Valtiovarainvaliokunta
|
|
- Amanda Jokinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VTT Tuomas Malinen Helsingin yliopisto LAUSUNTO Valtiovarainvaliokunta EMU:N KEHITTÄMINEN Maailmanhistoria ei juuri tunne esimerkkejä onnistuneista itsenäisten valtioiden valuuttaliitoista. Kaikki menestyneet useiden maiden muodostamat yhteisvaluuttamekanismit ovat olleet liittovaltioita tai valtioliittoja. Jotkin itsenäisten maiden valuuttaliitot ovat olleet pitkäikäisiä, mutta ne ovat altistaneet osallistujamaat sekä ulkoisille että sisäisille sokeille, minkä seurauksena niistä on eronnut useita maita. Esimerkiksi latinalainen rahaliitto ( ) kärsi koko olemassaolonsa ajan eräiden jäsenmaidensa yrityksistä laskea kolikoiden metallipitoisuutta. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen (1992) perustettu ruplaunioni hajosi kahdessa vuodessa jäsenmaiden itsenäisten keskuspankkien harjoittamaan aggressiiviseen luotonluontiin. Ruotsin, Tanskan ja Norjan muodostamaa Skandinavian valuutta-aluetta ( ) pidetään yleisesti onnistuneimpana kaikista Euroopan valuuttaliitoista. Kyseisten neljän vuosikymmenen aikana rahaliiton maat kuitenkin kärsivät useista maakohtaisista sokeista, mitkä hidastivat niiden kasvua. Yhä toiminnassa oleva CFA-frangialue Keski- ja Länsi-Afrikassa lienee toimivin kaikista itsenäisten maiden muodostamista yhteisvaluutta-alueista. Sen jäsenmaiden talouskasvu on kuitenkin ollut alhaista ja kiinteä valuuttakurssi on voimistanut ulkoisten sokkien vaikutusta aiheuttaen useiden maiden eron valuutta-alueesta. Valuutta-alueet kohtaavat aina samat ongelmat Yhteisvaluutat toimivat verrattain hyvin talouden noususuhdanteissa. Taantumissa ja talouskriiseissä yhteisvaluuttojen ongelmaksi muodostuvat eritoten ns. sudden stop -tilanteet, joissa yksityisten pääomien virta yhtäkkisesti kääntyy ulos heikoimmista valuutta-alueen maista. Itsenäisen kelluvan valuutan maassa sudden stopit johtavat valuutan ulkoisen arvon nopeaan laskuun. Tämä vähentää maan tuontia, lisää sen vientiä ja tekee maan houkuttelevammaksi investointikohteeksi, mikä rajoittaa pääoman ulosvirtausta. Yhteisvaluutassa tämä automaattinen tasapainotusmekanismi kuitenkin puuttuu. Yhteisvaluutta-alueiden kohdatessa sudden stopin pääomat yleensä hakeutuvat taloudeltaan vahvempiin maihin. Tämän seurauksena pääomapaosta kärsivien maiden rahoitusasema heikkenee voimakkaasti, kun taas valuuttaalueen vahvojen maiden rahoitusasema voimistuu entisestään. Valuutta-alue toisin sanoen kohtaa epäsymmetrisen sokin. Yksityisen pääoman poistuminen johtaa nopeasti maan rahoitussektorin maksukyvyttömyyteen, ellei poistunutta yksityistä pääomaa korvata muulla rahalla. Vuosien finanssikriisin jälkeen euroalueella toimittiin juuri näin. Yksityinen raha pakeni Kreikasta, Irlannista, Portugalista ja Espanjasta, ja se korvattiin Target2 järjestelmän, ERVV:n, IMF:n ja euromaiden kahdenkeskisten sopimuksien kautta annetuilla lainoilla. Tämä turvasi kriisimaiden maksukyvyn, mutta velkojen ehtona olleet säästötoimet synnyttivät taantuman ja suurtyöttömyyden.
2 Yhdysvallat ei kärsi samanlaisista ongelmista. Siellä heikkojen osavaltioiden mahdolliset pääomapaot kompensoidaan liittovaltion vastikkeettomilla tulonsiirroilla, kuten työttömyyskorvauksilla, sosiaalietuuksilla ja maataloustuilla. Siitäkin huolimatta useat Yhdysvaltojen osavaltiot olisivat erään tutkimuksen mukaan hyötyneet omasta valuutasta menneissä talouskriiseissä ja -taantumissa. Mikäli yhteisvaluuttaan kuuluvat maat eivät jaa tuottoja ja kustannuksia keskenään, yksittäiset valuuttaalueen maat tulevat toistuvasti kärsimään niiden tuotantoon ja valtiontalouteen kohdistuvista sokeista. Monelta osin euroalue onkin uudelleen elänyt muiden itsenäisten valuuttaliittojen historiaa. Euroalueen kehitys ja korjaavat mekanismit Yhteisvastuun lisääminen ja integraation syveneminen onkin euroalueella välttämätöntä, jotta voidaan vastata näihin epäsymmetrisiin shokkeihin. Koska yhteisvaluutta sitoo monien erilaisten maiden valuuttakurssit yhteen, maailmantalouden tai eri maiden keskeisten kauppakumppaneiden taantumat vaikuttavat valuutta-alueen maihin eri tavoin. Vuoden 2008 finanssikriisi jälkimaininkeineen johti talouskasvun romahtamiseen Suomen ohella myös kaikissa euroalueen eteläisissä jäsenvaltioissa. Saksa, Itävalta ja Hollanti toipuivat taantumasta melko nopeasti, mutta suurin osa euromaista, kuten Suomi ja Italia, toipuivat hitaasti jos ollenkaan. Vuoden 2008 kriisi sekä sitä seurannut Euroopan velkakriisiksi naamioitu euron kriisi ovat esimerkkejä ulkoisista shokeista, jotka kohtelevat eri maita eri tavalla. Ilman välitöntä joustomekanismia, kuten kelluvaa valuuttakurssia talouden tasapainottamiseksi, toipuminen on hidasta ja epätasaista valuutta-alueen sisällä Dollarimääräinen BKT asukasta kohti, Suomi Ranska Saksa Kreikka Italia Lähde: Maailmanpankki Syntyneitä kasvu- ja tuloeroja voidaan korjata tulonsiirroilla menestyneiltä mailta kärsineille maille, mihin euroalueella ollaankin vähitellen siirtymässä. Vastikkeettomatkaan tulonsiirrot eivät kuitenkaan palauta kärsineiden maiden kilpailukykyä. Se edellyttää sisäistä devalvaatiota. Käytännössä kilpailukykyä
3 on palautettu sisäisillä devalvaatioilla, eli työvoimakustannusten alennuksilla työttömyyden kautta. Koska tulonsiirrot heikentävät työntekijöiden ja muidenkin valmiutta etujensa alennuksiin, tulevat ne hidastamaan sisäisen devalvaation toteutumista. Sen johdosta tulonsiirroista tulee pitkäkestoisia, ellei jopa pysyviä. Euroalueelle on vuonna 2010 alkaneen velkakriisin vanavedessä rakennettu erilaisia yhteisvastuun kasvattamiseen pyrkiviä mekanismeja. Näihin kuuluvat EKP:n velkakirjaostot sekä Euroopan vakausmekanismin (EVM) perustaminen. Lisäksi on tehty useita muitakin ehdotuksia, kuten yhteisen talletussuojan ja suhdannetasausrahaston perustaminen. Euroopan komission ja Ranskan uuden presidentin, Emmanuel Macronin, tavoitteena on yhteisvastuun lisääminen monella eri tavalla. 1 Saksan vaalien tulos asetti tällä vahvan tilapäisen jarrun. On kuitenkin Saksan edun mukaista, huomioiden euroalueen vaikutuksen sen vientiin, tulotasoon ja sijoituksiin, säilyttää sekä euroalue että vapaa ja suotuisa markkinaympäristö. Vaikka onkin vaikeaa nähdä, miten integraatiossa voitaisiin päästä tulonsiirtounioniin nykyisessä poliittisessa tilanteessa, saattavat siihen liittyvät esteet pidemmällä aikavälillä vähentyä. Yhteisvastuun kasvattamisessa vallitsee siten pikemminkin suvantovaihe kuin pysähdys. Mikä olisi tulonsiirtojen riittävä taso? Jotta euroalue tasaisi tehokkaasti taantumien ja kriisien aiheuttamia heilahduksia, euroalueen/eu:n budjetin kautta pitäisi kiertää verotuloja tai vastaavia jäsenmaiden maksuja mahdollisesti jopa % euroalueen BKT:n verran, perustuen eurooppalaisten valtioiden keskimääräiseen sosiaaliturvan kokoon. Tämä tukisi jäsenmaiden taloutta niin, että pelkät suhdanteet eivät aiheuttaisi maksukyvyttömyyden uhkaa. On selvää, että tällaiseen suvereniteetin menettämiseen huomattava osa jäsenmaista ei suostu. Tulonsiirrot myös vähentäisivät tarvetta työmarkkinoiden sopeutumiseen (ks. yllä). Pankki- ja pääomaunionit sekä velkaantumisrajoitteet ovat tärkeä osa euroalueen vakauden turvaamista. Ne ovat kuitenkin riittämättömiä maksukyvyttömyysriskin eliminoimiseen, koska euroalueen epätasapainot eivät lähtökohtaisesti johdu pankkisektorista tai pääomaliikkeiden rajoituksista, vaan eroissa tuottavuudessa ja kilpailukyvyssä. Vaikka nykyiset kriisimaat saisivatkin eroja kiinni, ne kasvavat jossain muualla. Rahaliitolla ei ole pysyvää tasapainoa, vaan siinä on aina heikompia ja vahvempia maita. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Alabama ja Louisiana ovat vuosikymmenien vastaanottaneet enemmän liittovaltion tuloja kuin ovat niitä maksaneet. Päinvastainen tilanne on ollut New Yorkilla ja Kalifornialla. Euroalueella eroja paikattiin EKP:n mahdollistamalla halvalla velkarahalla, mikä johti Euroopan velkakriisiin. EKP on nykyisillä toimillaan toistamassa vanhoja virheitään. 1 Katso esim.
4 Kokonaistuottavuuden kasvu Lähde: Conference Board. Valtioiden velkajärjestelymekanismiin liittyy useita ongelmia. Jos velkajärjestelymekanismi ei saa kansainvälistä tukea, euroalueen sijoittajariski (korot) kasvaisi. On epäselvää, milloin järjestelmää sovellettaisiin? Jos väärä puolue voittaa vaalit korkeasti velkaantuneessa maassa ja korot nousevat hyvin korkeiksi uhaten valtionmaksukykyä, otetaanko velkajärjestely käyttöön, vai käytetäänkö mekanismia vain talouskriiseissä (epäsymmetriset shokit)? Sovellettaisiinko järjestelmää ylipäätään koskaan? On melko varmaa, että esim. euroalueella toimivat pankit sekä kansainväliset sijoittajat tulevat voimakkaasti vastustamaan velkajärjestelymekanismia. Onkin huomioitava, että maailmalla on yritetty muodostaa velkajärjestelymekanismia useiden vuosikymmenien ajan ilman tulosta. Tärkeintä on huomioida, että velkajärjestelyn mahdollistaminen ei sekään ratkaisisi Euroopan valuutta-alueen perusongelmaa, eli tuottavuus- ja kilpailukykyerojen jatkuvaa eriytymistä ja niiden vaikutuksia pahentavia epäsymmetrisiä shokkeja. Suomen kanta ja sen implikaatiot Suomen kanta, kuten se on EMU:n kehittäminen -asiakirjassa esitetty, edellyttää kahden perusasian hyväksymistä. 1) Pysyvien ja mahdollisesti syventyvien elintasoerojen hyväksyminen euroalueella. Esimerkki Yhdysvalloista kertoo, että valuuttaunioni ei takaa elintason lähentymistä siihen osallistuvien maiden (osavaltioiden) kesken. Kykenemättömyys tasoittaa epäsymmetrisiä shokkeja johtaa päinvastoin pysyviin elintasoeroihin menestyvien ja heikompia maiden (osavaltioiden) välillä. Euroalueella pitää siten hyväksyä pysyviäkin korko-, kasvu- ja elintasoeroja jäsenmaiden välillä. 2) Sen jälkeen, kun EKP joutuu lopettamaan määrällisen keventämisen (QE) ohjelmansa, Euroopan velkakriisi tulee palaamaan pahempana kuin koskaan. EKP on käyttänyt euroalueen viimeisen hätävaran (valtiovelkojen korkojen siirtämisen euroalueen rahaviranomaisen haltuun) ja kun se loppuu, valtiovelkojen korot tulevat palaamaan niiden markkinaehtoiselle tasolla. Sisäiset (esim. Italian epäsuotuisa vaalitus) tai ulkoiset (globaali taantuma tai talouskriisi) shokit johtaisivat
5 korkeasti velkaantuneiden euromaiden korkojen huomattavaan nousuun. Jollei euroalueella ole käytännössä yhteisvastuuta, kriisimaita uhkaisi jälleen maksukyvyttömyys. Jos esim. Euroopan valuuttarahasto (EV) luodaan, olisi sen otettava korkeasti velkaantuneet euromaat hoitoonsa. Kokemattomalle laitokselle tämä olisi lähes ylivoimainen tehtävä. On myös täysin epävarmaa suostuisiko yksikään euromaa seuraamaan Kreikan tietä. Voidaan pitää melko varmana, että ainakaan Italia ei nykytilanteessa suostuisi alistumaan EV:n määrittelemiin säästöohjelmiin. Seurauksena olisi Italian euroero ja EKP:n omistamien Italian joukkovelkakirjojen takaisinmaksun lykkääminen tai siitä kieltäytyminen (default). Muut maat voisivat seurata Italian esimerkkiä. Eroavien euromaiden defaultit valtioiden velkakirjoihin sekä TARGET2 saataviin aiheuttaisivat EKP:lle ja sen kansallisille osakkaille (keskuspankit) suuret tappiot pankkikriiseineen, jotka viime kädessä olisi katettava kansallisista budjeteista. Defaultien, niiden aiheuttamien tappioiden sekä pankkikriisin uhka kasvattaisi poliittista painetta yhteisvastuullisesti varmistaa ongelmamaiden rahoitus sekä pankkien pääomitus seuraavan kriisin koittaessa. Jos tähän suostuttaisiin, olisi velkojen (ja valtioiden menojen) yhteisvastuu euroalueella toteutettu. Jollei siihen suostuttaisi, olisi edessä lama ja melko varmasti myös euroalueen purkautuminen jäsenmaiden pyrkiessä itse varmistamaan taloudellista tulevaisuuttaan. Euroaleen ongelmien korjaamiseen ei ole olemassa helppoa tai yksinkertaista keinoa. Ainoa jollain tavalla toimiva keino olisi liittovaltio, jossa epäsymmetristen shokkien korjaamiseen tarvittavien tulonsiirtojen aiheuttamaa markkinakurin puutetta voitaisiin korjata työmarkkinoiden vapauttamisella ja muilla poliittisilla päätöksillä. Jos Suomi ei ole valmis yhteisvastuun selkeään lisäämiseen eikä liittovaltiokehitykseen, sen tulee hyväksyä siihen liittyvät reunaehdot sekä mahdollinen euroalueen purkautuminen. Samalla sen tulee tehdä konkreettisia varautumissuunnitelmia sen varalta, että euroalue nykymuodossaan hajoaa seuraavan talouskriisin seurauksena.
23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38)
23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38) 1. Euron synty 2. Yhteisvaluutan hyödyt ja kustannukset 3. Onko EU optimaalinen yhteisvaluutta-alue? 4. Yhteisvaluutta-alueet ja
Eurooppa maailmassa Suomi Euroopassa
Eurooppa maailmassa Suomi Euroopassa Vesa Vihriälä Kuntamarkkinat 12.9.2012 Sisältö Eurooppa maailmataloudessa Lähiajan näkymät Miksi eurokriisi niin sitkeä? Miten tästä eteenpäin? Kriisi ja Suomi Eurooppa
Euroopan Unionin talouskriisi ja Suomen talouden näkymät
Euroopan Unionin talouskriisi ja Suomen talouden näkymät Sixten Korkman ETLA Suuryritysten riskienhallintapäivä, Finlandia talo 25.1.2012 If Vahinkovakuutusyhtiö Globaalinen talouskehitys Iso murros: muuttuva
Luentorunko 14: Eurokriisi ja talouspolitiikan kv. koordinaatio
Luentorunko 14: Eurokriisi ja talouspolitiikan kv. koordinaatio Niku, Aalto-yliopisto ja Etla Makrotaloustiede 31C00200, Talvi 2018 Johdanto Optimaalinen valuutta-alue ja EMU Eurokriisi Velkajärjestelyt
Euroopan talousnäkymät
Sixten Korkman, ETLA TAF-seminaari Suomi vuonna 2025, Helsingin Messukeskus, 27.1.2012 Euroopan talousnäkymät 1. Missä mennään? 2. Mistä lähdettiin liikkeelle? 3. Mikä meni pieleen? 4. Minkälaisen rahaliiton
- mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen?
The Economist ERVV, EVM, EVVK? - mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen? Martti Salmi Kansainvälisten asioiden sihteeristö Valtiovarainministeriö Kriisin eteneminen EU-maissa
Kuinka ratkaista eurokriisi?
Kuinka ratkaista eurokriisi? Ratkaisuja maailmantalouden kriisiin 10.9. 8.10.2012 Helsingin suomenkielinen työväenopisto 1 Luennon sisältö 1. Miten eurokriisiin ajauduttiin? 2. Miten kriisiä on yritetty
Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut
Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut -tilannekatsaus 19.9.2017 Kansainväliset rahoitusasiat -yksikkö Euroalueen talous- ja rahoitusvakaus EU- ja euromaiden vakauskysymykset Talouskasvu (globaali ja EU)
Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011
Velkakriisi-illuusio Jussi Ahokas Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011 Velkakriisin syövereissä Julkisen sektorin velkaantuminen nopeutunut kaikissa länsimaissa Julkinen velkaantuminen
Säästämmekö itsemme hengiltä?
Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien
Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa
Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa Helsingin seudun kauppakamari 16.11.2011 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 1 Teemat 1. Finanssikriisin uusi vaihe uhkaa katkaista maailmantalouden
Miten euro pärjää epävarmuuden maailmassa?
Miten euro pärjää epävarmuuden maailmassa? TELA:n seminaari, Oodi, Helsinki 5.2.2019 Pääjohtaja Olli Rehn 1 10 Maailmantalouden kasvu jatkuu, mutta aiempaa vaimeampana ei niin vahvana kun vielä kesällä
Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet
Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Lindorff Suomen Profittable 2012 -seminaari Helsingin musiikkitalo, Black Box 29.3.2012 Paavo Suni, ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Mrd. USD 600 Maailmantalous
Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa
Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen
Euroopan kärjistyvä talouskriisi ja Suomi
Euroopan kärjistyvä talouskriisi ja Suomi Pohdintaa Syyskuu 2012 Reijo Vuorento Apulaisjohtaja, kuntatalous Suuralueiden väestö 1975-2050, keskiennuste 2 Teollisuustuotannon kehitys maailmassa alueittain
Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä
Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,
Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja
Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut
Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva
Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva 9.2.2016 Lähde: komission ennuste Euroalueen vakausyksikkö Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet - Kehittyneiden maiden kasvu alle keskiarvon - Kiinan tilanne
Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät
Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa
Kansainvälisen talouden näkymät ja Suomi
Kansainvälisen talouden näkymät ja Suomi Suomen Kauppakeskusyhdistyksen vuosiseminaari Kansallismuseon auditorio Helsinki 25.10.2012 Paavo Suni, ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Eräiden maiden kokonaistuotanto
Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?
Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012
Euroopan vakausmekanismin kehittäminen
Euroopan vakausmekanismin kehittäminen Suuri valiokunta Valtiovarainvaliokunta 11.1.2019 Kansainväliset rahoitusasiat -yksikkö Eurokriisin tilinpäätös ja näkymät Euromaiden kaikki tukiohjelmat ovat nyt
Miten euroalue kehittyy?
Miten euroalue kehittyy? Pasi Holm, Janne Huovari ja Markus Lahtinen Tutkimuksen on rahoittanut Perussuomalaiset rp Suomen Perusta ajatuspajan lukuun. Euron uhka: elintasoerot Vaihtotasekriisi, pankkikriisi
Eurokriisi ja Suomen talous. Lauri Kurvonen Helsinki 6.8.2012
Eurokriisi ja Suomen talous Lauri Kurvonen Helsinki 6.8.2012 Sisällys EMU- hankkeen tausta ja haasteet Valuuttaunioni ja yksityinen talous Valuuttaunioni ja julkinen talous Valuuttaunioni ja Suomi Valuuttaunionin
Kansainvälisen talouden näkymät
Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Elvyttävä talouspolitiikka vauhdittaa kasvua 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit: Heikomman kehityksen riskit varjostavat noususuhdannetta
Eurooppa-neuvoston jälkilöylyt, kommentteja 21.12.2010
Eurooppa-neuvoston jälkilöylyt, kommentteja 21.12.2010 Seppo Honkapohja Suomen Pankki 1 I. Julkisen talouden velkakriisi 2 Julkisen talouden alijäämä 10 Espanja Irlanti Italia Kreikka Portugali Saksa Ranska
Lausunto kansalaisaloitteesta kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa
Lausunto kansalaisaloitteesta kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa Matti Pohjola 8.6.216 Professori, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Euron edut ja haitat Euroon liittyy
Euroalueen velkakriisi ja Suomi. Sixten Korkman, 1.11.2012 VATT
Euroalueen velkakriisi ja Suomi Sixten Korkman, 1.11.2012 VATT Euroalue on syvällä suossa, vaarana on Eurooppa-laajuinen pankkikriisi talouden lama (ei vain taantuma) sosiaalisten ongelmien vaikeutuminen
Euro & talous 4/2012 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous
Euro & talous 4/212 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Pääjohtaja Erkki Liikanen 12.9.212 1 Euro & talous 4/212 sisältö Pääartikkeli: Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne Suhdannetilanne, maailmantalouden
Talouden näkymät ja riskit. Reijo Heiskanen Pääekonomisti
Talouden näkymät ja riskit Reijo Heiskanen Pääekonomisti Maailmantalouden kasvuennusteessa pientä laskupainetta, mutta iso kuva pitkälle ennallaan Maailmantalouden kasvu uhkaa jäädä hieman aiempia arvioita
Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon
Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit
Finanssikriisin pitkä jälki ja Suomi
Finanssikriisin pitkä jälki ja Suomi Pääjohtaja Erkki Liikanen 20.5.2011 Finanssikriisistä velkakriisiin Velkaantuminen, kiinteistöjen hintojen nousu Hintakupla puhkeaa, luottotappiot kasvavat, taantuma
Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula?
Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Pääjohtaja Erkki Liikanen Kaupan päivä 23.1.2006 Marina Congress Center Talouden arvonlisäys, Euroalue 2004 Maatalous ja kalastus 3 % Rakennusala 5 % Teollisuus
Aloitteessa euroerolle esitetään sekä taloudellisia, talouspoliittisia että valtiosääntöoikeudellisia perusteluja.
07.06.2016 Eduskunnan talousvaliokunnalle Kuten eduskunnan puhemiesneuvostolle lähettämässämme kirjeessä totesimme, kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa tähtää
Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010
Irlannin tilanne Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlanti pyysi lainaa rahoitusmarkkinoidensa vakauttamiseksi Irlannin hallitus pyysi eilen Euroopan rahoitusvakausjärjestelyjen
Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen
Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Luento 8: Eurojärjestelmän perusteista ja euron kriisistä 1 1 Tämän luennon tekstit on poimittu lähteistä: http://www.ecb.int/home/html/index.en.html
Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
Talouden näkymät Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Talouden näkymät Ennustamisen vaikeus Maailma Eurooppa Suomi Talouden näkymät; 2008, 2009, 2010,
Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014. Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9.
Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014 Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9.2015 Kun euroa ajatellaan, on ajateltava suuria Tarkastusvaliokunta (TrVM
Kultaan sijoittamisen pääperiaatteet
Kultaan sijoittamisen pääperiaatteet Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012 Sarkozyn mielestä
Miten varautua taantumiin ja talouskriiseihin
Miten varautua taantumiin ja talouskriiseihin VTT Tuomas Malinen Toimitusjohtaja GnS Economics Suomen Sahateollisuusmiesten Yhdistys 15.11.2018 19.11.2018 GnS Economics 2018 1 GnS Economics Analyysi- ja
Kreikan kolmas ohjelma - Kreikan talouden tilanne - Toisen väliarvion tilanne ja eteneminen - Velkakestävyysarviot
Kreikan kolmas ohjelma - Kreikan talouden tilanne - Toisen väliarvion tilanne ja eteneminen - Velkakestävyysarviot Kansainväliset rahoitusasiat -yksikkö 16.2.2017 Kreikan talouden tila ja näkymät Talouden
Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015
Suomen Pankki Talouden näkymistä Budjettiriihi 1 Kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä 2 Kiinan pörssiromahdus heilutellut maailman pörssejä 2.4 2.2 2.0 1.8 1.6 1.4 1.2 1.0 0.8 MSCI
Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne
1 2013 Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne Euroalueen velkakriisin syveneminen lisäsi epävarmuutta ja heikensi rahoitusmarkkinoiden toimintaa loppukeväästä 2012 lähtien. Epävarmuus ja rahoitusolojen
Kansainväliset rahoitusasiat -yksikkö. Tarkastusvaliokunta
Euroopan vakausmekanismi ja Euroopan rahoitusvakausväline - Ohjelmien päättyminen ja yleinen tilanne - Nykyiset vastuut ja takaisinmaksut - Kriisinhallintakehikon kehittäminen Tarkastusvaliokunta 27.11.2018
Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila
Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013 Johtava ekonomisti Penna Urrila KYSYMYS: Odotan talousvuodesta 2014 vuoteen 2013 verrattuna: A) Parempaa B) Yhtä hyvää C) Huonompaa 160
Rahoitusmarkkinaosasto Jussi Lindgren/RMO Tarkastusvaliokunta
Euroopan vakausmekanismin (EVM) vuoden 2014 vuosikertomus ja tilintarkastuslautakunnan kertomus ja Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) vuoden 2014 tilinpäätös, johdon kertomus ja tilintarkastajan kertomus
Euro & talous 4/2015. Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus
Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Euro & talous 4/2015 Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus 24.9.2015 24.9.2015 Julkinen 1 Euro & talous 4/2015 Rahapolitiikka
Kreikan EVM-ohjelman 1. väliarvio - Tilanne ja aikataulu - Suomen vastuut. Euroalueen vakausyksikkö 13.5.2016
Kreikan EVM-ohjelman 1. väliarvio - Tilanne ja aikataulu - Suomen vastuut Euroalueen vakausyksikkö 13.5.2016 Kreikan 1. väliarvio tilanne ja alustava aikataulu 9.5. Euroryhmän kokous: Kreikan jo toteuttanut
Euro ja talousteoria OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiön teemapäivä 9.2.2012. Kari Heimonen Professori Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
Euro ja talousteoria OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiön teemapäivä 9.2.2012 Kari Heimonen Professori Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Euro ja taloustiede Euro on hyvä valuutta Arvon mitta, Vaihdon
Euro & talous 4/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous
Euro & talous 4/2011 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Pääjohtaja Erkki Liikanen 19.9.2011 1 Aiheet Maailmantalouden näkymät heikentyneet Suomen Pankin maailmantalouden kasvuennustetta laskettu Riskit
Euro ei ole Suomen talousongelmien syy * Matti Pohjola Professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Euro ei ole Suomen talousongelmien syy * Matti Pohjola Professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Talous- ja rahaliittoa kritisoivassa keskustelussa väitetään Suomen talouskasvun olevan heikkoa ja työttömyyden
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Eurooppa-integraatio etenee, mutta vasta syksyllä 3 BLOGI Eurooppa-integraatio etenee, mutta vasta syksyllä 20.7.2015 10:00 BLOGI SAMU KURRI
Euroopan talouden tulevaisuuden vaihtoehdot
Euroopan talouden tulevaisuuden vaihtoehdot Lauri Holappa Ratkaisuja maailmantalouden kriisiin 10.9. 8.10.2012 Helsingin suomenkielinen työväenopisto 1 Luennon sisältö 1. Mitkä vaihtoehdot ovat mahdottomia?
Lue kappale 15: Euroopan velkakriisi, s
NYT: Lue kappale 15: Euroopan velkakriisi, s. 111-116 Tehtävät 1. 3. Moniste: Kreikan velkakriisi. Kansalainen ja talous 1 Mikä on pilakuvan sanoma? Pilakuvan otsikko A perfect storm, Täydellinen myrsky,
1. Kohtalonyhteyden poistamiselle selkeämpi aikataulu
LAUSUNTO 1 (5) Antti Ronkainen Tutkija Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Helsingin yliopisto Asiantuntijapyyntö Lausunto Valtioneuvoston selvityksestä EMU:n kehittämiseksi Kiitän mahdollisuudesta
Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle
Suomen Pankki Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton edustajakokous 1 Euroalue koki kaksoistaantuman, nyt talouden elpyminen laaja-alaista BKT Euroalue KLL* GIIPS*
Eurokriisin vaikutukset esimerkkinä taloudellisesta katastrofista
Eurokriisin vaikutukset esimerkkinä taloudellisesta katastrofista Author : albert John Maynard Keynes luonnehti eräässä kirjoituksessaan 1930-luvun lamaa nykyajan suurimmaksi sellaiseksi katastrofiksi,
Euroalueen vakaus ja Kreikan III ohjelma
Euroalueen vakaus ja Kreikan III ohjelma Euroalueen vakausyksikkö Valtiovarainvaliokunta Euroalueen vakausyksikkö Euroalueen talousnäkymät Euroalueella talouksien toipuminen velka- ja finanssikriisistä
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0087/7. Tarkistus
6.3.2019 A8-0087/7 7 Dimitrios Papadimoulis, Liadh Ní Riada, Kostadinka Kuneva, Luke Ming Flanagan, Younous Omarjee, Marisa Matias, Javier Couso Permuy, Kostas Chrysogonos, Tania González Peñas, Matt Carthy,
Kasvu ja työllisyys jatkuuko elpyminen? Kuntaliitto VTT Jaakko Kiander
Kasvu ja työllisyys jatkuuko elpyminen? Kuntaliitto 14.9.2017 VTT Jaakko Kiander Kasvun ja työllisyyden näkymät & haasteet Finanssikriisin pitkä varjo Pitkä kuiva kausi Euroopan ongelmat ja EKP Suomen
Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen
Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Luento 3: Suomen pankkikriisi 1990-92 1 1 Tämän luennon tekstit on poimittu lähteistä: Ruuskanen, Osmo: Pankkikriisi
Finanssipolitiikka EU:ssa. Finanssineuvos Marketta Henriksson
Finanssipolitiikka EU:ssa Finanssineuvos Marketta Henriksson Perussopimus asettaa rajat Julkisen talouden alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen ei saa ylittää kolmea prosenttia Julkisen velan suhde
HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI
HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta
LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELVITYKSESTÄ EUROOPAN KOMISSION EHDOTUKSIIN TALOUS- JA RAHALIITON KEHITTÄMISEKSI
LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELVITYKSESTÄ EUROOPAN KOMISSION EHDOTUKSIIN TALOUS- JA RAHALIITON KEHITTÄMISEKSI Timo Miettinen, FT Eurooppa-tutkimuksen keskus Helsingin yliopisto Presentation Name / Firstname
Talousnäkymät. Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus
Talousnäkymät Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus 1 2 Maailma elpymässä kehittyvien maiden vetoavulla 140 Indeksi, 2005=100 Teollisuustuotanto Indeksi 2005=100 140
Rahan kriisit III: EMU ja velkamarkkinoiden valta. Lauri Holappa Helsingin työväenopisto
Rahan kriisit III: EMU ja velkamarkkinoiden valta Lauri Holappa Helsingin työväenopisto 1.11.2011 1 Luennon sisältö 1. Kriisin syyt I: finanssikriisi ja budjefalijäämät 2. Kriisin syyt II: euroalueen epätasapainot
Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki
Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125
Sata vuotta taloutta mitä seuraavaksi?
Sata vuotta taloutta mitä seuraavaksi? Riihimäen Hyvinkään kauppakamari Syyskokous 5.12.2017 Jussi Mustonen 2 Suomi maailman väestökartalla - näkyy juuri ja juuri Väestön jakautuminen nyt Väestön jakautuminen
EMU:n uudistusagenda
EMU:n uudistusagenda 28.9.2017 Martti Salmi Valtiovarainministeriö, EU-asioiden sihteeristö EMU:n uudistusagendaa (i) Olemassa: Valmisteilla: 1. PANKKIUNIONI Yhteinen valvonta ja sääntökirja Yhteinen kriisinratkaisu
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: Perustamissopimuksen 122 artiklan 2 kohdan mukainen NEUVOSTON PÄÄTÖS. (komission esittämä)
FI ECFIN/294/00-EN EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3. toukokuuta 2000 KOM(2000) 274 lopull. Ehdotus: Perustamissopimuksen 122 artiklan 2 kohdan mukainen NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteisen rahan käyttöönottamiseksi
Q-Review. Suomen ja maailmantalouden suhdanneanalyysi. Maaliskuu 2013
Q-Review Suomen ja maailmantalouden suhdanneanalyysi Maaliskuu 2013 Ennusteemme mukaan Suomen talous on kääntymässä kasvuun kevään aikana. Euroalueen tämän vuoden kasvu on jäämässä nollille. Yhdysvaltojen
Talouden näkymät ja Suomen haasteet
Talouden näkymät ja Suomen haasteet Juhlaseminaari Suomen talous ja tulevaisuus muuttuvassa maailmassa Raahesali 12.12.2012 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 1 Finanssikriisi jättänyt pitkän
Makrotaloustiede 31C00200
Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2017 Harjoitus 5 Arttu Kahelin arttu.kahelin@aalto.fi 1. Maan julkisen sektorin budjettialijäämä G-T on 5 % BKT:sta, BKT:n reaalinen kasvu on 5% ja reaalikorko on 3%. a)
Pankkikriisit noudattavat samaa kaavaa Pankkikriisien yleisestä anatomiasta
Pankkikriisit noudattavat samaa kaavaa Pankkikriisien yleisestä anatomiasta Suomen Pankin rahamuseo 10.1.2013, Tieteiden yö Sampo Alhonsuo/Finanssivalvonta Sisältö Kuinka laaja ilmiö on systeeminen pankkikriisi?
Kyproksen talouden sopeutusohjelma
Kyproksen talouden sopeutusohjelma Prosessin eteneminen Euroryhmän neuvottelutulokset 16.3, 19.3. ja 25.3. Dokumentaation valmistelu (komissio, EKP, troikka) Euroryhmä 12.4. dokumentaation hyväksyminen
HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT. 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 1 MITÄ HYVINVOINTI ON? Perustarpeet: ravinto, asunto Terveys: toimintakyky, mahdollisuus hyvään hoitoon
Talouden näkymät vuosina
Talouden näkymät vuosina 211 213 Euro & talous 5/211 Pääjohtaja Erkki Liikanen Talouskasvu hidastuu Suomessa tuntuvasti 18 Talouden elpyminen pysähtyy Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko)
Euro & talous 2/2011 Rahoitusjärjestelmän vakaus 2011
Euro & talous 2/2011 Rahoitusjärjestelmän vakaus 2011 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 12.5.2011 12.5.2011 Pentti Hakkarainen Teemat 1) Suomen ja muun Euroopan rahoitusjärjestelmän vakaustilanne
Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous
4 2014 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous PÄÄTTÄVÄISTEN TOIMIEN AIKA Finanssikriisi kärjistyi maailmanlaajuiseksi talouskriisiksi syyskuussa kuusi vuotta sitten. Näiden vuosien aikana kehittyneiden
Suomen talous muuttuvassa Euroopassa
Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Pellervon Päivä 2016 Signe Jauhiainen Vuodet vierivät 2008 Finanssikriisi 2009 Taantuma 2010 Toipumisesta velkakriisiin 2011 Euro horjuu 2012 Euroalue taantumassa 2013
Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi
ICC - INFO Q 3-2014 Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi Maailmantalouden tila ja suunta - World Economic Survey 3 / 2014 Maajohtaja Timo Vuori, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi 1 Maailmantalouden
Q-Review 2/2015. Kesäkuu 2015. Toipuuko Eurooppa? Erikoisraportti euroalueen taloustilanteesta
Q-Review 2/2015 Kesäkuu 2015 Toipuuko Eurooppa? Erikoisraportti euroalueen taloustilanteesta Ennustamme Suomen talouden toipuvan hitaasti tänä vuonna. Yhdysvaltojen talouden ennustamme jatkavan verrattain
Suomen talouden näkymät
Suomen talouden näkymät Vesa Vihriälä Kruununhaan Maneesi 11.4. 2013 Suomen tilanne Globaali kriisi iski Suomeen kovemmin kuin muihin EAmaihin, vahvat taseet suojasivat kerrannaisvaikutuksilta Toipuminen
Talouden näkymiä Reijo Heiskanen
Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista
Kuinka vahvistaa kasvun pohjaa? Tuottavuuden kehitys avainasemassa
Kuinka vahvistaa kasvun pohjaa? Tuottavuuden kehitys avainasemassa Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu mutta edessä väliaikainen hidastuminen BKT:n kasvu keskeisillä talousalueilla
Lausunto valtiovarainvaliokunnan ja suuren valiokunnan yhteiseen kuulemiseen Talous- ja rahaliiton (EMU) syventämisestä
Antti Ronkainen 19.10.2017 tutkija politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Helsingin yliopisto Lausunto valtiovarainvaliokunnan ja suuren valiokunnan yhteiseen kuulemiseen Talous- ja rahaliiton (EMU)
Euroalueen julkisen velkakriisin tämän hetkinen tilanne
Euroalueen julkisen velkakriisin tämän hetkinen tilanne Aktuaariyhdistys 22.11.2012 Seppo Honkapohja Suomen Pankki Esitetyt näkemykset ovat omiani. Ne eivät välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. 1 Esityksen
Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 1/2016 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Kiinan äkkijarrutus
Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti
Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti Seppo Honkapohja, Suomen Pankki Alustus, Logistiikkapäivä, Kotka 25.5.2009 1 Esityksen rakenne Rahoitusmarkkinoiden kriisin nykyvaihe Maailmantalouden
Sixten Korkman Talousneuvosto 14.12.201112 2011 ETLA
Liite 1 Sixten Korkman Talousneuvosto 14.12.201112 2011 ETLA Euroopan talouskriisi ja Suomi 1. Mihin suuntaan EMU on kehittymässä? 2. Onko euroalue ajautumassa umpikujaan? 3. Suomen tuottavuuskuoppa 4.
Julkisen talouden haasteet ja hallitusohjelman talouspolitiikkaa koskevat linjaukset. Sami Yläoutinen Finanssineuvos Jyväskylä, 8.8.
Julkisen talouden haasteet ja hallitusohjelman talouspolitiikkaa koskevat linjaukset Sami Yläoutinen Finanssineuvos Jyväskylä, 8.8.2011 Esitys Alkaneen hallituskauden lähtökohdat Kestävyyslaskelma: kestävyysvaje
Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on?
!" # $ Tehtävä 1 %&'(&)*+,)**, -./&,*0. &1 23435 6/&*.10)1 78&99,,: +800, (&)**,9)1 +8)**, 7;1*)+,)**, (&6,,77. )0; '?@0?(; (, ',)00&(, &1 9&/9.,*0, (, 0&)*,,70, +,0,7,*0, -./&,*0..*0,A
Markkinat toipuivat, toipuuko talous?
Markkinat toipuivat, toipuuko talous? Tampereen kauppakamarin syyskokous 16.11.29 Erkki Liikanen Pääjohtaja 1 Rahoitusmarkkinoista 2 Rahoitusmarkkinoilla riskilisät ovat palautuneet vuoden takaisesta paniikista
Maailmantalouden vauhti kiihtyy?
Maailmantalouden vauhti kiihtyy? Metsänomistajan talvipäivä, 30.1.2010 Timo Vesala, Rahoitusmarkkinaekonomisti timo.vesala@tapiola.fi, 09-4532458 3.2.2010 1 Agenda 1. Taloushistoria n.1980 2007 viidessä
Euroalueen talouskriisin taustat. Juha Tervala TTT-kurssi 15.1.14
Euroalueen talouskriisin taustat Juha Tervala TTT-kurssi 15.1.14 Euroalueen talouskriisin taustat - johdanto 2008 alkaneen euroalueen talouskriisin tausta: 1. Ongelmamaiden (Kreikka, Portugali, Irlanti,
Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen. Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm
Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm Johtopäätökset Talouden kolmoisongelma (suhdannetilanne, talouden rakennemuutos sekä julkisen talouden
Kauppasodan uhka. Hämeen kauppakamarin kevätkokous Johnny Åkerholm
Kauppasodan uhka Hämeen kauppakamarin kevätkokous 15.5.2018 Näyttää uhkaavalta Trumpilla yksi hyvä argumentti suhteessa Kiinaan: Immateriaalioikeudet Muuten heikot perustelut: Kauppaa ei pidä tarkastella
Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous
1 1 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Maailmantalouden näkymät kohentuivat vuoden 13 jälkipuoliskolla. Finanssi kriisin jälki on kuitenkin pitkä. Erityisesti euroalueella tuotanto on edelleen alhaisella
EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU
EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN
SUOMI VIRON TALOUDEN NÄKÖKULMASTA. Juha Vehviläinen Luento KA2:n kurssilla 30.10.2002
SUOMI VIRON TALOUDEN NÄKÖKULMASTA Juha Vehviläinen Luento KA2:n kurssilla 30.10.2002 Luentorunko 1. Stylized facts 2. Viron talouden ominaispiirteet 2.1. Currency Board valuuttakurssi- ja rahajärjestelmä