VIHDIN KUNTA KUNNALLISTEKNIIKKA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VIHDIN KUNTA KUNNALLISTEKNIIKKA"

Transkriptio

1 VIHDIN KUNTA KUNNALLISTEKNIIKKA MERITIE-VIHDINTIE, NUMMELA TOIMIVUUSTARKASTELU JA LIIKENNESUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS

2 TIIVISTELMÄ Nummela on Vihdin kunnan merkittävä kasvava taajama. tiivistää keskustaalueen rakennetta ja lisää asuntorakentamista alueella. Myös kaupallisten palvelujen edelleen kehittäminen lisää keskuksen elinvoimaisuutta. Maankäytön kasvu heijastuu myös liikenteeseen ja luo paineita katuverkon kehittämiselle. Suunnittelutehtävänä on ollut Nummelan keskustan nykytilanteen sekä tulevan maankäytön mukaisen liikenteellisen toimivuuden ja välityskyvyn analysointi. Tässä raportissa on arvioitu uuden maankäytön synnyttämät liikennetuotokset sekä uusien tieyhteyksien vaikutukset liikenneverkon ja sen liittymien toimivuuteen. Työn aikana toteutettiin perjantain iltaruuhkan liikennelaskennat Meritien kiertoliittymissä, jotta voitiin kalibroida nykytilanteen liikennevirrat suunnittelualueella. Perjantain liikenne on noin 7-10 % suurempi kuin muina arkipäivinä (maanantai-torstai), jolloin liikennelaskennan tulokset kuvastavat vilkkainta aikaa. Nykyisin perjantain iltahuipun aikaan Meritien liittymissä on hetkittäin pitkiä ajoneuvojonoja. Iltahuippua lukuun ottamatta liittymät toimivat hyvin. Päiväaikana liikenne on erittäin sujuvaa. Nummelan keskustan lähialueen asukasmäärän on arvioitu kasvavan lähes henkilöllä. Uutta liike- ja toimistotilaa sekä tilaa kunnallisille palveluille tulee noin k- m 2. Prisman laajennuksen osuus tästä kerrosalasta on noin k-m 2. Uudet tieyhteydet vähentävät osaltaan liikennekuormitusta suunnittelualueen liittymissä. Meritien nykyjärjestelyillä kiertoliittymät tulevat ruuhkautumaan. Rakentamalla tie osittain 2+2 -kaistaiseksi saadaan liikenteellinen toimivuus jopa nykytilaa selvästi paremmaksi, jolloin myös ajoneuvoviivytykset vähenevät merkittävästi iltahuipun vilkkaimpaan aikaan. Onnettomuustilanne suunnittelualueella on ollut melko hyvä. Pisteenkaaren uudet kiertoliittymät vähentävät vakavien onnettomuuksien riskiä. Meritien alittava rata on suunnitteilla sähköistää lähivuosina. Mahdollisen kaksoisraiteen rakentaminen vaatii sillan uusimista ja se tuo mahdollisuuden rakentaa Meritiellä sijaitseva Nummelan ylikulkusilta nykyistä leveämmäksi. Tällöin voidaan myös Asemantien / Vihdintien ja Meritien kiertoliittymä parantaa nykyistä suuremmaksi ja muuttaa Meritie 2+2-kaistaiseksi väyläksi myös länsiosaltaan. Parantamistoimenpiteet varmistavat liikenteellisen toimivuuden säilymisen pitkälle tulevaisuuteen.

3 1 ESIPUHE Tämä liikennesuunnittelutyö on laadittu Vihdin kunnan toimeksiannosta ja se sisältää Meritien, Vihdintien ja Asemantien liikennejärjestelyjen suunnittelun. Työ palvelee alueen kaavoitusta ja tilavaraussuunnittelua. Nykytilaselvitystä varten on toteutettu liikennelaskennat Meritien kiertoliittymistä. Liittymien toimivuudet on arvioitu Synchro 7 / Simtraffic -simulointiohjelmalla nykytilasta sekä ennustetilanteesta, jossa on otettu huomioon suunnitellun uuden maankäytön vaikutukset liikennemääriin. Työn ohjausryhmään ovat kuuluneet Vihdin kunnan tekninen ja ympäristöjohtaja Rauno Kujanpää, toimistoinsinööri Timo Hovi ja kaavasuunnittelijat Matti Hult ja Miia Perätalo. Tilaajan teknisenä asiantuntijana on toiminut ins. Leo Voutilainen Ramboll Oy:stä. Liikennesuunnitelma on laadittu Pöyry Finland Oy:ssä. Pääsuunnittelijana ja vastuuhenkilönä on toiminut DI Leo Jarmala. Siltasuunnittelusta on vastannut DI Kirsti Helminen. Yhteystiedot Pöyry Finland Oy Leo Jarmala PL 500 (Jaakonkatu 3) FI Vantaa Finland Kotipaikka Vantaa Y-tunnus Puh Faksi

4 2 Sisältö 1 LÄHTÖKOHDAT, SUUNNITTELUTAVOITTEET NYKYTILANNE Nykyinen autoliikenne Liikennelaskennat Valtatien 25 ja Vihdintien ilmaisinlaskenta Vuorokausiliikenne Liikenneturvallisuustilanne Simuloinnit ENNUSTETILANNE Uusi maankäyttö Liikenne-ennuste Ennusteen laadintaperiaate Vuorokausiliikenne-ennuste Iltahuipun simulointi, nykyiset liikennejärjestelyt Parantamistoimenpiteet Ensi vaiheen parantamistoimenpiteet, nykyinen silta Ensi vaiheen parantamistoimenpiteiden simuloinnit Tavoiteverkon liittymät, rautatien ylittävän sillan uusiminen Tavoiteverkon simuloinnit SILTASUUNNTTELU Nykytila Nummelan ylikulkusillan uusiminen Suunnitteluperusteet Siltavaihtoehdot Rakentaminen VAIKUTUKSET Liikenneturvallisuus Toimivuus, viivytykset Melualueet TOIMENPIDEOHJELMA, KUSTANNUKSET JOHTOPÄÄTÖKSET... 36

5 3 Liitteet 1. Ensi vaiheen parantamistoimenpiteet Meritiellä Asemantien ja Naaranpajuntien liittymävälillä, asemapiirustus 2. Ensi vaiheen ja tavoiteverkon parantamistoimenpiteet Meritiellä välillä Naaranpajuntien ja Huhtatien liittymävälillä 3. Tavoiteverkon parantamistoimenpiteet Vihdintiellä Kanervatien ja Lohjantien liittymävälillä 4. Tavoiteverkon parantamistoimenpiteet välillä Vihdintien Lohjantien liittymä - Asemantien Pisteenkaaren liittymä sekä Meritien länsiosalla. 5. Tavoiteverkon parantamistoimenpiteet valtatien 2 Nummelan eritasoliittymän ramppiliittymissä 6. Siltavaihtoehto 1 (mitoituksen normaaliarvot) 7. Siltavaihtoehto 2 (pienennetyt mitoitusarvot)

6 4 1 LÄHTÖKOHDAT, SUUNNITTELUTAVOITTEET Nummela on Vihdin kunnan merkittävä kasvava taajama. tiivistää keskustaalueen rakennetta ja lisää asuntorakentamista alueella. Myös kaupallisten palvelujen edelleen kehittäminen, mm. Prisman laajennus ja Huhdanmäen uudet kaupalliset palvelut, lisää keskuksen elinvoimaisuutta. Maankäytön kasvu heijastuu myös liikenteeseen ja luo paineita katuverkon kehittämiselle. Suunnittelutehtävänä on ollut Nummelan keskustan nykytilanteen sekä tulevan maankäytön mukaisen liikenteellisen toimivuuden ja välityskyvyn analysointi. On arvioitu uuden maankäytön synnyttämät liikennetuotokset sekä uusien tieyhteyksien vaikutukset liikenneverkon ja sen liittymien toimivuuteen. Nykytilanne sekä tavoitetilanne on simuloitu Synchro 7 / Simtraffic -ohjelmalla iltahuipun tilanteesta. Analyysin pohjalta on esitetty ensi vaiheen ja tavoitetilan parantamistoimenpiteet ja laadittu katujen liikennesuunnitelma Meritien, Asemantien ja Vihdintien tarjouspyynnön mukaiselta suunnittelualueelta. Suunnittelualue ulottuu idässä Meritiellä Härköilänsyrjän ja valtatien 2 ramppiliittymään, eteläsuunnalla Asemantielle Pisteenkaaren liittymään ja pohjoisessa Vihdintien ja Kanervatien liittymään liittymäalueet mukaan lukien. 2 NYKYTILANNE 2.1 Nykyinen autoliikenne Liikennelaskennat Meritien Tuusankaaren, Naaranpajuntien ja Vihdintien liittymissä toteutettiin liikennelaskenta perjantaina iltaruuhkasta (klo 16-18). Meritien poikkileikkausliikenne on ollut laskenta-ajankohtana noin autoa/h. Vihdintien liikenne Meritien liittymässä on ollut autoa/h ja Asemantien noin autoa/h. Raskaan liikenteen osuudet ovat olleet noin 1-2 %. Laskentatulokset on esitetty kuvissa 1 ja Valtatien 25 ja Vihdintien ilmaisinlaskenta Valtatien 25 ja Vihdintien liittymä on liikennevalo-ohjattu ja liikennevalojen kulkuilmaisimia käytettiin ilmaisinlaskentaan. Laskenta toteutettiin viikoilla Nummelan keskustan suunnan liikenne iltaruuhkassa ( ) on ollut noin autoa/h. Tuntiliikennejakauma ilmenee kuvasta 3.

7 5 Kuva 1. Liikennelaskennat (autoa/h), klo 16 17

8 6 Kuva 2. Liikennelaskennat (autoa/h), klo 17-18

9 7 Kuva 3. Vihdintien tuntijakauma perjantaina 19.8 ja maanantaina valtatien 25:n liikennevaloliittymässä Vuorokausiliikenne Liikennelaskentojen perustella on arvioitu Meritien liikenteen olevan noin autoa/vrk. Meritien liittymän kohdalla Vihdintien liikenne on noin autoa/vrk ja Asemantien autoa/vrk. Vuorokausiliikenne on esitetty kuvassa 4. Vihdintien perjantain liikenne valtatien 25 liittymässä on noin autoa/vrk. Muina arkipäivinä liikenne on ollut noin 7 % perjantain liikennettä pienempi. Ojakkalantien (yhdystie 11261) vuorokausiliikenne Vihdintien kohdalla tierekisterin mukaan on noin autoa/arkivuorokausi. Meritien ja valtatien ramppiliittymistä Helsingin Nummelan ja Helsingin suunnan liikenne on vilkkainta, noin autoa/vrk. Nummelan ja Porin suuntien välinen liikenne on noin autoa/vrk. Härköilänsyrjälle kääntyvien osuudet ovat hyvin pieniä.

10 8 Kuva 4. Perjantain vuorokausiliikenne

11 9 2.2 Liikenneturvallisuustilanne Suunnittelualueella liikenneturvallisuustilanne on ollut melko hyvä. Viiden vuoden aikana Meritien ja Vihdintien kiertoliittymässä on tapahtunut kaksi henkilövahinkoonnettomuutta, joista toinen on kevyen liikenteen onnettomuus ja toinen auton kääntymisonnettomuus. Asemantien ja Pisteenkaaren liittymässä on tapahtunut henkilövahinkoihin johtanut peräänajo sekä risteämisonnettomuus. Suunnittelualueella ei ole tapahtunut muita henkilövahinko-onnettomuuksia. Kuvasta 5 ilmenee tienpitäjän onnettomuusrekisteritiedoissa olevat liikenneonnettomuudet. Kuva 5. Ely-keskuksen tietoon tulleet liikenneonnettomuudet v suunnittelualueella

12 Simuloinnit Simuloinnit on tehty Synchro 7/Simtraffic -ohjelmilla. Synchrossa kuormitusaste (ICU) kuvaa toimivuutta ja liikenteen kasvuvaraa. Kuormitusaste 100 % ei tarkoita, että liittymä tukkeutuu, mutta tällöin viivytykset ovat pitkiä. Kuormitusasteen perusteella voidaan arvioida valo-ohjaamattomien liittymien palvelutasoa (Synchro): Kuormitusaste (ICU) Palvelutaso Kuvaus 0-55 % A Erittäin hyvä > % B Hyvä > % C Hyvä / tyydyttävä > % D Tyydyttävä / välttävä > % E Välttävä / huono > % F Huono > % G Huono > 109 % H Erittäin huono Taulukko 1. Valo-ohjaamattomien liittymien kuormitusasteiden palvelutasot Lukuun ottamatta iltahuipun aikaa Meritien liittymät toimivat hyvin nykyisillä liikennejärjestelyillä. Päiväaikana liikenne on erittäin sujuvaa. Perjantain iltahuipun aikaan Meritien kiertoliittymien kuormitusasteet (Synchro) vaihtelevat 94 %:sta 119 %:iin. Kuormitetuin liittymä on Vihdintien, Meritien ja Asemantien liittymä. Sen kuormitusaste vaihtelee iltaruuhkassa (klo 16 18) %:iin, jolloin kuormitetuin tilanne on ollut klo Meritien Tuusankaaren ja Naaranpajuntien liittymissä suurimmat kuormitusasteet ovat olleet klo 17 18, jolloin kauppakeskusten suuntien liikenteet ovat olleet vilkkaimmillaan (kuvat 6 ja 7). Simuloinnissa (Simtraffic) pisimmät maksimijonopituudet iltaruuhkassa ovat Meritien ja Vihdintien liittymässä Meritien suunnalla, jossa jonot ylittävät Tuusankaaren ja Vihdintien liittymävälillä sijaitsevan tonttiliittymän. Meritiellä Vihdintien suunnalla Naaranpajuntien ja Tuusankaaren liittymävälillä saattavat maksimijonot ulottua Tuusankaaren liittymästä Naaranpajuntien liittymään saakka. Myös Tuusankaaren suunnalla ovat maksimijonot ylittäneet simuloinnissa 60 m ja näin ulottuneet linja-autoaseman liittymän yli (kuvat 8 ja 9).

13 11 Kuva 6. Nykytilan iltaruuhkan ( klo 16 17) kuormitusasteet Meritien liittymissä

14 12 Kuva 7. Nykytilan iltaruuhkan ( klo 17 18) kuormitusasteet Meritien liittymissä

15 13 Kuva 8. Nykytilan iltaruuhkan ( klo 16 17) jonopituudet

16 14 Kuva 9. Nykytilan iltaruuhkan ( klo 17 18) jonopituudet

17 15 3 ENNUSTETILANNE 3.1 Uusi maankäyttö Ennusteessa on otettu huomioon kaava-alueiden uudet maankäyttösuunnitelmat ja mahdolliset muutokset maankäytössä. Kaava-alueet (kuva 10) ja ennusteessa käytetyt uuden maankäytön tunnusluvut ovat seuraavat: N 95 alueelle tulee lisärakentamista noin k-m 2 päivittäistavarakaupan kerrosala kasvaa 480 k-m 2 :llä liiketila vähenee 358 k-m 2 :llä. Liiketilaa muutetaan asunnoiksi. alueelle tulee yhteensä lähes 700 uutta asukasta N 106, 159 Alueelle tulee: uutta asuinkerrosalaa k-m 2, n asukasta koulukeskus (päiväkoti, ala- ja yläaste) k-m 2 pieni vähittäiskauppa, alle 500 k-m 2 mahdollisesti liikuntapaikkojen keskittymä Alueelta N 106 rakennetaan tieyhteys Asemantielle. N 121 Alue on rakennettu poikkeusluvilla. Alueelle on tulossa täydennysrakentamista: asuinrakennus, kerrosala k-m 2 (rakentaminen kesken) asuinrakennus, kerrosala 2727 k-m 2 (rakennuslupa haettu, rakentamista ei vielä aloitettu) N 123 alueelle tulee uutta asuinkerrosalaa noin k-m 2 ja asukasta N 140 Kaava-alue käsittää sekä radan pohjoispuolen Asemantien alueen (nyk. ABC:n alue) että Naaranpajuntien varrella olevan Prisman alueen. Alueen autoliikenne ja pysäköintipaikat tulevat sijaitsemaan radan eteläpuolella, jolloin kulku alueelle tapahtuu alikulun kautta. ABC:n alue alueelle tulee asuinrakentamista sekä liikerakentamista (erikoisliikkeitä, kahvila) alueelle tulevien asukkaiden määrä on noin 100 henkilöä liikerakennusten kerrosala on noin k-m 2 Prisman alueen laajennus alueelle annettu lisärakennusoikeutta k-m 2 (erikoistavarakauppaa, ravintolatiloja)

18 16 Kuva 10. Ennusteen uusien kaava-alueiden ja kaavamuutosalueiden sijainti

19 17 N 136 Alueelle tulee halpatavaratalo, k-m 2 huonekaluliikkeitä, k-m 2 N 146 Alueelle tulee liikerakentamista 900 k-m 2 toimisto ja asuinkerrosalaa (21 asuntoa) n k-m 2 N 152 Enäranta - Lankilan uusi yhdystie, tiekaava. Lisäksi on maankäyttömuutoksena otettu huomioon Haapakyläntien ja Hiidenvedentien välisen tieyhteyden katkaisu valtatien 25 kohdalta. 3.2 Liikenne-ennuste Ennusteen laadintaperiaate Ennusteen lähtökohtana on ollut havaittu nykytila, johon on lisätty suunnitellun uuden maankäytön aiheuttama liikenne. Vihdintien tonttikatujen nykyliikennearvioissa on hyödynnetty Nummelan keskustan liikennesuunnitelmassa ( ) esitettyjä nykyliikennetietoja. Liikennetuotokset on arvioitu maankäytön tunnuslukujen pohjalta. Työssä on hyödynnetty mm. julkaisua Liikennetarpeen arviointi maankäytön suunnittelussa, Suomen ympäristö 27 / Taajama-alueella liikenteen kasvu johtuu maakäytön kehittämisestä ja sen synnyttämästä liikenteestä ja liikkumistarpeesta ja se vaikuttaa käytännössä suurimmaksi osaksi ennusteen suuruuteen. Liikenteen ns. yleinen kasvu yhdystieluokkaisilla teillä on yleisesti vähämerkityksellistä. Esim. tilanteessa, jossa tieverkko ei muutu, yhdysteiden liikenne Uudellamaalla kasvaa vuodesta 2010 vuoteen 2030 mennessä alle 5 %. Vihdintie, Meritie, Asemantie ja Ojakkalantie ovat yhdystieluokkaisia teitä, joista Meritie ja Vihdintie Ojakkalantien liittymään saakka kuuluu kunnan katuverkkoon. Yleinen kasvu sisältää myös maankäytön keskimääräisen kasvun vaikutusta. Ennusteen laadinnassa on otettu huomioon myös tieyhteysmuutokset. Enäranta - Lankilan uuden tieyhteyden vaikutusten arvioinnissa on hyödynnetty muistion Nissola / Nummela liikenteen toimivuustarkastelut, johtopäätöksiä. Uusi tieyhteys vähentää Ojakkalantien ja Vihdintien sekä myös Meritien liikennettä, jolloin mm. Härköilänsyrjän liikenne hieman kasvaa.

20 18 Haapakyläntien ja Hiidenvedentien välisen suoran ajoyhteyden poistaminen siirtää Pisteenkaaren kautta Meritielle ajavaa liikennettä Vihdintielle. Meritien liikenteeseen katkaisulla ei juuri ole vaikutusta Vuorokausiliikenne-ennuste Suunnittelualueen perjantain vuorokausiliikenne-ennuste on esitetty kuvassa 11. Meritien liikenne kasvaa nykyisestä noin 15 %, kun kaava-alueiden esitetty uusi maankäyttö ja tiejärjestelyt on toteutettu kokonaisuudessaan. Vihdintien ja Asemantien liikenne kasvaa, mutta Ojakkalantien tulosuunnan liikennekuormitus vähenee Härköilänsyrjän liikenteen lisääntyessä Iltahuipun simulointi, nykyiset liikennejärjestelyt Iltahuipun ennusteliikenteet ja liittymien kuormitusasteet ilmenevät kuvista 12 ja 13. Meritien kiertoliittymien kuormitusasteet ylittävät selvästi 100 % ja ovat %, jolloin liittymien palvelutasoja voidaan pitää huonoina (kuva 12). Vihdintien muissa liittymissä kuormitusasteet jäävät %:iin (kuva 13). Liittymien palvelutasot ovat hyviä tai melko hyviä. Meritiellä on hyvin pitkät maksimijonopituudet välillä Tuusankaaren liittymä ja Vihdintien liittymä (kuva 14). Itäisellä tulosuunnalla jonot ulottuvat pitkälle yli Tuusantien liittymän. Naaranpajuntien tulosuunnalla maksimijonot ulottuvat Prisman tonttiliittymien yli aina seuraavaan liittymään. Valtatien 2 Helsingin suunnan rampilla maksimijono on lähes 150 m. Meritien, Vihdintien ja Asemantien liittymässä Asemantien suunnalla maksimijonopituus on noin 45 m ja Vihdintien suunnalla noin m. Jonot Vihdintien tulosuunnalla jäävät osaksi lyhyehköiksi siksi, että Meritien suunnalta kääntyminen Asematielle on vaikeutunut, jolloin liittyminen Vihdintieltä voidaan vapaammin liittyä kiertoliittymään. Lohjantien liittymässä pohjoisella tulosuunnalla maksimijonopituus on noin 60 m. Vihdintiellä jonopituudet eivät ole laskennallisesti kovin pitkiä (kuva 15).

21 19 Kuva 11. Perjantain vuorokausiliikenne-ennuste, kun uusi suunniteltu maankäyttö on täysin toteutunut

22 20 Kuva 12. Nykyverkon kuormitusasteet iltahuipun ennusteliikenteellä Meritiellä

23 21 Kuva 13. Nykyverkon kuormitusasteet iltahuipun ennusteliikenteellä Vihdintiellä

24 22 Kuva 14. Nykyverkon jonopituudet iltahuipun ennusteliikenteellä Meritiellä

25 23 Kuva 15. Nykyverkon jonopituudet iltahuipun ennusteliikenteellä Vihdintiellä

26 Parantamistoimenpiteet Parantamistoimenpiteet on esitetty liitteissä Ensi vaiheen parantamistoimenpiteet, nykyinen silta Meritie rakennetaan 2+2 -kaistaiseksi välillä Huhtatien/Tuusankaaren liittymä - Naaranpajuntien / Tuusantien liittymä. Huhtatien liittymän ja valtatien 2 läntisen ramppiliittymän välinen katuosuus muutetaan osittain 2+2 -kaistaiseksi. Kiertoliittymiin tehdään tarvittavat kaistalisäykset rakentamalla ne tarvittavilta osin kaksikaistaisiksi. Rautatien ylittävä Nummelan ylikulkusilta muutetaan Meritien tulosuunnalta kaksikaistaiseksi, jolloin pohjoispuolen yhdistetty jalankulku- ja polkupyörätie kavennetaan jalkakäytäväksi (leveys 1,75 m). Eteläpuolinen yhdistetty jalankulku- ja polkupyörätie kavennetaan nykyisestä 4 m:stä 3,25 m:iin. Asemantien /Vihdintien tulosuunta säilyy yksikaistaisena. Meritien kiertoliittymissä tehdään seuraavat muutokset: Tuusankaaren / Huhtatien liittymä Tuusankaaren liittymässä oikealle Tuusankaarelle erkanevien kaista muutetaan yhteiskaistaksi suoraan ajavien kanssa. Tuusankaaren tulosuunnalle rakennetaan lisäkaista oikealle kääntyville. Huhtatien tulosuunnalle rakennetaan oikealle kääntyvien ryhmittymiskaista. Meritien läntisellä tulosuunnalla molemmat kaistat varataan suoraan ajavien ja kääntyvien liikennevirtojen yhteiskaistoiksi, jolloin Meritien itäiselle poistumissuunnalle rakennetaan vastaanottava lisäkaista. Huhtatien valtatien suuntaan kääntyvien osatulosuunnan parantaminen tulee ilmeisesti siirtämään liikennettä Naaranpajuntien tulosuunnalta Huhtatielle. Naaranpajuntien / Tuusantien liittymä Meritielle Vihdintien tulosuunnalle rakennetaan tien oikeaan reunaan lisäkaista suoraan ja oikealle ajaville noin m matkalle ennen liittymää. Naaranpajuntien ja Tuusantien tulosuunnille rakennetaan oikealle kääntyville lisäkaistat. Meritien, Asemantien ja Vihdintien liittymä Meritien tulosuunnalle rakennetaan oikealle kääntyville oma kaista. Asemantien tulosuunnalle rakennetaan oikealle kääntyville oma kaista. Kiertoliittymään tehdään em. tarvittavat kaistalisäykset Ensi vaiheen parantamistoimenpiteiden simuloinnit Simuloinnit on tehty iltahuipun ennusteliikenteellä (kuvat 16 ja 17). Meritien kiertoliittymien kuormitusasteet jäävät %:iin, mikä vastaa hyvää tai tyydyttävää/välttävää palvelutasoa. Maksimijonopituudet ovat 20 m - 50 m. Parantamistoimenpiteillä kokonaisviivytykset Meritien kiertoliittymissä putoavat lähes puoleen.

27 25 Naaranpajuntien ja Tuusankaaren kiertoliittymissä Meritiellä reunimmaisen kaistan varaaminen suoraan ja oikealle kääntyville sen sijaan, että nämä kaistat ovat vain oikealle kääntyvien käytössä, parantaa liittymien toimivuutta ja laskee kuormitusastetta: kuormitusaste pienenee Naaranpajuntien liittymässä 80 %:sta 76 %:iin ja Tuusankaaren liittymässä 74 %:sta noin 71 %:iin Tavoiteverkon liittymät, rautatien ylittävän sillan uusiminen Rautatien ylittävän Nummelan ylikulkusillan uusiminen tuo mahdollisuuden parantaa edelleen Asemantien, Vihdintien ja Meritien liittymää. Rata on suunnitteilla sähköistää. Jos tulevaisuudessa radalle rakennetaan lisäraide, joudutaan silta uusimaan. Se antaa mahdollisuuden tehdä uudesta sillasta nykyistä leveämpi. Rautatien ylittävän sillan rakentamista ja sähköistyksen vaatimia järjestelyjä on selvitetty yksityiskohtaisemmin kohdassa 4. Radan ylittävä uusi silta rakennetaan nykyistä leveämmäksi siten, että Meritie on sillan kohdalla välikaistallinen 2+2 -kaistainen väylä, jonka kummallakin reunalla on noin neljä metriä leveä yhdistetty jalankulku- ja pyörätie. Siltakannen leveys on yhteensä n. 24 m. Näin Meritie voidaan muuttaa 2+2 -kaistaiseksi väyläksi myös Asemantien ja Naaranpajuntien liittymäväliltä. Tällä liittymävälillä on tonttiliittymiä, jotka ovat liitettävissä sivukatujen kautta liikenneverkkoon. Näiden tonttiliittymien poistamista suositellaan. Seuraavassa on mainittu lisäykset ensi vaiheen parantamistoimenpiteisiin liittymittäin. Muilta osin tavoiteverkon liittymäjärjestelyt ovat samat tai saman typpiset kuin ensi vaiheessa. Asemantien, Vihdintien ja Meritien liittymä Kiertoliittymää siirretään etelään päin ja kiertoliittymän keskisaareketta suurennetaan siten, että sen sisähalkaisija on 14 m + 2 m +2 m (madallettu yliajettava osuus 2 m) Vihdintien tulosuunnalle rakennetaan lisäkaista kiertoliittymässä Meritielle kääntyville, jolloin Vihdintieltä voi kääntyä Meritielle kahdelta kaistalta. Pilkkukujalta tonttiliikenteelle voidaan sallia liittyminen kiertoliittymään. Asemantien ja Pisteenkaaren liittymä Asemantien ja Pisteenkaaren liittymä muutetaan kiertoliittymäksi, jolloin ajonopeudet liittymässä alenevat, mikä lisää liikenneturvallisuutta. Vihdintien ja Pisteenkaaren liittymä Vihdintien ja Pisteenkaaren liittymä muutetaan kiertoliittymäksi, jolloin ajonopeudet liittymässä alenevat, mikä lisää liikenneturvallisuutta.

28 26 Kuva 16. Kuormitusasteet ensivaiheen parantamistoimenpiteillä

29 27 Kuva 17. Jonopituudet ensivaiheen parantamistoimenpiteillä

30 28 Vihdintien ja Harjanteenkujan / Joukolantien liittymä Nykyisin vasemmalle kääntyvillä ei ole varsinaista omaa ryhmittymiskaistaa ja ne odottavat kääntymistä aivan liittymäalueen läheisyydessä siten, että ne eivät tuki Vihdintietä suoraan ajavaa liikennettä. Jos osoittautuu, että vasemmalle kääntyvät liikennevirrat kasvaessaan estävät suoraan ajavaa liikennettä, voidaan Vihdintielle rakentaa vasemmalle kääntyville lyhyehköt ryhmittymiskaistat sekä pohjoiselle että eteläiselle tulosuunnalle. Tällöin kuitenkin liittymä levenee, mikä voi vaikeuttaa sivusuunnilta Harjaanteenkujalta ja Joukolantieltä liittymistä. Vihdintien ja Lohjantien / Mäntytien valo-ohjattu liittymä Liittymän valo-ohjaus toimii nykyisin kaksivaiheisena. Pääsuunnalla ei ole vasemmalle kääntyville varsinaista ryhmittymiskaistaa, jolloin vasemmalle kääntyvät odottavat suojatien jälkeen liittymäalueen läheisyydessä sopivaa kääntymishetkeä. Iltaruuhkan aikaan pohjoisesta saapuvien vihreä katkaistaan hieman ennen eteläsuunnan vihreää, jolloin vasemmalle Lohjantielle aikovat pääsevät kääntymään. Jos kääntyvä liikenne kasvaa niin, että se estää suoraan ajavaa liikennettä, voidaan vasemmalle kääntyville rakentaa ryhmittymiskaista odotustilaksi, jolloin ne voidaan ohjata jälkivihreällä kuten nykyäänkin, esim. yksiaukkoisella lisäopastimella. (Yleisesti suositellaan, että jälkivihreän käynnistyessä sytytetään vihreä nuoli, so. 1 -aukkoinen lisäopastin, osoittamaan, että vastakkaisen suunnan vihreä on päättynyt.) Vihdintien kaava-alueen N123 tonttiliittymät, Kanervatien liittymä Liittymät, joita on kaavaluonnoksessa suunniteltu olevan kolme, palvelevat kerrostalovaltaiseksi asuintontiksi suunniteltua kaava-aluetta. Alue sijaitsee Ojakkalantien liittymän länsipuolella. Vihdintien eteläsuunnalle voidaan liittymiin rakentaa vasemmalle kääntyville odotustila, etteivät kääntyvät ajoneuvot estä suoraan ajavaa liikennettä. Valtatien 2 läntinen ramppiliittymä Meritien läntiselle tulosuunnalle rakennetaan oikealle rampille kääntyville oma ryhmittymiskaistansa, joka erotetaan liittymässä kolmiosaarekkeella muista osatulosuunnista ja ohjataan liittymän ohi suoraan rampille alistettuna tulosuuntana. Näin eri liikennevirtojen risteämiset liittymäalueella vähenevät. Valtatien 2 itäinen ramppiliittymä Helsingin suunnalta saapuvalle rampille rakennetaan vasemmalle kääntyville oma ryhmittymiskaista, jolloin rampin ajoneuvot jakautuvat kahdelle kaistalle eivätkä oikealle kääntyvät joudu odottamaan vasemmalle kääntyvien perässä.

31 Tavoiteverkon simuloinnit Asemantien, Vihdintien ja Meritien liittymässä Meritien muuttaminen 2+2 -kaistaiseksi ja Vihdintien suunnan lisäkaista parantavat Vihdintien ja liittymän toimivuutta (kuvat 18 ja 19) ja palvelutasoa sekä lyhentävät etenkin Vihdintien tulosuunnan jonopituuksia (laskennallinen maksimijonopituus alle 20 m). Valtatien ramppiliittymissä kuormitusasteet laskevat %.iin. Simuloinnissa läntisessä ramppiliittymässä jonojen maksimipituus on vain alle 30 m. (Läntisen liittymän Synchron kuormitusasteen laskentaan ei vaikuta oikealle kääntyville esitetty ohituskaistajärjestely). Itäisessä ramppiliittymässä maksimijonopituus rampilla vasemmalle kääntyvien osatulosuunnalla on 67 m. Laskennallinen kuormitusaste on pienempi kuin läntisessä liittymässä. Kuva 18. Tavoiteverkon liittymien kuormitusasteet

32 30 Kuva 19. Tavoiteverkon liittymien jonopituudet

33 31 4 SILTASUUNNTTELU Meritien muuttaminen 2+2 -kaistaiseksi edellyttää nykyisen Nummelan ylikulkusillan uusimista. 4.1 Nykytila Nummelan ylikulkusilta on v rakennettu 3-aukkoinen teräsbetoninen jatkuva laattasilta, jonka jännemitat ovat Meritien suunnassa 8,88+11,10+8,88 m. Sillan hyödyllinen leveys on ollut rakennusvaiheessa 12,50 m. Sillalla on ollut molemmin puolin kapeat kevyen liikenteen kaistat ja 2 ajoneuvokaistaa 1,75+9+1,75 m. Vuonna 1996 sillan pohjoisreunan kevyen liikenteen uloke on purettu, minkä tilalle on rakennettu levennys (4 m), joka on mitoitettu myös ajoneuvokuormille. Ajoneuvokaistoja on kavennettu 7 m:iin ja näin on saatu 4 m leveät kevyen liikenteen kaistat sillan molemmille reunoille. Sillan hyödyllinen leveys on nykytilanteessa HL= 15 m. 4.2 Nummelan ylikulkusillan uusiminen Suunnitteluperusteet Meritien liikenteellistä toimivuutta erityisesti Asemantien ja Vihdintien liittymässä voidaan edelleen parantaa ensi vaiheen järjestelyistä rakentamalla Meritie 2+2 -kaistaiseksi ajoneuvoväyläksi myös Vihdintien ja Naaranpajuntien liittymäväliltä. Väylän kumpaankin reunaan rakennetaan kevyen liikenteen väylät. Nummelan ylikulkusillan hyödyllinen leveys on tällöin HL= 4+3,5+3,5+2+3,5+3,5 +4 = 24 m. Uuden sillan suunnitelmassa on varauduttu myös mahdolliseen tulevaan kaksoisraiteeseen Hyvinkää-Hanko radalla. Uusi raide on oletettu nykyisen raiteen itäpuolelle. Ratageometrian ja olemassa olevien rakenteiden puolesta itäpuoli on luontevampi. Länsipuolella tulevat vastaan tukimuurit Lidlin tontilla, Siilokujalla ja Vihdintie 1:ssä. Samoin nykyinen raide on valtatien 2 sillassa pohjoisessa reuna-aukossa, jonka länsipuolelle ei mahdu lisäraidetta. Raiteiden väliksi on oletettu 4,5 m. Hyvinkää-Hanko -radan sähköistyksestä on olemassa hankepäätös ja siitä tullaan laatimaan ratasuunnitelma v keväällä. Uudelle sillalle vaaditaan sähköistetyllä radalla ohjeiden mukaan alikulkukorkeutta mm, kun mitoitusnopeus on alle 160 km/h. Nummelan ylikulkusillan nykyinen alikulkukorkeus on 5,9 m. Hyvinkää-Hanko radan sähköistyksen suunnitteluohjelmassa on kuitenkin lähdetty 6,2 m tavoitteesta nykyisille silloille. Uusien siltojen kuormitusohjeet edellyttävät siltapilarilta 7 m etäisyyttä raiteen keskilinjasta, jotta sitä ei tarvitse mitoittaa junan törmäykselle. Junan törmäyskuormat 5-7 m etäisyydellä nopeudella 120 km/h ovat vielä kaksinkertaiset tieliikenteen törmäyskuormiin verrattuna.

34 Siltavaihtoehdot Selvityksessä on tutkittu kahta eri vaihtoehtoa. Ensimmäiseen vaihtoehtoon on valittu suunnitteluperusteista korkeampi alikulkukorkeus ja suurempi etäisyys pilareihin. Toisessa vaihtoehdossa on lähdetty hakemaan mahdollisuuksia pienentää mittoja. VE1 VE1:ssä Nummelan ylikulkusilta on 3-aukkoinen teräsbetoninen laattasilta, hyödyllinen leveys HL= 24 m, jännemitat Meritien suunnassa , m ja rakennepaksuus 1,37 m. Silta perustetaan teräsputkipaaluille ja varustetaan kosketussuojaseinämällä. Suunnitelmassa on sähköistyksen vaatimana vapaana tilana käytetty ohjeiden mukaisesti uusille silloille 6,75 m. Siltapilarien etäisyydeksi raiteesta on valittu VE1:ssa 7 m. Tässä tapauksessa siltapilarien mitoituksessa ei tarvitse huomioida junan törmäyskuormaa. Näillä suunnitteluperusteilla Nummelan ylikulkusilta edellyttää Meritien tasauksen nostoa raiteiden kohdalla 1,35 m. Tämän suuruinen tasauksen nosto aiheuttaa suuria hankaluuksia Asemantien kiertoliittymässä. Siltakannen (Meritien) pituuskaltevuus kiertoliittymän suuntaan on lähes 7 %. VE2 Toisessa vaihtoehdossa Nummelan ylikulkusilta on myös 3-aukkoinen teräsbetoninen laattasilta, hyödyllinen leveys HL= 24 m, jännemitat Meritien suunnassa , m ja rakennepaksuus 1,17 m. Silta perustetaan teräsputkipaaluille ja varustetaan kosketussuojaseinämällä. Tässä tapauksessa sähköistyksen vaatimana vapaana tilana on käytetty 6,2 m. Tämä edellyttää aikanaan poikkeusluvan hakemista Liikennevirastolta. Siltapilarien etäisyydeksi raiteesta on valittu VE2:ssa 5 m. Lisäämällä perustusten vahvuutta voidaan säästää sillan rakennepaksuudessa ja helpottaa liittymistä kiertoliittymään. Näillä suunnitteluperusteilla Nummelan ylikulkusilta edellyttää Meritien tasauksen nostoa raiteiden kohdalla 0,48 m, jolloin siltakannen (Meritien) pituuskaltevuus Asemantien kiertoliittymän suuntaan on noin 3 % Rakentaminen Silta voidaan rakentaa vaiheittain: Ensimmäisessä vaiheessa poistetaan eteläinen kevyen liikenteen väylä ja puretaan nykyistä siltaa n. 3,5 m. Liikenne ohjataan jäljelle jäävälle siltaosuudelle (leveys 11,5 m). Rakennetaan uuden sillan eteläinen osa ja siirretään liikenne uudelle siltaosuudelle (leveys 12 m). Puretaan vanha silta ja rakennetaan uuden sillan pohjoinen osa. Sillalla on näin rakentamisen ajan käytössä 2 ajoneuvokaistaa ja kevyen liikenteen kaista, ensin pohjoisreunalla ja sitten eteläreunalla.

35 33 5 VAIKUTUKSET 5.1 Liikenneturvallisuus Pisteenkaaren liittymien muuttaminen kiertoliittymiksi vähentää vakavien onnettomuuksien riskiä näissä liittymissä. Asemantien ja Vihdintien kiertoliittymän parantaminen ei täysin poista mahdollisuutta ajaa Vihdintieltä suoraan oikaisten Asemantielle. Kaavoituksessa jo tehdyt tilavaraukset rajoittavat kiertoliittymän sijaintia ja järjestelymahdollisuuksia. Meritien tonttiliittymien poistaminen vähentää peräänajo- ja kääntymisonnettomuusriskiä. 5.2 Toimivuus, viivytykset Meritien kiertoliittymien toimivuus ja palvelutaso paranevat merkittävästi. Nykyjärjestelyihin verrattuna tavoiteverkon parantamistoimenpiteillä ajoneuvoviivytykset ennustetilanteessa vähenevät kolmannekseen ja nykytilanteeseen verrattuna noin % liikenteen ennustetusta kasvusta huolimatta (taulukko 2). Liittymä viivytys /ajon. (s), iltahuippu kokonaisviivytys (h) / huipputunti Ennuste Nykyliikenne Nykyliikenne Ennuste Ensi vaiheen parant. Ensi vaiheen parant. nykytila Nykyverkko Tavoiteverkko nykytila Nykyverkko Tavoiteverkko Asemantien / Meritien liitt. 8,6 19,3 9,9 4,1 4,2 10,2 6,0 2,4 Meritien / Tuusantien liitt. 5,9 16,8 4,5 4,5 3,0 9,6 2,4 2,4 Meritien / Huhtatien liitt. 7,9 11,5 5,7 5,7 4,2 6,6 2,7 2,7 Läntinen ramppiliitt., vt 2 2,6 7,1 5,3 4,5 1,2 3,0 2,4 1,8 Itäinen ramppiliitt., vt 2 4,6 17,6 17,6 8,3 1,2 7,0 7,0 3,0 Yhteensä 13,8 36,4 20,5 12,3 Taulukko 2. Simuloinnissa lasketut ajoneuvoviivytykset Meritien liittymissä perjantain iltahuipun nyky- sekä ennusteliikenteellä nykyisillä liittymäjärjestelyillä sekä parantamistoimenpiteet huomioon ottaen

36 Melualueet Valtioneuvosto on antanut yleiset melutason ohjearvot (993/1992), joiden mukaan kaava-alueilla asuinalueiden ulkomelutaso oleskelualueilla ei saa ylittää päiväaikana (klo 7-22) 55 db(a) eikä olemassa olevilla kaava-alueilla yöaikana (klo 22-7) 50 db(a). Uusilla kaava-alueilla yömelutason ohjearvo on 45 %. ulkoa sisälle kantautuva melu ei saa ylittää sisällä päiväaikana 35 db eikä yöllä 30 db. Tavanomaisella liikenteen vuorokausijakaumalla päiväajan olemassa olevilla kaavaalueilla ulkomelutason ohjearvo 55 db on melutasojen logaritmisesta luonteesta johtuen mitoittava. Sitä vastoin uusilla kaava-alueilla yöajan ohjearvo 45 db on määräävä. Sisämelun päiväajan ohjearvo 35 db on normaalilla liikennejakaumalla mitoittava. Seuraavassa taulukossa 3 on esitetty tieosittain päiväajan melualueiden 55 db ja 60 db sekä yöajan 45 db keskimääräiset leveydet etäisyyksinä tien keskilinjasta. Edellä mainittu 60 db:n meluvyöhyke kuvaa aluetta, jonne asuintaloa rakennettaessa tarvitaan rakennuksessa normaalia (25 db) suurempi julkisivun äänieristys. Laskelmissa ei ole otettu huomioon maanpinnan korkeusvaihtelua, vaan se on oletettu vaakasuoraksi (ns. putkimalli). Liittymäväli Vuorokausiliikenne Päiväajan 55 db:n vyöhyke, leveys Päiväajan 60 db:n vyöhyke, leveys Yöajan 45 db:n vyöhyke, leveys Itäinen ramppiliittymä-huhtatie m 22 m 50 m Huhtatie-Naaranpajuntie m 22 m 49 m Naaranpajuntie-Asemantie, itäosa m 24 m 57 m Naaranpajuntie-Asemantie, länsiosa m 24 m 58 m Meritie-Pisteenkaari Asemantiellä m 22 m 44 m Meritie-Joukolantie Vihdintiellä m 22 m 47 m Joukolantie-Pisteenkaari m 22 m 47 m Pisteenkaari-Lohjantie m 22 m 48 m Lohjantie -Ojakkalantie m 22 m 46 m Ojakkalantie-Kanervatie m 22 m 42 m Taulukko 3. Meritien, Asemantien ja Vihdintien melualueet ennusteliikenteellä Uusilla kaava-alueilla meluntorjunta on tehtävissä rakennusmassoituksella esim. siten, että asuinalueilla oleskelualueet sijoitetaan rakennuksen taakse melusta suojaan. Jos rakennus sijaitsee selvästi lähempänä tietä kuin 60 db:n melualueen raja, voidaan kaavoituksessa määrätä julkisuvulle normaalia (n. 25 db) korkeampi äänieristysvaatimus.

37 35 6 TOIMENPIDEOHJELMA, KUSTANNUKSET Radan lisäraiteen rakentamisesta ei ole tehty vielä päätöksiä. Näin ollen nykyisen sillan uudelleen järjestelyt voidaan toteuttaa lähivuosina, jos kaksoisraiteen rakentaminen jää kauaksi tulevaisuuteen eikä sähköistys vaadi siltakannen uusimista. (Sähköistyksen vaatima korkeampi alikulku rakennetaan rataa alentamalla). Tässä hanke on esitetty ensivaiheen toteutuksena. Kaavoituksen toteutuminen ja ajankohta vaikuttavat oleellisesti myös liikennehankkeiden toteutustarpeeseen. Meritien muiden kiertoliittymien kaistajärjestelyt voidaan toteuttaa jo ensi vaiheessa lähivuosina. Pisteenkaaren ja Asemantien kiertoliittymä parantaa erityisesti liikenneturvallisuutta. Valtatien 2 ramppiliittymien kaistajärjestelyjen toteutukseen ja ajankohtaan vaikuttavat oleellisesti Ely-keskuksen näkemykset hankkeista. Seuraavissa taulukoissa on esitetty ensi vaiheen ja myöhemmin toteutettavat parantamistoimenpiteet sekä alustavat kustannusarviot (alv. 0%). ENSI VAIHEEN PARANTAMISTOIMENPITEET v Hanke Kustannusarvio Meritien ja Tuusankaaren liittymä, kaista- ja jk+pp- järjestelyt Meritien ja Tuusantien liittymä Tuusankaarelle saakka, liik. järjestelyt Meritien eteläpuolinen lisäkaista Huhtatien liittymästä vt 2:lle Meritien ja Asemantien liittymä, kaista- ja jk+pp- järjestelyt Nykyisen sillan kaistajärjestelyt Meritien leventäminen 1+2 -kaistaiseksi välillä Tuusantie - Vihdintie Yhteensä Taulukko 4. Ensi vaiheen parantamistoimenpiteet ja kustannusarviot MYÖHEMMIN TOTEUTETTAVAT PARANTAMISTOIMENPITEET, TAVOITEVERKKO, v Hanke Kustannusarvio Meritien ja Asemantien uusi kiertoliittymä Uusi ylikulkusilta radan yli Meritiellä VE Meritien leventäminen välillä silta - Naaranpajuntien liittymä Lohjantien liittymän ryhmittymiskaistajärjestelyt Joukolantien liittymän ryhmittymiskaistajärjestelyt Asemantien ja Pisteenkaaren kiertoliittymäjärjestelyt Vihdintien ja Pisteenkaaren kiertoliittymäjärjestelyt Tontin N 123 liittymäjärjestelyt Vihdintiellä Kanervatien liittymäjärjestelyt Vihdintiellä Meritien leventäminen välillä Huhtatie-läntinen ramppi Valtatien itäisen ramppiliittymän kaistajärjestelyt Valtatien läntisen ramppiliittymän kaistajärjestelyt Yhteensä Taulukko 5. Myöhemmin toteutettavat parantamistoimenpiteet ja kustannusarviot

38 36 7 JOHTOPÄÄTÖKSET Meritien liikenne kasvaa maankäytön kehittymisen myötä. Lähialueiden uudet tiehankkeet vähentävät osaltaan Meritien kuormitusta. Niinpä liikenteen on tässä ennustettu kasvavan noin 15 % nykyisestä, kun esitetyt maankäyttösuunnitelmat on toteutettu. Meritien kiertoliittymät ovat suunnittelualueen ruuhkautumisaltteimmat liittymät. Meritien muuttaminen ensi vaiheessa osittain 2+2 -kaistaiseksi väyläksi mm. Tuusankaaren ja Naaranpajuntien liittymäväliltä parantaa liittymien toimivuutta, vähentää viivytyksiä ja lyhentää ajoneuvojonoja. Viimeistään mahdolliset kaksoisraidejärjestelyt vaativat sillan uusimista, mikä tuo tilaisuuden rakentaa uusi rautatien ylittävä silta nykyistä leveämmäksi, jolloin Meritie saadaan sillan kohdalla 2+2 -kaistaiseksi väyläksi. Samalla Asemantien / Vihdintien kiertoliittymä Meritiellä voidaan muuttaa osittain kaksikaistaiseksi ja hieman suurentaa nykyisestä. Liikenneturvallisuus suunnittelualueella on ollut onnettomuustilastojen perusteella melko hyvä. Asemantien ja Vihdintien Pisteenkaaren liittymien muuttaminen kiertoliittymiksi vähentää oleellisesti risteämisonnettomuusriskiä ja onnettomuuksien vakavuusastetta. Esitetyt toimenpiteet parantavat kiertoliittymien toimivuutta nykyisestä ja varmistavat liikennevälityskyvyn säilymisen pitkälle tulevaisuuteen.

TUUSULAN KUNTA KUNTAKEHITYS / KAAVOITUS

TUUSULAN KUNTA KUNTAKEHITYS / KAAVOITUS 16X161127 27.3.2014 TUUSULAN KUNTA KUNTAKEHITYS / KAAVOITUS LAHELANPELTO II ASEMAKAAVAN TOIMIVUUSTARKASTELU Esipuhe Tämä toimivuustarkastelu on tehty Tuusulan kunnan toimeksiannosta. Selvitys käsittää

Lisätiedot

16UTS0003 31.3.2011 OY SUNNY-TRADING LTD HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS

16UTS0003 31.3.2011 OY SUNNY-TRADING LTD HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS 16UTS0003 31.3.2011 OY SUNNY-TRADING LTD HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS 1 Esipuhe Tämä liikenneselvitystyö on laadittu Oy Sunny-Trading Ltd :n toimeksiannosta. Se käsittää

Lisätiedot

Sipoon kunta Kehitys- ja kaavoituskeskus

Sipoon kunta Kehitys- ja kaavoituskeskus 16.11.2018 Sipoon kunta Kehitys- ja kaavoituskeskus Söderkullan liikenteellisen selvityksen päivittäminen 1 ESIPUHE Söderkullan liikenteellisen selvityksen (2015) päivittäminen on tehty Sipoon kunnan toimeksiannosta

Lisätiedot

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1(10) 15.11.2010 MUISTIO PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1. Yleistä Painokankaan-Karanojan osayleiskaava-alue (kuva 1) sijaitsee valtatien 10, Orsitien ja valtatien 3 eteläpuolella. Alueen toteutuneen

Lisätiedot

KORVENKANNAN KAAVA-ALUE, LIIKENNEVAIKUTUKSET

KORVENKANNAN KAAVA-ALUE, LIIKENNEVAIKUTUKSET KORVENKANNAN KAAVA-ALUE, LIIKENNEVAIKUTUKSET MALLINNUKSEN MAANKÄYTÖN TUNNUSLUVUT KM-1-alueiden kokonaispinta-ala on 394 560 m², josta 40 % on varattu työpaikkaalueeksi. KM-1-alueiden kokonaisrakennusoikeus

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014 NOUSIAISTEN KUNTA Kaitaraisten yritysalueen asemakaavan liikenneselvitys Työ: 26725 Tampere 20.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus: 0564810-5

Lisätiedot

Takumäentie Takumäenkuja Pälkäneentie (Kt 57) Tölkkimäentie Vt 3. Wartiamäentie (mt 130)

Takumäentie Takumäenkuja Pälkäneentie (Kt 57) Tölkkimäentie Vt 3. Wartiamäentie (mt 130) Takumäenkuja asemakaavamuutos 2523, Pullerinmäki, liikennetarkastelu 30.12.2015 Liikennetarkastelu on tehty Takumäenkujan asemakaavan muutosta varten (kohteen sijainti liitteessä 1). Kaavan tarkoituksena

Lisätiedot

SYSMÄN S-MARKETIN ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS. Sysmän rannikkoalueen ja miljöön kehittämisohjelma EAKR -hanke

SYSMÄN S-MARKETIN ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS. Sysmän rannikkoalueen ja miljöön kehittämisohjelma EAKR -hanke 6X134422 17.12.2012 SYSMÄN KUNTA PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO SYSMÄN S-MARKETIN ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS Sysmän rannikkoalueen ja miljöön kehittämisohjelma EAKR -hanke Sysmän kunta Päijät-Hämeen liitto S-Marketin

Lisätiedot

Outlet-kylän asemakaava Valtatien 2 Lasitehtaantien ja Kauppatien liittymien toimivuustarkastelu

Outlet-kylän asemakaava Valtatien 2 Lasitehtaantien ja Kauppatien liittymien toimivuustarkastelu Outlet-kylän asemakaava Valtatien 2 Lasitehtaantien ja Kauppatien liittymien toimivuustarkastelu Humppilan kunta 12.2.2015 Page 1 Sisältö Työn lähtökohdat Tarkastelut Nykytilanne vuonna 2015 Outlet-kylä

Lisätiedot

SIIRIN ALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS II

SIIRIN ALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS II 1(5) 2.2.2012 MUISTIO SIIRIN ALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS II 1. Yleistä Tämä Siirin alueen toinen liikenteellinen selvitys liittyy Siiri II alueen asemakaavan laadintaan, jossa Iso-Harvoilantieltä alkavaa

Lisätiedot

Lavolankadun liikenneselvitys: liikenteellinen toimivuustarkastelu

Lavolankadun liikenneselvitys: liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Jokinen Trafix Oy 14.12.2017 : liikenteellinen toimivuustarkastelu Trafix Oy 1 : liikenteellinen toimivuustarkastelu Tarkastelukohde Tarkastelun kohteena on Lappeenrannan Lavolankadun liikenteellinen

Lisätiedot

NURMIJÄRVI OJAKKALANTIEN JA HELSINGINTIEN LIITTYMÄN LIIKENNEVALORATKAISU

NURMIJÄRVI OJAKKALANTIEN JA HELSINGINTIEN LIITTYMÄN LIIKENNEVALORATKAISU NURMIJÄRVI OJAKKALANTIEN JA HELSINGINTIEN LIITTYMÄN LIIKENNEVALORATKAISU MUISTIO 30.11.2010 1-1 Päivämäärä 30/11/2010 Laatija Čapek Karel, Nyberg Johanna Tarkastaja Hyväksyjä SISÄLTÖ 1. TYÖN LÄHTÖKOHDAT

Lisätiedot

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Ennakkoaineisto 13.1.2015 Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Liikenneselvityksen sisältö Työssä on tarkasteltu Niiralan asemakaava-alueelle

Lisätiedot

Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8)

Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8) Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8) 1 Yleistä Tarkastelualue sijaitsee Tuusulassa Vantaan rajalla. Kuva 1: tarkastelualueen sijainti (www.tuusula.fi) Kelatien alue on pienteollisuusaluetta ja alueen toteutunut

Lisätiedot

Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu

Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu Tarkastelussa Lappeenrannan Mustolan asemakaava-alueen liikenteellinen toimivuus ja liiketilan kasvun vaikutukset nykyisen ja vuoden

Lisätiedot

MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS 1(7) 19.9.2014 MUISTIO MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS 1. Yleistä Tässä Mäskälän kaavarunkoalueen liikenteellisessä selvityksessä tarkastellaan kaavakaavarunkoalueen synnyttämän liikenteen

Lisätiedot

HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011

HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011 HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011 1 AIKAISEMMAT SUUNNITELMAT Vuonna 2010 tehtiin Harvialan alueen liikenneselvitys Selvityksessä tutkittiin v. 2030 ennustetilannetta, jossa alueelle

Lisätiedot

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen Genimap Oy, lupa L4377 Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii Mika Räsänen Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta

Lisätiedot

Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys. Humppila

Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys. Humppila Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys Humppila 12.1.2011 Työn tavoitteet Työn tavoitteena on tutkia valtateiden 2 ja 9 risteysalueelle ja sen läheisyyteen kaavaillun uuden maankäytön synnyttämän

Lisätiedot

Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016

Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016 Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016 Liikenteelliset vaikutukset PKi, TRa 1.4.2016 Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016 2 (14) 1.4.2016 SISÄLTÖ 1 MAANKÄYTTÖ...

Lisätiedot

Liittymän toiminta nelihaaraisena valo-ohjaamattomana liittymänä Ristikkoavaimentien rakentamisen jälkeen.

Liittymän toiminta nelihaaraisena valo-ohjaamattomana liittymänä Ristikkoavaimentien rakentamisen jälkeen. Porvoon kaupunki 7224 Loviisantien yritysalue Toimivuustarkastelu Tämä toimivuustarkastelu on laadittu Porvoon kaupungin toimeksiannosta. Tarkastelun kohteena on liikenteellinen toimivuus Loviisantie Porvoon

Lisätiedot

Länsirannan asemakaavan muutos

Länsirannan asemakaavan muutos Länsirannan asemakaavan muutos Liikennetuotos ja liikennejärjestelyjen toimivuus 30.1.2014 Ympäristösi parhaat tekijät Liikennetuotokset illan huipputunnilla 2 Liikennetuotoksen arvioissa on käytetty kulkutapana

Lisätiedot

PAJARILAN OSAYLEISKAAVA-ALUE LIIKENNESUUNNITELMA

PAJARILAN OSAYLEISKAAVA-ALUE LIIKENNESUUNNITELMA 9LT50021VL 10.5.2005 Lappeenrannan kaupunki Tekninen toimi Palvelutuotanto PAJARILAN OSAYLEISKAAVA-ALUE PAJARILAN OSAYLEISKAAVA-ALUE, 9LT50021VL Esipuhe Lappeenrannan Pajarilan aluetta kehitetään teollisuus-

Lisätiedot

MUISTIO J. Rinta-Piirto 4.6.2008 Seinäjoen Itikanmäki Liikenne-ennuste ja arvioita toimivuuksista Lähtökohtia Seinäjoen Itikanmäen alueelle on suunnitteilla uutta maankäyttöä. Tavoitteena on muuttaa joen

Lisätiedot

TAAJAMAN LIIKENNESELVITYS YLEISKAAVATYÖTÄ VARTEN SEKÄ ERILLISKOHTEET

TAAJAMAN LIIKENNESELVITYS YLEISKAAVATYÖTÄ VARTEN SEKÄ ERILLISKOHTEET TAAJAMAN LIIKENNESELVITYS YLEISKAAVATYÖTÄ VARTEN SEKÄ ERILLISKOHTEET 22.5.2013 Leo Jarmala Sysmän rannikkoalueen ja miljöön kehittämisohjelma EAKR-hanke SYSMÄN TAAJAMAN LIIKENNESELVITYS Sysmän rannikkoalueen

Lisätiedot

ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS LIIKENNE-ENNUSTE LÄHTÖKOHDAT Liikenteellisiä tarkasteluita varten laadittiin liikenne-ennuste Ylöjärven keskustan alueelta. Ennusteessa on otettu huomioon Ylöjärven

Lisätiedot

#% & ' # ( )! " #! $%! #% ) *+' % +)! """ # $

#% & ' # ( )!  #! $%! #% ) *+' % +)!  # $ #%& '# ()! "#!$%! #%) *+'%+)! """#$ ,((,,-./(0,..1.2(00,--34.5(6(10/ &' (! ) +=' )' +%>? + %'%&'&!!! **(+!!!(, / -+%+ % ( % - *%!(.!(!(/* / ''+# =&>)#' %&+%+ %&& > %&%& %&& > %&%& ' >>? 4& %&?+'&&)& 5)>=?

Lisätiedot

Pohjoisväylän - Helsingintien liittymän toimivuustarkastelu

Pohjoisväylän - Helsingintien liittymän toimivuustarkastelu Pohjoisväylän - Helsingintien liittymän toimivuustarkastelu Tarkasteluperiaatteet Tarkastelussa arvioidaan Terholan liikekiinteistön rakentamisen vaikutuksia Pohjoisväylän ja Hesingintien liittymän toimivuuteen.

Lisätiedot

Himoksen Uskolan ja kylpylän asemakaavojen alueen liikenteen toimivuustarkastelu

Himoksen Uskolan ja kylpylän asemakaavojen alueen liikenteen toimivuustarkastelu Himoksen Uskolan ja kylpylän asemakaavojen alueen liikenteen toimivuustarkastelu Jämsän kaupunki 9.5.2016 Page 1 Sisältö Työn lähtökohdat Tarkastelut Johtopäätökset Paikkatietoikkuna 2016 9.5.2016 Page

Lisätiedot

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc Jalasjärven kunta Asemakaavan muutos Liikenteen yleissuunnitelma Koulukeskus Rajalanmäki Vt3 Vt3 Rajalantie H-as, Oikotie 27.02.2006 Juha Raappana p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen

Lisätiedot

Suupohjantien ja Kantatie 67:n liittymän n toimivuustarkastelut 18.6.2010.2010

Suupohjantien ja Kantatie 67:n liittymän n toimivuustarkastelut 18.6.2010.2010 Suupohjantien ja Kantatie 67:n liittymän n toimivuustarkastelut 18.6.2010.2010 Yleistä tarkasteluista Toimivuustarkastelut pohjautuvat nykytilanteen liikennelaskentaan tarkasteltavasta liittymästä sekä

Lisätiedot

VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE

VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE SUUNNITTELUALUE MAANKÄYTTÖSUUNNITELMAT 1.VAIHE Murata Electronics Oy:n laajennus noin 8500 kem2 Voimalantie 6:n alueelle Muratan työntekijöiden pysäköinti, noin 500 autopaikkaa. Nykyisin autopaikkoja on

Lisätiedot

Aulangontie 1, Hämeenlinna

Aulangontie 1, Hämeenlinna Aulangontie 1, Hämeenlinna Liikenteen toimivuustarkastelut Sito Parhaan ympäristön tekijät Simulointimallit: nyky- ja vertailuverkko NYKYVERKKO VERTAILUVERKKO Kääntyvien kaista, johon mahtuu 2 henkilöautoa

Lisätiedot

VIITASAAREN VÄHIT- TÄISKAUPAN SUURYK- SIKÖN LIIKENNESELVITYS

VIITASAAREN VÄHIT- TÄISKAUPAN SUURYK- SIKÖN LIIKENNESELVITYS Vastaanottaja Viitasaaren kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä Syyskuu 2014 VIITASAAREN VÄHIT- TÄISKAUPAN SUURYK- SIKÖN LIIKENNESELVITYS Liikenneselvitys 1 SISÄLTÖ 1. Lähtökohdat 2 1.1 Liikennöintiselvityksen

Lisätiedot

Karnaisten alueen maankäytön kehittäminen Liikenne

Karnaisten alueen maankäytön kehittäminen Liikenne Suunnittelualue Suunnittelualueena on valtatien 1 ja Karnaistentien sekä Hossanmäentien rajaama alue sekä Hossantien varsi Ruotiontien liittymästä valtatien ramppiliittymiin. Alueella sijaitsee nykyisin

Lisätiedot

Trafix Oy Kuva 1. Tarkastelussa käytetyt liikennejärjestelyt; yksikaistainen kiertoliittymä (VE1).

Trafix Oy Kuva 1. Tarkastelussa käytetyt liikennejärjestelyt; yksikaistainen kiertoliittymä (VE1). Mutkakadun kiertoliittymän toimivuustarkastelu Toimivuustarkastelussa tutkittiin Mutkakadun ja Snellmaninkadun liittymän muuttamista kiertoliittymäksi ennusteen 2014 ja vuoden 2025 iltahuipputunnin liikennemäärillä.

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA KUNNALLISTEKNIIKKA

VIHDIN KUNTA KUNNALLISTEKNIIKKA 28.8.2014 VIHDIN KUNTA KUNNALLISTEKNIIKKA OJAKKALAN TAAJAMAN LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELU 1 ESIPUHE Tämä liikenteellinen toimivuustarkastelu on laadittu Vihdin kunnan toimeksiannosta ja se sisältää Ojakkalan

Lisätiedot

FOCUS-ALUEEN LIIKENNETARKASTELUT

FOCUS-ALUEEN LIIKENNETARKASTELUT FOCUS-ALUEEN LIIKENNETARKASTELUT Lähtökohdat ja oletukset Liikenteellinen toimivuustarkastelu on laadittu Paramics-mikrosimulointiohjelmalla. Tarkastelualue on esitetty kuvassa 1. Toimivuustarkasteluissa

Lisätiedot

Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu

Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma 9.8.2017 Mikko Jokinen Trafix Oy LIITE 10 Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu Liikennemäärät Tarkastelussa Kisapuiston liikennemäärinä on käytetty Lappeenrannan

Lisätiedot

Vt2 toimivuustarkastelut Ruskilantien ja Tervasmäentien liittymissä

Vt2 toimivuustarkastelut Ruskilantien ja Tervasmäentien liittymissä Vt2 toimivuustarkastelut Ruskilantien ja Tervasmäentien liittymissä Nakkilan kunta 26.11.2015 Page 1 Sisältö Työn lähtökohdat Tarkastelut ja tulokset Johtopäätökset 26.11.2015 Page 2 Työn lähtökohdat FCG

Lisätiedot

Multimäki II, kunnallistekniikan YS

Multimäki II, kunnallistekniikan YS 1 / 7 Liikenteelliset tarkastelut Tero Rahkonen L1 28.5.2014 2 / 7 2 (7) 28.5.2014 SISÄLTÖ 1 LIIKENNEMÄÄRÄT... 3 1.1 Nykyliikenne... 3 1.2 Ennusteliikenne... 3 2 LIIKENTEEN TOIMIVUUS... 4 2.1 Toimivuustarkastelut...

Lisätiedot

Kunnanhallitus liite 2. Kantatien 62 ja maantien liittymän liikenteellinen toimenpideselvitys, Puumala

Kunnanhallitus liite 2. Kantatien 62 ja maantien liittymän liikenteellinen toimenpideselvitys, Puumala Kunnanhallitus 18.4.2017 72 liite 2 Kantatien 62 ja maantien 15139 liittymän liikenteellinen toimenpideselvitys, Puumala Projektin sisältö ja tekijät Työssä selvitettiin kantatien 62 ja maantien 15139

Lisätiedot

Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 20, Yrityskylän liittymä, Kiiminki

Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 20, Yrityskylän liittymä, Kiiminki Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 20, Yrityskylän liittymä, Kiiminki Mika Räsänen Valtatie 20, Yrityspuiston liittymä 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta nykyisin

Lisätiedot

Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta

Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta Rambøll Finland Oy Tiehallinto/ Kaakkois-Suomen tiepiiri Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta Tiesuunnitelma Ympäristömeluselvitys 10.7.2009 Vt 6 parantaminen

Lisätiedot

Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia

Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia 16T-2 Meluselvitys Meluselvitys 1 (2) Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia 16T-2 Meluselvitys Melulaskennat on laadittu Liikenneviraston maanteiden meluselvityksen maastomallin

Lisätiedot

Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu

Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Mikko Jokinen Trafix Oy 9.8.2017 LIITE 10 n liikenteellinen toimivuustarkastelu Liikennemäärät Tarkastelussa Kisapuiston liikennemäärinä on käytetty Lappeenrannan kaupungin arviota,

Lisätiedot

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy 27.11.2014

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy 27.11.2014 LIITE 6 Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut Strafica Oy 27.11.2014 Kantasataman lopputilanne 6.11.2014 2 Liikenne-ennuste Keväällä 2014 laadittua liikenne-ennustetta päivitettiin

Lisätiedot

Ritavuoren ak:n melusuojaus vaihe 2, Lapua

Ritavuoren ak:n melusuojaus vaihe 2, Lapua Ramboll Finland Oy Lapuan kaupunki Ritavuoren ak:n melusuojaus vaihe 2, Lapua Meluselvitys 21.12.2015 Ritavuoren ak:n melusuojaus, Lapua Lapuan kaupunki Meluselvitys 21.12.2015 Viite 1510020582 Versio

Lisätiedot

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Intended for Jouko Kunnas Document type Muistio Date Kesäkuu 2014 LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Date 2014/05/30 J. Nyberg, J. Räsänen Made

Lisätiedot

Toimivuustarkastelut. Talman osayleiskaavan liikenneselvityksen päivitys, When infrastructure counts.

Toimivuustarkastelut. Talman osayleiskaavan liikenneselvityksen päivitys, When infrastructure counts. Toimivuustarkastelut Talman osayleiskaavan liikenneselvityksen päivitys, When infrastructure counts. 2 Toimivuustarkastelut, liikennemäärät Tarkasteltuina on mt148 ja mt140 kriittiset liittymäalueet Keravan

Lisätiedot

Lappeenrannan sairaalan liittymien liikenteellinen toimivuustarkastelu

Lappeenrannan sairaalan liittymien liikenteellinen toimivuustarkastelu Lappeenrannan sairaalan liittymien liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 28.4.2015 Johdanto Työssä on tarkasteltu Lappeenrannan sairaalan ympäristön uusien liittymäjärjestelyiden

Lisätiedot

Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007. WSP Finland Oy

Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007. WSP Finland Oy Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007 WSP Finland Oy 1. TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT Työn tarkoituksena oli tutkia eri liittymäratkaisujen liikenteellistä toimivuutta Turvesuonkadun

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA 1 SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 Taustaa... 2 Kaavatilanne... 2 2. LIIKENNEVERKKO... 3 Autoliikenne... 3 Jalankulku

Lisätiedot

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS 1/5 Kaavoitus RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS Tehtävä Tehtävänä oli tarkastella asemakaava-alueen liikennejärjestelyjä, asemakaavan vaikutusta liikenneverkkoon sekä uuden maankäytön

Lisätiedot

Lentokonetehtaan liikenteelliset vaikutukset. Aineisto / Sitowise

Lentokonetehtaan liikenteelliset vaikutukset. Aineisto / Sitowise Lentokonetehtaan liikenteelliset vaikutukset Aineisto / Sitowise 2 Härmälänrannan alueen kehittyminen Nykytila Asunnoista valmiina noin 40% (Pääosa Valmetinkadun itäpuolella) Työmaaliikenne Useita asuintaloja

Lisätiedot

Naantalin Aurinkotie/Nuhjalantie liittymäalueen liikennelaskennat ja toimivuustarkastelut

Naantalin Aurinkotie/Nuhjalantie liittymäalueen liikennelaskennat ja toimivuustarkastelut Naantalin Aurinkotie/Nuhjalantie liittymäalueen liikennelaskennat ja toimivuustarkastelut 11.4.2019 Liikennelaskennat AAMUN HUIPPUTUNTI Liikennelaskennat suoritettiin torstaina 28.3.2019 Aurinkotien ja

Lisätiedot

Naantalin kaupunki. Luolalan teollisuusalueen kaavoitukseen liittyvä liikenteellisten vaikutusten tarkastelu 141-C6961

Naantalin kaupunki. Luolalan teollisuusalueen kaavoitukseen liittyvä liikenteellisten vaikutusten tarkastelu 141-C6961 Luolalan teollisuusalueen kaavoitukseen liittyvä liikenteellisten 141-C6961 10.1.2006 SUUNNITTELUKESKUS OY RAPORTTI 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 LASKENTOJEN LÄHTÖKOHDAT... 3 2 TULOKSET... 3 2.1 Matkatuotokset...

Lisätiedot

St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Loviisa MELUSELVITYS. Lokakuu 2009. Loviisan kaupunki

St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Loviisa MELUSELVITYS. Lokakuu 2009. Loviisan kaupunki St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Lokakuu 2009 n kaupunki St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT...

Lisätiedot

MIKKELÄN TAKOMON LIIKENNESELVITYS

MIKKELÄN TAKOMON LIIKENNESELVITYS MIKKELÄN TAKOMON LIIKENNESELVITYS 31.10.2017 LÄHTÖKOHDAT Työssä tarkasteltiin Espoontien ja Teirinsyrjän liittymään tarvittavia liikennejärjestelyjä - hankkeen toteutuessa. Nykyisessä asemakaavassa päivittäistavarakaupan

Lisätiedot

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 12.3.2010 MUISTIO Hannu Sainio 1(7) KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 1. Lähtökohtia Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien, Vanajantien, Kutalanjoen ja rautatien väliin. Keinusaari

Lisätiedot

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2012 (9.3.2012) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Ysitien(Vt 9) tieliikenteen aiheuttamaa melutasoa Etelä-Keljon

Lisätiedot

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.6.2014 KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Päivämäärä 23.6.2014 Laatija

Lisätiedot

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Intended for Jouko Kunnas Document type Muistio Date Lokakuu 2014 LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Date 2014/10/27 J. Nyberg, J. Räsänen Made

Lisätiedot

Salo, Rannikon OYK. Liikenteelliset vaikutukset. Liikennemäärät ja liikenne-ennuste v.2030

Salo, Rannikon OYK. Liikenteelliset vaikutukset. Liikennemäärät ja liikenne-ennuste v.2030 LIITE 4 Salo, Rannikon OYK Liikenteelliset vaikutukset Liikennemäärät ja liikenne-ennuste v.2030 Osayleiskaava-alueella kulkee kaksi lounais-koillis-suuntaista tietä: Merikulmantie (mt 1824) ja Hämeenkyläntie

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS

PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS Kaavaselostus, liite 2: Epaala-Pälkänevedentie, meluselvitys Vastaanottaja Pälkäneen kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.8.2011 PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS PÄLKÄNEEN

Lisätiedot

Melumallinnus Pellonreuna

Melumallinnus Pellonreuna Melumallinnus Pellonreuna JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2017 (28.4.2017) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Kuokkalan Tikanväylän ja Pohjanlahdentien liikenteen aiheuttaman melun

Lisätiedot

LÄHTÖKOHDAT. Tehtävä. Taustaa. Kohteen tiedot

LÄHTÖKOHDAT. Tehtävä. Taustaa. Kohteen tiedot Valtatien 4 ja Sorosentien (pt 18756) liittymän toimivuustarkastelu Valo-ohjauksen tarveselvitys VALTATIEN 4 JA SOROSENTIEN (PT 18756) TARKASTELU 2 Tehtävä Tämän selvityksen tavoitteena on tarkastella

Lisätiedot

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS 20.8.2009. Seinäjoen kaupunki

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS 20.8.2009. Seinäjoen kaupunki Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki 20.8.2009 Seinäjoen kaupunki Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT...

Lisätiedot

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Vastaanottaja Lapuan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Päivämäärä 03/04/2013

Lisätiedot

Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki

Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Liikenteelliset tarkastelut välillä Ruukintie-Törnäväntie-Itäväylä 31.8.2016 Juha Mäkinen Sito Oy Sito Parhaan ympäristön tekijät Työn sisältö Työssä

Lisätiedot

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen

Lisätiedot

Oulun tiepiiri VT 20:N JA MT 848:N LIITTYMÄN TOIMIVUUS: SIMULOINTITARKASTELU JA LIIKENNEVALO-OHJAUKSEN TARVE

Oulun tiepiiri VT 20:N JA MT 848:N LIITTYMÄN TOIMIVUUS: SIMULOINTITARKASTELU JA LIIKENNEVALO-OHJAUKSEN TARVE Oulun tiepiiri VT 20:N JA MT 848:N LIITTYMÄN TOIMIVUUS: SIMULOINTITARKASTELU JA LIIKENNEVALO-OHJAUKSEN TARVE MUISTIO 22.2.2005 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1 TARKASTELUALUE JA MENETELMÄT 2 2 TOIMIVUUS

Lisätiedot

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut Strafica Oy 20.12.2014 Kantasataman lopputilanne 6.11.2014 2 Liikenne-ennuste Keväällä 2014 laadittua liikenne-ennustetta päivitettiin 6.11.2014

Lisätiedot

ALANGON KELIKON ALUE LIIKENNESELVITYS

ALANGON KELIKON ALUE LIIKENNESELVITYS 16X220035 30.6.2014 LAPUAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS/MAANKÄYTTÖ- JA KIINTEISTÖOSASTO ALANGON KELIKON ALUE LIIKENNESELVITYS Esipuhe Tämä liikenneselvitys on tehty Lapuan kaupungin toimeksiannosta käsittäen

Lisätiedot

16T-2 Meluselvitys

16T-2 Meluselvitys 16T-2 Meluselvitys 11.11.2014 Meluselvitys 1 (3) Valtateiden 3 ja 18 parantaminen, Laihia 16T-2 Meluselvitys Melulaskennat on laadittu Liikenneviraston maanteiden meluselvityksen maastomallin pohjalta.

Lisätiedot

52691 MELUSELVITYS SÄRKIJÄRVEN ERITASOLIITTYMÄN VT3 TAMPERE

52691 MELUSELVITYS SÄRKIJÄRVEN ERITASOLIITTYMÄN VT3 TAMPERE 52691 MELUSELVITYS SÄRKIJÄRVEN ERITASOLIITTYMÄN VT3 TAMPERE 2/7 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ 4 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT 4 2.1 Meluohjearvot 4 2.2 Laskentaohjelma 4 2.3 Lähtötiedot 5 3 TULOKSET 5 3.1 Tulosten tarkastelu

Lisätiedot

Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015

Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015 Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015 Liikenne-ennusteen päivittäminen Liikenne-ennuste pohjautuu Keski-Nurmon osayleiskaavatyön yhteydessä laadittuun ennusteeseen vuodelle 2040 Ennusteen

Lisätiedot

Vanhan Rauman katujärjestelyjen muutoksen liikenteellinen toimivuus

Vanhan Rauman katujärjestelyjen muutoksen liikenteellinen toimivuus 6.9.2013 1 (8) Vanhan Rauman katujärjestelyjen muutoksen liikenteellinen toimivuus Lähtökohdat Työssä on tarkasteltu Kuninkaankadun ja Kauppakadun katujärjestelyjen muutosten vaikutuksia Vanhan Rauman

Lisätiedot

LIDL LIIKENTEELLISET TARKASTELUT -VANTAANLAAKSO

LIDL LIIKENTEELLISET TARKASTELUT -VANTAANLAAKSO LIDL LIIKENTEELLISET TARKASTELUT -VANTAANLAAKSO SISÄLTÖ Ajouratarkastelut Liikenteelliset toimivuustarkastelut Yhteenveto AJOURATARKASTELUT VANTAANLAAKSO Suunnitelman mukainen järjestely mahdollistaa toimivan

Lisätiedot

TYÖN SISÄLTÖ VE 1, ABESSINIANPUISTO

TYÖN SISÄLTÖ VE 1, ABESSINIANPUISTO TYÖN SISÄLTÖ Tässä työssä on tutkittu Lappeenrantaan suunnitellun uuden paloaseman liikenteellistä toimivuutta neljän eri sijaintivaihtoehdon välillä. Ve 1: Abessinianpuisto kaupungin keskustan itäpuolella,

Lisätiedot

HAMINAN MERIKADUN LIIKENNEJÄRJESTELYT JA TOIMIVUUSTARKASTELUT

HAMINAN MERIKADUN LIIKENNEJÄRJESTELYT JA TOIMIVUUSTARKASTELUT Ramboll Finland Oy PL 3, Piispanmäentie 5 02241 ESPOO Puh. 020 755 611 Fax 020 755 6202 www.ramboll.fi HAMINAN MERIKADUN LIIKENNEJÄRJESTELYT JA TOIMIVUUSTARKASTELUT Päivämäärä 21.4.2011 SISÄLTÖ 2 LIITTEET...

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA, MAANKÄYTTÖPALVELUT MÄNNIKÖN JATKE, ASEMAKAAVAN YMPÄRISTÖMELUSELVITYS

MÄNTSÄLÄN KUNTA, MAANKÄYTTÖPALVELUT MÄNNIKÖN JATKE, ASEMAKAAVAN YMPÄRISTÖMELUSELVITYS Vastaanottaja Mäntsälän kunta, Maankäyttöpalvelut Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.3.2015 MÄNTSÄLÄN KUNTA, MAANKÄYTTÖPALVELUT MÄNNIKÖN JATKE, ASEMAKAAVAN YMPÄRISTÖMELUSELVITYS MÄNTSÄLÄN KUNTA, MAANKÄYTTÖPALVELUT

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KESKUSTAN KEHÄN TOIMIVUUSTARKASTELU

JÄRVENPÄÄN KESKUSTAN KEHÄN TOIMIVUUSTARKASTELU JÄRVENPÄÄN KESKUSTAN KEHÄN TOIMIVUUSTARKASTELU LUONNOS 5.1.2012 1(8) 1 LÄHTÖKOHDAT Työn tarkoituksena on tutkia Järvenpäässä Helsingintielle rautatien länsipuolelle tehtävien katuverkon uudistamistoimenpiteiden

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN MELUSELVITYS

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN MELUSELVITYS KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN MELUSELVITYS 15.4.2011 Laura Gröhn MUISTIO 15.4.2011 Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo 1. Työn tarkoitus... 3 2. Menetelmät ja lähtötiedot... 3 2.1 Maastomalli... 3 2.2 Liikennemäärät...

Lisätiedot

Lappeenrannan monitoimihalli

Lappeenrannan monitoimihalli LIITE 9 Lappeenrannan monitoimihalli Liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 24.5.2018 Tarkastelualue Ve1 Lappeenrantaan suunnitellun monitoimihallin sijainti Lappeenkadun katetulla

Lisätiedot

LIDL LINNAINMAA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT

LIDL LINNAINMAA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT LIDL LINNAINMAA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT MML karttapaikka 2018 21.5.2018 PERUSTEET Toimivuustarkastelut tehtiin Synchro/SimTraffic ohjelmalla. Tarkastelussa tutkittiin Lidlin tuottaman liikenteen

Lisätiedot

HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS

HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS repo002.dot 2013-09-20 HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS E26192 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Muutoslista Hannele Kemppi Hannele Kemppi Elisa Huotari VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

NURMON ABC-MYYMÄLÄN ASEMAKAAVAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

NURMON ABC-MYYMÄLÄN ASEMAKAAVAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS FCG Finnish Consulting Group Oy Etelä-Pohjanmaan osuuskauppa NURMON ABC-MYYMÄLÄN ASEMAKAAVAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS Raportti, luonnos 3773-P11136 ABC-myymälä 26.2.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy

Lisätiedot

Linja-autoasema ja Paasikiventien siirto, liikennetarkastelu

Linja-autoasema ja Paasikiventien siirto, liikennetarkastelu 1 / 5 MUISTIO Hannu Sainio 30.8.2017 Linja-autoasema ja Paasikiventien siirto, liikennetarkastelu 1. Lähtökohdat Tässä selvityksessä tarkastellaan linja autoaseman asemakaavoitusta varten linjaautojen

Lisätiedot

KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT

KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT 22.10.2013 SELVITYKSEN SISÄLTÖ Nykyliikenteen liikennemäärät Liikenne-ennuste 10v ja 20v päähän Liikenteen toimivuustarkastelut Pääoven edustan liikennejärjestelyt

Lisätiedot

VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA

VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen tavoite: vähittäiskaupan suuryksikkö 10 000 12 000 k-m2 (hypermarket) toimintatilat lapsille ja lapsiperheille

Lisätiedot

LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS

LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS MUISTIO 16.10.2007 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1 TARKASTELUALUE 2 1.1 Tarkastelukohde ja liikennemäärät... 2 1.2 Liittymäjärjestelyt... 3

Lisätiedot

Lapinrauniontie 3, Kaakkuri

Lapinrauniontie 3, Kaakkuri Lapinrauniontie 3, Kaakkuri Oulu Kuva: Microsoft Corporation 20.3.2018 Alkusanat Lapinrauniontie 3:n liikenneselvitys on laadittu alueen asemakaavoituksen yhteydessä. Selvityksessä on esitetty kohteen

Lisätiedot

Lumijoentien (st 813) ja vt 8:n liittymän toimivuus. Oikealle kääntymiskaistan tarveselvitys

Lumijoentien (st 813) ja vt 8:n liittymän toimivuus. Oikealle kääntymiskaistan tarveselvitys Lumijoentien (st 813) ja vt 8:n liittymän toimivuus Oikealle kääntymiskaistan tarveselvitys Tiehallinto Oulun Tiepiiri 2005 Lähtökohdat ja tavoitteet... 2 Lähtökohdat... 4 Tarkastelu... 10 Johtopäätökset...

Lisätiedot

Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu. Strafica Oy

Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu. Strafica Oy Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu Strafica Oy 15.4.2015 Tarkastelun sisältö Rasinkylän asemakaava-alue sijoittuu Kotkan Sutelan kaupunginosaan, Sutelantien, Pernoontien ja Mussalontien risteysalueen

Lisätiedot

HERVANNAN TIETEENKADUN ASEMAKAAVA-ALUE, MELUSELVITYS

HERVANNAN TIETEENKADUN ASEMAKAAVA-ALUE, MELUSELVITYS RAPORTTI PÖYRY INFRA OY 01621 Vantaa Krnro 650.898 Puh. 010 33 11 Y-tunnus 1032356-7 Päiväys 18.12.2008 Sivu 1 (3) Yhteyshlö Aki Leislahti Puh. 010 33 26469 Fax 010 33 26565 Aki.Leislahti@poyry.com HERVANNAN

Lisätiedot

Kivenlahden Metrokeskus

Kivenlahden Metrokeskus Kivenlahden Metrokeskus Liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 8.5.2018 Työn lähtökohdat Tässä työssä on tutkittu Kivenlahteen rakennettavan Metrokeskuksen liikenteellistä toimivuutta

Lisätiedot

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS TIESUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Tiesuunnitelma liittyy osana Lakarin teollisuus- ja logistiikkaalueen kehittämiseen. Uusi

Lisätiedot

KARTANONRINTEEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELU SIPOO

KARTANONRINTEEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELU SIPOO KARTANONRINTEEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELU SIPOO Muistio 16.3.2012 Laatija: Johanna Nyberg, Ramboll Finland Oy Tarkistanut: Ari Sirkiä, Ramboll Finland Oy 1. TYÖN LÄHTÖKOHDAT 1.1

Lisätiedot

HATSINANPUISTO LIIKENNETARKASTELUJEN PÄIVITYS

HATSINANPUISTO LIIKENNETARKASTELUJEN PÄIVITYS HATSINANPUISTO LIIKENNETARKASTELUJEN PÄIVITYS 11.4.2018 LÄHTÖKOHDAT Liikenteen toimivuustarkastelut laadittiin alun perin asemakaavamuutoksen 2017 yhteydessä, ja ne on kuvattu tarkemmin raportissa Perkkaan

Lisätiedot