Valtiovarainvaliokunta

Transkriptio

1 VTT Tuomas Malinen Helsingin yliopisto LAUSUNTO Valtiovarainvaliokunta EMU:N KEHITTÄMINEN Maailmanhistoria ei juuri tunne esimerkkejä onnistuneista itsenäisten valtioiden valuuttaliitoista. Kaikki menestyneet useiden maiden muodostamat yhteisvaluuttamekanismit ovat olleet liittovaltioita tai valtioliittoja. Jotkin itsenäisten maiden valuuttaliitot ovat olleet pitkäikäisiä, mutta ne ovat altistaneet osallistujamaat sekä ulkoisille että sisäisille sokeille, minkä seurauksena niistä on eronnut useita maita. Esimerkiksi latinalainen rahaliitto ( ) kärsi koko olemassaolonsa ajan eräiden jäsenmaidensa yrityksistä laskea kolikoiden metallipitoisuutta. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen (1992) perustettu ruplaunioni hajosi kahdessa vuodessa jäsenmaiden itsenäisten keskuspankkien harjoittamaan aggressiiviseen luotonluontiin. Ruotsin, Tanskan ja Norjan muodostamaa Skandinavian valuutta-aluetta ( ) pidetään yleisesti onnistuneimpana kaikista Euroopan valuuttaliitoista. Kyseisten neljän vuosikymmenen aikana rahaliiton maat kuitenkin kärsivät useista maakohtaisista sokeista, mitkä hidastivat niiden kasvua. Yhä toiminnassa oleva CFA-frangialue Keski- ja Länsi-Afrikassa lienee toimivin kaikista itsenäisten maiden muodostamista yhteisvaluutta-alueista. Sen jäsenmaiden talouskasvu on kuitenkin ollut alhaista ja kiinteä valuuttakurssi on voimistanut ulkoisten sokkien vaikutusta aiheuttaen useiden maiden eron valuutta-alueesta. Valuutta-alueet kohtaavat aina samat ongelmat Yhteisvaluutat toimivat verrattain hyvin talouden noususuhdanteissa. Taantumissa ja talouskriiseissä yhteisvaluuttojen ongelmaksi muodostuvat eritoten ns. sudden stop -tilanteet, joissa yksityisten pääomien virta yhtäkkisesti kääntyy ulos heikoimmista valuutta-alueen maista. Itsenäisen kelluvan valuutan maassa sudden stopit johtavat valuutan ulkoisen arvon nopeaan laskuun. Tämä vähentää maan tuontia, lisää sen vientiä ja tekee maan houkuttelevammaksi investointikohteeksi, mikä rajoittaa pääoman ulosvirtausta. Yhteisvaluutassa tämä automaattinen tasapainotusmekanismi kuitenkin puuttuu. Yhteisvaluutta-alueiden kohdatessa sudden stopin pääomat yleensä hakeutuvat taloudeltaan vahvempiin maihin. Tämän seurauksena pääomapaosta kärsivien maiden rahoitusasema heikkenee voimakkaasti, kun taas valuuttaalueen vahvojen maiden rahoitusasema voimistuu entisestään. Valuutta-alue toisin sanoen kohtaa epäsymmetrisen sokin. Yksityisen pääoman poistuminen johtaa nopeasti maan rahoitussektorin maksukyvyttömyyteen, ellei poistunutta yksityistä pääomaa korvata muulla rahalla. Vuosien finanssikriisin jälkeen euroalueella toimittiin juuri näin. Yksityinen raha pakeni Kreikasta, Irlannista, Portugalista ja Espanjasta, ja se korvattiin Target2 järjestelmän, ERVV:n, IMF:n ja euromaiden kahdenkeskisten sopimuksien kautta annetuilla lainoilla. Tämä turvasi kriisimaiden maksukyvyn, mutta velkojen ehtona olleet säästötoimet synnyttivät taantuman ja suurtyöttömyyden.

2 Yhdysvallat ei kärsi samanlaisista ongelmista. Siellä heikkojen osavaltioiden mahdolliset pääomapaot kompensoidaan liittovaltion vastikkeettomilla tulonsiirroilla, kuten työttömyyskorvauksilla, sosiaalietuuksilla ja maataloustuilla. Siitäkin huolimatta useat Yhdysvaltojen osavaltiot olisivat erään tutkimuksen mukaan hyötyneet omasta valuutasta menneissä talouskriiseissä ja -taantumissa. Mikäli yhteisvaluuttaan kuuluvat maat eivät jaa tuottoja ja kustannuksia keskenään, yksittäiset valuuttaalueen maat tulevat toistuvasti kärsimään niiden tuotantoon ja valtiontalouteen kohdistuvista sokeista. Monelta osin euroalue onkin uudelleen elänyt muiden itsenäisten valuuttaliittojen historiaa. Euroalueen kehitys ja korjaavat mekanismit Yhteisvastuun lisääminen ja integraation syveneminen onkin euroalueella välttämätöntä, jotta voidaan vastata näihin epäsymmetrisiin shokkeihin. Koska yhteisvaluutta sitoo monien erilaisten maiden valuuttakurssit yhteen, maailmantalouden tai eri maiden keskeisten kauppakumppaneiden taantumat vaikuttavat valuutta-alueen maihin eri tavoin. Vuoden 2008 finanssikriisi jälkimaininkeineen johti talouskasvun romahtamiseen Suomen ohella myös kaikissa euroalueen eteläisissä jäsenvaltioissa. Saksa, Itävalta ja Hollanti toipuivat taantumasta melko nopeasti, mutta suurin osa euromaista, kuten Suomi ja Italia, toipuivat hitaasti jos ollenkaan. Vuoden 2008 kriisi sekä sitä seurannut Euroopan velkakriisiksi naamioitu euron kriisi ovat esimerkkejä ulkoisista shokeista, jotka kohtelevat eri maita eri tavalla. Ilman välitöntä joustomekanismia, kuten kelluvaa valuuttakurssia talouden tasapainottamiseksi, toipuminen on hidasta ja epätasaista valuutta-alueen sisällä Dollarimääräinen BKT asukasta kohti, Suomi Ranska Saksa Kreikka Italia Lähde: Maailmanpankki Syntyneitä kasvu- ja tuloeroja voidaan korjata tulonsiirroilla menestyneiltä mailta kärsineille maille, mihin euroalueella ollaankin vähitellen siirtymässä. Vastikkeettomatkaan tulonsiirrot eivät kuitenkaan palauta kärsineiden maiden kilpailukykyä. Se edellyttää sisäistä devalvaatiota. Käytännössä kilpailukykyä

3 on palautettu sisäisillä devalvaatioilla, eli työvoimakustannusten alennuksilla työttömyyden kautta. Koska tulonsiirrot heikentävät työntekijöiden ja muidenkin valmiutta etujensa alennuksiin, tulevat ne hidastamaan sisäisen devalvaation toteutumista. Sen johdosta tulonsiirroista tulee pitkäkestoisia, ellei jopa pysyviä. Euroalueelle on vuonna 2010 alkaneen velkakriisin vanavedessä rakennettu erilaisia yhteisvastuun kasvattamiseen pyrkiviä mekanismeja. Näihin kuuluvat EKP:n velkakirjaostot sekä Euroopan vakausmekanismin (EVM) perustaminen. Lisäksi on tehty useita muitakin ehdotuksia, kuten yhteisen talletussuojan ja suhdannetasausrahaston perustaminen. Euroopan komission ja Ranskan uuden presidentin, Emmanuel Macronin, tavoitteena on yhteisvastuun lisääminen monella eri tavalla. 1 Saksan vaalien tulos asetti tällä vahvan tilapäisen jarrun. On kuitenkin Saksan edun mukaista, huomioiden euroalueen vaikutuksen sen vientiin, tulotasoon ja sijoituksiin, säilyttää sekä euroalue että vapaa ja suotuisa markkinaympäristö. Vaikka onkin vaikeaa nähdä, miten integraatiossa voitaisiin päästä tulonsiirtounioniin nykyisessä poliittisessa tilanteessa, saattavat siihen liittyvät esteet pidemmällä aikavälillä vähentyä. Yhteisvastuun kasvattamisessa vallitsee siten pikemminkin suvantovaihe kuin pysähdys. Mikä olisi tulonsiirtojen riittävä taso? Jotta euroalue tasaisi tehokkaasti taantumien ja kriisien aiheuttamia heilahduksia, euroalueen/eu:n budjetin kautta pitäisi kiertää verotuloja tai vastaavia jäsenmaiden maksuja mahdollisesti jopa % euroalueen BKT:n verran, perustuen eurooppalaisten valtioiden keskimääräiseen sosiaaliturvan kokoon. Tämä tukisi jäsenmaiden taloutta niin, että pelkät suhdanteet eivät aiheuttaisi maksukyvyttömyyden uhkaa. On selvää, että tällaiseen suvereniteetin menettämiseen huomattava osa jäsenmaista ei suostu. Tulonsiirrot myös vähentäisivät tarvetta työmarkkinoiden sopeutumiseen (ks. yllä). Pankki- ja pääomaunionit sekä velkaantumisrajoitteet ovat tärkeä osa euroalueen vakauden turvaamista. Ne ovat kuitenkin riittämättömiä maksukyvyttömyysriskin eliminoimiseen, koska euroalueen epätasapainot eivät lähtökohtaisesti johdu pankkisektorista tai pääomaliikkeiden rajoituksista, vaan eroissa tuottavuudessa ja kilpailukyvyssä. Vaikka nykyiset kriisimaat saisivatkin eroja kiinni, ne kasvavat jossain muualla. Rahaliitolla ei ole pysyvää tasapainoa, vaan siinä on aina heikompia ja vahvempia maita. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Alabama ja Louisiana ovat vuosikymmenien vastaanottaneet enemmän liittovaltion tuloja kuin ovat niitä maksaneet. Päinvastainen tilanne on ollut New Yorkilla ja Kalifornialla. Euroalueella eroja paikattiin EKP:n mahdollistamalla halvalla velkarahalla, mikä johti Euroopan velkakriisiin. EKP on nykyisillä toimillaan toistamassa vanhoja virheitään. 1 Katso esim.

4 Kokonaistuottavuuden kasvu Lähde: Conference Board. Valtioiden velkajärjestelymekanismiin liittyy useita ongelmia. Jos velkajärjestelymekanismi ei saa kansainvälistä tukea, euroalueen sijoittajariski (korot) kasvaisi. On epäselvää, milloin järjestelmää sovellettaisiin? Jos väärä puolue voittaa vaalit korkeasti velkaantuneessa maassa ja korot nousevat hyvin korkeiksi uhaten valtionmaksukykyä, otetaanko velkajärjestely käyttöön, vai käytetäänkö mekanismia vain talouskriiseissä (epäsymmetriset shokit)? Sovellettaisiinko järjestelmää ylipäätään koskaan? On melko varmaa, että esim. euroalueella toimivat pankit sekä kansainväliset sijoittajat tulevat voimakkaasti vastustamaan velkajärjestelymekanismia. Onkin huomioitava, että maailmalla on yritetty muodostaa velkajärjestelymekanismia useiden vuosikymmenien ajan ilman tulosta. Tärkeintä on huomioida, että velkajärjestelyn mahdollistaminen ei sekään ratkaisisi Euroopan valuutta-alueen perusongelmaa, eli tuottavuus- ja kilpailukykyerojen jatkuvaa eriytymistä ja niiden vaikutuksia pahentavia epäsymmetrisiä shokkeja. Suomen kanta ja sen implikaatiot Suomen kanta, kuten se on EMU:n kehittäminen -asiakirjassa esitetty, edellyttää kahden perusasian hyväksymistä. 1) Pysyvien ja mahdollisesti syventyvien elintasoerojen hyväksyminen euroalueella. Esimerkki Yhdysvalloista kertoo, että valuuttaunioni ei takaa elintason lähentymistä siihen osallistuvien maiden (osavaltioiden) kesken. Kykenemättömyys tasoittaa epäsymmetrisiä shokkeja johtaa päinvastoin pysyviin elintasoeroihin menestyvien ja heikompia maiden (osavaltioiden) välillä. Euroalueella pitää siten hyväksyä pysyviäkin korko-, kasvu- ja elintasoeroja jäsenmaiden välillä. 2) Sen jälkeen, kun EKP joutuu lopettamaan määrällisen keventämisen (QE) ohjelmansa, Euroopan velkakriisi tulee palaamaan pahempana kuin koskaan. EKP on käyttänyt euroalueen viimeisen hätävaran (valtiovelkojen korkojen siirtämisen euroalueen rahaviranomaisen haltuun) ja kun se loppuu, valtiovelkojen korot tulevat palaamaan niiden markkinaehtoiselle tasolla. Sisäiset (esim. Italian epäsuotuisa vaalitus) tai ulkoiset (globaali taantuma tai talouskriisi) shokit johtaisivat

5 korkeasti velkaantuneiden euromaiden korkojen huomattavaan nousuun. Jollei euroalueella ole käytännössä yhteisvastuuta, kriisimaita uhkaisi jälleen maksukyvyttömyys. Jos esim. Euroopan valuuttarahasto (EV) luodaan, olisi sen otettava korkeasti velkaantuneet euromaat hoitoonsa. Kokemattomalle laitokselle tämä olisi lähes ylivoimainen tehtävä. On myös täysin epävarmaa suostuisiko yksikään euromaa seuraamaan Kreikan tietä. Voidaan pitää melko varmana, että ainakaan Italia ei nykytilanteessa suostuisi alistumaan EV:n määrittelemiin säästöohjelmiin. Seurauksena olisi Italian euroero ja EKP:n omistamien Italian joukkovelkakirjojen takaisinmaksun lykkääminen tai siitä kieltäytyminen (default). Muut maat voisivat seurata Italian esimerkkiä. Eroavien euromaiden defaultit valtioiden velkakirjoihin sekä TARGET2 saataviin aiheuttaisivat EKP:lle ja sen kansallisille osakkaille (keskuspankit) suuret tappiot pankkikriiseineen, jotka viime kädessä olisi katettava kansallisista budjeteista. Defaultien, niiden aiheuttamien tappioiden sekä pankkikriisin uhka kasvattaisi poliittista painetta yhteisvastuullisesti varmistaa ongelmamaiden rahoitus sekä pankkien pääomitus seuraavan kriisin koittaessa. Jos tähän suostuttaisiin, olisi velkojen (ja valtioiden menojen) yhteisvastuu euroalueella toteutettu. Jollei siihen suostuttaisi, olisi edessä lama ja melko varmasti myös euroalueen purkautuminen jäsenmaiden pyrkiessä itse varmistamaan taloudellista tulevaisuuttaan. Euroaleen ongelmien korjaamiseen ei ole olemassa helppoa tai yksinkertaista keinoa. Ainoa jollain tavalla toimiva keino olisi liittovaltio, jossa epäsymmetristen shokkien korjaamiseen tarvittavien tulonsiirtojen aiheuttamaa markkinakurin puutetta voitaisiin korjata työmarkkinoiden vapauttamisella ja muilla poliittisilla päätöksillä. Jos Suomi ei ole valmis yhteisvastuun selkeään lisäämiseen eikä liittovaltiokehitykseen, sen tulee hyväksyä siihen liittyvät reunaehdot sekä mahdollinen euroalueen purkautuminen. Samalla sen tulee tehdä konkreettisia varautumissuunnitelmia sen varalta, että euroalue nykymuodossaan hajoaa seuraavan talouskriisin seurauksena.