12. Aikuisiän myönteisen persoonallisuuden kehityksen yhteydet psykologiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn

Transkriptio

1 Katja Kokko & Helen Shehadeh 12. Aikuisiän myönteisen persoonallisuuden kehityksen yhteydet psykologiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn Positiivinen psykologia on tutkimusalueena varsin nuori, koska psykologiassa on perinteisesti oltu kiinnostuneita häiriökäyttäytymisestä. Esimerkiksi keskiaikuisuuden myönteisen psykologisen toimintakyvyn on empiirisesti tunnistettu liittyvän muun muassa hyvinvointiin, viisauteen, elämänkaipuuseen, henkisyyteen, hyveisiin ja persoonallisuuteen (Kokko 2010). Viisauteen ja henkisyyteen liittyviä teemoja käsitellään tässä kirjassa joko laajemmin tai viittauksenomaisesti (esim. Kallio luvussa 2, Tuominen luvussa 3; Pirttilä-Backman ja Ahola luvussa 6; Tynjälä luvussa 10; Toom luvussa 11 sekä Jakonen & Kamppinen luvussa 14). Tässä kirjassa on käsitelty aikuisuuden kognitiivista kehitystä ja oppimista kehitysvaiheteorioista aina oppimisen moniin käytännöllisiin muotoihin sekä yksilön että ryhmän tasolla. Seuraavaksi näkökulmaa laajennetaan persoonallisuuspsykologian alueelle, jossa on käsitelty aikuisuuden ajattelun kehityksen kanssa läheisiä tee-

2 moja. On esimerkiksi osoitettu, että tunteiden ja ajattelun kehityksen monimuotoistuminen seuraavat samankaltaisia kehityspolkuja (Labouvie-Vief 2015). Yhdessä viisauden tutkimustraditioista on esitetty, että viisaus liittyy sekä persoonallisuuteen että niin sanottuun postformaaliin, aikuisuudessa esille tulevaan ajatteluun (Baltes & Staudinger 2000). Staudinger ja Glück (2011) erottelevat henkilökohtaisen ja yleisen viisauden tutkimuksen. Jälkimmäiselle alueelle he liittävät postformaalis-dialektisen ajattelun, johon liittyvää episteemisen kehityksen mallia Pirttilä-Backman ja Ahola kuvaavat luvussa 6. Myös eksistentiaaliset kysymykset elämän tarkoituksellisuudesta ja merkityksestä on luettu läheisesti viisauden ja henkisyyden tutkimusperinteisiin (Kallio 2015). Näillä perusteilla aikuisen kognitiivinen kehitys on moniulotteinen ilmiö, jolla on yhtymäkohtia useampaankin psykologian ja kasvatustieteen tutkimusperinteeseen, kuten persoonallisuuden kasvuun. Tässä luvussa tutustumme lähemmin persoonallisuuden kehitykseen keskiaikuisiässä, erityisesti siihen, miten myönteinen persoonallisuuden kehitys ilmenee ja miten se kytkeytyy muuhun aikuisiän psykologiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Viittaamme keskiaikuisuudella yleisen määritelmän (esim. Lachman 2004) mukaisesti kronologisiin ikävuosiin noin 40:stä 65:een. Keski-ikäisten ihmisten psykologisesta kehityksestä esiintyy erilaisia näkemyksiä: keski-iästä puhutaan sekä kriisin aikana (esim. Levinson, Darrow, Klein, Levinson & McKee 1978) että elämän huippuaikana (Mitchell & Helson 1990). Nämä toisistaan eroavat päätelmät selittyvät sillä, että empiirisiä tutkimuksia, erityisesti pitkittäistutkimuksia, keski-iän psykologisesta kehityksestä on vain vähän. Toisaalta tähän mennessä tehdyissä tutkimuksissa keski-iän määrittelyt ja käytetyt tutkimusmenetelmät ovat vaihdelleet (Perho 1990). Persoonallisuuden tasot Ihmisen persoonallisuus koostuu tasoista. McAdams (esim. McAdams & Olson 2010; ks. myös Metsäpelto & Feldt 2009) ku- 270 Katja Kokko & Helen Shehadeh

3 vaa kolmea eri tasoa, joista ensimmäiseen kuuluu perimän säätelemä temperamentti ja siitä ympäristön kanssa vuorovaikutuksessa kehkeytyvät persoonallisuuden piirteet. Nämä piirteet ovat perustavanlaatuisia, tilanteesta toiseen ja kehityksen kuluessa suhteellisen pysyviä yksilöiden välisiä eroja kuvaavia ominaisuuksia. Psykologiassa on vakiintunut käsitys, että seuraavat viisi suurta persoonallisuuden piirrettä tavoittavat yksilöiden välisen vaihtelun: neuroottisuus eli tunne-elämän epätasapainoisuus, ekstraversio eli ulospäin suuntautuneisuus, sovinnollisuus, avoimuus uusille kokemuksille ja tunnollisuus (Digman 1990; Goldberg 1990; McCrae & Costa 2003). Tunne-elämältään epätasapainoista ihmistä luonnehtivat monien kielteisten tunteiden kokeminen, vihamielisyys, masentuneisuus ja ahdistuneisuus (ks. Metsäpelto & Rantanen 2009). Ulospäin suuntautuneisuutta kuvaavat puolestaan toisten ihmisten seuraan hakeutuminen, iloisuus, elämäntavan aktiivisuus ja jännityshakuisuus. Sovinnollisuuden piirteeseen kuuluvia ulottuvuuksia ovat esimerkiksi lämminhenkisyys, luottamus, huomaavaisuus ja epäitsekkyys. Uusille kokemuksille avoimet ihmiset ovat älyllisesti uteliaita, taiteellisia ja ajatusmaailmaltaan joustavia. Tunnolliset ihmiset ovat puolestaan vastuuntuntoisia, päämääräsuuntautuneita ja järjestelmällisiä. Kullakin ihmisellä näistä piirteistä muodostuu kokonaisuus, jossa eri piirteet korostuvat, mutta on myös löydettävissä ihmisryhmiä, joille eri piirteet kasautuvat samalla tavalla. Suomalaisessa Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimuksessa (Pulkkinen 2006, 2009) havaittiin, että suurimmalla osalla (44 %) keskiaikuisiässä olevista tutkittavista kaikki piirteet olivat keskimääräisellä tasolla (Kinnunen ym. 2012). Noin viidesosalla ( selviytymiskykyiset, 21 % tutkittavista) puolestaan kaikkien muiden piirteiden ekstraversion, sovinnollisuuden, avoimuuden ja tunnollisuuden pistemäärät olivat korkealla mutta neuroottisuus vähäistä, kun taas ylisäätelijöille (13 %) neuroottisuus oli tyypillistä. Kinnusen ym. (2012) mukaan pidättäytyviä (8 %) puolestaan kuvasi se, että heidän tunnollisuuden pistemääränsä oli korkealla, kun taas muut piirteet eivät heillä korostuneet. Pidättäytyville vastakkainen profiili oli alisäätelijät (13 %), joilla oli matala tunnollisuus sekä korkea avoimuus ja ekstraversio. Aikuisiän myönteisen persoonallisuuden kehityksen yhteydet psykologiseen ja 271

4 Persoonallisuuden toiseen tasoon kuuluvat McAdamsin ja Olsonin (2010; ks. myös Metsäpelto & Feldt 2009) mukaan yksilön tyypilliset sopeutumistavat, joita ohjaavat ensimmäisen tason temperamenttia ja persoonallisuuden piirteitä vahvemmin aika, paikka ja sosiaaliset roolit. Tälle tasolle kuuluvat esimerkiksi ihmisen tavoitteet, arvot ja selviytymiskeinot. Persoonallisuuden ylin, kolmas taso sisältää puolestaan ihmisen itsestään ja omasta elämästään muodostaman kokoavan elämäntarinan, tarinamuotoisen identiteetin. McAdams ja Olson (2010) esittävät, että tällaisella tarinalla ihminen sitoo ominaisuutensa sekä menneisyytensä tapahtumat ja ennakoimansa tulevaisuuden yhteen, itselleen ymmärrettäväksi tarinaksi. Tarina on kullekin ihmiselle ainutlaatuinen, mutta sitä värittävät kuhunkin kulttuuriin kuuluvat uskomukset esimerkiksi arvostettavista tai vähemmän arvostettavista ominaisuuksista. Tällainen tarina on mahdollista muodostaa vasta varhaisaikuisuudessa, kun oman roolin etsiminen yhteiskunnassa, esimerkiksi työelämässä, haastaa pohtimaan omia kiinnostuksia, kykyjä ja muita ominaisuuksia. Tässä luvussa muodostamme persoonallisuuden myönteisen kehityksen osoittimet erityisesti persoonallisuuden ensimmäiseen tasoon kuuluvien piirteiden avulla, mutta haemme muuttujia myös toiselta tasolta, johon kuuluvat esimerkiksi generatiivisuus ja psykologinen hyvinvointi. Persoonallisuuden kolmatta tasoa emme tässä tarkastele. Myönteinen persoonallisuuden kehitys keskiaikuisuudessa Keskiarvotasolla persoonallisuuden piirteiden on havaittu muuttuvan aikuisuudessa: keskimäärin tunne-elämän epätasapainoisuus eli neuroottisuus on vähäisempää keskiaikuisiässä kuin nuoremmassa aikuisiässä, kun taas keski-ikäiset ovat sovinnollisempia ja tunnollisempia kuin nuoremmat aikuiset (esim. Kokko, Tolvanen & Pulkkinen 2013). Muutoksia tapahtuu kaikkein eniten ikävuoden välillä, mutta ne eivät ole harvinaisia myöhemmässäkään aikuisiässä (Roberts & Mroczek 2008). Yksilötasolla per- 272 Katja Kokko & Helen Shehadeh

5 soonallisuuden piirteet muuttuvat läpi elämän. Edellä kuvatuista keskimääräisistä persoonallisuuden piirteiden muutoksista puhutaan kypsän persoonallisuuden (engl. maturity principle) saavuttamisena (ks. esim. Caspi, Roberts & Shiner 2005; McAdams & Olson 2010). Tukea tälle kypsyydelle on haettu muun muassa tutkimustuloksista, jotka osoittavat vähäisen neuroottisuuden sekä korkean tunnollisuuden ja sovinnollisuuden liittyvän lämpimiin ihmissuhteisiin ja menestykselliseen työuraan (ks. esim. Caspi ym. 2005; Hogan & Roberts 2004). Persoonallisuuden piirteet kytkeytyvät myös psyykkiseen hyvinvointiin (esim. Steel, Schmidt & Shultz 2008). Käytämme tässä psyykkistä hyvinvointia yläkäsitteenä, joka kattaa hyvinvoinnin eri osa-alueita, kuten emotionaalisen, psykologisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin sekä vähäisen masentuneisuuden (Keyes 2002; Kokko, Korkalainen, Lyyra & Feldt 2013). Neuroottisuus liittyi kielteisesti ja ulospäin suuntautuneisuus myönteisesti psyykkiseen hyvinvointiin - erityisesti sellaiseen hyvinvoinnin ulottuvuuteen, johon liittyy itsensä toteuttamista (ts. psykologiseen hyvinvointiin; Kokko, Tolvanen & Pulkkinen 2013). Neuroottisuuden ja vähäisen tunnollisuuden on tutkimuksissa havaittu kytkeytyvän myös heikkoon fyysiseen terveyteen (Bogg & Roberts 2004; Lahey 2009), erityisesti itsearvioituun fyysiseen terveyteen (Kinnunen ym. 2012). Sopeutumista vai kasvua? Viime aikoina alan kirjallisuudessa on kyseenalaistettu, että keskiikää luonnehtivat tunne-elämän tasapainoisuus, sovinnollisuus ja tunnollisuus kuvaisivat persoonallisuuden kypsymistä (Staudinger & Kessler 2009; Staudinger & Kunzmann 2005). Näiden muutosten esitetään ennemmin kuvaavan persoonallisuuden sopeutumista kuin kypsymistä tai kasvua. Staudingerin ja Kunzmannin (2005) mukaan aikuisiässä havaittu myönteinen persoonallisuuden kehitys voidaan jakaa kahteen erilaiseen kehityskulkuun: sopeutumiseen ja kasvuun. Persoonallisuuden sopeutuminen kuvaa yksilön suhdetta sosiaaliseen ympäristöönsä - erityisesti sitä, kuinka me- Aikuisiän myönteisen persoonallisuuden kehityksen yhteydet psykologiseen ja 273

6 nestyksellisesti hän toimii suhteessa ympäristönsä tarjoamiin mahdollisuuksiin ja erilaisiin sosiaalisiin normeihin (Helson & Wink 1987; Staudinger & Kessler 2009). Sopeutuminen ilmenee mukautumisena sosiaalisen ympäristön olosuhteisiin, ja sitä pidetäänkin elinehtona yhteiskunnan toimivuudelle (Staudinger & Kunzmann 2005). Miten sopeutumista voidaan arvioida? Persoonallisuuden piirreteoreettisesta näkökulmasta keski-iän kehitykselle tyypillisiä ovat edellä kuvatut tasapainoinen tunne-elämä, tunnollisuus ja sovinnollisuus, jotka kuvaavat Staudingerin ja hänen tutkijakumppaniensa mukaan persoonallisuuden sopeutumista yhteiskunnan normeihin ja vaatimuksiin. Sopeutumisen osoittimia voidaan hakea myös Ryffin (1989; Ryff & Keyes 1995) kuvaaman psykologisen hyvinvoinnin eri osa-alueilta. Psykologinen hyvinvointi on liitetty eudaimonistisen hyvinvoinnin tutkimusperinteeseen, jossa hyvinvoinnin tavoitteena nähdään itsensä toteuttaminen ja oman itsensä löytäminen. Sen osa-alueita ovat 1) itsensä hyväksyminen, johon kuuluu myönteinen asenne itsen eri puolia kohtaan ja menneisyyden hyväksyminen, 2) myönteiset suhteet muihin ihmisiin, joita kuvaavat lämpimät ihmissuhteet ja kiinnostus muiden ihmisten hyvinvointia kohtaan sekä 3) autonomia, jota luonnehtivat päättäväisyys ja itsenäisyys sekä toiminnan ohjautuminen itsestä käsin. Näiden lisäksi psykologiseen hyvinvointiin kuuluvat 4) ympäristön hallinta eli kyky selviytyä ympäristössä ja hallita sitä sekä kyky valita omiin tarpeisiin ja arvoihin sopivia ympäristöjä, 5) elämän tarkoituksellisuus, johon kuuluvat elämäntavoitteet ja elämänsuunta sekä tarkoituksellisuuden kokemus nykyisyydestä ja menneisyydestä sekä 6) henkilökohtainen kasvu, jota kuvaavat tunne jatkuvasta kasvusta, avoimuus uusille kokemuksille sekä tunne omien mahdollisuuksien hyödyntämisestä ja muutosten ohjaamisesta. On esitetty, että näistä psykologisen hyvinvoinnin osa-alueista itsensä hyväksyminen ja ympäristön hallinta kuvaisivat persoonallisuuden sopeutumista (Staudinger & Kessler 2009; Staudinger & Kunzmann 2005). Itsensä hyväksymisen ei ole havaittu lisääntyvän iän myötä, kun taas ympäristön hallinnan tunteen on havaittu kasvavan 30 ikävuoden jälkeen (Ryff & Keyes 1995). Näiden ominai- 274 Katja Kokko & Helen Shehadeh

7 suuksien kehityskulusta kaivataan kuitenkin lisää empiiristä tutkimusta. Persoonallisuuden kasvulla viitataan puolestaan persoonallisuuden kehitykseen, joka ylittää sosiaaliseen ympäristöön ja vallitseviin sosiaalisiin normeihin sopeutumisen (Staudinger & Kunzmann 2005). Persoonallisuuden kasvun edellytyksiä ovat persoonallisuuden kognitiivisten, emotionaalisten ja motivationaalisten ulottuvuuksien kypsyys ja niiden hyvä yhteistoiminta (Staudinger & Kessler 2009). Kognitiivisella kypsyydellä tarkoitetaan keskimääräistä syvempää ymmärrystä sekä omasta itsestä että muista ihmisistä, kun taas emotionaalinen kypsyys ilmenee hyvänä ja joustavana, ristiriitaisia tunteita sietävänä tunteiden säätelynä. Motivationaalinen kypsyys näkyy siten, että ihminen keskittyy oman edun tavoittelun sijaan muiden ihmisten ja universaalin hyvinvoinnin tavoittelemiseen. Tällainen kypsyys ilmenee muun muassa universaalisuutta korostavina elämänarvoina 30 sekä generatiivisuutena (ks. Erikson 1963), joka ilmenee haluna huolehtia muista ihmisistä, toimia esimerkkinä sekä ohjata ja neuvoa nuorempia sukupolvia. Jotta henkilön persoonallisuutta voitaisiin luonnehtia kypsäksi, kaikkien edellä kuvattujen ulottuvuuksien pitäisi toteutua. Esimerkiksi kognitiivisten ja emotionaalisten ulottuvuuksien toteutuminen ei vielä kuvaa kypsää persoonallisuutta, sillä ilman halua tuottaa hyvää muille ihmisille yksilö saattaa käyttää kykyjään epäoikeudenmukaisiin tarkoitusperiin, kuten rikollisiin toimiin. Persoonallisuuden sopeutumista ja kasvua voidaan arvioida sekä persoonallisuuden viiden suuren piirteen että psykologisen hyvinvoinnin osa-alueiden näkökulmasta. Persoonallisuuden piirteistä avoimuus uusille kokemuksille on teoreettisesti liitetty persoonallisuuden kasvuun (Schmutte & Ryff 1997; Staudinger & Kunzmann 2005). Tähän avoimuuteen kuuluvat aiemmin mainitut älyllinen uteliaisuus, kiinnostut estetiikkaan sekä ajattelun joustavuus (ks. esim. McRae & Costa 2003). Psykologisen hyvinvoinnin osaalueista elämän tarkoituksellisuuden ja henkilökohtaisen kasvun 30 Universaalisuutta korostavat elämänarvot tulevat esille myös tässä kirjassa esiteltyjen kehitysteorioiden korkeimmilla tasoilla, kuten moraalin kehityksessä (vrt. Juujärvi luvussa 7), mutta myös viisauden tutkimuksessa (Kallio luvussa 2). Aikuisiän myönteisen persoonallisuuden kehityksen yhteydet psykologiseen ja 275

8 on oletettu ilmentävän persoonallisuuden kasvua (Staudinger & Kessler 2009; Staudinger & Kunzmann 2005), ja erityisesti henkilökohtaisen kasvun osa-alueen on empiirisesti osoitettu liittyvän avoimuuteen (Schmutte & Ryff 1997). Avoimet ihmiset ovat muita alttiimpia kokemaan elämänmuutoksia (McCrae 1993), kuten esimerkiksi useita työpaikkojen vaihdoksia (Viinikainen & Kokko 2012). Elämän muutoskohdissa ja vastoinkäymisissä onkin erityisen tärkeää löytää tarkoituksellisuutta elämään sekä henkilökohtaisen kasvun osa-aluetta luonnehtivia yksilöllisiä voimavaroja (Ryff & Singer 2003). Tällaiset muutokset voivat sopivissa olosuhteissa edistää persoonallisuuden kasvua. Tunne-elämän tasapainoisuuden, sovinnollisuuden, tunnollisuuden ja ympäristön hallinnan tunteen lisääntyminen keskiaikuisuudessa puoltaa näkemystä persoonallisuuden sopeutumisesta. Entä tapahtuuko persoonallisuudessa kasvua ajan myötä? Aiheesta on olemassa vain harvoja empiirisiä tutkimuksia, joiden perusteella näyttäisi siltä, että keskimääräisesti kasvua ei tapahdu. On nimittäin osoitettu, että avoimuuden taso pysyy keski-iässä ennallaan (Kokko, Tolvanen & Pulkkinen 2013) tai jopa vähenee (esim. Roberts, Walton & Viechtbauer 2006). Myös psykologiseen hyvinvointiin kuuluvien elämän tarkoituksellisuuden ja henkilökohtaisen kasvun kokemusten on havaittu vähenevän iän myötä (Ryff & Keyes 1995). Staudinger (Staudinger & Kessler 2009; Staudinger & Kunzmann 2005) tutkijatovereineen väittääkin, että persoonallisuuden kasvu on harvinaista, sopeutuminen puolestaan tyypillinen kehityskulku. Myönteisen persoonallisuuden, sopeutumisen ja kasvun, kehityskuluista tarvitaan kuitenkin lisää tietoa. Erityisesti kaivataan lisäymmärrystä, joka perustuu samojen ihmisten seuruuseen useissa ajankohdissa eli pitkittäistutkimusaineistoon erotuksena tutkimuksista, joissa on verrattu eri-ikäisten ihmisten persoonallisuuden ominaisuuksia yhdellä hetkellä eli poikkileikkaustutkimuksessa. Tässä luvussa käsittelemme persoonallisuuden kasvun kehitystä verrattuna persoonallisuuden sopeutumiseen suomalaisessa Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimuksessa, jossa samojen ihmisten kehitystä on tähän mennessä tarkasteltu 8-vuotiaasta 50-vuotiaaksi asti (Pulkkinen 2006, 2009; Pulkkinen & Kokko 2010). 276 Katja Kokko & Helen Shehadeh

9 Tutkimuksen tavoitteet ja oletukset Ensinnäkin tavoitteenamme on tutkia persoonallisuuden sopeutumista ja kasvua keskiaikuisuudessa. Olemme valinneet sopeutumisen ja kasvun osoittimet edellä kuvatun mukaisesti persoonallisuuden piirteistä ja psykologisen hyvinvoinnin osa-alueista. Tarkastelemme persoonallisuuden sopeutumisen ja kasvun muutoksia iän myötä keskimääräisellä tasolla. Kasvua tarkastelemme lisäksi etsimällä erilaisia tutkittavien ryhmiä: esimerkiksi niitä, joilla persoonallisuus ei kasva lainkaan tai niitä, joilla se kasvaa ajan kuluessa. Toiseksi tutkimme, kuinka persoonallisuuden kasvu ja sopeutuminen kytkeytyvät toisiinsa. Kolmanneksi tarkastelemme sitä, kuinka persoonallisuuden kasvu ja sopeutuminen liittyvät keskiaikuisiän muuhun psykologiseen toimintakykyyn sekä sosiaaliseen toimintakykyyn. Aiemman kirjallisuuden (esim. Staudinger & Kessler 2009; Staudinger & Kunzmann 2005) perusteella oletamme, että keskimääräisesti keski-ikäisten tutkittavien persoonallisuuden sopeutuminen lisääntyy, kun taas kasvu on harvinaisempaa ja kuvannee siten vain pientä osaa tutkittavista. Lisäksi oletamme, että persoonallisuuden sopeutuminen ja kasvu kytkeytyvät toisiinsa. Wink ja Staudinger (2016) ovat osoittaneet, että sopeutuminen myötävaikuttaa kasvuun. Aiheesta kaivataan kuitenkin lisää pitkittäisaineistoihin perustuvaa tutkimusta. Viimeisin olettamuksemme on, että persoonallisuuden sopeutumisella ja kasvulla on toisistaan erillisiä yhteyksiä muuhun psykologiseen toimintakykyyn sekä sosiaaliseen toimintakykyyn. Muuta psykologista toimintakykyä arvioimme sellaisilla osoittimilla, jotka kuvaavat ihanteellista aikuisiän psykologista kehitystä (ks. Kokko 2010) ja joiden toisaalta oletetaan olevan erityisen tärkeitä persoonallisuuden kasvua kuvaavan kehityspolun kannalta. Osoittimiimme kuuluvat psyykkinen hyvinvointi, masentuneisuus, generatiivisuus, minän eheys, viisaus ja henkisyys. Viimeaikaisen tutkimuksen (ks. Kokko, Korkalainen, Lyyra, & Feldt 2013) mukaan psyykkiseen hyvinvointiin kuuluu erilaisia osa-alueita, kuten psykologinen, emotionaalinen ja sosiaalinen hy- Aikuisiän myönteisen persoonallisuuden kehityksen yhteydet psykologiseen ja 277

10 vinvointi. Psykologinen hyvinvointi liittyy minän toteuttamiseen (Ryff 1989) (tässä sisällytetty kasvun osoittimiin), kun taas emotionaalista hyvinvointia kuvaavat runsaat myönteiset tunteet, vähäiset kielteiset tunteet ja yleinen elämääntyytyväisyys (esim. Diener 1984). Sosiaalinen hyvinvointi puolestaan luonnehtii suhdetta ympäristöön (Keyes 1998). Kokonaisvaltaisesti psyykkisesti hyvinvoivalla ihmisellä on korkeita pistemääriä edellä kuvatuilla hyvinvoinnin osa-alueilla, mutta hänellä ei ole mielenterveyden ongelmia, kuten esimerkiksi masennusta (ks. esim. Keyes 2002). Generatiivisuus (halu pitää huolta seuraavasta sukupolvesta ja toimia esimerkkinä) ja minän eheys (menneisyyden hyväksyminen) ovat puolestaan Eriksonin (1963) psykososiaalisen kehityksen vaiheteorian mukaisesti keski-iän ja vanhuuden keskeisiä kehitystehtäviä. Niillä on yhteyksiä viisauteen, joka edustaa laaja-alaista ja syvää ymmärrystä elämän tärkeistä ja vaikeista kysymyksistä ja keinoista niiden ratkaisemiseksi (Baltes & Staudinger 2000; ks. myös Ruoppila 2009). Ihanteelliseen psykologiseen toimintakykyyn voidaan liittää myös henkisyys, joka kuvaa ihmisen omakohtaista kokemusta elämän tarkoituksesta ja merkityksestä (Bengtson, Gans, Putney & Silverstein 2009); tämä kokemus voi olla joko uskonnollinen tai ei-uskonnollinen. Oletamme aiemman kirjallisuuden (esim. Erikson 1963; Staudinger & Kessler 2009; Staudinger & Kunzmann 2005) perusteella erityisesti, että persoonallisuuden sopeutuminen kytkeytyisi psyykkiseen hyvinvointiin, kun taas kasvu liittyisi generatiivisuuteen, minän eheyteen, viisauteen ja henkisyyteen. Lisäksi oletamme, että sellaisilla ihmisillä, joilla persoonallisuuden kasvun pistemäärät ovat erityisen korkealla, on myös muita parempi sosiaalinen toimintakyky. Arvioimme sosiaalisen toimintakyvyn eri puolia, kuten työuraan (koulutukseen, työtilanteeseen, ammattiasemaan, työuran vakauteen ja tuloihin) ja sosiaalisiin suhteisiin (parisuhteeseen ja sosiaaliseen tukeen) liittyviä tekijöitä. 278 Katja Kokko & Helen Shehadeh

11 Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimus Analyysimme perustuvat Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimukseen (engl. The Jyväskylä Longitudinal Study of Personality and Social Development, JYLS), jossa samojen ihmisten persoonallisuutta ja sosiaalista kehitystä on seurattu kahdeksanvuotiaasta keskiaikuisikään asti (Pulkkinen 2006, 2009; Pulkkinen & Kokko 2010). Lea Pulkkinen aloitti tutkimuksen vuonna 1968, jolloin hän valitsi satunnaisesti tutkimusotokseen mukaan 12 kansakoulun toista luokkaa Keski-Suomesta. Luokilla oli yhteensä 369 noin 8-vuotiasta lasta (173 tyttöä ja 196 poikaa), jotka kaikki osallistuivat tutkimuksen alkuvaiheeseen. Tutkittavat ovat syntyneet pääosin vuonna Ensimmäisen aineistonkeruun jälkeen tutkittavista on kerätty tietoa heidän ollessaan 14-, 20-, 27-, 33-, 36-, 42- ja 50-vuotiaita eli vuosina 1974, 1980, 1986, 1992, 1995, 2001 ja Alun perin tutkimuksessa oli kiinnostuksen kohteena lasten sosioemotionaalinen käyttäytyminen (Pulkkinen 2006), johon kuuluvat esimerkiksi rakentava sosiaalinen käyttäytyminen tai aggressiivisuus. Sekä opettajat että luokkatoverit arvioivat lasten sosioemotionaalisen käyttäytymisen eri puolia. Vuosien saatossa tutkimuksen aihealueet ovat laajentuneet kattamaan monia keskeisiä aikuisuuden elämänalueita, kuten työn, perheen, vapaa-ajan, terveyden ja terveyskäyttäytymisen, yhteiskuntaan jäsentymisen, persoonallisuuden ja psyykkisen hyvinvoinnin. Aikuisuuden tiedonkeruut alkoivat postitetulla elämäntilannekyselyllä, jonka yhteydessä tutkittavilta on kysytty suostumusta psykologiseen haastatteluun ja 42- ja 50-vuotiailta terveystarkastukseen laboratoriotesteineen. Tutkittavat ovat täyttäneet monia itsearviointilomakkeita joko psykologisten haastattelujen yhteydessä tai ennen niitä, jolloin he ovat toimittaneet lomakkeet tutkijoille postitse. Pääosin tutkimukseen tietyssä ikävaiheessa tavoitetut ovat osallistuneet kaikkiin eri tiedonkeruun vaiheisiin (elämäntilannekysely, psykologinen haastattelu, terveystarkastus), mutta sellaisiakin tutkittavia oli, jotka täyttivät esimerkiksi elämäntilannekyselyn tai osallistuivat sen lisäksi joko psykologiseen haastatteluun tai terveystarkastukseen, mutta eivät molempiin. Aikuisiän myönteisen persoonallisuuden kehityksen yhteydet psykologiseen ja 279

12 Lapsesta aikuiseksi -tutkimuksen tekevät ainutlaatuiseksi sen pitkä kesto ja aineistonkeruuvaiheesta toiseen korkeana pysynyt tutkittavien osallistumisprosentti. 42 vuoden iässä ainakin johonkin tiedonkeruun vaiheeseen osallistui 285 tutkittavaa (134 naista ja 151 miestä), mikä on 83 prosenttia käytettävissä olevasta otoskoosta (Pulkkinen ym. 2003). Käytettävissä oleva otoskoko oli pienentynyt alkuperäisestä 369:stä 343:een, kun kuusi tutkittavaa oli kuollut ja 20 oli kieltäytynyt kokonaan osallistumasta tutkimukseen vuoteen 2001 mennessä. 50-vuotiailta puolestaan saatiin tietoa 271 tutkittavalta (127 naiselta ja 144 mieheltä) eli 84 prosentilta käytettävissä olevasta 323 tutkittavan otoskoosta (Metsäpelto ym. 2010). Vuoteen 2009 mennessä 12 tutkittavaa oli kuollut ja 34 oli kieltänyt kokonaan tutkimukseen osallistumisensa. Tutkimuksesta kieltäytyneiden osuus on hyvin pieni verrattuna moniin kansainvälisiin tutkimuksiin. Lisäksi kieltäytyminen on ollut satunnaista, koska aikuisiässä tutkimukseen osallistuneet ja ei-osallistuneet eivät ole eronneet toisistaan lapsuusiän sosioemotionaalisessa käyttäytymisessä ja koulumenestyksessä, eli tutkittavat ovat edustaneet hyvin alkuperäistä satunnaisotosta (Metsäpelto ym. 2010; Pulkkinen ym. 2003). Lisäksi osallistuneet ovat edustaneet hyvin vuonna 1959 syntyneiden suomalaisten ikäluokkaa, kun vertailukohtana on käytetty Tilastokeskuksen tietoja esimerkiksi perhe- ja työtilanteesta. Viisikymmentävuotiaana noin 56 prosenttia tutkittavista oli naimisissa, 86 prosentilla oli biologisia lapsia, 88 prosentilla oli jokin perusasteen jälkeinen koulutus ja 72 prosenttia oli palkansaajia. Käytämme tässä luvussa monia tunnettuja aikuisiän persoonallisuuteen ja hyvinvointiin liittyviä itsearviointimenetelmiä. Nämä menetelmät esimerkkikysymyksineen esittelemme taulukossa 1. Taulukossa esitellään ensin sopeutumisen ja kasvun arviointiin käytettyjä menetelmiä tutkittavien ollessa 42- ja 50-vuotiaita (avoimuuden arvioinnissa tutkittiin myös 33-vuotiaita). Sen jälkeen taulukossa esitellään 50-vuotiaiden tutkittavien muun psykologisen toimintakyvyn arviointiin tässä luvussa käytettyjä menetelmiä. Viimeiseksi taulukossa esitellään sosiaalisen toimintakyvyn arviointiin käyttämiämme menetelmiä. 280 Katja Kokko & Helen Shehadeh

13 Taulukko 1. Tässä luvussa käytetyt tutkimusmenetelmät ja muuttujat Menetelmä Sopeutuminen (42- ja 50-vuotiaat) Psykologisen hyvinvoinnin itsensä hyväksymisen ja ympäristön hallinnan osa-alueet Scales of Psychological Well-Being (Ryff 1989) Persoonallisuuden piirteistä neuroottisuus NEO Five-Factor Inventory (Costa & McCrae 1989) Kasvu (42- ja 50-v.) Psykologisen hyvinvoinnin autonomiaan, henkilökohtaiseen kasvuun ja elämäntarkoituksellisuuden osa-alueet Scales of Psychological Well-Being (Ryff 1989) Persoonallisuuden piirteistä avoimuus ja ekstraversio (avoimuus: myös 33-vuotiaat a ) NEO Five-Factor Inventory (Costa & McCrae 1989) Generatiivisuus Generativity (Ryff & Heincke 1983) Psykologinen toimintakyky (50-vuotiaat) Minän eheys Integrity (Ryff & Heincke 1983) Onnellisuus (Perho & Korhonen 1993) Elämääntyytyväisyys Satisfaction with Life Scale (Diener, Emmons, Larsen & Griffin 1985) Positiivinen ja negatiivinen tunnetila PANAS (Thompson 2007; Watson, Clark & Tellegen 1988) Sosiaalinen hyvinvointi Scales of Social Well-Being (Keyes 1998) Muuttujat ja esimerkkikysymykset Keskiarvopistemäärä, 18 osiota Kun tarkastelen elämäni tarinaa, olen tyytyväinen siihen, miten kaikki on mennyt. (itsensä hyväksymisen osa-alue) Joskus, kun olen kovan paineen alaisena, tunnen hajoavani kappaleiksi. (neuroottisuus) Keskiarvopistemäärä, 41 osiota Elämäni on ollut jatkuvaa oppimista, muutosta ja kasvua. (henkilökohtaisen kasvun osa-alue) Olen älyllisesti erittäin utelias. (avoimuus) Olen kiinnostunut ohjauksen ja neuvojen antamisesta nuoremmille ihmisille. Keskiarvopistemäärä, 10 osiota Kun ajattelen hyviä ja huonoja kokemuksia elämässäni, niin ne jotenkin järkevällä tavalla sopivat yhteen. Yksi kysymys: Kuinka onnellinen ja tyytyväinen olet nykyään? Keskiarvopistemäärä, viisi osiota Olen saavuttanut ne tärkeät asiat, joita olen tähän mennessä halunnut. Keskiarvopistemäärät, viisi osiota Olen yleensä innostunut (positiivinen), Olen yleensä häpeissään (negatiivinen) Keskiarvopistemäärä, 15 osiota Tunnen läheisyyttä yhteisöni muita ihmisiä kohtaan. Aikuisiän myönteisen persoonallisuuden kehityksen yhteydet psykologiseen ja 281

14 Masentuneisuus General Behavior Inventory (Depue 1987) Viisaus (Isaacowitz, Vaillant & Seligman 2003) Henkinen merkitys Spirituality Meaning Scale (Mascaro, Rosen & Morey 2004) Sosiaalinen toimintakyky (50-vuotiaat) Koulutustaso b Työtilanne tutkimushetkellä b Ammattiasema b Työuran vakaus b Tulot b Parisuhdetyytyväisyys b Sosiaalinen tuki Social Provision Scale (Cutrona & Russell 1987) Keskiarvopistemäärä, 16 osiota Oletko ollut surullinen, masentunut tai ärtyisä päiväkausien ajan tai pitempään käsittämättä miksi? Keskiarvopistemäärä, kolme osiota. Yleisesti ottaen muut pitävät minua viisaana ihmisenä. Keskiarvopistemäärä, viisi osiota On tiettyjä töitä tai tehtäviä, joiden täyttämiseen tunnen saaneeni kutsumuksen. Mitä ammatillisia tutkintoja olet suorittanut? (korkein valittu) Mikä on nykyinen työtilanteesi? Mikä on viimeisin ammattinimikkeesi? Työhistoria ikävälillä vuotta, epävakaasta vakaaseen Bruttokuukausitulot, luokitellut vaihtoehdot Kuinka tyytyväinen olet nykyiseen parisuhteeseesi tai sen puuttumiseen? Keskiarvopistemäärä, 24 osiota Minulla on läheisiä ihmissuhteita, jotka antavat minulle henkistä turvallisuuden tunnetta. a Avoimuuden arviointia käytettiin kehityspolkuanalyysissa tutkittavien ollessa myös 33-vuotiaita. 33-vuotiaana persoonallisuuden piirteitä arvioitiin NEO Personality Inventory -lomakkeella (Costa & McCrae 1985; ks. myös Pulver, Allik, Pulkkinen & Hämäläinen 1995), joka sisältää 181 osiota. NEO Five-Factor Inventory (Costa & McCrae 1989), jota käytettiin tutkittavien ollessa 42- ja 50-vuotiaita, koostuu 60 osiosta. Nämä samat 60 (12 kullekin piirteelle, tässä tapauksessa avoimuudelle) osiota sisältyvät pitempään lomakkeeseen. b Ks. esim. Pulkkinen ja Kokko (2010). Tuloksia persoonallisuuden sopeutumisesta ja kasvusta Ensimmäiseksi tarkastelemme persoonallisuuden sopeutumisen ja kasvun osoittimissa iän myötä tapahtuvia muutoksia. Eksploratiivisen faktorianalyysin ja reliabiliteettitarkastelujen perusteella sekä 42- että 50-vuotiaiden sopeutumisen keskiarvopistemäärä muodostettiin tutkimuksessamme psykologisen hyvinvoinnin itsensä hyväksymiseen ja ympäristön hallintaan liittyvistä osa-alueista sekä tunne-elämän tasapainoisuuteen eli vähäiseen neuroot- 282 Katja Kokko & Helen Shehadeh

15 tisuuteen liittyvästä persoonallisuuden piirteestä (Shehadeh 2012). Kasvun keskiarvopistemäärä sisälsi puolestaan psykologisen hyvinvoinnin menetelmästä autonomiaan, henkilökohtaiseen kasvuun ja elämäntarkoituksellisuuteen liittyviä osioita sekä persoonallisuuden piirteistä avoimuuden ja ekstraversion. Lisäksi kasvuun sisällytettiin generatiivisuutta mittaavia kysymyksiä. Korrelaatiot osoittivat, että sekä sopeutumisessa (r =.71***) että kasvussa (r =.71***) ilmeni vahvaa suhteellista pysyvyyttä 42-vuotiaasta 50-vuotiaaksi asti. Riippuvien otosten t-testi osoitti puolestaan, että sopeutuminen lisääntyi (t(211) = -1.78, p <.05), kun taas kasvumuuttujan pistemäärä väheni (t(226) = 5.27, p <.05) kyseisellä aikavälillä. Keskimäärin näytti siis siltä, että persoonallisuudessa ei tapahdu kasvua keskiaikuisuudessa. Jatkoimme analyyseja etsimällä, löytyisikö tutkittavien joukosta kuitenkin ryhmä, jolla persoonallisuuden kasvua ilmenee. Näissä kehityspolkuanalyysiin (Nagin 2005; ks. myös Kokko 2004) perustuvissa tarkasteluissa käytimme kasvun osoittimena tutkittavien avoimuuden pistemäärää 33-, 42- ja 50-vuotiaana. Kehityspolkuanalyysin avulla on mahdollista löytää tietyn ilmiön kehityksen suhteen erilaisia ryhmiä, jotka eroavat toisistaan sekä kiinnostuksen kohteena olevan ilmiön määrässä (taso) että sen kehityspolun muodossa (esim. tasainen, nouseva, laskeva, U-käyrän muotoinen). Optimaalisen ryhmien määrän ja niiden muodon valintaa ohjaavat sekä tulkinnallisuus että tilastollinen Bayesian Information Criterion -indeksi (Nagin 2005). Avoimuuden osalta päädyimme neljän, ajan kuluessa tasaisena pysyvän, ryhmän ratkaisuun (Kokko, Rantanen & Pulkkinen 2015). Nämä ryhmät erosivat toisistaan ainoastaan avoimuuden tason suhteen. Taso pysyi samankaltaisena eri ryhmissä 33-vuotiaasta 50-vuotiaaksi asti. Ryhmät nimettiin seuraavasti: 1) matala (13 % tutkittavista) 2) keskitaso, matalampi (34 %) 3) keskitaso, korkeampi (36 %) 4) korkea (17 %). Aikuisiän myönteisen persoonallisuuden kehityksen yhteydet psykologiseen ja 283

16 Tämäkään analyysi ei siis antanut viitteitä siitä, että persoonallisuudessa ilmenisi merkitsevää kasvua keskiaikuisuudessa joskin löysimme ryhmän, jonka avoimuus pysyi korkealla tasolla läpi aikuisuuden. Tutkimme myös persoonallisuuden sopeutumisen ja kasvun välisiä yhteyksiä ja näiden persoonallisuuden eri ulottuvuuksien yhteyksiä muuhun psykologiseen toimintakykyyn sekä sosiaaliseen toimintakykyyn. Sopeutumisen ja kasvun osoittimista muodostettujen keskiarvopistemäärien keskinäinen korrelaatio oli 42-vuotiaana.43*** ja 50-vuotiaana.50***. Nämä korrelaatiot kertovat siitä, että sopeutumisen ja kasvun vaihtelusta % oli yhteistä; ulottuvuuksilla on siis merkittävää yhteistä vaihtelua, mutta myös omaa erityistä vaihteluaan. Sopeutumisen ja kasvun väliset erot tulivat ilmi myös niiden erityisissä yhteyksissä muuhun toimintakykyyn. Kun hierarkkisen lineaarisen regressioanalyysin ensimmäisellä askelmalla 42-vuotiaiden sopeutumisen ja kasvun keskiarvopistemäärät asetettiin malliin yhtä aikaa, molemmat olivat merkitsevästi positiivisesti yhteydessä sekä emotionaaliseen (joka sisälsi onnellisuuden, elämääntyytyväisyyden ja tunnetilat) että sosiaaliseen hyvinvointiin 50-vuotiaana (Shehadeh 2012). Toisaalta vain sopeutuminen kytkeytyi korkeaan minän eheyteen ja vain kasvu liittyi viisauteen. Toisella askelmalla malliin tuotiin mukaan 50-vuotiaiden tutkittavien sopeutumisen ja kasvun keskiarvopistemäärät. Nämä molemmat selittivät edelleen korkeaa sosiaalista hyvinvointia, mutta 50-vuotiaiden arvioinneista vain sopeutuminen kytkeytyi emotionaaliseen hyvinvointiin. Sopeutuminen säilytti oman ainutlaatuisen tilastollisesti merkitsevän yhteytensä minän eheyteen ja kasvu yhteytensä viisauteen. Päätämme tulosanalyysimme vertailemalla avoimuuden ryhmien (Kokko ym. 2015) psykologista ja sosiaalista toimintakykyä. Emme löytäneet ryhmää, johon kuuluvien persoonallisuus olisi kasvanut aikuisiässä, eli tässä tapauksessa avoimuus olisi lisääntynyt. Olimme kuitenkin kiinnostuneita tarkastelemaan, millainen on tasaisesti korkean avoimuuden ryhmään kuuluvien toimintakyky 50-vuotiaana. Korkean avoimuuden kehityspolulla olevat ihmiset kokivat useammin positiivisia tunteita, ja heillä oli enemmän 284 Katja Kokko & Helen Shehadeh

17 sosiaalista hyvinvointia ja generatiivisuutta kuin muihin avoimuuden kehityspolkuihin kuuluvilla ihmisillä; lisäksi sekä heidän viisauden että elämälleen antamansa henkisen merkityksen pistemääränsä olivat muita korkeammalla (Kokko & Pulkkinen 2010; taulukko 2). Myös toiseksi korkeimmalle avoimuuden kehityspolulle ( Keskitaso, matalampi ) kuuluvilla ihmisillä oli pääosin parempi psykologinen toimintakyky kuin matalamman avoimuuden ryhmiin kuuluvilla. On huomionarvoista, että elämääntyytyväisyyden, negatiivisten tunteiden yleisyyden ja masentuneisuuden kannalta kuulumisella tiettyyn avoimuuden kehityspolkuryhmään ei ollut merkitystä. Avoimuudella oli joitakin yhteyksiä sosiaaliseen toimintakykyyn: korkean avoimuuden kehityspolkua seuraavilla oli matalan ja matalamman keskitason ryhmiin kuuluvia korkeampi koulutus ja ammattiasema sekä enemmän sosiaalista tukea. Taulukon 2 mukaan jälkimmäisessä ilmeni ero vain matalan avoimuuden ryhmään. Ryhmät eivät eronneet toisistaan työtilanteen, työuran vakauden, ansiotulojen tai parisuhdetyytyväisyyden suhteen. Aikuisiän myönteisen persoonallisuuden kehityksen yhteydet psykologiseen ja 285

18 Taulukko 2. Avoimuuden kehityspolkujen vertailut psykologisessa ja sosiaalisessa toimintakyvyssä 50-vuotiaana (vastausasteikko suluissa) Avoimuuden kehityspolut 1. Matala, tasainen (n = 29) 2. Keskitaso, matalampi, tasainen (n = 78) 3. Keskitaso, korkeampi, tasainen (n = 81) 4. Korkea, tasainen (n = 39) Muuttuja M SD M SD M SD M SD F df Bonferroni Psykologinen toimintakyky Elämääntyytyväisyys (1 7) , 193 Positiivinen affektiivisuus (1 5) *** 3, > 1, 2; 3 > 2 Negatiivinen affektiivisuus (1 5) , 194 Sosiaalinen hyvinvointi (1 4) *** 3, > 1, 2; 3 > 1 Masentuneisuus (1 4) , 194 Generatiivisuus (1 4) *** 3, 206 3, 4 > 1, 2 Viisaus (1 4) *** 3, > 1, 2, 3 Henkinen merkitys (1 5) *** 3, 193 4, 2 > 1; 3 > 1, 2 Sosiaalinen toimintakyky Koulutus (1 4) *** 3, > 1, 2 Työtilanne (1 3) , 190 Ammattiasema (1 3) *** 3, > 1, 2; 3 > 1 Työuran vakaus (1 3) , 209 Tulot (1 14) , 203 Parisuhdetyytyväisyys (1 4) , 205 Sosiaalinen tuki (1 4) * 3, > 1 Huom. *** p <.001, * p < Katja Kokko & Helen Shehadeh

19 Johtopäätökset Tässä luvussa tarkastelimme aikuisiässä havaitun myönteisen persoonallisuuden kehityksen kahta erilaista kehityskulkua: sopeutumista ja kasvua. Persoonallisuuden piirteissä aikuisuudessa havaittu trendi on, että tunne-elämän tasapainoisuus, tunnollisuus ja sovinnollisuus lisääntyvät. Tämän on esitetty kuvaavan ennemmin sopeutumista yhteiskunnan rooleihin ja odotuksiin kuin niitä ylittävää persoonallisuuden kypsymistä (esim. Staudinger & Kunzmann 2005). Kasvusta puolestaan kertoisivat muun muassa älyllisen uteliaisuuden ja henkilökohtaisten kasvupyrkimysten lisääntyminen ajan myötä aikuisuudessa. On tehty vain vähän pitkittäistutkimuksia, joissa on empiirisesti ja monipuolisilla menetelmillä tarkasteltu aikuisiän persoonallisuuden myönteistä kehitystä. Esimerkiksi Vaillantin (1977) pitkittäistutkimuksessa on seurattu samojen, Harvadissa Yhdysvalloissa opiskelleiden miesten (osallistuneita alun perin 268) persoonallisuutta teini-iästä vanhuuteen asti (ks. esim. Malone, Cohen, Liu, Vaillant & Waldinger 2013). Persoonallisuuden sopeutumisesta ja kasvusta tehdyt tulkinnat ovat tähän asti kuitenkin perustuneet pitkälti yksittäisiin osoittimiin (esim. tunnollisuuteen, avoimuuteen, elämän tarkoituksellisuuteen) sekä saksalaisiin (esim. Staudinger & Kunzmann 2005) ja yhdysvaltalaisiin (esim. Ryff & Keyes 1995) poikkileikkaustutkimuksiin. Suomessa Perho ja Korhonen (2008) ovat tarkastelleet keski-ikäisten (41 42-vuotiaiden) naisten ja miesten muun muassa työssä, parisuhteessa ja vanhemmuudessa muodostuneisiin erilaisiin elämänkokemuksiin perustuvia tyyppejä ja näiden kytköksiä persoonallisuuden eri puoliin. Tietoa elämänkokemuksista koottiin retro spektiivisesti. Perho ja Korhonen havaitsivat esimerkiksi, että eteenpäin menevällä tyypillä, jolle tunnusomaista oli hyvä menestys työuralla ja onnellinen parisuhde, oli muita enemmän generatiivisuutta ja vähemmän neuroottisuutta. Tässä luvussa olemme käyttäneet monia sopeutumista ja kasvua mittaavia muuttujia ja analysoineet samojen ihmisten kehitystä useassa aikuisuuden ikävaiheessa. Tuloksemme vahvistavat olettamuksen, jonka mukaan keskiaikuisuudessa tyypillisin persoonal- Aikuisiän myönteisen persoonallisuuden kehityksen yhteydet psykologiseen ja 287

20 lisuuden myönteisen kehityksen kulku on kohti sopeutumista, eikä merkittävää persoonallisuuden kasvua voida havaita. Toisaalta ne tutkittavat, joilla älyllistä uteliaisuutta ja joustavaa ajattelua ilmentävä avoimuuden persoonallisuuden piirre oli aikuisuudessa korkealla (n. 17 % tutkittavista) (Kokko ym. 2015), kokivat myös voivansa psyykkisesti hyvin (ks. myös Kokko & Pulkkinen 2010). He saivat korkeampia pistemääriä viisauteen ja elämän henkiseen merkitykseen liittyvissä kysymyssarjoissa kuin ne tutkittavat, joilla tämä piirre oli harvinaisempi. He olivat myös suotuisammissa asemissa työelämässä ja sosiaalisissa suhteissa kuin vähemmän avoimet ihmiset. Tässä luvussa emme tarkastele sopeutumisen yhteyttä sosiaaliseen toimintakykyyn, mutta kyseinen yhteys on aiemmin osoitettu. Persoonallisuuden sopeutumisen ulottuvuuteen verrattuna kasvu oli johdonmukaisemmin yhteydessä viisauteen (Shehadeh 2012). Eheyden kohdalla tulos oli kuitenkin päinvastainen. On huomattava, että vaikka tässä tutkimuksessa käytimme monenlaisia menetelmiä tavoittaaksemme myönteisen kehityksen ulottuvuudet, sopeutumisen ja kasvun, perustuivat käytetyt menetelmät itsearviointeihin ja valmiisiin vastausvaihtoehtoihin. On mahdollista, että myönteisen kehityksen ulottuvuuksiin ja psykologisen toimintakykyyn liittyvät menetelmät sisälsivät samankaltaisia kysymyksiä, mikä osaltaan selitti havaittuja yhteyksiä. Lisäksi käyttämämme sopeutumisen ja kasvun osoittimet liittyivät McAdamsin (McAdams & Olson 2010) tasomääritelmien mukaisesti persoonallisuuden ensimmäiseen (piirteet) ja toiseen tasoon (generatiivisuus ja psykologinen hyvinvointi). Vaikka persoonallisuuden piirteistä avoimuuden on esitetty kuvaavan persoonallisuuden kasvua, voidaan kysyä, sisältääkö se välttämättä viisasta ihmistä luonnehtivan kognitiivisen, emotionaalisen ja motivationaalisen kypsyyden. On mahdollista, että älyllistä uteliaisuutta motivoivat vain henkilökohtaiset mieltymykset. Olisikin jatkossa tärkeää hakea persoonallisuuden kasvun ulottuvuuksia laajemmin persoonallisuuden eri tasoilta. Persoonallisuuden myönteisen kehityksen tutkimus täydentyisi myös sillä, että vakiintuneiden lomakkeiden ja kysymysten rinnalla persoonallisuuden kehityksen ulottuvuuksia tarkasteltaisiin avoimilla kysymyksillä. 288 Katja Kokko & Helen Shehadeh

21 Lindblom-Ylänne ja Kaartinen-Koutaniemi kirjoittavat vastaavanlaisesta kognitiiviseen kehitykseen liittyvästä menetelmäproblematiikasta tämän kirjan luvussa 5, jossa he kuvaavat tieteellisen ajattelun ja tietokäsityksen arviointiin kehiteltyjä menetelmiä. Viisauden tutkimiseen onkin kehitetty menetelmä, joka perustuu tutkittavien avoimiin vastauksiin ja niiden luokitteluun. On kuitenkin esitetty, että myös tällainen viisauden arviointi löytää viisaita ihmisiä vähemmän kuin heitä todellisuudessa on (Baltes & Smith 2008). Lapsesta aikuiseksi -tutkimuksessa esimerkiksi identiteettiä on arvioitu avoimilla kysymyksillä eri elämänalueilla (elämänkatsomus, politiikka, elämäntyyli, parisuhde, työ ja vanhemmuus). Avoimien kysymysten perusteella tutkittaville on luokiteltu kullakin elämänalueella jokin seuraavista identiteettistatuksista: epäselvä, etsivä, omaksuttu tai saavutettu. Tulokset osoittavat, että tyypillisin kehityskulku aikuisuudessa on epäselvästä identiteetistä saavutettuun identiteettiin (Fadjukoff, Pulkkinen & Kokko 2005). Olisi tärkeää kehittää edelleen erityisesti persoonallisuuden kasvua ja siihen liittyviä prosesseja luotettavasti arvioivia tutkimusmenetelmiä. Persoonallisuuden sopeutumisella ja kasvulla oli merkitseviä keskinäisiä yhteyksiä, mutta lisäymmärrystä vaatisi se, millaisia keskinäisiä yhteyksiä persoonallisuuden sopeutumisen ja kasvun ulottuvuuksien välille syntyy ajan kuluessa. Ovatko esimerkiksi persoonallisuuden sopeutumista kuvaavat muutokset edellytyksenä persoonallisuuden kasvulle? Toisaalta olisi mielenkiintoista selvittää, onko persoonallisuudeltaan kypsä henkilö sellainen, jonka persoonallisuudessa joustavasti elämäntilanteen vaatimusten mukaisesti vaihtelevat sopeutumiseen ja kasvuun liittyvät ominaisuudet ja kuinka tällainen joustavuus kytkeytyy aikuisiän ajattelun kehittymiseen. Lisäselvitystä vaatisi myös se, millainen rooli sosiaalisella toimintakyvyllä on sopeutumisen ja kasvun välisissä yhteyksissä, kun yhteyksiä tarkastellaan pitkittäistutkimuksen näkökulmasta. Tämä tutkimus oli ensimmäinen yritys tarkastella pitkittäisaineistoa käyttämällä persoonallisuuden myönteisen kehityksen eri ulottuvuuksia keskiaikuisiässä. Tulokset tukivat aiempia olettamuksia siitä, että persoonallisuuden kasvu on epätyypillinen Aikuisiän myönteisen persoonallisuuden kehityksen yhteydet psykologiseen ja 289

22 aikuisuuden kehityskulku. Tutkimus myös osoitti, että sekä sopeutumisella että kasvulla on yhteyksiä muuhun aikuisiän toimintakykyyn. Sopeutuminen kytkeytyi erityisesti elämääntyytyväisyyteen ja kokemukseen minän eheydestä, kun taas kasvu liittyi ihmisen tuntemukseen siitä, että häntä pidetään viisaana ihmisenä ja häneltä kysytään neuvoja. Tarkastelimme tässä luvussa persoonallisuuden kehittymistä 50 vuoden ikään asti. Jatkossa olisi mielenkiintoista selvittää, millaisia myönteisiä muutoksia persoonallisuudessa tapahtuu tutkittavien ikääntyessä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että esimerkiksi elämän tarkoituksellisuuteen ja henkisyyteen liittyvät pohdinnat lisääntyvät iän myötä (Wink & Dillon 2003). On myös esitetty, että viisaus on tyypillisempää korkeammassa iässä (Baltes & Staudinger 2000; Ruoppila 2009), vaikka tämä näkemys on myös kyseenalaistettu (ks. Kallio luvussa 2). Olisi kiinnostavaa tarkastella, ilmeneekö persoonallisuuden kasvua enemmän myöhemmässä aikuisiässä kuin keski-iässä. Sen lisäksi, että on tärkeää saada lisätietoa persoonallisuuden tyypillisestä kehityskulusta, olisi jatkossa arvokasta tutkia persoonallisuuden kasvun, viisauden, aikuisen ajattelun ja elämän merkitykseen liittyvien pohdintojen keskinäisiä yhteyksiä, toisin sanoen tarkastella, mittaavatko ne samaa asiaa vai saavatko ne erilaisia merkityksiä kehityksen kuluessa. Monet suuret yhteiskunnalliset ongelmat vaativat luovia ja viisaita ratkaisuja. Onkin tärkeää ymmärtää, millaiset tekijät myötävaikuttavat niiden kehittymiseen. Kiitokset Lapsesta aikuiseksi -tutkimuksen aineistonkeruuta on rahoittanut Suomen Akatemia, viimeksi rahoituspäätöksillä ja (Katja Kokko) sekä (Lea Pulkkinen). NEO Personality Inventory -lomakkeen käyttö tutkimuksessa perustuu professori Lea Pulkkiselle myönnettyyn lupaan. 290 Katja Kokko & Helen Shehadeh

23 Lähteet Baltes, P. B. & Smith, J The fascination of wisdom: Its nature, ontogeny, and function. Perspectives on Psychological Science 3 (1), Baltes, P. B. & Staudinger, U. M Wisdom. A metaheuristic (pragmatic) to orchestrate mind and virtue toward excellence. American Psychologist 55 (1), Bengtson, V. L., Gans, D., Putney, N. M. & Silverstein, M Theories about age and aging. Teoksessa V. L. Bengtson, D. Gans, N. M. Putney & M. Silverstein (toim.) Handbook of theories of aging. 2. painos. New York, NY: Springer, Bogg, T. & Roberts, B. W Conscientiousness and health-related behaviors: A meta-analysis of the leading behavioral contributors to mortality. Psychological Bulletin 130 (6), Caspi, A., Roberts, B. W. & Shiner, R. L Personality development: Stability and change. Annual Review of Psychology 56, Costa, P. T. Jr. & McCrae, R. R The NEO personality inventory manual. Odessa, FL: Psychological Assessment Resources. Costa, P. T. Jr. & McCrae, R. R The NEO/NEO-FFI manual supplement. Odessa, FL: Psychological Assessment Resources. Cutrona, C. E. & Russell, D. W The provisions of social relationships and adaptation to stress. Teoksessa W. H. Jones & D. Pearlman (toim.) Advances in Personal Relationships Vol 1. Greenwich, CT: JAI Press, Depue, R General behavior inventory. Department of Psychology. Ithaca, NY: Cornell University, Department of Psychology. Diener, E Subjective well-being. Psychological Bulletin 95 (3), Diener, E., Emmons, R. A., Larsen, R. J. & Griffin, S The satisfaction with life scale. Journal of Personality Assessment 49 (1), Digman, J. M Personality structure: Emergence of the five-factor model. Annual Review of Psychology 41, Erikson, E. H Childhood and society. 2. uudistettu painos. New York, NY: Norton. Fadjukoff, P., Pulkkinen, L. & Kokko, K Identity processes in adulthood: Diverging domains. Identity: An International Journal of Theory and Research 5 (1), Goldberg, L. R An alternative description of personality : The big-five factor structure. Journal of Personality and Social Psychology 59 (6), Helson, R. & Wink, P Two conceptions of maturity examined in the findings of a longitudinal study. Journal of Personality and Social Psychology 53 (3), Hogan, R. & Roberts, B. W A socioanalytic model of maturity. Journal of Career Assessment 12 (2), Isaacowitz, D. M., Vaillant, G. E. & Seligman, M. E. P Strengths and satisfaction across the adult lifespan. The International Journal of Aging and Human Development 57 (2), Aikuisiän myönteisen persoonallisuuden kehityksen yhteydet psykologiseen ja 291

24 Kallio, E From causal thinking to wisdom and spirituality: Some perspectives on a growing research field in adult (cognitive) development. Approaching Religion 5 (2), Keyes, C. L. M Social well-being. Social Psychology Quarterly 61 (2), Keyes, C. L. M The mental health continuum: From languishing to flourishing in life. Journal of Health and Social Behavior 43 (2), Kinnunen, M-L., Metsäpelto, R-L., Feldt, T., Kokko, K., Tolvanen, A., Kinnunen, U., Leppänen, E. & Pulkkinen, L Personality profiles and health: Longitudinal evidence among Finnish adults. Scandinavian Journal of Psychology 53 (6), Kokko, K Kehityspolkuanalyysi tilastollisena menetelmänä: Soveltajan näkökulma. Psykologia 39 (6), Kokko, K Mitä on keski-iän hyvä psykologinen toimintakyky? Psykologia 45 (4), Kokko, K., Korkalainen, A., Lyyra, A-L. & Feldt, T Structure and continuity of well-being in mid-adulthood: A longitudinal study. Journal of Happiness Studies 14 (1), Kokko, K. & Pulkkinen, L Personality and well-being in mid-adulthood: Adjustment and/or growth? Esitelmä 15th European Conference on Personality -konferenssissa Brno. Kokko, K., Rantanen, J. & Pulkkinen, L Associations between mental well-being and personality from a life span perspective. Teoksessa M. Blatný (toim.) Personality and well-being across the life-span. New York, NY: Palgrave Macmillan, Kokko, K., Tolvanen, A. & Pulkkinen, L Associations between personality traits and psychological well-being across time in middle adulthood. Journal of Research in Personality 47 (6), Labouvie-Vief, G Integrating emotions and cognition throughout the lifespan. Cham: Springer. Lachman, M. E Development in midlife. Annual Review of Psychology 55, Lahey, B. B Public health significance of neuroticism. American Psychologist 64 (4), Levinson, D. J., Darrow, C. N., Klein, E. B., Levinson, M. H. & McKee, B The seasons of a man s life. New York, NY: Ballantine. Malone, J. C., Cohen, S., Liu, S. R., Vaillant, G. E. & Waldinger, R. J Adaptive midlife defense mechanisms and late-life health. Personality and Individual Differences 55 (2), Mascaro, N., Rosen, D. H. & Morey, L. C The development, construct validity, and clinical utility of the spiritual meaning scale. Personality and Individual Differences 37 (4), McAdams, D. P. & Olson, B. D Personality development: Continuity and change over the life course. Annual Review of Psychology 61, McCrae, R. R Moderated analyses of longitudinal personality stability. Journal of Personality and Social Psychology 65 (3), Katja Kokko & Helen Shehadeh