Kaupunginvaltuusto Liite 1. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunginvaltuusto Liite 1. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto"

Transkriptio

1 Kaupunginvaltuusto Liite 1 1 Selvitykset tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2014 Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

2 2 Sisällysluettelo YLEISTÄ... 1 KESKUSHALLINTO JA LIIKELAITOKSET... 3 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI... 6 SIVISTYSTOIMI TEKNINEN TOIMI TALOUS JA INVESTOINNIT LOPUKSI... 16

3 1 YLEISTÄ Kaupungin toiminnan kolme puutetta, joiden korjaamiseksi tulisi tehdä toimenpiteitä: 1. Talousvaikeudet 2. sosiaali- ja terveystoimen menojen suuri kasvu 3. Henkilökunnan sisäinen ilmapiiri Mikkelin kaupungin talous on kohtuullisessa kunnossa ottaen huomioon alueen työllisyystilanteen sekä Suomessa yleisesti vallitsevat taloudellisen tilanteen. Mikkelin talouden osalta ainoa huolestuttava asia on korkea lainamäärä, joka oli tilinpäätöksessä euroa asukasta kohden. Terveen talouden raja vuonna 2014 oli euroa asukasta kohden. Mikkelin kaupungin suhteellinen velkaantuneisuus laski vuoden 2013 tilinpäätöksestä ollen nyt 56,4 %. Konsernitason suhteellinen velkaantuneisuus on kuitenkin huolestuttavalla tasolla, 90,7 %. Tämän pitäisi olla maksimissaan 50 %. Omistajaohjauksella tulee ohjeta koko konsernin lainamäärän kehitystä tiukemmin. Toksi huomioon tulee ottaa myös muut velvoitteet, kuten leasing-velat. Sosiaali- ja terveystoimen toimintakulut ylittivät talousarvion 10,7 miljoonalla eurolla. Tilinpäätökseen 2014 verrattuna kulut kasvoivat 1,3 %, mutta tulee muistaa, että vuonna 2013 toimiala ylitti talousarvion peräti 14 miljoonalla eurolla. Toimintoja pitää kyetä tehostamaan ja karsimaan siten, että talousarviossa pysytään, koska tuottojen ei voida olettaa kasvavan tässä taloudellisessa tilanteessa. Erityisen tärkeää on huolehtia kulujen sopeuttamisesta ennen kuin sosiaali- ja terveystoimi erkaantuu kaupungin kokonaisuudesta. Sairaanhoitopiirin kulukehitys on ollut huolestuttavaa ja sama tahti ei voi jatkua uudessa kuntayhtymässä. Henkilökunnan sisäisestä ilmapiiristä ei ole johtoryhmän tietoon tullut sellaisia asioita, jotka olisivat olleet huolestuttavia. Toki 3800:n työntekijän organisaatiossa on eritasoisia haasteita, jotka on kuitenkin pääsääntöisesti ratkaistu esimiesten ja alaisten välisissä normaaleissa työnjohdollisissa keskusteluissa. Matkailun vaikeudet venäläisten turistien vähenemisen myötä. Venäläisten turistien väheneminen näkyi myös Mikkelin yöpymisten määrässä, joka väheni vuoden 2013 tasosta 12 %. Yöpymisiä oli kaikkiaan vuonna Johtavien virkamiesten joukkopako. Johtavia virkamiehiä on hakenut vuoden 2014 aikana pois ainoastaan kaksi, kaupunginjohtaja ja kehitysjohtaja, jotka molemmat olivat olleet Mikkelin kaupungin palveluksessa jo useita vuosia. Kevään ja kesän 2015 aikana irtisanoutuivat lakimies, talousjohtaja sekä konsernitarkastaja. Lisäksi henkilöstöjohtaja siirtyi talon sisällä uusiin tehtäviin. Talousjohtaja siirtyi konsernin sisällä, mikä on urakierron kannalta lienee toivottavaa. Sekä konsernitarkastaja että lakimies kävivät töissä pitkästä matkasta, mikä osaltaan lienee vaikuttanut töiden hakemiseen lähempää. Vuoden 2013 osalta lautakunta ei ollut tyytyväinen kaupunginhallituksen antamiin selvityksiin koskien talousarvion laadinnan realistisuutta (mm. sosiaali- ja terveystoimen toistuvat alibudjetoinnit ja ensihoidon kulujen puutteellinen ennakoiminen). Alibudjetointi on terminä varsin haastava, koska tässä taloudellisessa tilanteessa tulot pitää saada riittämään menoihin. Resursseja on mahdollista kohdentaa eri tavoin, mutta tulojen määrää ei voi talousarviossa kasvattaa, se olisi epärealistista. Erikoista on, että sosiaali- ja terveystoimea lukuun ottamatta muut toimialat ovat kyenneet pitämään kulukehityksen nollassa tai jopa pienenentäneet 1

4 2 toimintakuluja. Kyse on muutosjohtamisen kyvystä. Tämä on erittäin tärkeää varsinkin nyt, kun on edessä valtakunnallisesti ehkä suurin kuntakentän muutos kautta aikojen. Tarkastuslautakunnan arviointityötä on vaikeuttanut kaupungin toiminnallisten tavoitteiden täsmällisten mittareiden puutteet sekä se, että toimenpiteiden ja toteutumaselvitysten välillä ei ole aina nähtävissä selvää yhteyttä. Tämä on otettava huomioon sekä talousarvion 2016 valmistelussa että kuluvan vuoden seurantaraportoinnissa. Tavoitteet tulee olla selkeitä ja mitattavia ja niiden toteutuminen tulee tehdä yksiselitteisesti samalla tavalla kuin tavoitteet on asetettu. Mikkelin kaupungin tilinpäätöksen luettavuutta häiritsee ja vaikeuttaa erittäin pieni tekstikoko. Mikkelin kaupungin toimintakertomus ja tilinpäätös on jo nyt 280-sivuinen. Tekstikoon kasvattaminen johtaa tasekirjan sivumäärän merkittävään kasvuun. Sisällössä ei ole juurikaan osioita, jotka sieltä voisi kokonaan poistaa, kun otetaan huomioon kuntien tilinpäätösinformaatiosta annetut suositukset. Eräiden mittareiden osalta herää kysymys niiden todennettavuudesta ja luotettavuudesta (esim. alkoholin kokonaiskulutus asukasta kohden, ennenaikaisesti menetetyt elinvuodet, kehittämis- ja innovaatiorahoituksen määrä, ekologinen jalanjälki) Mittarit on mietitty tarkoin vuonna 2013, kun on valmisteltu uusi kaupunkistrategia vuosille Niitä on kuitenkin syytä pohtia strategiaa päivitettäessä tuleville vuosille. Kaikkea ei enää mitata samalla tavoin kuin strategian laatimishetkellä. Erityisesti innovaatiorahoituksen määrän mittaamisessa on ollut haasteita. 2

