EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset. Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset. Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus"

Transkriptio

1 EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus

2 Peruslähtökohtia EU:n ehdotuksissa Ehdollisuus - Muun maailman vaikutus Ehdollisuus - Taakanjako PKS/EPKS Kustannustehokkuuden korostaminen Ei erillistä uusiutuvan tavoitetta Tässä esityksessä: taloudellisesta tilanteesta ja ilmastopolitiikasta

3 Millaisia haasteita Suomella on 2020-luvulla? Ikääntyminen Kasvupotentiaali Kestävyysvaje Hoivalupaus Rakennemuutos Teollisuuden arvonlisäosuus pudonnut noin 20 prosentista noin 15 prosenttiin Palveluvaltaistuminen sekä toimialatasolla että ammattirakenteessa Muutos akuutti myös energiaintensiivisessä teollisuudessa Energia ja ilmasto Kilpailukyky? Kotimainen uusiutuva Kotimainen teknologia

4 Väestön, ikääntyneen väestön, työvoiman ja työllisten määrän kasvu vuosina ,5 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 0, ,5-1 Väestön kasvu (prosenttia) Yli 65-vuotiaan väestön kasvu (prosenttia) Työllisten määrän kasvu Työvoiman määrän kasvu

5 Kasvun logiikka Kansantalouden potentiaalinen kasvu Y= A*F(K,L)=A*L*F(K/L) Kansantuotteen kasvu = tuottavuuden + työpanoksen + pääomaintensiivisyyden muutos Politiikka voi vaikuttaa työpanokseen (työllisyysasteen ja osallistumisasteen kautta) ja pääomaintensiivisyyteen eri keinoin Samaan aikaan väestökehitys vaikuttaa myös politiikan liikkumavaraan Myös tuotantorakenteen muutos heijastuu kasvupotentiaaliin

6 Tuottavuuden kasvu ollut keskeinen kasvutekijä ja on sitä myös tulevaisuudessa 35 Tarjontatekijöiden kasvukontribuutio (tasoero vuoteen 2004, prosenttia) Teknologia Pääoma Työpanos Hyödykeverot

7 Mutta rakennemuutos vaikuttaa siihen, mistä kasvu tulee 19 Toimialojen kontribuutio koko kansantalouden tuottavuuskasvuun (tasoero vuoteen2004, prosenttia) Alkutuotanto Metsäteollisuus Raskas teollisuus Muu teollisuus Energia Rakentaminen Kauppa ja majoitus Liikenne Yksityiset palvelut Julkiset palvelut

8 Digimurros? 75% suomalaisista tekee jo nyt palvelutyötä

9 Kiristyvä päästötavoite 2030 tavoitteita ei ole aiemmin arvioitu kokonaisvaltaisesti VATT ja VTT arvioineet nykyistä kireämpien tavoitteiden vaikutukset vuodelle 2020 tavoitteita vuodelle 205 Tutkimusten mukaan kireämpien tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan lisätoimia EU:n kaavailemia vähennyksiä ei saavuteta 2030 mennessä Kansantaloudelle aiheutuu väistämättä lisäkustannuksia lisätoimista Vaikutuksen suuruus riippuu muun maailman ilmastopolitiikasta 40 prosentin vähennys ei välttämättä ole myöskään dynaamisesti optimaalinen, jos tavoite on -80% vuoteen 2050 mennessä

10 Uusiutuvan energian mahdollisuuksista Kotimaisen uusiutuvan energian lisäyspotentiaali on merkittävä Lisäämisen kannattavuus riippuu ilmastopolitiikan tavoitteista Jos kotimainen uusiutuva energia vaatii tukia, niiden rahoittamisesta aiheutuu kustannuksia kansantalouteen Pidemmällä aikavälillä talouden eri sektorit kilpailevat työvoimasta ja muista resursseista Fossiilisen energian tuonnista raakaöljy keskeinen: Vuonna 2008 raaka-öljyn tuonti noin 5,9 mrd Öljyjalosteiden vienti vuonna ,5 mrd Kivihiilen ja maakaasun tuonti 2008 noin 1,9 mrd

11 Uusiutuvan energian mahdollisuuksista Tuotantorakenne 2008: energian + sen jalosteiden ja prosessien syötteiden osuus tuotannon arvosta 8,4% välituotteiden suhde tuotannon arvoon: 57% tuonnin osuus kaikista välituotteista 31% energian osuus kaikista välituotteista 15% Kauppataseen ja energian tuonnin linkki ei ole ilmeinen, koska kotimaisen kustannustason nousu voi vaikuttaa vientisektorien välituotteiden tuontiin, jos hintakilpailukyky heikkenee Vaihtotase kuvaa kotimaisten investointien ja kotimaisen säästämisen eroa, josta kauppatase on vain osa

12 Uusiutuvan energian mahdollisuuksista VATT ja VTT arvioineet useissa hankkeissa kotimaisen uusiutuvan lisäämisen vaikutuksia Puun energiakäytön lisääminen tuo lisätyöpaikkoja metsätalouteen (VATT, VTT, METLA) EU:n vuotta 2020 koskevien uusiutuvan energian tavoitteiden totauttaminen jalostamalla biopolttoaineita kotimaisista syötteistä voi olla kansantalouden kannalta edullisempaa kuin sekoitevelvoitteiden toteuttaminen biopolttoaineiden tuonnilla (Transeco) Vuoden 2030 tavoitteissa uusiutuvalle ei aseteta sitovia tavoitteita, eikä uusiutuvan energian laskentasäännöistä ole sovittu

13 EU 2030-tavoitteen taloudelliset vaikutukset Perustuu Ilmastostrategian perusskenaarion kansantalouden kehityksestä ja energiajärjestelmästä Vaihtoehtoiset skenaariot tarkastelevat eri tavoitetasoja eipäästökauppasektorin hiilidioksidipäästöjen vähentämiselle EPKS32: -32% vähennys EPKS hiilidioksidipäästöihin EPKS36 : -36% vähennys EPKS hiilidioksidipäästöihin EPKS40 : -40% vähennys EPKS hiilidioksidipäästöihin Skenaariot eroavat toisistaan ennen kaikkea uusiutuvaan energiaan ja biojalostamoihin tehtävien investointien laajuuden suhteen Muita eroja syntyy liikennepolttoaineiden käytössä Biojalosteiden tuotantokapasiteetin oletetaan kasvattavan jalostamokapasiteettia kaikissa skenaarioissa, investointituet mahdollisia

14 EU 2030-tavoitteen taloudelliset vaikutukset Skenaarioissa oletetaan myös, että EPKS-sektorin fossiilisiin polttoaineisiin kohdistuvaa energiaverotusta säädetään tavoitteeseen pääsemiseksi, jotta uusiutuva energia tulisi kilpailukykyiseksi ja jotta sitä saataisiin markkinoille. Valtaosa tästä kustannuksesta kohdistuu kotitalouksiin ja heikentää niiden ostovoimaa Työmarkkinoiden oletetaan mukautuvan kohonneisiin elinkustannuksiin pyrkimällä säilyttämään veronjälkeisen ostovoiman. Tämä johtaa työllisyyden laskuun perusskenaarioon verrattuna. Muiden kuin energiasektorien investoinnit määräytyvät kannattavuuden muutosten mukaan. EU-markkinoiden vienti- ja tuontihintojen oletetaan nousevan muuhun maailmaan verrattuna, muun maailman hintojen oletetaan kehittyvän perusskenaarion mukaisesti

15 EU 2030-tavoitteen taloudelliset vaikutukset Arvion mukaan kiristyvästä tavoitteesta aiheutuu kansantaloudelle lisäkustannus, joka johtuu suureksi osaksi kotitalouksien ostovoiman heikkenemisen aiheuttamasta kotimaisen kysynnän laskusta. Vaikutus on pienin -32% EPKS-tavoitteen yhteydessä (noin -0,1 / - 0,2 prosenttia vuoden 2030 kansantuotteen tasosta perusskenaarioon verrattuna) ja suurin -40 prosentin tavoitteella (noin -0,7 / -1,1 prosenttia vuoden 2030 kansantuotteesta) -40 prosentin tavoitteen lisäkustannuksesta -36% tavoitteeseen verrattuna noin puolet on peräisin kiristyvästä taloudellisesta ohjauksesta ja puolet lisäinvestoinneista energiankäytön muutoksiin Kaikissa skenaarioissa kokonaistyöllisyys heikkenee, mutta vaikutus riippuu palkkojen sopeutumisesta (lasku noin 0,1 0,8 prosenttia perusskenaarioon nähden vuonna 2030)

16 EU 2030 vaikutukset 0,4 Investointien muutos perusuraan verrattuna, prosenttia 0,3 0,2 0,1 0-0,1-0,2-0,3-0,4-0,5-0,6 EPKS -32%A EPKS -32%B EPKS -36%A EPKS -36%B EPKS -40%A EPKS -40%B

17 EU 2030 vaikutukset 0,2 Yksityisen kulutuskysynnän muutos perusuraan verrattuna, prosenttia 0-0,2-0,4-0,6-0,8-1 -1,2-1,4-1,6 EPKS -32%A EPKS -32%B EPKS -36%A EPKS -36%B EPKS -40%A EPKS -40%B

18 EU 2030 vaikutukset 0,1 Työllisyyden muutos perusuraan verrattuna, prosenttia 0-0,1-0,2-0,3-0,4-0,5-0,6-0,7-0,8-0,9-1 EPKS -32%A EPKS -32%B EPKS -36%A EPKS -36%B EPKS -40%A EPKS -40%B

19 EU 2030 vaikutukset 0,2 Kansantuotteen muutos perusuraan verrattuna, prosenttia 0-0,2-0,4-0,6-0,8-1 -1,2 EPKS -32%A EPKS -32%B EPKS -36%A EPKS -36%B EPKS -40%A EPKS -40%B

20 EU 2030 vaikutukset 0,5 Kokonaistaloudelliset vaikutukset vuonna 2030 (tasoero perusuraan, prosenttia) 0,0-0,5-1,0-1,5 EPKS -32%A EPKS -32%B EPKS -36%A EPKS -36%B EPKS -40%A EPKS -40%B -2,0-2,5-3,0 Kansantuote Investoinnit Yksityinen kulutus Julkinen kulutus Vienti Tuonti Työllisyys

21 EU 2030 vaikutukset 0,4 Tuotannontekijöiden vaikutus kansantuotteeseen A-skenaarioissa (Tasoero perusuraan vuonna 2030, prosenttia) 0,2 0-0,2-0,4-0,6-0,8-1 -1,2-1,4 EPKS -32% EPKS -36% EPKS -40% Kokonaistuottavuus Työ ja pääoma Hyödykeverot

22 EU 2030 vaikutukset 0,4 Tuotannontekijöiden vaikutus kansantuotteeseen B-skenaarioissa (Tasoero perusuraan vuonna 2030, prosenttia) 0,2 0-0,2-0,4-0,6-0,8-1 -1,2-1,4 EPKS -32% EPKS -36% EPKS -40% Kokonaistuottavuus Työ ja pääoma Hyödykeverot

23 EU 2030 vaikutukset 0,2 EPKS -32%A: Tuotannontekijöiden vaikutus perusuraan verrattuna (tasoero, prosenttia) 0,1 0-0,1-0,2-0,3-0,4-0,5-0,6 Kokonaistuottavuus Työ ja pääoma Hyödykeverot

24 EU 2030 vaikutukset 0,4 EPKS -36%A: Tuotannontekijöiden vaikutus perusuraan verrattuna (tasoero, prosenttia) 0,2 0-0,2-0,4-0,6-0,8 Kokonaistuottavuus Työ ja pääoma Hyödykeverot

25 EU 2030 vaikutukset 1 Kysyntäerien vaikutus kansantuotteeseen A-skenaarioissa (Tasoero perusuraan vuonna 2030, prosenttia) 0,5 0-0,5-1 -1,5-2 EPKS -32% EPKS -36% EPKS -40% Yksityinen kulutus Investoinnit Julkinen kulutus Vienti Tuonti

26 EU 2030 vaikutukset 1 Kysyntäerien vaikutus kansantuotteeseen B-skenaarioissa (Tasoero perusuraan vuonna 2030, prosenttia) 0,5 0-0,5-1 -1,5-2 EPKS -32% EPKS -36% EPKS -40% Yksityinen kulutus Investoinnit Julkinen kulutus Vienti Tuonti

27 EU 2030 vaikutukset Tuotannon jakautuminen toimialoille 100,0 90,0 21,2 19,7 19,7 19,6 19,7 19,8 19,7 80,0 70,0 24,5 23,7 23,7 23,7 23,7 23,7 23,7 Julkiset palvelut ja hallinto 60,0 Yksityiset palvelut Liikenne Kauppa ja majoitus 50,0 11,0 10,6 10,6 10,7 10,6 10,6 10,7 Rakentaminen Energia 40,0 12,2 13,4 13,4 13,4 13,4 13,4 13,4 Muu teollisuus Energiaintensiivienen teollisuus Metsäteollisuus 30,0 5,4 2,2 5,6 5,6 5,6 5,6 5,6 5,6 2,7 2,7 2,7 2,7 2,7 2,7 Alkutuotanto 20,0 10,5 11,9 12,0 11,9 11,9 12,0 11,9 10,0 0,0 4,6 5,2 5,1 5,2 5,2 5,1 5,2 4,5 4,1 4,1 4,1 4,1 4,1 4,1 4,0 3,2 3,2 3,2 3,2 3,2 3, EPKS -32%A EPKS -32%B EPKS -36%A EPKS -36%B EPKS -40%A EPKS -40%B

28 EU 2030-tavoitteen taloudelliset vaikutukset Kaikissa skenaarioissa kotimaisen kysynnän laskun vastapainona on EU-viennin kasvu ja EU-tuonnin lasku, joka on suurinta optimaalisella EPKS-tavoitteella Vienti kasvaa lähinnä pääomavaltasien tuotteiden osalta, koska sekä energia että työpanos kallistuvat kaikissa skenaarioissa Kaikissa skenaarioissa vienti EU:n ulkopuolelle laskee ja tuonti kasvaa Kaikissa skenaarioissa kauppatase paranee, mikä johtuu pääosin välituotteiden tuonnin laskusta (noin kaksi kolmasosaa tuontivaikutuksesta) ja kulutushyödykkeiden tuonnin laskusta (noin neljännes tuontivaikutuksesta); viennin kasvun vaikutus kauppataseeseen on noin viidesosa kokonaisvaikutuksesta

Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 20.3.2013

Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 20.3.2013 Pitkän aikavälin skenaariot millainen kansantalous vuonna 2050? Alustavia tuloksia Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 20.3.2013 VATTAGE-malli Laskennallinen yleisen tasapainon

Lisätiedot

Low Carbon - skenaariot millainen kansantalous vuonna 2050? Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 4.11.

Low Carbon - skenaariot millainen kansantalous vuonna 2050? Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 4.11. Low Carbon - skenaariot millainen kansantalous vuonna 2050? Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 4.11.2014 VATTAGE-malli Laskennallinen yleisen tasapainon malli (AGE) Perustuu

Lisätiedot

LOW CARBON 2050 millainen kansantalous vuonna 2050? Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus

LOW CARBON 2050 millainen kansantalous vuonna 2050? Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus LOW CARBON 2050 millainen kansantalous vuonna 2050? Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 15.3.2013 VATTAGE-malli Laskennallinen yleisen tasapainon malli (AGE) Perustuu laajaan

Lisätiedot

Syöttötariffit. Vihreät sertifikaatit. Muut taloudelliset ohjauskeinot. Kansantalousvaikutukset

Syöttötariffit. Vihreät sertifikaatit. Muut taloudelliset ohjauskeinot. Kansantalousvaikutukset UUSIUTUVAN ENERGIAN OHJAUSKEINOT KANSANTALOUDEN KANNALTA Juha Honkatukia VATT Syöttötariffit Vihreät sertifikaatit Muut taloudelliset ohjauskeinot Kansantalousvaikutukset UUSIUTUVAN ENERGIAN OHJAUSKEINOT

Lisätiedot

2030 skenaariotarkastelut - tavoitteena 40 %:n kasvihuonekaasuvähennys

2030 skenaariotarkastelut - tavoitteena 40 %:n kasvihuonekaasuvähennys 2030 skenaariotarkastelut - tavoitteena 40 %:n kasvihuonekaasuvähennys ForestEnergy2020 vuosiseminaari 8.10.2014, Jyväskylä Tiina Koljonen, tutkimustiimin päällikkö VTT, Energiajärjestelmät EU 2030 ilmasto-

Lisätiedot

VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030

VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 Eduskunnan talousvaliokunta, 15.3.2017 Tiina Koljonen, tutkimustiimin

Lisätiedot

Tiekartan taustaselvitykset. Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aloitusseminaari 29.5.2013, Helsinki, Finlandia-talo Tiina Koljonen, VTT

Tiekartan taustaselvitykset. Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aloitusseminaari 29.5.2013, Helsinki, Finlandia-talo Tiina Koljonen, VTT Tiekartan taustaselvitykset Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aloitusseminaari 29.5.2013, Helsinki, Finlandia-talo Tiina Koljonen, VTT 2 Vähähiiliskenaarioita on laskettu jo pitkään Vähähiilitiekartat

Lisätiedot

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot

PUUPOHJAISET LIIKENNEPOLTTOAINEET JA TIELIIKENTEEN KASVIHUONEKAASUJEN VÄHENTÄMINEN SUOMESSA Esa Sipilä, Pöyry Management Consulting Oy

PUUPOHJAISET LIIKENNEPOLTTOAINEET JA TIELIIKENTEEN KASVIHUONEKAASUJEN VÄHENTÄMINEN SUOMESSA Esa Sipilä, Pöyry Management Consulting Oy PUUPOHJAISET LIIKENNEPOLTTOAINEET JA TIELIIKENTEEN KASVIHUONEKAASUJEN VÄHENTÄMINEN SUOMESSA Esa Sipilä, Pöyry Management Consulting Oy ForestEnergy2020-tutkimusohjelman vuosiseminaari, Joensuu 7 Lokakuuta

Lisätiedot

METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS 1.10.2013

METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS 1.10.2013 METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS LAUHDESÄHKÖN MERKITYS SÄHKÖMARKKINOILLA Lauhdesähkö on sähkön erillissähköntuotantoa (vrt. sähkön ja lämmön yhteistuotanto) Polttoaineilla (puu,

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

Työvoiman tarve Suomen taloudessa vuosina 2010-2025 VATTAGE-malli ennakointityössä

Työvoiman tarve Suomen taloudessa vuosina 2010-2025 VATTAGE-malli ennakointityössä Työvoiman tarve Suomen taloudessa vuosina 2010-2025 VATTAGE-malli ennakointityössä Jussi Ahokas VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Esityksen sisällys Ennakoinnin rakenteiden uudistaminen valtionhallinnossa

Lisätiedot

Tieliikenteen 40 %:n hiilidioksidipäästöjen vähentäminen vuoteen 2030: Kansantaloudelliset vaikutukset

Tieliikenteen 40 %:n hiilidioksidipäästöjen vähentäminen vuoteen 2030: Kansantaloudelliset vaikutukset Tieliikenteen 40 %:n hiilidioksidipäästöjen vähentäminen vuoteen 2030: Kansantaloudelliset vaikutukset Saara Tamminen Juha Honkatukia, VATT 26.5.2015 Laskennan lähtökohdat (1/2) Useita eri vaihtoehtoja

Lisätiedot

PALJON RINNAKKAISIA JUONIA

PALJON RINNAKKAISIA JUONIA PALJON RINNAKKAISIA JUONIA Talousennustaminen (suhdanne / toimialat) Mitä oikeastaan ennustetaan? Miten ennusteen tekeminen etenee? Miten toimialaennustaminen kytkeytyy suhdanne-ennusteisiin? Seuranta

Lisätiedot

MUUTOS: kansantalousskenaarioiden taustoja

MUUTOS: kansantalousskenaarioiden taustoja VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD MUUTOS: kansantalousskenaarioiden taustoja Esitelmä 22.6. 2016 Juha Honkatukia Senior principal scientist Talouskasvun mallintamisesta Tarjonta: kansantalouden

Lisätiedot

Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja

Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja Energiateollisuus ry:n syysseminaari 13.11.2014, Finlandia-talo

Lisätiedot

Energia, ilmasto ja ympäristö

Energia, ilmasto ja ympäristö Energia, ilmasto ja ympäristö Konsultit 2HPO 1 Hiilidioksidipitoisuuden vaihtelu ilmakehässä Lähde: IPCC ja VNK 2 Maailman kasvihuonepäästöt Lähde: Baumert, K. A. ja VNK 3 Maailman kasvihuonepäästöjen

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välisten liikennevirtojen kehitys

Suomen ja Venäjän välisten liikennevirtojen kehitys TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Suomen ja Venäjän välinen liikenne 2020 ja 2030 Ennuste talouden ja liikenteen kehityksestä Suomen ja Venäjän välisten liikennevirtojen kehitys Kymenlaakso liikenteen

Lisätiedot

Energiasta kilpailuetua. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009

Energiasta kilpailuetua. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Energiasta kilpailuetua Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Energiasta kilpailuetua Energia tuotannontekijänä Energia tuotteena Energiateknologia liiketoimintana 2

Lisätiedot

Low Carbon Finland 2050 Tulokset. Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT

Low Carbon Finland 2050 Tulokset. Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT Low Carbon Finland 2050 Tulokset Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT 2 Kolme vähähiilistä tulevaisuudenkuvaa Tonni, Inno, Onni Eri lähtökohdat Suomen elinkeino- ja yhdyskuntarakenteen sekä uuden teknologian

Lisätiedot

LOW CARBON 2050 kansantaloudelliset skenaariot. Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 12.11.2012

LOW CARBON 2050 kansantaloudelliset skenaariot. Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 12.11.2012 LOW CARBON 2050 kansantaloudelliset skenaariot Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 12.11.2012 VATTAGE-malli Laskennallinen yleisen tasapainon malli (AGE) Perustuu laajaan

Lisätiedot

Low Carbon Finland 2050 platform

Low Carbon Finland 2050 platform Low Carbon Finland 2050 platform Parlamentaarisen energia- ja ilmastokomitean kokous 24.1.2014, Työ- ja elinkeinoministeriö Tiina Koljonen, Tutkimustiimin päällikkö, VTT http://www.lowcarbonplatform.fi/

Lisätiedot

Lausunto 1 (4) Lausunto liikenteen päästövähennyskeinoista parlamentaariselle liikenneverkon rahoitusta arvioivalle työryhmälle

Lausunto 1 (4) Lausunto liikenteen päästövähennyskeinoista parlamentaariselle liikenneverkon rahoitusta arvioivalle työryhmälle Lausunto 1 (4) 20.4.2017 Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä leo.parkkonen@vm.fi kirjaamo@lvm.fi Lausunto liikenteen päästövähennyskeinoista parlamentaariselle liikenneverkon rahoitusta

Lisätiedot

VN-TEAS-HANKE: EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN

VN-TEAS-HANKE: EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN VN-TEAS-HANKE: EU:N 23 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN Seminaariesitys työn ensimmäisten vaiheiden tuloksista 2.2.216 EU:N 23 ILMASTO-

Lisätiedot

Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n kehikko

Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n kehikko Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n 2030- kehikko Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Ilmasto- ja energiapolitiikan aamupäivä, Rake-sali 27.4.2016 Agenda Strategian valmisteluprosessi EU:n 2030 tavoitteet

Lisätiedot

Suomen uusiutuvan energian kasvupotentiaali Raimo Lovio Aalto-yliopisto

Suomen uusiutuvan energian kasvupotentiaali Raimo Lovio Aalto-yliopisto Suomen uusiutuvan energian kasvupotentiaali 2020-2030 14.3.2019 Raimo Lovio Aalto-yliopisto Potentiaalista toteutukseen Potentiaalia on paljon ja pakko ottaa käyttöön, koska fossiilisesta energiasta luovuttava

Lisätiedot

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Jos energian saanti on epävarmaa tai sen hintakehityksestä ei ole varmuutta, kiinnostus investoida Suomeen

Lisätiedot

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Vähäpäästöisen talouden haasteita Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Haaste nro. 1: Kasvu Kasvu syntyy työn tuottavuudesta Hyvinvointi (BKT) kasvanut yli 14-kertaiseksi

Lisätiedot

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Jukka Leskelä Energiateollisuus Vesiyhdistyksen Jätevesijaoston seminaari EU:n ja Suomen energiankäyttö 2013 Teollisuus Liikenne Kotitaloudet

Lisätiedot

16.4.2015 Matti Paavonen 1

16.4.2015 Matti Paavonen 1 1 Palvelut, kasvu ja kansainvälistyminen 16.4.2015, Bioteollisuus Forum Matti Paavonen, ekonomisti 2 Esityksen rakenne Yleinen talouskehitys maailma muuttuu Talouden rakenteet toimialojen rajat hämärtyvät

Lisätiedot

Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina

Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Marita Laukkanen Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) 26.1.2016 Marita Laukkanen (VATT) Tukijärjestelmät ja ilmastopolitiikka 26.1.2016 1 / 13 Miksi

Lisätiedot

Kansantalouden ja aluetalouden näkökulma

Kansantalouden ja aluetalouden näkökulma Kansantalouden ja aluetalouden näkökulma Energia- ja ilmastotiekartta 2050 Aloitusseminaari 29.5.2013 Pasi Holm Lähtökohdat Tiekartta 2050: Kasvihuonepäästöjen vähennys 80-90 prosenttia vuodesta 1990 (70,4

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

Ajankohtaista energia- ja ilmastopolitiikassa

Ajankohtaista energia- ja ilmastopolitiikassa Ajankohtaista energia- ja ilmastopolitiikassa Päivi Myllykangas, EK Aluetoiminta 16.12.2010 Energia- ja ilmastopolitiikan kolme perustavoitetta Energian riittävyys ja toimitusvarmuus Kilpailukykyiset kustannukset

Lisätiedot

Johdatus työpajaan. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik

Johdatus työpajaan. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik Johdatus työpajaan Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik 14.9.2016 Bioenergian osuus Suomen energiantuotannosta 2015 Puupolttoaineiden osuus Suomen energian kokonaiskulutuksesta

Lisätiedot

Miksi Suomi sukeltaa lastuja 2010-luvulta

Miksi Suomi sukeltaa lastuja 2010-luvulta Miksi Suomi sukeltaa lastuja 2010-luvulta Juha Honkatukia 1 Suomen talouden huono viimeaikainen kehitys ja siihen vaikuttaneet tekijät ovat hyvin tunnettuja, ja niistä on vedetty vahvoja talouspoliittisia

Lisätiedot

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Kolme tulevaisuuden kuvaa 1.

Lisätiedot

Vienti osana kansantaloutta Teknologiateollisuus

Vienti osana kansantaloutta Teknologiateollisuus Vienti osana kansantaloutta 1 Mistä vienti koostuu nykyään? Mikä on viennin rooli kansantaloudessamme? Onko Suomi riippuvainen viennistä? Miksi vientisektorille on tärkeää miten muiden toimialojen työvoimakustannukset

Lisätiedot

BeMine: kansantalousskenaarioiden taustoja

BeMine: kansantalousskenaarioiden taustoja VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD BeMine: kansantalousskenaarioiden taustoja Juha Honkatukia Senior principal scientist Talouskasvun mallintamisesta Tasapainomalleja käytetään yleisesti pitkän

Lisätiedot

Puhtaan energian ohjelma. Jyri Häkämies Elinkeinoministeri

Puhtaan energian ohjelma. Jyri Häkämies Elinkeinoministeri Puhtaan energian ohjelma Jyri Häkämies Elinkeinoministeri Puhtaan energian kolmiloikalla vauhtia kestävään kasvuun 1. 2. 3. Talous Tuontienergian vähentäminen tukee vaihtotasetta Työpaikat Kotimaan investoinneilla

Lisätiedot

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista 3 2012 Edessä hitaan kasvun vuosia Vuonna 2011 Suomen kokonaistuotanto elpyi edelleen taantumasta ja bruttokansantuote kasvoi 2,9 %. Suomen Pankki ennustaa kasvun hidastuvan 1,5 prosenttiin vuonna 2012,

Lisätiedot

Suomesta bioöljyn suurvalta seminaari. Tilaisuuden avaus ja bioöljyt osana Suomen energiapalettia

Suomesta bioöljyn suurvalta seminaari. Tilaisuuden avaus ja bioöljyt osana Suomen energiapalettia Suomesta bioöljyn suurvalta seminaari Tilaisuuden avaus ja bioöljyt osana Suomen energiapalettia Juho Korteniemi Työ- ja elinkeinoministeriö Lahti 15.10.2012 Sisällys Cleantechin strateginen ohjelma Puhtaan

Lisätiedot

Pariisin neuvo,elujen vaikutus liike- elämään

Pariisin neuvo,elujen vaikutus liike- elämään FIBS: AAer Paris Ilmastoseminaari 15.12. 2015 Eurooppa sali Pariisin neuvo,elujen vaikutus liike- elämään Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori, Helsingin yliopisto Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2005 2007 Ennusteen taulukkoliite 30.3.2005 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2005 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 Euro & talous Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla euroalueen heikoimpien joukkoon Suomen

Lisätiedot

Suomen talous korkeasuhdanteessa

Suomen talous korkeasuhdanteessa Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talous korkeasuhdanteessa Euro & talous 3/2018 19.6.2018 1 E & t -julkaisu 3/2018 Pääkirjoitus Suhdanne-ennuste 2018 2020 Kehikot Ennusteen oletukset,

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Energiaa ja ilmastostrategiaa

Energiaa ja ilmastostrategiaa Säteilevät naiset seminaari 17.3.2009 Energiaa ja ilmastostrategiaa Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Kasvihuonekaasupäästöt, EU-15 ja EU-25, 1990 2005, EU:n päästövähennystavoitteet

Lisätiedot

Kiertotalouden taloudelliset ohjauskeinot

Kiertotalouden taloudelliset ohjauskeinot VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Kiertotalouden taloudelliset ohjauskeinot 29.5.2017 Juha Honkatukia Senior principal scientist Taustaa EU:n ja Suomen kiertotaloustiekartat VTT, SYKE, MOTIVA:

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2020 19.6.2018 11:00 EURO & TALOUS 3/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2020 kesäkuussa 2018. Kesäkuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden

Lisätiedot

Voiko ilmasto- ja energiapolitiikalla olla odottamattomia vaikutuksia? Jarmo Vehmas Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto www.tse.

Voiko ilmasto- ja energiapolitiikalla olla odottamattomia vaikutuksia? Jarmo Vehmas Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto www.tse. Voiko ilmasto- ja energiapolitiikalla olla odottamattomia vaikutuksia? Jarmo Vehmas Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto www.tse.fi/tutu Esityksen sisältö Suomen energiajärjestelmän ja energiapolitiikan

Lisätiedot

Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet

Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet Tilanne tällä hetkellä Kiinteiden puupolttoaineiden käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa 2000-2012 Arvioita tämänhetkisestä tilanteesta

Lisätiedot

Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013. Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin?

Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013. Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin? Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013 Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin? Vanhasen hallituksen strategiassa vuonna 2020 Vuonna 2020: Kokonaiskulutus

Lisätiedot

Metsät ja EU:n 2030 ilmasto- ja energiakehys

Metsät ja EU:n 2030 ilmasto- ja energiakehys VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Metsät ja EU:n 2030 ilmasto- ja energiakehys ForestEnergy 2020 -seminaari 7.10.2015 Tommi Ekholm, VTT Hanke VNK:n rahoittama, toteuttajina VTT, VATT, Luke ja

Lisätiedot

Liikenteen ja lämmityksen sähköistyminen. Juha Forsström, Esa Pursiheimo, Tiina Koljonen Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy

Liikenteen ja lämmityksen sähköistyminen. Juha Forsström, Esa Pursiheimo, Tiina Koljonen Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Liikenteen ja lämmityksen sähköistyminen Juha Forsström, Esa Pursiheimo, Tiina Koljonen Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Tarkastellut toimenpiteet Rakennusten lämmitys Öljylämmityksen korvaaminen Korvaavat

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2021 18.12.2018 11:00 EURO & TALOUS 5/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2021. Joulukuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin,

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016 2018 9.6.2016 Kansainvälisen talouden lähtökohtien vertailua Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu 2015 2015 2016 2017 2018

Lisätiedot

Taakanjakosektorin päästövähennysten kustannukset ja joustot

Taakanjakosektorin päästövähennysten kustannukset ja joustot TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Taakanjakosektorin päästövähennysten kustannukset ja joustot Tommi Ekholm 9.5.2017 Kustannustarkastelut Tässä on arvioitu lisätoimiskenaarion (With Additional Measures,

Lisätiedot

Talouskasvun edellytykset

Talouskasvun edellytykset Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Talouskasvun edellytykset Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi 16.5.2016 16.5.2016 Julkinen 1 Talouden supistuminen päättynyt, mutta kasvun versot hentoja Bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019)

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019) ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2019 2021 (kesäkuu 2019) 11.6.2019 11:00 EURO & TALOUS 3/2019 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2019 2021 kesäkuussa 2019. Kesäkuu 2019 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2007 2009. Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2007 2009. Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2007 2009 Ennusteen taulukkoliite 20.3.2007 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2007 Rahapolitiikka ja tutkimusosasto Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko

Lisätiedot

Vähähiiliskenaariot ja Suomen energiajärjestelmien kehityspolut

Vähähiiliskenaariot ja Suomen energiajärjestelmien kehityspolut Vähähiiliskenaariot ja Suomen energiajärjestelmien kehityspolut Low Carbon Finland 25 -platform Päätösseminaari, 4.11.214, Finlandia-talo Tiina Koljonen, tutkimustiimin päällikkö VTT, Energiajärjestelmät

Lisätiedot

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Satu Helynen ja Martti Flyktman, VTT Antti Asikainen ja Juha Laitila, Metla Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan

Lisätiedot

KAICELL FIBERS OY:N BIOJALOSTAMON ALUETALOUDELLISET VAIKUTUKSET A R V I O I N T I R A P O R T I N T I I V I S T E L M Ä

KAICELL FIBERS OY:N BIOJALOSTAMON ALUETALOUDELLISET VAIKUTUKSET A R V I O I N T I R A P O R T I N T I I V I S T E L M Ä KAICELL FIBERS OY:N BIOJALOSTAMON ALUETALOUDELLISET VAIKUTUKSET A R V I O I N T I R A P O R T I N T I I V I S T E L M Ä 1.4.2019 SISÄLLYS 1. TAUSTA 2. TOTEUTUSTAPA 3. TULOKSET HANKKEEN AVAINLUVUT RAKENTAMISEN

Lisätiedot

Mikael Ohlström, asiantuntija Helena Vänskä, johtava asiantuntija 25.9.2008

Mikael Ohlström, asiantuntija Helena Vänskä, johtava asiantuntija 25.9.2008 1 Mikael Ohlström, asiantuntija Helena Vänskä, johtava asiantuntija 25.9.2008 Elinkeinoelämän keskusliitto EK: Monipuolisesti tuotettua energiaa edullisesti ja luotettavasti Energia on yhteiskunnan toiminnan

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK 125 120 Bruttokansantuote Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Hidas kasvu: - työttömyys -

Lisätiedot

Suomen arktinen strategia

Suomen arktinen strategia Liite 1 Suomen arktinen strategia EU-asioiden alivaltiosihteeri Jukka Salovaara Talousneuvosto 18.1.2011 Miksi Arktinen Strategia Arktisen merkitys kasvaa EU saa vahvemman arktisen ulottuvuuden (laajentuminen)

Lisätiedot

Onko Suomesta tuulivoiman suurtuottajamaaksi?

Onko Suomesta tuulivoiman suurtuottajamaaksi? Onko Suomesta tuulivoiman suurtuottajamaaksi? Ilmansuojelupäivät Lappeenranta 18.-19.8.2015 Esa Peltola VTT Teknologian tutkimuskeskus Oy Sisältö Mitä tarkoittaa tuulivoiman suurtuottajamaa? Tuotantonäkökulma

Lisätiedot

Ympäristöliiketoiminnan mahdollisuudet suomalaisille toimijoille. Juho Korteniemi Työ- ja elinkeinoministeriö Kajaani 1.11.2012

Ympäristöliiketoiminnan mahdollisuudet suomalaisille toimijoille. Juho Korteniemi Työ- ja elinkeinoministeriö Kajaani 1.11.2012 Ympäristöliiketoiminnan mahdollisuudet suomalaisille toimijoille Juho Korteniemi Työ- ja elinkeinoministeriö Kajaani 1.11.2012 Sisällys Cleantechin strateginen ohjelma Puhtaan energian ohjelma Menestyvän

Lisätiedot

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Metsäenergian uudet tuet Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY) Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden

Lisätiedot

Kohti puhdasta kotimaista energiaa

Kohti puhdasta kotimaista energiaa Suomen Keskusta r.p. 21.5.2014 Kohti puhdasta kotimaista energiaa Keskustan mielestä Suomen tulee vastata vahvasti maailmanlaajuiseen ilmastohaasteeseen, välttämättömyyteen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030

EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030 EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030 Forestenergy 2020, Jyväskylä 8.10.2014 Pekka Tervo, TEM Komission tiedonanto ilmasto- ja energiapolitiikan puitteista vuosille 2020-2030 (annettu 21.1.2014)

Lisätiedot

Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät

Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät Kuopiossa 30.10.2010 Strateginen johtaja Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö, Metsäalan strateginen ohjelma Alustuksen

Lisätiedot

www.energia.fi/fi/julkaisut/visiot2050

www.energia.fi/fi/julkaisut/visiot2050 Vision toteutumisen edellytyksiä: Johdonmukainen ja pitkäjänteinen energiapolitiikka Ilmastovaikutus ohjauksen ja toimintojen perustana Päästöillä maailmanlaajuinen hinta, joka kohdistuu kaikkiin päästöjä

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas 1 Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Metsäteollisuushistorian suurin investointi Suomessa 1,1 miljardia euroa Sellun tuotanto 1,3

Lisätiedot

Palkkojen muutos ja kokonaistaloudellinen kehitys

Palkkojen muutos ja kokonaistaloudellinen kehitys Palkkojen muutos ja kokonaistaloudellinen kehitys Jukka Railavo Suomen Pankki 10.12.2013 Palkkalaskelmia yleisen tasapainon mallilla Taloudenpitäjät tekevät päätökset preferenssiensä mukaisesti. Hintojen

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2020 18.12.2017 11:00 EURO & TALOUS 5/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2020 joulukuussa 2017. Tässä esitetyt luvut voivat poiketa hieman

Lisätiedot

Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori

Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori Tausta Integroituneet markkinat Markkinasignaalit maailmalta kansainvälisten markkinoiden tarjonta ja kysyntä tuonti

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006. Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006. Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006 Ennusteen taulukkoliite 23.9.2004 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 3/2004 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA

EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA EU:N 23 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA TEM, Energia- ja ilmastostrategian valmisteluun liittyvä asiantuntijatilaisuus 27.1.216 ENSIMMÄISEN VAIHEEN

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Matti Kahra Suomen 2030 ilmasto -ja energiatavoitteet - tehdäänkö oikeita asioita riittävästi? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 23.1.

Matti Kahra Suomen 2030 ilmasto -ja energiatavoitteet - tehdäänkö oikeita asioita riittävästi? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 23.1. Matti Kahra Suomen 2030 ilmasto -ja energiatavoitteet - tehdäänkö oikeita asioita riittävästi? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 23.1.2018 Esityksen sisältö 1.Mitä ilmastotavoitteet edellyttävät? 2.

Lisätiedot

Biotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto

Biotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto Biotalouden mahdollisuudet EU:n energiaomavaraisuus ja -turvallisuus EU:n raaka-aineomavaraisuus ja turvallisuus EU:n kestävän kehityksen tavoitteet Metsäteollisuuden rakennemuutos Suomen metsäala on merkittävässä

Lisätiedot

Energia- ja ilmastotiekartan 2050 valmistelu Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 20.11.2013

Energia- ja ilmastotiekartan 2050 valmistelu Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 20.11.2013 Energia- ja ilmastotiekartan 2050 valmistelu Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 20.11.2013 Sami Rinne TEM / Energiaosasto Esityksen sisältö Suomen energiankulutus ja päästöt nyt 2020 tavoitteet ja niiden

Lisätiedot

Lausunto: Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030

Lausunto: Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 Lausunto: Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 Kimmo Ollikka VATT Valtiovarainvaliokunta 17.2.2017 Kivihiilen energiakäytöstä luopuminen Lämmöntuotannon

Lisätiedot

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun 1. 3. Huoltotase, hinnat

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun 1. 3. Huoltotase, hinnat Ennustetaulukot 1. Huoltotase, määrät Viitevuoden 2000 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta 8,2 3,6 2,8 0,4 1,8 16,1 7,4 0,7 0,0 5,6 21,5 8,6 3,2 0,4 6,0 3,1 2,7 3,7 1,2 1,4 0,9 0,6 0,1 0,4 0,7

Lisätiedot

Bioenergia ry 6.5.2014

Bioenergia ry 6.5.2014 Bioenergia ry 6.5.2014 Hallituksen bioenergiapolitiikka Hallitus on linjannut energia- ja ilmastopolitiikan päätavoitteista puhtaan energian ohjelmassa. Hallitus tavoittelee vuoteen 2025 mennessä: Mineraaliöljyn

Lisätiedot

Energiatuki Kati Veijonen

Energiatuki Kati Veijonen Energiatuki 2017 Kati Veijonen Energiatukea Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka: 1) lisäävät uusiutuvien energialähteiden

Lisätiedot

Venäjän kaupan barometri Kevät 2013. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän kaupan barometri Kevät 2013. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupan barometri Kevät 0 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Suomen ja Venäjän välinen kauppa 0 8 6 0 mrd. Lähteet: Suomen tulli Tilastokeskus 00 00 00 006 00 008 00 00 0 0 Tavaravienti

Lisätiedot

Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus

Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus Markku Kotilainen, ETLA ETLA 21.11. ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Suomen talous kasvuun viennin kasvun myötä Viennin kasvua rajoittaa hidas

Lisätiedot

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, 1 Aiheena tänään Metsäteollisuus vahvassa nousussa Äänekosken biotuotetehdas Investointien vaikutukset puunhankintaan 2

Lisätiedot

Ympäristö- ja energiatilastot ja -indikaattorit. Leo Kolttola Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.2006

Ympäristö- ja energiatilastot ja -indikaattorit. Leo Kolttola Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.2006 Ympäristö- ja energiatilastot ja -indikaattorit Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.2006 Ympäristö ja luonnonvarat - aihealue http://tilastokeskus.fi/ymparisto Julkisen sektorin ympäristönsuojelumenot

Lisätiedot

- kaupunkialueen tuotanto voidaan jakaa paikalliseen käyttöön jäävään ja alueen ulkopuolelle menevään vientiin

- kaupunkialueen tuotanto voidaan jakaa paikalliseen käyttöön jäävään ja alueen ulkopuolelle menevään vientiin 76 9. Kaupunkialueiden kasvu - talouskasvu: kaupunkialueen työllisyyden (ja tuotannon) kasvu, jonka taustalla on - kaupungin tuottamien hyödykkeiden kysynnän kasvu ---> työvoiman kysynnän kasvu - työvoiman

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 10.6.2015 Julkinen 1 Suomi jää yhä kauemmas muun euroalueen kasvusta Talouskasvua tukee viennin asteittainen piristyminen ja kevyt rahapolitiikka

Lisätiedot

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Metsätieteen päivät Metsäteollisuus ry 2 Maailman metsät ovat kestävästi hoidettuina ja käytettyinä ehtymätön luonnonvara Metsien peittävyys

Lisätiedot

Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015. ILMASE työpaja 6.11.2012

Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015. ILMASE työpaja 6.11.2012 Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015 ILMASE työpaja 6.11.2012 Erikoistutkija Pasi Rikkonen, KTT, MMM(agr.) MTT taloustutkimus Ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.6.2015 11:00 EURO & TALOUS 3/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot