Muistio 1 (5) Tarja Holi. Terveydenhuollon kanteluasioiden käsittelystä Valvirassa. Yleistä

Samankaltaiset tiedostot
CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE

Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osayleiskaava-alue

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa.

Palvelujen tuottaja ja toinen sopijaosapuoli on Eteva kuntayhtymä

Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa

Omaishoitajienkuntoutuskurssit

Ohje viranomaisille 3/ (5)

Purnuvuoren ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavamuutosalue Hartolan kunta

Lausuntopyyntökysely

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Energiaviraston ohje tietoturvallisuuteen liittyvän häiriön ilmoittamisesta

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osayleiskaava-alue

Muistilistan tarkoitus: Valvotaan lain toteutumista sekä tavoitteiden, toimenpiteiden ja koulun tasa-arvotyön seurantamenettelyn laatua.

Koulutoimi Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Tarkoitettu asiakkaille Laatimispvm:

Ohje viranomaisille 8/ (6)

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

kriisiviestintäohjeistus esimiehille

Sivistysvirasto Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Tarkoitettu asiakkaille Laatimispvm:

Faba osk, osuusrekisteri tietosuojaseloste

yksilökohtaisena opiskeluhuoltona: opiskeluterveydenhuollon palvelut psykologi- ja kuraattoripalvelut monialainen yksilökohtainen opiskeluhuolto

NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

PROJEKTISUUNNITELMA

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

Henkilöstöpalveluiden tiedote 5/2011

LISÄYS EHDOTUKSEEN PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston istunto (TALOUS- ja RAHOITUSASIAT) Luxemburg, 7.

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a )

Aloite toimitusvelvollisen myyjän taseselvitystavan muuttamisesta

OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA


Kalastusalueiden toiminnan päättäminen ja kalastuslain ajankohtaiset asiat

IMATRAN KAUPUNKI REKISTERISELOSTE Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut Psykososiaalinen oppilashuolto Henkilötietolaki (523/99) 10, 24

Kalastusalueiden toiminnan päättäminen ja muut ajankohtaiset asiat

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina

Yhtiöistä - 11 on varmasti ara-rajoitusten alaisia, - kaksi todennäköisesti ara-rajoitusten alaisia ja - kolme vapaata ara-arajoituksista.

TURVALLISEN OPISKELUYMPÄRISTÖN EDISTÄMINEN JA SORA- LAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMINEN KEMI-TORNION AMMATTIKOR- KEAKOULUSSA

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Suomi 100 -tukiohjelma

Plus500CY Ltd. Tietosuoja- ja evästekäytäntö

Parikkalan kunta. Uukuniemen yleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavamuutosalue

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(15) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous

KTJkii-aineistoluovutuksen tietosisältö

Kelan järjestelmä muodostaa erän apteekin yhden vuorokauden aikana lähettämistä ostoista.

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

3. Rekisterin nimi Lappeenrannan kaupungin joukkoliikenteen matkakorttijärjestelmän asiakasrekisteri

Tietosuojaseloste 1 (5)

B2C KOHDERYHMÄPALVELUT PALVELUKUVAUS

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

ABC Päiväkodin ohjaus ja valvonta R3/2017

KUULEMINEN KURINPITOMENETTELYSSÄ

DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA

NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY

Maaret Botska. Asiakirjahallinto ja asiakirjatiedon turvaaminen kunnallisten organisaatioiden muutostilanteissa

T IETOSUOJASELOSTE TYÖNHAKIJAT JA REKRYTOINTITIEDOT SEKÄ VAPAAEHTOISET PAIKANNÄYTTÄJÄT

Basware Konsernitilinpäätös Forum Ajankohtaista pörssiyhtiön raportoinnissa

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut

Käyttöoikeus Paikkatietoalustan kehitys- ja koulutusympäristön koekäyttöön

PlusTerveys Hammaslääkärit Oy:n rekrytoitavien työntekijöiden henkilötietojen käsittely.

