Kaavahankkeen yleiskuvaus:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaavahankkeen yleiskuvaus:"

Transkriptio

1 Kaavahankkeen yleiskuvaus: Rakennushanke käsittää 2 kadunvarteen sijoittuvaa, 6-kerroksista asuinrakennusta. Hippoksenkadun ja Kissanmaankadun kulmaan sijoittuvan rakennuksen 1.kerrokseen on varattu liiketilaa 700 kerrosneliömetriä esim. elintarvikeliikkeelle. Uusien katujärjestelyjen myötä rakennuksen edustalle muodostuu aukio ja pysäköintitilaa 8 autopaikalle. Tonttiliittymistä toinen sijoittuu Hippoksenkadun puolelle ja toinen rakennusten väliin Kissanmaankadun puolelle. Liiketilan huolto tapahtuu Hippoksenkadun liittymän kautta rakennuksen länsipäädystä. Tontin autopaikoista 46 autopaikkaa sijoitetaan pysäköintikansille, 8 autokatokseen ja 10 autopaikkaa pihalle tontin länsireunaan. Rakennusten lämpimällä lounaispuolella, katumelulta rakennusten suojaamina sijaitsevat pihan oleskelualueet istutuksineen. Piha-alueelle sijoitetaan lisäksi talousrakennuksia polkupyörien ja muiden ulkoiluvälineiden varastointia varten. Asuntoja tontille tulisi noin 150 kpl sekä niiden irtaimistovarasto-, sauna- ja muut aputilat. Rakennukset sijaitsevat hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella. Hippoksenkadun ja Kissanmaankadun reunassa, uudisrakennusten sivuitse kulkisivat uuden katusuunnitelman mukaiset yhtenäiset jalkakäytävät ja pyörätie. Rakennusten kadunpuoleiset sisäänkäynnit on sijoitettu julkisivusyvennyksiin. Puurivistö rajaa tontin pohjoisnurkan pysäköintialueen ja aukion katutilasta.

2 Historiallisia lähtökohtia: Kaava-alue sijoittuu Kissanmaan kaupunginosassa risteyskohtaan, jossa Hipposkylän 1940-luvun lopussa rakennettujen, kaksikerroksisten 14 puukerrostalon rivistöt ja eteläpuolella Kissantassun ja Kissankellon 1960-luvulla rakennettujen, 6- kerroksisten lamelliasuintalojen rivistöt kohtaavat. Myös Kissanmaankadun molempia puolia reunustavien melko yhtenäisten, 1950-luvun, 2-4-kerroksisten, puu- ja rapattupintaisten lamellitalojen rivistö päättyy tähän risteyskohtaan ja liittyy Kissanmaan itäpuolen vehreään omakotitaloalueeseen. Risteyskohdassa, Kissanmaankadun itäpuolella, on uudempaa rakennuskantaa: punatiilinen Tampereen Baptistiseurakunnan kirkko ja punatiilinen Hippoksen päiväkoti vuodelta Kaava-alueen rakennusmassa mukailee ensin 1800-luvulta peräisin olevan Kosken maantien, sittemmin Hippoksenkaduksi nimetyn kadun, noudattamaa tielinjausta. Kissanmaan kaupunginosan pääkadun, Kissanmaankadun ja vanhan tielinjauksen risteyksessä rakennusmassa kaartuu pehmeästi Kissanmaankadun suuntaiseksi. Vanhan Hippoksenkadun linjauksen kohdalle, uudisrakennuksen ensimmäisen kerroksen liiketilan edustalle muodostetaan uusi aukio. Yhdessä jäljellejäävän Kissanmaan puistikon ja ympäröivien julkisten rakennusten kanssa uusi aukio muodostaa Kissanmaankadun varteen aukiosommitelman elävöittämään suoraa katunäkymää. Aukio muodostaa myös parin Kissanmaan keskeisen, vanhemman aukion kanssa. Uudisrakennuksen kaareva kulma ja uusi aukio toimivat alueen uutena maamerkkinä ja korostavat liiketilan, päiväkodin ja baptistikirkon muodostamaa julkisten tilojen ryhmää. Aukion kadunpuoleisella reunalla on puurivi vehreyttämässä ympäristöä. Aukiolle olisi mahdollista sijoittaa myös julkinen veistos tms. Alue laskee lievästi kaakkoon ja korkeimmat Kissantassun rakennukset sijoittuvat maaston alavimpaan kohtaan. Kuusikerroksiset uudisrakennukset sijoittuvat maastollisesti jonkin verran ylemmäs. Kissanmaan kaupunginosan rakennuskannassa esiintyy sekä puu- että rapattupintaisia julkisivuja. Värit ovat yleisesti vaaleita. Kaava-alueen lähiympäristössä esiintyy punatiiltä Baptistikirkon ja päiväkodin julkisivuissa ja Kissantassun lamellitalojen päädyt ovat punatiilen värisiä.

3 UUDISRAKENNUSTEN JULKISIVU KISSANMAANKADULLE OTE JULKISIVUSTA Julkisivumateriaalit ja -jaottelu Uudisrakennuksen julkisivujen päämateriaalit noudattavat ympäristön rakennusten materiaaleja. Pääosat uudisrakennusten julkisivuista ovat väreiltään vaaleita joko rapattuja tai paikalla muurattua vaaleaa tiilipintaa. 1.kerroksen pintamateriaalina on pääosin punainen tai tumma tiililaatta. Parvekekaiteet ovat pystypinnakaiteita kuten alueen 1950-luvun rakennuksissa tai yksinkertaisia, läpinäkyviä tai värillisiä lasikaiteita. Pitkä, kaareva rakennusmassa on jaoteltu julkisivupinnan väreillä kolmeen osaan. Myös julkisivupinnan porrashuoneiden pystysuuntaiset ikkunanauhat tuuletusparvekkeineen kadun puolella jakavat kokonaisuutta ympäristön rakennusmassoja mukaileviin pienempiin osiin.

4 VANHA RAKENNUS VANHA RAKENNUS UUDISRAKENNUS UUDISRAKENNUS HAVAINNEKUVA HAKAMETSÄN JÄÄHALLIN SUUNNASTA HAVAINNEKUVA HAKAMETSÄN JÄÄHALLIN SUUNNASTA

5

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TERVEYSTALON ALUEEN KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TERVEYSTALON ALUEEN KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS VAIHTOEHTO A VAIHTOEHTO B JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TERVEYSTALON ALUEEN KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS VAIHTOEHTO C 25.5.2009 JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TERVEYSTALON ALUEEN KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS 2 KOHDEALUE Selvityksen

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09

Lisätiedot

KIRKKO K110. Kirkkonummi, Tallinmäki Kortteli 110

KIRKKO K110. Kirkkonummi, Tallinmäki Kortteli 110 Kirkkonummi, Tallinmäki Kortteli 110 Suunnittelualue: Kortteli 110: K-tontti, LPA-tonnti ja LP-alue, pinta-ala 3750 m2. Kaikissa vaihtoehdoissa 1. kerrokseen osoitetaan liiketiloja: pt-myymälä Kirkkotallintien

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58.

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. 1 ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET: AO-korttelialueen tonteilla talousrakennus saa olla enintään 50 m2. AP-korttelialueella

Lisätiedot

RAKUUNANTIE 19 PALKKIYHTYMÄ OY

RAKUUNANTIE 19 PALKKIYHTYMÄ OY Tontti sijaitsee Huopalahdentien ja Rakuunantien risteyksessä, kahden eriluonteisen kaupunkirakenteen rajapinnassa. Rajakohtaa korostaa ja sen osaltaan muodostaa Huopalahdentien ylittävä kävelysilta, jolla

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

Helsingin Asumisoikeus Oy / Palopostinpuisto. Luonnokset 27.01.2014. HANKESELOSTUS 1 (3) Haso Palopostinpuisto Tapulikaupungintie 34.

Helsingin Asumisoikeus Oy / Palopostinpuisto. Luonnokset 27.01.2014. HANKESELOSTUS 1 (3) Haso Palopostinpuisto Tapulikaupungintie 34. HANKEELOTU 1 (3) Haso Palopostinpuisto Tapulikaupungintie 34 hnro 730 2003 27.1.2014 Helsingin Asumisoikeus Oy / Palopostinpuisto Luonnokset 27.01.2014 ijainti Kortteli 40122, tontti 2 Tapulikaupungintie

Lisätiedot

Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) Aurinkokuja 1 a valmis 2 935

Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) Aurinkokuja 1 a valmis 2 935 95 Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) 41041 11 Aurinkokuja 1 a 453 120 valmis 2 935 Kaavan mukaisesta rakentamisesta mm: Rakennuksen kerrosluku:

Lisätiedot

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-tonttien rakentamistapaohje (25.01.2007, täydennetty 12.6.2017) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-59 kortteleissa 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13 ja 14 AP-9 korttelissa 8 AKR-2 korttelissa 5 Rakentamistapaohjeen

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.

Lisätiedot

LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE

LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE HURUSLAHDENRANNAN HAVAINNEKUVA 08.12.2003 LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN rennustapaohje kaavartta - ALUE 1 kortteli 1009, tontit 12, 18, 19 ja 21 31.08.2004

Lisätiedot

Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni.

Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni. Nämä rakentamistapaohjeet vahvistuvat Antinpuiston asemakaavamuutoksen mukana. Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni. Rakennusala,

Lisätiedot

arkkitehtuurikilpailu LIVING IN THE CITY, VAASA HAITARI

arkkitehtuurikilpailu LIVING IN THE CITY, VAASA HAITARI HAVAINNEKUVA HIETASAARENKADULTA ÖSTERBOTTENSHUS HAITARI Lähtökohtana ehdotuksessa on ollut tiivistää kaupunkirakennetta ja luoda suojaisia pihoja asuinkortteleille. Uudet rakennukset on sovitettu mittakaavaltaan,

Lisätiedot

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy Iin kunta, Tekniset palvelut: Markku Vitikka Rakennusvalvonta: Eino Tihinen Tontin haltijan tulee toimittaa

Lisätiedot

Mellunkylä 47295/1. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.

Mellunkylä 47295/1. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03. HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.2014 Mellunkylä 47295/1 Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto Sijainti Tontti 47295 / 1 Vienankatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti

Lisätiedot

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 1.021 1.041 1.0411 1.042 1.0421 2.07 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Mikäli rakennuksen pituus on yli 12 metriä,

Lisätiedot

lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu

lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu A B C D E Työssä on tutkittu vaihtoehtoisia tapoja sijoittaa asuinrakentamista Lohjan keskustassa sijaitsevan korttelin 222 tonteille 5 ja 7. Suunnittelualueena olevat tontit ovat Laurinkadun ja Nahkurinkadun

Lisätiedot

Helsingin Asumisoikeus Oy Livorno

Helsingin Asumisoikeus Oy Livorno HANKESELOSTUS 1 (10) Sijainti Tontti 20819 / 4 Livornonkatu 5, 00220 Helsinki Jätkäsaari Rakennettava tontti sijaitsee Jätkäsaaressa Hyväntoivonpuiston pohjoispuoleisessa korttelissa, Livornonkadun kulmauksessa.

Lisätiedot

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA

Lisätiedot

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 TÄMÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KOSKEE MURHEISTENRANNAN ASEMAKAAVA- ALUETTA TÄYDENNYSRAKENNETTAVAN ALUEEN OSALTA. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. PIENTALOTONTIT

Lisätiedot

BOSTONIN ALUE. RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet

BOSTONIN ALUE. RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet Kuntakehityslautakunta 14.3.2012 BOSTONIN ALUE RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet yhteystiedot Asko Honkanen kaava-arkkitehti puh. 040 314 2012 asko.honkanen@tuusula.fi kortteli

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 2.03 5.01 Opetustoimintaa palvelevien

Lisätiedot

KAUPPATIE II KAUPPATIE II LIITE B1

KAUPPATIE II KAUPPATIE II LIITE B1 LIITE B1 LUONNOSVAIHEEN VAIHTOEHTOJEN VERTAILU Lähtökohdat Asemakaavan muutosalue sijaitsee Hyrylän keskustassa Kauppatien varrella. Korttelin uudistaminen liittyy tiiviisti kunnan tavoitteeseen kehittää

Lisätiedot

Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03.

Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03. HANKESELOSTUS 1 (11) Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu 21.03.2014 Mellunkylä 47298/1 Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu Sijainti Tontti 47298 / 1 Vuokkiniemenkatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti on Kontulantien,

Lisätiedot

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-tonttien rakentamistapaohje (25.01.2007, täydennetty 11.5.2017) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-59 kortteleissa 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13 ja 14 AP-9 korttelissa 8 AKR-2 korttelissa 5 LUONNOS Täydennykset

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033

Lisätiedot

49. KAUPUNGINOSA LAAJASALO // STANSVIKINNUMMI // RAKENNUS

49. KAUPUNGINOSA LAAJASALO // STANSVIKINNUMMI // RAKENNUS 49. KAUPUNGINOSA LAAJASALO // STANSVIKINNUMMI // RAKENNUS KORTTELI 49338 Rakennusten massoittelu- ja aukotusperiaate MASSOITTELU JA JULKISIVUT Materiaaleina ja teknisinä ratkaisuina käytetään kestäviä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. AO-1-korttelialueelle

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

TÄYDENNYSRAKENTAMISEHDOTUKSIA JOENSUUN KODIT OY:N TONTEILLE LATOLANKATU - RANTAKYLÄ

TÄYDENNYSRAKENTAMISEHDOTUKSIA JOENSUUN KODIT OY:N TONTEILLE LATOLANKATU - RANTAKYLÄ Alkuperäinen tontin raja Ehdotettu raja Etäisyys Pysäköintialue Uudisrakennus TÄYDENNYSRAKENTAMISEHDOTUKSIA JOENSUUN KODIT OY:N TONTEILLE LATOLANKATU - RANTAKYLÄ LATOLANKATU 23 RANTAKYLÄ TÄYDENNYSRAKENTAMISEHDOTUKSIA

Lisätiedot

UTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti)

UTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti) UTRA Lasitehtaantie (vain myynti) 0-K/ 0-0 -0- - -0- : Lasikuja Lasitehtaantie 0 0 0 0 pp pp p p VL VL- VV 0 0 0 0 e=0. e=0. e=0. e=0. +.00 +.00 e=0. kt 0 0 0 0 0 0 Lasikuja Lasimest. Putelikuja Sahamyllynkatu

Lisätiedot

LETKAJENKKA VIIKIN SENIORITALO HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ 7.5.2010 PLANSSI 1 2 3 4 5 6 LETKAJENKKA

LETKAJENKKA VIIKIN SENIORITALO HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ 7.5.2010 PLANSSI 1 2 3 4 5 6 LETKAJENKKA ASEMAPIIRROS 1:1000 LETKAJENKKA Rakennukset ovat 4-kerroksisia asemakaavan mukaisesti. Rakennusmassat jakaantuvat pienempiin osiin inhimillistä mittakaavaa painottaen. Asumisen yhteisöllisyys on ollut

Lisätiedot

Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA

Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA AK - Asuinkerrostalojen korttelialue. Julkisivut ja katot: AK-kortteleissa asuinrakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla punatiili. Kattokaltevuus

Lisätiedot

HANKESELOSTUS 1 (14) Asunto Oy Helsingin Parrulaituri 26.04.2013. Asunto Oy Helsingin Parrulaituri. Parrulaituri 10

HANKESELOSTUS 1 (14) Asunto Oy Helsingin Parrulaituri 26.04.2013. Asunto Oy Helsingin Parrulaituri. Parrulaituri 10 HANKESELOSTUS 1 (14) Parrulaituri 10 HANKESELOSTUS 2 (14) Yleistä Sijainti 10589 / 14 Parrulaituri 10, Kalasatama 00540 Helsinki Tontti Tontin koko on 1328m 2. Tontti on entistä mereen täyttömaalle tehtyä

Lisätiedot

RUUTUA RAITAA PIHAT NÄKYMÄT AURINKOPANEELIT ASEMAPIIRUSTUS 1:800 ALUEJULKISIVU ETELÄÄN 1:800 ALUELEIKKAUS POHJOIS-ETELÄ 1:800.

RUUTUA RAITAA PIHAT NÄKYMÄT AURINKOPANEELIT ASEMAPIIRUSTUS 1:800 ALUEJULKISIVU ETELÄÄN 1:800 ALUELEIKKAUS POHJOIS-ETELÄ 1:800. RUUTUA RAITAA Kaupunkikuva Korttelisuunnitelma noudattaa kaavarungon periaatteita. Kortteli muodostaa yhtenäisen ja omaleimaisen kokonaisuuden, joka kuitenkin korkeuksiltaan, suunniltaan ja mittakaavaltaan

Lisätiedot

Kuninkaantammi 33397/1. Helsingin Asumisoikeus Oy / Fannynkallio. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamishakemus. Ratkaisu

Kuninkaantammi 33397/1. Helsingin Asumisoikeus Oy / Fannynkallio. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamishakemus. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy Kuninkaantammenkierto 4 26.08.2015 Kuninkaantammi 33397/1 Helsingin Asumisoikeus Oy / Fannynkallio Sijainti Tontti Asemakaava Poikkeamishakemus Ratkaisu 33397

Lisätiedot

Heka Jätkäsaari Livornonkatu 7

Heka Jätkäsaari Livornonkatu 7 1 (11) Sijainti Tontti 20819 / 3 Livornonkatu 7, 00220 Helsinki Jätkäsaari Rakennettava tontti sijaitsee Jätkäsaaressa Hyväntoivonpuiston pohjoispuoleisessa korttelissa ja rajautuu Hyväntoivonpuistoon

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO AO-24 AL VP VL VK ET E-3 Asuinpientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Kullekin tontille saa rakentaa enintään

Lisätiedot

Korttelianalyysi ja ratkaisun pääperiaatteet

Korttelianalyysi ja ratkaisun pääperiaatteet Korttelianalyysi ja ratkaisun pääperiaatteet Ehdotuksessa on päädytty noudattamaan 1930-luvulla laaditun funkiskaavan puoliavoimen korttelirakenteen periaatteita. Suunnitelma perustuu kahteen kuusikerroksiseen

Lisätiedot

Jokelan puutarhakaupungin ideasuunnitelma Arkkitehtitoimisto A-KONSULTIT Oy

Jokelan puutarhakaupungin ideasuunnitelma Arkkitehtitoimisto A-KONSULTIT Oy ASUINRAKENNUS JOKELASSA periaatekaavioita Tiivis katutila 2-kerroksinen rakennusmassa erottaa katutilan piha-alueesta. Lähimpänä kävelytietä on 1-kerroksinen työhuoneiden rivistö, joka rytmittää pitkää

Lisätiedot

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.

Lisätiedot

1705 NIKU Kasarminkatu 6 ASEMAKAAVAMUUTOS, VALMISTELUAINEISTO, ALP-2 alue Vireillä oleva kaavamuutos ja sen ehdotusvaihe koskee Kuopion kaupungin omistamaa Kuopion keskustan 6. kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

Kuokkakuja MULTIMÄKI MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AKR AKR AKR. Kaukoniitynpuisto

Kuokkakuja MULTIMÄKI MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AKR AKR AKR. Kaukoniitynpuisto : : : Kuokkakuja 0: AO- e=0. AO- -0-00 e=0. as e=0. -0- e=0. ET e=0. -0 e=0. Pihaportintie Tiluskaari as e=0. 0-K/ : as 0: e=0. 0: e=0. AO- e=0. Varstakuja 0-K/ ET 0: AO- e=0. as AO- e=0. 0: Piikuja Karhikuja

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Picasso

Asunto Oy Helsingin Picasso HANKESELOSTUS 1 (10) Sijainti Tontti 20819 / 1 Malagankatu 6, 00220 Helsinki Jätkäsaari Rakennettava tontti sijaitsee Jätkäsaaressa Hyväntoivonpuiston pohjoispuoleisessa korttelissa ja rajautuu Malagankatuun

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

Haukilahti Asemakaavan muutos 14. kaupunginosa, Haukilahti Kortteli ja katualue

Haukilahti Asemakaavan muutos 14. kaupunginosa, Haukilahti Kortteli ja katualue 1 (5) Asianumero 4794/10.02.03/2014 Aluenumero 230961 Haukilahti Asemakaavan muutos 14. kaupunginosa, Haukilahti Kortteli 14081 ja katualue Mielipiteiden lyhennelmät ja vastineet Liittyy kaupunkisuunnittelupäällikön

Lisätiedot

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa

Lisätiedot

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE RATATYÖLÄISTEN KORTTELIN (KESKUSTA 2) ASEMAKAAVAMUUTOS KAUNIAISTEN KAUPUNKI. 27.09.2012 (tarkistettu 2.4.2013)

RAKENTAMISTAPAOHJE RATATYÖLÄISTEN KORTTELIN (KESKUSTA 2) ASEMAKAAVAMUUTOS KAUNIAISTEN KAUPUNKI. 27.09.2012 (tarkistettu 2.4.2013) Arkkitehtitoimisto L-N Oy, Arkkitehtitoimisto Hedman & Matomäki Oy RATATYÖLÄISTEN KORTTELIN (KESKUSTA 2) ASEMAKAAVAMUUTOS RAKENTAMISTAPAOHJE KAUNIAISTEN KAUPUNKI 27.09.2012 (tarkistettu 2.4.2013) 2 Sijainti

Lisätiedot

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI 26 KORTTELI 66 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI MUOTO Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää.

Lisätiedot

Rakennuslupa. Lisätietoja rakentamisesta ja luvista: www.valkeakoski.fi Tekniset palvelut Rakentaminen

Rakennuslupa. Lisätietoja rakentamisesta ja luvista: www.valkeakoski.fi Tekniset palvelut Rakentaminen 8.5.2007 RAKENNUSTAPAOHJEET VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN TONTEILLE Tontti nro 3-22-6 Kauppilankatu 14 Tontti nro 3-32-5 Maijaniitynkatu 25 Tontti nro 4-51-3 Jyräänkatu 5 Tontti nro 4-26-8 Hakakatu 10 Tontti

Lisätiedot

Arkkitehtitoimisto L-N Oy

Arkkitehtitoimisto L-N Oy Arkkitehtitoimisto L-N Oy KESKUSTA 4:N KAAVA, RATAPOLUN KORTTELI RAKENTAMISTAPAOHJE KAUNIAISTEN KAUPUNKI 27.05.2011 Sijainti kaupunkirakenteessa YLEISTÄ Tausta Suunnittelualue käsittää Kauniaisten keskustan

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa

Lisätiedot

HEKA Pienen villasaaren tie 4

HEKA Pienen villasaaren tie 4 HANKESELOSTUS HEKA / Pienen villasaaren tie 4 1 (9) hnro 7301029 28.02.2017 HEKA Pienen villasaaren tie 4 Luonnokset 27.02.2017 Sijainti 54057/3, Vuosaari Pienen villasaarentie 4 00960 Helsinki Tontti

Lisätiedot

KORTTELISUUNNITELMA - TALTRIKINMÄKI. Näkymä Lusikkatieltä, korttelien ja välistä pohjoiseen.

KORTTELISUUNNITELMA - TALTRIKINMÄKI. Näkymä Lusikkatieltä, korttelien ja välistä pohjoiseen. KORTTELISUUNNITELMA - TALTRIKINMÄKI Näkymä Lusikkatieltä, korttelien 45094 ja 45116 välistä pohjoiseen. Tiivistelmä Sisällysluettelo 1. Sisällysluettelo, tiivistelmä 2.-3. Asemakaava, määräykset 4.-5 Korttelisuunnitelman

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.010 Asuinkerrostalojen ja yleistenrakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa palveluasuinrakentamista.

Lisätiedot

Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA

Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA - Asuinkerrostalojen korttelialue. Julkisivut ja katot: -kortteleissa asuinrakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla punatiili. Kattokaltevuus

Lisätiedot

III IV I III III III. Torikatu. Rantakatu III. Yläsatamakatu III III III SAIRAALAKATU. lpa-ajo TORIKATU ik-1.

III IV I III III III. Torikatu. Rantakatu III. Yläsatamakatu III III III SAIRAALAKATU. lpa-ajo TORIKATU ik-1. 9 7 2 10 7 Yläsatamakatu Torikatu Rantakatu I Konservatorio 79 81 0 202 13 21 23 21 1 2 24 7 3 1 1 1 1 39 1 4 4 19 21 23 24 2 2 17 8 2 24 10 20 18 8 19 9 9 10 1 13 1 13 18 2 2 SAIRAALAKATU YLÄSATAMAKATU

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.012 Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.041 1.061

Lisätiedot

HASO GUNILLA. Luonnokset Sijainti. Tontti. Asemakaava. Lähiympäristön suunnitteluohjeet. Ratkaisu. Liikenne

HASO GUNILLA. Luonnokset Sijainti. Tontti. Asemakaava. Lähiympäristön suunnitteluohjeet. Ratkaisu. Liikenne HANKESELOSTUS HASO GUNILLA hnro () 7302527 20.03.3 HASO GUNILLA Luonnokset 20.3.203 Sijainti 49046 / 3 Gunillantie 23 00870 Helsinki Tontti Tontti on Koirasaarentien, Gunillantien ja Lorentzinkallion rajaamassa

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus:

RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus: 1 RAKENNUSTAPAOHJEET Muutoksen kuvaus: Asemakaavamuutoksessa on poistettu kaksi rivitalotonttia ja osoitettu niiden tilalle kolme pientalotonttia sekä virkistysaluetta. Alueen pohjoisosaan Pihakadun varrelle

Lisätiedot

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.

Lisätiedot

3. ASUNTOKORTTELI Helin & CO Arkkitehdit 3.0

3. ASUNTOKORTTELI Helin & CO Arkkitehdit 3.0 3. ASUNTOKORTTELI Helin & CO Arkkitehdit 3.0 3.1 AKSONOMETRIA LÄNNESTÄ 3.2 KÄYNTI AUTOHALLIIN KÄYNTI AUTOHALLIIN TONTTI 14 TONTTI 15 1900 kem2 TONTTI 1900 kem2 AUTOHALLI 270 AP TONTTI 1 1900 kem2 TONTTI

Lisätiedot

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6. Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille

Lisätiedot

AS OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 28.5.2015 SELOSTUS

AS OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 28.5.2015 SELOSTUS OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 8.5.015 SELOSTUS Ehdotuksessa olevaa kadunvarsirakennusta korotetaan yhdellä kadunpuolelta sisäänvedetyllä kerroksella ja nykyisen Sepänkadun varrella

Lisätiedot

http://nurxcity/webmap/content/result.htm

http://nurxcity/webmap/content/result.htm Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia

Lisätiedot

Keljonkankaan keskusta

Keljonkankaan keskusta Keljonkankaan keskusta AK Asuinkerrostalojen korttelialue. Julkisivut ja katot: AK-kortteleissa asuinrakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla punatiili. Osa julkisivusta tulee olla rapattu

Lisätiedot

HANKESELOSTUS 1 (18) Asunto Oy Helsingin Ariel Asunto Oy Helsingin Ariel. Arielinkatu 16

HANKESELOSTUS 1 (18) Asunto Oy Helsingin Ariel Asunto Oy Helsingin Ariel. Arielinkatu 16 HANKESELOSTUS 1 (18) Arielinkatu 16 HANKESELOSTUS 2 (18) Yleistä Sijainti 10589 / 1 Arielinkatu 16, Kalasatama 00540 Helsinki Tontti Tontin koko on 1316m 2. Tontti on entistä mereen täyttömaalle tehtyä

Lisätiedot

Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III.

Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III. 1 4 2 1 1 Louhelankatu Länsikatu I I 4 Sepänkatu 20 1 1 1 1 20 0 20 21 2 2 24 22 3 2 1 1 rp2 rp2 rp24 rp23 rp rp2 0 30 40 0 20 0 a le p I 0 SEPÄNKATU LOUHELANKATU LÄNSIKATU 43300 400 43400 400 IV AK ASEMAKAAVAMERKINNÄT

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET SÄÄKSVUORI: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus Rakentamistapaohjeet Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus 2 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla

Lisätiedot

PAJALAN ALUE KORTTELI 701, tontit 9-14 15.01.2014 1 / 13

PAJALAN ALUE KORTTELI 701, tontit 9-14 15.01.2014 1 / 13 KORTTELI 701, tontit 9-14 1 / 13 , JÄRVENPÄÄ R A K E N N U S T A P A O H J E Kortteli 701, tontit 9-14 YLEISTÄ Rakentamisohje koskee Järvenpään 7. kaupunginosan eli Pajala korttelia 701 tontteja 9-14.

Lisätiedot

A-26/s-2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

A-26/s-2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET A-26/s-2 Asuinrakennusten korttelialue. varasto-, huolto-, kerho-, sauna- yms. tiloja asuinrakennuksen kaikkiin kerroksiin, ullakolle tai piha-alueelle niille osoitetuille

Lisätiedot

70: K56/1 70:4 AO as. e= as AO-33 AO-33. e=0.25. e= as AO as AO-33. 1e= K50/ K49/ K3/1. e=0.

70: K56/1 70:4 AO as. e= as AO-33 AO-33. e=0.25. e= as AO as AO-33. 1e= K50/ K49/ K3/1. e=0. : : 0 0-K/ : as Pistoaidanpuisto : 0-K/0 0: 0 : e=0. -0 Lohkotie e=0. AO- e=0. AO- AO- e=0. AO- e=0. as -0- e=0. 0: e=0. AKR as e=0. Pihaportintie as as Tiluskaari Saviahonkatu 0-K/ AKR0: : e=0. as as

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE. asemakaava nro 8465 II (Tammerkoski) koskee tonttia no. 11-6 YLA:..2013

RAKENTAMISTAPAOHJE. asemakaava nro 8465 II (Tammerkoski) koskee tonttia no. 11-6 YLA:..2013 RAKENTAMISTAPAOHJE asemakaava nro 8465 II (Tammerkoski) koskee tonttia no. 11-6 YLA:..2013 Anna Hyyppä 18.2.2013 PERUSTIEDOT Rakentamistapaohjeen käyttö Rakentamistapaohjetta käytetään eri valmiusvaiheissaan

Lisätiedot

HÄMEENKOSKI VALKINRANTA

HÄMEENKOSKI VALKINRANTA HÄMEENKOSKI VALKINRANTA RAKENTAMISTAPAOHJE Pertti Hartikainen Kellosilta 10, 00520 Helsinki p. 09-1481943 1. RAKENTAMISOHJEEN TARKOITUS Valkinrannan asemakaava on joustava toteuttamisen turvaamiseksi laadittu

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 12228, korttelin tontti 16

Asemakaavan muutos nro 12228, korttelin tontti 16 Asemakaavan muutos nro 12228, korttelin 49076 tontti 16 KAAVAKARTAN MÄÄRÄYKSIÄ Tontti on asuinkerrostalojen korttelialuetta. Kerrosluku V 8600 kerros-m 2. 32 dba us-linjoja Reiherintien ja Gunillantien

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI RAKENTAMISTAPAOHJE 24.3.2014 KORTTELI 603 TONTIT 2-4

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI RAKENTAMISTAPAOHJE 24.3.2014 KORTTELI 603 TONTIT 2-4 Rakentamistapaohje on asemakaavakarttaa (KV..2014 ) täydentävä, se on ohjeellinen ja se koskee uudisrakentamista. Alue on osa valtakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä, Saarijärven vanhaa

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Malaga

Asunto Oy Helsingin Malaga HANKESELOSTUS 1 (12) Sijainti Tontti 20819 / 2 Malagankatu 8, 00220 Helsinki Jätkäsaari Rakennettava tontti sijaitsee Jätkäsaaressa Hyväntoivonpuiston pohjoispuoleisessa korttelissa ja rajautuu hyväntoivonpuistoon

Lisätiedot

Kuninkaantammi 33397/2. HEKA Kuninkaantammi / Sienakuja 4. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamishakemus. Ratkaisu

Kuninkaantammi 33397/2. HEKA Kuninkaantammi / Sienakuja 4. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamishakemus. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (10) HEKA Sienakuja 4 26.08.2015 Kuninkaantammi 33397/2 HEKA Kuninkaantammi / Sienakuja 4 Sijainti Tontti Asemakaava Poikkeamishakemus Ratkaisu 33397 / 2 Sienakuja 4, Kuninkaantammi 00430

Lisätiedot

Jankan liikekeskus IVä

Jankan liikekeskus IVä akeisuuskaavio L01 000 1 : 7000 Jankan liikekeskus ä 17.10.2016 FLYS 5 33210 PEE B la 6 699 m² ehokkuus 1,7 la 4 558 m² ehokkuus 1,3 SE 10100E2 SE 5940 E2 LE 200 E2 E 700 E2 YHEESÄ 11000 E2 PH-LEE P-L

Lisätiedot

C&J 1203 VUORES "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA, 2. VAIHE KORTTELI 7632 VUORES "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA KORTTELI 7632

C&J 1203 VUORES KATOS TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA, 2. VAIHE KORTTELI 7632 VUORES KATOS TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA KORTTELI 7632 C&J 03 Vuoreskeskus itä, asemakaava nro 86 tontinkäyttösuunnitelma ts-86-3 kortteli 763 VUORES VUORES "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA,. VAIHE KORTTELI 763 "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA KORTTELI 763 CEDERQVIST

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS M O N N A N U M M I R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS 8.10.2002 Lähtökohdat Monnanummen alue sijaitsee kaupunki- ja maalaismaiseman rajavyöhykkeellä. Se rajautuu pohjoisessa

Lisätiedot

Keljonkankaan keskusta

Keljonkankaan keskusta Keljonkankaan keskusta AK Asuinkerrostalojen korttelialue. Julkisivut ja katot: AK-kortteleissa asuinrakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla punatiili. Osa julkisivusta tulee olla rapattu

Lisätiedot

Puoliyksityinen tila, aulat ja yhteistilat

Puoliyksityinen tila, aulat ja yhteistilat "Alikulkutunneli yhdistää Itsenäisyydenkadun eri puolet toisiinsa". RASTIN TARINA Julkinen ja puolijulkinen tila Puoliyksityinen tila, aulat ja yhteistilat Yksityinen tila, asunto Ekologia Ehdotus muotoutuu

Lisätiedot

Tammelan uudet ja korkeat - Luminary ja PMK-Torni rakennusvaiheessa. Petri Tavilampi, arkkitehti SAFA

Tammelan uudet ja korkeat - Luminary ja PMK-Torni rakennusvaiheessa. Petri Tavilampi, arkkitehti SAFA Tammelan uudet ja korkeat - Luminary ja PMK-Torni rakennusvaiheessa LUMINARY Rakennuttaja ja rakentaja: Skanska Talonrakennus Oy Suunnittelijat: Pääsuunnittelu ja arkkitehtisuunnittelu: BST-Arkkitehdit

Lisätiedot

NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO

NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO ALUEEN RAKEISUUSKAAVIO - SYVENTYMISALUE PUNAISELLA ALUESUUNNITELMALUONNOS PAIKOITUS - VÄHINTÄÄN 1 AUTOPAIKKA

Lisätiedot

12.011 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. 12.03 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 12.05 Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja.

12.011 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. 12.03 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 12.05 Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja. Sivu 1/6 Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.031 2.06 Opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue yliopiston rakennuksia varten. Alueelle voidaan sijoittaa

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5 KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden

Lisätiedot

ADJUTANTINKATU 1 VIITESUUNNITELMA

ADJUTANTINKATU 1 VIITESUUNNITELMA ADJUTANTINKATU 1 VIITESUUNNITELMA 01.12.2017 SIJAINTI KAUPUNKIRAKENTEESSA Lähde: Google Maps ADJUTANTINKATU 1 - VIITESUUNNITELMA Suunnitelmalla on haluttu luoda yhtenäinen, viihtyisä kaupunkikorttelin

Lisätiedot

NOSTE SISÄÄNTULO JYVÄSKYLÄÄN HÄMEENKADUN ALUEEN KUTSUKILPAILU SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ

NOSTE SISÄÄNTULO JYVÄSKYLÄÄN HÄMEENKADUN ALUEEN KUTSUKILPAILU SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ MAANALAINEN PYSÄKÖINTI (ALUE B) 1:1000 N HAVAINNEKUVA 1:1000 Suunnitelma muodostaa Jyväskylän ruutukaavakaupungin lounaiskulmaan selkeän päätteen ja uuden vetovoimaisen saapumisnäkymän

Lisätiedot

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet Korttelit 9, 10 ja 11 Teema: MODERNI Erityispiirteet Rakennuspaikat sijoittuvat avoimelle peltoaukealle kaupungin sisääntuloväylän varrelle. Rakennuksiin haetaan modernia muotokieltä. Rakennuksen sijoitus

Lisätiedot

Uusmäki Nybacka. Miljöön osa-alueet ja keskeisen osan rakentamisohjeet.

Uusmäki Nybacka. Miljöön osa-alueet ja keskeisen osan rakentamisohjeet. Uusmäki Nybacka Miljöön osa-alueet ja keskeisen osan rakentamisohjeet. 2 UUSMÄKI NYMACKA - alueen historia ja osa-aleet Uusmäen alue on rakentunut Vanhan Hämeenkyläntien varteen pitkän ajan kuluessa. Vanhimmat

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Kaupunkivillat. Yleistä. Sijainti. HANKESELOSTUS 1 (12) Asunto Oy Helsingin kaupunkivillat

Asunto Oy Helsingin Kaupunkivillat. Yleistä. Sijainti. HANKESELOSTUS 1 (12) Asunto Oy Helsingin kaupunkivillat HANKESELOSTUS 1 (12) Asunto Oy Helsingin Kaupunkivillat Arcturuksenkatu 5 Yleistä Sijainti 10589 / 15 Arcturuksenkatu 5, Kalasatama 00540 Helsinki HANKESELOSTUS 2 (12) Tontti Tontin koko on 954 m 2. Tontti

Lisätiedot