Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.10.2009"

Transkriptio

1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee n. 1 km Turengin keskustan länsipuolella ja rajoittuu Pyhämäentiehen ja Sairaalantiehen. KAAVAMUUTOKSEN TARKOITUS Kunnanhallitus on päättänyt varata korttelista 519 tontin Uudenmaan Vammaispalvelut Oy:lle. Tavoitteena on rakentaa asunnot noin 16 asukkaalle ja yhteistilarakennus. Toiminnan tarkoitus on, että palveluja tarvitsevat ihmiset voisivat asua omalla kotipaikkakunnallaan. Koska asemakaavamerkintä on yleisten rakennusten korttelialue, Y-1, on asemakaavaa välttämätöntä muuttaa. Kunnassa on alustavasti tarkasteltu rakennusten sijoittamista ja massoittelua tontille. Myytävän alueen pinta-ala olisi n m². Muutoksen yhteydessä tutkitaan myös mahdollisuutta muuttaa muutakin osaa korttelista asumiselle. KAAVA-ALUEEN NYKYTILANNE Kaavamuutos koskee koko korttelin 519 Y-1-aluetta, jolla sijaitsevat Vapari (vanha sairaala), nykyinen työterveyshuollon käytössä oleva rakennus (ns. lääkäritalo), musiikkiopiston talo sekä lato. Musiikkiopisto ja Vapari on suojeltu asemakaavalla: Rakennukset ovat paikallishistoriallisesti arvokkaita eikä rakennuksia saa purkaa. Lääkäritalo on voimassa olevassa asemakaavassa erillinen omakotitalotontti. Alue on Pyhämäen harjun läntistä päätä ja maasto nousee pohjoisosassa jyrkästi. Ympäristö on puistomainen. UVP:lle varattu alue sijoittuu Pyhämäentien varteen, tasaiselle alueelle, Vaparin länsipuolelle. Alueella on aiemmin ollut 2-kerroksinen asuinrakennus (Impilinna). Alue sijoittuu Janakkalan taajamien luontokohteet-inventoinnissa kahden merkittävän alueen tuntumaan: Pyhämäki ja Ahilammen pohjoisranta. Vesihuoltolinja kulkee alueen poikki. Alue on pohjavesialuetta. Alueen omistaa Janakkalan kunta.

2 Kuva Pyhämäentieltä. Uusi rakentaminen sijoittuisi vasemmalle puurivin taakse. Liite 2 Alustava kaavaluonnos SUUNNITTELUTILANNE Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Seuraavat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet koskevat kaavoitettavaa aluetta: Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Yleistavoitteet Alueidenkäytöllä edistetään yhdyskuntien ja elinympäristöjen ekologista, taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista kestävyyttä. Olemassa olevia yhdyskuntarakenteita hyödynnetään sekä eheytetään kaupunkiseutuja ja taajamia. Taajamia eheytettäessä parannetaan elinympäristön laatua. Erityistavoitteet Alueidenkäytön suunnittelulla on huolehdittava, että asunto- ja työpaikkarakentamiseen on tarjolla riittävästi tonttimaata.

3 MAAKUNTAKAAVOITUS YLEISKAAVA Kanta-Hämeen maakuntakaava on vahvistettu valtioneuvostossa Maakuntakaavassa nyt kaavoitettava alue on merkinnällä A, asuntovaltainen taajamatoimintojen alue. Alueella on kohdemerkintä arvokas rakennettu kulttuuriympäristö, erityisen merkittävä. Alue sisältyy valtuuston hyväksymään Turengin yleiskaavaan. Yleiskaavassa alue on julkisten palvelujen ja hallinnon alue Y. ASEMAKAAVA Alueella on voimassa hyväksytty asemakaava. Liite 1 Ote voimassa olevasta asemakaavasta. Karttaan on rajattu kaavamuutoksen alustava laajuus. SELVITYKSET Luontoselvitys: Janakkalan taajamien luontokohteet 2001 Rakennusinventointi Teija Ahola KAAVAN VAIKUTUKSET Etusivun sijaintikarttaan on rajattu arvioitu välitön vaikutusalue ulottuvaksi Pyhämäentien varren asukkaisiin. Vaikutusten arviointi suoritetaan osana kaavatyötä ja se raportoidaan kaavaselostuksessa. Seuraavat näkökulmat painottuvat asemakaavan vaikutusten arvioinnissa: Ympäristövaikutukset Kokonaisrakenne, taajamakuva Maisema ja maisemakuva Luonnonympäristö: pohja- ja pintavedet, kasvillisuus ja eliöstö luonnonympäristön monimuotoisuus Sosiaaliset vaikutukset Asuntoalueen viihtyisyys Suhde nykyiseen asutukseen Kulttuuriympäristö ja -maisema Rakennetun ympäristön ja maisemakuvan muutokset Taloudelliset vaikutukset Yhdyskuntarakenteen taloudellisuus Vaikutukset kunnan talouteen

4 OSALLISET Osallisia ovat kaikki, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa: Vaikutusalueen asukkaat ja maanomistajat Kunnan viranomaiset Kunnallistekniikan suunnittelu, ympäristötoimi, vapaa-aikatoimi, perusturva Janakkalan vesi Hämeen ympäristökeskus Hämeen liitto Museovirasto Vattenfall AinaCom Oy Posti Janakkalan luonto ja ympäristö KAAVAPROSESSIN VAIHEET Kunnanhallitus on päättänyt alueen myynnistä Uudenmaan Vammaispalvelut Oy:lle. TAVOITEAIKATAULU Loka-marraskuu 2009 osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja kaavaluonnos nähtävillä ja lausunnoilla Tammikuu 2010 kaavaehdotus nähtävillä ja lausunnoilla Maaliskuu 2010 valtuusto hyväksyy kaavamuutoksen TIEDOTTAMINEN Kaavaluonnoksesta tiedotetaan lehtikuulutuksella Janakkalan Sanomissa ja Hämeenlinnan Viikkouutisissa sekä kirjeitse vaikutusalueen maanomistajille. Virallinen nähtävänäolo tiedotetaan lehtikuulutuksella Janakkalan Sanomissa. Aineisto on nähtävänä kunnan ilmoitustaululla Turengissa. Aineisto on lisäksi soveltuvin osin nähtävänä kunnan internet-sivulla. VALMISTELUVAIHEESSA KUULLAAN: Osalliset LAUSUNNOT PYYDETÄÄN: Ympäristölautakunta Hämeen ympäristökeskus Hämeen liitto Museovirasto YHTEYSTIEDOT Janakkalan kunta Kaavoitusarkkitehti Leena Turkka p: , Postiosoite: Janakkalan kunta, Juttilantie 1, Turenki

5 Liite 1 Ote voimassa olevasta asemakaavasta

6 Liite 2 Alustava kaavaluonnos

Janakkalan kunta Turenki 5.9.2013

Janakkalan kunta Turenki 5.9.2013 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee n. 1 km Turengin keskustan länsipuolella ja rajoittuu Pyhämäentiehen ja Sairaalantiehen. KAAVAMUUTOKSEN TARKOITUS Valtuusto on 10.6.2013 60 hyväksynyt talouden tasapainottamisohjelman.

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki Asemakaava Rokkila

Janakkalan kunta Turenki Asemakaava Rokkila 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.6.2009 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee n. 1 km Turengin keskustan itäpuolella. Alue rajoittuu Lammintiehen ja liittyy Pirttimäen rakenteilla olevaan omakotialueeseen.

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki Juttila Korttelit 200, 202, 203 ja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Janakkalan kunta Turenki Juttila Korttelit 200, 202, 203 ja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Janakkalan kunta Turenki 26.4.2013 Juttila Korttelit 200, 202, 203 ja 206-208 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustassa Hausjärventien ja Turengintien

Lisätiedot

Janakkalan kunta Tervakoski

Janakkalan kunta Tervakoski Janakkalan kunta Tervakoski 25.4.2014 1 Lepola Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee noin 1,5 km etäisyydellä Tervakosken liikekeskustasta, Vanhan kylän

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki

Janakkalan kunta Turenki Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 1 Moisio 1 D:no 287/2014 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan itäpuolella ja se rajoittuu

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014

Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014 Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014 1 Taimistotie Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustassa, Turengintien pohjoispuolella, rautatien molemmin

Lisätiedot

Janakkalan kunta Tervakoski 19.6.2012 Paunila ja Huuna, asemakaavan muutos Korttelit 136-139, 619 ja 620 Katu-, liikenne- ja erityisalueet

Janakkalan kunta Tervakoski 19.6.2012 Paunila ja Huuna, asemakaavan muutos Korttelit 136-139, 619 ja 620 Katu-, liikenne- ja erityisalueet Janakkalan kunta Tervakoski 19.6.2012 Paunila ja Huuna, asemakaavan muutos Korttelit 136-139, 619 ja 620 Katu-, liikenne- ja erityisalueet 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KAAVA-ALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

Janakkalan kunta Tervakoski

Janakkalan kunta Tervakoski Janakkalan kunta Tervakoski 1 Kaartotie, kortteli 146 D:no 46/2015 Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Tervakosken taajaman eteläosassa, Kaartotien luoteispuolella.

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 20.3.2012 Kortteli 114 tontit 9-13 ja kortteli 131 Aavalinnan tontin muuttaminen asumiseksi

Janakkalan kunta Turenki 20.3.2012 Kortteli 114 tontit 9-13 ja kortteli 131 Aavalinnan tontin muuttaminen asumiseksi Janakkalan kunta Turenki 20.3.2012 Kortteli 114 tontit 9-13 ja kortteli 131 Aavalinnan tontin muuttaminen asumiseksi 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki Asemakaava N:o--- Asemakaavan muutos Kortteli 519 Kaavaselostus

Janakkalan kunta Turenki Asemakaava N:o--- Asemakaavan muutos Kortteli 519 Kaavaselostus 1 Janakkalan kunta Turenki Asemakaava N:o--- Asemakaavan muutos Kortteli 519 Kaavaselostus 1 PERUS JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 26.1.2010 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavan

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki Asemakaavan muutos Kortteli 311 tontti 1, Sininen talo ja Altintie Diaarinumero 126/2012 Kaavaselostus

Janakkalan kunta Turenki Asemakaavan muutos Kortteli 311 tontti 1, Sininen talo ja Altintie Diaarinumero 126/2012 Kaavaselostus Janakkalan kunta Turenki Asemakaavan muutos Kortteli 311 tontti 1, Sininen talo ja Altintie Diaarinumero 126/2012 Kaavaselostus 1 1 PERUS JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 5.11.2012

Lisätiedot

Asemakaava Pirttimäen laajennus. Ote Janakkalan rakennusinventoinnista 2002-2004 Teija Ahola

Asemakaava Pirttimäen laajennus. Ote Janakkalan rakennusinventoinnista 2002-2004 Teija Ahola Pirttimäen laajennus Liite 5 Ote rakennusinventoinnista Ote Janakkalan rakennusinventoinnista 2002-2004 Teija Ahola Pirttimäen alueen täydennys Liite 6 Luontoselvitys 1 Janakkalan taajamien luontokohteet

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki

Janakkalan kunta Turenki 1 Janakkalan kunta Turenki 12.1.2017 Asemakaavan muutos, Pyhämäentie Korttelit 523 ja 524 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma D:no 13/2017 KAAVA-ALUE VAIKUTUSALUE KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee

Lisätiedot

Janakkalan kunta Tervakoski Asemakaavan muutos N:o--- Tukikohta, kortteli 601 Kaavaselostus

Janakkalan kunta Tervakoski Asemakaavan muutos N:o--- Tukikohta, kortteli 601 Kaavaselostus Janakkalan kunta Tervakoski Asemakaavan muutos N:o--- Tukikohta, kortteli 601 Kaavaselostus 1 PERUS JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 23.2.2010 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

Janakkalan kunta Tervakoski Asemakaava N:o - Asemakaavan muutos Kortteli 432 tontti 4, Marttila Kaavaselostus

Janakkalan kunta Tervakoski Asemakaava N:o - Asemakaavan muutos Kortteli 432 tontti 4, Marttila Kaavaselostus 1 Janakkalan kunta Tervakoski Asemakaava N:o - Asemakaavan muutos Kortteli 432 tontti 4, Marttila Kaavaselostus 1 PERUS JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 15.3.2011 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012

Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012 Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä...3 2. Aloite...3 3. Suunnittelualue...3 4. Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet...3

Lisätiedot

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto 25.9.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Kaavamuutoskohde

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Kydön asemakaavalaajennus ja -muutos, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Alue sijoittuu osin Tammelan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaavan muutos, Santtio 11, kortteli 32 sekä puisto- ja lähivirkistysalue Liite 1 1 Sijainti opaskartalla Aluerajaus Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita. Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

Saimaanharjun asemakaavan muutos

Saimaanharjun asemakaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TAIPALSAAREN KUNTA Saimaanharjun asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P233-P23333 1 (7) Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 1 2 Suunnittelualueen sijainti...

Lisätiedot

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin (03) 888

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 2. hyväksytty 16.3.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Maankäyttö ja kaavoitus www.orimattila.fi MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI ARTJÄRVI, ENTISEN KUNNANTALON ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI ARTJÄRVI, ENTISEN KUNNANTALON ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 8.1.2013 tark. 22.1.2013 päivitetty 20.4.2018 ORIMATTILAN KAUPUNKI ARTJÄRVI, ENTISEN KUNNANTALON ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, tekninen toimiala Kaupungintalo,

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3. Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.2015 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue...

Lisätiedot

Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014

Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014 Seitap Oy 2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11. ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy.

Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy. 1 NOKIAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaava koskee kiinteistöä 536-418-4-198. Asemakaavan muutos koskee 11. kaupunginosan

Lisätiedot

HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA

HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Orimattilan kaupunki hyväksytty 21.01.2019 Tekninen toimiala HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, Tekninen toimiala

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013

Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013 Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue... 3 4. Suunnittelun lähtökohdat

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan

Lisätiedot

Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 13.6.2018 Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS Ote rantayleiskaavakartasta SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2 Alueen yleiskuvaus 1.3 Luonnonympäristö 1.4

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 2-225 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Alhonniitty, kortteli 2604, tontti 2 1. Suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA.

ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA. Joroisten kunta 1(6) JOROISTEN KUNTA GOLF-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014, 17.5.2017 Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 luonnosvaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 ehdotusvaiheen nähtävillä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Alueen pinta-ala on n. 96

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta.

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta. 10-KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 21.2.2014

Janakkalan kunta Turenki 21.2.2014 1 Janakkalan kunta Turenki 21.2.2014 Turengin keskustan pohjoisosa Dno 78/2014 Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustassa ja käsittää

Lisätiedot

RIIHINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA

RIIHINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNE VEHKAJÄRVI 1 RIIHINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 26.11.2007 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Riihiniemen ranta-asemakaava Kunta: Pälkäne 635 Kylä: Vehkajärvi 461 Tila:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-

Lisätiedot