Selvitys Lamminpään sauna, pesula ja neuvolarakennuksen kulttuurihistoriallisista arvoista

Transkriptio

1 Selvitys Lamminpään sauna, pesula ja neuvolarakennuksen kulttuurihistoriallisista arvoista Jari Heiskanen Pirkanmaan maakuntamuseo, Kulttuuriympäristöyksikkö Kannen kuva: rakennus maaliskuussa Raportin kuvat: Jari Heiskanen

2 1.0 Johdanto 2.0 Lamminpään kaupunginosa 2.1 Lamminpään asemakaavoitus 2.2 Lamminpään rakentumisen kiintopisteet 3.0 Rakennustyyppi: sauna pesula ja neuvolarakennus 3.1 Suunnittelija: Kaupunginarkkitehti Jaakko Ilveskoski 3.2 Rakennuksen sijoittuminen taajamarakenteeseen 4.0 Tampereen jälleenrakennuskausi, asuntoja ja julkista rakentamista 4.1 Yksityisestä avusta julkiseen hyvinvointiyhteiskuntaan Yleiset saunat Neuvolatoiminta Suomessa ja Tampereella 5.0 Tiivistelmä ja kulttuurihistorialliset arvot Lähteet Liitteet: 1. Lamminpään asemakaava v

3 1.0 Johdanto Tämä selvitys on tehty täydentämään Tampereen kaupungin vuonna 2010 laatimaa rakennetun ympäristön inventointia, joka koski Lamminpään kaupunginosassa sijaitsevaa ja Tampereen kaupungin vuonna 1954 rakennuttamaa sauna, pesula ja neuvolarakennusta. Inventoinnin täydennystyön teki Pirkanmaan maakuntamuseon tutkija Jari Heiskanen (FM). Selvityksen ja täydennyksen lähtökohtana on kaavamuutos, jonka tavoitteena on muuttaa julkisen rakennuksen tontti sekä viereinen omakotitontti neljäksi omakotitontiksi, jolloin saunan ja neuvolan sisältämä rakennus jouduttaisiin purkamaan. Kaupungin rakennuksesta tekemä selvitys on sen teknisten tietojen ja dokumentoinnin kannalta pääosin kattava, joskin rakennuksen käsittely ja sitominen edes rakennustasolla laajempaa taustaa vasten on jäänyt varsin vähäiseksi. Hyvin säilyneen ja aikakauden julkista rakentamista edustavan rakennuksen monipuoliset, paikallistasoa laajemmat toiminnalliset ja visuaaliset ulottuvuudet sekä rakennusajan yhteiskunnallista kehitystä ja sosiaalihistoriaa ilmentävät arvot ovat jääneet myös käsittelemättä. Paikan historia ja taajamaalueella keskeinen asemakaavatarkastelu on jäänyt myös lähinnä korttelitason tarkasteluksi. Kaupungin selvityksessä arvoja onkin todettu olevan vain rakennustasolla, lähinnä arkkitehtonisia ja rakennusteknisiä. Aikakauden julkista hyvinvointipalvelua edustava rakennus sijoittuu Suomen rakentamisessa selkeään yhteiskunnan ja kaupunkikuvan murroskauteen, jonka tunnusmerkkejä ja piirteitä ovat asuinrakennusten ohella julkinen rakentaminen sekä kaupunkirakenteen uudistumiseen tähtäävät uudet asemakaavat. Rakennukseen onkin liitettävissä vahvojen rakennus ja paikallishistoriallisten arvojen lisäksi yleisempiä, sotien jälkeisen yhteiskunnalliseen murrokseen ja hyvinvointisuomen rakentamiseen liittyviä arvoja. Ilmiönä sotien jälkeisen rakennetun hyvinvoinnin tutkiminen ja kartoitus on vasta käynnistynyt Museovirastossa, joten Lamminpään rakennuksen arvot tulisi arvioida myös tätä laajempaa taustaa vasten. Tässä työssä on tarkasteltu rakennuksen asemaa ja roolia osana kaupunginosan, Tampereen ja suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentumisesta ja historiaa. 3

4 2.0 Lamminpään kaupunginosa Lamminpää on Tampereen kaupunkitaajaman länsirajalle sijoittuva kaupunginosa, joka sijoittuu maisemallisesti Pirkanmaata ja Tampereen kaupunkirakennetta halkovan pitkän harjumuodostelman päälle ja rinteisiin. Harjulla kaupunginosan pääväylän ja alueen läpikulkuliikennettä palvelevan Ylöjärventien linjaus pohjautuu vanhaan maantiehen, joka yhdisti maakuntia jo keskiajalla. Hyhkyn kylän takamaihin kuuluneessa Lammipäässä oli agraarikaudella vähän asutusta, lähinnä harjun juurella sijaitsevan Tohloppijärven ympäristöön sijoittuneita yksittäisiä torppia. Lamminpään alue vuonna 1909 Kuva: Ote venäläisten tekemästä topografisesta ns. senaatinkartasta, jonka mittaukset tehtiin v Pirkkalaan kuulunut Lamminpään alue on merkitty karttaan punaisella ellipsillä. Valkoisella merkityn viljelymaiseman reunalle sijoittuneessa Lamminpäässä oli vielä tällöin lähinnä torppia ja pieniä peltokappaleita. Toisaalta sen sijainti kuivalla metsäharjulla, keskeisen päätien ja paikallisteiden risteyksessä sekä kasvavan teollisuuskaupungin lähellä teki siitä maatalouskaudella sopivan rakennuspaikan. Lamminpään rakentaminen alkaakin pian kartan valmistumisen jälkeen. Lamminpään kaupunginosan asutuksen pohjoisrajan muodostaa karttaan merkitty Ylöjärven kunnanraja. Tampereen kaupungin raja näkyy kuvan oikeassa alareunassa, jossa Pispalan asutus ja Santalahden teollisuus alkavat heti kaupunginrajan jälkeen. Lamminpään alueen rakentuminen alkoi 1900 luvun alkupuolella, kun Tampereen kasvava teollisuus haki lisätilaa kaupungin rajojen ulkopuolelta. Epilään ja myöhemmin myös Lielahteen perustettiin teollisuusyrityksiä, joiden keskeisenä sijoittumistekijänä oli vuonna 1895 rakennettu Porin rata. Kaarilan kartanolle kuuluneen Lamminpään alueen halpa tonttimaa ja väljyys houkuttelivat pääosin maaseudulta kaupunkiin teollisuustyön perässä muuttaneita ihmisiä. Tampereella kaupunkialueen pienuuden ja 4

5 teollisuuden leviämisen seurauksena kaupungin rajojen ulkopuolelle syntyi 1900 luvun alkupuolella maatilojen maille taajaväkistä pientaloasutusta. Tämä yksityisten maatilojen maille syntynyt asutus sijoittui pääosin harjujaksoihin, jotka olivat viljelyyn kelpaamattomia. Lamminpään ohella saman harjumuodostelman varrella ovat samalla tavalla syntyneet Pispalan, Hyhkyn, Epilän ja Järvensivun esikaupungit, joiden sijoittumiseen vaikuttivat maanviljelyn ohella läheiset teollisuusalueet. 2.1 Lamminpään asemakaavoitus Lamminpään ensimmäisen tonttijaon laati Kaarilan kartanon omistajan pyynnöstä maanmittari K.D. Sinervä. Tämä Lamminpään varhainen asutus levittäytyi nopeasti harjun päälle ja rinteisiin. Asutusta ohjasivat harju, maantie ja muutamat paikallistiet. Alueen väkiluku kasvoi nopeasti ja 1920 luvulla Lamminpäässä oli yli tuhat asukasta. Julkisia palveluita edusti lähinnä jo 1920 luvulla valmistunut kansakoulu. Alkujaan Pirkkalaan ja vuodesta 1922 Pohjois Pirkkalaan kuulunut Lamminpää liitettiin Tampereen kaupunkiin vuonna 1937 osana ns. Harjun jakokunnan aluetta. Pirkkalan jaossa syntynyt ja lyhytikäiseksi jäänyt Pohjois Pirkkala käsitti Nokian, Siuron ja Pispalan taajamat. Kaupunkiin liittämisen jälkeen Lamminpään asemakaavan laati Tampereen kaupungin asemakaavaarkkitehti Aaro Alapeuso, ja se vahvistettiin pienin, lähinnä vintin rakentamista koskevin muutoksin vuonna Asemakaavalla pyrittiin saamaan yhtenäisyyttä tonttijaosta huolimatta varsin vapaasti rakentuneeseen pientaloalueeseen. Vanhaan maantiehen ja osittain vanhaan tonttijakoon nojautunut asemakaava edustaa osittain jo sotien jälkeistä kaavoitusta ja kaupunkisuunnittelua, joiden keskeisiä ideoita olivat hajakeskitys ja asumalähiön ideat. Lamminpään kaavaan ei kuitenkaan vielä varattu tontteja tyypillisesti asumalähiöön läheisesti liittyville lukuisille julkisille rakennuksille. Asemakaavan laatinut Alapeuso oli käynyt heti sotien jälkeen Meurmannin vetämän asemakaavaopin kurssin, joten sotien jälkeen julkaistun Asemakaavaopin ihanteet olivat jo todennäköisesti vaikuttamassa Lamminpään asemakaavoitukseen. Sodan jälkeen Alapeuso myös toi kirjoituksissaan julki pyrkimyksen kehittää Lamminpäästä asumalähiö, jolla olisi oma paikallinen keskus, palvelut ja liikkeet. Lamminpään työpaikkaomavaraisuuden tukemiseksi kaava alueen reunalle sijoitettiin pieni teollisuusalue. Alapeuson asemakaavassa harjun päällä ja rinteessä kulkevat tielinjat noudattivat pääosin maiseman rakennetta, joka oli vaikuttanut jo aikaisempaan tieverkostoon. Poikkeuksen tekivät harjun juurelle, alueen eteläosaan sijoitetut uudet omakotitontit, jotka sijoitettiin vielä varsin jäykästi maastoa suoraviivaisesti halkovien tielinjojen varrelle. Alapeuson laatimassa asemakaavassa harjulle, Ylöjärventien ja Vuorentaustantien risteykseen, muodostettiin aluekeskukseksi torialue, johon liittyi ajalle tyypillinen viheryhteys. Viheralueet olivat lisäksi vahvassa roolissa erityisesti alueen reunoilla. Asemakaavassa Lamminpään rakennustyypiksi tuli puolitoistakerroksinen omakotitalo, ainoastaan pääväylän muodostavan Ylöjärventien sekä keskustaksi tarkoitetun torin kortteleihin oli mahdollista rakentaa kaksikerroksisia asuinrakennuksia torin ja maantien asemaa korostamaan. Ennen kaupunkiin liittämistä kauppa oli jo keskittynyt maantien varrelle. Lamminpään asutuksen nopeaa kasvua ja kehitystä 1920 luvulla edustaa kansakoulun ohella Osuusliike Voiman kaksikerroksinen ja kivestä rakennettu liikerakennus, joka valmistui maantien varrelle vuonna Ensimmäinen asemakaava oli kuitenkin vanhan asutuksen vuoksi varsin kankea, ja seuraavina vuosina jouduttiin laatimaan kortteleihin lukuisia pieniä kaavamuutoksia. Lamminpään sotavuosina laaditusta asemakaavasta oli vielä jätetty pois julkisen rakentamisen tontit, ja jo vuonna 1949 jouduttiin tekemään kaavamuutos Lamminpään lastenseimen rakentamiseksi. Rakennus 5

6 sijoitettiin kaupunginosan itäreunalle, asemakaavassa puistoksi osoitetulle alueelle. Tampereen kaupungin kasvu ja pientalotonttien kysyntä johtivat siihen, että Lamminpään kaava aluetta laajennettiin arkkitehti Alapeuson vuonna 1950 laatimalla asemakaavalla, jossa Lamminpään kansakoulun lähelle sijoitettiin uusia omakotitontteja. Ajan hengen mukaisesti viheralueilla oli edelleen merkittävä rooli ja nyt kaavaan sijoitettiin myös julkisen rakentamisen tontti. Samaan aikaan ilmeni tarve neuvolan, pesulan ja saunan rakentamiseksi Lamminpäähän. Selvitysten jälkeen toiminnot yhdistettiin ja rakennukselle muodostettiin tontti hyvälle paikalle, vuoden 1943 asemakaavassa suunnitellun torin laidalle. Toimintojen yhdistäminen ja henkilökunnan asuintilat samassa rakennuksessa olivat myös tyypillistä sotien jälkeiselle rakentamiselle. Julkisten tilojen tarpeen kasvu huomioitiin mm. Meurmannin Asemakaavaopissa, jossa kehotettiin kiinnittämään huomioita rakennuksen sijoittelun ja laajennusmahdollisuuksien ohella siihen, että julkinen rakennus on rakennustaiteellisessa mielessä muita rakennuksia huomattavampi. Lamminpäässä asemakaavamuutoksesta (1953), jossa yhdistettiin korttelin kaksi asuintonttia, vastasi arkkitehti Aaro Alapeuso ja rakennussuunnitelmista kaupunginarkkitehti Jaakko Ilveskoski. Lamminpään torialue ja sitä ensimmäisessä asemakaavassa rajaavat kaksikerroksiset asuinrakennukset eivät kuitenkaan pääosin toteutuneet, joten saunan ja neuvolan asemakaavallinen asema torin laidalla jäi toteutumatta. Saunan ja neuvolan ympäristössä asemakaavan vaikutukset jäivätkin vähäisiksi, ja rakennuksen lähiympäristö edustaa Lamminpään pitkään jatkuneesta täydennysrakentamisesta huolimatta pääosin asemakaavaa edeltänyttä 1920 luvun pientalorakentamista. Lähiympäristössä vuoden 1945 asemakaavan Lamminpään keskusta alueen ratkaisuja edustavat Hätiläntien varrella, korttelissa 2009 olevat kaksi kaksikerroksista asuinrakennusta, jotka toteutuivat kuitenkin vasta 1960 luvulla. 6

