ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!"

Transkriptio

1 ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!

2 Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoisten toiminta on tärkeä tapa tuoda vaihtelua, iloa ja virkistystä ikäihmisten arkeen sekä asumispalveluissa että kotihoidossa. Vapaaehtoinen voi toimia vanhuksen ystävänä tai ryhmät voivat omien mahdollisuuksiensa mukaan käydä järjestämässä ohjelmaa. Vapaaehtoistoimijan rooli on ei-ammatillinen, kun taas hoitohenkilökunnalla on vastuu hoitamiseen liittyvistä asioista. Vapaaehtoiset ovat tärkeä yhteistyökumppani ja voimavara ikäihmisten hyvinvoinnin ja virkistystoiminnan tukemisessa. Haluamme Sotesissa tukea vapaaehtoisten toimintaa tehostamalla tiedottamista, järjestämällä ohjausta sekä suunnittelemalla virkistystoimintaa yhteistyössä vapaaehtoisten kanssa. Vapaaehtoistyö on vanhusten kanssa seurustelua ja heidän kanssaan olemista, ilon ja virkistyksen tuomista heidän elämäänsä. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto on määritellyt vapaaehtoistyön periaatteet seuraavasti: 1. Tavallisen ihmisen tieto ja taito riittää 2. Toiminta on vapaaehtoista, jokainen voi sitoutua sellaiseen toimintaa ja sellaiseksi ajanjaksoksi kuin itse haluaa 3. Vapaaehtoistyö on ei-ammattimaista ja palkatonta. Vapaaehtoistyön tavoitteena on tuoda vaihtelua ja virkistystä ikäihmisten arkeen, hoitotyön ammattilaisille kuuluu hoitotyö. 4. Vapaaehtoistyö on vastavuoroista, sekä autettava että vapaaehtoistyötä tekevä saavat toiminnasta hyvää mieltä. 5. Vapaaehtoiset ovat luotettavia, he toimivat luottamuksellisesti ja noudattavat vaitiolovelvollisuutta 6. Vapaaehtoistoiminta on suvaitsevaa, puolueetonta ja tasa-arvoista 7. Kunnioitetaan autettavaa ja toimitaan hänen ehdoillaan 8. Yhteistyö ammattilaisten ja vapaaehtoisten välillä, vapaaehtoisen oikeus tukeen ja ohjaukseen 9. Toiminnan ilo ja mahdollisuus ihmisenä kasvamiseen Vapaaehtoiseksi tuleminen Vapaaehtoistoimintaan jokainen voi tulla mukaan omilla taidoillaan ja tiedoillaan. Jos haluat auttaa, mutta et tiedä mitä se käytännössä voisi olla, ota yhteyttä vapaaehtoistoiminnan yhdyshenkilöön. Sotesissa on nimetty vapaaehtoistyön yhdyshenkilöt, joiden tehtävänä on: - ottaa vastaan vapaaehtoisten ilmoittautumiset - ideoida ja ehdottaa tarvittaessa sopivia vapaaehtoistoiminnan tapoja - ohjata vapaaehtoistoimijoita - tiedottaa yksikön sisällä tulossa olevista tapahtumista ja vierailijoista - suunnitella viriketoiminnan aikatauluja ja sisältöjä

3 Vapaaehtoistoiminnan yhdyshenkilöt: Asumispalvelut Erja Mäkinen puh Kotihoitoon vapaaehtoiset tulevat pääsääntöisesti järjestöjen kautta. Vammalan kotihoito Riitta Kukkula, puh , Senja Heikkilä, puh Äetsän kotihoito Kaija Koivula, puh Mouhijärven kotihoito Mirja Hoffren, puh Suodenniemen kotihoito Mirja Hoffren, puh Kiikoisten kotihoito Mirja Hoffren, puh Punkalaitumen kotihoito Maire Aalto, puh Lisätietoja antaa myös palvelukoordinaattori Marita Pitkänen, Vinkkejä vapaaehtoistoiminnan sisällöiksi - musiikki-, näytelmä- ym. esityksiä - liikuntatuokioita sisällä - ulkoilua yhdessä tai ryhmässä ja esimerkiksi puutarhakeinussa istuminen yhdessä kesällä - laulaminen, tanssiminen - juttelu, muistelu, vanhuksen kuunteleminen - askartelu - lukeminen - virkistystuokioihin osallistuminen yhdessä ja avustaminen tarvittaessa - pelit: bingo, ristisanatehtävät, kuva-arvoitukset, kortti- ja lautapelit - retkillä avustaminen ja seurana oleminen - hengellisten tilaisuuksien järjestäminen tai yhdessä käynti niissä - lasten vierailut - lemmikkieläinten vierailut - hemmotteluhetket, esim. hiusten laittaminen, käsien hoitaminen jne. Vapaaehtoisen oikeudet ja velvollisuudet Vapaaehtoisen oikeudet - sitoutua toimintaan niin usein ja niin pitkäksi aikaa kuin se itselle sopii - vapaaehtoistoiminnan voi myös lopettaa silloin kun itse haluaa - osallistua sellaiseen toimintaan joka itselle sopii - saada halutessaan selkeä tieto omasta tehtävästään - saada arvostusta ja palautetta ammattilaisilta

4 - saada henkilöstöltä tukea, neuvoja ja ohjausta tarvitessa - mahdollisuus osallistua vapaaehtoisille tarkoitettuihin tilaisuuksiin, joissa voi saada vertaistukea ja koulutusta Vapaaehtoisen velvollisuudet - vaitiolovelvollisuus - pitää kiinni sovituista säännöistä ja tehdyistä sopimuksista - olla täsmällinen - ilmoittaa henkilökunnalle missä ja kuinka pitkään on vanhuksen kanssa sekä antaa puhelinnumeron, josta tarvittaessa saa kiinni - ilmoittaa mahdollisesti havaitsemistaan ongelmatilanteista henkilökunnalle tai vapaaehtoistyön yhdyshenkilölle - ilmoittaa tilapäisestä poissaolostaan tai vapaaehtoistoiminnan lopettamisestaan yhdyshenkilölle / henkilökunnalle - huolehtia hyvästä käsihygieniasta Käytännön vinkkejä - ota mukaan omat mukavat sisäkengät tai ulkoiluun tarvittavat mukavat vaatteet - kerrothan yhdyshenkilölle omista taidoistasi ja toiveistasi toiminnan suhteen - vapaaehtoistoiminnassa tärkeintä on ihmisten välinen vuorovaikutus ja siinä helpottavat: o rauhallisuus o kärsivällisyys o tasa-arvoisuus o vanhuksen kuunteleminen - muistathan hoitaa itseäsi ja omaa jaksamistasi! Vapaaehtoisen vakuutus Monilla yhdistyksillä on vakuutus vapaaehtoistoimintaan osallistumista varten ja mikäli teet vapaaehtoistyötä jonkun yhdistyksen kautta, varmista että olet vakuutuksen piirissä. Sastamalan kaupungilla ei ole vapaaehtoisten toimintaa kattavaa vakuutusta. Asumispalveluissa olevat vanhukset ovat henkilökunnan vastuulla ja siksi yhteistyö henkilökunnan ja vapaaehtoisten välillä on erityisen tärkeää. Jos vapaaehtoinen lähtee vanhuksen kanssa esim. ulos, tulee henkilökunnan aina tietää saapumisaika ja puhelinnumero, josta voi tavoittaa.

5 Ilmoittautuminen vapaaehtoiseksi asumispalveluissa Nimi Osoite Sähköposti Puhelinnumero Millaisesta toiminnasta olet kiinnostunut? Kuinka usein olisit halukas osallistumaan (esim. kerran viikossa, kuukaudessa, harvemmin) Saako sinuun ottaa yhteyttä? Millaista ohjausta haluaisit? Palautetaan vapaaehtoistoiminnan yhdyshenkilölle. Lisätietoja vapaaehtoistoiminnasta ja sen mahdollisuuksista saa yhdyshenkilöltä.

Vapaaehtoistoiminnan käsikirja vapaaehtoisille ja ammattilaisille

Vapaaehtoistoiminnan käsikirja vapaaehtoisille ja ammattilaisille Vapaaehtoistoiminnan käsikirja vapaaehtoisille ja ammattilaisille Hyvää mieltä vapaaehtoistoiminnasta! Mitä vapaaehtoistoiminta on? Vapaaehtoistoiminnassa toimit omasta halustasi ja ilman rahallista korvausta,

Lisätiedot

Puolueettomuus. Autettavan Toiminnan ehdoilla toimiminen ilo

Puolueettomuus. Autettavan Toiminnan ehdoilla toimiminen ilo Puolueettomuus Vapaaehtoistoiminnassa toimitaan tasapuolisesti kaikkien edun mukaisesti. Vapaaehtoinen ei asetu kenenkään puolelle vaan pyrkii toimimaan yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Mahdollisissa

Lisätiedot

Tule mukaan vapaaehtoiseksi Ikäihmisten pariin!

Tule mukaan vapaaehtoiseksi Ikäihmisten pariin! Tule mukaan vapaaehtoiseksi Ikäihmisten pariin! Mietteitä vapaaehtoistoiminnasta Vapaaehtoisuus voi olla säännöllistä toimintaa viikoittain tai kuukausittain, tai sitten voit toimia keikkavapaaehtoisena

Lisätiedot

perehdytysopas Tervetuloa mukaan, olet meille tärkeä!

perehdytysopas Tervetuloa mukaan, olet meille tärkeä! Vapaaehtoisen perehdytysopas Tervetuloa mukaan, olet meille tärkeä! Vanhusten palvelut Vapaaehtois- ja ryhmätoiminnan koordinointi ja kehittäminen Kirsi Koivula 2010 Vapaaehtoistoiminnan kenttä Espoon

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan periaatteet

Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Tavallisen ihmisen taidoin Palkatonta ja ei-ammatillista Vapaaehtoista Luotettavaa ja sitoutumista tehtävään Luottamuksellista (vaitiolo) Puolueetonta ja suvaitsevaa Tarvitsijan/autettavan

Lisätiedot

Suomen Punainen Risti omaishoitoperheiden tukena HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ

Suomen Punainen Risti omaishoitoperheiden tukena HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ Suomen Punainen Risti omaishoitoperheiden tukena Toiminnan tavoitteena Vahvistaa ja edistää omaishoitajien ja heidän perheidensä terveyttä, hyvää elämänlaatua ja itsenäistä selviytymistä arjessa. Kannustaa

Lisätiedot

Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12

Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12 Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12, palveluohjaaja, vapaaehtois- ja ryhmätoiminnan koordinointi ja kehittäminen Espoon kaupunki, vanhusten palvelut Mitä työyhteisössä tulisi ottaa huomioon?

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus Oikeudet ja vastuut 24.2.2015

Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus Oikeudet ja vastuut 24.2.2015 Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus Oikeudet ja vastuut 24.2.2015 Yhteisökoordinaattori Soile-Maria Linnemäki/Yhdistysverkosto Vanhus- ja vapaaehtoistyön johtaja Pirjo Heikkilä/Setlementti Louhela MITÄ KUULUU?

Lisätiedot

Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS

Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS VETY Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy Hermannin ranta>e 2 A, 00580 Helsinki www.kierratyskeskus.fi/vety Tänään:

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin palvelutalo- ja sairaalaystävätoiminta ohjeistus henkilökunnalle

Suomen Punaisen Ristin palvelutalo- ja sairaalaystävätoiminta ohjeistus henkilökunnalle Suomen Punaisen Ristin palvelutalo- ja sairaalaystävätoiminta ohjeistus henkilökunnalle Ystävien tehtävät ja toimintamuodot... 2 Ystävänä palvelutaloissa tai sairaaloissa -koulutus... 4 Ohjeistus palvelutalon

Lisätiedot

LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi

LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi Kuvat: Suomen Punainen Risti Itsetuntemus ja erilaisuuden hyväksyminen Kun opimme tiedostamaan omien ajattelu- ja toimintatapojemme taustalla vaikuttavia

Lisätiedot

Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta

Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta Jaettua iloa! Vapaaehtoisena toimit tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin, ilman ammattityön vaatimuksia. Vapaaehtoistoiminta ei korvaa ammattilaisten työtä vaan täydentää

Lisätiedot

Vapaaehtoisen. opas. www.hel.fi/vapaaehtoistoiminta

Vapaaehtoisen. opas. www.hel.fi/vapaaehtoistoiminta Vapaaehtoisen opas www.hel.fi/vapaaehtoistoiminta Ihminen tarvitsee ihmistä ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen. Tommy Tabermann Oppaan tekstisisällön on tuottanut Metropolia Ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

TERVETULOA Savonlinnan seurakunnan VAPAAEHTOISEKSI

TERVETULOA Savonlinnan seurakunnan VAPAAEHTOISEKSI TERVETULOA Savonlinnan seurakunnan VAPAAEHTOISEKSI VAPAAEHTOISTOIMINTA KIRKOSSA vahvistaa osallisuutta seurakunnan elämässä ja toiminnassa antaa mahdollisuuksia toteuttaa seurakuntalaisuutta ja kristillisyyttä

Lisätiedot

Kysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016

Kysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016 Kysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016 8.5.2017 Kouvola, Suomalaisten yksinäisyys -työpaja Maaret Alaranta Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Terveyden ja hyvinvoinnin yksikkö

Lisätiedot

TUTUSTU VAPAAEHTOISTOIMINTAAN

TUTUSTU VAPAAEHTOISTOIMINTAAN KEURUUN VANHUSPALVELUT TUTUSTU VAPAAEHTOISTOIMINTAAN Marja Reiman 4.12.2013 Ulkoilupäivä Kurkisaaressa Perustietoa vapaaehtoiselle Keuruun kaupungin vanhuspalvelut ja vapaaehtoistoiminta... 2 Millaisia

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA

VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA VASTAANOTTOKESKUKSESSA TOIMIVILLE VAPAAEHTOISILLE VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA Olemme Punaisen Ristin Ruissalon osaston vapaaehtoisia Punainen Risti ja Punainen Puolikuu tunnetaan

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Vapaaehtoistoiminnan linjaus YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET

Lisätiedot

Antamasi aika on arvokasta ja päämäärämme yhteisiä, joten tehdään yhdessä vapaaehtoistoiminnasta antoisaa kaikille.

Antamasi aika on arvokasta ja päämäärämme yhteisiä, joten tehdään yhdessä vapaaehtoistoiminnasta antoisaa kaikille. Hienoa saada sinut mukaan ikäihmisten palveluiden piirissä tapahtuvaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistoimijoilla on tärkeä rooli ikääntyvien kaupunkilaistemme hyvinvoinnin ja mielekkään arjen toteuttamisessa

Lisätiedot

TURVAPAIKANHAKIJANUORET Vapaaehtoiskoulutus

TURVAPAIKANHAKIJANUORET Vapaaehtoiskoulutus TURVAPAIKANHAKIJANUORET Vapaaehtoiskoulutus TURVAPAIKANHAKIJANUORENA Tulijat sijoitetaan vastaanottokeskuksiin odottamaan asiansa käsittelyä On tultu yksin tai perheen kanssa Prosessi voi olla tooooodella

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN

VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN Perusedellytys vapaaehtoistoiminnalle VAPAAEHTOINEN ITSE (1/2) Vapaaehtoistoiminnan tarkoitus on tuoda iloa ihmisten elämään, myös vapaaehtoiselle itselleen. Mukaan

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin laitosystävätoiminta ohjeistus laitoksen henkilökunnalle

Suomen Punaisen Ristin laitosystävätoiminta ohjeistus laitoksen henkilökunnalle Suomen Punaisen Ristin laitosystävätoiminta ohjeistus laitoksen henkilökunnalle Varpu Salmenrinne ja Siina Lepola 2015 Laitosystävätoiminta...1 Laitosystävien tehtävät ja toimintamuodot...2 Laitosystävätoiminnan

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN VAPAAEHTOISTOIMINTA

IKÄIHMISTEN VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN VAPAAEHTOISTOIMINTA Kaikki tiet vievät LLKY:ään LLKY:n vapaaehtoistoiminta on tarkoitettu syrjäytymisvaarassa oleville ikääntyneille suupohjalaisille. Vapaaehtoistoiminnan avulla pyritään lisäämään

Lisätiedot

YHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA. Haasteet ja mahdollisuudet. Liisa Reinman 27.11.2013

YHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA. Haasteet ja mahdollisuudet. Liisa Reinman 27.11.2013 YHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA Haasteet ja mahdollisuudet Liisa Reinman 27.11.2013 Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa Puolet suomalaista tekee vapaaehtoistyötä Vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita olisi enemmänkin,

Lisätiedot

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen 2 AJATUKSEN MURUSIA Tämä vihkonen on sinulle, joka haluat toimia vapaaehtoisena ja olla ihminen ihmiselle. Vihkosta voi käyttää myös työnohjausistunnoissa keskustelujen

Lisätiedot

Riitta Mykkänen-Hänninen: Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmän ohjaajan käsikirja(2009). Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvo-projekti

Riitta Mykkänen-Hänninen: Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmän ohjaajan käsikirja(2009). Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvo-projekti Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Riitta Mykkänen-Hänninen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - Kouluttaja, työnohjaaja 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Julkaisut: Riitta Mykkänen-Hänninen:

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki IKÄÄNTYNEIDEN TURVALLISUUS Hyvinkään kaupungin turvallisuussuunnitelman 2013-2016 ja

Lisätiedot

Yhdistysten jäsenet ulkoiluystävinä ikääntyneille

Yhdistysten jäsenet ulkoiluystävinä ikääntyneille Yhdistysten jäsenet ulkoiluystävinä ikääntyneille Uudenkaupungin Ikäihmistenneuvoston toimintamalli vuodesta 2010 alkaen 1 TOIMINTAMALLI ULKOILUYSTÄVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEKSI Sisällysluettelo ALKUSANAT...

Lisätiedot

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi Potilastukipiste OLKA Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi EJY:n Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry on alueellinen sosiaali-,

Lisätiedot

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014 Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja taloudellisen hyödyn lisäksi vapaaehtoistoiminnalla

Lisätiedot

Katja Kuusela, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori, Järjestöt sairaalassa -hanke

Katja Kuusela, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori, Järjestöt sairaalassa -hanke VAPAAEHTOISTOIMINNNAN YHTEISET PERIAATTEET OULUN YLIOPISTOLLISESSA SAIRAALASSA päivitetty 28.6.2017 Katja Kuusela, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori, Järjestöt sairaalassa -hanke Sisällys 1. Mitä vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön Aluekoordinaattori Pia Järnstedt

Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön Aluekoordinaattori Pia Järnstedt Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön 19.5.2016 Aluekoordinaattori Pia Järnstedt 42 500 Omainen, omaishoitaja Kaikki omaiset eivät ole omaishoitajia rooliero vastuunjako; omaishoitajaksi

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - sirkka saaristo 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - sosiaalialan ohjaaja, vanhusten hoitaja, seksuaalineuvoja, työyhteisöneuvoja, senioripysäkkiohjaaja, ystäväkurssien

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen. Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa

Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen. Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa Kohtaamisesta osallisuuteen, osallisuudesta toimijuuteen Parhaimmillaan osallisuus (engagement) johtaa toimijuuteen

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan koulutus

Vapaaehtoistoiminnan koulutus Vapaaehtoistoiminnan koulutus 24.1.2017 Yksinäinen vanhus Yksinäinen vanhus VAPAAEHTOISTYÖ VAI VAPAAEHTOISTOIMINTA? 1800 1850 1900 1950 1970 2000 Vapaaehtoistoiminnan historia Vastavuoroinen auttaminen

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Naapuruuspiirin ohjaajan opas

Naapuruuspiirin ohjaajan opas Naapuruuspiirin ohjaajan opas 1 Tämän oppaan teille toteuttivat Sosionomi-opiskelija Tiina Pyykkö, Helsingin sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka ja Herttoniemen yhdyskuntatyöntekijä

Lisätiedot

Tervetuloa Emiliakotiin / Hopeahoviin!

Tervetuloa Emiliakotiin / Hopeahoviin! Emiliakoti ja Hopeahovi Pielaveden vanhustyönkeskus Tervetuloa Emiliakotiin / Hopeahoviin! Emiliakodissa ja Hopeahovissa asuu muistisairaita vanhuksia. Monilla asukkaista on eriasteisia käytösoireita.

Lisätiedot

Yhdistyksen tuki omaishoitajille

Yhdistyksen tuki omaishoitajille Salon seudun omaiset ja läheiset ry Yhdistyksen tuki omaishoitajille Omaishoitajien laki-ilta 26.2.2013 Kaupungintalo, Valtuustosali Seija Hyvärinen Toiminnan tavoitteet 1 Toiminnalla edistetään kotona

Lisätiedot

Kysely Kansalaisareenan vapaaehtoisille

Kysely Kansalaisareenan vapaaehtoisille Kysely Kansalaisareenan vapaaehtoisille Kansalaisareena 2016 Järjestöasiantuntija Jokke Reimers Yleistä Kyselyn nimi Kysely Kansalaisareenan vapaaehtoisille Kyselyn vastausaika 1.12. 11.12.2015 Vastuuhenkilö

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan. Doinita Negruti. kurssi

Vapaaehtoistoiminnan. Doinita Negruti. kurssi Vapaaehtoistoiminnan Doinita Negruti kurssi Kurssin sisältö Osa 1: Vapaaehtoistoiminta Suomessa (6 h) Yhteiskunnan sektorit Kansalaistoiminnan historiaa Vapaaehtoistoiminnan tarkoitus, periaatteet, oikeudet

Lisätiedot

AKTIIVISESTI KOTONA 2

AKTIIVISESTI KOTONA 2 AKTIIVISESTI KOTONA 2 TÄYTTÄ ELÄMÄÄ! HANKE Vapaaehtoistoiminnan kehittämistyötä Vantaalla Maria Uitto 25.9.2014 Aktiivisesti kotona 2 Täyttä elämää! vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke Aktiivisesti kotona

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta sosiaali- ja terveysvirastossa. Miia Pulkkinen Vs. Vapaaehtoistyön koordinaattori Sosiaali- ja terveysvirasto

Vapaaehtoistoiminta sosiaali- ja terveysvirastossa. Miia Pulkkinen Vs. Vapaaehtoistyön koordinaattori Sosiaali- ja terveysvirasto Vapaaehtoistoiminta sosiaali- ja terveysvirastossa Miia Pulkkinen Vs. Vapaaehtoistyön koordinaattori Sosiaali- ja terveysvirasto Virastopäällikkö Perhe- ja sosiaalipalvelut Terveys- ja päihdepalvelut Sairaala-,

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINNAN VAIKUTUKSIA VASTAANOTTAJIIN JA AMMATILLINEN KOORDINOINTI

VAPAAEHTOISTOIMINNAN VAIKUTUKSIA VASTAANOTTAJIIN JA AMMATILLINEN KOORDINOINTI VAPAAEHTOISTOIMINNAN VAIKUTUKSIA VASTAANOTTAJIIN JA AMMATILLINEN KOORDINOINTI Päijät-Hämeen vapaaehtoistoiminnan verkosto, Kansalaisareena ja LAMK 17.1.2016 Lari Karreinen www.karreinen.org LARI KARREINEN

Lisätiedot

Tervetuloa Kutomokotiin. Muuttajalle ja hänen läheisilleen

Tervetuloa Kutomokotiin. Muuttajalle ja hänen läheisilleen Tervetuloa Kutomokotiin Muuttajalle ja hänen läheisilleen Tervetuloa KUTOMOKOTIIN! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme. Kutomokoti sijaitsee Aurajoen rannan tuntumassa, osoitteessa Kutomonkatu

Lisätiedot

Pajupuron kyläkyselyn tulokset

Pajupuron kyläkyselyn tulokset Pajupuron kyläkyselyn tulokset Kyläkysely toteutettu 9/2016 Taustatiedot Vastaajia 19, naisia 11, miehiä 7, yksi vastaaja ei ilmoittanut sukupuoltaan Vakituisia asukkaita 15, muu 2 Vastaajien ikäjakauma

Lisätiedot

Tiedätkö, miten alueemme 75-vuotiaat voivat ja mitä he toivovat?

Tiedätkö, miten alueemme 75-vuotiaat voivat ja mitä he toivovat? Tiedätkö, miten alueemme 75-vuotiaat voivat ja mitä he toivovat? Evijärvellä, Kauhavalla ja Lappajärvellä 75-vuotiaille tehtyjen hyvinvointia edistävien kotikäyntien tuloksia vuosilta 2008-2011 HEHKO-seminaari

Lisätiedot

Omaisyhdistys satakuntalaisille

Omaisyhdistys satakuntalaisille Omaisyhdistys satakuntalaisille 5.2.2015 Perustettu 2009 Hallituskatu 10 28100 Pori Toiminnanohjaaja Jaakko Viitala Tammikuu 2015 Isolinnankatu 16 28100 Pori Toiminnanjohtaja Elina Uusivuori Henkilöstö

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan ystävätoimintaan!

Tervetuloa mukaan ystävätoimintaan! Tervetuloa mukaan ystävätoimintaan! Kuvat: Suomen Punainen Risti Punaisen Ristin periaatteet Inhimillisyys: Inhimillisen kärsimyksen estäminen ja lievittäminen kaikin tavoin on Punaisen Ristin tärkein

Lisätiedot

Verkosta virtaa Vertaisopastajan opas. Vinkkejä vapaaehtoistyöhön laitteiden ja netin käytön vertaisopastajana

Verkosta virtaa Vertaisopastajan opas. Vinkkejä vapaaehtoistyöhön laitteiden ja netin käytön vertaisopastajana Verkosta virtaa Vertaisopastajan opas Vinkkejä vapaaehtoistyöhön laitteiden ja netin käytön vertaisopastajana Tervetuloa vertaisopastajaksi! Verkosta virtaa -toiminnan vertaisopastajaksi ovat tervetulleita

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin rooli

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin rooli Osaava ja ammatillinen koordinaattori mahdollistaa toiminnan ja vapaaehtoisavun jatkuvuuden. Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin rooli 14.2.2010 Liisa Reinman Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Asiakas

Lisätiedot

Hakuaika Lempäälän kunnan ja sen konserniyhtiöiden kesätöihin on. Kesätyöpaikkoja on tarjolla yhteensä 75 nuorelle.

Hakuaika Lempäälän kunnan ja sen konserniyhtiöiden kesätöihin on. Kesätyöpaikkoja on tarjolla yhteensä 75 nuorelle. Kesätyöpaikat Hakuaika Lempäälän kunnan ja sen konserniyhtiöiden kesätöihin on 25.1.-19.2.2016 välisenä aikana. Kesätyöpaikkoja on tarjolla yhteensä 75 nuorelle. Kesätyöt on suunnattu vuosina 1996-2000

Lisätiedot

Kulttuurista hyvinvointia!

Kulttuurista hyvinvointia! 1 (12) Kulttuurista hyvinvointia! Kuopiossa toimii Kulttuurisen vammaistyön yhteistyöryhmä, jota koordinoi Kuopion kaupunki. Toiminnan tavoitteena on pyrkiä mahdollistamaan taiteen ja kulttuurin keinoin

Lisätiedot

Kerro, miksi sinä lähdit mukaan vapaaehtoistoimintaan?

Kerro, miksi sinä lähdit mukaan vapaaehtoistoimintaan? Kerro, miksi sinä lähdit mukaan vapaaehtoistoimintaan? Vapaaehtoistoiminta on mittaamattoman arvokas voimavara yhteiskunnassamme, ja meidän on syytä ymmärtää sitä syvemmin ja paremmin. Tässä pohdinnassa

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Tervetuloa Mäntyrinteeseen

Tervetuloa Mäntyrinteeseen Tervetuloa Tervetuloa Kurjenpesään! Mäntyrinteeseen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Tervetuloa KURJENPESÄÄN! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme.

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset Maarit Väisänen OMAISHOITO MIKKELISSÄ Valtakunnallisiin arvioihin perustuen Mikkelissä on n. 3000 omaishoitajaa,

Lisätiedot

Tervetuloa Mäntyrinteeseen

Tervetuloa Mäntyrinteeseen Tervetuloa Tervetuloa Höveliin Mäntyrinteeseen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Tervetuloa HÖVELIIN! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme. Höveli sijaitsee

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Tervetuloa Kurjenmäkikotiin. Muuttajalle ja hänen läheisilleen

Tervetuloa Kurjenmäkikotiin. Muuttajalle ja hänen läheisilleen Tervetuloa Kurjenmäkikotiin Muuttajalle ja hänen läheisilleen TERVETULOA Kurjenmäkikotiin! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme. Kurjenmäkikoti sijaitsee Kupittaan kaupunginosassa, osoitteessa

Lisätiedot

Uumajan vapaaehtoiskeskus. Frivilligcentralen. Lähimmäisyyttä iloa yhteishenkeä. Sinulle, joka haluat vapaaehtoiseksi tai kaipaat vapaaehtoista.

Uumajan vapaaehtoiskeskus. Frivilligcentralen. Lähimmäisyyttä iloa yhteishenkeä. Sinulle, joka haluat vapaaehtoiseksi tai kaipaat vapaaehtoista. Uumajan vapaaehtoiskeskus Frivilligcentralen Lähimmäisyyttä iloa yhteishenkeä Sinulle, joka haluat vapaaehtoiseksi tai kaipaat vapaaehtoista. Tietoja Uumajan vapaaehtoiskeskus Frivilligcentralenista Uumajan

Lisätiedot

Kyselyllä tietoa vapaaehtoistoiminnasta ja Kumppanuuskeskuksesta

Kyselyllä tietoa vapaaehtoistoiminnasta ja Kumppanuuskeskuksesta Kyselyllä tietoa vapaaehtoistoiminnasta ja Kumppanuuskeskuksesta Nettikysely päijäthämäläisille SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS VERSO 28. joulukuuta 2011 Kyselyllä tietoa vapaaehtoistoiminnasta ja Kumppanuuskeskuksesta

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Mirja Heikkilä 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - KM, suunnittelija/sosiaalipedagogiikan säätiö. Asiantuntemukseni liittyy vapaaehtois- ja vertaistukitoimintaan,

Lisätiedot

Vertais- ja vapaaehtoistoiminta tarvitsee tuekseen toimivia rakenteita

Vertais- ja vapaaehtoistoiminta tarvitsee tuekseen toimivia rakenteita Vertais- ja vapaaehtoistoiminta tarvitsee tuekseen toimivia rakenteita teksti: Ronja Kuokkanen haastattelu: Sari Koivumäki Rakenteet ovat tärkeitä vapaaehtoistoiminnassa. Ilman niitä järjestöissä tehtävä

Lisätiedot

Tervetuloa Mäntyrinteeseen. Räntämäkeen!

Tervetuloa Mäntyrinteeseen. Räntämäkeen! Tervetuloa Tervetuloa Mäntykoti Mäntyrinteeseen Räntämäkeen! Muuttajalle ja ja hänen hänen läheisilleen läheisilleen Muuttajalle Tervetuloa MÄNTYKOTI RÄNTÄMÄKEEN! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi

Lisätiedot

Strategiakysely sidosryhmille 2018

Strategiakysely sidosryhmille 2018 Strategiakysely sidosryhmille 2018 Strategiakysely sidosryhmille Kansalaisareena selvitti kyselyllä sidosryhmiensä näkemyksiä vuosille 2019 2022 laadittuun strategiaan. Vastausaika oli 7. 17.8.2018 Kysely

Lisätiedot

MUSIIKKI KUULUU KAIKILLE

MUSIIKKI KUULUU KAIKILLE MUSIIKKI KUULUU KAIKILLE - musiikki työvälineenä vanhustyössä Sanna Lahtinen ja Liisa Äijö, Kanta-Hämeen POLKKA -hanke 2009 2011 Oppaan kirjoittaja: Kuvittaja: Tekstintoimittaja: Sanna Lahtinen ja Liisa

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimen vanhuspalveluissa

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimen vanhuspalveluissa Opas vapaaehtoisten perehdytykseen Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimen vanhuspalveluissa IKÄOSAAVAT PALVELUALUEET ETELÄ-SAVOSSA -HANKE 2012-2014 ANNE ULMANEN (toim.) 1 Opas vapaaehtoisten perehdytykseen

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEIS- KUNNASSA VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEISKUNNASSA

VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEIS- KUNNASSA VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEISKUNNASSA VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEIS- KUNNASSA VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEISKUNNASSA Pekka Paatero 29.9.2009 Kaksi näkökulmaa: 1. Vaikuttavuus julkisen sektorin toimintaa tukevana 2. Vaikuttavuus

Lisätiedot

Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta

Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta Historiaa Turun A-Kilta on perustettu 1962. Sen toiminnan tarkoituksena on auttaa ja tukea päihdeongelmaisia ponnisteluissa riippumattomuuteen päihteistä sekä tukea

Lisätiedot

MITÄ ODOTTAA EVS-HANKKEELTA

MITÄ ODOTTAA EVS-HANKKEELTA Mitä odottaa EVS-hankkeelta TIETOPAKETTI, OSA 1 MITÄ ODOTTAA EVS-HANKKEELTA Youth in Action -ohjelma TIETOPAKETTI Osa 1 Toukokuu 2011 Johdanto Tämä julkaisu on tarkoitettu EVS-ohjelmaan (Eurooppalainen

Lisätiedot

SASTAMALA. Aarnontie 17 A, SASTAMALA Puh. (03) , Fax (03)

SASTAMALA. Aarnontie 17 A, SASTAMALA Puh. (03) , Fax (03) SASTAMALA Yhteenvetoa hyvinvointia edistävistä kotikäynneistä (heko) Sastamalan perusturva-kuntayhtymän alueella vuosina 27-212 ( entiset ehko-käynnit). Aarnontie 17 A, 382 SASTAMALA Puh. (3) 52 11, Fax

Lisätiedot

Vapaaehtoisten hyvinvointi osastossa. Auttajat ulapalla Hyvinvointiväylä

Vapaaehtoisten hyvinvointi osastossa. Auttajat ulapalla Hyvinvointiväylä Vapaaehtoisten hyvinvointi osastossa Auttajat ulapalla Hyvinvointiväylä Vapaaehtoisen hyvinvointia tukee Punaisen Ristin periaatteet 1. Inhimillisyys 2. Tasapuolisuus 3. Puolueettomuus 4. Riippumattomuus

Lisätiedot

Tukea vapaaehtoistoiminnasta. Esite Kouvolan terveyskeskussairaalan osasto 6:n ja Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen tukihenkilöiden yhteistyöstä

Tukea vapaaehtoistoiminnasta. Esite Kouvolan terveyskeskussairaalan osasto 6:n ja Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen tukihenkilöiden yhteistyöstä Tukea vapaaehtoistoiminnasta Esite Kouvolan terveyskeskussairaalan osasto 6:n ja Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen tukihenkilöiden yhteistyöstä Lohduttaminen ei tarvitse suuria sanoja, ei valmiita vastauksia.

Lisätiedot

Kuopion Setlementti Puijola ry Hapelähteenkatu 33 70110 Kuopio Puh. 050 554 8877 toimisto@puijola.net www.puijola.net

Kuopion Setlementti Puijola ry Hapelähteenkatu 33 70110 Kuopio Puh. 050 554 8877 toimisto@puijola.net www.puijola.net Kuopion Setlementti Puijola ry Hapelähteenkatu 33 70110 Kuopio Puh. 050 554 8877 toimisto@puijola.net www.puijola.net Kuopion Setlementti Puijola ry, Monikulttuurikeskus Kompassi Hapelähteenkatu 33, 70110

Lisätiedot

Terhokerhon ohjaajan perehdytyspaketti

Terhokerhon ohjaajan perehdytyspaketti Terhokerhon ohjaajan perehdytyspaketti Terhokerhon periaatteet Terhokerhoon ovat kaikki tervetulleita Osallistuminen on maksutonta Osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista Yhdessäolo on kiireetöntä

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena 19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan

Lisätiedot

Kohtaamisen silta vapaaehtoistoimintaa Espoossa Tarkoitus Kohtaamisen Silta tapahtuman tarkoituksena on tarjota vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille mahdollisuus ryhtyä vapaaehtoiseksi ja kiittää jo

Lisätiedot

Ryhmätoiminta tukee turvapaikanhakijaperheitä. Anna Mikkonen & Tiuku Pennola

Ryhmätoiminta tukee turvapaikanhakijaperheitä. Anna Mikkonen & Tiuku Pennola Ryhmätoiminta tukee turvapaikanhakijaperheitä Anna Mikkonen & Tiuku Pennola 2.6.2016 1 Turvapaikanhakijaperheiden vastaanottopalvelut Majoitus: kauttakulkukeskus (ns. transit) -> odotusajan keskus Sosiaalipalvelut

Lisätiedot

PalveluSantran perustehtävät:

PalveluSantran perustehtävät: palveluneuvontaa ikääntyville Päijät-Hämeessä ( - ja paljon muuta) 27.5.2014 Pirjo Nieminen toiminnanjohtaja Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen kehitys ry PalveluSantran perustehtävät: Tarjota palveluneuvontaa

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 Sivistyslautakunta 15.6.2010 SISÄLTÖ ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Lisätiedot

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme:

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme: TERVETULOA TELKÄN PÄIVÄKOTIIN Telkän esite 2007 Telkän päiväkoti on perustettu 1980 keskelle Hervantaa lähelle Ahvenisjärveä. Päiväkoti on myös lähellä Suolijärveä, joten retkeily lähimaastossa on oleellinen

Lisätiedot

Pirkanmaan Muistiyhdistys ry:n alaosasto

Pirkanmaan Muistiyhdistys ry:n alaosasto Pirkanmaan Muistiyhdistys ry:n alaosasto Perustettu 10.12.1996 Huittisissa Huittinen Vammala Äetsä alaosasto 1996-2008 Huittinen Sastamala alaosasto 2009 Huittisten Muistiyhdistyksenä 1.1.2010 Käytetään

Lisätiedot

Tehdään hyvää. Vapaaehtoistoimijan opas. Aina armoa ajasta autuuteen

Tehdään hyvää. Vapaaehtoistoimijan opas. Aina armoa ajasta autuuteen Tehdään hyvää Vapaaehtoistoimijan opas Aina armoa ajasta autuuteen Jaetaan lähimmäisenrakkautta Kiitos, että olet mukana Siilinjärven seurakunnan vapaaehtoistoiminnassa! Olet mukana toimimassa toisten

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.-15.8.2013. Palveluseteli valinnan välineenä

Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.-15.8.2013. Palveluseteli valinnan välineenä Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.-15.8.2013 Palveluseteli valinnan välineenä Stiftelsen Ålderdomshemmet i Vasa Rauhankatu 11, Vaasa Johtaja Viveca Salminen Kotipalveluohjaaja Nina Koskela Kolme kotia

Lisätiedot

Tervetuloa Kerttuliin. Muuttajalle ja hänen läheisilleen

Tervetuloa Kerttuliin. Muuttajalle ja hänen läheisilleen Tervetuloa Kerttuliin Muuttajalle ja hänen läheisilleen TERVETULOA KerttuliIN! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme. Kerttuli sijaitsee Aurajoen rannan tuntumassa, osoitteessa Hovioikeudenkatu

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskysely

Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskysely Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskysely 8 Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskysely Kyselyyn vastasi 9 asiakasta 4 Kyselyssä kysymyskokonaisuutta: Varhaiskasvatus Hoitopaikka Hoito- ja kasvatushenkilöstö

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi 2.2.2016 Setlementti Louhela ry Oikeus hyvään elämään iästä ja toimintakyvystä riippumatta Iäkkäät ihmiset eivät ole yhtenäinen

Lisätiedot

Vertaisopastuksella verkkoon

Vertaisopastuksella verkkoon Vertaisopastuksella verkkoon Hanna Kaisti Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Tehdään yhdessä: osallistava tapahtumatuotanto kirjastossa 13.10.2016. Pori Vertaisopastus Vertaisopastus on vapaaehtoisten kirjaston

Lisätiedot

TERVETULOA KOTIKAAREEN

TERVETULOA KOTIKAAREEN TERVETULOA KOTIKAAREEN TUETTU IKÄIHMISTEN ASUMINEN Tuettu ikäihmisten asuminen on kotihoitoon rinnastettavaa palvelua niille asiakkaille, jotka eivät enää selviydy kotonaan kotiin annettavien palveluiden

Lisätiedot

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 2010, 2009 Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementti Ukonhattu ry Päätavoite 2. UKONHATTU ON YLEISHYÖDYLLINEN YHDISTYS jakautuu 3 osatavoitteeseen

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten Tukihenkilötoiminta Kuntatoimijat Satakunnan lasten ja nuorten tukihenkilötoiminnan kehittämishanke 2008-2011 MLL:n Satakunnan piiri

Lisätiedot

Virtaa vapaaehtoistoimintaan

Virtaa vapaaehtoistoimintaan Virtaa vapaaehtoistoimintaan Miten tehdä yhdistyksen vapaaehtoistoimintaa tunnetummaksi ja kiinnostavammaksi? Miten kertoa toiminnasta, niin, että siihen innostuisi mukaan uusia henkilöitä? Heli Laurikainen

Lisätiedot