LONKKAMURTUMASTA KUNTOUTUVAN IKÄÄNTYNEEN HENKILÖN SOSIAALINEN TOIMINTAKYKY. Näöntarkkuuden yhteys sosiaaliseen osallistumiseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LONKKAMURTUMASTA KUNTOUTUVAN IKÄÄNTYNEEN HENKILÖN SOSIAALINEN TOIMINTAKYKY. Näöntarkkuuden yhteys sosiaaliseen osallistumiseen"

Transkriptio

1 LONKKAMURTUMASTA KUNTOUTUVAN IKÄÄNTYNEEN HENKILÖN SOSIAALINEN TOIMINTAKYKY Näöntarkkuuden yhteys sosiaaliseen osallistumiseen Hoitotyön tutkimuspäivä Minna Kinnunen, oh, TtM Johdanto: Ikääntyneiden henkilöiden osuus väestöstä on kasvava, jonka vuoksi myös näkökyvyn heikentyminen ikääntymisen myötä yleistyy Heikentynyt näkökyky on yksi merkittävimmistä lonkkamurtuman riskitekijöistä Näkökyvyn heikentymisen on todettu vaikuttavan negatiivisesti ikääntyneiden henkilöiden sosiaaliseen osallistumiseen. Myös lonkkamurtuma vähentää usein sosiaalista kanssakäymistä sekä harrastustoimintaan osallistumista 1

2 Sosiaalinen toimintakyky: Käsitteenä moniulotteinen Käsite sisältää ainakin kaksi eri ulottuvuutta: 1. Sosiaalinen vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa (esimerkiksi perhe-, ystävä- ja naapuripiirissä sekä työssä) 2. Ihminen aktiivinen sosiaalinen toimija eri yhteisöissä ja yhteiskunnan jäsenenä (Heikkinen 2013) Sosiaalista toimintakykyä voidaan arvioida sosiaalisten suhteiden, sosiaalisen osallistumisen sekä sosiaalisen tuen näkökulmasta (Malm 2004) Tässä tutkimuksessa sosiaalista toimintakykyä tarkasteltiin kollektiivisen sosiaalisen osallistumisen näkökulmasta Tutkimuksen tarkoitus: Tutkielman tarkoituksena oli selvittää lonkkamurtumasta kuntoutuvien ikääntyneiden henkilöiden näöntarkkuuden yhteyttä sosiaaliseen toimintakykyyn vuoden seurantaaikana. Sosiaalista toimintakykyä tarkasteltiin sosiaalisen osallistumisen, eli liikuntaharrastuksiin ja muihin vapaa-ajan toimintoihin, kuten järjestöjen, yhdistyksien sekä kerhojen toimintaan osallistumisen näkökulmasta. 2

3 Tutkimuskysymykset: 1. Onko näöntarkkuudella yhteyttä lonkkamurtumasta kuntoutuvien ikääntyneiden henkilöiden liikuntaharrastuksiin osallistumiseen vuoden seurantaaikana? 2. Onko näöntarkkuudella yhteyttä lonkkamurtumasta kuntoutuvien ikääntyneiden henkilöiden muuhun vapaaajan toimintoihin osallistumiseen vuoden seuranta-aikana? Tutkimusaineisto: Prospektiivisessa seurantatutkimuksessa käytettiin ProMohankkeen (Promotion mobility after hip fracture) tutkimusaineistoa (n=81) Tutkittavat olivat vuosina Keski-Suomen keskussairaalassa lonkkamurtuman vuoksi hoidettuina olleita yli 60-vuotiaita itsenäisesti kotona asuvia henkilöitä Poissulkukriteereinä tutkimuksessa olivat vakava sydän-, verisuoni- tai keuhkosairaus, etenevä sairaus (esim. ALS), masennus (BDI-II >29), alkoholismi tai heikko kognitiivinen toimintakyky (MMSE <18). 3

4 Tutkimusmenetelmät 1/2: Tutkittavien näöntarkkuutta arvioitiin E- näkötaulututkimuksen avulla. Näöntarkkuuden visusarvoksi valittiin paras, molempien silmien yhteismitattu arvo Tutkittavat jaettiin kahteen ryhmään näöntarkkuusmittauksen visusarvojen mukaisesti. Heikentyneen näöntarkkuuden ryhmän (n=27) visusarvo oli 0.5. Normaalin näöntarkkuuden tutkimus-ryhmässä (n=54) visusarvot olivat yli 0.5. Tutkimusmenetelmät 2/2: Sosiaalista toimintakykyä selvitettiin kyselylomakkeen kysymyksillä liittyen liikuntaharrastuksiin sekä järjestö-, yhdistys ja kerhotoimintaan osallistumiseen Tutkimusryhmien välisiä eroja tarkasteltiin ristiintaulukoinnin, riippumattomien otosten t-testin, χ²-testin ja Mann- Whitneyn U-testin avulla. Näöntarkkuuden yhteyttä sosiaaliseen osallistumiseen tutkittiin logistisella regressioanalyysilla ( GEE (Generalized Estimating Equations) menetelmällä) 4

