Lastensuojelun, päivähoidon ja perhetyön yhteistyön kehittäminen -moniammatillinen kasvatuskumppanuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lastensuojelun, päivähoidon ja perhetyön yhteistyön kehittäminen -moniammatillinen kasvatuskumppanuus"

Transkriptio

1 Lastensuojelun, päivähoidon ja perhetyön yhteistyön kehittäminen -moniammatillinen kasvatuskumppanuus Pilotointia ja toimintamallin kehittelyä Paula Korkalainen

2 Pilotin ja toimintamallin esittely Yhteistyön kehittämisen taustaa Kehittämisprosessi Kehittämisen tuloksia Toimintamallin tämän hetkinen vaihe Yhteistyölomake Suunnitelmia toimintamallin juurruttamisesta tulevalle vuodelle

3 Pilotoinnin taustaa vaikka sosiaalibarometrien mukaan suurin osa lapsista voi hyvin, niin tukea tarvitsevien lasten osuus on 2000-luvulla kasvanut: mm. huostaanotot lisääntyneet selvästi >> Jyväskylä: jälkeen lastensuojeluilmoitukset lisääntyneet 1/3 :lla ja lastensuojelun avohuollossa on lasta Huoli: lasten ja perheiden ongelmien monimutkaistuminen ja lisääntyminen sekä moniasiakkuudet Perheiden tukeminen vaatii entistä moniammatillisempaa yhteistyötä ja laaja-alaista osaamista ja kokonaisvaltaista ajattelua tukien järjestämisessä

4 Projektin alussa todettiinkin että. Uusi lastensuojelulaki haastaa >> lisäämään ennaltaehkäisevää työtä >> varhaista tukea >> toimimaan moniammatillisessa yhteistyössä kokonaisvaltaisesti perhettä ja lasta tukien Valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2005, 10) nostaa esiin yhteistyövelvoitteen ja kehottaa sopimaan periaatteista niitä tilanteita varten, joissa neuvotellaan lapsen asioista ja edellytetään viranomaisen puuttumista Jyväskylän päivähoidossa ja lastensuojelussa todettiin tarvetta säännölliseen, tavoitteellisempaan ja systemaattisempaan yhteistyöhön

5 Miksi yhteistyötä tarvitaan? Teoreettinen lähtökohta: lapsen kasvuympäristöllä on keskeinen merkitys lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemisessa.. ja tehokkaimmaksi on tutkimuksissa todettu lapsen kasvuympäristössä toteutettu tuki jolloin siinä toimivilla aikuisilla ja heidän keskinäisellä yhteistyöllä on keskeinen merkitys

6 Lastensuojelulaki 417/2007 ja muutokset Lain henki: Ehkäisevän lastensuojelun tavoitteena * edistää ja turvata lapsen kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tukea vanhemmuutta * varhainen puuttuminen * varhainen tuki ja huolen puheeksi otto Velvoite: Lastensuojeluilmoitus salassapitosäännösten estämättä ilmoitus tehtävä viipymättä, jos havaittavissa HOIVAN JA HUOLENPIDON PUUTTEELLISUUS OLOSUHTEET LAPSEN OMA KÄYTTÄYTYMINEN LASTENSUOJELULLINEN HUOLI Vastuu siirtyy lastensuojelun työntekijälle 7 VRK > 3 kk

7 Kehittämisprosessin vaiheet Kehittämistarpeiden herääminen 2. Kartoitukset, lakikoulutukset x 3 3. Aloite ja kutsu yhteistyöhön. Sopiminen yhteistyön kehittämisprosessin eteenpäin viemisestä. Suunnitelma 4. Päivähoidon ja sosiaalityön johdon tapaaminen ja sitoutuminen 5. Koulutus-, ohjaus- ja konsultaatio 2x 2 iltapäivää kevät 2009 ja seminaari (JAMK Asta Suomi), harjoittelu ja tehtävä: hyvät käytännöt esiin ja uudet ideat 6. Tutustuminen uusiin toimijoihin ja kumppaneihin ja toimintaan sekä ajankohtaisiin asioihin sekä muihin toimintamalleihin: Korpilahti (VANTTU) ja Jkl mlk (psykososiaalisen työn aluemalli) 6. Toimintamallin kokoaminen 7. Toimintamallin esittely johdolle ja sopiminen levittämisestä 8/2009:lomake käyttöön 8. Juurruttaminen, levittäminen ja seuranta syksy 2009 < 9. Arviointi ja toimintamallin parantaminen

8 Ketä mukana? Kuokkalan alueen päivähoidosta: Kuokkalan, Pohjanlammen ja Nenäinniemen päiväkodit sekä alueen kelto ja eltot Lastensuojelun sosiaalityöntekijät Perhetyöntekijöitä VARKE

9 Alkukartoitus päivähoidossa kevät 2008 Tavoitteellinen ja säännöllinen yhteistyö? Yhteiset lapset ja perheet huoli yhteistyön vähäisyydestä lapsen kasvun ja kehityksen tukemiseksi ja yhteisten linjojen löytämiseksi Tiedonkulku huostaanottotilanteessa (lapsi päivähoidossa) Koulutustarpeet uudesta lastensuojelulaista (voimaan ): päivähoidon henkilöstön velvoitteet? Yhteistyö? Konsultaatiotarpeita haastavien perheiden kanssa työskenneltäessä Lastensuojeluilmoituksen tekeminen ja prosessin eteneminen: päivähoidon osuuden kirkastaminen ja yhteistyö Yhteistyölomakkeen päivittäminen ja käytön tehostaminen

10 Koulutusten sisältö kevät iltapäivän teema: Päivähoidon, sosiaalityön ja perhetyön hyvien toimivien käytänteiden kartoittaminen ja keskustelu: varhainen tukeminen Yhteistyö ja tukitoimet jo lastensuojelun piirissä olevan lapset osalta iltapäivän teema Vertaiskonsultaation harjoittelu: yksi tai useampi tapaus, jossa pohditaan yhdessä miten lasta ja vanhempia tuetaan päivähoidossa ja sosiaalityössä (ohjeistusta valmistautuminen ja apulista tilanteeseen annettu) Huolikeskustelun harjoittelu: yhteydenotto yhteistyökumppaniin; puhelimitse tai neuvottelu > tiivistelmä keskustelusta koulutukseen mukaan (ohjeistusta huolikeskustelun tueksi annettu)

11 Poimintoja jo toimivista hyvistä käytänteistä Lapsi ja perhe: Vasu Päivähoidossa säännölliset kohtaamiset päivittäin, jolloin vanhempiin voi vaikuttaa ja tukea vanhemmuutta ja vuorovaikutusta Havainnointilomakkeita käytössä Moniammatillinen päivähoito (elto/relto ym.) Toimitaan tiiminä päivähoidossa Yhteistyössä jo käytössä toimiva yhteistyölomake (LsL 36 muk tilanteeseen) Ammattilaisten yhteistyö: Kasvokkainen yhteistyö hyvä ja tarpeellista Yhteistyöpalaverit: Avoimuus Hyvä luonteva keskusteluyhteys Sosiaalityön ja perhetyöntekijöiden yhteistyö toimii Yhteistyö neuvolan kanssa toimii Sosiaalityön ja päivähoidon yhteiset palaverit lapsista, joista huolta Nimettömänä konsultointi Yhtenäiset toimintatavat

12 Pilotissa pohdintoja vanhemmuuden tukemisesta (raportti 2009, 12) Tärkeä osa varhaista tukemista ja vanhemmuuden tukemista on perheiden jokapäiväinen kohtaaminen. Kohtaamiseen kuuluu se että ei kuuntele passiivisesti vaan tarttuu toisen kertomaan asiaan, tekee tarkentavia kysymyksiä ja palaa asiaan myöhemmin uudelleen. Kaikilla työntekijöillä tulisi olla valmius kohtaamiseen ja vuorovaikutuksessa olemiseen sillä vastuu ennaltaehkäisevästä työstä on jokaisella työntekijällä. Varhaisen tuen keskustelut ovat tärkeitä. --- pieniin huoliin tartutaan herkästi, vaihdetaan ajatuksia vanhempien kanssa ja ollaan valmiita antamaan myös konkreettisia neuvoja

13 Kehittämistyön aikana todettiin että edelleen kehittävää on Yhteistyön kehittämisen painopistettä arkeen: kolmikantayhteistyökokoukset On tilanteita, joissa päivähoito ei tiedä missä mennään! Vasu hyvä väline huolipuhumiseen: lisäkysymyksiä avuksi mm. perhenavigaattorin levittäminen Sosiaalityöntekijän tavoitettavuus kiireellisissä tilanteissa Yhteistyöaloitteen tekeminen huolitilanteessa! Tiedon kulku hoitopaikan vaihtuessa ja säännöllisyyttä yhteydenpitoon Yhteistyölomakkeen käyttö Tiedotteiden ajantasaisuus Välineitä: lomakkeita, asteikko Jalkautumisia Täsmäapua perheelle Aikaisemmat hyvä toimintamallit käyttöön! Perhe-hanke ja Palmuke!! Lastensuojelun imago! Keveämmät tukitoimet aikaisemmin käyttöön! Pieni huoli -ajatusmalli, jolloin hoidetaan syitä eikä seurauksia Lastensuojelun työntekijä vanhempainiltoihin Alueellinen yhteismitallisuus Vastuukysymyksiin selvennystä: kokonaisvastuu lapsen asioissa kun on huolta? Maahanmuuttajaperheet LISÄÄ USKALLUSTA JA ROHKEUTTA! Päivähoidon yhteinen kertomus kts. raportti

14 Kehittämisprojektin tuloksia Istuttu saman pöydän ääreen dialogisiin keskusteluihin Olennaista on ollut hyvien jo toimivien käytäntöjen kokoaminen ja yhteistyön kehittämistarpeiden nouseminen yhteisistä keskusteluista Uusia ajatuksia ja ideoita on tuotettu hyvässä hengessä ja rakennettu/sanoitettu uutta työorientaatiota yhteistyön perustaksi Koulutusta, ohjausta ja konsultaatiota JAMKista Asta Suomelta

15 Sovittu jo päivähoidon, lastensuojelun ja perhetyön yhteistyöstä Yhteiset tavoitteet ja arvot, joita kirkastetaan tulevan juurruttamisen aikana Kirkas viestintä eli asioista voi ja tulee puhua niiden oikeilla nimillä; avoin viestintä Työkalupakkia kootaan ja hiotaan (mm. kirjallinen materiaali, lomakkeet) Johdon tuki Valmista mallia ei ole (ideoita on ja malleja) vaan oma toimintamalli vaatii toimijoiden prosessoinnin Varhainen vastuunottaminen jokaisen työntekijän velvollisuus

16 Sovittuja varhaisen tuen periaatteita Usko ja lähtökohta: Positiiviset asiat kannattelevat lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja kannattelevien positiivisten kokemusten saamisessa päivähoidolla ja muilla palveluilla merkittävä osuus Perheille tuki jokapäiväisissä tilanteissa arjessa - kasvatuskumppanuus Tuetaan vanhempien keskinäistä vuorovaikutusta Ei keskitytä syihin vaan seurauksiin Varhainen tukeminen vähentää järeämpää lastensuojelun tarvetta Tavoite, että jokaisella työntekijällä olisi osaamista ja valmiutta varhaisessa tuessa tarvittavasta osaamiseen; kohtaaminen ja vuorovaikutus

17 Sovittuja erityisen tuen toteuttamisen periaatteita Prosessien auki puhuminen: avoimuutta, kunnioitusta ja arvostusta Lapsen tuen tarve ratkaisee toimintatavat; havainnointitiedon kerääminen, henkilöstöllä tulee olla tietoa lapsen käyttäytymisestä ja siitä mihin tulkinnat perustuvat; dokumentointi Tarve tiiviiseen yhteistyöhön kaikkien osapuolten välillä; Neuvottelut Yhteistyössä työntekijälle tärkeää asian ja vastuun jakaminen Palvelusopimuksessa sovitaan hakijoista, muista asioista ja yhteistyöstä selkeästi niin että perhekin tietää Ymmärretään, että asioille tarvitaan aikaa Seuranta

18 Vahvistetaan yhteistyötä tukevia rakenteita Akuutit asiat hoidetaan heti = ns. nopean lähdön periaatteen mukaisesti Vuosittain kokoonnutaan yhteistyöneuvotteluun, johon osallistuu kaikista yksiköistä edustaja, joka kokoaa neuvotteluun mennessään asiat yksiköstään, laaditaan pöytäkirja ja tiedotetaan kaikille työntekijöille po. asioista (säännöllisyys ja jatkuvuus) Kokouskäytännöt, säännöllisyys: neuvotteluissa on kiertävä pj ja vastuu sovitaan edellisessä kokouksessa (ph, ls, perhetyö jne.)

19 Sovittuja asioita Vasu-keskusteluissa huoli esille; tarvittaessa välivasuja Huoli -keskustelu perheen kanssa: tarvittaessa neuvottelu päiväkodissa mukana vanhempi/ph ja sostyö: tapaamisten valmistelu mm. tulkki Huolesta puhuttaessa rehellisyys, faktatiedot, havainnot, minusta tuntuu ; dokumentoidaan Kohtaamisissa kuuleminen ja luottamuksen rakentaminen, tartutaan huoleen Vanhemmat keskiössä auttamisprosessissa; pidetään ensisijaisesti vanhemmat ajan tasalla Vanhempien kannattelu ja vastuuttaminen toimimaan Päivähoidossa yhteys eltoon isomman huolen yhteydessä tilanteen arviointia varten; Tapauskohtaisia neuvotteluja ammattilaisten kanssa; yhteydenotto heti Päivitetty yhteistyölomake käyttöön; kirjataan, palataan myöhemmin sovitun ajan kuluessa Vertaiskonsultoinnissa konkreettisia neuvoja: kasvokkain, puhelimitse, sähköpostitse (anonymiteetti!) Tavoite avoimeen työskentelyyn, prosessien avaaminen ja huolen tarkentamista Säännöllinen yhteistyö: vuosikello laaditaan ja sitoudutaan edustuksellisesi siihen Jalkautunutta yhteistyötä kentällä Kootaan ohjekirjanen yksiköihin Perhehankkeen ja aikaisempien hankkeiden hyvät käytännöt tutuiksi!

20 Haasteina koetaan edelleen Perheen mukaan saaminen Tuen ja auttamisprosessin positiiviseksi ymmärtäminen; lastensuojelun sosiaalityön positiivinen markkinointi IMAGO: muistetaan lapsen etu Erilaiset tulkinnat huolesta ja sen vaikutuksista lapseen Keveämpien perhettä tukevien keinojen käyttöönottaminen aikaisemmin yhdessä Vastavuoroisuus vuorovaikutuksessa Havainnointi Ph-paikan saanti akuutissa tilanteessa ls:n ottaessa yhteyttä Täsmäavun saanti nopeasti perheelle Aika! Kohtaamiset tarvitsevat aikaa, huolen puheeksi ottaminen Sosiaalityöntekijä päiväkotiin, neuvolan th päiväkotikäynnit Vaikeiden asioiden (mt) esille ottaminen Lasten käyttäytymisen tulkitseminen huolitilanteissa Ls-ilmoituksesta kuittaus? Miten asia eteni? Ovatko vastuut selvät eri toimijoiden välillä?

21 Toimintamallin lähtökohtia Yhteinen toimintamalli tärkeä osa ennaltaehkäisevää työtä: yhtenäisiä toimintatapoja tarvitaan Kasvatuskumppanuuden hengessä kaikkien osapuolten tiedon yhdistäminen: vanhemmat, päivähoidon henkilöstö ja lastensuojelun työntekijä Lastensuojelulaki: vanhemmilla ensisijainen vastuu oman lapsensa kasvatuksessa ja huolenpidosta

22 Lastensuojelun, perhetyön ja päivähoidon yhteinen työalue Mitä tarvitaan? Keinot Tavoite I Vaihe Ennaltaehkäisevä työ II vaihe Varhainen puuttuminen ja tukitoimet III vaihe Nopeat lähdöt l. akuutit asiat Lastensuojeluilmoitus IV Lapsi ja perhe lastensuojelun asiakkaana Tiedonkulku Moniammatillisen yhteistyön kehittäminen a) Ulkoinen b) Sisäinen yksikkökohtainen

23 I Päivähoidon ja lastensuojelun yhteinen työalue: Ennaltaehkäisevä työ Tavoite: Turvata ja kehittää lapsen hyvinvointia, kasvua ja kehitystä tukeva kehitys- ja oppimisympäristö Lapsen hyvinvointi, etu ja oikeudet Lapsen ja perheen tukeminen ja auttaminen Vanhemmuuden tukeminen Tarvitaan: Kasvatuskumppanuutta ja luottamuksen rakentamista Turvallista päivähoidon aloitusta ja siirtymien valmistelua Moniammatillista lastensuojelun ja päivähoidon yhteistyötä ja ymmärrystä sen merkityksestä Vastavuoroista kommunikaatiota ja avointa keskustelua

24 I vaihe: Ennaltaehkäisevän työn keinoja Päivittäiset kohtaamiset, kasvatuskumppanuus, toiminnalliset vanhempainillat ja muut tilaisuudet Varhaiskasvatussuunnitelma Työkalupakki: vasu, aloituskeskustelulomake, perhenavigaattori, muita? Mahdollisuus tavata sosiaalityöntekijää Syksyn aloitusinfossa lastensuojelun työntekijä mukana ja lastensuojeluasiaa esillä

25 II vaihe: Varhainen tukeminen Tavoite: Ehkäistä myöhempää lastensuojelun tarvetta Yhteinen ymmärrys lapsen edusta ja oikeuksista Mitä tarvitaan? Kasvatuskumppanuutta, luottamusta Rohkeaa huolen puheeksi ottamista Vastuunkantamista, avoimuutta ja kunnioitusta, jota osoitetaan ottamalla pienikin huoli viipymättä esiin keskusteluun kasvatusyhteisössä ja sitten vanhempien kanssa > yhteisen ymmärryksen rakentaminen huolesta Päivähoidon työntekijä voi konsultoida lastensuojelun työntekijää ilman tunnistetietoja (vertaiskonsultaatio) Varhaista ja erityistä tukea

26 II vaihe: Varhaisen tuen keinoja Päivittäiset ja vasu-keskustelut Vasu, huolen puheeksi ottomenetelmät, kohtaaminen, dialogisuus Työkalupakki: Lomakkeet (huolen vyöhykkeet/ työntekijän huolen arviointiin, ennakointilomake jne.)

27 III Akuutit tilanteet eli nopeat lähdöt Ns. nopeat lähdöt eli akuuteissa tilanteissa nopea toiminta: huolen herättää lapsen käyttäytyminen tai vanhemman tila hakiessa (päihtymys, mt-ongelmat, pahoinpitelyn jäljet, uudet hakijat, hakematta jättäminen Huoli vaatii välitöntä puuttumista: yhteydenotto virka-aikana lastensuojelun alueelliseen työntekijään, virka-ajan ulkopuolella Mobile Palvelusopimuksen varahakijoihin yhteys (vastuu ei kuitenkaan tällöin siirry työntekijältä) >>>>>>> keskustelu vanhempien kanssa ja lastensuojeluilmoituksen tekeminen lapsen turvallisuuden vuoksi

28 IV vaihe: Lastensuojeluilmoitus Tavoite: Vastuunottaminen lapsen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta Lastensuojelutarpeen arviointi Vastuu jokaisella työntekijällä reagoida lapsen tilanteeseen Mitä tarvitaan? Yhteydenotto lastensuojelun työntekijään Puhelinsoitto, lomake Ph: Tiedottaminen ja osallistuminen lastensuojelutarpeen arviointiin ja tarvittavien tietojen luovuttaminen lastensuojeluviranomaisten käyttöön VASTUU siirtyy lastensuojelun työntekijälle Lastensuojelutarpeen selvitys: 7 arkipäivää; kaksi työntekijää (erilaisia malleja käytössä mm. ls ja ph-työntekijä) Selvitys tehtävä 3 kk sisällä; lapsen arki? Tapaaminen: kolmikantayhteistyö päiväkodissa

29 IV vaihe: Lapsi ja perhe lastensuojelun asiakkaana Tavoite: Lapsen ja perheen hyvinvointi lisääntyy yhdessä toteutettavien tukitoimien avulla Kaikki osapuolet kokevat oman asiantuntijuutensa tärkeäksi Mitä tarvitaan? Hyvä päivähoidon, lastensuojelun ja perheen yhteistyö Kasvatuskumppanuuden vahvistaminen Kolmikantayhteistyökokoukset Avoimuus, dialogisuus Moniammatillinen kasvatuskumppanuus Työkalupakki: mm. yhteistyösuunnitelmalomake + saate (päivähoito tukitoimena), vanhemmuuden roolikartta, parisuhdekartta, VarTun - dokumentointipohjat

30 Tiedonkulku: mitä tarvitaan, keinot ja tavoite: Päivähoito ja lastensuojelu: Yhteydenotot päivähoidosta lastensuojeluun ja lastensuojelusta päivähoitoon Tiedottaminen päivähoidon tiimissä ja moniammatillisessa yhteistyössä mukanaoleville, johtaja Aloitteiden tekemistä yhteistyöhön Salassapitomääräyksien kunnioittaminen Tavoite: Lapsen huomioonottaminen kehitystason mukainen tiedottaminen Lapsen kannattelu arjen tilanteissa Tavoitteena lapsen hyvinvointi, etu ja oikeudet

31 Moniammatillisen yhteistyön kehittäminen Selkeä työnjako huolitilanteissa ja vastuiden jakaminen Yhteistyökumppaneihin ja työalueisiin tutustumista: yhteistyöilmapiirin rakentaminen, luottamus, avoimuus Toimintamallin juurruttaminen = yhtenäiset toimintatavat, työprosessit, käytännöt ja arviointi sekä edelleen kehittämine Yhteiset koulutukset

32 Moniammatillisen yhteistyön tavoitteet (ulkoinen) Ennaltaehkäisevä työ Lapsen ja perheen huolestuttavan tilanteeseen pyrkivän prosessin käynnistyminen mahdollisimman pian Yhteinen ymmärrys tuen tarpeista, keinoista ja tavoitteista Yhteydenotto helppoa, odotukset toisen toimintaa kohtaan realistiset Toimintamallin tavoitteet toteutuvat, toimintatavat ja periaatteet kaikille tutuiksi Jaettu asiantuntijuus: osaamisen yhdistäminen Hyväksi todetut käytännöt kaikkien käyttöön

33 Moniammatillinen yhteistyö / yksikkökohtainen Tavoite: Kaikilla tietotoimintamallista ja perhe pitää lastensuojelua heitä palvelevana normaalipalveluna Lastensuojelun imagon nostaminen ja kynnyksen madaltuminen yhteydenotoille ja tukitoimille Tiedottamista Tiimin yhteistyö ja johtajan tuki Mukana moniammatillisessa yhteistyössä kelto, relto jne. ja muut Perehdytyskansion päivitys Tiedotteet Palveluohjauksen tehostaminen; tukipalveluista kertominen (koulutusta ja ohjausta) Ilmoitustaulut vanhemmille

34 toimintamallin juurruttaminen Johdolle tiedottaminen elokuu 2009 Muutoksia syksyllä 2009 Helmikuussa 2010 johtoa + Kaste: STM:stä opas tulossa (julkaisun aikataulu muuttunut): tiedottamista, yhteisiä koulutuksia, alueellisia keskustelutilaisuuksia Vuosittaiset yhteiset tapaamiset

35 Toimintamallin käyttöön ottaminen (helmikuu 2010) Kuokkalan alueella malli toimii: Yhteydenotot ovat lisääntyneet Lastensuojelun työntekijät ovat jalkautuneet Päivähoidosta vertaiskonsultointia tehty Mallista kerrottu useissa tilaisuuksissa maakunnassa eri yhteyksissä Avainhenkilöt levittämisen ja juurruttamisen tukena

36 Perehdyttäminen Yhteistyön toimintamalli ja sitä koskeva aineisto kootaan kansioon ja Aatuun intraan yhteiseen kansioon Uudet työntekijät perehdytetään yhteistyömalliin Yhteistyötä myös arvioidaan vuosittain

37 Yhteistyölomakkeen uudistaminen Lomake ja saateohje uudistettu vuonna 2009 Otettu käyttöön Jyväskylässä elokuussa 2009 (löytyy Aatusta Intrasta) Levitetty maakuntaan ja kiinnostusta osoitettu myös muualta maasta: Mm. Helsinki, Joensuu, Kuopio Vaasa (Metsärannan koulutus 2009)

38 Onko aikaa yhteistyölle? Yhteistyö on voimavara, joka tukee ja auttaa kaikkia osapuolia arkisen työn tekemisessä ja tukee kokonaisvaltaisesti tuen tarpeessa olevia perheitä

39 Projektin merkitys yhteistyön kehittämiselle Yhteistyössä eteenpäin moniammatillinen kasvatuskumppanuus Ei lannistuta katse eteenpäin Pienin askelin eteenpäin arjessa Erilaisen osaamisen yhdistäminen ja kumppanien työntukeminen osaamisen vaihtaminen? Tekemällä saa aikaan jotakin kehittäminen ei ala vaan perustuu aina jollekin jo tehdylle ja siis jatkuu

40 Pilotin arviointitutkimus 2009 (JY/STOA230) PH: + yhteistyö aidosti kehittyi, kynnys madaltui yhteydenottamiseen, luotiin toimintamalli yhteistyölle, yhteiset tapaamiset tärkeitä - työntekijöiden vaihtuvuus, ei tiedetä kehen ottaa yhteyttä, tiedonkulku LS: yhteistyötä pidetään tärkeänä ja siihen ollaan valmiita, säännöllistä keskustelua tarvitaan, jotta esteet ja kynnykset poistuvat, kansiot ja perehdyttäminen uusille työntekijöille! - epäselvyyttä pilotin tarkoituksesta, ei varsinaisia uusia käytäntöjä, aktiivisempaa osallistumista odotettiin Kaikki: Tiedottaminen oli hyvää ja kirjallinen materiaali työpaikoilla oli käytössä, lisää koulutusta ja vuoropuhelua

41 Pilotin arviointitutkimus 2009 (JY/STOA) Konkreettisia suosituksia: Toimivien hyvien käytäntöjen levittäminen eri alueilla Konkreettista yhteistyön tekemistä jatketaan Sosiaalityöntekijöiden osallistuminen ph:n toiminnallisiin vanhempainiltoihin ja yhteistyösuunnitelman tekemiseen päiväkodilla Sosiaalityöntekijöiden esittäytyminen 1-2 /v päiväkodilla Oma sosiaalityöntekijä päiväkoteihin? Päivähoidon työntekijöille lisää tietoa lastensuojeluprosessista ja lastensuojelulaista Nimetty yhteistyön kehittäjätiimi (ph) Maahanmuuttajaperheiden kanssa työskentely Välivasu

42 Jäävuoren huippu: selkeästi tunnistettu ja resursoitu erityinen tuki ja osaaminen Erityisen ja tavallisen välimaastossa varhainen tuki: Toimitaan pyritään rajaamaan jäävuoren huipun korjaavia toimia panostetaan laatuun jo aikaisemmin Pyritään estämään vaikeuksien syveneminen ja kasautuminen Koko yhteisö ottaa vastuuta ja tukee lasta ja perhettä arjessa Otetaan oma huoli puheeksi Perhelähtöinen työote: sanottaminen ja varhaisesta tuesta puhuminen vanhemmille avartaa myös vanhempia näkemään tilannetta Lisätään tietoisuutta riskeistä: riskien minimointi (Linnilä) Lisätään omaa osaamista tunnistaa tuen tarpeet Ennaltaehkäisyn näkökulma. Panostetaan laatuun: - laadukas perustyö yhteinen näkemys lapsen ja perheen tukemisesta on osa kaikkien ammattilaisten perustehtävää ja päivittäistä toimintaa.

43 Lapsen kasvun tukemisen prosessi ja tavoitteet Vaihe 1 > Lapsen tilanteen tutkiminen kasvatusyhteisössä (mihin huoli perustuu?) Vaihe 2 > Lapsen tilanteen tutkiminen vanhempien kanssa Vaihe 3 > Lapsen tilanteen tutkiminen kasvatusyhteisössä ja /tai moniammatillisessa tiimissä Vaihe 4 > Erilaiset tulkinnat todellisuudesta Vaihe 5 > Auttaminen muutokseen Vaihe 6 > Yhteinen ymmärrys >>> INTERVENTIOT

44 Lähteet Korkalainen, P. & Latvala, I Askeleittain ja yhdessä oppien II. Pilottina lastenusuojelun, perhetyön ja päivähoidon yhteistyön kehittäminen Jyväskylässä. > hankkeet > päättyneet hankkeet VARKE

MONIAMMATILLINEN KASVATUSKUMPPANUUS - LASTENSUOJELUN, PERHETYÖN JA PÄIVÄHOIDON YHTEISTYÖN TOIMINTAMALLI

MONIAMMATILLINEN KASVATUSKUMPPANUUS - LASTENSUOJELUN, PERHETYÖN JA PÄIVÄHOIDON YHTEISTYÖN TOIMINTAMALLI TIIVISTELMÄ 30.8.2010 Paula Korkalainen 1 MONIAMMATILLINEN KASVATUSKUMPPANUUS - LASTENSUOJELUN, PERHETYÖN JA PÄIVÄHOIDON YHTEISTYÖN TOIMINTAMALLI Yhteistyön kehittämisen lähtökohtia Lastensuojelun ja päivähoidon

Lisätiedot

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012 Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä

Lisätiedot

Kehrä II -kehittämishanke. Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä

Kehrä II -kehittämishanke. Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä Kehrä II -kehittämishanke Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä 25.9.2012 KASTE-ohjelma Kaste-ohjelman tavoitteena on, että: I. Hyvinvointi- ja terveyserot kaventuvat ja II. Sosiaali-

Lisätiedot

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Korostetaan yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia näkökohtia kasvatuksessa ja ihmisen kehityksessä Painopiste yksilön kiinnittymisessä yhteiskuntaan

Lisätiedot

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta KONKREETTISET TOIMENPITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Ehkäisevän työn kehittäminen Sijaishuollon kehittäminen 1. ei toteudu 2. toteutunut 3. toteutunut hyvin 1.

Lisätiedot

Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA

Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA 1 Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA Ryhmätyöt Teema 1: Sosiaalityön ja perhetyön yhteistyön

Lisätiedot

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä Rakennetaan lapsen hyvää arkea Oulu 6.5.2010 Anu Määttä, kehittämiskoordinaattori,

Lisätiedot

Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa

Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa Pitäisi puhua yhteistyöstä SIIS MISTÄ? Perusturvan toimiala, sosiaalipalvelut 3 Sijais- ja jälkihuollon sosiaalityö Avohuollon sosiaalityö

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Koulutusmateriaali vapaaehtoisille SPR/ Päihdetyö / Kati Laitila Koulutuksen tavoite Edistää lasten ja nuorten turvallisuuden, terveyden, oikeuksien ja

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointipäällikkö Arto Willman, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, kehittämisyksikkö, Oulun kaupunki HYVINVOINTIPÄÄLLIKKÖ Poikkitoiminnallinen kehittäminen

Lisätiedot

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kokkolassa Mistä lähdettiin liikkeelle, mikä tarve? Yhteistyön puuttuminen Lastensuojelun vetäytyminen Laki Tutkimuksia

Lisätiedot

YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI

YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI Paula Loukkola Oulun yliopisto Varhaiskasvatus Yhdessä lapsen parhaaksi - seminaari 3.2.2011 Haapajärvi PUHEENVUORON SUUNTAVIIVOJA varhaiskasvattajien ja vanhempien välinen yhteistyö

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke 2(6) Sisällys Aloite perhetyöhön... 3 Aloitusvaihe... 3 n suunnitelman tekeminen... 4 n työskentelyvaihe... 4 n työskentelyn arviointi... 5 n päättäminen... 5 3(6) Aloite perhetyöhön Asiakkuus lastensuojelun

Lisätiedot

Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön kartoitus Kuusamo-Posio- Taivalkoski-alueella. Esitys Anne Kerälä

Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön kartoitus Kuusamo-Posio- Taivalkoski-alueella. Esitys Anne Kerälä Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön kartoitus Kuusamo-Posio- Taivalkoski-alueella Esitys Anne Kerälä 15.11.2012 Opinnäytetyöni liittyy Lapsen hyvä arkihankkeeseen ja tarkemmin Koillismaan hankekuntien

Lisätiedot

MONIAMMATILLINEN KASVATUSUMPPANUUS LASTEN JA PERHEIDEN TUKENA KIURUVEDEN VARHAISKASVATUSPALVELUISSA

MONIAMMATILLINEN KASVATUSUMPPANUUS LASTEN JA PERHEIDEN TUKENA KIURUVEDEN VARHAISKASVATUSPALVELUISSA Kiuruveden kaupunki Opetus- ja sivistyspalvelukeskus/ Varhaiskasvatus MONIAMMATILLINEN KASVATUSUMPPANUUS LASTEN JA PERHEIDEN TUKENA KIURUVEDEN VARHAISKASVATUSPALVELUISSA Ritva-Liisa Pennanen Kiertävä erityislastentarhanopettaja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta

Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä Liperin kunta Asukasluku: asukkaita 12 286 (tammikuu 2012) Taajamat: Liperi, Viinijärvi, Ylämylly Lapsia päivähoidossa yht. n. 600 lasta Päiväkodit:

Lisätiedot

Hyvinvointia. moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT)

Hyvinvointia. moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT) Sosiaalivirasto Nuoriso- asiain- keskus Hyvinvointia Opetusvirasto Terveyskeskus moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT) Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2009-2012 Kärkihanke 1.2, pilottialueena

Lisätiedot

Monialaisen yhteistyön kehittämistarpeet lastensuojelun työskentelyn alkuvaiheissa - alustavia tutkimustuloksia

Monialaisen yhteistyön kehittämistarpeet lastensuojelun työskentelyn alkuvaiheissa - alustavia tutkimustuloksia Monialaisen yhteistyön kehittämistarpeet lastensuojelun työskentelyn alkuvaiheissa - alustavia tutkimustuloksia Johanna Hietamäki, Erikoistutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Monialainen, lapsilähtöinen

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

Voikukkia -seminaari 23.5.2012. Tiina Teivonen 6.6.2012 1

Voikukkia -seminaari 23.5.2012. Tiina Teivonen 6.6.2012 1 Voikukkia -seminaari 23.5.2012 Tiina Teivonen 6.6.2012 1 Voiko toive onnistuneesta kotiutumisesta toteutua? Jos uskomme korjaamiseen ja parantumiseen, oppimiseen ja kehittymiseen, meidän on edelleen uskallettava

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

Tukea, turvaa ja ohjausta - Lähellä lasta ja perhettä -

Tukea, turvaa ja ohjausta - Lähellä lasta ja perhettä - Tukea, turvaa ja ohjausta - Lähellä lasta ja perhettä - Avata uusi ikkuna jokaisen työntekijän oman työn tarkastelulle uudesta näkökulmasta. Antaa rohkeutta lähteä rakentamaan uusia yhteistyömuotoja eri

Lisätiedot

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Uusi lastensuojelulaki 417/2007 tuo lastensuojelun koko palvelujärjestelmän yhteiseksi tehtäväksi

Lisätiedot

I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa. Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17

I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa. Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17 Sisällys Alkusanat...5 I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa Matti Rimpelä Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17 Kasvatuksen ammattilaisten erityinen tehtävä...19 Lapsen kehittyminen aikuiseksi...21

Lisätiedot

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta

Lisätiedot

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelusta Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelulain kokonaisuudistus tuli voimaan 1.1.2008 Kaikkien lasten kehityksen turvaaminen Ongelmien ehkäiseminen

Lisätiedot

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus 10ov Oikeaa työssäoppimista 4ov Teoriaopiskelua työelämässä 6 ov 1. Työprosessin hallinta tarvitseville lapsille

Lisätiedot

Asiakkaan ja hänen toimintaympäristönsä tueksi jalkautuvat Tays kehitysvammahuollon palvelut

Asiakkaan ja hänen toimintaympäristönsä tueksi jalkautuvat Tays kehitysvammahuollon palvelut Asiakkaan ja hänen toimintaympäristönsä tueksi jalkautuvat Tays kehitysvammahuollon palvelut Pirkanmaan VammaisKaste-hankkeen tavoitteena on kehittää uusia tapoja vammaisalan osaamisen jakamiseksi asiakkaan

Lisätiedot

Tervetuloa Turvaa ja hyvinvointia lapselle ja perheelle -seminaariin 25.1.2013 Jyväskylä

Tervetuloa Turvaa ja hyvinvointia lapselle ja perheelle -seminaariin 25.1.2013 Jyväskylä Tervetuloa Turvaa ja hyvinvointia lapselle ja perheelle -seminaariin 25.1.2013 Jyväskylä Tänään mukana Seminaarin tavoitteita ja teema-alueita Nostaa esille erilaisia näkökulmia ja ääniä lasta ja perhettä

Lisätiedot

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN OPETTAJUUS MUUTOKSESSA opetustoimen Luosto Classic 13.11.2010 Tuija Metso Kodin ja koulun yhteistyö Arvostavaa vuoropuhelua: toisen osapuolen kuulemista ja arvostamista,

Lisätiedot

Ajatuksia ja kokemuksia moniammatillisesta tilannearviotyöskentelystä. Aikuissosiaalityön päivät Rovaniemellä 18. 19.1.

Ajatuksia ja kokemuksia moniammatillisesta tilannearviotyöskentelystä. Aikuissosiaalityön päivät Rovaniemellä 18. 19.1. Ajatuksia ja kokemuksia moniammatillisesta tilannearviotyöskentelystä Aikuissosiaalityön päivät Rovaniemellä 18. 19.1.2011 Kati Närhi Kaksi kokemusta tilannearviotyöskentelystä Keski-Suomen aikuissosiaalityön

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen kasvatus- ja perheneuvolan. 7.11.2007 Maija Rauhala Projektityöntekijä, Leevi-hanke

Varhainen puuttuminen kasvatus- ja perheneuvolan. 7.11.2007 Maija Rauhala Projektityöntekijä, Leevi-hanke Varhainen puuttuminen kasvatus- ja perheneuvolan näkökulmasta 7.11.2007 Maija Rauhala Projektityöntekijä, Leevi-hanke Alustuksen runko Varhainen puuttuminen päivähoidossa Kasperin ja päivähoidon yhteistyö,

Lisätiedot

Perheesi parhaaksi - toimintamalli. Yhteistä työtä perheen parhaaksi Kangasalla

Perheesi parhaaksi - toimintamalli. Yhteistä työtä perheen parhaaksi Kangasalla Perheesi parhaaksi - toimintamalli Yhteistä työtä perheen parhaaksi Kangasalla Ollaan rohkeampia ottamaan asioita puheeksi, kuunnellaan herkällä korvalla perhettä, etsitään ratkaisuja ja tehdään entistä

Lisätiedot

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät TOIMENPIDE-EHDOTUKSET 1. ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ 1.1 Tehostetaan ennaltaehkäisevää työtä kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät Aloitetaan työ 2011 ja päivitetään vuosittain Toimenpiteet jaetaan

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! 1. Työyhteisön osaamisen johtamiseen 2. Lasten liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä 3. Työhyvinvoinnin parantamiseen 4. Henkilökunnan ammatillisuuden

Lisätiedot

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke II vaihe 1.11.2007 30.10.2009 sosiaali terveys ja päivähoidon yhteistyöhanke perhepalvelumallien kehittäminen perustyöhön 1.9.2008 TK2008 1 KEHITTYVÄ NAPERO hanke

Lisätiedot

Arviointi asiakkuuden alussa. - Lastensuojelutarpeen arviointi päihdeperheissä

Arviointi asiakkuuden alussa. - Lastensuojelutarpeen arviointi päihdeperheissä Arviointi asiakkuuden alussa - Lastensuojelutarpeen arviointi päihdeperheissä Myyrmäen vastaanottotiimi - Aloitti toimintansa 1.1.2010 - Johtava sosiaalityöntekijä, 5 sosiaalityöntekijää, 3 sosiaaliohjaajaa

Lisätiedot

Orientaatioseminaari. Kehittämistehtävä: Tukevasti alkuun ja vahvasti kasvuun varhaisen puuttumisen ja pedagogisen tuen avulla

Orientaatioseminaari. Kehittämistehtävä: Tukevasti alkuun ja vahvasti kasvuun varhaisen puuttumisen ja pedagogisen tuen avulla Orientaatioseminaari Mikko Ojala 15.01.2010 Kehittämistehtävä: Tukevasti alkuun ja vahvasti kasvuun varhaisen puuttumisen ja pedagogisen tuen avulla Tukevasti alkuun,vahvasti kasvuun Kehittämishanketta

Lisätiedot

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa 8.12.2015 Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Arjenlähtöistä osallisuutta lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma - tukee lapsen

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350

Lisätiedot

Ounasrinteen päiväkoti Kasvua ja oppimista arjessa pienryhmätoiminnan

Ounasrinteen päiväkoti Kasvua ja oppimista arjessa pienryhmätoiminnan Ounasrinteen päiväkoti Kasvua ja oppimista arjessa pienryhmätoiminnan keinoin Mitä ajattelet ja sanot minusta, sitä luulet minusta; sinä olet sellainen minulle miten minut näet. Usko kuitenkin, että mitä

Lisätiedot

Lastensuojelulain toimeenpano

Lastensuojelulain toimeenpano Lastensuojelulain toimeenpano Oppilaan parhaaksi - yhteistä huolenpitoa 24.9.2009 28.9.2009 Hanna Heinonen 1 Esityksen sisältö Käsitemäärittely Lastensuojelulaki > uudistuksen tausta ja tavoitteet Ehkäisevä

Lisätiedot

Syrjäytyneiden ja syrjäytymisuhan alla olevien perheiden määrä on viime vuosina noussut/ nousemassa

Syrjäytyneiden ja syrjäytymisuhan alla olevien perheiden määrä on viime vuosina noussut/ nousemassa Kaikki alkoi tiedosta Syrjäytyneiden ja syrjäytymisuhan alla olevien perheiden määrä on viime vuosina noussut/ nousemassa Lasten ohjautuminen päivähoitoon lastensuojelullisista syistä on lisääntynyt. On

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN. Opetushallituksen seminaari Jyväskylä 5.9.2008 Johanna Jussila

MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN. Opetushallituksen seminaari Jyväskylä 5.9.2008 Johanna Jussila MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN Opetushallituksen seminaari Jyväskylä 5.9.2008 Johanna Jussila MITÄ ON? Perheoppimisella tarkoitetaan eri sukupolveen kuuluvien ihmisten yhteistä usein informaalia oppimista,

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä

Lisätiedot

Näkymiä oppilashuoltotyön johtamisesta Siilinjärvellä

Näkymiä oppilashuoltotyön johtamisesta Siilinjärvellä Näkymiä oppilashuoltotyön johtamisesta Siilinjärvellä VIP Joensuu 14.11.2018 Tiina Simpanen, rehtori Tiina Simpanen MINUN RYHMÄNI NÄIDEN NÄKÖKULMIEN TAUSTALLA OPPILASHUOLLON OHJAUSRYHMÄ YHTEISÖLLINEN OPPILASHUOLTORYHMÄ

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tukea kohtaamispaikoissa

Vanhemmuuden ja parisuhteen tukea kohtaamispaikoissa Vanhemmuuden ja parisuhteen tukea kohtaamispaikoissa Projektikoordinaattori Tia Kemppainen Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen työryhmä & kohtaamispaikkatyöryhmä koolla 25.4.2018 Vanhemmuuden ja parisuhteen

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen. Työryhmien seminaari Frami

Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen. Työryhmien seminaari Frami Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Työryhmien seminaari 29.4.2016 Frami Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma lopullinen hankeohjelma julkaistu 14.4. 2016 Maakuntakohtaiset

Lisätiedot

Vasu2017. Järvenpään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaprojekti

Vasu2017. Järvenpään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaprojekti Vasu2017 Järvenpään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaprojekti Mervi Tuominen 29.11.2016 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Yhdenmukaisuus esiopetussuunnitelman ja perusopetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkoti Tällä paikalla on avattu Killon lastenseimi toukokuussa 1950 Killon uusi päiväkoti valmistui vuoden 2004 alusta Päiväkoti vihittiin käyttöön

Lisätiedot

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA. Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä

LAUKAAN KUNTA. Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä LAUKAAN KUNTA Varhaiskasvatussuunnitelma Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä Prosessin aloitus varhaiskasvatuksen johtoryhmässä helmikuussa 2016 Vasu-työryhmän perustaminen

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä

Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä Lapsen hyvä arki 2 hanke (2011-2013) PaKaste 2 hankekokonaisuus Pohjois-Pohjanmaan osahanke 7.2.2013 Aini Naumanen/Mirva Martin/Saara

Lisätiedot

Kokemuksia vanhempien tukemisesta lapsen sijoituksen aikana, VOIKUKKIA 2002-2015

Kokemuksia vanhempien tukemisesta lapsen sijoituksen aikana, VOIKUKKIA 2002-2015 Kokemuksia vanhempien tukemisesta lapsen sijoituksen aikana, VOIKUKKIA 2002-2015 Sijaishuollon päivät 30.9.2015 Lahti Iina Järvi Virpi Kujala ja Irja Ojala VOIKUKKIA-vertaistukiryhmä Vanhemmille, joiden

Lisätiedot

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu Jokilaakojen koulutuskuntayhtymä Oulaisten ammattiopisto/ sosiaali- ja terveysala Jukka Tervola Sisällysluettelo 1. Yhteenveto.. 3 2. Taustatiedot

Lisätiedot

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Projektikoordinaattori, YTM Sirpa Tuomela-Jaskari p. 044 754 1789, email: sirpa.tuomela-jaskari@seinajoki.fi Projektityöntekijä, sosionomi

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Lapsen hyvä arki 2 / Pakaste -hanke Koillismaan I ajankohtaisfoorumi 18.4.2012 Taivalkoski Arja Honkakoski Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö

Lisätiedot

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta

Lisätiedot

KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN

KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II 25.9.2012 RIIKKA PYYKÖNEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KANSALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA (KASTE). STM TAVOITTEENA: Hyvinvointi- ja terveyserot

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42 Varhaiskasvatuksen henkilöstö 2017 Luotu 21.02.2017 15:42 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä varkahenkilöstö 22 22 17 Yhteensä 22 22 17 Vastausprosentti 100% Lopettaneet

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.

Lisätiedot

KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU

KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU 2013-2014 2 Sisällysluettelo: 1. Päiväkodin kuvaus, toiminta-ajatus, tavoitteet ja arvot 2. Päiväkodissa pidämme tärkeänä 3. Leikkiminen 4. Vuorovaikutus 5. Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA kevät 2013 Hyvä lukija Olemme koonneet tähän vihkoseen kevään 2013 toimintaa. Kevään aikana mm. hankkeen

Lisätiedot

Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus. Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä

Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus. Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä Taustaa: Uusi neuvola-asetus 1.7.2009: kunnan on järjestettävä 4 vuoden ikäiselle lapselle

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

Asiakastietojen välittäminen moniammatillisessa yhteistyössä

Asiakastietojen välittäminen moniammatillisessa yhteistyössä Asiakastietojen välittäminen moniammatillisessa yhteistyössä Luo luottamusta suojele lasta. Opas ja verkkokoulutus lasten suojelemisen yhteistyöstä ja tiedonvaihdosta. Oppaaseen ja verkkokoulutukseen on

Lisätiedot

Hyvinvointia. moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT)

Hyvinvointia. moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT) Sosiaalivirasto Nuoriso- asiain- keskus Hyvinvointia Opetusvirasto Terveyskeskus moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT) Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2009-2012 Kärkihanke 1.2, pilottialueena

Lisätiedot

Lastensuojelu koulunkäynnin tukena

Lastensuojelu koulunkäynnin tukena Lastensuojelu koulunkäynnin tukena Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2012 Kehittämispäällikkö Mikko Oranen Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -yksikkö Mitä lastensuojelu on? Lasten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Villilän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Villilän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Villilän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta ajatus: Villilän päiväkoti toimii yhteistyössä perheiden kanssa lapsuutta ja lapsen tulevaisuutta kunnioittavan hyvän ja turvallisen leikki ja oppimisympäristön

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Onnistuneen kasvatuskumppanuuden aloittamisen kannalta on tärkeää, että päivähoitoa koskevaa tietoa on saatavilla kun tarve lapsen päivähoidolle syntyy.

Lisätiedot

Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa?

Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa? Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa? Lastensuojelukoulutus 11.11.2015 Marjo Lavikainen, sosiaalineuvos 9.11.2015 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalvelujen

Lisätiedot

Uusi lastensuojelulaki

Uusi lastensuojelulaki 1 Uusi lastensuojelulaki, STM 2 Valmisteluvaiheet Lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmä 5.1.2005 31.3.2006 Asiantuntijoiden kuuleminen keväällä 2005 Lastensuojelun kehittämisohjelman kehittämisehdotukset

Lisätiedot

Salo Ulla Soukainen

Salo Ulla Soukainen Johtajan työkirja 2.10.2018 Salo Ulla Soukainen Tervetuloa! Tämän iltapäivän tavoitteet: Tutustua päivitettyyn Johtajan työkirjaan sekä siihen, miten työkirjaa voidaan hyödyntää Ilo kasvaa liikkuen ohjelman

Lisätiedot

Perhetyön päivät 3-4.11.-11 Tuula Lampela

Perhetyön päivät 3-4.11.-11 Tuula Lampela Perhetyön päivät 3-4.11.-11 Tuula Lampela -kahdenkin kohtaamisessa verkosto mukana suhteissa. perhesuhteet,muut ammattilaiset jne -monitasoiset pulmat-moniasiakkuus,monet toimijat asiakkaan ympärillä -palvelujen

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Lastensuojelun valtakunnalliset laatusuositukset

Lastensuojelun valtakunnalliset laatusuositukset Lastensuojelun valtakunnalliset laatusuositukset Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.9.2009 18.09.2009 Projektipäällikkö Hanna Heinonen 1 Mihin tarvitaan laatukriteerejä? Varmistamaan lastensuojelun

Lisätiedot

Paapu- lapsen parhaaksi - hankkeen 1. foorumi

Paapu- lapsen parhaaksi - hankkeen 1. foorumi Paapu- lapsen parhaaksi - hankkeen 1. foorumi Oman työn n arviointi 22.3.2007 Kouvola Paapu-lapsen parhaaksi- hanke Toiminut Pohjois-Kymenlaakson kuntien varhaiskasvatuksen hankkeena 8/2005 alkaen Tavoitteena

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa.

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Päivähoidon laatukriteerit Hakeminen Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Henkilökunta tuntee päivähoitoyksikkönsä

Lisätiedot

Näin me teimme sen. Perhepalvelumallin kehittäminen Rovaniemellä Teija Karvonen. terveydenhoitaja. Rovaniemi

Näin me teimme sen. Perhepalvelumallin kehittäminen Rovaniemellä Teija Karvonen. terveydenhoitaja. Rovaniemi Näin me teimme sen Perhepalvelumallin kehittäminen Rovaniemellä 2006-2009 Teija Karvonen terveydenhoitaja Rovaniemi 1 Esityksen rakenne Taustaa Perheiden palvelujen rakenne ja sisältö Kehittämisen haasteet

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN Tuomo Lähdeniemi Aamu- ja iltapäivätoiminnan Osallistujia 4 469 seuranta 2012 Ohjaajat

Lisätiedot

Työryhmäkysymykset THL

Työryhmäkysymykset THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 3. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa

Lisätiedot

HALOO huomaako kukaan? seminaari 18.12.2012. Kehrä II Monitoimijainen yhteistyö perheen, lastensuojelun ja yhteiskumppanin kanssa Tiina Muukkonen

HALOO huomaako kukaan? seminaari 18.12.2012. Kehrä II Monitoimijainen yhteistyö perheen, lastensuojelun ja yhteiskumppanin kanssa Tiina Muukkonen HALOO huomaako kukaan? seminaari 18.12.2012 Kehrä II Monitoimijainen yhteistyö perheen, lastensuojelun ja yhteiskumppanin kanssa Tiina Muukkonen 12/2012 1 Monitoimijainen yhteistyö Monitoimijaista lastensuojelun

Lisätiedot

Kouluttajia seuroihin miksi?

Kouluttajia seuroihin miksi? JOJOILU 7.10.2014 Kouluttajia seuroihin miksi? Vaikuttavuus Osaaminen seuran asioiden paras osaaminen seurassa Jatkuva tuki Piiri-seura vuoropuhelu Uusien ihmisten innostaminen uusiin rooleihin seuroissa

Lisätiedot

LOP lapset puheeksi osaprojektin loppuarviointi 4.11.2014

LOP lapset puheeksi osaprojektin loppuarviointi 4.11.2014 LOP lapset puheeksi osaprojektin loppuarviointi LOP-kehittämistyön organisaatio 2014 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTITYÖN JOHTORYHMÄ Tekee kehittämistyötä koskevat toimiala- ja sektori rajat ylittävät sopimukset

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta

Lisätiedot