Tuula Haataja. MINUN PAIKKANI - ryhmä Matkalla seurakunnan vapaaehtoiseksi toimijaksi

Tuula Haataja MINUN PAIKKANI - ryhmä Matkalla seurakunnan vapaaehtoiseksi toimijaksi Kehittämistehtävä AIKOPA Ammatilliset erikoistumisopinnot Luovat työmenetelmät 2013

SISÄLLYS 1 JOHDANTO 1 2 VAPAAEHTOISTOIMINTA 2 2.1 Vapaaehtoistoiminnan määrittelyä 2 2.2 Vapaaehtoistoiminta seurakunnassa 3 2.3 Minun Paikkani ryhmä 5 3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN MOTIIVIT 7 3.1 Toimijan motiivit 7 3.2 Seurakunnan työntekijä motivoijana 8 3.3 Luovuus motivoijana koulutuksessa 9 4 MINUN PAIKKANI RYHMÄN MATKA 12 4.1 Suunnittelu 12 4.2 Toteutus 13 4.3 Arviointia palautteiden perusteella 19 5. POHDINTA 24 LÄHTEET 28 LIITTEET

1 1 JOHDANTO Kajaanin seurakunnan toiminta-ajatuksena on rohkaista jäseniään elämään kristittynä. Seurakunta tai kirkko ei muodostu sen työntekijöistä, vaan ennen muuta jäsenistään. Vapaaehtoisena toimijana seurakunnassa on mahdollisuus toteuttaa tätä jäsenyyttään palvelemalla omilla lahjoillaan ja taidoillaan toisia ihmisiä sekä yhteisöä. Palvelu on kristityn ydintehtävää. Seurakunnassamme on kolme päätoimintamuotoa julistus-, kasvatus- ja palvelutoiminta. Julistustoiminta sisältää jumalanpalveluselämän hoitamisen ja lähetystyön. Kasvatustoiminta vastaa lapsi-, nuoriso- ja pyhäkoulutyöstä. Palvelutoiminnan alle kuuluvat Perheasian neuvottelukeskus, Palveleva Puhelin, sairaalasielunhoito, kehitysvammatyö, yhteiskunnallinen diakoniatyö, Lähimmäispalvelukeskus Karoliinan Kamari sekä diakoniatyö. Vapaaehtoisia toimijoita on jokaisella toimialalla. Uusien vapaaehtoisten rekrytointi on monen työalan haaste seurakunnassamme. Syksyllä 2011 perustimme työryhmän yhteiseksi voimavaraksi kehittääksemme vapaaehtoisten rekrytointia ja koulutusta. Alustavia pohdintoja olimme käyneet jo pidemmän aikaa kukin tahoillamme sekä erilaisilla kokoonpanoilla epävirallisissa yhteyksissä ja yhteistyökuvioissa. Useamman pohjustavan keskustelun ja yhteisten tarpeidemme seurauksena päädyimme ajatuksissamme työryhmän tarpeellisuuteen ja päätimme lähteä viemään ajatustamme eteenpäin. Työryhmään kuului edustus lapsi-, diakonia- ja lähetystyöstä, lähimmäispalvelukeskus Karoliinan Kamarista, julistustoiminnasta ja Palvelevasta Puhelimesta. Työryhmän ideoimana ja ohjaamana alkoi vapaaehtoistoiminnan koulutus lokakuussa 2012. Koulutuksen nimeksi muodostui Minun Paikkani - ryhmä. Vapaaehtoistoiminta on nostettu paikallistasolla Kajaanin seurakunnassa, mutta myös koko kirkossa, yhdeksi painopistealueeksi. Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen ei ole yhdentekevää ja se vaatii työtä ja panostusta. Minun Paikkani ryhmä on yhteistyön hedelmä. Ryhmän kulkema matka koulutuksessa on merkityksellinen ja siksi sen dokumentointi kehittämistehtävään tuntui tärkeältä. Kehittämistehtävässä kuvaan Minun Paikkani ryhmän koulutusta. Ryhmän toiminnan kautta syntyi yksi vaihtoehto rekrytoida ja kouluttaa vapaaehtoisia toimijoita sekä mahdollistaa osallisuuden kautta aktiivista jäsenyyttä seurakunnassa.

2 2 VAPAAEHTOISTOIMINTA Vapaaehtoistoimintaa on muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana tutkittu ja siitä on kirjoitettu paljon. Vapaaehtoistoimintaa voidaan määritellä monella tavalla. Yhteistä kaikelle vapaaehtoistoiminnalle viitekehyksestä riippumatta on yhteisen hyvän edistäminen. Sini Tuulia Lehtinen kuvaa sitä yhteisenä prosessina elämänlaadun parantamiseksi sekä vaikeuksien voittamiseksi (Lehtinen 1997, 17). Kehittämistehtävän kannalta oleellista on määritellä vapaaehtoistoiminta yleisellä tasolla ja miten se näyttäytyy seurakunnassa sekä Minun Paikkani ryhmä. 2.1 Vapaaehtoistoiminnan määrittelyä Sanaa vapaaehtoistoiminta voidaan purkaa auki irrottamalla sanoja toisistaan, vapaa ehtoinen toiminta. Toimija toimii vapaasta tahdostaan, jossa on joidenkin tiettyjen ehtojen alainen. Ehdot muodostuvat siitä viitekehyksestä, missä toimitaan. Ne voivat olla esimerkiksi yhteisiä pelisääntöjä tai eettisiä ohjeita, joiden puitteissa toimintaa toteutetaan. Vapaaehtoistoiminnasta ja työstä puhutaan yleisesti samaa tarkoittavana käsitteenä. Vapaaehtoistyössä toiminnan kohteena on konkreettinen työpanos. Vapaaehtoistoiminnan käsite on väljempi. Se voidaan määritellä mukana olemiseksi vapaaehtoisuuteen perustuvassa kansalaistoiminnassa jossain määrin tai erilaisin intressein. Kansalaistoiminta on toimintaa yhteiseksi hyväksi, jossa korostuu osallistuminen ja yhdessä toimiminen. Olennaista molemmissa käsitteissä on se, että toiminta on palkatonta. Harju viittaa Olli Saarelan käsitteeseen vapaaehtoispalvelu. Aika ja osaaminen, jonka ihminen antaa katsotaan palvelun tekemisenä yhteisen hyvän palvelemiseen. (Harju 2003, 118-119.) Pyyteetön sitoutuminen ja halu auttaa apua tarvitsevia ihmisiä ovat innostamassa vapaaehtoistoimintaan. Osallistuminen ja yhteistyö kuuluvat vapaaehtoistoiminnan luonteeseen. (Kurki 2001, 83.) Vapaaehtoistoiminta pohjautuu vapaaehtoiseen, omasta halusta nousevaan osallistumiseen. Toimiminen on palkatonta, vaikka tehtävän suorittamiseen liittyviä kuluja voidaankin korvata. Vapaaehtoinen toimii tehtävässään tavallisen ihmisen taidoin, eikä korvaa ammatissa toimivan ihmisen työpanosta. Vapaaehtoistoiminnan tehtävänä on edistää ihmisten välistä

3 vuorovaikutusta sekä omaehtoista osallistumista. Se on yhdessä tekemistä, jossa korostetaan ihmisen omaa vastuuta itsestään ja toisista ihmisistä. (Lehtinen 1997, 17-20.) Vapaaehtoistoimintaa voidaan määritellä sen tavoitteen, mutta myös tekijän näkökulmasta. Osallistumalla vapaaehtoistoimintaan, toimijalla on mahdollisuus kokea itsessään tapahtuvaa kasvua ja toiminnalla on itsensä toteuttamisessa oma merkityksensä. (Viljanen 2012, 9.) 2.2 Vapaaehtoistoiminta seurakunnassa Meidän kirkko strategiassa nostettiin kirkon yhdeksi kehittämiskohteeksi vapaaehtoistyö. Strategia visioi kirkon tehtäväksi kutsua ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen, tuoda elämään kestävää perustaa sekä rohkaista välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta. Strategian tavoitteena on vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen seurakunnissa. Työntekijäkeskeisyydestä luopumalla luodaan vapaaehtoisille mielekkäitä toimintamahdollisuuksia toimia lähimmäisenrakkauden puolesta ja kantaa vastuuta (Meidän kirkko 2007.) Vapaaehtoisena toimiminen on yksi mahdollisuus olla osallinen tai tulla osalliseksi kirkon ja seurakunnan jäsenyydestä. Ihmisillä on halua osallistua ja auttaa, tehdä hyvää ja antaa aikaansa yhteisen hyvän rakentamiseen ja toisaalla on seurakunnan tarve saada vapaaehtoisia toimijoita. Kirkkohallitus perusti Vapaaehtoistoiminnan kehittämishankkeen 2009-2012 osaksi Meidän kirkko - strategian toteuttamista. Sen tavoitteena oli vahvistaa seurakuntien vapaaehtoistoimintaa. Hanke toteutettiin pilottiseurakunnissa ja siitä laadittu tutkimusaineiston raportti on saanut nimen Kyvyt käyttöön seurakuntien vapaaehtoistoiminta ja sen kehittäminen. (Oravasaari, 3.) Hankkeen tulosten perusteella seurakunnassa on vapaaehtoistoimintaa, koska seurakuntalaisen osallistuminen kuuluu seurakunnan perusolemukseen, se vahvistaa yhteisöllisyyttä ja kutsuu mukaan sekä toimiminen vapaaehtoisena kasvattaa ihmistä ja antaa elämään merkitystä. (Oravasaari, 45.) Viljanen on omassa tutkimuksessaan hahmottanut kolmea näkökulmaa seurakunnanvapaaehtoistoimintaan. Esille nousevat auttaminen, kansalaistoiminta ja harrastustoiminta. Perinteisesti seurakunnan vapaaehtoistoiminta nähdään ilman palkkaa tapahtuvaksi palvelutoiminnaksi tai auttamiseksi, jota tehdään apua tarvitsevan ihmisen hyväksi. Tällainen vapaaehtoistoiminta seurakunnassa edellyttää valintaa, koulutusta ja ohjausta. Kansalaistoiminnan näkökulmasta korostuvat vertaistukitoiminta ja aktivismi. Yhteisen toiminnan lähtökohtana

4 on jakaminen ja mahdollisten ongelmien ratkaiseminen eli toiminta tarjoaa vertaistukea jonkun tietyn aiheen äärellä tai se on kampanjointia jonkin asian edistämiseksi. Vapaaehtoistoiminta voidaan nähdä myös harrastuksena. Silloin toimija lähtee liikkeelle omasta kiinnostuksestaan ja motivaationa on esimerkiksi oppiminen tai omien taitojen kehittäminen. Seurakunnassa kerhon ohjaajana toimiminen tai kuorossa laulaminen ovat hyviä esimerkkejä harrastamisen näkökulmasta. (Viljanen 2012, 10-11.) Turun piispa Kaarlo Kalliala oli puhumassa Palvelevan Puhelimen neuvottelupäivillä 22.-23.- 09.2012 aiheenaan vapaaehtoistyön arvo ja merkitys. Hän esitti seitsemän teesiä vapaaehtoistoiminnasta seurakunnassa: 1. Vapaaehtoistoiminta on Kristuksen ruumiin elämää. Jumalan tahto on, että hyviä tekoja tehdään. Seurakunnissa opetetaan, että uskon tehtävänä on tuottaa hyviä hedelmiä. Vapaaehtoistoiminta on yhteisen pappeuden ydintä eli itse kristillisyyttä. Kalliala viittaa Lutherin opetukseen annan siis itseni Kristukseksi lähimmäiselleni, niin kuin Kristus antoi itsensä minulle. 2. Vapaaehtoistoiminta on kirkon kansalaistoimintaa. Vapaaehtoistoiminta kuuluu olennaisena osana kansalaisyhteiskuntaan ja sopii hyvin Jumalan kansalle, joka ei ole vain kaitsettavaa laumaa, vaan vaelluksestaan vastuuta kantava kansa. 3. Vapaaehtoistoiminta kanavoi hyvän tekemistä, ei hyväntekeväisyyttä. Vapaaehtoistoiminta lähtökohtana niin yhteiskunnallisesti kuin teologisestikin on yhdenvertaisuus ja tasa-arvoisuus. 4. Vapaaehtoistoiminta on edelläkävijä ja etumaastossa. Seurakunnassa toimivat vapaaehtoiset näkevät auttamistehtävissään senkaltaista hätää, jota ei välttämättä muualla tule ajatelleeksi tai sitä ei vielä edes tiedosteta. Voidaan ajatella, että joissakin tehtävissä on nähtävissä totuus siitä, miten ja millaisissa oloissa maa ja sen kansa makaa. 5. Vapaaehtoistoimijat eivät ole ehdoista vapaita, mutta eivät myöskään pelkkiä valmiiden tehtävien toteuttajia. Vapaaehtoiset toimijat toimivat käsinä ja jalkoina, mutta ennen muuta myös aivoina ja sydäminä. Tärkeää on havaita, että tilaa on löydyttävä

5 hyvän mielen saamiselle tekijänä sekä pyyteettömyydelle. Ne eivät ole toisiaan pois sulkevia asioita. 6. Vapaaehtoistoiminta on arvokasta ja merkittävää. Jumalan laki edellyttää rakkautta ja lähimmäisenrakkauden kriteeri on lähimmäisen tarve. Lutheriin viitaten Kalliala sanoi: Kristuksen valtakunta on laupeuden ja armon valtakunta. Se ei ole mitään muuta kuin alituista kantamista. 7. Vapaaehtoistoiminnasta kuuluu iloisia ääniä. Jäsenyyden ja kansalaisuuden kokemus tuottaa tarpeellisuuden mielihyvää. Toiselle merkitsemisen ilo tuottaa olemassaolon riemua. Seurakunnan vapaaehtoistoiminnan juuret ovat kaukana kirkon historiassa. Ne ulottuvat aina alkuseurakuntaan saakka. Seurakunnan jäsenyyteen sisällytettiin palvelemisen ajatus. Sana Diakonia tarkoittaa palvelua. Se oli köyhistä, sairaista, leskistä ja orvoista huolehtimista. (Harju 2001, 45.) Keitä he ovat tänään, on tärkeä kysymys! Vapaaehtoisuus on kuulunut ja kuuluu yhä edelleen seurakunnan toimintaan. Vuonna 1944 diakoniatyöstä tuli kirkon lakisääteinen tehtävä. Siihen on aina kuulunut työntekijöiden ja niin sanottujen maallikoiden yhteistyö. (Lehtinen 1997, 25.) Lähimmäisen auttaminen ja vapaaehtoisuus ovat oleellinen osa kristityn elämänasennetta. Jeesuksen elämää ja opetuksia pidetään esimerkkinä palvelualttiudelle. Kristillisen kirkon historiassa on aina pyritty ihmisen auttamiseen ja hädän lievittämiseen. Esimerkiksi luostareissa on kautta aikojen ollut mahdollista saada apua, olitpa sitten satunnainen kulkija tai hätää kärsivä ihminen. Vuonna 1947 alettiin viettää vapaaehtoistyön ja lähimmäispalvelun päiviä. Yhteisvastuukeräys syntyi. Samalla syntyi tarve kouluttaa ihmisiä, jotka olivat vastuuta ottaneet. (Seurakuntalaisten kirkko 1997, 7-8.) 2.3 Minun Paikkani ryhmä Minun Paikkani ryhmän tarkoituksena on ollut mahdollistaa osallisuus ja oman paikan löytyminen vapaaehtoisena toimijana seurakunnassa. Samalla on tuotu esille seurakunnan tarpeet siitä, missä vapaaehtoisia toimijoita tarvitaan. Työryhmän suunnittelun tavoitteena oli saattaa yhteen ihmisen halu auttaa ja seurakunnan tarve löytää vapaaehtoisia toimijoita eli mahdollistaa tekijän ja tarpeen kohtaaminen. Koulutuksen tavoitteena oli vapaaehtoisten

6 rekrytoiminen. Kehittämistehtävässä puhutaan Minun Paikkani - ryhmän koulutusmatkasta, jolla tarkoitetaan koulutuksen kestoa eli vuoden mittaista yhdessä kuljettua matkaa koulutuksen äärellä. Työryhmän edustajat olivat omilla tahoillaan kipuilleet vapaaehtoisten rekrytoinnin haasteiden parissa. Olemassa oleva vapaaehtoisten joukko oli ja on edelleen sitoutunutta, mutta esimerkiksi ikääntymisen myötä vääjäämättä moni pitkän linjan vapaaehtoinen oli jäämässä tehtävistään pois. Minun Paikkani ryhmän kaltainen koulutustoiminta mahdollistaa yhteistyön rekrytointihaasteissa. Jokainen toimiala on kouluttanut ja kouluttaa edelleen omat vapaaehtoiset toimijansa omasta näkökulmistaan oleellisiin kysymyksiin. Silti yhteinen ryhmä mahdollistaa vapaaehtoisille yhteisöllisyyden ja osallisuuden kautta tutustumisen erilaisiin tehtäviin seurakunnassamme. Yhteistyö työntekijöiden kanssa on avannut tutustumisen mahdollisuuksia toistensa työaloihin ja niiden tarpeisiin. Minun Paikkani ryhmän toiminnan rakenteeksi valikoitui yhteisen matkan kulkeminen vuoden ajan. Koulutusmatkaan sisältyi 7 ryhmätapaamista eri aiheiden ja jakamisen äärellä sekä väliajoilla omien toiveiden mukainen osallistuminen seurakunnan toimintaan vapaaehtoisena toimijana. Ryhmäläisillä on ollut mahdollisuus oman kiinnostuksensa ja omien aikaresurssiensa puitteissa valita toimiminen joko projekti- tai kertaluonteisessa tapahtumassa tai sitoutua pidempikestoisempaan toimintaan. Ryhmän koulutusmatka alkoi lokakuussa 2012 ja päättyi marraskuussa 2013. Ryhmää ovat ohjanneet pääsääntöisesti työryhmän jäsenet. Yhdessä kokoontumisessa oli työryhmän ulkopuolelta palkattu ohjaaja. Työryhmä valitsi tietoisesti linjan, jossa jokainen työntekijä on mahdollisemman monessa tapaamisessa mukana. Näin mahdollistettiin tutuksi tuleminen ja keskusteluyhteyden syntyminen.

7 3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN MOTIIVIT 3.1 Toimijan motiivit Vapaaehtoistoimintaan osallistuva saa toimiessaan tyydytystä myös itselleen. Osallistuminen tapahtuu vapaaehtoisen ehdoilla ja hänen elämäntilanteensa huomioiden. Vapaaehtoisella on mahdollisuus määritellä itse, miten paljon ja mihin osallistuu. Vapaaehtoistoiminta mahdollistaa mielekkään toiminnan esimerkiksi silloin, kun palkkatyötä ei ole. Se tarjoaa mielekästä toimintaa myös palkkatyön lisäksi ja voi toimia vastapainona omalle työlle. Vapaaehtoistoiminnasta tulee mielekäs tapa viettää vapaa-aikaa. Ihminen haluaa tuntea itsensä tarpeelliseksi ja hyödylliseksi kaikenlaisissa elämäntilanteissaan ja sitä kautta haetaan toimintaa, joka tuntuu tärkeältä ja mielekkäältä. Ihmisiä ajavat tai kutusuvat monenlaiset motiivit. Yksi yksinkertainen syy on tekemisen halu. Monesti elämän muutoskohdissa ihminen hakee uudenlaista sisältöä elämäänsä ja tähän voi vastata toimiminen vapaaehtoisena. Yhtälailla halu oppia ja käyttää taitojaan ja tietojaan voi olla motivoiva lähde. Omista elämän kipukohdista selviytyneelle herää halu auttaa muita ja se virittää ajatuksen lähteä mukaan vapaaehtoiseen toimintaan. Auttamisen haluun liittyy myös ihmisen arvot yhteiskunnallisesta vastuusta ja heikompien auttamisesta. Ihmisellä on tarve kuulua johonkin ja vapaaehtoisuus erilaisissa yhteisöissä vastaa tähän tarpeeseen. (Lehtinen 1997, 36-37.) Motivoivat tekijät ovat hyvin moninaiset ja ne ovat sidoksissa ihmisen omiin lähtökohtiin, tarpeisiin, omaan kasvuun ja identiteettiin liittyviin kysymyksiin. Vapaaehtoisuus sinällään, mutta sen lisäksi muuttuvat elämäntilanteet vaikuttavat vapaaehtoisen motiiveihin. Toimija on mukana, kun toiminta on hänen kannaltaan mielekästä ja jollain tapaa vastaa hänen odotuksiinsa ja tarpeisiinsa. Innostusta ja kiinnostusta riittää niin kauan, kun vapaaehtoisen kannalta mielekkyys säilyy. (Lehtinen 1997, 37.) Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian professori Anne Birgitta Pessi muistuttaa, että ihmiset olisivat valmiita antamaan kirkolle enemmän panostaan, jos he tuntisivat kirkon kaipaavan heitä aidosti. Hänen mukaansa seurakunnat näyttäytyvät yhteisöinä, jotka pyörivät omatoimisesti työntekijöidensä vasassa. Hän peräänkuuluttaa vapaaehtoistoiminnan vetovoimaisempaa näkyvyyttä. Pessin mielestä keskeisiä motiiveja vapaaehtoistoimintaan hakeutuville ihmisille ovat merkityksellisyyden tunne, jonka kautta avautuu mahdollisuus toimia antoisassa sosiaalisessa verkostossa sekä positiivinen palaute. (Villa 2012.)

8 3.2 Seurakunnan työntekijä motivoijana Vapaaehtoinen on kanssakulkija, joka toimii oman elämänkokemuksensa varassa. Vapaaehtoistoiminnan vahvuus tulee esille siellä, missä henkilökohtaiset kokemukset ja tieto selviytymisen mahdollisuudesta riittävät. (Lehtinen 1997, 38.) Anne Birgitta Pessi väittää, että toisistaan välittävissä ihmisissä piilee kirkon uusi nousu. Hänen mukaansa luottaminen rakkauden voimaan on ainut mahdollisuutemme. Vapaaehtoisilla on tähän paljon annettavaa, jos tämä voimavara otetaan käyttöön yhteisen hyvän edistämiseksi. (Villa 2012.) Kyvyt käyttöön tutkimusaineiston (Oravasaari 2012, 48) perusteella ongelmat vapaaehtoisten kanssa toimimisessa nähtiin muun muassa rekrytointiin liittyvissä kysymyksissä. Pessi muistuttaa, että uusia jäseniä rekrytoitaessa henkilökohtainen yhteydenotto on paras tapa ja tuttuus on tässä hyvä apu. Hän pitää luottamushenkilöitä ja jo paikkansa löytäneitä vapaaehtoisia hyvänä tietolähteenä. Heidän kokemuksiaan voitaisiin käyttää selvitettäessä, kuinka johonkin tiettyyn tehtävään rekrytointi tai houkuttelu onnistuisi. (Villa 2012.) Kyvyt käyttöön tutkimusaineisto nosti esille myös muita pulmakohtia kuten vapaaehtoisten ajanpuute ja jaksaminen, innostuksen ylläpitäminen, luotettavuus, ihmissuhdeongelmat, osaaminen ja ohjauksen tarve sekä odotukset tehtävältä. (Oravasaari 2012, 48.) Esiin nousseisiin haasteisiin voidaan vaikuttaa koulutuksella, tuella, yhteydenpidolla sekä motivoivalla ryhmätoiminnalla. Työntekijät ovat avainasemassa vapaaehtoistoiminnan ja osallisuuden mahdollistamisessa. Viljanen pohtii omassa opinnäytetyössään seurakunnan olemusta. Onko mahdollista saada seurakunnasta oppiva yhteisö, jossa seurakunnan työntekijät yhdessä seurakuntalaisten kanssa käyvät käsiksi ympäröivästä yhteiskunnasta nouseviin tarpeisiin ja haasteisiin yhdessä toimintaa kehittäen ja mahdollistaen osaamisen ja kykyjen käyttöön ottamisen yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. (Viljanen 2012, 8.) Vapaaehtoistyössä on mahdollisuuksia ja voimavaroja, jotka kannattaa hyödyntää ja ottaa käyttöön. Se ei kuitenkaan tapahdu itsestään. Vapaaehtoiset tarvitsevat koulutusta ja tukea, mutta yhtälailla tarvitaan työntekijöiden intoa ja näkökykyä siitä, missä ja minkälainen osaaminen on tarpeen. Yhteinen visiointi ja vapaaehtoistoiminnan merkityksen pohtiminen tekee näkyväksi toiminnan mahdollisuudet ja uhat (Viljanen 2012, 59). Motivaation säilymisen kannalta Viljanen pitää merkittävänä sitä, että tavoitteet ovat riittävän konkreettisia ja ne voidaan saavuttaa. Tärkeää on pyrkiä avoimuuteen mahdollisista matkan varrella eteen tulevista erilaisista näkemyseroista huolimatta. Avoimessa ilmapiirissä niitä

9 voidaan myös ratkoa. Vapaaehtoistoiminta rakentaa yhteisöllisyyttä ja tässä rakennustyössä tärkeää on tehtävä, hyvä yhteishenki, oppiminen ja monipuolisen osaamisen hyödyntäminen. Uuden oppiminen kasvattaa motivaatiota. (Viljanen 2012, 63.) Vapaaehtoistoiminnan kehittämiselle motivaatio on keskeinen voimavara. Työntekijän näkökulmasta vapaaehtoisten luotsaaminen ja toiminnan kehittäminen ei ole helppoa. Ihmisten kanssa tehtävässä työssä on haasteensa ja se vaatii työntekijältä aikaa johtamiseen, ohjaamiseen, innostamiseen sekä organisoimiseen. Työntekijältä tämä vaatii kärsivällisyyttä odottaa työn tuloksia, ihmissuhdetaitoja, kykyä sietää epävarmuutta ja halua itse kehittää vapaaehtoisuuden mahdollisuuksia. Tavoitteiden näkökulmaa olisi hyvä kääntää suuntaan, mitä saadaan aikaan yhdessä isommalla porukalla ennemminkin, kuin tuijotetaan työntekijöiden rajallisiin voimavaroihin. Empatiakyky, rakkaus, tieto ja siviilirohkeus ovat avainasemassa vapaaehtoisuuden kysymyksiä kehitettäessä. (Viljanen 2012, 64.) Sinijärvi kirjoittaa Kansalaisareenan blogissaan syväjohtamisesta, josta voidaan löytää vapaaehtoisten johtamisen kulmakivet. Syväjohtamisen kulmakiviä on neljä: 1. Luottamuksen rakentaminen. Luottamus on kaksisuuntainen kokemus. Vapaaehtoistoimintaa organisoivalla henkilöllä ja organisaatiolla on oltava luottamus vapaaehtoiseen toimijaan. Vapaaehtoisella on oltava tunne ja luottamus, että hän saa tarvitsemansa tuen ja avun. 2. Inspiroiva tapa motivoida on vapaaehtoisjohtamisessa oleellista ja keskeistä. 3. Älyllinen stimulointi mahdollistaa vapaaehtoisen omien voimavarojen, vahvuuksien ja osaamisen mielekkään käyttämisen. 4. Ihmisen yksilöllinen kohtaaminen on vapaaehtoistoiminnan peruskivi. Sen kautta toteutuvat myös muut tavoitteet. Luottamus, motivointi ja vapaaehtoisen osaamisen mielekäs käyttöön ottaminen onnistuu vain, jos hänen lähtökohtiaan ja kokemuksiaan kuullaan. (Sinijärvi 2013, Vapaaehtoisjohtamisen arkea.) 3.3 Luovuus motivoijana koulutuksessa Vapaaehtoisena toimiminen on usein ryhmätoimintaa. Ryhmässä toimimisen välineitä voidaan yhdessä oppia vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Hyvänä apuna siinä voidaan käyttää itsetuntemusta ja ryhmätoiminnan ymmärtämystä lisääviä luovia työmenetelmiä. Siitä syystä myös koulutukseen olisi hyvä sisällyttää joitakin elementtejä luovista - ja toiminnallisista menetelmistä.

10 Ryhmän kehityskaaressa toiminnallisilla menetelmillä voidaan auttaa osallistujia ryhmäytymisprosessissa. Toiminnalliset menetelmät nojaavat luovuuden mahdollisuuksiin sekä yksilön että ryhmän kehittämisessä. Luovuus ei liity vain taiteeseen, vaan on osa ihmisen kehitystä niin henkilökohtaisella tasolla kuin ihmiskuntana. Elämän alusta lähtien luomisen kyky on ollut osa ihmisyyttä. Luovien menetelmien käyttö vie ryhmäläisiä yksilöinä ja ryhmänä kohti oleellista. Kohti sitä, minkä äärellä ryhmä kokoontuu. Luovuutta voidaan pitää arvoituksena, mutta sen kautta syntyy uutta, jopa tyhjästä. Ryhmä aloittaa aina puhtaalta pöydältä ja kirjoittaa oman käsikirjoituksensa. Siinä ryhmän ohjaajilla on oivallinen paikka antaa tilaa syntyä ja tapahtua. (Niemistö 2000, 172-174.) Kirjassa Ryhmän luovuus ja kehitysehdot viitataan Morenoon, joka piti luovuuden lähteenä spontaanisuutta. Sen kautta on mahdollista löytää tila, jossa ihmisen mieli vapautuu ja mielekäs toiminta mahdollistuu. Spontaanisuudella ei tarkoiteta ainoastaan nopeaa reagointia, vaan sen ilmeneminen on mahdollista myös läsnäolossa, jossa on tilaa kuulla itseä ja toista. Vuorovaikutus, jossa jaetaan kokemuksia ja heittäydytään luomaan ja kokemaan uusia mielikuvia lisää ryhmän spontaanisuutta. Tällöin ryhmän jäsenten erilaisuudesta tulee voimavara, joka toimii eteenpäin vievänä voimana ja uusia ideoita synnyttävänä tahtotilana. Jokaisella ryhmän jäsenellä on tilaa hengittää omana itsenään ja samanaikaisesti kuljetaan kohti yhteistä päämäärää. (Niemistö 2000, 173.)Viljasen tutkimus tukee tätä näkemystä. Ryhmän ohjaajalla tai työntekijällä, joka vapaaehtoisia luotsaa, olisi hyvä olla sen kaltaista viisautta, joka mahdollistaa ilmapiirin, jossa kaikilla on tilaa ja hyvä olla. Tällaisessa ilmapiirissä mahdollistuu yhteisöllisyys, jossa erilaiset mielipiteet ovat voimavara ja sitä voimaa käytetään eteenpäin pääsemiseksi. (Viljanen 2012, 63.) Luovien menetelmien käyttö vapaaehtoisten koulutuksessa toimii motivoijana. Näin uskallan väittää Minun Paikkani ryhmän koulutuksessa mukana olleena ryhmän ohjaajana. Luovat menetelmät synnyttävät yhteishenkeä, ymmärrystä erilaisuudesta tai toisenlaisesta ajattelusta, kehittävät kykyä kuunnella toisen tarinaa sekä mahdollistavat itsetuntemuksen syventymisen. Koulutuksessa on hyvä, jos luentotyyppinen eli tietopohjainen ja luoviin menetelmiin tukeutuva toiminnallinen tekeminen vuorottelevat keskenään sopivassa suhteessa. Ohjaajana on hyvä muistaa, että ihmisiä yleisesti ottaen ujostuttaa jakaa varsinkin omia tuotoksiaan. Sen vuoksi harjoitukset voivat olla sellaisia, joissa voi laittaa itsensä likoon toisen kanssa tai jakaminen voi tapahtua pienemmässä ryhmässä. Ohjaajan tehtävänä on ottaa vastaan tunteet ja tunnelmat ja mahdollisesti sen sanoittaminen, että minä en ole osannut ikinä piirtää tai kirjoittaa. Kun sanoittamiselle on tila ryhmässä, on mahdollista ryhtyä

11 toimimaan. Syntyvät tuotokset ja niistä seuraavat keskustelut ovat hedelmällistä kasvualustaa niin kohtaamisen kuin lähimmäisyyden kysymyksissä, joita vapaaehtoisena toimiminen ihmisten keskellä vaatii. Samalla tulee harjoitelleeksi vuorovaikutuksen taitoja ja itsetutkiskelua omia tunteita ja asenteita tarkastellen.

12 4 MINUN PAIKKANI RYHMÄN MATKA 4.1 Suunnittelu Työryhmä kokoontui pohtimaan vapaaehtoistyön kehittämistä 16.11.2011. Pohjana oli ajatus vapaaehtoisten rekrytoinnista koulutuksen kautta toimintaan mukaan. Jo tuota kokoontumista ennen olimme työryhmänä istuneet alas miettimään seurakunnan yhteisiä haasteita vapaaehtoistoiminnassa. Ryhmän toteutumisen kannalta kyseinen palaverimme toimi taitekohtana. Ryhmän toteutuminen alkoi hahmottua. Samalla syntyi ryhmän nimi Minun Paikkani sekä alustava suunnitelma koulutuksen rungoksi: Ryhmän kokoontumiskertojen teemoiksi muodostuivat seuraavat aiheet: tutustuminen, ryhmäytymisen elementtejä, vapaaehtoisuuden lähteillä, kohtaamisen kysymyksiä, bibliodraama, retki ja päätös. Kokoontumiskertojen pituudeksi valittiin 1,5 tuntia. Poikkeuksena oli ryhmäyttämisen kysymyksiä käsittelevä kerta, jonka kesto oli tarkoituksella huomattavasti pidempi, sekä retkipäivä. 16.11 olleessa palaverissa päätettiin, että seurakunnassa toimimisesta kiinnostuneita ihmisiä haetaan ryhmään ilmoituksen (KUVIO 1) kautta elokuussa 2012. Sitä ennen laadittaisiin esitteitä ryhmän ohjelmasta. Esitettä jaettaisiin kävelykadulla, Seppälän maalaismarkkinoilla seurakunnan vapaaehtoistyötä esittelevässä kojussa sekä muissa mahdollisissa tilaisuuksissa. KUVIO 1. Lehti ilmoitus ryhmän alkamisesta. Lisäksi sovimme, että jokainen työryhmän jäsen mainostaa omalla työalallaan toimintaansa aloittavaa Minun Paikkani - ryhmää. Työryhmän toiveena oli löytää nuoria aikuisia, työikäistä väestöä ja juuri eläkkeelle jääviä ihmisiä. Sovimme, että Minun Paikkani ryhmä tapaa ryhmänä seitsemän kertaa vuoden aikana. Päätimme, että tapaamisten välillä ryhmäläisillä on mahdollisuus tutustua ja osallistua

13 vapaaehtoisena toimijana toiveidensa mukaan seurakunnan vapaaehtoistoiminnan vaihtoehtoihin. Ryhmän yhteisissä tapaamisissa jaettaisiin matkalla syntyneitä ajatuksia, tunteita ja kokemuksia. Ryhmän kokoontumispaikaksi päätettiin paria kokoontumista lukuun ottamatta Keskusseurakuntakoti. Mahdolliset kulut menisivät aikuistyön budjetista. Kuluja tulisi lähinnä tarjoilusta ja suunnitellusta retkestä. 4.2 Toteutus Ryhmään ilmoittautui mukaan 20 henkilöä ja heistä 18 oli paikalla ensimmäisessä tapaamisessa aloittamassa yhteistä matkaa. Suurin osa oli naisia, mutta mukana oli myös neljä miestä. Ensimmäinen tapaaminen oli 10.10.2012 teemalla tutustuminen. Kokoontumisen tavoitteena oli tuoda esiin sitä, miksi olemme koolla ja mikä on Minun Paikkani - ryhmän tarkoitus sekä tutustua ryhmän jäseniin. Ilta aloitettiin ryhmäläisten ja työryhmän esittelyllä. Lattialle levitettyjen puu-aiheisten korttien joukosta jokainen osallistuja sai valita kaksi korttia. Toisen kortin ajatuksella, mikä sai lähtemään mukaan ryhmään ja toisen suunnaten katsetta kohti ryhmän matkaa eli millaisia odotuksia ja toiveita ryhmän suhteen itse kullakin oli. Karoliinan Kamarissa vapaaehtoisina toiminut pariskunta oli kertomassa omasta vapaaehtoistoiminnasta ja siihen tulemisen polustaan. Kokoontumista varten valmisteltiin yhteistyössä eri työalojen työntekijöiden kanssa PowerPoint seurakuntamme vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista. PowerPointista tuli hyvin kattava ja työryhmä katsoi sen olevan käyttökelpoista materiaalia myös muiden käytettäväksi, joten se tallennettiin seurakuntamme yhteisille sivuille työntekijöiden käyttöön. PowerPoint sisälsi selvityksen eri työalojen mahdollisuudesta tarjota vapaaehtoistoimintaa sekä siitä, missä erityisesti vapaaehtoistoimijoita tarvitaan. Liiteosiosta löytyy alkuperäisestä 46 dian PowerPointista tiivistetty kooste. (LIITE 1) Illan päätteeksi oli mahdollisuus kirjoittaa ohjaajille tiedoksi yhteystietonsa ja mahdollinen kiinnostuksen kohde, johon haluaisi lähteä tutustumaan. Ohjeena oli, että mitään pakkoa ei ole ja saa rauhassa jäädä miettimään omaa osallistumistaan. Viisi ryhmäläistä jätti tietonsa. Osa heistä kiinnittyi varsin nopeasti toimintaan. Useamman ryhmäläisen palaute ole yllättyneisyys siitä, miten paljon erilaista toimintaa seurakunta tarjoaa. Monille tuli ihan uutta

14 tietoa. Työryhmänä yllätyimme tästä iloisesti. Olimme saaneet esiin myös ruohonjuuritason työtä, jota hyvin monenlaisten ihmisten keskellä seurakunnassa tehdään. Toinen kokoontuminen oli tarkoituksella aika nopeasti ensimmäisen jälkeen eli 17.11.12. Kokoontumisen teemana oli ryhmäytymisen elementtejä. Ryhmäyttämisen tarkoituksena on ryhmän jäsenten vuorovaikutuksen, luottamuksen, viihtymisen ja tutustumisen tietoinen kehittäminen ja tukeminen. Sillä edistetään tuttuutta, jotta ryhmän jäsen voi tuntea olonsa turvalliseksi ja vapaaksi mielipiteissään ja ilmaisussaan ja jopa antaa itselleen luvan erehtymiseen. Hyvä ryhmäytyminen edistää kannustavaa oppimisympäristön syntyä. (Ryhmäyttäminen nettisivulla koulurauha.) Kokoontuminen oli Joutenlammella ja aikaa siihen oli varattu viisi tuntia. Olimme koolla lauantaina klo 11-16. Päivään kuului lounas ja kahvi. Vain yksi ryhmäläinen oli tässä vaiheessa ilmoittanut, että tämän tyyppinen toiminta ei nyt mahdukaan hänen elämäntilanteeseensa. Päivä oli diakoniatyöstä vastaavan Elina Ingmanin organisoima. Kouluttajaksi oli pyydetty psykoterapeutti Liisa Saukkonen Heino. Päivä oli iloa ja yhteisen tekemisen riemua tulvillaan. Se palveli hyvin ryhmää ja esiin nousi voimakkaasti ryhmän voima. Työryhmänä tulimme vakuuttuneeksi, että käsissämme on nyt ryhmä, jossa on mahdottoman paljon voimaa ja intoa lähteä etsimään omaa paikkaansa aktiivisena toimijana seurakunnassa. Samalla totesimme sen, että ryhmän jäsenissä on mahdollisuuksia toimia monenlaisissa tehtävissä. Kokoontumisesta jäivät elämään viisi vapaaehtoisen toimijan teesiä sekä kuvaavat lauseet siitä, mitä vapaaehtoistoiminta on. 1. Tee jotain Elähän hättäile keitetään potut. 2. Kysy ja Hyväksy 3. Hyvä lähtee itsestä 4. Omat ja toisen rajat sopimukset ja pelisäännöt 5. Oppiminen ja/tai uudet näkökulmat mahdollisuus itselle ja toiselle Patsastyöskentelystä jäi elämään neljä lausetta. Niiden syntymisen pohjana oli yhteisen keskustelun aikana esiin nousseet sanat ja ajatukset aiheemme, vapaaehtoisuus, äärellä. Koko osallistujajoukko jaettiin pienempiin, noin viiden henkilön ryhmiin. Jokainen ryhmä valitsi yhteisen keskustelun ja koottujen ajatusten pohjalta sanoja, joista muodostivat lauseen.

15 Tämän jälkeen ryhmät kokoontuivat pohtimaan, millainen patsas kuvaa lausetta / valittuja sanoja. 1. Samassa veneessä, palvelija, tekijä, aika saa rajat. 2. Avuksi, auttajalle iloksi. 3. Lämminhenkinen lukeminen, he olivat sokeita. 4. Ajan antaminen yhteisen hyvän ja lähimmäisen rakkauden hengessä. Seuraavaa kokoontumista edeltävässä kutsukirjeessä viitataan ryhmäyttämiskerran kohtaamiseen: hymy ja nauru jäivät päällimmäisenä mieleeni viimeisestä tapaamisestamme marraskuussa. Yhteisen tekemisen merkeissä syntyi monta merkittävää ajatusta. Kolmannen kerran tapasimme ryhmänä uuden vuoden puolella 17.1.2013. Kokoontuminen oli luentotyyppinen aiheena vapaaehtoistoiminnan lähteillä. Luennon piti työryhmän jäsen, silloinen julistustoiminnasta vastaava pappi ja nykyinen kirkkoherramme, Marko Miettinen. Mukana oli myös pariskunta, joilla on monien vuosien kokemus toimimisesta vapaaehtoisena seurakunnassamme. Luento käsitteli aihetta neljän näkökulman kautta. Ensimmäisenä seurakunnan tarjoama palvelutoiminta on apua tarvitsevalle rohkaisua, rinnalla kulkemista ja lähimmäistukea. Se on pohja, jolta seurakunnan vapaaehtoistoiminta lähtee liikkeelle. Kolme muuta näkökulmaa olivat kysymyksen muodossa: mistä saan voimaa omaan kutsumukseeni, mitä vapaaehtoistoiminta minulle antaa ja mitä Raamattu puhuu meille kristityn palvelutehtävästä. Koko luento on kehittämistehtävän liitteenä. (LIITE 2) Ryhmä kokoontui neljänteen tapaamiseen 14.3.2013. Illan teemana oli, kohtaamisesta on kysymys. Tavoitteena oli kuvien ja harjoituksen kautta synnyttää keskustelua kohtaamisenkysymyksistä ja siihen liittyvistä haasteista. Toteuttamistapa oli toiminnallinen ja ohjaajana toimi Palvelevan Puhelimen toiminnanohjaaja Tuula Haataja. Lattialle levitettyjen erilaisten kuvien joukosta osallistujat saivat etsiä kuvan tai kuvia, joka kuvasi omia kokemuksia vapaaehtoisena toimijana erilaisissa kohtaamisen tilanteissa. Tämän jälkeen tehtiin pariharjoitus piirtämällä. Parit istuivat vastakkain ja piirsivät samalle paperille ohjeiden mukaan. Toiveena oli, että parit eivät kommunikoi keskenään, vaan vain kynien kautta.

16 Kuvio 2. Kuvio 3. Parien saamat ohjeet: 1. kynä lähtee piirtämään omalle puolelle. Kynä piirtää, mitä piirtää. Viivoja, kuvia, mitä sille mieleen tulee. Taustalla soi lempeä ja iloinen musiikki 2. nyt kynälle tulee tunne, että se haluaa lähteä tutustumaan toiselle puolelle paperia, toisen puoliskolle. Kynä jatkaa siitä, mihin toinen kynä on jälkensä jättänyt. Taustalla kuuluu rempseää iloista musiikkia. 3. tapahtuu jotain ikävää, ja kynä suuttuu. Se ärsyyntyy jostakin ja alkaa tehdä tuhojaan toisen puolella. Taustalle vaihtuu soimaan vihainen musiikki. 4. on aika sovinnon. Miten kynä sovittelee tekemisensä ja aiheuttamansa sotkun? Soimaan laitetaan sovittelevaa ja lempeää musiikkia. 5. kynä palaa omalle puolelleen ja jatkaa omaa elämäänsä iloisen musiikin tahdissa. Haluaako kynä ehkä korjata vielä jotain? Tehtävä on tarttunut ohjaajansa mukaan elämänmatkan varrelta, ei siis hänen kehittelemänsä. Harjoituksen alkujuuret ovat syntyneet tuntemattoman tekijän aivoituksena, mutta matkanvarrella siitä on kehittynyt ja muokkautunut esitetty harjoitus. Musiikkina oli levy Limusiini, jossa on erilaisia tunnelmia ja ääniefektejä, mutta mikä tahansa muu musiikki sopii käytettäväksi harjoitukseen. Oheiset kuviossa 2. ja 3. esitellyt kuvat ovat harjoituksen tiimellyksessä otettuja. Työryhmän edustajan Harri Smedbergin ajatuksena syntyi idea, että syntyneistä tuotoksista tehtäisiin ryhmäläisille päätöstilanteeseen kiitoskortit. Työryhmän keskustelun ja ideoinnin tuloksena päädyimme ajatukseen, että kuvia hyödynnetään A4 kokoiseen kansioon, jonka väliin laitetaan koulutuksesta jaettava todistus. Karoliinan Kamarin toiminnanohjaaja työsti ideasta totta. Toukokuussa 2.5. 2013 tapasimme Biblodraaman merkeissä ohjaajanamme diakoniatyöntekijä, bibliodraamaohjaaja Irma Lampinen. Hän määritteli aluksi bibliodraaman. Se on ryhmän kanssa tapahtuvaa raamatuntekstiin tutustumista toiminnallisin menetelmin. Yksinkertaistaen tapahtumassa oli läsnä ryhmä, ohjaaja, raamatunteksti ja toiminta. Illan teemana oli lähimmäisen kohtaaminen. Sitä lähestyttiin raamatuntekstin

17 Laupias Samarialainen kautta. Ryhmäläiset lähtivät hyvin mukaan ja illan aikana syntyi hyvin monenlaisia keskusteluja ja ajatusten vaihtoa. Työryhmänä koimme, että ryhmä on turvallinen ja ryhmäytyminen on onnistunut hyvin. Ryhmäläisten oma palaute oli hyvää. Useimmille biblodraama oli uusi tuttavuus, mutta sellaisena innostava kokemus. Tästä alkoi ryhmän kokoontumisissa kesätauko, mutta suuntasimme jo katsetta kohti syksyä. Syyskauden alkuun työryhmä oli kaavaillut retkeä ja siihen ilmoittautuminen lähti käyntiin jo tuossa kevään viimeisessä kokoontumisessa. Syksyn retkeä suunnittelivat vastaava lapsityönohjaaja Leena Karjalainen ja Karoliinan Kamarin toiminnanohjaaja Marja Heikkinen. Retki toteutui lauantaina 7.9.2013. Ryhmämme matkasi Kuopioon Hiippakunnalliseen vapaaehtoistoimijoitten päivään, jonka teemana oli OLE. Ole! Ole oma itsesi. Ole toisia varten. Ole osa seurakuntaa. Ole vain (Hiippakunnallisen vapaaehtoistoimijoitten päivän mainoksesta). Koulutus- ja virkistyspäivässä oli mahdollisuus valita kaksi pajaa, joihin osallistuu. Pajat olivat: arjen retriitti, biblodraama, eloa hartauteen, gospelia laulua ja soittoa, lukeminen ja rukoileminen jumalanpalveluksessa, luovuutta ja ryhmädynamiikkaa, sielunhoidon ABC ja seurakuntalainen somessa. Vapaaehtoisia hajaantui jokaiseen pajaan hyvin. Päivän anti oli hyvää ja monipuolista. Mukana olleet vapaaehtoiset pitivät mukana oloaan arvokkaana ja tärkeänä kokemuksena. Helmiä jäi jakoon. Virkistyspäivän annin mottona voisi pitää ajatusta, että eniten maalimaa muuttava voima on kiitollisuus ja hyvän jakaminen. Ajatus on poimittu virkistyspäivänpäivän alkupuheenvuoroista. Vapaaehtoisuudessa on kysymys juuri tästä. Kiitollisuudesta siitä hyvyydestä, jota itse on saanut ja sen jakamisesta eteenpäin antamalla aikaansa erilaiseen toimintaan, joka puolestaan edistää yhteistä hyvää. Virkistyspäivässä työntekijöillä oli mahdollisuus osallistua pajaan, jossa pohdittiin vapaaehtoistoimintaa koordinoivien työntekijöiden roolikarttaa. Pajaan muodostui työryhmä eri seurakunnista: Jaana Ryhänen Lapinlahti, Jenni Shakya Siilinjärvi ja Tuula Haataja Kajaani sekä pajan ohjaaja Anne Viljanen. Ryhmässä työskenteli osan aikaa hiippakuntasihteeri Kati Jansa. Yhteisen pohdinnan tuloksena syntynyt roolikartta on kuvattu kehittämistehtävään kaaviona. Roolikartta elää ja muokkautuu eri työntekijöiden tarkastelussa ja sitä voi vapaasti työstää edelleen. Roolikarttaa voi hyödyntää vapaaehtoistoimintaa ohjaavien ja kehittävien työntekijöiden yhteisessä jakamisessa pohdittaessa esimerkiksi työn kehittämisen ja yhteistyön kysymyksiä. Roolikartta avaa näkökulman siihen, miten monitahoisesta työstä vapaaehtoisten koordinoinnissa on kysymys. Roolikartta on hyödyllinen ja käyttökelpoinen väline myös vapaaehtoisten koulutuksen välineenä pohdittaessa vapaaehtoisena toimijana

18 olemisen rooleja ja näkökulmia, mitä siihen liittyy. Edellä mainituista syistä sen esitteleminen kehittämistehtävässä puoltaa paikkaansa. TOIMINNAN MAHDOLLISTAJA: koordinoija, organisoija, jatkuvuudesta huolehtija, rekrytoija, materiaalin hankkija, valmistelija, toteuttaja, kehittäjä, ideoija, käytännön asioiden tekijä, viestijä, asiantuntija OPASTAJA / KOULUTTAJA: toiveiden hahmottaja, tiedon päivittäjä, asiantuntijoiden etsijä, perehdyttäjä TYÖNOHJAAJA: huolenpitäjä, ohjaaja, kuuntelija, kiittäjä, huomioija, suhteiden selvittäjä, vertaistuen ja kasvun mahdollistaja OSALLISTAJA: toiveiden kuuntelija /kuulija, ihmisten todesta ottaja, viisauden vastaanottaja, riskinottaja, delegoija, uskaltaja, innovaattori, innostuja / innostaja TYÖNTEKIJÄ HENGELLINEN ELÄJÄ: rukoilija, rukoiluttaja, hengellinen ravitsija, pohja, voima, rajan vetäjä VERKOSTOITUJA: srk:n sisällä, rovastikunnassa, hiippakunnassa ulospäin suuntautuja kunta, järjestöt, yhteisöt uusien löytäjä RAAMITTAJA: rajoista, laadusta, periaatteista ja tavoitteista huolehtija, ongelmien ratkaisija, tehtävän suunnan varmistaja SIELUNHOITAJA: kuuntelija, rinnalla kulkija ilossa & surussa, kriisien ja elämänkysymysten kohtaaja, rajanvetäjä /eteenpäin ohjaaja, ajan antaja, myötäeläjä ITSESTÄ HUOLEHTIJA: vastuuttaja, jakaja, suhteellisuuden tajuttaja, oman ajan ottaja, luottaja, itsensä kehittäjä, omana itsenä olija / eläjä ei kameleontti, itsetuntemuksen rakentaja, omien heikkouksien ja vahvuuksien tunnistaja KUVIO 4. Kaaviossa on kuvattuna vapaaehtoisia koordinoivan työntekijän roolikartta. Sen on kuvioksi keskustelun ja yhteisen kokoamisen pohjalta muokannut Tuula Haataja. Ryhmän koulutusmatka päättyi Joutenlammen Vakassa pidettyyn tapaamiseen 7.11.2013. Illan tavoitteena oli käydä läpi kuljettua koulutusmatkaa, sen antia ja palautetta. Yhteisen aloituksen ja ruokailun jälkeen osallistujat jaettiin ryhmiin, joissa he saivat työstettäväksi koosteen vuoden mittaan olleista yhteisistä kokoontumisista. (LIITE 3) Tehtävänä oli käydä keskustelua ja nostaa esille osallistujien löytämiä helmiä koulutusmatkan varrelta. Ryhmäläiset saivat esittää oman helmensä haluamallaan kuviolla tai muodostelmalla.