VALTIOVARAINMINISTERIÖ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VALTIOVARAINMINISTERIÖ"

Transkriptio

1 VALTIOVARAINMINISTERIÖ TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUODELLE 2010 Valtiokonttori on osa valtiovarainhallintoa. Hallinnonalana turvaamme tulevien sukupolvien talouden perustaa ja valinnanmahdollisuuksia rakentamalla hyvinvoivaa ja taloudellisesti vahvaa yhteiskuntaa. Työnantajana haluamme toimia suunnannäyttäjänä muille. Toimimme näköalapaikalla Valtiokonsernissa ja tarjoamme vastuullisia ja kehittyviä tehtäviä erilaisille osaajille. Valtiovarainministeriö ja Valtiokonttori ovat sopineet vuotta 2010 koskevista tulostavoitteista sekä viraston toiminnan kytkeytymisestä valtiovarainhallinnon yhteisiin tavoitteisiin seuraavasti: I Viraston pitkän tähtäimen strategiset linjaukset Valtiokonttori on valtiovarainministeriön tärkein kumppani konserniohjauksen toteuttamisessa. Se huolehtii siitä, että valtiokonsernilla on käytettävissään johtamisessa tarvittava talous- ja henkilöstöinformaatio sekä siitä, että valtiokonsernille ja valtion organisaatioille on tarjolla hallinnollisten tehtävien hoidossa tarvittavat laadukkaat palvelut ja tietojärjestelmät. Valtiokonttori vastaa valtion rahoituksen saatavuudesta ja maksuvalmiudesta. Valtiokonttori osallistuu myös valtion varallisuuden ja velkojen kokonaisvaltaisen tasetarkastelun kehittämistyöhön. Valtiokonttori on myös valtion vakuutuslaitos, joka edistää riskienhallintaa koko valtionhallinnossa ja tarjoaa lakisääteiset vakuutuspalvelut kaikille valtion yksiköille. Valtion vahingonkorvauskeskuksessa hoidetaan myös säädetyt korvauspalvelut sotien veteraaneille ja muille edunsaajille. Valtiokonttori tukee omalla toiminnallaan Valtiovarainministeriön hallinnonalan vaikuttavuustavoitteita. Keskeisimmät tavoitteet Valtiokonttorin toiminnan kannalta ovat valtionhallinnon konsernitason palveluiden tehokas ohjaaminen ja taloudellinen järjestäminen. Valtiokonttorin tavoitteet tukevat lisäksi Valtiovarainministeriön hallinnonalan tavoitteita koko valtionhallinnossa tuottavuusohjelman, IT-strategian toimeenpanon sekä valtiokonsernin tukitoimintojen järjestämisen ja kehittämisen osalta. VIP rakentaa omaa toimintaansa siten, että suunnittelukauden loppupuolella VIP on kokonaisuudessaan toiminnaltaan ja palvelutarjonnaltaan yhtenäinen valtion sisäinen ITpalveluiden tuottaja. VIP toimii integraattorina valtiokonsernin asiakkaiden ja toisaalta ulkoisten toimittajien välissä. VIP ei pääsääntöisesti tuota IT-palveluita itse. VIP on lunastanut paikkansa valtiokonsernin asettamien raamien ja asiakkaiden sille asettamien odotusten osalta valtionhallinnon ja valtioneuvoston yhteisissä IT-palveluissa. II Viraston kytkeytyminen koko hallinnonalan vaikuttavuustavoitteisiin vuonna 2010 Todetaan viraston toiminnan kytkeytyminen koko hallinnonalan yhteiskunnallisiin vaikuttavuustavoitteisiin. Huomioidaan esim. mahdolliset toimintaympäristön muutokset edellisvuoteen verrattuna ja niiden vaikutukset tulevan vuoden toimintaan. Valtiokonttori tukee omalla toiminnallaan Valtiovarainministeriön hallinnonalan vaikuttavuustavoitteita. Keskeisimmät tavoitteet Valtiokonttorin toiminnan kannalta ovat valtionhallinnon konsernitason palveluiden tehokas ohjaaminen ja taloudellinen järjestäminen sekä valtion budjettitalouden rahoitustarpeen tyydyttäminen minimoiden velasta aiheutuva kustannus pitkällä aikavälillä määritellyn riskitason puitteissa. Valtiokonttorin tavoitteet tukevat lisäksi Valtiovarainministeriön hallinnonalan tavoitteita koko valtionhallin- VALTIOVARAINMINISTERIÖ PL VALTIONEUVOSTO PUH. (09) 16001

2 nossa tuottavuusohjelman, IT-strategian toimeenpanon sekä valtiokonsernin tukitoimintojen järjestämisen ja kehittämisen osalta (palvelukeskukset). 2 Vaikuttavuus Mittayks./ asteikko Toteuma Tavoite Tavoite Rahoitustoimiala Velanhallinnan tulos >0 >0 >0 Vakuutustoimiala Eläköitymisiän odote (v toteuma) v kk 61v 3kk 62v 0kk 62v 3kk Työkykyodote (v toteuma) % Eläkkeiden hoitokulu pidetään muita eläkelaitoksia alempana % 0,42 0,5 0,51 1) Vuonna 2010 talous- ja henkilöstöhallinnon yhteinen tietojärjestelmä on valmis käyttöönotettavaksi. Tavoitteen saavuttamiseksi vuonna 2010: jatketaan Kieku-tietojärjestelmähanketta toteuttamalla hankkeen vuodelle 2010 suunnitellut tehtävät. Tehtävien toteutuksella luodaan valmiuksia pilottikäyttöönottojen toteuttamiselle vuonna 2010 sekä hankkeen jatkoetenemiselle. Tehtävät toteutetaan pysyen hankkeen aikataulussa ja budjetissa. tuotetaan ministeriöitä ja virastoja varten ns. käyttöönottostrategia vuosille ja valmistellaan tarvittavat asiakirjat valtiovarainministeriölle hankkeen toisen vaiheen rahoituksen järjestämiseksi. huolehditaan tietojärjestelmän käyttöönottoa edeltävästä virastojen valmistelutyöstä 2) Valtion velan salkunhallinta tuottaa toimeksiantajan päättämää vertailusalkkua paremman taloudellisen tuloksen annettujen riskilimiittien puitteissa. 3) Toteutetaan valtion eläketurvan toimeenpanoon liittyvien tehtävien siirto henkilöasiakkaiden palvelutuotannon osalta Kuntien eläkevakuutukseen siten, että tehtävät ja niitä hoitava henkilöstö siirtyvät ) Valtiokonttori edistää henkilöstön uudelleen sijoittumista koko valtion budjettitaloudessa kehittäen hankeseurantaa ja virkasiirtojen määrää Valtion henkilöstöpalvelut -yksikön ja henkilöstökoordinaattoriverkosten avulla yhteistyössä VM:n kanssa. III Viraston toiminnalliset tulostavoitteet sekä tuottavuuden parantamistoimenpiteet vuonna 2010 Sovitaan tavoitteista vuodelle 2010 tulosalueittain, strategia-alueittain tai vastaavasti ryhmiteltynä, esitetään keskeiset tunnusluvut sekä niitä tukevat laadulliset tavoitemäärittelyt. 1. Toiminnallinen tuloksellisuus 5) Varmistetaan lainarahoituksen kustannustehokkuus, saatavuus ja valtion maksuvalmius kaikissa suhdannetilanteissa. VM huolehtii siitä, että tieto valtion rahoitustarpeista välitetään riittävän ajoissa rahoitustoimialalle. 6) Varmistetaan valtionvelan hallintaan tarvittavien korkeatasoisten resurssien riittävyys sekä ennakoidaan Suomen valtion velanottoon mahdollisesti vaikuttavat hinnoittelupaineet. 7) Hoidetaan pankkien varainhankinnan valtiontakausten myöntäminen, avustetaan mahdollisesti viennin rahoitukseen liittyvissä tehtävissä sekä hoidetaan määräyksestä muut suhdannetilanteesta mahdollisesti aiheutuvat rahoitustehtävät.

3 3 8) Aravalainojen riskienhallinnan kehitystyön tuloksena saatetaan toimivaksi ja käyttöön vuoden 2010 aikana luottoriskiä ennakoiva malli sekä Lainojen vakuusarvojen malli. Työssä hyödynnetään sähköisellä tiedonkeruujärjestelmällä SARTilla kerättyjä tietoja. Toimenpiteet tukevat erityisesti aravarahoitukseen liittyvää riskienhallintaa ja toimenpiteitä valtiolle aiheutuvien luottotappioiden minimoimiseksi. 9) Valtioneuvoston IT-palvelujen kehittämistä toteutetaan asiakkaiden kanssa sovitun/sovittujen toteutussuunnitelman/-suunnitelmien mukaisesti. 10) Valtion IT-palveluissa VIP osallistuu ValtIT-strategian mukaisesti valtiovarainministeriön käynnistämiin esitutkimuksiin ja ottaa vastuun kehityshankkeiden määrittelystä, hankinnasta, toteutuksesta ja tuotannosta. 1.1 Taloudellisuus ja tuottavuus Kustannukset suoritteittain/suoriteryhmittäin/toiminnoittain tai tehtävittäin, perustoimintaa tukevat tuottavuustavoitteet ja toimenpiteet (ml. keskeiset IT-ratkaisut), maksullinen palvelutoiminta, yhteisrahoitteinen toiminta. 11) Valtion työeläketurva hoidetaan niin, että sen hoitokustannukset prosentuaalisena osana VaEL-palkkasummasta ovat edelleen alemmat kuin muissa työeläkelaitoksissa. 12) Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelmat Maksullinen toiminta Valtiokonttori Tot. Tavoite Suun. Hoitokulu Tulot Kustannukset Erillismenot Käyttöjäämä Osuus yhteiskustannuksista YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ Kustannukset yhteensä Tulot % kustannuksista 96,6 % 101,2 % 99,6 % Maksullinen toiminta Valtiokonttori Toteuma Tavoite Suun. Muu maksullinen Tulot Kustannukset Erillismenot Käyttöjäämä Osuus yhteiskustannuksista YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ Kustannukset yhteensä Tulot % kustannuksista 81,9 % 91,8 % 99,3 %

4 4 Maksullinen toiminta VIP Toteuma Suunn. Suun. Tulot Kustannukset - - Erillismenot Käyttöjäämä Osuus yhteiskustannuksista YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ Kustannukset yhteensä Tulot % kustannuksista % Maksullinen toiminta VNHTY Toteuma Suunn. Suun. Tulot Kustannukset Erillismenot Käyttöjäämä Osuus yhteiskustannuksista YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ Kustannukset yhteensä Tulot % kustannuksista 100 % 100 % 100 %

5 5 13) Suoritteiden kustannukset Suoritteiden kustannukset Tot. Suunn. Suunn. Keskuskirjanpidon hoito Valtion maksuliikenteen hallinnointi Valtion velan hallinnointi Asuntolainojen hallinnointi Korkotukilainojen hallinnointi Eläkepäätökset Eläkeneuvonta Maksetut eläkkeet Vahingonkorvauspäätökset Sotainvalidi-ja veteraanipäätökset %-osuus VK:n kokonaiskustannuksista % 49 % 42 % 1.2. Tuottavuustoimenpiteet tukitoiminnoissa IT-ratkaisut (mikäli ei ole todettu jo edellä) talous- ja henkilöstötoimen tukipalvelujen järjestäminen toimitilojen kehittäminen hankintatoimen kehittäminen 14) Otetaan käyttöön virastossa valtion yhteisiä IT-palveluita VIP:n järjestämänä: vuoden 2010 aikana luodaan edellytykset sille, että VK voi ottaa käyttöönsä valtion yhteiset perustietotekniikkapalvelut ja viestintäjärjestelmäpalvelut vuonna 2011 ja valtion yhteisen tietoliikenneratkaisun sekä Virtu-palvelun vuonna ) Käynnistetään yhteistyö Hausin kanssa tavoitteena siirtää soveltuvat valtion virastoihin ja laitoksiin kohdistuvat koulutustilaisuudet Hausin toteutettavaksi. 16) Otetaan vuoden 2010 aikana käyttöön uudelleenkilpailutetut käyttöpalvelut koko Valtiokonttorin toiminnassa ja parannetaan siten käyttöpalvelutoiminnan kustannustehokkuutta. 17) Valtiokonttori pyrkii henkilöstöpalvelut-yksikön tehokkaan toiminnan avulla lisäämään vuonna 2010 sekä hallinnonalojen sisäisten että hallinnonalarajat ylittävien virkasiirtojen lukumäärää verrattuna vuoden 2009 tilanteeseen. Valtiokonttori luo ja vakiinnuttaa mittarit, joilla seurataan hallinnonalojen sisäisten ja hallinnonalarajat ylittävien virkasiirtojen lukumäärää. Vuoden 2009 hallinnonalarajat ylittävien virkasiirtojen lukumäärästä vähennetään tätä vertailua tehtäessä valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen perustamiseen liittyvät virkasiirrot. 18) Parannetaan Valtiokonttorin vastuulla olevien hankkeiden tuloksellisuutta kehittämällä hankkeiden johtamista, suunnittelua ja seurantaa Valtiokonttorin sisäisen hanketoimiston avulla. Hanketoimistolla on myös yhteys VM:n hankearviointitoimintaan. 19) Käynnistetään yhteistyö Palkeet-palvelukeskuksen kanssa onnistuneesti eri osaalueilla sekä otetaan pilottina yhteistyössä Palkeiden kanssa Kieku-tietojärjestelmä Valtiokonttori-kirjanpitoyksikön käyttöön siten, etteivät prosessien laatu ja tuottavuus heikkene. 20) Toteutetaan valtion matkustusstrategian tavoitteita lisäämällä videoneuvottelujen ja verkkokokousten käyttöä ja vakiinnuttamalla vuonna 2009 aloitettu uuden matkahallintajärjestelmän käyttö.

6 6 21) Parannetaan toimistotyön tuottavuutta vakiinnuttamalla käyttöön videoneuvottelu-, etäkokous- sekä pikaviestintävälineet sekä päivittämällä välineet valtion yhteisen ratkaisun mukaisiksi, kun ne ovat saatavilla Konsernitasoiset palvelut 22) Kieku-tietojärjestelmähanketta tukevat talous- ja henkilöstöhallinnon referenssiryhmät käsittelevät viivytyksettä kaikki Kieku-tietojärjestelmähankkeelta tulevat säädösja ohjeistusmuutostarpeisiin sekä toimintatapojen yhtenäistämiseen liittyvät kysymykset. Referenssiryhmien työssä noudatetaan tietojärjestelmähankkeen yhteydessä kehitettävää talous- ja henkilöstöhallinnon yhteistyö- ja hallintomallia. 23) Valtiokonttori laatii toimintasuunnitelman matkustusstrategian toimeenpanosta ja tukee omilla toimenpiteillään valtion matkustusstrategian toimeenpanoa, matkahallinnon toimintaprosessien yhtenäistämistä ja uuden kilpailutetun matkahallintajärjestelmän käyttöönottoa. 24) Tuetaan sähköisten talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen käyttöönottoa. Vuoden 2010 loppuun mennessä: sähköisen talous- ja henkilöstöhallinnon levinneisyyden aste on 76 % valtiolle tulevat ostolaskut ovat kaikki verkkolaskuja, valtiolta lähtevistä myyntilaskuista 10 % on verkkolaskuja, sähköisen laskutuksen valmius on 95 %:lla valtion laskutusvolyymistä, otetaan käyttöön laskujen kierrätysjärjestelmän (Rondo) uusi versio varmistetaan SEPA-toiminnallisuuksien käyttöönoton eteneminen siten, että vuoden 2010 loppuun mennessä kaikilla valtion kirjanpitoyksiköillä on SEPA-valmius. 25) Otetaan käyttöön tietojärjestelmäpalveluiden tuki- ja ylläpitomalli sekä siihen kilpailutettu tapahtumahallintajärjestelmä (Tiketti) virastojen ja palvelukeskusten (VIP, Palkeet) väliseen yhteydenpitoon. 26) Valtiokonttori on rahoitustoiminnan osaamiskeskuksena aktiivisesti mukana konsernipalveluiden kehittämistyössä. 27) Tuetaan valtionhallinnon työelämän kehittämistä, henkilöstöriskien hallintatyötä ja työurien kestävää jatkamista Kaiku-palveluilla. 28) Valtion keskitetty vahingonkorvaustoiminta. Käynnistetään valtion keskitetty vahingonkorvaustoiminta asteittain vuoden 2011 alusta lukien sen mukaan kuin VM:n työryhmän työ edellyttää. 29) Tuetaan henkilöstöhallinnon sähköisten toimintatapojen käytön laajentamista valtionhallinnossa VM:n tarkemman ohjauksen mukaisesti (esimerkiksi rekrytointiprosessi ja verkkopalkka). 30) Tuetaan virastojen tuottavuustoimia tavoitteena vähentää mahdollisten irtisanomisten, rekrytointien sekä työn jakaantumisen kustannuksia. 2. Tuotokset ja laadunhallinta 2.1 Suoritteet ja julkishyödykkeet (ml. maksullisen palvelutoiminnan kannattavuuden tarkastelu). Viraston keskeisille suoritteille sekä mahdollisille julkishyödykkeille asetettavat määrälliset ja laadulliset tavoitteet.

7 7 31) Vakuutustoimialan keskeiset käsittelyajat Käsittelyajat Toteuma Tot. 2/3 Tavoite Veteraanipalvelut - Elinkoron oikaisujen käsittelyaika 1,8 1,9 2 Vahingonkorvauspalvelut - Tapaturmakorvausten käs.aika 80 %:ssa päätöksistä pv Rikosvahinkokorvausten käsittelyaika kk 8,3 9,4 10 Eläkepalvelut - Eläkkeiden käsittelyaika kk 1,8 1,8 2,1 - Palveluksesta eläkkeelle jäätäessä eläkkeen maksu alkaa palvelussuhteen päättymistä seuraavan kuukauden aikana % 96, ) Keskeisten loppusuoritteiden kappalemäärät vuosina Keskeiset loppusuoritteet Toteuma 2/3 Tot. Tavoite Sähköisten ostolaskujen osuus % Sähköisen talous- ja henkilöstöhallinnon levinneisyysaste % Hoidettujen antolainojen kantaluku lkm Omistusasuntolainatakaukset lkm Korkotukilainat lkm Eläkepäätökset (kaikki eläkelajit) kpl Henkilöasiakkaiden ennakkoinfo * Eläkkeiden saajien kantaluku lkm Vahingonkorvauspäätökset (tapaturma-, rikos-,liikenne- ja hirvivahingot) lkm Sotainvalidi- ja veteraaniasioiden päätökset kpl Elinkorkojen ja huoltoeläkkeiden maksukanta lkm *sis. TyEL-otepalautteet 2.2 Palvelukyky ja laatu Asiakaskyselyjen tai vastaavien pohjalta asetettavat tavoitteet viraston palvelukyvylle ja toiminnan laadulle. Laatupalkintokriteeristön tai vastaavan pohjalta asetettavat tavoitteet. 33) Asiakastyytyväisyyden toimialakohtaisten tutkimusten painottamattomien yleisarvosanojen keskiarvot ovat seuraavat: Asiakastyytyväisyyden painottamattomien Mittayks./ yleisarvosanojen keskiarvot asteikko Toteuma Toteuma Tavoite Hallinnon ohjaus/virastot asteikko ,8 7,7 8,0 Rahoitus/antolainaus asteikko ,5-8,0 Vakuutus, henkilöasiakkaat asteikko ,6 8,5 8,0 Vakuutus, työnantaja-asiakkaat asteikko ,1 8,0 8,0 Valtion IT-palvelukeskus asteikko ,5 8,0 3. Henkilöstövoimavarojen hallinta ja kehittäminen 34) Hallinnonalan strategiaperustan linjausten mukaisesti panostamme haasteissa onnistuaksemme erityisesti osaamisen johtamiseen, johtamisen vahvistamiseen, hyvän

8 8 esimiestyön varmistamiseen sekä työn tekemisen uusien muotojen ja toimintatapojen käyttöönottoon. Henkisten voimavarojen Mittayks./ hallinta ja kehittäminen asteikko Toteuma Toteuma Tavoite Johtaminen asteikko 1-5 3,4 3,3 3,4 Työtyytyväisyys asteikko 1-5 3,4 3,3 3,4 Kehittyminen pv/htv 6,6 5,5* 7,0 Sairauspoissaolot pv/htv 13,1 11,8* 10,0 Lyhyet sairauspoissaolot pv/htv 3,7 3,6* 3,5 Lähtövaihtuvuus % 5,9 2,4* 5,0 *toteuma Osaamisen johtaminen Hallinnonalan yhteinen tavoite on varmistaa kunkin viraston toimialan kannalta riittävä ja oikein kohdennettu osaaminen. Tähän kirjataan, miten virasto edistää tavoitteen saavuttamista vuonna ) Osaamisen hallinnan suunnittelu aloitetaan valmistautumalla Kiekun kautta tulevan osaamisen hallintaan liittyvän työkalun käyttöön vuonna Osaamisen hallintajärjestelmän käyttöönotto edellyttää mittavaa taustatyötä, jolla kartoitetaan koko viraston ja sen toimialojen pätevyyksien sisältö ja rakenne. 36) Edistetään sisäistä liikkuvuutta SILI-toimintamallilla tavoitteena henkilötyövuosisäästöt sekä osaamisen lisääminen ja siirtyminen toimialojen ja yksiköiden välillä. Tämä toteutetaan priorisoimalla Valtiokonttorin tehtäviä ja siirtämällä rekrytoinnin painopiste avautuvien tehtävien osalta Valtiokonttorin sisälle. 37) Verkko-oppimisalustaa pilotoidaan mahdollisuutena siirtää osa asiakas- ja henkilöstökoulutusta tapahtuvaksi verkko-oppimisympäristössä Johtajuus Hallinnonalan yhteinen tavoite on varmistaa, että johtaminen virastoissa on henkilöstöä viraston tehtäviin sekä niissä kehittymiseen sitouttavaa. Henkilöstön motivaation kannalta on tärkeää, että johtaminen on myös riittävän valtuuttavaa. Lähiesimiestyön tulee olla ammattitaitoista. Tähän kirjataan, miten virasto edistää tavoitteiden saavuttamista vuonna ) Valtiokonttorilla on vuoden 2010 syksyllä käytössään esimiesten tehtävänkuvaus, jossa on huomioitu mm. Kiekun aiheuttamat muutokset esimiestyön sisältöön ja jokaiselle esimiehelle laadittu henkilökohtainen oppimissuunnitelma vahvistamista vaativien valmiuksien hankkimiseen. Perusanalyysejä tehdään sekä TYTY-baron että 360 asteen arvioinnin kautta. Oppimisessa hyödynnetään sähköistä oppimisalustaa. 39) Tavoitellaan henkilöstön osallistumisen vaikuttavuuden lisääntymistä omaa työtään ja omaa työyhteisöään koskevaan päätöksentekoon ja kehittämiseen jo luotujen osallistumisjärjestelmien kautta.

9 Uudistuminen Hallinnonalan yhteinen tavoite on ottaa käyttöön työn tekemisen uusia muotoja ja toimintatapoja. Tähän pyritään tuottavuustavoitteet ja työhyvinvointi yhteen sovittaen, huomioimalla asiakkaiden tarpeet, tekemällä onnistuneita rekrytointeja (sisäiset, ulkoiset), verkostoitumalla ja solmimalla kumppanuuksia sekä kohdentamalla tehtävät mm. osaamisen ja työkuormituksen kannalta mahdollisimman oikein. Tähän kirjataan, miten virasto edistää tavoitteiden saavuttamista vuonna ) Valtiokonttori huomioi asiakkaiden tarpeita sekä varautuu tulevaan kilpailuun ammattitaitoisesta työvoimasta viestimällä Valtiokonttorista kokonaisuutena entistä paremmin eri asiakas- ja sidosryhmille räätälöityjen uutiskirjeiden, lehtien ja muiden julkaisujen avulla sekä yhtenäistämällä Valtiokonttorin eri palveluiden graafista ilmettä. 41) Valtiokonttori kehittää omia johtamis- ja toimintamallejaan siten, että asiakkuusnäkökulma tulee entistä voimakkaammin otetuksi huomioon, ja että toimialojen välinen koordinaatio ja synergioiden hyödyntäminen toimii saumattomasti. 42) Yhteisöllisyyden, luovuuden ja avoimuuden edistäminen jatkuu osana normaalia työtä ja johtamisjärjestelmää. 43) Henkilöstöä kannustetaan kehittymään ja kehittämään osaamistaan paitsi henkilöstökoulutuksen keinoin myös hyödyntämällä Valtiokonttoriin luotuja omaehtoisen oppimisen ja erikoiskoulutusten tukemisen järjestelmää. Etätyön hyödyntämiseen kannustetaan silloin, kun se työn tekemisen kannalta on mahdollista ja järkevää. 44) Kehitetään Valtiokonttorin riskienhallintaa riskienhallintapolitiikan mukaisesti kehittämällä riskienhallinnan prosessia, erityisesti riskiraportointia sekä ottamalla käyttöön valtionhallinnon tietoturvatasomäärittelyt ja testaamalla kriisivalmiutta valmius- ja jatkuvuussuunnitelmien osalta. 4. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen viraston toiminnassa ja toimialalla Hallitusohjelman linjausten mukaisesti sukupuolinäkökulma tulee ottaa huomioon kaikessa päätöksenteossa. Tämä edellyttää toimenpiteiden ja päätösten vaikutusten arviointia naisten ja miesten kannalta. Tasa-arvolaki ja hallituksen tasa-arvo-ohjelma velvoittavat viranomaisia suunnittelemaan omaa toimintaansa sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseksi. Tähän kirjataan, millä tavoin sukupuolinäkökulma otetaan huomioon viraston toiminnassa. 45) Sukupuolinäkökulma on esillä viraston päivittäisessä toiminnassa kuten nimityksissä ja työryhmien asettamisessa. Henkilöstökertomuksen tasa-arvo-osiossa raportoidaan sukupuolisen tasa-arvon toteutumisesta vuosittain. 5. Kestävän kehityksen edistäminen Kestävän kehityksen päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet. Tämä tarkoittaa myös, että ympäristö, ihminen ja talous otetaan tasavertaisesti huomioon päätöksenteossa ja toiminnassa. Tähän kirjataan, miten virasto pyrkii minimoimaan toimintansa ympäristövaikutuksia ja huomioi toiminnassaan kestävän kehityksen elementtejä (ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys). 46) Toteutetaan Valtiokonttorin ympäristöohjelman tavoitteita ja suosituksia mm. materiaali- ja palveluhankintojen suunnittelussa ja käyttöönotossa niin, että WWF myöntää vuoden 2010 aikana Valtiokonttorille Green Office -diplomin ja -merkin.

10 10 IV Resurssit Todetaan talousarvion mukaiset tulostavoitteiden saavuttamisen mahdollistavat määrärahat siirtyvän erän kehitys henkilöstömäärän kehitys keskeisten investointien taloudellinen tarkastelu Tarkempi määrärahatarkastelu esitetään liitteessä. 47) Menot ja henkilötyövuodet Toimintamenot ja palkallinen henkilötyö Toteuma Arviotot. Tavoite Palkat Muut kulutusmenot Toimitilamenot Investoinnit Menot yhteensä Palkallinen henkilötyö yhteensä 526,7 537,97 513,46 Perustoiminta 517,3 503,74 498,1 Toiminnan kasvu 9,4 34,23 15,4 Toimintamenot ja palkallinen henkilötyö VIP Toteuma Arviotot. Tavoite Palkat Muut kulutusmenot Toimitilamenot Investoinnit Menot yhteensä Palkallinen henkilötyö yhteensä Toimintamenot ja palkallinen henkilötyö VNTHY Toteuma Arviotot. Tavoite Palkat Muut kulutusmenot Toimitilamenot Investoinnit Menot yhteensä Palkallinen henkilötyö yhteensä

11 11 48) Rahoitusasema Valtiokonttorin toimintamenot Tot Arviotot. Suunn. Mom Nettoutettavat tulot Menot Säästö ko.vuotena/vuotena Siirto seuraavalle vuodelle VIP toimintamenot Toteuma Arviotot. Suunn. Mom Nettoutettavat tulot Menot Säästö ko.vuotena/vuotena Siirto seuraavalle vuodelle VNTHY toimintamenot Toteuma Arviotot. Suunn. Mom Nettoutettavat tulot Menot Säästö ko.vuotena/vuotena Siirto seuraavalle vuodelle ) Keskeisistä investoinneista laaditaan investointilaskelma ja johdon päättämistä hankkeista raportoidaan säännöllisesti Valtiokonttorin johtoryhmälle. V Sopimuksen voimassaolo ja seuranta Sopimus on voimassa vuoden 2010 loppuun. Sopimuksen toteutumista seurataan ministeriön ja viraston välisissä neuvotteluissa, jotka pidetään kolmannesvuosittain tilanteesta kesäkuun alussa ja tilanteesta lokakuussa ja tilanteesta maaliskuussa. Helsingissä Helsingissä Valtiovarainministeriö Valtiokonttori Jyrki Katainen Valtiovarainministeri Timo Laitinen Pääjohtaja Juhani Turunen Alivaltiosihteeri Maritta Fromholtz Finanssijohtaja

12 12 LIITTEET 1. Ministeriön kannanotto edellisen vuoden toimintakertomuksen johdosta 2. Tulossopimusvuoden talousarviotavoitteet (TAE + sektorin tavoitteet ja resurssit) 3. Tarvittavat tilastotiedot (vuodet: ) 4. Viraston henkilöstö- ja määrärahalaskelma (vuodet: ) Selitys vuosille: 2=historiatiedot 1=kuluvan vuoden arviotiedot 1=seuraavan vuoden tavoitteet/arviot 3=kehyskauden arviotiedot (3 ensimmäistä vuotta)

13 13 LIITE 1 Ministeriön kannanotto edellisen vuoden toimintakertomuksen johdosta Valtiokonttori Tuloksellisuus ja tulostavoitteiden toteuttaminen Kertomusvuonna Valtiokonttorissa oli meneillään useita valtiotasoisia hallinnollisia kehittämishankkeita. Kehittämistoiminnan keskeisimpänä kohteena oli valtionhallinnon konsernimainen kehittäminen ja tukitehtävien tuottavuuden edistäminen. Tulostavoitteiden toteutuminen Vaikuttavuus Valtiokonttorin toimialat (hallinnonohjaus, rahoitus ja vakuutus) saavuttivat pääosin niille asetetut vaikuttavuustavoitteet. Toiminnallinen tuloksellisuus (hallinnonohjaus toimiala) Valtiokonttorin rahoitustoimialalle on tulossopimuksessa asetettu tavoitteeksi huolehtia siitä, että valtion varainhankinta on kustannustehokasta ja luotettavaa sekä siitä, että valtion maksuvalmius on turvattu. Lisäksi tavoitteeksi on asetettu velanhallinnan hoitaminen annettujen riskilimiittien puitteissa paremmalla taloudellisella tuloksella kuin valtiovarainministeriön päättämä vertailusalkku edellyttää. Molemmat tulostavoitteet on saavutettu sopimuksen edellyttämällä tavalla. Talous- ja henkilöstöhallinnon yhteisen tietojärjestelmän hankinta eteni tavoitellusti. Sähköisten talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen käyttöönotossa tulostavoitteita ei saavutettu sillä levinneisyysaste jäi 62 prosenttiin (tavoite 72 %). Sähköinen henkilöstön rekrytointijärjestelmän, Helin, käyttöönottotavoitteen toteutumista auttoi merkittävästi valtioneuvoston päätös Helin pakollisesta käyttöönottamisesta valtion virastoissa ja laitoksissa vuoden 2008 aikana. Matkahallinnan ja sähköisen palkanlaskelman osalta kehitys ei ole edennyt tavoitellusti. Tilaustenhallinnan hanke on ollut merkittävästi myöhässä. Myös tietojärjestelmäpalveluiden tuki- ja ylläpitomallin toteutus on edennyt saavutettiin jo vuoden 2007 aikana, mikä oli hyvä tulos. Myös Netra tulostietojärjestelmän osalta tulostavoite saavutettiin. Valtiokonttorin talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus saavutti toiminnan kannattavuustavoitteen. Hallinnon ohjaus toimialalla ja palvelukeskuksessa jäätiin asiakastyytyväisyystavoitteista. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten sääntöjen noudattaminen Valtiontalouden tarkastusvirasto on vuoden 2008 tilinpäätöksen tarkastuksessa todennut että kolmella Valtiokonttorin momentilla on menetelty talousarviolain 7 :n 3 momentin vastaisesti yhdessä tapauksessa jatkamalla momentin käyttöaikaa ja kahdessa tapauksessa ylittämällä momentin määräraha lain vastaisesti. Momentin osalta syyksi on todettu lähinnä seurannan tietojärjestelmän rekisteröintiprosessi ja siihen perustuvan seurantakäytännön puutteet. Valtiokonttori on antanut määrärahan ylityksiä koskevista syistä kirjallisen selvityksen VTV:lle. Momentin osalta on Valtiokonttorin muistiossa todettu ylityssyyksi se, että lakkautuspalkalla olevien henkilöiden eläkkeelle siirtyminen on myöhentynyt siitä, mitä budjettia laadittaessa arvioitiin. Määrärahan ylitystarve on huomattu syyskuussa. Asia olisi vielä silloin voitu sisällyttää vuoden 2008 kolmanteen lisätalousarvioesitykseen, joka annettiin eduskunnalle

14 Valtiokonttori on valtion kirjanpidon ja kirjanpitokäytännön asiantuntijaviranomainen. Valtiokonttorista annetun lain 2 :n 1 momentin mukaan Valtiokonttori hoitaa valtion keskuskirjanpitoa. Valtion talousarviosta annetun asetuksen useiden pykälien (mm. 41b ja 62 2 mom.) mukaan Valtiokonttori antaa määräyksiä ja ohjeita valtion kirjanpidosta, maksuliikkeestä ja tilinpäätöksen laadinnasta. Tämän vuoksi on erityisen moitittavaa, että Valtiokonttorin vastuulla olevat siirtomäärärahat on ylitetty. Budjettiosasto korostaa sitä, että Valtiokonttorin johto on vastuussa talousarvion noudattamisesta ja määrärahojen käytön seurannan järjestämisestä. Vastuu menon hyväksymisestä ja menon maksamiseen käytettävissä olevien määrärahojen riittävyydestä on kaikissa tapauksissa virastolla. Sitä ei voi missään oloissa siirtää esim. palvelukeskukselle. Vain määrärahojen riittävyyden tekninen seuranta on mahdollista ostaa niin sovittaessa palvelukeskukselta. Valtiokonttorin toimenpiteet Valtiokonttorin tulee tehostaa määrärahojen käytön seurantaa ja antaa ministeriölle mennessä selvitys toimenpiteistä, joihin se on ryhtynyt toimintaprosessiensa ja järjestelmiensä muuttamiseksi. Ministeriön toimenpiteet Valtiovarainministeriö asettaa työryhmän, jonka tehtävänä varmistua siitä, että Valtiokonttorissa tehdään riittävät toimenpiteet sen estämiseksi, että vuoden 2008 tilintarkastuksessa havaitut talousarviolain vastaiset menettelyt vältetään. Lisäksi työryhmän tulee käsitellä maksullisen toiminnan, yhteisrahoitteisen toiminnan ja valtion sisäisten, maksullisten palvelujen hinnoittelun ja kustannuslaskennan perusteiden huomioonottamista suhteessa menoperusteiseen budjetointiin siten, että virastolle myönnettävä toimintamenomomentin sisältö tulee läpinäkyväksi. 14

15 15 LIITE 2 Tulossopimusvuoden talousarviotavoitteet 20. Palvelut valtioyhteisölle Selvitysosa: Valtiovarainministeriön hallinnonalan keskitetysti koko valtioyhteisölle tuottamia palveluja ovat mm. valtion rahoituksen hankinta, valtion myöntämien lainojen hoito, valtion eläkejärjestelmä, valtion yhteiset IT-palvelut, talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut, valtiovarain controller -toiminnon palvelut sekä toimitilapalvelut. Valtion yhteisiä toimintoja ja palveluja kehitetään tavoitteena yhtenäisesti toimiva, osaamista yhdistävä valtiokonserni, joka tuottaa lisäarvoa ja mittakaavaetuja. Valtiokonttori on valtion yhteisiä palveluja tuottava virasto. Valtiokonttorin Rahoitustoimiala vastaa valtion velan- ja likviditeetinhallinnasta sekä hallinnoi pääosaa valtion varoista myönnetyistä lainoista ja korkotuista sekä osaa valtiontakauksia. Toimiala hoitaa myös valtion testamentti- ja perintöasioita sekä maksuvapautuksia. Vakuutus -toimiala on valtion vakuutuslaitos, joka edistää riskienhallintaa koko valtionhallinnossa ja hoitaa valtion virastojen ja laitosten lakisääteiset työeläke-, tapaturma-, kuntoutus- ja vahinkovakuutukset sekä säädetyt korvauspalvelut sotien veteraaneille ja muille edunsaajille. Hallinnon ohjaus -toimiala palvelee valtiokonsernia talous- ja henkilöstöhallinnon asiantuntijana tuottamalla keskitetysti konsernitasoista tietoa, ohjaamalla hallinnon tietotuotantoa sekä menetelmien ja ostopalvelujen käyttöä. Valtion henkilöstöpalvelut -yksikön tehtävänä on tukea virastoja muutostilanteiden hallinnassa. Valtiokonttorin yhteydessä toimiva Valtion IT-palvelukeskus vastaa valtion ITstrategian mukaisten, valtiovarainministeriön toimeksi antamien valtion yhteisten ITpalvelujen määrittelystä, hankinnasta, toteutuksesta, ylläpidosta ja tuotannosta sekä palvelukeskukseen keskitettävien muiden IT-tehtävien ja -palvelujen tuotannosta. Valtion yhteiset talous- ja henkilöstöhallinnon tietojärjestelmäpalvelut kootaan ITpalvelukeskukseen. Valtioneuvoston tietohallintoyksikkö toimii osana ITpalvelukeskusta. Valtiovarainministeriö asettaa valtioyhteisön palveluille seuraavat alustavat vaikuttavuustavoitteet vuodelle 2010: Vaikuttavuustavoitteet Toimenpiteet Hallinnon toiminnan ja prosessien taloudellisuus ja Palvelutuotantoa valtioyhteisölle kehitetään tarkoituksenmukaisen työnjaon näkökulmasta ja hyö- tuottavuus paranee niitä koskevan halutun laatutason säilyttäen. dynnetään modernia viestintäteknologiaa. Toimintaprosesseja uudistetaan ja tietojärjestelmien yhteensopivuutta ja -toimivuutta lisätään tavoit- päällekkäisyyksiä karsitaan ja niiden ohjausta ke- Hallinnon yhteisiä prosesseja yhtenäistetään, teena skaalaetujen ja synergioiden saavuttaminen hitetään. Sähköistä asiointia lisätään. Tietojärjestelmiä uudistetaan tietoturvanäkökohdat huomioi- ja henkilöstön osaamisen tehokkaampi hyödyntäminenden. Parannetaan työelämän laatua sekä suunnataan virastojen ja laitosten resursseja yhä enemmän niiden omaan ydintoimintaan. Hallinnon tukipalvelujen tuottamisen taloudellisuus ja tuottavuus palvelukeskuksissa paranee ja asiakastyytyväisyys pysyy hyvällä tasolla. Uudistetaan toimintakulttuureja ja -prosesseja kehittämällä työhyvinvointia, johtamista ja esimiestyötä. Hallinnon sisäisten palvelujen tuottajaorganisaatioiden toiminta perustuu laajenevasti asiakasohjaukseen sisäisen laskutuksen muodossa, jolloin palvelujen hinnan, laadun ja toimitusvarmuuden tulee olla vertailukelpoisia markkinoilta ostettaviin vastaaviin palveluihin. Asiakkuuksien hoitoa ja asiakasohjautuvuutta edistetään. Tavoitteena on, että kaikki virastot ja laitokset ovat talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen asiakkaana vuo-

16 16 Valtion talouden ja toiminnan ohjauksen toimivuuden ja laadun varmistaminen ja kehittäminen, tilivelvollisuuden ja siihen kuuluvan tulosvastuun varmistaminen. den 2010 loppuun mennessä. Valtion ITpalvelukeskuksen asiakkuudet laajenevat siten, että toiminnalla on jo havaittavia vaikutuksia päällekkäisen työn vähenemiseen IT-palvelujen tuotannossa. Toiminnan ja talouden ohjaus- ja raportointityökalujen käytön tehostaminen. Tulosohjauksen arvioinnin toteuttaminen.

17 17 LIITE 3 Viraston henkilöstö- ja määrärahalaskelma (vuodet: ) VALTIOKONTTORI YHTEENSÄ Mom Toteuma Arviotot. TA TTS TTS TTS TTS (1 000 ) Tulot Menot yhteensä Palkat Kulutusmenot Kevan osuus hoitokulusta Toimitilamenot Investoinnit Nettomenot Kehys Siirto edelliseltä vuodelta Säästö/tappio ko. vuotena Siirto seuraavalle vuodelle HTV:t Perustoiminta 505,29 498,13 389,50 380,22 376,03 375,03 Toiminnan kasvu 34,95 15,36 10,5 10,5 10,5 10,5 HTV:t yhteensä 540,24 513,49 400,00 390,72 386,53 385,53 HTV-kehys ,93 488,93 471,93 471,93

1. Valtiokonttori toteuttaa velanhoidossa tarvittavat rahoitusoperaatiot valtiovarainministeriön asettamien tavoitteiden ja rajoitteiden mukaisesti

1. Valtiokonttori toteuttaa velanhoidossa tarvittavat rahoitusoperaatiot valtiovarainministeriön asettamien tavoitteiden ja rajoitteiden mukaisesti VALTIOVARAINMINISTERIÖ TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUODELLE 2011 Valtiokonttori on osa valtiovarainhallintoa. Hallinnonalana turvaamme tulevien sukupolvien talouden perustaa ja valinnanmahdollisuuksia rakentamalla

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Valtiokonttorin hankkeiden esittely - erityisesti KIEKU-ohjelma. ValtIT:n tilaisuus 22.5.2007

Valtiokonttorin hankkeiden esittely - erityisesti KIEKU-ohjelma. ValtIT:n tilaisuus 22.5.2007 Valtiokonttorin hankkeiden esittely - erityisesti KIEKU-ohjelma ValtIT:n tilaisuus 22.5.2007 Valtiokonttori ja Hallinnon ohjaus toimiala valtiotasoisten hankkeiden toteuttajana Valtiokonttori on palveluvirasto,

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

Talousarvioesitys Valtiokonttori

Talousarvioesitys Valtiokonttori 05. Valtiokonttori S e l v i t y s o s a : Valtiokonttori on valtion konsernihallinnon laatujohdettu palveluvirasto, joka valtiovarainministeriön ohjauksessa tuottaa koko valtionhallinnon yhteisesti tarvitsemat

Lisätiedot

TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA

TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA VM:n pilotti-hanke: Uusien tulosohjausasiakirjojen ja talousarvion välinen yhteys 18.11.2012 Valtiovarainministeriön hallinnonala 1.3.2012

Lisätiedot

Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) palvelut. JulkIT 27.5.2009 Anna-Maija Karjalainen

Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) palvelut. JulkIT 27.5.2009 Anna-Maija Karjalainen Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) palvelut JulkIT 27.5.2009 Anna-Maija Karjalainen Sisältö > VIP:n toimintamalli > Tilanne tänään > Odotukset toimittajille Valtion IT-palvelukeskuksen toimintamalli VIP

Lisätiedot

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku numeroina Yhteinen Kieku-tietojärjestelmä korvaa vanhat (yli 100 kpl) talousja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Uudistettu tulosohjaus: kohti yhteisiä tavoitteita Tulosohjauksen verkostotapaaminen Markus Siltanen

Uudistettu tulosohjaus: kohti yhteisiä tavoitteita Tulosohjauksen verkostotapaaminen Markus Siltanen Uudistettu tulosohjaus: kohti yhteisiä tavoitteita 20.5.2016 Tulosohjauksen verkostotapaaminen Markus Siltanen Yhteiset tavoitteet -kokonaisuus: miksi ja miten 1. Hallituksen yhteiset tavoitteet Tuetaan

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) hyödyt valtiokonsernille. Valtio Expo 7.5.2009 Anna-Maija Karjalainen

Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) hyödyt valtiokonsernille. Valtio Expo 7.5.2009 Anna-Maija Karjalainen Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) hyödyt valtiokonsernille Valtio Expo 7.5.2009 Anna-Maija Karjalainen Sisältö > VIP:n toimintamalli > Hyödyt > Tilanne tänään Anna-Maija Karjalainen 1992-1996 Tietohallintopäällikkö

Lisätiedot

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. LIITE 5 s. 1 (6)

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. LIITE 5 s. 1 (6) Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 5 s. 1 (6) s. 2 (6) Puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston päällikön ja Puolustushallinnon

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010 1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Lisätiedot

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana Pirjo Pöyhiä Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus www.palkeet.fi Pirjo Pöyhiä 2.4.2014 1 Palkeet - Vaikuttava

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011

Lisätiedot

TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUODELLE 2005

TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUODELLE 2005 VALTIOKONTTORI TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUODELLE 2005 I Viraston strategiset linjaukset ja yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet vuosille 2005 2009 Strategiset linjaukset: Valtiokonttorin strategisena

Lisätiedot

Kieku-hanke päättyy. Mitä saimme aikaan?

Kieku-hanke päättyy. Mitä saimme aikaan? Kieku-hanke päättyy. Mitä saimme aikaan? Tavoitteet Kieku-hankkeen tavoitteena: Kieku-ratkaisun tavoitteena: toteuttaa Kieku-ratkaisu (prosessit ja järjestelmä) parantaa valtion talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006

TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006 211/53/06 Työministeriö 24.5.2007 TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa työministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2006 tämän tilintarkastuskertomuksen.

Lisätiedot

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä Turun kaupungin tietohallintostrategia 2017 2021 Tiivistelmä Tietohallintostrategian tavoitteet ja linjaukset Tietohallintostrategian tavoitteet 1. Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää. 6. Vauhditamme

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Tulosohjauksen ajankohtaiskatsaus

Tulosohjauksen ajankohtaiskatsaus Tulosohjauksen ajankohtaiskatsaus Taloushallinnon kevätseminaari Tallinna 4.-5.6.2013 Olli Ahonen Valtiokonttori Agenda 1. Ajankohtaista tulosohjauksen kehittämishankkeen toimeenpanosta 2. Uudistunut tuloksellisuusraportointi

Lisätiedot

Valtion IT-palvelukeskuksen perustaminen: 69 päivää. Yliopistojen IT 2008- päivät 23.10.2008 / Lasse Skog

Valtion IT-palvelukeskuksen perustaminen: 69 päivää. Yliopistojen IT 2008- päivät 23.10.2008 / Lasse Skog Valtion IT-palvelukeskuksen perustaminen: 69 päivää Yliopistojen IT 2008- päivät 23.10.2008 / Lasse Skog Valtion IT- toiminnan volyymejä Valtion IT-toiminnan johtamisyksikkö 11/11/08 11/11/08 2 Tietohallintotyön

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2013

Talousarvioesitys 2013 Talousarvio 01. Valtiokonttorin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 26 241 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Toimenpiteet Valtion rahoitustoimet hoidetaan kustannustehokkaasti

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Dnro 78/20/06 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2007 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Kieku-hankkeen loppusuora häämöttää miltä näyttää tuottavuuskehitys

Kieku-hankkeen loppusuora häämöttää miltä näyttää tuottavuuskehitys Kieku-hankkeen loppusuora häämöttää miltä näyttää tuottavuuskehitys Valtio Expo Lasse Skog, Valtiokonttori Pirjo Pöyhiä, Palkeet Taustaa Tavoitteet Kieku-hankkeelle Toiminnan tehostamisen keinovalikoima

Lisätiedot

Mitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos

Mitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos Mitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos Kieku käyttäjäfoorumi 6.5.2015 Maileena Tervaportti ja Mari Näätsaari Taustaa

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA 2017-2021 Työeläke on keskeinen osa hyvinvointia ja siihen luotetaan. Se on rahoituksellisesti kestävä, edistää talouden vakautta ja on tehokkaasti järjestetty. on lakisääteinen

Lisätiedot

Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. Valtio Expo 2009 Helsinki Ylijohtaja Silja Hiironniemi

Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. Valtio Expo 2009 Helsinki Ylijohtaja Silja Hiironniemi Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma Valtio Expo 2009 Helsinki 7.5.2009 Ylijohtaja Silja Hiironniemi Taustaa Hallitusohjelman mukaisesti julkisen hallinnon toimintaa, palvelurakenteita,

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö ja Valtiokonttori ovat sopineet Valtiokonttorin tulostavoitteista vuodelle 2004 seuraavaa:

Valtiovarainministeriö ja Valtiokonttori ovat sopineet Valtiokonttorin tulostavoitteista vuodelle 2004 seuraavaa: VALTIOKONTTORI TALOUSARVION TOIMEENPANOPÄÄTÖS Valtiovarainministeriö ja Valtiokonttori ovat sopineet Valtiokonttorin tulostavoitteista vuodelle 2004 seuraavaa: Vuonna 2004 Valtiokonttorin tulostavoitteet

Lisätiedot

Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet. Versio

Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet. Versio Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet Versio 6.7.2012 Johdantoa kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteisiin Käsitemäärittelyssä tavoitteena selkeys, johdonmukaisuus ja käytettävyys, ei

Lisätiedot

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma

Lisätiedot

Kuntien ICT-muutostukiohjelma. Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen

Kuntien ICT-muutostukiohjelma. Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen Kuntien ICT-muutostukiohjelma Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen Ossi Korhonen 11.12.2014 ICT-muutostukiprojekteissa nyt mukana yhteensä 135 kuntaa ICT-muutostuki

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Varastokirjasto ovat sopineet Varastokirjaston

Lisätiedot

Yhtenäisempi henkilöstöhallinto, tehokkaat toimintatavat. Valtion henkilöstöjohtamisen iso kuva 2020

Yhtenäisempi henkilöstöhallinto, tehokkaat toimintatavat. Valtion henkilöstöjohtamisen iso kuva 2020 Yhtenäisempi henkilöstöhallinto, tehokkaat toimintatavat Valtion henkilöstöjohtamisen iso kuva 2020 Miksi tämä työ tehtiin? Henkilöstöhallinto on osa henkilöstöjohtamisen kokonaisuutta. Valtion henkilöstöjohtamisessa

Lisätiedot

VEROHALLINTO

VEROHALLINTO VERO VEROHALLINTO 3.4. tehdyt VEROHALLINNON TALOUSARVIOEHDOTUS 2 12. ja 28. muut talousarviotilit Kehykset vuodelle (1000 ) 2008 toteuma TAE TAE 12. Sekalaiset tulot 12.28.11 Kuntien osuudet verotuskustannuksista

Lisätiedot

Tilinpäätöskannanotto OKM/37/210/ Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Varastokirjaston vuoden 2011 toiminnasta

Tilinpäätöskannanotto OKM/37/210/ Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Varastokirjaston vuoden 2011 toiminnasta Tilinpäätöskannanotto OKM/37/210/2012 15.06.2012 Varastokirjasto PL 1710 70421 KUOPIO Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Varastokirjaston vuoden 2011 toiminnasta Opetus- ja

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma vuosille

Valtiovarainministeriön toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma vuosille Valtiovarainministeriön toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma vuosille 2013 2016 Syyskuu 2013 2 Tässä valtiovarainministeriön toiminnallisessa tasa-arvosuunnitelmassa asetetaan tavoitteet ja toimenpiteet

Lisätiedot

Tietosuojavaltuutetun toimisto

Tietosuojavaltuutetun toimisto Tietosuojavaltuutetun toimisto TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTON TULOSTAVOITEASIAKIRJA Aika 27.9.2005 Paikka Osallistujat Oikeusministeriö OM:n edustajat: Hallintojohtaja Olli Muttilainen (pj) Ylitarkastaja

Lisätiedot

Kieku-hanke

Kieku-hanke Yhteinen Kiekumme Kieku-hanke 2008 2016 Valtiolle yhteinen ratkaisu henkilöstö- ja taloushallinnon tehtäviin: yhtenäiset prosessit, vakioitu tapa käyttää palvelukeskus-palveluita, näitä tukevat tietorakenteet

Lisätiedot

YHTEINEN SÄVEL DIGIVALTION HR-JOHTAMISEEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN

YHTEINEN SÄVEL DIGIVALTION HR-JOHTAMISEEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN YHTEINEN SÄVEL DIGIVALTION HR-JOHTAMISEEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN Kyvykäs, sitoutunut ja uutta luova henkilöstö on valtion voimavara. Anu Vehviläinen Yhtenäistämme henkilöstöjohtamista Nostamme innovatiivisuuden

Lisätiedot

Tavoitteena toimiva ja tehokas työpaikka. Valtiokonttorin palveluja valtion työpaikoille

Tavoitteena toimiva ja tehokas työpaikka. Valtiokonttorin palveluja valtion työpaikoille Tavoitteena toimiva ja tehokas työpaikka Valtiokonttorin palveluja valtion työpaikoille Valtiokonttorista asiantuntija-apua talouden, hallinnon, IT-palvelujen ja vakuuttamisen asioihin Valtiokonttori tarjoaa

Lisätiedot

SADe-ohjelma tilanne ja eteneminen

SADe-ohjelma tilanne ja eteneminen SADe-ohjelma tilanne ja eteneminen 20 suurimman kunnan tuottavuusohjelmakeskustelutilaisuus 3.9.2009 Ylijohtaja Silja Hiironniemi Taustaa Hallitusohjelman mukaisesti julkisen hallinnon toimintaa, palvelurakenteita,

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Valtion henkilöstö ja tulevaisuus. Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg Valtio Expo

Valtion henkilöstö ja tulevaisuus. Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg Valtio Expo Valtion henkilöstö ja tulevaisuus Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg 7.5.2019 Valtio Expo Julkisen hallinnon on yhdessä varmistettava julkisen talouden kestävyys Tuottavuus Toimivat ja tehokkaat

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: toiminnot Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään tavoitteet palveluiden järjestämiseen, resurssien käyttämiseen ja henkilöstön

Lisätiedot

KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli Heikki Lunnas

KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli Heikki Lunnas KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli 29.5.2006 Heikki Lunnas KuntaTIMEn keihäänkärjet 1. Julkisen hallinnon tietohallinnon ohjausmekanismien kehittäminen 2.

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta. 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015

Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta. 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015 Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015 Tuottavuustyön historiaa valtio kunta -yhteistyössä Peruspalveluohjelmassa

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Taloushallinnon ja palkanlaskennan tehtävien ja vastuiden jako palvelukeskuksen sekä kirjanpitoyksiköiden ja rahastojen välillä

Taloushallinnon ja palkanlaskennan tehtävien ja vastuiden jako palvelukeskuksen sekä kirjanpitoyksiköiden ja rahastojen välillä Valtiokonttori Saate 1 (6) Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Taloushallinnon ja palkanlaskennan tehtävien ja vastuiden jako palvelukeskuksen sekä kirjanpitoyksiköiden

Lisätiedot

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus

Lisätiedot

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ei julkinen GTK/373/02.00/2016 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2017 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana» vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta,»

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

Tietoturvapolitiikka

Tietoturvapolitiikka Valtiokonttori Ohje 1 (6) Tietoturvapolitiikka Valtion IT -palvelukeskus Valtiokonttori Ohje 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tietoturvallisuuden kattavuus ja rajaus Valtion IT-palvelukeskuksessa...

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01 11.06.2001 Työministeriö TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa työministeriön tilintarkastuksesta

Lisätiedot

Tilinpäätöskannanotto OKM/6/210/ Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Opetushallituksen vuoden 2017 toiminnasta

Tilinpäätöskannanotto OKM/6/210/ Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Opetushallituksen vuoden 2017 toiminnasta Tilinpäätöskannanotto OKM/6/210/2018 14.06.2018 Opetushallitus Hakaniemenranta 6 00530 HELSINKI Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Opetushallituksen vuoden 2017 toiminnasta

Lisätiedot

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 4

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 4 Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 4 2 TULOSSOPIMUS Puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston päällikön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Toiminto: Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään tavoitteet palveluiden järjestämiseen, resurssien käyttämiseen ja henkilöstön hyvinvointiin

Lisätiedot

Valtiokonttori Tilinpäätös 2010

Valtiokonttori Tilinpäätös 2010 15.3.2011 Valtiokonttori Tilinpäätös 2010 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki, PL 14, 00054 Valtiokonttori Puh. (09) 77 251, Faksi (09) 7725 208, www.valtiokonttori.fi 2 (114) Sisällysluettelo 1 Toimintakertomus...

Lisätiedot

Valtiontalouden suunnittelun ja talousohjauksen suuntaviivat - Valtion taloushallinnon strategia 2020

Valtiontalouden suunnittelun ja talousohjauksen suuntaviivat - Valtion taloushallinnon strategia 2020 Valtiontalouden suunnittelun ja talousohjauksen suuntaviivat - Valtion taloushallinnon strategia 2020 Solita Tuloksellisuutta johtamiseen valtionhallinnossa - aamiaisseminaari 25.3.2015 Juha Halonen Valtion

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 Dnro 25/20/2005 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2006 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Tavoitteena strategisempi, kevyempi, poikkihallinnollisempi ja yhtenäisempi tulosohjaus Valtioyhteisön yhteiset tavoitteet

Tavoitteena strategisempi, kevyempi, poikkihallinnollisempi ja yhtenäisempi tulosohjaus Valtioyhteisön yhteiset tavoitteet Tavoitteena strategisempi, kevyempi, poikkihallinnollisempi ja yhtenäisempi tulosohjaus Valtioyhteisön yhteiset tavoitteet Tulosohjausverkosto 24.2.2015 Markus Siltanen Lähtökohta: poliittisten tavoitteiden

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Espoo Ei julkinen E/80/223/2015 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2016 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Asetus valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä

Asetus valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä Asetus valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä JUHTA 12.12.2013 Lainsäädäntöneuvos Sami Kivivasara LAIN KÄSITTELYN TILANNE (HE 150/2013 vp) Hallintovaliokunta antoi mietintönsä

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017

Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017 Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017 Tilannekatsaus Johtokunta 26.4.2017 Arvot Strategian toteuttaminen perustuu Rovaniemen kaupungin yhteisiin arvoihin Osallisuus Luovuus Turvallisuus

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

Tuottavuuskehityksen tilanne. Mikko Kangaspunta Kieku-käyttäjäfoorumi

Tuottavuuskehityksen tilanne. Mikko Kangaspunta Kieku-käyttäjäfoorumi Tuottavuuskehityksen tilanne Mikko Kangaspunta Kieku-käyttäjäfoorumi 6.5.2015 Taustaa kirjanpitoyksiköiden tuottavuuden tarkastelulle Tuottavuus = suoritteiden määrä jaettuna työpanoksen määrällä 2 Voimavarojen

Lisätiedot

Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. neuvotteleva virkamies Marjukka Ala-Harja VM/ValtIT

Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. neuvotteleva virkamies Marjukka Ala-Harja VM/ValtIT Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma neuvotteleva virkamies Marjukka Ala-Harja VM/ValtIT Taustaa Hallitusohjelman mukaisesti julkisen hallinnon toimintaa, palvelurakenteita,

Lisätiedot

VALTION RAPORTOINNIN SUUNTAVIIVOJA Tiedolla johtaminen ja valtion raportointijärjestelmät. Olli Ahonen, palvelupäällikkö Valtiokonttori

VALTION RAPORTOINNIN SUUNTAVIIVOJA Tiedolla johtaminen ja valtion raportointijärjestelmät. Olli Ahonen, palvelupäällikkö Valtiokonttori VALTION RAPORTOINNIN SUUNTAVIIVOJA Tiedolla johtaminen ja valtion raportointijärjestelmät Olli Ahonen, palvelupäällikkö Valtiokonttori Tiedolla johtamisen edellytyksiä Tietotarve - Aitoon tietotarpeeseen

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ JA TULOKSIA YMPÄRISTÖN HYVÄKSI

YHTEISTYÖTÄ JA TULOKSIA YMPÄRISTÖN HYVÄKSI YHTEISTYÖTÄ JA TULOKSIA YMPÄRISTÖN HYVÄKSI VM ohjaavana ja tavoitteita asettavana ministeriönä Kehittämispäällikkö Panu Kukkonen Sisältö 1. Tulosohjauksen uudistaminen valtion hallinnossa ja VM:n hallinnonalalla

Lisätiedot

Valtion tulosohjaus uudistuu

Valtion tulosohjaus uudistuu Valtion tulosohjaus uudistuu Taloushallinnon kevätseminaari Tallinna Olli Ahonen Palvelupäällikkö Valtiokonttori / Hallinnon ohjaus Agenda Valtion tulosohjauksen kehittämishanke Tulossopimuksen laadinta

Lisätiedot

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri Kohti tavoitetilaa Valtio Expo 2015 Olli Ahonen Valtiokonttori Agenda Johdanto Kohti tavoitetilaa: 1. Valtion taloushallinnon ohjaus 2. Valtion talous- ja

Lisätiedot

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 240/53/04 Liikenne- ja viestintäministeriö Tiehallinto 22.4.2005 TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Tiehallinnon tilintarkastuksesta

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

KIEKU ja valtionhallinnon kokonaisuus - KIEKU-info Helena Tarkka, budjettineuvos, valtiovarainministeriö

KIEKU ja valtionhallinnon kokonaisuus - KIEKU-info Helena Tarkka, budjettineuvos, valtiovarainministeriö KIEKU ja valtionhallinnon kokonaisuus - KIEKU-info 15.12.2011 Helena Tarkka, budjettineuvos, valtiovarainministeriö Sisältö Taloushallinnon ja henkilöstöhallinnon kokonaisuudistus ja KIEKU Palvelukeskus

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Pyyntö OKM Nimeämispyyntö Kieku-tietojärjestelmähankkeen organisointi OKM:n hallinnonalalla

Pyyntö OKM Nimeämispyyntö Kieku-tietojärjestelmähankkeen organisointi OKM:n hallinnonalalla Pyyntö OKM/35/040/2011 31.03.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM058:00/2011 OKM Nimeämispyyntö Kieku-tietojärjestelmähankkeen organisointi OKM:n hallinnonalalla Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala

Lisätiedot

Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2010

Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2010 121/53/10 Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennevirasto 11.5.2011 Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2010 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Liikenneviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Valtion tietojärjestelmähankkeiden arviointitoiminnan kehittäminen. Arja Terho

Valtion tietojärjestelmähankkeiden arviointitoiminnan kehittäminen. Arja Terho Valtion tietojärjestelmähankkeiden arviointitoiminnan kehittäminen Arja Terho Tarve arviointitoiminnalle tuottavuuden kehittämishankkeissa tietojärjestelmillä merkittävä rooli varmistettava hankkeiden

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 9.4A 10.6.2003 Opetusministeriö OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön

Lisätiedot

SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINNAN PAINOPISTEET

SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINNAN PAINOPISTEET SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINNAN PAINOPISTEET 2019-2022 Tarkastustoimikunta 3.12.2018 1 SISÄLLYS SISÄLLYS... 2 YLEISTÄ... 3 MISSIO... 4 VISIO... 4 ARVOT... 4 TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 5 STRATEGISET PAINOPISTEET

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sisäinen valvonta ja riskienhallinta käsitteinä Kuntalain säännökset kuntayhtymän sisäisestä

Lisätiedot

Tilinpäätöksen parhaat käytännöt -sisäministeriö

Tilinpäätöksen parhaat käytännöt -sisäministeriö Tilinpäätöksen parhaat käytännöt -sisäministeriö Taloushallinnon kevätseminaari 3. 4.6.2015 Laskentapäällikkö Kati Korpi Taloushallinnon volyymitiedot (vuosi 2014) Volyymitieto Lukumäärä Ostolaskuja 3

Lisätiedot

Valtorin hallituksen tehtävät. Valtorin asiakaspäivä Timo Valli, hallituksen puheenjohtaja

Valtorin hallituksen tehtävät. Valtorin asiakaspäivä Timo Valli, hallituksen puheenjohtaja Valtorin hallituksen tehtävät Valtorin asiakaspäivä 30.10.2014 Timo Valli, hallituksen puheenjohtaja Valtorin virstanpylväät Jyrki Kataisen hallitusohjelma 6/2011 TORI- ja myös TUVE-hankkeet Laki valtion

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 112/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 112/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 112/53/03 9.4A 23.5.2003 Kauppa- ja teollisuusministeriö Lapin työvoima- ja elinkeinokeskus LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2002

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen esikunnan 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 20.12.2012 Voimaan 1.1.2013 Perusturvajohtaja 24.2.2014 Voimaan

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004 202/53/04 Opetusministeriö 25.5.2005 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN

KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN 2020-2023 2 Linjaukset / Toimintakatevaade Toimintakatevaade määritetään kaupunkitasoisesti; Vuoden 2020 menot vuoden 2019

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006 147/53/06 Opetusministeriö 31.5.2007 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2006 tämän

Lisätiedot