2. Asialistan laatiminen Kaikki saivat ehdottaa asioita käsiteltäväksi ja tehtiin niistä työlista. Asioista oli tunkua, meillä on asiaa!
|
|
- Miina Kirsti Lattu
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MUISTIO Malminkartanon kehittämishetki Apollon yhteiskoulussa Paikalla: Aija, Suvi, Saara, Annamaria, Henna, Hannele, Petra, Tiina S., Marjo sekä Tiina ja Riikka 1. Alkukeskustelu Keskustelimme lastensuojelun ja koulun yhteistyöstä Malminkartanon alueella tänä vuonna. Muutoksia on ollut paljon ja siitä huolimatta yhteistyötä on saatu kehitettyä ja se on parantunut entisestään. Ongelmallista koulun näkövinkkelistä on asiakasperheen kaksinkertainen motivointityö kun ensin asiakkaat täytyy motivoida arviointitiimin ja sitten suunnitelmallisen tiimin työskentelyyn. Ls-työntekijät vaihtuvat usein näissä siirtymäkodissa koulun työntekijöiden pysyessä ja motivoidessa asiakkaita. Ongelma on myös se, että vastaanottotiimiläiset eivät ole olleet kehittämisessä mukana, joten he eivät ole sitoutuneet samoihin periaatteisiin kuin vanha (ex) Malminkartanon suunnitelmallinen tiimi. Siitä johtuen koulua ei välttämättä pyydetä mukaan selvityksiin, vaikka ilmoituksessa on saatettu näin erikseen toivoa. Yhteistyö ei selvitysvaiheessa ole nyt aivan sujuvaa. Koulun hlökunta painotti, että ihmiset ovat mukavia ja sinänsä yhteistyöhaluisia, mutta yhteisesti sovitut käytännöt puuttuvat ja niitä kaivataan. Siihen toivotaan yhteisiä keskusteluja ja toimintaperiaatteiden jakamista arviointitiimin kanssa. Arviointitiimi onkin ollut kiinnostunut Kehrän mallista ja kysynyt tuloksista. Keskusteluun siis varmasti päästään syksyn aikana ja sopimuksia toimintakäytännöistä lastensuojelun ja koulun välillä voidaan arviointityössäkin selkeyttää hyödyntäen suoraan suunnitelmallisen työvaiheen mallinnuksia yhteistyöstä. Tämä keskustelu kiitoskakkukahveja nautiskellen. 2. Asialistan laatiminen Kaikki saivat ehdottaa asioita käsiteltäväksi ja tehtiin niistä työlista. Asioista oli tunkua, meillä on asiaa! :o) 3. Opi ja kasva messut Finlandiatalolla - Tiina S. koordinoi - meille on tulossa ständi, jonne tulee esite ja muuta, mitä ikinä keksimmekään! - Tiina keräsi sähköpostilistan mukaan lähtevistä - messut suunnitellaan 6.8. klo 12:30 tapaamisessa Malminkartanon ala-asteella 1
2 4. Kehrä II raportti - nettiin tulee raportti elokuun loppuun mennessä - kirjoittajakutsut tulleet keväällä, aikataulu on tosi tiukka, joka saattaa estää kirjoittamasta - Kehrä II kokemuksista voi kirjoittaa ruosta ja räpistä artikkelimaiseen kirjoitukseen. Saa olla omaa kokemusta, käsitteiden jäsentämistä, oman kehittämis-tutkimusprosessiin kiinnittymisen tarinaa tai mitä tahansa haluaa jakaa. - Sovittiin kirjoittamisen lisäaika juhannusalusviikolle saakka, johon mennessä kirjoitukset pitää toimittaa Tiinalle (joka jää siinä lomalle) ja Riikalle (joka on jo lomalla silloin). - Saara ja Aija ainakin kirjoittavat omat juttunsa, Tiina liittynee Saaran kirjoitukseen. - Marjo kirjoittaa johtamisesta, kysyy jotain pientä kaikilta sosiaalityöntekijöiltä aiheesta ja kirjoittaa sen pohjalta jutun. 5. Tulosten läpikäyminen - Riikka esitteli tulosten rungon jota sai täydentää (diat liitteenä) - juurruttamisen tärkeydestä ja käytännön toimista puhuttiin jo tässä (ks. myös sopimukset jatkosta kohta) o Opi ja kasva messut o raportointi ls ja opetusviraston johtoryhmille, haluaako porukka olla aktiivinen (jäi vähän auki) o Talentian suuntaan aktiivisuus, ehkä Talentia lehteen juttu (Marjo on yhteydessä) o Opettaja lehteen juttu, Tiina S. selvittää o Hyvä käytäntö palkinnon hakeminen syksyllä? o Jutut Uusoon ja/tai Helsingin Henkeen? o näihin voidaan palata elokuun tapaamisessa 6. Toiminnan arviointi Käsittelyssä oli kolme teemaa: 1) Mikä Kehrässä on toiminut, on ollut hyvää? 2) Mitä jäänyt kaipaamaan? Mitä olisit tehnyt toisin? 3) Sopimukset jatkosta. Jokainen kirjoitti itsekseen kolme asiaa (yksi asia/lappu) kustakin teemasta ja keskusteli sen jälkeen kolmen hengen ryhmissä ajatuksista valiten yhdeksästä lapusta kolme koko ryhmän viestinä, jotka vietiin fläpille ja esiteltiin koko porukalle. 2
3 Teema 1: Mikä Kehrässä on toiminut, on ollut hyvää? - Oppilaiden hyvinvointi on parantunut! - Olemme tuoneet näkyväksi tärkeitä aiheita: koti, koulu ja lastensuojelu yhteistyöstä. Aihetta on tuotu näkyväksi myös perheille. - Yhteistyö, yhdessä kehittäminen, yhteiset hetket - Yhteiset kehittämishetket ovat olleet hyviä (päästy miettimään hyviä käytäntöjä) - Yhteistyön ongelmia ja haasteita on nostettu käsittelyyn ja ratkaisuja on haettu. - Innostunut, motivoinut porukka yhteinen tavoite! - Hyvä ja innostunut yhteishenki - Ei pönötystä, lämmin, innostusta lisäävät kohtaamiset. - Keskeisiksi nousseet/ valikoituneet aiheet ovat keskeisiä oman työn näkökulmasta (tämä on tietenkin motivoinut jatkamaan ja jaksamaan). - Työntekijät koulun puolelta (erityisesti kuraattorit) tulivat Kehrän aikana tutuiksi ja se sujuvoitti lastensuojelun ja koulun välistä yhteistyötä. - Alueellinen näkökulma. - Esite konkreettinen tuote ja työväline - Konkreettiset tulokset: esite ja hyvän kohtaamisen ABC (tästä 2 mainintaa) - On syntynyt uusia ideoita ls:n ja koulun yhteistyölle. - Verkostoituminen konkreettisesti - Kehrä mahdollistanut koulun ja lastensuojelun vuoropuhelulle ajan ja paikan. - Tiedotus ja organisointi on ollut toimiva (on pysynyt mukana prosessissa) Teema 2: Mitä jäänyt kaipaamaan? Mitä olisit tehnyt toisin? - Välillä tapaamisten tahti hektinen. Jonkin innostavan teeman ympärille olisi halunnut jäädä pidemmäksi aikaa. - Kehittämisen aikataulu liian tiukka enemmän yhteistä keskustelua. - Välillä tuntui, että asioita toistettiin tapaamisesta toiseen olisi voinut tiivistää. - Vankempi kytkös johtamisen rakenteisiin olisi ehkä toiminut kannustavasti. - Kehittämisen vaikutukset alueellisesti aivan ilmeiset. Mutta miten tulokset/ tuotokset tulevat esille ylemmällä portaalla? Vaatimattomuus ei aina kaunista. - Prosessin kokonaiskuva jäi hieman epäselväksi (ohjausryhmä ym. osuus). 3
4 - Kehrässä monta asiaa yhtä aikaa (tutkimukset) selkeyttäminen - Asiakastyö ja muut samanaikaiset projektit vievät mennessään oman osallistumisen hajanaisuus - Tuliko mallin testaamisen kanssa kiire? - Tutkimukseen osallistuneet perheet olisi voinut noukkia aiemmin kuin viimehetkellä. - Kun pääsi vauhtiin, projekti jo päättyikin (kiireen tuntu ja pelko, ettei ehdi tehdä) - Aikaa enemmän kehittämishetkiin. Määrällisesti ja ajallisesti. Teema 3: Sopimukset jatkosta - Tiedotus tärkeä ja kaikkien asia, asian esilläpito - Malminkartanon koulujen ja lastensuojelun yhteistyötapaaminen suunnitelmallisen työn tiimin kanssa 1 krt/vuosi (tai 2 krt/ vuosi) - Pitäisi jotenkin varmistaa tulosten raportointi jory-tasolle. Siitä pitäisi sopia jotain? Nyt jo Kehrän ohjausryhmässä vastuutettu ls ja opev johto juurrutustyöhön, mutta mitä muuta alueen näkökulmasta halutaan tehdä? (jäi auki) - Idea opejen ja lastensuojelun yhteistyölle/ ajatusten vaihdolle yhteinen vapaamuotoinen ammatillinen aamukahvi (tai iltapäiväkahvi) rutiinisti esim. 1 krt/ lukukausi: opet, sossut, oppilashuolto - Jokainen sopii itsensä kanssa otan tulokset arkityössä käyttöön ja innostan esimerkilläni myös muita mukaan. o Omassa työssä Kehrän aikana tehtyjen huomioiden & sopimusten muistaminen o Jokainen työntekijä sitoutuu omassa työssään viemään Kehrän ideoita ja tuloksia eteenpäin sekä asiakkaiden ja työkavereiden suuntaan. o Pidetään Kehrä mielessä tiimikokouksissa - Sovitaan vielä arviointi: onko ABC valmis tueksi työntekijöille - Jos asiakkuus suunnitelmalliseen tiimiin ja aihe koskettaa lapsen koulunkäyntiä yhteys kuraattoriin koulussa siirtoneuvottelu koululla? - Miten viestiä arviointitiimille kaikesta kehitetystä yhteisestä? - Opettajakunnalle tuloksien/toimintamallin esittäminen/ juurruttaminen syksyn ekassa Vesossa! - Opi ja kasva messuille standin järjestäminen - 4
5 - ESITE o kommentit siitä 6.8. mennessä! valmiiksi nettisivuille käyttöön, printattavaksi o kaikkien Maltsun Kehrässä olleiden nimet esitteeseen (ei vain esitetyöryhmä) o Esitteen käyttö, markkinointi eteenpäin ja jakoon, käännöstyö: englanti, somali, venäjä o Esite oman työhuoneen seinään ja pöydälle 7. Tutkimusasiat - Marjo esitteli Suvi Tähtisen K5 käytäntötutkimuksen tulokset eli opettajien näkemykset Hyvän kohtaamisen mallista o opettajien kommentit kannustavia (mm. hyvältä tuntuva malli) o hyviä ideoita/huomioita tuli opettajien kanssa käyttöön ottoon (mm. miten toimii hankalien perheiden kanssa, puhutaanko lapsesta vai nuoresta, voisiko olla esimerkkejä, entä tulkin kanssa toimiessa?) o tämä edelleen keskusteluun elokuun tapaamisessa (Suvin diat liitteenä) - Petra kertoi oman opinnäytetyönsä tilanteen o lapsen haastatteluja on ollut neljä, mutta niitä saisi mielellään olla vielä kaksi lisää o jos elokuussa tulee tämä ja sopiva lapsi mieleen, ota Petraan yhteys!!! o Lapsi siis kertoisi kehyskertomuksen perusteella hyvästä ja huonosti menneestä neuvottelusta ja Petra kirjaisi tarinan. - Tiina kertoi tutkimuksen tilanteen ja joitain nostoja jo olleista tutkimuskeskusteluista o Tutkimuskeskusteluja ollut Maltsusta 4 eli oikein hyvin, kiitos! Saa vielä mielellään koulun alettua (syyskuun puoliväliin saakka) ilmoittautua mukaan jonkun perheen kanssa, että saadaan alun perin ajateltu 5 tutkimuskeskustelua kokoon. o Tiina osallistuu mielellään syksyn tutkimustapaamisiin (jos niitä tulee) koska keskusteluja on voinut suunnata tulevaisuuden yhteistyön tekemiseen, joka on tuntunut hyvältä. (Tämä ei ole rungossa kysymyksenä.) o Syksyllä alustavien nostojen/ analyysin peilautukset Maltsun Kehräläisille miten? Sovitaan siitäkin Todistukset ja kiitokset aplodien ja halausten kera kaikille mukana olleille! Kiitos hienosta työstä hienolle porukalle! Tuntuu hyvältä, että syksyllä tapaatte (ja me mukana) ja teidän yhteistyö Maltsussa jatkuu vahvan tahtotilan merkeissä! Kirjasi Tiina 5
Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen
Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen 1 Esityksen rakenne Taustaa: tavoitteet Nuorten ja vanhempien ajatuksia ja palvelukokemuksia Kehittämisen
HALOO huomaako kukaan? seminaari 18.12.2012. Kehrä II Monitoimijainen yhteistyö perheen, lastensuojelun ja yhteiskumppanin kanssa Tiina Muukkonen
HALOO huomaako kukaan? seminaari 18.12.2012 Kehrä II Monitoimijainen yhteistyö perheen, lastensuojelun ja yhteiskumppanin kanssa Tiina Muukkonen 12/2012 1 Monitoimijainen yhteistyö Monitoimijaista lastensuojelun
Lastensuojelun, perhetyön ja -neuvonnan, terveyskeskuksen ja koulun erityishenkilöstön työpaja
1 Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016. Lastensuojelun, perhetyön ja -neuvonnan, terveyskeskuksen
Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus
Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -innopaja 9.4.2013 Riihimäki Työskentelyn ohjeistus Alun puheenvuoroissa esiteltiin
Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto
Esimiestyö Kevan Kaari-työpaja & Kunteko2020 14.4.2016 Helsinki, Paasitorni Oppimisverkosto Open space työskentelyn tulokset Kokemuksia verkostoista: olen ollut Hyödyllisissä verkostoissa Hyödyttömissä
KEHITTÄVÄT KESÄPÄIVÄT: Nakitus
24. 25.8.2010 Koska ruoka on tärkeä osa inhimillistä elämää, aloitettiin KEKE-tapahtuma perinteiseen tapaan ruokailemalla kunnolla. Ruokailun jälkeen olikin vuorossa tiukka työskentelyrupeama, joka kesti
ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE
As ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE Oulun kaupungin lastensuojelupalvelut on mukana Pohjois-Suomen Lasten kaste hankkeessa. Lastensuojelun kehittämisen kohteena ovat lasten ja perheiden osallisuuden vahvistaminen,
Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio
Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan
KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lomake 1
KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lomake 1 TYÖRYHMÄN NIMI: SUUNTA Laajasalon tiimi (Itäinen perhekeskus, Helsinki) pvm: jolloin täytetty työryhmän kanssa KEHITTÄMISTEHTÄVÄN NIMI 1) Asiakassuunnitelman
MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!
MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,
Onko lainsäädäntö yhteistyön tuki vai kompastuskivi? Kokemuksia Manuva-hankkeesta
Onko lainsäädäntö yhteistyön tuki vai kompastuskivi? Kokemuksia Manuva-hankkeesta 1.10.2012 Koulun ja lastensuojelun yhteistyö -seminaari Sannakaisa Koskinen Pistarit 1. Peruste oleskeluluvan myöntämiselle
klo 13-16: työskentely Muistio
1 Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja 14.9.2015 klo 13-16: työskentely Muistio 1. Elinan avaus: johtamismallin muutostarpeen tausta, johtamismallin tavoitteet ja reunaehdot sekä aikataulu
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN
KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II 25.9.2012 RIIKKA PYYKÖNEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KANSALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA (KASTE). STM TAVOITTEENA: Hyvinvointi- ja terveyserot
Kehrä II Alppilan yläaste Monitoimijainen yhteistyö Riikka Pyykönen
Kehrä II Alppilan yläaste 25.1.2013 Monitoimijainen yhteistyö 2011 2013 Riikka Pyykönen 1 KEHITTÄMISEN TAUSTA: KASTE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2012-2015 tavoitteet:
Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014
Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma
Näin tehdään: #integraatiokummi #samarbetsambassadör #collaborationambassador
Lapsen paras Yhdessä enemmän Pääkaupunkiseudun lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhdessä olemme enemmän Uudenmaan lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Näin tehdään: #integraatiokummi #samarbetsambassadör
Tiinan tarina. - polkuni työelämään
Tiinan tarina - polkuni työelämään Tiinan tarina on syntynyt Aspa-säätiön Silta työhön -projektissa (ESR, STM). Tarina kertoo projektin toimintamalleista sekä tositapahtumiin pohjautuvista kokemuksista.
Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt
Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa yhdistysten vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Ryhmätyöt 1. Puheenjohtajan tärkein tehtäväon uuden puheenjohtajan löytäminen, jatkon varmistaminen,
Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille
Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki. Kysely tukea saavien oppilaiden huoltajille 3/2018
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kysely tukea saavien oppilaiden huoltajille 3/2018 Kyselyn lähtökohdat Kysely toteutettiin maaliskuussa 2018 osana erityisopetuksen seutukunnallista auditointia. Kysely
Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan?
Oulussa 19.3.2013 LUONTAISHOITOALAN TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖ Kyselytutkimuksen lähtökohtana on kartoittaa luontaishoitoalan toimijoiden tarvetta yhteistoimintaan Pohjois-Pohjanmaan alueella. Tämän tutkimuksen
Hyvien käytäntöjen dokumentoiminen Ja Arjen arkin menetelmäpankki
Hyvien käytäntöjen dokumentoiminen Ja Arjen arkin menetelmäpankki Zoomi-hanke Zoomi-hanke toimii koordinoivana ESRhankkeena opetus- ja kulttuuriministeriön Sujuvat siirtymät -osiossa. Hanke tukee, ohjaa
Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero
Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön
Palautetta nuortenryhmältä
Tuija Sane & Marjaana Hänninen Taustaa nuortenryhmästä: Tavoitteena oli koota nuortenryhmä (n. 4-5 nuorta), jolta kerätä palautetta etenkin lastensuojelun toiminnasta ja yhteistyöstä muiden tahojen kanssa.
Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1
Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen
Turku 20.11.2013/Anu Nurmi
Turku 20.11.2013/Anu Nurmi Toiminnan taustaa Kehitetty Lohjan erityisnuorisotyössä 2007-2011. Koulutettu suuri määrä nuorten parissa toimivia ammattilaisia ympäri Suomen. Linkki-toiminta järjestänyt Turussa
Kysely huoltajille arviointikeskustelun järjestelyistä ja annista
Kysely huoltajille arviointikeskustelun järjestelyistä ja annista 156 05:18 Keskimääräinen vastaamisaika Aktiivinen Tila 1. Lapseni luokka aste on 1. lk 44 2. lk 34 3. lk 28 4. lk 27 5. lk 23 2. Ennakko
Kehrä II toimintasuunnitelma syksy 2012ja kevät 2013 Käytäntötutkimusidea: asiakkaat ja työntekijät mukaan tutkimaan!
Kehrä II toimintasuunnitelma syksy 2012ja kevät 2013 Käytäntötutkimusidea: asiakkaat ja työntekijät mukaan tutkimaan! Tiina Muukkonen ja Annukka Paasivirta 1 Syksy 2012 Yhteinen kehittämishet ki Yhteinen
Reilun Pelin työkalupakki: Suunnittelun välineet
Reilun Pelin työkalupakki: Suunnittelun välineet Tavoitteet Tämä diaesitys kannustaa jäsentämään suunnitelmia toteuttamiskelpoisiksi. Välineiden käytön tavoitteena on luoda yhteinen näkemys etenemisestä
KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä
KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä Mitä Kotirukkasella tavoitellaan? Kotirukkasen avulla tiivistetään yhteistyötä asumisyksikön työntekijöiden, asukkaiden ja läheisten välillä.
Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet
Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän
KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä
Kodin ja Koulun Päivä 2 Kodin ja Koulun Päivä Kutsuimme isovanhemmat kouluun klo 8-11 väliseksi ajaksi tutustumaan lastenlastensa koulunkäyntiin. Tarjosimme heille myös kahvit ja rehtori kertoili nykypäivän
MONIAMMATILLISUUS : VÄLKKY-PROSESSIN AVAUSPÄIVÄ Yhteiset tavoitteet & johtavat ajatukset 16.6.2009. 16. kesäkuuta 2009 Humap Oy, www.humap.
MONIAMMATILLISUUS : VÄLKKY-PROSESSIN AVAUSPÄIVÄ Yhteiset tavoitteet & johtavat ajatukset 16.6.2009 16. kesäkuuta 2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 OHJELMA 16.6.2009 TYÖSKENTELYLLE TEEMA Keskeisten johtavien
Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin
Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Korostetaan yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia näkökohtia kasvatuksessa ja ihmisen kehityksessä Painopiste yksilön kiinnittymisessä yhteiskuntaan
Arviointiverkoston tavoitteet, toimintaperiaatteet ja tarpeet
Arviointiverkoston tavoitteet, toimintaperiaatteet ja tarpeet verkostoidentiteettiä rakentamassa Arviointiverkoston tapaaminen 20.3.2014 SOSTE Näkökulmana kehittävä arviointi: Työn ja asiantuntijuuden
RuBu ja merkityksellisen osallisuuden kokemus. Georg Boldt, VTM
RuBu ja merkityksellisen osallisuuden kokemus Georg Boldt, VTM georgmboldt@gmail.com Tausta Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus käynnisti osallistuvan budjetoinnin kokeilun keväällä 2013 Eroaa merkittävästi
MYYRMÄEN KEHITTÄMISHETKI VARHAISKASVATUS JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN
MYYRMÄEN KEHITTÄMISHETKI VARHAISKASVATUS JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II 17.9.2012 RIIKKA PYYKÖNEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KANSALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA (KASTE). STM TAVOITTEENA: Hyvinvointi- ja terveyserot
SyTy -kokonaisuus. Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke
SyTy -kokonaisuus Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke 16.4.2019 SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Koordinaattorit THL/SyTytiimi Työpajat Projektiryhmät
Jyväskylän päivähoidon asiakasraati. INFOPAKETTI elokuu 2011 Merja Adenius-Jokivuori Tarja Ahlqvist
Jyväskylän päivähoidon asiakasraati INFOPAKETTI elokuu 2011 Merja Adenius-Jokivuori Tarja Ahlqvist Päivähoitopalveluiden asiakasraati toiminut maaliskuusta 2008 päivähoidon asiakkaista koottu päivähoitopalveluiden
Venla, Joona ja Simone. Tennis
Venla, Joona ja Simone Tennis Tennistunti Maanantaina 7.4.2014 tenniskiertue pysähtyi päiväksi koulullemme opettamaan meille oppilaille tennistä. Salissa oli kolme pistettä, tutka, tarkkuuslyönti ja minitennispeli.
Kehittämissuunnitelmat kehittämistä tukemassa Kehrän teematyöpajat 31.5. 2.6.2010. Socca Socca Annukka Paasivirta
Kehittämissuunnitelmat kehittämistä tukemassa Kehrän teematyöpajat 31.5. 2.6.2010 1 Kehrän teematyöpajat Maalis 2010 Touko- Kesä 2010 Loka 2010 Marras- Joulu 2010 Helmi 2011 Touko 2011 LS Päivät Syksy
Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke
Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke 2017-2019 Viestintäsuunnitelma päivitetty 14.7.2017 Sisällys 1 Viestinnän tavoitteet... 2 2 Sisäinen viestintä... 2 Työntekijät ja esimies... 2 Johtoryhmä...
ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA
ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin
HUIPUT KEHIIN. Innovatiivisuusmittarin kehitystyö. www.hamk.fi/aokk
HUIPUT KEHIIN Innovatiivisuusmittarin kehitystyö HUIPUT KEHIIN projektin tavoitteena on luoda pysyviä, alueellisia, ammatillista huippuosaamista kehittäviä yhteistyöverkostoja ja tuottaa malleja huippuosaamisen
PETRI VIRTANEN MARJO SINOKKI HYVINVOINTIA TYÖSTÄ
HYVINVOINTIA TYÖSTÄ PETRI VIRTANEN MARJO SINOKKI HYVINVOINTIA TYÖSTÄ Työhyvinvoinnin kehittyminen, perusta ja käytännöt TIETOSANOMA HELSINKI Tietosanoma Oy ja kirjoittajat ISBN 978-951-885-367-4 KL 36.13
Kokemusasiantuntijatoiminta lastensuojelun kehittämisessä - kyselyn tuloksia. Lastensuojelun kehittäjäverkoston tapaaminen 31.1.
Kokemusasiantuntijatoiminta lastensuojelun kehittämisessä - kyselyn tuloksia Lastensuojelun kehittäjäverkoston tapaaminen 31.1.2018 Lastensuojelun kehittäjille suunnattu kysely Kokemusasiantuntijoiden
PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014
Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin
Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi
Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa Sivistystoimi Sisällysluettelo Oppilashuolto lapsen koulunkäyntiä tukemassa... 3 Koulukuraattoreiden ja koulupsykologien tarjoama tuki... 4 Koulukuraattori...
Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke
Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Toivotamme hyvää kesää ja kiitämme yhteistyöstä tästä on kiva jatkaa. Eri puolella Kaakkois-Suomea pilotoitiin luovia osallistavia ryhmätoimintoja
TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!
SUUNNITELMA (LUONNOS) Työpajan/toiminnan järjestäjä/vastuutaho Nimi, organisaatio Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijat Satu Heikkinen, Kukka Olsoni ja Anna-Maija Saariaho
Riikka Pasanen Tuomas Nylund. Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4.
Riikka Pasanen Tuomas Nylund Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. Agenda 13.00-16.00 13.00 Kertaus viime kerrasta 13.30 Chat-palvelun käyttöönottoa ja kokemuksia. Missä mennään? Onnistumiskierros
Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen
Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Muistiaktiivit ovat muistisairauksiin sairastuneiden ihmisten ja omaisten asiantuntijaryhmiä. Maakunnallisten ryhmien tehtävänä
Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehittämisfoorumin satoa 18.11.2014
HYPPÄÄ KYYTIIN! Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehittämisfoorumin satoa 18.11.2014 Tulevaisuus? Ehkäisevä päihdetyö? Yhdessä kehittäminen? Kuka ja mitä? Foorumin iltapäivässä työskenneltiin fasilitointimenetelmin
Kaksinkertainen mahtis
Luovat harjoitukset Kaksinkertainen mahtis Palautteenantoharjoitus tavoite: yksityiskohtainen palautteen sanallistaminen ja luokkakaverin vahvuuksien tukeminen ja kehittäminen kesto 20 min Tehdään ensin
Työryhmäkysymykset THL
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 3. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa
Kati Palsanen Erityissosiaalityöntekijä Länsi-Pohjoinen avohuollon sosiaalityö Kaarelan lastensuojelu Praksisseminaari
Kati Palsanen Erityissosiaalityöntekijä Länsi-Pohjoinen avohuollon sosiaalityö Kaarelan lastensuojelu Praksisseminaari 28.1.2011 Vuosikello jäsentää opintojaksot vuoden eri kuukausille Mahdollistaa käytäntöjaksojen
Kehittäjäasiakastoiminta
Kehittäjäasiakastoiminta Lapin asiakasosallisuusmalli Ei riitä, että asiakas on osallisena omassa asiakastapahtumassaan ja häntä kuunnellaan. Asiakkaiden osallisuus laajennetaan palvelujen suunnitteluun,
2 Opetus, arviointi ja ohjaus 2.1 Opetus ja oppiminen 2.2 Oppilaan ja opiskelijan arviointi 2.3 Kerhotoiminta 2.4 Ohjaus
Töölön yhteiskoulun aikuislukio tekee koulun toiminnan arvioinnissa yhteistyötä Töölön yhteiskoulun kanssa. Yhteistyön pohjana toimii myös yhteistyössä kuuden muun yksityiskoulun kanssa laadittu laatukäsikirja
Esitutkimus. Asiakastyöpajat
Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena
Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta
Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien
Kallion kehittämishetki Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Tiina Muukkonen Riikka Pyykönen
Kallion kehittämishetki 3.6.2013 Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Tiina Muukkonen Riikka Pyykönen 1 Kehrä II 2011-2013 Asiakasosallisuus monitoimijaisen Tavoitteet : yhteistyössä Vahvistaa
Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON
Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON 22.10.201 9.10.2015 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 22.10.2015 LNP palvelujen organisointi tulevaisuudessa?
Asiakasraati. Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut
Asiakasraati Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut 21.9.2016 Asiakasraati aloittanut toimintansa maaliskuussa 2008 on kunnallisten ja yksityisten varhaiskasvatuspalvelujen asiakkaiden osallisuus-
Asiantuntijaverkostot ja toimialaryhmät osana yhtenäisiä toimintatapoja
Asiantuntijaverkostot ja toimialaryhmät osana yhtenäisiä toimintatapoja Tehokkuus, järjestäytyminen, vaikuttavuuden parantaminen, jne. 1 Webropol-kysely asiantuntijaryhmien jäsenille Lähetettiin AVIen
Kehrä II -kehittämishanke. Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä
Kehrä II -kehittämishanke Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä 25.9.2012 KASTE-ohjelma Kaste-ohjelman tavoitteena on, että: I. Hyvinvointi- ja terveyserot kaventuvat ja II. Sosiaali-
VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN
VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN 1. TERVETULOA -max 5 min Aluetapaamisen avaus ja tervetulot, keitä paikalla? 2. LIPPUKUNTAKUULUMISET - max 30 min Käydään kierros mitä lippukunnille kuuluu? Tavoitteena
Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen
Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen 7.9.2018 Toiveet kokoontumisten määrästä, puitteista, ajankohdista Seitsemän palautetta 2+2 -tapaamismäärän puolesta Verkostoitumisaamukahvit Toivoisin pienverkostolle
8 asiakasraatilaista Työntekijät: Tuuli Alamäki (Puheenjohtaja) ja Suvi Sippola (sihteeri)
Asiakasraadin muistio Aika 28.9.2018 klo 14 16 Paikka Läsnä Nummentie 4, 21270 Nousiainen 8 asiakasraatilaista Työntekijät: Tuuli Alamäki (Puheenjohtaja) ja Suvi Sippola (sihteeri) 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja
Vanhustenviikon liikuntapäivä Kuhmossa
Vanhustenviikon liikuntapäivä Kuhmossa 12.10.2012 Teema: Yhdessä vahvempia EU:n aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuosi 14.8.2013 P r o j e k t i k u v a u s / M V 1 TAUSTAA
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ARJEN TUKI ASIAKAS AREENA
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ARJEN TUKI ASIAKAS AREENA MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUJIEN PALVELUT; TUKIPILARI - TUKIASUMISEN TIIMI - DYNAMO TAVOITTEET 2019 2020 Asiakkaat keskiössä, laatua- ja näkyvyyttä Arjessa
Lapsivaikutusten ennakointi ja arviointi ( Lavaus ) hankkeen taustaa
Tiedosta hyvinvointia 1 Lapsivaikutusten ennakointi ja arviointi ( Lavaus ) hankkeen taustaa Liisa Heinämäki Stakes Tiedosta hyvinvointia 2 Lapsivaikutusten arviointi kaikissa lapsia koskevissa yhteiskunnallisissa
MINNO Metropolis 2014 - Loppukatselmus. Annika Laurén, Bassma Chaoki Edward Sneck, Lari Lehto Melina Lukkarinen, Riku Lehtonen Educons Oy 26.5.
MINNO Metropolis 2014 - Loppukatselmus Annika Laurén, Bassma Chaoki Edward Sneck, Lari Lehto Melina Lukkarinen, Riku Lehtonen Educons Oy 26.5.2014 Tässä kalvosetissä tiimimme esittelee projektin ja siitä
Kim Polamo T:mi Tarinapakki
Kim Polamo T:mi Tarinapakki Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Tässä esitteessä on konkreettisia esimerkkejä työnohjaus -formaatin vaikutuksista. Haluan antaa oikeaa tietoa päätösten
7/22/2013. Palautetta kokonaistyöskentelystä. Taustaa palautelomakkeista: Asiakkaiden kokemuksia lastensuojelusta ja Empusta
Taustaa palautelomakkeista: Lastensuojelun ja Empun yhteistyön arviointia Asiakkaiden kokemuksia lastensuojelusta ja Empusta Tuija Sane & Marjaana Hänninen Asiakkailta yhteensä 5 palautelomaketta: 3 koko
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle.
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje 6/2016 Tervehdys Yrittäjä Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Menestyksen johdosta
Aikuisliikunta Tähtiseura-ohjelmassa. Seuratoiminnan kahvit
Aikuisliikunta Tähtiseura-ohjelmassa Seuratoiminnan kahvit Tapaamisen ohjelma Tervetuloa uuteen aikuisliikunnan osuuteen seuratoiminnan kahveilla Tämän kerran teemana Aikuisten osa-alue Tähtiseura-ohjelmassa
Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.
27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen
Prosessin seuranta. Tuulikki Venninen, tutkijatohtori
Prosessin seuranta tutkimuspäiväkodeissa, tutkijatohtori Prosessinseurannan tarkoitus Kaikki kerätty tieto pyritään palauttamaan vastaajille hyödynnettäväksi omassa kehittämistyössään (siksi nimellisenä)
Elinvoimaa täydennysrakentamisella. Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan aloitusseminaari 14.11.2014
Elinvoimaa täydennysrakentamisella Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan aloitusseminaari 14.11.2014 Lähtökohtia Täydennysrakentaminen on tärkeää ja tästä ollaan samaa mieltä Kasvukeskukset
MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen
Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA
Poissaoloihin puuttuminen. Järvenpään perusopetus 2018-
Poissaoloihin puuttuminen Järvenpään perusopetus 2018-4.6.2018 Huoli herää: Poissaolojen määrä Seuranta Mikäli poissaolot jatkuvat Jatkotoimenpiteet Mikäli huoli ei vähene Alakoulu 1-5 tuntia Yläkoulu
Kommunikaatio ja stressinsäätely. Essi Karvonen Psykologi
Kommunikaatio ja stressinsäätely Essi Karvonen Psykologi 23.1.2018 Kommunikointi Johtajan tärkein työväline Oppimiskokemusta ja johtajana kasvua Viestiä itse selkeästi Auttaa muita puhumaan Havainnoida
Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin
Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin Tiina Myllymäki Projektivastaava / Työhönvalmentaja 3kk Ohjaava työhönvalmennuspalvelu projekti 3kk Ohjaava työhönvalmennuspalvelu projekti (2015 2017)
KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI. Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti
1 KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti 2 Tuotetaan käytännöstä tietoa yhdessä Käytännön kuvaamisen tarkoituksena on
Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät
Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät 31.8.2018 Arja Hastrup, johtava asiantuntija, THL Leena Normia-Ahlsten, erikoissuunnittelija, THL Miksi monialaista arviointia tarvitaan? Arvion
LASTENSUOJELUN JA PÄIHDEPALVELUIDEN ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ASIAKKUUDESTAAN JA NÄKEMYKSIÄ PALVELUIDEN KEHITTÄMISEEN.
LASTENSUOJELUN JA PÄIHDEPALVELUIDEN ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ASIAKKUUDESTAAN JA NÄKEMYKSIÄ PALVELUIDEN KEHITTÄMISEEN. AINEISTO Aineisto 6 vanhemman haastattelu 5 perheestä, joilla asiakkuus Empussa ja lastensuojelussa
YRITTÄJYYSKASVATUKSEN STRATEGIA JYVÄSKYLÄN PERUSOPETUKSESSA. Liite 3 Vuosisuunnittelu
YRITTÄJYYSKASVATUKSEN STRATEGIA JYVÄSKYLÄN PERUSOPETUKSESSA Liite 3 Vuosisuunnittelu Yrittäjyyskasvatuksen lukuvuosi suunnitelma: 1. Visio: Jokainen rakentaa omaa mahdollisuuksien maailmaa -Yhteisen ymmärryksen
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt - OPISKELUHUOLTO THL
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt - OPISKELUHUOLTO Työskentely Puheenjohtaja ja sihteeri valittu etukäteen ja osallistujat jaettu ryhmiin Ryhmätyöskentelyn aikana
Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet
Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Tutkimuksen puheenvuoro Arjen turvaa kylissä
Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching
Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. (ODL säätiö) perustettiin vuonna 1896 lähimmäisenrakkauden hengessä kouluttamaan
Käytäntötutkimusaiheita Espoon aikuissosiaalityö. Käytäntötutkimuspäivä 28.9.2015
Käytäntötutkimusaiheita Espoon aikuissosiaalityö Käytäntötutkimuspäivä 28.9.2015 Maahanmuuttajataustaisten nuorten verkostot Käytäntötutkimuksessa kartotetaan maahanmuuttajataustaisten nuorten asiakkaiden
LIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA 2012-2013 LOHJELMA2 TULOSKORTTI
Hankkeen nimi: Liikkuva 2012-2013 Hankkeen lyhyt yleiskuvaus ja tavoitteet Hankkeen päämääränä oli kannustaa 13-19-vuotiaita nuoria tekemään viisaita liikkumisvalintoja koulu- ja vapaa-ajanmatkoillaan.
Jyrki Laurikainen, kiinteistöjohtaja, Wärtsilä OyJ Wärtsilän pääkonttori, kuva: Mahlum 2007. Case: Wärtsilä
Wärtsilä Oyj on tehnyt Workspacen kanssa yhteistyötä vuodesta 2011, jolloin aloitettiin globaalin työympäristökonseptin kehittäminen. Vuoden 2013 loppuun mennessä Workspace oli auttanut Wärtsilää ohjaamaan
PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015
PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 24.02.2015 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Pekka Hassinen Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen inspehtori
Parempi Arki. Seminaarikierros Seinäjoki
Parempi Arki Seminaarikierros 1 19.5.2016 Seinäjoki Päivän ohjelma 08.30 Miten tästä eteenpäin Kehittämistyön jatkosuunnitelmia 10.15 Huoneentaulu ministeriöön: sote-terveisiä kentältä. 100 Lounas 100
VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S
VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ
Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue
Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue Vastaajien määrä maakunnittain (N=17) Pohjois- Savo 11, vastannut 8 (53 % oman alueen osalta) Pohjois- Karjala 17, vastannut 6 (35 % oman alueen