PIXIN SANOMANVÄLITYSPALVELU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PIXIN SANOMANVÄLITYSPALVELU"

Transkriptio

1 PIXIN SANOMANVÄLITYSPALVELU Apixin sanomanvälityspalvelu (jäljempänä Palvelu ) on verkon välityksellä käytettävä ratkaisu erilaisten liiketoimintasanomien (kuten tilausten ja laskujen) sähköistä käsittelyä varten. 1 Palvelun yleiset toimintaperiaatteet Palvelun avulla voidaan lähettää sanomia yrityksille ja kuluttajille ja vastaanottaa sanomia yrityksiltä. Lähtevät sanomat pyritään toimittamaan vastaanottajille ensisijaisesti sähköisessä muodossa. Mikäli sanomien sähköinen toimittaminen ei ole mahdollista toimitetaan ne paperikirjeenä. Palvelun käyttäjille perustetaan sanomanvälitystä palveleva asiakasprofiili. Asiakasprofiilin tietoja hyödynnetään Apix verkon sisäisen liikenteen lisäksi siten, että sen tietoja välitetään eteenpäin Apixin yhdysliikennekumppaneille ja eräisiin hakemistopalveluihin. Tietoja välitetään yhdysliikennekäytävien ja hakemistopalveluiden toimivuuden vaatimalla tavalla. Tämän palvelukuvauksen tekohetkellä Apixin yhdysliikennekumppaneita ovat (ajantasainen lista Apixin yhdysliikennekumppaneista löytyy osoitteesta Basware Oyj Enfo Oyj Handelsbanken Itella Information Oy Liaison Technologies Oy Logica Suomi Oy Maventa Oy Nordea OP-Pohjola-ryhmä Paikallisosuuspankit

2 Sampo Pankki Oyj Strålfors Oy Säästöpankit, Aktia Säästöpankki Oyj Tapiola Pankki TeliaSonera Finland Oyj Tieto Oyj Ålandsbanken Netposti Palvelun käyttämiä hakemistopalveluja ovat tämän palvelukuvauksen tekohetkellä (ajantasainen lista palvelun käyttämistä hakemistopalveluista löytyy osoitteesta Tieken ja Verkkolaskufoorumin ylläpitämää verkkolaskuosoitteistoa sekä Suomen Postin Netposti-palvelun vastaanottajille suunnattu lähettäjärekisteriä. 2 Sanomien lähettämiseen liittyviä ominaisuuksia 2.1 Automaattireititys Palvelu käyttää lähteviin laskuihin ns. automaattireititystä, jolla pyritään löytämään laskun vastaanottajalle julkisista ja Apixin omista rekistereistä käytössä oleva verkkolaskuosoite. Verkkolaskuosoitetta haetaan rekisteristä seuraavilla tiedoilla (tässä järjestyksessä): Verkkolaskuosoite OVT-tunnus Y-tunnus Yrityksen nimi Automaattireititys voidaan haluttaessa ohittaa. 2.2 Automaattinen ohjaus kirjeeksi virhetilanteissa

3 Kaikkien lähetettyjen laskujen verkkolaskuosoitteet verifioidaan toimiviksi ennen lähetystä ja jos osoite todetaan toimimattomaksi tai sitä ei pystytä varmistamaan lähetetään lasku automaattisesti paperikirjeenä. Mikäli verkkolaskuna lähetetty lasku palautuu vastaanottajalta takaisin esim. käytöstä poistetun verkkolaskuosoitteen vuoksi, lähetetään lasku automaattisesti paperikirjeenä vastaanottajalle. Tällaisessa tilanteessa paperikirjeen toimituskulut maksaa Apix. 2.3 Duplikaattitarkistus Palvelussa on vakiona ominaisuus, joka tarkistaa kuluneen viikonaikana lähetettyjen laskujen laskunumerot ja estää laskujen lähettämisen samalla numerolla useammin kuin kerran. Ominaisuuden voi aktivoida ja ottaa pois käytöstä Palvelunhallinta-verkkosovelluksessa. 2.4 Laskujen visualisointi (laskun kuva) verkkolaskuissa Verkkolaskujen mukana toimitetaan aina laskun alkuperäinen visualisointi. Visualisointina käytetään pääsääntöisesti laskutussovelluksen muodostamaa pdf-tiedostoa, jonka ulkoasu on sama kuin suoraan laskutussovelluksesta tulostettaessa. 2.5 Laskun liitteet verkkolaskuissa Verkkolaskujen ohessa voidaan lähettää liitteitä. Liitteet lisätään laskulle joko suoraan ohjelmistossa tai erillisen liitteiden lisäämiseen tarkoitetun verkkosovelluksen avulla. Liitteet toimitetaan vastaanottajalle vastaanottotavasta rippuen joko suoraan verkkolaskun mukana tai viittauksena Palvelun liitevarastoon. 2.6 Laskun kopio tilitoimistolle Palvelussa on maksullinen lisäominaisuus, jolla laskun lähetyksen yhteydessä laskusta toimitetaan täydellinen kopio verkkolaskuna määriteltyyn sähköpostiosoitteeseen. 2.7 Laskun tietosisällön tarkistus

4 Kaikki Palveluun lähetetyt laskuaineistot tarkistetaan ja mahdollisista puutteista tai virheistä annetaan lähetyksen yhteydessä ilmoitus. Tarkistuksessa suoritetaan lähetetylle laskulle rakenteen tarkistus, tietosisällön tarkistus ja tarkistetaan rivi ja loppusummien yhteneväisyys. 2.8 Laskuliikenteen seuraaminen Palveluun lähetetyistä laskuista kirjataan seurantajärjestelmään lähetysaika, toimitustapa, laskun numero ja kustannus. Näitä tietoja voi selailla palvelun hallinnassa Tapahtumahistoria-toiminnolla. 2.9 Verkkolaskun toimitusaika Verkkolaskuna toimitettavat laskut siirretään välittömästi välitysketjussa seuraavalle toimijalle. Välitysketju ja sen toimijat ovat riippuvaisia vastaanottajan käyttämästä palvelusta. Verkkolaskujen toimitusaika on välitysketjusta riippuen 15 min - 2 päivää Lasku paperikirjeenä Palvelulla voidaan lähettää laskuja myös paperikirjeenä vastaanottajille. Kirje toimitetaan joko ECONOMY tai PRIORITY kirjeenä lähettäjän valitseman palvelutason mukaisesti. Palvelutasoa voi vaihtaa lähetysten välissä. Lasku toimitetaan Palvelusta tulostus- ja postituspalveluun laskutussovelluksen tuottamana kuvana, johon on lisätty kansisivu, jossa on lähettäjän postiosoite ja vastaanottajan postiosoite. Paperilaskut tulostetaan mustavalkoisina kaksiopuoleisina kirjeinä. Apix voi käyttää kansisivua verkkolaskutusta edistävään tiedottamiseen ja markkinointiin. Laskut lähetetään valkoisessa ikkunallisessa kirjekuoressa. Laskun perillemenoaika on riippuvainen käytetystä kirjeluokasta. Vakiona laskut lähetetään ECONOMY- kirjeenä, jolloin toimitusaika on 3-4

5 arkipäivää. Halutessaan lähettäjä voi aktivoida PRIORITY- kirjeen, jolloin toimitusaika 2-3 arkipäivää. 3 Sanomien vastaanottamiseen liittyviä ominaisuuksia 3.1 Ikuinen käyttöosoite Palvelun käyttäjille perustetaan sähköiseen sanomanvälitykseen tarkoitettu etag-osoite, jota voidaan käyttää osana yrityksen normaalia postiosoitetta. etag-osoitteella voidaan automaattisesti ohjata saapuvat laskuaineistot paperipostin sijasta sähköisiin kanaviin. 3.2 Saapuvien laskujen visualisointi (laskun kuva) verkkolaskuissa Saapuvien verkkolaskujen mukana toimitetaan aina laskuille lähettäjien tuottamat laskujen visualisoinnit (tyypillisesti pdf-muotoiset). Mikäli saapuvan laskun mukana ei ole sen visualisointia luo Palvelu laskun rakenteisia tietoja hyväksi käyttäen laskun tarkistusta ja hyväksymistä helpottavan visualisoinnin. 3.3 Saapuvien laskujen liitteet verkkolaskuissa Saapuvissa verkkolaskuissa voi olla liitteitä ja liitteet toimitetaan laskuaineiston yhteydessä. Liitteitä voidaan käsitellä tarvittaessa myös Palveluun tarkoitusta varten suunnitellussa erillisessä verkkosovelluksessa. 3.4 Saapuvien laskujen kopio tilitoimistolle Saapuvista laskuista voidaan toimittaa tarvittaessa kopiot tilitoimistolle (tai muulle kolmannelle osapuolelle). 3.5 Saapuvien verkkolaskujen tietosisällön tarkistus Kaikki palveluun vastaanotetut verkkolaskut tarkistetaan ja mahdollisista puutteista tai virheistä annetaan niiden lähettäjille palautetta. 3.6 Saapuvan laskuliikenteen seuraaminen

6 Palveluun saapuneista laskuista kirjataan seurantajärjestelmään saapumisaika, laskun päiväys, eräpäivä, summa, maksun tilanne ja siirron tilanne. Näitä tietoja voi selailla tarkoitusta varten suunnitellulla verkkosovelluksella. 3.7 Paperikirjeenä saapuneiden laskujen skannauspalvelu Palveluun sisältyy skannauspalvelu, jonne toimitetut laskut skannataan ja muunnetaan verkkolaskuiksi. Palvelusssa saapuneet laskut käsitellään (kuorien avaaminen, laskujen skannaus, laskun otsikkotietojen tallennus ja validointi, sekä pdf-kuvan muodostus) ja niiden tiedoista toimitetaan rakenteisessa muodossa: toimittajan nimi pankkitilitieto (IBAN ja BIC) laskun numero tilaajan viite (mikäli mainitaan laskulla) laskun päivämäärä arvopäivä maksuehto (mikäli mainitaan laskulla) eräpäivä verokanta valuutta viitenumero (mikäli mainitaan laskulla) veroton summa veron osuus verollinen summa yksi laskun summarivi Käsiteltyjen laskujen alkuperäiset paperiversiot tuhotaan kuukausi laskun käsittelyn jälkeen. Palveluun lähetetty muu kuin laskuposti tuhotaan. 3.8 Saapuvien laskujen käsittelyjärjestelmä Palveluun kuuluu erillinen verkkosovellus, jolla voi hallinnoida vastaanotettuja laskuja. Sovelluksen ominaisuuksiin kuuluu mm. laskujen

7 kierrätysjärjestelmä, joka mahdollistaa saapuneiden laskujen kierrättämisen, kommentoinnin ja lisäliitteiden lisäämisen laskulle.

Palvelukuvaus. Apix Lähetä-palvelu. Apix Vastaanota-palvelu. Apix Arkistoi-palvelu

Palvelukuvaus. Apix Lähetä-palvelu. Apix Vastaanota-palvelu. Apix Arkistoi-palvelu Palvelukuvaus Apix Lähetä-palvelu Apix Vastaanota-palvelu Apix Arkistoi-palvelu 16.3.2015 Palvelukuvaus 2 (13) Sisällysluettelo 1 Apix palveluympäristö... 4 1.1 Asiakastuki... 4 2 Apix Asiakasliittynä...

Lisätiedot

Netvisor laskutusliittymä

Netvisor laskutusliittymä Päiväys: 9.4.2015 Laatinut: Riitta Kemppainen Sisällysluettelo 1 ValueFrameen tehtävät määritykset... 3 1.1 Yleiset ValueFrame-määritykset... 3 1.2 Operaattoritunnukset... 3 1.3 ALV koodit... 3 1.4 Asiakkaiden

Lisätiedot

Sähköisten aineistojen välityspalvelu (Liite 2)

Sähköisten aineistojen välityspalvelu (Liite 2) Sähköisten aineistojen välityspalvelu (Liite 2) 1. Nykytila...2 1.1 Ostolaskut...2 1.2 Myyntilaskut (tulostuspalvelu)...2 1.3 Palkkalaskelmat (tulostuspalvelu)...2 2. Tavoitetila...2 2.1 Sähköisten ostolaskujen

Lisätiedot

Netvisor laskutusliittymä

Netvisor laskutusliittymä Päiväys: 9.4.2015 Laatinut: Riitta Kemppainen Sisällysluettelo 1 ValueFrameen tehtävät määritykset... 3 1.1 1.2 1.3 1.4 1.5 2 Laskujen lähetys... 6 2.1 2.2 2.3 3 Yleiset ValueFrame-määritykset... 3 Operaattoritunnukset...

Lisätiedot

1 Ostolaskupalvelu...2

1 Ostolaskupalvelu...2 Palvelukuvaus Luottamuksellinen 1 (6) 7.8.2014 Heeros Pääkäyttäjäpalvelun palvelukuvaus SISÄLLYSLUETTELO 1 Ostolaskupalvelu...2 1.1 Yleiskuvaus... 2 1.2 Paperilaskujen vastaanotto ja skannaus... 2 1.3

Lisätiedot

1 Ostolaskupalvelu... 2

1 Ostolaskupalvelu... 2 Palvelukuvaus Luottamuksellinen 1 (7) 01.01.2017 Heeros Pääkäyttäjäpalvelun palvelukuvaus SISÄLLYSLUETTELO 1 Ostolaskupalvelu... 2 1.1 Yleiskuvaus... 2 1.2 Paperilaskujen vastaanotto ja skannaus... 2 1.3

Lisätiedot

ValueFrame Laskuhotelli

ValueFrame Laskuhotelli ValueFrame Laskuhotelli ValueFramen käyttäjäpäivät 30.11.2010 Harri Kanerva, ValueFrame Oy Esityksen sisältö 1 2 3 4 5 ValueFrame Laskuhotelli - taustaa Laskuhotelli-palvelun käyttöönotto Laskuhotelli-palvelun

Lisätiedot

verkkolasku.fi 2.1.2011

verkkolasku.fi 2.1.2011 palveluna Notebeat Entrepreneur -ohjelmalla hoidat kaikki yrityksesi myynti- ja ostolaskut sähköisesti selainkäyttöliittymässä, sekä siirrät ne kätevästi tilitoimistoon. Säästät heti käyttöönotosta alkaen

Lisätiedot

Visma Econet Pro Factoring laskutus Finvoice muodossa

Visma Econet Pro Factoring laskutus Finvoice muodossa Visma Econet Pro Factoring laskutus Finvoice muodossa Oppaan päiväys: 27.4.2012. Asiakasneuvonta: Helpdesk: kirjautuminen Visma Econet infolinen tai osoitteen www.visma.fi kautta Visma Econet Pro: 0600-39-7261

Lisätiedot

Netvisor laskutusliittymä

Netvisor laskutusliittymä Päiväys: 20.4.2017 Laatinut: Riitta Kemppainen Sisällysluettelo 1 ValueFrameen tehtävät määritykset... 3 1.1 Yleiset ValueFrame-määritykset... 3 1.2 Operaattoritunnukset... 3 1.3 ALV koodit... 3 1.4 Asiakkaiden

Lisätiedot

Apix Vastaanota-palvelun lisäominaisuus. Vastaanota+ Pikaohje. 24.09.2015 Versio 2.0 DRAFT

Apix Vastaanota-palvelun lisäominaisuus. Vastaanota+ Pikaohje. 24.09.2015 Versio 2.0 DRAFT Apix Vastaanota-palvelun lisäominaisuus Vastaanota+ Pikaohje 24.09.2015 Versio 2.0 DRAFT 1 Sisältö Yleistä... 2 Käyttäjät... 3 Näkymät... 3 Kirjautumisnäkymä... 4 'Etusivu -näkymä... 5 Ikonien selitykset...

Lisätiedot

Toimittajaohje. Opas verkkolaskujen lähetykseen Tammikuu Toimittajat noudattavat toimittajaohjetta.

Toimittajaohje. Opas verkkolaskujen lähetykseen Tammikuu Toimittajat noudattavat toimittajaohjetta. Toimittajaohje Opas verkkolaskujen lähetykseen Tammikuu 2018 Toimittajat noudattavat toimittajaohjetta. Skanska tehostaa toimintoja ja automatisoi laskujen käsittelyä. Laskut maksetaan ajallaan, säästetään

Lisätiedot

Tutkimus verkkolaskutuksesta, automaatiosta ja tietojen välityksestä toimittajaverkostossa. Ajankohta helmikuu 2010

Tutkimus verkkolaskutuksesta, automaatiosta ja tietojen välityksestä toimittajaverkostossa. Ajankohta helmikuu 2010 Tutkimus verkkolaskutuksesta, automaatiosta ja tietojen välityksestä toimittajaverkostossa Ajankohta helmikuu 2010 Seurantakysely verkkolaskutuksesta ja tietojen välityksestä toimittajaverkostossa 41 Yli

Lisätiedot

Mikä ihmeen e-lasku? E-laskutietoa yritysten käyttöön

Mikä ihmeen e-lasku? E-laskutietoa yritysten käyttöön Mikä ihmeen e-lasku? E-laskutietoa yritysten käyttöön Mikä e-lasku on? Hei olen Bill Virtanen, e-laskuasiantuntija. Tutustutaan yhdessä e-laskuun tositarkoituksella! E-lasku on kuluttajille tarjottava

Lisätiedot

TOIMITTAJAOHJE OPAS PDF-LASKUJEN LÄHETYKSEEN

TOIMITTAJAOHJE OPAS PDF-LASKUJEN LÄHETYKSEEN TOIITTAJAOHJE OPAS PDF-LASKUJEN LÄHETYKSEEN ARRASKUU 2018 Toimittajat noudattavat toimittajaohjetta. DB Schenker tehostaa toimintoja ja automatisoi laskujen käsittelyä. Laskut maksetaan ajallaan, säästetään

Lisätiedot

Kuluttajaverkkolaskutus ja esilläpitopalvelu Suomessa

Kuluttajaverkkolaskutus ja esilläpitopalvelu Suomessa Kuluttajaverkkolaskutus ja esilläpitopalvelu Suomessa Palvelun kuvaus sivu 1/7 Tiedon asiakirjat: tekijänoikeudet Tämän asiakirjan sisältöä tai mitään sen osaa ei saa jäljentää yrityksenne ulkopuolella

Lisätiedot

SIIRTYMINEN KULUTTAJA E-LASKUTUKSEEN

SIIRTYMINEN KULUTTAJA E-LASKUTUKSEEN SIIRTYMINEN KULUTTAJA E-LASKUTUKSEEN tietoaika.fi Domus-ohjelmiston uusi sähköinen kuluttajalaskutus-ominaisuus sisältää e-laskutuksen sekä suoramaksuominaisuudet. Kuluttaja e-laskutuksella ja suoramaksulla

Lisätiedot

LASKU. Rantatie 15A Hämeenlinna Laskun päiväys: Viivästyskorko: %

LASKU. Rantatie 15A Hämeenlinna Laskun päiväys: Viivästyskorko: % Tuontilinja CTF Oy LASKU Rantatie 15A 13300 Hämeenlinna Laskun päiväys: Viivästyskorko: 12.4.2018 8 % Laskunumero: Asiakkaan Y-tunnus: Tilitoimisto MTL Accounting 181 1663876-2 Sivenojantie 89 Maksuehto:

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Lähettäjän perustiedot

1 Yleistä. 2 Lähettäjän perustiedot 2 Sisällys 1 Yleistä... 3 2 Lähettäjän perustiedot... 3 3 Palkansaajat Henkilön perustiedot... 5 4 Palkkalaskelmien lähetys... 6 5 Lähetetyn palkkalaskelman tarkistus... 8 6 Visma Verkkopalkan löytyminen

Lisätiedot

IBAN-tilinumeroiden laskenta ja tarkistus. Palvelukuvaus

IBAN-tilinumeroiden laskenta ja tarkistus. Palvelukuvaus IBAN-tilinumeroiden laskenta ja tarkistus Palvelukuvaus Sisällys 1 Palvelun toiminta... 3 2 IBAN tilinumeroiden laskenta ja tarkistus Suomen tileillä... 3 IBAN-tilinueroiden laskenta ja tarkistusta tarjotaan

Lisätiedot

Baswaren verkkolaskuratkaisut PK-yritykselle. Mikael Ylijoki VP, Network Services Product Management

Baswaren verkkolaskuratkaisut PK-yritykselle. Mikael Ylijoki VP, Network Services Product Management Baswaren verkkolaskuratkaisut PK-yritykselle Mikael Ylijoki VP, Network Services Product Management Mikä on verkkolasku? Verkkolasku on lasku, joka: Lähetetään ja/tai vastaanotetaan sähköisesti Sisältää

Lisätiedot

Lpr kaupunkikonserni haluaa vastaanottaa verkkolaskuja. Saimaan talous ja tieto Oy Sirpa Ojansuu Palvelupäällikkö, ostolaskut

Lpr kaupunkikonserni haluaa vastaanottaa verkkolaskuja. Saimaan talous ja tieto Oy Sirpa Ojansuu Palvelupäällikkö, ostolaskut Lpr kaupunkikonserni haluaa vastaanottaa verkkolaskuja Saimaan talous ja tieto Oy Sirpa Ojansuu Palvelupäällikkö, ostolaskut o Oma esittely; Sirpa Ojansuu V.2000 Lpr kaupunki; ostoreskontran pääkäyttäjä

Lisätiedot

Procountor laskutusliittymä

Procountor laskutusliittymä Päiväys: 25.3.2015 Laatinut: Riitta Kemppainen Tarkastanut: Matti Immonen Sisällysluettelo 1 Liittymän käyttötarkoitus... 3 1.1 Liittymän käyttötarkoitus... 3 1.2 Liittymän toimintaperiaate... 3 2 Liittymän

Lisätiedot

E-laskupalvelun sopimusehdot yritysasiakkaille

E-laskupalvelun sopimusehdot yritysasiakkaille E-laskupalvelun sopimusehdot yritysasiakkaille Voimassa 5.9.2013 Alla olevia sopimusehtoja sovelletaan Pankin ja Asiakkaan välillä e-laskujen käsittelyssä koskien asiakkaan lähettämiä ja/tai vastaanottamia

Lisätiedot

Missä mennään ja mitä on tulossa

Missä mennään ja mitä on tulossa Verkkolaskutus: Missä mennään ja mitä on tulossa Tampereen kaupunki 1 Tampereen kaupunki: verkkolaskutus käyttöön Tampereen kaupungin ostolaskut Verkkolaskujen vastaanotto, nykytila Miten Tampereen kaupungille

Lisätiedot

Verkkolaskupalvelut 2009

Verkkolaskupalvelut 2009 Verkkolaskupalvelut 2009 Johanna Hietamäki Ekonomisti 12.10.2009 1 Verkkolaskupalveluiden k l l hintavertailu t il Verkkolaskuoperaattorit (8 kpl) Basware, Enfo, Maventa, Norfello, Notebeat, Palanet, TeliaSonera,

Lisätiedot

Kuluttajat mukaan verkkolaskujen vastaanottajiksi

Kuluttajat mukaan verkkolaskujen vastaanottajiksi A Basware Presentation Kuluttajat mukaan verkkolaskujen vastaanottajiksi Basware Käyttäjäpäivät 20.-21.9.2011 Rohkeus liiketoiminnan kehittämiseen Lahti Baswaren verkkolaskupalvelut Kuluttajat mukaan verkkolaskujen

Lisätiedot

Verkkopalkan palvelukuvaus

Verkkopalkan palvelukuvaus 27.1.2012 1 (6) Verkkopalkan palvelukuvaus 27.1.2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Verkkopalkka-palvelun toiminta palkanmaksajalle... 3 3 Verkkopalkan käyttöönotto... 4 4 Verkkopalkka-palvelun

Lisätiedot

ACUTE. Itella ibilling Käyttöohje v 1.3

ACUTE. Itella ibilling Käyttöohje v 1.3 ACUTE Itella ibilling Käyttöohje v 1.3 Sisällysluettelo: 1 Johdanto... 1 2 Acute Itella ibilling... 1 2.1 Ominaisuudet... 1 2.2 Käyttöönotto... 1 2.2.1 Oma organisaatio (juridinen yksikkö)... 1 2.2.2 Asiakasorganisaatio...

Lisätiedot

Apix Vastaanota-palvelun lisäominaisuus. Vastaanota+ Pikaohje. 24.11.2011 Versio 1.0

Apix Vastaanota-palvelun lisäominaisuus. Vastaanota+ Pikaohje. 24.11.2011 Versio 1.0 Apix Vastaanota-palvelun lisäominaisuus Vastaanota+ Pikaohje 24.11.2011 Versio 1.0 1 Sisältö Yleistä...... 2 Käyttäjät...... 3 Näkymät...... 3 Kirjautumisnäkymä... 4 'Pääkäyttäjä -näkymä... 5 Luo lasku

Lisätiedot

Verkkolaskutuspalvelun käyttöohje toimittajille Senaatti-kiinteistöt

Verkkolaskutuspalvelun käyttöohje toimittajille Senaatti-kiinteistöt Esapekka Kuikka ja Hellevi Lilja, #188765 1 (9) Verkkolaskutuspalvelun käyttöohje toimittajille Senaatti-kiinteistöt OHJE # 188765 2 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sisältö 1 Verkkolaskutuspalvelu... 3 2 Verkkolaskutuspalveluun

Lisätiedot

tutkimukset Verkkolaskupalvelut 2009

tutkimukset Verkkolaskupalvelut 2009 tutkimukset Verkkolaskupalvelut 2009 VERKKOLASKUPALVELUT 2009 Suomen Yrittäjät ry Sisällysluettelo Sisällysluettelo...2 Tiivistelmä...3 1 Johdanto...4 2 Verkkolaskutus...5 2.1 Verkkolaskutusratkaisut ja

Lisätiedot

Sähköinen laskutus etenee. Jaana Ryynänen-Raikio 20.9.2004

Sähköinen laskutus etenee. Jaana Ryynänen-Raikio 20.9.2004 Sähköinen laskutus etenee Jaana Ryynänen-Raikio 20.9.2004 Mikä on verkkolasku? laskun tiedot suoraan laskuttajan laskutusjärjestelmästä vastaanottajan järjestelmään lasku visualisoidaan sähköistä arkistointi-

Lisätiedot

1 Ohjeet. 1.1 Verkkolasku

1 Ohjeet. 1.1 Verkkolasku 1 1 Ohjeet 1.1 Verkkolasku Verkkolaskun lähettämiseen tarvittavien tietojen täyttäminen Verkkolaskujen lähettämiseksi on ensin tehtävä sopimus verkkolaskuoperaattorin (välittäjän) kanssa. Esim. kaikki

Lisätiedot

Palvelu- ja tietuekuvaus Tilinumeroiden IBAN-laskenta ja tilin voimassaolon tarkistus

Palvelu- ja tietuekuvaus Tilinumeroiden IBAN-laskenta ja tilin voimassaolon tarkistus Palvelu- ja tietuekuvaus Tilinumeroiden IBAN-laskenta ja tilin voimassaolon tarkistus 5..202 Palvelu on tarkoitettu tilin IBAN-tilinumero laskentaan sekä tilinumeroiden voimassaolon tarkistamiseen. Palvelua

Lisätiedot

Verkkolaskun haasteisiin vastaaminen Basware e-invoicing Forum 30.11.2011

Verkkolaskun haasteisiin vastaaminen Basware e-invoicing Forum 30.11.2011 Verkkolaskun haasteisiin vastaaminen Basware e-invoicing Forum 30.11.2011 Timo Simell Tiekestä Perustettu 1981 Henkilöstöä 12 Toimii verkostomaisesti Yrittää löytää yhteisymmärryksen julkishallinnon, yritysten

Lisätiedot

Uusi NetPalkka: Vain sähköisiä palkkalaskelmia koko henkilöstölle Valtio Marina Congress Center, Hki.

Uusi NetPalkka: Vain sähköisiä palkkalaskelmia koko henkilöstölle Valtio Marina Congress Center, Hki. Uusi NetPalkka: Vain sähköisiä palkkalaskelmia koko henkilöstölle 7.5.2009 Valtio Expo @ Marina Congress Center, Hki www.netposti.fi 1 Palkkalaskelmat NetPostiin - NetPalkka NetPalkka on monikanavainen

Lisätiedot

Verkkolaskutukseen valmistautuminen ja käyttöönotto. Jorma Jolkkonen 29.9.2009

Verkkolaskutukseen valmistautuminen ja käyttöönotto. Jorma Jolkkonen 29.9.2009 Verkkolaskutukseen valmistautuminen ja käyttöönotto Jorma Jolkkonen 29.9.2009 Muutama kysymys pohdittavaksi... Kuinka moni hoitaa itse yrityksen laskutuksen? Onko käytössäsi laskutusohjelma? Harmittaako

Lisätiedot

Täsmäytys kuinka tehostat tilauksellisten ja toistuvaislaskujen käsittelyä

Täsmäytys kuinka tehostat tilauksellisten ja toistuvaislaskujen käsittelyä Täsmäytys kuinka tehostat tilauksellisten ja toistuvaislaskujen käsittelyä Kristiina Roni, Lead Training Consultant Risto Hautala, Lead Interface Consultant Basware Experience User Forum Collaborate. Innovate.