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe

Tietosuoja Tietosuojaperiaatteet Tietosuojaperiaatteemme ovat seuraavat:

Lahden seudun joukkoliikenteen rekisteriseloste

Koulutustilaisuudessa tehtiin kolme ryhmätyötä. Seuraavassa on koonti ryhmätöiden tuloksista.

Opetushallitus pyytää tarjoustanne tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

Esko Lehtimäki I varapuheenjohtaja, saap. klo Pirjo-Liisa Ketola. Keijo Kuja-Lipasti. Anu Mäntylä jäsen, pois 110

Tulityöt: järjestäminen ja suunnittelu

KR-Tukefin Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti

LIEKSAN KAUPUNGIN AVUSTUSOHJE

Domperidonin hyväksytyt käyttöaiheet, jotka on lueteltu alkuperäisvalmisteen CDS-asiakirjassa, ovat seuraavat:

Muistutukset. Helena Mönttinen Ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos.

Vaaratilanteet - ilmoittaminen ja hyödyntäminen

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen ( ) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

Dnro OUKA/7126/ /2014. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä lakia täydentävää asetusta (614/2007).

VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELI

Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Kuntien vammaisneuvostojen työpaja

LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT

7920/16 mn/sj/vb 1 DG F 2C

Jätteen luokittelu kiertotalouden instrumenttina

Melonta- ja soutuliiton yleisiä periaatteita koskien valintoja

Muistisairauksia sairastavien aikuisten sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit

Liikunta- ja ympäristölautakunnan päätös on kumottava

Käyttöoikeus Paikkatietoalustan kehitys- ja koulutusympäristön koekäyttöön

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja

Vastuukäyttäjän tehtävät

Opetushallitus pyytää tarjoustanne tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

SUOMENLINNAN HOITOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS

Neuvolalääkäreiksi ovat nimetty neuvolasta vastaavat lääkärit, samoin koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon omat, nimetyt lääkärit.

KELAN MÄÄRÄÄMÄT TYÖKYVYN ARVIOINTITUTKIMUKSET (SVL 15 L 13 JA KEL 61 ) VUOSINA

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET SUONENJOEN KAUPUNGISSA ALKAEN 1. YLEISTÄ

YLEISTAVOITTEET

Transkriptio:

Muisti 1 (5) Tarja Hli Terveydenhulln kanteluasiiden käsittelystä Valvirassa Yleistä Sumessa terveydenhulln ammattihenkilöiden ja timintayksikköjen valvnta kuuluu kuudelle itsenäiselle aluehallintvirastlle ja Valviralle (Ssiaali- ja terveysalan lupa- ja valvntavirast, ssiaali- ja terveysministeriön knserniin kuuluva keskusvirast). Valviran tehtävänä n hjata aluehallintvirastja valvnnan yhdenmukaistamistarkituksessa. Lainsäädännössä n karkealla taslla määritelty aluehallintvirastjen ja Valviran välinen työnjak. Aluehallintvirastt vat ensisijaisia valvjia alueillaan. Valvira hjaa ja valv terveydenhulta erityisesti sillin, kun kysymyksessä vat: 1) periaatteellisesti tärkeät tai laajakantiset asiat; 2) usean aluehallintvirastn timialuetta tai kk maata kskevat asiat; 3) asiat, jtka liittyvät Valvirassa käsiteltävään (terveydenhulta tai ammattihenkilöä kskevaan) valvnta-asiaan; sekä 4) asiat, jita aluehallintvirast n esteellinen käsittelemään, ja lisäksi sellaiset terveydenhulln ammattihenkilöitä kskevat asiat, jissa n kyse - asiasta, jka saattaa edellyttää turvaamistimenpiteitä tai kirjallista varitusta; - epäillystä kulemaan tai vaikeaan pysyvään vammautumiseen jhtaneesta hitvirheestä; - ikeuslääkärin tekemään kulemansyyn selvittämiseen liittyvästä asiasta. Terveydenhulln kantelut käsitellään siten ensisijaisesti aluehallintvirastissa, ja Valviralle kuuluvat käytännössä vain sellaiset kantelut, jissa esitetään epäily kulemaan tai vaikeaan pysyvään vammautumiseen jhtaneesta hitvirheestä tai jtka liittyvät muuhun Valvirassa vireillä levaan asiaan, esimerkiksi terveydenhulln ammattihenkilön valvntaan sekä kantelut, jtka kskevat merkittävää periaatteellista asiaa. Valvirassa käsiteltävistä terveydenhulln valvnta-asiista (uusia Valviralle kuuluvia vireille nin 1200/vusi) kantelut mudstavat nin 35 %, ns. varsinaiset valvnta-asiat (ilmituksen perusteella ja ma-alitteisesti vireille tetut) nin 55 % ja muiden viranmaisten lausuntpyyntöjen perusteella selvitettävät asiat nin 10 %. Ptilasturvallisuuden kannalta merkittävimmät Valviran käsittelemät asiat tulevat yleensä vireille muulla tavin kuin kanteluina. Kantelujen käsittelyn yhteydessä vidaan kuitenkin havaita epäkhtia, jihin n syytä khdentaa laajemminkin hjausta. Lainsäädännön muutkset Valvira n 2000-luvulla tistuvasti esittänyt lainsäädännön muuttamista siten, että kantelut käsiteltäisiin ensisijaisesti viiveettä terveydenhulln timintayksiköissä, ja vain sa käsiteltäisiin valvntaviranmaisen timesta, sillinkin ensisijaisesti aluehallintvirastissa. Käsittelypaikan määrittelyssä keskeistä lisi ptilasturvallisuusriskin arviinti. Tteutuneet lainsäädännön muutkset: Hallintlain muutkset tulivat vimaan 1.9.2014: - Säännösten mukaan valvva viranmainen ryhtyy niihin timenpiteisiin, jihin se hallintkantelun perusteella kats levan aihetta. Js kantelun jhdsta ei le aihetta ryhtyä timenpiteisiin, siitä tulee viivytyksettä ilmittaa kantelun tekijälle. kirjaam@valvira.fi PL 210, 00281 Helsinki Mannerheimintie 103b, 00280 Helsinki Faksi 0295 209 700 Puhelin 0295 209 111 Kskenranta 3, 96100 Rvaniemi Faksi 0295 209 704 www.valvira.fi

Muisti 2 (5) - Tavitteena li selkeyttää ja täsmentää hallintkantelumenettelyä kskevaa sääntelyä sekä saattaa se paremmin vastaamaan laillisuusvalvnnan tarpeita ja hyvän hallinnn vaatimuksia. - Pyrittiin laillisuusvalvnnan tehstamiseen ja valvnnan kknaisvaikuttavuuden lisäämiseen takaamalla riittävä harkintavalta ja justavuus kanteluiden käsittelyssä sekä parantamaan valvntaviranmaisten tsiasiallisia mahdllisuuksia ma-alitteisiin, suunnitelmallisiin ja ennaltaehkäiseviin hjaus- ja valvntatimenpiteisiin; tarkituksena li, että justavampi käsittely vähentäisi täysimittaisesti tutkittavien kanteluiden suutta ja että aiempaa suurempi suus käsitellään kevennetyssä ja summaarisessa menettelyssä. - Tavitteena li, että valvvat viranmaiset visivat antaa kanteluratkaisut khdennetummin sellaisissa asiissa, jissa valvvilla viranmaisilla n tarve ja mahdllisuus laillisuusvalvnnalliselle reaginnille. - Säännökset antavat tukea viranmaisen harkintavallan lisäämiselle sekä sen suhteen, nk asia tarpeen ttaa selvitettäväksi, että sen suhteen, millä tavalla asia selvitetään. - Sen arviinnissa, nk asiaa ryhdyttävä selvittämään laajemmin, lisi lennaista ttaa humin viranmaiselle säädetty valvntatehtävä ja -timivalta; harkittava, nk kantelun perusteella syytä epäillä jtain sellaista virheellistä menettelyä tai laiminlyöntiä, jnka jhdsta viranmaisen tulisi valvntavelvllisuutensa täyttääkseen ryhtyä selvittämään asiaa laajemmin. - Myös selvitettäviksi tettujen kantelujen käsittelyssä valittavien timenpiteiden ja niiden laajuuden salta valvvan viranmaisen harkintavallan n tarkitus kantelujen mninaisuudesta jhtuen lla laaja. Kaikkiin laissa säädetystä menettelystä pikkeamisiin ei tarvitse puuttua samalla tavalla. Tulisi tehdä tapauskhtainen harkinta, millaisia timenpiteitä yksittäinen kantelu edellyttää, sa edellyttää täysimittaista tutkintaa, sa vi jäädä summaariseen käsittelyyn. Myös yksittäiseen kanteluun vi sisältyä useampia eri kysymyksiä, jiden selvittämistarpeet vivat vaihdella; sa vi esim. edellyttää täysimittaista tutkintaa, kun taas tiset vivat jäädä summaarisemman käsittelyn varaan. Ptilaan asemasta ja ikeuksista annetun lain muutkset tulivat vimaan 1.1.2015: - Ptilaslaissa n j aiemmin llut säännös, jnka perusteella hitnsa tyytymätön vi tehdä muistutuksen sen timintayksikön vastaavalle jhtajalle, jssa hit n tapahtunut, ja muistutukseen n annettava vastaus khtuullisessa ajassa. - Terveyden- ja sairaanhitnsa tai siihen liittyvään khteluunsa tyytymättömällä ptilaalla n ikeus tehdä kantelu terveydenhulta valvvalle aluehallintvirastlle tai Ssiaali- ja terveysalan lupa- ja valvntavirastlle (Valvira). Kantelun käsittelyssä svelletaan lain muutksen perusteella em. hallintlain uusia säännöksiä hallintkantelusta. - Js asiassa ei le tehty muistutusta, ja valvntaviranmainen arvii, että kantelu n tarkituksenmukaisinta käsitellä muistutuksena, viranmainen vi vimaan tulleiden säännösten perusteella siirtää asian asianmaiseen timintayksikköön käsiteltäväksi. Siirt n tehtävä välittömästi arvin tekemisen jälkeen. Siirrsta n ilmitettava kantelun tekijälle. Timintayksikön n lähetettävä antamansa vastaus tiedksi myös sille valvntaviranmaiselle, jka n siirtänyt kantelun. - Samalla terveydenhulln kantelujen vanhenemisaika lyhentyi kahteen vuteen, jta vanhempia asiita valvntaviranmainen ei ta selvitettäväksi muutin kuin erityisestä syystä. - Muutksilla vahvistettiin muistutusmenettelyn asemaa ensisijaisena keinna kanteluun nähden, ja samalla siten vahvistettiin timintayksikköjen mavalvnnan merkitystä.

Muisti 3 (5) Kanteluasiiden käsittely Valvirassa lainmuutsten jälkeen Kantelut vidaan alustavan ikeudellisen arviin perusteella jatella karkeasti ainakin seuraaviin ryhmiin: 1. Tiselle viranmaiselle säännöksiin kirjatun työnjan perusteella siirrettävät asiat 2. Välittömästi kirjeellä päätettävät asiat 3. Muistutuksina käsiteltäviksi terveydenhulln timintayksiköille siirrettävät 4. Ns. tiiviissä menettelyssä selvitettävät asiat 5. Täysimittaisessa menettelyssä selvitettävät asiat. Vireille tul alustava ikeudellinen arvi ertellaan asiat selvittämistä edellyttäviin ja muihin a. Selvästi aiheetn, ei kuulu timivaltaan, kantelu vanhentunut, asia vireillä timivaltaisessa viranmaisessa, asia n selvitetty j aikaisemmin (eikä esitetty uutta) tai asiassa vidaan hakea muutsta säännönmukaisin muutksenhakukeinin ei aihetta muihin timenpiteisiin kuin että lähetetään lyhyt vastauskirje. b. Epäselvä pyydetään tarkentamaan, js viitteitä siitä, että asia vi edellyttää selvittämistä. c. Ei le syytä epäillä lainvastaista menettelyä tai velvllisuuden laiminlyöntiä (ttaen humin ptilasturvallisuus), jka edellyttäisi puuttumista asiaan ei aihetta enempiin timenpiteisiin kuin että lähetetään lyhyt vastauskirje. Asia n selvitetty j aiemmin muistutuksen perusteella riittävästi, jllin vastataan kirjeellä. d. Mahdllinen lainvastainen menettely (virheellinen menettely, velvllisuuden laiminlyönti, timintaa kskevien säännösten nudattamatta jättäminen tai muu epäasianmukainen menettely), jka edellyttää selvittämistä. Timenpiteet, jihin n perusteltua ryhtyä, kun asia edellyttää ainakin jnkinasteista selvittämistä; lähtökhtana timenpiteiden tarpeen arviinti ptilasasiakirjjen perusteella e. Kevennetty (summaarinen) menettely; pyydetään ptilasasiakirjat tai muita täydentäviä tietja (mahdllisesti myös puhelimitse) ja annetaan ratkaisu näiden tietjen perusteella. f. Laajempi/täysimittainen selvitys (mahdllista, että lainvastaista menettelyä tai velvllisuuden laiminlyöntiä); pyydetään ptilasasiakirjat ja js asiaan ei vida ttaa kantaa ptilasasiakirjjen perusteella tai js asia saattaa antaa aihetta kantelun khteen arvstelemiseen, niin sillin selvityspyyntö ja tarvittaessa erillinen kuuleminen (kuulemisen laajuus ratkaistava tapauskhtaisesti humiiden khteen ikeusturva ja mahdllisen hallinnllisen hjauksen sisältö). Timintatapa Valvirassa: terveydenhulln kantelut timitetaan Valviran kirjaamsta terveydenhulln valvntasastlle ryhmäpäällikölle (jka timii yhteistyössä tisen ryhmäpäällikön kanssa vireille tulevien valvnta-asiiden arviinnissa, lajittelussa, esiselvittelyssä ja timenpideharkinnassa. aluehallintvirastille (tai muille viranmaisille) siirrettävät kantelut hjataan assistentin valmisteltaviksi.

Muisti 4 (5) ryhmäpäällikköjen harkinnan perusteella sa asiista ratkaistaan vastaamalla kirjeellä kantelijalle ja sa vidaan ratkaista muistilla. Tarvittaessa tällaisissa asiissa vidaan tehdä täydentävää esiselvittelyä, esim. puhelimitse. Muista kanteluasiista siirretään em. ryhmäpäällikköjen harkinnan mukaan sa ssiaali- ja/tai terveydenhulln timintayksikköihin käsiteltäväksi muistutuksena muut jaetaan esittelijöille selvitettäväksi jk kevyellä summaarisella käsittelyllä (nimetty tiimi arvii esim. pyydettyjen ptilasasiakirjjen perustella, vidaank asia ratkaista pelkästään niihin perustuen) tai täysimittaisella selvittämisellä. Esittelijöillä n kuitenkin aina harkintavalta ja vastuu heille jaettujen asiiden käsittelyssä, ja he vivat perustellusta syystä päätyä myös tisenlaiseen (esim. laajempaan selvitykseen) kuin mitä ryhmäpäälliköt vat alustavasti harkinneet asiita jakaessaan. Kantelujen käsittelyn uuden prsessin tulksellisuutta ja mm. muistutusten käsittelyn laatua seurataan. Kun kanteluasia n siirretty timintayksikköön muistutuksena käsiteltäväksi, esittelijä seuraa, että muistutukseen annettu vastaus tulee Valviralle laissa säädetyssä khtuullisessa ajassa (yleensä 1 4 viikka), ja kiirehtii tarvittaessa asiaa. Esittelijä arvii, nk timintayksikön kantelijalle laatima vastaus asianmukainen / riittävä / nk syytä ryhtyä vielä Valviran timenpiteisiin. Js muistutusvastaus ei le vaikuta asianmukaiselta tai riittävältä, asia arviidaan nimetyssä muutaman asiantuntijan tiimissä sastlla. Js n tarvetta valvntaviranmaisen timenpiteille, asian käsittely jatkuu varsinaisena valvnta-asiana. Kun varsinainen valvnta-asia päätetään, kantelijalle lähetetään tiet siitä, mitä timenpiteitä Valvira teki asiassa. Seurannan perusteella nin 10 %:ssa tapauksista, jissa Valvira n siirtänyt kantelun timintayksikön selvitettäväksi, n sen vastauksessa kantelijalle sellaisia puutteita tai muita seikkja, jiden perusteella Valvira n ryhtynyt asiassa vielä miin timenpiteisiinsä. Sellaisia vat vineet lla esim. pyyntö timintayksikölle täydentää vastaustaan tai valvntaviranmaisen mat valvntatimenpiteet rganisaatita tai epäasianmukaisesti timinutta ammattihenkilöä kskien. Viimeisimmät seurantatiedt kantelujen käsittelyprsessista: Kaikista Valviralle timitetuista terveydenhulln kanteluista vajaa 50 % siirretään aluehallintvirastihin Valviran ja aluehallintvirastjen välisen työnjan mukaisesti. Lpuista eli Valviralle kuuluvista kanteluista: - nin 27 % siirretään timintayksikköihin käsiteltäväksi muistutuksena. (Timintayksikköihin ei vida säännösten perusteella siirtää sellaisia kanteluista, jissa kuvattua asiaa n j aiemmin käsitelty timintayksikössä muistutuksena.) - nin 48 %:ssa asia päätetään kirjevastauksella (esim. js asiassa aiemmin saatu muistutusvastaus n riittävä tai js asiassa ei muutin le sellaista, mikä edellyttäisi valvntaviranmaisen timenpiteisiin ryhtymistä) - nin 25 %:ssa asia tetaan Valviran selvitettäväksi (jk tiivistetyssä käsittelyssä tai täysimittaisessa selvittämisprsessissa) Kkemukset uudesta kantelujen käsittelyprsessista vat erittäin hyvä. Valvirassa sillä vidaan säästää kantelujen käsittelyyn khdennetuista henkilöstövimavarista ptilasturvallisuutta vaarantamatta ja suunnata niitä ptilasturvallisuuden kannalta kriittisempiin timintihin, kuten timintayksikköjen jhdn

Muisti 5 (5) ja esimiesten hjaukseen ja tuleen mavalvnnan kehittämisessä ja tteuttamisessa sekä suunnitelmalliseen riskiperusteiseen valvntaan. Kantelujen käsittelyajat vat myös humattavasti lyhentyneet. Myös terveydenhulln timintayksikköjen jht n saamiemme palautteiden perusteella tyytyväinen, sillä ptilaiden ja maisten kkemat epäkhdat vidaan selvittää mnesti aiempaa npeammin timintayksikössä. Valvntaviranmaisen siirtämissäkin asiissa selvitykset vidaan tehdä justavammin, tarvittaessa myös suullista selvitystapaa käyttäen, ja valvntaviranmaiselle laadittavien kirjallisten selvitysten ja lausuntjen laatiminen n merkittävästi vähentynyt. Osa kantelijista n tyytymättömiä saamaansa vastaukseen tai annettuun päätökseen, mutta näin n llut aiemminkin, eikä määrä näyttäisi leellisesti muuttuneen käsittelyprsessin uudistamiseen liittyen.