5 Heikentyneen ja normaalin näöntarkkuuden ryhmiin kuuluvien tutkittavien perustiedot alkumittaustilanteessa (ka, kh): Sukupuoli, naiset, n (%) Ikä (v) Siviilisääty, n (%) naimisissa/avoliitossa naimaton/eronnut leski Yksin asuvat, n (%) Kokonaislääkemäärä (reseptilääkkeet) Päivittäisistä toiminnoista koettu hyvä selviytyminen, n (%) Paras yhteisnäöntarkkuus (laseilla/ilman, visusarvo) Silmälasien käyttö, n (%) Koettu näkökyvyn aiheuttama liikuntarajoite, n (%) MMSE pistemäärä SPPB pistemäärä Heikentynyt Normaali p-arvoª näkökyky (n=27) näkökyky (n=54) 23 (85) 83.4 ± (37) 4 (15) 13 (48) 17 (63) 6.3 ± (56).37 ± (93) 10 (37) 24.8 ± ± (75) 78.3 ± (37) 11 (20) 23 (43) 31 (57) 4.8 ± (70).81 ± (96) 12 (22) 26.4 ± ± ᵇ < ᵇ Tutkimuksen päätulokset: Tutkimuskysymys 1: Alkutilanteessa, keskimäärin yhdeksän viikkoa murtuman jälkeen, heikentyneen näöntarkkuuden ryhmästä 38 % osallistui liikuntaharrastuksiin, normaalin näöntarkkuuden ryhmässä vastaava luku oli 52 %. Loppumittauksissa, noin vuosi alkumittausten jälkeen, molempien ryhmien liikuntaharrastuksiin osallistuminen oli lisääntynyt alkutilanteesta, ollen 54 % heikentyneen näöntarkkuuden ryhmässä ja 79 % verrokkiryhmässä. Ryhmien välinen ero osallistumisaktiivisuudessa säilyi samansuuntaisena koko seuranta-ajan, sekä näöntarkkuus (p=0.003) että aika (p=0.005) olivat tilastollisesti merkitseviä. 5

6 Lonkkamurtumasta kuntoutuvan ikääntyneen henkilön osallistuminen liikuntaharrastuksiin vuoden seuranta-aikana: Tutkimuksen päätulokset: Tutkimuskysymys 2: Osallistumisessa järjestö-, yhdistys- ja kerhotoimintaan ei näöntarkkuusryhmien välillä todettu eroja. Myöskään ajan vaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä tekijä sosiaaliselle osallistumiselle. Loppumittauksessa osallistumisaktiivisuus järjestö-, yhdistysja kerhotoimintaan väheni alkutilanteeseen verrattuna molemmissa näöntarkkuuden ryhmissä, mutta väheneminen ei ollut tilastollisesti merkitsevää. 6

7 Lonkkamurtumasta kuntoutuvan ikääntyneen henkilön osallistuminen järjestö, yhdistys- ja kerhotoimintaan vuoden seuranta-aikana: Johtopäätökset: Heikentynyt näöntarkkuus on yhteydessä vähäisempään liikuntaharrastuksiin osallistumiseen lonkkamurtumasta kuntoutuvilla ikääntyneillä henkilöillä, mutta muuhun sosiaaliseen osallistumiseen näöntarkkuudella ei tässä tutkimuksessa todettu olevan yhteyttä 7

8 Tutkimustulosten pohdintaa: Normaalin näöntarkkuuden ryhmä oli koko seuranta-ajan aktiivisempia liikuntaharrastustoimintaan osallistujia. Lisäksi heidän liikuntaharrastustoiminta oli monipuolisempaa ja he harrastivat useampia eri liikuntamuotoja verrattuna heikentyneen näöntarkkuuden ryhmään. Liikuntaharrastustoimintaan osallistuminen kasvoi vuoden seurantaaikana molemmissa ryhmissä Sosiaalinen osallistuminen järjestö-, yhdistys- ja kerhotoimintaan ei eronnut merkitsevästi näöntarkkuuden osalta. Vuoden seurantaaikana lonkkamurtuman jälkeen osallistuminen erilaisiin järjestö-, yhdistys- ja kerhotoimintaan väheni molemmissa tutkimusryhmissä Syitä sosiaalisen osallistumisen vähenemiseen esimerkiksi kipu (Ekström ym. 2008; Maxwell ym. 2013), depressiiviset oireet (Alma ym. 2011), toistuvat kaatumiset (Miller ym. 2009), yksin asuminen (Bukov ym. 2002). Pohdinta jatkuu: Painopiste ennaltaehkäisyssä; ikääntyneiden näöntarkastukset, kotikäynnit (kaatumisriskiä lisäävien tekijöiden huomiointi), sosiaalisen osallistumisen mahdollistaminen Jatkossa tutkimusta myös asuinympäristön, erilaisten kuljetuspalveluiden ja elinpiirin laajuuden mahdollisesta yhteydestä sosiaaliseen toimintakykyyn Erityisesti tulisi huomioida ikäihmiset, joilla on depressiivisiä oireita sekä muistiongelmia, sillä he tarvitsevat eniten tukea sosiaalisiin toimintoihin osallistumisessa (Pynnönen ym. 2012) =133&recCount=25&recPointer=11&bibId=

9 Kiitos! 9

Turvallisuudentunteen arvioiminen muistisairauden alkuvaiheessa osana digitaalista palvelukanavaa

Turvallisuudentunteen arvioiminen muistisairauden alkuvaiheessa osana digitaalista palvelukanavaa Turvallisuudentunteen arvioiminen muistisairauden alkuvaiheessa osana digitaalista palvelukanavaa Satu Elo, Riikka Mustonen, Anna-Leena Nikula, Jaana Leikas, Jouni Kaartinen, Hanna-Mari Pesonen & Milla

Lisätiedot

Huono muisti ja heikot jalat molempi pahempi

Huono muisti ja heikot jalat molempi pahempi Huono muisti ja heikot jalat molempi pahempi Sini Siltanen TtM, väitöskirjatutkija JYU. Since 1863. 27.11.2018 1 Minä olen - TtM, terveyskasvatus, 01/2017 - Tohtorikoulutettava, gerontologia, GEREC, 1.3.2017

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

liikenteessä Merja Rantakokko, TtM, ft Suomen gerontologian tutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto Merja.rantakokko@jyu.fi

liikenteessä Merja Rantakokko, TtM, ft Suomen gerontologian tutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto Merja.rantakokko@jyu.fi Iäkkäiden turvallisuuskokemus liikenteessä Merja Rantakokko, TtM, ft Suomen gerontologian tutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto Merja.rantakokko@jyu.fi Iäkkäiden liikenneturvallisuus Iäkkäiden aiheuttamat

Lisätiedot

Miten elämänhallintaa voi mitata?

Miten elämänhallintaa voi mitata? Miten elämänhallintaa voi mitata? Varsinais-Suomen XII Yleislääkäripäivä 11.5.2016 Päivi Korhonen Terveenä pysyy parhaiten, jos: Ei tupakoi Liikkuu 30 min 5 kertaa viikossa Syö terveellisesti Ei ole ylipainoinen

Lisätiedot

Sosiaalinen hyvinvointi. Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL

Sosiaalinen hyvinvointi. Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL Sosiaalinen hyvinvointi Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL Sosiaalinen hyvinvointi: Osallistuminen: Järjestö- ja yhdistystoimintaan osallistuminen Suomen ja lähtömaan tapahtumien seuraaminen Äänestäminen

Lisätiedot

Terveys- ja hyvinvointivaikutukset. seurantatutkimuksen (2009 2012) valossa

Terveys- ja hyvinvointivaikutukset. seurantatutkimuksen (2009 2012) valossa Terveys- ja hyvinvointivaikutukset seurantatutkimuksen (29 212) valossa -kokeilun arviointitutkimuksen päätösseminaari 26.11.213 Seurantatutkimus 29 212: Tavoite: kokeilun vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin

Lisätiedot

Koulutuspudokkuuden yhteys päihdeongelmaisten ihmisten vankeusriskiin orastavassa aikuisuudessa

Koulutuspudokkuuden yhteys päihdeongelmaisten ihmisten vankeusriskiin orastavassa aikuisuudessa Teemu Kaskela & Tuuli Pitkänen Kriminologian ja rikosseuraamusalan tutkimuspäivät 28.-29.11.2018 Koulutuspudokkuuden yhteys päihdeongelmaisten ihmisten vankeusriskiin orastavassa aikuisuudessa 5.12.2018

Lisätiedot

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma 1(5) FYYSINEN TOIMINTAKYKY Asiakkaalla on koettu kotihoidon tarve. Asiakas ei selviydy päivittäisistä toiminnoista itsenäisesti koska hänen toimintakykynsä on selkeästi alentunut. Palveluntarve MAPLe_5

Lisätiedot

Harjoituksessa tarkastellaan miten vapaa-ajan liikunta on yhteydessä..

Harjoituksessa tarkastellaan miten vapaa-ajan liikunta on yhteydessä.. Harjoituksessa tarkastellaan miten vapaa-ajan liikunta on yhteydessä.. TEHTÄVÄ 1 Taulukko 1 Kuvailevat tunnusluvut pääkaupunkiseudun terveystutkimuksesta vuonna 2007 (n=941) Keskiarvo (keskihajonta) Ikä

Lisätiedot

I osa. laatu. Riitta Räsänen YTT, TtM, esh

I osa. laatu. Riitta Räsänen YTT, TtM, esh I osa Ikäihmisten tarpeet ja palveluiden laatu Riitta Räsänen YTT, TtM, esh Laatuhoiva Oy Esitykseni pohjana Räsänen Riitta. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan

Lisätiedot

LONKKAMURTUMASTA KUNTOUTUVAN IKÄÄNTYNEEN HENKILÖN SOSIAALINEN TOIMINTAKYKY Näöntarkkuuden yhteys sosiaaliseen osallistumiseen

LONKKAMURTUMASTA KUNTOUTUVAN IKÄÄNTYNEEN HENKILÖN SOSIAALINEN TOIMINTAKYKY Näöntarkkuuden yhteys sosiaaliseen osallistumiseen LONKKAMURTUMASTA KUNTOUTUVAN IKÄÄNTYNEEN HENKILÖN SOSIAALINEN TOIMINTAKYKY Näöntarkkuuden yhteys sosiaaliseen osallistumiseen Minna Kinnunen Gerontologian ja kansanterveyden pro gradu -tutkielma Kevät

Lisätiedot

Tampereen omaisneuvonta, n=33. Jäsenkysely, n=219. Sopimusvuoren omaiskysely, n=39. Etelä-Pohjanmaan omaisneuvonta, n=21.

Tampereen omaisneuvonta, n=33. Jäsenkysely, n=219. Sopimusvuoren omaiskysely, n=39. Etelä-Pohjanmaan omaisneuvonta, n=21. Aineistot en omaisneuvonta, n=33. Jäsenkysely, n=219. Sopimusvuoren omaiskysely, n=39. n omaisneuvonta, n=21. Yhteensä 312 omaisen vastaukset Yleistä vastaajista Keski-ikä 52-57 vuotta, Sopimusvuoren aineisto

Lisätiedot

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi? ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu

Lisätiedot

Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet

Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet Kati Närhi, Sirpa Kannasoja ja Mari Kivitalo, JYU Sari Rissanen, Elisa Tiilikainen, Hanna Ristolainen, Tuula Joro ja Anneli Hujala, UEF Osahankkeen tavoite

Lisätiedot

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe, liike ja toipuminen Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe liike toipuminen? 2.9.2014 Hätönen H 2 Perinteitä ja uusia näkökulmia Perinteinen näkökulma: Mielenterveyden ongelmien hoidossa painotus

Lisätiedot

Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä

Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä FaT, tutkija Johanna Jyrkkä Lääkehoitojen arviointi -prosessi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus,

Lisätiedot

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme Minna-Liisa Luoma 1 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Ravitsemusinterventio kotona asuvilla iäkkäillä kuopiolaisilla FT Irma Nykänen, Itä-Suomen yliopisto

Ravitsemusinterventio kotona asuvilla iäkkäillä kuopiolaisilla FT Irma Nykänen, Itä-Suomen yliopisto Ikääntyneiden ravitsemusfoorumi 10. 11.11.2011 Ravitsemusinterventio kotona asuvilla iäkkäillä kuopiolaisilla FT Irma Nykänen, Itä-Suomen yliopisto Geriatrisen hoidon tutkimuskeskus Gerho http://www.uef.fi/gerho/etusivu

Lisätiedot

Kaatumista ehkäisemässä: IKINÄ-malli ja RAI-integraatio

Kaatumista ehkäisemässä: IKINÄ-malli ja RAI-integraatio Kaatumista ehkäisemässä: IKINÄ-malli ja RAI-integraatio Anne Heikkilä, hoitotyön vastaava, ikääntyneiden palvelut 2 Iäkkäiden henkilöiden kaatumistapaturmat Yleisin suomalaisten ikäihmisten tapaturmatyyppi

Lisätiedot

Hirsitaloasukkaiden terveys ja

Hirsitaloasukkaiden terveys ja Hirsitaloasukkaiden terveys ja tyytyväisyys y Altti-tutkimukseen perustuva selvitys Fil. yo. Mira Anttila, FM Maria Pekkonen, Dos. Ulla Haverinen-Shaughnessy Asumisterveyden ja rakennusten terveellisyyden

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

Järjestötoimintaan osallistuminen vahvistaa hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) tutkimustuloksia.

Järjestötoimintaan osallistuminen vahvistaa hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) tutkimustuloksia. Järjestötoimintaan osallistuminen vahvistaa hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) tutkimustuloksia. Osallisuus ja toimijuus Järjestöjen työn merkitys ja vaikuttavuus

Lisätiedot

Lähijohtajuus ja työntekijän työuupumusja depressio-oireet selittävätkö johtajuuden piirteet myöhempää oireilua?

Lähijohtajuus ja työntekijän työuupumusja depressio-oireet selittävätkö johtajuuden piirteet myöhempää oireilua? Lähijohtajuus ja työntekijän työuupumusja depressio-oireet selittävätkö johtajuuden piirteet myöhempää oireilua? Kaisa Perko & Ulla Kinnunen Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö

Lisätiedot

Asiakas oman elämänsä asiantuntijana

Asiakas oman elämänsä asiantuntijana Asiakas oman elämänsä asiantuntijana RAI -seminaari 29.3.212 28.3.212 Teija Hammar / IIPA Teija Hammar, erikoistutkija, Ikäihmisten palvelut -yksikkö, THL 1 Esityksen sisältö: Asiakkaan äänen voimistuminen

Lisätiedot

Yksin ryhmässä - Aikaisemmat tutkimukset

Yksin ryhmässä - Aikaisemmat tutkimukset Yksin ryhmässä - Vetäytyvät lapset ja syrjäytyminen päiväkodissa Aikaisemmat tutkimukset Laine Kaarina ja Junttila Nina: Lasten syrjäytyminen päiväkodin vertaisryhmästä (2002) Ulkomaisia tutkimuksia: mm.

Lisätiedot

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn arviointi- ja ohjauskäytäntö / Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Työterveyslaitos

Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn arviointi- ja ohjauskäytäntö / Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Työterveyslaitos Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn arviointi- ja ohjauskäytäntö / Kirsi Unkila ja Minna Savinainen 23.11.2017 Työterveyslaitos www.ttl.fi 1 Työkyvyn osatekijät, Kykyviisarin viitekehys Kykyviisari keskittyy

Lisätiedot

Iäkkäiden ja muistisairaiden arjen turvallisuus - Osallistava Turvallisuus Erityisryhmille

Iäkkäiden ja muistisairaiden arjen turvallisuus - Osallistava Turvallisuus Erityisryhmille Iäkkäiden ja muistisairaiden arjen turvallisuus - Osallistava Turvallisuus Erityisryhmille Tarja Ojala Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Pelastusopiston tutkijatapaaminen 2018 Kuopio 11.6.2018 Tutkimuksen

Lisätiedot

IKIHYVÄN kehittämishanke 2008-2012

IKIHYVÄN kehittämishanke 2008-2012 IKIHYVÄN kehittämishanke 2008-2012 Toimintakykyryhmän vaikutus ikääntyneen toimintakykyyn -ensituloksia vuoden seurannasta Anu Ritsilä Lahden tiedepäivä 29.11.2010 Esimerkki-Ellin (72 v.) toimintakykytalkoot

Lisätiedot

SOTERKO Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä

SOTERKO Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä SOTERKO Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä KANSANTAUTIEN KANSSA TYÖELÄMÄSSÄ SOTERKOn tutkimuspäivä 23.9.2013 Marianna Virtanen, TTL Eira Viikari-Juntura, TTL Kansantautien kanssa

Lisätiedot

Kun mummoa hoitaa ukki, uhkaako keripukki?

Kun mummoa hoitaa ukki, uhkaako keripukki? Kun mummoa hoitaa ukki, uhkaako keripukki? Saara Pietilä Ravitsemusfoorumi 14.11.2013 Väestö ikääntyy Vuonna 2060 noin 1,8 miljoonaa yli 65-vuotiasta Muistisairauksien määrä kasvaa 120 000 kognitioltaan

Lisätiedot

Oma tupa, oma lupa. Palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi työryhmä VI kokous 18.3.2014 Toivakassa

Oma tupa, oma lupa. Palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi työryhmä VI kokous 18.3.2014 Toivakassa Oma tupa, oma lupa Palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi työryhmä VI kokous 18.3.2014 Toivakassa Asialista: 1. Kokouksen avaus 2. Työryhmän V kokouksen muistio http://jkl.fi/hallinto/hankkeet_ja_strategiat/perusturvapalvelut/omatupa/palveluohjaus

Lisätiedot

Ikääntyneiden näköongelmien kustannusvaikuttavuus

Ikääntyneiden näköongelmien kustannusvaikuttavuus Ikääntyneiden näköongelmien kustannusvaikuttavuus Taina Lupsakko, LT Geriatrian erikoislääkäri Lempäälän TK Näkövammaisuuden syyt ikääntyneillä Näkövamma; Visus paremmassa silmässä ja parhaalla lasikorjauksella

Lisätiedot

FSD2439 Terveyden edistämisen barometri 2009: jäsenjärjestöt

FSD2439 Terveyden edistämisen barometri 2009: jäsenjärjestöt KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2439 Terveyden edistämisen barometri 2009: jäsenjärjestöt Kyselylomaketta hyödyntävien tulee

Lisätiedot

FSD2438 Terveyden edistämisen barometri 2009: kunnat

FSD2438 Terveyden edistämisen barometri 2009: kunnat KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2438 Terveyden edistämisen barometri 2009: kunnat Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata

Lisätiedot

VARHAISERITYISKASVATUKSEN VAIKUTUS ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN LASTEN TOIMINNAN SÄÄTELYYN JA OPPIMISEEN

VARHAISERITYISKASVATUKSEN VAIKUTUS ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN LASTEN TOIMINNAN SÄÄTELYYN JA OPPIMISEEN VARHAISERITYISKASVATUKSEN VAIKUTUS ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN LASTEN TOIMINNAN SÄÄTELYYN JA OPPIMISEEN Tutkimusryhmä: Eira Suhonen, Alisa Alijoki, Mari Nislin, Marja Syrjämäki ja Jonna Kesäläinen Kasvatustieteellinen

Lisätiedot

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli 1. Lähteet, joista venäjänkieliset ikääntyneet voivat saada tietoa Tsaikan toiminnasta 2. Viestintäkanavat, joiden kautta asiakas

Lisätiedot

Tausta tutkimukselle

Tausta tutkimukselle Näin on aina tehty Näyttöön perustuvan toiminnan nykytilanne hoitotyöntekijöiden toiminnassa Vaasan keskussairaalassa Eeva Pohjanniemi ja Kirsi Vaaranmaa 1 Tausta tutkimukselle Suomessa on aktiivisesti

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä 15.11.2017 työkokouksessa Kotikuntoutus Kotikuntoutus on moniammatillista, tavoitteellista ja määräaikaista kotona

Lisätiedot

Ikäinnovaatio hanke

Ikäinnovaatio hanke Ikäinnovaatio 2012-2014 hanke http://www.uef.fi/ikainnovaatio 22.5.2013 Paronen, Elsa Ropponen, Katja Ahonen, Tommi Hämäläinen, Susanne Tutkimustulokset -esityksen eteneminen 1)Tutkimus asetelma 2) Kyselyyn

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI MIINA SILLANPÄÄN SÄÄTIÖLLE

LOPPURAPORTTI MIINA SILLANPÄÄN SÄÄTIÖLLE LOPPURAPORTTI MIINA SILLANPÄÄN SÄÄTIÖLLE Johanna Edgren Fysioterapeutti AMK, TtT Gerontologian tutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto Apurahan saaja: Johanna Edgren Myönnetty apuraha: 3 000 Apurahan käyttötarkoitus

Lisätiedot

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA?

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? Senioriliikkeen kevätkokous 22.04.2013 Helsinki Aulikki Kananoja LAKI l l Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Näkö ja toimintakyky. Harriet Finne-Soveri LT ylilää. ääkäri Stakes

Näkö ja toimintakyky. Harriet Finne-Soveri LT ylilää. ääkäri Stakes Näkö ja toimintakyky Harriet Finne-Soveri LT ylilää ääkäri Stakes Sisält ltö Pikakertaus vanhuspalveluista Ikä ja näkö Näkökysymykset ja RAI Toimintakyky ja heikkonäköisyys Miten pitää näkö mielessä hoito

Lisätiedot

Equity matters! Interventioiden kustannusvaikuttavuus Leena Forma, Jan Klavus, Jussi Partanen, Pekka Rissanen Tampereen yliopisto

Equity matters! Interventioiden kustannusvaikuttavuus Leena Forma, Jan Klavus, Jussi Partanen, Pekka Rissanen Tampereen yliopisto Equity matters! Interventioiden kustannusvaikuttavuus Leena Forma, Jan Klavus, Jussi Partanen, Pekka Rissanen Tampereen yliopisto Tausta Haavoittuvien ryhmien muuta väestöä heikompi elämänlaatu/hyvinvointi.

Lisätiedot

Transformationaalinen johtajuus ja työntekijän depressio-oireet: yhteyttä välittävät psykologiset tekijät

Transformationaalinen johtajuus ja työntekijän depressio-oireet: yhteyttä välittävät psykologiset tekijät Transformationaalinen johtajuus ja työntekijän depressio-oireet: yhteyttä välittävät psykologiset tekijät Kaisa Perko (1), Ulla Kinnunen (1) & Taru Feldt (2) (1) Tampereen yliopisto (2) Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

kynnyksetön Olopiste - työtoiminta

kynnyksetön Olopiste - työtoiminta OLOPISTE Olopiste - kynnyksetön työtoiminta 1.9.2015-31.8.2018 Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Harjulan Setlementti ry Sylvia-Koti yhdistyksen Kaupunkikylä Lahden ammattikorkeakoulu Lahden kaupunki osallistuu

Lisätiedot

Ikääntyminen ja sarkopenia yli 75- vuotiaiden porvoolaisten ravitsemustila ja ravinnonsaanti

Ikääntyminen ja sarkopenia yli 75- vuotiaiden porvoolaisten ravitsemustila ja ravinnonsaanti Ikääntyminen ja sarkopenia yli 75- vuotiaiden porvoolaisten ravitsemustila ja ravinnonsaanti Gradun tekijä: Laura Sormunen, LitK & ETM Gradun ohjaajat: Anu Turpeinen, dos, ETT Merja Suominen, ETT Kuka

Lisätiedot

Tiedon ja valtaistumisen kautta hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kohentamiseen

Tiedon ja valtaistumisen kautta hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kohentamiseen CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella projekti 2007-2010 Osaprojekti CP-vamma ja ikääntyminen Toimintakyvyn laaja-alainen tukeminen ikävuosien karttuessa Tiedon ja valtaistumisen

Lisätiedot

Välipalat ylläpitävät ravitsemustilaa ja toimintakykyä - tuloksia MAVIRE-tutkimuksesta. Irma Nykänen, FT, yliopistotutkija 15.3.

Välipalat ylläpitävät ravitsemustilaa ja toimintakykyä - tuloksia MAVIRE-tutkimuksesta. Irma Nykänen, FT, yliopistotutkija 15.3. Välipalat ylläpitävät ravitsemustilaa ja toimintakykyä - tuloksia MAVIRE-tutkimuksesta Irma Nykänen, FT, yliopistotutkija 15.3.2017 Tutkittavat 70 vuotta täyttäneitä Kuopion kaupungin kotihoidon asiakkaita,

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS 4.5.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Vanhuslaki 11 Vanhusneuvosto Sen lisäksi, mitä kuntalain 27 :ssä säädetään kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista,

Lisätiedot

PALVELUASUMIS/VANHAINKOTIHAKEMUS

PALVELUASUMIS/VANHAINKOTIHAKEMUS PALVELUASUMIS/VANHAINKOTIHAKEMUS Vanhainkoti- ja asumispalvelut Hakemus on saapunut Hakemus on käsitelty SAP-ryhmässä Tällä hakemuksella haetaan palveluasumiseen (tehostettu palveluasuminen Havulinna,

Lisätiedot

Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari 9.5.2019 Toimintamalli Päijät-Hämeessä Ikääntyminen on koko yhteiskunnan asia Ikääntynyt on aikuinen ihminen elämänsä loppuun saakka Ikääntyneet ovat voimavara Palvelurakenneuudistukset,

Lisätiedot

Toimintakykyä edistävä hoitotyö ja sen johtaminen. Pia Vähäkangas, TtT Projektipäällikkö Asiantuntija

Toimintakykyä edistävä hoitotyö ja sen johtaminen. Pia Vähäkangas, TtT Projektipäällikkö Asiantuntija Toimintakykyä edistävä hoitotyö ja sen johtaminen Pia Vähäkangas, TtT Projektipäällikkö Asiantuntija Aiheeseen liittyviä käsitteitä Toimintakyky, toimijuus, kuntoutuminen, toimintavajeet, toimintaedellytykset

Lisätiedot

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa.

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa. Kotihoidon id myöntämisen perusteet 1.4.2014 alkaen - Rovaniemi Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen kohdentumista t (oikea-aikaisuus, i saavutettavuus), tt varattujen voimavarojen

Lisätiedot

Mitä RAI-tietokanta kertoo omaishoidosta?

Mitä RAI-tietokanta kertoo omaishoidosta? Mitä RAI-tietokanta kertoo omaishoidosta? Anja Noro, THT, Tutkimuspäällikkö Ikäihmisten palvelut yksikkö, THL RAI-seminaari 4.4.213 Paasitorni, Helsinki Esityksen rakenne Omaisapuun liittyviä kysymyksiä

Lisätiedot

Tehtävä 9. (pienryhmissä)

Tehtävä 9. (pienryhmissä) Tehtävä 9. (pienryhmissä) Murtonen Lehtinen Olkinuora 191 Yliopisto-opiskelijoiden näkemykset tutkimustaitojen tarpeellisuudesta työelämässä ja näiden näkemysten yhteys tutkimusmenetelmien oppimisessa

Lisätiedot

P5: Kohti Tutkivaa Työtapaa Kesä Aritmeettinen keskiarvo Ka KA. Painopiste Usein teoreettinen tunnusluku Vähintään välimatka-asteikko.

P5: Kohti Tutkivaa Työtapaa Kesä Aritmeettinen keskiarvo Ka KA. Painopiste Usein teoreettinen tunnusluku Vähintään välimatka-asteikko. Aritmeettinen keskiarvo Ka KA Painopiste Usein teoreettinen tunnusluku Vähintään välimatka-asteikko x N i 1 N x i x s SD ha HA Kh KH Vaihtelu keskiarvon ympärillä Käytetään empiirisessä tutkimuksessa Vähintään

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 4B: KYLÄYHDISTYS JA YRITTÄJYYS MIELIPIDEVÄITTÄMÄT Ruralia-instituutti

Lisätiedot

YKSINÄISYYS. VTT Hanna Falk, tutkija HelsinkiMissio

YKSINÄISYYS. VTT Hanna Falk, tutkija HelsinkiMissio YKSINÄISYYS VTT Hanna Falk, tutkija HelsinkiMissio HELSINKIMISSIO HelsinkiMissio on sosiaalialan järjestö, joka toimii seniorityön, nuorten kriisityön, lapsiperheiden ja erityisryhmien parissa. Järjestön

Lisätiedot

Ikääntyneen mielenterveys kotihoidossa

Ikääntyneen mielenterveys kotihoidossa Ikääntyneen mielenterveys kotihoidossa VI Valtakunnallinen depressiofoorumi ja IV Lapin mielenterveys- ja päihdepäivät Britta Sohlman, FT THL/Ikäihmisten palvelut Esityksen sisältö Käytetyn aineiston kuvaus

Lisätiedot

Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa. Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL

Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa. Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL Hyvinvointiohjelma 1) Hyvinvoiva ja terve väestö 2) Asiakaslähtöiset ja taloudellisesti kestävät

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

LÄHESTYMISTAPOJA SOSIAALISEEN KUNTOUTUKSEEN

LÄHESTYMISTAPOJA SOSIAALISEEN KUNTOUTUKSEEN LÄHESTYMISTAPOJA SOSIAALISEEN KUNTOUTUKSEEN Sosiaalinen kuntoutus tavoitteena osallisuus Kuntoutusakatemia 13.12.2012 Aulikki Kananoja ylisosiaalineuvos SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN POHDINTAA 1970-LUVULLA

Lisätiedot

TASAPAINO- POLIKLINIKKA

TASAPAINO- POLIKLINIKKA TASAPAINO- POLIKLINIKKA Maiju Torkkeli Sairaanhoitaja AMK, tasapainohoitaja Porin kaupunki/ terveys- ja sairaalapalvelut/geriatrian PKL Satasairaala 29.5.2019 TASAPAINOPOLIKLINIKKA Toiminta Porin kaupunginsairaalassa

Lisätiedot

Fysioterapian rooli kaatumisten ehkäisyssä. Jenni Heini-Lehtinen, fysioterapeutti Yamk Fysioterapian ja toimintaterapian toimintayksikkö

Fysioterapian rooli kaatumisten ehkäisyssä. Jenni Heini-Lehtinen, fysioterapeutti Yamk Fysioterapian ja toimintaterapian toimintayksikkö Fysioterapian rooli kaatumisten ehkäisyssä Jenni Heini-Lehtinen, fysioterapeutti Yamk Fysioterapian ja toimintaterapian toimintayksikkö Kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyn fysioterapiasuositus Kaatumisen

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

Yhdessä vai erillään?

Yhdessä vai erillään? Yhdessä vai erillään? Parisuhteet elämänkulun ja Ikihyvä-hankkeen kymmenvuotisseurannan näkökulmasta Tiina Koskimäki Lahden Tutkijapraktikum, Palmenia, Helsingin yliopisto Lahden Tiedepäivä 27.11.2012

Lisätiedot

Kykyviisari tulee, oletko valmis?

Kykyviisari tulee, oletko valmis? Kykyviisari tulee, oletko valmis? Muutoksen seuranta aikuissosiaalityössä mittareita ja menetelmiä asiakastyöhön ke 25.4.2018 Työterveyslaitos: Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Solmu-koordinaatiohanke

Lisätiedot

Kuuluuko yksinäisyys vanhuuteen?

Kuuluuko yksinäisyys vanhuuteen? Kuuluuko yksinäisyys vanhuuteen? Marja Jylhä Yhteiskuntatieteiden tiedekunta ja Gerontologian tutkimusyksikkö (GEREC) Tampereen yliopisto Parasta aikaa tapahtuma 25.10 2018 Mitä kaikkea (ainakin) voi

Lisätiedot

Suomalaisten näkö ja elämänlaatu. Alexandra Mikhailova, FT

Suomalaisten näkö ja elämänlaatu. Alexandra Mikhailova, FT Suomalaisten näkö ja elämänlaatu Alexandra Mikhailova, FT 7..27 Näkövammaisuus ja sokeus Näkövammaisuuden ja sokeuden aiheuttajat maailmanlaajuisesti: IAPB vision atlas, 27 Näön merkitys Heikentynyt näkökyky

Lisätiedot

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

Hämeenlinnan vanhusneuvosto Hämeenlinnan vanhusneuvosto 1 n toiminta lakisääteistä Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista, 28.12.2012/980 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980

Lisätiedot

Ikäinnovaatio hanke

Ikäinnovaatio hanke Ikäinnovaatio 2012-2014 hanke http://www.uef.fi/ikainnovaatio 30.5.2013 Paronen, Elsa Ropponen, Katja Ahonen, Tommi Hämäläinen, Susanne Tutkimustulokset -esityksen eteneminen 1)Tutkimus asetelma 2) Kyselyyn

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

Kasvatustieteellinen tiedekunta 11/12/

Kasvatustieteellinen tiedekunta 11/12/ TUTKINTOTYYTYVÄISYYS TYÖURAN NÄKÖKULMASTA YLIOPISTO-OPINTOJEN KEHITTÄMÄT VALMIUDET SUHTEESSA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN Tarja Tuononen, KM, tohtorikoulutettava, Yliopistopedagogiikan keskus (HYPE) Tuukka Kangas,

Lisätiedot

Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi

Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi Tuloksia tiivistetysti Anneli Miettinen, Väestöliitto (nyk. Kela) Toimeentulovaikeudet yleisempiä yksin asuvilla Yksin asuvilla toimeentulovaikeudet olivat

Lisätiedot

Kotona asumisen järjestäminen ja palveluohjaus. Rauha Heikkilä Kehittämispäällikkö, TtM Ikäihmisten palvelut -yksikkö Rovaniemi

Kotona asumisen järjestäminen ja palveluohjaus. Rauha Heikkilä Kehittämispäällikkö, TtM Ikäihmisten palvelut -yksikkö Rovaniemi Kotona asumisen järjestäminen ja palveluohjaus Rauha Heikkilä Kehittämispäällikkö, TtM Ikäihmisten palvelut -yksikkö Rovaniemi 16.11.2011 Jäsentely Ikääntyminen Suomessa Kotona asuminen Iäkkäiden kokemuksia

Lisätiedot

Terveyden edistämisen mahdollisuudet sote-palveluntuottajan näkökulmasta

Terveyden edistämisen mahdollisuudet sote-palveluntuottajan näkökulmasta Terveyden edistämisen mahdollisuudet sote-palveluntuottajan näkökulmasta Terveyttä edistävä yhteistyö tulevassa sotessa seminaari 19.3.2015 Toimitusjohtaja Aki Lindén 1 Terveyden edistäminen tarkoittaa

Lisätiedot

Muistibarometri Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä. Kuntamarkkinat 14.9.

Muistibarometri Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä. Kuntamarkkinat 14.9. Muistibarometri 2015 Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä Kuntamarkkinat 14.9.2016 Olli Lehtonen Keskivaikeaa tai vaikeaa muistisairautta sairastavien määrä Suomessa

Lisätiedot

Kandidaatintutkielman aineistonhankinta ja analyysi

Kandidaatintutkielman aineistonhankinta ja analyysi Kandidaatintutkielman aineistonhankinta ja analyysi Anna-Kaisa Ylitalo M 315, anna-kaisa.ylitalo@jyu.fi Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos Jyväskylän yliopisto 2018 2 Havaintomatriisi Havaintomatriisi

Lisätiedot

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi OSALLISUUS OMAN ARJEN SUUNNITTELUUN Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen?, miksi Onko hoito- ja palvelusuunnitelmanne tavoitteet määritelty yhdessä teidän kanssanne? lainkaan

Lisätiedot

MITEN IÄKKÄÄT SUOMALAISET PÄRJÄÄVÄT?

MITEN IÄKKÄÄT SUOMALAISET PÄRJÄÄVÄT? Tehyn kuntoutusalan opintopäivät 24.11.2018 MITEN IÄKKÄÄT SUOMALAISET PÄRJÄÄVÄT? FinTerveys-tutkimuksen tuloksia toimintakyvystä Päivi Sainio ja FinTerveysraportin työryhmä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lisätiedot

Ikäinnovaatio hanke

Ikäinnovaatio hanke Ikäinnovaatio 2012-2014 hanke http://www.uef.fi/ikainnovaatio 29.5.2013 Paronen, Elsa Ropponen, Katja Ahonen, Tommi Hämäläinen, Susanne Tutkimustulokset -esityksen eteneminen 1)Tutkimus asetelma 2) Kyselyyn

Lisätiedot

Ravitsemustieto- ja ruoanvalmistuskurssit parantavat ikääntyneiden ruokavalion laatua, ravinnonsaantia ja elämänlaatua

Ravitsemustieto- ja ruoanvalmistuskurssit parantavat ikääntyneiden ruokavalion laatua, ravinnonsaantia ja elämänlaatua Ravitsemustieto- ja ruoanvalmistuskurssit parantavat ikääntyneiden ruokavalion laatua, ravinnonsaantia ja elämänlaatua Satu Jyväkorpi Gerontologinen ravitsemus Gery ry satu.jyvakorpi@gery.fi Kurssien satoa

Lisätiedot

CP-vammaisten lasten elämänlaatu. Lasten ja huoltajien näkökulmasta Sanna Böling, KM, ft sanna.boling@utu.fi

CP-vammaisten lasten elämänlaatu. Lasten ja huoltajien näkökulmasta Sanna Böling, KM, ft sanna.boling@utu.fi CP-vammaisten lasten elämänlaatu Lasten ja huoltajien näkökulmasta Sanna Böling, KM, ft sanna.boling@utu.fi Elämänlaatu WHO ja elämänlaatu WHO:n määritelmän mukaan elämänlaatuun liittyvät fyysinen terveys

Lisätiedot

HAVAITUT JA ODOTETUT FREKVENSSIT

HAVAITUT JA ODOTETUT FREKVENSSIT HAVAITUT JA ODOTETUT FREKVENSSIT F: E: Usein Harvoin Ei tupakoi Yhteensä (1) (2) (3) Mies (1) 59 28 4 91 Nainen (2) 5 14 174 193 Yhteensä 64 42 178 284 Usein Harvoin Ei tupakoi Yhteensä (1) (2) (3) Mies

Lisätiedot

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa 1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa Löytävä vanhustyö 2014-2017, Turussa Palvelukatveet

Lisätiedot

LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA KIVUNHOITO

LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA KIVUNHOITO LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA KIVUNHOITO HANNU KOKKI ANESTESIOLOGIAN PROFESSORI, UEF HOITAVA TAHO: 2 KYSYMYSTÄ 1. MIKSI MURTUI LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN 2. TOIPUMINEN LEIKKAUKSEN JÄLKEEN KIVUN HOITO

Lisätiedot

Toimiva Kotihoito Lappiin Seminaari

Toimiva Kotihoito Lappiin Seminaari Toimiva Kotihoito Lappiin Seminaari 24.1.2017 Liikkumisen ongelmat ja niiden tunnistaminen vanhustyössä Sari Arolaakso, lehtori, Geronomi-koulutus Monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Selviytyminen

Lisätiedot

CP-vammaisen aikuisen kokonaisvaltaisen kuntoutusprosessin tukeminen

CP-vammaisen aikuisen kokonaisvaltaisen kuntoutusprosessin tukeminen CP-vammaisen aikuisen kokonaisvaltaisen kuntoutusprosessin tukeminen Kuntoutussymposium 2009 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 5.11.2009 Tiina Airaksinen, YTM, projektipäällikkö, ry / CP-ikä/kunto-projekti

Lisätiedot

ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN

ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN JOHDANNOKSI JOKA NELJÄNNELLÄ SUOMALAISELLA ON JOKIN MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖ MASENNUS ON YKSI KANSASAIRAUKSISTAMME MASENNUS AIHEUTTAA VIREYSTILAN

Lisätiedot

Osallistuuko asiakas oman arviointinsa tekoon? RAI-seminaari

Osallistuuko asiakas oman arviointinsa tekoon? RAI-seminaari Osallistuuko asiakas oman arviointinsa tekoon? RAI-seminaari 30.9.2010 Britta Sohlman Kehittämispäällikkö, Ikäihmisten palvelut, THL Britta.sohlman@thl.fi 1 Esityksen sisältö: Yleistä asiakkaan osallisuudesta

Lisätiedot

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6. KOTOA KOTIIN - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.2015 Projektin taustat ja pilotti Tarkastelun kohteena ne asiakkaat, jotka

Lisätiedot

KAATUMISTAPATURMIEN EHKÄISY IKINÄ opas Sara Haimi-Liikkanen, Kehittämiskoordinaattori

KAATUMISTAPATURMIEN EHKÄISY IKINÄ opas Sara Haimi-Liikkanen, Kehittämiskoordinaattori KAATUMISTAPATURMIEN EHKÄISY IKINÄ opas Sara Haimi-Liikkanen, Kehittämiskoordinaattori Iäkkäiden henkilöiden kaatumistapaturmat Yleisin suomalaisten ikäihmisten tapaturmatyyppi 30 % kotona asuvista yli

Lisätiedot

RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA. Niina Pajari Kuusankoski

RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA. Niina Pajari Kuusankoski RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA Niina Pajari 17.11.16 Kuusankoski RAY, VEIKKAUS JA FINTOTO YHDISTYVÄT UUDEKSI RAHAPELIYHTIÖKSI -> UUSI RAHAPELIYHTIÖ VEIKKAUS VASTAA VAIN RAHAPELITOIMINNASTA, EIKÄ KÄSITTELE AVUSTUKSIA

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot