Pärjäin-pilotti. Säröstä Pyrintöön. Jani Koskinen
|
|
- Helinä Hämäläinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pärjäin-pilotti Säröstä Pyrintöön Jani Koskinen
2 Pärjäin-pilotti -hanke vastaa KASTE ohjelman ja ICT raportin esityksiin Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa kehittämisohjelmassa, KASTE ohjelmassa, nostetaan esiin teknologisten ratkaisujen ja sähköisen asioinnin hyödyntäminen asiakaslähtöisten ja hyvinvointia tukevien terveyspalveluiden kehittämisessä. Myös työ- ja elinkeinoministeriön ICT työryhmän julkaisemassa 21 polkua kitkattomaan Suomeen -raportissa muistutetaan julkisen sektorin tarpeesta tehostaa ja parantaa palveluita sähköisten ratkaisujen avulla. ICT voi tuoda lisäarvoa julkisiin palveluihin esimerkiksi asiakaslähtöisyyttä ja kitkattomuutta parantamalla. ICT työryhmä pitää lisäksi tärkeänä yritysten ja korkeakoulujen läheisempää ja monimuotoisempaa yhteistyötä. Työryhmä ehdottaakin julkisen ja yksityisen sektorin ennakkoluulotonta yhteistyötä esimerkiksi pilottien muodossa.
3 Pärjäin-pilotti osana Pumppu-hanketta Pumppu-hanke on kuuden osatoteuttajan yhdessä toteuttama teemahanke, joka pyrkii edistämään ja kehittämään kansalaislähtöisiä monituottajamalleja hyvinvointipalveluissa neljän maakunnan alueella. Innopark Programmes Oy:n koordinoiman hankkeen tavoitteena on kehittää monituottajuuden toimintatapoja ja kansalaislähtöisesti suunniteltujen palvelukonseptien syntymistä ja saumattomuutta. Hankkeessa kansalainen on kehittämisen keskiössä ja tavoitteena on vahvistaa sekä kansalaisen roolia että tarvelähtöisyyttä palveluprosesseissa (Pumppu-hankeen mediatiedote, ) Pumppu hanke on Euroopan Aluekehitysrahaston rahoittama hanke
4 Pilotin taustaa Pärjäin on OmaHyvinvointi-hankkeessa konseptoitu kansalaisen hyvinvoinnin hallinnan apuväline. Pärjäimen avulla kansalainen voi tallentaa, käsitellä ja välittää hyvinvointiin ja elämäänsä liittyvää tietoa. OmaHyvinvointi-projektin konsepti on Pumppu-hankkeen Pärjäin-pilotin pohjana.
5 Pärjäin-konsepti OmaHyvinvointihankkeessa OmaHyvinvointi 2009
6 Sydänpotilaat kohderyhmänä Pärjäin-pilotissa OmaHyvinvoinnissa määritelty Pärjäin-konsepti on laaja koko ihmisen elämänkaaren huomioiva palvelu Pärjäin-pilotissa on rajattu kohderyhmä sydänpotilaisiin ja heidän tarpeisiin, jotta pilotin toteuttaminen mielekästä saati mahdollista
7 Miksi? Kysymys: Terveydenhuollossa käytetään ja kehitetään tietojärjestelmiä jatkuvasti, mikä on tämän pilotin anti?
8 Vastaus Kulutamme koko ajan valtavan määrän resursseja terveydenhuoltoon ja lääketieteeseen. Mutta, vain otettu lääke ja toteutettu hoito auttaa. Kehittyneissä maissa noin 50 % potilaista hoitaa kroonista sairauttaan ohjeiden mukaisesti (World Health Organization Adherence to longterm therapies - Evidence for action) Yleensä järjestelmien kehittäminen on keskittynyt ammattilaisten välineisiin, nyt ääni annetaan kansalaisille.
9 Kansalaislähtöisyys lähtökohdaksi haasteeseen Nykyinen terveydenhuolto on nostanut keskeiseksi toimintamalliksi potilaskeskeisyyden Pärjäin-pilotissa on nostettu sen rinnalle termi kansalaislähtöisyys, joka huomioi myös ihmisen potilaan roolin ulkopuoliset asiat ja kansalaisen roolin oman elämänsä hyvinvoinnin keskeisimpänä toimijana. Kansalainen ei ole vain potilas tai terveydenhuollon asiakas. Kansalainen on yksilö, oma persoonansa, omista lähtökohdistaan toimien. Kansalaisella ei tässä tarkoiteta kuulumista johonkin kansallisuuteen, vaan termillä korostetaan ihmistä yksilönä jolla on oikeuksia (oikeus hoitoon) ja velvollisuuksia (oma vastuu).
