VEROHALLINTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VEROHALLINTO"

Transkriptio

1 VERO VEROHALLINTO 3.4. tehdyt VEROHALLINNON TALOUSARVIOEHDOTUS

2 2 12. ja 28. muut talousarviotilit Kehykset vuodelle (1000 ) 2008 toteuma TAE TAE 12. Sekalaiset tulot Kuntien osuudet verotuskustannuksista KELA:n osuus verotuskustannuksista Ev.lut. seurakuntien osuudet verotuskust VM:n hallinnonalan muut tulot 28. Valtiovarainministeriön hallinnonala VM:n hallinnonalan arvonlisäveromenot Verohallinnon toimintamenot Verosta vap. johdosta takaisin maksetut Verotukseen liittyvät korkomenot Tuki työnantajille Verotuskustannukset vuodelle (Verohallintolain 11 ) Verohallinnon toimintamenot Korjauserä vuodelta : Talousarvio vuodelle Tilinpäätösennuste (* Verohallinto Arvonlisä veromenot Yhteensä * ) huomioitu yritystietojärjestelmän sähköisen asioinnin hankkeen lisärahoitus Talousarvion ja tilinpäätöksen erotus = korjauserä vuodelta Verohallintolain 20 :n mukaiset jaettavat kustannukset vuonna Kuntien osuus 30,8 % KELA:n osuus 8,4 % Seurakunnan osuus 4,70 %

3 Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin Selvitysosa: Toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet 2008 toteuma arvio tavoite Toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet Toiminnallinen tehokkuus Tuottavuusindeksi, parivuosi 104,6 100,4 103,6 Taloudellisuusindeksi, parivuosi 99,3 100,3 97,0 Nettomenojen suhde bruttoverotuloihin 0,60 % 0,66 % 0,66 % Harmaan talouden tarkastuksiin kohdistettavan työajan osuus verotarkastuksen kokonaistyöajasta 35,7 % 30,0 % 30,0 % Tuotokset ja laadunhallinta Ennakkoperinnän vastaavuus 12,0 % 12,0 % 12,0 % Tarkastuskattavuus (suurimmat yritykset) 10,4 % 9,0 % 9,0 % Jäämäperinnän kertymä 63 % 58 % 58 % Henkilö- ja yritysverotus Sähköisten kuukausi-ilmoittajien osuus asiakasmäärästä (ALV) 53 % 65 % 65 % Sähköisten kuukausi-ilmoittajien osuus asiakasmäärästä (TA) 63 % 66 % 66 % Yritysten sähköisten veroilmoitusten antajien määrä asiakasmäärästä 10 % 15 % 15 % Palkka.fi palvelun käyttäjien osuuspotentiaalisista käyttäjistä 30 % 38 % 38 % Verokortti verkossa asiakkaiden osuus verokorttimuutosta hakeneista 21 % 30 % 30 % Veroilmoitus verkossa asiakkaiden osuus palauttajien kokonasimäärästä % 30 % Yhteisöverotus Sähköisten kuukausi-ilmoittajien osuus asiakasmäärästä (ALV) 68 % 70 % 70 % Sähköisten kuukausi-ilmoittajien osuus asiakasmäärästä (TA) 72 % 75 % 75 % Yhteisöjen sähköisten veroilmoitusten antajien määrä asiakasmäärästä 14 % 25 % 25 % Sähköisten vuosi-ilmoitusten antajien (TA) osuus asiakasmäärästä 71 % 75 % 75 % *) Indeksiluvut on laskettu parivuosimenetelmällä, jolloin edellisen vuoden vertailuluku on 100,0. Tuottavuusindeksi = tuotosindeksi/työpanosindeksi Taloudellisuusindeksi = kustannusindeksi/tuotosindeksi

4 4 Veronmaksaja- ja veronsaaja-asiakkaiden tyytyväisyyttä verohallinnon palveluihin seurataan joka kolmas vuosi tehtävällä asiakastyytyväisyystutkimuksella. Asiakastyytyväisyystutkimus (kouluarvosana) toteuma toteuma toteuma tavoite Veronmaksaja-asiakas henkilöasiakas 7,8 7,9 7,9 7,9 yritysasiakas 7,6 7,8 7,7 7,7 Veronsaaja-asiakas 8,1 8,1 8,2 8,0 Toiminnallinen tehokkuus Asiakasvaikuttavuus Verotuksen yhdenmukaisuus ja oikeellisuus Verovalvonta Kansainvälistyminen Toimenpiteet Verohallinto siirtyy asteittain asiakassegmentointiin perustuvaan valtakunnalliseen toimialamalliin. Malli mahdollistaa töiden valtakunnallisen tasaamisen ja joustavan resurssien käytön. Henkilöstöhallinnon tehtävissä siirrytään Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen asiakkaaksi. Asiakkaat segmentoidaan palvelu-, ohjaus- ja valvontatarpeiden perusteella. Olemassa olevien sähköisten palveluiden käyttöä edistetään kehysten puitteissa. Verohallinto panostaa perustietojen kunnossapitoon sidosryhmäyhteistyötä parantamalla ja edistämällä tietojen yhteiskäyttöä eri viranomaisten kesken. Valvonnan vaikuttavuutta ylläpidetään veroa kerryttävän valvonnan ja harmaan talouden torjunnan avulla. Kansainvälisissä kysymyksissä ja yrittäjyyden edistämisessä luodaan uusia verkostoja muun julkisen sektorin ja sidosryhmien kanssa, sekä ylläpidetään yhteistyötä muiden maiden julkisten sektorien kanssa. Henkilöstövoimavarojen hallinnan ja kehittämisen tavoitteet Tavoitteet 2008 toteuma arvio tavoite Henkilötyövuodet (htv) Työtyytyväisyysindeksi (VM-Baro) 3,42 3,40 3,40

5 5 Henkilöstövoimavarat Toimenpiteet Keskeisiä painopistealueita ovat muutosjohtamisen sekä osaamisen johtamisen kehittäminen. Keinoina ovat osaamisen siirtämiseen liittyvät toimenpiteet. Toiminnan jatkuvuutta turvataan järjestelmällisellä henkilöstösuunnittelulla sekä kriittisen osaamisen tunnistamisella ja kehittämisellä. Moniosaamista korostetaan ja tehtäviä kehitetään monipuolisiksi ja motivoiviksi kokonaisuuksiksi. Työssä pysymistä tuetaan työhyvinvointia ja työolosuhteita tukevilla hankkeilla ja toimenpiteillä. Haasteina ovat uuden henkilöstön rekrytoinnin loppuminen ja siitä aiheutuva henkilöstön keski-iän nousu. Toiminnan menot ja tulot (1000 euroa) 2008 toteuma TA ennuste TAE ennuste Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät - siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle *) Ministeriön vuodelle myöntämä määrärahakehys ylittyy eurolla. Määrärahan mitoituksessa on huomioitu 1) alle omakustannusarvon hinnoitelluista ennakkopäätöksistä ja julkisoikeudellisista suoritteistaaiheutuvien menojen kattaminen, 2) Ahvenanmaan ajoneuvoverotuksen kustannukset vuonna ja 3) mahdolliset tulot viranomaisyhteistyöstä.

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2013

Asiakirjayhdistelmä 2013 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 95/ vp (17.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 424 094 000 Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin

Lisätiedot

10. Verotus ja tullitoimi

10. Verotus ja tullitoimi 10. Verotus ja tullitoimi S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta. Verohallinnon

Lisätiedot

10. Verotus ja tullitoimi

10. Verotus ja tullitoimi Talousarvioesitys 10. Verotus ja tullitoimi S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta.

Lisätiedot

10. Verotus ja tullitoimi

10. Verotus ja tullitoimi 10. Verotus ja tullitoimi S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta. Verohallinnon

Lisätiedot

VERO VEROHALLITUS

VERO VEROHALLITUS VERO VEROHALLITUS 29.4.2005 VEROHALLINNON TALOUSARVIOEHDOTUS 2006 OSASTO 12 12. SEKALAISET TULOT 28. Valtiovarainministeriön hallinnonala 28. Kuntien osuudet verotuskustannuksista Momentille arvioidaan

Lisätiedot

3) Verohallinnon menettelystä asiakkaille aiheutuneiden vahinkojen sopimusperusteisiin korvauksiin.

3) Verohallinnon menettelystä asiakkaille aiheutuneiden vahinkojen sopimusperusteisiin korvauksiin. 10. Verotus ja tulli S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta. Verohallinnon

Lisätiedot

Talousarvioesitys Verotus ja tulli

Talousarvioesitys Verotus ja tulli 10. Verotus ja tulli S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta. Verohallinnon

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Espoo Ei julkinen E/80/223/2015 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2016 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2011

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2011 TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2011 1.4.2010 12.28.10 Tullilaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän 4 502 000 euroa. Selvitysosa: Tulot perustuvat seuraaviin säädöksiin. 1) Tullilakiin (1446/1994)

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Tilastokeskus on valtion tilastotoimen yleisviranomainen, joka tilastojen laadinnan lisäksi huolehtii kansallisen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010 1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Lisätiedot

Talousarvioesitys Verotus ja tulli

Talousarvioesitys Verotus ja tulli 10. Verotus ja tulli S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta. Verohallinnon

Lisätiedot

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 1.4.2011 12.28.10 Tullilaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän 4 485 000 euroa. Selvitysosa: Tulot perustuvat seuraaviin säädöksiin. 1) Tullilakiin (1446/1994)

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

TULLIHALLITUS HUHTUKUU

TULLIHALLITUS HUHTUKUU 1/5 TULLILAITOS täydentävä TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TULLIHALLITUS HUHTUKUU 2006 6.10.2006 2/5 21. Toimintamenot (osa EU) (siirtomääräraha 2 v.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 147 832 000

Lisätiedot

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 E/83/223/2011 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2010 2011 2012 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ei julkinen GTK/373/02.00/2016 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2017 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

29.88.22 ARKISTOLAITOS

29.88.22 ARKISTOLAITOS 14.3.2006 TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 29.88.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.88.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 435 000 euroa.

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Dnro 78/20/06 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2007 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

29.40.02 ARKISTOLAITOS

29.40.02 ARKISTOLAITOS 8.2.2013 TALOUSAVIOEHDOTUS 2014 29.40.02 AKISTOLAITOS KANSALLISAKISTO 1 29.40.02 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 20 997 000 euroa.

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 300 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin

Lisätiedot

VEROHALLITUS 20.4.2007

VEROHALLITUS 20.4.2007 VERO VEROHALLITUS 20.4.2007 jälkeen tehdyt VEROHALLINNON TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 2 12. SEKALAISET TULOT 28. VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Momenteille arvioidaan kertyvän 163.004.000 euroa Tulot

Lisätiedot

ARKISTOLAITOS

ARKISTOLAITOS 10.2.2014 AL/17418/00.01.00/2013 TALOUSAVIOEHDOTUS 2015 29.40.02 AKISTOLAITOS KANSALLISAKISTO 1 29.40.02 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 Dnro 25/20/2005 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2006 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma ----- 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 549 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin maksut,

Lisätiedot

Talousarvioehdotus vuodelle 2009

Talousarvioehdotus vuodelle 2009 Matkailun edistämiskeskus Talousarvioehdotus vuodelle 32. TEMin hallinnonala 30. Yrityspolitiikka 02. Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2v) SISÄLLYSLUETTELO SIVU 1. TULOKSELLISUUSKUVAUS...

