Rantaväylän tunneli asemakaava 8305 lausunnot ja vastineet
|
|
- Riitta Hämäläinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rantaväylän tunneli asemakaava 8305 lausunnot ja vastineet Lausunnon antaja Lausunto Kaupungin vastine Vaikutukset kaavaan Pirkanmaan Maakuntamuseo Haarlan tehtaan viereen osoitettu uudisrakennuksen paikka ei ole puollettava ratkaisu kulttuurihistoriallisesti arvokkaan tehdasrakennuksen kaupunkikuvallisen aseman kannalta. Maakuntamuseo toteaa, että tehdasrakennuksen kaupunkikuvallisesti erittäin merkittävän läntisen julkisivun tulee säilyä lähiympäristöään hallitsevana elementtinä ja esittää, että suojeltujen rakennusten arvot kirjataan kaavaselostukseen niin, että kaavamääräysten sisältö on mahdollisimman selkeä. Kaavamääräyksissä on suotavaa viitata selostuksessa olevaan tiivistelmään alueen kulttuuriympäristön vaalittavista ominaispiirteistä. Haarlan tehdasrakennuksen läntisen julkisvivun edestä on länsipuolen rakennusalaa rajattu pois niin, että kyseisen julkisivun asema kaupunkikuvassa voisi pääosin säilyä näkyvänä. Vuoden 1946 ilmakuvasta lähtien ainakin virastokartan mukaan vuoteen 1983 on tuon julkisivun edessä ollut varastorakennus. Julkisivun eteläosa on ollut näkyvissä. Vaikka rakennus hallitsee paikassaan nykyistä kaupunkikuvaa, on se ollut osa teollisuusaluetta ja voimakkaasti väylien ja täyttöjen muuttamaa kaupunkiympäristöä. Kaavaratkaisun myötä Haarlan tehtaan pohjoinen julkisivu tulee osaksi julkista katu- ja liikennealueilta nähtävää kaupunkikuvaa. Kaavamääräyksiä on täydennetty maakuntamuseon esittämällä tavalla. Pirkanmaan liitto Pirkanmaan liitto ei anna lausuntoa
2 Tampereen Ympäristön suojelu Ympäristönsuojeluyksikkö katsoo, että asumiseen kohdistuvien ympäristöhäiriöiden välttämiseksi on huolehdittava, että kaava-alueen länsiosaan sijoittuva T- 14 -merkinnällä osoitettu tontti soveltuu myös valmisteilla olevan Santalahden asemakaavan Tikkutehtaankatuun rajoittuvan alueen käyttötarkoitukseen. Lausunnossa tarkoitetaan tikkutehtaan tonttia VIII Kyseinen tontti on jätetty kaavasta pois, koska liikenneratkaisut eivät nykyisessä supistetussa muodossa edellytä kyseisen tontin alueelle menemistä. Tontin maankäyttö ja suunnittelu ratkaistaan osana vireillä olevaa Santalahden asemakaavatyötä nro Tontti VIII on poistettu tämän asemakaavan kaavaalueesta Tunnelin ympäristövaikutusten selvittäminen edellyttää pitkäkestoisia ilmanlaatumittauksia. Tämän vuoksi on asemakaavassa syytä tehdä aluevaraus mittauspaikalle tunnelin suuaukon läheisyyteen mahdollisimman hyvin olosuhteita havainnoivalle paikalle. Vesistöön rakentaminen edellyttää vesilain mukaista lupakäsittelyä, jossa rakentamisesta aiheutuvat haitat arvioidaan tarkemmin. Havaintoaseman sijoittamiselle on ilmeisen hyvä paikka tunnelin suuaukon läheisyydessä nykyisin voimassa olevassa betonitunnelin päälle osoitetussa korttelissa VIII-806. Kortteliin tullaan laittamaan mahdollisimman pian vireille asemakaavan muutos, jossa korttelin kaavamerkinnät saadaan sovitettua tiesuunnitelmien mukaisiksi. Tässä yhteydessä on mahdollista osoittaa paikka havaintoasemalle. Vesilain mukainen lupaprosessi on valmisteilla. Pirkanmaan ELYkeskus Liikenteen järjestäminen asemakaavaalueella ELY-keskus katsoo, että maanalaista tunnelia ja eritasoliittymää koskevan vireillä olevan kaavamuutostyön yhteydessä on syytä tuoda esiin maankäyttö- Lausunnossa tarkoitetaan voimassaolevan asemakaavan mukaista betonikannen päälle rakennettavaa korttelialuetta VIII- 806 Onkiniemenkadun länsipuolella. Kortteliin tullaan laittamaan mahdollisimman pian vireille erillinen asemakaavan muutos, jossa korttelin kaavamerkinnät saadaan sovitettua tiesuunnitelmien mukaisiksi.
3 suunnitelmat ja niiden toteuttamismahdollisuud et koko liikennehankkeen alueelta, myös voimassa olevan asemakaavan (2001) aluetta koskien. Myös KTTY-4 -korttelialueen (nro 806) ja tunnelirakenteiden tekniset toteuttamismahdollisuudet tulee selvittää osana liikennehanketta ja alueen muuta maankäyttöä. Virkistysalueet ja - yhteydet Myös virkistysalueelle merkittyjen kevyen liikenteen reittien ja ohjeellisen ulkoilureitin toteuttaminen edellyttää rannantäyttöä, jonka mitoituksellisena perusteena kaavaselostuksen mukaan on, että rantatäyttö on mahdolista toteuttaa tunnelityömaalta saadulla louheella. Näin ollen pääosa virkistysalueesta, siihen suunniteltu rakentaminen ja kevyen liikenteen yhteyksien ja ulkoilureittien toteuttaminen riippuu siitä, miten virkistysaluetta voidaan lisätä vesi-aluetta täyttämällä. ELY-keskus pitää tärkeänä, että täyttömaalle suunnitellut kevyen liikenteen ja ulkoilun reittiyhteydet voidaan ranta-alueella toteuttaa. Lisäksi kaavamuutosta laadittaessa on tarpeen osoittaa, miten kaava-alueen länsirajalla vesialueeseen rajoittuvat reittiyhteydet ja Sahansaarenkatu toteutetaan Ranta-alueella on olemassa rakennettuja kevyenliikenteen yhteyksiä. Asemakaavassa 8305 on esitetty ne kevyenliikenteen yhteydet, jotka on mahdollista tällä hetkellä osoittaa. Paasikiventien pohjoispuolen ja Näsijärven rannan ulkoilureitit ja kevyenliikenteen yhteydet on tarkoitus suunnitella kokonaisuutena koko rantaalueen osalta. Suunnittelu on vasta käynnistymässä, joten tulevien yhteyksien tarkkaa sijaintia ja jatkumista kaavaalueen ulkopuolella ei vielä ole tiedossa. Kaava-alueen länsipuolelle rantaalueelle tullaan tekemään myös uutta asemakaavaa. Tässä yhteydessä myös tämän asemakaavan kevyenliikenteen linjaukset ja tarkempi ja tarkentunut maankäyttö on mahdollista ottaa uudelleen tarkasteluun. Kevyenliikenteen linjauksia on muutettu, kaavakartassa, koska maantiealueen kokoa on voitu pienentää 1,28 ha ja virkistysalueen kokoa puolestaan suurentaa.
4 ja miten ne kytkeytyvät liikenneväyliin kaavaalueen ulkopuolella. Kaava-asiakirjoissa ei ole selvitystä satamatoimintaa palvelevien alueiden lv-2 ja ra-5 toteuttamisesta virkistysalueella eikä kaavaan sisältyvän satamaalueen kytkeytymisestä muuhun rannankäyttöön ja olevaan venesatamatoimintaan. ELY-keskuksen näkemyksen mukaan kaava-asiakirjoissa on syytä havainnollistaa paitsi eritasoliittymän alueen liikennejärjestelyt myös muu kaavassa suunniteltu maankäyttö. Kaavaehdotukseen ei sisälly tietoja virkistys- ja satama-alueen kehittämisestä eikä kevyen liikenteen yhteyksien ja ulkoilureittien jatkuvuudesta liikenneverkolla. Maisema ja rannankäyttö Ely-keskus katsoo, että eritasoliittymän ja tunnelin suuaukon ja rakenteiden toteuttamisesta aiheutuvia maankäytön muutoksia tulee havainnollistaa ja arvioida vaikutuksia alueen asukkaiden lähimaisemaan, rantanäkymiin, Pispalan kulttuurihistorialliseen ympäristöön ja kaupunkikuvaan. Eritasoliittymän rakentaminen vaikuttaa merkittävästi rannan käyttöön virkistysalueena ja virkistysyhteyksien sekä Tunnelihankkeen seurantaohjelmassa ja siihen liittyvässä nettipohjaisessa karttasovelluksessa seurataan myös hankkeen vaikutusta maisemaan nettikameroiden ja palautejärjestelmän mahdollistamana. Kaavakarttaan on lisätty yleismääräys, jossa korostetaan eritasoliittymien kaupunkikuvallisten ja maisemallisten arvojen huomioimista.
5 kevyen liikenteen reittien toteuttamiseen liikenneja ranta-alueella. ELYkeskus katsoo, että liikennealueiden ja eritasoliittymän yhteyteen tulee suunnitella sujuvat ja turvalliset kevyen liikenteen yhteydet, jotka niveltyvät joustavasti itälänsi -suuntaiseen reittiverkostoon ja ulkoilureitteihin rannalla. Tarvittavat rantayhteydet Pispalan suunnasta Paasi-kiventien toiselle puolelle rantaan tulee toteuttaa laadukkaina ja turvallisina. Kaavassa esitetty alikulkuratkaisu ei ole välttämättä toteutuskelpoinen. Haitallisten vaikutusten estäminen ja lieventäminen Asemakaavaa ja - kaavamuutosta laadittaessa tulee varmistaa, että kaavoitukselle maankäyttö- ja rakennuslaissa asetetut terveellisyyden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset täyttyvät eikä kaavan toteuttamisesta aiheudu kenenkään elinympäristön laadun sellaista merkityksellistä heikkenemistä, joka ei ole perusteltua asemakaavan tarkoitus huomioon ottaen. Melu ELY-keskus katsoo, että meluselvityksiä ja - mallinnuksia vielä tarkentamalla tulee varmistua riittävästä melunsuojauksesta erityisesti lähialueilla Rantaväylän YVA-selvityksen ja Yleissuunnitelman mukaan liikenteen melu Haarlan tehtaan seinäpinnassa on korkeimmillaan hieman yli 65 db. Normaaleilla seinärakenteilla huoneen puolella ohjearvon taso mahdollistuu hyvin.
6 olevaan ja suunniteltuun asutukseen nähden ja koskien sekä ulkoettä sisämelua. Asemakaavassa tulee esittää ratkaisut suunniteltujen liikennejärjestelyjen tuottamien meluhaittojen lieventämiseksi ja antaa riittävät melusuojausta koskevat määräykset. Kaavamuutokseen ei myöskään liike- ja toimistorakentamisen (KTTY-6) osalta sisälly tarkastelua sisämelun ohjearvojen (45 db) saavuttamisesta. Määräystä (me-6) rakennuslupa-asiakirjoihin liitettävästä meluntorjuntasuunnitelmasta ei voida pitää riittävänä. Ilmanlaatu Rantaväylän tiehankkeeseen liittyvässä ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa on todettu ilmanlaadun heikkenevän tunnelin suuaukoilla. Ilmanlaadun parantamiseksi on tunnelia koskevissa suunnitelmissa tutkittu ilman-vaihtoratkaisuja tunnelin päissä ja sen keskellä. Tunnelin ilmanvaihdon järjestämiseksi on sekä Naistenlahden että Santalahden asemakaavaehdotuksiin merkitty ilmanvaihtopiiput, joiden ylin korkeusasema on ELY-keskus katsoo, että ilmanlaatua koskevin selvityksin ja mallinnuksin tulee osoittaa, että kaavaratkaisusta ei aiheudu elinympäristön laadun merkityksellistä Rantaväylän tunnelin yleissuunnitelmassa ja tiesuunnitelman valmistelussa ilmanlaatutarkasteluja on täydennetty. Tiesuunniteluun on otettu mukaan lausunnossa mainittu työtunneli joka toimisi tunnelin käytössä ollessa myös ilmanvaihtotunnelina. Ilmatieteenlaitoksen raporttiluonnoksen perusteella tiesuunnitelmassa (2011) ilmanvaihdon perusratkaisua on edelleen kehitetty ja tunneli on varustettu poistoilmapiippujen lisäksi Näsinkallion poistoilmatunnelilla. Poistoilmatunnelin avulla tunnelin suuaukolle muodostuvat päästöt pienenevät YVA-vaiheen tarkasteluista Santalahdessa vielä 32 %:lla ja Naistenlahdessa 16 %:lla. Asemakaavakarttaan on lisätty ilman-vaihtotunnelina toimiva maanalainen rakentaminen. Asemakaavaan on lisätty merkintä: Ilmanlaatu ei saa ylittää ilmanlaadusta annettuja raja-arvoja.
7 heikkenemistä. Ilmanvaihtopiippujen korkeuden määrityksessä tulee myös ottaa huomioon päästöjen leviämisalueella sijaitsevien rakennusten korkeustasot. Kaavassa annettua yleismääräystä ilmanlaadun varmistamisesta seurannalla ei voida pitää riittävänä. Maaperän ja pohjaveden pilaantuneisuus Kaavassa on korttelialueille annettu määräys maaperän pilaantuneisuuden tutkimisesta ja pilaantuneiden alueiden kunnostamisesta (pima-1). Virkistys- ja satamatoimintojen toteuttaminen edellyttää vesialueen täyttämistä. Kaava-asiakirjoihin ei kuitenkaan sisälly selvitystä täyttöalueeksi suunnitellun vesialueen pohjasedimenttien laadusta. ELYkeskus katsoo, että täyttöihin liittyvät riskit ja vaiku-tukset tulee kaavaa laadittaessa selvittää niin, että voidaan varmistua alueen terveellisyydestä ja soveltumisesta virkistysalueeksi ja satamatoimintoihin liittyvään rakentamiseen ja rannankäyttöön. Selvitysten perusteella tulee kaavaan ottaa tarpeelliset kaavamääräykset ranta-alueen puhdistamisesta. Näsijärven vedenpinnan vaihtelut Tampereen Rantaväylän ympäristö- Vesistön rantatäyttöä varten on rannan pohjan sedimenttikerroksista tehty viime talvena selvitys. Tutkimustulokset on esitelty Pirkanmaan ELYkeskuksen Arto Paanaselle Rannan täyttämisen osalta edellytetään vesilupia, joiden yhteydessä rannan täyttämisen rakentamistapa ja tarvittavat suojausmenetelmät osoitetaan. Onkiniemestä Lielahteen koko rannan jaksolta Paasikiventien pohjoisen ajoradan reuna on yli +97,5 metrin korkeustason. Matalin kohta on Breiten- Asemakaavakarttaan on merkitty pima-1 merkintä virkistysalueelle, jotta sen muokkaustoimissa maaperän mahdollinen pilaantuminen tulisi huomioiduksi. Kaavakarttaan on lisätty tulvaveden huomioiva yleismääräys.
8 vaikutusten arviointiselostuksen mukaan tunnelin turvarajan määrityksessä otetaan huomioon kerran 250 vuodessa toistuvan Näsijärven vedenpinnan nousu (+95,9 NN - tasossa) ja aallokon vaikutus (+1,6 m). Tunnelin suuaukkojen lattia-tason likimääräiset korkeusasemat on maanalaisen osan kaavassa määritelty edellä mainittua turvarajaa alemmaksi. steininpolun kohdalla. Tunnelin suuaukon lähettyvillä korkeustasot ovat yli +99,0 merenpinnasta. Korkeusluvut ovat vuoden 2010 korkeustasoja. Mustalahden kohdalla tulvakorkeus alittuu mutta ei uhkaa siinä kohdassa tunnelin suuaukkoja. Naistenlahden voimalaitoksen kohdalla pihaalue on paikoin + 97,2 metrin korkeudessa. Siinä kohdassa edellytetään maanpinnan tai muurirakenteiden korkeus-tason korottamista. Asemakaavan muutoksessa on varauduttava Näsijärven vedenpinnan nousuun tulvatilanteissa. Kaavaan tulee ottaa tarvittavat määräykset alueiden tulvasuojelusta. Maantien alue Liikenteelliset suunnitelmat ovat edenneet aiemmin yleissuunnitelmassa esitetyistä. Tämä tulee ottaa huomioon kaavassa osoitettavan maantien alueen (LT) laajuudessa. Suunnittelussa on tullut esiin mm. seuraavaa: Haarlankatu (K4) ja sen varrella oleva kevyen liikenteen väylä ylittävät kaava-rajan. Ramppi R1 ei mahdu LT- alueelle paaluvälillä ja paaluvälillä rampin linjaus on katualueella kokonaisuudessaan. Sahansaarenkadun linjaus on siirtynyt etelämmäksi ja sijoittuu suurelta osin LT- alueelle. Ramppien R3 ja R4 linjaus kulkee Liikenteellisesti muuttuneet aluerajaukset on tarkistettu yhdessä liikenneviraston, Pirkanmaan ELY-keskuksen liikennevastuualueen ja liikenneratkaisuja suunnittelevan SITO Oy:n kanssa. Muutokset on tarkistettu kaavakarttaan. Tiesuunnitelmissa katujen siltojen yhteydessä voidaan hallinnollisella menettelyllä sopia sillan ylläpitäjästä. Yleisesti Rantaväylän tunnelin tapauksessa rantaväylä on liikenneviraston ja katusillat kaupungin hallinnassa. Kaavakarttoihin on korjattu maantie- ja katualueissa tapahtuneet muutokset.
9 uusien suunnitelmien mukaan kaavassa esitetyn et-1- alueen läpi. Paasikivenkadun risteyssillan (S1) tulee jäädä hallinnollisesti Tampereen kaupungin omistukseen ja ylläpidettäväksi. Hallinnollisista rajoista sovitaan tiesuunnitelman yhteydessä.
Lausunto, Ihoden asemakaavan muutos, kortteli 29, Pyhäranta, luonnos
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 28.3.2018 Diaarinumero VARELY/658/2018 Pyhärannan kunta Pajamäentie 4 23950 Pyhäranta kunta@pyharanta.fi Lausuntopyyntönne, saapunut 28.2.2018 Lausunto, Ihoden asemakaavan muutos,
VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA
1 / 5 VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA Länsi-Vuosnaisten ranta-asemakaava muutos on ollut kaavaehdotuksena nähtävillä 3.4. 2.5.2018. Kaavaehdotuksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana
Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)
Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Kaavaluonnoksesta saadut huomautukset ja niihin laaditut vastineet
Taajama-alueen osayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen
Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa
Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun
Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 5. 5.
Parikkalan kunta Koirniemen asemakaava 17.12.2014 Kaavaluonnos oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaluonnoksesta saatiin 7 lausuntoa ja 2 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan niihin
N080 Etelätie Korttelit 93-95 ja 528-530 Asemakaava ja asemakaavan muutos
LIITE 3 Nastolan kunta Korttelit 93-95 ja 528-530 Asemakaava ja asemakaavan muutos Kaavaehdotusvaiheen vastineet muistutuksiin ja lausuntoihin Nastolan kunta Kaavoitus Nastolan kunta Ehdotusvaiheen vastineet
VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA
Liite 2 VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA 28.1.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TIMO RYSÄ TAINA RIEKKINEN Mänttä-Vilppulan kaupunki, 1. kaupunginosan kortteli 118/osa,
Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 4. 5.
Parikkalan kunta Koirniemen osayleiskaava 17.12.2014 Kaavaehdotus oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaehdotuksesta saatiin 7 lausuntoa ja 1 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan
Lausunto asemakaavan muutosehdotuksesta, Hakaniemen hotelli (Hakaniemenranta), nro 12478
Lausunto UUDELY/11537/2017 13.12.2017 Julkinen Helsingin kaupunki/kaupunkiympäristön toimiala - PL 10 (Pohjoisesplanadi 11 13) 00099 Helsinki helsinki.kirjaamo@hel.fi Viite KYLK/HEL 2017 009234 Lausunto
Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.
Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty
RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
VT 12 (Tampereen Rantaväylä) välillä Santalahti-Naistenlahti Tiesuunnitelma 2011
16 3T-10 VT 12 (Tampereen Rantaväylä) välillä Santalahti-Naistenlahti Tiesuunnitelma 2011 Ilmanlaatuselvitysten yhteenveto Mikko Inkala, Pöyry Finland Oy Katja Lovén, Ilmatieteen laitos 1 Tausta ja tavoitteet
N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos
Kaupunkisuunnittelulautakunta 32 17.03.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 20.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 9 11.02.2016 Kaupunginhallitus 70 22.02.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 24.05.2016
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
TAMPEREEN KAUPUNKI MYLLYPURO, VT-3 LÄNSIPUOLI - KOLMENKULMAN TYÖPAIKKA-ALUEEN TOINEN OSA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
TAMPEREEN KAUPUNKI 24.3.2017 MYLLYPURO, VT-3 LÄNSIPUOLI - KOLMENKULMAN TYÖPAIKKA-ALUEEN TOINEN OSA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaava nro 8189 Dno: TRE: 1216 / 10.02.01 / 2016 PALAUTEKOOSTE Ehdotusvaiheen
RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO
RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO 17.1.2013 16.2.2013. Kaavaluonnoksesta saatu palaute vastineineen 28.2.2013 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA
L69 Raviradankatu, kaupunginosien 13. Gunnarla ja 20. Maksjoki, liikenne-, katu- ja puistoalueiden asemakaava ja asemakaavan muutos
Kaupunkisuunnittelulautakunta 59 11.05.2017 Vetovoimalautakunta 42 18.10.2017 Vetovoimalautakunta 14 24.01.2018 Vetovoimalautakunta 70 25.04.2018 Kaupunginhallitus 137 07.05.2018 L69 Raviradankatu, kaupunginosien
Katumantie 2 asemakaavamuutos, kaavaselostuksen liite 2. Hämeenlinnan kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut
Katumantie 2 asemakaavamuutos, kaavaselostuksen liite 2. Kooste valmistelu- ja ehdotusvaiheessa saadusta palautteesta sekä ehdotusvaiheessa laaditut vastineet saatuun palautteeseen Valmisteluvaiheessa
Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000
Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 KITEE SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000 ASEMAKAAVA KOSKEE MAANTIE 15524 (LEPIKONTIEN) POHJOISPUOLELLA OLEVAA ORIVEDEN RANTAAN ULOTTUVAA 288 HA:N SUURUISTA
NIKKARILAN ALUEEN ASEMAKAAVA LIITE 8 EHDOTUS NÄHTÄVILLÄ EHDOTUSVAIHEEN VASTINEET SAAPUNEISIIN LAUSUNTOIHIN JA MUISTUTUKSIIN
NIKKARILAN ALUEEN ASEMAKAAVA LIITE 8 EHDOTUS NÄHTÄVILLÄ 12.1.2017-13.2.2017 EHDOTUSVAIHEEN VASTINEET SAAPUNEISIIN LAUSUNTOIHIN JA MUISTUTUKSIIN Etelä-Savon maakuntaliitto 13.1.2017 Merkitään tiedoksi Savonlinnan
Porin Jokikeskuksen asemakaavaehdotus (Eteläranta)
LAUSUNTO VARELY/93/07.01/2013 7.11.2018 Porin kaupunki kaupunkisuunnittelu@pori.fi risto.reipas@pori.fi Porin Jokikeskuksen asemakaavaehdotus (Eteläranta) Hanke ja suunnittelutilanne Kaavamuutoksen tarkoituksena
3 Valmisteluvaihe L47 ORTHEX 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 1 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS
Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus KLå 18.06.2015 3 Valmisteluvaihe L47 ORTHEX 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 1 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS 2 VALMISTELUVAIHE
MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue
MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak 009037) Koskee Iisvedentien maantiealuetta (Suonenjoki-Vesanto maantie 545, kiinteistötunnus 778-895- 0-545) Lentokentän teollisuusalueen ja Iisveden teollisuusalueen
Liite: Kaavaselostus liitteineen, liite 1/ 6. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Valtuusto 61 18.06.2012 NG 5 Kartanonrinteen asemakaava ja asemakaavan muutos 33/10.02.03/2012 KAAVJAOS 6 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at) sipoo.fi,
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA IV ASEMAKAAVAN MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS VIISTOKUVA ALUEELTA vuodelta 2009 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavamuutoksen tarkoitus Maakuntakaava Asemakaavan muutos Dnro: Linikkala IV: Linikkalan
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 43. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTI 14 JA OSA KEMIRANTIESTÄ JA OSA OUTOKUMMUNTIESTÄ
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 43. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTI 14 JA OSA KEMIRANTIESTÄ JA OSA OUTOKUMMUNTIESTÄ ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE 1 PERUS-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 Ilmakuva lännestä. Asemakaavamuutosalueen likimääräinen
ALOITE TAI ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Aloitteen on tehnyt Kokkolan kaupunki / Kokkolan Vesi.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS JÄTEVEDENPUHDISTAMO JA BIOKAASULAITOS Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL
0.3 Hankkeen vaikutuksia: rakentamisen aikana, liikennemääriin ja Naistenlahden voimalaitoksen polttoainehuollon ajoreitteihin
Piirustukset 0.1 Nykytilanne ja ongelma-analyysi 0.2 Maisema-analyysi 0.3 Hankkeen vaikutuksia: rakentamisen aikana, liikennemääriin ja Naistenlahden voimalaitoksen polttoainehuollon ajoreitteihin Y1.
Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari
Tekninen lautakunta 77 19.04.2011 Tekninen lautakunta 141 25.10.2011 Kaupunginhallitus 284 14.11.2011 Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos 341/10.02.03/2011 TL 137/26.11.2008
Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMEN KOULUN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.9.2014 PROJ. NRO 244 Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 27.03.2019 Diaarinumero VARELY/2018/2018 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 30.1.2019 Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
TRE1656/2012 Dno TRE1656/10.02.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.4.2012 KÄMMENNIEMI, 8114-8 ja 9, AUNESSALMENKATU 6 JA 10, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.
Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven
RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
Kaavaehdotuksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana muistutuksia. Kaavan laatijana olen tehnyt lausuntoihin vastineet.
1 / 5 VASTINE NAKKILAN KUNTA VILLILÄN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Villilän yritysalueen asemakaavan muutos on ollut kaavaehdotuksena nähtävillä 13.7. 25.8.2017. Kaavaehdotuksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600
RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 14.1.2019 RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavanlaatijan vastineet 10.9.2018 9.10.2018 nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen 1 1 LAUSUNNOT
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta
Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille
LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS
Vastaanottaja Lidl Asiakirjatyyppi Tulvariskiselvitys Päivämäärä 28.5.2018 Viite 1510038898 LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS LIDL, LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS Päivämäärä 28.5.2018 Laatija Hyväksyjä Kuvaus Anni
RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)
RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-
NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET
NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2007 Nähtävillä oloaika: 16.11.-7.12.2007 Mielipide 1, 2 7.12.2007, dnro: YPA: 9937/611/2007 Lahtinen Nora, 2 kpl Mielipide
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun
HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI
HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) SUOMEN KANSALLISTEATTERIA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUS NRO 12027 Hankenro 0890_1 (Kslk dnro 2009-449) HEL 2012-004893 SISÄLLYS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA
Jussi Jääoja, Tuomo Sirkiä KÄSITTELYVERSIO 10042012 18 (33) LAUSUNNOT 1. Rakennuslautakunta 16.3.2012 Dnro HAMINA: 393 /2011 22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA Kaupunkisuunnittelu
RISTEEN JA ÄMMÄNSAAREN OSA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
25.1.2013 VASTINEET 1 (7) SUOMUSSALMEN KUNTA RISTEEN JA ÄMMÄNSAAREN OSA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Valtatien 5 ja Kyröntien (mt 892) liikennealue, sekä Risteen korttelin 1005 autopaikkojen korttelialue
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA
1(5) MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 220 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B ASEMAKAAVA-ALUE Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN
LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos
LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.8.018 - Vastineraportti Tiivistelmä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa
KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
iite kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 5 6.11.2014 asia 46 OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee: 205 Sievarin kaupunginosa, korttelin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen
Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)
SELOSTUS YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 10.6.2014 päivättyä
PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-
SAIKKOSENTIEN JA REVONTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 41: ASEMAKAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI
A S E M A K A A V A N S E L O S T U S SAIKKOSENTIEN JA REVONTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 41:040 25.4.2019 40:040 / SAIKKOSENTIEN JA REVONTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / ASEMAKAAVASELOSTUS (2) SISÄLLYSLUETTELO
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008
KEMPELEEN KUNTA KAAVOITUKSEN TULOSYKSIKKÖ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008 KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS VIHILUODON YRITYSALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELYJÄ VARTEN VIHILUODON OSA-ALUE
Liite ELY-keskuksen lausunto (PIRELY/905/07.01/2010)
Liite 8 Muistutukset, lausunnot ja vastineet. Kaava nro 8246, Teiskontien ja Kuntokadun liikennejärjestelyt sekä TAYS:n pääsisäänkäynnin pysäköintijärjestelyt. Kaavaehdotus nro 8246 oli virallisesti nähtävillä
Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta
LOIMAAN KAUPUNKI 27.3.2018 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0619 Lamminkadun eteläpään asemakaavamuutos 6. (Suopelto) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 234 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös
MUISTIO 1 (3) 28.2.2007 MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI. 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa
MUISTIO 1 (3) MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa Valta-, kanta- ja seututeitä sekä niitä yhdistäviä ja niiden jatkeena olevia teitä varten, jotka palvelevat pääasiassa
KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian
VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie
Kaavatunnus 1/7 5-021 Asianumero 471/10.02.03/2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Asemakaavan muutos koskee asemakaavan mukaista puistoaluetta Valssitien alueella. Asemakaavan muutoksella
VÄINÖLÄNNIEMI AL-39 III VI IV III III III. saa-2. p sr sr dB p saa-2. 35dB. ap (1-35-1) 35dB. sr-30. saa-2 saa-2.
990:0M50 S 4 S4 6 3 9 S0 3 4 5 7 36 5 83.4 84.3 84.3 84.8 87.9 88.5 83.5 Satamakatu Koljonniemenkatu Minna Canthin katu 50 0 0 40 30 0 500 76500 yap/50 ap/00pm rto- ap/sr- saa- (--) (--) p sr-5 4500 ap
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
Jatkotoimenpiteet Ranta-asemakaavasta tulee pyytää ehdotusvaiheen nähtävilläpidon yhteydessä lausunnot keskeisiltä viranomaisilta.
1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi tekninen@kemijarvi.fi 12.6.2015 Valmistelumateriaalin nähtävilläoloaikana (29.1 27.2.2015) saatujen lausuntojen (4 kpl) ja mielipiteiden (6
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet
MYNÄMÄEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI / 6 VASTINE
1 / 6 VASTINE MYNÄMÄEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 180 Keskustan asemakaavan muutos, kortteli 180 on ollut kaavaluonnoksena nähtävillä 8.4. 7.5.2013 Mynämäen kunnassa. Luonnoksesta on
Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet niihin
TAMPEREEN KAUPUNKI 7.5.2018 PETSAMO, Saukonpuiston koulu, Kaupinkatu 30, asemakaavan muutos Asemakaava nro 8569 Diaarinumero: TRE: 5287/10.02.01/2014 Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 11.12.2013 OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 236 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark
TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.2.2013, tark. 20.6.2016 HÄRMÄLÄ, VIHURINKATU 3, 5, 7, 9, 11, 13, 15, 17, VALMETINKATU 12 SEKÄ OSA TEHTAANKALLIONPUISTOA. ASEMAKAAVA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 253 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) kortteleita 502 (osa), 517
Espoon kaupunki PL ESPOO. Lausuntopyyntö Suunnittelutilanne
Lausunto UUDELY/8848/2018 08.01.2019 Julkinen Espoon kaupunki PL 2314 02070 ESPOO Lausuntopyyntö 27.11.2018 Lausunto kaavaehdotuksesta, asemakaavan muutos, Espoo, Keilaniemenranta, alue 220833 Kaavaselostuksen
Liikenneviraston lausunnon johdosta:
Kaavakartta nro 12425_ 1 (5) TEHDYT MUUTOKSET JULKISEN NÄHTÄVILLÄOLON JÄLKEEN Kaavakartan merkintöihin tai määräyksiin tehdyt muutokset: Liikenneviraston lausunnon johdosta: kaavakarttaan on merkitty Pisararadan
VARKAUDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 ( )
A R K K I T E H T U U R I T O I M I S T O A R K T E S O Y, 10.04.2017 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 (915-16-9251-2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Liite 4) Täydennetty
LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.
LAVIAN KUNTA LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.2014 Ilmari Mattila Kaavoitus- ja Arkkitehtipalvelu Mattila Oy
Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet
Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Vastineet luonnosvaiheen palautteeseen: -8kpl lausuntoja -0kpl mielipiteitä? 1. Lapin Elinkeino-,
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN
KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN Kaakkois-Suomen Ely-keskus Haettu kaavamuutos on ristiriidassa rantojen säästämistä koskevan tavoitteen
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kotkan Rasinkylän asemakaavan meluselvitys
Kotkan kaupunki Siru Parviainen Jarno Kokkonen Projekti YMP31215 19.12.2014 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Kotkan Rasinkylän asemakaava-alueelle suunnitellun asuinalueen melutasoja.
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...