Palautetta nuortenryhmältä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palautetta nuortenryhmältä"

Transkriptio

1 Tuija Sane & Marjaana Hänninen Taustaa nuortenryhmästä: Tavoitteena oli koota nuortenryhmä (n. 4-5 nuorta), jolta kerätä palautetta etenkin lastensuojelun toiminnasta ja yhteistyöstä muiden tahojen kanssa. Sopivia nuoria löytyi yhteensä kahdeksan, joista neljä oli alustavasti halukkaita lähtemään mukaan palauteryhmään. Varsinaiseen haastatteluun saapui lopulta kaksi nuorta, joiden kokemuksiin ja toiveisiin tämä esitys perustuu. 2 1

2 Millaisia mielikuvia lastensuojeluun liittyy? Suurin osa negatiivisia mielikuvia. Nuorten mukaan sossutädeiksi tai kukkahatuiksi sanotaan aina sellaisia vanhoja mummeleita, jotka aina puuttuu kaikkeen. Lastensuojelu saattaa nuorten mukaan helposti ylireagoida tai liioitella asioita. Toinen nuorista kertoi hänelle jääneen lastensuojelusta hirveet traumat heidän perheestään aiemmin tehtyjen perättömien ilmoitusten vuoksi. Toisen mukaan hän ei tunne paljon ihmisiä, jotka olisivat lastensuojelun kanssa tekemisissä eikä siksi oikein osaa arvioida, millaisia mielikuvia muut lastensuojeluun liittävät. 3 Millaisia mielikuvia Emppuun liittyy? Emppu oli nimenä molemmille tuttu paikka. Tuntui nuorten mielestä positiivisemmalta paikalta kuin lastensuojelu, koska ne ei valita kaikesta. Toinen nuorista kertoi äitinsä käyvän Empussa ja äitinsä sanoneen, että Emppu on ollut tosi hyvä paikka hänelle. Toinen nuorista taas kertoi, että hänen äitinsä oli pistetty Emppuun, vaikka sillä ei mun mielestä oo mitään alkoholiongelmaa. Toiselle nuorista tulivat Empusta mieleen etenkin ryhmät, joissa istutaan sellasessa ringissä ja sanotaan, että moi, olen Pertti, olen 40-vuotias ja olen alkoholisti. 4 2

3 Millaisia mielikuvia muihin nuorten palveluihin liittyy? Mikä Nupoli? Mä sain joskus siitä (=Nupolista) sellasen pikkukortin, jossa oli kartta, mut en oo koskaan käyny siellä tai soittanu sinne. Muista paikoista, esim. Nuorisoasemasta nuorilla ei ollut minkäänlaista mielikuvaa. Nuorilta kysyttiin myös lastensuojelun omasta sosiaaliohjauksesta, mutta se ei ollut nuorille tuttua. 5 Kokemuksia verkostotapaamisista? Toinen nuori ei ollut osallistunut verkostotapaamisiin. Toisen mukaan verkostotapaamisissa oli ollut helppo puhua omista asioistaan, mutta ne oli yht turhii, kun ne tavallisetkin sossuneuvottelut. Varsinkin kouluun liittyvät tapaamiset olivat tuntuneet turhilta, koska niissä ei koskaan tehty mitään päätöksiä, niis vaan istuttiin ja sanottiin, et mun pitää käydä koulua. Ne neuvottelut, joissa oli tehty jotain päätöksiä, olivat sen sijaan tuntuneet tärkeiltä: kun tietää, et ne vaikuttaa johonkin. 6 3

4 Kuulluksi tuleminen? Molemmat nuoret kokivat tulleensa pääasiassa hyvin kuulluiksi omissa asioissaan. Nuorten toiveet esim. tapaamisajoista oli nuorten mukaan otettu hyvin huomioon työskentelyssä. Myös omien lastensuojelupapereiden saaminen itselle koettiin hyväksi. Sen sijaan neuvotteluissa kuulluksi tuleminen vaihteli nuorten mukaan vähän neuvottelusta riippuen. Useimmiten neuvotteluissa oli kuitenkin käsitelty nuorten mielestä tärkeitä asioita. 7 Millainen on hyvä sosiaalityöntekijä? Mikä se on? Hyvä sossu Hyvä ja sossu samassa lauseessa No jos ne ei oo sellasii virka-intosii, niin kai sillon Et jos ne ei liiottele lastensuojelulakia Se, mikä on sossun mielestä hyvää, on yleensä sossun asiakkaan mielestä huonoo. Hyvä sosiaalityöntekijä ei nyökkäile ja hymise koko ajan. Työntekijän sukupuolella ei ole merkitystä. Lopuksi kuitenkin: ei kokemusta huonoista työntekijöistä, kokevat tulleensa ymmärretyiksi. 8 4

5 Missä tapaamiset olisi hyvä järjestää? Tapaamisen paikalla ei ole väliä, tapaaminen kuin tapaaminen. Mieluummin ehkä kuitenkin lastensuojelun toimistolla kuin esimerkiksi kotona, jotenkin ahdistaa ajatella, et sossuja tulis mun kotiin. Koululle ei mieluiten tapaamisia. Tapaamiseen osallistuvat ihmiset ja tapaamisessa käsiteltävät aiheet kuitenkin tapaamisen puitteita tärkeämpiä. Verkostoneuvottelut samanlaisia kuin muutkin. 9 Miten lastensuojelun työskentelyä voisi kehittää? Järjestämällä tapaamisiin pientä syötävää, croissantteja vois taas käyttää syöttinä. Tarjoamalla tapaamisaikoja joko aamuun tai pari tuntia koulun päättymisen jälkeen, ei heti koulun jälkeen. Tarjoamalla harvempia tapaamisia, tunti sopiva pituus. Lastensuojelu vois puuttuu vähemmän epäolennaisuuksiin ja enemmän joihinkin oikeisiin asioihin. 10 5

7/22/2013. Palautetta kokonaistyöskentelystä. Taustaa palautelomakkeista: Asiakkaiden kokemuksia lastensuojelusta ja Empusta

7/22/2013. Palautetta kokonaistyöskentelystä. Taustaa palautelomakkeista: Asiakkaiden kokemuksia lastensuojelusta ja Empusta Taustaa palautelomakkeista: Lastensuojelun ja Empun yhteistyön arviointia Asiakkaiden kokemuksia lastensuojelusta ja Empusta Tuija Sane & Marjaana Hänninen Asiakkailta yhteensä 5 palautelomaketta: 3 koko

Lisätiedot

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen 1 Esityksen rakenne Taustaa: tavoitteet Nuorten ja vanhempien ajatuksia ja palvelukokemuksia Kehittämisen

Lisätiedot

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä Diakonian tutkimuksen päivä 7.11.2008 Riikka Haahtela, YTM, jatko-opiskelija sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön

Lisätiedot

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.)

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 1 (Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 2 8.- ja 9.-luokkalaisista (14 16v) 5 % käyttää alkoholia kerran viikossa tai useammin ja 13 % käyttää alkoholia

Lisätiedot

Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat

Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Marja Holmila 18.9.2012 Marja Holmila: Vanhempien ja aikuisten alkoholinkäyttö lapsen näkökulmasta 1 Esityksen rakenne 1. Päihteitä ongelmallisesti käyttävien

Lisätiedot

Turku 20.11.2013/Anu Nurmi

Turku 20.11.2013/Anu Nurmi Turku 20.11.2013/Anu Nurmi Toiminnan taustaa Kehitetty Lohjan erityisnuorisotyössä 2007-2011. Koulutettu suuri määrä nuorten parissa toimivia ammattilaisia ympäri Suomen. Linkki-toiminta järjestänyt Turussa

Lisätiedot

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa. Verkostotapaaminen Tarja Bergström, hankepäällikkö

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa. Verkostotapaaminen Tarja Bergström, hankepäällikkö Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa Verkostotapaaminen 13.-14.2.2019 Tarja Bergström, hankepäällikkö Järjestö 2.0: mukana muutoksessa avustusohjelma yhdenvertaisuuteen digitalisoituvassa toimintaympäristössä

Lisätiedot

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 208 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnassa toteutettiin oma laadunarviointikysely toimintaan osallistuneille lapsille toukokuussa

Lisätiedot

HALOO huomaako kukaan? seminaari 18.12.2012. Kehrä II Monitoimijainen yhteistyö perheen, lastensuojelun ja yhteiskumppanin kanssa Tiina Muukkonen

HALOO huomaako kukaan? seminaari 18.12.2012. Kehrä II Monitoimijainen yhteistyö perheen, lastensuojelun ja yhteiskumppanin kanssa Tiina Muukkonen HALOO huomaako kukaan? seminaari 18.12.2012 Kehrä II Monitoimijainen yhteistyö perheen, lastensuojelun ja yhteiskumppanin kanssa Tiina Muukkonen 12/2012 1 Monitoimijainen yhteistyö Monitoimijaista lastensuojelun

Lisätiedot

KÄYTETTÄVYYDEN PERUSTEET 1,5op. Käyttäjäaineiston tulkinta. Tehtävä Käyttäjäaineiston tulkinta ja suunnitteluvaatimukset. Katja Soini TaiK 11.4.

KÄYTETTÄVYYDEN PERUSTEET 1,5op. Käyttäjäaineiston tulkinta. Tehtävä Käyttäjäaineiston tulkinta ja suunnitteluvaatimukset. Katja Soini TaiK 11.4. KÄYTETTÄVYYDEN PERUSTEET 1,5op Käyttäjäaineiston tulkinta Katja Soini TaiK 11.4.2007 1. MÄÄRITTELE 2. TUNNISTA RATKAISU 5. ARVIOI 3. MÄÄRITTELE 4. LUO Aiheena keskiviikkona 11.4.2007 Luento Käyttäjäaineiston

Lisätiedot

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Julkisessa keskustelussa nostetaan ajoittain esille väitteitä siitä, haluavatko miehet vai naiset seksiä useammin ja joutuvatko jotkut elämään seksuaalisessa

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa Veikkaus toteutti matka-aiheisen kyselytutkimuksen ajalla 7.4. 15.4.2016 Kyselyyn vastasi 1 033 henkilöä Veikkauksen 1,8 miljoonasta kanta-asiakkaasta Yli tuhat asiakasta on kattava otos Veikkauksen kanta-asiakkaista.

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Päihteiden aiheuttamat terveysongelmat ovat vuosi vuodelta lisääntyneet. Mitä nuorempana päihteiden käyttö aloitetaan, sitä todennäköisemmin

Lisätiedot

PERHEPOHJAINEN HOITOMALLI FBT (FAMILY- BASED TREATMENT) PERHETERAPEUTTI, VESA-MATTI PEKKOLA, 14.3.2016

PERHEPOHJAINEN HOITOMALLI FBT (FAMILY- BASED TREATMENT) PERHETERAPEUTTI, VESA-MATTI PEKKOLA, 14.3.2016 PERHEPOHJAINEN HOITOMALLI FBT (FAMILY- BASED TREATMENT) PERHETERAPEUTTI, VESA-MATTI PEKKOLA, 14.3.2016 Maudsley Hospital 1980-luvulla, Lontoo Laillistetut perheterapeutit Näyttöön perustuva alle 18-vuotiaille,

Lisätiedot

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät Työryhmä: Osallistavaa ja monikulttuurista kohtaamista 30.9.2011 Esityksen sisältö Tutkimushankkeen

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena

TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena Turun alueen koordinaattori Karoliina Kallio KM ja Salon ja Paimion koordinaattori Sirpa Stenström sosiaaliohjaaja Miten nuori ohjautuu toimintaan? Kunnan ammattilainen

Lisätiedot

Tietosuoja etsivässä nuorisotyössä ja ilmoitusten hyvät käytännöt

Tietosuoja etsivässä nuorisotyössä ja ilmoitusten hyvät käytännöt Tietosuoja etsivässä nuorisotyössä ja ilmoitusten hyvät käytännöt Toimintaa ohjaa ohje henkilötietojen käsittelystä etsivässä nuorisotyössä Miten asiat sujuvat käytännössä? Miten tietoja luovutetaan etsivään

Lisätiedot

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa

Lisätiedot

PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA

PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA Mielenterveyskeskus Lasten ja nuorten vastaanotto 0-20 v. lasten ja nuorten tunne-el elämään, käyttäytymiseen ytymiseen ja kehitykseen

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2008

Nuorisotutkimus 2008 Nuorisotutkimus 08 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin huhtikuussa 08 verkkokyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua:

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Varhaiskasvatuksen pilotin tulokset ja oppilaitosyhteistyön tulevaisuus 9.2.2012 PKS-KOKO Riikka Heloma, työvoimasuunnittelija, Sosiaalivirasto, Helsingin

Lisätiedot

Kyselytutkimus. Lappeenrannan nuorisotoimen sometiimi

Kyselytutkimus. Lappeenrannan nuorisotoimen sometiimi Kyselytutkimus Lappeenrannan nuorisotoimen sometiimi Kysyimme Lappeenrantalaisilta lapsilta, nuorilta ja aikuisilta heidän mielikuvia nuorisotoimesta (painottaen nuoria). Näin he vastasivat. Lapset Lapset

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tukeminen

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tukeminen Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tukeminen Minna Tainio, sosionomi AMK, projektisuunnittelija Juho Lempinen, yhteisöpedagogi AMK, projektisuunnittelija, seikkailuohjaaja Seikkailukasvatus

Lisätiedot

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI Ennaltaehkäisevän lapsikeskeisen työmenetelmän kehittäminen ja työskentelyn keskeiset periaatteet vanhemman sairastaessa 1.Riski- eli

Lisätiedot

Interventiomateriaali sisältää. 1. Ohje rastiradan järjestäjälle Materiaalin käyttötarkoitus ja sisältö

Interventiomateriaali sisältää. 1. Ohje rastiradan järjestäjälle Materiaalin käyttötarkoitus ja sisältö 1 INTERVENTIOMATERIAALI YLÄKOULUIKÄISTEN VANHEMPAINILTAAN Tavoitteena huoltajien tietoisuuden lisääminen nuorten päihteiden käytöstä ja siihen liittyvistä tekijöistä. Interventiomateriaali sisältää 1.

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Mutkatonta yhteistyötä - lastensuojelu ja päihdepalvelut. Info päihdepalveluista ja yhteistyöstä

Mutkatonta yhteistyötä - lastensuojelu ja päihdepalvelut. Info päihdepalveluista ja yhteistyöstä Mutkatonta yhteistyötä - lastensuojelu ja päihdepalvelut Info päihdepalveluista ja yhteistyöstä Espoon mielenterveys- ja päihdepalvelukeskus EMPPU tarjoaa espoolaisille aikuisille apua ja hoitoa masennukseen

Lisätiedot

Luottamus sytyttää - oletko valmis?

Luottamus sytyttää - oletko valmis? 16.03.2016 Jyväskylä PESÄPUU RY Toivo syntyy tekemisestä, pienistä teoista, hiljaisten äänten kuulemisesta, teoista, jotka jättävät toivon jälkiä. Toivo on tie unelmien toteutumiseen. Luottamus sytyttää

Lisätiedot

Kirjasto updated yhteiskehittäminen

Kirjasto updated yhteiskehittäminen Helsingin kaupunginkirjasto & Demos Helsinki Kirjasto updated yhteiskehittäminen Kirjasto treenaa nuoria -hanke 1) PARANNUKSIA PALVELUKULTTUURIIN Nuorilla oli kirjastosta huonoja asiakaspalvelukokemuksia

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen - Toimiva lapsi&perhe menetelmäkoulutus syksy 06 kevät 07 Beardsleen perheinterventio, lapset

Lisätiedot

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori)

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Lapsilla ja nuorilla on joskus erilaisia syitä jäädä pois koulusta. Joillakin on koulussa paha olla, joillakin on vaikeuksia toisten ihmisten kanssa, jotkut vain

Lisätiedot

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Kokemusasiantuntija Anita Sinanbegovic ja VTM, suunnittelija Kia Lundqvist, Turun

Lisätiedot

Keskustelu koulujen työelämään tutustumisjaksoista

Keskustelu koulujen työelämään tutustumisjaksoista Keskustelu koulujen työelämään tutustumisjaksoista 13.2.2019 21.2.2019 1 Pitäisi ajatella koulutyön tekemistä ihan eri tavalla Selvitys työelämään tutustumisjaksojen toteuttamisesta kouluissa Terhi Tuukkanen

Lisätiedot

Laaja 4-vuotistarkastus - Vanhempien kokemuksia laajasta 4- vuotistarkastuksesta. Tekijät: Lehto Marjo ja Lehto Sari

Laaja 4-vuotistarkastus - Vanhempien kokemuksia laajasta 4- vuotistarkastuksesta. Tekijät: Lehto Marjo ja Lehto Sari Laaja 4-vuotistarkastus - Vanhempien kokemuksia laajasta 4- vuotistarkastuksesta Tekijät: Lehto Marjo ja Lehto Sari Laaja 4-vuotistarkastus Opinnäytetyömme teoria pohjautuu laajaan 4- vuotistarkastukseen

Lisätiedot

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika %

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika % 201 vastausta Tiivistelmä Sukupuoli Tyttö 100 50 % Poika 101 50 % Ikä 6lk 23 11 % 7lk 38 19 % 8lk 44 22 % 9lk 52 26 % Lukio/ammattikoulu 36 18 % Olen vanhempi kuin edelliset vastausvaihtoehdot 8 4 % 1)

Lisätiedot

Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin

Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin Tiina Myllymäki Projektivastaava / Työhönvalmentaja 3kk Ohjaava työhönvalmennuspalvelu projekti 3kk Ohjaava työhönvalmennuspalvelu projekti (2015 2017)

Lisätiedot

TUKENA-hanke Tukea perheryhmäkotitoiminnan kehittämiseen ja yksin tulleiden alaikäisten kotoutumiseen Uudellamaalla ASIAKASRAATI

TUKENA-hanke Tukea perheryhmäkotitoiminnan kehittämiseen ja yksin tulleiden alaikäisten kotoutumiseen Uudellamaalla ASIAKASRAATI Tukea perheryhmäkotitoiminnan kehittämiseen ja yksin tulleiden alaikäisten kotoutumiseen Uudellamaalla 1 Mitä, missä, million? Asiakasraadin koolle kutsuminen oli yksi TUKENA-hankkeen tavoitteista Asiakasraadissa

Lisätiedot

Ei kai taas kaappiin?

Ei kai taas kaappiin? Ei kai taas kaappiin? Sateenkaariseniorit asiakkaina Yhdenvertainen vanhuus II -projekti Seta ry Setan Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki www.seta.fi/yhdenvertainen-vanhuus www.facebook.com/yhdenvertainen-vanhuus

Lisätiedot

Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus- ja tukipalvelut

Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus- ja tukipalvelut Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus- ja tukipalvelut Mikkelin Olkkari Hankkeesta pysyväksi toiminnaksi Olkkari-hanke 1.1.2011-31.12.2014 Mikkelin kaupungin nuorten ohjauspalvelujen

Lisätiedot

SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura

SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI 2018 Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura 18% ENEMMÄN YHTEYDENOTON YRITYKSIÄ EDELLISVUOTEEN VERRATTUNA, 22% ENEMMÄN KÄYTYJÄ KESKUSTELUJA Sekasin-chat

Lisätiedot

Lapsen/Nuoren kysymykset

Lapsen/Nuoren kysymykset PALAUTE LASTENSUOJELUTARPEEN SELVITYKSESTÄ 2015 Lastensuojelun työntekijät ovat selvittäneet perheenne mahdollista lastensuojelun tarvetta. Lastensuojeluntarpeen selvityksen tavoitteena on arvioida lapsen

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen

Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen 7.9.2018 Toiveet kokoontumisten määrästä, puitteista, ajankohdista Seitsemän palautetta 2+2 -tapaamismäärän puolesta Verkostoitumisaamukahvit Toivoisin pienverkostolle

Lisätiedot

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina TERVETULOA VOIMANPESÄÄN Miian tarina Ajattelin, että tää on viimeinen ovi, jonka avaan. Oon hakenut apua jo niin monesta paikasta tuntuu, että kukaan ei osaa auttaa. Sossu sanoi, että mun kannattais mennä

Lisätiedot

Pro gradu-tutkielma: Verkkososiaalityö nuorisososiaalityön toimintamuotona. Salla Alila & Nina Koskenkangas

Pro gradu-tutkielma: Verkkososiaalityö nuorisososiaalityön toimintamuotona. Salla Alila & Nina Koskenkangas Pro gradu-tutkielma: Verkkososiaalityö nuorisososiaalityön toimintamuotona Salla Alila & Nina Koskenkangas (Jari, sanomalehti Kaleva 2011) Tutkimuksen tarkoitus Miten verkkososiaalityö toimii nuorisososiaalityön

Lisätiedot

Ankkuri ja tie selväksi

Ankkuri ja tie selväksi Esitutkinta saatetaanko loppuun, onko hyötyä syyteharkinnassa Ankkuri hoitaa alusta loppuun: (uhrin tapaaminen, sovitteluun, pöytäkirja), syyttäjä saa tiedon ankkurista ja se vaikuttaa prosessiin Yhteistyö

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Hyvinvointia vuorovaikutuksesta - näkökulmia positiivisesta psykologiasta

Hyvinvointia vuorovaikutuksesta - näkökulmia positiivisesta psykologiasta Hyvinvointia vuorovaikutuksesta - näkökulmia positiivisesta psykologiasta Markus Talvio FT, LO, tutkija, työnohjaaja Helsingin yliopisto www.markustalvio.com Hyvinvointiin vaikuttavat Deci, E. L. & Ryan,

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN LOPPURAPORTTI

ESR-PROJEKTIN LOPPURAPORTTI ESR-PROJEKTIN LOPPURAPORTTI Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm 31.08.2010 Diaarinumero EPOELY/336/04.00.05.00/2010 Käsittelijä Tuija Nikkari Puhelinnumero 040-551 9844 Projektikoodi

Lisätiedot

Tarinasi ISOISÄ ISOISÄ. on erityinen KERRO MINULLE KERRO MINULLE. Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään.

Tarinasi ISOISÄ ISOISÄ. on erityinen KERRO MINULLE KERRO MINULLE. Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään. ISOISÄ ISOISÄ KERRO MINULLE KERRO MINULLE Anna kirja isoisällesi täytettäväksi ja saa se takaisin täynnä muistoja. Tarinasi on erityinen Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään. Antaja Saaja

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

Työttömien nuorten kiinnittyminen terveyttä edistäviin aktivointitoimiin. Seppo Soine-Rajanummi 15.12.2015 1

Työttömien nuorten kiinnittyminen terveyttä edistäviin aktivointitoimiin. Seppo Soine-Rajanummi 15.12.2015 1 Työttömien nuorten kiinnittyminen terveyttä edistäviin aktivointitoimiin Seppo Soine-Rajanummi 9.12.2015 Seppo Soine-Rajanummi 15.12.2015 1 Tavoitteena terveyserojen kaventaminen Työttömillä on tutkimusten

Lisätiedot

Suuntana lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin lisääntyminen ja päihteidenkäytön väheminen

Suuntana lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin lisääntyminen ja päihteidenkäytön väheminen Suuntana lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin lisääntyminen ja päihteidenkäytön väheminen Päihdeasiain neuvottelukunnan kokous 11.4.2018 Opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen Päihdeasiain neuvottelukunta

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

Etsivän nuorisotyön asiakkaana olleiden nuorten käsityksiä etsivästä nuorisotyöstä

Etsivän nuorisotyön asiakkaana olleiden nuorten käsityksiä etsivästä nuorisotyöstä Etsivän nuorisotyön asiakkaana olleiden nuorten käsityksiä etsivästä nuorisotyöstä Ei tarvinnut yksin muistaa tehdä kaikkea, kun oli joku sanomassa että sun pitää tehdä tuo ja tuo Pro gradu tutkimus Oulun

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11 PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät VIIDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus perhesuhteisiin Perhe ja perhesuhteiden tukeminen ovat tärkeitä muun muassa lapsen

Lisätiedot

Tervetuloa Työnvälitykseen

Tervetuloa Työnvälitykseen Tervetuloa Työnvälitykseen Välkommen till Arbetsförmedlingen Finska Tämä on Työnvälitys Haetko työtä? Haluatko lisätietoja työmarkkinoista? Tarvitsetko vinkkejä ja neuvoja löytääksesi haluamasi työn?

Lisätiedot

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa.

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ykkösklubi 2015 Ykkösklubi Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ryhmiä ohjaavat koulutetut kummit. Ykkösklubitoiminta on yhteistyötä terveydenhuollon,

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012 Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

Millainen on kamalin kottero, jonka kyydissä olet ollut? Oletko käynyt kauppa-autossa tai jäätelöautolla? Mikä auto on sinusta klassikko?

Millainen on kamalin kottero, jonka kyydissä olet ollut? Oletko käynyt kauppa-autossa tai jäätelöautolla? Mikä auto on sinusta klassikko? AUTOILUKYSYMYKSET Autoilijoille ja pelkääjän paikalla istujille Kaikki kysymykset sopivat autoilijoille, ajokortittomille sopivissa kysymyksissä on Kleinbus-kuva. Tulosta, leikkaa suikaleiksi, pidä kädessä

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Taustatiedot: 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Ikä * 0-15 v. 15-17 v. 18-30 v. 31-45 v. 46-60 v. yli 60 v. Ympäristö 3. Käytetäänkö Hämeenlinnassa ja seutukunnissa

Lisätiedot

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Yksinäisyys lasten silmin Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Tutkimusaihe ja tutkimuskysymykset Lasten yksinäisyys lasten näkökulmasta Sadutusmenetelmällä lasten tieto näkyviin 1) Mitä lapset kertovat

Lisätiedot

Käytäntötutkimusaiheita Espoon aikuissosiaalityö. Käytäntötutkimuspäivä 28.9.2015

Käytäntötutkimusaiheita Espoon aikuissosiaalityö. Käytäntötutkimuspäivä 28.9.2015 Käytäntötutkimusaiheita Espoon aikuissosiaalityö Käytäntötutkimuspäivä 28.9.2015 Maahanmuuttajataustaisten nuorten verkostot Käytäntötutkimuksessa kartotetaan maahanmuuttajataustaisten nuorten asiakkaiden

Lisätiedot

ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE

ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE As ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE Oulun kaupungin lastensuojelupalvelut on mukana Pohjois-Suomen Lasten kaste hankkeessa. Lastensuojelun kehittämisen kohteena ovat lasten ja perheiden osallisuuden vahvistaminen,

Lisätiedot

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla http://smallbiztrends.com/2011/09/workshifting-changingway-we-work.html Kiinko Tulevaisuuden kaupunki - työ - asuminen - liikkuvuus 6.2.2014

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta. Alakoululaisten kyselyyn saatiin yhteensä 393 vastausta

Lisätiedot

VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY

VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY VASTUULLINEN KESÄDUUNI 20 -KYSELY TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 3.5.20 kesäduuni 20 - kysely / T-Media Oy 2 TAUSTAMUUTTUJAT Mukana vastuullinen kesäduuni 20 -kampanjassa Työnantajan tyyppi Työnantajan koko

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias.

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias. Derby Forum -kysely Onnittelut meille, sillä juuri Sinut on valittu kehittämään Lions toimintaa piirissämme. Etenemme kahdessa vaiheessa. Aluksi toivomme Sinun vastaavan tähän kyselyyn. Täyttämällä tämän

Lisätiedot

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 20 Lapset ja nuorisotyö - Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Puijolan nuorisotyö 2 Päätavoite PUIJOLA EDISTÄÄ SOSIAALISTA NUORISOTYÖTÄ jakautuu 4 osatavoitteeseen

Lisätiedot

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009 Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009 Sisällysluettelo Sivu Tulosten yhteenveto 1 Kohde 1: linjat 6, 61, 9, 90 2 Kohteen tulos diagrammina 3 Kohde 2: linja 8 4 Kohteen tulos

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen

Lisätiedot

Yksintulleiden pakolaisnuorten jälkihuolto. Outi Lepola

Yksintulleiden pakolaisnuorten jälkihuolto. Outi Lepola Yksintulleiden pakolaisnuorten jälkihuolto Outi Lepola Selvitys käynnissä tavoitteena on muodostaa yleiskuva jälkihuollosta, jota Suomen kunnissa tällä hetkellä tarjotaan täysi-ikäistyneille nuorille,

Lisätiedot

Asukkaiden osallistumiskokemuksia Tampereen Tesoman asuinalueen kehittämisessä sekä kokemuksia kävelyhaastattelusta

Asukkaiden osallistumiskokemuksia Tampereen Tesoman asuinalueen kehittämisessä sekä kokemuksia kävelyhaastattelusta Asukkaiden osallistumiskokemuksia Tampereen Tesoman asuinalueen kehittämisessä sekä kokemuksia kävelyhaastattelusta Kaupunkitutkimuksen päivät, 28.-29.4.2016, Helsinki Jenna Taajamo, Itä-Suomen yliopisto

Lisätiedot

SISARUKSENA KESKOSVAUVALLE

SISARUKSENA KESKOSVAUVALLE SISARUKSENA KESKOSVAUVALLE Onneksi olkoon pikkusisaruksestasi! Perheeseenne on syntynyt uusi perheenjäsen ja sinusta on tullut isosisko tai isoveli. Pienen sisaruksesi syntymä on ollut sinulle varmasti

Lisätiedot

Miten haluat kasvattaa lapsesi?

Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 2 tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 3 Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout

Lisätiedot

Kokemuksia lastenpsykiatrian jalkautuvasta työstä

Kokemuksia lastenpsykiatrian jalkautuvasta työstä Kokemuksia lastenpsykiatrian jalkautuvasta työstä Taustaa Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueen Kaste-ohjelman Remontti-hankkeen pilotti 9/2009-9/2012 Kasteohjelman tavoitteet: 1. Ennaltaehkäisevä tuki

Lisätiedot

PUNAINEN RISTI NUORTEN TURVATALO ESPOO KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAIN

PUNAINEN RISTI NUORTEN TURVATALO ESPOO KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAIN PUNAINEN RISTI NUORTEN TURVATALO ESPOO Viidellä paikkakunnalla Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tampereella ja Turussa Espoon turvatalo sijaitsee Leppävaarassa, Läkkisepänkuja 2 A, 3 krs. Seitsemän kriisi-

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Ihminen järjestelmän keskiössä

Ihminen järjestelmän keskiössä Ihminen järjestelmän keskiössä 21.3.2018 Uskallatko katsoa, miltä 100 vuotias Suomi näyttää? me. Turhautuminen Merkitysten puute Ulkopuolisuus Ulkopuolisuus Yksinäisyys Masentunut mieli Tietojen ja taitojen

Lisätiedot

tarttua härkää sarvista elämäntaparemontti muuttua väsymys nukun huonosti terveys kunto hyvässä kunnossa

tarttua härkää sarvista elämäntaparemontti muuttua väsymys nukun huonosti terveys kunto hyvässä kunnossa Lämmittely HYVINVOINTI ALIAS pystyä + tekemään ajatella positiivisesti tarttua härkää sarvista elämäntaparemontti dieetti tottumus muuttaa elämää muuttua väsymys nukun huonosti ruokavalio säännöllisesti

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot