Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän potilas- ja asiakasturvallisuusraportti vuodelta 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän potilas- ja asiakasturvallisuusraportti vuodelta 2015"

Transkriptio

1 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän potilas- ja asiakasturvallisuusraportti vuodelta 2015

2 1. Potilasturvallisuusilmoitukset vuonna 2015 Haipro tietojärjestelmästä Ylä-Savon Sote kuntayhtymässä tehtiin vuonna 2015 yhteensä 2211 potilaaseen/asiakkaaseen kohdistunutta vaaratapahtumailmoitusta. Kaikista ilmoituksista sairaanhoitajat tekivät 32 %, muu hoitohenkilöstö 51 % ja lääkärit 1 %. Ilmoituksista 23 % oli läheltä piti tilanteita ja 77 % tapahtui potilaalle -tilanteita. Eniten ilmoitettiin tapaturmia, onnettomuuksia (786 kpl), joista kaatumisia oli 547 kpl ja putoamisia 148 kpl. Toiseksi eniten ilmoituksia tehtiin liittyen lääke- ja nestehoitoon (764 kpl). Näistä suurin osa koski antovirheitä (433 kpl) ja jakovirheitä (172 kpl). Lääkkeen määräysvirheitä ilmoitettiin 17 kpl ja lääkkeen kirjaamisvirheitä 74 kpl. Tiedonkulkuun tai tiedonhallintaan liittyviä ilmoituksia tehtiin 322 kpl, joista noin puolet koski potilastiedonhallintaa (esimerkiksi puutteellinen, puuttuva tai epäselvä potilastieto). Taulukko 1. Vaaratapahtuma ilmoitusten tapahtumatyypit. Suurin osa vaaratapahtumista ei aiheuttanut potilaalle haittaa (46 %). Reilu kolmas osa potilaista (37 %) koki lievää haittaa, kohtalaista haittaa koki 7 % ja vakavan haitan 0,2 % (4kpl) potilaista. Vakavia seurauksia aiheuttivat kolme kaatumista (yksi tapahtui potilaan kotona) joiden seurauksena tapahtui kaksi lonkkamurtumaa sekä yksi tapaus liittyi potilaan puutteelliseen tarkkailuun.

3 Taulukko 2. Vaaratapahtuman seuraukset potilaalle. Tapahtuneet vaaratapahtumat aiheuttivat seurauksia myös työyksiköissä. Suurimmalta osalta ne aiheuttivat lisätyötä tai vähäisiä hoitotoimia (1445 kpl ilmoitusta, 65 %). Lisäkustannuksia (42 kpl). Taulukko 3. Vaaratapahtuman seuraukset hoitavalle yksikölle.

4 Vaaratilanteet hoidettiin suurelta osin (89 %) niiden henkilöiden toimesta, jotka tilanteessa olivat läsnä. 64 tapauksessa (2,9 %) pyydettiin lisähenkilökuntaa, joko omalta osastolta/työyksiköstä, toiselta osastolta/työyksiköstä tai hälytettiin lääkäri paikalle. Ulkopuolista apua hälytettiin 55 tapauksessa (2,5 %). Ulkopuolisia avunlähteitä olivat esimerkiksi lääkäri, vartija ja poliisi. Taulukko 4. Vaaratapahtumien tilanteen hallinta. Suurin osa vaaratapahtumista 902 (41 %) arvioitiin sisältävän vähäisen riskin potilaalle. Merkittäviä riskejä tunnistettiin 33 (1,5 %) tapauksessa ja vakavia 4 (0,2 %) tapauksessa.

5 Taulukko 5. Potilaalle kohdistuvan riskin arviointi. Vaaratapahtuman syntyyn myötävaikuttavista tekijöistä suurimpana tunnistettiin potilas ja läheiset (768 kpl). Näitä tekijöitä olivat mm. potilaan sairauden vakavuus ja pulmallisuus (527 kpl) sekä potilaan sekavuus, päihtymys, väkivaltaisuus tai kognition lasku (178 kpl). Toimintatavoissa (550kpl) tunnistettiin myötävaikuttavina tekijöinä työmenetelmät ja toimintatavat (480 kpl). Kommunikointi ja tiedonkulku olivat myötävaikuttavina tekijöinä 322 ilmoituksessa. Näitä olivat niin suullisen (124 kpl) kuin kirjallisenkin (174 kpl) kommunikoinnin puutteellisuus tai epäselvyys tai puutteellinen käytettävissä olevan tiedon hyödyntäminen (155 kpl). Jatkossa ilmoituksia käsitellessä huomiota tulee kiinnittää siihen, että myötävaikuttavia tekijöitä tunnistettaisiin paremmin, sillä nyt 172 ilmoituksessa ei myötävaikuttavia tekijöitä tunnistettu lainkaan. Tähän asiaan tullaan kiinnittämään huomiota myös käsittelijöiden koulutuksissa.

6 Taulukko 6. Vaaratapahtumaan myötävaikuttaneet tekijät. Ilmoituksen käsittelyvaiheessa käsittelijää pyydetään miettimään miten vaaratapahtuma olisi voitu välttää. Eniten ilmoitusten käsittelijät olivat sitä mieltä, että informoidaan/ käsitellään asiaa yksikön sisällä (1697 kpl) riittää. Yksikön ulkopuolelle asia vietiin 55 tapauksessa ja keskustelua muiden prosessiin liittyvien tahojen kanssa käytiin 42 tapauksessa. Ylemmälle tasolle käsiteltäväksi vietiin 116 ilmoitusta, eniten syynä tähän oli se, että tapahtuma on vakava tai tilanne on toistuva (38 kpl). Varsinaisia kehittämistoimenpiteitä oli tilaston mukaan suunniteltu 346 (15,6 %), (vuonna (6 %) tapauksessa, joten tässä suhteessa suunta on erittäin hyvä. Kehittämistoimia olivat mm. kaihipotilaan hoidossa käytettävään mittauslaitteeseen tehty muutos niin, että laitteessa on lukittuna aina oikea mittauskaava; puhelinverkkovikojen seurauksena lisätty VIRVE koulutusta ja päivitetty toimintamallia, jonka mukaan toimintaan, kun puhelimet eivät toimi; järjestämällä henkilökunnan osaamisen lisäävää ja ylläpitävää koulutusta mm. hygieniasta, lääkehoidon osaamisesta ja kivunhoidosta; tehty muutoksia lääkekaapin sisältöihin mm. siirtämällä lyhyt ja pitkävaikutteiset insuliinit eri kaappeihin sekä potilaan/asiakkaan tunnistamisen ohjeistuksen kertaaminen.

7 Taulukko 7. Ehdotus toimen piteiksi jolla tapahtuman toistuminen ehkäistään Kehittämiskohteet vuosille 2016 ja 2017 Kehittämistoimenpiteiden dokumentoinnin kehittäminen Kaatumisten vähentäminen Läheltä piti -tilanteita ilmoitettaisiin aktiivisemmin, jolla päästäisiin havaitsemaan turvallisuuspuutteet aikaisemmin jo ennen kuin ne pääsevät tapahtumaan potilaalle/asiakkaalle Ilmoitusten käsittelyprosessin nopeuttaminen Vakavien vaaratapahtumien tutkinta mallin käyttöönotto 2016 Ensi vuonna potilasvahinkoasiat otetaan vain potilasvakuutuskeskuksen tilastoista

8 2. Potilaan ilmoittamat potilasturvallisuusilmoitukset Haipro järjestelmään Potilailla on ollut mahdollisuus vuoden 2011 alusta lähtien tehdä potilasturvallisuusilmoitus joko internetin kautta tai sitten paperisena jokaisessa työyksikössä. Vuonna 2015 potilaiden tekemiä ilmoituksia saapui 5 ja ne kaikki oli tehty sähköiseen järjestelmään. Niistä 2 kohdistui sisätautiosastoon, 2 Iisalmen terveyskeskuksen vuodeosastoille ja 1 Iisalmen päivystykseen. Ilmoituksista 2 oli luokiteltu läheltä piti -tilanteiksi ja 3 tapahtui potilaalle -tilanteeksi. Ilmoitukset koskivat lääkehoitoa (antovirhe), puutteellista tiedonkulkua, kaatumista ja potilaan tilan seurantaa (puutteellinen tilan seuranta). Näistä potilaalle ei aiheutunut haittaa 2 tapauksessa, lievää haitta oli 1 tapauksessa ja kohtalainen 1 tapauksessa. Kaikkiin ilmoituksiin on potilas tai omainen jättänyt yhteystietonsa ilmoitukseen. Kahdesta ilmoituksesta käy ilmi, että potilaaseen/omaiseen on oltu yhteydessä.

9 3. Muistutukset, kantelut ja potilasvahinkoasiat vuonna Muistutukset, kantelut, potilasvahinkoasiat, jotka koskevat Vuosi 2014 (lkm) Vuosi 2015 (lkm) Lääkäri Hoitaja Sosiaalityöntekijä 6 12 Muu henkilö Yhteensä Yhteyden oton syy Vuosi 2014 (lkm) Vuosi 2015 (lkm) Potilasvahinkoasia Hoito ja menettely Hoitoon pääsy 10 4 Kohtelu 8 25 Tahdonvastainen hoito 1 0 E- resepti 1 0 Lääkehoito, lääkevahinkoepäily 1 0 Tietosuoja, salassapito 0 2 Asiakasmaksu 0 2 Muu syy Yhteensä Yhteydenottaja Vuosi 2014 (lkm) Vuosi 2015 (lkm) Eduskunnan oikeusasiamies 4 1 Asiakas Omainen Aluehallintovirasto Potilasvakuutuskeskus Oikeuskansleri 1 1 Valvira 0 1 Hallinto-oikeus 0 1 Itä-Suomen hovioikeus 0 1 Muu 0 1 Yhteensä

10 Yksikkö, johon ovat kohdistuneet Vuosi 2014 (lkm) Vuosi 2015 (lkm) Aikuispsykiatrinen pkl 1 3 Ajanvarausvastaanotot, Iisalmi 9 10 Ajanvarausvastaanotot, Kiuruvesi 13 6 Ajanvarausvastaanotot, Sonkajärvi 2 1 Akuuttivastaanotto, Iisalmi - 6 Akuuttivastaanotto, Kiuruvesi - 3 Anestesia 1 - Asumispalvelut 6 13 Kirurgia ja neurokirurgia Korva-, nenä- ja kurkkutaudit 4 3 Kotihoito 2 3 Kuntoutuspalvelut 4 1 Lasten suojelu 7 25 Mielenterveys- ja päihdeosasto 1 5 Naistentaudit ja synnytykset 1 1 Neuvola 1 0 Omaishoidontuki 1 0 Perheneuvola 4 4 Radiologia 2 0 Silmätaudit 0 3 Sisätaudit 5 4 Suunterveydenhuolto, Iisalmi 6 12 Suunterveydenhuolto, Sonkajärvi 2 1 Terveysneuvonta, Iisalmi ja Sonkajärvi 2 3 Toimeentulotuki 3 1 Työterveys, Iisalmi 1 4 Työterveys, Kiuruvesi 0 1 Vammaispalvelut 3 8 Vuodeosasto Kiuruvesi 5 2 Vuodeosastot, Iisalmi 4 2 Yhteispäivystys 30 21

11 Liite 1 Potilasvahingot vuodelta Lähde: Potilasvakuutuskeskus, Ratkaisuvuosi Vuosi 2010 Vuosi 2011 Vuosi 2012 Vuosi 2013 Vuosi 2014 Vuosi 2015 Vahikoilmoitusten lukumäärä yhteensä Korvattava hoitovahinko ratkaisuvuosittain Vahinkoilmoitusten lkm Maksetut korvaukset , , , , , ,00 Korvattava infektiovahinko ratkaisuvuosittain Vahinkoilmoitusten lkm Maksetut korvaukset 8 002, , ,00

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän potilas- ja asiakasturvallisuusraportti vuodelta 2016

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän potilas- ja asiakasturvallisuusraportti vuodelta 2016 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän potilas- ja asiakasturvallisuusraportti vuodelta 2016 Potilasturvallisuusilmoitukset vuonna 2016 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä tehtiin vuonna 2016 yhteensä 2332 potilaaseen/asiakkaaseen

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän potilas- ja asiakasturvallisuusraportti vuodelta 2017

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän potilas- ja asiakasturvallisuusraportti vuodelta 2017 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän potilas- ja asiakasturvallisuusraportti vuodelta 2017 Potilasturvallisuusilmoitukset vuonna 2017 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä tehtiin vuonna 2017 yhteensä 2602 potilaaseen/asiakkaaseen

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän potilas- ja asiakasturvallisuusraportti

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän potilas- ja asiakasturvallisuusraportti Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän potilas- ja asiakasturvallisuusraportti vuodelta 2014 1. Potilasturvallisuusilmoitukset vuonna 2014 Haipro tietojärjestelmästä Ylä-Savon Sote kuntayhtymässä tehtiin vuonna 2014

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Pohjolankatu 21) Iisalmi Puhelinvaihde (017)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Pohjolankatu 21) Iisalmi Puhelinvaihde (017) 1 Potilas- ja asiakasturvallisuusilmoitukset vuonna 2018 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä tehtiin vuonna 2018 yhteensä 2889 potilaaseen/asiakkaaseen kohdistunutta vaaratapahtumailmoitusta, joten edelliseen

Lisätiedot

LIITE 2. VAARATAPAHTUMIEN RAPORTOINTI (HAIPRO) PPSHP:SSÄ 2010

LIITE 2. VAARATAPAHTUMIEN RAPORTOINTI (HAIPRO) PPSHP:SSÄ 2010 LIITE 1. POTILASPALAUTE VUOSINA 2006 2010 Palautemäärät 2010 Vuosi Spontaanin palautteen määrä kpl (luvut sis. myös sähköisen palautteen) 2006 2454 2007 2278 2008 1766 2009 1894 2010 1614 LIITE 2. VAARATAPAHTUMIEN

Lisätiedot

HaiPro verkostotapaaminen - HAIPRO vaara ja haittatapahtumien raportointi Kotkan kaupungilla -

HaiPro verkostotapaaminen - HAIPRO vaara ja haittatapahtumien raportointi Kotkan kaupungilla - HaiPro verkostotapaaminen - HAIPRO vaara ja haittatapahtumien raportointi Kotkan kaupungilla - Projektipäällikkö Sara Haimi-Liikkanen Projektityöntekijä Minna Labbas 24.11.2011 HaiPro Kotkan kaupungilla

Lisätiedot

Potilasturvallisuuskatsaus

Potilasturvallisuuskatsaus Potilasturvallisuuskatsaus Kuntayhtymähallitus 21.1.2014 Maijaterttu Tiainen Ylihoitaja, potilasturvallisuuskoordinaattori Miksi potilasturvallisuuteen täytyy kiinnittää huomiota? joka vuosi kuolee tieliikenteessä

Lisätiedot

27. TAMMIKUUTA 2015 POTILASASIAMIESTOIMINTA YLA -SAVON SOTESSA 1.1. 31.12.2014 KORHONEN TERTTU YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄ

27. TAMMIKUUTA 2015 POTILASASIAMIESTOIMINTA YLA -SAVON SOTESSA 1.1. 31.12.2014 KORHONEN TERTTU YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄ 27. TAMMIKUUTA 2015 POTILASASIAMIESTOIMINTAYLA -SAVONSOTESSA 1.1. 31.12.2014 KORHONEN TERTTU YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄ Sisällysluettelo... 0 1 POTILASASIAMIESTOIMINNAN TAUSTA... 2 1.1 Laki potilaan asemasta

Lisätiedot

LÄÄKEHOIDON TYÖPAJA Vaasa 28.10.2008 Alustaja sh Tanja Lönnberg

LÄÄKEHOIDON TYÖPAJA Vaasa 28.10.2008 Alustaja sh Tanja Lönnberg LÄÄKEHOIDON TYÖPAJA Vaasa 28.10.2008 Alustaja sh Tanja Lönnberg PSHP, TAYS 1 Mistä on lähdetty? Haluttiin selvittää lääkehoitoon liittyviä turvallisuuskysymyksiä 2 vuotinen hanke, jonka aikana otettiin

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Yhteistoiminta-alueverkoston XII tapaaminen 21.10.2010 Toimitusjohtaja Leila Pekkanen Kuntayhtymän toiminta-alue Toiminta-alueen väestö n.40.100 Iisalmi 22.223 Kiuruvesi 9.403

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä Liite 1 Sosiaali- ja terveystoimi Potilasasiamiespalvelut 26.1.2011

Kainuun maakunta -kuntayhtymä Liite 1 Sosiaali- ja terveystoimi Potilasasiamiespalvelut 26.1.2011 Kainuun maakunta -kuntayhtymä Liite Potilasasiamiespalvelut 26..2 (8) POTILASASIAMIESTOIMINTA 2 Kuvio : Yhteydenottojen lukumäärä (yhteydenottoja yhteensä 76, v. 29 yhteydenottoja 5) 255 29 2 5 77 2 Terveyden-

Lisätiedot

Millaisia tapahtumia ilmoitetaan

Millaisia tapahtumia ilmoitetaan Millaisia tapahtumia ilmoitetaan Määritelmiä Vaaratapahtuma on potilaan turvallisuuden vaarantava tapahtuma, joka aiheuttaa tai voi aiheuttaa haittaa potilaalle. Läheltä piti tapahtumalla on vaaratapahtuma,

Lisätiedot

POTILASTURVALLISUUS / HAIPRO

POTILASTURVALLISUUS / HAIPRO Jaana Inkilä HUS, Hyvinkään sha Potilasasiamies, potilasturvallisuus 22.11. 2013 1 SISÄLTÖ Esimiehen vastuu potilasturvallisuudesta Potilasturvallisuus ja HaiPro HUS, Hyvinkään alueella Naisten HaiPro

Lisätiedot

Potilasturvallisuuskysely Tulokset. Sairaanhoitajapäivät 2018

Potilasturvallisuuskysely Tulokset. Sairaanhoitajapäivät 2018 Potilasturvallisuuskysely Tulokset Sairaanhoitajapäivät 2018 1. Kuinka pitkään olet toiminut sairaanhoitajana? Vastaajien määrä 712 En ole vielä valmistunut 20% Alle 5 vuotta 17% 5 10 vuotta 13% 10 15

Lisätiedot

Lääkehoidon riskit

Lääkehoidon riskit Lääkehoidon riskit 11.1.2016 1 Toimintayksikön ja työyksikön lääkehoitosuunnitelmassa keskitytään oman toiminnan kannalta tunnistettuihin kriittisiin ja olennaisiin lääkitysturvallisuuden alueisiin (riskeihin)

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus HYKS Sisätaudit ja kuntoutus

Potilashoidon vuosikertomus HYKS Sisätaudit ja kuntoutus 1 Potilashoidon vuosikertomus 2016 HYKS Sisätaudit ja kuntoutus 2 Johdanto Vuosi 2016 oli toinen täysi vuosi uusille tulosyksiköille. Vuoteen 2015 verrattuna tulosyksikössä ei lukuun ottamatta yhteispoliklinikoiden

Lisätiedot

Haasteet asiakas- ja potilasturvallisuudessa

Haasteet asiakas- ja potilasturvallisuudessa Haasteet asiakas- ja potilasturvallisuudessa 22.1.2019 Sisältö Mittaaminen Potilaiden ja asiakkaiden aktivointi Vaaratapahtumaraporttien hyödyt Kotihoito Kansallinen koordinointi Mittaaminen Potilas- ja

Lisätiedot

Sosiaaliasiamiehen toiminnan tilastoja vuonna 2015

Sosiaaliasiamiehen toiminnan tilastoja vuonna 2015 Sosiaaliasiamiehen toiminnan tilastoja vuonna 215 Palvelun tuottaja 213 214 215 Kunnan palvelu 541 423 452 Kuntayhtymän sosiaalipalvelu 3 3 Yksityinen kunnan ostopalveluna 2 28 22 Yksityinen sosiaalipalvelu

Lisätiedot

Tiedonkulun ja tiedon hallinnan edistäminen HaiProlla Tyksin kirurgian poliklinikalla

Tiedonkulun ja tiedon hallinnan edistäminen HaiProlla Tyksin kirurgian poliklinikalla Tiedonkulun ja tiedon hallinnan edistäminen HaiProlla Tyksin kirurgian poliklinikalla VAARATAPAHTUMIEN RAPORTOIJAVERKOSTON SEMINAARI Työpaja 3 Sisätaudit ja Kirurgia 28.10 Vaasa, Hotelli Silveria Mervi

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

POTILASASIAMIESPALVELUT VUOSI 2013

POTILASASIAMIESPALVELUT VUOSI 2013 POTILASASIAMIESPALVELUT VUOSI 2013 Yhteydenottojen kehitys vuosina 2008-2013 900 870 800 700 733 675 645 708 600 577 500 400 300 200 100 0 v.2008 v. 2009 v. 2010 v. 2011 v. 2012 v. 2013 Yhteydenotoista

Lisätiedot

MITEN PARANNAN LÄÄKEHOIDON TURVALLISUUTTA KOTIHOIDOSSA?

MITEN PARANNAN LÄÄKEHOIDON TURVALLISUUTTA KOTIHOIDOSSA? MITEN PARANNAN LÄÄKEHOIDON TURVALLISUUTTA KOTIHOIDOSSA? Leila Mäkinen kotihoidon koordinaattori LÄÄKEHOITO RAI:SSA Keskimäärin asiakkailla on käytössä n. 7,7 lääkevalmistetta viikoittain Yli seitsemän

Lisätiedot

Kokemuksia potilaan oikeudesta valita hoitopaikka ja miten potilastiedot välittyvät uuden ja vanhan hoitopaikan välillä

Kokemuksia potilaan oikeudesta valita hoitopaikka ja miten potilastiedot välittyvät uuden ja vanhan hoitopaikan välillä 18.5.2014 Kokemuksia potilaan oikeudesta valita hoitopaikka ja miten potilastiedot välittyvät uuden ja vanhan hoitopaikan välillä Jyväskylässä 20.5. 2014 vastuualuejohtaja Ari Kukka, Jyväskylän yhteistoiminta-alueen

Lisätiedot

Asiakas-/ potilaspalautteet

Asiakas-/ potilaspalautteet Asiakas-/ potilaspalautteet 1.1.2017 31.12.2017 Asiakas-/ potilaspalautteet 2017 Etelä-Pohjanmaan shp asiakas-/ potilaspalautejärjestelmä Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on vuodesta 1998 kerätty

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.8.2012 Jokilaakson sairaala Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen odottavien 1-90 vrk 91-180 vrk yli

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.12.2011 Sairaanhoitopiirin nimi: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.8.2011 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jokilaakson sairaala, Jämsä Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen

Lisätiedot

Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet

Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 10 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 2(5) Sisällys 1 IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITO JA SEN TOTEUTUS... 3 2 OHJAUTUMINEN IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITOON

Lisätiedot

Millaisia tapahtumia ilmoitetaan

Millaisia tapahtumia ilmoitetaan Millaisia tapahtumia ilmoitetaan 1(4) Millaisia tapahtumia ilmoitetaan Määritelmiä Vaaratapahtuma on potilaan turvallisuuden vaarantava tapahtuma, joka aiheuttaa tai voi aiheuttaa haittaa potilaalle. Läheltä

Lisätiedot

oo, v r, ao2.d3 Ylä-Savon SOTE K U N T A Y H T Y M Ä POTILASASIAMIESTOIMINTAYLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄSSÄ

oo, v r, ao2.d3 Ylä-Savon SOTE K U N T A Y H T Y M Ä POTILASASIAMIESTOIMINTAYLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄSSÄ Ylä-Savon SOTE K U N T A Y H T Y M Ä oo, v r, ao2.d3 POTILASASIAMIESTOIMINTAYLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1. -31.12.2017 Jaana Hynninen Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä 28.2.2018 Sisällys 1. Potilasasiamiestoiminnan

Lisätiedot

POTILASVAKUUTUS JA MUUT KORVAUSJÄRJESTELMÄT. Duodecimin XIII Opetuksen kehittämisseminaari 1.4.2004 Reima Palonen

POTILASVAKUUTUS JA MUUT KORVAUSJÄRJESTELMÄT. Duodecimin XIII Opetuksen kehittämisseminaari 1.4.2004 Reima Palonen POTILASVAKUUTUS JA MUUT KORVAUSJÄRJESTELMÄT Duodecimin XIII Opetuksen kehittämisseminaari 1.4.2004 Reima Palonen MÄÄRITELMIÄ Komplikaatio lisätauti, jälkitauti, sivuhäiriö, (hoidon) sivuvaikutus aikaisempaan

Lisätiedot

Asiakaspalautteet

Asiakaspalautteet Asiakaspalautteet 1.1.2017 16.10.2017 Asiakaspalautteet 2017 1.1.2017-16.10.2017 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 1.1.2017 31.3.2017 30.4.2017 19.6.2017 18.9.2017 1.10.2017 16.10.2017 Seinäjoen

Lisätiedot

Toimintakertomus ja tilinpäätös 2012 Tilasto-osa

Toimintakertomus ja tilinpäätös 2012 Tilasto-osa Toimintakertomus ja tilinpäätös 212 Tilasto-osa Toimintakertomus 212 1 TERVEYDEN JA SAIRAANHOIDON VASTUUALUE: AJANVARAUSVASTAANOTTOPALVELUT O M A T K Ä Y N N I T O S T E T U T K Ä Y N N I T K A I K K I

Lisätiedot

Oh Riikka-Mari Sipilä Sisätautien ja keuhkosairauksien vuodeosasto 3

Oh Riikka-Mari Sipilä Sisätautien ja keuhkosairauksien vuodeosasto 3 Oh Riikka-Mari Sipilä Sisätautien ja keuhkosairauksien vuodeosasto 3 oman osaston käytännön ja prosessien ymmärtäminen dig little bit deeper-> kaivautuminen ilmoituksen taakse lisäselvittelyillä jututa

Lisätiedot

Uudistettu opas: Turvallinen lääkehoito

Uudistettu opas: Turvallinen lääkehoito Uudistettu opas: Turvallinen lääkehoito Opas lääkehoitosuunnitelman tekemiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa 18.2.2016 Uudistettu opas: Turvallinen lääkehoito/ Ritva Inkinen 1 Tämän esityksen sisältö

Lisätiedot

POTILASASIAMIESTOIMINTAYLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄSSÄ

POTILASASIAMIESTOIMINTAYLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄSSÄ POTILASASIAMIESTOIMINTAYLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1. -31.12.2016 TERTTU KORHONEN YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄ PÄIVITETTY 2.5.2017 JAANA HYNNINEN Sisällys 1. Potilasasiamiestoiminnan taustaa 2. Potilasasiamiehen

Lisätiedot

Infektioturvallisuus potilasasiamiehen näkökulmasta. 16.5.2014 Pia Turunen

Infektioturvallisuus potilasasiamiehen näkökulmasta. 16.5.2014 Pia Turunen Infektioturvallisuus potilasasiamiehen näkökulmasta Infektioturvallisuus Infektioiden torjunta on keskeinen osa hoidon laatua ja potilasturvallisuutta. Potilaalla on oikeus saada laadultaan hyvää terveyden-

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 7.10.2009 Kyselyyn vastasivat 18 sairaanhoitopiiriä sekä Kainuun maakunta - Puuttuu Kymenlaakson sairaanhoitopiiri Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne 7.10.2009

Lisätiedot

HALLITUS 5/ LIITTEET ASIA 5

HALLITUS 5/ LIITTEET ASIA 5 HALLITUS 5/2010 26.4.2010 LIITTEET ASIA 5 LIITE 1. YHTEYDENOTOT POTILASASIAMIEHEEN YHTEYDENOTTOJEN SYYT vv. 2005-2009 (suluissa ulkopuoliset) 2005 2006 2007 2008 2009 Potilasvahinko 397 ( 95 ) 559 (116)

Lisätiedot

TIETOVARASTOT CASE HAIPRO HUS Yhtymähallinto Sari Palojoki 1

TIETOVARASTOT CASE HAIPRO HUS Yhtymähallinto Sari Palojoki 1 TIETOVARASTOT CASE HAIPRO 9.10.2014 HUS Yhtymähallinto Sari Palojoki 1 22 SAIRAALAA HUS Yhtymähallinto Sari Palojoki 21 481 HUSLAISTA 12 062 hoitohenkilökuntaa 2 791 lääkäriä 1 057 erityistyöntekijöitä

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä POTILAS- JA SOSIAALIASIMIESTOIMINTA KALAJOELLA 2015 TIIVISTELMÄ 1. POTILASASIAMIEHEN TEHTÄVÄT JA POTILAAN JA ASIAKKAN OIKEUDET 2. YHTEYDENOTTOJEN TILASTOINTI 3. TERVEYSPALVELUT

Lisätiedot

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän hallitus Sisäinen tarkastus Tilintarkastaja Johtokunta Tulosalueet ERVAlaboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Johtoryhmä Kainuun Työterveys

Lisätiedot

Moniammatillinen verkosto vuosina : tavoitteet, menetelmät ja tulokset

Moniammatillinen verkosto vuosina : tavoitteet, menetelmät ja tulokset Moniammatillinen verkosto vuosina 2012-2016: tavoitteet, menetelmät ja tulokset Antti Mäntylä, apteekkari, FaT 26.1.2017 Keskustelutilaisuus: Moniammatillinen yhteistyö tulevissa sote-rakenteissa Helsinki

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.12.2012 Perusterveydenhuollon erikoissairaanhoidon yksikön nimi: Jämsän kaupunki/jokilaakson sairala Erikoisalat Hoitoa

Lisätiedot

neurokirurgia keskussairaala 1 1 0,23 134 neurokirurgia yo-sairaala 166 176 83,19 53 068 neurokirurgia yhteensä 166 177 83,42 53 202

neurokirurgia keskussairaala 1 1 0,23 134 neurokirurgia yo-sairaala 166 176 83,19 53 068 neurokirurgia yhteensä 166 177 83,42 53 202 Erikoissairaanhoidon avo- ja päikikäyttö Erikoisala Sairaalatyyppi Potilaat Käynnit avodrgt Kustannus sisätaudit keskussairaala 2 176 7 703 4 034,75 2 376 421 sisätaudit aluesairaala 10 213 16 547 7 064,99

Lisätiedot

Kohti turvallista hoitoa prosessien riskien hallinnalla. Petri Pommelin kehittämispäällikkö PSHP

Kohti turvallista hoitoa prosessien riskien hallinnalla. Petri Pommelin kehittämispäällikkö PSHP Petri Pommelin kehittämispäällikkö PSHP Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009-2013 2 Tavoitteet vuoteen 2013 mennessä - poimintoja Organisaatiossa on menettelytavat, joiden avulla potilaalla ja

Lisätiedot

I&O kärkihanke: Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon (OSSI-hanke ) IÄKKÄIDEN

I&O kärkihanke: Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon (OSSI-hanke ) IÄKKÄIDEN I&O kärkihanke: Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon (OSSI-hanke 2016-2018) IÄKKÄIDEN LÄÄKEHOIDON MONIAMMATILLINEN ARVIOINTI = ILMA OMAIS- JA PERHEHOITOON

Lisätiedot

POTILAS- JA ASIAKASTURVALLISUUSSTRATEGIA Jatkuva seuranta ja kehittäminen

POTILAS- JA ASIAKASTURVALLISUUSSTRATEGIA Jatkuva seuranta ja kehittäminen POTILAS- JA ASIAKASTURVALLISUUSSTRATEGIA 2017 2021 Jatkuva seuranta ja kehittäminen Tavoitteet vuoteen 2021 mennessä Potilas- ja asiakasturvallisuuden kehittäminen perustuu monipuoliseen ja yhtenäiseen

Lisätiedot

Potilasturvallisuutta. yhdessä edistämään. Esitteitä 2007:6

Potilasturvallisuutta. yhdessä edistämään. Esitteitä 2007:6 Potilasturvallisuutta yhdessä edistämään Esitteitä 2007:6 Potilasturvallisuus on osa hoidon laatua. Turvallinen hoito on vaikuttavaa, toteutetaan oikein ja oikeaan aikaan. Hoito ei kuitenkaan aina suju

Lisätiedot

HaiPro-poikkeamailmoituksen täyttöohje

HaiPro-poikkeamailmoituksen täyttöohje 1(6) Versio 1, 15.02.2007 HaiPro-poikkeamailmoituksen täyttöohje HaiPro-projektiyksiköissä tapahtumat ilmoitetaan sähköisellä ilmoituslomakkeella, josta tiedot kirjautuvat suoraan käsittelytietokantaan.

Lisätiedot

Työturvallisuus. Kuva 3: Pirkanmaan sairaanhoitopiirin työturvallisuusriskikartta (tilanne )

Työturvallisuus. Kuva 3: Pirkanmaan sairaanhoitopiirin työturvallisuusriskikartta (tilanne ) Työturvallisuus Työturvallisuusriskien arviointi työyksiköissä on tehty sairaanhoitopiirissä Granite-ohjelmaan vuodesta 2014. Ohjelman käyttö työturvallisuustoiminnan arjessa ei ole esimiesten johtamisen

Lisätiedot

Lasse Lehtonen Vaaratapahtumien raportointiverkosto

Lasse Lehtonen Vaaratapahtumien raportointiverkosto Lasse Lehtonen Vaaratapahtumien raportointiverkosto 3.10.2013 Kansallinen potilasturvallisuusstrategia, STM 29.1.2009 Visio - tavoitetila vuoteen 2013 mennessä Potilasturvallisuus on ankkuroitu toiminnan

Lisätiedot

HaiPro-poikkeamailmoituksen käsittelyohje

HaiPro-poikkeamailmoituksen käsittelyohje Ohje ilmoitusten käsittelijälle 1(8) HaiPro-poikkeamailmoituksen käsittelyohje Olet yksi HaiPro-projektiyksiköiden käsittelijöistä = nimetyistä henkilöistä, joiden tehtävänä on ilmoituslomakkeen jatkokäsittely.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi 2017-2018 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi Lapin sairaanhoitopiirissä Arviointiin ovat osallistuneet sosiaali-

Lisätiedot

Potilasasiamiehen vuosi 2016

Potilasasiamiehen vuosi 2016 Potilasasiamiehen vuosi 2016 Vuosittainen toimintakertomus perustuu tilastointiin ajanjaksolta 1.1.2016 31.12.2016. Potilasasiamiehen toiminta-alue Inari, Kittilä, Kolari, Lapin keskussairaala, Pello,

Lisätiedot

Lääkehoitoa kehitetään moniammatillisesti KYSin päivystyksessä potilas aktiivisesti...

Lääkehoitoa kehitetään moniammatillisesti KYSin päivystyksessä potilas aktiivisesti... Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 4/2018 JÄRKEÄ LÄÄKEHOITOON Lääkehoitoa kehitetään moniammatillisesti KYSin päivystyksessä potilas aktiivisesti mukana Leena Kuusikko, Anu Ahonen, Jouni Ahonen / Kirjoitettu

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 4.10.2017 Kyselyyn vastasi 19 sairaanhoitopiiriä - Yhden vastauksen osalta on käytetty tietoja vuodelta 2016 Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne 4.10.2017

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 3.10.2018 Kyselyyn vastasi 19 sairaanhoitopiiriä - Yhden vastauksen osalta on käytetty tietoja vuodelta 2016 Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne 3.10.2018

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 5.10.2016 Kyselyyn vastasivat kaikki 20 sairaanhoitopiiriä - Yhdestä vastauksesta puuttuu erikoistuvien lääkärien osalta tiedot Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne

Lisätiedot

Potilasasiamiehen vuosi 2017

Potilasasiamiehen vuosi 2017 Potilasasiamiehen vuosi 2017 Vuosittainen toimintakertomus perustuu tilastointiin ajanjaksolta 1.1.2017 31.12.2017. Potilasasiamiehen toiminta-alue Inari, Kittilä, Kolari, Lapin keskussairaala, Pello,

Lisätiedot

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi? ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu

Lisätiedot

Potilaan oikeusturvakeinot ja niihin vastaaminen. Aluehallintoviraston koulutus

Potilaan oikeusturvakeinot ja niihin vastaaminen. Aluehallintoviraston koulutus Potilaan oikeusturvakeinot ja niihin vastaaminen Aluehallintoviraston koulutus 12.5.2017 Potilasvahingot Korvauspäällikkö Elina Muukkonen Esityksen sisältö Potilasvakuutuskeskus Kuka on velvollinen informoimaan

Lisätiedot

Potilasturvallisuus ja vaaratapahtumien ilmoitusjärjestelmä HaiPro Lapin sairaanhoitopiirissä. Luennoitsija / tilaisuus / päiväys

Potilasturvallisuus ja vaaratapahtumien ilmoitusjärjestelmä HaiPro Lapin sairaanhoitopiirissä. Luennoitsija / tilaisuus / päiväys Potilasturvallisuus ja vaaratapahtumien ilmoitusjärjestelmä HaiPro Lapin sairaanhoitopiirissä Miten organisaation turvallisuuden tilaa tulisi arvioida ja edistää? Tarkastellaan näkyvää, Pyritään saamaan

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 7.10.2015 Kyselyyn vastasivat kaikki 20 sairaanhoitopiiriä - Yhdestä vastauksesta puuttuu erikoistuvien lääkärien osalta tiedot Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne

Lisätiedot

Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka

Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Osasto A32 34-paikkainen akuutti sydäntautien vuodeosasto hoitoajat lyhyet; noin 4vrk nopea vaihtuvuus päivystyspotilaiden osuus 50 % kotiutuksia

Lisätiedot

Laiteosaamisen merkitys potilasturvallisuudelle

Laiteosaamisen merkitys potilasturvallisuudelle Laiteosaamisen merkitys potilasturvallisuudelle Tuula Saarikoski Potilasturvallisuuskoordinaattori, Sh, TtM, tohtorikoulutettava tuula.saarikoski@ksshp.fi 17.11.2017 Osastonhoitajien koulutusiltapäivä

Lisätiedot

LÄÄKEHOIDON TOTEUTTAMINEN CLOSED LOOP- PERIAATTEELLA

LÄÄKEHOIDON TOTEUTTAMINEN CLOSED LOOP- PERIAATTEELLA LÄÄKEHOIDON TOTEUTTAMINEN CLOSED LOOP- PERIAATTEELLA Tuija Kallio Päivystyksen ylilääkäri Tietohallintoylilääkäri ESSHP LÄÄKITYKSESSÄ TAPAHTUVAT POIKKEAMAT =Lääkehoitoon liittyvä, suunnitellusta tai sovitusta

Lisätiedot

Kehittämisyksikkö 20.4.2015 2 (20)

Kehittämisyksikkö 20.4.2015 2 (20) Asiakkuuskertomus 2014 20.4.2015 2 (20) Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Sairaanhoitopiirin asiakkuusnäkökulman tavoitteet... 3 3. Asiakkaiden kuuleminen... 4 3.1. Potilaspalaute... 4 3.2. Yksikköjen

Lisätiedot

IKINÄ avainhenkilöiden koulutuspäivä Moduli III

IKINÄ avainhenkilöiden koulutuspäivä Moduli III IKINÄ avainhenkilöiden koulutuspäivä 20.2.2019 Moduli III Ohjelma: 8.30 Koulutuspäivän avaus Iiris Salomaa; ft YAMK 8.45 Gerastenia oireyhtymä potilaan tutkiminen Sirkku Lavonius; geriatri 10.00 Kahvitauko

Lisätiedot

Konsultaatio päivystyksessä ja potilasturvallisuus. Lääkäri

Konsultaatio päivystyksessä ja potilasturvallisuus. Lääkäri Konsultaatio päivystyksessä ja potilasturvallisuus Lääkäri2019 10.1.2019 Ylilääkäri Eero Hirvensalo Hallitusneuvos Anne Ilkka Vastuut ja velvoitteet konsultointiin liittyvissä potilasvahingoissa Potilasvakuutuskeskus

Lisätiedot

Kansalliset toimintamallit. Sähköinen lääkemääräys

Kansalliset toimintamallit. Sähköinen lääkemääräys Kansalliset toimintamallit Sähköinen lääkemääräys 16.11.2015 Sähköinen resepti kotihoidossa ja palveluasumisessa Sähköisen lääkemääräyksen käytännöt kotihoidossa ja palveluasumisessa Kotihoidossa ja palveluasumisessa

Lisätiedot

Kriittinen asiakaspalaute miten reagoin esimiehenä. Pertti Sopanen, terveyspalvleupäällikkö HtM

Kriittinen asiakaspalaute miten reagoin esimiehenä. Pertti Sopanen, terveyspalvleupäällikkö HtM Kriittinen asiakaspalaute miten reagoin esimiehenä Pertti Sopanen, terveyspalvleupäällikkö HtM 16.11.2018 Millaisia palautteita saamme 1 2 3 Jatkuva palaute Suullinen palaute Kirjallinen palaute Sähköinen

Lisätiedot

LÄÄKITYSPOIKKEAMIEN RAPORTOINTI LÄÄKEHOIDON TURVALLISUUTTA EDISTÄEN

LÄÄKITYSPOIKKEAMIEN RAPORTOINTI LÄÄKEHOIDON TURVALLISUUTTA EDISTÄEN LÄÄKITYSPOIKKEAMIEN RAPORTOINTI LÄÄKEHOIDON TURVALLISUUTTA EDISTÄEN Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö Hoitotyön koulutusohjelma Forssa, kevät 2015 Ida Turkki & Sini Sällinen Ida Turkki & Sini Sällinen TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Johtokunta Tulosalueet NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta osana potilasturvallisuuden parantamista

Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta osana potilasturvallisuuden parantamista Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta osana potilasturvallisuuden parantamista Lääkäri 2017 Vahinkoklinikka X Markus Henriksson Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto

Lisätiedot

Muistutukset. Helena Mönttinen Ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos.

Muistutukset. Helena Mönttinen Ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos. Muistutukset Helena Mönttinen Ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin elinoloihin.

Lisätiedot

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-31.12.2014 Uudet toimintamallit käyttöön

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Kuntayhtymän hallitus Sisäinen tarkastus Tilintarkastaja Johtokunta Tulosalueet NordLab -laboratorioliikelaitos

Lisätiedot

NAURETTAVIEN KÄVELYSAUVOJEN KANSSA EN AIO KUNTOILLA, VAAN HYPPÄÄN SUORAAN ROLLAATTORIN PUIKKOIHIN, KUN SEN AIKA TULEE!

NAURETTAVIEN KÄVELYSAUVOJEN KANSSA EN AIO KUNTOILLA, VAAN HYPPÄÄN SUORAAN ROLLAATTORIN PUIKKOIHIN, KUN SEN AIKA TULEE! NAURETTAVIEN KÄVELYSAUVOJEN KANSSA EN AIO KUNTOILLA, VAAN HYPPÄÄN SUORAAN ROLLAATTORIN PUIKKOIHIN, KUN SEN AIKA TULEE! Antti Eskola: Vanhuus : helpottava, huolestuttava, kiinnostava 1 VANHENEMISEN MERKKEJÄ?

Lisätiedot

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

Pöytyän terveyskeskuksen osasto PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Pöytyän terveyskeskuksen osasto TIETOA POTILAAN OMAISELLE Osasto Yläneentie 1 21870 RIIHIKOSKI Puh: 02 4864 1300 Pöytyän terveyskeskuksen osaston tehtävänä on: Antaa

Lisätiedot

Potilasvakuutus Suomessa. Tietoa potilasvakuutuksesta selkokielellä

Potilasvakuutus Suomessa. Tietoa potilasvakuutuksesta selkokielellä Potilasvakuutus Suomessa Tietoa potilasvakuutuksesta selkokielellä Potilasvakuutus Potilasvakuutuksesta voi hakea korvausta, jos sinulle syntyy henkilövahinko terveydenhuollossa. Henkilövahinko tarkoittaa

Lisätiedot

Potilaan päivä Turku

Potilaan päivä Turku Potilaan päivä 2017 Turku 16.11.2017 Laadun ulottuvuudet terveydenhuollossa Vaikuttavuus Tehokkuus Turvallisuus Oikea aikaisuus Potilaskeskeisyys Tasa - arvo 2 29.11.2017 Turvallisuus epätoivottujen seurausten

Lisätiedot

Tieto lisää turvallisuutta: Vahingoista oppia toimintaan. Lääkäri

Tieto lisää turvallisuutta: Vahingoista oppia toimintaan. Lääkäri Tieto lisää turvallisuutta: Vahingoista oppia toimintaan Lääkäri 2018 12.1.2018 Miten opin potilasvahingoista? Muutama sana potilasvahingoista, potilasturvallisuudesta ja ammatillisesta kehittymisestä

Lisätiedot

Opiskelijan osallistuminen lääkehoidon toteuttamiseen harjoittelussa

Opiskelijan osallistuminen lääkehoidon toteuttamiseen harjoittelussa Opiskelijan osallistuminen lääkehoidon toteuttamiseen harjoittelussa Opiskelijoiden osallistuminen lääkehoitoon harjoittelussa edellyttää heiltä riittäviä koulutuksessa saatuja teoreettisia tietoja ja

Lisätiedot

Palveluntuottajan valvonta vammaispalveluissa

Palveluntuottajan valvonta vammaispalveluissa Palveluntuottajan valvonta vammaispalveluissa VPN 5.6.2019 Lakimies Riitta Husso Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin

Lisätiedot

Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit

Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit Kaatumisten ehkäisy, alueellinen koulutusiltapäivä 17.1.2019 Hanna Leskelä / Ikääntyneiden palveluiden vastuualueen ft Kaatumisvaaran arvioinnin kehittäminen

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 30.4.2011 Jokilaakson sairaala (poissuljettu Keski-Suomen shp:n jonossa olevat) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Lean periaatteet Arvon tuottaminen asiakkaalle Sellaisten turhien vaiheiden havaitseminen ja poistaminen, jotka eivät tuota lisäarvoa

Lisätiedot

HaiPro-poikkeamailmoituksen käsittelyohje

HaiPro-poikkeamailmoituksen käsittelyohje 1(8) HaiPro-poikkeamailmoituksen käsittelyohje Olet yksi HaiPro-sovellusta käyttävien yksiköiden vaaratapahtumailmoitusten käsittelijöistä. Tehtävänäsi on ilmoituslomakkeen jatkokäsittely. Järjestelmä

Lisätiedot

Sähköinen lääkemääräys pitkäaikaisessa avo- tai laitoshoidossa Kansalliset toimintamallit alkaen Päivitetty

Sähköinen lääkemääräys pitkäaikaisessa avo- tai laitoshoidossa Kansalliset toimintamallit alkaen Päivitetty Sähköinen lääkemääräys pitkäaikaisessa avo- tai laitoshoidossa Kansalliset toimintamallit 1.1.2017 alkaen Päivitetty 7.8.2017 Asiakkaan reseptit pitkäaikaisessa avo- tai laitoshoidossa Kun asiakas saa

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden kehittäminen terveyskeskuksessa

Potilasturvallisuuden kehittäminen terveyskeskuksessa Potilasturvallisuuden kehittäminen terveyskeskuksessa Jane Marttila Vt. Ylilääkäri, perusterveydenhuolto Tartuntataudeista vastaava lääkäri, Turun SoTe 19.4.2012 1 Suomalainen STM potilasturvallisuusstrategia

Lisätiedot

6.3.4. Neurotoimialue

6.3.4. Neurotoimialue 6.3.4. Neurotoimialue TAULUKO 6.3.4.2. NEUROTOIMIALUEEN TUNNUSLUVUT VASTUUALUEITTAIN VUONNA 2013. Neurotoimialue muodostettiin yhdistämällä kolme erikoisalaa (neurologia, neurokirurgia ja verisuonikirurgia),

Lisätiedot

LIITE 5. Vaaratapahtumajoukon tarkastelua ohjaavat kysymykset

LIITE 5. Vaaratapahtumajoukon tarkastelua ohjaavat kysymykset 67 (75). Vaaratapahtumajoukon tarkastelua ohjaavat kysymykset A. Kysymykset ilmoittavan yksikön (osaston) tasolla tapahtuvaan tarkasteluun YKSIKÖN VAARATAPAHTUMAT Mitä ilmoitetut vaaratapahtumat meille

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN LÄÄKEHOIDON ARVIOINTI -KOKEILU ( )

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN LÄÄKEHOIDON ARVIOINTI -KOKEILU ( ) LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN LÄÄKEHOIDON ARVIOINTI -KOKEILU (1.10-31.12.2015) PÄIVI SOVA, LKS APTEEKKI, PROVIISORI ESIMIESINFO 5.9.2016 PROSESSI 1 TEHTY TYÖ Arviointeja tehtiin noin 100. Näistä 75 tehtiin

Lisätiedot

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset.

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset. Kainuun sote 2019 Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Johtokunta et NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Sisäinen tarkastus Johtoryhmä Kainuun

Lisätiedot

Asumispalvelun ja kotihoidon lääkehoitoprosessit

Asumispalvelun ja kotihoidon lääkehoitoprosessit Asumispalvelun ja kotihoidon lääkehoitoprosessit 19.3.2019 Sairaala-apteekkari Leena Riukka Erikoisproviisori, LHKA-pätevyys 19.3.2019 Taustaa Kotihoidon ja palvelutalojen moniammatillisen lääkehoidon

Lisätiedot

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset.

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset. Kainuun sote 2019 Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Hallitus et NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Sisäinen tarkastus Johtoryhmä Kainuunmeren

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuurikysely

Turvallisuuskulttuurikysely Turvallisuuskulttuurikysely Kuntayhtymähallitus 21.1.2014 Maijaterttu Tiainen Ylihoitaja, potilasturvallisuuskoordinaattori Turvallisuuskulttuuri On organisaation kykyä ja tahtoa ymmärtää: Millaista turvallinen

Lisätiedot

Selvitys potilaan oikeuksien toteutumisesta vuonna potilasasiamies Arja Laukka sosiaali- ja potilasasiamies Taija Mehtonen

Selvitys potilaan oikeuksien toteutumisesta vuonna potilasasiamies Arja Laukka sosiaali- ja potilasasiamies Taija Mehtonen Selvitys potilaan oikeuksien toteutumisesta vuonna 2018 potilasasiamies Arja Laukka sosiaali- ja potilasasiamies Taija Mehtonen Toiminta vuonna 2018 Potilasasiamiehen toimialueeseen kuuluvat Tampereen

Lisätiedot

OMAVALVONTA ON RISKIENHALLINTAA

OMAVALVONTA ON RISKIENHALLINTAA OMAVALVONTA ON RISKIENHALLINTAA Omavalvonnan tilaa koskevan selvitys vanhusten ympärivuorokautisissa toimintayksiköissä sekä lastensuojelulaitoksissa Omavalvontaseminaari 22.11.2017 Omavalvonnan tarkastelu

Lisätiedot