5 3 KESKUSHALLINTO JA LIIKELAITOKSET Onko Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohje käyty läpi konserniyhtiöiden kanssa? Ohjetta ei ole ainakaan kattavasti käsitelty konserniyhtiöiden kanssa. Tämä oli tarkoitus tehdä heti keväästä, mutta lakimies ja konsernitarkastaja ovat olleet paljon pois ja tällä hetkellä kaupungilla ei ole kumpaakaan. Ruoka- ja puhtauspalveluiden talousarviossa tavoitteeksi oli asetettu asiakkaiden tietämyksen lisääminen tarjotun ruoan kokonaisravintoeinesisällöstä sekä ravintoaineen %-osuus viitteellisestä päiväsaannista. Perusteluna tavoitteen toteutumattomuudelle oli, että ei ollut euroja hankkia mobiililaitteita. Laitteita ei hankittu vuona 2014 taloudellisista syistä johtuen. Mistä johtui terveystarkastajan viran täyttöviive? Virka oli täyttämättä puoli vuotta. Viran tultua avoimeksi selvitettiin täyttölupamenettelyn kautta viran täytön tarpeellisuutta. Virka päätettiin laittaa haettavaksi määräaikaisena, mitä ratkaisua tuki myös valtioneuvoston päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta osana julkisen talouden suunnitelmaa, missä lueteltiin 38 tehtävää/asiaa, joista kunnan voisivat jatkossa hakea menosäästöjä. Aika monessa kohdassa oli mainittu erilaiset valvontatehtävät tai niiden sähköistäminen. Lisäksi viivettä aiheutti itse täyttöprosessi. Pelastuslaitoksen osalta tilinpäätöksestä puuttuivat kokonaan asetettujen tavoitteiden toteutumaselvitykset. Nämä on lisättävä jatkossa tilinpäätökseen ja seurantaraportointiin. Pelastuslaitoksen liikevaihtotavoitteesta 18,7 milj. euroa (muutettu talousarvio) jäätiin 1,8 milj. euroa ja vastaavasti henkilöstökulut alittuivat 2 milj. eurolla verrattuna muutettuun talousarvioon. Mistä näin suuren poikkeamat johtuivat? Talousarviossa 2014 oli mukana vielä Etelä-Savon sairaanhoitopiirin ensihoidon henkilöstökuluja. Nämä eivät luonnollisesti toteutuneet, kun ensihoitajat siirtyivät sairaanhoitopiirin työntekijöiksi. Tätä asiaa ei osattu ottaa huomioon kun syksyllä 2013 valmisteltiin vuoden 2014 talousarviota. Vesiliikelaitoksen vuoden 2014 poistot toteutuivat lähes 1 milj. euroa arvioitua pienempinä. Mistä poistojen näin iso budjettipoikkeama johtuu? Vesilaitoksen poistomäärään ja -suunnitelmaan on tehty muutoksia vuosina 2012 ja Vuoden 2012 tilinpäätöksessä Vesilaitoksen poistot olivat euroa josta lisäpoistojen osuus oli euroa (ks. Mikkelin kaupungin toimintakertomus ja tilinpäätös 2012, s. 223). Vuonna 2013 käyttöönotetun uuden poistosuunnitelma arvioitiin nostavan Vesiliikelaitoksen poistotasoa noin eurolla. Vuoden 2014 talousarviota laadittaessa poistotaso määritettiin uuden poistosuunnitelman mukaisesti lisättynä kuntaliitosten tuomalla vaikutuksella, jolloin poistoiksi arvioitiin euroa. Vuonna 2012 toteutettu kertapoisto käytännössä alensi poistopohjaa siinä määrin, että se kompensoi uuden poistosuunnitelman 2013 mukanaan tuoman korotusvaikutuksen. Mitä käytännön ongelmia sijaisuuskiellon toteuttamisessa on tullut esille ja ovatko tulkinnat kiellon soveltamisen osalta yhtenäiset ja tasapuoliset koko organisaatiossa? Sijaisuuskielto oli voimassa vain vuoden 2014 yt-neuvottelujen ajan. Sitä ennen ja sen jälkeen on noudatettu vain täyttölupamenettelyä. Täyttölupamenettely tarkoittaa käytännössä sitä, että sijaisten ulkoinen palkkaaminen on viimeinen keino, kun kaikki työvuorovaihdot, henkilöstön siirtäminen työpisteestä toiseen, toiminnan supistaminen, minimimiehityksellä suoriutuminen, kokousten ja 3

6 4 koulutusten peruminen/siirtäminen, esimiesten työpanos suorittavaan työhön ym. keinot on ensin käytetty. Sijaisten käytön minimointi tuo haasteita henkilöstön jaksamiseen. Lähtökohtaisesti tähän asiaan suhtaudutaan kaupungin koko organisaatiossa samalla tavalla. Eri toimialoilla on kuitenkin ammattialakohtaisia tai toimintaperusteisia eroja. Sosiaali- ja terveystoimialalla on mm. ympärivuorokautista laitoshoitoa. Sivistystoimialalla oppilaita ei voida jättää ilman opetusta ja valvontaa. Miten henkilöstön työhyvinvointia on vuoden 2014 aikana käytännössä mitattu ja miten laajalla foorumilla työhyvinvointiin liittyviä tuloksia organisaatiossa yleensäkin puretaan auki? Vuonna 2014 tehtiin kaupungin koko henkilöstölle yhteinen työhyvinvointikysely. Henkilöstöpalelujen edustajat esittelivät kyselyn kokonaistulokset kaikille tarkoitetuissa yhteisissä tilaisuuksissa. Toimialat ovat käyneet kyselyn tulokset läpi johtoryhmissään. Kukin tulosalue on käynyt omat tuloksensa läpi työyksikkötasolla asti. Valitut kolme asiaa on purettu auki tavoitteiksi yksikön työhyvinvointisuunnitelmaan. Tarkastuslautakunta haluaa selvityksen siitä, miten ja missä on määritelty Mikkelin kaupungin henkilöstöpolitiikka, johon henkilöstöstrategiassa viitataan. Henkilöstöstrategian yhtenä konkreettisena tavoitteena on muokata kaupungin henkilöstöpolitiikkaa. Kaupungilla ei ole yhtä erillistä henkilöstöpolitiikka -asiakirjaa. Kaupungin henkilöstöpolitiikka on määritelty henkilöstöpalvelujen kirjallisissa ohjeissa ja toimintaperiaatteissa, joita kaupungin organisaatiossa noudatetaan hoidettaessa henkilöstöasioita. Hyvä henkilöstöpolitiikka auttaa saavuttamaan henkilöstöstrategiassa määritellyt tavoitteet ja ohjaa henkilöstöasioiden hoitamista käytännössä. Vuoden 2014 aikana panostettiin esimiesten kouluttamiseen. Yhtenä keskeisenä tavoitteena tässä nähtiin mm. verkostoissa toimiminen, älykäs organisaatio ja tiedolla johtaminen. Miten esimieskoulutus on käytännössä vastannut näiden tavoitteiden saavuttamiseen ja miten kouluttaminen on näkynyt arjen johtamisessa? Yt-neuvottelujen käymisen vuoksi ei esimieskoulutukseen vuonna 2014 voitu panostaa yhtä paljon kuin oli alun perin suunniteltu. Elokuun 2014 alusta lähtien jätettiin lähes kaikki kaavailtu koulutus toteuttamatta. Osassa kaupungin organisaatioita koulutuspäiviä toteutui vuonna 2014 puolta vähemmän kuin vuonna Esimiesverkosto on nyt vähitellen alkanut muodostua, kun kaupunki aloitti esimiesten ja keskijohdon johtamisvalmennus (EKJ). Koulutuksen tavoitteiden saavuttamista ja vaikutusta arjen johtamiseen on aikanaan erittäin tärkeä arvioida. Tässä vaiheessa arviointi ei vielä ole mahdollista, koska koulutus on vasta saatu käynnistettyä. Konserniohjeen päivitys on edelleen kesken. Konserniohje on päivitetty ja se on kertaalleen esitelty konserniyhtiöille. Joidenkin yhtiöiden kanssa on käyty asiasta syventäviä keskusteluja konsernipäivässä käydään läpi vielä kertaalleen konserniohje ja omistajaohjauksen periaatteet. Ohjeen käsittelyä on viivästyttänyt lakimiehen ja konsernitarkastajan resurssien vähyys. Riskienhallinnan kohdalla puutteena on todettu, että riskienhallinta-analyysiin ei ole yhtenäistä järjestelmää. Korjausveloista ei ole tässä yhteydessä mitään mainintaa. Korjausvelka kokonaisuudessaan on noin 60 miljoonaa euroa, josta puolet kohdistuu rakennuksiin ja rakennelmiin, jotka odottavat purkamista. Tämän lisäksi tieverkoston korjausvelka on noin 60 miljoonaa euroa. Toimialojen selvityksen sisäisen valvonnan järjestämisestä vaikuttavat hieman kategorisilta ja esityksestä saa yleiskuvan, että kaikilla aloilla sisäinen valvonta toimisi eikä korjaavia toimenpiteitä tai erillisiä kehitystoimenpiteitä tarvittaisi. 4

7 5 Sisäisen valvonnan raportointi ei ole ollut systemaattista ja se tulee jatkossa linjata selkeämmin koko konsernin tasolla. Tarkastuslautakunta odottaa selvitystä sisäisen tarkastuksen suunnitelmallisuudesta ja tarkastuksen käytännön toteutuksesta. Tarkastussuunnitelma käsiteltiin kaupunginhallituksessa Konsernitarkastaja on sanoutunut irti virastaan ja lopettanut Selvitys annetaan, kun saadaan uusi tarkastaja. Kaupunginhallitus toteaa sisäisen valvonnan selonteossa, että sisäisessä valvonnassa ja toiminnassa ei ole poikkeamia tai huomauttamista. Tarkastuslautakunta kyseenalaistaa jo toistamiseen tämän toteamuksen ainakin talouden suunnittelun, realistisuuden ja seurannan sekä talousarvion sitovuuden noudattamisen osalta. Mikäli tässä tarkoitetaan talousarvion realismilla määrärahojen riittävyyttä, hallitus korostaa, että tuloja ei ole enempää ja ne tulee saada riittämään toimintamenojen kattamiseksi. Talousarvion sitovuuteen kiinnitetään johtamisessa entistä enemmän huomiota ja koko organisaatiossa tulee tuottavuutta lisätä ja toimintoja kyetä karsimaan siten, että talous saadaan tasapainoon ja velkamäärä alenemaan. Kaupungin sisäisessä valvonnassa, konsernivalvonnassa ja riskienhallinnassa on tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan edelleen paljon kehitettävää. Tämän asian korjaamiseksi kiinnitetään erityistä huomiota uuden konsernitarkastajan rekrytoinnissa ja perehdytyksessä ja kaupunginjohtaja ottanee tässä vahvaa roolia. 5

8 6 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Aikuissosiaalityössä sekä sosiaalityön että toimeentulotuen asiakasmäärät toteutuivat olennaisesti suunniteltua suurempina. Toimeentulotukipäätöksen saaminen lain edellyttämän 7 arkipäivän kuluessa toteutui vain 82 %:ssa hakemuksista. Aikuissosiaalityön asiakasmäärä lisääntyi edelleen lähes 200 henkilöllä vuoden 2013 tilinpäätökseen verrattuna. Maahanmuuttopalvelujen uudet asiakkaat kasvattivat asiakasmäärää. Lisäksi Talousarviovaiheessa suunniteltiin, että mielenterveys ja päihdepalveluiden sosiaalityöntekijöiden asiakkaat siirretään aikuispsykososiaalisten palveluiden tauluun, mutta näin ei voitu kuitenkaan tehdä, koska sosiaalityön asiakkuuksien erottelu on hankalaa. Talousarvioon toimeentulotukea saavien perheiden asiakasmäärä on arvioitu liian alhaiseksi. Mikkelin kaupunki on aiemmin keväällä sekä syksyllä 2014 antanut selvityksen toimeentulotuen määräajoista Itä-Suomen aluehallintovirastolle. Käsittelyajat vuonna 2014 olivat kevään jälkeen useiden tehtyjen toimien ansiosta lainmukaisia melkein koko loppuvuoden. Toimeentulotuen ratkaisutyön resursointiin ja toimintakäytäntöihin on kiinnitetty huomiota, jotta lain velvoittamassa käsittelyajassa pysytään. Sosiaali- ja terveysministeriön toimeentulotukilain soveltamisoppaan mukaan tavoite on, että kunnat käyttäisivät ehkäisevään toimeentulotukeen vähintään 3,3 % kunnan toimeentulotuen menoista. Sosiaali- ja potilasasiamiehen laatiman selvityksen mukaan tämä osuus on ollut Mikkelissä 2 % vuonna Seudullisessa sosiaali- ja terveystoimessa on päätetty yhteisesti ehkäisevän toimeentulotuen myöntämisperusteet. Ehkäisevää toimeentulotukea myönnetään hyvin monenlaisiin asioihin, esim. joihinkin kodinkoneisiin tietyissä tilanteissa, vuokrarästeihin asumisen turvaamiseksi sekä ylipäätään asioihin, jotka katsotaan perustelluksi asiakkaan omatoimisen suoriutumisen edistämiseksi. Sotessa käytetään ehkäisevää toimeentulotukea suositusta vähemmän ja ainakin osittain se johtuu siitä, että täydentävänä toimeentulotukena myönnetään sellaista, joka joissakin muissa kunnissa myönnetään ehkäisevänä toimeentulotukena. Työmarkkinatuen kuntaosuutta kaupunki joutui maksamaan 2,6 milj. euroa ja se ylitti alkuperäisen talousarvion yli 0,6 milj. eurolla. Aikuissosiaalityön määrärahat ylittyivät alkuperäiseen talousarvioon nähden kokonaisuudessaan 1,1 milj. euroa. Aikaisempien lukujen ja vuoden 2014 lukujen (asiakasmäärät ja eurot) perusteella vaikuttaa siltä, että talousarviota 2014 ei oltu laadittu realistisesti. Työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvuun on vaikuttanut pitkäaikaistyöttömyyden kasvu, joka on ollut nähtävissä koko valtakunnassa viimeisen neljän vuoden ajan. Myös kuntien maksuosuus on kasvanut, aiemmin 50% 500 pv työttömänä olleista, vuoden 2015 alusta lukien 50% jo 300 pv työttömänä olleista Oheisessa kahdessa kaaviossa näkyy, että vaikka tilanne surkea, niin kehitys Mikkelissä ei ole ollut kuitenkaan niin surkea, kuin monessa muussa vastaavassa kaupungissa. Tämä näkyy hyvin esim. Mikkelin ja Hämeenlinnan käyriä vertailtaessa, jossa lähtöpiste on sama, mutta kehitys on sitten erkaantunut Mikkelin eduksi. Alempi kuvio kertoo TMT-menojen kasvuprosentin vuoden 2013 alusta kesäkuun loppuun Tämä vertailu selventää hyvin, että menojen kasvu on ollut paremmin hallinnassa. Talousarvio ei ole ollut realistinen menojen suhteen. Tehdyt toimenpiteet ovat kuitenkin olleet vaikuttavia ja oikeaan suuntaan vieviä. Kehittämistyötä yhdessä soten ja työllisyyspalveluiden kanssa viedään edelleen eteenpäin. 6

9 7 Alkuperäisessä talousarviossa aikuispsykososiaalisiin palveluihin oli varattu määrärahoja 6,6 milj. euroa ja lopullinen toteutuma oli lähes 9 milj. euroa. Talousarvion realistisuus? Tilinpäätöksen yhteydessä muodostettiin aikuispsykososiaalisista palveluista selkeä toiminnallinen kokonaisuus, jonka vuoksi aikuispsykososiaalisiin palveluihin siirrettiin kotikuntoutuksen sekä mielenterveysvastaanoton kustannukset (yht 1,2 m ), jolloin pystyttiin arvioimaan koko mielenterveyspalvelujen kustannuksia. Talousarviossa nämä kustannukset olivat sisältyneet vastaanoton tauluun. Samalla tilinpäätöksessä vastaavasti vastaanoton kustannukset alittivat 1,4 m verrattuna talousarvioon. Kustannussiirtojen vaikutukset huomioiden aikuispsykososiaalisten palvelujen todellinen ylitys oli n. 1,2 m. Talousarvion 2014 laadinnassa ylitysriskiksi oli arvioitu n. 1,1 m. Ylitysriskiä ei pystytty kuromaan umpeen, vaikka vuoden aikana tehtiin mielenterveyspalvelujen asumispalvelujen uudelleenjärjestelyjä sekä käynnistettiin kotikuntoutusta laajempana. Erikoissairaanhoidon määrärahat ylittyivät alkuperäiseen talousarvioon nähden peräti 7,2 milj. euroa. Osittain ylitystä selittää kuntien maksettavaksi tullut ylimääräinen potilasvastuuvahinkokorvaus. Tarkastuslautakunta odottaa selvitystä, mistä eri tekijöistä muu osa ylityksestä johtuu ja mitä 7

10 8 mahdollisuuksia kaupungilla on vaikuttaa vuosi vuodelta kasvavien erikoissairaanhoidon kustannusten hallintaan? Vuodelle 2014 talousarviossa määritetty sairaanhoitopiirin palvelujen oston määrärahataso oli n. 3,6 miljoonaa euroa pienempi, kuin mitä vuoden 2013 tilinpäätöksen toteutuma oli. Mikkelin kaupungin näkökulmasta sairaanhoitopiirin osalta tavoitteena vuodelle 2014 oli, että sairaanhoitopiirin tasapainottamisohjelma tuottaisi merkittäviä säästöjä myös kuntalaskutuksen osalta. Näin ei kuitenkaan käynyt. Vuoden 2014 osalta varsinaisen toiminnan laskutus kasvoi 1,67 m (2,3 %). Laskutuksen kasvu koostuu avohuollon kustannusten kasvusta (0,6 m ; +1,9 %), josta merkittävä osa selittyy psykiatrian avohoidon kustannuksen kasvulla (0.38 m ; +7,2%). Vuodeosastohoidon kustannukset kasvoivat 0,3 m (1,1 %), jossa kuitenkin psykiatrian vuodeosastohoidon osalta vähennystä oli 0,5 m (-8,1%). Ulkopuoliset ostopalvelujen kustannukset kasvoivat merkittävästi 0,89 m ; +8,8 %). Kokonaisuudessa positiivista oli kuitenkin se, että psykiatrian kokonaiskustannukset vähenivät vuoteen 2013 verrattuna 0,1 m. Avohoidon käyntien määrä kasvoi 4,5 % (5.711 käyntiä) vuodeosastohoidon hoitopäivät vähenivät 3,3 %:lla ( hoitopäivää). Lähetteiden määrä väheni 235:llä (-1,8 %). Sairaanhoitopiirin ja kaupungin yhteistyötä ja talouden hallintaa pyrittiin parantamaan käynnistämällä yhteinen talouden tasapainottamistyöryhmä, jossa käsiteltiin mm. sairaanhoitopiirin oman tasapainottamisohjelman toimenpiteitä ja vaikutusta sekä psykiatrian toiminatamallin kehittämistä. Useasta yrityksestä huolimatta kustannuskehitykseen ei ole pystytty vaikuttamaan. Vuonna 2014 kaikki kriteerit täyttävät saivat myönteisen omaishoitotukipäätöksen. Määrärahoja jäi kuitenkin käyttämättä, joten osaavatko kaikki todelliset tarvitsijat hakea tukea ja tarjotaanko omaishoitajille riittävästi vapaapäiviä jaksamisen varmistamiseksi? Kaikki kriteerit täyttävät saivat myönteisen päätöksen ja omaishoitotuen myöntäminen perustuu asiakkaan hakemukseen. Palveluohjauksessa asiakkaita informoidaan omaishoitotuen tai palvelujen hakemisesta. Myös omaishoitoyhdistys tekee aktiivista palveluohjausta. Ikäihmisistä osa hakee tuen sijasta maksuttomia palveluja, joten se määräraha kohdentuu henkilöstömenoihin (henkilöstömenot ylittyivät) eikä näy omaishoidon tuen eli avustuksien määrärahoissa. Omaishoitajien vapaapäivien järjestämisessä on kehittämistä, koska osa ei halua omaistaan laitokseen ja perhehoitajia ei ole saatu riittävästi. Toimeksiantosopimuksella voidaan palkata hoitaja kotiin. Omaishoitajien määrä väheni edellisvuodesta 17:llä. Yhtälö vaikuttaa ristiriitaiselta, kun hoidettavien määrä kasvaa. Onko tiedottaminen ollut riittävää esimerkiksi palvelusetelien käytön osalta? Luvussa on vain ikäihmisten omaishoitajat (hoiva ja hoito maisemataulukossa on vain ikäihmiset, sosiaalipalveluissa vammaispalvelun omaishoitajaresurssi), vammaispalvelun puolella omaishoitajien määrä on kasvanut ja määrärahaa siirrettiin sinne euroa. Palvelusetelin käytöstä annetaan aina palveluohjausta, yhtenä palvelun vaihtoehtona. Säännöllisen kotihoidon asiakkaiden määrä kasvoi edellisvuodesta 134:llä. Miten resurssien riittävyydestä on varmistuttu, kun otetaan huomioon tämän palvelun kasvava tarve? Käytössä on toiminnanohjausjärjestelmä, jolla varmistetaan riittävää resurssia ja arvioidaan henkilökunnan määrää suhteessa asiakasmääriin. Välittömän työajan osuutta seurataan kuukausittain ja tavoitteena on lähihoitajilla 60 % ja sairaanhoitajilla 40 % välittömän työajan osuus. Mikäli asiakkaiden luona käytettävä aika ei riitä (välitön työaika), niin asiaan puututaan välittömästi. Henkilökunnan määrää arvioidaan toiminnanohjausjärjestelmän kuormittavuustiedon ja asiakasmäärän arvioinnin perusteella ja sijaisten palkkaamisen mahdollisuus arvioidaan tämän informaation perusteella. Vuonna 2014 kaupungin YT-neuvottelut ja siihen liittyvä rekrytointikielto ja toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto vähensi kotihoidon määräaikaisten sijaisten käyttöä. Kotihoidon toimintamallia arvioidaan ja kehitetään vastaamaan asiakkaiden tarpeita. 8

11 9 Päiväkeskushoitopäivät alittuivat olennaisesti suunnitellusta toteutuman ollessa vain 57,8 %. Kulut, lähes 2 milj. euroa toteutuivat kuitenkin lähes budjetin mukaisesti. Miten talouden sopeuttamistavoitteet toteutuivat, kun asiakasmäärät vähenivät ja kulut kuitenkin kasvoivat? Päivätoiminnan työntekijöiden työpanosta käytettiin muihin yksiköihin ja säästettiin mm. muiden yksiköiden sijaismäärärahoissa. Kirjanpidollisesti työvoiman käyttöä ei kuitenkaan kirjattu muiden yksiköiden kuluiksi, jolloin kustannukset jäivät edelleen päivätoiminnan kustannuksiksi. Kokonaisuudessaan vanhusten palvelut toteuttivat talouden sopeuttamistavoitteet suunnitelmallisesti. Asiakkaiden toimintakyky on laskenut huomattavasti kahden viimeisen vuoden aikana, jolloin samalla henkilöstöresurssilla hoidetaan entistä huonokuntoisempaa asiakaskuntaa ja muistisairaudet näkyvät entistä enemmän myös päivätoiminnassa. Nämä asiakkaat tarvitsevat enemmän hoitajien aikaa ja se näkyy hoitopäivissä, jolloin hoitopäiviä kertyy vähemmän. Asiakkaiden toimintakyvyn heikentyminen aiheuttaa myös äkillisiä peruuntumisia käyntipäiviin. Äkillisiin poissaoloihin ei saada heti tilalle uutta asiakasta. Kaikki akuutit tarpeet (uudet kiireelliset asiakkaat) on pystytty ottamaan päivätoimintaan. Missä määrin kuntoutuksen henkilöstöresursseja riittää kotona asuville? Kuntoutuksen henkilökuntaresurssi on riittämätön suhteessa tarpeeseen. Vuodelle 2016 suunnitellaan muutaman lähihoitajan vakanssin muuttamista kuntoutuksen resurssiksi, jotta kotikuntoutusta saadaan kehitettyä eteenpäin. Lisäksi vammais- ja vanhuspalveluista puuttuu kokonaan toimintaterapeutti. Toimintaterapeutti nähdään tarpeellisena kotona asuvien toimintakyvyn ja selviytymisen tukemisessa. Kuntoutuksen resurssitarpeet on pyritty ratkaisemaan nykyisen henkilömäärän puitteissa, mikä on ollut erittäin haastavaa, eikä ole ollut aina mahdollista. Sosiaali- ja potilasasiamiehen laatiman selvityksen mukaan kullakin lapsen asioista vastaavalla lastensuojelun työntekijällä oli vuonna 2014 Mikkelissä vastattavanaan 78 lapsen asiat, mikä määrä on melkein kaksinkertainen Talentian suositukseen nähden (40 lasta/ lasten asioista vastaava sosiaalityöntekijä) Yhtä lastensuojelun sosiaalityöntekijää kohden työmäärä on suuri ja vaatii sosiaalityöntekijältä mahdollisimman hyvää töiden organisointikykyä ja priorisointia ja asioiden aikataulutusta. Määräaikoihin sidotut toimenpiteet ja tehtävät on kuitenkin toteutettu määräaikojen puitteissa. Uusi voimaan tullut sosiaalihuoltolaki painottaa varhaista tukea ja palveluiden saamista jo mahdollisimman varhain ja oikea-aikaisesti jo perhepalveluissa ennen lastensuojelun asiakkuutta. Tätä toimintamallia palvelusisältöineen kehitetään tällä hetkellä ja kehittämistyö pitäisi näkyä tulevina vuosina myös lastensuojeluasiakkuuksien vähentymisenä. Kaupunginhallitus selvittää valtuustolle, ovatko lastensuojelun ja perhepalveluiden resurssit riittävällä tasolla oikea-aikaisen ja riittävän tuen varmistamiseksi. Kouluterveydenhuollon käynnit ovat lisääntyneet ja mistä se kertoneekaan? Kouluterveydenhuollon seurantakäyntien tilanne on parantunut. Lisäksi lainmuutos on tuonut laajat terveystarkastukset tietyille luokille. Tarkastuksissa nousee esille ns. huolenperheet, joita seurataan tarkemmin. Myös kouluterveydenhuollossa sairauskäyntien määrä on lisääntynyt. Erityisen huolestuttavaa on, että sosiaali- ja terveystoimi ei ole kyennyt hillitsemään kulukehitystään ja se myös ylitti vuoden 2014 alkuperäisen talousarvion noin 10,7 milj. eurolla. Onko tasapainottamisohje tältä osin realistinen? Vertailu vuoden 2013 tilinpäätökseen ja talousarvioon/tilinpäätökseen

12 10 TP TA TP Muutos Muutos Muutos TP 13/TP TP TP 13/TP 14 14/TA Toimintatuotot ,4 4, Toimintamenot ,3 5, Toimintakate ,3 5, Muutos TA 14/TP Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat toteuttaneet sekä kaupungin talouden tasapainotusohjelmaa että myös laatineet palveluselvityksen pohjalta 14 kohdan toimenpidekortit, joilla pyritään kulukehityksen hillitsemiseen. Kuten yllä olevassa taulukossa on kuvattu, soten menojen kasvu tilinpäätöksestä tilinpäätökseen on ollut maltillinen ja tehdyillä toimenpiteillä on pystytty hillitsemään oman toiminnan menoja huomioiden, että määrärahat talousarvioon 2014 nähden eivät olleet tilinpäätöksen 2013 tasolla. Tilinpäätöksessä 2013 sote ylitti kuitenkin talousarvion yli 14 miljoonalla eurolla. Suurimpina erinä olivat erikoissairaanhoidon kasvu 7,1 milj. euroa sekä sosiaalipalveluissa palveluiden ostoissa 2,7 milj. euroa, jotka kohdistuivat vammaispalveluiden avustajapalveluihin, asumispalveluihin ja kuljetuspalveluihin sekä lastensuojelun avo- ja laitospalveluihin. Työmarkkinatuen kuntaosuus myös ylittyi 0,7 milj. euroa.toimenpiteet näiden toimintojen kasvun hillitsemiseksi ovat käynnissä, mutta vaativat useamman vuoden panostuksen. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat saaneet vuosittain talousarvioon lisämäärärahoja seuraavasti: 2011 on haettu toimintamenoihin lisämäärärahoja 6,4 milj. euroa 2012 on haettu toimintamenoihin lisämäärärahoja 9,2 milj. euroa, lisäys tuloihin 1,6 milj. euroa 2013 on haettu toimintamenoihin lisämäärärahoja 9,6 milj. euroa, lisäys tuloihin 2,1 milj. euroa (tämä vielä ylitetty nettona 2,3 milj eurolla - menot 4,4 milj. euroa, tulot 2,1 milj. euroa ) 2014 on haettu toimintamenoihin lisämäärärahoja 7,75 milj. euroa, lisäys tuloihin 1,6 milj. euroa (tämä vielä ylitetty nettona 1,2 milj. eurolla - menot 3,0 milj. euroa, tulot 1,8 mli. euroa...) Sosiaali- ja terveyspalvelut on hakemassa vielä vuode 2015 toimintamenoihin 8,9 miljoonan euron lisämäärärahaa Kun ottaa huomioon aiempien vuosien lisämäärärahat, on toimialalle myönnetty vuosina viiden talousarviovuoden aikana nettona lisämäärärahoja 40,15 milj. euroa. Tällä tahdilla ei kahdeksan vuoden kuluttua Mikkelin kaupungilla ole varaa sivistystoimeen! 10

13 11 SIVISTYSTOIMI Toimintakertomuksen yleisessä tekstiosassa on ilmauksia, jotka eivät avaudu lukijalle. Tilinpäätöksen kieliasun selkeyteen ja asioiden täsmälliseen ilmaisuun tulee kiinnittää parempaa huomiota. Kieliasua ja ilmaisua parannetaan jatkossa. Päiväkotien täyttöastetta ei saavutettu (tavoite 95 %/ toteutuma 86,1 %) Varhaiskasvatuksessa päiväkotien käyttöasteelle on asetettu tavoite 95 %. Täyttöaste kertoo, missä määrin käytettävissä olevat päivähoitopaikat ovat käytössä. Täyttöaste on suurimmassa osassa päiväkoteja yli 100 %. Toimintakauden alussa, ennen kuin lapset ovat aloittaneet hoitosuhteen, on täyttöaste paikoitellen alle 100 %. Kauempana kaupungista olevien yksiköiden täyttöasteet, Kuten Anttolassa olevan Norpanhovin täyttöaste, ovat olleet alle 100 %, kun lapsia ei ole voinut sijoittaa pidemmistä matkoista ko. yksiköihin. Käyttöaste perustuu lasten päivittäisen läsnäolon vertaamiseen henkilökunnan työssäolopäiviin. Alla on kaava käyttöasteen laskemiseksi. Lasten suhteutetut läsnäolopäivät saadaan kun alle 3- vuotiaiden läsnäolopäivät jaetaan 4:lla ja yli 3v. jaetaan 7:llä. Käyttöaste = 100 x lasten "suhteutetut" läsnäolopäivät kasvatus- ja hoitohenkilökunnan työpäivät Käyttöasteeseen vaikuttaa lasten vapaapäivät ja sairauspoissaolot siten, että mitä pienempi yksikkö on, sitä vähäisemmät lasten poissaolot laskevat käyttöastetta. Pienissä yksiköissä henkilöstöä ei voida siirtää ryhmästä toiseen, vaikka muutama lapsi olisikin vapaapäivällä tai sairaana. Hoidon tarve perheillä on noin klo ja hoitohenkilöresurssi on varattava tämän mukaisesti (työntekijän työpäivän pituus, työaika, riittää kattamaan osan hoitoajasta). Lisäksi on huomioitava, että neljää alle 3 vuoden ikäistä lasta kohden on oltava yksi kasvatustyöntekijä ja yli 3 vuoden ikäisiä voi olla seitsemän yhtä kasvatustyöntekijää kohden. Vuorohoito laskee myös käyttöastetta. Isompien yksiköiden myötä päivähoitoresursseja voidaan säädellä muuttuvaan tarpeeseen ja päivähoidon käyttöastekin saadaan sitä myötä korkeammaksi. Mikkelissä kunnallisten päiväkotien vuoden 2014 käyttöastetta (86,1 %) ei ole pystytty saavuttamaan asetettuun 95 % tavoitteeseen, koska varhaiskasvatuksessa on edelleen pieniä päiväkoteja. Lisäksi hoitoaikaperusteisten päivähoitomaksujen vuoksi lapset eivät ole joka päivä paikalla, eikä lapsia voida kuitenkaan ottaa päivähoitoon siten, että heitä olisi yhtä aikaa paikalla yli lain sallima määrä. Myös kesäajan päivystykseen varautuminen on vaikuttanut alentavasti käyttöasteeseen, koska hoidon varaamisesta huolimatta kaikkia varattuja hoitopäiviä ei käytetty. Kunnallisissa päiväkodeissa käyttöasteen vaihteluväli oli vuonna ,1 % - 98,8 %. Alin käyttöaste oli Suomenniemellä sijaitsevassa päiväkodissa. Yksityisissä päiväkodeissa vaihteluväli vuonna 2014 oli 83,6 % - 103,9 %. 11

14 12 TEKNINEN TOIMI Tekninen lautakunta on lähtökohtaisesti tilaajaorganisaatio. Toimintakertomuksessa todetaan kuitenkin, että se on myös tuottajaorganisaatio. Miten tekninen lautakunta on paneutunut tähän roolijakoon? Tilaaja ja tuottajaorganisaatio rajautuu kokonaisuuksiksi ja sijoittuu eri yksiköihin työn sisällön ja osaamiseen mukaisesti. Lautakunnan perehtyneisyys, erityisesti tapausten määrästä johtuen, painottuu kilpailutuksen osaamiseen useista tarjouskilpailuista johtuen. Tuottajapuoli (mm. maastomittaukset) ovat operatiivisen johdon osaamista ja lautakunnassa tavoitteiden asettamista. Taulukkomuotoisen esitystavan tavoitteiden ja toteutumaselvitysten kohdalla ei aina käy yksiselitteisesti ilmi, miten tavoitteiden saavuttamisessa on onnistuttu. Kuntamaisema-taulukoihin sisältyvät numeeriset tiedot aiheuttavat hämmennystä. + - ja - -merkkien epäselvyys. Pysäköintivirhemaksu vuonna 2013 oli 39 euroa ja vuonna euroa. Millä nämä yksikköhintaerot kahden vuoden välillä selittyvät? Sisäministeriön asetus määrää pysäköintivirhemaksun suuruuden ja se on ollut Mikkelissä vuodesta euroa. Mistä henkilöstövaje pysäköintipalveluissa johtui? Pysäköinninvalvonnan tehtävät kentällä ovat ulkoilmalle alttiita ja suora asiakaspalaute kentällä on tylyä. Rekrytoiminen kentän asiakaspalvelutehtäviin on yleisesti ottaen haasteellista. Henkilöstöä irtisanoutui ja samanaikaisesti jäi osa-aikaeläkkeelle. Pysäköinninvalvonnan organisaatiota ja roolitusta ollaan kehittämässä. Optimaalista organisaatiota ei pystytty aikaansaamaan ilman välivaihetta ongelmineen. Resurssien määrä ja osaaminen saadaan suunniteltuun asetelmaan talven aikana. Kaavoituspuolen pitäisi olla ajan tasalla kokonaisvaltaisella tavalla eli niin asuntopoliittisen ohjelman päivityksen kuin elinkeino-ohjelmankin osalta. Kaavoituksen tulee vastata kysyntään, joten tarjonta ja palvelut tulee mitoittaa loppukäyttäjien tarpeet huomioon ottaen. Esimerkiksi Tuskuun on tulossa lisää tontteja, mutta onko muu palvelutarjonta otettu huomioon riittävässä määrin (lapsiystävällisyys, koulut, ruokakaupat, jne.)? Kaupungilla on vahvoja kaavoja, joissa on luovutettavia tontteja. Kaupunki kaavoittaa jatkuvasti ennakoiden muutostarpeita uusia kaava-alueita. Uusien kaava-alueiden osalta painotetaan olemassa olevien palveluiden hyödyntämistä ja asiakkaiden ohjaamista niiden käyttäjiksi. Tonttien luovutuksella voidaan vaikuttaa palvelujen käyttöpaineeseen. Pääsääntöisesti uusia asuinalueita ei seuraavina vuosina avata, tonttien luovutus tapahtuu Kirkonvarkauden alueella ja muualla se on lähinnä orgaanista kasvua, joka ei ylikuormita palveluja. Miten on Asuntomessut 2017 valmistelutöiden osalta on varmistettu, että rakennusaikataulu kaupungin osalta pitää ja että talojen rakentajat pääsevät ajoissa toimiin? Projektille on tehty kokonaisaikataulu, jota säännöllisesti tarkastetaan last planner -menetelmällä. Töiden valvojaksi ja koko alueen rakentamisurakoista vastaavaksi on siirretty projektin keston ajaksi kokenein maanrakennusinsinööri. Urakkasopimuksissa on huomioitu aikataulu ja se on sanktioitu. Urakat on pilkottu siten, että ne saatiin käynnistettyä systemaattisessa järjestyksessä. Asuntomessuja varten laadittiin kaksi kaavaa, Moisio-Kyyhkylän osayleiskaava ja Kirkonvarkauden asemakaava. Mistä johtui näiden kaavoitusten kustannusten nousu olennaisesti ennakkoarvioita suuremmiksi? 12

15 13 Kaavoitusprosessilta yleisesti ottaen edellytetään nykyisin erittäin laajoja selvityksiä ja pitkäkestoista vuorovaikutusta asukkaiden ja osallisten kanssa. Kaavoitusprosessien sisältämät välttämättömät ostopalvelut (mm. liikenteen verkostollisten vaikutusten selvittäminen, ympäristö- ja luontoselvitykset, meluselvitykset ja kulttuuriselvitykset) juuri selvitysten osalta muodostavat reippaasti kasvavan kuluerän. Kirkonvarkauden kaavoitus ostettiin kokonaisuudessaan konsulteilta, jolloin kaikki prosessin aikana ilmenneet selvitykset aiheuttavat lisätyön. Kirkonvarkauden asuinalueen kaavoituksessa edellytettiin muiden viranomaisten taholta arvioitua laajempia ja syvällisempiä selvityksiä, jotka haluttiin tehdä huolella. Kaavoihin liittyneet valitukset osaltaan aiheuttivat lisääntynyttä työmäärää. Tarkastuslautakunta korostaa edelleen hankintamenettelyiden oikeellisuuden varmistamista kaikissa tilanteissa. Kun hankkeita kilpailutetaan ja arvioidaan, niin erityisesti laadunvalvontaan ja jääviysasioihin niin kilpailutus-, tilaus- kuin toteutumisvaiheessakin tulisi paneutua nykyistä huolellisemmin. Hankinnat kaikkine prosessin vaiheineen on jatkuvan kehityksen ja kehittämisen kohteena koko infra-alalla. Kilpailuviranomaisen ja oikeusasteiden antamat päätökset ja lainsäädäntömuutokset muodostavat sitä linjaa, mihin kilpailutus ja sen dokumentit kehittyvät. Tilaaja lisää osaamistaan kouluttautumalla ja oppimalla, myös jokaisesta kilpailutuksesta opitaan. Laadunvalvonta on tasapainoilua palvelun tuottajan omavalvonnan ja tilaajan laadunvalvonnan kanssa. Molemmissa resurssi kustannuksineen on oma haaste. Mistä syystä kunnallistekniikan rakenteiden korjausvelka kasvoi ja mikä on sen määrä tällä hetkellä? Suomalaiset kaupungit ovat vasta sopineet tavan, jolla korjausvelkaa lasketaan. Tämä laskenta on käynnistynyt eri puolilla Suomea tänä vuonna. Mikkelissä ensimmäisenä on laskettu keskustan ruutukaavaa, jossa korjausvelan suuruus on noin 20 miljoonaa euroa. Korjausvelka kasvaa, jos ylläpitoon ja uusintainvestointeihin ei riittävästi panosteta, näin on myös Mikkelissä. Sisäilmaongelmat niin kouluissa kuin muissakin kaupungin rakennuksissa on nyt tunnustettu, mutta onko niihin varauduttu riittävästi? Varautuminen merkitsee investointeja ja vanhojen, kriittiseksi todettujen rakenteiden korjaamista ennen kuin ne muodostavat altistamista. Investointiohjelmassa ei ole ollut riittävästi mahdollisuuksia kaiken tunnistetun korjaamiseen, tosin ei sitä yhtenä vuonna voitaisi myöskään tehdä. Kaupungilla on lanseerattuna prosessi sisäilmatyöryhmineen akuuttien tapauksien hoitamiseksi, joka osaltaan on luonut priorisointia korjauskohteiden järjestyksessä. Tilinpäätöksessä todetaan, että kiinteistöjen sisäilmaongelmat ovat nousseen ennustamattomasti kunnostusohjelmasta esiin. Miten tämä menneisyyden ennustamattomuus on mahdollista, kun asia on ollut yleisessä tiedossa jo useita vuosia? Kaupungin omistuksessa on rakennuksia, joiden käyttötarkoitus on ajan saatossa muuttunut. Rakennuksia on myös rakennettu ja paikattu monissa eri vaiheissa kulloisen aikansa parhaita rakennustapoja ja käytänteitä noudattaen. Usein dokumentaatio muiden kuin päärakenteiden osalta on voinut olla puutteellista. Ongelman lähdettä etsittäessä tai työn yhteydessä löytyy ennustamattomia asioita, jolloin korjauksien laajuus ja sisältö voivat muuttua ennustamattomasti. Onko ympäristöongelmiin varauduttu riittävästi, kun otetaan huomioon mm. asuntomessualueella esiin tulleet ongelmat? Pilaantuneiden maiden osalta on tilinpäätösvarauksia tehty sitä mukaan kuin kohteita on tunnistettu. Pilaantuneiden maiden osalta useinkaan haasteen laajuus ei ole tiedossa ennen kuin kohde on kaivettu auki ja puhdistettu. Alalla ei ole vielä sellaista tutkimusmenetelmää, joka kykenee tekemään 13

16 14 maasta määrittelyn absoluuttisen oikein. Kirkonvarkaudessa oli kaupungin käyttämä maankaatopaikka ja Moision sairaalan jätevedenpuhdistamo, jotka jouduttiin puhdistamaan. Nämä olivat niin vanhoja, etteivät dokumentaatio ja miesmuisti yltäneet niiden analysoimiseksi etukäteen. Mikkelin kaupungissa oli edelleen vuonna 2014 voimassa kolme eri rakennusjärjestystä: Mikkelin, Ristiinan ja Suomenniemen. Miten tämä rakennusjärjestysten päällekkäisyys on vaikuttanut käytännön toimistaan ja milloin Mikkelin kaupungin rakennusjärjestys on tarkoitus saattaa ajan tasalle? Rakennusjärjestysten yhtenäistäminen on käynnissä ja tulee päätöksentekoon tämän vuoden aikana. Käytännön tasolla on asiat pystytty ratkomaan. Rakennusvalvonnan yhdistäminen on tarkoittanut toimintatapojen, osaamisen ja käytänteiden yhdenmukaistamista, joista rakennusjärjestys on ollut työlistan viimeisimpinä, jotta palvelu ja prosessit on saatu tasa-arvoisiksi hakijoiden näkökulmasta. Tilinpäätöksessä käytetyn asukasluvun ja laskutoimituksen mukaan korjausvelan määräksi saadaan 61,1 milj. euroa, jota lukua ei ole erikseen tilinpäätöksessä ilmoitettu. Kaupungin kiinteistöomaisuus on salkutettu, jolloin on valittu, minkä kiinteistöjen kuntoon ja korjausvelan poistamiseen kohdistetaan käyttötalouden menoja ja investointeja. Tämä korjausvelan määrä on merkitsevä. Kaikkien salkkujen yhteenlaskettu kokonaiskorjausvelka on lähinnä teoreettinen luku, koska yhden salkun kiinteistöjen korjausvelkaa ei ole tarkoituskaan poistaa investoinneilla. Osa kaupungin omistamista kiinteistöistä myydään sellaisenaan tai puretaan, jolloin korjausvelka pienentyy. Talousarvioon sisältyneen toimenpiteen Kulttuuri- ja liikuntatilojen investoinneista ja rahoituksesta huolehtiminen; Hänninkentän huoltorakennuksen saneeraus ja laajennus; Naisvuoren uimahallin saneeraus; Urheilupuiston huoltotilojen saneeraus toteutumaselvitys puuttui tilinpäätöksestä kokonaan. Hänninkentän huoltorakennuksen investoinnin suuruus ja laajuus on määritelty ja esitetty investointina taloussuunnitelmavuosille, Naisvuoren uimahallin hankesuunnitelma on valmistunut ja saneerauksen aloittamista esitetään vuodelle 2016, Urheilupuiston huoltotilojen saneeraus on käynnissä ja valmistuu keväällä

17 15 TALOUS JA INVESTOINNIT Taseen sanallisen arvioinnin yhteydessä olisi hyvä olla vertailu lyhytaikaisten saamisten ja lyhytaikaisen vieraan pääoman välillä, koska se vaikuttaa maksuvalmiuden arviointiin. Tämä lisätään jatkossa tilinpäätökseen. Pitävätkö vesilaitoksen jätevedenpuhdistamoinvestoinnista tehdyt laskelmat tulorahoituksen riittävyydestä edelleen paikkansa? Vesilaitos on nostanut veden hintaa portaittain, millä on ollut tarkoitus vahvistaa tasetta, jolla katetaan investoinnin poistot ja lainojen korot. Tältä osin laskelmat pitävät edelleen paikkansa. Vuoden 2014 tilinpäätöksestä löytyy hyvin niukasti tietoa korjausvelasta. Mikkelin kaupungin korjausvelka lisätään jatkossa salkutuksineen tilinpäätökseen. Talousarviossa 2015 se onkin selkeästi esillä. Vuoden 2014 talousarvion investointiosaan on pelastuslaitoksen osalta sisällytetty virheellisesti myös pelastuslaitoksen käyttötalousosan tuloja. Sama virhe oli myös vuoden 2013 talousarviossa. Sama virhe toistunee edelleen myös vuoden 2015 talousarviossa, joten asia tulee tarvittaessa korjata ja viedä valtuuston käsittelyyn talousarviomuutoksena tilikauden aikana. Korjataan talousarvioon 2015 lokakuun seurannan yhteydessä. Investointien kohdalla tarkastuslautakunta peräänkuuluttaa edelleen niiden parempaa suunnitelmallisuutta ja kaupungin kiinteistöihin liittyvän suuren korjausvelan huomioon ottamista uusista hankkeista päätettäessä. Investoinnit käydään kokonaisuutena palvelutarpeet huomioiden. Investointineuvottelut hoitaa tekninen johtaja suoraan toimialajohtajien kanssa ja näin valmisteltu kokonaisuus esitellään kaupunginhallitukselle talousarviovalmistelun yhteydessä. Investointien priorisoinnissa on noudatettu hyväksyttyä tasapainoisen kasvun ja talouden ohjelmaa. Kaupungin tasapainoisen kasvun ja talouden ohjelman keskeinen periaate on, että kaupunki jatkaa kasvustrategiaa, mutta hillitsee ja priorisoi investointeja siten, että absoluuttinen velkamäärä ei kasva. Palvelutuotannosta haetaan säästöjä siten, että peruspalvelutasosta pidetään huolta. Tämä edellyttää kaupungilta aitoja rakenteellisia muutoksia ja tulopohjan realistista kasvattamista. 15

18 16 LOPUKSI Johtoryhmä on koonnut vastaukset tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esiin nostamiin havaintoihin ja kysymyksiin. Toimialajohtajat ovat vastanneet kysymyksiin koskien omaa toimialaansa ja lopussa on teknisen johtajan ja talousjohtajan vastaukset investointeihin liittyviin kysymyksiin. Kukin toimialajohtaja on huolehtinut siitä, että kysymykset ja vastaukset on käyty läpi asianomaisten lautakuntien ja johtokuntien kanssa, koska tarkastuslautakunta nimenomaisesti on pyytänyt kaupunginhallitusta pyytämään selvityksiin vastaukset asianomaisilta lautakunnilta ja johtokunnilta. Jatkoa ajatellen voisi olla hyvä, että tarkastuslautakunta tapaisi myös johtoryhmän kokonaisuudessaan ja tilinpäätökseen liittyvä arviointi käytäisi myös johtoryhmän kanssa läpi. Kaupunginhallitus kiittää tarkastuslautakuntaa selvityspyynnöstä ja saattaa vastaukset tämän asiakirjan muodossa tiedoksi kaupunginvaltuustolle. 16

Selvitykset tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen

Selvitykset tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen Selvitykset tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2014 1 SOSIAALI JA TERVEYSTOIMI Aikuissosiaalityössä sekä sosiaalityön että toimeentulotuen asiakasmäärät toteutuivat olennaisesti suunniteltua

Lisätiedot

JÄRJESTÖAVUSTUKSET 2015

JÄRJESTÖAVUSTUKSET 2015 JÄRJESTÖAVUSTUKSET 2015 Sopimusperusteinen yhteistyö 2014 2015 Mikkelin seudun mielenterveysseura ry / Kh 27.1.1986 148 41 500 41 500 SPR Mikkelin osasto / Ystävätoiminta / Ostopalvelusopimus 19.12.1994

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE 1 KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2017 oli noin 0,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2018 esiteltävä vuoden 2017 tilinpäätös on

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 17 Asianro 1343/02.02.00/2017 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden talousarvio 2017 / kehittämisrahan hakeminen kaupunginhallitukselta Vuoden talousarvion

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön SELVITYS TALOUSTOIMIKUNNALLE PERUSTURVAPALVELUT/Eeva-Sirkku Pöyhönen TOTEUTUNEET SÄÄSTÖT 2014 2015 Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 25 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Asianro 279/02.06.01/2015 Vs. hallintopäällikkö Sami Koskikallio 25.2.2015: Teknisen lautakunnan vuoden 2014 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

TA 2015 toteuma. Perusturvajohtaja Markku Kipinä

TA 2015 toteuma. Perusturvajohtaja Markku Kipinä TA 2015 toteuma Perusturvajohtaja Markku Kipinä 10.3.2016 Tulosyksiköiden kuukausiseuranta Tulosyksikkö Syyskuu (75,0 %) Marraskuu (91,7 %) Joulukuu (100 %) Tulot Menot Toimintakate Tulot Menot Toimintakate

Lisätiedot

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 Liite 1 388 Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 KH 31.10.2016 Tulosennuste 9/ 2016 MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 1-9/ 2016,

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Asianro 191/02.06.01/2014 Tiivistelmä Teknisen lautakunnan talouden sopeutustoimenpiteet sisältävä talousarvio toteutui laaditun

Lisätiedot

Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin

Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin Sosiaali- ja terveyslk 50 11.10.2011 Kunnanhallitus 317 07.11.2011 Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin 351/030.033/2010 SOSTE 50 Sosiaali-

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5 Sos.- ja terv.lautakunta 12 23.02.2016 Sosiaali- ja terveysosaston talousarvion toteutuma 438/04/041/2014 STL 12 1.TOIMINTAKATTEEN SITOVUUS VALTUUSTOON NÄHDEN Tulosalue Hallinto ja projektit Työllisyyden

Lisätiedot

Ennakkotieto taloudellisesta tuloksesta 2018 ja talouden näkymät 2019

Ennakkotieto taloudellisesta tuloksesta 2018 ja talouden näkymät 2019 Ennakkotieto taloudellisesta tuloksesta 2018 ja talouden näkymät 2019 Konsernijaosto 4.3.2019 Markku Vehmas Tilannekuva Vetovoima Palvelutarve Henkilöstö Talous Työttömien määrä (% työvoimasta) 10 9 8

Lisätiedot

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen.

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen. Kuntayhtymähallitus 17 28.02.2013 Tarkastuslautakunta 28 16.05.2013 Tarkastuslautakunta 35 28.05.2013 Tilinpäätös vuodelta 2012 23/02.02.02/2013 KYHALL 28.02.2013 17 Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013

Lisätiedot

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 65 19.06.2017 Tekninen lautakunta 79 31.08.2017 Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 19.06.2017 65 TARK.LTK

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakuntaan kuuluvat puheenjohtajana

Lisätiedot

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut Konsernijaosto 23.4.2018 Talousarvion 2019 lähetekeskustelu Lähtökohtana uuden kuntastrategian päämäärät 1. Sujuva 2. Hyvinvoiva 3. Vireä Keskeisiä Tuusulan talouden

Lisätiedot

Ylityksiä on perusteltu seuraavasti: Sosiaali- ja terveyslautakunnan lisämäärärahaesitys TA Valmistelija: taloussuunnittelija Janne Katajamäki,

Ylityksiä on perusteltu seuraavasti: Sosiaali- ja terveyslautakunnan lisämäärärahaesitys TA Valmistelija: taloussuunnittelija Janne Katajamäki, Kaupunginhallitus 69 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 14 07.03.2016 Määrärahaylityksen myöntäminen vuodelle 2015 62/02.02.00.03/2015 Kaupunginhallitus 29.02.2016 69 Valmistelija: henkílöstö- ja talouspäällikkö.

Lisätiedot

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019

Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019 Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019 Valtuuston talous- ja strategiaseminaari 4.6.2018 Johtaja Taru Kuosmanen 1 AL 29.5.2018 Tilanteen johdosta tullaan esittämään lisätalousarviota ennustettujen

Lisätiedot

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Vuoden 2009 talousarvion toteutuma 31.8.2009 Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Budjettivertailua vuoteen 2008 25.9.2009 Ulkoinen laskelma 2008 2009 Muutos % Tilanne 31.8.2009 8kk 8kk Toimintatuotot 36 536

Lisätiedot

Talouden osavuosikatsaus 1-8 2015 ja lisämääräraha-anomus - Ekonomisk delårsrapport 1-8 2015 och anhållan om tilläggsansanslag

Talouden osavuosikatsaus 1-8 2015 ja lisämääräraha-anomus - Ekonomisk delårsrapport 1-8 2015 och anhållan om tilläggsansanslag Kaupunginhallitus 508 19.10.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 192 04.11.2015 Talouden osavuosikatsaus 1-8 2015 ja lisämääräraha-anomus - Ekonomisk delårsrapport 1-8 2015 och anhållan om tilläggsansanslag

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUKSEN 2012 ESITTELY

ARVIOINTIKERTOMUKSEN 2012 ESITTELY ARVIOINTIKERTOMUKSEN 2012 ESITTELY VALTUUSTO 20.5.2013 Ritva Erkama Kausien 2005-2008 sekä 2009-2012 tarkastuslautakunnan puheenjohtaja KAUPUNGIN TALOUS JA TUOTTAVUUS Kaupungin haasteina: menojen kasvaminen

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTASUUNNITELMA 2017

ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTASUUNNITELMA 2017 ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTASUUNNITELMA 2017 Sisältö 1. Riskienhallintasuunnitelman perusteet... 3 2. Tilaliikelaitoksen merkittävimmät riskit... 3 2.1 Riskit... 3 2.1.1 Infrastruktuurin

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

Luumäen kunta Loppuraportti 2013

Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Tarkastuslautakunta 10.4.2014 BDO Audiator Oy JHTT, KHT Ulla-Maija Tuomela Hallinnon tarkastus Valtuuston ja hallituksen pöytäkirjat 2013 Tarkastuksessa on käyty läpi pöytäkirjat

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Tulos / Mittari / arviointikriteeri Seuranta 31.10. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus paranee vähintään 1,8 % Kotihoidon asiakaspalvelutunnin

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (6) 65 Sosiaaliviraston tilinpäätös 2012 HEL 2013-003171 T 02 06 01 00 Päätös päätti merkitä tiedoksi sosiaaliviraston vuoden 2012 tilinpäätöksen. Esittelijä Lisätiedot

Lisätiedot

Talouden osavuosikatsaus 1-8 2015 ja lisämääräraha-anomus Ekonomisk delårsrapport 1-8 2015 och anhållan om tilläggsanslag

Talouden osavuosikatsaus 1-8 2015 ja lisämääräraha-anomus Ekonomisk delårsrapport 1-8 2015 och anhållan om tilläggsanslag Sosiaali- ja terveyslautakunta 180 23.09.2015 Talouden osavuosikatsaus 1-8 2015 ja lisämääräraha-anomus Ekonomisk delårsrapport 1-8 2015 och anhållan om tilläggsanslag 985/02/02/02/2014 SosTe 180 Valmistelija:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 916/02.02/2013 206 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 4.10.2013: Tilaajan arvio

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Julkaistu 7.8.2013 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus Talouden seurantaraportti 1.1.-30.9.2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 1 Tilinpäätösennuste Toiminnantuotot ylittävät budjetoidun noin 5,4 m Maanmyyntitulot +2,0 m Elokaaren myyntivoitto +1,5 m Tuleva lastensuojelun

Lisätiedot

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 ) Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa

Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä 1.1.2014 Raahe-Siikajoki-Pyhäjoki Väestö 34.570 Henkilöstö

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala

OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Keskeiset

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016 Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin 1 (5) Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota vahvempi vuonna 2016. Kaupungin tilikauden tulos oli 532 064 euroa ja ylijäämä esitettävien

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto 14.1.2016 Sosiaali- ja terveysviraston tarkennettu ylitysoikeusesitys vuoden 2015 talousarviomäärärahoihin HEL 2015-010093 T 02 02 00 Sosiaali- ja terveysvirasto

Lisätiedot

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous 15.12.2018 Perusturvan talous menolajeittain TP 2017 TOT 10 / 2017 TA 2018 TOT 10 / 2018 Tot-%

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan osalta

Kuntayhtymän hallitus Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 12/2018 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 151 19.11.2018 161 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2017

Tammi-elokuun tulos 2017 Tammi-elokuun tulos Eksote Elokuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 293,5 293,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2018

Tammi-heinäkuun tulos 2018 Tammi-heinäkuun tulos 28 Eksote Tammi-heinäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 255,8 255,8, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 265,8 26,9-3,9 453,9

Lisätiedot

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmeksen kaupungille vuosi 2018 vahvan perustoiminnan ansiosta hieman odotuksia parempi. Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014 Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013 Kaupunginhallitus 31.3.2014 Kuntien yhdistyminen Vuoden 2013 tilinpäätöksessä vertailua edellisen vuoden tilinpäätökseen ei ole perusteltua tehdä, koska vuonna 2013

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Talousarviomuutokset 2014 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Perusturvan ja terveydenhuollon vuoden 2014 talousarvion

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2017

Tammi-heinäkuun tulos 2017 Tammi-heinäkuun tulos Eksote Heinäkuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 256,8 256,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Julkaistu 25.11.2015 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Julkaistu 18.6.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2018

Tammi-elokuun tulos 2018 Tammi-elokuun tulos Eksote Tammi-elokuun tulos ja ennuste 4,0 2,0 0,0-2,0-4,0-6,0-8,0-10,0-12,0-14,0-16,0 BUDJETTIERO, MILJ. EUR Nettotoimintamenot Jäsenkuntatuotot Yli-/alijäämä, kumul. toteuma - 0,0

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018 Sivistystoimi Tilinpäätös 217 Käyttösuunnitelma 218 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatus, toimintatuotot TP217/TA217, Tuet ja avust., vuokrat TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Julkaistu 19.8.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Organisaatioselvitys sis. ulkoiset ja sisäiset erät

Organisaatioselvitys sis. ulkoiset ja sisäiset erät Organisaatioselvitys sis. ulkoiset ja sisäiset erät Kaupunki ja liikelaitokset Ta+lta 2018 Ta 2019 Lta 2019 Ts 2020 Muutos 2020 Ts 2021 Muutos 2021 Toimintatulot 60 978 682 61 407 908 61 639 207 60 402

Lisätiedot

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Tätä haluamme olla Edistämme kokonaisvaltaisesti ja ennakoivasti ihmisten terveyttä, toimintakykyä

Lisätiedot

Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vastineet YHTEENVETO. Tähän tarvittaessa otsikko. talousjohtaja Juha Hörkkö

Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vastineet YHTEENVETO. Tähän tarvittaessa otsikko. talousjohtaja Juha Hörkkö Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vastineet Tähän tarvittaessa otsikko YHTEENVETO talousjohtaja Juha Hörkkö Yhteenveto tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta tilivuodelta 2017 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 29 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Kuntayhtymän valtuusto 29 Kuntayhtymän

Lisätiedot

talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. (09)

talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. (09) Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 07.02.2017 Sosiaali- ja terveystoimen käyttötalouden toteuma 2016 43/02.06.01/2017 SOTE 07.02.2017 14 Lisätiedot: talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. (09)5056260

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTARAPORTTI 2016

ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTARAPORTTI 2016 ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTARAPORTTI 2016 Sisältö 1. Riskienhallintasuunnitelman perusteet... 3 2. Tilaliikelaitoksen merkittävimmät riskit... 3 2.1 Riskien toteutuminen 2016...

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017 Sivistystoimialan kuukausiraportti Syyskuu 2017 Talousraportti Syyskuu 2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Julkaistu 21.11.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Kaupunginhallitus 297 26.11.2012 Kaupunginvaltuusto 77 03.12.2012 Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Karviaisessa on

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Puolivuotisraportin mukaan ali-/ylijäämien nettosummat ovat vastuualueittain seuraavat:

Puolivuotisraportin mukaan ali-/ylijäämien nettosummat ovat vastuualueittain seuraavat: Sosiaali- ja terveyslautakunta 85 22.09.2016 Kaupunginhallitus 235 31.10.2016 Talousarviomuutos, sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio 2391/02.02.00/2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 22.09.2016

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus

Lisätiedot

Tammi-kesäkuun tulos 2018

Tammi-kesäkuun tulos 2018 Tammi-kesäkuun tulos 28 Eksote Tammi-kesäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-kesäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 28,9 28,9, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 229, 225,9-3,2 45,7 448,9-2,7

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Verotulojen toteutuminen ja ennuste

Verotulojen toteutuminen ja ennuste Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 31 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018 Asianro 305/02.06.01/2019 Hallintopäällikkö Anne Rantala 25.2.2019: Teknisen lautakunnan vuoden 2018 tilinpäätös on oheismateriaalina.

Lisätiedot

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 07.06.2016 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa informoida

Lisätiedot