7 Lamminpään ensimmäinen asemakaava v Kuva: Ote Lamminpään topografikartalle piirretystä asemakaavasta vuodelta Pientaloalueen tummanruskealla merkityt kaksikerroksiset asuinrakennukset sijoitettiin kaavassa päätien muodostavan Ylöjärventien sekä Vuorentaustantien varrelle sekä risteykseen suunnitellun torin ympärille sijoittuviin kortteleihin. Sotien jälkeen yleistyviä kaavoitusideoita enteilee jo laajojen viheralueiden ohella aluekeskukseen viittaava tori ja siihen liittyvä viherkäytävä puistoon. Tuleva saunan ja neuvolan tontti on rajattu karttaan punaisella viivalla. Ensimmäiseen ja osin edelleen voimassa olevaan asemakaavaan liittyvät useat viheralueet ovat pääosin kadonneet Lamminpään myöhemmän täydennysrakentamisen seurauksena. Muutoksia edustavat myös eteläosan koulun ympäristöön sijoittuvien pientalotonttien muuttaminen 1960 luvulla yleistyneiden rivitalojen tonteiksi. Harjun itäpuolen rakentaminen toteutui pääosin vasta 1960 luvun jälkeen, jolloin kaavan toteutumista hidastanut Pohjanmaan oikoradan lopullinen linjaus selvisi. Pohjanmaan oikorata, ns. Parkanon rata, valmistui Radan varteen sijoittui tällöin myös teollisuusalue, jota oli kaavailtu pienteollisuusalueeksi jo vuoden 1945 asemakaavassa. Myös viheralueita on otettu myöhemmin omakotiasutuksen käyttöön, joten Lamminpää muodostaa nykyisin lähes yhtenäisen omakoti ja rivitalomaton. Viher ja virkistysalueita edustaa lähinnä Lamminpään asuinalueen pohjoispuolelle jäävä harjualue ulkoilupolkuineen. Palvelut ja liikkeet ovat keskittyneet autoistumisen kasvaessa 1960 luvun jälkeen pääosin alueen ulkopuolelle. Paikallisia palveluita edustavat lähinnä koulu ja päiväkoti sekä yksittäiset liiketilat pääkadun varrella. Nykyisin Lamminpään asukasluku on noin 3000 henkeä ja alueen luonne on muuttunut elintason noustessa työväenkaupunginosasta hyvin toimeentulevan keskiluokan asuinalueeksi. 7

8 2.2 Lamminpään rakentumisen kiintopisteet Harjulla kulkevan vanhan maantien varrelle ja sen länsirinteeseen sijoittunut alue muodostui 1920 luvun alkupuolella läheisten tehtaiden vaikutuksesta pientalovaltaiseksi työväenasuinalueeksi. Alueen rakentaminen on jatkunut aina nykypäiviin saakka. Arkkitehtuurissa ja rakentamisessa 1900 luvulla tapahtunut kehitys näkyy Lamminpäässä selkeästi katukuvan ajallisten kerrostumien lisäksi alueen julkisessa rakentamisessa. Lamminpään julkisista rakennuksista klassismia edustavat kansakoulu (1929/1935) sekä vanhaan tapaan asuinrakennukseen sijoitettu kirjasto (1938). Tampereen kaupungin kasvuun liittyvä Lamminpään hautausmaa perustettiin vuonna Kaupunginarkkitehti Bertel Strömmerin suunnittelema, hautausmaan siunauskappeli (1940) edustaa jo siirtymistä klassismista kohti modernismia. Sotien jälkeinen arkkitehtuuri, hyvinvointiyhteiskunta ja Tampereen alueellinen kasvu näkyvät hyvin urheilukentässä (1949), lastenseimessä (1949) sekä Lamminpään keskustaan sijoitetussa yleisen saunan, pesulan ja neuvolan (1954) sisältävässä rakennuksessa. Lamminpään kaupunginosan rakentaminen jatkui 1960 ja 1970 luvulla, mikä näkyi julkisessa rakentamisessa kansakoulun matalina tiilija elementtirakentamista edustavina lisärakennuksina. Hautausmaan laajennus ja uusi postmoderni siunauskappeli valmistuivat vuonna Arvot: Kaupunkihistoria. Lamminpää edustaa Pispalan, Hyhkyn, Epilän ja Järvensivun ohella Tampereen kaupunkirakennetta hallitsevalle harjulle syntyneitä pientalovaltaisia työväenasuinalueita, joita syntyi laajenevan teollisuuden vaikutuksesta silloisen Tampereen kaupungin rajojen ulkopuolelle 1890 luvulta alkaen. Lamminpään aina nykypäiviin saakka jatkunut rakentaminen on muodostanut ajallisesti kerrostuneen kulttuuriympäristön, joka edelleen nojaa kaavamuutoksista, täydennysrakentamisesta ja viheralueiden rakentamisesta huolimatta vahvasti vanhan maantien ja harjun varrelle 1920 luvulla ja jälleenrakennuskaudella laadittuihin kaavasuunnitelmiin ja näiden aikakausien rakennustyyppeihin. Yleisen saunan, pesulan ja neuvolan sisältävä rakennus on keskeinen osa Lamminpään jälleenrakennuskauden kerrostumaa ja julkista rakentamista. Arvot: Rakennetut kerrostumat: Lamminpään kaupunginosan julkisen rakentamisen kerrostumat, joihin vuonna 1954 valmistunut neuvola, sauna ja pesularakennus kuuluu, edustavat erinomaisesti alueen sekä yhteiskunnan historiallista kehitystä ja rakentumista. Lamminpään rakennettuun identiteettiin liittyvät julkisiksi rakennetut rakennukset: neuvola (1954), lastentarha (1949), koulu (1929/1935/1960 l), urheilukenttä (1949) ja siunauskappelit (1940/1990). Ne edustavat vahvalla ja monipuolisella tavalla kaupunginosan sosiaalisia tiloja tuoden hyvin esiin hyvinvointiyhteiskunnan rakennetun ympäristön laajenemisen sodan jälkeen. Lamminpään kaupunginosan julkiset rakennukset kattavat myös kokonaisuutena ihmisen laitoksiin liittyvän elämänkaaren. Julkinen rakentaminen seurasi tiiviisti aikansa kehitystä, ja siihen liitettiin edelleen sodan jälkeen rakennustaiteellisia tavoitteita. Julkisia rakennuksia voidaan pitää näin ollen hyvän rakentamisen esimerkkeinä ja esikuvina sekä vaikutteiden välittäjinä. 8

9 3.0 Rakennustyyppi: sauna pesula ja neuvolarakennus Vuonna 1954 valmistuneeseen rakennukseen on yhdistetty yleinen sauna, pesula ja neuvola. Lisäksi tiloihin oli varattu ajan tapaan saunanhoitajalle tarkoitettu asunto, johon oli oma sisäänkäynti ja yhteys saunan lipunmyyntitilaan. Asunnon ja työpaikan yhteys oli aina 1960 luvun alkuun asti kiinteä, jonka jälkeen elintason nousuun liittyvä autoistuminen katkaisi vanhan yhteyden. Lamminpäässä samaan rakennukseen sijoitettu yleisen saunan ja neuvolan yhdistelmä on nykyisten tietojen valossa harvinainen, eikä Tampereella tai Suomesta toistaiseksi tunneta toista vastaavaa. Yleensä neuvolat sijoitettiin koulujen tai lastenhuollon muiden rakennusten yhteyteen. Lamminpään eleetön, käytännöllinen ja rakennettuun maisemaan sulautuva rakennus edustaa sodanjälkeistä funktionalismia, johon liittyy sodan jälkeisen ajan hengen mukaisesti keventäviä ja ilmettä antavia piirteitä. Matalan rakennuksen keskeisiä, osaltaan sotien jälkeiseen klassismiin viittaavia piirteitä ovat aumakatto ja sen itäpään julkisivun muodostavan katoksen liuskekivestä muuratut pylväät. Liuskekiveä on käytetty lisäksi neuvolapäädyn edustan laatoituksena. Rakennuksen toimintojen hierarkia näkyy selkeästi julkisivuissa. Neuvola on pylväineen sijoitettu pääkadun suuntaan saunan, pesulan ja asunnon yksinkertaisella katoksella varustetun sisäänkäyntien jäädessä sivukadun puolelle. Klassisten piirteiden ohella matala, rinnemaisemaan sulautuva rakennus ja sen materiaalit edustavat erinomaisesti sotien jälkeisen pula ajan (1940 luvun) suunnittelua, materiaaleja ja käsityötä. Raskaiden sotavuosien jälkeen 1930 luvun funktionalismin puritaanisuus hylättiin ja koristelu palasi rakennuksiin. Tämä käsityöhön perustuva ilmeikkyys näkyy neuvolaosassa mm. liuskekivissä ja selkeän karkeasti muuratuissa pylväissä sekä pitkien, avoimien räystäiden kattotuolien päiden lovikoristeluna. Rakennuksen ulkoasu, matala rakennusprofiili, aumakatto ja karkeat liuskekivipylväät yhdistyvät selkeästi sodan jälkeiseen aikakauteen, ja niitä käytettiin ajan sosiaalisen rakentamisen piiriin kuuluvissa laitosrakennuksissa, mm. rakennuksissa (RKY 2009) luvun lopulla rakennetun Liperin Kaprakan kuntoutuskeskuksen Kuvat: Vasemmalla rakennuksen tiukkaa, klassista symmetriaa edustavaan päätyyn ja pylväiden kannattaman aumakaton alle sijoitettu neuvolan sisäänkäynti ja oikealla rakennuksen pitkälle sivulle sijoitettu vaatimattomampi saunan, pesulan ja asunnon sisäänkäynti. 9

10 Aikakauden rakentamisen hienovaraisia piirteitä edustavat myös rakennuksen roiskerappaus, ulko ovien panelointi, ulkovalaistus, ikkunakarmien kaksivärisyys sekä ikkuna aukon rajaaminen kapealla valkoisella vyöhykkeellä. Ikkunoissa on säilynyt aikakauteen liittyvää vedettyä lasia. Sisätiloissa on säilynyt mm. pesulan altaat, jotka edustavat aikakauden huolellista ja viimeisteltyä betonivalutyötä. Kuva: Neuvolan ovea suojaavan katon rakenteita. Puupalkit, karkeat liuskekivipilarit ja hienopiirteiset sekä puuleikkauksin koristellut kattotuolien päät edustavat hyvin 1940 luvun lopun suunnittelua ja käsityövaltaista rakentamista. 10

11 3.1 Suunnittelija: Kaupunginarkkitehti Jaakko Ilveskoski Rakennuskohteena pienimuotoisen rakennuksen suunnitteli Tampereen rakennustoimistossa kaupunginarkkitehti Jaakko Ilveskoski. Sotien jälkeisen kaupunkikuvan ja asemakaavoituksen uudistumisen sekä siihen liittyvän laajan julkisen ja sosiaalisen rakentamisen tarpeen vuoksi kaupungin rakennustoimisto ja sen arkkitehdit olivat keskeisessä asemassa sodanjälkeisen kaupunkikuvan suunnittelussa ja rakentamisessa. Aikakauden suunnittelun vahvaa teoreettista pohjaa edustavat myös kaupungin tekemä tarkka kartoitus Lamminpään saunatilanteesta, jotta saunan koko saataisiin suunniteltua optimaaliseksi. Tästä huolimatta saunaa moitittiin liian pieneksi. Hyvinvoinnin rakentaminen kytkeytyi kaupunginarkkitehtien toimintaan myös hallinnon kautta, koska kaupunginarkkitehti kuului pysyvänä jäsenenä kaupungin terveydenhoitolautakuntaan, joka oli keskeinen valmistelu ja asiantuntijaelin kaupungin terveydenhuollon valvonnassa ja toteuttamisessa. Ilveskosken samaan aikaan suunnittelemia ja aikakauden rakennettua hyvinvointia edustavia julkisia rakennuksia ovat mm. Tampereen yhteiskoulu, Raholan kansakoulu, Härmälän kansakoulu, Saukonpuiston erityiskoulu, Amurin kansakoulu ja Lapinniemen sairaala alue, jotka edustavat saunaa ja neuvolaa huomattavasti suurisuuntaisempia rakennushankkeita. Yhteisiä rakennuspiirteitä löytyy mm. Kalevan yhteiskoulun sisäänkäynnin yhteydessä, jossa Ilveskoski käytti Lamminpään neuvolasta tuttuja karkeasti liuskekivestä tehtyjä pylväitä. Kaupunginarkkitehtejä on Tampereella ollut vuodesta 1876, jolloin F.L. Calonius aloitti tehtävässä. Hänen seuraajistaan lukuisia rakennuksia kaupunkiin suunnittelivat Lambert Petterson ja Bertel Störmmer. Kaupunginarkkitehdeillä on ollut lukuisten suunnittelutehtävien kautta merkittävä vaikutus Tampereen rakennuskannan yleisilmeen muodostumiseen aina jälleenrakennuskaudelle saakka. Tampereella kaupunginarkkitehdit suunnittelivat kaupungin julkisten rakennusten ohella merkittävissä määrin myös asuin, teollisuus ja liikerakennuksia. Sotien jälkeen tarvittavien julkisten rakennusten tarve kasvoi voimakkaasti ja kaupunginarkkitehti Ilveskoski vaikutti merkittävästi koulurakennusten suunnittelijana ja kehittäjänä. Kaupunginarkkitehtien rooli voidaankin arvioida kaupungin rakentumisessa merkittäväksi ilmiöksi, jota ei ole vielä tutkittu tai kartoitettu kovinkaan systemaattisesti. 11

12 3.2 Rakennuksen sijoittuminen taajamarakenteeseen Lamminpään keskustan muodosti jo varhain harjua seuraava vanha maantie, jonka varrelle asutus ja liikerakentaminen keskittyi. Harjulla kulkeva maantie toimi Tampereelta Pohjanmaan suuntaan lähtevänä päätienä aina 1950 luvulle saakka, jonka jälkeen nykyinen kolmostie harjun itäjuurella korvasi sen. Alueen keskeisen asutuksen ja liikenteen kiintopisteen muodostaa Ylöjärventien ja Vuorentaustatien vanha risteys, joka sijoittuu maantien ja harjun mutkaan. Risteykseen suunniteltiin ensimmäisessä asemakaavassa toria, jonka laidalle neuvolan, saunan ja pesulan sisältävä rakennus sijoitettiin kaavan laatimisen jälkeen. Tori ja sitä ympäröivät kaksikerroksiset asuintalot jäivät pääosin toteutumatta, joten rakennus sijoittuu edelleen pääosin 1910 ja 1920 luvulla rakennettujen puisten pientalojen miljööseen. Rakennuksen neuvolapäätyä on korostettu pylväillä, ja se suuntautuu pääväylän suuntaan muodostaen näin osan sen katumaisemaa ja toimintoja. Rakennuksen pienipiirteinen miljöö puurakenteisine pientaloineen ja hiekkapintaisine teineen edustaa edelleen ennen autoistumista syntynyttä kulttuurimaisemaa. Kuva: Yleisen saunan, pesulan ja neuvolan sisältävä rakennus Lamminpään pääkadun, Ylöjärventien suunnasta. Puutalojen keskelle sijoittuva rakennus edustaa sotien jälkeistä modernia, maisemaan sopeutuvaa rakentamista. Ensimmäisessä asemakaavassa tori oli sijoitettu kuvassa näkyvän Hätilänkadun oikealle puolelle jäävään kortteliin, jolloin neuvola olisi ollut osa torimaisemaa. Torin ympärille kaavoitetut 2 kerroksiset talot eivät myöskään toteutuneet, vaan neuvolan lähiympäristö edustaa edelleen pääosin ennen sotia ja asemakaavoitusta rakennettua ympäristöä. Arvot: Rakennus asemakaava ja kaupunkihistoria: Rakennus edustaa erinomaisesti 1940 ja 1950 luvun suunnittelua, arkkitehtuuria ja materiaaleja, joka ilmenee kokonaisuuden lisäksi rakennuksen ajan käsityötä edustavissa yksityiskohdissa. Hyvin säilyneen rakennuksen julkisivuissa ja tiloissa on edelleen viitteitä rakennukseen liitetyistä toiminnoista, jotka liittyvät paikan ja kaupunkihistorian ohella sotien jälkeisen suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja sosiaalivaltion rakentumiseen. Historiallisen arkkitehtuurin piirteisiin kuuluu myös julkisivujen hierarkia, joka väistyy seuraavalla vuosikymmenellä osana teollisen rakentamisen läpimurtoa. Lamminpään 1940 luvun asemakaavan toteutumattomaan torisuunnitelmaan liittyvä rakennus on myös selkeästi osa sotien jälkeistä kaupunkisuunnittelua, jossa Lamminpäästä olisi muodostettu hajakeskitysteoriaan liittyvä asumalähiö. Rakennuksen vahvasti aikakauteen liittyvät keskeiset yhteiskunnalliset arvot näkyvät myös hyvässä suunnittelussa, josta vastasi työn pienimuotoisuudesta huolimatta kaupunginarkkitehti Jaakko Ilveskoski. Tampereella ja yleisesti vanhoihin kaupunkeihin liittyvillä kaupunginarkkitehdeillä on ollut keskeinen ja toistaiseksi kartoittamaton rooli kaupunkikuvan suunnittelussa ja rakentumisessa 1800 luvulta aina 1950 luvulle saakka. 12

13 4.0 Tampereen jälleenrakennuskausi, asuntoja ja julkista rakentamista Sotien jälkeinen aika oli Suomessa ja Tampereella sotakorvausten, asuntopulan, jälleenrakennuksen, suurten ikäluokkien, teollistumisen ja kaupungistumisen ohella laajenevan hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista. Laajan kunnallisen asuntotuotannon ohella kehitys kohti hyvinvointiyhteiskuntaa näkyi laajenevana julkisena suunnitteluna ja rakennustoimintana, jota näkyvästi edustavat sotien jälkeen rakennetut lukuisat liikuntapaikat, sairaalat, vanhainkodit, koulut, neuvolat, päiväkodit ja kesäsiirtolat. Niiden ohella kasvavan kaupungin ja hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita olivat uudet kadut, viemärit, vesijohdot, sähkölaitokset, puhdistamot ja vesitornit. Yhteiskunnan muutokseen ja rakentamiseen liittyvät lisäksi sotien vuoksi viivästyneet valtatiehankkeet, jotka käynnistyivät samaan aikaan. Uuden valtatieverkon ohella ensimmäiset moottoritiet valmistuivat 1960 luvun alkuun mennessä. Kaupunkisuunnittelu uudistui, yhden keskustan rinnalle tuli laajenevan kaupunkirakenteen hajakeskitys ja pienemmät aluekeskukset, asumasolut ja lähiöt. Tampereella uusien asemakaavojen ohella alkoi ensimmäisen yleiskaavan laatiminen. Kunnan vastuun lisääntyminen laajensi suunnittelun ja rakentamisen ohella myös hallintoa, jonka kasvu ilmeni uudessa virastotalossa (1967). Heti sotien jälkeen, 1940 luvulla, Tampereen kaupungin julkinen rakennustoiminta keskittyi kaupungin kasvun ja sotien vaikutusten vuoksi asuntotuotantoon, josta kaupungissa oli huutava tarve. Ongelman ratkaisut näkyivät kaupunkialueen reunoilla mm. pikataloina ja kaksikerroksisina puukerrostaloina. Laajan sosiaalisen asuntotuotannon ohella kaupungin rakennustoimintaa edustivat edelleen kaupunkirakentamiseen liittyvät yleiset saunat, joita kaupunki rakennutti kaupunkialueen reunoille nopeasti kasvaviin työväenkaupunginosiin. Sodan jälkeen kaupunki rakennutti yleisen saunan Jokipohjan (1945), Järvensivun (1949), Hipposkylän (1949), Raholan (1950), Härmälän (1953) ja Lamminpään (1954) kaupunginosiin. Asumiseen ja puhtauteen liittyvien perustarpeiden tyydyttämisen ohella kaupungin sodanjälkeistä laajenemista ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista edustavat Lamminpään (1949), Nekalan (1951), Vehmaisten (1952) ja Kalevan (1953) lastentalot, Vehmaisten seimi (1952) sekä Pälkäneen kesäsiirtola (1952). Kaupungin kasvu ja suurten ikäluokkien vaikutus näkyivät erityisesti 1950 luvun alkupuolella, jolloin rakennettiin Kalevan (1950) ja Härmälän koulut (1952) sekä laajennettiin Nekalan kansakoulua (1950). 4.1 Yksityisestä avusta julkiseen hyvinvointiyhteiskuntaan Terveydenhuolto, jonka piiriin mm. neuvolat kuuluvat, muuttui 1940 luvulla lainsäädännön vaikutuksesta yhä enemmän köyhän väestönosan ongelmien ratkaisun sijasta koko kansan palveluiksi. Painopiste siirtyy myös ongelmien hoidosta ennaltaehkäisyyn, kansanterveystyöhön. Myös vastuu näiden hyvinvointipalveluiden tuottamisesta siirtyy yhä selkeämmin yksityisen hyväntekeväisyystyön piiristä julkisen vallan järjestelmällisen suunnittelun ja kattavan toteutuksen piiriin. Neuvoloiden ohella kunnan palveluiden laajeneminen ja aikakauden terveydenhuollon kysymykset näkyvät myös kaupungin rakennuttamissa yleisissä saunoissa ja pesuloissa. 13

14 4.1.1 Yleiset saunat Yleiset saunat liittyvät selkeästi teollistumisen ja kaupungistumisen ilmiöihin ja historiaan. Saunoja rakennettiin 1800 luvulta alkaen kaupunkien ja teollisuuslaitosten yhteyteen. Ilmiö liittyy myös vuoden 1879 terveydenhoitoasetukseen, jolla kuntien velvollisuudeksi tuli terveydenhoidollisia tehtäviä. Tampereella terveydenhoitolautakunta perustettiin Asetus edellytti kuntien huolehtivan viemäreiden, vesijohtolaitosten ja sairaaloiden rakentamisen ohella yleisen puhtauden tehostamista. Tähän liittyen Tampereella kaupunki rakennutti 1900 luvulla mm. uimalaitoksia. Kaupungissa oli Meurmannin asemakaavaopissa julkaistun tiedon mukaan vuonna 1932 yleisiä saunoja 26 kappaletta. Kaupungin toimesta rakennettujen yleisten saunojen rakentaminen lisääntyi sotien jälkeen, jolloin niitä rakennettiin useita kaupungin reuna alueille sijoittuviin ja nopeasti kasvaviin työväenkaupunginosiin. Vielä vuonna 1951 kaupungin terveydenhuoltolautakunta, johon yhtenä jäsenenä kuului mm. kaupunginarkkitehti, toteaa kaupungin saunatilanteen olevan huono keskustassa, Tammelassa ja uusilla liitosalueilla. Ratkaisuna lautakunta esittää saunojen rakentamista tai yksityisten saunojen tukemista. Yleiset saunat ja pesulat liittyvät vielä olennaisesti sodan jälkeen uudistuvaan kaupunkikuvaan ja asemakaavoitukseen. Otto Iivari Meurmanin oppien, asumalähiöiden ja hajakeskityksen periaatteiden mukaan suunnitelluille asuinalueille varattiin uusissa asemakaavoissa useita tontteja julkisille rakennuksille, joihin Meurman laski myös yleisen saunan ja pesulan kuuluvan. Uusien asemakaavojen lukuisissa julkisten rakennusten tonteissa näkyy hyvin idea uudesta aluekeskuksesta ja toisaalta julkisen vallan laajenevasta vastuusta palveluiden ja hyvinvoinnin rakentamisessa. Suunnitelmissa aikaisemman yhden kaupunkikeskustan sijaan muodostettaisiin kaupunkirakenteen reunoille aluekeskuksia, jotka olisivat osin omavaraisia palveluiden ja työpaikkojen suhteen. Ilmiö liittyy kaupunkien kasvuun, jossa uudet asuinalueet sijoittuivat yhä kauemmaksi vanhasta keskustasta. Yhteiskuntasuunnittelu perustui myös vielä 1950 luvulla vanhaan tapaan kävelyetäisyyksiin, jolloin teollisuus, virkistys, palvelut ja asuminen muodostivat kiinteän ja lähekkäin sijoittuvan kokonaisuuden. Sodan jälkeen laajeneva teollisuus myös tarvitsi lähelle asuinalueita turvatakseen työvoiman saannin. Liikkumisen ja elintason kasvu katkaisivat kuitenkin kehityksen jo 1950 luvun lopulla ja keskittivät vähitellen kaupan ja palvelut uusien valtaväylien automarketteihin asumalähiöiden sijaan. Myös asutuksen ja työpaikkojen läheinen yhteys katkesi yhteiskunnan autoistumiseen sekä teollisuuden siirtymiseen yhä enemmän myös valtaväylien varrelle. Yleiset saunat kuuluivat vielä 1950 luvulla ensimmäisten asumalähiöiden rakennuskantaan ja kaavoitussuunnitelmiin. Hyvä esimerkki on arkkitehti Wiljo Rewellin Helsingin Maunulan asumalähiöön suunnittelema saunarakennus, johon sijoitettiin myös liiketiloja. Vastaava esimerkki ajan monitoimitiloista on Tampereella arkkitehti Harry Schreckin suunnittelema ja 1957 valmistunut Pyynikin uimahalli, johon sijoitettiin yleisen saunan, keskuspesulan ja uimahallin lisäksi liiketiloja luku muodosti myös yleisten saunojen puhtaasti peseytymiseen liittyvän viimeisen rakennuskauden. Sotakorvauksien, pula ajan ja jälleenrakennuksen helpottaessa kulutus siirtyy perustarpeista yhä enemmän kulutustavaroihin. Hyvinvointiyhteiskuntaan liittyvän kunnallisen vesi ja viemäriverkon laajentuminen ja yleinen elintason nousu 1960 luvulla tuovat asuntoihin uusia mukavuuksia. Asuntokohtaiset wc, sauna ja pesukoneet yleistyvät, jolloin aikaisemmin keskeisten yleisten saunojen ja pesuloiden käyttö alkaa hitaasti vähentyä. Vanhoilla pientaloalueilla asuntojen perusparannus kestää usein kuitenkin vuosikymmeniä, joten yleiset saunat ja pesulat jatkavat osittain aina 1900 luvun jälkipuoliskolle saakka. Tampereella tunnetaan nykyisin vain vähän toistakymmentä yleiseksi saunaksi rakennettua rakennusta. Saunakäytön päättymisen jälkeen rakennukset ovat siirtyneet pääosin asuinkäyttöön. Edelleen säännöllisesti toimivia yleisiä saunoja 14

15 edustaa lähinnä kannatusyhdistyksen ylläpitämä Rajaportin sauna Pispalassa, jota voidaan pitää nykyisin enemmän elämyksenä ja kulttuurinähtävyytenä. Kunnallisista saunoista yhteisön käytössä mm. kokoontumistiloina ovat Hipposkylän ja Härmälän saunat Neuvolatoiminnan alku Suomessa ja Tampereella Suomessa neuvolatoiminta alkoi itsenäistymisen jälkeen, jolloin Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Samfundet Folkhälsan i Svenska Finland ja Maitopisarayhdistys perustivat ensimmäiset neuvolat. Suomen ensimmäinen neuvola perustettiin nykyisen MLL:n toimesta vuonna 1922 Lastenlinnan yhteyteen. Tampereelle MLL:n neuvolatoiminta tuli vuonna Yhdistysten lisäksi neuvoloita perustivat eräät teollisuuslaitokset ja muutamat kunnat. Tampereella kunnallinen neuvolatoiminta alkoi jo 1930 luvulla, jolloin perustettiin Härmälän (1937) ja Epilän (1937) neuvolat. Ennen lain voimaantuloa perustettiin vielä Tammelan neuvola (1943). Laki kunnallisesta neuvolatoiminnasta tuli Suomessa voimaan 1944, joskin lakiin sisältyi viiden vuoden siirtymäaika. Lakiin liittyen Ruotsin kunnat lahjoittivat lukuisille Suomen maaseutukunnille varoja terveystalojen rakentamiseen. Kunnallinen äitiys ja lastenneuvolaverkosto saatiin siirtymäkauden vuoksi valmiiksi ja koko maan kattavaksi vasta vuonna Laki määritti toiminnan sisällön ohella myös rakentamista vaatimalla neuvolalle omat, riittävät tilat. Lamminpään neuvola edustaakin tätä erityisesti neuvolan käyttöön suunniteltua tilaa, jossa oli varattu omat huoneet sairaanhoitajalle, lääkärille ja asiakkaille. Vaikka lastenhuoltoon liittyvät neuvolat, lastenseimet, kodit ja tarhat sekä kesäsiirtolat olivat aloittaneet jo 1900 luvun alkupuolella, olivat niille tarjotut tilat ennen sotaa pääosin entisiä asuinkäyttöön, huvilaksi tai maatilaksi rakennettuja tiloja, jotka eivät useinkaan vastanneet kyseisen toiminnan tarvitsemia tiloja. Tilanne parani yleisesti vasta sotien jälkeen, jolloin vastuu siirtyi yhä enemmän yksityiseltä puolelta julkiselle vallalle. Lisäksi kaupungistuminen ja teollistuminen kasvattivat vanhoja asutustaajamia, jolloin uusille alueille tarvittiin yhä enemmän julkisen vallan tuottamia palveluita. Esimerkkinä on mm. lastentarhatoiminta, joka alkoi yksityisenä toimintana Tampereella jo 1800 luvun lopulla, mutta vasta vuonna 1936 rakennettiin ensimmäinen kunnallinen, erityisesti tarhatoimintaan tarkoitettu rakennus Viinikan kaupunginosaan. Lamminpäässä vanha tapa näkyy edelleen Lamminpään kirjastossa, joka perustettiin ja sijoitettiin vuonna 1938 alun perin asuinrakennukseksi rakennettuun rakennukseen. Arvot: Lamminpään julkista rakentamista edustava neuvola sauna ja pesularakennus liittyy kaupunkihistorian ohella sosiaali ja terveydenhuollon historiaan. Rakennukseen sijoitetut toiminnot edustavat ja ilmentävät hyvin suomalaista sodan jälkeisen kunnallisen hyvinvointiyhteiskunnan suunnittelua ja rakentumista. Rakennus on lisäksi osa laajaa jälleenrakennuskauden rakennustoimintaa, jolloin lukuisille yhteiskunnan toiminnoille kaavoitettiin ja rakennettiin omat erityiset tilansa. 15

16 5.0 Yhteenveto, kulttuurihistorialliset arvot: Lamminpään kaupunginosan julkiseen rakennuskantaan kuuluva yleisen saunan ja pesulan, neuvolan ja henkilökunnan asunnon sisältävä rakennus valmistui vuonna Teollistumiseen ja teollisuuskaupungin vapaaseen kasvuun liittyvä pientaloalue kuului kaupungin läntisiin liitosalueisiin, jotka liitettiin Tampereen kaupunkiin vuonna Pienimuotoisen julkisen rakennuksen suunnitteli kaupunginarkkitehti Jaakko Ilveskoski, ja alueen asemakaavan (1945) ja sen neuvolarakennusta koskevan asemakaavamuutoksen (1953) laati Tampereen sodanjälkeisen uudistuvan asemakaavoituksen pääarkkitehti Aaro Alapeuso. Rakennus sijoittuu sotien jälkeiseen hyvinvointiyhteiskunnan alkuvaiheeseen, jolloin palveluiden rakentaminen lisääntyi ja vastuu niistä siirtyi yhä enemmän julkisen vallan vastuulle. Erinomaisesti aikakauden henkeä niin materiaaleiltaan, suunnitteluiltaan kuin toiminnoiltaan edustavalla rakennuksella on merkittäviä kulttuurihistoriallisia arvoja, jotka liittyvät paikallistason lisäksi laajemmin suomalaisen kaupunki, rakennus, sosiaali ja terveydenhuollon historian aineellisiin ja aineettomiin arvoihin. Julkiseen rakentamiseen liittyy aina sen luonteen vuoksi enemmän kulttuurihistoriallisia arvoja kuin yksityiseen, määrällisesti huomattavasti lukuisampaan rakentamiseen. Kaupungin julkinen rakentaminen muodostaa ajallisesti pitkän sarjan, jossa yksittäisen rakennuksen rakennusaika ja sijoittuminen kuvaa aina hyvin kaupunkikuvan kehitystä ja laajentumista. Rakennukseen sijoitetut toiminnot edustavat myös yhtä murrosta kaupunkirakentamisessa. Yleinen sauna ja pesula kuuluivat kaupunkirakentamiseen aina 1800 luvulta 1950 luvulle, jonka jälkeen elintason nousu alkoi vähentää niiden tarvetta. Neuvola puolestaan edustaa uutena, kunnallisena palveluna jo kattavan hyvinvointivaltion rakentumista. Toimintojen yhdistelmä on harvinainen, vastaavaa saunan ja neuvolan yhdistelmää ei tunneta toista Suomessa. Kulttuurihistorialliset arvot: Kaupunkihistoria. Lamminpää edustaa Pispalan, Hyhkyn, Epilän ja Järvensivun ohella Tampereen kaupunkirakennetta hallitsevalle harjulle syntyneitä pientalovaltaisia työväenasuinalueita, joita syntyi laajenevan teollisuuden vaikutuksesta silloisen Tampereen kaupungin rajojen ulkopuolelle 1890 luvulta alkaen. Lamminpään aina nykypäiviin saakka jatkunut rakentaminen on muodostanut ajallisesti kerrostuneen kulttuuriympäristön, joka edelleen nojaa kaavamuutoksista, täydennysrakentamisesta ja viheralueiden rakentamisesta huolimatta vahvasti vanhan maantien ja harjun varrelle 1920 luvulla ja jälleenrakennuskaudella laadittuihin kaavasuunnitelmiin ja näiden aikakausien rakennustyyppeihin. Yleisen saunan, pesulan ja neuvolan sisältävä rakennus on keskeinen osa Lamminpään jälleenrakennuskauden kerrostumaa ja julkista rakentamista. Rakennetut kerrostumat: Lamminpään kaupunginosan julkisen rakentamisen kerrostumat, johon vuonna 1954 valmistunut neuvola, sauna ja pesularakennus kuuluu, edustavat erinomaisesti alueen sekä yhteiskunnan historiallista kehitystä ja rakentumista. Lamminpään rakennettuun identiteettiin liittyvät ja julkisiksi rakennetut rakennukset, neuvola (1954), lastentarha (1949), koulu 1929/1935/1960 l), urheilukenttä (1949) ja siunauskappelit (1940/1990), edustavat vahvalla ja monipuolisella tavalla kaupunginosan sosiaalisia tiloja tuoden hyvin esiin hyvinvointiyhteiskunnan rakennetun ympäristön laajenemisen sodan jälkeen. Lamminpään kaupunginosan julkiset rakennukset kattavat myös kokonaisuutena ihmisen laitoksiin liittyvän elämänkaaren. Julkinen rakentaminen seurasi tiiviisti aikansa 16

17 kehitystä ja siihen liitettiin edelleen sodan jälkeen rakennustaiteellisia tavoitteita. Julkisia rakennuksia voidaan pitää näin ollen hyvän rakentamisen esimerkkeinä ja esikuvina sekä vaikutteiden välittäjinä. Rakennus, asemakaava ja kaupunkihistoria: Rakennus edustaa erinomaisesti 1940 ja 1950 luvun suunnittelua, arkkitehtuuria ja materiaaleja, mikä ilmenee kokonaisuuden lisäksi rakennuksen ajan käsityötä edustavissa yksityiskohdissa. Hyvin säilyneen rakennuksen julkisivuissa ja tiloissa on edelleen viitteitä rakennukseen liitetyistä toiminnoista, jotka liittyvät paikan ja kaupunkihistorian ohella sotien jälkeisen suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja sosiaalivaltion rakentumiseen. Historiallisen arkkitehtuurin piirteisiin kuuluu myös julkisivujen hierarkia, joka väistyy seuraavalla vuosikymmenellä osana teollisen rakentamisen läpimurtoa. Lamminpään 1940 luvun asemakaavan toteutumattomaan torisuunnitelmaan liittyvä rakennus on myös selkeästi osa sotien jälkeistä kaupunkisuunnittelua, jossa Lamminpäästä olisi muodostettu hajakeskitysteoriaan liittyvä asumalähiö. Rakennuksen vahvasti aikakauteen liittyvät keskeiset yhteiskunnalliset arvot näkyvät myös hyvässä suunnittelussa, josta vastasi työn pienimuotoisuudesta huolimatta kaupunginarkkitehti Jaakko Ilveskoski. Tampereella ja yleisesti vanhoihin kaupunkeihin liittyvillä kaupunginarkkitehdeillä on ollut keskeinen ja toistaiseksi kartoittamaton rooli kaupunkikuvan suunnittelussa ja rakentumisessa 1800 luvulta aina 1950 luvulle saakka. Sosiaali ja terveydenhuollon historia: Lamminpään julkista rakentamista edustava neuvola, sauna ja pesularakennus liittyy kaupunkihistorian ohella sosiaali ja terveydenhuollon historiaan. Rakennukseen sijoitetut toiminnot edustavat ja ilmentävät hyvin suomalaisen sodanjälkeisen kunnallisen hyvinvointiyhteiskunnan suunnittelua ja rakentumista. Rakennus on lisäksi osa laajaa jälleenrakennuskauden rakennustoimintaa, jolloin lukuisille yhteiskunnan toiminnoille suunniteltiin, kaavoitettiin ja rakennettiin aivan omat erityiset tilansa. 17

18 Lähteet: Kirjallisuus: Hämeen historia V, artikkeli Kaupunkien rakentaminen, Jere Maula, Hämeenlinna Kertomus Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta 1951 ja TKA. Koho Timo, Menneisyyden muistikuvat, perinne nykyajan arkkitehtuurissa, Jyväskylä Lammi Kaija, Meirän kylät: Lamminpään ja Tohlopin kaupunginosakirja, Tampere Meurman Otto Iivari, Asemakaavaoppi, Otava Näköispainos, Jyväskylä Nuotio Jorma, Tampereen kaupungin sosiaali ja terveystoimi 150 vuotta, Tampereen kaupungin sosiaali ja terveystoimen julkaisuja Rakennusperintömme, Kulttuuriympäristön lukukirja, Hämeenlinna Rihlama Seppo, Rakennustaidetta Tampereella, Porvoo Standertskjöld Elina, Arkkitehtuurimme vuosikymmenet, Hämeenlinna Tampereen tilastolliset vuosikirjat , TKA. Artikkelit: Alapeuso Aaro, Tampereen asemakaavoituksen ääriviivoja, Tammerkoski 1947, 9 10, s Forsius Arno, Äitiysneuvonnan kehitysvaiheita, Koivisto Tuomo, Amurin päiväkodista eväitä elämään jo sadan vuoden ajalta, Tammerkoski 3/2011. Historiallinen karttamateriaali: Senaatinkartta v. 1909, XIX XX, 22 23, Pirkkala, Maanmittaushallituksen historiallinen kartta arkisto, KA. Lamminpään asemakaavat 1943 ja 1945, Aaro Alapeuso, Tampereen kaupunkimittauksen arkisto. Lamminpään asemakaavan muutokset, Tampereen kaupunkimittauksen arkisto. 18

19 Liite 1. Lamminpään asemakaava v. 1945, arkkit. Aaro Alapeuso. 19