Monitoimijainen perhevalmennus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Monitoimijainen perhevalmennus"

Transkriptio

1 Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta, jossa ajatuksena on, että toimijat muodostavat verkoston, joka yhdessä vastaa perheiden tarpeisiin. 1

2 PERHEKESKUS PALVELUJEN VERKOSTONA HELSINGISSÄ PERHEVERKOSTO Keskeisinä toimijoina ovat kunnan peruspalvelut kuten sosiaali, terveys, varhaiskasvatus, hik opetus ja nuorisotoimenpalvelut i l tsekä yhteistyökumppaneina järjestöt ja seurakunnat. Perheverkosto rakentuu lapsi ja perhepalvelujen moniammatillisesta verkostosta sekä kunnan, järjestöjen, seurakunnan ja muiden toimijoiden välisestä kumppanuusyhteistyöstä. Perheverkosto yhdistää ammattilaisten ja kolmannen sektorin toimijoiden osaamista ja asiantuntijuutta. Olennaista on, että perheet itse voivat osallistua toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Perhevalmennuksen tavoitteet Perhevalmennus on vanhemmuuden vahvistamista ja arjen tukemista sekä lapsiperheiden sisäisen ja keskinäisen vuorovaikutuksen edistämistä. Ryhmämuotoinen perhevalmennus pohjautuu seuraaville ydinajatuksille: kunnioittava ja arvostava kohtaaminen sekä toimiva vuorovaikutus vertaistuen mahdollistava ajatusten ja kokemusten vaihto tiedon ja taidon herättely sekä osaamisen vahvistaminen asiakkaiden tarpeista t käsin puheeksi ottaminen vaikeistakin asioista verkostoituminen perheiden kesken ja toimijoiden kesken 2

3 RYHMÄMUOTOINEN PERHEVALMENNUS 1. kerta 2. kerta 3. kerta 4. kerta 5. kerta kerta Tutustuminen, mielikuvavauva ja imetys Vanhemmaksi työkirja -Imetysvideo katsotaan yhdessä tai laitetaan kiertoon perheisiin -Synnytyssai-raala: Synnytys tutuksi -Babyseven-dvd -Meille tulee vauva-kirjanen -Imetys, yhteisen mat-kamme alku Parisuhde, seksuaalisuus, vanhemmuus, vauvan hoito ja vauvatus Vauvaperhe mukana Riittävän hyvä vanhemmuus video katsotaan tai laitetaan kiertoon Kolme kertomusta isäksi -video Parisuhde-opas Synnytys: vaiheet, kivun lievitys, poikkeavat synnytykset, VAUVA ja lapsivuodeaika ik Katsotaan synnytysvideo Yhteys perhekeskuk-sen työntekijään 5. kerran osalta Synnytyssairaala: Synnytys tutuksi Perhe varaa itse ajan sairaalaan Sairaaloiden omat esitteet synnytyssairaala, kätilöt vauva n. 2 kk Vauvaperheen arki, synnytys- ja imetyskoke-mukset sekä perheen tukija palveluverkosto Vauvojen ja vanhempien yhteinen ensitapaaminen Vauvatus -Meille tulee vauva kirjanen -Ikäkausiesit-teet -Imetys, yhteisen matkamme alku leikkipuisto, th ja perhekeskuksen työntekijä 3-4 viikon välein ryhmän sopimuksen mukaan Teema perheiden toiveiden mukaan esim. Vauvan erilaiset itkut / Vauvan uni / Parisuhde / Arjessa jaksaminen ja voimavarat / Imetys / Vauvan motorinen kehitys / Mielialat / Vuorovaikutus / Puheenkehitys Vauvatus Tunteet on - dvd Turvalliset rajat -video Hyvää yötä pikkuinen video Suuret tunteet lehtinen (MLL) Ikäkausiesitteet (MLL) Imetys yhteisen matkamme alku leikkipuisto, 2 perhekeskuksen työntekjjää/ alueen muu toimija parina Lapaset Perheverkosto Yhteistyöverkosto Lapsiperheiden varhainen tuki ja kotipalvelu Leikkipuistot Päiväkodit Perhetalot Neuvolat Perheneuvola Fysioterapia Odottaville äideille Vauvalle ja vanhemmille Hammashuolto Seurakunta MLL Muut yhteistyökumppanit mm. Pienperheyhdistys, Ihmissuhdetyö ry Duo kaksikulttuuriset perheet Tyttöjentalo Lapsia syntyy 6000/ vuosi Helsingissä 3000 ensisynnyttäjää 3

4 alueellisen yhteistyön koordinoinnin malli Päivähoidon Lapsiperheiden vastuualueen NEUVOLATYÖN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN johtoryhmä (4) kokoontuu 2 krt vuodessa jäsenet perhekeskus-esimiehet, esimiehet päivähoidon aluepäälliköt, ylihoitajat, perheneuvolan aluepäällikkö koordinoi yhteistyötä arvioi toimintaa perheverkostotapaamiset (24) ovat 2 krt vuodessa jäseninä terveydenhoitajat, ylihoitajat, leikkipuisto-ohjaajat, kotipalvelun perhetyöntekijät, varhaisen tuen sosiaaliohjaaja, johtava leikkipuistoohjaaja, johtava ohjaaja, päiväkodinjohtaja, yhteistyökumppanit (srk, Mll yms.) suunnittelevat ja toteuttavat yhteistä toimintaa arvioivat toteutunutta alue = esim. neuvola ja sen ympärillä olevat toimijat ALUEELLISET PERHEVERKOSTOT ALUEELLISEN YHTEISTYÖN kesä syksy kevät talvi ALUEELLISET PERHEVERKOSTOT ALUEELLISEN YHTEISTYÖN Perhevalmennuksen vertaisryhmänohjaaja koulutus vanhemmille 2010 Tarkoituksena on kouluttaa perhevalmennuksiin osallistuneista vanhemmista ohjaajia työntekijöiden pareiksi vauvan syntymän jälkeisille kerroille. Ryhmä käynnistyi lokakuussa, 10 vanhempaa Toteuttajina Helsingin sosiaalivirasto (vartu), MLL ja Pienperheyhdistys Perhevalmennusryhmien ohjaus keväällä, työnohjaus ja arviointi Koulutuspäivät (15 t) Kello Teemat Tutustuminen Vertaistuki Läsnä vanhemmat vanhemmat ja työntekijät Orientaatio Perhevalmennus Vapaaehtoistoiminta Ryhmän ohjaajan rooli ja tehtävät Ryhmäilmiöt Toiminnalliset menetelmät Parityö Ryhmän suunnittelu ja arviointi Jatkosuunnitelmat vanhemmat vanhemmat vanhemmat vanhemmat ja työntekijät 4

5 Monitoimijaisuus vaatii uutta ajattelua tiedosta ja asiantuntijuudesta näkemystä yhteisistä perheistä oman toiminnan jäsentämistä rakenteen ja sisällön rautaista suunnittelua ja koordinointia 5

Monimuotoinen perhevalmennus

Monimuotoinen perhevalmennus Monimuotoinen perhevalmennus Terveydenhoitajapäivät 2012 Terveydenhoitaja, fasilitaattori, imetysohjaajakouluttaja, työnohjaaja Anni Mäkinen Perhevalmennuksen ydinajatukset Perhevalmennus on parisuhteen

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Perheeksi ryhmätoiminta odottaville ja vauvaperheille 2015 - koonti tapaamisista eri lapsiperheiden toimijoiden kanssa ryhmätoimintojen näkökulmasta

Perheeksi ryhmätoiminta odottaville ja vauvaperheille 2015 - koonti tapaamisista eri lapsiperheiden toimijoiden kanssa ryhmätoimintojen näkökulmasta Perheeksi ryhmätoiminta odottaville ja vauvaperheille 2015 - koonti tapaamisista eri lapsiperheiden toimijoiden kanssa ryhmätoimintojen näkökulmasta :nykytila ja tulevaisuuden tarpeet Perheeksi monitoimijuuden

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

ROVANIEMEN PILOTTI 2014 /8 2015/12 Tavoitteena edistävän ja ehkäisevän työotteen vahvistaminen moniammatillisesti ryhmätoiminnan keinoin

ROVANIEMEN PILOTTI 2014 /8 2015/12 Tavoitteena edistävän ja ehkäisevän työotteen vahvistaminen moniammatillisesti ryhmätoiminnan keinoin ROVANIEMEN PILOTTI 2014 /8 2015/12 Tavoitteena edistävän ja ehkäisevän työotteen vahvistaminen moniammatillisesti ryhmätoiminnan keinoin LAPSIPERHEIDEN PALVELUISSA RYHMÄMUOTOINEN TOIMINTA MENETELMÄOSAAJAT

Lisätiedot

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA Neuvolan perhetyö Kaarinassa Vuonna 2014 neuvolan perhetyö on vakiinnuttanut paikkansa osana ennaltaehkäisevää palvelujärjestelmää. Neuvolan perhetyössä toimii kaksi perheohjaajaa

Lisätiedot

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. Näkökulmia sosiaaliseen markkinointiin. CASE: Perheaikaa.fi verkkopalvelu /

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. Näkökulmia sosiaaliseen markkinointiin. CASE: Perheaikaa.fi verkkopalvelu / Valtakunnalliset lastensuojelupäivät CASE: Perheaikaa.fi verkkopalvelu / Näkökulmia sosiaaliseen markkinointiin Kari Lankinen Kehitysjohtaja, TM Juulia Ukkonen Projektikoordinaattori, kätilö, BSc Health

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Olipa kerran kunta Perhevalmennus kaipasi uudistusta. Tarve tuli sekä ASIAKKAILTA että henkilökunnalta erilaiset tavat työskennellä neuvoloissa ja työntekijöillä vanhentuneet

Lisätiedot

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Lastensuojelun haasteet 2015 kehittämistyöllä tuloksiin 9.6.2015 Oulu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Millaisena suomalainen perhekeskus

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lähde: Halme & Kekkonen & Perälä 2012: Perhekeskukset Suomessa. Palvelut,

Lisätiedot

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE Etelä-Savon perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 7.3.2018 2 3 LAPE muutosta ohjaavat periaatteet 1 LAPSEN ETU KESKIÖSSÄ Lapsen

Lisätiedot

Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus. Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä

Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus. Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä Taustaa: Uusi neuvola-asetus 1.7.2009: kunnan on järjestettävä 4 vuoden ikäiselle lapselle

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen, THL Ulla Lindqvist, LSKL Esityksen nimi / Tekijä

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen, THL Ulla Lindqvist, LSKL Esityksen nimi / Tekijä PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT Marjatta Kekkonen, THL Ulla Lindqvist, LSKL 20.11.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 KOHTAAMISPAIKAN MÄÄRITELMÄ Kohtaamispaikka on tarkoitettu lapsille, nuorille ja

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013)

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013) HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013) Tämä on Nuppu2-hankkeen neljäs ja viimeinen henkilöstötiedote. Tässä on lyhyt katsaus kunkin osatavoitteen toteutumisesta. Tässä tiedotteessa on kuusi asiakohtaa:

Lisätiedot

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 PERHEKESKUSTEN PERUSAJATUKSET Luodaan koko perheen hyvinvointia tukevien seudullisten

Lisätiedot

VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA)

VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) 22.9.2017 Teologi-toimittaja, vanhemmuusvalmennuksen kouluttaja ja ohjaaja Tellervo Uljas Miten Miten sinä voit? MIKÄ VAVA? Porvoon ketterä

Lisätiedot

Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinoimishanke

Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinoimishanke Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinoimishanke ohjelmapäällikkö Ulla Lindqvist Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toimisto@lskl.fi

Lisätiedot

Miten sinä voit? Miten

Miten sinä voit? Miten VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2- VUOTISRYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) 30.8.2017 Teologi-toimittaja, vanhemmuusvalmennuksen kouluttaja ja ohjaaja Tellervo Uljas Miten Miten sinä voit? MIKÄ VAVA? Porvoon ketterä kokeilu:

Lisätiedot

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta

Lisätiedot

* Selänteen perhekeskus -toimintana

* Selänteen perhekeskus -toimintana * Selänteen perhekeskus -toimintana Lapsen hyvä arki hankeseminaari 26.4.2012 Heleena Talala, Selänteen lape:n palvelujohtaja Visiomme Perhekeskustoimintaan on helppo tulla yhdessä koko perheen kanssa.

Lisätiedot

HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke

HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäminen Perhekeskustyö vanhemmuuden tukena Kaarina, Turku, Raisio, Parainen ja Kemiönsaari Marjo Oinonen projektipäällikkö

Lisätiedot

Voimaantuva vanhemmuus - Opas odottaville ja pienten lasten vanhemmille

Voimaantuva vanhemmuus - Opas odottaville ja pienten lasten vanhemmille Voimaantuva vanhemmuus - Opas odottaville ja pienten lasten vanhemmille Opas on kehitetty Laurea ammattikorkeakoulun opinnäytetyönä syksyllä 2012 Tekijät: Tia Luoto ja Mira Ponkilainen Sisällys Esipuhe

Lisätiedot

OSALLISUUDEN JA KIINTYMYSSUHTEEN VAHVISTAMINEN NEUVOLATYÖSSÄ

OSALLISUUDEN JA KIINTYMYSSUHTEEN VAHVISTAMINEN NEUVOLATYÖSSÄ HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI, KASTE II, TURKU Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OSALLISUUDEN JA KIINTYMYSSUHTEEN VAHVISTAMINEN NEUVOLATYÖSSÄ OSALLISUUDEN JA KIINTYMYSSUHTEEN VAHVISTAMINEN NEUVOLATYÖSSÄ

Lisätiedot

Laajennettu perhevalmennus Kaarinassa

Laajennettu perhevalmennus Kaarinassa Laajennettu perhevalmennus Kaarinassa Toiminta vakiintunut Kehittämistyön tuloksena vuodesta 2008 alkaen laajennettu perhevalmennus on koskenut kaikkia kaarinalaisia ensisynnyttäjiä 2 Miten perhevalmennus

Lisätiedot

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Emma & Elias -avustusohjelma Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Yksi ohjelma, monta tarkoitusta Järjestöjen tekemään hyvää työtä esiin Ray:n aseman tukeminen Tulosten ja vaikutusten vahvistaminen Lapsen

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, FT, VTM Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Selvityksen tavoite ja aineisto SELVITYKSEN TAVOITTEENA

Lisätiedot

Otetaanko perheet puheeksi?

Otetaanko perheet puheeksi? Otetaanko perheet puheeksi? Vanhempien mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämishanke peruspalveluissa 13.6.2012 Minna Asplund Kaisa Humaljoki Mielen avain Sosiaali- ja terveysministeriön Kaste hanke

Lisätiedot

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kokkolassa Mistä lähdettiin liikkeelle, mikä tarve? Yhteistyön puuttuminen Lastensuojelun vetäytyminen Laki Tutkimuksia

Lisätiedot

Perheet Keskiöön! Perheet keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke

Perheet Keskiöön! Perheet keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke Perheet keskiöön! Lape-info 28.2.2019 Järjestöagentti Matti Virtasalo Perheet Keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke 2018 2020. 1 70 järjestön yhteisen

Lisätiedot

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä NAPERO HANKKEEN TAUSTAA : Lapin lääninhallitus myönsi Rovaniemen kaupungille 150.000 euron hankerahoituksen vuosille

Lisätiedot

KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA. Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa

KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA. Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa TYÖNTEKIJÄT Hankerahoituksella palkatut työntekijät: IKIOMASSA

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Projekti 1.9.2009-31.10.2011 Tavoitteet: 1. Perhettä voidaan tukea psykososiaalisissa ongelmissa lähellä ja nopeasti 2. Neuvolan palveluvalikko laajenee ja työskentely

Lisätiedot

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki Siskot-ryhmän taustaa Siskot -projekti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton

Lisätiedot

Vanhempien ongelmien tunnistaminen ja jatkotoimenpiteet käytännön kokemuksia. Valtakunnalliset neuvolapäivät 2012 Terveydenhoitaja Anni Mäkinen

Vanhempien ongelmien tunnistaminen ja jatkotoimenpiteet käytännön kokemuksia. Valtakunnalliset neuvolapäivät 2012 Terveydenhoitaja Anni Mäkinen Vanhempien ongelmien tunnistaminen ja jatkotoimenpiteet käytännön kokemuksia Valtakunnalliset neuvolapäivät 2012 Terveydenhoitaja Anni Mäkinen Kohtaaminen mahdollistaa tunnistamisen Avoin ja aito kohtaaminen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012

ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012 3. lokakuuta 2012 Miessakit ry ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012 Isätyöntekijä Ilmo Saneri Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi

Lisätiedot

Lapaset Perheverkosto hanke 2005-2008 Loppuraportti

Lapaset Perheverkosto hanke 2005-2008 Loppuraportti Helsingin kaupungin sosiaalivirasto. Selvityksiä 2009:3 Lapaset Perheverkosto hanke 2005-2008 Loppuraportti Inga Klen, Ulla Lindqvist, Saana Manninen ja Anni Mäkinen HELSINGIN KAUPUNKI SOSIAALIVIRASTO

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

TERVETULOA PERHE- VALMENNUKSEEN!

TERVETULOA PERHE- VALMENNUKSEEN! TERVETULOA PERHE- VALMENNUKSEEN! Perhevalmennuksen tavoitteena on tukea ja vahvistaa vanhempia heidän hoito- ja kasvatustehtävässään jotta arki vauvan kanssa sujuisi hyvin. Valmennus toteutetaan vuorovaikutteisesti

Lisätiedot

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema

Lisätiedot

MITÄ EVÄITÄ SAIMME YHDESSÄ TEKEMISESTÄ

MITÄ EVÄITÄ SAIMME YHDESSÄ TEKEMISESTÄ MITÄ EVÄITÄ SAIMME YHDESSÄ TEKEMISESTÄ Iloa vanhemmuuteen hanke Tarja Tammekas, projektityöntekijä, suunnittelija, Kotkan kaupunki Pauliina Saarinen-den Hollander, projektityöntekijä, Lohjan kaupunki Mitä

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo

Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo Missä mennään? 21.8.2018 Perhekeskustoiminnan lähtökohdat perustuu YK:n lasten oikeuksien noudattamiseen ja lapsija perheystävälliseen toimintakulttuuriin hyvinvoiva

Lisätiedot

Lapaset perheverkosto -hanke 2005 2008 Loppuraportti

Lapaset perheverkosto -hanke 2005 2008 Loppuraportti Lapaset perheverkosto -hanke 2005 2008 Loppuraportti Tämä raportti on omistettu perhepalvelujohtaja Raili Metsälälle. Hän toimi hankkeen ohjausryhmässä koko hankekauden ajan. Raili sanoi, että kukaan meistä

Lisätiedot

Mikä tekee perhekeskuksen kohtaamispaikasta saavutettavan ja osallisuuteen mahdollistavan? Ohjelmapäällikkö Ulla Lindqvist

Mikä tekee perhekeskuksen kohtaamispaikasta saavutettavan ja osallisuuteen mahdollistavan? Ohjelmapäällikkö Ulla Lindqvist Mikä tekee perhekeskuksen kohtaamispaikasta saavutettavan ja osallisuuteen mahdollistavan? Ohjelmapäällikkö Ulla Lindqvist Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011

Lisätiedot

Järjestöjen ja vähän muutakin näkökulmaa Lape kehittämiseen

Järjestöjen ja vähän muutakin näkökulmaa Lape kehittämiseen Järjestöjen ja vähän muutakin näkökulmaa Lape kehittämiseen Ohjelmapäällikkö Ulla Lindqvist Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toimisto@lskl.fi www.lskl.fi Lapsesta

Lisätiedot

PSYKOLOGI- PALVELUT. Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen

PSYKOLOGI- PALVELUT. Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen PSYKOLOGI- PALVELUT Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen Psykologipalveluiden vauvaperhetyö on suunnattu lastaan odottaville ja alle vuoden ikäisten lasten perheille. Se on yhtäaikaa ennaltaehkäisevää

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen mallin rakentaminen Pohjois-Savossa

Vanhemmuuden tuen mallin rakentaminen Pohjois-Savossa Vanhemmuuden tuen mallin rakentaminen Pohjois-Savossa Henna Julkunen Perhekeskuskoordinaattori Sosiaalipsykologi YTM, MLL Järvi-Suomen piiri, Pohjois-Savon lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma YHDESSÄ!

Lisätiedot

Asiakaslähtöinen arviointi lasten ja perheiden palveluissa 7.5.2009 bikva mallin

Asiakaslähtöinen arviointi lasten ja perheiden palveluissa 7.5.2009 bikva mallin Asiakaslähtöinen arviointi lasten ja perheiden palveluissa 7.5.2009 bikva mallin mukaan Keskustelun teemoina : ryhmätoiminta kotikäynti psykososiaalinen tuki yhteistoiminta Asiakkaat mitä pitävät myönteisenä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN PÄIHDEPÄIVÄT 11.10.2011 TAMPERE Annikka Taitto 1 A-KLINIKKASAATIÖ LAPSI JA VANHEMPIEN ALKOHOLINKÄYTTÖ OPAS VARHAISKASVATUKSEN TYÖNTEKIJÖILLE Maritta

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA Projektityöntekijä Sirpa Kumpuniemi Sateenvarjo-projekti Rovaniemi 4.2.2009 Taustaa Synnytyksen jälkeistä masennusta 10-15 % synnyttäneistä Vanhemman

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN Tuomo Lähdeniemi Aamu- ja iltapäivätoiminnan Osallistujia 4 469 seuranta 2012 Ohjaajat

Lisätiedot

Perheet keskiöön! Järjestöt lapsi- ja perhepalveluita kehittämässä järjestöagentti Matti Virtasalo Kittilä

Perheet keskiöön! Järjestöt lapsi- ja perhepalveluita kehittämässä järjestöagentti Matti Virtasalo Kittilä Perheet keskiöön! Järjestöt lapsi- ja perhepalveluita kehittämässä järjestöagentti Matti Virtasalo Kittilä 4.4.2019 Perheet Keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Päivitetty 1.5.2016 / Marja Leena Nurmela Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden avoimen ja matalan kynnyksen. Uudenmaan alueella

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden avoimen ja matalan kynnyksen. Uudenmaan alueella Lasten, nuorten ja lapsiperheiden avoimen ja matalan kynnyksen palveluiden kartoitus Keski-ja Länsi- Uudenmaan alueella Määrällisen kartoituksen tulokset Keski-Uudeltamaalta monipuolisemmin vastauksia

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Kehitetty Tampereen kaupungin

Lisätiedot

PerhePesä yhdessä toimien perheiden parhaaksi

PerhePesä yhdessä toimien perheiden parhaaksi 11.9.2017 Lape-toimijaseminaari/Toimiva arki hanke PerhePesä tiimikoordinaattori Marjukka Huhtala PerhePesä Toppila, Lapsi- ja perhetoiminnan ohjaaja Kirsi Sova PerhePesä yhdessä toimien perheiden parhaaksi

Lisätiedot

Lapsiperheiden, lasten ja nuorten palvelujen systeeminen muutos Hämeenlinnassa 2009 -> Markku Rimpelä

Lapsiperheiden, lasten ja nuorten palvelujen systeeminen muutos Hämeenlinnassa 2009 -> Markku Rimpelä Lapsiperheiden, lasten ja nuorten palvelujen systeeminen muutos Hämeenlinnassa 2009 -> Markku Rimpelä Palvelujen järjestämisen viitekehys Palvelusuunnitelma 2010 2013 2009 Kaikki palvelut paitsi sairaanhoito

Lisätiedot

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut Helena Ylävaara Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 -vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 Kainuu Koko maa Kajaani

Lisätiedot

Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli

Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 3.10.2018 Hyvinvointifoorumi, Kangasniemi Perhekeskustoiminnan lähtökohdat 2 Perustuu YK:n lapsen oikeuksiin. Tavoitteena lapsi- ja perheystävällinen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTIEDOTE 2/2012 (13.6.2012)

HENKILÖSTÖTIEDOTE 2/2012 (13.6.2012) HENKILÖSTÖTIEDOTE 2/2012 (13.6.2012) Tämä on Nuppu2-hankkeen toinen henkilöstötiedote. Tässä on lyhyt katsaus kustakin hankkeen osa-alueesta. Henkilöstötiedote lähetetään noin joka kolmas kuukausi perhe-

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne PaKaste Pohjois-Pohjanmaa Lapsen hyvä arki Kallion kehittämistiimi Selänteen kehittämistiimi Kuusamo-Posio- Taivalkoski kehittämistiimi Varhaiskasvatuksen työryhmä Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

Perhevalmennuksen kehittämisarviointi Rovaniemen Napero hankkeessa. Kristiina Tirroniemi

Perhevalmennuksen kehittämisarviointi Rovaniemen Napero hankkeessa. Kristiina Tirroniemi Perhevalmennuksen kehittämisarviointi Rovaniemen Napero hankkeessa Kristiina Tirroniemi Lähtökohdat Perhevalmennuksen kehittäminen Napero hankkeessa Sairaanhoitaja (YAMK) tutkinto, terveyden edistämisen

Lisätiedot

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Yhteistä työtä Laukaan HyPessä yhdistyvät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tukevat palvelut hallintorajat ylittäen Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalvelu- seminaari 16.10.2012

Lapsiperheiden kotipalvelu- seminaari 16.10.2012 Lapsiperheiden kotipalvelu- seminaari 16.10.2012 Anne Korhonen va. sosiaalipalvelujohtaja Niina Heino, perhetyöntekijä Imatrasta vajaan 29 000 asukkaan kaupunki kaakkoisella itärajalla lasten ja nuorten

Lisätiedot

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA Outi Ingberg Marja-Liisa Tirronen 05/2009 PERHETYÖ Suunnitelmallista / tavoitteellista Määräaikaista Muutokseen tähtäävää Tavoitteena tukea ja edistää erityistä

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA

LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA LUONNOS/ te 170912 TUOTE KOTIPALVELU, LASTENHOITO- APU, VARHAINEN TUKI KOTIPALVELU, VAMMAISTEN LASTEN JA LASTEN- SUOJELUN AVOHUOLLON PERHEILLE 1) VARHAISEN TUEN TEHOSTETTU

Lisätiedot

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Tampereen kaupungin neuvolapalveluiden

Lisätiedot

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu 4.9.2018 Hyvinvointikoulun kehittäminen Kiiminkijoen hyvinvointikoulun pilotointi 2013 Hyvinvointiseminaarit 2013-2014 Yhteistyön käynnistäminen Toimijoiden välinen

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo

Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo 23.4.2018 LAPE Etelä-Savo muutosohjelma / sisältöjä soteen Lasten, nuorten ja perheiden palvelukokonaisuus Ikäihmiset Maakunnallinen perhekeskustoimint Etelä-Savossa

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 Terveydenhoitajan näkökulma sosiaalihuoltolakiin JOENSUUSTA Perustettu vuonna 1848, 284 asukasta Asukkaita 1.1.2015 75 041 Syntyvyys v 2014 768 lasta Asukastiheys

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen.

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. PUIMALA: Asiakaslähtöinen palvelu kunnassa LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. Mitä tarkoittaa asiakaslähtöinen

Lisätiedot

TerveysInfo. Babykunnande Vauvataitoa lehtinen ruotsinkielisenä.

TerveysInfo. Babykunnande Vauvataitoa lehtinen ruotsinkielisenä. TerveysInfo äidit 10 askelta onnistuneeseen imetykseen Julisteessa piirros imettävästä äidistä sekä suositus imetyksen suojelemisesta, edistämisestä ja tukemisesta. Suomen Kätilöliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ 24.11.2017 KLO 9.00-11.30 Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa TÄNÄÄN Esittäytymiskierros? Lisäys listalle: terveiset valtakunnallisilta

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

LASTEN KASTE / Rovaniemi pilotti

LASTEN KASTE / Rovaniemi pilotti LASTEN KASTE / Rovaniemi pilotti Kuntakysely puhelinhaastattelu marras/joulu2014 -synnytys- ja perhevalmennus LSHP:n alueella alueellisen äitiyshuollon työryhmän kuntaedustajille (n 15) puhelinhaastattelu

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö 17.4.2009 1 Mikä nykyisissä palveluissa vikana Vähintään 65 000 nuorta vaarassa joutua syrjäytetyksi (Stakes 2008)

Lisätiedot

LAPSIPERHEPALVELUIDEN MONIAMMATILLISET JA MONITOIMIJAISET PROSESSIT

LAPSIPERHEPALVELUIDEN MONIAMMATILLISET JA MONITOIMIJAISET PROSESSIT LAPSIPERHEPALVELUIDEN MONIAMMATILLISET JA MONITOIMIJAISET PROSESSIT PaKaste-hankkeen loppuseminaari Rovaniemellä 4.-5.10.2011 Yliopettaja TtT Hilkka Honkanen & Yliopettaja TtT Arja Veijola ESITYKSEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Äitiys- ja lastenneuvolan sekä kouluterveydenhuollon valtakunnallinen

Lisätiedot

Hyvinvointiareena

Hyvinvointiareena Hyvinvointiareena 17.-18.9.2019 Hyvinvointiareena on koulutustapahtuma, joka tarjoaa yhteisen oppimisfoorumin esiopetuksessa, perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa sekä korkea-asteella

Lisätiedot

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Perhekeskus kevätseminaari 23.5.2018 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Mitä perhekeskus tekee? Toimii yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, mahdollistaa

Lisätiedot

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen Lasten Kaste kehittämistyö jatkuu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lasten, nuorten ja lapsiperheiden

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 2 Lapsen etu ja vanhemmuuden tuki Ensisijaista uudistuksessa on Ø lapsen etu ja oikeudet Ø vanhemmuuden tuki Perheet saavat tarvitsemansa avun ja tuen oikeaan

Lisätiedot

PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008

PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008 PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008 Perhekeskustoiminnan raamit ja rakenteet Riitta Viitala 1.9.2008 PERHEKESKUS Valtioneuvoston periaatepäätös 2003 PERHE hanke 2005 2007 Kumppanuushankkeena STM,

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuki sekä eroauttaminen Etelä- Savossa

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuki sekä eroauttaminen Etelä- Savossa Vanhemmuuden ja parisuhteen tuki sekä eroauttaminen Etelä- Savossa XAMK:n kyselykartoitus perheille LAPE-koordinaattori, Kyselyn taustaa Toteutettu LAPE Etelä-Savon muutosohjelman osatoteutuksena syksyllä

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa SATULA-hanke Pomarkku 4.12.2017 Tiina Tenho ja Mirja Isoviita Mikä on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma? Kärkihanke, jonka vastuuministeriöinä

Lisätiedot

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT - KOHTI PERHEKESKUSTA 11.6.2013 Pori, lastenpsykiatri Antti Haavisto RAUMA Asukkaita vajaa 40 000 Ikäluokka n 450 Alle kouluikäisiä n 3000, 7-14-v n 3000 PERUSTAA Lapsen hyvinvoinnin

Lisätiedot

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI 2018 Vastuutyöntekijän kuvaus VASTUUTYÖNTEKIJÄ Kokoaa perheen tueksi monialaisen verkoston Kulkee asiakkaan matkassa koko asiakkuuden ajan Perheen yhteyshenkilö Perheen kokonaiskuvan

Lisätiedot

KOKEMUKSIA ISÄRYHM RYHMÄN INTEGROIMISESTA OSAKSI PERHEVALMENNUSTA MÄNTSM

KOKEMUKSIA ISÄRYHM RYHMÄN INTEGROIMISESTA OSAKSI PERHEVALMENNUSTA MÄNTSM 10. maaliskuuta 2009 Miessakit ry KOKEMUKSIA ISÄRYHM RYHMÄN INTEGROIMISESTA OSAKSI PERHEVALMENNUSTA MÄNTSM NTSÄLÄSSÄ Ilmo Saneri Isyyden tueksi hanke Jarna Elomaa Neuvolatoiminnan vastaava Mäntsälä Annankatu

Lisätiedot