Espoon kaupunki. Tuuliniitty. Luontolausunto 2013
|
|
- Pekka Jokinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tuuliniitty Luontolausunto 2013 Luontotieto Keiron Oy
2
3 Sisällysluettelo 1 Johdanto Selvitysalueen yleiskuvaus Maisematason tarkastelu Johtopäätös ja suositukset... 8 Liitteet Liite 1 Lajilista putkilokasvit Kartta 1 Elinympäristöjen rajaus, luokittelu ja numerointi 2013 Kansikuva Entinen avomaa kasvaa rehevää vuohenputkea ja vadelmaa. Avomaalle asettuneet raidat ovat jo elämänsä loppuvaiheessa. Raportin kuvat Susanna Pimenoff.
4
5 1 Johdanto suunnittelee taajaman tiivistämistä Tapiolan tulevan metroaseman läheisyydessä. Nyt selvityksen kohteena oleva Tuuliniitty sijoittuu Merituulentien eteläpuolelle, Etelätuulentien länsipuolelle ja Hakamäentien itäpuolelle. Selvitysalueen laajuus on noin 8 hehtaaria. Kuva 1 Selvitysalueen sijainti osoitetaan vihreällä täytöllä. Tätä lausuntoa varten kartoitettiin Tuuliniityn luontoarvoja ja kasvilajistoa yleispiirteisesti suunnittelun tarpeisiin. Luontolausunto on laadittu Espoon kaupungin toimeksiannosta. Työn ohjausryhmään ovat kuuluneet maisema-arkkitehdit Anu Lämsä ja arkkitehti Minna Järvenpää suunnittelukeskuksesta. Luontolausunnon maastotyön ja raportin on laatinut biologi, FM Susanna Pimenoff Luontotieto Keiron Oy:stä. Selvitysalueella käytiin kartoittamassa kasvillisuutta ja liito-oravaa, samalla havainnoitiin linnustoa ja muuta lajistoa. Raportin kuvat ovat Susanna Pimenoffin. 1
6 2 Selvitysalueen yleiskuvaus Selvitysalue sijoittuu alavaan osaan eteläistä Tapiolaa. Maaperä on savinen, itäreunalla on myös kuivempaa, ehkä moreenia. Maat lienevät kuuluneet Hagalundin kartanolle ja ovat ilmeisesti olleet viljelyksessä tai niittyinä. Puusto on päässyt kasvamaan vasta Tapiolan rakentumisen jälkeen 1960-luvulla alkaen. Nykyisin paikoin lähes läpitunkematon vehreys ympäröi indängens lågstadieskola:n uusittua koulupihaa, leikkipaikkaa ja koirapuistoa sekä tennishallin ulkoratoja. Kasvillisuus Lehtipuusto ja rehevyys luovat Tuuliniityn ominaispiirteet. Hakalehdon asuinalueen itäreuna on hoidettua nurmikkoa, jossa kasvaa useita vierasperäisiä istutettuja puuryhmiä. astikään hoitamattomalle alueelle on rakennettu uusi leikkipaikka ja koirapuisto, joita tiivis lehtipuusto ympäröivät. Alueen halki kulkee leveä oja, jossa virtaama on pientä. Loput alueesta on tiheän lehtipuuston ja pensaikon vallassa. Kuva 2 Rehevässä kasvillisuudessa vuohenputki peittää maan lähes koko selvitysalueella. Etualalla vuorivaahteran taimi, taaempana suurehko haapa. Selvitysalue on jaettu kasvillisuuden perusteella kuvioihin, ks. kartta Pihoja ja ulkoiluväylää reunustaa nurmikko ja muutamat puuryhmät lähinnä pohjoisosassa. Ojan yli menee silta, ja tämän läheisyydessä kasvaa ryhmä poppeleita. Ojanvarressa pohjoisosassa kasvaa istutettuja mäntyjä, todennäköisesti makedonianmäntyjä. 2. Rehevä tuore lehto (AegT) kasvaa harvakseltaan lehtipuustoa. Kuviolla on runsaasti kolollisia haapoja ja keskikokoisia koivuja, lisäksi harmaaleppää ja monirunkoisia raitojaa. Pioneeripuina raidat ovat jo tulleet elinikänsä loppuun ja niistä moni niistä on lahoamassa. Puun taimina löytyi myös vuorivaahteraa, jota on ennustettu potentiaaliseksi haitalliseksi vieraslajiksi erittäin hyvän taimentuoton takia. uorivaahtera lienee peräisin vanhasta kulttuurista, ehkä Hagalundin kartanon ajalta. Pensastossa esiintyy lehtopensaista tuomea, koiranheitä, pohjanherukkaa ja ojan 2
7 varressa lisäksi pajuja. Maanpinta on enimmäkseen vuohenputken peitossa, seassa kasvavat myös metsäalvejuuri ja ranta-alpi. Paikoitellen löytyy pieniä kasvilaikkuja, jossa sudenmarja, kevättähtimö, jänönsalaatti ja syyläjuuri. Kosteammissa kohdissa kasvaa mesiangervo ja kevätleinikki. Etelässä vesi seisoo keväällä kasvittomissa lampareissa. Ojan törmillä kasvaa pajuja ja lehtipuustoa, mesiangervoa ja vuohenputkea. Ojassa ruokaili kaksi sinisorsaa. Kuva 3 Kasvillisuus on rehevää, puustossa eniten koivua ja raitaa lähes koko alueella. Oikealla pohjanherukkapensas. Kuvion 2 näkymää etelään. 3. Tämän kuvion puusto on tiheämpää ja nuorempaa kuin edellisen kuvion 2. Puustossa on koivuja ja harmaaleppää. Aluskasvillisuus on korkeaa, vadelman, mesiangervon ja nokkosen vallitsemaa. 4. Kolmionmuotoinen laikku ulkoiluteiden välissä kasvaa tiheää pihlaja- ja vadelmapensaikkoa, jossa puurykelmiä. Puustossa haapa, koivu, mänty. Tuomipihlaja on levinnyt kuviolle koulun pihalta. Aluskasvillisuudessa heiniä ja kieloa. 5. Pieni kangasmaan laikku rinteessä kasvaa komeita mäntyjä ja hiukan ränsistyneitä kuusia. Metsätyyppi on tuore kangasmetsä MT. Mustikkavarvikon seassa kukki metsäorvokki. 6. Koulun pihaan kuuluva pieni metsikkö, jossa kasvaa koivua ja haapaa ja muutama nuori kuusi. Se on rajattu koska yhdessä haavassa on kolo. 7. Koulun ulkoilualuetta reunustavat tiheät tuomipihlajapensaikot, jossa myös suuria haapoja ja koivuja. Tuomipihlajat ovat vaarassa levitä viereiseen lehtoon (kuviot 2-4), joka soveltuu sille hyvin. 8. Urheilukentän ja ojan välisellä savimaalla kasvaa lehtipuustoa ja tiheähköä pensaikkoa. Keskikokoisia koivuja, harmaaleppää ja vähän muuta lehtipuuta kasvaa tuomien ja pajujen seassa. Aluskasvillisuudessa vadelmaa ja heiniä, mutta myös vuohenputkea ja ruohoja. Pohjoisosassa on pajuja ja puoliavointa aluetta, jossa mm. vanhaa kulttuurikasvia litulaukkaa sekä helposti leviävää maahumalaa. 9. Keskikokoiset koivut varjostavat pientä leikkipaikkaa. Maata peittävät kastikat ja muutamat ruohot. 3
8 10. Alava ja ojitettu alue, johon on vastikään rakennuttu uusi koirapuisto. Puustossa harvakseltaan koivuja ja muutama haapa. Pensasto on tiheää ja vaikeakulkuista pajukkoa ja harmaaleppä-tuomi vesakkoa. Aluskasvillisuus on korkeaa heinäniittyä, lajistossa ainakin kastikoita ja koiranheinää, nokkosta ja ohdakkeita. Kuva 4 Kuvio 10 on paikoitellen vaikeakulkuista pajukkoa. Kuva 5 Koirapuiston lähellä kuviolla 10 kasvaa sekä raitaa että haapoja. Lahopuuta on jonkun verran, samoin kuin kuvion 3 itäosassa. 4
9 Liito-orava Alueelta ei löytynyt liito-oravaa keväisellä ( ) käynnillä, vaikka kaikki haavat ja kuuset tarkistettiin. Alueella kasvaa useita kolohaapoja (kartta 1, kuvio 2 ja 6) ja useita keskikokoisia haapoja, joihin myöhemmin voi tulla koloja. Ravintopuita (koivu, haapa, harmaaleppä) kasvaa paljon, mutta suojaavia kuusia vain muutamia. Metsiköt kartan 1 kuvioilla 2-6 ja 8 soveltuvat rakennepiirteiltään liito-oravalle. Liito-orava voi asuttaa metsikön, mikäli se leviää jostakin lähialueelta heikkoja ekologisia yhteyksiä hyödyntäen. Liito-oravasta tehty lähin havainto on Tapiolan Itäkartanosta noin kilometrin päästä selvitysalueesta. Tapiolaa tai Otaniemeä ei ole kartoitettu tarkasti eikä liito-oravakannasta lähialueella sen takia ole tarkempaa tietoa. Liito-oravan tulo alueelle on melko epätodennäköistä, mutta koska Etelä-Espoosta on löytynyt yllättävän tiheä liitooravakanta heikkojen yhteyksien varresta, niin varmuudella mahdollisuutta ei voi sulkea pois. Linnusto Selvitysalueen linnusto edustaa rehevän puoliavoimen ympäristön lajistoa, jossa on runsaasti reunavaikutuksesta hyötyviä lajeja. arsinaista linnustolaskentaa alueella ei tehty, mutta havaitut lajit kirjattiin yhden aamupäivän käynniltä. Havaittuja lajeja ovat sinisorsa, mustarastas, pajulintu, kultarinta, lehtokerttu, satakieli, västäräkki ja keltasirkku. Liikenteen kova melu vaikeuttaa sekä lintujen havaitsemista että todennäköisesti lintujen viihtymistä alueella. altaosa lajeista on yleisiä taajamassa. Lehtipuustoa ja rehevää aluskasvillisuutta suosivia kultarintoja oli todennäköisesti kaksi, satakieli havaittiin yhdestä paikasta. Muu lajisto Nisäkkäistä havaittiin rusakko. Lehtokotilo oli alueella hyvin runsas. Ojasta ei havaittu kaloja. 5
10 3 Maisematason tarkastelu aluma-alue ja hulevedet Alueen halki virtaa leveä ja suoristettu oja. irtaamaa ei käynnin aikana ollut, vesi seisoi ojassa. Peruskartan mukaan oja virtaa pohjoiseen ja jatkaa ilmeisesti putkessa itään Otsolahdelle. alumavesiä oja kerää lähialueelta Hakalehdosta, Toppelundista ja Westendinkulmasta, jotka johdetaan Länsiväylän alta Tuuliniityn ojaan. aluma-alue on melko pieni. Jos rakennetun maan ja moottoritien hulevedet johdetaan tähän uomaan, virtaamavaihtelut saattavat olla melko suuret. Hulevesien hallinta olisi hyvä huomioida alueen suunnittelussa. Tälle alavalle maalle olisi mahdollista perustaa keinotekoinen kosteikko puhdistamaan vettä ja puskuroimaan tulvaa. Kuva 6 Oja on leveä ja suoristettu. irtaama oli vähäinen keväällä. Ekologiset yhteydet Ekologiset yhteydet rakentuneessa Niittykumpu - Tapiola kaupunginosissa ovat heikohkot. Tässä työssä yhteyksiä on tarkasteltu liito-oravan kannalta. Liito-orava suosii metsää, mutta voi käyttää myös pihapuustoa liikkumiseen paikasta toiseen. Liito-oravan kulun esteeksi on määritetty yli 50 metriä leveä aukko puustossa, tällaisia ovat esimerkiksi suuret liikenneväylät, pellot tai avoalueet. Alla olevalla kartalla (kuva 7) on arvio ekologisten yhteyksien laadusta selvitysalueen lähiympäristössä. Arviointi on tehty ilmakuvatulkintana. Nuolet on merkitty loppuviksi aukkojen kohdalle tai siltä osin kuin yhteyden laatu muuttuu. 6
11 Kuva 7 Ekologiset yhteydet lähialueella ja niiden laadullinen luokittelu liito-oravan kannalta. Selvitysalue on merkitty vihreällä, Mankkaanpuron selvitysalue punaisella.. Karttatarkastelu osoittaa lähialueen ekologisen verkoston melko hajanaiseksi liito-oravan kannalta. Yhteyksiä heikentävät taajaman tiet ja suuret rakennukset. Liito-oravan kulku verkostossa on mahdollista ainakin teoriassa, koska liito-oravalla on pieneksi nisäkkääksi hyvä leviämiskyky. ihreällä on merkitty liito-oravalle suojaisemmat yhteydet, joiden puuston leveys on metrin välissä, sinisellä tätä heikommat yhteydet. Heikot yhteydet koostuvat puuriveistä tai pihapuista ja ne ovat melko suojattomia. Tässä yhteydessä on syytä mainita että ekologinen verkosto on tarpeellinen muillekin kuin liito-oravalle. erkoston tarkempi muoto riippuu tarkasteltavasta lajista ja tarkkuustasosta. Liito-oravalle soveltuvat yhteydet voivat olla myös muiden pienten eläinten käytössä. 7
12 4 Johtopäätös ja suositukset Tuuliniityn alava lehtomaa sijoittuu Tapiolan keskustaan. Tuuliniityn arvot liittyvät rehevään luontotyyppiin ja alueen tarjoamiin ekosysteemipalveluihin. Tuuliniitty lienee ollut Hagalundin kartanon maita ja viljelyksessä. Ennen ojituksia alava maa on todennäköisesti ollut soistunutta. Selvitysalueen luonto on muutostilassa, se kehittyy aiemmasta avoimesta niitty- tai peltokäytöstä sulkeutuneeseen rehevään lehtoon, ellei hoidolla vaikuteta luonnon kulkuun. Maaperä on savipohjainen ja siksi kasvillisuus on rehevää. Kasvillisuus on enimmäkseen sekundaarista lehtoa, joka on kulttuurivaikutteista. Haitallisia vieraslajeja on suhteellisen vähän, mutta koulun pihaistutuksissa käytetty tuomipihlaja leviää herkästi lehtoon. Alueelta havaittu vuorivaahtera on luokiteltu potentiaaliseksi haitalliseksi vieraslajiksi sen hyvän taimettumiskyvyn johdosta. Selvitysalueelta ei löytynyt liito-oravaa. Alue soveltuu liito-oravalle melko hyvin, koska metsikössä on useita kolohaapoja ja riittävästi ravintopuita, mutta vain muutama suojaava kuusi. Ekologiset yhteydet ovat heikot, mutta liito-oravalle kuitenkin mahdolliset. Liitooravaa on havaittu Tapiolasta ja Westendista, joiden pienistä kaupunkimetsiköistä se voi levitä muualle. Liito-oravan asettuminen selvitysalueelle on mahdollista lähivuosina, mutta ei välttämättä kovin todennäköistä heikkojen yhteyksien takia. Yhdellä käynnillä havaittu linnusto edustaa rehevälle lehtimetsälle ja puoliavoimelle ympäristölle ominaista lajistoa, josta maininnan arvoiset lajit ovat kultarinta ja satakieli. Linnusto on varmasti havaittua monipuolisempi, mutta siinä tuskin esiintyy merkittävää määrää arvokasta lajistoa huomioiden alueen pienuus ja voimakas liikennemelu. Suosittelen, että suunnittelussa huomioidaan alueen mahdollisuudet tuottaa ekosysteemipalveluita. Osa alueesta voitaisiin käyttää hulevesien säännöstelyyn rakentamalla vettä puhdistava, keinotekoinen kosteikko, joka samalla suojaa tulvavahingoilta. Helsingissä Susanna Pimenoff Luontotieto Keiron Oy 8
13 Liite 1 Lajilista. Havaitut ja kirjatut putkilokasvit. 88 lajia Acer platanoides vaahtera lönn Acer pseudoplatanus vuorivaahtera tysklönn Achillea millefolium siankärsämö rölleka Aegopodium podagraria vuohenputki kirskål Agrostis capillaris nurmirölli rödven Alchemilla sp. poimulehti daggkåpa Alliaria petiolata litulaukka lörav Alnus incana harmaaleppä gråal Alopecurus pratensis nurmipuntarpää ängskavle Anemone nemorosa valkovuokko vitsippa Angelica sylvestris karhunputki strätta, skogspipa Anthoxanthum odoratum tuoksusimake vårbrodd Anthriscus sylvestris koiranputki hundkäx Arctium tomentosum seittitakiainen ullig kardborre Artemisia vulgaris pujo gråbo Athyrium filix-femina hiirenporras majbräken Betula pendula rauduskoivu vårtbjörk Calamagrostis epigejos hietakastikka bergrör Calla palustris vehka missne Caltha palustris rentukka kalvleka, kabbleka Carex digitata sormisara fingerstarr, vispstarr Carex nigra jokapaikansara hundstarr Carex pallescens kalvassara blekstarr Chelidonium majus keltamo skelört Cirsium helenioides huopaohdake brudborste, borsttistel Cirsium palustre suo-ohdake kärrtistel Cirsium vulgare piikkiohdake vägtistel Convallaria majalis kielo liljekonvalj Dactylis glomerata koiranheinä hundäxing Deschampsia cespitosa nurmilauha tuvtåtel Dryopteris carthusiana metsäalvejuuri skogsbräken Elymus repens juolavehnä kvickrot Empetrum nigrum variksenmarja kråkbär, kråkris Epilobium adenocaulon amerikanhorsma amerikansk dunört Equisetum arvense peltokorte åkerfräken Filipendula ulmaria mesiangervo älggräs Geranium sylvaticum metsäkurjenpolvi skogsnäva Geum rivale ojakellukka humleblomster Geum urbanum kyläkellukka nejlikrot Glechoma hederacea maahumala jordreva Juncus effusus röyhyvihvilä veketåg Lamium album valkopeippi vitplister Lathyrus pratensis niittynätkelmä gulvial Linaria vulgaris kannusruoho gulsporre, sporreblomma Lysimachia thyrsiflora terttualpi topplösa Lysimachia vulgaris ranta-alpi strandlysing Maianthemum bifolium oravanmarja ekorrbär Melica nutans nuokkuhelmikkä slokgräs, bergslok Milium effusum tesma hässlebrodd Mycelis muralis jänönsalaatti skogssallat Myosotis scorpioides luhtalemmikki förgätmigej Oxalis acetosella käenkaali harsyra 9
14 Paris quadrifolia sudenmarja trollbär, ormbär Picea abies kuusi gran Pinus sylvestris mänty tall Pinus peuce makedonianmänty makedonisk tall Plantago major piharatamo groblad Populus tremula haapa asp Potentilla erecta rätvänä blodrot Potentilla palustris kurjenjalka kråkklöver Prunus padus tuomi hägg Pyrola rotundifolia isotalvikki vitpyrola Ranunculus acris niittyleinikki smörblomma Ranunculus ficaria ssp. bulbilifer mukulaleinikki svalört Ribes sylvaticum pohjanherukka skogsvinbär Rubus idaeus vadelma hallon Rumex sp. hierakka skräppa Salix aurita virpapaju bindvide Salix caprea raita sälg Salix phylicifolia kiiltopaju grönvide Sambucus racemosa terttuselja druvfläder Scirpus sylvaticus korpikaisla skogssäv Scrophularia nodosa syyläjuuri flenört Silene dioica puna-ailakki rödblära, skogslyst Solanum dulcamara punakoiso besksöta Sorbus aucuparia ssp. aucuparia pihlaja rönn Stellaria holostea kevättähtimö buskstjärnblomma Tanacetum vulgare pietaryrtti renfana Taraxacum sp. voikukka maskros Trifolium pratense puna-apila rödklöver Trifolium repens valkoapila vitklöver Tussilago farfara leskenlehti hästhov Urtica dioica nokkonen brännässla accinium myrtillus mustikka blåbär eronica chamaedrys nurmitädyke teveronika eronica officinalis rohtotädyke ärenpris iburnum opulus koiranheisi olvon iola riviniana metsäorvokki skogsviol 10
15 Hagsluttningen Hakarinne Liikerak. at sp Etelätuulentie II Tennishalli Itätuulentie I Liikerakennus cken III III kenttä indgränden Tuulikuja Liikerak. Tennishalli Liikerak. II indängens skola II och daghem Tennis Tennis Kenttä kenttä Kenttä Sunnanvindsvägen Etelätuulentie Hagmarksvägen meters I, kaupunkisuunnittelukeskus 1 Kuvion numerointi Sunnanvindsvägen I, kaupunkisuunnittelukeskus Mittakaava 1:3 000 Luontotieto Keiron Oy/SP Tuuliniitty Luontolausunto Luontotieto Keiron Oy/SP
Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS
Aallokas Oy 26.6.2017 Y-tunnus 2678475-5 Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS 1. Menetelmät 1.1. Selvitetyt luontoarvot Luontoselvityksen tarkoitus oli löytää tutkimusalueelta luontokohteet,
SIIRTOLAPUUTARHAN LUONTOSELVITYS
SIIRTOLAPUUTARHAN LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2018 1. YLEISTÄ Tämän maastokatselmuksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö kartassa 1 kuvatulla alueella sellaisia luontoarvoja, että ne olisi
Suomen Luontotieto Oy. Kemin Pajusaaren laitosalueen luontoarvojen perusselvitys. Suomen Luontotieto Oy 18/2010 Jyrki Oja, Satu Oja
Kemin Pajusaaren laitosalueen luontoarvojen perusselvitys Kivitasku pesii sunnittelualueella 18/2010 Jyrki Oja, Satu Oja Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Tutkimusalue... 3 3. Aineisto ja menetelmät... 3 4.
