Jämsän keskustan satama-alueen asemakaavan muutos.
|
|
- Katriina Tyyne Laine
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Jämsän keskustan satama-alueen asemakaavan muutos. Asemakaavan muutos koskee Jämsän kaupungin 1. kaupunginosassa sijaitsevaa osaa korttelista 15 sekä puisto-, katu-, satama- ja vesialueita. Kaavatunnus 204. Päiväys Jämsän kaupunki Yhdyskuntatoimi
2 SELOSTUS 2 (17) 1. Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Jämsän keskustan satama-alueen asemakaavan muutos Kunnan kaavatunnus: 204. Kaavan päiväys: Kunta: Jämsä Kunnanosa: Seppolan taajama Kaavan laatija: Vireilletulo: Hyväksymispäivämäärät: Eino Ruhanen / Rainer Nyholm Jämsän kaupunki Yhdyskuntatoimi / kaavoitus Seppolantie 10, Jämsä puh sähköp. etunimi.sukunimi@jamsa.fi Jämsän kaupungin kaavoituskatsaus 2011, kuulutettu Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
3 SELOSTUS 3 (17) 1.2 Kaava-alueen sijainti Suunnittelualue rajautuu pohjoisosaltaan Seppolantiehen ja idässä osittain Mottilantiehen. Alueen läpi virtaa Jämsänjoki, suunnittelualueeseen kuuluu myös Jämsänjoen länsipuolella sijaitsevia puistoalueita. Kuva 1. Suunnittelualueen sijaintikartta, likimääräinen sijainti osoitettu punaisella rajauksella. 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus Jämsän keskustan satama-alueen asemakaavan muutos. Kaavahankkeessa tutkitaan mahdollisuutta toteuttaa palveluiltaan laadukas ja viihtyisä satamakokonaisuus Seppolan taajaman keskustaan.
4 SELOSTUS 4 (17) 1.4 Selostuksen sisällysluettelo 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT TUNNISTETIEDOT KAAVA-ALUEEN SIJAINTI KAAVAN NIMI JA TARKOITUS SELOSTUKSEN SISÄLLYSLUETTELO LUETTELO SELOSTUKSEN LIITEASIAKIRJOISTA LUETTELO MUISTA KAAVAA KOSKEVISTA ASIAKIRJOISTA, TAUSTASELVITYKSISTÄ JA LÄHDEMATERIAALISTA TIIVISTELMÄ KAAVAPROSESSIN VAIHEET ASEMAKAAVA ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN LÄHTÖKOHDAT SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA ALUEEN YLEISKUVAUS LUONNONYMPÄRISTÖ RAKENNETTU YMPÄRISTÖ MAANOMISTUS SUUNNITTELUTILANNE KAAVA-ALUETTA KOSKEVAT SUUNNITELMAT, PÄÄTÖKSET JA SELVITYKSET ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN TARVE SUUNNITTELUN KÄYNNISTÄMINEN JA SITÄ KOSKEVAT PÄÄTÖKSET OSALLISTUMINEN JA YHTEISTYÖ OSALLISET VIREILLETULO OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUSMENETTELYT VIRANOMAISYHTEISTYÖ ASEMAKAAVAN TAVOITTEET ASEMAKAAVARATKAISUN VAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET ALUSTAVIEN VAIHTOEHTOJEN KUVAUS JA KARSINTA VALITTUJEN VAIHTOEHTOJEN VAIKUTUSTEN SELVITTÄMINEN, ARVIOINTI JA VERTAILU YLEISKAAVALLINEN TARKASTELU SUUNNITTELUVAIHEIDEN KÄSITTELYT JA PÄÄTÖKSET MIELIPITEET JA LAUSUNNOT SEKÄ NIIDEN HUOMIOON OTTAMINEN ASEMAKAAVAN KUVAUS KAAVAN RAKENNE MITOITUS YMPÄRISTÖN LAATUA KOSKEVIEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN ALUEVARAUKSET KORTTELIALUEET MUUT ALUEET KAAVAN VAIKUTUKSET VAIKUTUKSET RAKENNETTUUN YMPÄRISTÖÖN VAIKUTUKSET LUONTOON JA LUONNONYMPÄRISTÖÖN YMPÄRISTÖN HÄIRIÖTEKIJÄT KAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET NIMISTÖ... 17
5 SELOSTUS 5 (17) 6. ASEMAKAAVAN TOTEUTUS TOTEUTTAMINEN JA AJOITUS TOTEUTUKSEN SEURANTA LIITTEET Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Liite 1. Asemakaavan seurantalomake. Liite 2. Ote maakuntakaavasta. Liite 2.1 Ote 4. vaihemaakuntakaavasta Liite 3. Ote yleiskaavasta. Liite 4. Ote ajantasa-asemakaavasta. Liite 5. Havainnekuva. Liite 6. Ote Jämsän keskustan kehittämissuunnitelmasta. Liite 7. Havainnekuva, jossa esitetty arvio pysäköinti- ja vierasvenepaikkojen määrästä. Liite 8. Melualueet LAeq Liite 9. Melualueet LAeq Liite 10. Melualueet LAeq Liite 11. Melualueet LAeq Liite 12. Melualueet LAeq metrin melua vaimentavalla seinämällä. 1.6 Luettelo muista kaavaa koskevista asiakirjoista, taustaselvityksistä ja lähdemateriaalista Jämsänjoen syvyyskartoitus Tiivistelmä 2.1 Kaavaprosessin vaiheet Vireilletulosta on ilmoitettu vuoden 2011 kaavoituskatsauksessa, josta kuulutettu Tekninen lautakunta käsitteli asemakaavan muutosluonnosta lokakuun 2011 kokouksessa. Luonnos on ollut nähtävillä Luonnosvaiheen jälkeen on suunnittelualueen laajuus kasvanut merkittävästi johtuen hankkeen aikana esiin tulleiden uusien tarpeiden takia. Edellä mainitun johdosta joudutaan laittamaan kaava uudestaan luonnoksena nähtäville. 2.2 Asemakaava Asemakaavassa on esitetty käyttötarkoituksiksi Liikerakennusten korttelialuetta (KL-1), Satama-aluetta (LS-1), Yleistä pysäköintialuetta (LP), Venevalkama-aluetta (LV),
6 SELOSTUS 6 (17) Vesialuetta (W) sekä Puistoa (VP). Suunnittelualueella sijaitsee myös ohjeellisia rakennusaloja, joihin saadaan sijoittaa pallokenttä, leikkikenttä, esiintymislava sekä katsomorakenteita. Vesialueella sijaitsee yksi rakennusala, johon saa sijoittaa venelaitureita. Lisäksi alueella on katualuetta. 2.3 Asemakaavan toteuttaminen Alueen kulkuyhteydet ovat jo olemassa, mutta katuja sekä pysäköintialueita joudutaan varmaan kunnostamaan ja nykyaikaistamaan, jos alueelle suunnitellut toiminnot toteutuvat kokonaisuudessaan ja sitä myötä liikennemäärät kasvavat. Liikerakennusten tontille haetaan yksityistä yrittäjää, joka toteuttaisi ravintolatoiminnot. Kaavassa esitetylle wlalueelle paikalliset laivurit ovat aikeissa toteuttaa laitureita. Muu alueen rakentaminen toteutetaan tarpeen mukaan ja määrärahojen puitteissa (leikki- ja pallokenttä, esiintymislava ja katsomot). 3. Lähtökohdat 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue sijaitsee Seppolan taajaman keskustassa Seppolan sillan kupeessa. Suunnittelualueella on ainoastaan yksi rakennus, pienehkö huoltorakennus. Alueella on hoidettuja puistoalueita sekä pallo- ja leikkikenttä. Joen itärannalla kulkee kevyen liikenteen väylä, joka toimii talviaikaan hiihtoladun pohjana. Korkeuseroa on Mottilantieltä joenrantaan n. 10 metriä reilun sadan metrin matkalla, joten rinne on kohtalaisen jyrkkä. Joen länsipuoleinen alue on puistoa Luonnonympäristö Alueella hoidettuja puistoalueita, jossa kasvaa pensaita ja sekapuustoa. Suunnittelualueen läpi kulkee Jämsänjoki, jota kautta pääsee veneellä Päijänteelle. Syksyllä 2010 Keski-Suomen ELY-keskus suoritti Jämsänjoen syvyyskartoituksen, tulosten mukaan suunnittelualueen kohdalla joen syvyys sen keskikohdalla vaihtelee neljän ja yhdentoista metrin välillä. Alueella ei tiedossa olevia suojelukohteita Rakennettu ympäristö Kaava-alueella yksi pienehkö talousrakennus, joka liittyy nykyiseen satamatoimintaan. Joen itärannalla laiturirakenteita, joita käyttävät kesäaikaan Päijänne-risteilyjä tarjoavat yritykset. Jämsänjoen länsirannalla sijaitsee muutama pienehköille huviveneille tarkoitettuja laitureita.
7 SELOSTUS 7 (17) Suunnittelualueella ei ole asumiseen tarkoitettuja rakennuksia. Alueen yläpuolella Mottilantien varressa on 5 asuinkerrostaloa, joissa asuu noin 90 henkilöä. Yläpuolisissa rakennuksissa toimii myös useita eri alan liikkeitä Suunnittelualueen puistot ovat osa isompaa puistokokonaisuutta, joka myötäilee Jämsänjoen rantaa. Jämsänjoen itäpuolisella rannalla kulkee kevyen liikenteen väylä, joka on suosittu kävelyreitti. Väylä toimii talvisaikaan hiihtoladun pohjana. Alueella on sorapintainen pallokenttä sekä leikkipuisto, jossa lapsille tarkoitettuja leikkivälineitä. Alue sijaitsee taajaman keskellä, joten sekä kaupalliset että julkiset palvelut sijaitsevat suunnittelualueen läheisyydessä Autoliikenne ohjataan Jämsänjoen itäpuoliselle alueelle Satamatien ja Nikkarinkujan kautta, kevyt liikenne pääsee lisäksi alueelle Tippakujan sekä Seppolan sillan vierestä laskeutuvien rappujen kautta. Jämsänjoen länsipuoleiselle alueelle liikennöinti tapahtuu Paattilantien ja Rantapolun kautta. Alueella ei ole tiedossa olevia suojelualueita tai kohteita. Kunnallinen vesi- ja viemäriverkosto kulkee alueen läpi. Kuva 2. Viistoilmakuva suunnittelualueen kohdalta, josta näkyy alueen rakennettua ympäristöä. Kuva: Keski-Suomen liiton kuva-arkisto, kuvaus Lentokuva Vallas Oy 2008.
8 SELOSTUS 8 (17) Maanomistus Suunnittelualue koostuu Jämsän kaupungin sekä yksityisten omistamista kiinteistöistä, yleisistä alueista (kadut, puistot, venevalkama) sekä lunastusyksiköistä. 3.2 Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Maakuntakaava Ympäristöministeriö on vahvistanut Keski-Suomen maakuntakaavan ja se on tullut lainvoimaiseksi (Liite 2). Maakuntavaltuusto hyväksyi 4. vaihemaakuntakaavan (Liite 2.1). Yleiskaava Jämsän taajamayleiskaavan on Jämsän kaupunginvaltuusto hyväksynyt Yleiskaava on voimassa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisena oikeusvaikutuksettomana yleiskaavana. (Liite 3). Asemakaava Suunnittelualueella on voimassa ministeriön hyväksymä asemakaava. (Liite 4). Rakennusjärjestys Jämsän kaupunginvaltuusto on hyväksynyt rakennusjärjestyksen ja se on astunut voimaan Tehdyt selvitykset Jämsän kaupunkikeskustan kehittämissuunnitelma (2005) Jämsänjoen syvyyskartoitus (ELY-keskus 2010) 4. Asemakaavan suunnittelun vaiheet 4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Vuonna 2005 valmistuneessa Jämsän kaupunkikeskustan kehittämissuunnitelmassa todettiin yhdeksi tärkeimmistä kehittämiskohteiksi nykyaikaisen ja laadukkaita palveluja tarjoavan satama-alueen rakentamisen keskustaan. Satama-alueen toteuttamisen edellytyksenä on asemakaavan muuttaminen.
9 SELOSTUS 9 (17) 4.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Aloitteen kaavamuutoksen laatimisesta on tehnyt Jämsän kaupunki. Hankkeen vireilletulosta on ilmoitettu kaavoituskatsauksessa vuodelle Tekninen lautakunta hyväksyi kaavoituskatsauksen ja siitä kuulutettiin Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan kaavoitusmenettely tulee järjestää ja suunnittelun lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista vaihtoehdoista kaavaa valmisteltaessa tiedottaa niin, että alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon ja muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään (osallinen), on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta. Osallisia ovat: Kaikki ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava vaikuttaa Vaikutusalueen asukkaat ja maanomistajat Vaikutusalueen yritykset, työntekijät, elinkeinoharjoittajat ja palveluiden käyttäjät Viranomaiset Keski-Suomen ELY-keskus Keski-Suomen museo Keski-Suomen liitto Keski-Suomen Pelastuslaitos Kaupungin hallintokunnat Tekninen lautakunta Ympäristölautakunta Etujärjestöt ja muut tahot Verkko- ja energiayhtiöt Jämsän Yrittäjät ry Vireilletulo
10 SELOSTUS 10 (17) Jämsän kaupungin tekninen lautakunta hyväksyi kaavoituskatsauksen vuodelle 2011 kokouksessaan , johon hanke sisältyi. Kaavoituskatsauksesta on kuulutettu Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Asemakaavan muutosluonnos on ollut nähtävillä Jämsän kaupungin yhdyskuntatoimessa osoitteessa Seppolantie 10 sekä kaupungin verkkosivuilla osoitteessa Nähtävilläolosta on kuulutettu paikallislehdessä (Jämsän seutu) sekä kaupungin verkkosivuilla ja virallisella ilmoitustaululla. Nähtävilläolosta ilmoitettiin kirjeitse sekä suunnittelualueen maanomistajille että naapurikiinteistöjen omistajille Viranomaisyhteistyö Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelua ei pidetty. 4.4 Asemakaavan tavoitteet Tavoitteena luoda maankäytölliset edellytykset satama-alueen toteuttamiseksi monipuolisilla palveluilla Jämsän keskustaan. Kaavalla varataan alueita laiturirakenteille, ravintolatoiminnalle, leikkikentälle, esiintymislavalle ja siihen liittyville katsomorakenteille. 4.5 Asemakaavaratkaisun vaihtoehdot ja niiden vaikutukset Alustavien vaihtoehtojen kuvaus ja karsinta Luonnoksia työstettiin vain yksi vaihtoehto. Pohjana on pääosin käytetty vuonna 2005 valmistuneen Jämsän kaupunkikeskustan kehittämissuunnitelmassa tuotettuja toteuttamisvaihtoehtoja Valittujen vaihtoehtojen vaikutusten selvittäminen, arviointi ja vertailu Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitettiin arvioitavaksi alueen nykytilan mukainen vaihtoehto ja asemakaavan muutoksen mukainen vaihtoehto. Voimassa oleva asemakaava ei mahdollista satama-alueen kokonaisvaltaisen kehittämisen. Asemakaavan muutos on perusteltua, jotta voidaan kehittää sataman toimintoja ja palveluita ja luoda alueesta vetovoimainen kokonaisuus monipuolisilla palveluilla, jonne kaikenikäisten ihmisten on helppo tulla viettämään aikaa Yleiskaavallinen tarkastelu Suunnittelualueella on voimassa oleva asemakaava. Alueella on voimassa vuonna 1989 hyväksytty oikeusvaikutukseton Jämsän taajamayleiskaava. MRL 54 :n mukaan on alueelle, jolle ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa, asemakaavaa
11 SELOSTUS 11 (17) laadittaessa soveltuvin osin otettava huomioon myös mitä yleiskaavan sisältövaatimuksista säädetään: Asemakaavan muutos täyttää yleiskaavan sisältövaatimukset seuraavin perustein: 1. Yhdyskuntarakenteen toimivuus, taloudellisuus ja ekologinen kestävyys Alue sijaitsee tiiviisti rakennetussa taajamakeskustassa ja hyödyntää olemassa olevia keskustarakenteita. 2. Olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyväksikäyttö Alue liittyy olemassa oleviin katu- ja johtoverkostoihin. 3. Asumisen tarpeet ja palveluiden saatavuus Asemakaavan muutosalueella ei varata alueita pysyvään asumiseen. 4. Mahdollisuudet liikenteen, erityisesti joukkoliikenteen ja kevyenliikenteen, sekä energia-, vesi- ja jätehuollon tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen ympäristön, luonnonvarojen ja talouden kannalta kestävällä tavalla. Alueen läpi, joen rannassa kulkee kevyen liikenteen väylä, joka liittyy keskustan muuhun kevyen liikenne väylien -verkostoon Tippakujan kautta. Kaava-alue sijaitsee keskusta-alueella, jossa kulkee paikallis- ja kaukoliikennebussit. Kunnallinen vesi- ja viemäriverkosto kulkee alueen läpi. 5. Mahdollisuudet turvalliseen, terveelliseen ja eri väestöryhmien kannalta tasapainoiseen ympäristöön. Kaava-alueella ei varata alueita asumiseen tai teolliseen toimintaan. Sen sijaan parannetaan läheisten asukkaiden ja keskustassa asioivien palvelutarjontaa sekä virkistysmahdollisuuksia. 6. Kunnan elinkeinoelämän toimintaedellytykset Alueelle haetaan kahvila- / ravintolayrittäjää, joka työllistäisi joitain henkilöitä. Alueen kehittämisen myötä käyttö lisääntyy ja voidaan olettaa että läheisten liikkeiden asiakasmäärät kasvavat. 7. Ympäristöhaittojen vähentäminen Mahdollisia ympäristöhaittoja kaavan toteutuessa on lähinnä ravintolatoiminnan sekä esiintymisalueella tapahtuvan toiminnan meluhaitat. Meluhaittojen rajoittamiseen ei ole esitetty keinoja kaavan merkinnöissä eikä määräyksissä. Erityisen häiritsevää melua tai tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta tulee tehdä ympäristönsuojelulain 60 :n mukainen meluilmoitus paikalliselle
12 SELOSTUS 12 (17) ympäristöviranomaiselle. Ympäristöviranomainen arvioi tapauskohtaisesti onko melun tasoa rajoitettava. 8. Rakennetun ympäristön, maiseman ja luonnonarvojen vaaliminen Alueella ei ole tiedossa olevia suojelukohteita, jotka pitäisi kaavaan merkitä. 9. Virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyys Virkistykseen varattujen puistoalueiden alat pysyvät lähes ennallaan Suunnitteluvaiheiden käsittelyt ja päätökset Toimielin Päivämäärä Päätös Tekninen lautakunta Päätti asettaa OASn ja kaavaluonnoksen nähtäville sekä KL-1 alueen rakentamiseksi suoritetaan koemarkkinointi Mielipiteet ja lausunnot sekä niiden huomioon ottaminen Luonnosvaihe Luonnosvaiheessa pyydettiin lausunnot Keski-Suomen ELY-keskukselta, Keski- Suomen museolta, Keski-Suomen liitolta, Keski-Suomen pelastuslaitokselta, Jämsän kaupungin ympäristölautakunnalta, Teliasonera Finland Oyj:ltä, Vattenfall Verkko Oy:ltä, Jämsän Aluelämpö Oy:ltä ja Jämsän yrittäjät ry:ltä. Lausunnon antoivat ympäristölautakunta, Keski-Suomen museo, Vattenfall Verkko oy sekä Keski-Suomen ELY-keskus. Lisäksi saapui yksi kirjallinen mielipide. 5. Asemakaavan kuvaus 5.1 Kaavan rakenne Kaavaa on laadittu aika pitkälti Jämsän kaupunkikeskustan kehittämissuunnitelman mukaisesti. Kaavamuutos koostuu satama-alueesta, johon sallitaan venelaitureiden rakentamisen sekä tarvittavaa huoltoajoa. Satama-alueen yläpuolella on liikerakennusten korttelialue, johon saa rakentaa ravintolatiloja sekä satamatoimintaa ja matkailua palvelevia tiloja sekä terassin. Muutosalueella on lisäksi kaksi puistoaluetta sekä yleinen pysäköintialue. Puistoalueilla on varaukset pallo- ja leikkikentille sekä esiintymis- ja katsomorakenteille. Jämsänjoen länsirannalle varataan mahdollisuus rakentaa laitureita. Alue täydentää nykyistä keskustarakennetta uusilla palvelumuodoilla.
13 SELOSTUS 13 (17) Mitoitus Asemakaavan muutosalueen pinta-ala on noin 5,45 hehtaaria. Pinta-ala muodostuu liikerakennusten korttelialueesta (0,24 ha), puistoista (2,18 ha), satama-alueesta (0,95 ha), pysäköintialueesta (0,34 ha), venevalkama-alueesta (0,12 ha), vesialueesta (1,48 ha) sekä katualueista (0,13 ha). Rakennusoikeutta muodostuu 600 k-m Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen 5.3 Aluevaraukset Korttelialueet KL-1 Liikerakennusten korttelialue Muut alueet VP LS-1 LP LV W Puisto. Satama-alue. Yleinen pysäköintialue. Venevalkama. Vesialue. 5.4 Kaavan vaikutukset Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Kaavan toteutuessa täysimittaisesti alue tulee muokkaamaan Jämsän keskustan kaupunkikuvaa merkittävästi, varsinkin Seppolan sillalta lännen suunnasta tultaessa alue avautuu jalankulkijoille ja autoilijoille. Uuden ravintolan / kahvilan rakentaminen täydentäisi keskustan palvelutarjontaa ja sillä olisi myös työllistävä vaikutus. Alue tarjoaisi uusia virkistysmahdollisuuksia kuntalaisille sekä matkailijoille, alueella sijaitsevien leikki- / pallokentän sekä esiintymisalueen myötä. Vierasvenesataman toteutuessa se toivon mukaan houkuttelisi Päijänteellä sekä Jämsänjoella veneileviä hyödyntämään satama-alueen ja muun keskustan palvelutarjontaa. Liikenne alueelle tulee lisääntymään, mikä on kaavassa huomioitu varaamalla riittävästi pysäköintialuetta. Seppolan taajaman keskusta-alueella on varsinkin iltaaikaan kauppojen sulkeuduttua runsaasti pysäköintitilaa kävelymatkan päässä
14 SELOSTUS 14 (17) satama-alueelta. Varsinaiselle satama-alueelle johtavaa Satamatietä joudutaan luultavasti saneeraamaan kasvavien liikennemäärien takia. Myös sosiaaliset vaikutukset ovat myönteiset, alue tarjoa ihmisille uuden kokoontumispaikan sekä virkistysmahdollisuuksia Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Kaavan toteuttaminen tulee muokkaamaan alueen maisemakuvaa ja luontoa merkittävästi uusien rakennusten sekä pysäköintialueen myötä. Myös joella liikuttaessa maisema tulee muuttumaan uusien laiturirakenteiden ja ravintola- / kahvilarakennuksen myötä. Alueella ei kumminkaan ole sellaisia erikoisia ominaispiirteitä, joita pitäisi pyrkiä säilyttämään. Alue ei ole nykyisessä kunnossa kovin viihtyisä, joten kaikki parannukset voidaan katsoa positiivisiksi. 5.5 Ympäristön häiriötekijät Ympäristön häiriötekijöitä on suunnittelualueen viereisten katujen liikenteen aiheuttama melu (Mottilantie ja Keskuskatu) sekä myös kaavan sallivan toiminnan mahdollisesti aiheuttamat meluhaitat (mahd. konsertit, teatteriesitykset, ravintolaterassilla tapahtuva toiminta). Keskuskadun sekä Mottilantien liikenteen aiheuttamat melutasot suunnittelualueen kohdalla on selvitetty ympäristömelumallinnuksen avulla. Melulaskennat on suoritettu SoundPlan 7.1-laskentaohjelmalla. Lähtöaineistona on maastomallin osalta käytetty kaupungin kaavan pohjakartan korkeustietietoja. Liikennemäärät on arvioitu olevan Keskuskadun osalta n ajoneuvoa / vrk ja Mottilantien osalta n ajoneuvoa / vrk. Raskaan liikenteen osuus on arvioitu olevan 1 %:n luokkaa. Tavoitevuoden skenaariossa vuodelle 2040 on arvioitu että liikennemäärät tulevat kasvamaan 25 %:lla, eli päiväliikenteen määräksi tulisi ajon./vrk ja yöliikenteen määräksi ajon./vrk. Lisäksi kokeiltiin ajaa yksi meluskenaario päiväajan melulle tämänhetkisillä liikennemäärillä missä on katsomolle varatulle rakennusalalle sijoitettu kolme metriä korkea seinämä rakennusalan takareunalle. Melumallinnuksen tulokset on esitetty liitteissä Melumallinnuksen tulokset antavat ymmärtää että liikenteen aiheuttamasta melusta on harmia vain satamapuistossa, johon on esitetty esiintymislavan ja siihen liittyvän katsomon rakennusalat. Liitteessä 12 on esitetty miten katsomon taakse sijoitettu 3 metriä korkea melua vaimentava seinä tehokkaasti poistaa liikenteen aiheuttamia meluhäiriöitä, joten tämänsuuntainen ratkaisu olisi varmaan tarpeen tehdä jos esiintymislava- ja katsomorakenteet aikanaan toteutetaan. Lisäksi voidaan melua vaimentaa istutuksilla puistoalueen reunoille.
15 SELOSTUS 15 (17) 5.6 Kaavamerkinnät ja määräykset Kaavamerkinnät ja määräykset on tehty ympäristöministeriön ohjeiden mukaan.
16 SELOSTUS 16 (17) Kuva 3. Kaavamuutoksen merkinnät ja määräykset.
17 SELOSTUS 17 (17) 5.7 Nimistö Yksi nimetty katu, Satamatie sekä puistojen nimet, Satamapuisto, Ukkoherranpuisto ja Palmunpuisto. Nimet ovat jo käytössä voimassa olevassa kaavassa, tarkempaa tietoa niiden alkuperästä ei ole. 6. Asemakaavan toteutus 6.1 Toteuttaminen ja ajoitus Suunnittelualueen itäpuoleiseen rannan toimintojen toteuttaminen riippuu paljolti siitä löytyykö kahvila- / ravintolatoiminnalle toteuttajaa. Tämän varmistuttua voidaan alueen muitakin toimintoja toteuttaa. Jämsänjoen länsirannalla sijaitsevalle rakennusalalle, johon sallitaan venelaitureita voidaan toteutus aloittaa kun kaavamuutos on saanut lainvoiman ja muut tarvittavat luvat on myönnetty arviolta aikaisintaan syksyllä Toteutuksen seuranta Alueen toteutumista asemakaavan mukaisesti valvoo kaupungin rakennusvalvonta rakennuslupia käsitellessään. Jämsässä Kaavoittaja: Eino Ruhanen maankäyttöpäällikkö 7. Liitteet
18 LIITE 1 (4) Liite 2. Ote Keski-Suomen maakuntakaavasta. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu punaisella rajauksella.
19 LIITE 2 (4) Liite 2.1. Ote maakuntavaltuuston hyväksymästä 4. vaihemaakuntakaavasta. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu punaisella rajauksella.
20 LIITE 3 (4) Liite 3. Ote Jämsän keskustaajaman osayleiskaavasta. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu punaisella rajauksella
21 LIITE 4 (4) Liite 4. Ote ajantasa-asemakaavasta.
22 LIITE 1 (1) Liite 3. Vuonna 2005 valmistuneen Jämsän keskustan kehittämissuunnitelman yhteydessä tehty havainnekuva satama-alueesta
23 LIITE 1 (1) Liite 4. Ote Vuonna 2005 valmistuneesta Jämsän keskustan kehittämissuunnitelmasta
24 Laskennassa huomoidut rakennukset Liite 8. Melualueet LAeq Äänitaso (laskentakorkeus mp +2m) < 45 db db db db db db > 70 db 1:1 500 sisältää Maanmittauslaitoksen ortoilmakuvia 08/2013
25 Laskennassa huomoidut rakennukset Liite 9. Melualueet LAeq Äänitaso (laskentakorkeus mp +2m) < 45 db db db db db db > 70 db 1:1 500 sisältää Maanmittauslaitoksen ortoilmakuvia 08/2013
26 Laskennassa huomoidut rakennukset Liite 10. Melualueet LAeq Äänitaso (laskentakorkeus mp +2m) < 45 db db db db db db > 70 db 1:1 500 sisältää Maanmittauslaitoksen ortoilmakuvia 08/2013
27 Laskennassa huomoidut rakennukset Liite 11. Melualueet LAeq Äänitaso (laskentakorkeus mp +2m) < 45 db db db db db db > 70 db 1:1 500 sisältää Maanmittauslaitoksen ortoilmakuvia 08/2013
28 Liite 12. Laskennassa huomoidut rakennukset Melualueet LAeq metrin seinämällä Äänitaso (laskentakorkeus mp +2m) < 45 db db db db db 3 metriä korkea seinämä db > 70 db 1:1 500 sisältää Maanmittauslaitoksen ortoilmakuvia 08/2013
Jämsän keskustan satama-alueen asemakaavan muutos.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Jämsän keskustan satama-alueen asemakaavan muutos. Asemakaavan muutos koskee Jämsän kaupungin 1. kaupunginosassa sijaitsevaa osaa korttelista 15 sekä siihen liittyvistä puisto-, katu-,
KAAVASELOSTUS / / /
KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN
KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08
KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN
ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Lehtolantien asemakaavan muutos.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Lehtolantien asemakaavan muutos. Asemakaava koskee Jämsän kaupungin 3. kaupunginosassa korttelin 118 tonttia 11 sekä osaa siihen liittyvästä puistoalueesta. Kaavatunnus 214. Päiväys
ASEMAKAAVAN SELOSTUS kaupunginosan osan korttelin 324 asemakaavan muutos. Jämsä. Kaavatunnus Jämsän kaupunki Yhdyskuntatoimi
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 203. kaupunginosan osan korttelin 324 asemakaavan muutos Jämsä Kaavatunnus 173. 22.9.2011 Jämsän kaupunki Yhdyskuntatoimi SELOSTUS 2 (15) 1. Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot
ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Manulan alueen asemakaavan muutos. Asemakaava koskee Jämsän kaupungin 11. kaupunginosassa korttelia Kaavatunnus 235.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Manulan alueen asemakaavan muutos. Asemakaava koskee Jämsän kaupungin 11. kaupunginosassa korttelia 1101. Kaavatunnus 235. Päiväys Jämsän kaupunki Yhdyskuntatoimi SELOSTUS 2 (15) 1.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Pispalan asemakaavan muutos.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Pispalan asemakaavan muutos. Asemakaava koskee Jämsän kaupungin 5. kaupunginosassa osaa korttelista 508 ja siihen liittyvää puistoaluetta. Kaavatunnus 229. Päiväys Jämsän kaupunki
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
KAAVASELOSTUS / / /
Koskenpääntie KAAVASELOSTUS 8.3.2011 / 4.5.2011 / 14.9.2011 / Soutulantie Suunnittelualueen sijainti 199. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGISSA
KAAVASELOSTUS
KAAVASELOSTUS 191. JÄMSÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN PIETILÄN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN ASEMAKAAVAKARTTAA PÄIVÄTTY 7.1.2011. Kannen kuva: Keski-Suomen liiton kuva-arkisto,
KAAVASELOSTUS / /
KAAVASELOSTUS 7.12.2010 / 16.2.2011 / Paunun urheilukenttä Suunnittelualueen sijainti Jämsänjoki Pääskyläntie Jäähalli 185. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja
2: : :2 7:13 7: :10 2:10 6: : :2 881:2: : :18
KAAVASELOSTUS 30.4.2009 56 6040 JÄMSÄ K.talo Paloas Kelhä Paunu 6040 Urh. Jäähalli K L.as. Seppola Kirkko-oja Lopotti 56 As 3-107-17 1:245 1:246 3:67 1-19-1 1-9-6 1-19-4 1-22-6 3:27 3:28 1-19-5 1-19-6
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.
KAAVASELOSTUS / / / /
KAAVASELOSTUS 9.9.2010 / 26.1.2011 / 5.4.2011 / 19.4.2011 / Suunnittelualueen sijainti Koskenväylä Tuomaalantie Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 193. JÄMSÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN
KAAVASELOSTUS / / /
KAAVASELOSTUS 7.6.2010 / 1.7.2010 / 27.9.2010 / 29.12.2010 Citymarket Keskuskatu Suunnittelualaueen sijainti Piispasentie 1:5 000 187. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN
KAAVASELOSTUS / / /
KAAVASELOSTUS 21.3.2011 / 12.10.2011 / 22.11.2011 / Suunnittelualue Koskentie Sävelkuja 174. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGISSA SIJEITSEVAN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 40. KAUPUNGINOSAN KATU- JA LÄHIVIRKISTYSALUEITA Kunnan kaavatunnus: 243
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 3. KAUPUNGINOSAN OSAA KORTTELIA 106 Kunnan kaavatunnus: 247 Kaavan nimi: Lääkärinkujan
KAAVASELOSTUS / / /
KAAVASELOSTUS 9.9.2010 / 24.11.2010 / 16.3.2011 / Suunnittelualueen sijainti 194. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGISSA SIJEITSEVAN KILPAKORVEN
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta
ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Hallovantien asemakaavan muutos. Asemakaavan muutos koskee 30 kaupunginosan kortteleita 11. Kaavatunnus 257. Päiväys
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Hallovantien asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee 30 kaupunginosan kortteleita 11. Kaavatunnus 257. Päiväys Jämsän kaupunki Yhdyskuntatoimi SELOSTUS 2 (17) 1. Perus- ja tunnistetiedot
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-
ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Pispalan asemakaavan muutos.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Pispalan asemakaavan muutos. Asemakaava koskee Jämsän kaupungin 5. kaupunginosassa osaa korttelista 508 ja siihen liittyvää puistoaluetta. Kaavatunnus 229. Päiväys Jämsän kaupunki
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 1. KAUPUNGINOSAN OSAA KORTTELIA 24 (ent. Seppolan koulun tontti) Kunnan
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (6) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 3. KAUPUNGINOSAN OSAA KORTTELIA 106 Kunnan kaavatunnus: 247 Kaavan nimi:
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 17. kaupunginosa, Nivavaara virkistysalue SusihukantieMatkavaaranpolku. Kuva: Blom Kartta Oy
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 17. kaupunginosa, Nivavaara virkistysalue SusihukantieMatkavaaranpolku Kuva: Blom Kartta Oy KAAVASELOSTUS 11.4.2018, luonnos KAAVOITUS 2018 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin Jämsänkosken taajamassa sijaitsevaa kaupunginosaa 205 (Virtasalmi) Koskenväylä Suunnittelualaueen
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN OSIA KORTTELEISTA 1106 JA 1108 SEKÄ NÄIHIN LIITTYVISTÄ
ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Valionkadun asemakaavan muutos.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Valionkadun asemakaavan muutos. Asemakaava koskee Jämsän kaupungin 10. kaupunginosassa osaa korttelista 13 sekä siihen liittyvää puistoaluetta. Kaavatunnus 213. Päiväys Jämsän kaupunki
Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...
ASEMAKAAVAN SELOSTUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 66. KAUPUNGINOSAN KORTTELEIDEN 133 JA 141 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, Vaajakoskentie 101 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut/kaavoitus
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)
L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: KOULUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 202 kaupunginosan kortteleita
MYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (6) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 1. KAUPUNGINOSAN OSAA KORTTELIA 14 Kunnan kaavatunnus: 250 Kaavan nimi:
OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 732
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 732 Kaavaselostus 18.10.2011 UUSI KAAVA POISTUVA KAAVA Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 03 4120507 / 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi
PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN
ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101
ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 Asemakaavan muutos koskee 3. kaupunginosan korttelin 52 tonttia 23 Kaavan päiväys: 26.5.2008 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI YHDYKUNTATOIMI / KAUPUNKISUUNNITTELUOSASTO
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA KOKKOLAN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 340. kaupunginosan kortteleita
Rovaniemen kaupunki Vaiheasemakaava 8. kaupunginosa Länsikangas, korttelit
Rovaniemen kaupunki Vaiheasemakaava 8. kaupunginosa Länsikangas, korttelit 8215-8235 Kaavaselostus 8.5.2018 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Vaiheasemakaava Rovaniemen kaupunki 8. kaupunginosa
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Jyväskylän kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 54 tontin 12 sekä katualueen asemakaavan muutos, Rauhankatu 2-4, ns. virkamiestalo.
KAAVASELOSTUS / / / / /
Koskenpääntie KAAVASELOSTUS 16.2.2011 / 1.4.2011 / 9.5.2011 / 6.6.2011 / 15.6.2011 / Suunnittelualueen sijainti Koskenväylä 202. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015
Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) Kunnan kaavatunnus: 217 Kaavan nimi: Särkijärvi III asemakaava MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Kaava-alueen sijainti Kaava-alue sijaitsee Jämsän
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: HEILAN JA KOTITIIRIN RANTAOSAYLEISKAAVA Yleiskaava koskee kiinteistöjen 182-427-1-169,
KAAVASELOSTUS / / / /
KAAVASELOSTUS 30.5.2011 / 27.9.2011 / 7.11.2011 / 7.3.2012 / 202. JÄMSÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGISSA SIJAITSEVAN 202. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1003 JA SIIHEN LIITTYVÄN PUISTOALUEEN
11. KAUPUNGINOSAN PUISTOALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TAIDEPOLKU KAAVATUNNUS 11:094 KAAVAN PÄIVÄYS ASEMAKAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI
A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 11. KAUPUNGINOSAN PUISTOALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TAIDEPOLKU KAAVATUNNUS 11:094 KAAVAN PÄIVÄYS 13.3.2014 11:094 / TAIDEPOLKU/ ASEMAKAAVAN SELOSTUS 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hämeenlinnan kaupunki 4.6.2015 1 Sisällysluettelo 1. TEHTÄVÄ... 2 2. SUUNNITTELUALUE... 2 3. ALOITE... 2 4. NYKYINEN SUUNNITTELUTILANNE...
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3
S i s ä l l y s l u e t t e l o
S i s ä l l y s l u e t t e l o 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus 2 1.4 Liitteet 2 2 LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Selvitys suunnittelualueen
KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091
A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SEPÄNKATU 14 KAAVATUNNUS 11:091 KAAVAN PÄIVÄYS 3.6.2010 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS
KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU
UTAJÄRVI KORTTELI 45 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen, kunnanhallitus Hyväksyminenkunnanvaltuusto
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5185 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 47 sekä katualuetta ja
ASEMAKAAVAN SELOSTUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 10. JA 25. KAUPUNGINOSIEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS SEKÄ 10. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 44 TONTTIEN 6 JA 7 SEKÄ VIRKISTYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (KELJO, CITYMARKET)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITEMA () MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSAIN :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITEMA Kaavan nimi: KOUUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee kaupunginosan kortteleita,,,, ja sekä yleisiä alueita
KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU
UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 24.2.2015 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan
LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091
A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SEPÄNKATU 14 KAAVATUNNUS 11:091 KAAVAN PÄIVÄYS 3.6.2010 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11
Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu koskien Jämsän kaupungissa sijaitsevaa Lopotin asemakaavan muutosta
MUISTIO 1 (2) 20.2.2015 Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu koskien Jämsän kaupungissa sijaitsevaa Lopotin asemakaavan muutosta Aika: 11.2.2015 klo. 14 14.30 Paikka: Keski-Suomen ELY-keskus, Jyväskylä,
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu)
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5. kaupunginosan korttelista 540 Kunnan kaavatunnus: 236 Päiväys Jämsän
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 715
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 715 Kaavaselostus 14.10.2009 Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 03 4120507 / 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi:
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 98 TONTILLA 1, EVAKKOTIE - PIISIVALKEANTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelu- ja vaikutusalue Suunnittelualue käsittää
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (6) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 1. KAUPUNGINOSAN OSAA KORTTELIA 24 (ent. Seppolan koulun tontti) Kunnan
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
MÄKILÄNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 1103
Kaavanro MÄKILÄNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 1103 ASEMAKAAVASELOSTUS 15.3.2017 päivättyyn kaavamuutokseen PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus 2 S i v u PAIMION KAUPUNKI MÄKILÄNTIEN
HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ
Kaavaselostus KAUPUNKISUUNNITTELU Ak01907 HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20.3.2019 päivättyä asemakaavakarttaa.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS
1/12 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 3. KESKUSTA KORTTELI 3063, PUISTOT JA KADUT ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos Kemijärven kaupunki
KAAVASELOSTUS
KAAVASELOSTUS 30.3.2011 Suunnittelualueen sijainti Moiskalantie Särkijärvi 203. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN SÄRKIJÄRVI II ASEMAKAAVAN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (7) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 5. KAUPUNGINOSAN OSAA KORTTELISTA 536 Kunnan kaavatunnus: 253 Kaavan
ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄNKOSKEN KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN ASEMAKAAVAKARTTAA PÄIVÄTTY
KAAVASELOSTUS 8.4.2009 / 13.11.2009 / 2.2.2010 Suunnittelualueen sijainti Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 JÄMSÄN KAUPUNKI Jämsänkoski ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄNKOSKEN KESKUSTAN ASEMAKAAVAN
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS
KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 6. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 82 TONTIN 15 ASEMAKAAVAN MUUTOS, Pitkäkatu 25 2 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut/kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
KAAVASELOSTUS / / / / /
KAAVASELOSTUS 21.3.2011 / 12.10.2011 / 22.11.2011 / 12.1.2012 / 22.11.2012 / Suunnittelualue Koskentie Sävelkuja 174. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN
MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8
MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: korttelin 35 tontteja 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MAANKÄYTTÖOSASTO 2 ULVILA Mukulamäen asemakaavan muutos 1. PERUS- JA
ASEMAKAAVAN SELOSTUS PORTTOWER
ASEMAKAAVAN SELOSTUS PORTTOWER 2 ASEMAKAAVAN SELOSTUS 38. KAUPUNGINOSA, KORTTELI 1 SEKÄ YLEISEN TIEN ALUE JA KATUALUE. PORTTOWER 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 38. kaupunginosan korttelin
1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 18 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKATU 2 KAAVATUNNUS 01:151 KAAVAN PÄIVÄYS 22.1.2013 KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI
A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 18 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKATU 2 KAAVATUNNUS 01:151 KAAVAN PÄIVÄYS 22.1.2013 KAAVOITUS 01:151 / ASEMAKATU 2 / ASEMAKAAVASELOSTUS
kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23
Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (6) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 2. KAUPUNGINOSAN OSAA KORTTELIA 83 Kunnan kaavatunnus: 252 Kaavan nimi:
MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti
2 MÄNTSÄLÄ URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA 604. KAAVATUNNUS 176 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä maaliskuuta 2010
Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen