TALOUSKATSAUS HELMIKUU 2010
|
|
- Kari Jääskeläinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD TALOUSKATSAUS HELMIKUU 2010 Rahatoimisto
2 VÄESTÖ TALOUSKATSAUS HELMIKUU 2010 Kaupungin väestömäärä oli tilanteen mukaan henkilöä. Kaksi kuukautta aiemmin eli väestön määrä oli 8606 henkilöä. Kunnallinen palvelu ikä, v Tot Tot Tot Tot Tot Muutos Muutos Muutos 2003 => 2005 => 2009 => _2010 2_2010 2_2010 2_2010 Päivähoito, ikä Esikoulu, ikä Peruskoulu, ikä Lukio, keskiaste, ikä Nuoriso Työikäiset, ikä Eläkeläiset, ikä Palvelutuotannon kysynnän kannalta alkuvuoden aikana on tapahtunut vähenemistä työikäisten ikäluokissa (-33 henkilöä), kun samanaikaisesti esikoululaisten määrä on vähentynyt 6 henkilöllä Kauniaisissa oli 10 eläkeläistä enemmän kuin vuoden vaihteessa 2009/
3 TYÖLLISYYS TALOUSKATSAUS HELMIKUU 2010 Koko maan työttömyysprosentti tammikuun 2010 lopussa oli 11,2 %. Vastaava luku uudenmaan TEkeskuksen alueella oli 7,8 %. Kauniaisissa työttömien suhteellinen määrä helmikuun lopussa oli 4,4 %. Kauniaisten työttömyysprosentti on noussut lokakuusta 2008 tammikuuhun 2010 kokonaisuudessaan 1,7 % (2,7 %:sta 4,4 %:iin). Kauniaisissa oli tammikuun 2010 lopussa lukumääräisesti 169 työtöntä ja työpaikkoja oli auki 18. Yli 50 vuotiaiden osuus työttömistä oli 34 %. Miehiä oli työttömänä suhteellisesti enemmän kuin naisia (63 % / 37 %). Alla olevasta taulukosta ilmenee PKS kuntien työttömyysasteet ajanjaksolla /2010. Työttömyysaste % Espoo 4,8 7,2 6,3 6,7 6,6 Helsinki 6,2 8,9 8,0 8,6 8,5 Vantaa 6,6 9,4 8,8 9,3 9,3 Kauniainen 2,8 5,2 4,4 4,5 4,4 TALOUSRAPORTIT - TALOUSKATSAUS HELMIKUU 2010 Tämän talouskatsauksen sisältämät talousraportit on muodostettu kokeiluluontoisesti juuri tuotantoon otetulla johdon raportointijärjestelmällä Talgrafilla. Vesilaitos ei ole mukana enää edes vertailutiedoissa. 2
4 Käyttötalous Laskennallinen määrärahojen käyttöprosentti oli 16,7 %. 3
5 TULOSLASKELMA Talousarvion toteutuminen määräraha- ja tuloarviotasolla on katsauksessa kuvattu tuloslaskelmassa ja rahoituslaskelmassa. Laskennallinen määrärahojen käyttöprosentti oli 16,7 %. Koko kaupungin osalta käyttötalouden toimintakatteen tarkastelu osoitti 16,8 %:n kirjanpidon toteumaa. Tuloja oli kertynyt 5,36 % budjetoituun tasoon nähden ja menoja 13,57 %. Helmikuun 2010 lopussa toimintakate on 8,15 miljoonaa euroa. Negatiivinen toimintakate on kyetty rahoittamaan verotuloilla (8,23 miljoonaa euroa) ja valtionosuuksilla (0,65 miljoonaa euroa). Rahoitustuotoissa näkyy sijoitusarvopapereista saatu myyntivoitto1,13 miljoonaa euroa, joka tuloutui Kauniaisten realisoidessa sijoituksensa kassavajeen vuoksi tammikuun alussa
6 5
7 RAHOITUSLASKELMA Rahoituslaskelmalla osoitetaan, kuinka paljon kunnan varsinaisen toiminnan ja investointien nettorahavirta on ylijäämäinen tai alijäämäinen. Laskelman avulla on mahdollista tulkita, miten alijäämäinen rahavirta on katettu tai toisaalta miten ylijäämä on käytetty rahoitusaseman muuttamiseen. Investointimenot per olivat 0,334 MEUR. Kun sekä kouluihin että kaupunki-infrastruktuuriin kohdistuvat investoinnit painottuvat kesään ja loppuvuoteen, investointien toteutumakin on alkuvuodesta aina suhteellisen pieni. Muut maksuvalmiuden muutokset ovat vaihtelevan luontoisia saamisten ja korottomien pitkä- ja lyhytaikaisten velkojen muutoksia. Kauniaisella oli lyhytaikaisia velkoja nettoperusteisesti n. 1,9 miljoonaa euroa Tammikuussa sijoitukset arvopapereihin tuloutettiin suoraan kaupungin kassaan likviditeettitilanteen parantamiseksi. Sijoituksista saatu korkotuotto siirtää pitkäaikaisen lainan nostotarvetta myöhempään ajankohtaan. (1.000 euroa) Toteutunut Toteutunut TP TP TA 2_ vrt. TA10 Toiminnan rahavirta Vuosikate 6 740, , ,5 64 % Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät -659,7-734, % Investointien rahavirta Investointimenot , , ,6 4 % Rahoitusosuudet investointeihin 230,9 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 1 026,8 799, Toiminnan ja investointien rahavirta , , , ,9-30 % Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset -223,0 Antolainasaamisten lisäykset -29,1-27,1-223,0 0,0 Antolainasaamisten vähennykset 0,0 0,0 Lainakannan muutokset 4 000, ,0 Pitkäaikaisten lainojen lisäys 0, , ,0 Pitkäaikaisten lainojen vähennys 0, ,0-220,0 0,0 Lyhytaikaisten lainojen muutokset 3 000, ,0 Oman pääoman muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset * * 682,6 Ennakkomaksujen muutos 0,0 0,0 Muut maksuvalmiuden muutokset 54,0 682,6 900, ,5-283 % Maksuvalmiuden muutokset 24, ,5 65, ,5-106 % Rahavarojen muutos , , , ,5 181 % Kassavarat , , , ,2 60 % 6
8 Toimialat Yleishallinto 7
9 SOTE 8
10 YLK 9
11 Rakennusvalvonta 10
12 Suomenkielinen koulutoimi 11
13 Ruotsinkielinen koulutoimi 12
14 Sivistys 13
15 Nuoriso 14
16 Liikunta 15
17 INVESTOINNIT - INVESTERINGAR 2010 TYÖKOHDE Vastuu Kokonais-Kust.arvion Määräraha TyövaTyöohjeltoteutunut Ennuste Ennuste Ennuste hlö kustannushyväks kommmukaineeuroa ajalla valmistu- euroa ajalla koko hanke euroa arvio päätös TS,HStoteutus misesta menot / tulot 1 KIINTEÄ OMAISUUS FAST EGENDOM Maaomaisuus 1 KIINTEÄ OMAISUUS Määrärahat / Menot Mlii ,0 - lisämäärärahat - siirtyy vuodelta 2009 KV ,7 - tulot / valtionavustus ,6 YHTEENSÄ -125,9 2 TALONRAKENNUS - HUSBYGGNAD 05 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Vanhustenhuollon palvelurakenteen kehittäminen (tarveselvitys) - UT ,0 Päivähoidon verkostosuunnitelman toteuttaminen UT ,0 Kasavuoren päiväkoti, uusi päärakennus Mlaa ,0 S 0,1 2012? 5500? Kaupungintalon saneeraus TM KV ,0 S 11, ,0 07 YHDYSKUNTALAUTAKUNTA - SAMHÄLLSTEKNISKA NÄMNDEN Investointien suunnittelua Mlaa ,0 S 1-12/2010 Kuntotutkimuksia ja niiden edellyttämiä toimenpiteitä - Mlaa ,9 KV ,1 Rakennuskonttori - vesikate 18,1 - sähköasennusten määräaikaistarkastusten korjaustyöt 0,2 Pikkuakatemian päiväkoti KS - Märkäeteisen sisäilmatutkimus 2, Mäntymäen koulu - ikkunoiden korjauksia & uusintaa KR 47, Kasavuoren koulukeskus - Kattorakenteiden uusintaa 4,1 Svenska skolcentrum - Kosteuskorjauksia 2,5 - Sähköasennukset 4,1 Klostret Tsa - Lämpöjohtoputkien, -pattereiden, vesijohtoverkoston ja viemäreiden kuntotutkimus 10 10, Jäähalli KR - sokkelikorjaus 10, Uimahalli Tsa - invahissin peruskorjaus / uusinta 16, Kirjasto - vesikattokorjaus KS 150, Vallmogård - vaurio & kuntotutkimuksia KR/Tsa 16, tutkijanhuoneen kosteusvaurioiden korjaus KR 10, patteri- ja linjasäätöventtiilien uusiminen Tsa 12, Poistumistievalaistusjärjestelmän uusiminen & palovaroitinjärjestelmän Tsa 13, rakentaminen Villa Junghans 8,2 - vanhan osan terassin & parvekkeen kunnostus TM 25, kellarin korjauksia TM 22, vanhan osan julkisivupaikkaus- ja maalaus TM 145, ,0 - uuden osan julkisivujen peruskorjaus TM - Pintakuivauksen järjestäminen TM - Uuden osan julkisivutyöt TM Petra 0,0 - IV-työt Hinnoittelemattomat & lisä&muutostyö & kustannusten nousuvaraukset & ennalta 95, Varavoimageneraattori (2008=>), Tammikumpu TM/Tsaa KV ,0 23,0 Ohjaus- ja valvontajärjestelmän täydentäminen - Tsa ,0 7,1 Klostret, maakellarin miljöökunnostus KV ,0 KV ,4 Jätekatoksia (Sv skolcentrum -10 / Puistokujan pk -11 / Kirjasto -12) KR ,5 - Petra KV ,7 Ennalta arvaamattomat työt - Oförutsedda arbeten Mla ,0 - Sansinpellon päiväkoti 2,2 - Annex 1,1 16
18 INVESTOINNIT - INVESTERINGAR 2010 TYÖKOHDE Vastuu Kokonais-Kust.arvion Määräraha TyövaTyöohjeltoteutunut Ennuste Ennuste Ennuste hlö kustannushyväks kommmukaineeuroa ajalla valmistu- euroa ajalla koko hanke euroa arvio päätös TS,HStoteutus misesta menot / tulot 09 KOULUTOIMI - SKOLFÖRVALTNINGEN Mäntymäen koulu Ruokalan, kirjaston, parven saneeraus - tarveselvitys - AR ,0 Liikuntasalin lattia KV ,0 Mäntymäen koulu, piha-alueen perusparannus MH ,0 S ,0 Kasavuoren koulukeskus Sisäpihan kattaminen (opettajien työtilat), tarveselvitys AR ,0 Opettajien työtilat, tarveselvitys AR KV ,0 0,0 Kuvaamataidon työtilat, tarveselvitys AR KV ,0 Teknisen työtilan saneeraus 0,9 Äänieristyskorjauksia -4,1 Granhultsskolan Tekstiilityöluokan saneeraus MLA/KS KV ,0 Svenska skolcentrum Talotekniikan ja tilojen ajanmukaistaminen, osat D, E, F ja G - MLa/Tsa ,0 R 9,8 8/2010 KV ,2 Keittiön peruskorjauksen suunnittelu ja toteutus ,0 KV ,0 Kaikki koulut - Samtliga skolor Turvakameroita ja lukitusparannuksia Tsa 7,1 - Mäntymäki ,0 8,4 - Kasavuori 1,7 KV ,1 Villa Junghansin laajennus TM KV ,7 63,5 Vss-palloiluhalli - Skyddsrummet-bollhallen - Liikunnan monitoimitila, tarveselvitys JL ,0 Petra, pihan pysäköintialueen päällystys TM KV ,6 Keskusurheilukenttä Aidan ja portin korjaus KV ,7 VSS -palloiluhalli, sisäänkäynti ja p-alue, loppuunsaattaminen KV ,0 Jäähalli, kentän alusrakenteen peruskorjaus KV ,1 0,0 Saharan kenttä, konetallisuoja KV ,5 2 TALONRAKENNUS - HUSBYGGNAD Määrärahat / Menot 2 696,5 146,0 - lisämäärärahat - siirtyy vuodelta ,1 - tulot / valtionavustus YHTEENSÄ 4 279,6 17
19 INVESTOINNIT - INVESTERINGAR 2010 TYÖKOHDE Vastuu Kokonais-Kust.arvion Määräraha TyövaTyöohjeltoteutunut Ennuste Ennuste Ennuste hlö kustannushyväks kommmukaineeuroa ajalla valmistu- euroa ajalla koko hanke euroa arvio päätös TS,HStoteutus misesta menot / tulot 3 JULKINEN KÄYTTÖOMAISUUS PUBLIK EGENDOM 07 YHDYSKUNTALAUTAKUNTA - SAMHÄLLSTEKNISKA NÄMNDEN Liikenneväylät - Trafikleder KV ,0 350,0 Kadunrakennuskohteet Yhtiötien eteläpää SH 15,6 valmis Venevalkamantie ja -kuja TS ,0 1,4 350,0 Laaksotie, suunnittelu SH ,0 60,0 Liikenneturvallisuuskohteet SH ,0 40,0 Pienet kohteet TS ,0 50,0 Forsellesintien länsiosa (Gresant-Sansinpelto) klv parant. TS valmis Suunittelu TS 3,5 30,0 Kauniaistentie, Bensowintien risteys TS 2,6 6,0 Päällystyskohteet VKK ,0 200,0 Valaistuskohteet SH ,0 100,0 Tunnelitien rakentaminen TS ,0 625,0 Kaupunkirata - Stadsbanan Liityntäpysäköinti, tarveselvitys SH ,0 Viheralueet - Grönområden ES KV ,0 0,2 Katualueiden viherympäristöt ES ,0 S ,0 Leikkipaikat ES ,0 S ,0 Päiväkotien pihat ES ,0 S ,0 Koivuhovin koirapuiston kunnostus ES ,0 S ,0 Puistoalueiden kunnostaminen ES ,0 S ,0 Luonnonhoitosuunnitelman teettäminen ES ,0 S ,0 Granhultsskolan, piha-alueen perusparannus ES ,0 S ,0 Mäntymäen koulu, piha-alueen perusparannus MH ,0 S ,0 Ennalta-arvaamattomat /suunnit./ takuuhoidot ES ,0 S ,0 Thurmaninpuiston suunnittelu- ja rakentaminen ES ,0 R 8,1 630,0 KV ,0 10/2010 Keskustan infrastruktuuri TS ,0 8,4 300,0 TS KV ,5 323,5 Pujottelurinteen lumetuksen vesijohtoputki, ts ja suunn. ES KV ,0 13,0 0,0 Gallträsk ,0 R 2, KV ,3 12 LIIKUNTALAUTAKUNTA - IDROTTSNÄMNDEN Talviurheilupuiston pysäköinti- ja liikennejärjestelyt, viimeistelytyöt TS ,0 150,2 KV ,2 3 JULKINEN KÄYTTÖOMAISUUS Määrärahat / Menot 2 885,0 41,9 - lisämäärärahat - siirtyy vuodelta ,0 - tulot / valtionavustus YHTEENSÄ 3 979,0 18
20 INVESTOINNIT - INVESTERINGAR 2010 TYÖKOHDE Vastuu Kokonais-Kust.arvion Määräraha TyövaTyöohjeltoteutunut Ennuste Ennuste Ennuste hlö kustannushyväks kommmukaineeuroa ajalla valmistu- euroa ajalla koko hanke euroa arvio päätös TS,HStoteutus misesta menot / tulot 4 IRTAIN OMAISUUS LÖS EGENDOM 03 KAUPUNGINHALLITUS - STADSSTYRELSEN Keskuskeittiön ja Villa Bredan laitteiden uusiminen ,0 IT-hankinnat, hallinto (KH) ,0 9,4 07 YHDYSKUNTALAUTAKUNTA - SAMHÄLLSTEKNISKA NÄMNDEN Konekalusto - Maskinpark ,0 Konekalusto vaihtohyvitys - Ersättning för bytesmaskiner ,0 09 KOULUTOIMI - SKOLFÖRVALTNINGEN Suomenkielinen koulutoimi IT-hankinnat - IT-anskaffningar Oppilaskoneet ja verkko - Elevdatorer och nät ,0 Opettajakoneet suomal. - Lärardatorer ,0 Mäntymäen koulu Koulukalusteiden ja oppimisympäristön uusimisohjelma ,0 Kasavuoren koulukeskus Koulukalusteiden ja oppimisympäristön uusimisohjelma ,0 Liikuntasalin laitteet kalusteet/laitteet KV ,0 11,0 Tekninen työtila, EK KV ,4 0,9 Koulupiha, kalusteita, istutuksia, keinuja KV ,1 Ruotsinkielinen koulutoimi IT-hankinnat - IT-anskaffningar oppilaskoneet - elevdatorer ,0 1,5 opettajat sv. - lärardatorer ,0 Granhultsskolan Tekstiilityön luokan ensikertainen kalustaminen ,0 1,0 Koulupiha, kalusteita, istutuksia, keinuja Svenska skolcentrum Kotitalousluokkien ensikertainen kalustaminen 3,1 Ensikertainen kalustaminen ja valaisimia D-, E-, F-, G- ja H-osaan ,0 32,7 Ensikertainen kalustaminen A-osaan KV ,9 Ensikertainen kalustaminen D-, E-, F-, G- ja H-osaan KV ,8 Svenskspråkiga skolväsendet Pulpettien ja loppuun kuluneiden säilytyskaappien uusiminen luokkahuoneissa ,0 10 SIVISTYS Kasavuoren kuntopolun perusparannus Villa Junghans Laajennuksen ensikertainen kalustaminen ,0 4 IRTAIN OMAISUUS Määrärahat / Menot 1 062,0 59,7 - lisämäärärahat - siirtyy vuodelta ,1 - tulot / valtionavustus -8,0 YHTEENSÄ 1 177,1 19
21 INVESTOINNIT - INVESTERINGAR 2010 TYÖKOHDE Vastuu Kokonais-Kust.arvion Määräraha TyövaTyöohjeltoteutunut Ennuste Ennuste Ennuste hlö kustannushyväks kommmukaineeuroa ajalla valmistu- euroa ajalla koko hanke euroa arvio päätös TS,HStoteutus misesta menot / tulot 5 KUNTAYHTYMÄT - SAMKOMMUNER 07 YHDYSKUNTALAUTAKUNTA - SAMHÄLLSTEKNISKA NÄMNDEN Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy, pääomalaina ja sen palautus ,0 2,7 09 KOULUTOIMI - SKOLFÖRVALTNING Ammattikorkeakoulu Metropolia, osakepääoman korotus Yrkeshögskolan Metropolia, förhöjning av aktiekapital HSL? 40,0 40,0 5 KUNTAYHTYMÄT - SAMKOMMUNER Määrärahat / Menot 8,0 42,7 - lisämäärärahat - siirtyy vuodelta tulot / valtionavustus YHTEENSÄ 8,0 YHTEENSÄ - TOTALT Määrärahat / Menot 6 731,50 290,25 - lisämäärärahat - siirtyy vuodelta ,88 - tulot / valtionavustus - 357,60 YHTEENSÄ 9 317,78 MLii = Mauri Liimatainen Mla = Mauri Laakkonen TM = Tommi Metsälä TSa = Tomi Salminen KR = Kalle Rinkinen (Kunnossapito-osa) KS = Keijo Silvennoinen (Kunnossapito-osa) MH=Marianna Harju JL = Jarmo Loikkanen VKK = Veli Keski-Kohtamäki ES = Emmi Silvennoinen AHT = Ari Haka-Taivalmäki SH = Stig Holm TSi = Tapio Siirto STom = Susanna Tommila 20
TALOUSKATSAUS MAALISKUU 2010
KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD TALOUSKATSAUS MAALISKUU 2010 Rahatoimisto VÄESTÖ TALOUSKATSAUS MAALISKUU 2010 KAUNIAINEN - VÄESTÖRAKENNE 31.3.2010 100-105 90-94 naiset 80-84 70-74 miehet 60-64 50-54
LisätiedotKAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD TALOUSKATSAUS TOUKOKUU 2010
KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD TALOUSKATSAUS TOUKOKUU 2010 VÄESTÖ TALOUSKATSAUS TOUKOKUU 2010 Kaupungin väestömäärä oli 31.5.2010 tilanteen mukaan 8 562 henkilöä. Kolme kuukautta aiemmin eli 31.12.2009
LisätiedotKAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2010
KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2010 VÄESTÖ TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2010 Kaupungin väestömäärä oli 31.7.2010 tilanteen mukaan 8 554 henkilöä. 31.12.2009 väestön määrä oli vahvistetun
LisätiedotTALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012
TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 Rahatoimisto 21.12.2012 Katsaus on laadittu 30.11.2012 tilanteesta. Katsaukseen sisältyvä ennuste poikkeaa elokuun osavuosikatsauksessa esitetystä ennusteesta toimintatulojen
LisätiedotKAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD TALOUSKATSAUS SYYSKUU 2010
KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD TALOUSKATSAUS SYYSKUU 2010 VÄESTÖ TALOUSKATSAUS SYYSKUU 2010 Kaupungin väestömäärä oli 30.9.2010 tilanteen mukaan 8629 henkilöä. 31.12.2009 väestön määrä oli vahvistetun
LisätiedotKAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD TALOUSKATSAUS LOKAKUU 2010
KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD TALOUSKATSAUS LOKAKUU 2010 VÄESTÖ TALOUSKATSAUS LOKAKUU 2010 Kaupungin väestömäärä oli 31.10.2010 tilanteen mukaan 8639 henkilöä. 31.12.2009 väestön määrä oli vahvistetun
LisätiedotKAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD TALOUSKATSAUS LOKAKUU 2011
KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD TALOUSKATSAUS LOKAKUU 2011 Talousarvion toteutuminen määräraha- ja tuloarviotasolla on katsauksessa kuvattu tuloslaskelmassa ja rahoituslaskelmassa. Lisäksi molempiin
LisätiedotTALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2012
TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2012 Rahatoimisto 9.8.2012 Kaupungin käyttötalouden toimintatuloista oli heinäkuun lopussa kertynyt 4,7 miljoonaa euroa eli 42 % budjetoidusta määrästä. Toimintamenoihin oli heinäkuun
LisätiedotTALOUSKATSAUS SYYSKUU 2009
KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD TALOUSKATSAUS SYYSKUU 2009 Rahatoimisto TIIVISTELMÄ TALOUSKATSAUS SYYSKUU 2009 YHTEENVETO - KAUNIAINEN - 2009 Tilinpäätös Talousarvio Toteutunut Toteuma % Bokslut Budget
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot
LisätiedotTalouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot
LisätiedotSiilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
LisätiedotTALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014
TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014 Rahatoimisto 28.8.2014 Katsaus on laadittu 31.7.2014 tilanteesta. Kaupungin toimintatulot- ja menot ovat edelleen toteutuneet jokseenkin suunnitellusti. Käyttötalouden toimintakatteen
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
LisätiedotTALOUSKATSAUS TAMMI-HELMIKUU 2009
KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD TALOUSKATSAUS TAMMI-HELMIKUU 2009 Rahatoimisto TIIVISTELMÄ TALOUSKATSAUS TAMMI-HELMIKUU 2009 YHTEENVETO - KAUNIAINEN - 2008 Tilinpäätös Talousarvio Toteutunut Toteuma
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
LisätiedotTalouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/213 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 212 TA 213 TA 213 Erotus TA 213 Enn. enn. 3/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 375-11 1 369 7 Menot -4
LisätiedotTalouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 2/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 35 32 1 347 3 Menot -4
LisätiedotTalouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4
LisätiedotTA 2013 Valtuusto
TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut
LisätiedotRAHOITUSOSA 2011 2014
279 RAHOITUSOSA 2011 2014 280 281 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma
LisätiedotTalouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
LisätiedotSiilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
LisätiedotForssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös
Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.
LisätiedotSiilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset
Lisätiedot5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut
5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124
LisätiedotTalousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä
LisätiedotSiilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-
LisätiedotMikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus
1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota
LisätiedotTalousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona
LisätiedotTalousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä
LisätiedotTILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ
TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ VIHTI KASVUSSA Suomen talous jatkoi vuonna 2016 alkanutta kasvu-uraa -> bruttokansantuote +3,1 % Talouskasvu heijastui myös verotilityksiin ja mahdollisti talousarviota paremman
LisätiedotKankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät
LisätiedotASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri
LisätiedotMikkelin kaupungin tilinpäätös 2018
1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni
LisätiedotRAHOITUSOSA 2012 2015
271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma
LisätiedotTalousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL
1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,
LisätiedotVuosikate Poistot käyttöomaisuudesta
TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51
LisätiedotOSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013
1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan
LisätiedotRahoitusosa 2013 2016
Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma
LisätiedotTALOUSARVION SEURANTA
TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot
LisätiedotUUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat
LisätiedotVAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017
VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma
LisätiedotTalousarvio 2019 Taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja
Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma 2019-2021 Kaupunginjohtaja 9.10.2018 Lahti rohkea ympäristökaupunki Eteläinen kehätie tuo uusia investointeja LUTin uudet opiskelijat Niemen kampukselle Lahti hakee Euroopan
LisätiedotTalousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL
Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,
LisätiedotNASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta
TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo
Lisätiedot12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat
Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus
LisätiedotTALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT
1 TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT KVTES: Vaalit Tulot 40 592 0 0 20 000 20 000 Menot 60 455 0 0 20 000 20 000 Netto -19 863 0 0 0 0 Tilintarkastus Tulot 0 0 0 0 0 Menot 27 987 31
LisätiedotTALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS
1 TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS Hallintokunnan Kaup.johtajan Tehtäväalue Tilinpäätös Talousarvio esitys esitys Muutos Muutos% 2012 2013 2014 2014 2013/2014 2013/2014 Vaalit Tulot 40 592 0
LisätiedotTULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
LisätiedotKankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot
LisätiedotForssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote
Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle
LisätiedotOSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015
1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015
LisätiedotRAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS
RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2016 Kaupunginhallitus 30.5.2016 Sisällysluettelo Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013-2016 2 Tuloslaskelma 3 Rahoituslaskelma 4 Käyttötalouden toteutuminen
LisätiedotKuopio konserni TASE VASTATTAVAA
Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot
LisätiedotHämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä
Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen
LisätiedotKESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET VUO- DELLE 2017
1 KESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET VUO- DELLE 2017 TALONRAKENNUS/YLEISHALLINTO Villa Breda, palvelukeskus Menot - Utgifte 710,6 9 000,0 0,0 9 000,0 2 463,3 6 536,7 3 536,7 Netto
LisätiedotRAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015
RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.
LisätiedotIitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys
LisätiedotTA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA
TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA Määrärahojen ja tuloarvioiden muutokset 2018 talousarvioon TA 2018 TA muutos 2018 Muutettu TA 2018 Selitys KÄYTTÖTALOUSOSA Konsernihallinnon
LisätiedotForssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote
Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa
LisätiedotTalousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL
1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,
LisätiedotVäestömuutokset, tammi-huhtikuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien
LisätiedotTP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.
TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun
LisätiedotSisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso...
Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 4 1.1. Väestö... 4 1.2. Työpaikat, työvoima ja työllisyys... 5 1.3. Väestön koulutustaso... 6 1.4. Kunnan talouden kehitystä kuvaavia tietoja... 7
LisätiedotTP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.
TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017
LisätiedotKOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017
ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista
Lisätiedotkk=75%
1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden
LisätiedotKankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät
LisätiedotTilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta
Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,
LisätiedotVäestömuutokset, tammi-syyskuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj
LisätiedotToiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-%
PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 6/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 4 471 050 1 847 251 41,32 2 037 606 43,33 Maksutuotot 2 713 900
LisätiedotTA Muutosten jälkeen Tot
HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 3.6. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 30.4. Tuloslaskelma Kunnan tuloslaskelma on toteutunut talousarvion puitteissa, mikäli huomioidaan kiinteistöverojen kertaluontoisuus jakamalla
Lisätiedot1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön
LisätiedotVäestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn
LisätiedotIitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
LisätiedotTALOUSARVIOMUUTOKSET 2014
1 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Kaupunginhallitus 22.9.2014 Kaupunginvaltuusto 29.9.2014 2 KÄYTTÖTALOUS JA TULOSLASKELMA HALLINTOPALVELUKESKUS Vastuualue Tulosta parantavat (-) ja tulosta heikentävät (+) Kaupunginhallitus
LisätiedotOSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013
1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan
LisätiedotVäestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
LisätiedotKiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen.
PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 9/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Muutos Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 0 4 471 050 2 750 516 61,52 2 990 447 63,59 Maksutuotot
LisätiedotForssan kaupungin tilinpäätös 2013
Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen
LisätiedotRahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys
Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63
LisätiedotIitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
LisätiedotRAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :
LisätiedotTIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä
TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota
LisätiedotKunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015
Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)
LisätiedotLOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT
LOIMAAN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSKATSAUS Tammikuu LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT 01-12 01-12 2016 Myyntituotot 5 421 423 7 520 900 7 264 623 96,6 Maksutuotot
LisätiedotRAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA TOUKOKUU 2017 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 41,7 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia
LisätiedotPÖYTYÄN KUNTA TALOUSHALLINNON RAPORTTI 1.1 30.4.2015 ========================================
PÖYTYÄN KUNTA TALOUSHALLINNON RAPORTTI 1.1 30.4.2015 ======================================== KUNNAN TALOUS TULOSLASKELMA 30.4.2015 Pöytyän kunta Tuloslaskelma Tp 2014 Ta 2015 Käyttö Alitus/ylitys Tot-%
LisätiedotYHDYSKUNTALAUTAKUNNAN KESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄ- MÄÄRÄRAHAESITYKSET VUODELLE 2017
1 YHDYSKUNTALAUTAKUNNAN KESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄ- MÄÄRÄRAHAESITYKSET VUODELLE 2017 Hanketasoinen tarkastelu (Ylk 14.2.2017 oheismateriaali) TALONRAKENNUS/YLEISHALLINTO Villa Breda, palvelukeskus
LisätiedotMikkelin kaupungin tilinpäätös 2017
Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli
LisätiedotTalousarvion seuranta
n seuranta Tuloslaskelma Ulkoinen (1 000 ) 29.2. Toimintatuotot 12 548 1 061 9 713 9 713 1 045 10,8 Myyntituotot 2 234 263 1 637 1 637 217 13,3 Maksutuotot 4 708 646 4 324 4 324 642 14,8 Tuet ja avustukset
LisätiedotTilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH
Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan
LisätiedotTalousarvion toteumaraportti..-..
Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate
Lisätiedot