Elinkeinoelämä ja tieolot Kymenlaaksossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elinkeinoelämä ja tieolot Kymenlaaksossa"

Transkriptio

1 Elinkeinoelämä ja tieolot Kymenlaaksossa

2 2 Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää: Kuinka suuri merkitys tieverkon kunnolla ja erityisesti tien pintakunnolla on raskaan liikenteen toimintaolosuhteisiin ja elinkeinoelämän kuljetuskustannuksiin Miten raskaan liikenteen toimijat kokevat valitun tutkimusalueen tieverkon kunnon ja palvelutason sekä onko kunnolla vaikutusta reittien valintaan Tavoitteena oli selvittää myös tieverkon kunnon vaikutusta elinkeinoelämän sijoittumispäätöksiin sekä mikä merkitys sillä on alueen elinkeinoelämän tulevaisuuteen

3 3 Tutkimusalueena Kymenlaakso Tutkimusalueeksi valittiin Kymenlaakson maakunta sen tieverkon runsaan raskaan liikenteen vuoksi Alueella sijaitsee kaksi valtakunnallisesti merkittävää satamaa sekä Suomen vilkkain rajanylityspaikka Venäjälle Maakunnan päätoimiala on paperiteollisuus, jonka tuotteiden kuljetuksille toimivuus ja kustannustehokkuus ovat tärkeitä

4 4 Haastattelut Työtä varten haastateltiin kahta eri kohderyhmää, tutkimusalueella operoivia kuljetusyrittäjiä sekä maakunnan elinkeinoelämän edustajia Kuljetusyrittäjiltä kysyttiin muun muassa kuinka he määrittelevät tien kunnon ja mikä merkitys sillä on heidän mielestään kuljetuskustannuksiin Elinkeinoelämän edustajilta kysyttiin muun muassa mikä merkitys tien kunnolla on kuljetuksien toteutuksessa sekä miten nykyinen kunto ja ylläpito vaikuttavat tutkimusalueen tulevaisuuteen ja houkuttelevuuteen

5 5 Haastatteluiden tuloksia: tien kunto käsitteen määrittäminen Haastateltavia pyydettiin määrittelemään tien kunto käsite. Eniten vastauksia tuli tien talvihoitoon liittyen Seuraavaksi eniten vastauksia tuli tien geometriaan ja urasyvyyteen liittyen Liikennemäärät 14 % Routavauriot 14 % Tien geometria 21 % Urat 21 % Talvihoito 30 %

6 6 Haastatteluiden tuloksia: tien kunnon vaikutus kustannuksiin Haastateltavien mielestä tien kunnosta johtuvien lisäkustannuksien arvioiminen oli vaikeaa Selvimmin tien kunnosta aiheutuvat lisäkustannukset näkyvät polttoaineen kulutuksena sekä ajan lisäyksenä Muita kustannuksia lisääviä tekijöitä ovat palkkakustannukset sekä rengas- ja huoltokustannukset Tavaroiden rikkoutumisesta aiheutuvat kustannukset nähtiin myös yhtenä ongelmana Palkkakustannukset 8 % Turvallisuus 4 % Tavaroiden rikkoutuminen 8 % Rengas- ja huoltokustannukset 8 % Ajan lisäys 25 % Polttoaine 47 %

7 7 Muita haastattelutuloksia: Tienpitäjän ja tienkäyttäjän näkemysero tien kunto käsitteestä on suuri. Tienkäyttäjä voi ymmärtää tien kunnon talvihoitona, tien geometriana tai esimerkiksi liikenteen välityskykynä. Tienpitäjälle tien kunto merkitsee tien pintakuntoa Lisäksi tien mutkaisuus ja mäkisyys aiheuttavat ajonopeuksien vaihtelua. Tien geometrialla on vastausten perusteella vaikutusta ajomukavuuteen Tutkimusalueelta etenkin valtatie 26 nousi erityisesti tien geometrian ja urasyvyyden vuoksi vahvasti esille. Näillä on jossain määrin vaikutusta ajoreittien valinnassa, etenkin vaarallisten aineiden kuljetuksissa Ajomukavuutta heikentää myös talvisin talvihoidon puute sekä riski jäädä ajoneuvolla mäkeen kiinni Merkittävää oli, että tien kunto määritelmien vastauksista ei ilmennyt tien pitkittäissuuntaista epätasaisuutta (IRI)

8 8 Haastatteluiden tuloksia: elinkeinoelämän edustajien vastauksia Kuljetuksien tilaajat ymmärtävät tien kunnon tieverkon kapasiteettina ja kykynä palvella heidän tarpeitaan ja odotuksiaan, kuten kustannustehokkaiden ja nopeiden kuljetuksien toteuttaminen Toimivaa liikenneinfrastruktuuria pidetään vahvana imagotekijänä sekä tärkeänä kilpailutekijänä Ainoastaan tien pintakunnosta aiheutuvat lisäajokustannukset eivät vaikuta yritysten sijaintipäätöksiin. Muita vaikuttavia tekijöitä ovat markkinoiden läheisyys ja työvoiman saatavuus Tien kunto vaikuttaa yhdessä muiden tieverkon toimivuuteen liittyvien tekijöiden kanssa yritysten kok. tyytyväisyyteen ja näin ollen sijaintipäätöksiin Kuljetusreittien rajoitukset ja haasteet pakottavat yritykset panostamaan kuljetuksiensa kokonaissuunnitteluun

9 9 Tiekohtaiset tarkastelut Haastattelujen perusteella tutkimusalueelta valittiin kaksi tieosuutta tarkemman tarkastelun kohteiksi: valtatie 15 (Kotkan satama Kouvola) ja valtatie 26 (Haminan satama Luumäki) Näiden teiden osalta selvitettiin kuntotietorekisterin avulla teiden kunnon tila Valtateiden kunto on keskimääräisesti hyvä, valtatie 26:n urasyvyys on hieman huonompi IRI URA TIE keskiarvo* vaihteluväli keskiarvo* vaihteluväli VT 15 1,2 1,1-1,6 5,8 2,7-11,9 VT 26 1,3 1,2-1,8 9,6 2,7-11,9 *pituudella painotettu arvo

10 10 Tiekohtaiset tarkastelut Kuntotietorekisteristä saatuja tiekohtaisia tietoja verrattiin lisäksi Tiehallinnon teiden ja siltojen kunto 2005 selvityksen tiepiirikohtaisiin tuloksiin Valtatien 26:n keskimääräinen urasyvyys (9,6 mm) on suurempi kuin tiepiirin keskiarvo (n. 6,5 mm). Tämä tukee haastatteluista saatua tulosta, jonka mukaan tienkäyttäjät kokivat valtatien 26 huonokuntoisempana juuri urasyvyyden vuoksi Keskimääräinen urasyvyys kun KVL Valtatie 26:n kvl: n ajon./vrk

11 Esimerkkilaskelma Työn lopussa tarkasteltiin esimerkkilaskelman avulla tien kunnon vaikutusta ajokustannuksiin 11 Esimerkkitilanteessa on kaksi eri reittivaihtoehtoa, jotka ilmenivät haastatteluista Laskelmat tehtiin kahdella eri sovelluksella, joista toinen huomioi liikenneteknisten muuttujien lisäksi myös tien pintakunnon Kiertoreitti painotettu keskiarvo kevyet raskaat kevyet raskaat 90,9 76,6 7,4 34,7 vaihteluväli 66,9-96,7 62,7-82,1 6,6-7,7 32,8-42,4 Suorin reitti NOPEUS km/h NOPEUS km/h KULUTUS l/100km KULUTUS l/100km Tuloksena oli, että kiertoreitin käyttöä ei voida perustella ainakaan yhteiskuntataloudellisten ajokustannuslaskelmien perusteella Tapauksissa jossa kiertoreitti on valittu pintakuntoon tai geometriaan liittyvistä syistä, voi olla merkki ajomukavuustekijöiden merkittävyydestä painotettu keskiarvo kevyet raskaat kevyet raskaat 80,2 70 6,8 35,8 vaihteluväli 54,0-109,0 47,0-85,4 6,3-8,7 32,4-45,0

12 12 Yhteenveto Tienpitäjän ja tienkäyttäjän näkemysero tien kunto käsitteestä on varsin suuri. Tienkäyttäjän näkökulma on paljon laajempi Tien pintakunnon kokeminen on täysin riippuvainen itse kokijasta. Yksi kuoppa tiessä voi riittää antamaan koko tielle negatiivisen kuvan Tieverkon pintakunnolla on tämän työn perusteella vähäinen vaikutus kuljetuksien reittien valintaan, lukuun ottamatta urasyvyyttä joka voi jossain määrin vaikuttaa ajomukavuustekijöiden kautta Tien huonolla geometrialla ja talvihoidolla sekä muilla liikenneteknisillä tekijöillä, kuten liikennemäärällä voi jossain määrin olla vaikutusta reittien valinnassa (ajonopeuden ja toimitusnopeuden lasku) Esimerkkilaskelma osoittaa mikä merkitys liikenteellä, tien geometrialla ja pintakunnon yhteisvaikutuksella on ajokustannuksien muodostumisessa

Tieverkollinen selvitys valtatien 26 ja maantien 387 palvelutasosta, rooleista ja kehittämisestä

Tieverkollinen selvitys valtatien 26 ja maantien 387 palvelutasosta, rooleista ja kehittämisestä Tieverkollinen selvitys valtatien 26 ja maantien 387 palvelutasosta, rooleista ja kehittämisestä Jussi Kailasto Yksikön päällikkö, Liikennejärjestelmä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Vetävät väylät 13.9.2017

Lisätiedot

16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc

16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc 16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc 2 (5) VT 6 TAAVETTI - LAPPEENRANTA TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE Yleistä Tiesuunnitelman liikenne-ennuste

Lisätiedot

Tieverkon ylläpidon perusviestejä tukevaa materiaalia

Tieverkon ylläpidon perusviestejä tukevaa materiaalia Tieverkon ylläpidon perusviestejä tukevaa materiaalia Versio 28.8.2006 2 Ylläpidon toimintaympäristö 2006 Tieverkko 78 168 km (65 % päällystetty) Liikennesuorite 34 Mrd ajokm/v Vuotuinen ylläpito 0,22

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016 Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016 Taustat ja tavoitteet Tavoitteena kehittää menetelmä ja määrittää maantieverkon henkilöliikenteelle ja kuljetuksille tarjoama

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN PÄÄTEIDEN RASKAS LIIKENNE JA LIIKENNEMÄÄRIEN KEHITYS. Tiehallinnon selvityksiä 30/2004

KAAKKOIS-SUOMEN PÄÄTEIDEN RASKAS LIIKENNE JA LIIKENNEMÄÄRIEN KEHITYS. Tiehallinnon selvityksiä 30/2004 KAAKKOIS-SUOMEN PÄÄTEIDEN RASKAS LIIKENNE JA LIIKENNEMÄÄRIEN KEHITYS Tiehallinnon selvityksiä 30/2004 Kansikuva: SCC Viatek Oy 2003 ISSN 1457-9871 ISBN 951-803-287-4 TIEH 3200880 Julkaisua saatavana pdf-muodossa:

Lisätiedot

Muistio. Valo-ohjaamattomien liittymien (Sääskensuontie ja Madekoskentie) toimivuustarkastelu. Sääskensuontien liittymä

Muistio. Valo-ohjaamattomien liittymien (Sääskensuontie ja Madekoskentie) toimivuustarkastelu. Sääskensuontien liittymä Muistio Tiehallinto, Oulun tiepiiri Oulun kaupunki Vt 22 kehittämisselvitys välillä valtatie 4 kaupungin raja, Oulu Valo-ohjaamattomien liittymien (Sääskensuontie ja Madekoskentie) toimivuustarkastelu

Lisätiedot

VOH 2.10 Ajokustannusten kuntoriippuvuus päällystetyillä teillä ja sorateillä

VOH 2.10 Ajokustannusten kuntoriippuvuus päällystetyillä teillä ja sorateillä VOH 2.10 Ajokustannusten kuntoriippuvuus päällystetyillä teillä ja sorateillä Arto Ahonen, Tieliikelaitos Jukka Ristikartano, Tieliikelaitos Ari Kalliokoski, Tieliikelaitos Markku Knuuti, Tieliikelaitos

Lisätiedot

Onnistuneen talvitienhoidon elementit. Talvitiepäivät 2018 Iiro Lehtonen Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

Onnistuneen talvitienhoidon elementit. Talvitiepäivät 2018 Iiro Lehtonen Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Onnistuneen talvitienhoidon elementit Talvitiepäivät 2018 Iiro Lehtonen Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry 2 SKAL talvihoito Lehtonen 2018 SKAL Muutos on välttämätön! 1. Normaalitalvea ei enää ole:

Lisätiedot

Sorateiden pintakunnon määrittäminen

Sorateiden pintakunnon määrittäminen Sorateiden pintakunnon määrittäminen ISBN 978-952-221-106-4 TIEH 2200055-08 Verkkojulkaisu pdf (www.tiehallinto.fi/julkaisut) ISBN 978-952-221-107-1 TIEH 2200055-v-08 Edita Prima Oy Helsinki 2008 Julkaisua

Lisätiedot

Teiden merkitys Suomen kilpailukyvylle

Teiden merkitys Suomen kilpailukyvylle Suomen kilpailukyvylle Jaakko Rahja; dipl.ins. ja toimitusjohtaja Suomen Tieyhdistys pyrkii siihen, että; päätöksentekijät tulevat vakuuttuneiksi teiden ja katujen tärkeästä merkityksestä tieliikenteen

Lisätiedot

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1(10) 15.11.2010 MUISTIO PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1. Yleistä Painokankaan-Karanojan osayleiskaava-alue (kuva 1) sijaitsee valtatien 10, Orsitien ja valtatien 3 eteläpuolella. Alueen toteutuneen

Lisätiedot

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta 1 Ysiväylä kansallinen kehityskäytävä -seminaari Helsinki 23.3.2006 Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta Tiejohtaja Mauri Pukkila Tiehallinto

Lisätiedot

YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008)

YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008) YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008) Kustannustarkastelua Ramboll Finland Oy on arvioinut eri vaihtoehdoissa ne investoinnit, jotka tiehallinto joutuu tekemään uuden jätteenkäsittelykeskuksen

Lisätiedot

VT 19 Hankearviointi. Alustavat tulokset. Sito Parhaan ympäristön tekijät

VT 19 Hankearviointi. Alustavat tulokset. Sito Parhaan ympäristön tekijät Alustavat tulokset Sito Parhaan ympäristön tekijät Lähtökohdat ja tarkastellut vaihtoehdot Tässä hankearvioinnissa on tarkasteltu valtatien 19 parantamista välillä Seinäjoki- Lapua ja siihen liittyviä

Lisätiedot

The Future Elements of Succesful Winter Maintenance Onnistuneen talvitienhoidon elementit jatkossa. Iiro Lehtonen Transport and Logistics SKAL

The Future Elements of Succesful Winter Maintenance Onnistuneen talvitienhoidon elementit jatkossa. Iiro Lehtonen Transport and Logistics SKAL The Future Elements of Succesful Winter Maintenance Onnistuneen talvitienhoidon elementit jatkossa Iiro Lehtonen Transport and Logistics SKAL Onnistuneen talvitienhoidon elementit Talvitiepäivät 2018 Iiro

Lisätiedot

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus Juha Mäkinen SITO POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI 31.1.2012 POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040, SEMINAARI 31.1.2012

Lisätiedot

Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle ja toimenpidetarpeet

Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle ja toimenpidetarpeet Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle ja toimenpidetarpeet 1 Esityksen sisältö: 1. Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle 2. Tiestön kunto 3. Toimenpidetarpeet 4. Äänekosken biotuotetehtaan puulogistiikka

Lisätiedot

ELY-keskuksen talvihoitoinfo Varsinais-Suomi. Timo Laaksonen, kunnossapitopäällikkö

ELY-keskuksen talvihoitoinfo Varsinais-Suomi. Timo Laaksonen, kunnossapitopäällikkö ELY-keskuksen talvihoitoinfo 6.11.2018 Varsinais-Suomi Timo Laaksonen, kunnossapitopäällikkö Sääolosuhteet muuttuneet etenkin rannikolla Varsinaiset talvikelit tulevat myöhemmin ja kestävät lyhyemmän aikaa

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta Liikenne- ja viestintäministeriön asetus maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta Liikenne- ja viestintäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään liikennejärjestelmästä ja maanteistä

Lisätiedot

LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma

LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma LIITTEET LIITTEET LIITE 1: Yhteysviranomaisen lausunto YVA-selostuksesta (23.6.2008) LIITE 2: Hankekortti LIITE 3 MELUTARKASTELU:

Lisätiedot

LÄHTÖKOHDAT. Tehtävä. Taustaa. Kohteen tiedot

LÄHTÖKOHDAT. Tehtävä. Taustaa. Kohteen tiedot Valtatien 4 ja Sorosentien (pt 18756) liittymän toimivuustarkastelu Valo-ohjauksen tarveselvitys VALTATIEN 4 JA SOROSENTIEN (PT 18756) TARKASTELU 2 Tehtävä Tämän selvityksen tavoitteena on tarkastella

Lisätiedot

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen Genimap Oy, lupa L4377 Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii Mika Räsänen Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys 2016 Taustat ja tavoitteet Tavoitteena kehittää menetelmä ja määrittää maantieverkon henkilöliikenteelle ja kuljetuksille tarjoama palvelutaso,

Lisätiedot

Kelirikon takia asetettavien painorajoitusten hyödyt ja haitat

Kelirikon takia asetettavien painorajoitusten hyödyt ja haitat Diplomityö, Hanne Strandvall: Kelirikon takia asetettavien painorajoitusten Työn tavoite 2 Tavoitteena oli selvittää: Painorajoitusten, eli: - Minkälaisia käytännön ongelmia ja lisäkustannuksia painorajoitukset

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014 NOUSIAISTEN KUNTA Kaitaraisten yritysalueen asemakaavan liikenneselvitys Työ: 26725 Tampere 20.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus: 0564810-5

Lisätiedot

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Ennakkoaineisto 13.1.2015 Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Liikenneselvityksen sisältö Työssä on tarkasteltu Niiralan asemakaava-alueelle

Lisätiedot

Elinkeinoelämä ja tieolot Kymenlaaksossa

Elinkeinoelämä ja tieolot Kymenlaaksossa Laura Hulkkonen Elinkeinoelämä ja tieolot Kymenlaaksossa Tiehallinnon selvityksiä 29/2006 Laura Hulkkonen Elinkeinoelämä ja tieolot Kymenlaaksossa Tiehallinnon selvityksiä 29/2006 Tiehallinto Helsinki

Lisätiedot

Petri Keränen. Pohjois-Savon ELY-keskus

Petri Keränen. Pohjois-Savon ELY-keskus Petri Keränen Pohjois-Savon ELY-keskus 30.10.2014 KESTÄVÄ KEHITYS KANNATTAVA JA KEHITTYVÄ YRITYSTOIMINTA TOIMIVA ALUERAKENNE ELYjen palvelut Yrityksille ja yhteisöille Osaava työvoima Maatalouden tuki

Lisätiedot

MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS 1(7) 19.9.2014 MUISTIO MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS 1. Yleistä Tässä Mäskälän kaavarunkoalueen liikenteellisessä selvityksessä tarkastellaan kaavakaavarunkoalueen synnyttämän liikenteen

Lisätiedot

Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 20, Yrityskylän liittymä, Kiiminki

Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 20, Yrityskylän liittymä, Kiiminki Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 20, Yrityskylän liittymä, Kiiminki Mika Räsänen Valtatie 20, Yrityspuiston liittymä 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta nykyisin

Lisätiedot

TALVITIENHOIDON TILASTA KESKI-SUOMESSA

TALVITIENHOIDON TILASTA KESKI-SUOMESSA TALVITIENHOIDON TILASTA KESKI-SUOMESSA Jäsenyrittäjiemme tekemien havaintojen mukaan, talvihoidon keskimääräinen taso Keski-Suomessa on laskenut vuodesta toiseen ja tilanne on joillain alueilla lähellä

Lisätiedot

LIITE 4. / BILAGA 4. LIIKENNESELVITYS SIPOON KUNTA NEVAS GÅRDIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS. 4.9.2014 Sweco Ympäristö Oy Helsinki

LIITE 4. / BILAGA 4. LIIKENNESELVITYS SIPOON KUNTA NEVAS GÅRDIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS. 4.9.2014 Sweco Ympäristö Oy Helsinki LIIKENNESELVITYS SIPOON KUNTA NEVAS GÅRDIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS 4.9.2014 Sweco Ympäristö Oy Helsinki 1. LIIKENNEVERKKO JA LIIKENNEMÄÄRÄT NYKYTILANTEESSA Nykytilanteessa kaava-alueelle johtavina

Lisätiedot

Lumijoentien (st 813) ja vt 8:n liittymän toimivuus. Oikealle kääntymiskaistan tarveselvitys

Lumijoentien (st 813) ja vt 8:n liittymän toimivuus. Oikealle kääntymiskaistan tarveselvitys Lumijoentien (st 813) ja vt 8:n liittymän toimivuus Oikealle kääntymiskaistan tarveselvitys Tiehallinto Oulun Tiepiiri 2005 Lähtökohdat ja tavoitteet... 2 Lähtökohdat... 4 Tarkastelu... 10 Johtopäätökset...

Lisätiedot

Hongiston asemakaavan meluselvitys, Hämeenlinna Päivitetty väliraportti. Optimia Oy/Eriksson Arkkitehdit

Hongiston asemakaavan meluselvitys, Hämeenlinna Päivitetty väliraportti. Optimia Oy/Eriksson Arkkitehdit Hongiston asemakaavan meluselvitys, Hämeenlinna Päivitetty väliraportti Optimia Oy/Eriksson Arkkitehdit Versio 1.0 Matti Manninen 26.3.2008 2007 Suunnittelukohde 30.4.2008 Page 2 Melulähteet Tässä selvityksen

Lisätiedot

Liikenneväylien korjausvelka. Lähtökohdat ja korjausvelkaohjelma

Liikenneväylien korjausvelka. Lähtökohdat ja korjausvelkaohjelma Liikenneväylien korjausvelka Lähtökohdat ja korjausvelkaohjelma 5.2.2016 Liikenneväylillä on n. 2,5 miljardin arvosta korjausvelkaa 4000 3500 korjausvelka M 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 nykyrahoitus

Lisätiedot

MUSTASAAREN KUNTA. Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos. Tampere, 7.11.2011. Työ: 23687

MUSTASAAREN KUNTA. Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos. Tampere, 7.11.2011. Työ: 23687 MUSTASAAREN KUNTA Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos Työ: 23687 Tampere, 7.11.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 TAMPERE Puhelin 010 241 4000 Telefax 010 241 4001 www.airix.fi

Lisätiedot

Tiehallinnon teiden ja siltojen kunto 2002

Tiehallinnon teiden ja siltojen kunto 2002 Juho Meriläinen, Mikko Inkala, Ulf Lindström Tiehallinnon teiden ja siltojen kunto 22 Tiehallinnon selvityksiä 27/23 Juho Meriläinen, Mikko Inkala, Ulf Lindström Tiehallinnon teiden ja siltojen kunto

Lisätiedot

Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta

Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta Rambøll Finland Oy Tiehallinto/ Kaakkois-Suomen tiepiiri Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta Tiesuunnitelma Ympäristömeluselvitys 10.7.2009 Vt 6 parantaminen

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA Liite 16 PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA VT 7 MELUALUEEN LEVEYS 6.10.2005 SUUNNITTELUKESKUS OY RAPORTTI Turku / M. Sairanen VT 7, melualueen leveys 6.10.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. LASKENNAN

Lisätiedot

ELY keskuksen talvihoitoinfo Satakunta. Timo Laaksonen, kunnossapitopäällikkö

ELY keskuksen talvihoitoinfo Satakunta. Timo Laaksonen, kunnossapitopäällikkö ELY keskuksen talvihoitoinfo 9.11.2018 Satakunta Timo Laaksonen, kunnossapitopäällikkö Talvikelit haastavat Viime talvikausien sääolosuhteet ovat olleet poikkeuksellisen vaikeat tienpidolle ja liikenteelle.

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 26.4.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 3.5.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito

Lisätiedot

Maantieselvitys 16.8.2010

Maantieselvitys 16.8.2010 Maantieselvitys 16.8.2010 Työn keskeinen sisältö 1. Saada kokonaiskuva seudun liikenneyhteyksien kehittämiseksi ympäristönäkökohdat huomioiden. 2. Saada uusia ideoita siitä, kuinka Forssan seutu voisi

Lisätiedot

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö Kymenlaakson Liitto Maakuntavaltuustoseminaari 24.10.2016 Jatkuva liikennejärjestelmätyö 24.10.2016 Esitys Liikennejärjestelmäryhmä ja sen tehtävät Seudulliset liikennejärjestelmäryhmät ja niiden tehtävät

Lisätiedot

VT 12 Hollola-Lahti valtatiestä kaduksi vaikutukset maankäyttöön

VT 12 Hollola-Lahti valtatiestä kaduksi vaikutukset maankäyttöön VT 12 Hollola-Lahti valtatiestä kaduksi vaikutukset maankäyttöön Liikenne ja maankäyttö 7.10.2015 Juha Mäkinen Sito Oy Sito Parhaan ympäristön tekijät Esityksen sisältö Kohdealue ja nykytilan kuvaus Suunniteltu

Lisätiedot

Tieomaisuuden yhtenäinen kuntoluokitus. VOH 1.7j

Tieomaisuuden yhtenäinen kuntoluokitus. VOH 1.7j 1 Tieomaisuuden ytenäinen kuntoluokitus VOH 1.7j 5 4 3 2 1 2 Projektin tavoitteet 1 Kunnon ytenäinen palvelutasoluokitus (32/2004) Ytenäisen palvelutasoluokituksen jalkautus 2 Päällystettyjen teiden kunto

Lisätiedot

Melua vaimentavien päällysteiden käyttökohteiden valintaperusteet Uudenmaan tiepiirissä

Melua vaimentavien päällysteiden käyttökohteiden valintaperusteet Uudenmaan tiepiirissä Melua vaimentavien päällysteiden käyttökohteiden valintaperusteet Uudenmaan tiepiirissä PTL33 Seminaari Melua vaimentavat päällysteet 25.10.2007 Harri Spoof, Pöyry Infra Oy Selvitystyö vuonna 2006 Hiljaisten

Lisätiedot

HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS

HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS repo002.dot 2013-09-20 HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS E26192 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Muutoslista Hannele Kemppi Hannele Kemppi Elisa Huotari VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

SIIRIN ALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS II

SIIRIN ALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS II 1(5) 2.2.2012 MUISTIO SIIRIN ALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS II 1. Yleistä Tämä Siirin alueen toinen liikenteellinen selvitys liittyy Siiri II alueen asemakaavan laadintaan, jossa Iso-Harvoilantieltä alkavaa

Lisätiedot

Vuoden 2017 rahoituksen riittävyys Varsinais-Suomen ELY-keskuksen näkökulmasta

Vuoden 2017 rahoituksen riittävyys Varsinais-Suomen ELY-keskuksen näkökulmasta Vuoden 2017 rahoituksen riittävyys Varsinais-Suomen ELY-keskuksen näkökulmasta Liikennejaosto 4.10.2016 Toiminnanohjauspäällikkö Pekka Puurunen 3.10.2016 Pääosa ELY-keskuksen perustienpidon perusrahoituksesta

Lisätiedot

Raskaan liikenteen ajotuntuma ja reunapainumat

Raskaan liikenteen ajotuntuma ja reunapainumat Veli Pekka Lämsä Raskaan liikenteen ajotuntuma ja reunapainumat Vähäliikenteisten teiden taloudellinen ylläpito - tutkimusohjelma Työraportti Veli Pekka Lämsä Raskaan liikenteen ajotuntuma ja reunapainumat

Lisätiedot

Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten arviointi osana Ylistaron yleiskaavaa 2020

Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten arviointi osana Ylistaron yleiskaavaa 2020 FCG Planeko Oy YLISTARO Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten arviointi osana n yleiskaavaa 2020 31.10.2008 1 (9) FCG Planeko Oy 30.10.2008 Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten

Lisätiedot

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21 SOKLI JA -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA TYÖN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄN KUVAUS Hankkeen tavoitteena on tuottaa Savukosken kirkonkylän liikennejärjestelyjen toimenpidesuunnitelma

Lisätiedot

Tampereen kaupungin ympäristönsuojelulain mukainen meluselvitys 2017

Tampereen kaupungin ympäristönsuojelulain mukainen meluselvitys 2017 Maanteiden liikennetiedot Nykytilanne, L den ja L yö Objectid ohjelman sisäinen tunnus Tilannepvm lähtötietojen muodostuspäiväys Tie Tienumero Ajr Ajoratojen lukumäärä Aosa Tieosan numero, josta tämä alkaa

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn liikenneturvallisuus liittyen tuulivoimapuistojen kuljetuksiin

Kävelyn ja pyöräilyn liikenneturvallisuus liittyen tuulivoimapuistojen kuljetuksiin S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A CPC Finland Oy Kävelyn ja pyöräilyn liikenneturvallisuus liittyen tuulivoimapuistojen kuljetuksiin Selvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1 (6) Miettinen Tuomas

Lisätiedot

Tampereen kaupungin ympäristönsuojelulain mukainen meluselvitys 2017

Tampereen kaupungin ympäristönsuojelulain mukainen meluselvitys 2017 Liite 2b Maanteiden liikennetiedot Nykytilanne, L Aeq Objectid ohjelman sisäinen tunnus Tilannepvm lähtötietojen muodostuspäiväys Tie Tienumero Ajr Ajoratojen lukumäärä Aosa Tieosan numero, josta tämä

Lisätiedot

Vt 6 Kouvolan kohdalla YS. Vt 6 YS, vt 15 aluevaraussuunnitelma Esittelytilaisuus 1,

Vt 6 Kouvolan kohdalla YS. Vt 6 YS, vt 15 aluevaraussuunnitelma Esittelytilaisuus 1, Vt 6 Kouvolan kohdalla YS Vt 6 YS, vt 15 aluevaraussuunnitelma Esittelytilaisuus 1, 12.3.2013 3 VT 6 KOUVOLAN KOHDALLA - ESITTELYTILAISUUS 12.3.2013 Suunnittelualue 4 Työn aikataulu ja päävaiheet Kerätty

Lisätiedot

HATTULA KANUNGIN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN SELVITYS 10.8.2015. Niina Järvinen FM, ins.(amk)

HATTULA KANUNGIN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN SELVITYS 10.8.2015. Niina Järvinen FM, ins.(amk) HATTULA KANUNGIN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN SELVITYS 10.8.2015 Niina Järvinen FM, ins.(amk) 1/11 1. Tehtävän kuvaus Liikenteellinen selvitys tehtiin heinä-elokuussa 2015 Hattulan kunnalle osana Kanungin

Lisätiedot

SATAKUNNAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA LÄHTÖKOHTIA: LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA KULJETUKSET, LIIKENNEVERKOT SEUTUKUNTAKIERROS

SATAKUNNAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA LÄHTÖKOHTIA: LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA KULJETUKSET, LIIKENNEVERKOT SEUTUKUNTAKIERROS SATAKUNNAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA LÄHTÖKOHTIA: LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA KULJETUKSET, LIIKENNEVERKOT SEUTUKUNTAKIERROS Satakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma LIIKENTEEN KYSYNTÄ LIIKKUMINEN Kulkutavat

Lisätiedot

Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu

Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu Tarkastelussa Lappeenrannan Mustolan asemakaava-alueen liikenteellinen toimivuus ja liiketilan kasvun vaikutukset nykyisen ja vuoden

Lisätiedot

Rantaväylän tulevaisuus puntarissa. Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin

Rantaväylän tulevaisuus puntarissa. Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin Rantaväylän tulevaisuus puntarissa Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin Valtakunnan päätieverkkoon kuuluva valtatie 4 kulkee Vaajakoskelta Tikkakoskelle. Jyväskylässä

Lisätiedot

Palvelutaso tärkein matkalla kohti edullista tienpitoa

Palvelutaso tärkein matkalla kohti edullista tienpitoa Palvelutaso tärkein matkalla kohti edullista tienpitoa Ensiksi määriteltävä mitä tehdään, vasta sitten miten Vähäliikenteisellä verkolla korostuu asiakkaan kokema palvelutaso Asiakkaan tärkeäksi kokemia

Lisätiedot

Suojateiden parantaminen nauhamaisessa taajamassa

Suojateiden parantaminen nauhamaisessa taajamassa Suojateiden parantaminen nauhamaisessa taajamassa Case mt 130 eli Tampereentie, Lempäälä (2015) Suvi Vainio Liikenneturvallisuustyön hyvät käytännöt kaikkien käyttöön -seminaari 14.11.2017 Tervetuloa Tampereentielle!

Lisätiedot

E12 Valtatie 3 Suomen elinvoiman pääväyliä

E12 Valtatie 3 Suomen elinvoiman pääväyliä E12 Valtatie 3 Suomen elinvoiman pääväyliä Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Kolmosta pitkin Suomeen ja maailmalle Kaupunkiseudut, Suomen menestys globaalissa toimintaympäristössä Kasvava

Lisätiedot

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset

Lisätiedot

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa 17.2.2017 Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Toimialue

Lisätiedot

VAHVA SUOMALAINEN. Suomi Finland 100. Urakoitsijaseminaari Jari Pietilä

VAHVA SUOMALAINEN. Suomi Finland 100. Urakoitsijaseminaari Jari Pietilä VAHVA SUOMALAINEN Urakoitsijaseminaari 21.8.2018 Jari Pietilä Suomi Finland 100 Tiet kuntoon ja turvallisiksi Toimiva tieverkko on Suomen talouskasvun perusta. Toimeliaan talvikauden aikana kuljetusala

Lisätiedot

Niskanperän liittymäselvitys

Niskanperän liittymäselvitys LAPIN ELY-KESKUS Niskanperän liittymäselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28789 Raportti 1 (7) Saara Aavajoki Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Nykytilanteen liikennejärjestelyt... 1 2.1

Lisätiedot

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus 1 Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus Juha Mäkinen SITO POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI 31.1.2012 2 POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040, SEMINAARI

Lisätiedot

HYÖTYLOGISTIIKAN MERKITYS ELINKEINOELÄMÄLLE

HYÖTYLOGISTIIKAN MERKITYS ELINKEINOELÄMÄLLE 1 HYÖTYLOGISTIIKAN MERKITYS ELINKEINOELÄMÄLLE Professori Lauri Ojala LIIKENTEEN KUMPPANUUSFOORUMI HYÖTYLIIKENTEEN JAKELULOGISTIIKAN KEHITTÄMINEN Turku, 5.11.2015 ARVIOITA LOGISTIIKASTA OSANA YRITYSTEN

Lisätiedot

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen 1 15.12.2003 Aulis Nironen 2 PÄÄTEIDEN KÄSITTEITÄ Pääteillä tarkoitetaan valta- ja kantateitä Valtatiet palvelevat tärkeiden asutus- ja liikennekeskusten välistä kaukoliikennettä ja muodostavat maantieverkon

Lisätiedot

Hiljaisten päällysteiden kestävyys ja käyttöikä

Hiljaisten päällysteiden kestävyys ja käyttöikä Hiljaisten päällysteiden kestävyys ja käyttöikä Marko Kelkka Teknillinen korkeakoulu / tielaboratorio 25.10.2007 Melua vaimentavat päällysteet - seminaari Mitkä asiat vaikuttavat käyttöikään? Päällysteen

Lisätiedot

TAMPERE-VAASA YHDISTÄÄ SUOMEN Suomen ruokatie ja viennin runkoväylä

TAMPERE-VAASA YHDISTÄÄ SUOMEN Suomen ruokatie ja viennin runkoväylä VALTATIE 3 TAMPERE-VAASA YHDISTÄÄ SUOMEN Suomen ruokatie ja viennin runkoväylä VALTATIE 3 YHDISTÄÄ SUOMEN ETELÄ-POHJOISSUUNNASSA Suomen ruokatie, joka yhdistää kasvukeskukset ja elinvoimaisen maaseudun

Lisätiedot

Urakoitsijaseminaarin avaus

Urakoitsijaseminaarin avaus Urakoitsijaseminaarin avaus LVM:n hallinnonalan virastouudistus ja maakuntauudistus 22.8.2017 LVM:n hallinnonalan virastouudistus 31.5.2017 2 3 Maakuntauudistus ja maantielain uudistus (luonnos 5.7.2017)

Lisätiedot

,2( / -fi TIE- JA VESIRAKENNUSHALLITUS YLEISTEN TEIDEN V

,2( / -fi TIE- JA VESIRAKENNUSHALLITUS YLEISTEN TEIDEN V ,2( / -fi TIE- JA VESIRAKENNUSHALLITUS YLEISTEN TEIDEN V '\\ \ TIE- JA VESIRAKENNUSHALLITUS Tiensuunnittelutoimisto YLEISTEN TEIDEN VALAISTtJSPOLITIIKKA Tienpidon suuntaviivat ja keskeiset toimenpiteet

Lisätiedot

Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi

Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIEKSAN KAUPUNKI Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi Selostus LUONNOS, joka päivitetään kaavan edistyessä

Lisätiedot

Kehä III:sta uusi Vaalimaa 12.12.2007 Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien ratkaisemiseksi

Kehä III:sta uusi Vaalimaa 12.12.2007 Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien ratkaisemiseksi Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien Kehä III on osa E 18 tietä 2 Vanhasen II hallituksen ohjelma: "Suomi on sitoutunut toteuttamaan Helsinki Vaalimaa -moottoritien E 18 vuoteen 2015

Lisätiedot

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc Jalasjärven kunta Asemakaavan muutos Liikenteen yleissuunnitelma Koulukeskus Rajalanmäki Vt3 Vt3 Rajalantie H-as, Oikotie 27.02.2006 Juha Raappana p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen

Lisätiedot

Lapinrauniontie 3, Kaakkuri

Lapinrauniontie 3, Kaakkuri Lapinrauniontie 3, Kaakkuri Oulu Kuva: Microsoft Corporation 20.3.2018 Alkusanat Lapinrauniontie 3:n liikenneselvitys on laadittu alueen asemakaavoituksen yhteydessä. Selvityksessä on esitetty kohteen

Lisätiedot

Tiehallinnon teiden ja siltojen kunto Tiehallinnon selvityksiä 16/2006

Tiehallinnon teiden ja siltojen kunto Tiehallinnon selvityksiä 16/2006 Tiehallinnon teiden ja siltojen kunto 25 Tiehallinnon selvityksiä 16/26 Tiehallinnon teiden ja siltojen kunto Tiehallinnon selvityksiä 16/26 Tiehallinto Helsinki 26 ISBN 951-83-699-3 ISSN 1457-9871 TIEH

Lisätiedot

Valtatien 8 lähitulevaisuuden parantamistoimenpiteet

Valtatien 8 lähitulevaisuuden parantamistoimenpiteet Toteutuvatko "kasitien" kehittämistoimet lähitulevaisuudessa? Tällä hetkellä Monilla vilkkailla pääteillä 100 km/h on jo vaarallisen korkea - tilanne on tyydyttävä vain paperilla! 60 % liikennekuolemista

Lisätiedot

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla Lähtökohdat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan liikennealue

Lisätiedot

Liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi asemakaavan laajennukseen Pitkämäen 134 kaupunginosassa

Liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi asemakaavan laajennukseen Pitkämäen 134 kaupunginosassa Liikenneselvitykset S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NURMEKSEN KAUPUNKI Liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi asemakaavan laajennukseen Pitkämäen 134 kaupunginosassa Selostus

Lisätiedot

Keskeisen päätieverkon toimintalinjat

Keskeisen päätieverkon toimintalinjat Keskeisen päätieverkon toimintalinjat Tytti Viinikainen Kanta-Hämeen liikennejärjestelmätyöryhmän kokous 21.4.2017 Taustaa Työtä esitelty aiemmin Kanta-Hämeen liikennejärjestelmätyöryhmässä keväällä 2016

Lisätiedot

HCT-kuljetukset. Pirjo Venäläinen Metsätehon iltapäiväseminaari

HCT-kuljetukset. Pirjo Venäläinen Metsätehon iltapäiväseminaari HCT-kuljetukset Pirjo Venäläinen 3.4.2019 Metsätehon iltapäiväseminaari Esityksen sisältö 1. Mikä on HCT? 2. Puutavaran ja hakkeen HCT-yhdistelmät 3. HCT-tutkimus 1. Mikä on HCT? HCT = High Capacity Transport

Lisätiedot

Mäskälän alueen kaavarunko

Mäskälän alueen kaavarunko S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Mäskälän alueen kaavarunko Liikennetarkastelu FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 23.10.2012 P17620 Liikennetarkastelu 1 (10) Miettinen Tuomas 23.10.2012

Lisätiedot

Miksi ja miten päällystetty tie muutetaan soratieksi Tienkäyttäjän ja tienpitäjän näkökulma

Miksi ja miten päällystetty tie muutetaan soratieksi Tienkäyttäjän ja tienpitäjän näkökulma Miksi ja miten päällystetty tie muutetaan soratieksi Kun tien liikennemäärä on pieni ja alemman tieverkon kuntoon kohdennettava rahoitus rajallista, voidaan päällystetty tie joutua muuttamaan soratieksi.

Lisätiedot

Satu Pekkanen. Hoidon ja ylläpidon alueurakka Karstula

Satu Pekkanen. Hoidon ja ylläpidon alueurakka Karstula 23.2.2016 Satu Pekkanen Hoidon ja ylläpidon alueurakka Karstula 2016-2021 1 Karstulan alueurakka 2016-2021 Hoidon ja ylläpidon alueurakka Karstula 2016-2021 Pääasiallinen alue: Karstula Saarijärvi Kyyjärvi

Lisätiedot

Perustelu melusuojaukselle Lähimpänä tietä sijaitsevat asuinrakennukset ovat päivällä db meluvyöhykkeellä (L Aeq7-22).

Perustelu melusuojaukselle Lähimpänä tietä sijaitsevat asuinrakennukset ovat päivällä db meluvyöhykkeellä (L Aeq7-22). LIITE 1, SIVU 11/58 KOHDEKORTTI 6.4.2018 Niiralankatu Ilmakuva Kuopion kaupunki 2018 NYKYTILANNE Asukkaita kohdealueella 1 431 Melulähde alueella: Niiralankadun tieliikenne - Keskim. vuorokausiliikenne

Lisätiedot

Vähäliikenteisten teiden heikkokuntoisuuden arviointi

Vähäliikenteisten teiden heikkokuntoisuuden arviointi Veli Pekka Lämsä Vähäliikenteisten teiden heikkokuntoisuuden arviointi Vähäliikenteisten teiden taloudellinen ylläpito - tutkimusohjelma Sisäisiä julkaisuja 26/25 Veli Pekka Lämsä Vähäliikenteisten teiden

Lisätiedot

Mallintamisen mahdollisuudet. vuorovaikutuksen lisäämiseksi infran ylläpidossa. Manu Marttinen Työpäällikkö NCC Roads Oy 1

Mallintamisen mahdollisuudet. vuorovaikutuksen lisäämiseksi infran ylläpidossa. Manu Marttinen Työpäällikkö NCC Roads Oy 1 Mallintamisen mahdollisuudet vuorovaikutuksen lisäämiseksi infran ylläpidossa Manu Marttinen Työpäällikkö 3.6.2015 NCC Roads Oy 1 TIEDONHALINNAN Mallintamisen mahdollisuudet vuorovaikutuksen lisäämiseksi

Lisätiedot

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: ALAVUDEN KAUPUNKI ALAVUS-TUURI -ALUEEN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: ALAVUDEN KAUPUNKI ALAVUS-TUURI -ALUEEN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20600929 ALAVUDEN KAUPUNKI ALAVUS-TUURI -ALUEEN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 30.9.2016 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS 19.9.2016 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS

Lisätiedot

Ritavuoren ak:n melusuojaus vaihe 2, Lapua

Ritavuoren ak:n melusuojaus vaihe 2, Lapua Ramboll Finland Oy Lapuan kaupunki Ritavuoren ak:n melusuojaus vaihe 2, Lapua Meluselvitys 21.12.2015 Ritavuoren ak:n melusuojaus, Lapua Lapuan kaupunki Meluselvitys 21.12.2015 Viite 1510020582 Versio

Lisätiedot

Nousiaisten kunnantalon tontti Liikennejärjestelyiden yleissuunnitelmaselostus

Nousiaisten kunnantalon tontti Liikennejärjestelyiden yleissuunnitelmaselostus Nousiaisten kunnantalon tontti Liikennejärjestelyiden yleissuunnitelmaselostus 26.02.2019 2(4) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 NYKYTILANNE... 3 2.1 Liikennejärjestely nykytilanteessa 3 3 YLEISUUNNITELMAN

Lisätiedot

Nopeudet ja niiden hallinta -workshop. Miten nopeuksiin vaikutetaan? Nopeusrajoitusohjeet

Nopeudet ja niiden hallinta -workshop. Miten nopeuksiin vaikutetaan? Nopeusrajoitusohjeet Nopeudet ja niiden hallinta -workshop Miten nopeuksiin vaikutetaan? Nopeusrajoitusohjeet Ohjaavia säädöksiä Tieliikennelaki: (25, ote) Nopeusrajoitukset. Liikenneministeriö voi antaa määräyksiä yleisestä

Lisätiedot

Työryhmän esitys Suomen maaliikenteen runkoväyliksi

Työryhmän esitys Suomen maaliikenteen runkoväyliksi Työryhmän esitys Suomen maaliikenteen runkoväyliksi Taustaa LVM:n työryhmän raportti 38/2003 Valtakunnallisesti merkittävät liikenneverkot ja terminaalit. Lausuntokierros. 20.2.200 työryhmä määrittämään

Lisätiedot

Väyläomaisuuden ylläpidon hallinta

Väyläomaisuuden ylläpidon hallinta Väyläomaisuuden ylläpidon Tiedonkeruu, tiedon, järjestelmät 1 Mitä on väyläomaisuus? Päällystetyt tiet 50 616 km Soratiet 27 552 km Varusteet ja laitteet?? kpl Sillat 14176 kpl Kevyen liikenteen väylät

Lisätiedot

Salpausselän palveluvyöhyke

Salpausselän palveluvyöhyke Salpausselän palveluvyöhyke 27.4.2015 Päijät-Hämeen liitto Salpausselän palveluvyöhyke Tampereen seudulta Lahden ja Kouvolan seuduille ulottuva vyöhyke Palveluja kehitetään kokonaisvaltaisesti eri tahojen

Lisätiedot

Vt12 Uusikylä Tillola, yleissuunnittelu Yleisötilaisuudet Ympäristösi parhaat tekijät

Vt12 Uusikylä Tillola, yleissuunnittelu Yleisötilaisuudet Ympäristösi parhaat tekijät Vt12 Uusikylä Tillola, yleissuunnittelu Yleisötilaisuudet 10.-11.2.2015 Ympäristösi parhaat tekijät 2 Vt12 Uusikylä Tillola, yleissuunnittelma Yleisötilaisuudet 10.-11.2.2015 Ohjelma 18:00 18:30 19:30

Lisätiedot

Etelä Suomen näkökulmasta

Etelä Suomen näkökulmasta Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Aluerakenteen kh kehitys Etelä Suomen näkökulmasta Suunnittelujohtaja Ari Pietarinen 25.11.2013 Etelä Suomen aluerakenne 2030 Asuminen, ympäristö

Lisätiedot