Kilpailukykyä maidontuotantoon -maidontuottajan näkökulma
|
|
- Hilja Salonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kilpailukykyä maidontuotantoon -maidontuottajan näkökulma Panos- ja tuotemarkkinat Yhteenveto: Toimintaympäristön tarkastelu- ja ennakointitilaisuus 1/6
2 Tilaisuuden avaus ja tavoitteet Antti Tukeva avasi tilaisuuden klo Hän esitti kilpailukykyä maidontuotantoon ylimaakunnallisen tutkimus- ja kehityshankkeen keskeisen sisällön ja tavoitteet. Markkinatiedon saannissa tuottajien ja meijereiden käyttöön on puutteita sekä tiedon tuotannon kilpailuttamissa on haasteita. Siksi tavoitteena on tuottaa tietoa maidontuottajan päätöksenteon tueksi sekä luoda malleja siitä, miten maidontuottaja voi varautua ja reagoida toimintaympäristön muutoksiin aiempaa paremmin. Hänen mukaansa tulisi nykyistä paremmin kyetä ennakoimaan seuraavia asioita: Kysyntää ja tarjontaa (ennuste vs. toteuma) Maidon hintaa ja hintavaihteluita Panosten hintoja ja hintavaihteluita Hän antoi työskentelyn pohjaksi tuottajahintakatsauksen. Lopuksi hän pohti, pystyykö suomalainen maidontuottaja selviytymään mikäli maidon hinta on EU:n keskiarvossa (reaalisesti 30 % nykyhinnan alapuolella) Tilaisuuteen osallistui maamme maitoalan keskeisiä vaikuttajia.
3 Tuottajahinnan kehitys MAIDOSTA MAKSETTU TUOTTAJALLE Lähde: MMM/TIKE, Meijeritilastot Koko maa Keskipitoista maitoa snt/l snt/l snt/l snt/l snt/l snt/l snt/l snt/l snt/l snt/l snt/l snt/l snt/l snt/l snt/l snt/l Toteutunut kk-hinta 46,67 46,46 31,22 31,21 31,24 31,40 31,20 32,02 32,70 33,36 34,04 33,54 31,82 31,12 32,78 40,59 Laatuvähennys -0,16-0,13-0,12-0,08-0,08-0,06 Laatuhyvitys 1,49 1,53 1,04 1,06 1,06 1,08 Laatu yhteensä 1) 1,33 1,40 0,92 0,98 0,98 1,02 1,15 1,19 1,31 1,38 1,39 1,40 1,45 2,26 2,24 2,29 Jälkitili 1,93 1,81 1,48 1,84 2,60 2,04 1,97 2,11 2,47 2,49 1,81 1,35 2,22 3,46 3,96 1,80 YHTEENSÄ 49,93 49,67 33,62 34,03 34,82 34,46 34,31 35,32 36,47 37,23 37,24 36,29 35,49 36,84 38,98 44,68 TUET YHTEENSÄ 5,67 5,51 14,12 11,75 10,97 9,69 9,32 9,24 9,19 9,16 9,13 9,81 7,63 7,47 7,35 7,35 MAKSETTU TUOTTAJILLE 55,60 55,18 47,73 45,78 45,79 44,15 43,63 44,56 45,67 46,39 46,37 46,10 43,12 44,31 46,33 52,03 ERO ED. VUOTEEN -0,42-7,45-1,96 0,01-1,64-0,52 0,93 1,10 0,72-0,02-0,27-2,98 1,19 2,02 5,70 1) Maidon laatuhinnoittelu muuttui v alusta
4 Tilannekatsauspuheenvuorot Eero Isomaa, MTK maitovaliokunta: Kevään 2009 tuottajahinnan lasku on vaikuttanut maksuvalmiuteen, koska tuotantopanosten hintojen alenemisella ei ole ollut yhtä suurta vaikutusta. lopettamiskynnys laskenut (positiiviset uutiset tarpeen) Kuluvan vuoden investointihakemuksien määrä on ollut 50 % normaalista (taustalla taloushuolet, byrokratia, ympäristöehdot ) Tukipolitiikassa 2013 on tärkeä vuosi perusteet tuotantoon sidotulle tuelle ovat myös vuoden 2013 jälkeen, pohjoisen tuen reunaehdot ovat sitovia. Markkinoiden hallinta on välttämätöntä EU:n maitopolitiikassa. Kansallisella tasolla maito vastaan muut tuotantosuunnat asettelua ei toivota. Olli Laaninen, maitovaltuuskunta: Maitovaltuuskunta on meijeriosuuskuntien edunvalvonnallinen yhteiselin, joka perustettiin vuonna 1995 ja sillä on kiinteää yhteistyötä MTK:n maitovaliokunnan kanssa. Kustannustyöryhmä on tehnyt tärkeää työtä (yhteistyötä MTT taloustutkimuksen, HY:n, SeAMKin ja ProAgrian kanssa) Tukipolitiikan ja maitokiintiöiden merkitys on edelleen tärkeä. Saksan liittovaltiovaalit syyskuussa 2009 voivat vaikuttaa politiikkaan. Maitovaltuuskunta pohtii elintarvikkeiden tuontiin liittyviä kysymyksiä. Maidon markkinahinnan tulisi olla pääosin tuotannon perustana, ei tukien.
5 Tilannekatsauspuheenvuorot Veijo Meriläinen, Valio Oy: CAP reformin lähtökohtana oli vuosi 1999, jolloin maitomarkkinoita vapautettiin, joten nykyisen tilanteen ei pitäisi olla yllätys. EU:n budjettiratkaisu vuonna 2013 on tiukka, myös maatalouden tukia leikataan, joten ratkaisevaa on se, miten EU pärjää maailmanmarkkinoilla. Kriisin aikana Amerikassa 2 % lehmistä on poistettu tuotannosta markkinatilanteen tasapainottamiseksi. Suomen maitomarkkinoilla kilpailutilanne on muuttunut; tuontituotteiden osuus nykyään on keskimäärin 20 %, juustoissa liki 40 %. Valion tuotannosta menee vientiin yli 40 %, etenkin Venäjän markkina on haastava ruplan devalvoituessa. Markkinat ovat vähitellen toipumassa, mutta tuottajahintataso jää alle 2008 hintatason. Reijo Kiskola, Hämeenlinnan Osuusmeijeri: Hän kysyi, kenelle maitomarkkinoiden seuraaminen ja ennustaminen kuluu. Maitovaltuuskunnan tavoitteet kääntyvät ennusteiksi tuottajien keskuudessa. EU on ollut tärkeä osa maailmanmarkkinaa. Suomessa hintapaine siirtynee juustoista vähitellen myös tuoretuotesektorille. Suomessa maidon hinta on ollut kymmenen viime vuoden aikana keskimäärin noin 5 snt/l yli Arla Foodsin tason Tanskassa. Vuosituhannen alussa arvioitiin kysynnän ylittävän tarjonnan, taloustaantuma käänsi tilanteen vastakkaiseksi.
6 Tilannekatsauspuheenvuorot Jyrki Niemi, MTT: EU:n maitomarkkinoilla hintavaihtelut kasvavat, kiintiöiden poisto syö EU:n hintakehitystä. Kiintiöillä ei ole merkitystä nykyiseen maitokriisiin kuin psykologisella tasolla. EU:n maatalouspolitiikan liberalisoitumisella voi olla markkinoita tasapainottava vaikutus. Suomessa kauppa pyrkii kontrolloimaan markkinoita. Maidon tuottajahinta suhteessa tuotantopanoksiin heikkenee Suomessa arvioiden mukaan noin 10 % seuraavan 10 vuoden aikana.
7 Alustuspuheenvuoro Perttu Pyykkönen, PTT: Lyhyen aikavälin näkymiä hallitsee talouskriisi, hintojen pohja on jo nähty. Tuotanto on suhteellisen vakaa, pääviejämaissa kasvua on 1,6 %, joten varastot ovat kasvaneet (U-S, EU ja USA). Tuoreiden lisäarvotuotteiden ja juuston kysyntä elpyy hieman vuonna 2010, interventiovarastojen kasvu jatkuu. Vientituilla vakautetaan EU:n markkinoita. Kannattavuusjärjestys: kotimarkkina EU:n sisämarkkina maailmanmarkkina Jatkossa USA:n tuotanto laskee ja hinnat nousevat (muutokset pääosin USA:n markkinoilta, viennin osuus on alle 5 %). Uusi-Seelanti on palannut vahvasti takaisin Aasian markkinoille (taustalla vahva euro suhteessa dollariin). EU on nettoviejä, samoin Suomi. Suomessa kotimarkkinat ja erilainen kulutusrakenne ovat suojanneet tuonnilta. Hintataso on ollut korkeampi kuin Euroopassa keskimäärin. Taantuman myötä halvat tuontijuustot ja perus(arki)tuotteet ovat vallanneet markkinoita. Maidon tuottajahinnan lasku on todennäköistä Suomessa, sillä hintaero EU:n keskihintaan on tällä hetkellä noin 12 snt/l.
8 Johdatus ryhmätyöskentelyyn Matti Ryhänen, SeAMK: Maitomarkkinoiden tilanne on kokonaisuutena tiukka. Hankkeen tavoitteena on tuottaa tietoa maidontuottajan päätöksenteon tueksi. Toteamus: Aiemmin tutkijat ovat kirjoitelleet pääosin vain toisilleen. Nyt tavoitteena on laajentaa osallistujapiiriä. Investointeja on tehty tällä hetkellä maitotiloilla osin virheellisten/puutteellisten laskelmien pohjalta. Hän johdatteli osallistujia ryhmätöihin toteamalla, että heillä on voimaa, jolla on selkeät tavoitteet ja tieto hallussaan.
9 Työskentely Jokainen osallistuja kirjasivat aluksi omat näkemyksensä paperille seuraavista teemoista: Miten tuotantokustannuksia vastaava hintataso pystytään säilyttämään Suomessa? Miten maidon ja panosten hintavaihteluita voidaan ennustaa ja miten maidontuottajat ja meijerit voivat niihin varautua? Miten parannetaan maidontuottajien tiedonsaantimahdollisuuksia markkinoiden muutoksista? Seuraavaksi työstettiin teemoja ryhmissä. Samalla pyrittiin saamaan yhteinen näkemys teemojen aihepiireistä (myös eriävät näkemykset ovat arvokkaista). Lopuksi ryhmätyöt purettiin tiivistetysti teematauluille. Jokainen ryhmä kävi vuorollaan kaikilla teematauluilla Taulujen ylläpitäjät ohjasivat työskentelyä ja tiivistivät tulokset.
10 Teema: Miten tuotantokustannuksia vastaava hintataso pystytään säilyttämään Suomessa? Nykyisen markkinarakenteen vahvuuksien säilyttäminen on tarpeen. Tutkimus- ja kehitystyön tilatason hyödyntämismahdollisuuksia on kehitettävä. Politiikan tulisi perustua tutkimustiedon hyödyntämiseen, jotta poliittiset ratkaisut olisivat vankalla pohjalla ja turvaisivat pitkäjänteisen kehittämisen. Maidon yksikkökustannuksen alentaminen tuotanto-osaamisen kehittäminen (Miten omia tapoja voi muuttaa?) yrittäjätaitojen omaksuminen rakennemuutoksen kääntäminen jatkavien tilojen voimavaraksi, henkilöresurssien ja riskien hallintakyvyn parantaminen eläinten kestävyyden ja tuotoksen parantaminen rehuomavaraisuuden järjestäminen tilakohtaisesti järkevällä tavalla tilusjärjestelyt tarpeen Investointiprosessin hallinta rakenne (oma/yhteishanke), hallinnolliset ratkaisut) yhteishankinnat ja kilpailuttaminen hankintojen järkeistäminen (toiminnalliset ja teknologiset ratkaisut) Haasteet: Minkä muun alan yritykset moninkertaistavat tuotantonsa lyhyellä aikavälillä? Olennaista on tuotteiden / tuotannon imagon säilyttäminen.
11 Teema: Miten maidon ja panosten hintavaihteluita voidaan ennustaa ja miten maidontuottajat ja meijerit voivat varautua niihin? Ennusteet ja hintaviipeet => signaalit markkinoiden muutoksista/paineista reaaliaikainen tieto (varastot, sopimukset) Mikä on viive tiedon saannissa? edunvalvontaa myös tähän suuntaan Määrät, hinnat ja kulutusrakenteet esiin => tuotostason muutokset hintojen muuttuessa Talousoptimointi (neuvonta, koulutus ja viestintä) Viljan hintamuutosten vaikutus rehujen hintoihin, seuranta uudet jakeluketjut? tilojen välinen kauppa? jne. Tilatasolla kustannusten vertailua Eläinmäärän ja peltopinta-alan suhde (mahdolliset riskit) Rahoitusinstrumenttien vertailu ja optimaalisen valinta tilan oloihin Riskienhallinnan kehittäminen Markkinoiden muutosten ennustaminen on Suomessa puutteellista Tätä aluetta on kehitettävä. (kilpailuttaminen?) Tieto kaikille maitosektorin toimijoille toimitetaan reaaliaikaisena.
12 Teema: Miten parannetaan maidontuottajien tiedonsaantimahdollisuuksia markkinoiden muutoksesta? Erottautuminen tietomassasta, haettava oikeat kanavat Miten erottaa keskeinen tieto sirpaletiedosta? Tietoa jalostettava ja toimitettava kentän käyttöön nopeasti. Kouluttautuminen yrittäjyyteen tiedon vastaanottohalun lisääminen ja omaksumiskyvyn kehittäminen Markkinatiedon pitkäjänteisyys, säännöllisyys ja luotettavuus hyödynnettävyyden parantaminen Eri toimijoiden yhteistyön kehittäminen (MMM, MTK, yritykset, tutkimus- ja oppilaitokset) Yrittäjäillat, joissa teemana esim. markkinanäkymät Huomio: Miksi kuluttaja on halukkaampi ottamaan informaatiota vastaan kuin maidontuottajat? Missä vika?
13 Liite 1: Hanke suhteessa sidosryhmiin
14 Liite 2: Maatilan toimintaympäristö (Olson 2004) Resurssit Markkinat Maatila Teknologia Instituutiot
15 Liite 3: Osallistujat Ryhmä 1 Ryhmä 2 Ryhmä 3 Jyrki Niemi Reijo Kiskola Eero Isomaa Veijo Meriläinen Timo Pajula Perttu Pyykkönen Juha Murto-Koivisto Tapio Hytönen Sami Kilpeläinen Arja Talvilahti Terhi Latvala Ilkka Nivari Pentti Santala Jarmo Oksman Juha Lappalainen Sipiläinen Timo Susanna Lahnamäki Olli Laaninen - Kivelä Kataja Jyrki Tukeva Antti Järjestäjät Nissinen Kimmo Ryhänen Matti
Ajankohtaista maitosektorilta. 2.6.2015 Maitoasiamies Ilkka Pohjamo
Ajankohtaista maitosektorilta 2.6.2015 Maitoasiamies Ilkka Pohjamo Tilanne maitomarkkinoilla Loppuvuodesta 2014 markkinanäkymä oli erittäin synkkä Tammi- ja helmikuun myönteinen kehitys EU:n maitotuotemarkkinoilla
LisätiedotMaa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä
Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto Vehnäala ja keskisadot pienentyvät hieman tänä
LisätiedotKilpailukykyä maidontuotantoon -maidontuottajan näkökulma
Kilpailukykyä maidontuotantoon -maidontuottajan näkökulma Politiikka Yhteenveto: Toimintaympäristön tarkastelu- ja ennakointitilaisuus 4/6 Tilaisuuden avaus ja tavoitteet Matti Ryhänen avasi tilaisuuden
LisätiedotTuottajahinnat ja edunvalvonta. Realismia maatilojen talouslaskelmiin Laskijaverkoston seminaari Vallila
Tuottajahinnat ja edunvalvonta Realismia maatilojen talouslaskelmiin Laskijaverkoston seminaari Vallila 29.9.2017 Teemat Miten hinnat määräytyvät? Näkymät 2017 2018 (MTK markkinakatsaus, PTT ennuste) Miten
LisätiedotMuuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori
Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? 23.11.2016 Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori 2 Lihantuotannon arvoketju Kuluttajan rooli ostaa ja maksaa
LisätiedotKilpailukykyä maidontuotantoon -maidontuottajan näkökulma
Kilpailukykyä maidontuotantoon -maidontuottajan näkökulma Maidontuotannon kokonaisvaltainen laatu Yhteenveto: Toimintaympäristön tarkastelu- ja ennakointitilaisuus 6/6 Tilaisuuden avaus ja tavoitteet Matti
LisätiedotPTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous. syksy 2014
PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous syksy 2014 Maatalous Maailman viljantuotanto Syksyllä korjataan jälleen ennätyssuuri sato Määrää nostaa hyvä sato kaikkialla Varastot kasvavat hieman Hintojen lasku
LisätiedotViljamarkkinanäkymät. Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä
Viljamarkkinanäkymät Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä Vehnän tuotanto Markkinoiden epävarmuus väheni tuotannon kasvun seurauksena Vientimarkkinoiden tarjonta kasvaa Tuotannon kasvu Mustanmeren alueella,
LisätiedotMaitotalouden tila ja tulevaisuus Suomessa
Meijeritieteellinen Seura ry:n vuosiseminaari teemana Maitotalouden tila ja tulevaisuus Suomessa Tieteiden talo Kirkkokatu 6, Helsinki 11.11.2015 in memoriam Meijeriopin professori (1964-1989) Matti Antila
LisätiedotVILJAMARKKINAT Kevät 2015. (2015 2020 projisointi) Max Schulman / MTK
VILJAMARKKINAT Kevät 2015 (2015 2020 projisointi) Max Schulman / MTK Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti
LisätiedotMaa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Lauri Vuori, Tapani Yrjölä
Maa- ja elintarviketalouden ennuste 26.9.2017 Kyösti Arovuori, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Lauri Vuori, Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto milj. tonnia 775 750 725 700 675 Edellisvuosien
LisätiedotValion navettaseminaari
Valion navettaseminaari 9.2.2016 Ajankohtaista Maitomarkkinoilta Kari Aakula toimitusjohtaja Osuuskunta Länsi-Maito Valio Oy 12.2.2016 1 Suurin maidontuotannon kasvuvauhti on EU:ssa maitokiintiöiden poistumisen
LisätiedotPorotalouden tukipolitiikka Pohjoismaissa
Porotalouden tukipolitiikka Pohjoismaissa Kaija Saarni Elinkeino- ja yhteiskuntatutkimus Porotalouden tuotannon ja markkinoinnin kehittäminen MTT taloustutkimus, RKTL Sisältö 1. Tukipolitiikan tavoitteet
LisätiedotKotieläintuotanto 2020 -rakennemuutos jatkuu. Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT e-mail: jyrki.niemi@mtt.
Kotieläintuotanto 2020 -rakennemuutos jatkuu Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT e-mail: jyrki.niemi@mtt.fi Mitä suomalaisessa kotieläintaloudessa on oikein tapahtunut viime vuosina
LisätiedotAjankohtaista maatalousja elintarvikemarkkinoista. Viljelijätuki-info, Asikkala Tapani Yrjölä
Ajankohtaista maatalousja elintarvikemarkkinoista Viljelijätuki-info, Asikkala 2.4.2019 Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto Vehnän tuotanto palautuu hehtaarisatojen kasvun seurauksena Varastot
LisätiedotVILJAMARKKINAT 19.03.2015 Riskienhallinta ja Markkinaseuranta. Max Schulman / MTK
VILJAMARKKINAT 19.03.2015 Riskienhallinta ja Markkinaseuranta Max Schulman / MTK Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit
LisätiedotSadonkorjuujuhlat. Muutoksessa. Vilja-asiamies Max Schulman, MTK
Sadonkorjuujuhlat Viljamarkkinat Muutoksessa Vilja-asiamies Max Schulman, MTK Viljamarkkinat muutoksessa Viljamarkkinat ennen Nykytilanne y Muuttuvat maailman markkinat Eurooppa muutoksen kourissa Itämeren
LisätiedotHallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 talousarvioksi (teemana maataloustulo ja kannattavuus)
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Maatalousneuvos Esa Hiiva Valtiovarainvaliokunnan maatalousjaoston asiantuntijakuuleminen 2.10.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 talousarvioksi (teemana maataloustulo
LisätiedotLuomumaidon arvoketjutyöryhmä. ti klo , Lukella Viikissä, kokoushuone Savotta (osoite: Latokartanonkaari 9)
Luomumaidon arvoketjutyöryhmä ti 17.1. klo 14.00-16.00, Lukella Viikissä, kokoushuone Savotta (osoite: Latokartanonkaari 9) 2 Työryhmän kokoonpano Nimi Organisaatio Paikalla 17.1 Arja Peltomäki Maatila
LisätiedotMaidontuotannon kannattavuus
Maidontuotannon kannattavuus Timo Sipiläinen Helsingin yliopisto, Taloustieteen laitos Ratkaisuja rehuntuotannon kannattavuuteen ja kestävyyteen muuttuvassa ilmastossa Nivala 20.3.2013 Sipiläinen / Maidontuotannon
LisätiedotKansainvälistymisen haasteet perinteisessä meijeriyrityksessä - Kokemuksia Valiosta
Kansainvälistymisen haasteet perinteisessä meijeriyrityksessä - Kokemuksia Valiosta Vientijohtaja Veijo Meriläinen Pellervon Päivä 2007 11.04.2007 10.4.2007 1 Valiolla kunniakas yli 100 v historia Perustettu
LisätiedotLisää luomua: Valio ja LUOMU 2012
Lisää luomua: Valio ja LUOMU 2012 26.1.2011 Valio Luomu on lanseerattu vuonna 1993 Lähes 20 vuotta luomua Valiolta Valio on tarjonnut kuluttajille luomuvaihtoehtoja jo vuodesta 1993 alkaen Tuotevalikoimaa
LisätiedotMaidon markkinatilanteesta ja näkymistä 8/ Laskua edelleen?
Maidon markkinatilanteesta ja näkymistä 8/2018 - Laskua edelleen? Hienoisesta kysynnän kasvusta huolimatta, Euroopassa on edelleen edessä kysynnän kasvua isompaa tuotannon kasvua. Samaan aikaan Läntisessä
LisätiedotSuomen maatalouden muutos EU-aikana
Suomen maatalouden muutos EU-aikana Professori Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT Latokartanonkaari 9 00790 Helsinki, Finland e-mail: jyrki.niemi@mtt.fi Mitä suomalaisessa maa-
LisätiedotRuokamenot kuluttajan arjessa
Ruokamenot kuluttajan arjessa Tieteiden yö Rahamuseossa 13.1.2011 Jarkko Kivistö Ekonomisti Ruokamenot kuluttajan arjessa Ruokamenot Kuinka suuren osan tuloistaan kuluttajat käyttävät elintarvikkeisiin?
LisätiedotPohjois-Suomen karjatalous ja ohjelmakausi 2014-2020
Pohjois-Suomen karjatalous ja ohjelmakausi 2014-2020 Nurmiseminaari 9.1.2014 Tarja Bäckman MTK-Pohjois-Suomi 14.01.2014 Esityksen sisältö - Nykytilanne ja ennusteet tulevaan - Keskeisiä kysymyksiä EU:n
LisätiedotMissä mallissa markkinat ja maatalous vuonna 2020? Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT
Missä mallissa markkinat ja maatalous vuonna 2020? Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT e-mail: jyrki.niemi@mtt.fi Tausta Esiteltävät tulokset perustuvat Maa- ja metsätalousministeriön
LisätiedotMaatalouden tulevaisuusseminaari Kälviä, 4.10.2011. Seppo Aaltonen MTK/Maatalouslinja
Maatalouden tulevaisuusseminaari Kälviä, Seppo Aaltonen MTK/Maatalouslinja Tulokehitys karannut maatiloilta 1400 1200 Maataloustulo (Milj. ) Tulo/tila ( /vuosi) Yleinen ansiotaso ( /vuosi) 40 000 35 000
LisätiedotMiten onnistua muuttuvilla markkinoilla?
Miten onnistua muuttuvilla markkinoilla? Maatalouden tulevaisuusseminaari Farmi 2020 ja Vene hankkeet Kälviä 4.10.2011 Perttu Pyykkönen Teemat Miten viljelijä voi reagoida ja mihin itse voi vaikuttaa:
LisätiedotRiskillä investoimaan vai riskit investointilaskelmaan?
Riskillä investoimaan vai riskit investointilaskelmaan? Valio navettaseminaari 9.2.2017 Olli Niskanen Tutkija Luke, Talous ja yhteiskunta Esityksen sisältö Johdanto Miksi riskitarkastelua tarvitaan: hintavaihtelut
LisätiedotKatsaus siipikarjatuotannon talouteen
Katsaus siipikarjatuotannon talouteen Timo Karhula MTT Taloustutkimus Suomen Siipikarjaliiton vuosikokous- ja seminaaripäivä Tampereella 27. 3.2014 Tuotantomäärät ja ennusteet vuoteen 2020 Tuottaja- ja
LisätiedotLuomun kannattavuus ja markkinatilanne. Marraskuu Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry
Luomun kannattavuus ja markkinatilanne Marraskuu 2017 Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry Tulojen ja menojen muodostuminen Lähtökohtaisesti tavanomainen maataloustuotanto on luomutuotantoa tehokkaampaa
LisätiedotTilastotietoa 2014 AJANKOHTAISTA MAITOMARKKINOILTA 23.3.2015. OSUUSKUNTA POHJOLAN MAITO 2014 Lypsylehmät Suomessa 4/2013 MAIDONTUOTANTO MAAILMALLA
OSUUSKUNTA POHJOLAN MAITO 214 Lypsylehmät Suomessa 4/213 AJANKOHTAISTA MAITOMARKKINOILTA 23.3.215 Marko Puhto Pohjolan Maito Liikevaihto 247,2 miljoonaa euroa Maidonlähettäjiä 175 Kerätty maitomäärä 511,2
LisätiedotMaatalouden ja viljamarkkinoiden näkymät
Maatalouden ja viljamarkkinoiden näkymät Perttu Pyykkönen Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos Laatuviljaseminaari 10.3.2009 Hollola TEEMAT Markkinanäkymät Rakennekehitys Rahoituskriisin ja laman vaikutus
LisätiedotLuomumaidon arvoketjutyöryhmä. 18.06. 2013 klo 13.00-16.00, Ässäkeskus
Luomumaidon arvoketjutyöryhmä 18.06. 2013 klo 13.00-16.00, Ässäkeskus Työryhmän kokoonpano Nimi Organisaatio Paikalla 18.06. Arja Peltomäki Maatila x Heli Ahonen Muumaa (uusi jäsen) x Kirsti Laukkanen
LisätiedotViljamarkkinoiden ajankohtaispäiv. ivä johdatus päivp
Viljamarkkinoiden ajankohtaispäiv ivä johdatus päivp ivän n aiheisiin Juha Lappalainen, MTK Keski-Suomi (Markkinoiden osalta tilanne/näkemys 8.2.2012, joka voi muuttua) Viljamarkkinoiden ajankohtaispäivä.
LisätiedotMTT- Rehuntuotantoseminaari Nitek Nivala. 20.03.2013 Eero Isomaa,MTK Johtokunta
MTT- Rehuntuotantoseminaari Nitek Nivala 20.03.2013 Eero Isomaa,MTK Johtokunta Aiheena mm. 1. Cap 2020 Mitä hyvää Mitä huonoa Mitä euroina 2. Katsaus markkinoihin Euroopassa Suomessa CAP 2020 ja muu EU-politiikka
LisätiedotNURMISEMINAARI. Maidon markkinakatsaus
NURMISEMINAARI Pudasjärvi 11.-12.1.2011 Maidon markkinakatsaus Eeva Brofeldt, Valio Oy Nyt on alkanut vasikoiden vuosi Maitotuotteiden kotimaan myynnin nousijat ja laskijat Kevyttuotteiden osuus maitotuotteiden
LisätiedotMALLASOHRAN MARKKINATILANNE. Mallasohra -seminaari 29.3.2011, Tampere MMM/VYR Jukka Virolainen
MALLASOHRAN MARKKINATILANNE Mallasohra -seminaari 29.3.211, Tampere MMM/VYR Jukka Virolainen SUOMEN TUOTANTO 29 21 - Vuonna 29 viljelijöiden lukumäärä oli 6 64 ja 21 väheni tasolle 3 942-5 vuoden keskiarvo:
LisätiedotSiipikarjatilojen kannattavuus
Siipikarjatilojen kannattavuus Timo Karhula Luonnonvarakeskus Suomen Siipikarjaliiton vuosikokous- ja seminaaripäivä Tampereella 31.3.2016 Siipikarjasektori ja hallinnollinen taakka Tuotantomäärät, tuottaja-
LisätiedotKilpailukykyä maidontuotantoon. Matti Ryhänen ja Kimmo Nissinen (toim.) Toimintaympäristön tarkastelu ja ennakointi
Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja A Matti Ryhänen ja Kimmo Nissinen (toim.) Kilpailukykyä maidontuotantoon Toimintaympäristön tarkastelu ja ennakointi Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja
LisätiedotLuomumaidon arvoketjutyöryhmä klo , Ässäkeskus
Luomumaidon arvoketjutyöryhmä 27.01. 2015 klo 10.15-13.00, Ässäkeskus Työryhmän kokoonpano Nimi Organisaatio Paikalla 26.01. Arja Peltomäki Maatila x Heli Ahonen Muumaa/Luomuliitto X Katarina Rehnström
LisätiedotMaatilan menestystekijät nyt ja tulevaisuudessa. Seminaari Salossa 14.1.2011. Toimitusjohtaja Kari Aakula
Maatilan menestystekijät nyt ja tulevaisuudessa Seminaari Salossa 14.1.2011 Toimitusjohtaja Kari Aakula Valio Oy 14.1.2011 1 Valio Oy:n hankintaosuuskunnat 1.1.2011 1. Evijärven Osm. 2. Härmän Seudun Osm.
LisätiedotVilja-alan markkinanäkymät Tapani Yrjölä
Vilja-alan markkinanäkymät 2018 Tapani Yrjölä Tapani Yrjölä/SSO Maatalous -risteily Sisältö Viljamarkkinat Kotieläintuotteiden markkinat Tuotantopanosmarkkinat Panoshintojen kansainvälinen vertailu Viljamarkkinat
LisätiedotVILJAMARKKINAT. Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011
VILJAMARKKINAT Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011 Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti (luotto, korot) Kuljetuskustannukset
LisätiedotNURMISEMINAARI 2013. Ajankohtaista uuden ohjelmakauden kynnyksellä. Matti Perälä MTK Pohjois Suomi Syötekeskus, Pudasjärvi
NURMISEMINAARI 2013 Ajankohtaista uuden ohjelmakauden kynnyksellä Matti Perälä MTK Pohjois Suomi Syötekeskus, Pudasjärvi 18.1.2013 1. EUROT, Maatalouden ostopanosten hinnat ovat nousseet maataloustuotteiden
LisätiedotMaitotilojen talous vuonna 2014. Ari Enroth ProAgria Keskusten Liitto 15.4.2015
Maitotilojen talous vuonna 2014 Ari Enroth ProAgria Keskusten Liitto 15.4.2015 Taloustietopankin maitotilojen lehmämäärä vuosina 2006-2014 60 Lehmämäärä, lehmiä/tila 50 40 30 Lehmämäärä, lehmiä/tila 20
LisätiedotMiten Pohjois-Suomen maidontuottajia kannustetaan tuloksiin. Mikko J. Korhonen Valio
Miten Pohjois-Suomen maidontuottajia kannustetaan tuloksiin Mikko J. Korhonen Valio Pohjois-Suomi on maitoaluetta 22 % Maitomäärä nousussa 500000 Pohjois-Suomi 495000 490000 485000 480000 475000 470000
LisätiedotUusi biotalous maataloudessa Uutta arvoa biotaloudesta? PTT-seminaari, OP Vallila, Helsinki Kyösti Arovuori
Uusi biotalous maataloudessa Uutta arvoa biotaloudesta? PTT-seminaari, OP Vallila, Helsinki Kyösti Arovuori Biotalous maataloudessa Maatalous on biotaloutta maatalouden tehtävä on tuottaa ruokaa, rehua
LisätiedotViljakaupan erilaiset mahdollisuudet
Viljakaupan erilaiset mahdollisuudet Loimaa, 5.2.2008 Timo Jaakkola timo.jaakkola@mtk.fi timo.jaakkola@siilo.net P. 0400 732 145 Kansainväliset markkinat Hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan perusteella
LisätiedotArvio CAPuudistuksen. vaikutuksista. Jyrki Niemi Luonnonvarakeskus Luke
Arvio CAPuudistuksen vaikutuksista Jyrki Niemi Luonnonvarakeskus Luke e-mail: jyrki.niemi@luke.fi Arvio CAP-uudistuksen vaikutuksista Esityksen sisältö Katsaus menneeseen mistä tähän on tultu? Miten EU:n
LisätiedotNÄKÖKULMIA VILJAMARKKINOIHIN 2013
NÄKÖKULMIA VILJAMARKKINOIHIN 2013 31.1.2013 Jukka Virolainen MMM/markkinayksikkö MARKKINAKEHITYS MAAILMALLA 800 700 600 679 Maailman vehnätase (IGC) Tuotanto Kulutus Varastot Viejien varastot 696 693 690
LisätiedotLuomumaidon arvoketjutyöryhmä. 6.3. 2014 klo 10.00-13.00, Ässäkeskus
Luomumaidon arvoketjutyöryhmä 6.3. 2014 klo 10.00-13.00, Ässäkeskus Työryhmän kokoonpano Nimi Organisaatio Paikalla 6.3. Arja Peltomäki Maatila x Heli Ahonen Muumaa/Luomuliitto Katarina Rehnström Luomuliitto
LisätiedotMarkkinakehityksestä yleensä
Markkinakehityksestä yleensä lihan kulutus kasvaa globaalisti, kaksinkertaistuu vuoteen 2040. Broileri, nauta Eussa kulutus vakaa. Sika laskussa, broiler nousussa. Suomessa vastaava. Mitä Suomessa tapahtuu?
LisätiedotMiten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori
Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori Tausta Integroituneet markkinat Markkinasignaalit maailmalta kansainvälisten markkinoiden tarjonta ja kysyntä tuonti
LisätiedotLuomutuotannon kannattavuudesta
Luomutuotannon kannattavuudesta Kauko Koikkalainen, tutkija Luomuinstituutti, 31.3.2015, Mikkeli Esityksen sisältö Vähän perusteita Vähän maatalouspolitiikkaa Toteutunutta kannattavuutta kannattavuuskirjanpitoaineiston
LisätiedotMiten maatalouden rakennekehitys jatkuu Pohjois-Suomessa? Anne Kallinen KANTAR TNS / Suomen Gallup Elintarviketieto Oy
Miten maatalouden rakennekehitys jatkuu Pohjois-Suomessa? Anne Kallinen KANTAR TNS / Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Nykytilanteesta tulevaisuuteen: Maatilojen Kehitysnäkymät vuoteen 2022 Suomen Gallup
LisätiedotLuomumaidon arvoketjutyöryhmä. 25.04. 2013 klo 13.00-15.00, Ässäkeskus
Luomumaidon arvoketjutyöryhmä 25.04. 2013 klo 13.00-15.00, Ässäkeskus Työryhmän kokoonpano Nimi Organisaatio Paikalla 25.04. Arja Peltomäki Maatila x Kirsti Laukkanen Hämeenlinnan osuusmeijeri x Mauri
LisätiedotLuomumaidon arvoketjutyöryhmä. 02.06.2015 klo 10.00-13.00, Ässäkeskus
Luomumaidon arvoketjutyöryhmä 02.06.2015 klo 10.00-13.00, Ässäkeskus Työryhmän kokoonpano Nimi Organisaatio Paikalla 02.06. Arja Peltomäki Maatila x Heli Ahonen Muumaa/Luomuliitto X Katarina Rehnström
LisätiedotMiksi ruoan hinta on noussut?
Miksi ruoan hinta on noussut? Veli-Matti Mattila Toimistopäällikkö Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto 21.10.2008 1 Tuote Syyskuu 2007 Syyskuu 2008 Muutos Vehnäjauhot, 2 kg 0,84 1,21 44 % Sekahiivaleipä,
LisätiedotVILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA
VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA 26.3.2009 1 Riskienhallinnan yleiset periaatteet ja sovellukset 2 Markkinariskien hallinnan tarve ja lähtökohdat EU:n maatalouspolitiikka kehittyy entistä markkinalähtöisempään
LisätiedotVilja- ja Raaka-aineet markkinatilanne Taneli Rytsä Hankkija-Maatalous Vilja- ja Raaka-aineryhmä
Vilja- ja Raaka-aineet markkinatilanne 14.11.2012 Taneli Rytsä Hankkija-Maatalous Vilja- ja Raaka-aineryhmä VYR:in kysely syksyn sadosta 8.11.2012 Viljojen kokonaissato kasvaa ennusteen mukaan edellisvuoteen
LisätiedotMaidontuotannon tulosseminaari ProAgria Keskusten Liitto Tervetuloa!
Maidontuotannon tulosseminaari 2016 ProAgria Keskusten Liitto Tervetuloa! Aineistot ja nauhoite löytyvät osoitteesta: www.proagria.fi/maito2016 SEMINAARIN OHJELMA 9:30 Kahvi 10:00 Tulosseminaarin avaus
LisätiedotMaatalouden lähivuosien haasteet
Maatalouden lähivuosien haasteet Peruna 2020 -seminaari 9.2.2010 Esa Hiiva Pellolta pöytään perunan siemenhuolto muut tuotantopanokset viljelytekniikka varastointi kasvinterveys Perunantuotannon toimintaympäristö
LisätiedotMaitosektorin hintarakenteet. Tiedotustilaisuus 9.6.2015 Kuluttajatutkimuskeskus, Metsätalo Ari Peltoniemi, Kyösti Arovuori, Jyrki Niemi
Maitosektorin hintarakenteet Tiedotustilaisuus 9.6.2015 Kuluttajatutkimuskeskus, Metsätalo Ari Peltoniemi, Kyösti Arovuori, Jyrki Niemi Kuluttajahintakehitys maitotuotteissa ja muissa tuotteissa vuosina
LisätiedotLUOMUALAN EDUSKUNTAVAALI- TAVOITTEET 2019 #TUPLATAANLUOMU. Biodynaaminen yhdistys Luomuliitto Pro Luomu Yhdistyneet luomutuottajat
LUOMUALAN EDUSKUNTAVAALI- TAVOITTEET 2019 Biodynaaminen yhdistys Luomuliitto Pro Luomu Yhdistyneet luomutuottajat LUOMULLA ON MARKKINAPOTENTIAALIA Suomen luomumarkkina Kaupan ja teollisuuden Luomun markkina
LisätiedotMaaseutuohjelman tulevaisuus
Maaseutuohjelman tulevaisuus Hämeessä on hyvät eväät Ruokaketjun kehittämisseminaari 12.1.2018 Minna-Mari Kaila MMM MAASEUTUALUEET TUOVAT SUOMELLE TULOJA EU:STA 95 % SUOMESTA MAASEUTUA EU-osarahoitteista
LisätiedotViljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013. Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala
Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013 Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala 1 ELY-keskus: Pohjois-Karjala Ansiotulorakenne 2011 * Perustietoja: 2012 2 584 milj. Maatalous Metsä
LisätiedotValio Oy:n hankintaosuuskunnat
Maitokatsaus 2013 Valio Oy:n hankintaosuuskunnat Maitosuomi 2012 Liikevaihto milj. 142 Maidontuottajia 1400 Maidon vastaanotto milj. ltr 298 Henkilöstö 19 Maidonkuljettajat 70 Maitoautoyhdistelmiä 15 Perustettu
LisätiedotEU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset. Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus
EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Peruslähtökohtia EU:n ehdotuksissa Ehdollisuus - Muun maailman vaikutus
LisätiedotMaidon tuotannon tulevaisuuden näkymät. Maitoa lisää markkinoille seminaari, Joensuu Marjukka Manninen
Maidon tuotannon tulevaisuuden näkymät Maitoa lisää markkinoille seminaari, 5.11.2013 Joensuu Marjukka Manninen Esityksestä CAP-uudistuksesta Muuta Brysselistä Markkinakuvioita Maidon pohjoisen tuen mallista
LisätiedotMaidontuotannon kannattavuus ja näkymät elintarviketeollisuuden näkökulmasta. Kari Piironen ItäMaidon hallituksen pj.
Maidontuotannon kannattavuus ja näkymät elintarviketeollisuuden näkökulmasta Kari Piironen ItäMaidon hallituksen pj. 1 Paltamo 18.11.2010 Omistajastrategia Tehtävä: Valiolaisten maidontuottajien elinkeinon
LisätiedotAjankohtaista tukipolitiikasta
Ajankohtaista tukipolitiikasta Vilja-alan yhteistyöryhmän kokous 28.1.2008 Martti Patjas MMM Maatalousosasto Tukipolitiikkayksikkö Maatalouspolitiikan ajankohtaisia teemoja CAP-väliarviointi ( health check
LisätiedotMaidon markkinamarginaali hintariskien toteutumisen indikaattorina
Maidon markkinamarginaali hintariskien toteutumisen indikaattorina Anna-Maija Heikkilä CAP27 valmistelua tukeva tutkimusseminaari Helsinki 4.2.2019 MAITOVARA-tutkimushanke Maitosektorin varautuminen politiikkamuutoksiin
LisätiedotÖljymarkkinoiden näkymät. Lauri Kärnä, Senior Advisor, Neste Oil
Öljymarkkinoiden näkymät Lauri Kärnä, Senior Advisor, Neste Oil Öljyn hinta näytti olevan asettumassa 100-110 usd/bbl:iin Vuosikymmenen alku oli varsin tasainen, kunnes 2014 alkoi tapahtua 2 Vaikkakin
LisätiedotMAPTEN. Politiikkamuutosten vaikutusanalyysit taloudellisilla malleilla. Tulevaisuusfoorumi 12.11.2009. MTT ja VATT
MAPTEN Politiikkamuutosten vaikutusanalyysit taloudellisilla malleilla Tulevaisuusfoorumi 12.11.2009 Jyrki Niemi, Ellen Huan-Niemi & Janne Niemi MTT ja VATT Politiikkavaikutuksia tarkastellaan tutkimuksessa
LisätiedotLuomumaidon arvoketjutyöryhmä. 27.5 2014 klo 10.45-13.00, Ässäkeskus Muistio
Luomumaidon arvoketjutyöryhmä 27.5 2014 klo 10.45-13.00, Ässäkeskus Muistio Työryhmän kokoonpano Nimi Organisaatio Paikalla 27.5. Arja Peltomäki Maatila x Heli Ahonen Muumaa/Luomuliitto Katarina Rehnström
LisätiedotOsuustoiminta maitoketjussa ja maidontuotannon merkitys Etelä Karjalalle. Päivi Ylä Outinen 27.09.2011
Osuustoiminta maitoketjussa ja maidontuotannon merkitys Etelä Karjalalle Päivi Ylä Outinen Osuuskunta Tuottajain Maito 27.09.2011 Osuuskunta Tuottajain Maito 27.9.2011 Valion tehtäväja arvot Tehtävä: ä
LisätiedotMiten mahtuu maito kaupungistuvaan maailmaan? Maitovalmennus Kaisa Karttunen
Miten mahtuu maito kaupungistuvaan maailmaan? Maitovalmennus 4.9.2019 30.8.2019 Huomisen ruoka Ravitsemus terveys Ympäristöjalanjälki Kauppakiistat, valtapolitiikka Huomisen ruoka Väestönkasvu, kaupungistuminen
LisätiedotMitä luomukalkkunan tuottaminen maksaa?
Mitä luomukalkkunan tuottaminen maksaa? Timo Karhula ja Jarkko Niemi MTT Taloustutkimus Johdanto Luomulihan tuotanto on Suomessa vähäistä Noin prosentti kaikesta tuotetusta lihasta, luomukalkkunaa vain
LisätiedotKauppasodan uhka. Hämeen kauppakamarin kevätkokous Johnny Åkerholm
Kauppasodan uhka Hämeen kauppakamarin kevätkokous 15.5.2018 Näyttää uhkaavalta Trumpilla yksi hyvä argumentti suhteessa Kiinaan: Immateriaalioikeudet Muuten heikot perustelut: Kauppaa ei pidä tarkastella
LisätiedotViljasektorin hintarakenteet
Viljasektorin hintarakenteet Ruokamarkkinoiden toimivuus ja elintarvikkeiden hinnanmuodostus Suomessa tutkimushanke Tiedotus 12.12.2014 Jyrki Niemi, Ari Peltoniemi, Perttu Pyykkönen Viljasektorin hintamarginaaliprosentit
LisätiedotAjankohtaista maitomarkkinoilla. Navettaseminaari Ari Mäkelä
Ajankohtaista maitomarkkinoilla Navettaseminaari 8.-9.2.2017 Ari Mäkelä Maidontuotanto ei riitä kysynnän tyydyttämiseen kehittyvillä alueilla, varsinkin Aasiassa ja Afrikassa Väkiluku kasvaa Kulutus/hlö
LisätiedotLuomun kannattavuus ja markkinatilanne
Luomun kannattavuus ja markkinatilanne Tuorla 28.11.2016 Satu Näykki, ProAgria Länsi-Suomi Tulojen ja menojen muodostuminen Lähtökohtaisesti tavanomainen maataloustuotanto on luomutuotantoa tehokkaampaa
LisätiedotArla Ingman ja Arla Foods Arla Ingman Suomen markkinoilla
Arla Ingman ja Arla Foods Arla Ingman Suomen markkinoilla Toimittajatapaaminen Osuuskunta Maitomaa 26.4.2010 Outi Fagerlund Viestintäpäällikkö 09 272 001 outi.fagerlund@arlafoods.com 1 26.4.2010 1 Arla
LisätiedotMaitoa Suomesta. NURMIPÄIVÄT 9.-10.01.2014 Jouko Lifländer www.ranuanmeijeri.fi
Maitoa Suomesta NURMIPÄIVÄT 9.-10.01.2014 Jouko Lifländer www.ranuanmeijeri.fi Arla Ingman -ryhmä Jalostaa ja markkinoi n. 800 suomalaisen maitotilanmaidon Maidon yhteiskeräilytoteutetaan Arla Ingmanin
LisätiedotRakennetukien merkitys maito- ja nautatalouden kehittämisessä
-Rakennepoliittinen seminaari - Rakennetukien merkitys maito- ja nautatalouden kehittämisessä Lämmittely 10 minuuttia Jari Lehto Asiantuntija, RI maatalouden rakentaminen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
LisätiedotSopimusviljely riskinhallinnan työkaluna VYR viljelijäseminaari 27.1.2015 Sanna Kivelä, Viking Malt
Sopimusviljely riskinhallinnan työkaluna VYR viljelijäseminaari 27.1.2015 Sanna Kivelä, Viking Malt Sopimusviljely on ostajan ja viljelijän välinen kumppanuussuhde, jolla tuotantoa ohjataan kysyntälähtöisempään
LisätiedotTukisarka2015 koulutukset Nautatilat
Tukisarka2015 koulutukset Nautatilat 9.4.2015 Kotieläin- ja pinta-alatukien/korvausten muutos 2013-2020 Rahoitus Tukityyppi 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Muutos 2013-2015 EU CAP 545 530 524 524
LisätiedotENNUSTEEN ARVIOINTIA
ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville
LisätiedotTalouden näkymiä Reijo Heiskanen
Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista
LisätiedotValio ja maidonhankinta
Valio ja maidonhankinta Reima Luomala 24.4.2012 Valio Oy 3.4.2012 Alkutuotanto 1 Valio Oy Suomen suurin maidonjalostaja Perustettu 1905 Omistajat Valio Oy:n omistaa 18 osuuskuntaa. Valioryhmään niistä
LisätiedotHanketoiminta Keski-Suomen maatalouden kehittämisen apuna
Hanketoiminta Suomen talouden kehittämisen apuna Saarijärvi 10.4.2013 Juha Lappalainen MTK 1 Kansallinen politiikka -liikkumavara -kohdentaminen Kansallinen politiikka -liikkumavara -kohdentaminen EU-politiikka
LisätiedotPTT-ennuste: Metsäsektori
MSO 17.10.2014 PTT-ennuste: Metsäsektori syksy 2014 Paula Horne Sahatavaran tuotanto jatkunut vientivetoisena Sahatavaran vientihinta Suomesta, 3kk keskiarvo 250 240 230 220 210 200 190 180 Sahatavaran
LisätiedotTalouskasvun edellytykset
Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Talouskasvun edellytykset Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi 16.5.2016 16.5.2016 Julkinen 1 Talouden supistuminen päättynyt, mutta kasvun versot hentoja Bruttokansantuotteen
LisätiedotYritys ymmärtää maataloustukibyrokratiaa. Kohti Tulevaa, Heikkinen Anne-Mari MTK Pohjois-Savo
Yritys ymmärtää maataloustukibyrokratiaa Kohti Tulevaa, Heikkinen Anne-Mari MTK Pohjois-Savo 29.11.17 Keitä vastaajat olivat n 417 kpl % Viljelijä 361 87 Eu-avustaja ja viljelijä 15 4 EU-avustaja/asiantuntija/kunnan
LisätiedotLaatuviljaseminaari. Mallasohran markkinanäkymät ja tuotanto kasvukaudella 2009/10. Minna Oravuo, Viking Malt Oy
Laatuviljaseminaari Mallasohran markkinanäkymät ja tuotanto kasvukaudella 2009/10 Minna Oravuo, Viking Malt Oy Polttimo Oy, Viking Malt ja Senson Huippuvuosi 2008 Haasteellinen vuosi 2009 Mallasohra Mallas
LisätiedotOsavuosikatsaus II/05
Osavuosikatsaus II/05 26.7.2005 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Hyvä tulos vaikeassa markkinatilanteessa. Toimitusmäärät laskivat, mutta tuotevalikoima ja myynnin
LisätiedotTULEVAISUUSFOORUMI
TULEVAISUUSFOORUMI 12.11. Pihapaviljonki, Snellmaninkatu 5, Helsinki 10.00 Avaus Pasi Rikkonen, yksikön johtaja, MTT 10.15 Elintarviketuotannon alueellinen sijoittuminen ja politiikat Tapani Yrjölä, maatalousekonomisti,
Lisätiedot