Lapsen edun toteutuminen vanhempien erotilanteessa ja sovinnollisessa yhteistyövanhemuudessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapsen edun toteutuminen vanhempien erotilanteessa ja sovinnollisessa yhteistyövanhemuudessa"

Transkriptio

1 Lapsen edun toteutuminen vanhempien erotilanteessa ja sovinnollisessa yhteistyövanhemuudessa Päivi Hietanen Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä työ Lisätietoa:ensijaturvakotienliitto.fi apuaeroon.fi

2 Yhteistyövanhemuudessa on kyse lapsen edusta kun vanhemmat ovat eronneet Luottamusta siihen, että molemmilla vanhemmilla on lähtökohtana lapsen etu Yhteisymmärrystä, vaikka yhteinen taival päättyy, on yhteinen ymmärrys siitä, mitä ollaan tekemässä ja millaisilla aikatauluilla, lapsillekin tulee selväksi, että vanhemmat sopivat asioista yhdessä. Kompromissit puolin ja toisin, joustavuus ja avoimmuus. Lasta koskevista asioista pitää puhua avoimesti ja ratkaisuista. Lapsen etuhan se on kaikkein tärkein asia, sopiminen, että päästään sopuun asioista, ettei niistä tarvitse vääntää. Vanhemmuus, lapset on yhdessä tehty ja yhdessä kasvatetaan. Jakamista. Puhumista, vaikka ei aina hotsittaisi. Yhteinen päämäärä on lapsen hyvinvointi, sitä pitää joskus muistuttaa itselle. Vanhempien hyvät välit, jos pystyy pitämään eron jälkeen, niin se palvelee kyllä kaikkia, kaikkia eron osapuolia sekä vanhempia ja lapsia, niin monelta ongelmalta vältyttäisiin.

3

4 Lähtökohtana Lapsen oikeuksien sopimus Sopimusvaltiot takaavat lapselle oikeuden hyvinvointiin välttämättömään suojeluun ja huolenpitoon, ottaen huomioon lapsen huoltajien oikeudet ja velvollisuudet ((3(2) artikla) Ilmaisu suojelu ja huolenpito on ymmärrettävä laajassa merkityksessä, sillä sen tavoitetta ei ole rajattu tai ilmaistu kieltojen kautta, vaan sen tavoite liittyy pikemminkin kokonaisvaltaiseen ihanteeseen taata lapsen hyvinvointi ja kehittyminen. Lasten hyvinvointi kattaa laajassa merkityksessä heidän materiaaliset, fyysiset, koulutukselliset ja emotionaaliset tarpeensa sekä kiintymyksen ja turvallisuuden tarpeen. ( CRC/GC /C 14, kohta 71

5 Lapsen oikeus vanhempiin ja vanhempien vastuu Oikeus elää vanhempiensa kanssa, paitsi kun erottaminen on lapsen edun mukaista (9 art) Edellytyksenä on kuitenkin lapsen henkilökohtaisten suhteiden säilyminen vanhempiinsa, ellei sitä katsota lapsen edun vastaiseksi. Vanhempien tai muun laillisen huoltajan ensisijainen vastuu lapsen kasvusta ja kehityksestä (18 art.) Velvollisuutena on myös ohjata ja neuvoa lasta oikeuksiensa käyttämiseksi (5 art) ja vastuu

6 Lapsen oikeus osallisuuteen Sopimusvaltiot takaavat lapselle, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, oikeuden vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on huomioitava lapsen iän ja kehitystason mukaisesti Tämän toteuttamiseksi lapselle on annettava erityisesti mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevissa oikeudellisissa ja hallinnollisissa toimissa joko suoraan tai edustajan tai asianomaisen toimielimen välityksellä kansallisen lainsäädännön menettelytapojen mukaisesti. (SopS 59-60/1991)

7 Lapsen etu myös erotilanteessa Lapsen etu on arvioitava ja määriteltävä aina tilannekohtaisesti ja kunkin lapsen kohdalla erikseen.

8 Vanhempien välinen toimiva yhteistyövanhemmuus suojaa lasta erossa ja eron jälkeen Yhteinen tavoite on kantaa yhdessä vastuuta lapsen kasvatuksesta ja huolenpidosta eikä kilpailutilanteen ylläpitämistä Tietoinen päätös toimia lapsen parhaaksi Lapsen etu ja hyvinvointi asetetaan vanhempien omien tarpeiden edelle Toisen vanhemman vanhemmuuden arvostaminen ja näkeminen lapselle merkityksellisenä Parisuhteen päätymisen tunteiden erottaminen vanhempien välisen vanhemmuussuhteen jatkumisesta

9 Ammattilaisten roolina on auttaa ja tukea vanhempia rakentavaan ja sovinnollíseen keskinäiseen yhteistyövanhemmuuteen, lapsen asioissa eron jälkeen.

10 Lasten vinkit vanhemmille

Paraneeko lapsen asema lakiuudistuksen myötä? Lapsen edun ja osallisuuden toteutumisen arviointia. Erofoorumi

Paraneeko lapsen asema lakiuudistuksen myötä? Lapsen edun ja osallisuuden toteutumisen arviointia. Erofoorumi Paraneeko lapsen asema lakiuudistuksen myötä? Lapsen edun ja osallisuuden toteutumisen arviointia Erofoorumi 2018 22.3.2018 1 Lapsen asemaan koskevat keskeiset muutokset Lakiuudistuksen tavoite : lapsen

Lisätiedot

Lapsen saattohoito YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta

Lapsen saattohoito YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta Lapsen saattohoito YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta Pyöreän pöydän keskustelu 14.3.2016 Säätytalo, Helsinki 14.3.2016 1 Eettiset koodistot/ ohjeet Terveys-/ lääkintäoikeus Sosiaalioikeus

Lisätiedot

Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte

Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte 16.8.2018 Jaana Tervo, THL Lapsen oikeuksien sopimus Lapset ovat toimijoita joilla on omia oikeuksia:

Lisätiedot

Lapsi perheen ja hallinnon välissä

Lapsi perheen ja hallinnon välissä Lapsi perheen ja hallinnon välissä Lasten ja perheiden eroauttaminen -seminaari Pentti Arajärvi 11.11.2015 1 Lapsen oikeuksien yleissopimus 3 artikla 1. Kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon,

Lisätiedot

KOHTI YHTEISTÄ LAPSIKÄSITYSTÄ LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS LAPSIKÄSITYSTEN YHDISTÄJÄNÄ

KOHTI YHTEISTÄ LAPSIKÄSITYSTÄ LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS LAPSIKÄSITYSTEN YHDISTÄJÄNÄ Suvianna Hakalehto Lapsi- ja koulutusoikeuden apulaisprofessori KOHTI YHTEISTÄ LAPSIKÄSITYSTÄ LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS LAPSIKÄSITYSTEN YHDISTÄJÄNÄ LAPSEN OIKEUDELLISEN ASEMAN KEHITYS lapsi sosiaalisena

Lisätiedot

Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014

Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014 Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014 Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen Alaikäiset ja biopankit -keskustelu 25.11.2014 Merike Helander Merike Helander, lakimies 25.11.2014 2 Esityksen

Lisätiedot

Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö

Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Yleistä Sääntelyä kansainvälisellä tasolla YK:n lasten oikeuksien sopimus EU:n valkoinen kirja Sääntelyä yleislaeissa Perustuslaki, kuntalaki Erityislait

Lisätiedot

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Ajoissa liikkeelle reseptejä ehkäisevään työhön 12.6.2012 Iisalmi Mika Ketonen eroperhetyöntekijä, Eroperheen kahden kodin lapset projekti, Lahden ensi- ja turvakoti

Lisätiedot

Lastensuojelun edunvalvonta

Lastensuojelun edunvalvonta Lastensuojelun edunvalvonta Lastensuojelun edunvalvontahanke 2005-2011 Pelastakaa lasten, Ensi- ja turvakotien liiton, Nuorten ystävien ja soslapsikylien yhteishanke, jota RAY rahoittaa Lapselle tulee

Lisätiedot

TYÖPAJA Lapsivaikutusten arviointi ja osallisuus osana toimintakulttuurin muutosta Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoki Areena Kati Honkanen, THL

TYÖPAJA Lapsivaikutusten arviointi ja osallisuus osana toimintakulttuurin muutosta Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoki Areena Kati Honkanen, THL TYÖPAJA Lapsivaikutusten arviointi ja osallisuus osana toimintakulttuurin muutosta Etelä-Pohjanmaalla 25.4.2017 Seinäjoki Areena Kati Honkanen, THL SISÄLLÖT 12.45 Taustoitusta: miksi lapsivaikutusten arviointia?

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuki yksin- ja yhteishuoltajille -eron jälkeinen yhteistyövanhemmuus ja sen merkitys lapselle

Vanhemmuuden tuki yksin- ja yhteishuoltajille -eron jälkeinen yhteistyövanhemmuus ja sen merkitys lapselle Vanhemmuuden tuki yksin- ja yhteishuoltajille -eron jälkeinen yhteistyövanhemmuus ja sen merkitys lapselle Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä työ Päivi Hietanen ja Maarita Kettunen ensijaturvakotienliitto.fi

Lisätiedot

Siellä missä muutkin! Lasten ja nuorten henkilökohtainen apu Tampere

Siellä missä muutkin! Lasten ja nuorten henkilökohtainen apu Tampere Siellä missä muutkin! Lasten ja nuorten henkilökohtainen apu Tampere 22.5.2017 Lapsen oikeudet ja osallisuus ihmisoikeusnäkökulmasta Merike Helander, lakimies 22.5.2017 2 Esityksen teema Lapsen oikeudet

Lisätiedot

Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta

Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta 1 2 Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta Petra Kouvonen Ohjelmajohtaja Lapset, nuoret ja perheet satavuotiaassa Suomessa -ohjelma (2013 2017), ITLA 3 Lapsen etu Lapsen etu toteutuu YK:n

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Lapsen

Lisätiedot

Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla Mikkeli

Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla Mikkeli Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla 19.11.2015 Mikkeli Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa Merike Helander Lakimies, lapsiasiavaltuutetun toimisto Merike Helander. lakimies, lapsiasivaltuutetun

Lisätiedot

IHMISOIKEUSPERUSTAINEN

IHMISOIKEUSPERUSTAINEN IHMISOIKEUSPERUSTAINEN LÄHESTYMISTAPA KIRSI POLLARI, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto MIINA WECKROTH, hankepäällikkö, Minua kuullaan -hanke 4.3.2019 LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden palvelujärjestelmän

Lisätiedot

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kommenttipuheenvuoro - Varhaiskasvatuksen tulevaisuus -seminaari 27.9.2017 Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Lapsen oikeuksien sopimus lasten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies. Lapsen osallisuus lastensuojelussa

Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies. Lapsen osallisuus lastensuojelussa Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies Lapsen osallisuus lastensuojelussa Esityksen rakenne 1) Lapsen oikeuksista Lapsen oikeuksien sopimus: keskeiset periaatteet Lasten oikeuksien toteutumisen

Lisätiedot

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana Reetta Kallio Asiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Etelä-Pohjanmaan LAPE -seminaari 9.2.2018 Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie

Lisätiedot

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen

Lisätiedot

Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto luonnoksista hallituksen esityksiksi omaishoitolain ja perhehoitolain muuttamiseksi

Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto luonnoksista hallituksen esityksiksi omaishoitolain ja perhehoitolain muuttamiseksi LAPS/14/2016 20.4.2016 1 /5 Sosiaali- ja terveysministeriölle Viite: Lausuntopyyntö 30.3.2016, STM108:00/2015, STM109:00/2015 Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto luonnoksista hallituksen esityksiksi omaishoitolain

Lisätiedot

Nuoret ovat toivon sanansaattajia

Nuoret ovat toivon sanansaattajia Nuoret ovat toivon sanansaattajia Maria Kaisa Aula 23.3.2011 Minä selviydyn - foorumi aikuisille 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus (1991) Suojelu Protection Palvelut ja toimeentulo Riittävä osuus yhteisistä

Lisätiedot

Sukupuolinäkökulma YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen

Sukupuolinäkökulma YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen Tämän menetelmän käyttämiseksi pitää olla riittävästi taustatietoa. Se edellyttää tutustumista opintopaketin luvun 6 teksti- ja videoaineistoon. Sukupuolinäkökulma YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen YK:n

Lisätiedot

Lastensuojelun edunvalvontatyö ja toimivaltuudet

Lastensuojelun edunvalvontatyö ja toimivaltuudet Lastensuojelun edunvalvontatyö ja toimivaltuudet Turvaa, hoivaa, kasvatusta seminaari Keminmaa 29.03.2011 Kaisi Peltoniemi Lastensuojelun edunvalvojahanke Lapsen osallisuus lastensuojeluprosessissa Kaikissa

Lisätiedot

Lapsen osallisuus ja kuuleminen

Lapsen osallisuus ja kuuleminen Lapsen osallisuus ja kuuleminen Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla -seminaari 20.11.2015 L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O A r m f e l t i n t i e 1, 0 0 1 5 0 H e l s i n k i P u h.

Lisätiedot

Lapsen oikeuksien toteutuminen meillä ja muualla. Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.9.09 Sointu Möller, YL

Lapsen oikeuksien toteutuminen meillä ja muualla. Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.9.09 Sointu Möller, YL Lapsen oikeuksien toteutuminen meillä ja muualla Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.9.09 Sointu Möller, YL Yk:n lapsen oikeuksien sopimus (LOS) Hyväksytty YK:ssa 20.11.1989 Voimassa Suomessa vuodesta

Lisätiedot

Avoin hallinto Lapsen oikeuksien iltapäivä 16.11.2015

Avoin hallinto Lapsen oikeuksien iltapäivä 16.11.2015 Avoin hallinto Lapsen oikeuksien iltapäivä 16.11.2015 Johdatus lapsen oikeuksien sopimukseen Merike Helander Lapsiasiavaltuutetun toimisto Merike Helander, lakimies 16.11.2015 2 YK:n yleissopimus lapsen

Lisätiedot

Lapsen oikeuksien sopimus

Lapsen oikeuksien sopimus Lapsen oikeuksien sopimus 1. YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista - lapsen oikeuksien perusta 2. Lapsen oikeuksien sopimus - toimijat 3. Lapsen oikeuksien sopimuksen täytäntöönpano 4. Lapsen oikeuksien

Lisätiedot

Yhteistyövanhemmuus. Miten huolehdimme lapsesta eron jälkeen?

Yhteistyövanhemmuus. Miten huolehdimme lapsesta eron jälkeen? Yhteistyövanhemmuus Miten huolehdimme lapsesta eron jälkeen? On tärkeää, että lapsi saa varmuuden siitä, että molemmat vanhemmat säilyvät hänen elämässään. Toisen vanhemman puuttuessa lapsen elämästä on

Lisätiedot

Jokainen alle 18-vuotias on lapsi.

Jokainen alle 18-vuotias on lapsi. Jokainen alle 18-vuotias on lapsi. Lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle lapselle. Ketään lasta ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa ominaisuuksien, mielipiteiden tai alkuperän vuoksi. Lapsia koskevia

Lisätiedot

LAPSELLA ON OIKEUKSIA

LAPSELLA ON OIKEUKSIA LAPSELLA ON OIKEUKSIA Save the Children TURVAAVAT LASTEN HYVÄN ELÄMÄN MAHDOLLISUUDET ON LAADITTU NOUDATETTAVIKSI ON LAADITTU NOUDATETTAVIKSI SISÄLTÄVÄT LAPSIA VAHVASTI SUOJELEVIA PERIAATTEITA LAPSILLE

Lisätiedot

Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä

Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä 13.11.2017 Lapsen itsemääräämisoikeus terveydenhuollossa Merike Helander Merike Helander, lakimies 13.11.2017 2 YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista (Sops

Lisätiedot

Eduskunnan lakivaliokunnalle

Eduskunnan lakivaliokunnalle 1 Eduskunnan lakivaliokunnalle Lausunto eduskunnan lakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle etu- ja sukunimilaiksi ja laiksi rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 8 ja 9 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset

Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset Sanna Ahola Erityisasiantuntija 28.11.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Milloin lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle? Lastensuojelulain

Lisätiedot

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Asia C-540/03 Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Maahanmuuttopolitiikka Kolmansien maiden kansalaisten alaikäisten lasten oikeus perheenyhdistämiseen Direktiivi 2003/86/EY Perusoikeuksien

Lisätiedot

Lausunto NIMILAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN (Oikeusministeriön Mietintöjä ja lausuntoja 21/2017)

Lausunto NIMILAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN (Oikeusministeriön Mietintöjä ja lausuntoja 21/2017) Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Lausunto 16.06.2017 Asia: OM 24/41/2015 Nimilain uudistamistyöryhmän mietintö Yleisiä huomioita Lausuntonne: NIMILAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN (Oikeusministeriön Mietintöjä

Lisätiedot

Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa

Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa Rovaniemi 12.9.2013 Oikeusturvayksikön päällikkö, ylitarkastaja Keijo Mattila, 12.9.2013 1 PERUSOIKEUDET LAPSEN SUOJANA Perustuslain 6.3 : Lapsia on kohdeltava

Lisätiedot

Lasten ja perheiden tukeminen - kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä

Lasten ja perheiden tukeminen - kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Lasten ja perheiden tukeminen - kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Raija Harju-Kivinen 3.11.2014 1 Miksi lasten ja lapsiperheiden asiat on tärkeitä nostaa keskusteluun? Raija Harju-Kivinen

Lisätiedot

Lasten erovertaisryhmät Ero lapsiperheessä - työmuodossa

Lasten erovertaisryhmät Ero lapsiperheessä - työmuodossa Lasten erovertaisryhmät Ero lapsiperheessä - työmuodossa LAPE kick-off 25.9.2017 Maiju Saha Sara Lammi Eroauttamisen taustaa Ensi- ja turvakotien liitossa Eroauttamisen kehittäminen aloitettiin Lastensuojelun

Lisätiedot

KOHTAAMINEN. Kotimaisen adoption kehittämishanke 2010-2013

KOHTAAMINEN. Kotimaisen adoption kehittämishanke 2010-2013 KOHTAAMINEN Kotimaisen adoption kehittämishanke 2010-2013 KOHTAAMINEN hankkeen lähtöajatus Pysyvyyden turvaaminen ja oikeus perheeseen pitkäaikaista sijaishuoltoa tarvitsevalle lapselle LOS 20 artikla

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa Esa Iivonen Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 5.10.2012 Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa Lapsen oikeuksien sopimus Lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa

Lisätiedot

Lapsen suojelu ja lapsen hyvä. ETENE seminaari Heureka, Vantaa

Lapsen suojelu ja lapsen hyvä. ETENE seminaari Heureka, Vantaa Lapsen suojelu ja lapsen hyvä ETENE seminaari Heureka, Vantaa 16.8.2016 Tuleeko lapsi kuulluksi ja huomioiduksi lastensuojelussa? Merike Helander lakimies, lapsiasiavaltuutetun toimisto Merike Helander

Lisätiedot

Kahden kodin arki lapsen ja vanhemman näkökulmasta

Kahden kodin arki lapsen ja vanhemman näkökulmasta Kahden kodin arki lapsen ja vanhemman näkökulmasta Puheenvuoro Anne Meritie Kokemusasiantuntija diaologi Vanhemmuussuunnitelma työkaluna Yhteiskeskustelu 1 #tasavertainenarki #lastensuojelupäivät2018 Kaksi

Lisätiedot

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOLAIKSI

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOLAIKSI 1 (7) 21.1.2013 Opetus- ja kulttuuriministeriölle Sosiaali- ja terveysministeriölle LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOLAIKSI Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti

Lisätiedot

Yhteistyövanhemmuus eron jälkeen. Lapsenhuoltolain uudistaminen. Katja Niemelä

Yhteistyövanhemmuus eron jälkeen. Lapsenhuoltolain uudistaminen. Katja Niemelä Yhteistyövanhemmuus eron jälkeen Lapsenhuoltolain uudistaminen Katja Niemelä Lapsenhuoltolain uudistaminen pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa Työryhmän tehtävänä oli arvioida, miltä osin lapsen

Lisätiedot

VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä

VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät 8.11.2018 Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä Mikä on julkinen hallintotehtävä ja mitä vaatimuksia sen hoitamiseen liittyy? Julkinen

Lisätiedot

MITEN TUKEA VANHEMPIA EROTAITOJEN OPETTELUSSA?

MITEN TUKEA VANHEMPIA EROTAITOJEN OPETTELUSSA? MITEN TUKEA VANHEMPIA EROTAITOJEN OPETTELUSSA? RIIKKA KOSKELA SOSIAALITYÖNTEKIJÄ, PERHEASIOIDEN SOVITTELIJA 16.10.2018 ERO LAPSIPERHEESSÄ OSA 2 LAPSEN ASEMA EROSSA Vanhemmat voivat omalla toiminnallaan

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lastensuojelun perusta Vanhemmat ovat ensisijaisesti vastuussa lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua yhteiskunnalta.

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Pohdittavaa apilaperheille

Pohdittavaa apilaperheille 14.2.2014 Pohdittavaa apilaperheille Pohdittavaa ja sovittavaa ennen lapsen syntymää Perheaikaa.fi luento 14.2.2014 Apilaperheitä, ystäväperheitä, vanhemmuuskumppaneita Kun vanhemmuutta jaetaan (muutenkin

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Esa Iivonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Vanhemmuussuunnitelma

Vanhemmuussuunnitelma Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa.

Lisätiedot

Avioero ja lasten asioista sopiminen.

Avioero ja lasten asioista sopiminen. Avioero ja lasten asioista sopiminen. Anne Liakka Eron Keskellä eronkeskellä.fi Materiaalin Copyright 2015 eronkeskellä.fi / Palomacorento Oy ja Suomen Jurisit Oy. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalissa

Lisätiedot

Tavoitteista totta lapsen oikeus osallistua. LOOK hankkeen juhlaseminaari Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto

Tavoitteista totta lapsen oikeus osallistua. LOOK hankkeen juhlaseminaari Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Tavoitteista totta lapsen oikeus osallistua LOOK hankkeen juhlaseminaari 7.9.2017 Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie 1, 00150 Helsinki

Lisätiedot

Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön HAUS,

Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön HAUS, Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön HAUS, 24.9.2015 Lapsen oikeuksien sopimus Merike Helander Lapsiasiavaltuutetun toimisto Merike Helander, lakimies 24.9.2015 2 YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista

Lisätiedot

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Lapsen etu ja vuoroasuminen Katja Niemelä, perheoikeudellisten asioiden päällikkö, Helsinki

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Lapsen etu ja vuoroasuminen Katja Niemelä, perheoikeudellisten asioiden päällikkö, Helsinki Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Lapsen etu ja vuoroasuminen Katja Niemelä, perheoikeudellisten asioiden päällikkö, Helsinki Lapsenhuoltolain uudistaminen pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Lapsen oikeuksien sopimus/ Henkinen väkivalta Mirella Huttunen, Kotimaan vaikuttamistyön päällikkö

Lapsen oikeuksien sopimus/ Henkinen väkivalta Mirella Huttunen, Kotimaan vaikuttamistyön päällikkö Lapsen oikeuksien sopimus/ Henkinen väkivalta Mirella Huttunen, Kotimaan vaikuttamistyön päällikkö YK:n lapsen oikeuksien sopimus 19 artikla Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin lainsäädännöllisiin,

Lisätiedot

VANHEMMUUDEN JA PARISUHTEEN TUKI YHDESSÄ JA EROSSA Seinäjoki

VANHEMMUUDEN JA PARISUHTEEN TUKI YHDESSÄ JA EROSSA Seinäjoki VANHEMMUUDEN JA PARISUHTEEN TUKI YHDESSÄ JA EROSSA 3.11.2017 Seinäjoki VANHEMMUUDEN TUKI LÄPILEIKKAAVANA TEEMANA LAPEN MUUTOSTYÖSSÄ - MIKSI? Lapsen kehitys tapahtuu vuorovaikutuksessa läheisten ihmisten

Lisätiedot

Yhdenmukainen arviointi ja asiakkaan oikeudet

Yhdenmukainen arviointi ja asiakkaan oikeudet Yhdenmukainen arviointi ja asiakkaan oikeudet Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 17.3.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Asiakkaan oikeuksista sosiaalihuollossa Oikeus

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava sekä ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön , Tieteiden talo

Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön , Tieteiden talo Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön 28.9.2016, Tieteiden talo Klo 9.00 Koulutuspäivän avaus lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila Klo 9.10 10.25 Lapsen oikeuksien sopimus lakimies Merike Helander,

Lisätiedot

Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille

Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille Lapsen oikeudet ovat ihmisoikeuksia Ihmisoikeudet ovat jakamattomia, toisistaan riippuvaisia, yleisiä, luovuttamattomia,

Lisätiedot

www.lapsiasia.fi 21.4.2010

www.lapsiasia.fi 21.4.2010 Lapsen oikeuksien näkökulma vanhemman vankeuteen - kommenttipuheenvuoro Maria Kaisa Aula Lapsi näkyväksi - seminaari vankien lasten huomioimisesta Ruotsissa ja Suomessa. Helsinki 1 YK:n lapsen oikeuksien

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI HAASTAA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEON

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI HAASTAA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEON LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI HAASTAA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEON Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat seminaari 16.-17.8.2018 Pikku-Syöte Kati Honkanen, projektipäällikkö, Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

Lapsen/Nuoren kysymykset

Lapsen/Nuoren kysymykset PALAUTE LASTENSUOJELUTARPEEN SELVITYKSESTÄ 2015 Lastensuojelun työntekijät ovat selvittäneet perheenne mahdollista lastensuojelun tarvetta. Lastensuojeluntarpeen selvityksen tavoitteena on arvioida lapsen

Lisätiedot

LAUSUNTO l LAPS/ 280/2013 11.11.2014

LAUSUNTO l LAPS/ 280/2013 11.11.2014 LAUSUNTO l LAPS/ 280/2013 11.11.2014 Sosiaali- ja terveysministeriölle Viite: Kutsu kuulemistilaisuuteen 10.11.2014 ja/tai kirjallinen lausunto Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta

Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lapsen oikeudet LOS:ssa Lapsella on oikeus: Suojeluun Osallistumiseen ja vaikuttamiseen Osuuteen yhteiskunnan voimavaroista

Lisätiedot

Vanhemmuussuunnitelma

Vanhemmuussuunnitelma Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa.

Lisätiedot

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Suvianna Hakalehto 8.9.2015

Suvianna Hakalehto 8.9.2015 1 Suvianna Hakalehto 8.9.2015 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen valitusmenettelyä koskevan valinnaisen pöytäkirjan

Lisätiedot

Esa Iivonen Päivähoidosta varhaiskasvatukseen seminaari Lapsella on oikeus leikkiin

Esa Iivonen Päivähoidosta varhaiskasvatukseen seminaari Lapsella on oikeus leikkiin Esa Iivonen Päivähoidosta varhaiskasvatukseen seminaari 12.9.2014 Lapsella on oikeus leikkiin Lapsen oikeuksien sopimus Lapsen oikeuksien sopimukseen on koottu lapsille tärkeät ihmisoikeudet. Sopimus hyväksyttiin

Lisätiedot

Lapsi ja vanhempien ero Lapsen oikeuksien näkökulma

Lapsi ja vanhempien ero Lapsen oikeuksien näkökulma Esa Iivonen Lapsi erotilanteessa toteutuuko lapsen etu? Lapsiasiavaltuutetun seminaari 16.12.2014 Lapsi ja vanhempien ero Lapsen oikeuksien näkökulma Lapsen oikeuksien sopimuksessa (LOS) turvattujen oikeuksien

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Viite: Hallintovaliokunta keskiviikko klo 11:15 / HE 43/2016 vp / Asiantuntijapyyntö

Viite: Hallintovaliokunta keskiviikko klo 11:15 / HE 43/2016 vp / Asiantuntijapyyntö LAPS/212/2012 31.5.2016 1 /5 Eduskunnan hallintovaliokunnalle Viite: Hallintovaliokunta keskiviikko 01.06.2016 klo 11:15 / HE 43/2016 vp / Asiantuntijapyyntö Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto hallituksen

Lisätiedot

LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille

LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille ROVANIEMI 22.5. 2014 Marjatta Karhuvaara / Sanna Kaitue Koulutuksen pohjana on käytetty opasta

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit Liite 1 Tavoite 1. Sisältöjen monipuolisuus Käytänteet: Vuosittaisen toimintasuunnitelman laatiminen, kts. sisällöt yksikkökohtaisten viikkosuunnitelmien laatiminen kysely perheille toimintakauden alkaessa

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 2014/0202(COD) 5.2.2015 TARKISTUKSET 5-19 Mietintöluonnos Cecilia Wikström (PE544.476v01-00) ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 29.4.2014 EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN KÄSITE Käsite

Lisätiedot

IDEA-projekti. II koulutus Tampereen yliopisto

IDEA-projekti. II koulutus Tampereen yliopisto IDEA-projekti II koulutus 3.-4.5.2018 Tampereen yliopisto Twitter: @IDEAchildrights @UniTampere #lapsenoikeudet Co-funded by the Rights, Equality and Citizenship (REC) Programme of the European Union Toimiva

Lisätiedot

Isän vanhemmuus eron jälkeen

Isän vanhemmuus eron jälkeen Isän vanhemmuus eron jälkeen Miestyön foorumi Työpajaesitys 31.5.-1.6.2011 Riitta Mykkänen-Hänninen Koulutuspäällikkö Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvokeskus-projekti Neuvokeskus-projekti 2010-2012 Yhden

Lisätiedot

LAVA Lapsivaikutusten arviointi seurakunnan päätöksenteossa

LAVA Lapsivaikutusten arviointi seurakunnan päätöksenteossa LAVA Lapsivaikutusten arviointi seurakunnan päätöksenteossa 3.10.2015 Pirjo Ojala Siilinjärven seurakunnan lapsiasiavaltuutettu Lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri YK:N LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Eija Koskela eija.koskela@uusikaupunk

Lisätiedot

Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto HE 218/2014 vp eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta

Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto HE 218/2014 vp eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta LAPS/184/2014 3.12.2014 1 /5 Eduskunnan hallintovaliokunnalle Viite: Kutsu: HE 218/2014 vp hallintovaliokunnassa torstaina 4.12.2014 klo 12.15 Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto HE 218/2014 vp eduskunnalle

Lisätiedot

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Lakia sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista kutsutaan lyhyesti asiakaslaiksi.

Lisätiedot

LAUSUNTO l LAPS/ 280/2013 24.2.2015

LAUSUNTO l LAPS/ 280/2013 24.2.2015 LAUSUNTO l LAPS/ 280/2013 24.2.2015 Eduskunnan hallintovaliokunnalle Viite: Lausuntopyyntö 18.2.2015 Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi kunnan velvollisuudesta

Lisätiedot

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k. LAPSEN KUVA Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma. Tämä lomake on suunnitelman toinen osa. Suunnitelma tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä

Lisätiedot

Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka

Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Erilaiset aineistot yhteiskuntatieteissä - Esimerkkeinä lastensuojelu-

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Marjut Eskelinen marjut.eskelinen@avi.fi

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset

Lisätiedot

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Kohti lapsiystävällisiä maakuntia, LAPE seminaari 24.1.2018 Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie

Lisätiedot

Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen

Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen 16.10.2007 Tutkimusasiamies Jari-Pekka Tuominen VSSHP/TUKIJA Lääketieteellisen tutkimuksen osalta taustalla lääketutkimusdirektiivi

Lisätiedot

Esa Iivonen Lapsella on oikeus saada opetusta! Suomen Vanhempainliiton seminaari Lapsen oikeus opetukseen

Esa Iivonen Lapsella on oikeus saada opetusta! Suomen Vanhempainliiton seminaari Lapsen oikeus opetukseen Esa Iivonen Lapsella on oikeus saada opetusta! Suomen Vanhempainliiton seminaari 21.8.2017 Lapsen oikeus opetukseen Koulun sisäilmaongelmiin liittyviä säädöksiä Perustuslaki Lapsen oikeuksien sopimus Perusopetuslaki,

Lisätiedot

lapsilla on omat oikeudet?

lapsilla on omat oikeudet? Tiesitkö, että lapsilla on omat oikeudet? Ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle iästä riippumatta. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus on tehty turvaamaan lapsen erityisiä tarpeita ja etua. Lapsen oikeuksien

Lisätiedot

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen sekä erotilanteiden palveluiden kehittäminen #sopua

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen sekä erotilanteiden palveluiden kehittäminen #sopua Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen sekä erotilanteiden palveluiden kehittäminen #sopua Oulun hiippakunnan tuomiokapituli: TURVA-hanke Lapin ensi- ja turvakoti: Vanhemmuus vahvaksi erossa -hanke LAPE-video

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisten perheiden huomioiminen palveluissa

Maahanmuuttajataustaisten perheiden huomioiminen palveluissa Maahanmuuttajataustaisten perheiden huomioiminen palveluissa LAPE/perhekeskusseminaari 22.2.2018 Kokkola Kati Turtiainen, yliopistonlehtori, YTT Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Perheen taustalla (esim.)

Lisätiedot

Suvianna Hakalehto Koulutusoikeuden apulaisprofessori KOULUTUSOIKEUS, KEVÄT 2015

Suvianna Hakalehto Koulutusoikeuden apulaisprofessori KOULUTUSOIKEUS, KEVÄT 2015 Suvianna Hakalehto Koulutusoikeuden apulaisprofessori KOULUTUSOIKEUS, KEVÄT 2015 ERÄITÄ ASKARRUTTAVIA ASIOITA jos oppilaan huoltaja antaa luvan johonkin oppilaaseen liittyvään, onko oppilaalla sanavaltaa?

Lisätiedot