Lisätiedot

LASKU Sivu 1 (5) Laskun yhteenveto Laskutusjakso 02.04.2011-01.05.2011

LASKU Sivu 1 (5) Laskun yhteenveto Laskutusjakso 02.04.2011-01.05.2011 Economy PP Finlande 123016 Itella Oyj YRITYS OY PL 1 11111 YRITYSKYLÄ TeliaSonera Finland Oyj Asiakaspalvelu Pl 0400 65101 VAASA LASKU Sivu 1 (5) Laskutusjakso 02.04.2011-01.05.2011 Päiväys 04.05.2011

Lisätiedot

FAQ / UKK. Palvelun käyttöönotto. Rekisteröityminen ja käyttäjätili. Palvelun käyttöönotto...1. Rekisteröityminen ja käyttäjätili...

FAQ / UKK. Palvelun käyttöönotto. Rekisteröityminen ja käyttäjätili. Palvelun käyttöönotto...1. Rekisteröityminen ja käyttäjätili... FAQ / UKK Palvelun käyttöönotto...1 Rekisteröityminen ja käyttäjätili...1 Käyttöliittymä...2 Laskun luominen ja laskun tiedot...3 Laskutustavat...6 Palvelun luotettavuus ja tietosuoja...6 Vikatilanteet...6

Lisätiedot

Käyttöönoton vaiheet. Työmaarekisteri & laskupoimuri

Käyttöönoton vaiheet. Työmaarekisteri & laskupoimuri Käyttöönoton vaiheet Työmaarekisteri & laskupoimuri Laskupoimuri pähkinänkuoressa Verkkolasku Rakennustyön laskuosoite Poimuri Työn tilaajan oma sähköinen laskutusosoite Asiakkaan taloushallinnon järjestelmä

Lisätiedot

Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi

Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi Digi Roadshow 20.4.2015 OneWay Sanomanvälitys Oy Jukka Sippola OneWay Sanomanvälitys Oy / Rauhala Yhtiöt Oy OneWay Sanomanvälitys Oy Perustettu 1.1.2013

Lisätiedot

LIITTEIDEN lisääminen laskulle. Pikaohje (1.1)

LIITTEIDEN lisääminen laskulle. Pikaohje (1.1) LIITTEIDEN lisääminen laskulle Pikaohje (1.1) 2 Yleistä :n kehittämä liitejärjestelmä Terminaali mahdollistaa liitteiden lisäämisen kaikille laskuille vaikka laskutusjärjestelmässä ei olisi tukea liitteille.

Lisätiedot

Tulostuspalvelu. Palvelukuvaus. Palvelukuvaus - Tulostuspalvelu. V1.5 Luottamuksellinen 2015-06-03. sivu 1/6. 2014 Tieto Corporation

Tulostuspalvelu. Palvelukuvaus. Palvelukuvaus - Tulostuspalvelu. V1.5 Luottamuksellinen 2015-06-03. sivu 1/6. 2014 Tieto Corporation Palvelukuvaus - Tulostuspalvelu V Tulostuspalvelu Palvelukuvaus sivu 1/6 2014 Konsultointipalvelu Palvelukuvaus - Tulostuspalvelu V Tekijänoikeudet Tämän asiakirjan tai minkään sen osan sisältöä ei saa

Lisätiedot

Sisältö. 3 Yleistä 4 Toimittajaportaalin edut 5-10 Rekisteröinti 11-22 Laskun teko 23 Lasku JIP. 29/05/2015 Anna-Stina Lindblad

Sisältö. 3 Yleistä 4 Toimittajaportaalin edut 5-10 Rekisteröinti 11-22 Laskun teko 23 Lasku JIP. 29/05/2015 Anna-Stina Lindblad Toimittajaportaali Sisältö 3 Yleistä 4 Toimittajaportaalin edut 5-10 Rekisteröinti 11-22 Laskun teko 23 Lasku JIP 2 Yleistä Toimittajaportaali on Baswaren internetissä toimiva sovellus, jonka kautta voi

Lisätiedot

Apix-palvelun lisäominaisuus. Laskumappi. Pikaohje Versio 3.0

Apix-palvelun lisäominaisuus. Laskumappi. Pikaohje Versio 3.0 Apix-palvelun lisäominaisuus Laskumappi Pikaohje 08.02.2017 Versio 3.0 1 Sisältö Yleistä... 2 Käyttäjät... 3 Näkymät... 3 Kirjautumisnäkymä... 4 'Etusivu -näkymä... 5 Ikonien selitykset... 6 Lasku Info

Lisätiedot

haluaa verkkolaskuja

haluaa verkkolaskuja Lappeenrannan kaupunki haluaa verkkolaskuja Saimaan talous ja tieto Oy Taloushallinto Technopolis Kareltek, Laserkatu 6, 53850 Lappeenranta, p. (05) 616 3360 Tietohallinto Snellmaninkatu 3 A, 53100 Lappeenranta,

Lisätiedot

Procountor laskutusliittymä

Procountor laskutusliittymä Päiväys: 25.3.2015 Laatinut: Riitta Kemppainen Tarkastanut: Matti Immonen Sisällysluettelo 1 Liittymän käyttötarkoitus... 3 1.1 Liittymän käyttötarkoitus... 3 1.2 Liittymän toimintaperiaate... 3 2 Liittymän

Lisätiedot

Verkkolasku osana tehokasta ostolaskuprosessia Sanna Tummunki

Verkkolasku osana tehokasta ostolaskuprosessia Sanna Tummunki Verkkolasku osana tehokasta ostolaskuprosessia Sanna Tummunki 30.11.2011 Sanna Tummunki, Maksuliikennepäällikkö (2/2011) Rudus konsernin maksuliikenne ja kassanhallinta Ostoreskontra Pankkitakaukset ja

Lisätiedot

Ohjelmassa on seuraavat valinnat: Laskutuksen puolella Laskut -ikkunassa painike Finvoice ja ostoreskontran valikkoon "Finvoice-laskujen luku".

Ohjelmassa on seuraavat valinnat: Laskutuksen puolella Laskut -ikkunassa painike Finvoice ja ostoreskontran valikkoon Finvoice-laskujen luku. Visma Econet ja Finvoice laskut Ohjelmassa on seuraavat valinnat: Laskutuksen puolella Laskut -ikkunassa painike Finvoice ja ostoreskontran valikkoon "Finvoice-laskujen luku". Muodostettu Finvoice-laskuaineisto

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Standard Taloushallinto Verkkolaskutus Sivu 1/9

SISÄLLYSLUETTELO. Standard Taloushallinto Verkkolaskutus Sivu 1/9 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 2 Käyttöönotto... 3 Verkkolaskutuksen aktivointi... 3 Järjestelmän asetukset ja liikekumppanitiedot... 3 Yritystiedot -asetus... 3 Liitteet verkkolaskuille...7 Verkkolaskujen

Lisätiedot

Suoraveloituksesta e-laskuun ja suoramaksuun. Paula Metsäaho 01.04.2014

Suoraveloituksesta e-laskuun ja suoramaksuun. Paula Metsäaho 01.04.2014 Suoraveloituksesta e-laskuun ja suoramaksuun Paula Metsäaho 01.04.2014 Suoraveloituksen korvaavat palvelut Korvaavat palvelut henkilöasiakkaille: E-LASKU (Finvoice) Jos asiakas käyttää aktiivisesti verkkopankkia,

Lisätiedot

Basware toimittajaportaali

Basware toimittajaportaali Basware toimittajaportaali Sisältö 3 Yleistä 4 Toimittajaportaalin edut 5-10 Rekisteröinti 11-22 Laskun teko 23 Lasku JIP 2 Yleistä Toimittajaportaali on Baswaren internetissä toimiva sovellus, jonka kautta

Lisätiedot

Ohjelma Verkkolasku PK-yrityksen silmin

Ohjelma Verkkolasku PK-yrityksen silmin Ohjelma Verkkolasku PK-yrityksen silmin 09:00 Puheenjohtajan avaussanat: Kiihdytä tuottavampaan verkkolaskuaikaan! - Marika Kohonen, Basware 09:10 Kotimainen suoraveloitus päättyy aikaa enää muutama kuukausi.

Lisätiedot

tannuksissa. Sähköisen

tannuksissa. Sähköisen 1 (6) Front-running digital invoicing Verkkolasku sisältäää samat tiedot kuin paperilasku ja koostuu laskun tietokentistä sekä laskun kuvasta. Verkkolasku voidaan vastaanottaa suoraan sähköiseen ostolaskujenkäsittelyjärjestelmään,

Lisätiedot

Microsoft Outlook Web Access. Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön

Microsoft Outlook Web Access. Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön Microsoft Outlook Web Access Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön 1 Käyttö työpaikalla (Hallinto-verkossa) Käynnistetään sähköposti Työpöydällä olevasta Faiposti-pikakuvakkeesta (hiirellä kaksoisklikkaamalla).

Lisätiedot

BASWARE E-INVOICE KAIKKI MYYNTILASKUT VERKKOLASKUINA. Juho Värtö, Account Manager

BASWARE E-INVOICE KAIKKI MYYNTILASKUT VERKKOLASKUINA. Juho Värtö, Account Manager BASWARE E-INVOICE KAIKKI MYYNTILASKUT VERKKOLASKUINA Juho Värtö, Account Manager BASWARE E-INVOICE KAIKKI MYYNTILASKUT VERKKOLASKUINA Johdanto Palvelutarjooma Pakettiratkaisut verkkolaskujen lähettämiseen

Lisätiedot

VISMA L7 KOULUTUSPÄIVÄT VANAJANLINNA 16.5. 17.5.2013

VISMA L7 KOULUTUSPÄIVÄT VANAJANLINNA 16.5. 17.5.2013 VISMA L7 KOULUTUSPÄIVÄT VANAJANLINNA 16.5. 17.5.2013 Vuokrien sähköinen laskuttaminen (yrityksille) Sopimus operaattorin kanssa lähtevistä laskuista (Maventa) Maventa on hyvä vaihtoehto (kuluttajan verkkolaskutus

Lisätiedot

Ostolasku: 100 % verkkolaskuja CloudScanratkaisun avulla.

Ostolasku: 100 % verkkolaskuja CloudScanratkaisun avulla. Ostolasku: 100 % verkkolaskuja CloudScanratkaisun avulla. Jari Lampinen, Senior Account Manager Basware Experience User Forum Collaborate. Innovate. Succeed. Australia Denmark Finland France Germany Netherlands

Lisätiedot

Kuluttajan e-lasku, e-laskujen palautteet Laskuttajan palvelukuvauksen liite

Kuluttajan e-lasku, e-laskujen palautteet Laskuttajan palvelukuvauksen liite Kuluttajan e-lasku, e-laskujen palautteet Laskuttajan palvelukuvauksen liite Muutoshistoria Versio Päiväys Muutos 1.0 28.12.201 Sisällys 1 Yleistä... 4 2 Palautteet... 4 Kuluttajan e-lasku, e-laskujen

Lisätiedot

Verkkopalkka. Palvelukuvaus

Verkkopalkka. Palvelukuvaus Verkkopalkka Palvelukuvaus Lokakuu 2015 Sisällysluettelo 1 Yleiskuvaus... 2 2 Edut... 2 3 Käytettävyys... 3 4 Turvallisuus... 3 5 Sopimukset... 3 6 Käyttöönotto... 3 7 Selausikkuna ja paluu verkkopankkiin...

Lisätiedot

Laskujenvälityksen uusi sopimuskausi

Laskujenvälityksen uusi sopimuskausi Haltiokonttori Ohje 1 (12) 15.10.2012 Dnro VK 417/03/2012 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Laskujenvälityksen uusi sopimuskausi Valtion talousarviosta annetun asetuksen

Lisätiedot

Laskujen muuntaminen tapahtuu, kuten osapuolet ovat keskenään sopineet.

Laskujen muuntaminen tapahtuu, kuten osapuolet ovat keskenään sopineet. SUOSITUS Sivu 1/6 SUOSITUS VERKKOLASKUJEN VÄLITYSPALVELUN LAATUTASOSTA Laskujen välitys Verkkolaskuoperaattorit ja muut operaattoreina toimivat yritykset noudattavat yhteisiä alla mainittuja palvelun laatutason

Lisätiedot

Sonet laskutusliittymä

Sonet laskutusliittymä Päiväys: 25.6.2015 Laatinut: Riitta Kemppainen Sisällysluettelo 1 Liittymän käyttöönotto... 3 1.1 Liittymän aktivointi... 3 1.2 Asiakasnumeroinnin toteutus VallueFramessa... 3 1.3 Kustannuspaikat... 3

Lisätiedot

Ostolasku: 100% saapuvia laskuja verkkolaskuina. Älä tyydy paperilaskuihin! Tee muutos ja vapauta työaikaa heti.

Ostolasku: 100% saapuvia laskuja verkkolaskuina. Älä tyydy paperilaskuihin! Tee muutos ja vapauta työaikaa heti. A Basware Presentation Ostolasku: 100% saapuvia laskuja verkkolaskuina. Älä tyydy paperilaskuihin! Tee muutos ja vapauta työaikaa heti. Basware Käyttäjäpäivät 20.-21.9.2011 Rohkeus liiketoiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

SIIRRÄ ASIAKKAASI VERKKOLASKUUN

SIIRRÄ ASIAKKAASI VERKKOLASKUUN SIIRRÄ ASIAKKAASI VERKKOLASKUUN Lähetä kaikki myyntilaskusi yhdellä ratkaisulla Basware e-invoicing Forum 24.10.2013 Anssi Rusi Sales Director Basware Oyj Tilauksesta maksuun ja hankinnasta maksuun prosessien

Lisätiedot

Sähköinen laskutus seminaari 13.6.2012

Sähköinen laskutus seminaari 13.6.2012 Sähköinen laskutus seminaari 13.6.2012 Saimaan ammattikorkeakoulu, Tulkki -projekti 13.6.2012 Visma Services Teemuaho Oy Asiakkuus- ja aluejohtaja Päivi Nieminen Visma Group Toimintaa Suomessa, Ruotsissa,

Lisätiedot

Myyntilasku: 100 % lähteviä laskuja verkkolaskuina Joustavat ratkaisut omien asiakkaittesi valmiuksista riippumatta

Myyntilasku: 100 % lähteviä laskuja verkkolaskuina Joustavat ratkaisut omien asiakkaittesi valmiuksista riippumatta Myyntilasku: 100 % lähteviä laskuja verkkolaskuina Joustavat ratkaisut omien asiakkaittesi valmiuksista riippumatta Basware Käyttäjäpäivät 20.-21.9.2011 Rohkeus liiketoiminnan kehittämiseen Lahti Esityksen

Lisätiedot

Visma Econet 7.30. Uudet ominaisuudet ja muutokset

Visma Econet 7.30. Uudet ominaisuudet ja muutokset Visma Econet 7.30 Uudet ominaisuudet ja muutokset Visma Duetto-liittymä Visma Econet Pro 7.30 -versiossa Maksuhuomautusten ja perinnän ulkoistaminen, www.vismaduetto.fi Euromääräiset laskut Palvelun aktivointi

Lisätiedot

Skannauspalvelu. Palvelun kuvaus. Palvelukuvaus Skannauspalvelu. Tieto Versio 1.1. 17.1.2014 Versio 1.1. sivu 1/8. 2013 Tieto Corporation

Skannauspalvelu. Palvelun kuvaus. Palvelukuvaus Skannauspalvelu. Tieto Versio 1.1. 17.1.2014 Versio 1.1. sivu 1/8. 2013 Tieto Corporation Tieto Skannauspalvelu Palvelun kuvaus sivu 1/8 Tieto Tiedon asiakirjat: tekijänoikeudet Tämän asiakirjan sisältöä tai mitään sen osaa ei saa jäljentää yrityksenne ulkopuolella ilman Tiedolta etukäteen

Lisätiedot

Ohjelman lasku, lähete jne. tulostuksia voidaan muokata seuraavasti.

Ohjelman lasku, lähete jne. tulostuksia voidaan muokata seuraavasti. TULOSTUSTEN MUOKKAUS Ohjelman lasku, lähete jne. tulostuksia voidaan muokata seuraavasti. Valitaan Asetukset - Tulostukset ja esille tulleesta ikkunasta valitaan tuloste jota halutaan muokata. Aseta ensin

Lisätiedot

1 (4) 28.11.08. Maksujärjestelmät. Sisällysluettelo

1 (4) 28.11.08. Maksujärjestelmät. Sisällysluettelo Finvoice. Palvelukuvaus 28..2008 (4) 28..08 Sisällysluettelo Finanssialan keskusliiton suosituksen mukaisen Fincoice-sanoman yleisperiaatteet... Taustaa... 2 Mikä on Finvoice... Kuluttajan e-lasku... 2

Lisätiedot

Visma Fivaldi sovelluspalvelu: Laskut sähköpostiin ja tulostuspalveluun. 1 Yleistä

Visma Fivaldi sovelluspalvelu: Laskut sähköpostiin ja tulostuspalveluun. 1 Yleistä 2 Sisällys 1 Yleistä... 3 2 Laskujen välitys / Perustiedot / Välitystavat... 4 2.1 Laskut asiakkaan sähköpostiin... 4 2.2 Laskujen lähetys tulostuspalveluun... 7 3 Yrityksen oletusvälitystapa... 9 4 Yritysrekisteri...

Lisätiedot

E-LASKUPÄIVITYS 6/2014

E-LASKUPÄIVITYS 6/2014 E-LASKUPÄIVITYS 6/2014 Uusi e-laskutuksen päivitysversio on valmistunut ja ladattavissa Domus intranetistä. Päivityksessä on mukana mm. kulutus- ja yleislaskujen e-laskutusominaisuudet sekä asumistuen

Lisätiedot

Fivaldi laskutusliittymä

Fivaldi laskutusliittymä Päiväys: 25.6.2015 Laatinut: Riitta Kemppainen Sisällysluettelo 1 Liittymän käyttöönotto... 3 1.1 Liittymän aktivointi... 3 1.2 Asiakasnumeroinnin toteutus VallueFramessa... 3 1.3 Asiakastietojen määrittely

Lisätiedot

VERKKOKAUPAN TOIMITUS EHDOT

VERKKOKAUPAN TOIMITUS EHDOT VERKKOKAUPAN TOIMITUS EHDOT Devoca Oy:n verkkokaupan toimitusehdot Kaupan osapuolet Hinnat Toimitusaika Näitä toimitusehtoja sovelletaan Devoca Oy:n (myyjä) ja asiakkaan väliseen kauppaan asiakkaan tilatessa

Lisätiedot

TYÖMAA-AVAIMEN VÄLITTÄMINEN FINVOICE VERKKOLASKULLA Päivitys soveltamisohjeeseen 13.5.2014 Finanssialan Keskusliitto

TYÖMAA-AVAIMEN VÄLITTÄMINEN FINVOICE VERKKOLASKULLA Päivitys soveltamisohjeeseen 13.5.2014 Finanssialan Keskusliitto TYÖMAA-AVAIMEN VÄLITTÄMINEN FINVOICE VERKKOLASKULLA Päivitys soveltamisohjeeseen 13.5.2014 Finanssialan Keskusliitto Tieto Corporation Harri Korhonen Product Manager Tieto, Value Networks harri.korhonen@tieto.com

Lisätiedot

Y-tunnus 0201256-6 Puhelin: kirjaamo 09-310 xxxxx. xxxxxxx (jäljempänä Toimittaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx Y-tunnus

Y-tunnus 0201256-6 Puhelin: kirjaamo 09-310 xxxxx. xxxxxxx (jäljempänä Toimittaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx Y-tunnus HELSINGIN KAUPUNKI PUITESOPIMUS H064-11-1 1 (5) PUITESOPIMUS 1 Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Osoite: Helsingin kaupungin hallintokeskus PL 1, 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6

Lisätiedot

Siirto Yritysasiakkaille. Palvelukuvaus: Siirto-vastaanotto

Siirto Yritysasiakkaille. Palvelukuvaus: Siirto-vastaanotto Siirto Yritysasiakkaille Palvelukuvaus: Siirto-vastaanotto 15. huhtikuuta 2018 1 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 Siirto-maksun yleiskuvaus... 3 Siirto-maksun edut... 3 Nordean Siirto Yritysasiakkaille...

Lisätiedot

Maventan käyttöohje 15.11.2011

Maventan käyttöohje 15.11.2011 Maventan käyttöohje 15.11.2011 Sisällys 1 Palvelun käyttöönotto... 3 1.1 Maventa-tilin avaaminen... 3 1.2 Maventa-tilin aktivoiminen... 4 2 Ensimmäisen käyttökerran opas... 5 2.1 Verkkolaskutilin asetukset...

Lisätiedot

Esittelyssä uusi FedEx-laskusi

Esittelyssä uusi FedEx-laskusi Esittelyssä uusi FedEx-laskusi Tervetuloa tutustumaan uuteen FedEx Express -laskuun. Olemme helpottaneet elämää luomalla uuden laskun, joka voidaan sovittaa erilaisiin liiketoiminnan tarkoituksiin valinnaisten

Lisätiedot

Sonera Laskuta palvelun käyttöohje. Rekisteröitymätön

Sonera Laskuta palvelun käyttöohje. Rekisteröitymätön Sonera Laskuta palvelun käyttöohje Rekisteröitymätön 1/5 Sonera Laskuta palvelun käyttöohje Rekisteröitymätön 05/2011 Suositeltavat selaimet Suosittelemme käytettäväksi Firefox, Safari, Chrome ja Opera

Lisätiedot

EU Norm verkkolaskun semanttinen malli

EU Norm verkkolaskun semanttinen malli EU Norm verkkolaskun semanttinen malli EN 16931-1:2017 & kansalliset lisäpiirteet Verkkolaskufoorumin syysseminaari 14.11.2018 Pirkko Vedenpää Integration Consultant Tieto Finland Oy, Value Networks Kansallisista

Lisätiedot

Verkko ostolaskujen vastaanotto Tampereen kaupungilla

Verkko ostolaskujen vastaanotto Tampereen kaupungilla Verkko ostolaskujen vastaanotto Tampereen kaupungilla Verkko ostolaskut Tampereen kaupunki siirtyi 1.1.2011 alkaen kokonaan verkkolaskujen vastaanottoon ja paperilaskujen käsittelystä luovutaan kaupungin

Lisätiedot

Näin tilaat tuotteita C2 SmartLight Oy:n verkkokaupasta

Näin tilaat tuotteita C2 SmartLight Oy:n verkkokaupasta Näin tilaat tuotteita C2 SmartLight Oy:n verkkokaupasta Kuvaus C2 SmartLight Oy on avannut oman verkkokaupan minkä kautta voit ostaa tuotteitamme ja kumppaneidemme tuotteita helposti. Verkkokaupan kautta

Lisätiedot

S-ryhmän Verkkolaskuportaali Pikaohje

S-ryhmän Verkkolaskuportaali Pikaohje S-ryhmän Verkkolaskuportaali Pikaohje 1 Yleistä Verkkolaskuportaali on internetissä toimiva sovellus, jonka kautta voi lähettää verkkolaskuja Verkkolaskuportaali soveltuu toimittajille, joilla ei ole sopimusta

Lisätiedot

Laskutuspalvelu Yksittäisen e-laskun lähetys

Laskutuspalvelu Yksittäisen e-laskun lähetys Laskutuspalvelu Yksittäisen e-laskun lähetys Laskutuspalvelun kautta voit tehdä ja lähettää e-laskuja yritys- ja kuluttaja-asiakkaille. Voit katsella ja tulostaa lähetettyjä e-laskuja sekä kopioida vanhan

Lisätiedot

Helppo ottaa käyttöön, helppo käyttää Basware Virtual Printer

Helppo ottaa käyttöön, helppo käyttää Basware Virtual Printer Helppo ottaa käyttöön, helppo käyttää Basware Virtual Printer Hannu Katila, Marketing Manager Basware Experience User Forum Collaborate. Innovate. Succeed. Australia Denmark Finland France Germany Netherlands

Lisätiedot

Visma L7 Koulutuspäivät. Kuluttajan verkkolaskut ja suoramaksut

Visma L7 Koulutuspäivät. Kuluttajan verkkolaskut ja suoramaksut Visma L7 Koulutuspäivät Kuluttajan verkkolaskut ja suoramaksut VASTAANOTTOILMOITUKSET Vastaanottoilmoitusten nouto Automatisointi/Kuluttajanverkkolaskut/Vastaanottoilmoitukset - Samalta asiakkaalta samana

Lisätiedot

E-LASKUPALVELUN SOPIMUSEHDOT YRITYSASIAKKAILLE

E-LASKUPALVELUN SOPIMUSEHDOT YRITYSASIAKKAILLE Voimassa 25.05.2018 Alla olevia sopimusehtoja sovelletaan Pankin ja Asiakkaan välillä e-laskujen käsittelyssä koskien asiakkaan lähettämiä ja/tai vastaanottamia laskuja sähköisen pankkiyhteyden Asiakas

Lisätiedot

MALLI. Oy Asiakas Ab. Laskutustie 1 00100 HELSINKI. Lasku 0608116428 31.01.2015 YHTEENSÄ EUR 3.277,09

MALLI. Oy Asiakas Ab. Laskutustie 1 00100 HELSINKI. Lasku 0608116428 31.01.2015 YHTEENSÄ EUR 3.277,09 PL 6, 00011 POSTI Oy Asiakas Ab Lasku 0608116428 31.01.2015 Laskutuskausi 05/2015 Eräpäivä 17.02.2015 Viivästyskorko 7,50% Viitenumero 19000 60811 64280 Laskutusosoitteen numero 0000751064 Asiakasnumero

Lisätiedot

Helposti sähköiseen laskutukseen. Sami Nikula Tuotemarkkinointipäällikkö

Helposti sähköiseen laskutukseen. Sami Nikula Tuotemarkkinointipäällikkö Helposti sähköiseen laskutukseen Sami Nikula Tuotemarkkinointipäällikkö Helposti sähköiseen laskutukseen Miksi verkkolaskutus kannattaa aloittaa jo tänään? Poista paperilaskut yhtälöstä Ratkaisut lähetykseen

Lisätiedot

SAAPUVAT PAPERILASKUT VERKKOLASKUIKSI. Tiina Heikkilä Financial Developer Nokian Renkaat Oyj

SAAPUVAT PAPERILASKUT VERKKOLASKUIKSI. Tiina Heikkilä Financial Developer Nokian Renkaat Oyj SAAPUVAT PAPERILASKUT VERKKOLASKUIKSI Miksi Nokian Renkaat haluaa vastaanottaa verkkolaskuja? Mitä on tehty? Tiina Heikkilä Financial Developer Nokian Renkaat Oyj Basware e-invoicing Forum 24.10.2013 Nokian

Lisätiedot

Sähköposti ja uutisryhmät 4.5.2005

Sähköposti ja uutisryhmät 4.5.2005 Outlook Express Käyttöliittymä Outlook Express on windows käyttöön tarkoitettu sähköpostin ja uutisryhmien luku- ja kirjoitussovellus. Se käynnistyy joko omasta kuvakkeestaan työpöydältä tai Internet Explorer

Lisätiedot

Miten liittyä mukaan?

Miten liittyä mukaan? Miten liittyä mukaan? Valtiohallinnon laskutus sähköistyy Sami Seikkula Director, Global Product Line Yleistä Itella on solminut VM:n kanssa puitesopimuksen sähköisen laskutuksen ratkaisuista myyntilaskujen

Lisätiedot

V ltionhallinnon siirtyminen ee--laskutukseen laskutukseen Suomen Suomen Pankki 29.5.2008 27.5.2008

V ltionhallinnon siirtyminen ee--laskutukseen laskutukseen Suomen Suomen Pankki 29.5.2008 27.5.2008 Valtionhallinnon siirtyminen e-laskutukseen Suomen Pankki 29.5.2008 27.5.2008 1 Edellytykset toimivalle e- laskutukselle 1. Toimivat järjestelmät Sähköinen laskujen kierrätysjärjestelmä (Rondo) Käyttöönotot

Lisätiedot

LASKU. Päivämäärä. Tilaaja

LASKU. Päivämäärä. Tilaaja LASKU Päivämäärä 971511 30.07.2019 Sivu 1 Laskutus Tilaaja SKANSKA TALONRAKENNUS OY SKANSKA TALONRAKENNUS OY PL 369 00026 BASWARE PL 369 00026 BASWARE Alv-tunniste FI17724339 Selitys Rivin alv% Netto EUR

Lisätiedot

Tutustu NetPostiin esimerkkien kautta

Tutustu NetPostiin esimerkkien kautta 1 (6) 18.2.2009 Tutustu NetPostiin esimerkkien kautta Tässä on kooste erilaisista NetPostin näytöistä, joiden tarkoituksena on havainnollistaa NetPostin toimintaa ja ideaa. Esimerkkikuvien sisällöt (henkilöt,

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ LIITE 1 3.6.2008 1

KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ LIITE 1 3.6.2008 1 3.6.2008 1 VERKKOLASKUJEN VÄLITYSPALVELUT HANKINNAN YKSILÖINTI 1 Hankinnan tausta 1.1 Ostolaskut 1.2 Myyntilaskut Kirkkonummen kunnalla on käytössä ostolaskujen käsittelyssä Rondojärjestelmä. Kunnalla

Lisätiedot