittelyaikojen seuranta ja tilastointi Koulutuspäivät/työntekijä Toimeentulotukipäätökset viimeistään 7.arkipäivänä - 100 % Lastensuojeluilmoitusten käsittely viimeistään 7.arkipäivänä -100% Lastensuojeluselvitys valmiina viimeistään 3 kk:n kuluttua vireilletulosta- 100 % Vähintään 3 pv/työtekijä 94,4 %(hakemuksia yhteensä 1314) lisäselvityspyyntöjä yhteensä 63 97,5 %(yhteensä 122) 100 % (yhteensä 41) Toteutunut osittain (loppuvuodesta hekilöstövaihdoksia) Toimenpiteet: -järjestettiin Lapset puheeksi - menetelmäkoulutusta uusille työntekijöille -seurattiin määräaikojen toteutumista säännöllisesti toimeentuloturva-asiakkaita yht. 316 (uusia 77), lastensuojelun asiakkaita yht. 116 (uusia 56) 30

-kehitettiin päihde- ja mielenterveysongelmaisten tuki- ja päivätoiminta yhteistyössä mielenterveysyksikön kanssa ; päiväkeskuskävijöitä n. 10 / pv, ryhmätoimintamalleja kehitetty (esim. Miesryhmä) -asiakkaille on tehty suunnitelmat aikuis- ja perhetyössä sekä lastensuojelussa ja aikuissosiaalityössä osittain -"Hyvinvointi hukassa - riippuvuus riskinä" - päihde- ja mielenterveyspalvelujen työmenetelmien kehittämishanketyö 1.5.2013-30.4.2015 kehittäjätyöntekijän työpanos mielenterveys-päihdesuunnitelman laadinnassa sekä päiväkeskustoiminnassa -tehty yhteistyötä työpajojen ja etsivän nuorisotyön kanssa (nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen) -kuntouttava työtoiminnassa oli yhteensä 27 asiakasta; mm. päiväkeskuksella, työpajoilla -perhetyön osallistui uuteen ryhmäneuvolatoimintaan, joka on tarkoitettu 10 kk:n ikäisten vanhemmille Palvelutarpeen kehitys v. 2009-2014 2009 2010 2011 2012 2013 2014 lastensuojeluilmoitukset 106 72 131 159 134 122 lasten lkm (lasuilmoitukset) 89 59 90 93 91 72 kodin ulkopuolelle 10 11 8 11 13 10 sijoitetut perhetyön perheet lkm 14 19 22 19 17 12 toimeentulotukea saaneet kotitaloudet 202 180 234 243 242 268 300 250 lastensuojeluilmoitukset lasten lkm (lasu-ilmoitukset) 200 kodin ulkopuolelle sijoitetut 150 perhetyön perheet lkm 100 toimeentulotukea saaneet kotitaloudet 50 0 2009 2010 2011 2012 2013 2014 31

505-507 Vanhusten ja vammaisten palvelut (kotona asumista tukevat palvelut, omaishoito, päivätoiminta, palveluasuminen, laitoshoito ) Toiminta-ajatus Vanhus- ja vammaispalveluiden keskeisinä sisältöalueina ovat kotihoito, omaishoidon tuki, tukipalvelut, päivätoiminta, palveluasuminen ja laitoshoito. Palvelut tuotetaan kunnan omana toimintana, ostopalveluna yksityisiltä palveluntuottajilta tai palveluseteli-mallilla. Tavoite v. 2014 Kittiläläisillä on mahdollisuus kunnassa hyvään ikääntymiseen. Palvelut toteutetaan oikea-aikaisesti, mm. rakenteita uudistamalla. Kuntalaisten terveyttä edistetään ennalta ehkäisevillä palveluilla, kuntouttavalla työotteella ja painottamalla oman toimintakyvyn ylläpitämistä. Omaishoidon tukea ja päivätoimintaa kehitetään ja panostetaan kotona asumisen mahdollistaviin palveluihin, joita ovat kotihoito ja erilaiset tukipalvelut, esimerkiksi ateriapalvelu. Lapsiperheiden kotihoitoa kehitetään palvelusetelimallin avulla. Tavoite Arviointikriteeri Mittari Tavoitetaso Toteuma Palveluiden monipuolisuus ja asiakkaiden yhdenvertaisuus Tarvetta vastaavat palvelut, toteutetaan sitovalla määrärahalla Asiakastyytyväisyy skyselyt vuosittain Palvelut ovat laadukkaita, oikea-aikaisia Palvelutarpeen arviointeja tehdään suunnitelmallisesti Palvelusuunnitelmat ovat ajan tasalla on toteutunut; syksyllä ensimmäinen TAKkysely. Palvelut vastaavat osittain tarvetta; kotihoidon asiakasmäärä lisääntyy. Palvelusuunnitelmia on päivitetty. Vanhuspalvelulain ja ikäihmisten laatusuosituksen mukaiset tavoitteet MMSE,Rava, Raisoft, Keva, MNA Palvelujen myöntämiskriteerit, hoidon porrastus Kotona asuvat 75 - vuotta täyttäneet 91% Kotihoidon palvelujen piirissä 75 -vuotta täyttäneet 13% Omaishoidontukiasi akkaita 75 vuotta täyttäneistä 6% Tehostetun palveluasumisen piirissä 75 -vuotta täyttäneistä 6% Pitkäaikaisen laitoshoidon piirissä 75 -vuotta täyttäneistä 3% Mittarit ovat käytössä ja luotettavia Myöntämiskriteerit ovat perusteltuja ja käytössä Kotona asuvia 75 -vuotta täyttäneitä 91% Kotihoidon palvelujen piirissä 75 -vuotta täyttäneistä 13% Omaishoidontukiasiakkaita 75 -vuotta täyttäneistä 6% Tehostetun palveluasumisen piirissä 75 -vuotta täyttäneistä 6-7% Pitkäaikaisen laitoshoidon piirissä 75 -vuotta täyttäneistä 3-4% toteutunut; muut käytössä, RAI otettu käyttöön vuoden 2014 aikana. toteutunut; perusteita on tarkistettu ja niitä tarkistetaan jatkossakin 89 % 17% (sään. kotihoito) ja 28% tukipalvelut 8,5% 7,5% 5% 32

Koulutettu, työkykyinen ja osaava henkilökunta Tiedottaminen Hoitotyötä tekevän henkilöstön mitoitus vastaa toimintaa Tyky-toiminta, työtyytyväisyys Täydennyskoulutus Oikea-aikaisuus, selkeys, tiedon saatavuus Henkilöstömitoitus on vähintään 0,6 tehostetun tai laitosasumisen yksiköissä Työtyytyväisyyskysely Täydennyskoulutus tavoite Ilmoitukset kuntatiedotteessa, palveluoppaan ja kotisivujen säännöllinen päivittäminen Henkilöstömitoitus vastaa toimintaan, on väh. 0,7 tehostetussa palv.asum., laitoshoidossa Tyytyväinen ja motivoitunut henkilökunta Väh. 3 pv/työntekijä Tiedottaminen tehostuu, ajantasainen tieto on kaikkien saatavilla eri muodoissa ei ole toteutunut, henkilöstömitoitus on väh. 0,6 tehostetussa ja laitoshoidossa, tällä hetkellä on riittävä ei ole toteutunut. TAK-kysely henkilökunnalle webrobolpohjaisena osin toteutunut, koulutuksia ympäri vuoden on toteutunut; ikäihmisen opas on päivitetty, kotisivut on päivitetty, lomakkeita on uusittu. Sisäinen ja ulkoinen tiedottaminen Kuukausittaiset palaverit henkilöstön kanssa Yhteisesti sovitut käytännöt toteutuvat toteutunut Toimenpiteet: -vanhus- ja vammaispalvelusuunnitelma on hyväksytty joulukuussa valtuustossa; suunnitelmassa huomioidaan kunnan oma toiminta sektoreittain, ikäihmisten ja vammaisten ihmisten näkemykset, yksityisten palveluntuottajien osuus, järjestöt yhteistyökumppaneina sekä vanhuspalvelulain vaikutukset -tiedotettu kuntalaisia palveluista entistä suunnitelmallisemmin; tiedottamiseen on käytetty ikäihmisen opasta, kuntatiedotetta ja muita asiakastiedotteita. Kotisivut on päivitetty. -"Ikäihminen toimijana" -vanhuspalvelulain toimeenpanohankkeen myötä saatu mm. koulutuksia henkilökunnalle, geriatrin videokonsultaatio ja työstetty yhteisiä palveluiden myöntämisperusteita. -vanhuspalvelulain mukaisesti on kehitetty: -palveluohjausta; kotikäyntejä, otetaan yhteyttä, vastataan tiedusteluihin. -tuki-, kotihoidon ja vuorohoidon palvelujen sisältöä ja perusteita on tarkasteltu ja työ jatkuu vuoden 2015 alkupuolella. -päivätoimintaa on järjestetty, ikäihmisten päivätoiminnasta ja kehitysvammaisten ihmisten päivätoiminnasta on tehty kehittämissuunnitelmat. -asiakkaiden kotiutuminen; säännölliset kotiutumispalaverit jatkuvat. -omaishoitajille on tarjottu mahdollisuutta vapaapäiviin joko sijaishoidon järjestelyin tai järjestämällä paikka vuorohoitoyksikköön; vanhainkodilla, Metsolassa, vuodeosastolla, Havukassa ja Hopeatuvalla. 33

Palvelutarpeen kehitys v. 2009 2014 kotipalvelua saaneet kotitaloudet tukipalvelua saaneet asiakkaat omaishoidon tuella hoidettavat tehostettu palveluasuminen (oma) tehostettu palveluasuminen (ostopalvelua) asukkaat laitospaikoilla (vanhainkodilla) 2009 2010 2011 2012 2013 2014 115 126 129 208 203 225 219 255 263 220 254 248 89 97 103 90 84 96 31 47 59 58 58 58 20 20 20 20 25 30 26 15 17 16 16 13 asukkaat laitospaikoilla (vanhainkodilla tehostettu palveluasuminen (ostopalvelu) tehostettu palveluasuminen (oma) omaishoidon tuella hoidettavat tukipalveluja saaneet asiakkaat kotipalvelua saaneet kotitaloudet 2009 2010 2011 2012 2013 2014 510 Perusterveydenhuolto (avohoito, hammashuolto, vuodeosastohoito, täydentävät palvelut) Toiminta-ajatus Perusterveydenhuolto sisältää terveysneuvonnan, vastaanoton, mielenterveystyön, sairaankuljetuksen, laboratorion, röntgenin, kuntoutuksen, väline- ja lääkehuollon, suun terveydenhuollon sekä vuodeosastohoidon. Perusterveydenhuollon tehtävänä on ylläpitää ja edistää kuntalaisten fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia tarjoamalla tarpeiden mukaiset terveydenhuollon palvelut. Tavoite v. 2014 Tyytyväiset kittiläläiset, jotka luottavat kunnan tuottamiin perusterveydenhuollon palveluihin. Hoidonporrastus toteutuu perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä. 34

Tavoite Arviointikriteeri Mittari Tavoitetaso Toteuma Hoidon hyvä laatu Potilaspalautteet Potilastyytyväisyyskysely, palautteet Oikea-aikainen hoito oikeassa paikassa Neuvola-asetuksen mukainen toiminta Perusterveydenhuollon saatavuuden turvaaminen Hoidon porrastus Laajat terveystarkastukset Lääkärien ja hoitajien työnjako Odotusaika vuodeosasto- /jatkohoitoon Laajojen terveystarkastusten toteutumis-% Laaditut toimintamallit vastaanottoon ja neuvolatoimintaan Tyytyväiset asiakkaat Ei siirtoviiveitä, hoito tarkoituksenmukaista ja sujuvaa Laajat terveystarkastukset toteutuvat 100% Selkeät asiakaslähtöiset toimintamallit Asiakaspalautelaatikko aulassa ja vuodeosastolla; palautteet käydään henkilökunnan kanssa läpi maks. 1-2 pv siirtoviiveitä, jatkohoitoon odottavia 1-5 74 % (lääkäripula, kirjausten puutteellisuus ei tilastoidu) Työnjakoa tehostettu Lasten ja nuorten hampaiston terveys pysyy ennallaan Kariesvapaat 5-, 12- ja 17 vuotiailla Kariesvapaiden määrä ikäluokissa % Hoitotakuu toteutuu Odotusaika hoitoon Odotusaika kiireettömään hoitoon Hyvä ja ammattitaitoinen hoito Odotusaika hammashoitoon Täydennyskoulutus Koulutuspäivät / työntekijä Henkilöstömitoitus Henkilöstön määrä suhteessa potilasmäärään 5-v. 90%, 12-v. 60%, 17-v. 40 % 5-v 77 %, 12-v 51 %, 17-v 33 % Odotusaika enint. 3 kk Odotusaika 3 kk lokakuuhun asti, sen jälkeen 2-3 viikkoa Odotusaika enint. 6 kk Odotusaika 4 kk Vähintään 3 pv / työntekijä Vuodeosaston henkilöstömitoitus 0,8 Vuodeosasto 3-4 pv / tt Avopalvelut yli 3 pv /tt Mitoitus ei ole toteutunut; korkea kuormittavuus 104,53 % Toimenpiteet kehitetty hoidon porrastusta sekä kunnan omien yksiköiden että erikoissairaanhoidon kanssa, asiantuntijatyöryhmät ovat kokoontuneet perusterveydenhuollon yksikön vetämänä; päivystykset ja ensihoito, äitiyshuolto, mielenterveys- ja päihdepalvelut, toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutus, ikäihmiset, joissa mukana kunnan asiantuntijoita kiireettömän hoidon prosesseja tarkennettu vastaanoton ja aikuisneuvolan kesken hoitoon pääsyä helpotettu kehittämällä ja vahvistamalla tarkoituksenmukaista työnjakoa lääkärien ja hoitajien kesken. Sairaanhoitajien tehtävänkuvaa tarkistettiin kevään ja kesän aikana. Työnjako tehostui lääkärien ja sairaanhoitajien kesken. Sairaanhoitajakäynnit lisääntyivät myös huonon lääkäritilanteen vuoksi ollen nyt 51 % kaikista virka-aikana tapahtuneista lääkärikäynneistä lääkärien kiireettömällä vastaanotolla siirrytty parityöskentelystä tiimityöskentelyyn terveydenhuoltolain ja EU:n potilasdirektiivin potilailla mahdollisuutta valita hoitopaikkansa vuoden 2014 alusta myös kiireettömän hoidon suhteen on muutama kuntalainen käyttänyt Lappi earkisto- aluehankkeeseen (tarkoituksena on tukea ja koordinoida sähköisen potilastietojen arkiston käyttöönottoja Lapin kunnissa) nimetty hanketyöntekijä, joka tekee sähköisen arkistonmuodostus-suunnitelman (eams) hankkeen tukemana; mukana myös Effican pääkäyttäjät; eams vielä kesken, noudatetaan Lshp:n ohjeistusta Kittilän liittyi sähköiseen potilastiedon arkistoon toukokuussa 2014; työ jatkuu vielä kesäkuuhun -15, jolloin Lappi earkisto-hanke loppuu 35

kehitetty päihde- ja mielenterveysongelmaisten päivätoimintaa (ehkäisevää, korjaavaa, kuntouttavaa toimintaa sekä mm. kuntoutuksen jälkeen tarjottavaa tukitoimintaa) yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa ollaan mukana "Hyvinvointi hukassa - riippuvuus riskinä" - päihde- ja mielenterveyspalvelujen työmenetelmien kehittämishankkeessa 1.5.2013 30.4.2015 ennaltaehkäisevänä toimintana jatkettu suun terveydenhuollon ns. ksylitolihanketta, jonka tavoitteena on kittiläläisten lasten hammasterveyden parantaminen jo 3-24 kk iässä (tutkimuksien mukaan äidin säännöllinen ksylitolipurkan käyttö vähentää lapsen hampaiden reikiintymistä, jopa 10 ikävuoteen asti) henkilökohtaisilla hoitoväleillä ja hammaslääkärin ja suuhygienistin välisellä työnjaolla pyritty kohdentamaan hammashoito sairastumisriskin mukaan osallistuttu vanhus- ja vammaispalvelusuunnitelman toimeenpanoon jo ennakkoon (vuodeosaston kuormitus, pitkäaikaispaikkojen määrä). Osastolla otettiin käyttöön kuntouttava työote, jonka kokeilu alkoi 1.11.2014 ja se otettiin virallisesti käyttöön 1.12.2014. Potilailta on tullut positiivista palautetta. Vuodeosastolle on lisäksi tehty kehittämissuunnitelma, jonka mukaan osaston toimintaa pyritään kehittämään ja luomaan uusia käytänteitä. Avoterveydenhuollon käynnit v. 2008 2014 TP14 TP13 TP12 TP11 Röntgenin käynnit Laboratorion käynnit Puheterapiakäynnit Fysioterapian käynnit TP10 Ulkokuntalaisten käynnit TP09 TP08 Sairaanhoitajien käynnit klo 8-6 Lääkärin vastaanottokäynnit 0 10000 20000 30000 40000 36

Vuodeosaston hoitajakäynnit (päivystys) virka-ajan ulkopuolella vv. 2008-2014 2000 1800 1600 1400 1200 1000 800 600 Hoitajakäynnit / vuodeosasto virka-ajan ulkop. Ulkokuntalaisten hoitajakäynnit / vuodeosasto virka-ajan ulkop. 400 200 0 TP08 TP09 TP10 TP11 TP12 TP13 TP14 511 Erikoissairaanhoito Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman mukaisesti osallistuttu asiantuntijatyöryhmätyöskentelyyn (mm. palveluketjuraati, alueellinen koulutustyöryhmä, tietohallintostrategiaryhmä, päivystykset ja ensihoito, ikäihmisten palvelut, mielenterveys- ja päihdepalvelut). Perusterveydenhuollon yksikön ohjausryhmä toimii alueellisena sote tuotantoalueen operatiivisena ohjausryhmänä (yhteistyö, sopiminen). Seuraavissa kaavioissa on esitettynä erikoissairaanhoidon palveluntarpeen kehitystä vv. 2012-2014. Avohoitokäynnit v. 2012 2014 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 2012 2013 2014 37

Hoitopäivät v.2012 2014 2000 1800 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 2012 2013 2014 Medisiininen hoito Operatiivinen hoito Psykiatrinen hoito 512 Ympäristöterveydenhuolto Toiminta-ajatus Ympäristöterveydenhuolto sisältää terveys- ja elintarvikevalvonnan sekä eläinlääkintähuollon. Laki ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta - alueesta (410/2009) edellyttää, että kunnassa tai kunnan yhteistoiminta alueella tulee olla käytettävissään vähintään 10 henkilötyövuotta vastaavat henkilöresurssit, joilla ympäristöterveydenhuollon palvelut järjestetään. Tavoite v. 2014 Ympäristöterveydenhuolto siirtyy yhteistoiminta-alueelle, jonka isäntäkuntana toimii Sodankylä. Toimenpiteet järjestellään työtehtävät alueella kustannustehokkaasti; toteutunut talousarvion mukaisesti sopeutettu kuntien toimintatavat yhteen organisaatioon arvioitu resurssien riittävyyttä suhteessa tehtäviin; valvontaeläinlääkärin virka on täytetty 513 Sosiaali- ja terveystoimen hankkeet Sosiaali- ja terveystoimen työntekijät osallistuivat useisiin väestön hyvinvointia ja terveyttä edistäviin kehittämishankkeisiin. Projekti Vastuuhenkilöt Koordinaattorikunta Kestoaika "Ikäihminen toimijana" - vanhuspalvelulain toimeenpanoa Pohjois- Suomessa Hietanen Katja POSKE 1.7.2013-31.10.2014; 500 Hyvinvointi hukassariippuvuus riskinä Louet-Lehtoniemi Tuulikki POSKE 1.5.2013-30.4.2015; 2014/7640, 2015/2547 Hankkeet toteutuneet, lisänä LastenKaste-hanke, joka alkoi 1.2.2014 ja päättyy 28.2.2016. 38

60 Koululautakunta 600-606 Koulutoimen hallinto, perus- ja lukio-opetus ja päivähoito TP 2013 TA 2014 TP 2014 Toimintatuotot Myyntituotot 131 890 200 300 112 812 Maksutuotot 440 268 407 000 448 162 Tuet ja Avustukset 158 802 211 700 180 222 Muut toimintatuotot 13 158 15 000 17 109 Toimintatuotot 744 118 834 000 758 305 Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -6 265 347-6 650 060-6 657 920 Henkilösivukulut -1 812 665-1 881 490-1 904 818 Palvelujen ostot -2 463 517-2 574 080-2 246 809 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -343 871-422 276-339 510 Avustukset -373 452-411 600-400 004 Muut toimintakulut -1 636 046-2 001 840-1 956 223 Toimintakulut -12 894 898-13 941 346-13 505 285 Toimintakate -12 150 780-13 107 346-12 746 979 Poistot -25 973-19 500-41 275 Tilikauden alijäämä -12 176 753-13 126 846-12 788 254 Koulutoimen lähtökohtana on turvata Kittiläläisille lapsille ja nuorille ammattitaitoinen opetus ja ohjaus turvallisessa oppimisympäristössä. Oppilaiden fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi taataan riittävillä oppilashuollollisilla palveluilla. Opetuksen laadulla taataan se, että jatko-opintojen edellyttämät valmiudet saavutetaan. Koulutoimen toiminta perustuu siihen, että koulutuksellinen tasa-arvo saavutetaan kunnan alueella tasapuolisesti asuinpaikasta riippumatta. Yrittäjyyskasvatus ja matkailu ovat osana paikallista opetussuunnitelmaa eri kouluasteilla: esikoulu, alakoulu, yläkoulu ja lukio. Kittilän lukiossa on toiminut alppikoulu lukuvuoden 1999 2000 alusta lukien. Koulutoimen, sisältäen päivähoidon, toimintakate oli 12.746.979 euroa. Koulujen oppilasmäärät Oppilasmäärä 1-9 lk 2013 Oppilasmäärä 1-9 lk 2014 Esikoulu 2013 Esikoulu 2014 Sivukylien 178 184 10 7 alakoulut Kirkonkylän 227 228 alakoulu Yläkoulu 204 182 Muksulan 33 37 päiväkoti Sirkan päiväkoti 22 21 Yhteensä 609 594 65 65 39

Tavoite Arviointikriteeri Mittari Tavoitetaso Toteuma Kodin ja koulun yhteistyön parantaminen Wilmaoppilashallinto Yhteiset tilaisuudet Jatkuva seuranta Säännöllisyys Tilastot ja suoritukset Kuukausittaiset tapaamiset Wilma käyttöön syksyllä 2014, Lapset Puheeksi toteutui hyvin, alaasteella vanhempain tilaisuuksia tarvittaessa Opettajien Jatkuva ja kehittävä täydennyskoulutus koulutus Pätevät opettajat Opetuksen tason varmistaminen Lukioon hakeutuminen Kittilän lukion valinta Verkostoyhteistyö Lukio, Levi- Instituutti, Revontuli-Opisto Kansainväliset projektit Koulutuspäivien määrä Suoritetut kurssit 1 päivä/hlö/vuosi Ei aivan toteutunut Opettajatilastot Oppilaiden menestyminen valtak. kokeissa Oppilastilastot Kurssivalinnat Projektit Täyttöaste 100 % Vähintään keskitaso valtak. kokeissa Väh. puolet ikäluokasta lukioon Kurssivalikoima laajenee Kaksoistutkinto Ainoastaan yläasteen toinen erityisopettaja on epäpätevä 43,4 %,tavoite ei toteutunut, lukiossa 103 opiskelijaa Levi-instituutin opiskelijat suorittivat 116 kurssia, kaksoistutkinnon suorittajia seitsemän, kolmoistutkinnon suorittajia yksi Varhainen tuki Erityinen tuki omassa kunnassa yli 25 % peruskoulul. tarvitsee nyt, oppilastilastot, tilastot Vältetään laitokset ja koulukodit. Syntyy säästöä Riittävästi koulunkäynninohjaajia, koulukuraattoritoimintaterapeutti palveluja, Kolpeneen keskuslaitoksessa yksi opp., jaksoilla kuusi opp., toiminta-alueittain opiskeli 4 opp., Toivola- Kodissa 1 opp. Oppilaiden aktivointi peruskouluiässä Monipuoliset kerhot Kerhotarjonta Väh. 1 kerho/oppil. 48 kerhoa, 656 kerhotuntia, 472 oppilasta, parhaiten tavoite toteutui alakoululla Hyvä oppimisympäristö Turvallinen koulu Päivitetyt suunnitelmat Kaikki sitoutuvat Päivitykset 40

Koulukuraattoritoiminta Koulukuraattoripalvelu on vastannut oppilashuollon tarpeisiin hyvin helpon tavoitettavuuden ja matalan kynnyksen palveluna. Tapaamisaika on järjestynyt lähes poikkeuksetta samalla viikolle. Oppilaiden vaikeuksien ennaltaehkäisemisessä koulussa, kotona ja vapaa-aikana on tärkeää, että oppilaan asiaan tartutaan mahdollisimman nopeasti. Yhteistyötä sosiaalitoimen kanssa tehtiin usean lapsen ja perheen kanssa ennaltaehkäisevällä otteella. Koulukuraattoripalvelun tarve Kittilän alakouluissa oli yhtä suurta Lukkarin ja Sirkan kouluilla. Kokonaistyöajasta Kittilän yläkoulun asiat ja oppilaat työllistävät eniten. Uuden oppilas- ja opiskeluhuoltolain (voimaan 1.8.2014) myötä koulukuraattoripalvelut ovat täysimääräisesti myös Levi-instituutin opiskelijoiden käytössä. Kittilän kunnassa vuonna 2012 aloitettu Lapset Puheeksi -työmenetelmät ovat vakiintumassa ennaltaehkäisevänä ja vanhemmuutta tukevana toimintana. Koulukuraattori on keskeisessä roolissa koulutoimen alueelta toimimalla kouluttajana. Toiminta on poikkihallinnollista ja muotoutunut joka syksyiseksi uusien työntekijöiden perehdyttämiskoulutukseksi opettajille, päiväkodin henkilöstölle ja sosiaali- ja terveystoimeen. 5. Koulumatkaan käytettävä aika 5-10 10-20 20-50 50-80 80-100 >100 Ei 0-5 km km km km km km km Yhteensä koulukuljetuksessa Yhteensä 0 2 3 4 25 1 35 31 66 1-6 57 44 15 55 173 239 412 7-9 7 3 31 54 11 106 77 183 661 0 Koulukuljetukset on pyritty järjestämään siten, ettei oppilaiden koulumatkaan käytettävä aika ylittäisi perusopetuslaissa määriteltyjä enimmäisaikoja/päivä (alakoulussa 2,5 tuntia ja yläkoulussa 3 tuntia). Koulujen aloitus- ja päättymisaikoja on porrastettu siten, että turhia odotusaikoja ei tulisi. Yhdenkään yläkoululaisen koulumatkaan käytetty aika odotuksineen ei ylitä kolmea tuntia. 6. Muu toiminta Vuonna 2014 järjestettiin koulutoimen hallinnoimaa iltapäivätoimintaa Alakylässä, Kaukosessa, Sirkassa ja kirkonkylällä. Toiminnan piirissä oli vuonna 2014 keväällä 129 lasta ja syksyllä 118 lasta. Aamupäivätoimintaa järjestettiin vain kirkonkylällä. Toiminnan piirissä oli keskimäärin 15 lasta. Osallistujamäärät: Lukkarin koulun aamu- ja iltapäivätoiminta 2014 (enimmäismäärät) Aamupäivätoiminta Iltapäivätoiminta 1-2 lk Iltapäivätoiminta 3-6 lk klo 16.00 klo 17.00 klo 16.00 klo 17.00 Kevät 2014 15 25 19 2 4 Syksy 2014 16 17 16 0 2 Tavoitetaso: Lapsille tarjottu ohjattua toimintaa ja vapaata toimintaa valvotusti. 41

Koululaisten iltapäivätoiminta, Sirkka Turvallisuus: Turvallisuus on huomioonotettu pyrkimällä pitämään tarpeellinen ohjaajamäärä lapsiluvun mukaan. Turvallisuuden riskitekijänä on henkilökohtaisten avustajien puute iltapäivätoiminnassa. Osallistujamäärät: Sirkan koulun iltapäivätoiminta 2014 (enimmäismäärät) Iltapäivätoiminta 1-2 lk Iltapäivätoiminta 3-4 lk klo 16.00 klo 17.00 klo 16.00 klo 17.00 Kevät 2014 5 26 0 1 Syksy 2014 8 26 0 0 Tavoitetaso: Lapsille on järjestetty ohjattua toimintaa (esim. liikuntaa, askartelua, leipomista, lautapelejä, yhteistoiminnallisia leikkejä), sekä vapaata leikkiä valvotusti. Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta Alakylässä ja Kaukosessa Arviointikriteeri: Turvallisuus taataan tarpeellisessa määrällä avustajia. Mittari: Osallistujamäärä, tarvekartoitukset Tavoitetaso: Iltapäiväkerhossa säännöllisesti lähes kymmenen oppilasta. Tavoitetaso onnistui hyvin Alakylässä ja Kaukosessa. Raattamassa iltapäivätoimintaa ei ole ollut vuonna 2014. Osallistujamäärät: Alakylän - ja Kaukosen koulun iltapäivätoiminta 2014 (enimmäismäärät) Iltapäivätoiminta 1-2 lk Iltapäivätoiminta 3-4 lk Kevät 2014 13 19 Syksy 2014 18 15 42

Alppilukion toiminta Kittilässä Lukion yhteydessä toimivassa alppikoulussa oli sen kuudentenatoista toimintavuonna 2014 yhteensä 26 (edellisenä vuonna oli 30) opiskelijaa, joista ulkopaikkakuntalaisia oli 13 (edellisenä vuonna 14). Syksyllä 2014 alppikoulun monitaitolinjalla oli yhteensä 18 oppilasta ja huippu-urheilulinjalla 8 oppilasta. Vuodelle 2014 huippuurheilulinjalle asetetut urheilulliset tavoitteet saavutettiin erinomaisesti. Tavoite Arviointikriteeri Mittari Tavoitetaso Toteuma Huippu-urheilulinja: Urheilumenestys FIS-lista urheilijoista Ikäryhmässään 30 Seitsemän Laadukkaalla joukossa maailman oppilasta valmennuksella kehittyä maajoukkueen urheilijaksi rankingissa, 3 joukossa Suomen rankingissa ikäluokassaan suomen rankingissa kolmen joukossa, yksi oppilas viidestoista maailman rankingissa, seitsemän SMmitalia Monitaitolinja: Lajitaidot laskettelussa, lumilautailussa, maastohiihdossa ja telemarkissa Lajitaitojen kehittyminen Hiihdonopettajatutkintoje n arvosanat Pätevöityä hiihdonopettajaksi Kaikki pätevöityivät hiihdonopettajiksi Levi Snow Sports Academy hanke. Valmennuksen ja olosuhteiden kehittäminen Alppikoulun vetovoimaisuuden lisääminen Hakeutuminen Alppikouluun ja harjoittelemaan Leville Kehittää Levistä Suomen paras harjoittelu- ja valmennuskeskus alppilajeihin 43

606 Lasten päivähoito Päivähoitopalveluja järjestettiin lapsille huoltajien työssäkäynnin ja opiskelun ajaksi, kuntoutuspaikkoina erityislapsille, lastensuojelun tukitoimenpiteenä sekä virike- ja kerhopaikkoina. Vanhemmilla oli mahdollisuus valita lapselleen kunnallinen päivähoitopaikka, saada kotihoidon tukea ja kuntalisää tai järjestää päivähoito yksityisen hoidon tuella. 31.7.2014 asti kunnassa toimi neljä päiväkotia (Raattama, Pikkumuksula, Sirkka ja Muksula), neljä erillistä ryhmäperhepäiväkotia; Alakylä, Kaukonen, Väinölä ja Touhula. 1.8.2014 otettiin käyttöön uusi kirkonkylälle valmistunut Pikkumettän päiväkoti ja vastaavasti päiväkoti Pikkumuksulan toiminta lakkasi. Uuden päiväkodin valmistumisen myötä loppuivat myös ryhmäperhepäiväkodit Väinölä ja Touhula. Omassa kodissaan työskenteli viisi perhepäivähoitajaa ja viisi kolmiperhepäivähoitajaa. Vuorohoitoa tarjottiin alkuvuosi Pikkumuksulassa ja Sirkan päiväkodilla ja loppuvuosi Pikkumettässä ja Sirkassa. Esiopetusta annettiin alkuvuosi Muksulassa ja Sirkassa. Loppuvuosi Pikkumettässä ja Sirkan päiväkodissa. Kesäaikana toimintaa vähennettiin ja henkilöstöä siirtyi muihin yksiköihin töihin. Suljettuna osan kesäaikaa olivat Alakylän ja Kaukosen ryhmäperhepäiväkodit ja suuri osa perhepäivähoitopaikoista. Sirkan päiväkoti suljettiin kokonaisuudessaan keväällä 2014 loppuvuoden kestävän remontin johdosta. Sirkan päiväkodilla toimineet lapsiryhmät siirtyivät väistötiloihin Tepastoon, Hossaan ja Sirkkaan. Marraskuussa jouduttiin ottamaan väliaikaisesti käyttöön Tassulan tila, koska Pikkumettän päiväkodista oli yksi ryhmätila yläkoulun väistötilana. Erityislastentarhanopettaja toimivat Muksulassa ja Sirkan päiväkodilla. Erityispäivähoidon piirissä oli n.40 lasta. Syinä erityisen tuen tarpeeseen oli mm. lastensuojelun tukitoimet, oppimisvaikeudet (mm. kielellisiä, tunne-elämän, tarkkaavaisuus- ja itsesäätelyvaikeuksia, autismi, kehitysvammaisuus) ja/ tai jokin vamma tai pitkäaikaissairaus. Tavoitteeksi asetettua 3 alle 1,5 -vuotiasta lasta/kasvatushenkilö toimi henkilöstöpalkkauksen perusteena vaikkakin alle kolmivuotiaiden määrä on kasvanut päivähoidossa. Palveluiden järjestäminen neljän kuukauden sisällä on lakisääteinen velvoite ja näin ollen sitä tulee noudattaa. Päivähoidon perheille ja henkilöstölle tehtiin asiakas- ja työtyytyväisyyskyselyt viidennen kerran. Asiakastyytyväisyys arvosana oli 4,16 (asteikko 1-5) ja työtyytyväisyys 3,78 (asteikko 1-5). Muutos vuoteen 2013 oli kummankin osa-alueen osalta yhden kymmenyksen verran. Henkilöstön kanssa käytävät keskustelut toteutuivat lukuun ottamatta lyhyitä määräaikaisia työsuhteita 95 %:sesti. Lasten varhaiskasvatussuunnitelmat ovat toteutuneet noin 95 %:sesti. 44

Arviointikriteeri Mittari Tavoitetaso Toteuma Henkilöstörakenne ja mitoitus, lakisääteisyys, Kittilän taso Ryhmien suhdelukuseuranta 3 alle 1,5 vuotiasta lasta/ kasvatushenkilö tai 4 alle 1,5-3 - vuotias tai 7 yli 3v./kasvatushenkilö ja perhepäivähoidossa 4 lasta/kasvatushenkilö Toteutui pääsääntöisesti Palvelutarpeen arviointi. Jonotusaika. Palveluita tuotetaan tarvetta vastaavasti 4 kk, 2 viikkoa äkillisissä tilanteissa toteutui Vähintään yksi kehityskeskustelu/työntekijä, kysely Takarviointijärjestelmällä, suunnitteluaika 3,15 h/vk/lto. Ilmapiirimittaukset, kehityskeskustelut, pedagogiset tiimikeskustelut, pedagoginen suunnittelu Henkilöstö työstään innostunutta, tiimityötaitoista ja toimii ammatillisesti Tak-arviointi 3,78, suunnitteluajat toteutuneet (seuranta Titanialla) Vasu-keskustelu väh 1/ v., vanhempainillat väh. 2/vuosi, Tak-kysely x 1/v Yhteistyö vanhempien kanssa on jatkuvaa ja säännöllistä (kasvatuskumppanuus) Varhaiskasvatuskeskustelut perheiden kanssa. Tak - kysely ja jatkuva asiakaspalaute Yhteistyö vanhempien kanssa on jatkuvaa ja säännöllistä (kasvatuskumppanuus) Varhaiskasvatuskeskustelut toteutuneet, Tak-arviointi 4,16 Talousarvion toteutumisvertailu, hoitopaikka- ja kotihoidontuki -tilastot Talousarvion raamit, lasten hoitopaikkojen ja kotihoidon tuella olevien lasten määrä Palvelut tuotetaan tehokkaasti ja taloudellisesti. Talousarvio toteutui: Vuodelle 2014 laaditussa talousarviossa pysyttiin vaikka toimintaa jouduttiin järjestelemään mm. väistötilat 45

Päivähoidon tunnuslukuja TP10 TP11 TP12 TP13 TP14 Kotihoidon tuen piirissä lapsia 98 123 109 104 107 Kotihoidon tuen kustannukset, 353 492 452 254 383 991 393 969 420119 josta kuntalisää 88932 117364 97028 81414 89992 Hoitopäivät päiväkodeissa 29922 31887 31484 30166 30774 Hoitopäivät perhepäivähoidossa 11025 8937 9252 10813 7830 Kaikki hoitopäivät yhteensä 40947 40824 40736 40979 38604 Lapsia päiväkodissa 31.12. 233 220 232 226 262 Lapsia perhepäivähoidossa 31.12. 65 70 76 79 50 Lapsia yhteensä 298 290 309 305 312 Alle 3-vuotiaita hoidossa 63 76 84 81 87 46

70 Vapaan sivistystyön lautakunta TP 2013 TA 2014 TP 2014 Toimintatuotot Myyntituotot 181 023 226 800 204 864 Maksutuotot 256 378 318 460 235 269 Tuet ja Avustukset 90 240 83 800 108 797 Muut toimintatuotot 1 698 2 000 35 Toimintatuotot 529 339 631 060 548 965 Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -1 257 826-1 382 670-1 330 600 Henkilösivukulut -382 655-461 020-411 096 Palvelujen ostot -580 584-589 480-583 195 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -290 241-242 300-269 412 Avustukset -255 497-200 900-222 725 Muut toimintakulut -405 944-558 760-485 414 Toimintakulut -3 172 747-3 435 130-3 302 442 Toimintakate -2 643 408-2 804 070-2 753 477 Rahoitustuotot ja- kulut Poistot -45 130-13 380-23 541 Tilikauden alijäämä -2 688 538-2 817 450-2 777 019 02 Kirjastotoimi Kirjasto on peruspalvelua, jonka tavoitteena on edistää alueensa asukkaiden yhtäläisiä mahdollisuuksia elämyksiin, tietojen ja taitojen hankintaan sekä kansalaisvalmiuksien kehittämiseen. Kirjasto edistää myös virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä. Kirjasto tarjoaa käytettäväksi ajanmukaiset kokoelmat, tiedonhakumenetelmät, kirjastotilat ja henkilökunnan asiantuntemuksen. Kittilän kirjasto on yksi viidestätoista kirjastosta, jotka kuuluvat Lapin kirjasto yhteisjärjestelmään. Kaikissa yhteisjärjestelmän kirjastoissa käy yksi yhteinen kirjastokortti. Yhteisjärjestelmä laajentaa palvelukokonaisuutta asiakkaille ja antaa mahdollisuuden yhteistyöhön koko järjestelmää koskevissa asioissa. Kittilän ja Kolarin yhteisen kirjastoauton toiminta on vakiintunut reilun kuuden toimintavuotensa aikana. Toimintavuosi 2014 oli haasteellinen kirjastolle henkilökuntapulan vuoksi. Henkilökunnasta yksi vakituinen virkailija on ollut poissa maaliskuusta 2014 alkaen ja hänen poissaolonsa olivat lyhyissä jaksoissa, joten hänen tilalleen oli vaikea saada ammattilaista. Lokakuun puolivälistä lähtien pääkirjastossa on ollut normaali henkilökuntamäärä, eli kolme kirjastovirkailijaa ja kirjastotoimenjohtaja. Henkilökuntapulasta johtuen pääkirjasto oli kiinni heinäkuussa kolme viikkoa ja sen lisäksi maanantaista torstaihin 14.4.-30.5. sekä syys- ja lokakuussa avoinna tuntia vähemmän kuin normaalisti. Aukiolon väheneminen ja kirjaston kiinni pitäminen ovat vaikuttaneet kirjaston käyttöasteeseen. Kirjastotoimen tavoitteiden toteutuminen vuodelta 2014: 1. Lainaajien määrä Toteuma Lainaajat Lainaajien määrä 2869 47

Kirjastolaitoksessa oli yhteensä 2 869 lainaajaa eli 44,29 % kunnan asukkaista. Tavoitetaso oli 50 %. Edellisenä vuonna luku oli 3 013 (47,17 %). Vaikka kunnan asukasluku on kasvanut, niin lainaajien määrä tilastossa on vähentynyt. Lainaajien määrä lainausrekisterissä on isompi kuin tilasto osoittaa, koska perheessä saatetaan käyttää vain yhden perheenjäsenen korttia vuodessa, jolloin tilastoituu kyseiselle vuodelle vain lainauksessa käytetty kortti. Esimerkiksi kirjastosta lähetetään joka syksy ilmoittautumislomake kouluille jaettavaksi ekaluokkalaisille ja kortti haetaan kirjastosta joko koululuokan tai vanhempien kanssa. 2. Kirjastossa käyntejä asukasta kohti Toteuma Kävijät Kirjastossa käynnit/fyysiset 50 416 Kirjastossa käynnit/verkko 13 585 Kirjastoon tehtiin yhteensä 50 416 fyysistä käyntiä eli 7,8 käyntiä asukasta kohti. Tavoite oli 9,4. Edellisenä vuonna päästiin lähemmäs tavoitetta kun käyntejä oli 9,1 käyntiä asukasta kohti (57 951 käyntiä). Asiakaskäyntien pienenemiseen vaikuttaa osaltaan aukiolotuntien putoaminen 204 tuntia verrattuna edelliseen vuoteen. Edellisenä vuonna aukiolotunteja oli 2 518 kun tilastointivuonna niitä oli 2 314. Verkkokäyntien määrä supistui rajusti (377 824 v. 2013) kun tilastointi on muuttunut ja nyt tilastosta saadaan todellisempi luku. Edelleen verkkokäyntien määrä jaetaan Lapin kirjasto ryhmässä suhteessa asukaslukuun. 3. Lainausten määrä Toteuma Lainat Kirjalainat 80 241 muut lainat 38 573 kaukolainat saadut 182 Yhteensä 118 996 Tilastointivuonna kirjastoista lainattiin yhteensä 118 996 paikallislainaa, joista kirjalainoja oli 80 241 ja muita lainoja 38 573 (nuotti-, lehti ja av-lainat). Saatuja kaukolainoja oli 182. Lainaus asukasta kohti oli 18,37. Tavoitetaso oli 21 lainaa / asukas. Edellisenä vuonna lainaus asukasta kohti oli 19,77, eli yhteensä 7 296 lainaa enemmän kuin vuonna 2014. Kirjaston kiinni pitäminen selittää osaltaan lainamäärän putoamista. 4. Muu kirjastotoiminta Toteuma Tilaisuuksien määrä Osallistujamäärä Satutuokiot, tilaisuudet 20 273 Taidenäyttelyt 14 Käyttäjäkoulutukset, kirjavinkkaukset 70 616 Osa tapahtumista on toteutettu yhteistyössä kulttuuritoimen ja Revontuliopiston kanssa. Uutena palveluna pääkirjastossa on aloitettu lukupiiri. Keväällä jatkuivat kirjavinkkaukset Kulleron ja Pääskylänniemen asukkaille heidän omissa tiloissaan. Ukrainalainen lauluyhtye Carrie esiintyi pääkirjastossa 5.2. Luontoviikkoa vietettiin helmikuussa lintukuvaesittelyin sekä järjestettiin luontoilta. Vuoden aikana oli useita näyttelyn avajaistilaisuuksia. Niilo Rauhala kertoi runoistaan ja elämästään 10.10. ja 21.10. Ahti Vielma ja Tapani Rantala kertoivat uusista kirjoistaan. Kittilän jouluyö tapahtumaan liittyen pääkirjastossa oli venäläisaiheinen iltapäivä teetarjoiluineen. Kirjastoautossa järjestettiin kolmipäiväinen sirkusta, runoutta ja musiikkia yhdistävä kiertue kirjastoauton pysäkeillä tammikuussa. Esiintyjinä olivat tamperelainen runoilija/muusikko Juha Rautio ja joensuulainen sirkustaiteilija/runoilija Miika Nuutinen. Tapahtuma liittyy Taiteilijayhdistys Hiljaisuus ry:n Hiljaisuus kylillä, tuvissa ja kirjastoautossa hankkeeseen. 48

03 Liikuntatoimi Kunnan liikuntatoimen tehtävänä on liikuntalain mukaan luoda edellytyksiä monipuoliselle liikunnan harrastamiselle kehittämällä paikallista ja alueellista yhteistyötä, terveyttä edistävää liikuntaa, kilpaurheilua, tukemalla kansalaistoimintaa sekä tarjoamalla liikuntapaikkoja myös kuntakeskuksen ulkopuolella. Liikuntatoimen tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014: 1. Monipuolisen liikunnan edellytysten luominen Monipuolisten liikunnan edellytysten luomisessa on menty Kittilässä vuonna 2014 paljon eteenpäin. Kauan toivottu urheiluhalli valmistui syksyllä 2014 ja se otettiin käyttöön marraskuussa 2014. Urheiluhallin salivuorot jaettiin vapaamuotoisten hakemusten perusteella kittiläläisille urheiluseuroille, yhdistyksille ja järjestöille, Revontuli-Opistolle ja yksittäisille käyttäjäporukoille. Päiväaikaan urheiluhallista varasivat vuoroja koulut ja päiväkodit. Lauantait varattiin tapahtumille. Urheiluhalli oli selvästi toivottu ja tarpeellinen, sillä salivuorot täyttyivät heti. Kittilän urheilukentän perustavanlaatuiset kunnostustyöt valmistuivat kesällä 2014 ja syksyllä kentällä käytiin jo koulujen ja kuntien väliset yleisurheilukilpailut. Kenttä oli syksyn ajan niin koulujen kuin yksittäisten iltapäiväkäyttäjien käytössä. Liikuntapaikat hoidettiin yleisesti hyvin. Henkilökunnan määrä liikuntapaikkojen hoitamiseen oli ennen urheiluhallin valmistustumista riittävä ja liikuntapaikat hoidettiin asianmukaisesti. Vuoden 2014 talousarviota laadittaessa talousarviosta oli unohdettu yhden henkilön puolen vuoden palkka. Unohdus huomattiin syksyllä 2014, joten lisämäärärahaa anottiin ja liikuntatoimelle myönnettiin tähän menokohtaan ylitysoikeus. Jäähalli oli vuonna 2014 yhtä aktiivisessa käytössä kuin edellisvuonna. Arki-illat olivat täynnä harjoitusvuoroja ja päivisin jäähallin pääasiallisia käyttäjiä olivat koulut. Jääkauden aikana lähes jokaisena viikonloppuna jäähallissa pelattiin jääkiekko-otteluita. Koulujen ja seurojen lisäksi jäähallissa on ollut vapaita yleisöluisteluvuoroja. Jäähallin lisäksi ulkoluistelualue on ollut aktiivisessa kuntalaisten ja turistien käytössä talvikaudella. Kesällä Pallokenttä oli jalkapalloryhmien ja Revontuli-Opiston aktiivisessa käytössä. Kirkonkylän liikuntapaikkojen lisäksi hoidettiin itse tai avustettiin hiihtolatujen ylläpitoa Helpissä, Alakylässä, Kaukosessa, Kallossa, Kelontekemässä, Tepsassa, Siitosessa, Puljussa, Lompolossa, Tepastossa ja Raattamassa. Kaukaloita hoidettiin Helpissä, Alakylässä, Kaukosessa, Sirkassa ja Raattamassa. Vuosi 2014 oli monipuolisten liikuntaedellytysten luomisen suhteen historiallisen hyvä. Uudet liikuntapaikat ja vanhojen ylläpito ovat osoituksia siitä. Kittilän kunnan tarjoamat laadukkaat liikuntapaikat antavat kuntalaisille erinomaiset mahdollisuudet liikunnan monipuoliseen harrastamiseen. 2. Paikallinen yhteistyö ja toiminnan tukeminen Yhteistyö liikunnan järjestämisessä Revontuli-Opiston kanssa on jatkunut samaan tapaan kuin edellisinä vuosina. Lasten ja nuorten liikuntakerhoja ja päivähoitolasten ohjattua liikuntaa jatkettiin. Liikuntatoimi tuki taloudellisesti Revontuli-Opiston järjestämien uimakoulujen toteutumista Levin kylpylässä. Kunnanmestaruuskilpailuja järjestettiin yhdessä urheiluseurojen kanssa sekä normaali- että pitkillä matkoilla. Koululaisille järjestettiin omat mestaruushiihdot. Kittiläläiset koululaiset osallistuivat menestyksekkäällä joukkueella myös KLL:n kuntienvälisiin hiihtokilpailuihin, jonka Kittilän joukkue voitti. Kittilässä järjestettiin KLL: Pohjois-Lapin kuntienväliset yleisurheilukilpailut syksyllä 2014 uudella urheilukentällä. Uinnin suosio oli pysynyt korkealla Kittilässä. Aikuisten uimalippuja myytiin noin 4100 ja lasten uimalippuja myytiin noin 1700. Uimalipuille talousarvioon 2014 varattu budjetti ylitettiin, mutta kunnanhallitus myönsi tällä ylitysoikeuden. 49

Ruskamaratonin ja Särestöniemi-hiihdon järjestelyissä oltiin mukana aikaisempien vuosien tapaan. Avustuksia myönnettiin 12 urheiluseuralle yhteensä 32 000 eurolla. Kustannusperusteisiin avustuksiin käytettiin määrärahasta puolet ja toinen puoli jaettiin toiminnan perusteella siten, että ohjattujen liikuntatilaisuuksien määrän perusteella määräytyi avustuksen suuruus. Vanhusten liikuntatoimintaan varatulla mahdollistettiin ikääntyvien liikuntatoimintaa. Yhteistyökumppanina toimi Kittilän Ihmiset ry. Golf-pelioikeuksiin käytettiin noin 12 000 euroa ja Levin alueen latujen hoitoa avustettiin noin 8000 eurolla. Golf-pelioikeuksia vuokrattiin aikuisille 79 kertaa ja lapsille 7 kertaa. 50

04 Nuorisotoimi Kunnan nuorisotyöhön ja -politiikkaan kuuluvat nuorten kasvatuksellinen ohjaus, toimintatilat ja harrastusmahdollisuudet, tieto- ja neuvontapalvelut, nuorisoyhdistyksien ja muiden nuorisoryhmien tuki, liikunnallinen, kulttuurinen, kansainvälinen ja monikulttuurinen nuorisotoiminta, nuorten ympäristökasvatus sekä tarvittaessa nuorten työpajapalvelut ja etsivä nuorisotyö. Nuorisotyötä ja -politiikkaa toteutetaan monialaisena yhteistyönä sekä yhteistyönä nuorten, nuorisovaltuuston, nuorisoyhdistysten ja muiden nuorisotyötä tekevien järjestöjen kanssa. Nuorisotoimi jakoi nuorisotoimen avustuksia neljälle nuorisojärjestölle ja neljälle nuorten vapaalle toimintaryhmälle, yhteensä 17 000 euroa. Nuorisotoimen työntekijöinä ovat nuorisosihteeri, kaksi nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja sekä kaksi etsivää nuorisotyöntekijää. Nuorisotoimi on kesätyöllistänyt nuoria tapahtumien, leirien ja kerhojen ohjaajiksi. Työharjoittelijoita ja työelämään tutustujia on työllistynyt nuorisotiloille. Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015 luo hyvän pohjan nuorisotoiminnan suunnittelulle. Leiri- ja kerhotoiminta on ennaltaehkäisevää nuorisotyötä ja suurelta osin nuorten itsensä suunnittelemaa ja ideoimaa. Nuorisotoimen kaikki tapahtumat ovat päihteettömiä. Leirimaksut on pidetty alhaisina. Nuorisotoimi järjesti ennaltaehkäisevän päihdetyön viikon yhteistyössä koulujen, poliisin, mielenterveystoimen ja seurakunnan kanssa. Valistus on monivuotista ja siihen on käytetty Lapin ELY-keskuksen avustusta 3000 euroa. Lasten ja nuorten harrastetoiminta-avustus oli 3800 euroa. OKM:n avustukset 14 000 euroa nuorisotila Käen harrastetilojen kunnostamiseen, saatettiin loppuun keväällä 2014 ja etsivä nuorisotyö sai avustusta 63 280 euroa. Lisäksi kunta oli mukana Art-Takomo hankkeessa, avustus 1667 euroa. Nuorisotoimen tavoitteiden toteutuminen vuodelta 2014: 1. Harrastava nuori/ Nuoren hyvinvointia edistävä toiminta Mittari: Harrastekerhojen ja leirien määrä ja osallistujat. Tavoitetaso: Monipuolinen kerho- ja leiritoiminta, 7 leiriä, 10 harrastekerhoa. 1. Harrastava nuori Kerho-ja leiritoiminta osallistujat kokoontumiset Harrastekerhot 1-2krt/vk 4 54 38 Leirit 1-5 vrk 13 182 28 Retket 1-5 pv 7 132 12 Tapahtumat 9 1018 17 33 1386 95 Leiritoiminta oli vilkkaampaa kuin oli suunniteltu. Harrastekerhojen määrä pysyi samana, tilojen kerhot on siirretty tilatoiminnan alle. Hiihto- ja syyslomat on tilastoituna tapahtumiin ( 2 tapahtumaa) ja niissä osallistujia on n. 280/tapahtuma. Otettiin käyttöön Lyyti-ilmoittautuminen tapahtumiin. Tiedottaminen nettisivuilla, lehdessä, ilmoitustauluilla ja facebookissa. Tärkeitä yhteistyötahoja olivat nuorisojärjestöt ja vapaan sivistystyön osasto. Vapaalla tapahtuu on facebookissa. 2. Sosiaalinen vahvistaminen. Mittari: Etsivän nuorisotyön saavutettavuus, Kittilän työpaja Tavoitetaso: Moniammatillinen yhteistyöryhmä toimii, etsivän ohjausryhmä. Nuorisotakuun toteutuminen. 2.Sosiaalinen vahvistaminen osallistujat vrk Retket 1-2vrk 9 99 9 Leirit 1-5 vrk 2 28 4 Yhteensä 11 127 13 51

Työpajalle ohjautuneet 49, joista nuoria 31 te-toimisto 15 4 peruskoulu 1 0 2.asteen oppilaitokset 7 4 sosiaali-ja terveystoimi 4 3 Etsivä nuorisotyö 4 1 Yhteensä 31 joista naisia 12 Paikallisten viranomaisten monialainen nuorten ohjaus- ja palveluverkosto kokoontui säännöllisesti. Palveluverkoston yhteistyö ja joustava siirtyminen palvelusta toiseen, hyvä verkostoituminen, tietojen välittäminen ja palveluiden kehittäminen ovat tärkeitä asioita nuorisotakuun toteutumisessa paikallisella tasolla. Nuoria on saatu työllistettyä Tunturi-Lapin työpajan, te-toimiston sekä etsivän nuorisotyön hyvällä yhteistyöllä. Tärkeää on ollut saada alle 17-vuotaat nuoret toimenpiteisiin. Levi-Instituutti toimii paikallisena nivelvaiheen toteuttajana peruskoulusta opiskeluun siirryttäessä. Matala kynnys päästä koulutukseen ja hyvä yhteistyö etsivän nuorisotyön kanssa ovat tärkeitä nuorisotakuun toteutumisessa. Valtion omat toimet ja säädökset paikallisille tekeskuksille vaikeutti nuorten mahdollisuutta työllistyä työllistämistuella. Yhteistyötahoja ovat olleet työ- elinkeinohallinto, sosiaali-ja terveystoimi, opetustoimi ja Levi-Instituutti, Kittilän seurakunta, poliisi ja Tunturi-Lapin Kittilän työpajat. Etsivät nuorisotyöntekijät osallistuvat myös ennaltaehkäisevään ja hyvinvointia ylläpitävään nuorisotoimintaan pitämällä kerhoa nuorisotilalla sekä osallistumalla leiri- ja retkitoimintaan. Etsivän nuorisotyön tarkoituksena on saada tuen tarpeessa olevat nuoret eri palvelujen piiriin riittävän varhaisessa vaiheessa. Etsivä nuorisotyö on tavoittanut 112 nuorta, joista 62 tyttöä ja 50 poikaa. Nuori on tavoitettu silloin, kun hän on ollut useammin kuin kerran etsivän kanssa yhteydessä. Asiakkuuksien pituudet vaihtelevat. Etsivään on oltu yhteydessä nuoren itsensä, kavereiden, vanhempien, viranomaisten sekä Puolustushallinnon Aikalisätoiminnan kautta. Etsivä nuorisotyöntekijä osallistui kutsuntoihin ja kaikki kutsunnoissa, n.40 nuorta, kävivät etsivän nuorisotyöntekijän keskustelussa. Etsivä nuorisotyö on facebookissa. Tunturi-Lapin työpajalla, Kittilän toimipisteessä oli vuoden 2014 aikana eri toimenpiteillä 49 sijoitusta. Nuoria pajoilla oli yhteensä 31, heistä naisia oli 12. Sosiaalisten vuorovaikutustaitojen tärkeys on huomioitu ja etsivä nuorisotyö järjesti harrastetoimintaa pajalaisille. Työpajojen yhteistyötahoina ja työpajatoiminnan ohjaustyöryhmään kuului paikallinen te-toimisto, sosiaalitoimi, eri järjestöjä, paikalliset yritykset sekä kunnan luottamushenkilöitä. Kittilän kunta kesätyöllisti 128 nuorta. 3. Osallistuva nuori Mittari: Nuorisovaltuusto toimii aktiivisesti. Tavoitetaso: Aktiivinen osallistuminen ajankohtaisiin nuorisopoliittisiin asioihin kunnassa. Nuorten esitysten aktiivinen toteutuminen ja aloitteiden tekeminen. Nuorisovaltuusto edistää nuorten osallistumis-, vaikuttamis- ja toimintamahdollisuuksia Kittilän kunnassa. Nuorisovaltuusto on kokoontunut aktiivisesti ja järjestänyt aktiviteettejä nuorille. Nuorisovaltuustolla on edustus vapaan sivistystyön lautakunnan ja koululautakunnan kokouksissa. Nuorten esityksiä on toteutettu toiminnan tasolla, lautakuntiin esityksiä ei mennyt. Nuorten kuulemisessa tulee olla edelleen aktiivinen. 4. Tilatoiminta Mittari: Toimivat harrastetilat nuorisotiloilla. Kävijämäärät. Tavoitetaso: Nuori osallistuu aktiivisesti tilatoimintaan. Sirkan nuorisotila tavoittaa nuoret. 4.Tilatoiminta kävijäkäynti ka kokoontumiset 1-2krt/ vk Käki Kittilä 1921 14,4 133 Tyttöjen talo 215 8,3 38 Notzki Sirkka 857 8,4 101 Notzkin kerho 4-6lk 591 10,3 57 Yhteensä 3584 329 52

Kittilässä toimii kaksi nuorisotilaa Käki ja Notzki, joiden kävijät ovat pääosin 12-17-vuotiaita. Harrastetilojen kerhotoiminta varsinkin Kittilässä vilkastui ja parani remontin myötä. Teatteriharrastus on kovassa nosteessa. Ohjaajavaihto Kittilän tilan kanssa on vilkastuttanut nuorisotilatoimintaa Sirkassa. Nuorisotiedotuspisteet toimivat molemmilla tiloilla ja yökahvilat järjestettiin vuoroviikoin. Käen takapihalla sijaitseva skeittiramppi peruskorjattiin, korjaustyö saatettiin loppuun keväällä 2014. Skeittiramppi maalattiin graffiteilla. Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajat ryhmäyttivät kaikki yläkoulun tulevat 7-luokkalaiset. Nuorisotilat ovat facebookissa. 53

05 Kulttuuritoimi Kunnallisen kulttuuritoimen tehtävänä on tarjota kuntalaisille kulttuuripalveluja, vaalia ja edistää paikallista kulttuuriperinnettä sekä koordinoida kunnassa harjoitettavaa kulttuuritoimintaa. Kulttuuritoimen tavoitteiden toteutuminen 2014: Kulttuuritarjonta on ollut vireää vuoden 2014 aikana. Kulttuuritoimiston kävijätilaston mukaan kulttuurikäyntien määrä kasvoi yhä edelliseen vuoteen verrattuna. Isojen tapahtumien kävijämäärä nousi noin 19 %. Yksittäisissä tilaisuuksissakin kävijöitä oli noin 20 % enemmän. Yhteisille kulttuurimatkoille osallistujia oli 18 % vähemmän, mikä ei määrällisesti ole kuitenkaan paljon. Koulu-, päiväkoti- ja vanhainkotitilaisuuksissa saavutettavuus oli samaa luokkaa kuin edellisenä vuonna. Kulttuuritoimi teki tiivistä yhteistyötä useiden tahojen kanssa. Koulujen, päivähoidon ja vanhainkodin kanssa järjestettiin konsertteja, teatteri- ja sirkusesityksiä sekä työpajoja. Yhdistysten ja yhteisöjen kanssa yhteistyö on ollut lähinnä tapahtumien järjestelyihin osallistumista, mainosten suunnittelua ja tiedottamista. Kittilän kulttuuriviikko järjestettiin toista kertaa ja siihen sisältyi myös Levin kevätsoitot. Kulttuuritoimi vastasi kokonaisuudessaan Kittilän perinteisten kesämarkkinoiden ohjelmatarjonnasta markkinalavalla. Staalon teatterifestien sekä Kittilän jouluyö -tapahtuman järjestämisessä tehtiin tiivistä yhteistyötä Kideve Elinkeinopalveluiden kanssa. Kulttuuritoimi osallistui myös Hiljaisuus-festivaalin järjestämiseen Kaukosessa. Lisäksi järjestettiin teatteri-, sirkus- ja tanssiesityksiä, konsertteja ja kulttuurimatkoja suunnattuna yleisesti kuntalaisille. Tilaisuudet ovat olleet joko kokonaan kulttuuritoimen järjestämiä tai ne ovat järjestetty yhdessä kunnan nuorisotoimen, kirjastotoimen, seurakunnan tai eri yhdistysten kanssa. Kulttuuritoimi jakoi vuoden 2014 kulttuuritoimen avustuksia 13 yhteisölle sekä 14 yksityiselle henkilölle yhteensä 26 000 euroa. Lisäksi Kittilän kulttuuritoimi avusti Särestöniemi -museota 80 000 eurolla ja Einari Junttila taidemuseota 2 500 eurolla. Kittilän kulttuuritoimi tuki Pohjoisen Tanssin aluekeskuksen sekä Lapin alueteatterin toimintaa. Kittilän kunnan kulttuurisihteeri on kuntien edustajana Lapin alueteatteriyhdistyksen hallituksessa. Kittilän kunta liittyi Lapin Lastenkulttuuriverkosto Taikalamppuun. 1. Laadukkaiden kulttuurielämysten tuottaminen Mittari: Tapahtumien ja tilaisuuksien määrä Arviointikriteeri Mittari Tavoitetaso Toteuma 2014 Kävijät Monipuolinen tarjonta Tapahtumat Alueellisesti merkittäviä 5 isoa tapahtumaa Eri ikäryhmien tapahtumia 2-3 huomioiminen 18 539 Tilaisuudet Yleisiä tilaisuuksia 20 Yleiset tilaisuudet 18 1 923 Kulttuurimatkat 2 Kulttuurimatkat 2 67 Koulu-, päiväkoti- ja vanhaikotitilaisuudet 10 3 108 Koulu- ja päiväkotitilaisuudet 13 vierailua, 36 esitystä 2. Elokuvatoiminta Kino Yläri oli toiminnassa kevätkaudella helmikuusta toukokuuhun. Kesäkuun alussa yläkoulu meni remonttiin. Auditorio remontoitiin viimeisenä ja se ei ollut käytössä lainkaan syyslukukaudella, joten elokuvia ei voitu näyttää. Yläri-salia on kunnostettu remontin aikana monitoimikulttuuritilaksi. Rahoitusta kunnostukseen saatiin Opetus- ja kulttuuriministeriöltä (30 000 euroa) sekä Suomen elokuvasäätiöltä (46 000 euroa), lisäksi käytettiin kunnan investointirahaa. Sali remontoitiin täysin; katsomon tuolit on vaihdettu uusiin, tilaan on rakennettu esiintymislava ja lisäksi on hankittu av- ja valolaitteisto sekä äänentoistovälineet. Auditorion remontti oli vielä kesken vuoden 2014 lopussa. 54

Mittari: Katsojaluvut, näytösten määrä Arviointikriteeri Mittari Tavoitetaso Toteuma 2014 Kävijät Asiakaslähtöinen ohjelmisto Yleiset näytökset Kävijämäärä Näytösten määrä 40 Elokuvanäytökset 33 302 Koululaisnäytökset 2/lukuvuosi KouluKino 1 elokuva, 5 näytöstä 720 3. Kotiseututyön edistäminen Mittari: Aukiolopäivät, kävijämäärä, hankitun esineistön määrä Toteutuma: Kittilän kotiseutumuseo oli avoinna kuntalaisille ja matkailijoille kesällä 2014 heinä-elokuussa yhteensä 25 päivää. Kävijöitä museolla oli kyseisenä aikana noin 150. 4. Alueellisen ja paikallisen yhteistyön edistäminen Mittari: Tilaisuudet Toteutuma: Kulttuurisihteeri kuuluu Kittilän kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmään. Marraskuussa aloitettiin Kittilän kulttuuristrategian valmistelu, johon liittyen järjestettiin suuri kulttuurikysely kaikille kuntalaisille sekä erikseen yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille. Kulttuuristrategian valmistelussa on huomioitu toimintasuunnitelman mukaisesti laajasti eri-ikäiset kuntalaiset. Kittilän kulttuuritoimi liittyi Lapin lastenkulttuuriverkoston jäseneksi. Kulttuurisihteeri on osallistunut Lapin kulttuuritoimijoiden yhteisiin palavereihin, Lapin alueteatteritoiminnan kehittämiseen asiamiehenä sekä kokoontunut säännöllisesti Kittilän kulttuuritoimijoiden (KittKun) jäsenten kesken. KittKu on perustettu vuonna 2013 ja siihen kuuluu kulttuurisihteerin lisäksi edustajia Kittilän seurakunnasta, Revontuli-Opistolta, kouluilta sekä Taideseura Staalo ry:stä. KittKun yhteistoiminnan tuloksena on alettu järjestämään esimerkiksi Kittilän kulttuuriviikkoa, jota vietettiin jo toisen kerran. 55

06 Revontuliopisto 1. Revontuli-Opiston hallinto Revontuli-Opisto on kolmen kunnan alueellinen kansalaisopisto, joka aloitti toimintansa 1.1.2010. Isäntäkuntana toimii Kittilä ja Enontekiö ja Sodankylä ovat sopimuskuntia. Revontuli-Opiston käytännön hallinnoinnista vastaa Kittilän kunnan vapaan sivistystyön lautakunnan alaisuuteen perustettu Revontuli- Opiston jaosto, jossa on kaksi edustajaa kaikista kunnista (Enontekiö, Kittilä ja Sodankylä). Revontuli- Opiston jaosto kokoontui vuoden 2014 aikana viisi kertaa. 2. Revontuli-Opiston henkilöstö Kokonaisuudessaan vakinainen henkilöstön henkilötyövuodet vuonna 2014 oli 7,86 htv. Tämän lisäksi opistolla oli päätoimisten sijaisuuksia 1,91 htv ja projektityöntekijä 0,08 htv, yhteensä 9,85 htv. Lisäksi tuntiopettajien opetustunnit (15 400: 813 = 18,94 htv) muodostivat yhteensä 18,94 htv työpanoksen. Revontuli-Opiston työllistävä vaikutus oli siten yhteensä 28,79 htv. 3. Revontuli-Opiston talous Revontuli-Opiston talousarvion toimintakulut muodostuivat hallinnon, opetustoiminnan, maksupalvelutoiminnan ja hanketoiminnan menoista. Talousarvion mukaisesti toiminta rahoitettiin valtionosuudella, opetustoiminnan tuloilla (kurssimaksut), kuntien maksuosuuksilla ja hankerahoituksella. OPM vahvistaa vuosittain kansalaisopistojen yksikkötuntihinnan, joka on valtionosuuden (57 %) laskennallinen peruste. Vuoden 2014 laskennallisen perusteen yksikkötuntihinta oli 78,61 ja kun Revontuli-Opistolle vahvistettiin 14 423 valtionosuustuntia, sai Kittilän kunta opistotoiminnan perusteella valtionosuutta yhteensä 646 261. Taulukko 1. Revontuli-Opiston talous 2014 TP 2013 TA 2014 TP 2014 Toimintatuotot 660 458 715 460 387 930 Toimintakulut -1 252 348-1 364 640-1 285 162 Toimintakate -591 890-649 180-897 232 Revontuli-Opisto pysyi talousarvion raameissa kokonaisuudessaan vuonna 2014 hyvin, sillä toimintakulut kaikkinensa alittuivat 5,8 %. Toimintatuotot olivat arvioitua pienemmät. Huomattava ero johtuu siitä, että toteumaa vuodelta 2013 ja talousarviossa 2014 on tuotoissa mukana Kittiän kunnann sisäiset maksutuotot ja kunnan Revontuli-Opistolle varaama maksuosuus ja myös kurssimaksutuotot jäivät Kittilässä peruuntuneiden kurssien osalta pienemmiksi. Hankerahoituksen osalta opisto sai opintoseteliavustuksena valtiolta 6000 ja kansalaisopistojen Lake-avustuksena (LAKE 2014) vuosille 2014-2015 yhteensä 18 000 euroa, josta siirrettiin vuodelle 2015 11 371 euroa. Lisäksi opisto sai kansainvälisen liikkuvuuden keskukselta (CIMO) opettajien täydennyskoulutukseen/kv työharjoittelujaksoihin ERASMUS+ -rahoitusta yhteensä 14 814 euroa. Saatu rahoitus siirrettiin käytettäväksi vuonna 2015. 56

Toimintakate kuvaa Revontuli-Opiston toimintakulujen ja toimintatuottojen välistä erotusta. Kunnallistaloudessa toimintakate on aina miinusmerkkinen, koska valtionosuudet esitetään talouslaskelmassa vasta toimintakatteen jälkeen. Toimintakate ilmoittaa paljonko käyttötalouden kuluista jää katettavaksi valtionosuuksilla. Tämä toimintakatteen tulos vuoden 2014 osalta tarkoittaa sitä, että Kittilän kunnalle jää Revontuli-Opiston taloudellisena tuloksena 50 137 euron ylijäämä. Ylijäämä palautetaan tuloslaskelman mukaisesti sopimuskunnille siten, että Enontekiölle palautuu 670 euroa ja Sodankylään 39 133 euroa. Isäntäkunnan laskennallinen palautus on 10 334 euroa. Taulukko 2. Opetusministeriön Revontuli-Opistolle vahvistamat VOS-tunnit 2010-2014 vos-tunnit 2010 vos-tunnit 2011 vos-tunnit 2012 vos-tunnit 2013 vostunnit 2014 Revontuli-Opisto 16 435 15 894 15 297 14 837 14 423 Revontuli-Opiston osalta valtionosuustunnit ovat vähentyneet opiston alkuhetkiltä yli 2000 tuntia ja valtion leikkausohjelma jatkuu kansalaisopistojen osalta ainakin vielä vuonna 2017. Taulukko 3. Revontuli-Opiston tulostavoitteiden saavuttaminen vuonna 2014 Arviointikriteeri Mittari Tavoitetaso Toteuma Kattava opetus valtionosuustunnit vos-tunnit 17 000 16 683 Maksupalvelutoiminta oppituntien määrä 1000 947 Elinikäinen oppiminen oppilastilastot opiskelijamäärä 4600 opiskelijamäärä 4330 opiston tulojen osuus 30% Opiston tulojen osuus 20,6 % Omat tulot talousarvion toteuma toimintamenoista toimintamenoista Kv.toiminta kv. opiskelijat/opettajat kv.kursseja 3-5kpl 2 kv. kurssia Verkostoituminen kurssit/oppilastilastot yhteistyö oppilaitosten kanssa 6 yhteistyö-oppilaitosta Alueellinen tasa-arvo kurssit sivukylissä kursseja 50 sivukylässä kursseja 44 sivukylässä Projektit toteutuneet hankkeet kansalliset ja kv.hankkeet LAKE2014 ja Erasmus+ Hinnoittelu kurssimaksut yhtenäinen hinnoittelu Jaoston vahvistamat yhtenäiset hinnat Revontuli-Opiston vuodelle 2014 asetetut tavoitteet saavutettiin osalla tulostavoitealueista. Kunnittain tavoitellut opetustuntimäärät saavutettiin Sodankylässä ja Enontekiöllä, mutta Kittilässä jäätiin opetustuntimäärien tavoitteesta (9 500 opetustuntia) 447 tuntia. Kittilän opetustuntimäärän tavoitteeseen on mahdollista jatkossa päästä nykyisellä valtion ja kuntaosuudella laaditussa talousarvion puitteissa mikäli toimintatuotot säilyvät yhtä korkealla kuin vuonna 2014. Sodankylässä pidettiin vuonna 2014 yhteensä 6923 (tavoite 6500) tuntia ja Enontekiöllä 1819 tuntia (tavoite 2000 opetustuntia). Maksupalvelutoiminnan toteuma vuonna 2014 oli 947 opetustuntia (tavoite 1000 tuntia). Maksupalvelutoiminnasta suurin osa järjestettiin Kittilässä (777 tuntia). Sodankylässä maksupalvelutoimintaa oli 170 tunti. Enontekiöllä ei järjestetty maksupalvelukursseja vuonna 2014 57

Revontuli-Opiston opiskelijamäärätavoitetta eli 4600 opiskelijaa ei saavutettu, sillä opiskelijamäärä oli 4330, joista 3177 naisia ja 1153 miehiä. Kittilässä opiskelijoita oli 2101, Sodankylässä 1455 ja Enontekiöllä 398. Ulkopaikkakuntalaisia osallistui opiston kursseille vuonna 2014 kaikkiaan 385 henkilöä. Revontuli-Opiston yhtenä tavoitteena on ollut lisätä kansainvälistä toimintaa. Erityisesti on tavoiteltu rajat ylittävien kurssien toteuttamista. Perusteena tälle on pidetty sitä, että kuntarajojen mukaisesti opistoalue rajautuu kolmeen valtioon (Ruotsi, Norja ja Venäjä). Ulkomailta vieraili vuoden 2014 aikana kolme opettajaa. Revontuli-opisto on jatkanut yhteistyötä ammatillisten oppilaitosten, Lapin matkailuopiston (Levi- Instituutin) kanssa. Revontuli-Opisto on tehnyt yhteistyötä myös Lapin opistopiirin kanssa erityisesti opiston opettajien täydennyskoulutushankkeessa (OSAAVA). Useita kursseja on myös järjestetty ja suunniteltu yhteistyössä yritysten kanssa (Kittilän ja Sodankylän kaivosyhtiöt). Yritykset ovat omalla toiminnallaan edesauttaneet kurssien tarjoamista mm. Levin ja Luoston matkailualueella. Vuoden 2014 aikana Revontuli-Opisto ja Vantaan aikuisopisto jatkoivat yhteistyön kehittämistä. Molemmat opistot hakevat mahdollisuuksia laajentaa opintotarjotintaan. Yhteistyötä tehdään erityisesti markkinoinnissa. Revontuli-Opiston alueen opiskelijat ovat jo nyt päässeet osallistumaan Vantaan Aikuisopiston verkkokursseille. Vantaalaisia kiinnostaa erityisesti pohjoisen luontoon ja kulttuuriin liittyvät Revontuli-Opiston kurssit, kuten vaelluskurssit pohjoisen kansallispuistoihin. Revontuli-Opiston yhtenä perustavoitteena on tarjota opetusta koko opistoalueella. Periaatteessa jokaisella kylällä on mahdollisuus saada vähintään yksi kansalaisopistokurssi, mikäli ryhmä vain saadaan kokoon. Vuoden 2014 aikana kursseja toteutettiin 44:ssä eri sivukylässä ja kolmessa keskustaajamassa. Kittilässä kursseja toteutui 16 sivukylässä, Sodankylässä 23:ssä sivukylässä ja Enontekiöllä viidessä sivukylässä. Koko Revontuli-Opiston opetuksesta 34 % toteutettiin sivukylissä. Kunnittain tarkasteltuna Kittilän opetuksesta 40 %, Sodankylän opetuksesta 25 % ja Enontekiön opetuksesta 44 % toteutettiin sivukylissä. Kaikissa sivukylissä ei kursseja voitu toteuttaa, koska ei saatu riittävää opiskelijamäärää kursseille. Toisaalta jotkut kylät ovat varsin passiivisia, eikä kurssitoiveita tai aloitteita esitetä. Revontuli-Opisto sai eri rahoituslähteistä hankerahaa vuonna 2014 yhteensä 43 814 euroa. Tästä suurin yksittäinen avustus oli Opetushallituksen LAKE-avustus, joka oli suuruudeltaan 18 000 euroa. Tätä hankerahaa on käytetty Revontuli-Opiston strategian uudistamiseen. Opintoseteliavustusta Revontuli- Opisto sai vuonna 2014 yht. 6 000 euroa. Opistokunnissa opintoseteliavustusta haki syksyllä 2014 yhteensä n. 600 henkilöä. Tämän lisäksi Revontuli-Opisto sai kansainvälisen liikkuvuuden keskukselta (CIMO) Erasmus+-ohjelman rahoitusta 14 814 euroa ja Alfred Kordelinin säätiöltä 5000 euroa Revontuli-piston 5- vuotis- ja Kittilän kansalaisopiston 50-vuotisjuhliin. 58

80 Tekninen lautakunta TP 2013 TA 2014 TP 2014 Toimintatuotot Myyntituotot 51 944 305 700 178 263 Maksutuotot 45 694 250 000 55 883 Tuet ja Avustukset 1 262 2 667 Muut toimintatuotot 393 226 1 672 000 3 107 050 Toimintatuotot 492 126 2 227 700 3 343 863 Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -436 456-465 600-389 342 Henkilösivukulut -162 775-170 710-148 929 Palvelujen ostot -1 051 091-1 734 300-1 176 752 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -141 062-183 100-167 430 Avustukset -43 640-152 000-90 589 Muut toimintakulut -60 889-203 100-204 582 Toimintakulut -1 895 913-2 908 810-2 177 624 Toimintakate -1 403 787-681 110 1 166 239 Poistot -1 140 366-1 052 840-1 043 905 Varausten ja rahastojen muutokset 50 660 50 660 53 344 Tilikauden alijäämä -2 493 493-1 683 290 175 678 Teknisen lautakunnan taloussuunnitelma jakaantuu seitsemään pääluokkaan (osastoon), jotka ovat tekninen hallinto, yhdyskuntasuunnittelu, liikenneväylät, puistot ja yleiset alueet, muu toiminta (tonttien myynti) ja vesi- ja jätehuolto sekä maa- ja metsätilat. Teknisen lautakunnan tuotot olivat 1 166 239 suuremmat kuin kulut. Tämä oli 1 116 163 budjetoitua parempi ja johtui pääosin tonttien ennakoitua suuremmasta myynnistä. Poistojen jälkeen tilikauden ylijäämä oli 175 678. 800 Teknisen toimen hallinto Käsittää lautakunnan sekä hallinnon kulut niiltä osin, kun ne eivät sisälly suoraan muihin teknisen toimen pääluokkiin. Tähän pääluokkaan sisältyy myös vanhusten ja vammaisten korjausavustusten valvontaan tarvittavat määrärahat sekä Kuel-eläkemenoperusteiset maksut menneiltä ajoilta, joita ei voida kohdentaa muihin jäljempänä oleviin pääluokkiin. 801 Yhdyskuntasuunnittelu Sisältää maankäytön suunnittelun, maankäyttösopimukset, kunnan maanhankintaan ja myyntiin liittyvät valmistelut, toimenpiteet ja asiakaspalvelun sekä kiinteistöjen muodostukseen tarvittavat maastotyöt. Käsittää myös mittaustoimen, arkistoinnin sekä ajantasaylläpidon, asemakaavojen, pohjakarttojen ja osoiterekisterin osalta. Mittaustoimi hoitaa kaavoituksessa ja muussa suunnittelussa tarvittavat maastomittaukset, kairaukset, rakennusten merkkaukset ja erilaiset kartoitukset mm. ulkoilureitit ja kelkkareitit. 59

Toiminnalliset tavoitteet ja arviointikriteerit 2014 Lähtökohtana tavoitteelle riittävä raakamaareservi, suunnittelu ja kaavoitus. Kaavoituksella turvataan riittävät ulkoilu-, virkistys- ja rakentamisalueet. Tonttireservin avulla pyritään tarjoamaan joka tilanteessa mahdollisuus rakentamiseen loma-asuntoalueilla Levin matkailukeskuksen alueella sekä pysyvän asutuksen alueilla kirkonkylässä ja Levillä. Elinkeinopolitiikan toteuttamista edesautetaan aktiivisella raakamaan hankinnalla, kaavoituksella ja kaavojen toteuttamisella. Asemakaavat: Seuraavat asemakaavat ovat saaneet lainvoiman: - Levin kortteleiden 33 tontit 1 ja 6 sekä 35 tontti 5 asemakaavamuutoksen on kunnanvaltuusto hyväksynyt 25.8.2014 31. Meneillään olevat asemakaavahankkeet ovat seuraavat: - Hissitien alue, I vaihe. Maanomistajien kanssa on tehty maankäyttösopimukset. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä 19.11. 19.12.2014. - Hissitien alue, II vaihe. Maanomistajien kanssa on tehty sopimukset asemakaavan käynnistämisestä. Kaavaluonnos on ollut nähtävillä 19.11. 3.12.2014. - Ylä-Levin alue, III vaihe. Hanke ei ole käynnistynyt. - Akanrovan asemakaavamuutos, II vaihe. Kaavaehdotus saatettiin kunnanhallituksen käsittelyyn ehdotuksen nähtäville asettamista varten. - Tilan RN:o 20: 25 Joensuun osalta maanomistajan kanssa käytiin neuvotteluja ja kaavan valmistelua jatkettiin. - Levin teollisuusalue. Kaavoituksen käynnistämisestä on neuvoteltu maanomistajien kanssa, - Immeljärven pohjoispuoli. Käynnistämissopimukset maanomistajien kanssa on tehty. Asemakaava on kuulutettu vireille 1.12.2014. Kaavaehdotus on tarkoitus viedä hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2015 aikana. - Rakkavaara 9 ja kortteli 420. Käynnistämissopimukset maanomistajien kanssa on tehty. Kaavaluonnos on ollut nähtävillä 18.6. 4.7.2014. Kaavaehdotus saatettiin kunnanhallituksen käsittelyyn ehdotuksen nähtäville asettamista varten. Vuoden 2014 aikana vireille tulevat asemakaavahankkeet: - Taalojärven rinne. Käynnistämissopimus Metsähallituksen kanssa on tehty. - Levin Ahvenjärvi, I vaihe. Hanke ei ole käynnistynyt. - Ylä-Kittilän niitty (Emäntäkoulun pellot). Asemakaavamuutos on kuulutettu vireille 26.11.2014. 60

- Levin korttelit 57 ja 58 (Eturakan takaosa). Hanke ei ole käynnistynyt. - Utsuvaaran korttelin 802 muutos ja itäpuolen laajennus. Käynnistämissopimukset maanomistajien kanssa on tehty. Asemakaava on kuulutettu vireille 1.12.2014. - Kittilän teollisuusalue. Asemakaavamuutos on kuulutettu vireille 26.11.2014. Yleiskaavat: Kittilän kirkonkylän osayleiskaavan on kunnanvaltuusto hyväksynyt kokouksessaan 26.3.2012. Valtuuston päätöksestä on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja yleiskaava ei ole saanut lainvoimaa vuonna 2014. Arviointikriteeri Raakamaavarannon määrä Tonttivaranto Mittari Tavoitetaso Toteuma 2014 Raakamaan hankinta 10-30 hehtaaria/vuosi, 12 ha hehtaari/vuosi kaavoituksen turvaaminen uusien tonttien lkm/vuosi vähintään 3 vuoden Ei uusia tontteja kunnalle tonttireservi Tonttien luovutusmäärät lkm/vuosi 10-20 kpl/vuosi 8 kpl myyty Kaavojen toteuttamista edellyttämien katu- ja yleisten alueiden hankkiminen Hehtaari/vuosi 1-5 hehtaaria/vuosi 3,52 ha (AK), 71,90 ha (YK:n VR-alue) 802 Liikenneväylät 80200 Kaavatiet Vuoden 2014 lopussa kunnossapidettäviä katuja oli 125 km, kevyen liikenteen väyliä 22,5 km, yleisiä pysäköinti-, liikenne- ja torialueita 3,6ha. Kaavateiden talvikunnossapitoon sisältyi myös kunnan kiinteistöjen piha-alueita 6,9ha. Kunnossapitomääriin sisältyy myös Kirkonkylällä taaja-asutuksen kannalta kaavatiestöön rinnastettavia yksityisteiden talvihoitotyöt Ala- ja Ylä-Kittilän alueilla n.6,6km (25 kpl) sekä Levillä matkailun ja kaava-alueisiin liittyviä kunnallistekniikan huollon kannalta merkittäviä tieyhteyksiä n.8,5km (8 kpl). Kaavateihin sisältyi myös katu- ja tievalaisimia Kittilän kirkonkylän ja Levin alueella noin 1.290 kpl:tta. Kaavatiestön kunnossapitoon sisältyy em. lisäksi erilaisia siltoja ja alikulkukäytäviä seuraavasti: - katuverkon vesistösillat 2kpl - katuverkon muut sillat 1kpl kevyen liikenteen väylän vesistösillat 1kpl ulkoilureittien alikulkutunnelit 11kpl moottorikelkkareittien alikulkutunnelit 6kpl yhdistetyt ulkoilureittien ja kevyen liikenteen väylien alikulkutunnelit 2kpl ulkoilureittien ja moottorikelkkareittien ylikulkusillat 1kpl ulkoilureittien maisemasillat 1kpl (430m)tunnelit 1kpl (ei kunnan omistuksessa) yht. 26kpl 61

Em. katujen ja teiden, tievalojen sekä alikulkukäytävien kunnossapitokustannukset olivat n. 975.000. Kunnan kiinteistöjen piha-alueiden kunnossapitokustannukset 123.000 laskutettiin sisäisesti tilapalveluliikelaitokselta. 80201 Yksityistiet Yksityisteiden kunnossapitokustannukset olivat vuonna 2014 yhteensä n. 119.000 käsittäen noin 64 tie-km sekä tievaloja noin 70 kpl (Kaukonen, Alakylä, Helppi, Köngäs). Hoitosopimusteitä oli vuoden lopussa 21kpl yht. 50km joiden laskennalliset kunnossapitokustannukset olivat n. 73.200. Muita kunnan hoitamia yksityisteitä oli yhteensä 7kpl / 13,6km, joiden laskennalliset kunnossapitokustannukset olivat n.28.000. Loput kunnossapitokuluista n.18.000 muodostuivat hajaasutusalueen osoiteviitoista, tievalojen ylläpidosta sekä Ala- ja Ylä-Kittilän sekä Levin eräiden taaja-asutuksen teiksi rinnastettavien sorateiden kesähoitotöistä. Hoitosopimustiekunnilta perityt omavastuuosuudet toteutuivat 20:n tiekunnan osalta yht. 13.950. Kenttälän yksityistie ei maksanut vuoden 2014 omavastuuosuuttaan (690 ) kuten ei myöskään vuoden 2013 osuuttaan (639 ). Kenttälän yksityistien hoitosopimusasian sekä maksamattomat omavastuuosuudet käsiteltiin teknisen lautakunnan kokouksissa 7.11.2014 102, 28.11.2014 111 sekä 5.2.2015 6. Asian ratkaisee Kittilän kunnanhallitus myöhemmin. Yksityisteiden osalta laadittiin loppuvuodesta 2014 selvitys kaava-alueiden ulkopuolisten yksityisteiden saattamisesta samanarvoisiksi muiden yksityisteiden kanssa. Selvitys käsiteltiin teknisessä lautakunnassa 18.12.2014 117. 80202 Yksityistieavustukset Yksityisteiden kunnossapitoavustuksia talvikunnossapitoon jaettiin 158 :lle tielle yhteensä 49.683. 80203 Avustukset yksityisteiden peruskorjaukseen Yksityisteiden perusparantamisavustuksia ei haettu vuonna 2014. Investoinnit Kittilän kirkonkylällä katuja rakennettiin yhteensä 130.235 :n arvosta. Kesän aikana valmistui vuonna 2013 aloitetuista peruskorjauskohteista Aholanperäntien eteläpää ja kevyen liikenteen väylä sekä Kaarnikkamettä, Vilukko ja Karjakuja. Uusina kohteina toteutettiin urheiluhallin ja uuden päiväkodin välinen kevyen liikenteen väylä sekä Havutien linja-autopysäkki. Yhteensä katuja ja kevyen liikenteen väyliä rakennettiin / peruskorjattiin valmiiksi noin 1km. Levillä rakennettiin katuja yhteensä 948.689 :n arvosta. Kesän aikana valmistui Levin teollisuusalueelle vuonna 2013 aloitettu Varikkokaarre-niminen katu. Lisäksi aloitettiin Ylä-Levin 1.vaiheen katujen ja ulkoilureittien rakentaminen käsittäen katuja valaistuksineen noin 1km, ulkoilureittejä lumetusjärjestelmineen sekä valaistuksineen noin 0,75km, 1 ulkoilureitin alikulkukäytävän sekä liikenneympyrän Rakkavaarantielle. Loppuvuodesta laadittiin Rakkavaara 9 (Laturakka) asemakaava-alueen katusuunnitelmat, suoritettiin maastomittauksia tulevien vuosien katusaneerauskohteissa sekä päivitettiin pääkatujen liikennejärjestelymuutosten kustannusarvioita. 62

Liikenneväylien tavoitteet vuodelle 2014 Arviointikriteeri Mittari Tavoitetaso Toteuma 2014 Älykkään valaistusohjausjärjestelmän tulokset Selvitys älykkäästä valaistuksen ohjausjärjestelmästä Katu- ja yleisten alueiden valaistus energia- ja kustannustehokasta Esiselvitys liiketunnistuksen hyödyntämisestä ulkovalaistuksen ohjaukseen, valmistui 14.4.2014 Tekninen osasto teetti syksyn 2013 ja kevään 2014 aikana esiselvityksen liiketunnistuksen hyödyntämisestä ulkovalaistuksen ohjauksessa. Selvityksessä testattiin liiketunnistuksen vaikutusta valaistuksen ohjaukseen ja edelleen energiatehokkailla LED valaisimilla sähkönkulutukseen. Selvityksen testikohteina oli Akanrovan kevyen liikenteen väylästön valaistus sekä Kittilän kirkonkylän valaistulatu. Selvityksen perusteella keskimääräinen vuotuinen sähkönsäästöpotentiaali liiketunnistukseen, LED-valaistukseen sekä edelleen valotehon säätämiseen oli noin 80 %. Laadittu esiselvitys toimii tukena erityisesti tulevaisuuden ulkoilureittien valaistuksen saneeraussuunnittelussa. 803 Puistot ja muut alueet 80300 Viheralueet Vuoden 2014 lopulla kunnossapidettäviä puistometsiä oli n. 700 ha, rakennettuja viheralueita n. 30 ha, liikenneviheralueita n.40km:n tieosuudella sekä yleisiä leikkipaikkoja Kittilän kirkonkylällä 3kpl (Pakatti, Aholanperä, Kunnanvirasto). Rakennetuille viheralueille tehtiin kalusteiden, varusteiden, pintojen ja kasvien ylläpito- ja kunnossapitotöitä. Suunniteltiin, istutettiin ja hoidettiin kesäkukka-altaita (35kpl). Viheralueiden kunnossapitoon käytettiin n. 84.000. Investointina toteutettiin Levin alueen roska-astioiden täydennykset hankkimalla 10kpl uusia katuroska-astioita, 6kpl vastaavia koirankakkaroskiksia sekä koirankakkapussiautomaatteja kevyen liikenteen väylien varsille yhteensä 9.000 :lla. 80310 Ulkoilu- ja retkeilyalueet Ylläpidettäviä ulkoilureittejä oli vuoden 2014 lopulla n. 265 km, joista latuja 180 km ja muita reittejä n.85km (patikka, pyörä- ja talvikävelyreitit). Reiteillä huollettiin opasteita, reittipohjia, rakenteita ja taukopaikkoja. Jäädytettiin vesistön ylityksiä ja suoritettiin reittiturvallisuutta parantavia töitä kuten reittien levityksiä yms. Ulkoilureittien kunnossapitoon käytettiin n. 66.500. Myyntituloja kartoista saatiin 8.750. Levin ulkoilureittien investointeihin ei ollut määrärahavarauksia. 80320 Kelkkareitit Kelkkareittejä kunnalla oli vuoden 2014 lopulla n. 900 km. Jäädytettiin ja merkattiin vesistöjä ylittäviä reittiosuuksia. Huollettiin laavut ja niille järjestettiin seuraavan kauden puuhuolto. Reittien merkkausten korjauksia suoritettiin n. 15 km matkalta jänkkäosuuksilla Pulju-Olletanjärvi sekä Pulju Einikottiselkä. Reittiturvallisuutta parantavia töitä kuten reittien levityksiä ja reittipohjien raivauksia suoritettiin yhteensä noin 45 km:n matkalta reiteillä 63

- Karjakkojoki Kuolavaara - Lomajärvi - Kuolavaara Jeesiöjärvi Silmäsvuoma - Hatunen Kallontie - Muotkamaa Jeesiöjärventie - Uutosentie Sodankylän raja Vuoden 2014 lopussa kunnan hoidossa oli taukopaikkoja 13 kpl (laavu tai kota ) kelkka-, latu- sekä vesireittien varsilla. Kelkkareittien kunnossapitoon käytettiin n. 85.000. Myyntituloja kartoista saatiin 3.750. Kelkkareittien Investointeihin käytettiin 22.385. Uusia metsäautoteiltä pois siirrettyjä reittejä rakennettiin yht.8,3km: - Pallasjoki Pallasselkä 8km - Hatunen (Kaukonen) 0,3km Reittiosuuksien kaivinkonetöitä suoritettiin yhteensä 15km:n matkalla ympäri kunnan aluetta. Uusia siltoja jänneväliltään 3-5 metriä 5 metriä leveinä rakennettiin yht. 5kpl (Särestö - Kelontekemä sekä Siitonen Kumputunturi reiteille). Lisäksi Enontekiön ja Kittilän kunnan rajalle Enontekiö toteutti uuden sillan, jonka materiaalikustannukset maksoi Kittilän kunta. Puistot ja yleiset alueet tavoitteet vuodelle 2014 Arviointikriteeri Mittari Tavoitetaso Toteuma 2014 Reittien ja rakenteiden huolto 40 km:n osuudelta Korjattujen reittien ja rakenteiden kilometrimäärä Turvalliset reitit ja tyytyväiset käyttäjät Reittimerkkausten korjauksia 15km Reittipohjien levityksiä ja raivauksia 45km sis. tasauksia kaivinkoneella 15km Reittien siirtoja metsäautoteiltä 8,3km Reittisiltojen uusimisia 5kpl Läpikäytyjä reitteja yht. n.70km 804 Muu toiminta Sisältää tonttien myyntitulot ja myynnistä aiheutuvat menot. Tonttien/maa-alueiden myynti Arviointikriteeri Mittari Tavoitetaso Toteuma 2014 Myydyt tontit/maa-alueet /vuosi Tulojen toteutuminen 1 500 000 /vuosi 2 957 737 Tavoitetaso ylittyi lähes kaksinkertaisesti. 64

805 Vesi- ja jätehuolto 80500 Vesihuoltoavustukset Vuonna 2014 myönnettiin yksityisten vesikaivoavustuksia 2 kpl yht. 1.906 sekä vesihuoltoavustusta Kaukosen vesihuolto-osuuskunnalle 39.000. Asiantuntijapalveluina ostettiin Levin Vesihuolto Oy:lta palveluita liittyen vesihuoltolaitosten asiantuntija-apuprojektiin n. 1.500 :lla sekä päivitettiin vuonna 2006 laadittu Könkään kylän vesihuollon yleissuunnitelma (1.461 ). Em. avustukset toteutuivat yhteensä n. 43.870. 80511 Kittilän kaatopaikan sulkeminen Kaatopaikan sulkemisen ympäristöluvan mukaisen jälkitarkkailun kulut toteutuivat 1.380 80512 Maankaatopaikat Kittilä-Levi Levin maankaatopaikan menot toteutuivat 6.680. Menoista henkilöstökuluja oli 2.650, alueen kunnossapitokuluja n. 4.000 ja porttijärjestelmän ylläpitokuluja 30. Kunnossapitokulut n. 4000 muodostuivat alueelle talvella 2014 ajettujen liikalumien vastaanotosta ja tasauksesta sekä lumien sulattua niiden mukana tulleiden roskien siivoamisesta. Lumen vastaanottohinta oli valtuuston päätöksen mukaisesti 0. 806 Maa- ja metsätilat Maa- ja metsätilat sisältää pääosin maa-ja vesialueiden vuokratulot. 65

82 Rakennus- ja ympäristölautakunta TP 2013 TA 2014 TP 2014 Toimintatuotot Myyntituotot 2 376 1 695 Maksutuotot 208 136 183 000 180 683 Tuet ja Avustukset 358 818 Muut toimintatuotot Toimintatuotot 210 870 183 000 183 196 Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -196 894-203 240-170 608 Henkilösivukulut -55 985-59 010-50 119 Palvelujen ostot -43 077-67 100-35 596 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -3 933-6 150-4 147 Avustukset Muut toimintakulut -22 894-27 750-25 006 Toimintakulut -322 783-363 250-285 477 Toimintakate -111 913-180 250-102 281 Poistot Tilikauden alijäämä -111 913-180 250-102 281 820 Rakennus- ja ympäristövalvonta Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätehtävät on määrätty Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa, Ympäristönsuojelulaissa, Maa-aineslaissa, Jätelaissa, Maastoliikennelaissa, Vesilaissa ja rakennusjärjestyksessä ja hallintosäännössä. Lautakunnan alaisia tehtäviä ovat hoitaneet ympäristösihteeri ja kolme rakennustarkastajaa sekä toimistovirkailija. Ympäristösihteerin viran ollessa täyttämättä ajalla 1.6 28.9.2014, tehtävät ovat olleet rakennustarkastajalla lisätyönä. Yksi rakennustarkastaja on hoitanut tiemestarin tehtäviä ajalla 1.1. 31.5.2014. Lautakunta kokoontui 12 kertaa ja käsitteli 148 asiaa. Rakennusvalvonta Rakennus- ja toimenpidelupia käsiteltiin 248 kpl, tilapäisiä lupia 10 kpl, maisematyölupia 4 kpl ja toimenpideilmoituksia 18 kpl. Edellä mainittujen lupien yhteenlaskettu kerrosala oli 24 462 m 2. Poikkeamislupahakemuksia ja suunnittelutarveratkaisuhakemuksia valmisteltiin 18 kpl. Viranhaltijapäätöksiä tehtiin 421 kpl. Myönnettyihin lupiin liittyviä katselmuksia suoritettiin 718 kpl. Rakennuksia valmistui 182 kpl. Keskeneräisiä rakennuksia on vuoden 2014 lopussa 1739 kpl. Rakennusvalvonnan laskutus on järjestetty reskontran kautta vuoden 2014 aikana. Ympäristönsuojelu Maa-aineslupia käsiteltiin 5 kpl, Myönnettyjen lupien yhteenlaskettu ottomäärä 95 000 m 3. Voimassaolevia maa-aineslupia Kittilän kunnassa vuoden 2014 lopussa oli 56 kpl. Ympäristölupia myönnettiin 1 kpl ja vireillä on 4 kpl, ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisia ilmoituksia käsiteltiin 9 kpl. 66

Ympäristönsuojelumääräysten valmistelu on kesken, eikä toimikunta ole kokoontunut vuoden 2014 aikana Rakennus- ja ympäristölautakunnan tavoitetaulukko Tavoitetaso Arviointikriteeri Mittari Toteuma Rakennuksilla ja kiinteistöillä oikeat omistajat karttaohjelmassa Muutettavien tietojen määrä Oikean tiedon löytyminen Päivitystyö on kesken Puhdas ja turvallinen elinympäristö kuntalaisille Pidettyjen kokousten määrä Lupaprosessin selkiyttäminen Ympäristönsuojelumääräysten valmistelu on kesken 67

10 000 Kideve elinkeinopalvelut liikelaitos TP 2013 TA 2014 TP 2014 Toimintatuotot 97 392 368 750 320 473 Toimintakulut -452 806-819 520-691 730 Toimintakate -355 414-450 770-371 257 Yleistä Kideve Elinkeinopalvelut kehittää aluetta ja sen elinkeinoelämää toteuttamalla EU-rahoitteisia kehityshankkeita yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa. Kideve tarjoaa myös Kittilän alueen yrityksille tietoa yrittäjyydestä ja yrityspalveluista sekä opastaa yrittäjiä ja yrittäjiksi aikovia eteenpäin. Vuonna 2014 toiminnan painopisteenä on ollut kehittämishankkeiden toteuttaminen, joilla tuettiin alueen ja toimialojen kehittymistä. Kehittämishankkeiden lähtökohtana on alueen, yritysten ja toimialojen tarpeet, jonka vuoksi niiden toteuttamisessa yhteistyöllä alueen muiden toimijoiden kanssa on keskeinen merkitys. Kideven totettamien kehittämishankkeiden taustana on Kittilän elinkeinopoliittinen ohjelma. Elinkeinopoliittisessa ohjelmassa on kuvattu Kittilän toimialojen ja yritysten toimintaympäristön kehittämistä. Vuonna 2014 Kideve Elinkeinopalveluissa työskentelivät elinkeinojohtaja, toimistovirkailija, kaksi projektipäällikköä ja tiedottaja (0,5 htv). Henkilöstön tehtävät sisältävät elinkeinopalveluiden järjestämisen. Näitä ovat kehittämishankkeiden osalta muun muassa aluetta ja toimialoja kehittävän EU-rahoituksen sekä muun mahdollisen rahoituksen hyödyntäminen sisältäen hankesuunnitelmien laadinnan, yhteistyökumppanien haun, rahoituksen hakemisen, rahoitusneuvottelut sekä hankkeiden toteuttamisen, ohjausryhmätyöskentelyn, raportoinnin ja valvonnan. Lisäksi henkilöstön tehtäviin on kuulunut yritysneuvonta yhteistyössä seudullisen yrityspalveluverkoston kanssa, tapahtumien järjestäminen, viestintätehtäviä, sidosryhmäyhteistyötä, alueen toimialoihin liittyviin tapahtumiin ja messuihin osallistumisen, kunnan elinkeinoelämän esittelyn ja elinkeinopoliittisen suunnittelun. Tavoitteiden toteutuminen Arviointikriteeri Mittari Tavoitetaso Toteuma Elinkeinopalveluiden vaikuttavuus Elinkeinopalveluiden tavoitettavuus Suorien asiakaskontaktien lukumäärä vä. 40 % yrityskannasta n. 78 %, 500 kpl Välillisten asiakaskontaktien lukumäärä vä. 80 % yrityskannasta n. 90 %, 580 kpl Vuonna 2014 Kideve Elinkeinopalvelut hyödynsi ulkopuolista rahoitusta kehittämistoiminnassaan. Kehittämistoiminnan lähtökohtana ovat olleet alueen, toimialojen ja yritysten tarpeet. Vuoden aikana tehtiin hankesuunnittelua myös tulevien vuosien kehittämistyöhön. Uusi EU-ohjelmakausi toteutuu vuosien 2014-2020 aikana, mutta käytännössä uudet EU-rahoitushaut ovat kokonaisuudessaan haettavissa vasta vuoden 2015 aikana. 68

Vuonna 2014 Kideven järjestämissä alue-, toimiala- ja yrityskehittämiseen liittyvissä työpajoissa, yrityskohtaisissa klinikoissa ja tilaisuuksissa on ollut noin 500 osallistujaa. Lisäksi yleisötapahtumissa, joissa Kideve on ollut järjestäjänä, on osallistunut yli viisituhatta henkilöä. Kehittämistoiminta Vuonna 2014 Kideve Elinkeinopalveluilla oli käynnissä seuraavat omat kehittämishankkeet: - Levi 4 - Levin matkailuliiketoiminnan ja toimintaympäristön kehittämishanke - Kittilän elintarvike- ja luonnontuotealan esiselvityshanke - Keski-Lapin kiviteollisuuden kehittämishanke - Kittilän investointihanke liittyen kylähankkeeseen Levi 4 - Levin matkailuliiketoiminnan ja toimintaympäristön kehittämishankkeelle saatiin jatkoaikaa marraskuuhun 2015 saakka. Tämän vuoksi Levi 4 -hankkeen osalta kulut ja niitä vastaavat tulot eivät ole toteutuneet täysimääräisenä vuonna 2014, vaan niiden kustannukset ja tulot kohdistuvat myös vuodelle 2015. Kideve on lisäksi toiminut yhteistyössä muiden hallinnoimissa kehittämishankkeissa liittyen muun muassa kaivosalan alihankintaverkostoihin sekä Lapin yrittäjyyden edistämiseen. Yrityspalvelut Yrityksille suunnatuissa palveluissa keskityttiin aloittavien ja kehittyvien yritysten neuvontaan. Neuvontatilaisuudet ovat sisältäneet aloittavien yritysten osalta muun muassa liikeidean kartoittamista, liiketoimintasuunnitelmaan liittyvää neuvontaa, yhtiömuodon suunnittelua sekä muita yrityksen alkuvaiheeseen liittyvien asioiden opastusta. Jo toiminnassa olevien yritysten neuvonnassa on keskitytty mm. investointi- ja rahoitusneuvontaan. Yritysneuvonnassa on tehty tiivistä yhteistyötä Tunturi-Lapin seudullisen yrityspalveluverkoston kanssa. Alueen positiivisen muuttovirran myötä on tarjottu myös opastusta alueelle sijoittuville. Kideve on mukana Seudulliset yrityspalveluverkostot toiminnassa, jonka myötä on tiivis yhteistyö muiden yrityspalveluita tarjoavien tahojen kanssa mm. TE-palvelut, ELY-keskus, Finnvera, KKTM ry, Pro Agria ja Kittilän yrittäjät ry. Kideve Elinkeinopalvelut on järjestänyt vuoden aikana useita alueen yrityksille suunnattuja tilaisuuksia yritystoiminnan eri aihepiireistä liiketoiminnan kehittämiseen liittyen. Elinkeinojohtaja on pitänyt myös lukuisia esityksiä muiden järjestämissä tapahtumissa sekä alueella vierailijoille järjestetyissä tilaisuuksissa. Yrittäjyyskasvatusta on edistetty yhteistyössä alueen oppilaitosten kanssa muun muassa järjestämällä yrittäjyystapahtuma. Vuonna 2014 Kideve Elinkeinopalvelut on ylläpitänyt useita internetsivustoja. Lisäksi on kehitetty ja ylläpidetty Kittilän yritysrekisteriä ja yhdistysrekisteriä. Kideven ylläpitämiä internet-sivustoja ovat mm. www.kideve.fi, www.ktt-lapland.com,www.muutakittilaan.fi,www.levinjoulutori.fi, www.rylk.kideve.fi (Rakennetun ympä-ristön laatukäsikirja). Muut tehtävät Toiminnan painopisteiden ollessa kehittämistoiminnassa ja yritysneuvonnassa, Kideve on toteuttanut myös muita tehtäviä. Kideve on järjestänyt tai ollut yhteistyökumppanina useissa Kittilän suuremmissa yleisötapahtumissa mm. Kittilän Jouluyö, Levin joulutori ja Staalon teatterifestit. Kittilän lentoliikenteen kehittämistyötä on tehty yhteistyössä alueen ja alan toimijoiden kanssa. Lisäksi elinkeinojohtaja on toiminut usean seutukunnallisen tai maakunnallisen työryhmän jäsenenä tai puheenjohtajana. 69

Yhteenveto vuoden 2014 projekteista Vuonna 2014 on ollut käynnissä muun muassa seuraavat hankkeet, joita Kideve elinkeinotoimen liikelaitos, on toteuttanut sekä rahoittanut vuonna 2014. Projektin nimi kesto Levi 4 - Levin matkailuliiketoiminnan ja toimintaympäristön 2014-2015 kehittämishanke - Kittilän elintarvike- ja luonnontuotealan esiselvityshanke 2014-2015 - Keski-Lapin kiviteollisuuden kehittämishanke 2012-2015 - Kittilän investointihanke liittyen kylähankkeeseen 2011-2014 Yhteistyöhankkeet mm: Lapin yrittäjyyshanke 2014 Lentoliikenteen kehittämistyö 2014 Levi Snow Sport Academy hanke 2013-2015 Hyvinvointialan naisyrittäjyyttä Lappiin 2013-2014 Arktisen teollisuuden palveluyrityksille kilpailukykyä 2013-2014 70

Kittilän kunnan talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu Alkuperäinen talousarvio Talousarviomuutokset Talousarvio muutosten jälkeen Toteutuma Poikkeama Toimintatulot Myyntitulot 997800 20150 1017950 679279 338670 Maksutulot 3243760 3243760 2807560 436200 Tuet ja avustukset 1139450 1139450 1093652 45798 Muut toimintatulot 1710400 1710400 3161089-1450689 Valmistus omaan käyttöön Toimintamenot Henkilöstömenot -22631900-221900 -22853800-22657631 -196169 Palvelujen ostot -20673350-1805000 -22478350-21470357 -1007993 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1888260 90000-1798260 -1702092-96168 Avustukset muille -2332160-357500 -2689660-2845714 156054 Avustukset liikelaitoksille -20000-20000 0-20000 Muut toimintamenot -4155780-15000 -4170780-3992774 -178006 Toimintakate -44610040-2289250 -46899290-44926988 -1972302 Verotulot 23635000 23635000 25472053-1837053 Valtionosuudet 21088050 21088050 20878601 209449 Rahoitustulot ja -menot: Korkotulot muilta 0 0 98-98 Korkotulot liikelaitoksilta 345000 345000 342245 2755 Muut rahoitustulot muilta 1152340 1152340 887902 264438 Korkomenot -916000-916000 -431081-484919 Muut rahoitusmenot -9000-9000 -1518-7482 Vuosikate 685350-2289250 -1603900 2221312-3825212 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot -1243840-1243840 -1326673 82833 Arvonalentumiset 0 0 0 Satunnaiset erät Satunnaiset tulot 0 0 0 Satunnaiset menot 0 0 0 Tilikauden tulos -558490-2289250 -2847740 894639-3742379 Poistoeron lisäys (-)tai vähennys (+) 50660 50660 53344-2684 Varausten lisäys (-)tai vähennys (+) 0 0 0 Rahastojen lisäys (-)tai vähennys (+) 0 0 0 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) -507830-2289250 -2797080 947983-3745063 Kittilän kunnan verotulojen erittely Alkuperäinen talousarvio Talousarviomuutokset Talousarvio muutosten jälkeen Toteutuma Poikkeama Verotulot Kunnan tulovero 17435000 17435000 18111367-676367 Osuus yhteisöveron tuotosta 1200000 1200000 2369200-1169200 Kiinteistövero 5000000 5000000 4991485 8515 Kittilän kunnan valtionosuuksien erittely Valtionosuudet Kunnan peruspalvelujen valtionsouus, ml. Tasaukset 21296900 21296900 19348459 1948441 Opetus- ja kulttuuritoimen muut 0 valtionosuudet -208850-208850 -264400 55550 Verotuloihin perutuva valtionsosuus 1794542-1794542 71

KUNNAN KOKONAISTULOT JA MENOT TULOT t/eur MENOT t/eur Toiminta Toimintatuotot 7742 Toiminta Verotulot 25472 Toimintakulut 52668 Valtionosuudet 20879 Korkokulut 431 Korkotuotot 342 Muut rahoituskulut 1 Muut rahoitustuotot 888 Satunnaiset kulut Satunnaiset tuotot Tulorahoituksen korjauserät Tulorahoituksen korjauserät Pakolllisten varausten muutos - Pysyvien vastaavien - pakollisten varausten lis. (+), väh. (-) hyödykkeiden luovutusvoitot 2935 - Pysyvien vastaavien Investoinnit hyödykkeiden luovutustappiot 2935 Rahoitusosuudet investointimenoihin 893 Investoinnit Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 6162 Investointimenot 10975 Rahoitustoiminta Rahoitustoiminta Antolainasaamisten vähennykset 40 Antolainasaamisten lisäykset 30 Pitkäaikaisten lainojen lisäys 7700 Pitkäaikaisten lainojen vähennys 3960 Lyhytaikaisten lainojen lisäys 1615 Lyhytaikaisten lainojen vähennys 1500 Oman pääoman lisäykset 0 Oman pääoman vähennys Kokonaistulot yhteensä 74668 Kokonaismenot yhteensä 72500 Täsmäytys: Kokonaistulot - kokonaismenot (74668-72200=2168) Muut maksuvalmiuden muutokset - Rahavarojen muutos (2598-430=2168) 72

Rahoitusosan toteutumisvertailu Alkuperäinen talousarvio Talousarviom uutokset Talousarvio muutosten jälkeen Toteutuma Poikkeama Toiminta ja investoinnit Toiminnan rahavirta Vuosikate 1882610-2289250 -406640 3226 219-3632 859 Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät -1500000-1500000 -2934967 1434967 Investointien rahavirta Investointimenot -9482400-832000 -10314400-10975784 661384 Rahoitusosuudet investointeihin 1039000 1039000 892800 146200 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 1500000 1500000 2957738-1457738 Toiminta ja investoinnit, netto -6 560 790-3 121 250-9 682 040-6 833 994-2 848 046 Rahoitustoiminta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset -30000 30000 Antolainasaamisten vähennykset 40000 40000 Antolainauksen muutokset 10000 10000 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 7743050 7743050 7700000 43050 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -3600000-3600000 -3960022 360022 Lyhytaikaisten lainojen muutos 115858 115858 Lainakannan muutokset 4143050 4143050 3855836 287214 Vaikutus maksuvalmiuteen -2417740-3121250 -5538990-2968 158-2570 832 (Taulukkoon yhdistelty kunta ja liikelaitokset) Yhteenveto valtuuston hyväksymien sitovien määrärahojen ja tuloarvoiden toteutumisesta Määrärahojen toteutuminen Sitov uust aso Määrärahat Alkuperäinen talousarvio Talousarviom uutokset Talousarvio muutosten jälkeen Toteutuma Poikkeama KÄYTTÖTALOUSOSA TILINTARKASTUS B -29400-29400 -22613,51-6786,49 VAALIT -24 020-24 020-16 629,23-7 390,77 KUNNANHALLITUS B -5039360-27900 -5067260-4448459,86-618800,14 Kunnanvaltuusto -160680-16900 -177580-200998,33 23418,33 Toimistopalvelut -1910420-11000 -1921420-1452587,23-468832,77 Jaettavat toimistopalvelut -479430-479430 -321563,49-157866,51 Työllisyyden hoito -1278510-1278510 -1194061,56-84448,44 Oikeuden hoito ja turvallisuus -16000-16000 -16282,32 282,32 Joukkoliikenne -45500-45500 -48948,66 3448,66 Talous- ja palkkahallinto -446690-446690 -427343,77-19346,23 Palotoimi/Lapin liitto -702130-702130 -786674,50 84544,50 MAASEUTUTOIMI B -81500 0-81500 -70094,85-11405,15 Maaseututoimi -81500-81500 -70094,85-11405,15 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI B -25077590-2228000 -27305590-28148213,64 842623,64 Hallinto -178980-178980 -187214,27 8234,27 Yleinen sosiaalityö -277360-277360 -265356,02-12003,98 Lastensuojelu -407280-45000 -452280-490130,80 37850,80 Muus lasten ja perheiden palvelu -10720-10720 -9236,13-1483,87 Vanhusten ja vammaisten palvelut -4457940-205000 -4662940-4850566,10 187626,10 Koti- ja tukipalvelut -1779760-85000 -1864760-1774200,40-90559,60 Muut vanhusten ja vammaisten palvelut -3139920 120000-3019920 -3229235,38 209315,38 Päihdehuolto -55720-15000 -70720-68543,33-2176,67 Muu sosiaali- ja terveystoimi -563880-63000 -626880-709366,20 82486,20 Perusterveydenhuolto -7014450-125000 -7139450-7350821,65 211371,65 Erikoissairaanhoito -6850000-1810000 -8660000-8837227,52 177227,52 Ympäristöterveydenhuolto -328740-328740 -357576,38 28836,38 Sosiaali ja terveystoimen hankkeet -12840-12840 -18739,46 5899,46 73

SIVISTYSTOIMI B -17358000-53500 -17411500-16807728,54-603771,46 Hallinto -189050 1524-187526 -202583,02 15057,02 Koulukuraattori -69280-69280 -68793,09-486,91 Perusopetus -7390450-7390450 -7299601,10-90848,90 Lukio-opetus -1380470-20000 -1400470-1386416,13-14053,87 Lasten päivähoito -4893620-4893620 -4547891,71-345728,29 Kansalaisopisto -149760-149760 -130530,40-19229,60 Kirjastotoimi -473030-473030 -433393,14-39636,86 Liikunta ja ulkoilu -723990-33500 -757490-742363,64-15126,36 Nuorisotoimi -384550-1524 -386074-399896,81 13822,81 Muu kulttuuritoiminta -339160-339160 -311097,21-28062,79 Revontuliopiston jaosto -1364640-1364640 -1285162,29-79477,71 TEKNINEN TOIMI B -3272060 0-3272060 -2463101,41-808958,59 Hallinto -217470-217470 -191644,21-25825,79 Yhdyskuntasuunnittelu -437480-437480 -247540,85-189939,15 Liikenneväylät -1366000-1366000 -1266854,65-99145,35 Puistot ja yleiset alueet -408800-408800 -262512,96-146287,04 Muu toiminta -357460-357460 -154255,60-203204,40 Vesi- ja jätevesihuolto -121600-121600 -51978,57-69621,43 Maa- ja metsätilat -2837,76 2837,76 Rakennusvalvonta ja ympäristövalvonta -363250-363250 -285476,81-77773,19 ELINKEINOTOIMI B -819520-819520 -691730,09-127789,91 Hallinto -250420-250420 -227213,26-23206,74 Hanketoiminta -537100-537100 -432612,63-104487,37 Maaseutu -32000-32000 -31904,20-95,80 KÄYTTÖTALOUSOSA YHT. -51 701 450-2 309 400-54 010 850-52 668 571-1 342 278,87 INVESTOINTIOSA KIINTEÄ OMAISUUS -300000-100000 -400000-1997320,00 1597320,00 Maanhankinta B -300000-100000 -400000-1997320,00 1597320,00 AINEETON KÄYTTÖOMAISUUS -25000-25000 -5781,18-19218,82 Kunnanhallituksen varaus osakkeisiin ja osuuksiin B -15000-15000 -159,93-14840,07 Reittitoimitukset B -10000-10000 -5621,25-4378,75 ATK-OHJELMISTOT JA LAITTEET -233 400 0-233 400-247 049,90 13 649,90 Atk-hankinnat yhteensä B -233 400-233 400-247 049,90 13 649,90 IRTAIN OMAISUUS -265000-265000 -141936,02-123063,98 Lastenpäiväkotihoidon irtaimisto B -85000-85000 -41640,61-43359,39 Perusterveydenhuollon irtaimisto B -35000-35000 -17429,00-17571,00 Perusopetuksen irtaimisto B -10000-10000 -10000,00 Liikunta- ja urheilu irtaimisto B -85000-85000 -82866,41-2133,59 Elokuvateatterin digitalisointi ja kalusteet B -50000-50000 -50000,00 YHDYSKUNTASUUNNITTELU -1675000-502000 -2177000-1773080,79-403919,21 Liikenneväylät Kirkonkylän katujen rakentaminen B -205000-205000 -130234,99-74765,01 Levin katujen rakentaminen B -795000-430000 -1225000-953138,73-271861,27 Yleisten- ja katualueiden hankinta B -20000-20000 -40000-31800,00-8200,00 Moottorikelkkareitit Moottorikelkkareitit B -30000-30000 -22385,41-7614,59 Pyöräreitit Pyöräreitit B -10000-10000 -10000,00 Puistot- ja yleiset alueet Viherrakentaminen B -25000-25000 -8995,66-16004,34 Muut kohdeet Yleisurheilukentän peruskorjaus B -290000-290000 -274526,00-15474,00 Sirkka-Levijärvi kunnostus B -300000-52000 -352000-352000,00 0,00 UUDISRAKENTAMINEN -4000000-4000000 -3897911,84-102088,16 Sirkan koulun laajennus B 0-303,00 303,00 Levin päiväkodin laajennus B -6322,50 6322,50 Urheiluhallin rakentaminen B -2150000-2150000 -2067049,28-82950,72 Kerhohuoneen sisäpuolen kunnostus B 0-4084,75 4084,75 Kittilän päivähoitoyksikkö (3 yksikköä) B -1850000-1850000 -1820152,31-29847,69 74

KORJAUSRAKENTAMINEN -2969000-230000 -3199000-2911204,68-287795,32 Kunnanvirasto B 0-1207,89 1207,89 Vanhainkoti pesutilat B 0-46,36 46,36 Peltosen talon saneeraus B -30000-30000 -3574,95-26425,05 Kittilän yläkoulun peruskorjaus B -2500000-2500000 -2377745,77-122254,23 Kokkohalli B -20000-20000 -25394,21 5394,21 Nuorisotila Käki B -29000-29000 -16967,54-12032,46 Könkään koulun remontointi ja jätevesijärj B -50000-50000 -4608,62-45391,38 Kiinteistöjen sisäilmatutkiminen ja korjausrak. B -60000-60000 -57954,63-2045,37 Tk:n hammashoitola B -40000-40000 -40591,48 591,48 Sirkan pvkoti sisäilmakorjaus B -230000-230000 -227574,58-2425,42 Opettajien as.rak. huoneistojen korjaus B -50000-50000 -21722,55-28277,45 Tk:n asunnot, ulkoovet ja katos B -10000-10000 -10000,00 Kaukosen koulun asunnot B -45000-45000 -9248,69-35751,31 Raattaman rivitaloasunnot B -25000-25000 -29949,45 4949,45 Kiistalan koulun paritalo B -20000-20000 -19117,02-882,98 Suvelan peruskorjaus B -90000-90000 -75500,94-14499,06 INVESTOINNIT YHTEENSÄ -9467400-832000 -10299400-10974284,41 674884,41 TULOSLASKELMA OSA Korkokulut B -916000-916000 -431081,40-484918,60 Muut rahoituskulut B -9000-9000 -1518,61-7481,39 TULOSLASKELMA OSA YHTEENSÄ -925000-925000 -432600,01-492399,99 RAHOITUSOSA Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset -30000,00-30000,00 Antolainasaamisten vähennykset 40000,00 40000,00 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen vähennys B -3600000-3600000 -3960022,22-3960022,22 YHTEENSÄ -65693850-3141400 -68835250-68025 478-5109 817 75

Tuloarvioiden toteutuminen Sitov uus Tuloarviot Alkuperäinen talousarvio Talousarvio muutokset Talousarvio muutosten jälkeen Toteutuma Poikkeama KÄYTTÖTALOUSOSA VAALIT B 20000 20000 10310,00 9690,00 KUNNANHALLITUS B 520100 520100 394089,13 126010,87 Kunnanvaltuusto 500 500 428,63 71,37 Toimistopalvelut 40500 40500 3734,25 36765,75 Jaettavat toimistopalvelut 89000 89000 59119,61 29880,39 Työllisyyden hoito 272100 272100 243304,64 28795,36 Oikeuden hoito ja turvallisuus 5000 5000 4727,00 273,00 Talous- ja palkkahallinto 113000 113000 82775,00 30225,00 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI B 2306800 2306800 2182378,00 124422,00 Hallinto 5000 5000 6426,90-1426,90 Yleinen sosiaalityö 6729,57-6729,57 Lastensuojelu 20000 20000 26171,65-6171,65 Vanhusten ja vammaisten palvelut 739400 739400 743989,41-4589,41 Koti- ja tukipalvelut 317000 317000 226967,00 90033,00 Päihdehuolto 3071,50-3071,50 Muut vanhusten ja vammaisten palvelut 85000 85000 87841,49-2841,49 Muu sosiaali- ja terveystoimi 187000 187000 229402,74-42402,74 Perusterveydenhuolto 953400 953400 849475,74 103924,26 Ympäristöterveydenhuolto 0 2302,00-2302,00 SIVISTYSTOIMI B 1465060 20150 1485210 1307271,88 177938,12 Hallinto 1300 1300 926,00 374,00 Koulukuraattori 196,00-196,00 Perusopetus 240700 240700 188871,24 51828,76 Lukio-opetus 246000 246000 174945,69 71054,31 Lasten päivähoito 346000 346000 393367,03-47367,03 Kirjastotoimi 21000 21000 14042,65 6957,35 Liikunta ja ulkoilu 30200 20150 50350 49229,26 1120,74 Nuorisotoimi 70400 70400 86191,96-15791,96 Muu kulttuuritoiminta 6000 6000 11572,09-5572,09 Revontuliopiston jaosto 503460 503460 387929,96 115530,04 TEKNINEN TOIMI B 2410700 2410700 3527059,68-1116359,68 Hallinto 22000 22000 23322,17-1322,17 Yhdyskuntasuunnittelu 251000 251000 55602,33 195397,67 Liikenneväylät 157500 157500 144291,10 13208,90 Puistot ja yleiset alueet 15000 15000 13981,57 1018,43 Muu toiminta 1595500 1595500 2934966,89-1339466,89 Vesi- ja jätehuolto 20700 20700 0,00 20700,00 Maa- ja metsätilat 166000 166000 171699,91-5699,91 Rakennusvalvonta ja ympäristöhuolto 183000 183000 183195,71-195,71 ELINKEINOTOIMI B 368750 368750 320472,87 48277,13 Hallinto 0 9015,85-9015,85 Hanketoiminta 368750 368750 311457,02 57292,98 KÄYTTÖTALOUSOSA YHT. 7091410 20150 7111560 7741581,56-630021,56 INVESTOINTIOSA KIINTEÄ OMAISUUS 22771,00-22771,00 Maanhankinta, kom.myynti 22771,00-22771,00 IRTAIN OMAISUUS 25000 25000 34000,00-9000,00 Elokuvateatterin digitalisointi ja kalusteet B 25000 25000 5000,00 20000,00 Atk-laitteet opetustoimi 29000,00 29000,00 YHDYSKUNTASUUNNITTELU Muut kohteet 50000 50000 60000,00-10000,00 Urheilukentän peruskorjaus B 50000 50000 60000,00-10000,00 UUDISRAKENTAMINEN 350000 350000 375000,00-25000,00 Urheiluhallin rakentaminen B 350000 350000 375000,00-25000,00 KORJAUSRAKENTAMINEN 600000 600000 423800,00 176200,00 Kittilän yläkoulun peruskorjaus B 600000 600000 423800,00 176200,00 INVESTOINNIT YHTEENSÄ 1025000 1025000 915571,00 109429,00 TULOSLASKELMAOSA Verotulot B 23635000 23635000 25472053,87-1837053,87 Valtionosuudet B 21088050 21088050 20878601,00 209449,00 Korkotuotot B 345000 345000 342344,53 2655,47 Muut rahoitustuotot B 1152340 1152340 887902,14 264437,86 TULOSLASKELMAOSA YHTEENSÄ 46220390 46220390 47580901,54-1360511,54 76

RAHOITUSOSA Antolainaukset muutokset Antolainasaamisten vähennykset Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys B 7743050 7743050 7700000,00 43050,00 YHTEENSÄ 62079850 62100000 63938054-1838054 77

Tilinpäätöslaskelmat KITTILÄN KUNTA TASE JA SEN TUNNUSLUVUT VASTAAVAA 2014 2013 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet 365 402,28 401 297,34 Aineettomat hyödykkeet 365 402,28 401 297,34 Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet 8 030 195,79 6 023 846,79 Kiinteät rakenteet ja laitteet 9 867 403,47 9 901 893,47 Koneet ja kalusto 456 815,98 349 502,15 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hank. 4 976 808,44 4 531 092,23 Aineelliset hyödykkeet yhteensä 23 331 223,68 20 806 334,64 Sijoitukset Osakkeet ja osuudet 11 641 052,52 11 640 892,59 Muut lainasaamiset 514 927,34 524 927,34 Sijoitukset yhteensä 12 155 979,86 12 165 819,93 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ 35 852 605,82 33 373 451,91 TOIMEKSIANTOJEN VARAT Valtion toimeksiannot 8 309,01 10 562,11 TOIMEKSIANTOJEN VARAT VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Pitkäaikaiset saamiset 20 361 738,01 15 071 606,65 Lyhytaikaiset saamiset 1 865 045,28 2 450 282,86 Siirtosaamiset 659 085,61 735 180,94 Saamiset yhteensä 22 885 868,90 18 257 070,45 Rahat ja pankkisaamiset 961 498,54 1 392 103,62 VAIHTUVAT VASTAAVAT 23 847 367,44 19 649 174,07 VASTAAVAA YHTEENSÄ 59 708 282,27 53 033 188,09 VASTATTAVAA 2014 2013 OMA PÄÄOMA Peruspääoma 10 781 980,68 10 781 980,68 Edellisten tilikausien yli-/alijäämä 4 079 534,61 5 333 922,46 Tilikauden yli-/alijäämä 947 982,67-1 254 387,85 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 15 809 497,96 14 861 515,29 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET Poistoero 746 237,63 489 582,08 Vapaaehtoiset varaukset 3 577 000,00 3 887 000,00 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET YHT. 4 323 237,63 4 376 582,08 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT Valtion toimeksiannot -137 942,40-80 173,94 Lahjoitusrahastojen pääomat 655,00 Muut toimeksiantojen pääomat 12 348,64 12 206,92 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT -124 938,76-67 967,02 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen vieras pääoma Lainat rahoitus ja vakuutuslaitoksilta 22 338 421,00 18 536 527,24 Lainat julkisyhteisöiltä 563 836,58 625 752,56 Saadut ennakot 2 859 358,98 1 124 324,39 Pitkäaikainen vieras pääoma 25 761 616,56 20 286 604,19 Lyhytaikainen vieras pääoma Lainat rahoitus ja vakuutuslaitoksilta 7 398 106,24 7 306 439,68 Lainat julkisyhteisöiltä 54 913,09 30 721,98 Saadut ennakot 54 565,47 42 466,64 Ostovelat 3 030 586,20 3 300 513,51 Muut velat 344 113,57 370 774,30 Siirtovelat 3 056 584,31 2 525 537,44 Lyhytaikainen vieras pääoma 13 938 868,88 13 576 453,55 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ 39 700 485,44 33 863 057,74 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 59 708 282,27 53 033 188,09 78

Taseen tunnusluvut 2014 2013 Omavaraisuusaste,% 26,5 28,0 Suhteellinen velkaantuneisuus,% 67,0 67,9 Kertynyt ylijäämä (alijäämä), 1000 5 028 4 080 Kertynyt ylijäämä (alijäämä), /asukas 778 630 Lainakanta 31.12. 30 355 277 26 499 441 Lainat, /asukas 4 697 4 091 Lainasaamiset 31.12. 514 927 524 927 Kunnan asukasmäärä 6 463 6 478 79

Taseesta laskettavat tunnusluvut kuvaavat kunnan omavaraisuutta, rahoitusvarallisuutta ja velkaisuutta. Omavaraisuusaste, % =100x(Oma pääoma+poistoero ja vapaaehtoiset varaukset)/(koko pääoma-saadut ennakot) Omavaraisuusaste mittaa kunnan vakavaraisuutta, alijäämän sietokykyä ja sen kykyä selviytyä sitoumuksista pitkällä tähtäimellä. Omavaraisuuden hyvänä tavoitetasona voidaan pitää kuntatalouden keskimääräistä 70 %:n omavaraisuutta. 50 %:n tai sitä alempi omavaraisuusaste merkitsee suurta velkaantuneisuutta. Suhteellinen velkaantuneisuus, % =100x(Vieras pääoma-saadut ennakot)/käyttötulot Tunnusluku kertoo kuinka paljon kunnan käyttötuloista tarvittaisiin vieraan pääoman takaisinmaksuun. Suhteellinen velkaantuneisuus on omavaraisuusastetta käyttökelpoisempi tunnusluku kuntien välisessä vertailussa, koska käyttöomaisuuden ikä, käyttöomaisuuden arvostus tai poistomenetelmä eivät vaikuta tunnusluvun arvoon. Suhteellinen velkaantuneisuus on koko kuntasektorilla ollut keskimäärin 30 %. Mitä pienempi velkaantuneisuuden tunnusluvun arvo on, sitä paremmat mahdollisuudet kunnalla on selviytyä velan takaisinmaksusta tulorahoituksella. Lainakanta 31.12. =Vieras pääoma-(saadut ennakot+ostovelat+siirtovelat+muut velat) Kunnan lainakannalla tarkoitetaan korollista vierasta pääomaa Lainasaamiset 31.12. =Sijoituksiin merkityt jvk-lainasaamiset ja muut lainasaamiset Lainasaamisilla tarkoitetaan pysyviin vastaaviin merkittyjä antolainoja kunnan omistamien ja muiden yhteisöjen investointien rahoittamiseen. 80

Kittilän kunnan tuloslaskelma TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 1.1.-31.12.2014 1.1.-31.12.2013 TULOSLASKELMA Toimintatuotot Myyntituotot 679 279,59 506 743,63 Maksutuotot 2 807 560,66 2 727 530,70 Tuet ja avustukset 1 093 651,81 863 363,45 Muut toimintatuotot 3 161 089,50 444 054,14 Toimintatuotot yhteensä 7 741 581,56 4 541 691,92 Toimintakulut Henkilöstökulut Maksetut palkat ja palkkiot -17 146 022,40-16 900 509,38 Jaksotetut palkat ja palkkiot -300 000,00 150 000,00 Henkilöstökorvaukset 357 359,97 310 023,83 Eläkekulut -4 487 230,48-4 264 222,00 Muut henkilösivukulut -1 081 738,77-1 086 764,14 Palvelujen ostot -21 470 357,57-19 835 959,47 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 702 092,89-1 760 087,88 Avustukset -2 845 714,83-2 587 496,72 Muut toimintakulut -3 992 774,26-3 347 150,28 Toimintakulut yhteensä -52 668 571,23-49 322 166,04 Toimintakate / jäämä -44 926 989,67-44 780 474,12 Verotulot 25 472 053,87 23 396 033,41 Valtionosuudet 20 878 601,00 20 224 502,00 Käyttökate 1 423 665,20-1 159 938,71 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot 342 344,53 313 715,60 Muut rahoitustuotot 887 902,14 1 428 182,02 Korkokulut -431 081,40-450 706,94 Muut rahoituskulut -1 518,61-1 947,04 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä 797 646,66 1 289 243,64 Vuosikate 2 221 311,86 129 304,93 Poistot ja arvonalentumiset -1 326 673,64-1 434 353,28 Satunnaiset tuotot ja kulut Tilikauden tulos 894 638,22-1 305 048,35 Poistoeron muutos 53 344,45 50 660,50 Varausten muutos Tilikauden yli- / alijäämä 947 982,67-1 254 387,85 Tuloslaskelman tunnusluvut Toimintatuotot / toimintakulut, % -14,70-9,21 Vuosikate / poistot, % -1,67-0,09 Vuosikate / asukas 343,70 19,96 Asukasmäärä 6 463 6 478 81

Toimintakate on toimintatuottojen ja kulujen erotus, joka osoittaa verorahoituksen osuuden toiminnan kuluista. Vuosikate osoittaa tulorahoituksen, joka jää käytettäväksi investointeihin, sijoituksiin ja lainan lyhennyksiin. Vuosikate on keskeinen kateluku arvioitaessa tulorahoituksen riittävyyttä. Perusoletus on, että mikäli vuosikate on siitä vähennettävien poistojen suuruinen, kunnan tulorahoitus on riittävä. Tilikauden tulos on tilikaudelle jaksotettujen tulojen ja menojen erotus, joka lisää tai vähentää kunnan omaa pääomaa. Toimintatuotot/% toimintakuluista =100xToimintatuotot/(Toimintakulut-Valmistus omaan käyttöön) Kunnan koko, toimintojen yhtiöittäminen, liikelaitostaminen ja oppilaitosten ylläpitäminen vaikuttavat tunnusluvun arvoon ja selittävät kuntakohtaisia eroja. Vuosikate/Poistot, % =100xVuosikate/Poistot Kun tunnusluvun arvo on 100 %, oletetaan kunnan tulorahoituksen olevan riittävä. Oletusta voidaan kuitenkin pitää pätevänä vain, mikäli poistot vastaavat kunnan keskimääräistä vuotuista investointitasoa. Investoinneilla tarkoitetaan tällöin poistonalaisten investointien omahankintamenoa, joka saadaan vähentämällä hankintamenosta valtionosuudet, liittymismaksut ja rahoitusosuudet. Vuosikate euroa/asukas Vuosikate asukasta kohden on yleisesti käytetty tunnusluku tulorahoituksen riittävyyden arvioinnissa. Keskimääräistä, kaikkia kuntia koskevaa tavoitearviota ei kuitenkaan voida asettaa. 82

KITTILÄN KUNTA RAHOITUSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 31.12.2014 31.12.2013 Varsinaisen toiminnan ja investointien kassavirta Tulorahoitus: +/- Vuosikate 2221311,86 129304,93 +/- Tulorahoituksen korjauserät -2934966,89-713655,03-224617,57-95312,64 Investoinnit: - Käyttöomaisuus investoinnit -10 974 284,41-5 603 351,68 + Rahoitusosuudet investointimenoihin 892800,00 614000,00 + Käyttöomaisuuden myyntitulot 6162471,15 1602223,28 + Pysyvien vastaavien myyntivoitot 2934966,89-984046,37 224617,57-3162510,83 = Vars. toim. ja investointien ntokassavirta -1697701,40-3257823,47 Rahoitustoiminnan kassavirta Antolainauksen muutokset: - Antolainasaamisten lisäys -30000,00-100000,00 + Antolainasaamisten vähennys 40000,00 10000,00 42127,80-57872,20 Lainakannan muutokset: + Pitkäaikaisten lainojen lisäys 7700000,00 5000000,00 - Pitkäaikaisten lainojen vähennys -3960022,22-3514809,23 +/- Lyhytaikaisten lainojen muutos 115857,67 1377647,57 +/- Oman pääoman muutokset 3855835,45 2862838,34 Muut maksuvalmiuden muutokset: +/- Vaihto-omaisuuden muutos +/- Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutos 1780701,66 321337,30 +/- Pitkäaikaisten saamisten muutos -5290131,36-571934,64 +/- Lyhytaikaisten saamisten muutos 664132,91-757945,07 +/- Korottomien pitkä- ja lyhytaikaisten velkojen muutos 246557,66-2598739,13 518293,60-490248,81 Rahoitustoiminnan nettokassavirta 1267096,32 2314717,33-430605,08-943106,14 Kassavarojen muutos -430605,08-943106,14 Kassavarat 31.12. 961498,54 1392103,62 Kassavarat 1.1. 1392103,62 2335209,76 Rahoituslaskelman tunnusluvut Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä -17288938-15663610 5 vuodelta euroa Investointien tulorahoitus, % 256,24-4,09 Lainanhoitokate 0,9 0,34 Kassan riittävyys, pv 6,61 10,21 Asukasmäärä 6463 6478 83

INVESTOINNIT Investointien tulorahoitus, % =100xVuosikate/Investointien omahankintameno Investointien tulorahoitus tunnusluku kertoo kuinka paljon investointien omahankintamenosta on rahoitettu tulorahoituksella. Tunnusluku vähennettynä sadasta osoittaa prosenttiosuuden, mikä on jäänyt rahoitettavaksi pääomarahoituksella eli käyttöomaisuuden myynnillä, lainalla tai rahavarojen määrää vähentämällä. Investointien omahankintamenolla tarkoitetaan rahoituslaskelman investointimenoja, joista on vähennetty rahoituslaskelmaan merkityt rahoitusosuudet. Pääomamenojen tulorahoitus, % =100xVuosikate/Investointien omahankintameno+antolainojen nettolisäys+lainanlyhennykset Pääomamenojen tulorahoitus on tunnusluku, joka osoittaa vuosikatteen prosenttiosuuden investointien omahankintamenojen, antolainojen nettolisäyksen ja lainalyhennysten yhteismäärästä. LAINANHOITO Lainanhoitokate =(vuosikate+korkokulut)/(korkokulut+lainanlyhennykset) Lainanhoitokate kertoo kunnan tulorahoituksen riittävyyden vieraan pääoman korkojen ja lyhennysten maksuun. Tulorahoitus riittää lainojen hoitoon, jos tunnusluvun arvo on 1 tai suurempi. Kun tunnusluvun arvo on alle 1, joudutaan vieraan pääoman hoitoon ottamaan lisälainaa, realisoimaan kunnan omaisuutta tai vähentämään kassavaroja. MAKSUVALMIUS Kassavarat 31.12. =Rahoitusarvopaperit sekä rahat ja pankkisaamiset Kassan riittävyys (pv) =365pv x kassavarat 31.12./kassasta maksut tilikaudella Tunnusluku ilmaisee monenko päivän kassamaksut voidaan kattaa kunnan rahavaroilla. Kassasta maksuina käytetään kuukauden kassasta 84

Konsernilaskelmat KITTILÄN KUNTA KONSERNITULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2014 2013 1 000 1 000 Toimintatuotot 47739 38330 Toimintakulut -83529-72952 TOIMINTAKATE -35790-34622 Verotulot 25472 23396 Valtionosuudet 20879 20225 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot 18 54 Muut rahoitustuotot 413 682 Korkokulut -1288-1294 Muut rahoituskulut -428-965 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä -1285-1523 VUOSIKATE 9276 7 476 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot -7977-7957 Arvonalentumiset Poistot ja arvonalentumiset yhteensä -7957 Satunnaiset erät -63 354 TILIKAUDEN TULOS 1235-127 Tilinpäätössiirrot 766 254 Vähemmistöosuudet 1097 529 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 3098 656 Tuloslaskelman tunnusluvut Toimintatuotot/toimintakulut, % -57,15-52,54 Vuosikate/poistot, % -116,28-93,96 Vuosikate /asukas 1,44 1,15 Asukasluku 6463 6478 85

KITTILÄN KUNTAKONSERNIN KONSERNITASE JA SEN TUNNUSLUVUT VASTAAVAA 2014 2013 1 000 1 000 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet 756 795 Muut pitkävaikutteiset menot 71 101 Ennakkomaksut 2 Aineettomat hyödykkeet 829 896 Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet 12 705 10 316 Rakennukset 54 867 49 828 Kiinteät rakenteet ja laitteet 11 416 11 540 Koneet ja kalusto 14 447 15 291 Muut aineelliset hyödykkeet 3 510 3 710 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hank. 12 169 6 061 Aineelliset hyödykkeet yhteensä 109 114 96 746 Sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet 19 515 17 915 Muut lainasaamiset 286 296 Muut saamiset 1 1 Sijoitukset yhteensä 19 802 18 212 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ 129 745 115 854 TOIMEKSIANTOJEN VARAT 734 1 044 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus 729 832 Saamiset Pitkäaikaiset saamiset 3 3 Lyhytaikaiset saamiset 5 665 5 333 Saamiset yhteensä 5 668 5 336 Rahoitus arvopaperit 899 854 Rahat ja pankkisaamiset 5 216 5 340 VAIHTUVAT VASTAAVAT 12 512 12 362 VASTAAVAA YHTEENSÄ 142 991 129 260 VASTATTAVAA 2014 2013 OMA PÄÄOMA Peruspääoma 10 786 10 540 Muut omat rahastot 3 334 3 379 Edellisten tilikausien yli-/alijäämä 15 180 14 570 Tilikauden yli-/alijäämä 3 098 656 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 32 398 29 145 VÄHEMMISTÖOSUUDET 5 537 5 414 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET Poistoero 5 661 5 507 Vapaaehtoiset varaukset 4 485 4 788 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET YHT. 10 146 10 295 PAKOLLISET VARAUKSET Eläkevaraukset 25 25 Muut pakolliset varaukset 420 281 PAKOLLISET VARAUKSET YHT. 445 306 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 606 971 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma 54 717 48 022 Pitkäaikainen koroton vieras pääoma 10 394 10 163 Lyhytaikainen korollinen vieras pääoma 12 196 11 264 Lyhytaikainen koroton vieras pääoma 16 552 13 680 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ 93 859 83 129 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 142 991 129 260 86

Konsernitaseen tunnusluvut 2014 2013 Omavaraisuusaste,% 22,7 34,5 Suhteellinen velkaantuneisuus,% 189,4 216,9 Kertynyt ylijäämä (alijäämä), 1000 18,3 15 Kertynyt ylijäämä (alijäämä), /asukas 2 828 2 270 Konsernin lainakanta 31.12., 1000 66 913 59 286 Konsernin lainat, /asukas 10 353 9 159 Konsernin lainasaamiset 31.12., 1000 286 296 Kunnan asukasmäärä 6 463 6 478 87

Kittilän kuntakonsernin rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut 2014 2013 1000 1000 Toiminnan rahavirta Tulorahoitus: +/- Vuosikate 9725 7476 +/- Satunnaiset tuotot ja kulut 354 +/- Tulorahoituksen korjauserät -2935 6790-577 7253 Investoinnit: - Käyttöomaisuus investoinnit -21689-15839 + Rahoitusosuudet investointimenoihin 1047 832 + Käyttöomaisuuden myyntitulot 194 2758 + Pysyvien vastaavien myyntivoitot 2935-17513 225-12024 Toiminnan ja investointien rahavirta -10723-4771 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset - Antolainasaamisten lisäys 198 129 + Antolainasaamisten vähennys 40 238 42 171 Lainakannan muutokset: + Pitkäaikaisten lainojen lisäys 12368 5497 - Pitkäaikaisten lainojen vähennys -5835-6212 +/- Lyhytaikaisten lainojen muutos 932 7465 1292 577 Lainakannan muutokset: Oman pääoman muutokset 537 537 600 600 Muut maksuvalmiuden muutokset: +/- Vaihto-omaisuuden muutos 102-171 +/- Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutos 1781 133 +/- Pitkäaikaisten saamisten muutos 15057 14500 +/- Lyhytaikaisten saamisten muutos 2156 1818 +/- Korottomien pitkä- ja lyhytaikaisten velkojen muutos -16694 2402-14897 1383 Rahoituksen rahavirta 10642 2731 Rahavarojen muutos -81-2040 Kassavarojen muutos -81-2040 Kassavarat 31.12. 6114936 6194574 Kassavarat 1.1. 6195694 8234892 Konsernin rahoituslaskelman tunnusluvut 2014 2013 Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä 5 vuodelta, / 1000-17564 -14014 Investointien tulorahoitus, % -47,1-49,8 Lainanhoitokate 1,63 1,16 Kassan riittävyys (pv) 20 23 88

LIITETIEDOT Tasetta koskevat liitetiedot TASEEN VASTAAVIA KOSKEVAT LIITETIEDOT Aineettomat hyödykkeet Pysyvien vastaavien Aineettomat Atk- Yhteensä hyödykkeet oikeudet ohjelmistot Poistamaton hankintameno 1.1. 224899,01 176398,33 401297,34 Lisäykset tilikauden aikana 5621,25 110248,68 115869,93 Rahoitusosuudet tilikaudella 0,00 Vähennykset tilikauden aikana 0,00 Siirrot erien välillä 0,00 Tilikauden poisto -3660,84-148104,15-151764,99 Arvonalennukset ja niiden pal. 0,00 Poistamaton hankintameno 31.12. 226859,42 138542,86 365402,28 Kirjanpitoarvo 31.12.2014 226859,42 138542,86 365402,28 Aineelliset hyödykkeet Pysyvien vastaavien Maa-alueet Kiinteät rak. Koneet ja Keskener. Yhteensä hyödykkeet ja laitteet kalusto hankinnat Poistamaton hankintameno 1.1. 6023846,79 9901893,47 349502,15 4531092,23 20806334,64 Lisäykset tilikauden aikana 2029120,00 278737,24 8550397,31 10858254,55 Rahoitusosuudet tilikaudella -60000,00-34000,00-798800,00-892800,00 Vähennykset tilikauden aikana -22771,00-6242885,86-6265656,86 Siirrot erien välillä 1062995,24-1062995,24 0,00 Tilikauden poisto -1037485,24-137423,41-1174908,65 Arvonalennukset ja niiden pal. 0,00 Poistamaton hankintameno 31.12. 8030195,79 9867403,47 456815,98 4976808,44 23331223,68 Kirjanpitoarvo 31.12.2014 8030195,79 9867403,47 456815,98 4976808,44 23331223,68 Osakkeet ja osuudet Pysyvien vastaavien Osakkeet Osakkeet Kuntayht. Muut os. Yhteensä hyödykkeet kons.yht. om.yhteisöissäosakkeet ja osuudet Poistamaton hankintameno 1.1. 6839680,48 2195748,14 2090429,73 515034,24 11640892,59 Lisäykset tilikauden aikana 101,40 58,53 159,93 Rahoitusosuudet tilikaudella Vähennykset tilikauden aikana Siirrot erien välillä Tilikauden poisto Arvonalennukset ja niiden pal. Poistamaton hankintameno 31.12. 6839680,48 2195748,14 2090531,13 515092,77 11641052,52 Kirjanpitoarvo 31.12.2014 6839680,48 2195748,14 2090531,13 515092,77 11641052,52 Muut lainasaamiset 2014 2013 - lainasaamiset tytäryhteisöiltä 228812,2 228812,2 - Lainasaamiset muilta 286115,14 296115,14 Muut lainasaamiset 514927,34 524927,34 Toimeksiantojen varat 2014 2013 - Valtion toimeksiannot 8309,01 10652,11 Toimeksiantojen varat yhteensä 8309,01 10652,11 Lyhytaikaiset saamiset 2014 2013 - Myyntisaamiset 1252706,9 1603193,82 - Muut saamiset 612338,38 847089,04 - Siirtosaamiset 659085,61 735180,94 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä 2524130,9 3185463,8 89

TASEEN VASTATTAVIA KOSKEVAT LIITETIEDOT Oma pääoma 2014 2013 - Peruspääoma 10781980,68 10781980,68 - Edellisten tilik. yli-/alijäämä 4079534,61 5333922,46 - Tilikauden yli-/alijäämä 947982,67-1254387,85 Oma pääoma yhteensä 15809497,96 14861515,29 Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset 2014 2013 - Poistoero 746237 489582 - Investointivaraukset 3577000 3887000 Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset 4323237 4376582,00 Poistoeron kirjaus kadut ja tiet (Kunta) 53 344,45 Vapaaehtoiset varaukset 2014 2013 - Akanrovan kadut II ja III -vaiheet 700000,00 700000,00 - Tunturitien peruskorjaus 335000,00 335000,00 - Levin pääkatujen liikennejärj. muutokset 570000,00 570000,00 - Sirkan koulu 700000,00 700000,00 - Kirkonkylän kadut 490000,00 800000,00 - Katuvalaistuksen uudistaminen 350000,00 350000,00 - Levin ulkoilureitit, ylikulkusilta 210000,00 210000,00 - Viherrakentaminen, Pakatin leikkipuisto ja Kittilän tori 65000,00 65000,00 - Monitoimihalli 55000,00 55000,00 - Pääskylän alueen pihatiet 102000,00 102000,00 Vapaaehtoiset varaukset 3577000,00 3887000,00 Toimeksiantojen pääomat 2014 2013 - Valtion toimeksiannot -137942,4-80173,94 - Lahjoitusrahastojen pääomat 655,00 - Muut toimeksiantojen pääomat 14286,41 14891,77 Toimeksiantojen pääomat yht. -123000,99-65282,17 Pitkäaikainen vieras pääoma 2014 2013 - Lainat rah. ja vakuutuslaitoksilta 22338421 18536527,24 - Lainat julkisyhteisöiltä 563836,58 625752,56 - Saadut ennakot 2913924,45 1124324,39 Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä 25816182,03 20286604,19 Saadut ennakot - maankäyttösopimusten mukaiset vastuut 2570120,12 - Taalovaaran ennakot 289238,86 90

Lyhytaikainen vieras pääoma 2014 2013 - Lainat rah. ja vakuutuslaitoksilta 7398106,24 7306439,68 - Lainat julkisyhteisöiltä 54913,09 30721,98 - Saadut ennakot 54565,47 42466,64 - Ostovelat 3361997,25 2986127,94 - Muut velat 329293,57 370502,05 - Siirtovelat 3098584,31 2917269,47 Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä 14297459,93 13653527,76 TAKAUKSET JA VASTUUT Takaukset 2014 2013 - Takaukset tytäryhteisöille 8884743,15 9787103 - Takaukset muille 426117,25 1261043 - Leasingvastuut 102980,57 82891,38 - Kuntien takauskeskus 20437,79 18668,30 - Nordea yrityskortit 693 - Aluelämmön yritystili 100000 100000 Takaukset yhteensä 9534278,76 11250398,68 Oikeudelliset riskit Kunnanvaltuuston päätös: - Palvelussuhdeturva Kunnanhallituksen päätökset: - Yksityistieasiat - Kunnan talousasiat - Muu kunnallisasia Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätökset: Koululautakunnan päätökset: - kehitysvammaisten erityishuolto Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökset: - lastensuojeluasia - toimeentulotuki 2 Vireillä hallinto-oikeudessa 2 Vireillä hallinto-oikeudessa 2 Vireillä hallinto-oikeudessa 2 Vireillä hallinto-oikeudessa 3 Vireillä hallinto-oikeudessa 1 Vireillä hallinto-oikeudessa 1 Vireillä hallinto-oikeudessa 2 Vireillä hallinto-oikeudessa 91

KITTILÄN KUNNAN TAKAUKSET 31.12.2014 Lainan numero Alkup. summa Jäljellä euroa Kittilän vesihuolto-osuuskunta Op, Kittilä 564108-83507620 100000,00 40000,00 Kittilän vesihuolto-osuuskunta Osuuspankki 598001-80107768 336375,85 44848,77 Kittilän vesihuolto-osuuskunta Op, Kittilä 564108-883517231 50000,00 32500,00 Kittilän vesihuolto-osuuskunta Nordea 123130-102163 50000,00 50000,00 Kittilän vesihuolto-osuuskunta Nordea 123130-6047166 2000,00 2000,00 538375,85 169348,77 Kaukosen vesihuolto-osuuskunta Op, Kittilä 564108-83511614 600000,00 484716,04 Alakylän vesihuolto osk. Nordea 123120-6032994 104500,00 49909,00 Kittilän Aluelämpö Nordea 173820-4112 350000,00 70000,00 Kittilän Aluelämpö Nordea 173820-4120 650000,00 535246,70 Kittilän Aluelämpö Op, Kittilä 564108-83519898 350000,00 200000,00 1350000,00 805246,70 Kittilän palloseura SJL:n jääkiekkosäätiö 50546,37 10000,00 Kittilän Vuokratalot Oy Op, Kittilä 564108-83518874 3200000,00 2933000,00 Kittilän Vuokratalot Oy Nordea 173820-4138 1463741,12 858662,75 Kittilän Vuokratalot Oy Valtiokonttori -115120 488585,93 158277,31 Kittilän Vuokratalot Oy Valtiokonttori -115110 479335,59 154994,12 Kittilän Vuokratalot Oy Kuntarahoitus Oyj 14164/09 122400,00 61200,00 Kittilän Vuokratalot Oy Op, Kittilä FI9356410883532072 300000,00 276923,07 6054062,64 4443057,25 Kiint Oy Levin vuokratalot Pohjolan osuuspankki FI2856410883522884 2700000,00 2545714,28 Levin Vesihuolto Oy Nordea 173820-4146 5500000,00 942854,00 Kiint. Oy Tepaston vanhustentalot Op, Kittilä 564108-83508511 23000,00 7885,28 Asuntosäätiö 599003-8956115 604635,60 147870,92 TAKAUKSET YHTEENSÄ 31.12.2014 9310860,40 92

MUUT VASTUUT Laiteleasing Tukirahoitus Oy 2606,87 Laiteleasing Tukirahoitus Oy 3182,80 Laiteleasing Tukirahoitus Oy 792,54 Laiteleasing Tukirahoitus Oy 3182,80 Laiteleasing Tukirahoitus Oy 8489,95 Laiteleasing Tukirahoitus Oy 1962,00 Laiteleasing Tukirahoitus Oy 962,83 Laiteleasing Tukirahoitus Oy 6306,30 Laiteleasing Tukirahoitus Oy 6920,64 Laiteleasing Tukirahoitus Oy 5730,72 Laiteleasing Tukirahoitus Oy 8579,20 Laiteleasing Tukirahoitus Oy 1073,35 Laiteleasing Tukirahoitus Oy 2630,56 Laiteleasing Tukirahoitus Oy 3218,88 Laiteleasing Tukirahoitus Oy 12451,14 Laiteleasing Tukirahoitus Oy 2975,44 Laiteleasing Tukirahoitus Oy 27445,59 Laiteleasing Tukirahoitus Oy 4468,96 Laiteleasing Tukirahoitus Oy 102980,57 Kuntien takauskeskus 20437,79 Kittilän aluelämpö Yritystili Op, Kittilä 100000,00 MUUT VASTUUT YHTEENSÄ 31.12.2014 120437,79 Urakkasopimukset Ylä-levin kadut ja torialueet, työt kohteessa aloitettu ja sopimus tehty v. 2014. Vuodelle 2015 vastuita siirtyy töiden loppuun saattamiseksi 800.000 euroa. 93

Kittilän kunta / Tekninen osasto / Kaavoitus Muut taseen ulkopuoliset järjestelyt Maankäyttösopimusten mukaiset velvoitteet: Vuosi 2014 Vanhat velvoitesopimukset Kunnalle kaavoittamisesta ja muusta suunnittelusta sekä yhdyskuntatekniikan (kadut, tiet, ulkovalaistus, puistot, pysäköintialueet, ulkoilualueet, ulkoilureitit moottorikelkkareitit yms.) toteuttamisesta samoin kuin yleisten palveluiden (asuntotuotanto, koulut, päiväkodit, terveydenhoito yms.) kehittämisestä aiheutuneet ja vastaisuudessa aiheutuvat kustannukset. Sopimuksia yhteensä 13 kpl, (kts. Luettelo alla) koskien Levin kortteleiden 32 ja 36 asemakaavamuutosta, sekä Levin kortteleiden 33 ja 35 asemakaavamuutosta. Em asemakaavat saatetaan kunnanvaltuuston hyväksymiskäsittelyyn. Yhteensä 2 kpl. Metsähallituksen maankäyttösopimus v. 2007 koskien Taalovaaran kortteleita 722-749: velvoitteena katujen valaistuksen toteuttaminen sekä maankäyttösopimus v. 2013 koskien Ylä-Levin asemakaava, osa 2: velvoitteena alueen yhdyskuntatekniikan suunnittelu ja rakentaminen Maankäyttösopimukset vuodelta 2014 Levin kortteli 36, Levigold Oy Levin kortteli 32, Sirkan Pupu Levin kortteli 32, Sirkan Riekko Levin kortteli 32, Levin Riekko A-G (6 kpl) Levin kortteli 33/1, Kiinteistö Oy Levinalppi I Levin kortteli 33/1, Kiinteistö Oy Levinalppi II Levin kortteli 33/6, Kiinteistö Oy Levinalppi III Levin kortteli 35/5, Kiinteistö Oy Sirkanalppi Vanhat maankäyttösopimukset Metsähallitus, Taalovaara Ylä-Levi osa 2, Äijälän perikunta Käynnistämissopimusten mukaiset velvoitteet: Vuosi 2014 Vanhat velvoitesopimukset Sopimuksen tarkoituksena on, että Kunta ja Maanomistaja sopivat sopimusalueen asemakaavoituksen käynnistämisestä ja siihen liittyvistä ehdoista. Sopijaosapuolet ovat tietoisia siitä, että asemakaavoituksen laatimisen valmistelu ei välttämättä johda asemakaavan hyväksymiseen. Sopimuksia yhteensä 6 kpl (kts. Luettelo alla) velvoitteena asemakaavan tai asemakaavamuutoksen laatimisen käynnistäminen Käynnistämissopimukset vuodelta 2014 Immeljärvi, Jarmo ja Seppo Mäkinen Immeljärvi, Jarmo ja Seppo Mäkinen, Sami Hietalahti Immeljärvi, Valtteri Erkkilä Immeljärvi, Johan Erkkilä Utsuvaara III, Jukka Kenttälä Kortteli 802, Sava Group Oy 30 kpl (kts. Luettelo alla) Vuosilta 2005-2013 kaavoituksen käynnistämissopimuksia, joihin liittyvät asemakaavat ovat suunnitteluvaiheessa Vanhat käynnistämissopimukset Joensuu RN:o 20:25, Esko Takkunen Levin kortteli 31, Narran Oy Levin kortteli 27, Levin matkailukeskus Oy Levin kortteli 83, Oy Levi Ski Resort Ltd Kirkonkylä kortteli 413, Ilmola Akanvuoma RN:o 6:82, Kiinteistö Oy Levin tunturitaru Viitarova I 6:80, Kekkevärova Oy Lumilinna 6:52, Kiinteistö Oy Levin Lumilinna Luppoilevi 6:81, Luppoilevi Oy Ykköslevi 6:67, Kiinteistö Oy Ykköslevi Hiihtokangas 6:90, Kiinteistö Oy Winter-Levi Moshulu II 6:60, J & S Dealers Oy Levisalmi 6:83, Levisalmi Oy Hiihtokangas V 6:89, Marko Kinnunen Hiihtokangas I 6:85, Sirkka Möksä Lomarova 6:69, Tuomo Ohtonen Kakkoslevi 6:68, Ulla ja Raimo Kallio Hiihtokangas IV 6:88, Eino, Maija ja Minna Onkalo Viitarova II 6:79, Liisa ja Martti Raimovaara Pilvilä 6:119, Asko ja Pilvi Rauhala Hiihtokangas III 6:87, Pirjo Räisänen ja Simon Häggström Karhuluhta 6:57, Matti ja Leena Oikari Levihulu 6:59, Kimmo, Marja, Ismo ja Mikko Savolainen Immeljärvi, Lapin Huippuhotellit Oy Immeljärvi, Muumari Huoneistot Oy Immeljärvi, Immelmökit Oy Levin kortteli 420, Sveimik Oy Rakkavaara 9, Seppo Pesonen Rakkavaara 9, Keskitalo ja Kokkonen Levin teollisuusalue, Pekka Erkkilä 94

TULOSLASKELMAA KOSKEVAT LIITETIEDOT Kittilän kunta Toimintatuotot tehtäväkokonaisuuksina Euroa 2014 2 013 Yleishallinto 404 399 348 538 Sosiaali- ja terveyslautakunta 2 182 378 2 119 308 Koululautakunta 758 306 744 117 Vapaan siv.työn ltk 548 965 529 340 Tekninen ltk 3 343 864 492 126 Rakennuslautakunta 183 196 210 870 Kideve-elinkeinopalvelut 320 473 97 392 Kunta yht. 7 741 581 4 541 691 Käyttöom. myyntivoitot/tappiot 2 014 2013 Omaisuuden myyntivoitot 2 934 967 224 617 Käyttöom. myyntivoitot/tappiot yht. 2 934 967 224 617 Myyntivoittoihin on kirjattu tonttien myynneistä kertynyt myyntivoitto. Verotulot Verot 2014 2013 Kunnan tulovero 18 111 368 17 341 503 Kiinteistövero 4 991 486 4 757 909 Osuus yhteisöveron tuotosta 2 369 200 1 296 620 Saadut verotulot yhteensä 25 472 054 23 396 032 Valtionosuudet Valtionosuuksien erittely 2 014 2 013 Kunnan peruspalveluiden valtionosuus (ilman tasauksia) 19 348 459 18 849 718 Verotuloihin per. valtionosuuden tasaus 1 794 542 1 548 816 Opetus- ja kulttuuritoimen muut valtionosuudet -264 400,00-174 032,00 Valtionosuudet yhteensä 20 878 601 20 224 502 Selvitys suunnitelman mukaisten poistojen perusteista Poistot tase-erittäin 2014 2013 Aineettomat oikeudet 3 661 3 661 Tietokoneohjelmat 150 864 120 668 Muut pitkävaikutteiset menot 2 477 Kiinteät rakenteet ja laitteet 1 037 485 1 134 914 Koneet ja kalusto 134 663 172 633 Poistot yhteensä: 1 326 673 1 434 353 95

Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu pysyvien vastaavien hyödykkeiden taloudellisen käyttöiän mukaisina tasapoistoina alkuperäisestä hankintahinnasta. Valtion rahoitusosuudet on vähennetty. Poistojen laskeminen on aloitettu hankintaa seuraavan kuukauden alusta. Käyttöomaisuusryhmät: Aineettomat hyödykkeet: Aineettomat oikeudet Ei poistoa Ei poistoa Atk-ohjelmistot tasapoisto tasapoisto Muut pitkävaikutteiset menot tasapoisto tasapoisto Aineelliset hyödykkeet: Maa- ja vesialueet Ei poistoa Ei poistoa Rakennukset ja rakennelmat tasapoisto tasapoisto Kadut, tiet, torit, puistot mjpoisto mjpoisto Muut maa- ja vesirakenteet mjpoisto mjpoisto Koneet ja kalusto 3 v. tasapoisto tasapoisto Koneet ja kalusto 5 v. tasapoisto tasapoisto Koneet ja kalusto 10 v. tasapoisto tasapoisto 96

KÄYTTÖOMAISUUSARVOPAPERIT JA MUUT PITKÄAIKAISET SIJOITUKSET Osakkeet ja osuudet 1201 Tytäryhteisöosakkeet ja osuudet 31.12.2013 lis./väh. 31.12.2014 Kittilän vuokratalot Kittilän aluelämpö Oy Levi Ski Resort / Levin Hissit 2274449,11 2274449,11 243872,15 243872,15 1288187,00 1288187,00 Kiint. Oy Levin vuokratalot 111172,22 111172,22 Levin vesihuolto 2922000,00 2922000,00 6839680,48 0,00 6839680,48 1203 Kuntayhtymäosuudet 31.12.2013 lis./väh. 31.12.2014 Lapin sairaanhoitopiiri 936698,94 936698,94 Muurolan sairaala 61772,74 61772,74 Kemijärven aluesairaala 2510,84 2510,84 Lapin erityishuoltopiiri 79209,65 79209,65 Roin ammattikoulutuksen ky 246857,17 101,40 246958,57 Lapin liitto 13280,39 13280,39 Ounastähti-kehittämiskuntayhtymä 607400,00 607400,00 Lapin jätehuolto ky 142700,00 142700,00 2090429,73 101,40 2090531,13 1205 Osakkuusyhteisöosakkeet 31.12.2013 lis./väh. 31.12.2014 ja -osuudet Rovakaira Oy 47456,06 47456,06 Kiint. Oy Kittilän säästökulma 267899,82 267899,82 Kyrön vesihuolto 840,94 840,94 As. Oy Välilukka 50021,44 50021,44 Levi Magic Oy 336375,85 336375,85 Levi Food Oy 83154,03 83154,03 Lapin Informaatioteknologia Oy 10000,00 10000,00 795748,14 0,00 795748,14 1207 Yhteisyhteisöosakkeet 31.12.2013 lis./väh. 31.12.2014 ja -osuudet Levin luontokeskus 1400000,00 1400000,00 1400000,00 0,00 1400000,00 97

1208 Muut osakkeet ja osuudet 31.12.2013 lis./väh. 31.12.2014 Lapin urheiluopistosäätiö 168,18 168,18 Oulun diakonissal. syöpäosasto 2018,26 2018,26 Lapin kauppaoppilaitos 84,09 84,09 Lapin matkailu 2388,27 2388,27 Norinter 1143,68 1143,68 Pohjolan osuuspankki 100,00 100,00 Kittilä tv-antenniosk. 403,65 403,65 Vakuutusyhtiö Sampo 6,73 6,73 Ekokem Oy 672,75 672,75 Kuntien Asuntoluotto Oy 5236,23 5236,23 Kuntien Tiera Oy 6183,00 6183,00 Levin Matkailu 4204,74 4204,74 Levin matkailukeskus 301392,84 301392,84 Metsäliitto 4831,82 58,53 4890,35 Levi Golf & Country Club Oy/A-osakkeet 110000,00 110000,00 Levi Golf & Country Club Oy/K-osakkeet 75000,00 75000,00 Lapin markkinointi 1200,00 1200,00 515034,24 58,53 515092,77 1201 OSAKKEET JA OSUUDET YHT. 11640892,59 58,53 11641052,52 98

Lainasaamiset Muut lainasaamiset tytäryhteisöiltä vuosi lainapääoma 31.12.2013 muutos lainapääoma 31.12.2014 Asuntosäätiö Kittilä 0191392-8 30.6.1995 163050,72 163050,72 Asuntosäätiö Kittilä 0191392-8 28.11.1995 Kiint.Oy Kittilän Veitsikaira 0191368-8 13.10.1994 65761,48 65761,48 Yhteensä 1230 228812,20 228812,20 Muut lainasaamiset muilta Kittilän Vanhustenkotiyhdistys R.Y. 0191413-8 20.10.1997 24219,07 24219,07 Kittilän Vanhustenkotiyhdistys R.Y. 0191413-8 18.6.2001 6453,38 6453,38 30672,45 30672,45 As Oy Kittilän Laitatie 0509821-1 20.11.1981 6 950,38 6 950,38 Kiinteistö Oy Tepaston Vanhustentalot 0843190-5 26.7.1991 11268,60 11268,60 Kiinteistö Oy Tepaston Vanhustentalot 0843190-5 26.7.1991 10244,85 10244,85 Kiinteistö Oy Tepaston Vanhustentalot 0843190-5 2.11.1999 6054,45 6054,45 Kiinteistö Oy Tepaston Vanhustentalot 0843190-5 12.11.2001 4204,71 4204,71 Kiinteistö Oy Tepaston Vanhustentalot 0843190-5 10.8.2004 12000,00 12000,00 43772,61 43772,61 Kiinteistö Oy Alakylän Vanhustentalot 0663287-1 5/1 1991 30273,85 30273,85 Kiinteistö Oy Alakylän Vanhustentalot 0663287-1 9.10.1996 25228,22 25228,22 Kiinteistö Oy Alakylän Vanhustentalot 0663287-1 5/2 1992 10548,78 10548,78 Kiinteistö Oy Alakylän Vanhustentalot 0663287-1 2.11.1999 11941,30 11941,30 Kiinteistö Oy Alakylän Vanhustentalot 0663287-1 30.1.2001 6727,55 6727,55 Kiinteistö Oy Alakylän Vanhustentalot 0663287-1 10.8.2004 24000,00 24000,00 Kiinteistö Oy Alakylän Vanhustentalot 0663287-1 6000,00 6000,00 114719,70 114719,70 Kinisjärvi-Vuoma kyläverkko-osuuskunta 28.6.2013 60000,00 60000,00 (Valoa Vuomalle, kuitua Kinisjärvelle -hankkeen toteuttamista varten) 13.12.2013 40000,00-40000,00 0,00 100000,00-40000,00 60000,00 Kyrön Vesihuolto Oy, KV 11.11.2013 58 30.1.2014 30 000,00 30 000,00 Yhteensä 1236 296 115,14-10 000,00 286 115,14 Lainasaamiset yhteensä 524 927,34-10 000,00 514 927,34 99

Henkilöstön lukumäärä 31.12.2014 tehtäväalueittan Sisältää vakinaiset, sijaiset ja määräaikaiset se palkkatuella palkatut 31.12.2014 31.12.2013 Hallinto-osasto 15 15 Tekninen toimi 26 33 Kideve 5 5 Sivistystoimi 390 385 Sosiaalitoimi 219 210 Tilapalvelu-liikelaitos* 62 71 Ravintopalvelu-liikelaitos* 26 30 Yhteensä 743 749 päättynyt 31.12.2014 Tilintarkastajan palkkiot 2014 2013 BDO Audiator Oy Tilintarkastuspalkkiot 5574 10269 Tlintarkastajan lausunnot 248 2145 Tarkastuslautakunnan sihteerin tehtävät 8684 Muut palkkiot 20384 5637 Yhteensä 34890 18051 100

KITTILÄN KUNTAKONSERNIN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT Konsernin oman pääoman erät Peruspääoma 1.1. 10781980 Muutokset tilikaudella 3823 Peruspääoma 31.12. 10785803 Rahastot Muut omat rahastot 1.1. 3378997 Muutokset tilikaudella 107321 Muut omat rahastot 31.12. 3271676 Tilikauden tulos Ed. tilikausien yli-/alijäämä 1.1. 14570115 Tilikauden siirrot 609890 Ed. tilikausien yli-/alijäämä 31.12. 15180005 Tilikauden yli-/alijäämä 31.12. 3098203 Konsernitaseen laatimista koskevat liitetiedot: Konserniin on yhdistelty kaikki tytäryhteisöt ja kuntayhtymät, joissa kunta on jäsenenä. Ounastähti kehittämiskuntayhtymän maksama osinkotulo 1 250 000 vuodelta 2013 on eliminoitu vuoden 2014 tilinpäätöksessä omistusosuuden suhteessa. Vähemmistöosuudet on erotettu konsernin omasta pääomasta. Osakkuusyhteisöjen tilinpäätöstiedoista on yhdistelty omistusosuuden mukainen määrä tilikauden tuloksesta ja kirjattu hankintamenon oikaisu ed. tilikauden tuloksesta. Asuntosäätiö on kirjannut tuloslaskelman satunnaisten kulujen ja taseen muut osakkeet ja osuudet tilille Kiinteistö Oy Veitsikairan osakepääoman poiston 63 319,90 euroa. Ostot ja myynnit, saamiset ja velat Konserniin yhdistettyjen tytäryhteisöjen väliset olennaiset keskinäiset saamiset ja velat on eliminoitu. Kuntayhtymien keskinäiset saamiset ja velat on eliminoitu omistusosuuden suhteessa. Poikkeavat tilikaudet: Levi Ski Resort Oy:n tilikausi on 1.10.2014-30.9.2014 Levi Golf 6 Country Club Oy:n tilikausi on 1.10.2014-30.9.2014 Suunnitelmapoistojen oikaisu: Kiinteistöyhtiöiden käyttöomaisuuden poistot on oikaistu suunnitelmapoistojen mukaisiksi. 101

KITTILÄN KUNNAN TILAPALVELULIIKELAITOS TASEKIRJA 31.12.2014 102

Sisällys 1. Johtajan katsaus... 3 2. Organisaatio... 4 3. Toiminta... 5 3.1 Kiinteistöjen kunnossapito... 6 3.2 Kiinteistönhoito... 7 3.3 Siivous... 7 3.4 Investoinnit... 8 3.5 Kustannus- ja tuloseuranta... 8 4. Sisäinen valvonta ja riskien hallinta... 9 5. Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen... 9 6. Tilinpäätös ja tunnusluvut... 10 6.1 Tuloslaskelma... 11 6.2 Rahoituslaskelma... 12 6.3 Tase 31.12.2014... 13 6.4 Tasetta koskevat liitetiedot... 15 6.5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista... 16 6.6 Luettelo tositelajeista... 16 7. Kittilän kunnan Tilapalveluliikelaitoksen vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen... 17 103

3 1. Johtajan katsaus Vuosi 2014 oli Kittilän kunnan Tilapalveluliikelaitoksen kuudes ja viimeinen toimintavuosi. Kunnanvaltuusto on päättänyt lakkauttaa Tilapalveluliikelaitoksen 1.1.2015 alkaen. Tilikauden lopussa omina kohteina oli 58 rakennusta, joissa oli yhteensä 49 045 m². Uusina kohteina tuli Päiväkoti Pikkumettä 1 142 m² ja Urheiluhalli 1 655 m². Palveluja myytiin omien kohteiden lisäksi 30 kohteelle. Kunnan itsensä tarvitsemien hallinto-. koulu-, sosiaali- ja vapaa-ajan tilojen lisäksi asuntoja ja teollisuustiloja oli vuokralla 194 kpl. Tulosta rasittaa sisäilman laadun johdosta tyhjänä olevat kiinteistöt, kuten Majari ja Säästökulma, joista on kuluja mutta ei tuloja. Tilikausi näyttää ylijäämää 53 673. 104

4 2. Organisaatio Kittilän kunnan Tilapalveluliikelaitos kunnallisena liikelaitoksena vastaa kunnan omistuksessa ja hallinnassa olevista rakennetuista kiinteistöistä ja toimitiloista, rakennusomaisuuden kehittämisestä, toimitilojen ylläpidosta sekä vuokrauksesta kunnan eri toimintojen käyttöön ja ulkopuolisille. Tilapalveluliikelaitoksen johtokunta vastaa toiminta-ajatuksen sekä kunnanvaltuuston määrittämien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteuttamisesta. Se ohjaa ja valvoo rakennetun kiinteistö- ja tilaomaisuuden tuottavuutta ja tehokasta käyttöä. Tilapalveluliikelaitoksen toiminta on jaettu kiinteistöjen kunnossapidon, kiinteistönhoidon ja siivouksen toiminta-alueisiin. Jokaisella toiminnallisella alueella on vastuuhenkilö, joka vastaa käytännön toiminnasta (hankinnat, irtaimisto, työvuoro-, päivystys- ja vuosilomajärjestelyt, talouden seuranta, talousarviot, työturvallisuus ja oman sektorin laskujen tarkastus). Kuva 1. Tilapalveluliikelaitoksen organisaatio. Liikelaitoksen johtaja: Rakennusmestari: Kiinteistöjohtaja Siivoustyönjohtaja: Kurula Lauri, tekninen johtaja Hettula Lauri Vierimaa Sakari 30.9.2014 saakka Nilivaara Marko 1.12-31.12.2014 Tapio Helena 105

5 Tilapalveluliikelaitoksen johtokunnan kokoonpano toimikaudella 2013-2016 (Kunnanvaltuusto 10 28.1.2013): varsinaiset jäsenet: Similä Risto, pj. Fagerholm Raili, 1. vpj Ijäs Anne-Marie, 2. vpj Lepola Sauli Mäntymaa Vuokko Kuusela Mika Ovaskainen Ahti Siitonen Veikko Vierelä Merja henk. koht. varajäsenet: Jokiniemi Esko Toivanen Marita Laine Juha Ranta Urpo Pääkkölä Eveliina Kumpulainen Hannu Vaara Yrjö Papinaho Arttu Autti Annikki 3. Toiminta Tilapalveluliikelaitoksen johtokuntana toimiva tekninen lautakunta kokoontui 12 kertaa. Kokouksissa käsiteltiin yhteensä 123 asiaa. Tilapalvelu- ja ravintopalveluliikelaitoksen yhteisiä työpaikkakokouksia pidettiin 15 kertaa. Liikelaitoksen henkilöstö osallistui vuoden aikana seuraaviin koulutuksiin. koulutus osallistuja pv Puhtausalan Taito-päivät siivoustyönjohtaja 1 laitosapulaiset siivoojat Turvallisuusvastuut ym., laitoshuollon merkitys laitosapulaiset 1 potilasturvallisuudelle, videokoulutus Työpaikkakouluttajakoulutus laitosapulainen 0,5 Työpaikkakouluttajakoulutus siivoustyönjohtaja 1 kiinteistöjohtaja KVTES-ajankohtaispäivä, videokoulutus siivoustyönjohtaja 1 Kehityskeskustelut Kittilän malliin siivoustyönjohtaja 1 Viestintä- ja johtaminen siivoustyönjohtaja 2 rakennusmestari kiinteistöjohtaja tekninen johtaja Buildercom sähköinen huoltokirja kiinteistöjohtaja 1 rakennusmestari toimistovirkailija Kuluttajaverkkolaskutus toimistovirkailija 1 106

6 3.1 Kiinteistöjen kunnossapito Kunnossapitoon arvioidut määrärahat 335 220 vastaavat kiinteistömassan uusarvosta 0,4 %. Kiinteistökohtainen käyttö ei ole tasaista vuosikohtaisesti, vaan kohdistuu vuosittain tarpeen mukaan. Kiinteistöjen kunnossapitoon käytettiin yhteensä 420 905, joka vastaa 0,5 % kiinteistömassan uusarvosta. Kiinteistön kunnossapidon alueella suoritettiin tavanomaisten korjaus- ja vuosihuoltotöiden lisäksi Lanssitien kerhorakennuksen saneerauksen viimeistelytyöt, ukkosen aiheuttamat korjaukset automaatioon, Lanssitien rivitalojen F, G ja H vesivahinkokorjaukset, Alakylän päiväkodin vesivahinkokorjaukset sekä väistötilojen saattaminen määräysten ja ohjeiden mukaiseen kuntoon. Vahingoista saatavat vakuutuskorvaukset tuloutuvat vuonna 2015. Sirkan päiväkodin saneerauksen ajan väistötiloina on toiminut Tepaston koulu, Sirkan vanha koulu sekä yksityisiltä vuokratut 2 omakotitaloa Sirkassa. Kittilässä väistötiloina on toiminut myös 2 yksityisiltä vuokrattua omakotitaloa, kunnes uusi päiväkoti otettiin käyttöön 1.8.2014. Hammashoitolan varsinaiset tilat terveyskeskuksessa ovat olleet pois käytöstä sisäilmaongelmien vuoksi maaliskuusta 2014 lähtien. Pikku-Muksulan tilat ovat toimineet hammashoitolan väistötiloina. Kittilän yläkoulun peruskorjaustöiden aikaisina väistötiloina on käytetty Päiväkoti Pikkumettän ja nuorisotila Käen tiloja. Lanssitien kerhorakennuksen väistötiloina käytettiin entisiä eläinlääkärin tiloja (Tuomarintie 6). Oppilasmajoitustoiminta sekä kouluterveydenhoitajan ja kuraattorin vastaanottotilat toimivat edelleen Opettajien asuinrakennuksen asuntotiloissa oppilasasuntola Majarin sisäilmaongelmien vuoksi. Säästökulman yläkerran toimistotilat eivät olleet vuokrauskäytössä sisäilmaongelmien vuoksi. Vakituisen henkilöstön (6) lisäksi kiinteistöjen kunnossapidon alueella työskenteli määräaikaisena 2 henkilöä (1,32 henkilötyövuotta). Työharjoittelussa oli 1 henkilö (0,41 htv). Vuokrakohteet eivät sisälly taulukon lukuihin. 31.12.2012 31.12.2013 31.12.2014 kpl m² kpl m² kpl m² hallintorakennukset 1 2 421 1 2 421 1 2 421 sosiaalitoimen rakennukset 11 10 838 11 10 838 11 10 838 koulutoimen rakennukset 16 16 969 16 16 969 17 18 111 vapaa-ajan rakennukset 5 4 556 5 4 556 6 6 211 asuinrakennukset 15 5 465 15 5 465 15 5 465 muut rakennukset 8 5 999 8 5 999 8 5 999 yhteensä 56 46 248 56 46 248 58 49 045 107

7 3.2 Kiinteistönhoito Kiinteistönhoidon henkilöresursseja käytettiin omien rakennusten tavanomaisiin kiinteistönhoitotöihin ja myytävien kiinteistönhoitopalveluiden tuottamiseen. Kiinteistönhoitopalveluita myytiin Kittilän Vuokratalot Oy:lle, Kiinteistö Oy Levin Vuokrataloille, Kiinteistö Oy Veitsikairalle, Asuntosäätiö Kittilälle ja Kittilän Vanhustenkotiyhdistys ry:lle. 31.12.2012 31.12.2013 31.12.2014 omat kohteet (rakennukset) 56 56 58 palvelujen myyntikohteet 30 30 30 yhteensä kpl 86 86 88 Kiinteistönhoidon alueella työskenteli vakituisen henkilöstön (9 hlö) lisäksi määräaikaisesti kunnan työllistämistöiden palkkatuella työllistettynä 16 henkilöä (4,76 htv). Kiinteistönhoidon toiminta-alue vastaa myös rakennusten ja huoneistojen vuokrahallinnasta. Vuokrahallinnassa hyödynnettiin Haahtela-kehitys Oy:n Kiinteistötietojärjestelmää. Järjestelmässä ylläpidettiin rakennus-, tila- ja käyttäjätietoja sekä vuokrasopimus- ja laskutustietoja. 31.12.2012 31.12.2013 31.12.2014 kpl kpl kpl asuinhuoneistot 111 111 111 palveluasunnot 72 72 72 teollisuustilat 11 11 11 asuntolahuoneet 10 0 0 yhteensä kpl 204 194 194 Vuokra-asuntojen ja teollisuustilojen vuokratasoa ylläpidettiin elinkustannusindeksin muutosta vastaavilla indeksitarkistuksilla. Pääoman korkona käytettiin 4,5 % laskettuna rakennuksen nykyarvosta. Palvelutalo Koivukodin asuntojen pääomavastike määräytyy Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n lyhennysten ja koron laskentaperusteiden mukaisesti. Kunnan toimintoihin vuokrattavien rakennusten ja tilojen vuokrat perittiin käyttäjiltä käytettävien tilojen suhteessa talousarviossa esitettyjen ennakoitujen lopullisten rakennusten kustannusten mukaisesti. 3.3 Siivous Siivouspalvelu piti sisällään kunnan käytössä olevien kiinteistöjen puhtaanapidon ja ulkopuolisille myydyt siivouspalvelut. Siivottavia kiinteistöjä oli yhteensä 55 kpl. Kiinteistöt sijaitsivat kirkonkylällä ja sivukylissä. Vakituista siivoushenkilöstöä oli 27, joista laitosapulaisia 11. Määräaikaisesti kunnan työllistämistöiden palkkatuella työllistettynä työskenteli 3 henkilöä (0,83 htv) ja oppisopimuksella 3 henkilöä (1,59 htv). Osa siivouspalveluista ostettiin yrityksiltä (n. 1 720 tuntia). 108

8 3.4 Investoinnit Tilapalveluliikelaitoksella ei ollut investointeja. Kunta on suorittanut tarvittavat investoinnit ja luovuttanut ne valmiina velaksi liikelaitokselle. Valmistuneita kohteita vuonna 2014 olivat Kittilän kirkonkylän Päiväkoti Pikkumettä ja Urheiluhalli. Peruskorjausinvestointitöinä valmistuivat Kokkohalli ja Nuorisotila Käki. Tilapalveluliikelaitos suoritti valmistuneiden investointien lisäksi koko rakennuskannasta kunnalle poiston verran lyhennystä, yhteensä 996 085,84 ja velalle korkoa Kittilän kunnan velkojen painotetun keskikoron (2,2967 %) mukaan yhteensä 340 946,20. 3.5 Kustannus- ja tuloseuranta Tilapalveluliikelaitoksen kustannus- ja tuloseuranta on jaettu eri pääluokkiin; hallinto, kunnossapito, palvelujen myyntitoiminta ja rakennukset/liittymät. Kustannuksia ja tuloja seurataan kustannuspaikoittain. Seurantaa tehostetaan ja monipuolistetaan kiinteistönhoidon, rakennusten, vuosikorjausten, siivouksen, jätehuollon ja ulkoalueiden puhtaanapidon tunnisteilla. Hallinnon ja kunnossapidon kustannukset vyörytetään rakennusten kustannuksiksi. Hallinnon kustannusten jakoperusteena käytetään neliöitä. Kunnossapidon kustannusten jakoperusteena käytetään työn kohdentumista suoritepaikkaan. Kuva 2. Tilapalveluliikelaitoksen kustannus- ja tuloseuranta 109

9 4. Sisäinen valvonta ja riskien hallinta Tilapalveluliikelaitoksen sisäisen valvonnan avulla pyritään hallitsemaan sekä tunnistamaan ja ennaltaehkäisemään toiminnan riskejä. Valvonnan järjestely perustuu Kittilän kunnan hallintosääntöön, kunnanhallituksen hyväksymään sisäisen valvonnan ohjeeseen ja Tilapalveluliikelaitoksen johtosääntöön sekä kunnanhallituksen ja johtokunnan määrittelemiin toimintasääntöihin, joissa on määritelty mm. kunnallisten ilmoitusten tiedottaminen, tilaajavastuulain noudattaminen, toimielinten ja viranhaltijoiden vastuut, nimenkirjoitus- ja laskujen hyväksymisoikeudet. Tilapalveluliikelaitoksen koko organisaatio vastaa kukin omalta osaltaan lakien, sääntöjen ja ohjeiden noudattamisesta tehtävissään. Riskeihin Tilapalveluliikelaitos on varautunut mm. sisäisen valvonnan, vakuutusten ja henkilöstön koulutuksen avulla. Olemassa olevia omaisuuteen ja henkilöstöön kohdistuvia tiedostettuja riskejä ja vaaratekijöitä ovat mm.: ikääntynyt rakennuskanta kiinteistöjen ikääntyneet sähkö-, vesi-, viemäri-, ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmät luonnon aiheuttamat vaarat, esim. tulva, myrskyt ilkivalta henkilöstön sijaistarve 5. Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Tavoite Arviointikriteeri Mittarit Tavoitetaso Kiinteistöjen vuosittaisen korjausvastuun ylläpitäminen kunnan kiinteistöt korjausvastuun määrittäminen kaikki kiinteistöt Kunnan kiinteistöjen vuosittainen korjausvastuun ylläpitäminen edellyttää pohjaksi nykyisen korjausvastuun määrittämistä kiinteistöille. Korjausvastuun määrittämiseksi kiinteistölle tarvitaan yksityiskohtaista tietoa alueesta, rakennuksesta, rakenteista, koneista ja laitteista, käytöstä sekä korjaushistoriasta rakennuksen eri osissa. Kiinteistöjä on 58 kpl, korjausvastuu on määritelty 12 kiinteistöön. Korjausvastuun määrittäminen kaikkiin kohteisiin vaatii 3-4 kk työmäärän. Kiinteistöjohtajan irtisanouduttua, ei kapasiteettia työn eteenpäin viemiseen ollut. Uusi kiinteistöpäällikkö tuli toimeen tilivuoden jälkeen. 110

10 6. Tilinpäätös ja tunnusluvut Tuloslaskelmaosan toteutuminen: toteuma 2013 TA 2014 toteuma 2014 toimintatuotot 5 053 256 5 708 160 5 671 980 toimintakulut -3 953 166-4 186 890-4 353 855 toimintakate/jäämä 1 100 090 1 521 270 1 318 125 muut rahoitustuotot 27 1 309 korkokulut -312 188-429 800-342 246 muut rahoituskulut -10 rahoitustuotot ja - kulut -312 161-429 800-340 946 vuosikate 787 928 1 091 470 977 179 poistot ja arvonalentumiset -884 851-1 033 370-996 086 satunnaiset tuotot ja kulut tilikauden tulos -96 922 58 100-18 907 varausten ja rahastojen muutos 72 580 72 580 tilikauden yli-/alijäämä -24 342 58 100 53 673 Kunta laskutti Tilapalveluliikelaitokselta 342 246 korkoa kunnan velkojen (31.12.2014) painotetun keskikoron 2,2967 % mukaan. Tilikauden poistot olivat yhteensä 996 086. Taseessa pysyviin vastaaviin kuuluvat rakennusomaisuuden hankintamenot on jaksotettu kuluvan tilikauden kuluksi ennalta laaditun rakennuskohtaisen poistosuunnitelman mukaisesti. Poistoaikoina käytetään: poistomenetelmä poistoaika/v hallinto- ja laitosrakennukset tasapoisto 30 asuinrakennukset tasapoisto 30 muut rakennukset tasapoisto 15 koneet ja kalusto tasapoisto 3-5 Tilapalveluliikelaitoksen tilikauden 2014 tulos on -18 906,79. Terveyskeskuksen saneeraukseen liittyvän investointivarauksen purkamisesta johtuvaa poistoeroa on tuloutettu 72 580,06, joten tilikauden ylijäämä on 53 673,27. Tilapalveluliikelaitoksen johtokunta esittää tilikauden ylijäämän 2014 siirtämistä yli-/alijäämä tilille. 111

11 6.1 Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2013 1.1.-31.12.2014 Toimintatuotot Myyntituotot 462 291,72 564 560,73 Maksutuotot 59 368,36 76 362,29 Tuet ja avustukset 7 138,85 10,00 Muut toimintatuotot 4 524 457,11 5 031 046,98 Toimintatuotot 5 053 256,04 5 671 980,00 Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -1 381 100,95-1 479 980,96 Henkilösivukulut Eläkekulut -255 532,14-279 495,27 Muut henkilösivukulut -84 171,20-71 219,39 Henkilöstökulut -1 720 804,29-1 830 695,62 Palvelujen ostot -676 183,09-831 435,20 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 473 573,31-1 582 819,96 Avustukset Muut toimintakulut -82 605,69-108 903,97 Toimintakulut -3 953 166,38-4 353 854,75 TOIMINTAKATE 1 100 089,66 1 318 125,25 Rahoitustuotot ja -kulut Muut rahoitustuotot 27,22 1 309,38 Korkokulut -312 188,49-342 245,97 Muut rahoituskulut -9,61 Rahoitustuotot ja -kulut -312 161,27-340 946,20 VUOSIKATE 787 928,39 977 179,05 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot Poistot rakennuksista -876 761,57-964 538,08 Poistot kiint. rakenteista -8 089,17-31 547,76 Poistot koneista ja kalustosta Suunitelman mukaiset poistot -884 850,74-996 085,84 Satunnaiset tuotot ja kulut TILIKAUDEN TULOS -96 922,35-18 906,79 Varausten ja rahastojen muutos Poistoeron muutos 72 580,06 72 580,06 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ -24 342,29 53 673,27 toimintatuotot/toimintakulut, % 127,8 130,3 vuosikate/poistot,% 89,0 98,1 vuosikate, /asukas 121,73 151,20 asukasmäärä 6 473 6 463 112

12 6.2 Rahoituslaskelma 2013 2014 Kassavirta/varsinainen toiminta ja investoinnit Vuosikate 787 928,39 977 179,05 Muut satunnaiset kulut Tulorahoitus 787 928,39 977 179,05 Käyttöomaisuusinvestoinnit -1 600 021,28-6 141 200,15 Rahoitusosuudet investointeihin 104 707,00 Käyttöomaisuuden myyntitulo Kassavirta/varsinainen toiminta ja investoinnit -707 385,89-5 164 021,10 Rahoitustoiminnan kassavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennys Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääom. muutokset -3 619,02-157,84 Pitkäaikaisten saamisten muutokset -14820 Lyhytaikaisten saamisten muutokset -235 414,96 207 422,70 Korott. pitkä- ja lyhytaik. velkojen muutos 869 574,72 4 867 213,29 Muut maksuvalmiuden muutokset 630 540,74 5 059 658,15 Rahoitustoiminnan kassavirta 630 540,74 5 059 658,15 Kassavarojen muutos -76 845,15-104 362,95 Kassavarat 31.12 171 164,39 66 801,44 Kassavarat 1.1 248 009,54 171 164,39 Kassavarojen muutos -76 845,15-104 362,95 113

13 6.3 Tase 31.12.2014 VASTAAVAA 2013 2014 Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Tietokoneohjelmistot 1 500,00 Aineettomat hyödykkeet 1 500,00 Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 16 735 504,42 21 910 666,49 Kiinteät rakenteet ja laitteet 315 478,04 283 930,28 Koneet ja kalusto Aineelliset hyödykkeet 17 050 982,46 22 194 596,77 Pysyvät vastaavat 17 050 982,46 22 196 096,77 Vaihtuvat vastaavat Saamiset Pitkäaikaiset saamiset Muut siirtosaamiset muilta Kunnan sisäiset myyntisaamiset 14 820,00 Pitkäaikaiset saamiset 14 820,00 Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset Kiinteistönhoitopalv. verollinen 55 644,90 1 992,12 Siivouspalvelut, veroton 7 378,01 9 030,71 Vuokralaskutukset 425 488,05 281 071,71 Tilaliikelaitoksen palvelut 9 305,22 9 296,48 Kertalaskut alv. 0 % 149 583,47 137 960,83 Saatavien tili -100,00 1 530,00 Myyntireskontran välitili Myyntireskontran selvittelytili -1 029,34 Myyntisaamiset 646 270,31 440 881,85 Muut saamiset Arvonlisäverosaamiset 55 309,33 114 202,30 Muut saamiset 55 309,33 114 202,30 Lyhytaikaiset saamiset 701 579,64 555 084,15 Siirtosaamiset Muut siirtosaamiset 60 927,21 Saamiset 762 506,85 569 904,15 Rahat ja pankkisaamiset Nordea, 123130-110752 171 164,39 66 801,44 Rahat ja pankkisaamiset 171 164,39 66 801,44 Vaihtuvat vastaavat 933 671,24 636 705,59 VASTAAVAA 17 984 653,70 22 832 802,36 114

14 VASTATTAVAA 2013 2014 Oma pääoma Edellisen tilikauden yli-/alijäämä 49 208,63 24 866,34 Tilikauden yli-/alijäämä -24 342,29 53 673,27 Oma pääoma 24 866,34 78 539,61 Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset Poistoero 1 451 601,12 1 379 021,06 Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset 1 451 601,12 1 379 021,06 Toimeksiantojen pääomat Muut toimeksiantojen pääomat 1 606,72 1 448,88 Toimeksiantojen pääomat 1 606,72 1 448,88 Vieras pääoma Pitkäaikainen Muut velat Sisäiset muut velat 15 071 606,66 20 361 738,02 Muut velat 15 071 606,66 20 361 738,02 Pitkäaikainen 15 071 606,66 20 361 738,02 Lyhytaikainen Ostovelat Ostoreskontra/Kirjauspiste 02 1 167 916,07 762 054,79 Ostovelat 1 167 916,07 762 054,79 Muut velat sosiaaliturvamaksuvelka -147,28 Ravintopalvelulle tilitettävät Muut velat -147,28 Siirtovelat Lomapalkkajaksotus Lomapalkkajaksotus 225 000,00 250 000,00 Lomapalkkajaksotus 225 000,00 250 000,00 Muut siirtovelat Työttömyysv.m/työnantaja 9 074,39 Työttömyysv.m/palkansaaja 6 093,05 Muut vakuutusmaksut 20 581,51 KuEl-maksu/työnantaja KuEl-maksu/palkansaaja 6 455,12 Muut siirtovelat muille Muut siirtovelat 42 204,07 Siirtovelat 267 204,07 250 000,00 Lyhytaikainen 1 434 972,86 1 012 054,79 Vieras pääoma 16 506 579,52 21 373 792,81 VASTATTAVAA 17 984 653,70 22 832 802,36 115

15 Taseen tunnusluvut: 2013 2014 omavaraisuusaste, % 8,21 6,49 suhteellinen velkaantuneisuus, % 326,65 376,39 lainakanta 31.12 15 071 606,66 20 361 738,02 lainat /asukas 2 328,38 3 150,51 asukasmäärä 6 473 6 463 6.4 Tasetta koskevat liitetiedot Aineelliset hyödykkeet Pysyvien vastaavien hyödykkeet rakennukset koneet ja kalusto yhteensä Poistamaton hankintameno 1.1. 16 735 504,42 315 478,04 17 050 982,46 Lisäykset tilikauden aikana 6 814 700,15 6 814 700,15 Rahoitusosuudet tilikaudella -675 000,00-675 000,00 Vähennyket tilikauden aikana Siirrot erien välillä Tilikauden poisto -964 538,08-31 547,76-996 085,84 Arvonalennukset ja niiden palautukset Poistamaton hankintameno 31.12. 21 910 666,49 283 930,28 22 194 596,77 Arvonkorotukset Kirjanpitoarvo 31.12.2014 21 910 666,49 283 930,28 22 194 596,77 116

16 6.5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista Päiväkirja Pääkirja Atk-tulosteina Atk-tulosteina 6.6 Luettelo tositelajeista Taseen alkusaldot 200 1000-1999 Muistiotositteet 201 10000-14999 Tiliotekirjaus 202 15000-19999 Rondo ostolaskut 211 100000-199999 Ostoreskontran suoritukset 213 30000-41999 Vuokralaskutus 220 44000-49999 Tilaliikelaitoksen palvelut alv 24 % 221 55000-56999 Kiinteistönhoitopalvelut, verollinen 222 50000-54999 Siivouspalvelut, veroton 223 70000-79999 Kertalaskut verottomat 235 57000-57999 Myyntireskontran suoritukset 236 60000-60999 Myyntireskontran viitesuoritukset 237 61000-61999 Palkkojen välitili 240 63000-63999 Poistot käyttöomaisuudesta 299 90000-99999 Kirjanpitokirjat säilytetään paperitulosteina, päiväkirja 10 vuotta, pääkirja pysyvästi ja paperiset tositteet vähintään 10 vuotta Kittilän kunnan toimesta. Rondo-ostoreskontrassa olevat laskut säilytetään erillisen sopimuksen mukaan sähköisesti Lapin Informaatioteknologia Oy:n palvelimella. 117

KITTILÄN KUNNAN RAVINTOPALVELULIIKELAITOS TASEKIRJA 31.12.2014 118

Sisällys 1. Johtajan katsaus... 3 2. Organisaatio... 4 3.Toiminta... 6 3.1 Toiminta eri työkohteissa... 7 3.2 Ateriamäärät... 8 3.3 Investoinnit... 9 3.4 Kustannus- ja tuloseuranta... 9 4. Sisäinen valvonta ja riskien hallinta... 10 5. Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen... 11 6. Tilinpäätös ja tunnusluvut... 11 6.1 Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut... 12 6.2 Rahoituslaskelma... 13 6.3 Tase 31.12.2014... 14 6.4 Tasetta koskevat liitetiedot... 16 6.5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista... 17 6.6 Luettelo tositelajeista... 17 7. Kittilän kunnan Ravintopalveluliikelaitoksen v.2014 tilinpäätöksen hyväksyminen... 18 Tilintarkastusmerkintä... 19 119

1. Johtajan katsaus Vuosi 2014 oli Ravintopalveluliikelaitoksen kuudes ja viimeinen toimintavuosi. Ravintopalveluliikelaitoksen toiminta päättyi 31.12.2014 (Kunnan valtuusto 50 30.9.2013) Liikelaitos piti sisällään Kittilän kunnan ravintopalveluyksiköt ja ravintopalveluhenkilöstön. Liikelaitoksen toimintayksiköt olivat jakaantuneet valmistuskeittiöihin ja jakelukeittiöihin. Valmistuskeittiöitä oli kolme isompaa ravintokeskusta ja kolme pienempää keittiötä. Jakelukeittiöitä oli kaksi. Liikelaitoksen henkilöstöä on liikuteltu tarpeen vaatiessa eri toimintayksiköiden välillä. Tämä on tuonut avoimuutta, lisännyt yhteen kuuluvuutta sekä arvostusta eri henkilöstöryhmien ja toimintayksiköiden välillä. Tilikausi näytti 171 143,80 ylijäämää. Vuoden lopulla tehtiin tilikauden tuloksen tasaus. Kittilän kunnalle palautettiin ravintopalveluliikelaitokselle vuodelle 2014 myönnetty avustus 20 000, mikä oli kohdennettu Koivukodin ruokasalin linjastolounaan hintaan. Eri hallintokuntien tasaus toteutettiin tilattujen- ja toimitettujen tuotteiden myyntimäärien erotuksella. Eri hallintokunnille palautettu osuus oli seuraava. Sosiaalitoimi 33 251,83, Terveystoimi 32 075,13, Kotipalvelu 29 331,98, Päiväkodit 8 468,56, Koulut 46 301,66 ja Esikoulut 1714,65. Vuoden 2014 tilikauden lopullinen tulos on 0. Liikelaitoksen talousarviossa ennakoitiin maksettavan kunnalle poistoja 105 790 ja korkoja 590 yht. 106 380. Tilikauden lopussa poistojen ja korkojen toteutuma oli 27 729,04. Kunta on perinyt Ravintopalveluliikelaitokselta korot vuoden alun tasearvon mukaan. Tulevan vuoden haasteena tulee edelleen olemaan ammattitaitoisen henkilöstön saaminen varsinkin matkailusesonkien ja lyhempien sijaisuuksien aikoina. 120

2. Organisaatio Kittilän kunnan Ravintopalveluliikelaitos kunnallisena liikelaitoksena vastaa kunnan ravintopalveluista. Toiminnan tehtävänä on tuottaa laadukkaita ja terveyttä edistäviä ravintopalveluja kustannustehokkaasti koko kunnan alueella lapsista vanhuksiin. Liikelaitoksen johtokunta vastaa toiminta-ajatuksen sekä kunnanvaltuuston määrittämien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteuttamisesta. Se ohjaa ja valvoo liikelaitoksen toimintaa. Liikelaitoksen toiminta on jaettu eri toimintayksiköihin. Jokaisella toiminnallisella alueella on vastuuhenkilö, joka vastaa käytännön toiminnasta (ateriapalvelun laadun seuranta ja siitä vastaaminen, elintarvikehankinnat sopimuksia noudattaen, ruuanvalmistukseen tarvittavat astiahankinnat ohjeita noudattaen, irtaimiston huolto valvonta ja tehokas käyttö, talouden seuranta, työturvallisuus, ateriamäärien seuranta ja ilmoitukset laskutusta varten, laskujen asiatarkistus, omavalvonnan toteutumisen seuranta ja käytännön töiden ohjaus ja seuranta sekä käytännön töihin osallistuminen). Kuva 1 Ravintopalveluliikelaitoksen organisaatio 121

Ravintopalveluliikelaitoksen johtokunnan kokoonpano toimikaudella 2013 2016 (Kunnanvaltuusto 10 28.1.2013): varsinaiset jäsenet: Similä Risto, pj. Fagerholm Raili, 1.vpj Ijäs Anne- Marie, 2.vpj Lepola Sauli Mäntymaa Vuokko Kuusela Mika Ovaskainen Ahti Siitonen Veikko Vierelä Merja henkilökohtaiset varajäsenet: Jokiniemi Esko Toivanen Marita Laine Juha Ranta Urpo Pääkkölä Eveliina Kumpulainen Hannu Vaara Yrjö Papinaho Arttu Autti Annikki Liikelaitoksen johtaja: Ravitsemistyönjohtaja: Vastaava ravitsemistyöntekijä Vastaava ravitsemistyöntekijä Kaitala Maire Heikkinen Eija Moilanen Taina Kangas Eija Vakituisen henkilöstön (20) lisäksi ravintopalveluissa työskenteli määräaikaisena Sirkan koulun sivupisteessä Könkäällä 1 henkilö / 0,82htv, ja kunnan työllistämistöiden palkkatuella yhteensä 1henkilöä / 0,68htv. 122

3.Toiminta Ravintopalveluliikelaitoksen johtokuntana toimiva tekninen lautakunta kokoontui seitsemän kertaa. Kokouksissa käsiteltiin yhteensä 37 asiaa. Tila- ja ravintopalveluliikelaitosten yhteisiä kokouksia pidettiin 15 kertaa. Liikelaitoksen henkilöstö osallistui vuoden aikana seuraaviin koulutuksiin ja luentoihin. koulutus Oiva -koulutus osallistuja vastaava ravitsemistyöntekijä ravitsemistyöntekijä pv 6h 6h KVTES - koulutus ravintopalvelujohtaja ravitsemistyöntekijä ravitsemistyöntekijä, 2 6h 6h 2h Kehityskeskustelukoulutus ravintopalvelujohtaja ravitsemistyönjohtaja 6h 6h Ruokalistatyöryhmän koulutus ravintopalvelujohtaja ravitsemistyönjohtaja vastaava ravitsemistyöntekijä, 2 ravitsemistyöntekijä, 4 ravintopalvelujohtaja ravitsemistyönjohtaja vastaava ravitsemistyöntekijä, 2 ravitsemistyöntekijä, 16 ravintopalvelujohtaja ravitsemistyönjohtaja vastaava ravitsemistyöntekijä, 2 ravitsemistyöntekijä, 8 2h 2h 2h 2h 2h 2h 2h 2h 7h 7h 7h 7h ravitsemistyönjohtaja vastaava ravitsemistyöntekijä, 2 ravitsemistyöntekijät, 5 2h 2h 2h Valion koulutus- /myyntinäyttely vastaava ravitsemistyöntekijä ravitsemistyöntekijät, 2 3h 3h Eläketurvatilaisuus ravintopalvelujohtaja ravitsemistyönjohtaja 1,5 h 1,5 h OVA -koulutus ravitsemistyönjohtaja vastaava ravitsemistyöntekijä, 2 ravitsemistyöntekijä, 11 2h 2h 2h 2h 2h 2h ravitsemistyönjohtaja ravitsemistyöntekijä 6h 6h Vanhusten ravitsemushoito Ravintopalveluhenkilöstön info, ajankohtaista Ravintopalveluhenkilöstön koulutuspäivä - ajankohtaista - työterveyshuolto - ekologinen siivous Jamix ruokatuotanto Ravintopalveluhenkilöstön koulutuspäivä - ajankohtaista - työterveyshuolto - ekologinen siivous KVTES -jaksotyönsuunnittelu 123

3.1 Toiminta eri työkohteissa Terveyskeskuksen valmistuskeittiö ja vanhainkodin jakelukeittiö ovat kokopäivälaitoksia ja toimivat vuoden jokaisena päivänä kahdessa vuorossa. Terveyskeskuksen valmistuskeittiö ja vanhainkodin jakelukeittiö vastaavat terveyskeskuksen vuodeosaston, Koivukodin-, hoitokoti Havukan-, vanhainkodin-, palvelutalo Metsolan- ja päiväkotien Pikku Muksulan,Tassulan,Touhulan ja Väinölän ravintopalveluista. Koulujen lomien aikana päiväkoti Muksulan ja Pikkumettän ravintopalveluista. Lisäksi terveyskeskuksen ravintokeskus vastaa kotipalvelun asiakkaista kirkonkylällä ja sivukylillä. Terveyskeskuksen ravintokeskuksessa valmistetaan aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala. Vanhainkodilla valmistetaan aamupala ja päivällinen. Terveyskeskus ja vanhainkoti toimivat saman kustannuspaikan alla. Elintarvikekustannukset on seurannan vuoksi eritelty, 4520 kustannuspaikka on terveyskeskuksen ja 4521kustannuspaikka on vanhainkodin. Koulukeskuksen ravintokeskus toimii yhdessä vuorossa arkisin viitenä päivänä viikossa. Ravintokeskus ei ole toiminnassa koulun lomien aikana. Toiminta päiviä tulee vuodessa188. Koulukeskuksen ravintokeskus valmistaa lounaat lukiolle, yläkoululle, alakoululle ja esikoululle sekä koulun toimintapäivien aikana päiväkoti Muksulaan sekä päiväkoti Pikkumettään. Lisäksi valmistetaan lakisääteiset - ja itse maksavien oppilaiden välipalat. Aamupäiväkerholle valmistetaan aamupala ja iltapäiväkerholle välipala. Sirkan koulun ravintokeskus toimii samoilla periaatteilla kuin kirkonkylän koulukeskuksen ravintokeskus. Sirkan koulun ravintokeskus valmistaa lounaat ja päivälliset sekä viikonlopun ateriat Sirkan päiväkodille. ja päiväkoti Mäntymetsään. Ravintokeskus valmistaa myös lakisääteiset välipalat. Sirkan koulun ravintokeskus toimii ympäri vuoden. Könkään koulu on ollut toiminnassa Sirkan koulun sivupisteenä koko vuoden 2014. Ravintopalvelut pitävät sisällään myös sivukylien ala-asteet (3) Sivukylien koulut valmistavat ateriat ryhmäpäiväkodeille Alakylässä, Kaukosessa ja Raattamassa. Sivukylien keittiöt valmistavat myös lakisääteiset välipalat. 124

3.2 Tuotteet Ravintokeskus terveyskeskus 2009 2010 2011 2012 2013 2014 aamupala 35 150 36 321 40 258 40 969 45 121 43 734 lounas 49 732 53 793 54 211 55 415 57 119 64 805 päivällinen 28 935 31 954 37 423 39 563 39 851 44 222 iltapala 19 280 19 622 18 293 18 457 12 315 15 528 Ravintokeskus koulukeskus 2009 2010 2011 2012 2013 2014 aamupala 1 694 1 740 1 533 1 255 750 653 lounas 119 256 120 657 122 174 115 460 119 619 121 067 välipala 10 864 11 421 12 729 10 695 6 641 4 117 Ravintokeskus Sirkka 2009 2010 2011 2012 2013 2014 aamupala 0 0 0 0 0 0 lounas 34 068 35 129 36 754 35 151 45 791 44 638 välipala 1 862 2 534 3 306 2 810 4 608 3 301 päivällinen 786 1 292 1 841 2 792 3 602 3 839 Keittiö Alakylä 2009 2010 2011 2012 2013 2014 aamupala 0 0 0 0 65 0 lounas 8 739 8 468 7 923 7 213 5095 6 755 välipala 1 635 1 304 1 675 1 433 1480 1 467 Keittiö Kaukonen 2009 2010 2011 2012 2013 2014 aamupala 0 0 0 0 0 0 lounas 6 283 7 861 7 619 6 933 7226 8 034 välipala 593 887 1 097 1 040 1159 1459 Keittiö Raattama 2009 2010 2011 2012 2013 2014 aamupala 0 0 0 0 0 0 lounas 2 124 2 253 2 615 2 299 3089 3 150 välipala 0 311 354 0 0 Päiväkoti kirkonkylä 2009 2010 2011 2012 2013 2014 aamupala 4 822 5 921 6 390 5 346 5353 0 lounas 0 0 0 0 0 0 välipala 7 629 8 970 9 525 7 074 7713 0 Päiväkoti Sirkka ja Mäntymaja 2009 2010 2011 2012 2013 2014 aamupala 4 734 5 113 4 998 7 682 9427 0 lounas 0 0 0 0 0 0 välipala 8 050 9 629 8 126 12 925 13 574 0 päivällinen 0 0 0 0 0 Kotipalvelu 2009 2010 2011 2012 2013 2014 ateriapaketteja 24 576 29 711 36 367 30 811 19 033-125

Koivukodin ruokasalissa on ruokailtu vaihtelevasti. Tarjolla lounas linjastossa on ollut Buffee salaattipöytä, pääruoka, jälkiruoka ja kahvi. Ruokailijoita Koivukodin ruokasalissa aamupalalla oli 5 473, lounaalla oli 13 292 ja päivällisellä 7210. Ruokailijat muodostuivat, Koivukodin ylä- ja alakerran asukkaista, Havukan päiväkerhon kävijöistä ja vähäisessä määrin Kulleron ja kirkonkylän kotipalvelun asiakkaista sekä terveyskeskuksen henkilökunnasta. Ruokailijoita vanhainkodin ruokasalissa aamupalalla oli 7483, lounaalla oli 7546 ja päivällisellä 6979. Vanhainkodin ruokasalin asiakkaat olivat pääsääntöisesti Aakenuksen ja Pallaksen asukkaita sekä henkilökuntaa.. 3.3 Investoinnit Investointeja vuonna 2014 ei tehty. 3.4 Kustannus- ja tuloseuranta Ravintopalveluliikelaitoksen kustannus- ja tuloseuranta on jaettu eri pääluokkiin; Hallinto, Terveyskeskus ravintokeskus, Koulukeskus ravintokeskus, Alakylän koulu keittiö, Kaukosen koulu keittiö, Raattaman koulu keittiö ja Sirkan koulu ravintokeskus. Kustannuksia ja tuloja seurataan kustannuspaikoittain. Toimintakulut muodostuivat henkilöstökuluista, palvelujen ostoista, aineista, tarvikkeista ja muista toimintakuluista. Henkilöstökulut muodostuivat nykyisen henkilöstön henkilöstökulujen mukaisesti. Henkilöstökulut muodostivat toimintakulujen suurimman kuluerän. 126

Kuva 2. Ravintopalveluliikelaitoksen toimintakulut 2014 4. Sisäinen valvonta ja riskien hallinta Ravintopalveluliikelaitoksen sisäisen valvonnan avulla pyritään hallitsemaan sekä tunnistamaan ja ennalta ehkäisemään toiminnan riskejä. Valvonnan järjestely perustuu Kittilän kunnan hallintosääntöön, kunnanhallituksen hyväksymään sisäisen valvonnan ohjeeseen ja liikelaitoksen johtosääntöön sekä kunnanhallituksen ja johtokunnan määrittelemiin toimintasääntöihin, joissa on määritelty mm. kunnallisten ilmoitusten tiedottaminen, tilaajavastuulain noudattaminen, toimielinten ja viranhaltijoiden vastuut, nimenkirjoitus- ja laskujen hyväksymisoikeudet. Sisäinen valvonta on osa johtamista, mutta se on myös osa normaalia jokapäiväistä työtä. Liikelaitoksen koko organisaatio vastaa kukin omalta osaltaan lakien, sääntöjen ja ohjeiden noudattamisesta tehtävissään. Riskit ovat ennalta tarkoin määrittelemättömiä tai tiedostamattomia olemassa olevia vaaratekijöitä. Riskistä ei voi tietää milloin ja miten se tulee kohdattavaksi. Olemassa olevia omaisuuteen ja henkilöstöön kohdistuvia tiedostettuja vaaratekijöitä ja riskejä ovat mm.: henkilöstön sijaistarve raaka-aine kustannusten maailmanlaajuiset hinnanvaihtelut kunnostusta tarvitsevat työtilat ja kalustus luonnon aiheuttamat vaarat, esim. tulva ilkivalta Liikelaitos on varautunut riskeihin mm. sisäisen valvonnan avulla ja vakuutuksilla. Henkilöstölle on järjestetty koulutuksia. 127

5. Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Mittarit Ravintopalveluliikelaitoksen lakkauttaminen. Arviointikriteeri Ravintopalvelun ja laadun säilyttäminen ja henkilöstön työtyytyväisyys Tavoitetaso Laskelmat Toteuma 2014 Ravintopalveluliikelaitoksen tilinpäätös. 6. Tilinpäätös ja tunnusluvut Tuloslaskelmaosan toteutuminen: Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate/jäämä Rahoitustuotot ja -kulut Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset Tilikauden tulos Tilikauden yli-/alijäämä toteuma 2013 1 907 250-1 653 769 253 482-1 121 252 361-109 112 143 249 143 249 TA 2014 1 910 290-1 803 910 106 380-590 105 790-105 790 0 0 toteuma 2014 1 685 076-1 657 247 27 729 27 729-27 729 0 0 tot-% 88,2 91,9 26,1 0,0 26,2 26,2 0 0 Poistot on tehty Kittilän kunnan poistosuunnitelman mukaisesti. Tilikauden poistoja oli yhteensä 27 729. 128

6.1 Tuloslaskelma Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Toimintatuotot Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Eläkekulut Muut henkilösivukulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Muut toimintakulut Toimintakulut TOIMINTAKATE Rahoitustuotot ja -kulut Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut Rahoitustuotot ja -kulut VUOSIKATE Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot TILIKAUDEN TULOS TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 1.1.-31.12.2014 1 685 005,24 1.1.-31.12.2013 1 887 777,20 71,00 1 685 076,24 19 431,50 42,00 1 907 250,70-650 124,23-700 938,40-114 646,50-33 921,03-98 357,31-606 829,32-120 238,91-47 445,24-74 891,80-557 225,42-153 468,81-1 657 347,20 27 729,04-153 028,85-1 653 768,62 253 482,08-1 121,36 27 729,04-1 121,36 252 360,72-27 729,04 0,00-109 111,51 143 249,21 0,00 143 249,21 129

6.2 Rahoituslaskelma 2014 2013 27 729,04 27 729,04 252 360,72-12 860,60 12 220,00 251 720,12 Rahoitustoiminnan kassavirta Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääom. muutokset Lyhytaikaisten saamisten muutokset Korott. pitkä- ja lyhytaik. Muut maksuvalmiuden muutokset Rahoitustoiminnan kassavirta -589,25 72 031,60 153 509,69 224 952,04 224 952,04 187,85-126 474,86-124 268,07-250 555,08-250 555,08 Kassavarojen muutos 252 681,08 1 165,04 Kassavarat 31.12 Kassavarat 1.1 Kassavarojen muutos 307 827,06 55 145,98 252 681,08 55 145,98 53 980,94 1 165,04 Kassavirta/varsinainen toiminta ja investoinnit Vuosikate Käyttöomasuusinvestoinnit Käyttöomaisuuden myyntitulo Kassavirta/varsinainen toiminta ja investoinnit 130

6.3 Tase 31.12.2014 2014 2013 33 348,39 61 077,43 33 348,39 61 077,43 33 348,39 61 077,43 189 984,05 258 662,55 Ateriapalvelut veroll. 1 113,01 1 301,01 Saatavien tili 5 077,96 Myyntisaamiset 196 175,02 259 963,56 41 185,11 24 613,56 VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto Keskener. Hankinnat Aineelliset hyödykkeet Pysyvät vastaavat Vaihtuvat vastaavat Saamiset Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset Ateriapalvelut alv 0 % Muut saamiset Arvonlisäverosaamiset Muut saamiset Lyhytaikaiset saamiset 41 185,11 24 613,56 237 360,13 284 577,12 237 360,13 309 391,73 307 827,06 55 145,98 Siirtosaamiset Muut siirtosaamiset muilta Saamiset 24 814,61 Rahat ja pankkisaamiset Nordea, 123130-110759 Rahat ja pankkisaamiset 307 827,06 55 145,98 Vaihtuvat vastaavat 545 187,19 364 537,71 VASTAAVAA 578 535,58 425 615,14 131

VASTATTAVAA 2014 Oma pääoma Edellisen tilikauden yli/alijäämä 144 660,96 Tilikauden yli-/alijäämä 2013 1 411,75 143 249,21 Oma pääoma 144 660,96 144 660,96 488,88 1 078,13 488,88 1 078,13 Ostovelat Ostoreskontra/Kirjauspiste 03 145 335,26 155 473,06 Ostovelat 145 335,26 155 473,06 Toimeksiantojen pääomat Muut toimeksiantojen pääomat Toimeksiantojen pääomat Lyhytaikainen Muut velat Sisäiset muut velat 171 050,48 Sosiaaliturvamaksuvelka -124,97 Muut velat 171 050,48-124,97 117 000,00 117 000,00 117 000,00 117 000,00 Siirtovelat Lomapalkkajaksotus Lomapalkkajaksotus Lomapalkkajaksotus Muut siirtovelat Työttömyysv.m/työnantaja 7 197,81 Muut siirtovelat muille 330,15 Muut siirtovelat 7 527,96 Siirtovelat 117 000,00 124 527,96 Lyhytaikainen 433 385,74 279 876,05 Vieras pääoma 433 385,74 279 876,05 VASTATTAVAA 578 535,58 425 615,14 Taseen tunnusluvut: 2014 2013 omavaraisuusaste, % asukasmäärä 25,00 6 463 33,99 6 473 132

6.4 Tasetta koskevat liitetiedot Aineelliset hyödykkeet Pysyvien vastaavien hyödykkeet Muut koneet ja kalusto Yhteensä Poistamaton hankintameno 1.1.2014. 61 077 61 077 Lisäykset tilikauden aikana Rahoitusosuudet tilikaudella Vähennykset tilikauden aikana -27 729-27 729 Siirrot erien välillä Tilikauden poisto -27 729-27 729 Arvonalennukset ja niiden palautukset Poistamaton hankintameno 31.12.2014 33 348 33 348 Arvonkorotukset Kirjanpitoarvo 31.12.2013 33 348 33 348 133

6.5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista Päiväkirja Pääkirja Atk-tulosteina Atk-tulosteina 6.6 Luettelo tositelajeista Taseen alkusaldot 300 1000-1999 Muistiotositteet 301 10000-14999 Tiliotekirjaus 302 15000-19999 Ostolaskut muut 310 20000-29999 Rondo ostolaskut 311 100000-199999 Ostoreskontran suoritukset 313 30000-41999 Ateriapalvelut alv. 0 % 314 42000-42999 Ateriapalvelu alv 23 % 315 43000-43999 Myyntireskontran suoritukset 336 60000-60999 Myyntireskontran viitesuoritukset 337 65000-65999 Myyntireskontran oikaisut 338 62000-62999 Palkkojen välitili 340 63000-63999 Poistot käyttöomaisuudesta 399 90000-95000 Kirjanpitokirjat säilytetään paperitulosteina, päiväkirja 10 vuotta, pääkirja pysyvästi ja paperiset tositteet vähintään 10 vuotta Kittilän kunnan toimesta. Rondo-ostoreskontrassa olevat laskut säilytetään erillisen sopimuksen mukaan sähköisesti Lapin Informaatioteknologia Oy:n palvelimella. 134