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2008 Korjattu 2.4.2008 Asiakirja ei ole julkinen ennen valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen julkistamista, joka

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 02. Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 41 346 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) eläinlääkintävahinkojen

Lisätiedot

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2014

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2014 TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2014 12.4.2013 12.28.10 Tullilaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän 4 162 400 euroa. Selvitysosa: Tulot perustuvat seuraaviin säädöksiin. 1) Tullilakiin (1446/1994)

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2006 32.20. 23. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 9 285

Lisätiedot

90. Rajavartiolaitos

90. Rajavartiolaitos Talousesitys 90. Rajavartiolaitos S e l v i t y s o s a : Rajavartiolaitoksen vision mukaan Suomessa on Euroopan turvallisimmat raja- ja merialueet. Rajavartiolaitos on yhteistyökykyinen, kansainvälisesti

Lisätiedot

40. (28.01, osa) Valtion alue- ja paikallishallinto

40. (28.01, osa) Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. (28.01, osa) Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Valtion aluehallintovirasto aloittaa toimintansa 1.1.. Aluehallintovirasto tukee alueellista yhdenvertaisuutta hoitamalla

Lisätiedot

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa ja turvallisuutta sekä kehittämällä ja tukemalla

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Maahanmuuttoviraston ja valtion vastaanottokeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousesitys HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 39 229 000 euroa. 1)

Lisätiedot

Talousarvioehdotus vuodelle 2010

Talousarvioehdotus vuodelle 2010 Matkailun edistämiskeskus Talousarvioehdotus vuodelle 32. TEMin hallinnonala 20. Innovaatipolitiikka ja yritysten kansainvälistyminen 07. Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2v)

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ VEROHALLINTO VH 1130/21/2010 TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUODELLE 2011 VALTIOVARAINMINISTERIÖ - VEROHALLINTO

VALTIOVARAINMINISTERIÖ VEROHALLINTO VH 1130/21/2010 TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUODELLE 2011 VALTIOVARAINMINISTERIÖ - VEROHALLINTO VALTIOVARAINMINISTERIÖ VEROHALLINTO VH 1130/21/2010 TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUODELLE 2011 VALTIOVARAINMINISTERIÖ - VEROHALLINTO Sivu 2/18 SISÄLLYSLUETTELO I Verohallinnon kytkeytyminen hallinnonalan vaikuttavuustavoitteisiin

Lisätiedot

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2016

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2016 TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2016 10.4.2015 12.28.10 Tullin tulot Momentille arvioidaan kertyvän 2 500 000 euroa. Selvitysosa: Tulot perustuvat seuraaviin säädöksiin. 1) Tullilakiin (1446/1994) ja

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2003 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖN JA VEROHALLINNON VÄLINEN TULOSTAVOITEASIAKIRJA Ennakolliset tavoitteet vuosille

VALTIOVARAINMINISTERIÖN JA VEROHALLINNON VÄLINEN TULOSTAVOITEASIAKIRJA Ennakolliset tavoitteet vuosille VALTIOVARAINMINISTERIÖN JA VEROHALLINNON VÄLINEN TULOSTAVOITEASIAKIRJA 2015 Ennakolliset tavoitteet vuosille 2016-2018 Tammikuu 2015 Sisältö 1 Yleistä...5 2 Yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet...7

Lisätiedot

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa.

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. 01. Energiamarkkinaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 088 000 euroa. Selvi ty so sa: Energiamarkkinaviraston tehtävänä on valvoa ja edistää sähkö- ja maakaasumarkkinoiden

Lisätiedot

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2017

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2017 TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2017 18.4.2016 Talousarvioesitys 2017 12.28.10 Tullin tulot Momentille arvioidaan kertyvän 2 320 000 euroa. Selvitysosa: Tulot perustuvat seuraaviin säädöksiin. 1) Tullilakiin

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle

Lisätiedot

TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA

TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA VM:n pilotti-hanke: Uusien tulosohjausasiakirjojen ja talousarvion välinen yhteys 18.11.2012 Valtiovarainministeriön hallinnonala 1.3.2012

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristö Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Maailmantalouden taantuma on edelleen syvenemässä. Erityisen voimakkaasti on supistumassa maailmankauppa ja teollisuustuotanto.

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Asiakirjayhdistelmä 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto edistää alueellista yhdenvertaisuutta hoitamalla lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä

Lisätiedot

Ajankohtaista verottajalta. Lahti-Mukkulan rotaryklubi 22.5.2008 Hannu Varpila

Ajankohtaista verottajalta. Lahti-Mukkulan rotaryklubi 22.5.2008 Hannu Varpila Ajankohtaista verottajalta Lahti-Mukkulan rotaryklubi Hannu Varpila Tämän esityksen sisältö Mitä uutta on Verohallinnossa ja sen asiakaspalvelussa? Päijät-Hämeen verotoimiston kuulumisia Verotuksen suuntauksia

Lisätiedot

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. LIITE 5 s. 1 (6)

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. LIITE 5 s. 1 (6) Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 5 s. 1 (6) s. 2 (6) Puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston päällikön ja Puolustushallinnon

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Valtiovarainhallinto Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Suomen kansantalouteen ja sitä myötä julkiseen talouteen syntynyt vakava tilanne korostaa valtiovarainhallinnon

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Valtiovarainhallinto Suomen kansantalouteen ja sitä myötä julkiseen talouteen syntynyt vakava tilanne korostaa valtiovarainhallinnon

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON PUOLIVUOTISRAPORTTI 2012

VIESTINTÄVIRASTON PUOLIVUOTISRAPORTTI 2012 Puolivuotisraportointi 1(6) ( tavoitteiden : = saavutetaan, = ehkä, = ei saavuteta) VIESTINTÄVIRASTON PUOLIVUOTISRAPORTTI 1. Tulostavoitteet: 1.1 Viestinnän peruspalvelut Viestintäverkot ja -palvelut toimivat

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 Talousarvio 01. Viestintäviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 11 049 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksujen maksamiseen.

Lisätiedot

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 E/77/223/2012 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2011 2012 2013 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Johtokunta hyväksynyt 9.3.. Korjattu VN:n kehyksen mukaiseksi 6.4.. 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toiminta-ajatuksensa mukaisesti valtiovarainhallinto turvaa osaltaan tulevien sukupolvien talouden perustaa ja valinnanmahdollisuuksia

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Valtiovarainhallinto Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Suomen kansantalouteen ja sitä myötä julkiseen talouteen syntynyt vakava tilanne korostaa valtiovarainhallinnon

Lisätiedot

urakka- ja työntekijätiedoista

urakka- ja työntekijätiedoista Rakentamisen tiedonantovelvollisuus urakka- ja työntekijätiedoista lainsäädännön vaikuttavuus Eduskunta valtiovarainvaliokunta verojaos 31.3.2017 Selvityksen taustat Rakennusalalle on toteutettu useita

Lisätiedot

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 106/2003 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Valtiovarainhallinto Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Suomen kansantalouteen ja sitä myötä julkiseen talouteen syntynyt vakava tilanne korostaa valtiovarainhallinnon

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1319/21/ Kuluttajaviraston talousarvioehdotus vuodelle 2 VAIHTOEHTO 1 01. (32.40.01) Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille

Lisätiedot

Verohallinto ennakoi muutoksia

Verohallinto ennakoi muutoksia Tulevaisuuden asiakas: miten Verohallinto ennakoi muutoksia Asko Pajunen, strategiajohtaja 28.9.2017 VM hallinnonalan johdon päivä Asiakaskäyttäytyminen muuttuu Digitalisaation myötä kehityksen nopeus

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 29.60.22 ARKISTOLAITOS

TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 29.60.22 ARKISTOLAITOS TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 29.60.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.60.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 557 000 euroa. tiot 1A-C

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2004 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2017

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2017 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE - JA VOIMAVARAT VUODELLE 1. STRATEGISET VALINNAT Strategiset valinnat muodostuvat hallitusohjelman koko valtiokonsernille

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana» vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta,»

Lisätiedot

Rakentamisen tiedonantovelvollisuus

Rakentamisen tiedonantovelvollisuus Rakentamisen tiedonantovelvollisuus urakka- ja työntekijätiedoista lainsäädännön vaikuttavuus Selvityksen julkaisutilaisuus 14.3.2017 Ohjelma ja esiintyjät 9.00-9.10 Tilaisuuden avaus ja selvityksen taustat

Lisätiedot

01. (27.01 ja 27.92) Puolustuspolitiikka ja hallinto

01. (27.01 ja 27.92) Puolustuspolitiikka ja hallinto S e l v i t y s o s a : PUOLUSTUSMINISTERIÖ 01. (27.01 ja 27.92) Puolustuspolitiikka ja hallinto Puolustusministeriö vastaa valtioneuvoston osana ja hallinnonalansa ohjaajana puolustuspolitiikan valmistelusta

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

Talousarvioesitys Hallinto

Talousarvioesitys Hallinto 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Valtion aluehallinto uudistuu vuoden alusta lähtien. Lääninhallitusten, Työ- ja elinkeinokeskusten, Alueellisten ympäristökeskusten, Ympäristölupavirastojen, Tiehallinnon

Lisätiedot

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 232/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Asiakirjayhdistelmä Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Asiakirjayhdistelmä 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) S e l v i t y s o s a : Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden

Lisätiedot

43 % 60 % 32 % 14 % 15 % 85 % HENKILÖT 15 % 11 % 8 % 6 % VEROJEN MAKSAJAT, SAAJAT JA KÄYTTÖKOHTEET

43 % 60 % 32 % 14 % 15 % 85 % HENKILÖT 15 % 11 % 8 % 6 % VEROJEN MAKSAJAT, SAAJAT JA KÄYTTÖKOHTEET Verohallinto VEROJEN MAKSAJAT, SAAJAT JA KÄYTTÖKOHTEET MIHIN VEROT KÄYTETÄÄN KEILLE VEROT TILITETÄÄN MITEN VEROT KERTYVÄT 11 % KOULUTUS 8 % ELINKEINOELÄMÄ 14 % HALLINTO 4 % 5 % INFRA- STRUKTUURI, TURVALLISUUS

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAI- SEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 55/20/09 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Varastokirjasto ovat sopineet Varastokirjaston

Lisätiedot

VALTION TALOUSHALLINNON PROSESSIEN KEHITTÄMINEN

VALTION TALOUSHALLINNON PROSESSIEN KEHITTÄMINEN VALTION TALOUSHALLINNON PROSESSIEN KEHITTÄMINEN HTV- ja tuottavuuskyselyn tuloksista ja kehittämistoimenpiteistä Maileena Tervaportti, apulaisjohtaja Valtiokonttori, Talous ja henkilöstö Taloushallinnon

Lisätiedot

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Pääluokan perusteluissa todetaan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet valtioneuvoston kanslian osalta. Vaikuttavuuden arviointi tehdään vuonna 2014. Hallitusohjelman

Lisätiedot

Verottaja verkossa: Enemmän aikaa oikeille asioille

Verottaja verkossa: Enemmän aikaa oikeille asioille Verottaja verkossa: Enemmän aikaa oikeille asioille Johanna Kotipelto Verohallitus 1 Verohallinto 2009 Lounais- Suomen verovirasto Länsi- Suomen verovirasto Pohjois- Suomen verovirasto Sisä- Suomen verovirasto

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 27.4.2005 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 27.4.2005 2 (9) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2006 Tilastokeskuksen vuoden 2006 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toiminta-ajatuksensa mukaisesti valtiovarainhallinto turvaa osaltaan tulevien sukupolvien talouden perustaa ja valinnanmahdollisuuksia

Lisätiedot

Talousarvioesitys Hallinto

Talousarvioesitys Hallinto 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana tasapainoisen ja kestävän kasvun talouspolitiikasta valtiontalouden hyvästä hoidosta kestävän kuntatalouden toimintaedellytyksistä

Lisätiedot