Luontoselvitys Riihimäen Arolammen eteläisestä kehätievaihtoehdosta
Luontoselvitys Riihimäen Arolammen eteläisestä kehätievaihtoehdosta Timo Metsänen ja Evita Reitti Luontoselvitys Metsänen Myllypohjankatu 11 15300 Lahti 2 1 JOHDANTO... 3 2 MENETELMÄT... 3 3 ALUEEN YLEISKUVAUS...
Simpsiön Rytilammen ympäryskasvit Aili Tamminen
Simpsiön Rytilammen ympäryskasvit 22.7.2004 Aili Tamminen Kasvit on pyritty tunnistamaan ranta alueella kävellen, välillä piipahtaen vesirajan tuntumassa ja taas siirtyen kauemmas n. 10 15 metrin etäisyydelle
Metsäalan luonnonhoitotutkinnon tutkintovaatimukset 3 opintoviikkoa
Metsäalan luonnonhoitotutkinnon tutkintovaatimukset 3 opintoviikkoa Hyväksytty metsätalouden luontoryhmän kokouksessa 5.5.1998. Metsäalan luonnonhoitotutkinto (3 opintoviikkoa); Kohderyhmänä metsurit,
KASVISTOINVENTOINTIRAPORTTI SAAREN KARTANO. Mietoinen
KASVISTOINVENTOINTIRAPORTTI SAAREN KARTANO Mietoinen Tanja Aalto 1999 Tutkimuskohde Saaren kartano sijaitsee Mietoisten kunnassa, Saarisen kylässä peruskarttakoordinaattien X=6724 37 ja Y=54720 välillä
Luontoselvityksen lisäosa
Luontoselvityksen lisäosa Sodankylän asemakaavan laajennusalue, urheilupuisto. Teuvo Pääkkölä Airix Ympäristö Oy Sisällysluettelo Johdanto... 3 2. Uhanalaiset lajit ja perinnebiotoopit... 4 3. Luontotyypit...
KASVI-, HYÖNTEIS- JA ELÄINHAVAINNOT Leppävirta Anttila kalliomäkiniitty talon lähellä. Luonnonkasvit ja viljelykarkulaiset
KASVI-, HYÖNTEIS- JA ELÄINHAVAINNOT Leppävirta Anttila 6.7.2010 kalliomäkiniitty talon lähellä Luonnonkasvit ja viljelykarkulaiset alleviivatut lajit = huomionarvoisia lajeja Savossa VU = valtakunnallisesti
Hämeenlinnan Äikäälän luontoselvityksen täydennyksiä Metsärinne Stampi väli Heli Jutila
Hämeenlinnan Äikäälän luontoselvityksen täydennyksiä Metsärinne Stampi väli Heli Jutila Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja 20 2012 1 Kannen kuva: Puron varsi Äikäälän Stampin eteläpuolisen oja varren lehtoa
KASVISTOINVENTOINTI KOROISTENNIEMI. Turku, Koroinen
KASVISTOINVENTOINTI KOROISTENNIEMI Turku, Koroinen Tanja Aalto 1999 Tutkimuskohde Koroistenniemi sijaitsee Turun kaupungin itäosassa Koroisten kylässä peruskarttakoordinaattien X= 6706 90 ja Y= 571 05
Soltorpin luonnonsuojelualueen luontoselvitys
YMPÄRISTÖKESKUS Soltorpin luonnonsuojelualueen luontoselvitys 2010 VANTAAN KAUPUNKI Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Ympäristökeskus Pakkalankuja 5, 01500 Vantaa Tekijä: Jarmo Honkanen 3 Sisällysluettelo
Suomen Luontotieto Oy. Äänekosken Paadenlahden suunnittelualueen luontoarvojen. Suomen Luontotieto Oy 19/2010 Jyrki Oja, Satu Oja
Äänekosken Paadenlahden suunnittelualueen luontoarvojen perusselvitys Valkolehdokki on Luonnonsuojelulailla rauhoitettu Suomen Luontotieto Oy 19/2010 Jyrki Oja, Satu Oja Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Tutkimusalue...
LUONTOSELVITYS. Hausjärvi, Oitti: Niittylän alue. Henna Koskinen
LUONTOSELVITYS Hausjärvi, Oitti: Niittylän alue Henna Koskinen 25.5.2016 Johdanto Tämä luontoselvitys on laadittu tarkoituksenaan tuoda esiin alueelta mahdollisesti löytyvät luonnonsuojelulain, metsälain,
Vihdin kunta Enärannan eteläosan asemakaava N 144. Luontoselvitys
Vihdin kunta Enärannan eteläosan asemakaava N 144 Luontoselvitys Luontotieto Keiron Oy 24.11.2008 24.11.2008 Enäranta, luontoselvitys 1 (11) Sisältö 1 Johdanto... 2 2 Selvitysalueen sijainti ja yleiskuvaus...
Aliketolan tilan luontoarvoselvitys Kokemäki Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski
Aliketolan tilan luontoarvoselvitys Kokemäki 27.10.2015 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Yleistä selvitysalueesta... 3 2.1 Ranta-alue... 3 2.2 Piha-alue... 4
Seinäjoen kaupungin Nurmon kaupunginosakeskuksen Mäntypuiston luontokatselmus
Seinäjoen kaupungin Nurmon kaupunginosakeskuksen Mäntypuiston luontokatselmus Seinäjoen kaupungin Nurmon kaupunginosakeskuksen Mäntypuiston alueelle harkitaan kaavamuutosta. Alueen luontoarvojen selvittämiseksi
KASVISTOINVENTOINTIRAPORTTI MUIKUNVUORI. Kaarina, Ravattula
KASVISTOINVENTOINTIRAPORTTI MUIKUNVUORI Kaarina, Ravattula Tanja Aalto 1999 Tutkimuskohde Muikunvuoren tutkimuskohde sijaitsee Kaarinan pohjoisosissa Ravattulassa lähellä Turun rajaa peruskarttakoordinaattien
Vihdin kunta. Verisuon läjitysalue. Luontoselvitys
Vihdin kunta Verisuon läjitysalue Luontoselvitys Luontotieto Keiron Oy 4.9.2009 4.9.2009 Luontoselvitys 1 (10) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Tutkimusalueen sijainti ja yleiskuvaus... 2 3 Tutkimusmenetelmät...
Solvallan asemakaavan muutos Nuuksion luontokeskuksen tontti. Luontoselvitys
Solvallan asemakaavan muutos Nuuksion luontokeskuksen tontti Luontoselvitys Luontotieto Keiron Oy 10.10.2008 10.10.2008 Solvalla, luontoselvitys 1 (13) Sisältö 1 Johdanto... 2 2 Selvitysalueen sijainti
KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017
Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN
Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos
Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos LUONTOLAUSUNTO Johdanto Tämä lausunto koskee Espoon Rastaalassa sijaitsevia kiinteistöjä 49-60-230-5 ja 6, osoitteissa Veininmäki 6
Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista
Nurmijärvi 23.5.2018 Lausunto Mika Selin rakennuttamissuunnittelija mika.selin@nuorisosaatio.fi gsm 0400 416 695 NUORISOSÄÄTIÖ I NUORISOASUNTOJEN ISÄNNÖINTI OY Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista
Siirin ja Mykkäsen kasvillisuuskartoituksia kesällä 2011 Luonnos
Siirin ja Mykkäsen kasvillisuuskartoituksia kesällä 2011 Luonnos Heli Jutila Mykkäsen alue Kohteeseen tutustuttiin 17.9.2011. Mykkäsenvuoren (Jutila ym. 2000; kuvio 55; nyt 102) avokalliomäellä on mäntyvaltaista
PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010
PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net TYÖN TAUSTAA JA ALUEEN YLEISKUVAUSTA Selvityksen kohteena oleva lomakodin
Rantayleiskaavan muutoskohteet MARJONIEMI
Rantayleiskaavan muutoskohteet MARJONIEMI 892-405-1-123 Uurainen 2016 Mia Rahinantti Sisällys 1. Taustaa... 2 2. Maastoinventointi... 2 3. Vaikutusarviointi... 3 4. Kuvia kohteesta... 3 5. Kasvillisuusluettelo...
EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013
EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Luontoselvitys Työ: 26016 Turku, 02.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.fmcgroup.fi
Asemakaavamuutosalueen luontoselvitys Nokkalan koulun kohdalla
n a t a n s o y Kalimenkyläntie 212 90820 Kello Lassi Kalleinen gsm +358 407 592 277 lassi.kalleinen@gmail.com y= 1833650-6 Asemakaavamuutosalueen luontoselvitys Nokkalan koulun kohdalla Asemakaavamuutosalueen
Raaseporin kaupunki Pinjaisten luontoselvitys täydennys 2009
Raaseporin kaupunki Pinjaisten luontoselvitys täydennys 2009 Silvestris luontoselvitys oy 7.9.2009 Raaseporin kaupunki /Silvestris luontoselvitys oy: 2 (9) Sisältö 1. Yleistä...3 2. Alueiden kuvaukset
HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK
HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK Air-Ix Ympäristö Oy 13.10.2005 Sanna Tolonen Kettumäen asemakaavan 2. laajennus 2/6 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 3 2 MAISEMA 3 3 MAA-
Lohja, Hontinrinne Luontoselvitys 2018
Lohja, Hontinrinne Luontoselvitys 2018 Silvestris luontoselvitys oy Jorma Pennanen 6.6.2018 Silvestris luontoselvitys oy Hontinrinne luontoselvitys 2018 2 (9) Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja inventointimenetelmät...
EERIKKILÄN URHEILUOPISTON ALUEEN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS. 1. Tausta ja tavoitteet
1 EERIKKILÄN URHEILUOPISTON ALUEEN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 1. Tausta ja tavoitteet Eerikkilän urheiluopiston osayleiskaava-alueen luontoselvitys laadittiin kesällä 2008 ja se liittyy alueen tulevan
Vanhojen kanavaympäristöjen kasviston inventointi Kaakkois-Suomessa
Vanhojen kanavaympäristöjen kasviston inventointi Kaakkois-Suomessa Kutveleen kanava Kukonharjun kanava Käyhkään kanava Telataipaleen kanava 2003 FRANK HERING Helsingin yliopisto Aikuiskoulutuskeskus Kotkan
Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola )
Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu 635-417-3-28, Kataja 635-417-3-34 ja Ainola 935-417-3-26) Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net
MIEHIKKÄLÄ LUONTOSELVITYS MUURIKKALAN OSAYLEISKAAVAA VARTEN. 30.11. 2008 Jouko Sipari
MIEHIKKÄLÄ LUONTOSELVITYS MUURIKKALAN OSAYLEISKAAVAA VARTEN 30.11. 2008 Jouko Sipari 1 SISÄLTÖ 1. Johdanto... 2 2. Menetelmät... 2 3. Suunnittelualueen geomorfologia... 2 4. Suunnittelualueen nykyinen
LUONTOKARTOITUS Kartoituksen teki Kristiina Peltomaa luontokartoittaja (eat). Työ tehtiin elokuussa 2014
LUONTOKARTOITUS Kartoituksen teki Kristiina Peltomaa luontokartoittaja (eat). Työ tehtiin elokuussa 2014 Venesjärvi 3:145 Kuvio 1 Mustikkatyyppi (MT) Pääpuulajina tukkipuukokoinen mänty seassa kuusta.
Suomen Luontotieto Oy. Äänekosken Hirvaskankaan tiehankkeeseen liittyvä. Suomen Luontotieto Oy 12/2011 Jyrki Oja
Äänekosken Hirvaskankaan tiehankkeeseen liittyvä uhanalaisen putkilokasvilajiston selvitys 2011 Purolitukkaa kasvaa Kylmäpuron ylityskohdassa Suomen Luontotieto Oy 12/2011 Jyrki Oja Sisältö 1. Johdanto...
AVAUSKUVA (Jaakonvillakko Senecio jacobaea)
AVAUSKUVA (Jaakonvillakko Senecio jacobaea) Iivari Koukosen valokuvakasvio Yhteensä 52 kasvia. Kuvaukset tehty 29.7-5.8.2015 mammalan maisemissa Heinolan Lusissa, sekä Marjoniemen mökillä Kasvien tunnistamisessa
1. Yleistä. Hannu Tuomisto FM
ALAKYLÄN LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2018 1. Yleistä Tämän luontoinventoinnin tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin Alakylässä, kartassa 1 rajatulla alueella, sellaisia luontoarvoja,
Kalimenkyläntie 212. Liminka, Tupos, asemakaavoitettavan Ankkurilahden laajennusalueen luontoselvitys
n a t a n s o y Kalimenkyläntie 212 9 0 8 0 0 O U L U Liminka, Tupos, asemakaavoitettavan Ankkurilahden laajennusalueen luontoselvitys Liminka, Tupos, asemakaavoitettavan Ankkurilahden laajennusalueen
KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS
KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 17.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 3501 ja 14535 kevyen
KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...
TYÖNUMERO: E27125.00 KITTILÄN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS YLÄ-KITTILÄN NIITTY SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT
Håkansbölen kartanon työväenmäki Matti Liski ja Niina Alapeteri Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy PUUT 29.1.2008 LIITE 2 nro alue nro laji Suomalainen nimi halkaisija (cm) kuntoluokk a ikäluokka Muut
Luontokohteiden tarkistus
LAUKAAN KUNTA Luontokohteiden tarkistus Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29017 Raportti 1 (11) Pihlaja Tuomo Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Menetelmät... 1 3 Selvitysalueiden sijainti... 1
Natureship / Silvestris luontoselvitys oy: 1 (24) Kaupunkiniittyjen hoitosuunnitelmat Hamina, Salo, Vihti
Natureship / Silvestris luontoselvitys oy: 1 (24) PUTKILOKASVIEN LAJILUETTELOT (nimistö: Hämet-Ahti ym. 1998 ja 2005) Hamina, Pappilansaaren suojelualue... 2 Hamina, Pappilansaaren niitty... 5 Hamina,
Hill Side Golf Luontoselvitys 2009
Hill Side Golf Luontoselvitys 2009 Silvestris luontoselvitys oy 3.9.2009 Silvestris luontoselvitys oy Hill Side Golf luontoselvitys 2009 2 (8) Sisältö 1. Luontoselvitykset tavoite ja menetelmät...3 2.
KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS
KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 18.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 362 ja 3622 kevyen
Maininta Sijainti kuvissa viittaa luontoselvityksen Sipoon Talman osayleiskaava-alueen luontoselvitykset vuonna 2010 kuva-aineistoon.
Ote Faunatica Oy:n selvityksestä Sipoon Talman osayleiskaava-alueen luontoselvitykset vuonna 2010 Utdrag ur Faunatica Oy:s utredning Sibbo, Tallmo delgeneralplaneområdets naturinventeringar år 2010 Billagan
NEPENMÄEN KOULUN KAAVAMUUTOS
KAUPUNKIRAKENNEYKSIKKÖ Kaavoitus 9.7.2014 NEPENMÄEN KOULUN KAAVAMUUTOS PUISTOALUEIDEN YMPÄRISTÖSELVITYS REHEVÄÄ METSÄNREUNAA PYSÄKÖINTIALUEEN VIERESSÄ Vihersuunnittelu Heljä Tolvanen Joensuun kaupunki
MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI
MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI Pekka Routasuo 6.2.2012 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 2 3 SUUNNITTELUALUEEN
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos
RAPORTTI LIITE 3 20.10.2011 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos Luontoselvitys Sisältö 1 1 JOHDANTO 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA YLEISPIIRTEET 1 3 MENETELMÄT 1 3.1 Lähtötiedot
LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU
TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSALUEEN
KASVISTOINVENTOINTIRAPORTTI SIIRI I. Raisio
KASVISTOINVENTOINTIRAPORTTI SIIRI I Raisio Päivi Heino 2003 Tutkimuskohde Raision Siiri 1 sijaitsee Raision kaakkoisosassa peruskarttakoordinaattien X= 6707 40 ja Y= 565 45 välillä (pk- lehti 1043 09 Raisio
Esa Lammi & Pekka Routasuo SUVELAN URKUTEHTAAN ALUEEN LUONNONOLOT. Esa Lammi
Esa Lammi & Pekka Routasuo SUVELAN URKUTEHTAAN ALUEEN LUONNONOLOT Esa Lammi 8.9.2016 1 JOHDANTO Suvelan entisen urkutehtaan tontille laaditaan asumista täydentävä asemakaava. Alue on pieni ja yksityisomistuksessa,
Luontoselvitys Kemin kaupunki. Kiikelin retkeilyalueen kasvillisuuskartoitus. Karita Saravesi FT, biologi
Luontoselvitys 15.9.2016 Kemin kaupunki Kiikelin retkeilyalueen kasvillisuuskartoitus Karita Saravesi FT, biologi 040 5717215 1 Johdanto Kiikelin niemi sijaitsee Kemijoen suistoalueella ja rajatuu etelä-
Storörenin asemakaava 30.10.2008 1 STORÖRENIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTO
Storörenin asemakaava 30.10.2008 1 STORÖRENIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTO Storörenin asemakaava-alueen luonto 30.10.2008 2 1. YLEISKUVAUS 3 2. TULOKSET 3 2.1 Kasvillisuus 3 2.2 Linnusto 6 2.3 Lepakot 7 2.4
LUONTOSELVITYS SATAMONMÄKI-JÄNISKALLIO
LUONTOSELVITYS SATAMONMÄKI-JÄNISKALLIO SEINÄJOEN KAUPUNKI 2015 LUONTOSELVITYS 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungissa Satamonmäen ja Jäniskallion
SUOMALAISTEN LUONNONVARAISTEN KASVIEN ELINTARVIKEKÄYTTÖHISTORIATIETOJA (18.6.2014, viimeisin päivitys 21.1.2016)
SUOMALAISTEN LUONNONVARAISTEN KASVIEN ELINTARVIKEKÄYTTÖHISTORIATIETOJA (18.6.2014, viimeisin päivitys 21.1.2016) Tähän taulukkoon on koottu elintarvikekäytön kannalta tärkeimmät suomalaiset luonnonvaraiset
Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011
Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584
Suomen Luontotieto Oy. Gundbyn Västergårdin tilalla sijaitsevan metsäkohteen. Suomen Luontotieto Oy 2/2014 Jyrki Matikainen
Gundbyn Västergårdin tilalla sijaitsevan metsäkohteen luontotyyppitarkastelu 2013 Suomen Luontotieto Oy 2/2014 Jyrki Matikainen Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 3. Tulokset ja johtopäätös...
Heinijärvien elinympäristöselvitys
Heinijärvien elinympäristöselvitys Kuvioselosteet Kuvio 1. Lehto Kuviolla kahta on lehtotyyppiä. Ylempänä tuoretta runsasravinteista sinivuokko-käenkaalityyppiä (HeOT) ja alempana kosteaa keskiravinteista
Lentävänniemi eteläosan, asemakaava-alueen nro kasvistoarvoista
1 Lentävänniemi eteläosan, asemakaava-alueen nro. 8354 kasvistoarvoista Johdanto Selvitysalueen kasvillisuutta, kasvistoa ja avainbiotooppeja inventoitiin vuoden 2012 syyskesällä. Alueelta ei löydetty
KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483
KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 asemakaavan luontoselvitys Osa-alueet 478-483 Lotta Raunio Sisällys 1. Johdanto 1 2. Sijainti
Inkoon kirkonkylän Västerkullan ja Prästgårdenin alueen luontoselvitys luontotyypit ja pesivä linnusto
Inkoon kirkonkylän Västerkullan ja Prästgårdenin alueen luontotyypit ja pesivä linnusto 2/2 Sisällys. Johdanto...3 2. Alueen yleiskuvaus...3 3. Luontotyyppiselvitys...3 3. Luontotyyppiselvityksen menetelmät......3
Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos
Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti
Kasvisukkessio huuhtakaskialueilla Kolin kansallispuistossa
Salo, K. 2004. Kasvisukkessio huuhtakaskialueilla Kolin kansallispuistossa. Julkaisussa: Lovén, L. (ed.). 2004. Tutkittu ja tuntematon Koli. Kolin kansallispuiston tutkimusseminaari 24.-25.4.2002. Metsäntutkimuslaitoksen
NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018
Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN
KASVISTOINVENTOINTIRAPORTTI UNTAMALA. Laitila
KASVISTOINVENTOINTIRAPORTTI UNTAMALA Laitila Tanja Aalto 1999 Tutkimuskohde Tutkimuskohde sijaitsee Untamalan kylässä Laitilassa peruskarttakoordinaattien X= 6755 13-14 ja Y= 534 77-535 08 välillä (pk-lehti
Espoon kaupunkisuunnittelukeskus, Marie Nyman Puolarinalho (430914) asemakaavan muutos
Espoon kaupunkisuunnittelukeskus, Marie Nyman Puolarinalho (430914) asemakaavan muutos LUONTOLAUSUNTO Johdanto Tämä lausunto koskee Espoon Nöykkiössä sijaitsevaa Puolarinalhon aluetta. Toimeksiannon luontolausunnosta
Retinranta Nallikarissa
KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Retinranta Nallikarissa Sijainti: Retinrannan luontopiste on Nallikarista Toppilansaareen merenrannan tuntumassa johtavan pyörätien varressa. Sinne löytää helpoiten Nallikarinranta-nimisen
RAJAKYLÄN TALVIKKIPUISTON LUONTOSELVITYS
RAJAKYLÄN TALVIKKIPUISTON LUONTOSELVITYS 9.10.2018 Sisältö 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 2 LUONTOSELVITYS... 4 3 SUOSITUKSET JATKOSUUNNITTELULLE... 6 Kansikuva: Kalleinen, 2018. Hieskoivun ympärille
Liitteet: Liitekartta nro 1: Lehmihaantien määräalueen luontotyypit
Johdanto Liito- Sisällys 1 3 Liito- liito-!"#$%& %(!$ %!&' 2 3 2.1 Yleistä 3 2.2 3 *+,"!-./01!(%##))"!"# 2.3 3 3 Kasvillisuus- ja 4 3.1 Kasvillisuus- ja luontot##))"!"#$ & %!&' luontotyypi2(3%!" 7:140!2"
TURUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMISTO EHOOTETTUJEN LUONNONSUOJELUALUEIDEN ELOLLISEN LUONNON PERUSSELVITVKSET OSA III PÄHKINÄINEN JULKAISU 4/86
TURUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMISTO EHOOTETTUJEN LUONNONSUOJELUALUEIDEN ELOLLISEN LUONNON PERUSSELVITVKSET OSA III PÄHKINÄINEN JULKAISU 4/86 PÄHKINÄISTEN EHDOTETUN LUONNONSUOJELUALUEEN ELOLLISEN LUONNON
RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017
TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita
Suomen Luontotieto Oy. Naantalin Suovuoren asemakaava-alueen luontoarvojen perusselvitys 2009. Suomen Luontotieto Oy 26/2009 Jyrki Oja, Satu Oja
Naantalin Suovuoren asemakaava-alueen luontoarvojen perusselvitys 2009 Yleiskuva alueelta Suomen Luontotieto Oy 26/2009 Jyrki Oja, Satu Oja Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 3. Tutkimusalue...
ETELÄPUISTON JA YMPÄRISTÖN PUUSTOSELVITYS
1 ( 13) ETELÄPUISTON JA YMPÄRISTÖN PUUSTOSELVITYS ETELÄPUISTO Eteläpuiston puustossa merkittävimpiä ovat vanhat, isot koivut, Suomen paksuimmat mongolianvaahterat Acer subsp. ginnala, lehtikuuset Larix
Rauman kaupungin. Fere-Centerin, Papinpellon, Jussoilan, Unajantien ja Nikulanmäen. asemakaava-alueiden. luontoselvitys
Rauman kaupungin Fere-Centerin, Papinpellon, Jussoilan, Unajantien ja Nikulanmäen asemakaava-alueiden luontoselvitys 2006 2 1. JOHDANTO Luontoselvitykset on tehty Rauman kaupungin kaavoitusosaston toimeksiantona
Liite 1: Pornaistenniemen tervaleppälehdon luontoarvot ja käyttö
Liite 1: Pornaistenniemen tervaleppälehdon luontoarvot ja käyttö Luontoarvot Pornaistenniemi on Viikinrannassa, Vanhankaupunginkosken ja Viikin- Vanhankaupunginlahden suojelualueen välissä sijaitseva rehevä
KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS
KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 2019 Kinkomaa AK 2019 1 (8) Sisältö 1 Tehtävän sisältö ja selvitysalue... 2 2 Selvitysalueen kuvaus ja menetelmät... 2 3 Tulokset ja karttarajaukset... 4 4 Johtopäätökset
SAUVON MARJANIEMEN LUONTOSELVITYS
SAUVON MARJANIEMEN LUONTOSELVITYS Luonto- ja ympäristötutkimus Envibio Oy 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. MENETELMÄT... 3 2.1 KASVILLISUUS- JA LUONTOTYYPPIKARTOITUS... 3 2.2 LIITO-ORAVAKARTOITUS... 4 2.3
LIITE 10, Luontoselvitys I, Tervajoki, Ympäristöselvitys, Turnstone Nature, 2005
LIITE 10, Luontoselvitys I, Tervajoki, Ympäristöselvitys, Turnstone Nature, 2005 S I S Ä L L Y S Johdanto... 3 Työn suoritus sekä tutkimusmenetelmät... 3 Alueen yleispiirteet ja maisemakuva... 4 Maa- ja
Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi. Luontoselvitys
Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi Luontoselvitys Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi Luontoselvitys 1. Tausta Myllyniemen suunnittelutyön
RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
HANKO TJÄRUHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 18.8.2014. Korjattu27.3.2015 Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520 Helsinki p. 09-1481943, 0400-425390 sähköp: phartikainen@kolumbus.fi
KOSKENKORVAN OSAYLEISKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS
KOSKENKORVAN OSAYLEISKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS Turkka Korvenpää Luonto- ja ympäristötutkimus Envibio Oy 1 SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2 2. LUONNONMAANTIETEELLISET JA MAISEMALLISET PIIRTEET 2 3. LUONNONSUOJELULAIN
Suomen Luontotieto Oy NOUSIAISTEN KAITARAISTEN YRITYSALUEEN LUONTOARVOJEN PERUSSELVITYS. Suomen Luontotieto Oy 32/2007 Jyrki Oja, Satu Oja
NOUSIAISTEN KAITARAISTEN YRITYSALUEEN LUONTOARVOJEN PERUSSELVITYS Suomen Luontotieto Oy 32/2007 Jyrki Oja, Satu Oja Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 3. Tutkimusalue... 3 4. Tulokset...
KASVISTOINVENTOINTIRAPORTTI LAITILA SAVEMÄKI
KASVISTOINVENTOINTIRAPORTTI LAITILA SAVEMÄKI Turussa 30.8.1999 Tanja Aalto Tutkimuskohde Savemäki sijaitsee Soukaisten kylässä Laitilan kunnassa peruskarttakoordinaattien X=675637 ja Y=153741 välillä (pk-lehti
Hämeenlinnan Halminlahden tilojen RN:o 2:56 ja 2:76 luontoselvitys
2015 Hämeenlinnan Halminlahden tilojen RN:o 2:56 ja 2:76 luontoselvitys Petri Parkko 18.9.2015 1 1. Taustoja Ympäristönsuunnittelu Oy on kaavoittamassa Hämeenlinnan (Hauho) Pyhäjärven Halminlahden tilalle
Espoo Piispankallio Piispanristi 2, kortteli 22315
Espoo Piispankallio Piispanristi 2, kortteli 22315 Liito-oravalausunnon päivitys Luontotieto Keiron Oy 30.3.2017 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Kartoitustulokset ja alueen kuvaus... 3 3 Johtopäätös
SUOMALAISTEN LUONNONVARAISTEN KASVIEN ELINTARVIKEKÄYTTÖHISTORIATIETOJA (18.6.2014, päivitetty 22.6.2015)
SUOMALAISTEN LUONNONVARAISTEN KASVIEN ELINTARVIKEKÄYTTÖHISTORIATIETOJA (18.6.2014, päivitetty 22.6.2015) Tähän taulukkoon on koottu elintarvikekäytön kannalta tärkeimmät suomalaiset luonnonvaraiset kasvit
KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS
KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Riihivainiolle on käynnistynyt asemakaavan laajennus, jonka pohjaksi on
Virrat. Keituri-Vihriälän alueen luontoselvitys
Virrat Keituri-Vihriälän alueen luontoselvitys Teppo Häyhä 25.0.202 Sisällys JOHDANTO... 2 2 SUUNNITTELUALUE... 2 2. Kallio- ja maaperä... 2 2.2 Maankäyttö... 2 2.3 Vesistöt... 3 2.4 Metsät ja suot...
Hämeenlinnan Sampo III asemakaava-alueen luonto- ja ympäristöselvitys
Hämeenlinnan Sampo III asemakaava-alueen luonto- ja ympäristöselvitys Heli Jutila Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja 11 1 Kuva: Rosmariinipaju (Salix rosmariinifolia) Sampo III:n metsässä. Kannen kuva: Heinä-
NUIJAMAAN UUDEN TULLI- JA RAJA-ASEMAN LUONTOSELVITYS
NUIJAMAAN UUDEN TULLI- JA RAJA-ASEMAN LUONTOSELVITYS LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/YMPÄRISTÖTOIMI Ympäristötarkastaja vs Raija Aura 8.6.2001 1. YLEISTÄ Suunnittelualue on valtaosin tasaista, rehevää pelto- ja
1. Kohteiden sijainti ja kuvaus
LIITE HAKEMUKSEEN PERINNEBIOTOOPIN HOITO Hakija: Matti Meikäläinen Osoite: Mustialantie 1055, 31310 Mustiala Puhelin: Tila: Mustialan opetusmaatila Tilatunnus: xxxxxxxxx Kunta: Tammela Kohteet: Mustialan
SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS
SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 15.12.2008 SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET...
Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009
Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Asemanjatke, Vääräsaari, Nätkin teollisuusalue ja Nojanmaan tontti 17 Petri Parkko 8.7.2009 Sisällys
Nummelan eteläosien osayleiskaava 1A:n Täydentävät kasvillisuusselvitykset 2007 Rytömäki, Syrjämäki, Alhonpää ja Järvenpäänmäki
Nummelan eteläosien osayleiskaava 1A:n Täydentävät kasvillisuusselvitykset 2007 Rytömäki, Syrjämäki, Alhonpää ja Järvenpäänmäki Espoo 2007 Nummelan täydentävät kasvillisuusselvitykset 2007 1 Sisällysluettelo
Suomen Luontotieto Oy. Säkylän Haapsaaren suunnittelualueen luontoarvojen perusselvitys 2012. Suomen Luontotieto Oy 2/2013 Jyrki Matikainen
Säkylän Haapsaaren suunnittelualueen luontoarvojen perusselvitys 2012 Suomen Luontotieto Oy 2/2013 Jyrki Matikainen Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 3. Tutkimusalue... 4 4. Tulokset...
HENNALAN VANHAN KA- SARMIALUEEN KASVILLISUUS- JA LUONTOTYYPPISELVITYS
Vastaanottaja Lahden kaupunki Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 2.11.2015 Viite 1510020078 HENNALAN VANHAN KA- SARMIALUEEN KASVILLISUUS- JA LUONTOTYYPPISELVITYS Päivämäärä 2.11.2015 Laatija Tarkastaja
Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys
Hollolan kunta Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys 6.8.2007 Viite 82116099-02 Tarkistanut Tarja Ojala Kirjoittanut Kaisa Torri Ramboll Terveystie 2 FI-15870 Hollola Finland Puhelin: