Kaupunginjohtajan esitys Talousarvio 2019 & taloussuunnitelma 2020 2021
OULU 413 VUOTTA YLI 200 000 ASUKASTA Suomessa eletään suhdannehuipun aikaa, ja myös Oulun seudulla talous kasvaa ja työllisyys paranee. Meidän pitää pystyä investoimaan tulevaisuuteen samalla kun sopeutamme toimintaamme muuttuvaan ympäristöön. Kaupunkiseutujen ja keskuskaupunkien merkitys talouden kasvun alustana korostuu entisestään.
Visio 2026 Valovoimainen Oulu Elinvoimainen Oulu kasvaa ja kansainvälistyy Arvot Vetovoimainen Oulu on pohjoisen luonnon ja kulttuurin kaupunki Pitovoimainen Oulu on hyväntuulinen korkean osaamisen kaupunki Oulun tapa toimia pohjautuu arvoihin, tukee strategisia valintoja sekä ohjaa kaupungin omaa toimintaa. Rohkeus Reiluus Vastuullisuus
KESKEISIÄ TAVOITTEITA TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ KASVAA NUORISOTYÖTTÖMYYS ALENEE JOKAINEN NUORI JATKAA OPISKELUA PERUSKOULUN JÄLKEEN KESTÄVÄÄ LIIKKUMISTA EDISTETÄÄN KESKUSTAN TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN ETENEE JA VETOVOIMA PARANEE DIGITAALINEN OULU VAHVISTUU KUNTALAISTEN OSALLISUUS- JA VUOROVAIKUTUSMAHDOLLISUUDET PARANEVAT OULUSTA EUROOPAN KULTTUURIPÄÄKAUPUNKI 2026
KIIKELIN LÖYLYMAAILMA ALLAS SEA POOL OULU
ASUNTOMESSUALUE
LINNANMAAN KAMPUS
ASEMAN SEUTU
TERWATOWER
TALOUSSUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT vuodelle 2019
Väestönmuutokset Oulussa 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Syntyneiden enemmyys Nettomuutto
Kaupunkien kasvu 2000 2017 ASUKASTA 3000000 2900000 Yli 50 000 asukkaan kaupungit Muu Suomi 2800000 2700000 2600000 2500000 2400000 Lähde: Tilastokeskus.
Kuntien lainakanta sekä rahavarat 1992-2017, /as. 3000 2800 2600 2400 2200 2000 1800 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 Lainakanta Rahavarat 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 15 16 17* 3000 2800 2600 2400 2200 2000 1800 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 25.6.2018/mm Lähde: Tilastokeskus, *tilinpäätösennakko
OULUN TALOUDEN NÄKYMÄ
Oulun kaupungin vuosikate TA2019 n. 58 milj. euroa, poistot 82 milj. euroa, alijäämä n. -23,2 milj. euroa Nettoinvestointitaso n. 135,2 milj. euroa Nettolainanotto 84 milj. euroa, lainasaldo vuoden 2019 lopussa n. 763 milj. euroa Korkokulut 2 %:n mukaan laskettuna n. 13 milj. euroa, kasvua vuoteen 2018 verrattuna n. 2 milj. euroa (korkokulut sisältävät rahoituksen suojauskustannukset) Tulorahoitus ei ole riittävä palvelu- ja investointitarpeisiin nähden KJ-esityksessä Oulun kaupungin toimintakatteen (nettomenot) kasvu verrattuna vuoden 2018 ennusteeseen n. 3,2 %, vastaavasti verorahoituksen (verotulot ja valtionosuudet) kasvu n. 4,1 %. Nettoinvestoinnit= bruttoinvestoinnit - rahoitusosuudet -myynnit Nettolainanotto = pitkäaikaisten lainojen lisäys-pitkäaikaisten lainojen vähennyslyhytaikaisten lainojen muutos
Oulu INVESTOI
Vuosikate / investoinnit 200 180 167 172 187 186 160 140 120 100 80 60 76 136 124 94 143 49 80 115 75 85 76 95 119 76 135 135 116 63 51 58 104 74 Nettoinvestoinnit Vuosikate M 40 20 0 Nettoinvestoinnit = bruttoinivestoinnit - rahoitusosuudet - luovutustulot
Investoinnit, suurimmat erillishankkeet Rakennusinvestoinnit, suurimmat erillishankkeet 1 000 TA 2019 TS 2020 TS 2021 Yhteensä Jokirannan koulun korvaava uudisrakennus 9 000 11 474 21 275 Ouluhalli 9 000 10 858 20 734 Pohjankartanon koulu (peruskorjausmäärärahassa v. 2016 asti) 3 800 3 800 3 800 14 200 Lyseo 700 5 000 6 592 12 968 Maikkulan koulun peruskorjaus 600 5 000 11 995 Laivakankaan koulu laajennus (Jäälin koulu) 5 500 9 999 Lintulammen koulu 500 3 400 5 274 9 200 Tuiran hyvinvointikeskus 4 000 8 722 Leinonpuiston yksikön uudistila Terva-Toppilan koulun tontille 3 037 4 980 8 457 Raksilan lukio 1 400 1 256 7 050 Rita-aukion koulu 3 067 6 680 Metsokankaan yhtenäiskoulu "Ukkometso" 3 334 6 664 Ainolan päiväkodin peruskorjaus ja Heinätorin uusi päiväkoti 300 3 025 6 345 Niemenrannan koulun laajennus 2 535 2 900 5 685 YHTEENSÄ 43 104 41 368 20 666 149 974 Vuokrauskohteina toteutetaan Salonpään koulun korvaava uudisrakennus 7,3 M Hintan päiväkoti 5,8 M Oulunsalon varhaiskasvatus 5,1 M Raksilan ja Linnanmaan paloasemat Pateniemen suuralueen varhaiskasvatuspalvelut 23,5 M 5,0 M Kaupunginjohtajan esitykseen sisältyvät myös Kaupungintalon peruskorjaus 6 M Ainolan päiväkodin korvaava Heinätorin uusi päiväkoti Madetojan pysäköintilaitoksen velvoiteautopaikat 6,3 M 2,4 M
Infrainvestoinnit, suurimmat erillishankkeet Infrainvestoinnit, suurimmat erillishankkeet 1 000 TA2019 TS2020 TS2021 Yhteensä Yhdyskuntalautakunta: Valtatie 4 perusparantaminen 4 500 500 16 000 Yhdyskuntalautakunta: Pateniemenranta 1 000 1 000 500 8 600 Yhdyskuntalautakunta: Oulunportin alue 500 2 500 5 000 8 000 Yhdyskuntalautakunta: Ranta-Toppilan venesatama 500 3 500 1 000 5 300 Yhdyskuntalautakunta: Keskusta-Linnanmaa liikennejärjestelyiden parantaminen 2 000 3 000 5 000 Yhdyskuntalautakunta: Limingantien alikulku 3 000 3 500 YHTEENSÄ 11 500 10 000 6 500 46 400
Investoinnit, suurimmat jatkuvat hankkeet Investoinnit, jatkuvat hankkeet 1 000 TA2019 TS2020 TS2021 Yhteensä RAKENNUKSET: Uusi taseyksikkö: Omarahoitusosuudella rahoitettu korjausrakentamisohjelma 15 000 15 000 18 000 48 000 INFRA JA IRTAIN KÄYTTÖOMAISUUS: YYP: Kadut, tiet, sillat, torit 14 000 14 000 14 000 42 000 YYP: Maanhankinta 6 000 6 000 6 000 18 000 Oulun Vesi: Jätevesiviemäriverkostot 5 035 5 910 5 325 16 270 Peruskunta: Irtain käyttöomaisuus 6 790 4 260 3 390 14 440 Oulun Tietotekniikka: ICT-investoinnit 4 000 4 000 4 000 12 000 YYP: Pääliikenneväylät ja muut liikennejärjestelyt 4 000 4 000 4 000 12 000 Oulun Vesi: Vesijohtoverkostotverkostot 3 530 4 160 3 760 11 450 Siku: Kiinteät rakenteet ja laitteet 2 695 2 698 1 382 6 775 Oulun Vesi: Hulevesiviemäriverkostot 2 005 2 005 2 005 6 015 YHTEENSÄ 63 055 62 033 61 862 186 950
TOIMIALAKOHTAISIA esityksiä
HYVINVOINTIPALVELUT
HYVINVOINTIPALVELUT Talousarviossa pysyminen edellyttää kustannuskasvun taittumista Riskinä on kustannusten kasvun kiihtyminen; palkankorotukset, ostopalvelujen hintojen korotukset ja erikoissairaanhoidon menojen kasvu, palvelutarpeen kasvu Kustannuskasvun hillintään pyritään mm. seuraavilla keinoilla: Rakennemuutosta jatketaan ikäihmisten ja erityisryhmien palveluissa. Kaupunki ja sairaanhoitopiiri ovat käynnistäneet yhteisen selvitystyön, jonka tavoitteena on yhteisten hoito- ja palveluketjujen toimivuuden ja kustannustehokkuuden lisääminen. Hoitajamaksua esitetään käyttöönotettavaksi vastaanottopalveluissa. Talousarvion pitävyys edellyttää merkittäviä rakenteellisia muutoksia ja toimenpiteitä, joita tuodaan erikseen päätettäväksi vuoden 2019 aikana. HYVINVOINTI- PALVELUT Talousarvion pitävyys edellyttää merkittäviä rakenteellisia muutoksia ja toimenpiteitä.
HYVINVOINTIPALVELUT Hyvinvointikeskuksia jatkossa viisi Kuntalaiset saavat jatkossa palveluita viidestä hyvinvointikeskuksesta: Kontinkankaan, Tuiran, Kiimingin, Haukiputaan ja Kaakkurin hyvinvointikeskuksesta. HYVINVOINTI- PALVELUT Myllyojan hyvinvointikeskus muuttuu osaksi Kontinkankaan hyvinvointikeskusta painottuen ikäihmisten ja lapsiperheiden palveluihin. Myllyojan akuuttivastaanotto siirtyy Kontinkankaan hyvinvointikeskukseen. Rajakylän ja Kaijonharjun terveysaseman palvelut siirtyvät Tuiran hyvinvointikeskukseen, kun perusparannus valmistuu vuoden 2019 lopulla. Ikäihmisille suunnattu hyvinvointipiste käynnistyy Rajakylän hoivalla. Ritaharjun lapsiperheiden hyvinvointipisteen suunnittelu jatkuu yhteistyössä sivistys- ja kulttuuripalveluiden kanssa. Perhekeskustoiminta käynnistyy yhteistyössä sivistys- ja kulttuuritoimen kanssa. Lisäksi valmistellaan virtuaalista hyvinvointikeskusta, joka mahdollistaa kuntalaisille tulevaisuudessa nykyistä moninaisemmat digitaaliset sote-palvelut, jotka ovat ajasta ja paikasta riippumattomia eivätkä välttämättä edellytä fyysistä asiointia. Kuntalaiset saavat jatkossa palveluita viidestä hyvinvointikeskuksesta
HYVINVOINTIPALVELUT Hyvinvointipalvelut ja PPSHP kehittävät yhteistyössä hoito- ja palveluketjuja HYVINVOINTI- PALVELUT Tavoitteena toimivat ja sujuvat asiakaslähtöiset hoito- ja palveluketjut ja kustannusten kasvun hillintä. Analyysin kohteina ovat erityisesti 1. oululaisten yli 75- vuotiaiden SOTE-palvelujen käyttö, 2. mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden SOTE-palvelujen käyttö, 3. lasten ja nuorten raskaimpien SOTE-palvelujen käyttö. Tavoitteena on löytää keskeisimmät toiminnan muutoksen tarpeet. Selvitystyön tuloksena tuodaan toimenpide-esitykset päätettäväksi ja toimeenpantavaksi alkuvuonna 2019. Hyvinvointipalvelut ja PPSHP selvittävät ja kehittävät yhteisiä palveluketjuja.
SIVISTYS- JA KULTTUURIPALVELUT
SIVISTYS- JA KULTTUURIPALVELUT Tärkeimmät muutokset Hyvinvoinnin edistäminen Lasten ja oppilaiden määrä palveluiden piirissä kasvaa Digitalisaatio muuttaa toimintatapoja
SIVISTYS- JA KULTTUURIPALVELUT Yhdessä hyvinvointia oululaisille Osallistuvat kuntalaiset Hyvinvointikoulu ja hyvinvointitieto Liikkuva Oulu Vasu ja uudet opetussuunnitelmat utelias luokka ja aktiivinen oppilas Kulttuuri Oulu Sivistysohjelma
SIVISTYS- JA KULTTUURIPALVELUT Alueellinen toiminta lähellä kuntalaista Saumaton palveluketju ja yhden luukun periaate kuntalaiselle Alueen keskeisten toimijoiden yhteistyö Monialaisen osaamisen ja verkostomaisen toiminnan kehittäminen Osallistuminen ja vaikuttaminen lähelle kuntalaista Toimintaa kehitetään yhdessä alueen asukkaiden kanssa Henkilöstön yhteisöllisyys lisääntyy
SIVISTYS- JA KULTTUURIPALVELUT Talousarvio vastaa kasvavaan palvelutarpeeseen, mutta edellyttää toimintatapojen muutosta + Toimintamenot lisääntyvät palvelutarpeen ja tuen tarpeen kasvaessa - Toimintatapamuutokset: Rakenteelliset muutokset Tilojen ja henkilöstön yhteiskäyttö Palvelujen ostojen kustannustehokkuus Varhaiskasvatuksen subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaus ja henkilöstön suhdeluku yli kolmivuotiaille pidetään ennallaan
SIVISTYS- JA KULTTUURIPALVELUT Palveluverkkotyö jatkuu Kaupunginvaltuusto on päättänyt (18.6.2018 61) sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkosta. Linjausten mukainen toimeenpano jatkuu vuonna 2019. Lukioverkosta päätetään omana kokonaisuutena keväällä 2019 koko lukioverkkoa koskevana investointi- ja käyttökustannusselvityksen perusteella, jossa huomioidaan mm. kiinteistöjen kunto ja vaikutukset.
Oulu Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 Vuonna 2019 julkistetaan teemat ja toteutetaan kaikille avoin ohjelmahaku. Vuoden 2019 aikana valmistuu kulttuuristrategia, jota ilman kulttuuripääkaupunkihakemus ei etene. Vuoden 2019 aikana tarvitaan päätökset resursseista, joilla kaupunki, seutu ja valtio sitoutuvat toteuttamaan hanketta. Päätökset osallistumisesta kirjataan hakemukseen 2020. Oulu2026-säätiön perustamista selvitetään vuoden 2019 aikana. Euroopan kulttuuripääkaupunkihakemus jätetään vuonna 2020.
BUSINESS OULU
BUSINESS OULU BusinessOulu vastaa kaupungin elinkeinoja työllisyyspolitiikan toteuttamisesta Aktiivinen startup - ekosysteemi Alueen mikro- ja pk-yritykset Kasvufokus Viennin ja myynnin näkökulma Investointien houkuttelu yksityiset investoinnit sijoittuvat yritykset yritysten pääomarahoitus Yrittäjyyden ja uusien yritysten perustamisen tuki Kasvuun tähtäävät toimintaympäristöt korkeakoulujen yritysrajapinnat uuden liiketoiminnan aktivointi Alueen vetovoimatekijöiden markkinointi Osaamisen ja tarpeen kohtaamisen aktivointi Tavoitteena kilpailuttaa uusi riskisijoitusrahasto minkä sijoituskohteina ovat tutkimuslähtöiset liiketoimintaideat Yrityslähtöiset korkeakouluyhteisöt Vahva pääomahuolto Alueen toimijoiden tiivis yhteistyö
Vientiaktiviteeteissä Saksa, Tukholma, Göteborg Euroopassa focus alueita. Aasiassa Hangzhou ja osallistuminen Kiinan digitaalisen Silkkitien kehittämiseen vuoden 2019 päätavoite. OULU kansaivälisesti verkottunut San Jose San Diego New York Minneapolis Boston Toronto St Cathrines Moncton Germany: ULM Stuttgart, Tuttlingen, Munchen, Kaiserslautern Leverkusen Brazil Luleå Hammerfest Boden Kiiruna TROMS Trondheim Jällivaara Göteborg Stockholm St. Petersburg Moscow Murmansk Petrozavodsk Arkhangelsk ASTANA Almaty Bursa Istanbul Ankara Tel Aviv Hangzhou Nangjing Sendai Fujisawa Kanagawa
BUSINESS OULU Toimintaympäristön nostot vuodelle 2019 Oulun innovaatioallianssin koordinointi ja kehitys 6Aika-hankkeiden koordinointi ja loppuun saattaminen Koheesiopolitiikan valmistelut seuraavalle rahoituskaudelle
BUSINESS OULU Kaupungin keskustan osoitteeseen Hallituskatu 36 B tavoitellaan Business Oulun toiminnan oheen yritys- ja työllisyyspalveluhubia ja yhteiskäyttötiloja julkisten ja yksityisten toimijoiden kanssa. BUSINESS OULU
BUSINESS OULU Työllisyyspalvelujen nostoja 2019 Yhteistyötä tehostetaan TEM:n, Elyn, TE-toimiston ja BO:n työllisyyspalvelujen kesken. Nuorisotyöttömyyden hoidossa osallistutaan Elyn Nuorisopilotti-hankkeeseen. Laajennetaan ja kehitetään kuntouttavaa työtoimintaa. Kuntalisää korotetaan ja työllistämiseen liittyviä palveluja lisätään. Osallistutaan Sitran ideoimaan ja TEM:n organisoimaan SIB:iin. Tavoitellaan merkittävää kuntokartoitusta pitkäaikaistyöttömille yhdessä TEM:n, Elyn, Te-toimiston, HYVEn ja BO:n työllisyyspalvelujen kanssa.
BUSINESS OULU Tapahtumat ja markkinointi, tärkeimpiä tavoitteita 2019 Oulun tunnettuuden ja aseman parantaminen. Kongressiliiketoiminnan kehittäminen kohti 2020 tavoitetta: +5000 henkilöä ja +50 kongressia. Verkostoyhteistyön tehostaminen; markkinoinnissa mukana 50 julkisen ja yksityisen sektorin kumppania Linnanmaan kampusalueen imagokampanjan toteuttaminen ja markkinointi yhdessä kampustoimijoiden kanssa. Opiskelija- ja imagomarkkinointiyhteistyö korkeakoulujen ja 2. asteen oppilaitosten kanssa. Alueella kuvattujen TV- ja elokuvatuotantojen ja sisältöjen käyttö osana kaupunkimarkkinointia. Kaupunkikeskustan markkinointinäkyvyyden tehostaminen ja tapahtumat yhteistyössä Liikekeskuksen kanssa. Matkailuinfon asiakasmäärien kasvattaminen ja toiminnan kaupallisuuden kehittäminen. Omien tapahtumatuotantojen kehittäminen (Oulun Päivät, Lumovalofestivaali). Tapahtumakalenterin kehittäminen vastaamaan myös matkailijoiden tarpeita.
MEISTÄ ON KERROTTU LUKUISIA TARINOITA YMPÄRI MAAILMAN
YHDYSKUNTA- JA YMPÄRISTÖPALVELUT
YHDYSKUNTA- JA YMPÄRISTÖPALVELUT Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Yhdyskuntarakennetta tiivistetään ja eheytetään Täydennysrakentamista edistetään kuntakeskuksissa Keskustan osalta kävely- ja pyöräilyolosuhteiden suunnittelua ja toteutusta jatketaan kehittämissuunnitelman mukaisesti Pääpyöräilyreitti keskusta-alppila-linnanmaa valmistuu 2019 Kaupunkipyöräjärjestelmän käyttöönottoa valmistellaan Yritystontteja luovutetaan kysyntää vastaavasti Varmistetaan riittävä ja monipuolinen tonttituotanto keskeisillä kaupunkikehittämisen alueilla ja vyöhykkeillä
YHDYSKUNTA- JA YMPÄRISTÖPALVELUT Joukkoliikenne Tavoitteelliseen palvelutasosuunnitelmaan perustuva linjasto otetaan käyttöön vaiheittain vuosina 2018-2020 Linnanmaan kampusliikenne käynnistyy vaiheittain syksystä 2019 alkaen Lippu- ja maksujärjestelmää kehitetään ja otetaan uusia maksutapoja käyttöön Asiakastyytyväisyystutkimuksen ja -palautteiden perusteella seurataan ja parannetaan palvelua
HENKILÖSTÖ
HENKILÖSTÖ KH hyväksyi 1.10.2018 uuden henkilöstöohjelman vuosille 2018-2022 Henkilöstö Ohjelman painopistealueina ovat: - Johtaminen ja esimiestyö - Henkilöstösuunnittelu ja osaamisen kehittäminen - Henkilöstön hyvinvointi Muutostilanteissa taitavan johtamisen ja hyvän esimiestyön merkitys korostuu
HENKILÖSTÖ Palkattomat säästövapaat edelleen mahdollisia tehtävien niin salliessa. Henkilöstö Kunta-alan virka- ja työehtosopimukset 2018-2019 sisältävät palkankorotuksia. Ns. Kiky-sopimukseen sisältyvät lomarahaleikkaukset päättyvät 30.9.2019. Kuntaliitoksen jälkeinen palkkaharmonisointi jatkuu. TA2019:ssa ei ole huomioitu mahdollista maakunta-/soteuudistusta. Hallinto- ja asiantuntijatyön selvitys etenee ja siitä tullaan raportoimaan KH:lle.
HENKILÖSTÖ Yhtiöihin 2015: - Oulun Energia - Oulun Satama 2017: - Oulun Konttori - Oulun Työterveys
HENKILÖSTÖ Lomarahaleikkaukset 2017-2019 Palkankorotuksia v. 2018 ja 2019
HENKILÖSTÖ Hallinto ja asiantuntijatehtävien kehittäminen projekti Henkilöstö Tavoitteena on osaava ja oikein mitoitettu henkilöstö ja viranhaltijajohto Oulun kaupungin hallinto- ja asiantuntijatehtäviin ja niiden organisointi. Yhteinen Oulu myös hallinto- ja asiantuntijatehtävissä. Projektissa tehdään ne jatkotoimenpiteet, jotka ovat nousseet esille aiemman hallinto- ja asiantuntijatehtävissä työskentelevän henkilöstön nykytilan kartoituksen pohjalta. Projektin aikataulu 9/2018-5/2019
TALOUDEN tunnusluvut
Oulun kaupunki TA2019 Toimintatulot 243,8-0,8% Toimintamenot -1278,8 +2,4% Toimintakatteen alijäämä -1035,0 +3,2% Valtionosuudet 271,0-0,8 % Verotulot 817,6 +5,8 % Verorahoitus 1088,5 +4,1 % Rahoitustulot Rahoitusmenot Rahoitus 4,5 meur Lisärahoitustarve 77,2 Nettoinvestoinnit 135,2 Vuosikate 58,0 Nettoinvestoinnit = bruttoinvestoinnit-rahoitusosuudet-omaisuuden myynnit
Oulu tilikauden tulos, yli-/alijäämä 350 000 300 000 250 000 200 000 1 000 150 000 100 000 50 000 0-50 000-100 000 TP2013 TP2014 TP2015 TP2016 TP2017 ENN2018 TA2019 TS2020 TS2021 Tilikauden tulos -48 148 316 274 4 096-4 716 38 522-27 815-24 354-19 556-7 215 Yli-/alijäämä -43 764 322 338 3 523-14 129 43 034-24 212-23 195-18 445-6 105
Oulun kaupunki tuloslaskelma TA2019 TULOSLASKELMA 1 000 Oulun kaupunki TP2013 TP2014 TP2015 TP2016 TP2017 ENN2018 TA2019 TS2020 TS2021 Toimintatulot 428 425 414 151 255 040 249 821 255 682 245 792 243 770 239 942 241 502 Valmistus omaan käyttöön 17 810 15 860 19 345 17 687 17 829 17 457 15 453 15 417 14 067 Toimintakulut -1 292 495-1 299 015-1 203 902-1 216 685-1 216 934-1 266 230-1 294 248-1 316 286-1 342 250 Toimintakate -846 260-869 003-929 518-949 176-943 424-1 002 980-1 035 025-1 060 927-1 086 680 Verotulot 692 700 708 151 734 160 743 649 764 560 772 860 817 550 850 546 889 702 Valtionosuudet 225 083 230 337 253 771 273 358 269 900 273 082 270 990 270 990 270 990 Rahoitustulot ja -menot 8 835 5 719 26 909 8 435 28 126 8 482 4 529 2 094-3 Vuosikate 80 359 75 204 85 323 76 266 119 163 51 444 58 044 62 704 74 008 Poistot ja arvonalentumiset -128 507-100 388-81 227-80 982-80 640-79 258-82 398-82 259-81 224 Satunnaiset erät 0 341 458 0 0 0 0 0 0 0 Tilikauden tulos -48 148 316 274 4 096-4 716 38 522-27 815-24 354-19 556-7 215 Poistoeron muutos 7 350 8 364 3 327 2 887 1 712-3 898-3 841 1 110 1 110 Vapaaehtoisten varausten muutos 917-2 300-3 900-12 300 2 800 7 500 5 000 0 0 Rahastojen muutos -3 883 0 0 0 0 0 0 0 Yli-/alijäämä -43 764 322 338 3 523-14 129 43 034-24 212-23 195-18 445-6 105
Oulun kaupunki rahoituslaskelma TA2019 RAHOITUSLASKELMA, 1 000 Oulun kaupunki TP2013 TP2014 TP2015 TP2016 TP2017 ENN2018 TA2019 TS2020 TS2021 Toiminnan rahavirta Vuosikate 80 359 75 204 85 323 76 266 119 163 51 444 58 044 62 704 74 008 Satunnaiset erät 0 341 458 0 0 0 0 0 0 0 Tulorahoituksen korjauserät -13 455-362 190-18 733-15 867-18 567-12 579-11 665-6 175-6 035 Investointien rahavirta Investointimenot -226 972-719 576-115 528-125 288-112 810-140 865-147 123-141 497-110 703 Rahoitusosuudet invest. 5 594 5 304 878 779 2 251 711 250 240 233 Pysyvien vast.hyöd.luovutustulot 33 636 742 779 36 895 29 755 34 817 23 754 11 665 6 175 6 035 Toiminnan ja investointien rahavirta -120 839 82 979-11 165-34 356 24 853-77 534-88 829-78 553-36 462 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset 1 684-207 732 52 374 690 4 699 7 920 4 629 4 582 4 082 Antolainasaamisen lisäykset -1 059-212 057-13 220-3 192-81 -3 098-500 -500 0 Antolainasaamisen vähennykset 2 743 4 325 65 594 3 882 4 780 11 018 5 129 5 082 4 082 Lainakannan muutokset 101 518 86 791 14 509 15 800-38 541 46 285 84 201 73 972 32 380 Pitkäaikaisten lainojen lisäys 125 000 70 000 100 000 50 000 0 90 000 113 054 98 833 62 824 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -32 279-28 707-86 269-28 830-77 538-25 482-28 853-24 861-30 444 Lyhytaikaisten lain. lis./väh. 8 797 45 498 778-5 370 38 998-18 232 0 0 0 Oman pääoman muutokset -97 0 0 0 0 0 0 0 0 Muut maksuvalm. muutokset 15 396 48 388-24 225 17 823-6 174 0 0 0 0 Rahavarojen muutos -2 337 10 426 31 492-44 -15 163-23 329 0 0 0
Oulun kaupunki, tulopohja (1 351 M )
Veroprosentit Oulun kaupunki TP2013 TP2014 TP2015 TP2016 TP2017 TA2018 TA2019 TS2020 TS2021 Tuloveroprosentti 19,25 20,00 20,00 20,00 20,00 20,00 20,00 20,00 20,00 Kiinteistöveroprosentit: vakituinen asuinrakennus 0,40 0,40 0,40 0,40 0,50 0,50 0,50 0,50 0,50 muu asuinrakennus 0,90 0,90 0,90 0,90 0,93 0,93 0,93 0,93 0,93 yleinen kiinteistövero 0,95 0,95 0,95 0,95 1,15 1,15 1,15 1,15 1,15 voimalaitos 2,85 2,85 2,85 3,10 3,10 3,10 3,10 3,10 3,10 yleishyödyllinen yhteisö rakentamaton rakennuspaikka 0,16 0,16 0,16 0,16 0,16 0,16 0,16 0,16 0,16 - - - - - - - - - Vuoden 2019 veroprosentit ovat vuoden 2018 tasolla.
Verotulot Kilpailukykysopimus vaikutus 2017-2019 VEROTULOT, 1 000 TP2013 TP2014 TP2015 TP2016 TP2017 ENN2018 TA2019 TS2020 TS2021 Kunnallisvero 624 399 631 475 653 256 664 334 665 862 669 678 710 472 740 860 777 143 Muutos % 7,7 1,1 3,4 1,7 0,2 0,6 6,1 4,3 4,9 Vero-% 19,25 20,00 20,00 20,00 20,00 20,00 20,00 20,00 20,00 Yhteisövero 27 798 32 894 37 295 33 793 42 612 46 159 48 914 50 359 52 046 Muutos % 2,9 18,3 13,4-9,4 26,1 8,3 6,0 3,0 3,3 Kiinteistövero 40 503 43 783 43 609 45 522 56 086 57 023 58 164 59 327 60 513 Muutos % 22,8 8,1-0,4 4,4 23,2 1,7 2,0 2,0 2,0 VEROTULOT YHT. 692 700 708 152 734 160 743 649 764 560 772 860 817 550 850 546 889 702 Muutos % 8,3 2,2 3,7 1,3 2,8 1,1 5,8 4,0 4,6
Verot ja valtionosuudet yhteensä VEROTULOT JA VALTIONOSUUDET, 1 000 TP2013 TP2014 TP2015 TP2016 TP2017 ENN2018 TA2019 TS2020 TS2021 VEROTULOT YHT. 692 700 708 152 734 160 743 649 764 560 772 860 817 550 850 546 889 702 Muutos % 8,3 2,2 3,7 1,3 2,8 1,1 5,8 4,0 4,6 VALTIONOSUUDET 225 083 230 337 253 771 273 358 269 900 273 082 270 990 270 990 270 990 Muutos % 3,5 2,3 10,2 7,7-1,3 1,2-0,8 0,0 0,0 VEROTULOT JA VALTIONOSUUDET YHT. 917 783 938 489 987 931 1 017 007 1 034 460 1 045 942 1 088 540 1 121 536 1 160 692 Muutos- % 3,5 2,2 5,3 2,9 1,7 1,1 4,1 3,0 3,5 1 200 1 000 1 000 800 600 400 200 Yhteisövero 1 000 Kiinteistövero 1 000 Valtionosuudet 1 000 Kunnallisvero 1 000 0 TP2013 TP2014 TP2015 TP2016 TP2017 ENN2018 TA2019 TS2020 TS2021
LAINAT ja korkomenot
Lainasaldo vuoden lopussa ja lainat /asukas M 1 000 900 800 700 600 500 400 300 200 100 0 TP20 13 TP20 14 TP20 15 TP20 16 TP20 17 ENN 2018 Lainasaldo vuoden lopussa 554 041 640 832 655 341 671 141 632 600 678 885 763 086 837 058 869 438 Lainat/asukas 2 858 3 266 3 300 3 346 3 126 3 326 3 697 4 011 4 121 TA20 19 TS20 20 TS20 21 /asukas 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0
Korkomenot 1 000-18 000-16 000-14 000-12 000-10 000-8 000-9 125-9 644-8 829-10 148-10 976-10 923-12 560-14 195-15 828-6 000-4 000-2 000 0 TP2013 TP2014 TP2015 TP2016 TP2017 ENN2018 TA2019 TS2020 TS2021 TA2019-2021 laskettu 2 %:n korolla, sisältää myös lainasuojauksen hinnan
Peruskunta toimintatulot, 1000 euroa 3 506 670 42 3 846 KESKUSVAALILAUTAKUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA 18 500 53 400 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS yhteensä 59 734 30 002 Hyvinvointilautakunta ilman erikoissairaanhoitoa SIVISTYS- JA KULTTUURILAUTAKUNTA Yhdyskuntalautakunta ilman joukkoliikennettä Joukkoliikenne RAKENNUSLAUTAKUNTA
Peruskunta toimintamenot, 1000 euroa 27 338 47 187 3 301 680 717 600 KESKUSVAALILAUTAKUNTA 100 122 TARKASTUSLAUTAKUNTA 449 343 405 215 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS yhteensä Hyvinvointilautakunta ilman erikoissairaanhoitoa Erikoissairaanhoito 247 485 SIVISTYS- JA KULTTUURILAUTAKUNTA Yhdyskuntalautakunta ilman joukkoliikennettä Joukkoliikenne RAKENNUSLAUTAKUNTA
LIIKELAITOKSET, käyttötalous
Liikelaitosten valtuustositovat tavoitteet Liikeylijäämätavoite, 1 000 euroa TA2019 Oulun Vesi liikelaitos 10 437 Digiyksikkö 918 Infra 492 Kolmikko 72 BusinessOulu liikelaitos 0 Oulun Seudun Ympäristötoimi liikelaitos 0 Oulu-Koillismaan Pelastusliikelaitos 0 Yhteensä 11 919 Tuloutus omistajalle, 1 000 euroa TA2019 Oulun Vesi liikelaitos 6 613 Digiyksikkö 118 Infra 287 Kolmikko 72 Yhteensä 7 090 Liikelaitoksille annetut lainat enintään, 1 000 euroa TA2019 Oulun Vesi liikelaitos 4 000 Yhteensä 4 000 Investointimäärärahojen sitovuudet 1 000 euroa TA2019 Oulun Vesi liikelaitos 18 305 Digiyksikkö 4 000 Infra 600 Kolmikko 260 Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitos (NETTO) 0 Yhteensä 23 165
Kiitokset! Päivi Laajala kaupunginjohtaja Materiaalit: www.ouka.fi/talous