KONSEPTIMÄÄRITYS YHTEINEN KEITTÖ HANKKEESSA OLEVIEN VIIDEN PILOTIN POHJALTA (YK-konseptimääritys)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KONSEPTIMÄÄRITYS YHTEINEN KEITTÖ HANKKEESSA OLEVIEN VIIDEN PILOTIN POHJALTA (YK-konseptimääritys)"

Transkriptio

1 YHTEINEN KEITTIÖ HANKKEEN OSAPROJEKTI: KONSEPTIMÄÄRITYS YHTEINEN KEITTÖ HANKKEESSA OLEVIEN VIIDEN PILOTIN POHJALTA (YK-konseptimääritys) PROJEKTISUUNNITELMA

2 1. PROJEKTIN TAUSTATIEDOT YHTEINEN KEITTIÖ-HANKE JA SEN VIISI PILOTTIA PROJEKTIN VAIKUTUKSET YHTEINEN KEITTIÖ-HANKKEELLE PROJEKTIN TAVOITTEET: RAJAUKSET TOIMENPITEET JA AIKATAULU RESURSSIT PROJEKTIN OHJAUS JA ORGANISAATIO

3 3 1. PROJEKTIN TAUSTATIEDOT YHTEINEN KEITTIÖ Kirkkohallituksen koordinoimana, sekä useiden valtakunnallisten ja paikallisten toimijoiden voimin, on syntynyt viidelle paikkakunnalle pilotti-toimintaa, jonka kantaa nimeä, Yhteinen keittiö. Tämän käsitteen ympärille on kehittynyt toiminnallisia kokonaisuuksia, joiden tavoitteena on auttaa uudella tavalla ihmisiä, jotka ovat joutuneet yhteisen avun varaan. Pidentyneet ruokajonot ovat osoitus siitä, että pelkkä passiivinen tuki ei auta ihmisiä. Tuen on oltava kokonaisvaltaisempaa, mikä ottaa huomioon ihmisen omat lähtökohdat, ja löytää uudelleen taito ottaa omasta elämästä kiinni, mahdollistaa osallisuus, yhdessä tekeminen ja yhteisön osaksi tuleminen. Yhteinen keittiö-hanke on Hallituksen Edistetään terveyttä ja hyvinvointia ja vähennetään eriarvoisuutta - kärkihanketta toteuttava hanke. Hankkeen tarkoitus on mallintaa viiden pilotin avulla ja olemassa olevien hyvien käytäntöjen pohjalta Yhteinen keittiö -toimintamallin peruselementit. Yhteisestä keittiöstä tulee fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti esteetön matalan kynnyksen yhteinen tila, joka vahvistaa osallisuutta ja ehkäisee yksinäisyyttä. Mallinnusvaiheen jälkeen konsortio tukee Yhteinen keittiö -toimintamallin käyttöönottamista osaksi olemassa olevaa työtä 36 kunnassa 18 maakunnassa. Yhteinen keittiö -toimintamalli rakentuu seurakuntien diakoniatyön, kuntien rakenteellisen sosiaalityön ja eri järjestöjen toiminnan pohjalle. Tarkoitus ei ole perustaa uutta toimintaa, vaan suunnata olemassa olevaa toimintaa uudella tavalla Yhteinen keittiö -konseptin mukaisesti. Hankkeen kohderyhmänä ovat hyvinvoinnin ja terveyden osalta heikoimmassa asemassa olevat väestöryhmät eli eri tavoin syrjäytyneet tai syrjäytymisvaarassa olevat henkilöt Tämä projekti liittyy YHTEINEN KEITTIÖ-hankkeeseen ja sen toimeksiantajana on hankeen hallinnoija, Kirkkohallitus, ja sen nimittämä vastuuhenkilö Tiina Saarela. 2. YHTEINEN KEITTIÖ-HANKE JA SEN VIISI PILOTTIA Yhteinen keittiö-hanke on aikana toteutettava kehityshanke, jonka tarkoituksena on kasvattaa viidellä paikkakunnalla toimivista piloteista kaikissa Suomen maakunnissa toimivat 36 ns. matalan kynnyksen paikkaa, jossa yhdessä tekemällä voidaan tukea niitä ihmisiä, joilla on vaikeuksia pysyä kiinni omassa toimeentulossaan eri tavoin. Hankkeen välitön tavoite, joka saavutetaan hankkeen aikana, on perustaa jokaiseen tulevaan maakuntaan vähintään kahteen kuntaan yhteinen keittiö, joka on fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti esteetön matalan kynnyksen yhteinen tila ja joka vahvistaa osallisuutta ja ehkäisee yksinäisyyttä

4 4 Tämä projekti on osa Yhteinen Keittö-hankkeen tavoitetta ja keskittyy erityisesti sen myötä syntyvien yksiköiden toiminnalliseen integrointiin, sekä menestysedellytysten luomiseen. 3. PROJEKTIN VAIKUTUKSET YHTEINEN KEITTIÖ-HANKKEELLE Tarkoituksena on selvittää, millainen toiminnallinen kokonaisuus viidessä pilotissa on saatu aikaan mikä on yhteistä ja mikä on erityistä niissä. Pilotteja arvioidaan sen pohjalta, miten Yhteinen Keittiö-hankkeen keskeiset tavoitteet toteutuvat näissä, ja mitkä ovat piloteista opittavat menestystekijät. Yhteinen Keittiö-hankkeessa olevat pilottiyksiköt saavat näin toimintansa kehittämiseen johtamisen työkaluja. Tässä projektissa tulostuu hankkeen tavoitteen mukaisesti viidestä pilotista yhteinen konseptikuvaus, jossa on viisi osaa: - nykyiset valmiudet ja osaaminen, jonka pohjalle konsepti rakennetaan - kohdeasiakkaille muodostuva arvonluonti ja kommunikoitava palvelukokonaisuus - toiminnallinen rakenne, joka kuvaa miten ja millä pelisäännöillä Yhteinen Keittiö toimii - johtamisjärjestelmä, jonka pohjalta toimintaa suunnitellaan, ohjataan ja mitataan - toimintakonseptin kokoava idea Lisäksi projektin vaikutuksena Yhteinen Keittiö-hankkeelle syntyy alustava käsitys tekijöistä, joilla Yhteinen Keittiö-yksiköistä saadaan elinvoimaisia ja siten hyvä perusta kasvulle (viidestä 36). 4. PROJEKTIN TAVOITTEET: 1- Pilottikartoituksen pohjalta löytää yhteisesti hyväksytty kuvaus siitä, millainen on Yhteinen Keittiö-konsepti; raportti Yhteinen Keittiö-konseptista 2. Määrittää Yhteinen Keittiö-konseptin menestystekijät ja toiminnalliset edellytykset

5 5 5. RAJAUKSET Tämän toimeksiannon mukainen projekti kuvaa annetuissa viidessä pilotti-yksikössä tapahtuvan toiminnan sekä niiden ympärille liittyvät toimijat ja toimintaan liittyvän osaamisen. Projektin tehtäviin tai tavoitteisiin ei kuulu - Pilottien toiminnallinen kehittäminen (joka toteutuu Yhteinen Keittiö hankkeen tavoitteena tämän projektin tulosten pohjalta) - Toiminnallisten muutosten toteuttaminen - Piloteissa olevan ammatillisen osaamisen arviointi - Hankkeelle suoraan määritetyt tavoitteet ja tehtävät niiden pohjalta 6. TOIMENPITEET JA AIKATAULU Toimenpide (kkvv) Vast Projektisuunnittelu ja ohjaus - Projektisuunnitelman laadinta Suunnitelman kommentointi toimeksiannon pohjaksi Suunnitelman hyväksyntä Suunnitelman seuranta ja mahdollinen muuttaminen 4 ohj.ryhmäkokousta Pilotti-kohteiden kartoitus ja kysely - Kyselyn rakenteen ja sisällön määritys - Tampere haastattelut - Vihti haastattelut - Seinäjoki haastattelut - Lahti haastattelut - Porvoo haastattelut - Vastausten kokoaminen työpaperiksi Kyselyn tulosten jäsentely - Vastausten jäsentäminen konseptikäsitteiksi ja rakenteiksi - Työpaperin kokoaminen yhteiseen käsittelyyn - Palautteen kerääminen - Tulosten hyväksyminen konseptikuvauksen pohjaksi Konseptin osatekijöiden kuvaus ja käsitteiden määritys - Nykytilan kuvaus, osaaminen ja resurssit, konseptin perusta - Asiakasarvon tuotto, palvelukokonaisuuden kuvaus - Toiminnallinen rakenne ja pelisäännöt - Johtamisjärjestelmä, konseptin ja yksiköiden johtaminen - Konseptin kokoava idea ja peruskäsitteet

6 6 - Alustavan Yhteinen Keittiö-konseptimallin esitys (.pptx) Yhteinen Keittiö-konseptikuvaus - Konseptikuvauksen laadinta Menestystekijät ja toiminnalliset edellytykset konseptille Kasvupolun alustava kuvaus Kuvauksen jakaminen työpaperina - Valitun arvioryhmän kommentointi - Palautteen käsittely - Konseptikuvauksen hyväksyntä Projektin päätös - Projektin palautekysely - Tulosten arviointi - Projektin päätös RESURSSIT Tehtävä Resurssi Työarvio Ohjausryhmä 4 x 2 tuntia Projektiin osallistuvat Arv. 5 työpv/hlö toimeksiantajan nimeämät resurssit Projektipäällikkö Tarjouksen mukaan Pilottiyhteyshenkilöt Arv. 3 työpv/hlö 8. PROJEKTIN OHJAUS JA ORGANISAATIO Projektin etenemistä ohjaa ja valvoo ohjausryhmä, jonka tehtävät ovat seuraavat: - projektin tehtävien ja tavoitteiden toteutumisen valvonta - käytettävät resurssit projektille - aikataulun varmistaminen Ohjausryhmän jäsenet: - Jaana Alasentie - Tiina Saarela (pj) - 1 hlö YK-hankkeen johtoryhmästä - Esittelijänä projektipäällikkö Projektin toteutuksesta vastaa projektipäällikkö, Antti Mikkilä. Projektipäällikön tehtävät: - projektisuunnitelman laadinta ja päivitys

7 7 - projektin tehtävien toteutus annetuilla resursseilla ja aikataululla - raportointi etenemisestä ohjausryhmälle Projektiin osallistuvat toimeksiantajan resurssit: Henkilö Jaana Alasentie Tehtävä YK-hankkeen projektipäällikkö Pilottien yhteyshenkilöt: Tarja Tenkula, Seinäjoki Mirva Kolonen, Tampere Päivi Tapaninen, Vihti Tuomas Rouvila, Porvoo Petri Määttä, Lahti

Yhteinen keittiö -hankkeen aloitusseminaari

Yhteinen keittiö -hankkeen aloitusseminaari Yhteinen keittiö -hankkeen aloitusseminaari 3.4.2017 13:00 Seminaarin avaus Tiina Saarela, Kirkkohallitus, KDS 13.10 Hallituksen kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tiina Saarela

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tiina Saarela Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta 1 15.2.2017 Tiina Saarela Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään terveitä

Lisätiedot

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI Pohjois-Savon LAPE yhteiskehittämispäivä 18.4.2018 Laura Nyyssönen, Kuopion kaupunki Päivi Malinen, ISO MISTÄ ON KYSE? Osana maakunnan Lape-muutosohjelmaa ja lastensuojelun

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto MUUTOSOHJELMA 1 Muutosohjelman lähtökohdat Strategiset päämäärät Järvenpäätä johdetaan strategialähtöisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (5) 305 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja koordinointi Helsingissä HEL 2018-004236 T 06 01 02 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. Pöydällepanoehdotus:

Lisätiedot

IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö

IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö KOKEVA Kohtaamisia Keravan asuinalueiden ikääntyneille 2018-2021 Keravan vanhusneuvosto 5.10.2018 Jaana Alasentie Anita Salonen Taustaa Yksinäisyys ja yksin jääminen

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen

Lisätiedot

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon valmistelu Itä-Uudenmaan valmistelutyö tehdään osana koko Uudenmaan sote-alueen ja valtakunnallisen

Lisätiedot

Lape-hankkeen tulokset

Lape-hankkeen tulokset Lape-hankkeen tulokset P-K LAPE Pohjois-Karjala Valtakunnallinen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 Hankkeen perustiedot P-K LAPE Hankeaika: 1.3.2017-31.12.2018 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden

Lisätiedot

EDISTETÄÄN TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA SEKÄ VÄHENNETÄÄN ERIARVOISUUTTA OTTAMALLA HYVÄT KÄYTÄNNÖT PYSYVÄÄN KÄYTTÖÖN

EDISTETÄÄN TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA SEKÄ VÄHENNETÄÄN ERIARVOISUUTTA OTTAMALLA HYVÄT KÄYTÄNNÖT PYSYVÄÄN KÄYTTÖÖN EDISTETÄÄN TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA SEKÄ VÄHENNETÄÄN ERIARVOISUUTTA OTTAMALLA HYVÄT KÄYTÄNNÖT PYSYVÄÄN KÄYTTÖÖN 16.6.2016 Johtaja Taru Koivisto 28.6.2016 1 2 Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Katsaus selvitystyöhön 24.1.2018 24.1.2018 Lape-yhdyspinnat Maakuntauudistuksen kokonaisuus asukkaat keskiössä Valtio

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta 1 2 15.6.2017 Etunimi Sukunimi Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään

Lisätiedot

Yhteinen keittiö -hanke

Yhteinen keittiö -hanke Yhteinen keittiö -hanke 2017-2018 Yhteinen keittiö -hanke toteuttaa osaltaan hallituksen kärkihankkeen tavoitteita Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Hyvät käytännöt pysyvään

Lisätiedot

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Keskitetty palveluneuvonta ja palveluohjausyksikkö HELppi Seniori. Tavoitteet. Vanhusneuvosto Arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari

Keskitetty palveluneuvonta ja palveluohjausyksikkö HELppi Seniori. Tavoitteet. Vanhusneuvosto Arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari Keskitetty palveluneuvonta ja palveluohjausyksikkö HELppi Seniori Tavoitteet Vanhusneuvosto 15.3.2017 Arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari Yhteinen palveluneuvonta ja palveluohjaus miksi? Palveluneuvontaa

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen. Nina Korhonen, Varhaiskasvattajien seminaari, Salo

Ilo kasvaa liikkuen. Nina Korhonen, Varhaiskasvattajien seminaari, Salo Ilo kasvaa liikkuen Ilo kasvaa liikkuen ohjelman tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon aktiivisessa toimintaympäristössä. Nina Korhonen,

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet

Lisätiedot

Johdatus projektitoimintaan. Kimmo Lind, Pekka Kaunismaa, Anna Pikala

Johdatus projektitoimintaan. Kimmo Lind, Pekka Kaunismaa, Anna Pikala Johdatus projektitoimintaan Kimmo Lind, Pekka Kaunismaa, Anna Pikala Projektin määritelmä Projekti on 1) määräaikainen, tavoitteellinen ja toimintavalikoimaltaan rajattu, 2) suunnitelmallinen, 3) yhden

Lisätiedot

(Sote) Järjestäjän Tietojohtaminen Status. Jaakko Pentti, Hankejohtaja, SoteDigi Oy

(Sote) Järjestäjän Tietojohtaminen Status. Jaakko Pentti, Hankejohtaja, SoteDigi Oy (Sote) Järjestäjän Tietojohtaminen Status Jaakko Pentti, Hankejohtaja, SoteDigi Oy 15.11.2018 Hankkeen tehtävä ja tavoitteet Järjestäjän työkalut ja tietojohtaminen hanke tuottaa maakunnille yhteisiä järjestämisen

Lisätiedot

ODA Omat digiajan hyvinvointipalvelut

ODA Omat digiajan hyvinvointipalvelut ODA Omat digiajan hyvinvointipalvelut Projekti pähkinänkuoressa Hallitusohjelman ja Sotetieto hyötykäyttöön strategian kärkihanke Sosiaali- ja terveyspalvelujen perinteisen toimintamallin uudelleen muotoilu

Lisätiedot

Yhteinen keittiö hanke Etelä-Pohjanmaa. Julia Sillanpää

Yhteinen keittiö hanke Etelä-Pohjanmaa. Julia Sillanpää Yhteinen keittiö hanke Etelä-Pohjanmaa Yhteinen keittiö hanke Etelä-Pohjanmaa Sosiaali- ja terveysministeriön kärkihanke: Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Hyvät käytännöt

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) -kärkihanke Lähtökohdat ja tavoitteet kärkihankkeelle

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Terveydentilaa määrittävät Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toiminnan turvaamisessa on maakunnallinen rakenne, joka mahdollistaa yhdessä tekemisen monella tasolla ja

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ TERVETULOA Käytiin esittelykierros 18.6.2018 Heli Lehtovaara Osallistujat x Nimi Saila Juntunen Nimi x Johanna Huttunen Tuija Pessa x Kirsi Mäkilä x Susanna Leimio x Antti Anttonen x Helena Haaja x Irina

Lisätiedot

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari 7.9.2017 Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten

Lisätiedot

Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto

Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti 29.11.2017 Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto 1 5.12.2017 anne-marie.haavisto@phhyky.fi 044 729 7993 Matalan kynnyksen

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ- PROSESSI HYVINVOINTI JA SEN JOHTAMINEN MUODOSTUVAN MAAKUNNAN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET LAPE

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä

Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä Heli Hätönen, TtT, Erityisasiantuntija HYVINVOIVA JA TERVE POHJANMAA Luodaanko tiedolla johtamisella hyvinvointia? 16.09.2013

Lisätiedot

1 (2) VM078:00/2012. Nimeämispyyntö. Julkisen hallinnon ICT-osasto Jakelussa mainituille

1 (2) VM078:00/2012. Nimeämispyyntö. Julkisen hallinnon ICT-osasto Jakelussa mainituille Nimeämispyyntö VM078:00/2012 1 (2) Julkisen hallinnon ICT-osasto 31.3.2016 Jakelussa mainituille NIMEÄMISPYYNTÖ KUNTIEN TALOUSTIETOJEN, TILASTOINNIN JA TIETOHUOLLON KEHITTÄMISOHJELMAN PROJEKTIRYHMÄÄN Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena KS Järjestöareena 15.9.17 Anne Astikainen & Anu Hätinen Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Tavoitteena järjestöjen roolin, aseman ja osallisuuden vahvistaminen

Lisätiedot

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Perhekeskus kevätseminaari 23.5.2018 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Mitä perhekeskus tekee? Toimii yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, mahdollistaa

Lisätiedot

Pirkanmaan Lapen eteneminen. Ohjausryhmän kokous

Pirkanmaan Lapen eteneminen. Ohjausryhmän kokous Pirkanmaan Lapen eteneminen Ohjausryhmän kokous 3.4.2017 1 18.5.2017 Hankkeen etenemisen tilanne Täydennetty ja saatuun valtionavustukseen sopeutettu hankehakemus toimitettu Sosiaali- ja terveysministeriöön

Lisätiedot

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli Hopealuuppi Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli 2016-2018 Etsivä Seniorityö Etsivää seniorityötä ei Suomessa ole määritelty, mutta sen määrittelyssä voidaan soveltaa etsivän nuorisotyön määritelmää

Lisätiedot

Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku. Anja Noro projektipäällikkö STM,

Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku. Anja Noro projektipäällikkö STM, Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku Anja Noro projektipäällikkö STM, 21.3.2016 STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Osatyökykyisille tie työelämään

Lisätiedot

MAAKUNNAN KOKOINEN YKSINÄISYYS KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE

MAAKUNNAN KOKOINEN YKSINÄISYYS KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE MAAKUNNAN KOKOINEN YKSINÄISYYS KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE 23.5.2018 Mitä yksinäisyys merkitsee Keski-Suomelle? Tutkimusten mukaan jatkuvasti tai melko usein yksinäisyyttä kokee noin 5 % koko

Lisätiedot

Itsearviointi suunnannäyttäjänä

Itsearviointi suunnannäyttäjänä Arvioinnin moninaisuus mm. Hankkeen johtaminen, talous ja hallinto Hankkeen tulokset vs. kirjatut tavoitteet Hankkeen vaikutukset (työntekijät: mm. osaaminen, jaksaminen, työhyvinvointi, asiakkaat, organisaatio,

Lisätiedot

AIKAA LAPSELLE. Keski-Pohjanmaan kuntien ja Kruunupyyn kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma

AIKAA LAPSELLE. Keski-Pohjanmaan kuntien ja Kruunupyyn kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma AIKAA LAPSELLE Keski-Pohjanmaan kuntien ja Kruunupyyn kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2020-2024 NYKYTILANNE Nykyinen AIKAA LAPSELLE hyvinvointisuunnitelma on laadittu vuosille 2015-2019

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus 9.12.2016 Soma-esivalmistelun organisaatio (maakuntahallitus 21.11.2016) Neuvottelukunta valmistelutahot,

Lisätiedot

Ohjelmajohtamisen kehittäminen

Ohjelmajohtamisen kehittäminen Ohjelmajohtamisen kehittäminen Valtuuston strategiaseminaari, Hotelli Korpilampi Ohjelmajohtaja Päivi Hoverfält Mitä on ohjelmajohtaminen? Ohjelmajohtaminen on tapa organisoida ja johtaa merkittäviä muutoksia

Lisätiedot

Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti (VESOTE) -hanke

Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti (VESOTE) -hanke Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti (VESOTE) -hanke Puolen Suomen sote-hanke VESOTE projektipäällikkö Sari Kivimäki VESOTE VESOTE on yksi STM:n rahoittamista

Lisätiedot

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Katsaus selvitystyöhön Maakuntauudistuksen kokonaisuus asukkaat keskiössä Valtio Ohjaus ja resurssit Ohjaus ja resurssit

Lisätiedot

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Euroopan sosiaalirahaston TL 5:n hankkeiden asiakkaille suunnattu kyselytutkimus (2017) Lars Leemann & Anna Keto-Tokoi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa Eeva Häkkinen 25.5.2018 Maakuntalakiluonnoksen linjauksia maakuntien tehtävistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Asukkaiden hyvinvoinnin edistämisen

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta 1 Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään terveitä elintapoja, kuten

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA 2 27.2.2017 Maakunnallisen ja kansallisen muutostyön valmistelu LAPEn hankesuunnitelma > teemakohtaiset toimenpidesuunnitelmat sekä tiivistelmät Valtionavustushakemukset/Ha kujulistus Hakuaika 1.9. 4.11.2016

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet

Lisätiedot

KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ

KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ MONIAMMATILLISEN KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ Keski-Uusimaa Hiiden alue Karkkila Nummi-Pusula Vihti Hyvinkää Mäntsälä Nurmijärvi Järvenpää Pornainen

Lisätiedot

Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet

Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet Järjestöjohdon sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämisfoorumi 30.1.2009 Lahti www.jarvi-hanke.fi Sisältö ja toteutus 30.1. Klo 8.30

Lisätiedot

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen työpajoihin Keskustelun pohjaksi Hyte-aluekierroksen työpajat Tavoitteet Tukea alueen valmistelua ja väliaikaishallinnon työtä Tukea tiekartan ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi 2017-2018 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi Lapin sairaanhoitopiirissä Arviointiin ovat osallistuneet sosiaali-

Lisätiedot

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI Malleja paikalliseen, toimivaan, terveyttä edistävään sovellettuun liikuntatoimintaan Lounais-Suomessa Konsultointi- ja kehittämishanke 2006 2009 Soveli-järjestöjen

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

KP LAPE Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM

KP LAPE Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM 2017-2018 1 12.9.2017 Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA

Lisätiedot

Pohjois-Savon soten tietojohtamisen kehittämiskokemukset

Pohjois-Savon soten tietojohtamisen kehittämiskokemukset Pohjois-Savon soten tietojohtamisen kehittämiskokemukset 10.9.2019 Eija Peltonen, johtava hoitaja, TtT Tietojohtamisen vastuuvalmistelija ad.31.3.2019 Tietojohtamisen kehittämiskokemukset Alla olevia asioita

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Aija Rinkinen Opetushallitus For Osaamisen learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi 2020 Koulutukseen on panostettava

Lisätiedot

Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli

Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 3.10.2018 Hyvinvointifoorumi, Kangasniemi Perhekeskustoiminnan lähtökohdat 2 Perustuu YK:n lapsen oikeuksiin. Tavoitteena lapsi- ja perheystävällinen

Lisätiedot

TEAviisari 2013 Seinäjoki. Yhteenveto TEAviisarin kuntajohdon tuloksista Oili Ylihärsilä 2.1.2014

TEAviisari 2013 Seinäjoki. Yhteenveto TEAviisarin kuntajohdon tuloksista Oili Ylihärsilä 2.1.2014 TEAviisari 2013 Seinäjoki Yhteenveto TEAviisarin kuntajohdon tuloksista Oili Ylihärsilä 2.1.2014 www.thl.fi/teaviisari Kuntajohdon kyselyn tulokset Joka toinen vuosi toteutettavan tiedonkeruun tavoitteena

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Etunimi Sukunimi 1.7.2016 2 Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 22.11.2018 Kaisa Äijö ALY -palvelukokonaisuus Alueiden suunnittelu ja käyttö Liikenne Ympäristö Epävarmuudesta huolimatta muutosorganisaatiossa

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2018 1 (6) 350 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja koordinointi Helsingissä HEL 2018-004236 T 06 01 02 Päätös Käsittely Esittelijä päätti ottaa käyttöön

Lisätiedot

Osallisuuden varmistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vammaissosiaalityön asiakasprosessissa (VamO) Lapin vammaistyön koordinaatioryhmä 1.6.

Osallisuuden varmistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vammaissosiaalityön asiakasprosessissa (VamO) Lapin vammaistyön koordinaatioryhmä 1.6. Osallisuuden varmistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vammaissosiaalityön asiakasprosessissa (VamO) Lapin vammaistyön koordinaatioryhmä 1.6.2017 Marjo Romakkaniemi Hankkeen perusta Kestävää kasvua ja

Lisätiedot

Hyvinvoivan oppimisympäristön malli

Hyvinvoivan oppimisympäristön malli Hyvinvoivan oppimisympäristön malli projektipäällikkö Ville VeeVee Virtanen SAKU ry Elämää koskevien peruskysymysten pohdinta, oman kokemusmaailman tarkastelu ja erilaisten ihmisten kanssa tapahtuva vuorovaikutus

Lisätiedot

Kulttuurituotanto projektina. Johdatus kulttuurituotannon suunnitteluun 2009 Petri Katajarinne

Kulttuurituotanto projektina. Johdatus kulttuurituotannon suunnitteluun 2009 Petri Katajarinne Kulttuurituotanto projektina Johdatus kulttuurituotannon suunnitteluun 2009 Petri Katajarinne Tuotannon vaiheet (IDEA) tavoitteiden määrittely määrälliset, laadulliset, taloudelliset suunnittelu toteutus

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo

Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo 23.4.2018 LAPE Etelä-Savo muutosohjelma / sisältöjä soteen Lasten, nuorten ja perheiden palvelukokonaisuus Ikäihmiset Maakunnallinen perhekeskustoimint Etelä-Savossa

Lisätiedot

Kehittämisprosessin vaihemalli. Pirkko Mäkinen Asiantuntija, Työturvallisuuskeskus

Kehittämisprosessin vaihemalli. Pirkko Mäkinen Asiantuntija, Työturvallisuuskeskus Kehittämisprosessin vaihemalli Pirkko Mäkinen 11.12.2017 Asiantuntija, Työturvallisuuskeskus Kehittämisprosessin vaiheet 5. Arviointi 4. Toteutus 1. Päätös kehittämisestä 2. Analysointi 3. Suunnittelu

Lisätiedot

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun kehittäminen Lokakuu 2011, päivitetty 1.2.2012 Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta SUUNNITELMA Aika 19.9.2011 31.5.2012 Kumppanit Nurmijärven kunnan vammaispalvelut

Lisätiedot

Osana LapsiKuopio II -hanketta ( ), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin

Osana LapsiKuopio II -hanketta ( ), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin Osana LapsiKuopio II -hanketta (2010-2012), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin vakiintumista tuottaa liikkumisen arviointi- ja seurantamenetelmiä

Lisätiedot

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto 21.9.2017 Kanta-Hämeessä Yhdistyksiä 3202, Yhdistysrekisteri, Patentti- ja rekisterihallitus

Lisätiedot

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala 4.10.2018 Hankkeen tausta Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hyvinvoivan oppimisympäristön malli

Hyvinvoivan oppimisympäristön malli Hyvinvoivan oppimisympäristön malli Oman kokemusmaailman tarkastelu ja erilaisten ihmisten kanssa tapahtuva vuorovaikutus ovat tärkeimpiä ihmisen elämisen taitoa tukevia asioita. Jokaista ihmistä tulisi

Lisätiedot

ARVO- hankkeen ensimmäinen koulutuspäivä 13.8.2008: MONIAMMATILLISEN YHTEISTYÖN JOHTAMINEN Kouluttaja: Ulla Rasimus, KM

ARVO- hankkeen ensimmäinen koulutuspäivä 13.8.2008: MONIAMMATILLISEN YHTEISTYÖN JOHTAMINEN Kouluttaja: Ulla Rasimus, KM ARVO- hankkeen ensimmäinen koulutuspäivä 13.8.2008: MONIAMMATILLISEN YHTEISTYÖN JOHTAMINEN Kouluttaja: Ulla Rasimus, KM TERVETULOA! Ohjelma: sivu 1/2 Klo 10.00 10.10 Päivän avaus Heidi Gerdt, erikoissuunnittelija

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN YHDESSÄ EI OLLA YKSIN KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE 18.5.2017 PERUSTIEDOT Kolmivuotinen (2017-2019) hanke, alkaen 3.4.2017 Yksinäisyyden vähentämisen teemarahoitus STEAsta Rahoitus sisältää kahden

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa SATULA-hanke Pomarkku 4.12.2017 Tiina Tenho ja Mirja Isoviita Mikä on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma? Kärkihanke, jonka vastuuministeriöinä

Lisätiedot

Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu

Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu (Alustava aikataulu, täydentyy sitä mukaa kun kuntien kanssa saadaan sovittua asioista) Hankeaika: 1.10.2013-31.10.2014 (+ 30.9.2013) Syyskuu Länsi-Pohjan

Lisätiedot

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki 6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 15.2.-12.4.17 Infotilaisuus 13.2, Helsinki Ohjelma 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Asko Räsänen, Vantaan kaupunki

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Hankkeen toiminta. ESR-koordinaattori Sanna Laiho. Uudenmaan ELY-keskus

Hankkeen toiminta. ESR-koordinaattori Sanna Laiho. Uudenmaan ELY-keskus Hankkeen toiminta ESR-koordinaattori Sanna Laiho Uudenmaan ELY-keskus 28.5.2013 Ohjausryhmä tai erillinen asiantuntijaryhmä (1) Lump Sum hankkeen neuvotteluvaiheessa harkitaan tapauskohtaisesti, tullaanko

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO 1 LÄHTÖKOHDAT Tämä suunnitelma on osa Vieremän kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Tasa-arvoa

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! 14.9.2016 Sini Sallinen 1 Meidän kunta = Hyvinvoinnin johtaminen = Yhteinen väestö Ł Sote on poistunut työnjohdosta, mutta ei kunnan alueelta! Ł Organisaatiolähtöisestä

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö. Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö. Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008 sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008 Organisoitumisen lähtökohdat Organisaation on vastattava n perussopimuksen ja perustamissuunnitelman tavoitteita

Lisätiedot

Ohjausryhmä. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja

Ohjausryhmä. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja Ohjausryhmä EAKR-hankkeiden starttikoulutus 2.10. ja 4.10.2018 Ohjausryhmä Pääsääntöisesti rahoittaja edellyttää hankkeelle ohjausryhmää Tarkista hankepäätöksestä edellytetäänkö hankkeeltasi ohjausryhmää

Lisätiedot

Kansallinen ASPAtietojärjestelmä

Kansallinen ASPAtietojärjestelmä Kansallinen ASPAtietojärjestelmä Taustoitus Järjestäjien tarve yhteiselle asiakaspalautteen keräämisen järjestelmälle nousi esiin kevään selvityksessä Asiakaspalautetieto on myös osa kansallista sote-tietopohjaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

Hankkeen tuloksia ajalta

Hankkeen tuloksia ajalta Ammatillisen koulutuksen hyvinvointiverkosto hanke 1.4.2009 31.12.2011 Hankkeen tuloksia ajalta 1.4.2009 30.4.2011 elinikäisen oppimisen virta Hyvinvointi ammatillisessa koulutuksessa Hyvinvoiva oppimisympäristö

Lisätiedot

KUNNON KEVÄTPÄIVÄ 21.5.2013 - Liikunta yhdistää Kainuussa-

KUNNON KEVÄTPÄIVÄ 21.5.2013 - Liikunta yhdistää Kainuussa- KUNNON KEVÄTPÄIVÄ 21.5.2013 - Liikunta yhdistää Kainuussa- 1 TAUSTAA Liikuntatapahtuma ikäihmisille, kuntien liikuntaryhmissä käyvien kevätkauden päätöstapahtuma Yhdeksäs Kunnon Kevätpäivä Järjestetään

Lisätiedot

Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät

Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät 31.8.2018 Arja Hastrup, johtava asiantuntija, THL Leena Normia-Ahlsten, erikoissuunnittelija, THL Miksi monialaista arviointia tarvitaan? Arvion

Lisätiedot

Elintapaohjaus osana asiakkaan hoitopolkua - kokemuksia ja ajankohtaista HKI

Elintapaohjaus osana asiakkaan hoitopolkua - kokemuksia ja ajankohtaista HKI Elintapaohjaus osana asiakkaan hoitopolkua - kokemuksia ja ajankohtaista HKI 12.-13.6.2018 Sari Kivimäki VESOTE Projektipäällikkö KKI-ohjelma Kärkihankkeet synnyttävät Hyviä käytäntöjä Edistetään terveyttä

Lisätiedot

LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011

LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011 LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011 VAJAALIIKKEISTEN KUNTO RY. WWW.VLKUNTO.FI 15.11.2007 HKI PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ EEVA SEPPÄLÄ 1. PROJEKTIN VISIO Lasten

Lisätiedot

Big Room -toiminta tutkimuksen näkökulmasta. Sari Koskelo, Vison Oy

Big Room -toiminta tutkimuksen näkökulmasta. Sari Koskelo, Vison Oy ? Big Room -toiminta tutkimuksen näkökulmasta Sari Koskelo, Vison Oy 16.3.2018 Sisältö Big Room konseptin moniulotteisuus Tavoitteet Johtaminen Big Room toiminta kehitys- ja toteutusvaiheissa Big Room

Lisätiedot

PoSoTe hanke II vaihe. Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu

PoSoTe hanke II vaihe. Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu PoSoTe hanke II vaihe Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu Valmistelua ohjaava rakenne Maakuntauudistuksen valmistelu / PoSoTe Maakuntavaltuusto

Lisätiedot