10 Kansalaisen vastuu terveydestään Jotta kansalainen voi ottaa vastuun omasta terveydestään tulee kolmen asian toteutua: Kansalasien autonomian kunnioitus Oikeus hoitoon ja tukeen Riittävä informaatio ja sen ymmärrys Pärjäin-pilotin tavoite: Kansalaislähtöisyys Särön ja Pyrinnön tukemisessa
11 Särö Särön voi aiheuttaa henkilökohtaisesti merkityksellinen kokemus muutos itsessä / vuorovaikutuskumppaneissa / elinympäristössä, joka aikaansaa merkittävän ristiriidan koetun nykytilan ja omien arvojen mukaisen tavoitetilan välillä. Se on menettämisen tai sen uhan syvällistä tiedostamista yhdessä sen aikaansaaman voimakkaan (epämiellyttävän) tunteen kanssa. Sydänpotilaalla Särö on pysäyttävimmillään koettu sairauskohtaus tai saatu tieto ongelmista terveydessä
12 PYRINTÖ Särön syvällinen tiedostaminen yhdessä sen aikaansaaman tunnekokemuksen kanssa voi aikaansaada pyrinnön, mikäli jo menetetyt tai sen uhan alla olevat sekä tavoitellut asiat ovat kansalaiselle riittävän merkityksellisiä Se on määrätietoista, tavoitesuuntautunutta, sitoutunutta toimintaa särön aikaansaamien esteiden voittamiseksi
13 Pärjäin-pilotti: Kansalaislähtöisiä eterveyspalveluita Pärjäin-pilotti pyrkii vastaamaan haasteeseen kehittämällä yhdessä CGI Oy:n ja Turun kaupungin kanssa kansalaisten tarpeita vastaavia terveys- ja hyvinvointipalveluita. Pärjäin-pilotissa tutkitaan, kehitetään ja pilotoidaan sydänsairaille tarkoitettuja e-terveyspalveluita, Turun kaupungin eterveyspalvelu alustalle. Tavoitteena on tukea kansalaisen oman terveyden ja hyvinvoinnin seuraamista ja edistämistä
14 Pärjäin-pilotti: tutkimus Tutkimus pohjaa Work Informatics toiminta-ajatukseen: tietojärjestelmien käyttöä (Informatics) ei voida erottaa tavoitteellisesta toiminnasta (Work). Emme voi kehittää järjestelmiä kansalaisille ymmärtämättä heidän tavoitteellista toimintaansa, heidän elämäänsä Tarvitaan haastatteluita, kyselyjä, havainnointitutkimusta jne.
15 Tutkimuksessa esiin nousseita tarpeita Tarve kansalaiselle soveltuvalle informaatiolle Sosiaalisen tuen tarve Tarve kommunikaation parantamiseen terveydenhuollon ammattilaisten kanssa Tarve omahoidon tukemiseen soveltuville välineille Omien potilas- ja terveystietojen hallintaan soveltuvan välineen tarve Kansalaisten omien tavoitteiden tukemisen tarve
16 Pilotin ensimmäisessä vaiheessa toteutettavia palveluita
17
18
19
20
21 Pilotin toisen vaiheen palveluita? Potilaan yhteenveto-näkymä Potilaan hoitosuunnitelman tuominen kansalaiselle Omien tavoitteiden asettaminen ja niiden toteutumisen seuraaminen hyödyntämällä potilastietojärjestelmään vietyjä tietoja Omien potilastietojen osittainen tarkastelu Muita pilotin aikana keskeiseksi löydettyjen kansalaisten tarpeiden mukaisia palveluita
22 Osaprojektin toimijat Turun yliopisto Turun kaupunki CGI Turku Science Park
23 Sydämelliset kiitokset Pärjäin tiimi
Pärjäin-pilotti -hanke vastaa KASTE 2012 2015 ohjelman haasteisiin
Pärjäin-pilotti -hanke vastaa KASTE 2012 2015 ohjelman haasteisiin Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa kehittämisohjelmassa, KASTE 2012 2015 - ohjelmassa, nostetaan esiin teknologisten ratkaisujen
KÄYTTÄJÄLÄHTÖINEN NÄKÖKULMA HYVINVOINTIIN
PUMPPU-HANKE (A31860) pumppu-hanke.blogspot.com PUMPPU-HANKE KÄYTTÄJÄLÄHTÖINEN NÄKÖKULMA HYVINVOINTIIN Mika Anttila / Innopark Programmes Oy, Pumppu hankkeen koordinaatio Pumppu-hanke Pumppu-hanke on -
Taltioni kansallinen ehealth palvelujen ekosysteemi
Taltioni kansallinen ehealth palvelujen ekosysteemi Yksilön terveyden selittäjät McGinnis et al., Health Affairs 21(2), 2002 Sairaudenhoidosta terveydenedistämiseen Painopiste Taltioni Potilastiedot Taltioni
Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa. LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies
Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies Miksi Soteuudistus? Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvu kiihtyy.
Kommenttipyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojen kansallisesta kokonaisarkkitehtuurista
Kommenttipyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojen kansallisesta kokonaisarkkitehtuurista 1. Vastaaja * Jarno Talvitie asiantuntija, elinkeinoasiat jarno.talvitie@hyvinvointiala.fi
Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella
Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella Ismo Rautiainen, toimialajohtaja Kuntamarkkinat, Mikä ihmeen sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 12.9.2019 Asiakasohjauksen kehittämisen peruskuva!
TERVEYSHYÖTYMALLI SOSIAALITYÖN VIITEKEHYKSESSÄ (Hämäläinen Juha ja Väisänen Raija, 2011)
TERVEYSHYÖTYMALLI SOSIAALITYÖN VIITEKEHYKSESSÄ (Hämäläinen Juha ja Väisänen Raija, 2011) - Artikkelin esittely 5.10.2011 PaKaste-seminaari, Rovaniemi Terho Pekkala TERVEYSHYÖTYMALLI Chronic Care Model,
Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta
Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille II -hanke Halko-koulutus 12.11.2015 Tarve ja kohderyhmä Tarve kehittää terveysasemien työtä vastaamaan paremmin
Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri 26.10.2011
Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri 26.10.2011 1 Terveydenhuolto: rikkinäinen järjestelmä Potilas on usein sivuroolissa, palveluiden saatavuudessa on ongelmia
Sairaanhoitajan työ ja osaaminen tietoyhteiskunnan kehityksessä Sairaanhoitajaliiton sähköisten terveyspalvelujen strategia vuosille
Sairaanhoitajan työ ja osaaminen tietoyhteiskunnan kehityksessä Sairaanhoitajaliiton sähköisten terveyspalvelujen strategia vuosille 2015 2020 Kirjoittajaryhmä Sairaanhoitajaliiton ehealth -asiantuntijatyöryhmä
Elävä kaupunki, turvallinen koti
Kuva: Anne Saarenoja 2002 Kuva: A nne Saarenoja 2002 1 Elävä kaupunki, turvallinen koti WELLCOM - Sähköisen terveysasioinnin toimintamallien ja strategian kehittäminen I - Vaihe Esiselvitys 2001 II - Vaihe
ICT ja sähköinen asiointi valmistelu
ICT ja sähköinen asiointi valmistelu 14.11.2017 Jaana Ylivainio ICT-palvelujen kokonaisuus ICT-teknologiaratkaisut Tietoliikenne Työasemapalvelut Palvelinpalvelut -> Konesali Viestintäteknologia Tietoturva,
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa
Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä
ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-31.12.2014 Uudet toimintamallit käyttöön
Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman,
Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman, Järvenpään kaupunki radanvarteen rakennettu asukkaita 41 000 kaksi terveysasemaa Asiakasvastaava täydennyskoulutus 30op
Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra
Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen
ONION-HANKKEEN TAVOITTEET
ONION ONION-HANKKEEN TAVOITTEET Avoin, modulaarinen arkkitehtuuri tulevaisuuden terveyden ja hyvinvoinnin ekosysteemille Nykytilan kartoitus ja kehitystarpeiden selvitys Strategiset vaatimukset täyttävän
JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ JULKISEN SEKTORIN KANSSA JA RAY-RAHOITUS. Tuomas Koskela
JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ JULKISEN SEKTORIN KANSSA JA RAY-RAHOITUS Tuomas Koskela RAY:n avustuslinjaukset 2016-2019 7.10.2016 JÄRJESTÖ-KUNTA YHTEISTYÖLLÄ PYSYVIÄ TULOKSIA Korostamme järjestöjen ja kuntien
Fuusio mahdollistajana sote-digitalisaation kehityksessä
Fuusio mahdollistajana sote-digitalisaation kehityksessä 19.9.2017 Johanna Andersson ja Jani Lavonen Kansallisten ja alueellisten palveluiden yhdistäminen Sähköinen asiointi Toimipaikan valinta Ajanvaraus
Taltioni. Ensikokemukset tuotannosta. Tuomas Teuri Toimitusjohtaja Taltioni osuuskunta
Taltioni Ensikokemukset tuotannosta Tuomas Teuri Toimitusjohtaja Taltioni osuuskunta Lähihistoria Terveydenhuollon ohjelma Terveystaltiohanke Terveyttä tiedosta 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012
Itsehoidon ja omahoidon lisääminen sähköisillä palveluilla
Itsehoidon ja omahoidon lisääminen sähköisillä palveluilla Kuntamarkkinat 11.9.2014 Maija Paukkala Kehittämispäällikkö HyvisSADe projektijohtaja Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Käsitteet Omahoito on potilaan
Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Hannu Hämäläinen, STM
Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Hannu Hämäläinen, STM 24.3.2015 Tähtäimessä aktiivinen kansalainen ja sote-palvelujen vaikuttavuus Aktiivinen
Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena
Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki 4.4.2017 Marja Tuomi Kuka kuulee palvelujen käyttäjää? Keskeinen kysymys sotessa ja hyvinvointivaltion kehittämisessä Palvelujen
Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena
Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena anne.kallio@stm.fi Tähtäimessä aktiivinen kansalainen ja sote-palvelujen vaikuttavuus Aktiivinen kansalainen
Kansalaisnäkökulma terveystietoihin. Pärjäin hyvinvointinavigaattori. Markku I. Nurminen 11.11.2011
Kansalaisnäkökulma terveystietoihin Pärjäin hyvinvointinavigaattori Markku I. Nurminen 11.11.2011 Mihin terveystietoja tarvitaan? Terveystiedot esittävät kahta asiaa: Potilaan terveydentilaa Tapahtumia
Taltioni Ekosysteemit yritysten näkökannalta
Taltioni Ekosysteemit yritysten näkökannalta Esityksen rakenne Mikä on terveystaltio, mikä on Taltioni? Millainen on Taltioni ekosysteemi? Ekosysteemistä, eri näkökulmia Vielä Taltionista, mitä palveluita
Omakannan uudet toiminnallisuudet
Omakannan uudet toiminnallisuudet Sähköisen lääkemääräyksen lakimuutokset 1.9.2015 Outi Lehtokari / OPER 1 Sisältö Lakimuutoksen edellyttämät Omakannan uudet toiminnallisuudet Reseptien luovutuskiellot
-------- --~,.// ----...
Digitaalisen viestinnän panostusalueet ~--- ( ' KAMU \ EP Kansallinen, Elektroninen multimedlaohjelma ) painoviestintä ~ ~ -------- --~,.// ----....~:::::::::::=::===--::--... Multimedian Terveydenhuollon
Järjestöjen aluetyön kokous. Kuopio 24.4.2012
Järjestöjen aluetyön kokous Kuopio 24.4.2012 Ohjelma klo 10.00 Avaus ja esittäytyminen klo 10.15 KASTE ohjelman tps Itä-Suomessa - alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen - klo 11.00 Järjestöt ja
Kanta-palveluiden rooli uudistusten tukena. Kehittämispäällikkö Anna Kärkkäinen Terveydenhuollon ATK-päivät
Kanta-palveluiden rooli uudistusten tukena Kehittämispäällikkö Anna Kärkkäinen Terveydenhuollon ATK-päivät 24.5.2016 Sisältö Soten toimintaympäristö muuttuu miten muuttuu tiedonhallinta Kanta-palveluiden
NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE
TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee
MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET
MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET Merja Karinen lakimies 02112017 OIKEUS SOSIAALITURVAAN JA TERVEYSPALVELUIHIN Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus
Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema
Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema 6.2.14 Satu Simolin Palvelupäällikkö Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiiri, terveysasemien vastaanotot Me olemme Eksote! Vastaamme alueemme sosiaali-
KONSEPTIMÄÄRITYS YHTEINEN KEITTÖ HANKKEESSA OLEVIEN VIIDEN PILOTIN POHJALTA (YK-konseptimääritys)
YHTEINEN KEITTIÖ HANKKEEN OSAPROJEKTI: KONSEPTIMÄÄRITYS YHTEINEN KEITTÖ HANKKEESSA OLEVIEN VIIDEN PILOTIN POHJALTA (YK-konseptimääritys) PROJEKTISUUNNITELMA 1. PROJEKTIN TAUSTATIEDOT... 3 2. YHTEINEN KEITTIÖ-HANKE
Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät hanke
Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät hanke Tavoitteena on asiakkaan osallisuuden lisääminen, sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon toiminnallisen integraation kehittäminen,
TALTIONI BIOPANKKITALLETTAJAN VERKKOPANKKI
TALTIONI BIOPANKKITALLETTAJAN VERKKOPANKKI Biopankkitoiminnan tavoitteet ja periaatteet Edistää lääketieteellistä tutkimusta ja tuotekehitystä sekä toimia henkilökohtaisen lääketieteen veturina Turvata
Pumppu-hanke Laurean osahanke. Kehittämässä terveyttä edistäviä palveluita Karkkilan ja Vihdin alueella Projektitutkija Hanna Tuohimaa
Pumppu-hanke Laurean osahanke Kehittämässä terveyttä edistäviä palveluita Karkkilan ja Vihdin alueella Projektitutkija Hanna Tuohimaa Case Karviainen - tavoitteet Kuvata terveyden edistämisen palveluita
Uudistumisella tuottavuusloikka
Uudistumisella tuottavuusloikka Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 18.8.2016 www.alueuudistus.fi 17.8.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hoitoketju/palveluverkkotyö Pirkanmaalla Hoitoketjuja on tehty Pirkanmaalla vuodesta 2005 alkaen. Terveysportissa
Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet 2011. 28.1.2011 Ohjelmajohtaja Maija Perho Tekryn seminaari
Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet 2011 Tekryn seminaari Terveyden edistämisen politiikkaohjelma Istuvan hallituksen ohjelmaan sisällytettiin mm. Terveyden edistämisen
Terveydenhuoltoorganisaatioiden. tiedonsiirto toimintaympäristöjen vertailu Suomessa ja Yhdysvalloissa
Eeva Heiro & Reetta Raitoharju Terveydenhuollon atk-päivät 2009 Terveydenhuoltoorganisaatioiden välinen tiedonsiirto toimintaympäristöjen vertailu Suomessa ja Yhdysvalloissa Tutkimuksen taustaa 2 Lääkitystiedon
Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja
Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri on ihmisen, perheen ja yhteisön lääkäri.
Hyvinvoiva Länsi-Uusimaa Hyvinvointifoorumi 7.4.2011 Lohja. Avaus ja tervetuloa KTT, yliopettaja Tarja Meristö
Hyvinvoiva Länsi-Uusimaa Hyvinvointifoorumi 7.4.2011 Lohja Avaus ja tervetuloa KTT, yliopettaja Tarja Meristö Millainen ihmiskäsitys ohjaa hyvinvoinnin ja hyvinvointipalveluiden kehittämistä? Homo Sapiens
Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen
Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen 12.3.2018 Osaamisella soteen, hankkeen tausta Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää myös
Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia Uudet kansalaispalvelut Toimeenpano
Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020 Uudet kansalaispalvelut Toimeenpano 2 18.5.2015 Tähtäimessä aktiivinen kansalainen ja sotepalvelujen vaikuttavuus Aktiivinen kansalainen ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnista
Kehittäjän kokemukset
ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-31.12.2014 Kehittäjän kokemukset Hankkeen
Uusia tuulia tuotteistukseen. Ikäihmisten palvelut kehittämisen kentässä Tuotteistamisen määrittelyä. Tuotteistaminen sosiaali- ja terveysalalla
Uusia tuulia tuotteistukseen 23.9.2009 RAI-seminaari-Johtamisen päivä / Rauha Heikkilä 1 Sisältö Ikäihmisten palvelut kehittämisen kentässä Tuotteistamisen määrittelyä Tuotteistamisen tarkoitus Tuotteistaminen
Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste
Turun Ammattikorkeakoulu Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste Projektin kesto 26.11.2015-31.12.2018 Toiminta-alue Alueellinen Kansallinen Kansainvälinen Kumppanit Turun, Tampereen ja
Yksi elämä -terveystalkoot
Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,
Sosiaali- ja terveydenhuolto hallitusohjelmassa. Valtakunnassa kaikki hyvin. Kirsi Varhila , Pori
Sosiaali- ja terveydenhuolto hallitusohjelmassa Valtakunnassa kaikki hyvin Kirsi Varhila 23.8.2019, Pori HALLITUSOHJELMA 2019-2023 Vaikutukset STM:n hallinnonalalla: Iäkkäiden palvelut Vammaisten palvelut
Kansan valta. Citizen Voice and Action. World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa
Kansan valta Citizen Voice and Action World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa Demokratiaa kaikille? Seminaari demokratian tukemisesta kehitysyhteistyössä 27.11.2014 Katri
Potilasturvallisuus ja sen edellytykset. Potilaan päivä
Potilasturvallisuus ja sen edellytykset Potilaan päivä 21.11.2018 Potilas terveydenhuollon keskiössä Potilaan oikeuksia säädellään useassa eri laissa, säädöspohja on hajallaan eikä potilas tai edes terveydenhuollon
Kuntien ICT-muutostukiohjelma. Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen
Kuntien ICT-muutostukiohjelma Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen Ossi Korhonen 11.12.2014 ICT-muutostukiprojekteissa nyt mukana yhteensä 135 kuntaa ICT-muutostuki
OMAHOIDON TUKI JA SÄHKÖISET PALVELUT -HÄMEENLINNAN TARINA- Palvelupäällikkö Suna Saadetdin, TtM, MBA 16.4.2015
OMAHOIDON TUKI JA SÄHKÖISET PALVELUT -HÄMEENLINNAN TARINA- Palvelupäällikkö Suna Saadetdin, TtM, MBA 16.4.2015 21.4.2015 Tarve kehittää palveluita Tilanne vuonna 2010 palveluiden saatavuus ei ollut riittävä
Strategian kansalaisosion toimeenpanoryhmä
Strategian kansalaisosion toimeenpanoryhmä Ryhmän kokoonpano Teemupekka Virtanen, STM, pj Karri Vainio, Kuntaliitto, sihteeri Jari Numminen, Hämeenlinna Maija Paukkala, Esshp Kaisa Kostamo-Pääkkö, POSKE
Tietoyhteiskuntapolitiikan painopisteet STM:n hallinnonalalla 2007-2011
1 Tietoyhteiskuntapolitiikan painopisteet STM:n hallinnonalalla 2007-2011 Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta 6.9.2007 Peruspalveluministeri Paula Risikko 2 PERUSLÄHTÖKOHDAT SEKTORIMINISTERIÖILLÄ PERUSVASTUU
Sosiaaliset innovaatiot ja investoinnit Suomessa. Hannu Hämäläinen 30.10.2015 InnoSI, Kuntaliitto
Sosiaaliset innovaatiot ja investoinnit Suomessa Hannu Hämäläinen 30.10.2015 InnoSI, Kuntaliitto Kehitysmatkalla suomalaisessa innovaatiopolitiikassa: teknologisista innovaatioista sosiaalisiin innovaatioihin
Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät-hanke (KASTE)
Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät-hanke 2015-2017 (KAT) Kooste kehittämistoiminnasta tavoitteittain Asiakas keskiössä Asiakaslähtöistä työotetta kehitetty nostamalla asiakas palvelusuunnittelussa
Asiantuntijalausunto
Sosiaali- ja terveysvaliokunta: HE 15/2017 edellyttämien ICT-ratkaisujen, tiedolla johtamisen, laaturekistereiden sekä SoteDigi Oy:n nykytilanne sekä uudistusta varten tarvittava valmistelu ja sen aikataulu
Omahoidon juurruttamisen polut. Ennakointi ja sosiotekninen muutos Ikääntymisen tulevaisuudet Hotelli Arthur Sirkku Kivisaari
Omahoidon juurruttamisen polut Ennakointi ja sosiotekninen muutos Ikääntymisen tulevaisuudet Hotelli Arthur 10.10.12 Sirkku Kivisaari 2 Jäsennys 1. Mitä on terveys? 2. Paradigman muutos terveyspalveluissa
Työterveyshuollon rooli ja tulevaisuus
Hyvinvointia työstä Työterveyshuollon rooli ja tulevaisuus Työterveyslaitos, Jorma Mäkitalo Lähi-Tapiolan ja Elon työyhteisöjen työhyvinvointi seminaari 12.5.2016 12.5.2016 2 Sisältö Työterveyshuollon
Kokonaisarkkitehtuuri sosiaali- ja terveydenhuollossa
Kokonaisarkkitehtuuri sosiaali- ja terveydenhuollossa SADe-ohjelman sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuuden kevätseminaari 23.4. 2013 Mikko Huovila THL / Oper 23.4.2013 Mikko Huovila THL / Oper 1
Palvelut asiakaslähtöisiksi
Palvelut asiakaslähtöisiksi 2 Sosiaali- ja terveysministeriön kärkihankkeet 01/2017 Budjetti vahvistetaan vuositasolla Uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaprosessit - asiakas keskiöön Valtio,
Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi
Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi 1 13.10.2017 Johanna Ritvanen Laatusuositus: Asiakas ja palveluohjaus keskiöön SUOSITUS 1 Asiakas- ja
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman
Henkilökohtainen budjetti
Sosiaali- ja terveysvaliokunta 16.5.2018 Riitta Hakoma Yleisesti valinnanvapauslakiesityksestä Hallituksen esitys eduskunnalle (HE 16/2018) laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa
Taltioni. Digitaalisten terveyspalvelujen ekosysteemi. #Taltioni
Taltioni Digitaalisten terveyspalvelujen ekosysteemi #Taltioni Painopiste Sairauden hoidosta terveyden edistämiseen Potilastiedot Ennaltaehkäisy Akuutti hoito Jälkihoito Jotta yksilö voisi ottaa vastuuta
Sähköinen asiointi. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri vt Tietohallintojohtaja Tuomo Liejumäki 14.4.2016
Sähköinen asiointi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri vt Tietohallintojohtaja Tuomo Liejumäki 14.4.2016 SOTE- ja aluehallintouudistus Hallituksen SOTE-linjaukset 7.11.2015 / ICT-linjauksia Itsehallintoalueiden
Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta
Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta
Miten kuuluu ihmisen ääni yhteiskunnan muutoksessa?
Miten kuuluu ihmisen ääni yhteiskunnan muutoksessa? Keski Suomen järjestöjen maakuntafoorumi Jyväskylä 26.10.2015 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija Elämme isojen ja hämmentävien muutosten aikaa 1 Monet
Miten laadin tavoitteet ammatillisessa kuntoutuksessa?
Hyvinvointia työstä Miten laadin tavoitteet ammatillisessa kuntoutuksessa? GAS-seminaari 2.12.2015 Hilkka Ylisassi, erikoistutkija, Työterveyslaitos Työterveyslaitos Työhyvinvoinnin tutkija, kehittäjä
Toimintakyky osana potilastietojärjestelmää. Elina Nikanne Kehittäjäylilääkäri, ptj Uusi sairaala-projekti
Toimintakyky osana potilastietojärjestelmää Elina Nikanne Kehittäjäylilääkäri, ptj Uusi sairaala-projekti Esimerkki integraatioista 1 / 2 Nykytilanne 11.05. 2017 Juha ni Paav ilaine 2 Esimerkki integraatioista
Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke
Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Luonnos: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä
Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle
1 Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle Markus Hellström 2 Esityksen kiteytys 3 Esityksen sisältö Tavoite ja sen merkitys liiketoiminnan johtamisessa Miten vien liiketoiminnan tavoitteeseen?
SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON. KEHITTÄMISOHJELMA (Kaste) 2012 2015
SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON KANSALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA (Kaste) 2012 2015 Ohjelman rakenne ja sisältö 4.1 Kaksi kokonaisuutta, kuusi osaohjelmaa Kaste ohjelma muodostuu kahdesta tavoitekokonaisuudesta.
Miten voidaan vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja osallisuutta palvelujen toteuttamisessa?
Miten voidaan vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja osallisuutta palvelujen toteuttamisessa? Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park 29.1.2015 Jaana Huhta, neuvotteleva virkamies STM Tavoitteita
Talousvaliokunta Kehittämispäällikkö Asta Wallenius Innovaatiot ja yritysrahoitus-osasto
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi terveysteknologian arvioinnista ja direktiivin 2011/24/EU muuttamisesta U 14/2018 vp Talousvaliokunta
Arjen turvaa kunnissa
Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1
Strategian laadinta ja toimijoiden yhteistyö. Tehoa palvelurakenteisiin 25.10.2011 ICT-johtaja Timo Valli
Strategian laadinta ja toimijoiden yhteistyö Tehoa palvelurakenteisiin 25.10.2011 ICT-johtaja Timo Valli Information and Communication Technology Teknologia Kommunikaatio Infrastruktuuri Informaatio Integraatio
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,
Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta
Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun kehittäminen Lokakuu 2011, päivitetty 1.2.2012 Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta SUUNNITELMA Aika 19.9.2011 31.5.2012 Kumppanit Nurmijärven kunnan vammaispalvelut
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan
PALVELUMUOTOILULLA TOIMINNAN ASIAKAS- OSALLISUUS ESIIN
PALVELUMUOTOILULLA TOIMINNAN ASIAKAS- OSALLISUUS ESIIN Eeva Kangas 11.10.2016 @FixUi Oy 2013 2016 ESITYKSEN RAKENNE 1. Mitä palvelumuotoilu on? Keskeiset käsitteet ja menetelmät 2. Miten suunnitellaan
Yhteiskunnallinen yritys hyvinvointipalveluissa. 13.5.2011 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja
1 Yhteiskunnallinen yritys hyvinvointipalveluissa 13.5.2011 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja 2 Hyvinvointipalvelut murroksessa Kansantalouden ja yleisen varallisuuden kasvu ovat keskeisiä hyvinvointipalvelujen
Suun terveydenhuollon palveluseteli. Anne Nordblad,STM Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke
Suun terveydenhuollon palveluseteli Anne Nordblad,STM Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke 1 8.2.2017 Suu kuntoon -projektissa tuotettiin aihiot uusista toimintamalleista sekä kehitysehdotuksia palvelusetelitoimintaan
Sähköinen järjestelmä omavalvonnan tukena
Sähköinen järjestelmä omavalvonnan tukena Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät 22.-23.5.2018 Elina Välikangas, kehittämis- ja laatupäällikkö Oulun kaupunki Sote-projektipäällikkö, Pohjois-Pohjanmaan
Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa. Mari Niemi
Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa Mari Niemi 5.12.2018 Miten olemme valmistelleet kokonaisuutta Valmistelua on tehty osin elämänkaarimallin, osin läpileikkaavien teemojen mukaisesti Tavoitteena
Terveys- ja hyvinvointikeskus - uusi tapa tarjota palveluja. Hyvinvointia ja terveyttä
Terveys- ja hyvinvointikeskus - uusi tapa tarjota palveluja Hyvinvointia ja terveyttä Terveys- ja hyvinvointikeskuksesta tarjotaan avosairaanhoidon terveysasemapalveluja psykiatria- ja päihdepalveluja
Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen
Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen ja vuorovaikutteiseen johtamiskulttuuriin Arja Heikkinen 29.09.2014 Hankkeen tavoitteet: Koko hankkeen tavoitteet: Asiakaslähtöisten toimintamallien ja prosessien
Maailmantalouden tulevaisuusnäkymät ja Suomen asema maailmassa: markat takas vai miten tästä selvitään? Nuoran seminaari 29.3. 2012 Mikko Kosonen
Maailmantalouden tulevaisuusnäkymät ja Suomen asema maailmassa: markat takas vai miten tästä selvitään? Nuoran seminaari 29.3. 2012 Mikko Kosonen Sitran trendilista 1. Ennakoimattomien tapahtumien tiheys
Terveysalan ammattikorkeakouluverkoston yhteistyöpäivä
Digitaalisuus ja sen tuomat mahdollisuudet koulutuksessa - Digisairaanhoitaja Tiina Pelander Turun amk, Terveys ja hyvinvointi, Terveysala, koulutusvastaava, yliopettaja tiina.pelander@turkuamk.fi Terveysalan
Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri
Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri 2.6.2014 1 Mitä Turun PTH tekee huolehtii noin 180 000
HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR)
HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR) Metropolia, Hyto Tuula Mikkola Projektipäällikkö 28.2..2013 1 HEA pähkinän kuoressa Kesto 2.5 vuotta: 9/11 2/14 hankekokonaisuus, jossa
Vanhuspalvelut vastuutyöntekijä
Vanhuspalvelut vastuutyöntekijä Toimintaohje 1.1.2015 Palvelutuotantolautakunta xx.xx.2015 Sisältö 1. VASTUUTYÖNTEKIJÄ VANHUSPALVELULAKI 17 3 2. VASTUUTYÖNTEKIJÄ OULUNKAARELLA 4 2.1 Vastuutyöntekijän tarpeen
Asiakaslähtöinen palveluprosessi yhteistoiminnan ytimenä
Asiakaslähtöinen palveluprosessi yhteistoiminnan ytimenä Päivi Koikkalainen, Äänekosken kaupunki Rohkeita ratkaisuja yhdessä toimien! - osallisuus, kokemusasiantuntijuus ja monialainen integroitu yhteistyö
Mielentuki projekti. Yhteistyöprojekti Pumppu-hanke Laurea ja Lohjan kaupungin opetustoimi sekä yksi yläkoulu Lohjan alueelta
Mielentuki projekti Yhteistyöprojekti Pumppu-hanke Laurea ja Lohjan kaupungin opetustoimi sekä yksi yläkoulu Lohjan alueelta Elina Rajalahti ja Ulla Lemström Mielentuki osana Pumppu-hanketta Pumppu-hanke/Laurean
Käytännön kokemuksia PEF-etäseurannasta Case Hämeenlinna & minunterveyteni.fi -palvelut
Käytännön kokemuksia PEF-etäseurannasta Case Hämeenlinna & minunterveyteni.fi -palvelut Tiina Merivuori, ylilääkäri / avosairaanhoito Hämeenlinnan kaupunki / terveyspalvelut 10.3.2017 Sidonnaisuudet Hämeenlinnan
Kärkihanke 1 Palvelut asiakaslähtöisiksi (PASI)
Kärkihanke 1 Palvelut asiakaslähtöisiksi (PASI) 31.10.2017 Kärkihankkeen tavoitteet ja sisällöt Toimenpidekokonaisuus 1 Uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaprosessit Määrittää maakuntien
Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa
Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa JESSICA FAGERSTRÖM, HANKEKOORDINAATTORI JUSSI KOIRANEN, HANKETYÖNTEKIJÄ JARNO MÄKINEN, I T- ASI ANTU NTIJA Järjestö 2.0: järjestöt mukana muutoksessa