Kouluympäristön monialainen tarkastaminen - malli oppilaitosympäristön ja -yhteisön monialaiseen tarkastamiseen
|
|
- Vilho Pakarinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kouluympäristön monialainen tarkastaminen - malli oppilaitosympäristön ja -yhteisön monialaiseen tarkastamiseen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2016
2 Miksi oppilaitokset pitää tarkastaa monialaisesti? Lapsilla ja nuorilla on oikeus terveelliseen, turvalliseen ja hyvinvoivaan opiskelu- / kouluympäristöön ja -yhteisöön riippumatta oppilaitoksesta tai sen sijainnista Oppilaitosympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden sekä yhteisön hyvinvoinnin tarkastus on yksi keino tavoitteen saavuttamiseksi Eri viranomaisten ja muiden toimijoiden kannalta kyse on velvoitteista ja tehtävistä huolehtia oppilaitoksen terveellisyydestä, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista Tarkastukset ovat yksi keino toteuttaa tätä tehtävää - ja ainoa keino toimia laajasti monialaisesti yhdessä? Oppilaitosten tarkastaminen on tärkeä osa oppilaitoksen yhteisöllistä opiskeluhuoltotyötä
3 Toteutuneet tarkastukset toisen asteen oppilaitoksissa Oppilaitoksen viimeisimmän tarkastuksen ajankohta Lukio Ammatillinen 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % ei koskaan ei tietoa 2010 tai aikaisemmin (TEA-kysely lukioihin ja ammatillisiín oppilaitoksiin 2014)
4 Tarkastuksen sisällöistä peruskouluissa Arvioitiinko viimeisessä tarkastuksessa seuraavia kouluyhteisön hyvinvointiin liittyviä asioita? Kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäisy ja niihin puuttuminen. 12% 51% 37% ei tietoa ei kuulunut tarkastukseen kyllä (TEA-kysely perusopetukseen 2015)
5 Yhteistyössä THL STM OPH Kuntaliitto OAJ TTL
6 Tarkastusvelvoitteen historiaa Lääkintöhallituksen ohjekirje vuodelta 1981, sittemmin Kansanterveyslaki Perustuu tällä hetkellä terveydenhuoltolakiin (lisättiin yhteisön hyvinvointi) ja valtioneuvoston asetukseen 338/2011 Ohjeistettu aikaisemmin sekä kouluterveydenhuollon että opiskeluterveydenhuollon oppaissa Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos -oppaan (THL, ohjaus 7/2015) tarkoituksena on lisätä ja tukea monialaista yhteistyötä ja tiedonvaihtoa sekä toiminnan koordinaatiota. Tehdään eri toimijoiden rooli näkyväksi ja tunnetuksi, edistetään työnjaosta sopimista ja voimavarojen tarkoituksenmukaista käyttöä Vahvistetaan tarkastusten oikeaa sisältöä
7 Oppilaitosympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden sekä yhteisön hyvinvoinnin tarkastus On kolmen vuoden välein jokaisessa oppilaitoksessa toteutettava tarkastus ennaltaehkäisevä ja varhaisen puuttumisen työote Velvoite työtapaan tulee Terveydenhuoltolaista, jossa tarkastus on määritelty koulu- ja opiskeluterveydenhuollon yhdeksi tehtäväksi Asetus 338/2011 velvoittaa tekemään tarkastuksen laajassa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa ja myös oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Koskee esi- ja perusopetusta, lukioita ja ammatillisia oppilaitoksia velvoittaa kaikkia opiskeluhuollon toimijoita yhteisölliseen opiskeluhuoltotyöhön, jolla edistetään oppilaitosympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta sekä hyvinvointia yhteisössä
8 Lainsäädäntö velvoittaa huolehtimaan oppilaitoksen terveellisyydestä, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista Oppilaalla ja opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön Perusopetuslaki Lukiolaki ja laki ammatillisesta peruskoulutuksesta Yliopistolaki, ammattikorkeakoululaki ym. Myös opetussuunnitelmien perusteissa Terveydensuojelulaki ja -asetus velvoittavat terveydensuojelua oppilaitosten tarkastamiseen Yhteistyövelvoite Valviran ohjeissa, valvontaohjelmassa ja asetuksessa 338/2011 sidotaan tarkastus osaksi monialaista tarkastusta Samansuuntaisia oppilaitoksiin liittyviä tehtäviä on myös muiden viranomaisten työtä ohjaavissa säädöksissä
9 Oppilaitosympäristöstä ja -yhteisöstä huolehtimiseen velvoittavia säädöksiä Toimija- tai viranomaistaho Koulutuksen järjestäjä ja oppilaitoksen henkilöstö Pääasiallinen ohjaava lainsäädäntö Perusopetuslaki 628/1998 Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta 630/1998 Lukiolaki 629/1998 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013 Ammattikorkeakoululaki 351/2003 Yliopistolaki 558/2009 Pelastuslaki 628/1998 Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto Terveydenhuoltolaki 1326/2010 Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta VNA 338/2011 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013 Terveydensuojelu Terveydensuojelulaki 763/1994 Terveydensuojeluasetus 1280/1994 Työsuojelu Työturvallisuuslaki 738/2002 Työterveyshuolto Työterveyshuoltolaki 1383/2001 Kiinteistön omistaja Maankäyttö- ja rakennuslaki 132/1999 ja asetus 895/1999 Pelastuslaki 628/
10 Yhteisöllinen opiskeluhuolto On opiskeluhuoltotyön ensisijainen toteuttamismuoto oppilaitoksissa Kuuluu kaikkien oppilaitoksessa työskentelevien ja toimivien ammattilaisten tehtäviin Oppilaitoksen opiskeluhuoltoryhmällä vastuu suunnittelusta, toteuttamisesta, seurannasta ja arvioinnista Monialainen ryhmä, mukana rehtori, opettajia, terveydenhoitaja, lääkäri, kuraattori, psykologi, oppilaiden/opiskelijoiden edustus, huoltajien edustus, tarvittavat yhteistyökumppanit Oppilaitoksen tarkastaminen ja sen jatkotoimet ovat yhteisöllistä opiskeluhuoltotyötä Yhteisöllisen työn suunnitteluun ja kehittämiseen sekä tehdyn työn arvioimiseen tarvitaan tarkastuksessa kertyvää tietoa
11 Monialainen tarkastusmalli Keino vastata yhteiseen velvoitteeseen Hyödyttää kaikkia osapuolia antaa paremman kokonaiskuvan säästää aikaa ja kustannuksia Korvaa osittain eri tahojen yksin tekemiä tarkastuksia, kuten työpaikkaselvitykset, työsuojeluselvitykset ym. Ei kaikilta osin pysty poistamaan erillisten tarkastusten tarvetta
12 Tarkastuksen sisältö
13 Oppaassa on eri sisältöjen osalta avattu huomioitavia asioita, esim. Ehkäisevä päihdetyö:
14 Tarkastuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen osallistuvat tahot
15 Monialaisen tarkastustoiminnan käynnistäminen ja eteneminen vaiheittain - perusopetus, lukiot ja ammatilliset oppilaitokset
16 Korkeakoulut Oppilaitoksen johto, opiskeluterveydenhuollosta vastaava viranomainen sekä sijaintikunnan terveydensuojeluviranomainen sopivat tarkastustoiminnasta Oppilaitoksen johto määrittää oppilaitoksen vastuutahot ja tiedottaa toiminnasta oppilaitoksen sisällä Oppilaitoksessa toimiva opiskelijan hyvinvointityöryhmä tms. osallistuu tarkastuksen työskentelyyn Toimintaa käynnistettäessä tarvitaan yhteinen tapaaminen, jossa sovitaan oppilaitoksen ja opiskeluterveydenhuollon kesken työnjaosta, käytänteistä, vastuista jne
17 Esikoulut Eivät ole kouluterveydenhuollon piirissä Ikäryhmän terveydenedistämispalvelut tulevat lastenneuvolasta Esikoulut ovat kuitenkin oppilas- ja opiskelijahuoltolain ja siten yhteisöllisen opiskeluhuollon piirissä Perusopetuslaissa mainittu oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön koskee myös esiopetusta Terveydensuojelulaki velvoittaa tarkastamaan kaikki kokoontumistilat Tarkoituksenmukaista tarkastaa monialaisesti
18 Tarkastuksen kokonaisuus
19 Tarkastuksen tietolähteitä
20 Oppilaitoksen tarkastustilaisuus
21 Dokumentointi Tarkastuksiin on kehitetty sähköiset yhteenvetolomakkeet, jotka kokoavat oppilaitoksen näkökulmasta yhteen kaikki tarkastuksen sisällöt Lomakkeet ohjaavat myös kiinnittämään huomiota tarvittaviin asioihin Peruskouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin tarkoitettu lomake löytyy THL:n lapset, nuoret ja perheet aihesivustolle: Korkeakouluissa käytetään YTHS:n lomaketta, joka löytyy Lisäksi tarkastukseen osallistuvat tahot voivat laatia omia asiakirjojaan siten, että kunkin tahon ohjeet ja velvoitteet tulevat täytetyksi
22 Tuloksista tiedottaminen Tulosten tiedottamisesta sovitaan oppilaitoksen opiskeluhuoltoryhmässä tai opiskelijan hyvinvointityöryhmässä (kuka, mitä ja miten?) Pyritään mahdollisimman avoimeen ja laajaan tiedottamiseen Tiedotettava ainakin: Oppilaille ja opiskelijoille Huoltajille Henkilöstölle Opiskeluhuollon ohjausryhmälle tms. Oppilaitoksen johtoryhmälle tms. Oppilas- ja opiskelijakunnalle & vanhempainyhdistyksille Yhteistyökumppaneille
23 Jatkotoimenpiteet ja seuranta Tarkastustilanteen yhteenvetopalaverissa sovitaan: tarvittavista jatkotoimista vastuutaho seuranta Seuranta dokumentoidaan Oppilaitoksen opiskeluhuoltoryhmä tai opiskelijan hyvinvointityöryhmä palaa tarkastusdokumenttiin viimeistään vuoden kuluttua tarkastuksesta toteaa jatkotoimien etenemisen tilanteen on tarvittaessa yhteydessä sovittuihin vastuutahoihin Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto osallistuu seurantaan ja on tarvittaessa aloitteellinen seurantatilaisuuden järjestämiseksi. Jatkotoimista ja seurannasta on myös tiedotettava
24 Eri toimijoiden roolit ja tehtävät I Rehtori tai oppilaitoksen johtaja vastaa opiskelun järjestelyistä sekä opiskelu- ja työympäristön terveellisyydestä ja turvallisuudesta. Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto Huolehtii tarkastusten ja seurannan säännöllisestä toteutumisesta yhdessä muiden toimijoiden kanssa osana oppilaitoksen yhteisöllistä opiskeluhuoltoa tai hyvinvointityötä Tuo tarkastukseen tietoa opiskelijoiden terveydestä sekä yhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden tilanteesta Terveydensuojelu Arvioi ja valvoo oppilaitosten olosuhteita, toimintaa ja tilojen kuntoa sekä terveysriskejä Antaa tarvittaessa määräyksiä terveyshaitan selvittämiseksi tai poistamiseksi
25 Eri toimijoiden roolit ja tehtävät II Työsuojelu tuo tietoa ja havaintoja omasta näkökulmastaan sekä tehdyistä työsuojelutarkastuksista. Työterveyshuolto välittää tarkastukseen työpaikkaselvityksessä saatua yleistä tietoa työympäristön olosuhteista ja henkilöstön hyvinvoinnista. Kiinteistön omistaja vastaa kiinteistön ja rakennusten ylläpidosta, hoidosta ja huollosta sekä todettujen puutteiden korjauksesta. Opettajat tuovat tarkastukseen tietoa terveellisyyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia edistävistä ja vaarantavista tekijöistä sekä opiskelijoiden tuen tarpeista. Psykologeilla ja kuraattoreilla on tietoa opiskelijoiden sekä yhteisön hyvinvoinnista ja tuen tarpeista
26 Osallisuus on tärkeää Oppilaat ja opiskelijat otetaan mukaan monin eri tavoin Mukana opiskeluhuoltoryhmässä ja opiskelijan hyvinvointiryhmässä Kyselyt ja selvitykset ennen tarkastusta, mahdollisuus näkemysten ja mielipiteiden antoon Mukaan tarkastustilaisuuteen Oppilas- ja opiskelijakunnat mukaan kyselyjen toteuttamiseen, tulosten tulkintaan ja tiedottamiseen Huoltajat tärkeitä toimijoita Kyselyt ennen tarkastusta Mukaan tarkastustilaisuuteen Tiedottaminen
27 Monet tarkastukseen liittyvät viranomaistehtävät ovat kunnan vastuulla
28 Kiitos!
Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus monialaisena yhteistyönä
Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus monialaisena yhteistyönä Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Toimiva opiskeluterveydenhuolto seminaari 17.9.2015 Toteutuneet tarkastukset toisen asteen oppilaitoksissa
Turvallinen ja hyvinvoiva koulu. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki
Turvallinen ja hyvinvoiva koulu Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki 10.9.2015 Opas oppilaitoksen tarkastuksista julkaistaan kouluterveyspäivillä 22-23.9.2015 Oppaan laatimiseen
Koulurakennusten yhteistarkastukset - viranomaisyhteistyö terveyshaitan selvittämiseksi Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri (THL) Vesa Pekkola,
Koulurakennusten yhteistarkastukset - viranomaisyhteistyö terveyshaitan selvittämiseksi Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri (THL) Vesa Pekkola, neuvotteleva virkamies (STM) Ulla Ahonen, ylitarkastaja (AVI)
Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus malli monialaiseen toteutukseen
Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus malli monialaiseen toteutukseen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Sisäilma ja terveys-seminaari, Rovaniemi 24.11.2015 Miksi oppilaitokset pitää tarkastaa monialaisesti?
Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus malli + opas. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluterveydenhuollon verkosto
Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus malli + opas Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluterveydenhuollon verkosto 28.10.2015 Toteutuneet tarkastukset toisen asteen oppilaitoksissa Milloin oppilaitoksessa
Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus malli monialaiseen toteutukseen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Susanna Fagerlund-Jalokinos
Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus malli monialaiseen toteutukseen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Susanna Fagerlund-Jalokinos Miksi ja miten? Opiskelijoilla on oikeus terveelliseen ja turvalliseen
Oppilaitoksen monialainen tarkastaminen näkökulmina terveellisyys, turvallisuus ja hyvinvointi
Oppilaitoksen monialainen tarkastaminen näkökulmina terveellisyys, turvallisuus ja hyvinvointi Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuollon kansalliset kehittämispäivät 26.11.2015 Miksi oppilaitokset
Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos. Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola
Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola Hyvinvoiva opiskeluyhteisö sekä terveellinen ja turvallinen opiskeluympäristö ovat oppilaiden ja opiskelijoiden terveen
Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Helsinki
Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Helsinki 25.10.2017 Oppilaitokset tarkastetaan säännöllisesti ja monialaisesti, koska lapsilla
Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lahti
Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lahti 29.11.2017 Oppilaitokset tarkastetaan säännöllisesti ja monialaisesti, koska lapsilla
Jyväskylän kaupungin Ympäristöterveydenhuolto yhteistoiminta-alue
Jyväskylän kaupungin Ympäristöterveydenhuolto yhteistoiminta-alue Info YLIOPISTON OPISKELIJOILLE 12.4.2016 ympäristöterveystarkastaja Seija Pulkkinen 6.4.2016 Suunnitelmalliset oppilaitostarkastukset ennaltaehkäisevä
Opiskeluympäristön ja -yhteisön tarkastaminen - monialainen yhteinen tehtävä
Opiskeluympäristön ja -yhteisön tarkastaminen - monialainen yhteinen tehtävä Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri 21.8.2019 YTHS Terveyden edistämisen koulutuspäivä Miksi oppilaitokset pitää tarkastaa
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Opiskeluhuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto - Ajankohtaista Kuopio 26.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat
Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyhteisön hyvinvointi. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Oulu 2.10 ja Kajaani 3.10.
Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyhteisön hyvinvointi Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Oulu 2.10 ja Kajaani 3.10. 2013 Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyhteisön
Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto
2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS
Kehittyvä opiskeluhuolto Lasten suojelun kesäpäivät 9.6.2015 Lastensuojelun haasteet 2015 - kehittämistyöllä tuloksiin
Kehittyvä opiskeluhuolto Lasten suojelun kesäpäivät 9.6.2015 Lastensuojelun haasteet 2015 - kehittämistyöllä tuloksiin Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies, STM Sisällys Uuden lain tausta ja tarkoitus
Opiskeluhuoltosuunnitelmat
Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon suunnitelmat (OHL 12 ja 13 sekä POL 14, LL 10 ja AMPL 37 a ) Lastensuojelulain
Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle
Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä
Opiskeluhuollon palvelut. Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen
Opiskeluhuollon palvelut Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen 24.3.2015 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan 1.8.2014, mikä muuttui? Opiskeluhuollon suunnittelu
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Oulussa 6.2.2014 Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman toteutumisesta 2. yhteistyön
Opiskeluterveydenhuolto ja sen kehittäminen. Susanna Fagerlund-Jalokinos
Opiskeluterveydenhuolto ja sen kehittäminen Susanna Fagerlund-Jalokinos Opiskeluterveydenhuoltoa säätelee Terveydenhuoltolaki (1326/2010) ja Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Helsingissä 27.2.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Kuopiossa 26.3.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Summa summarum Opiskeluhuoltoa järjestetään joko yhteisöllisenä tai yksilökohtaisena Yksilökohtaista
(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM)
(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM) Päivitetty 8.8.2018 opiskelijan hyvän oppimisen, hyvän
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opiskeluterveydenhuolto
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opiskeluterveydenhuolto Opiskeluterveydenhuollon toimivuus - Opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky -seminaari 29.4.2015, Oulu Marjaana Pelkonen Neuvotteleva
Tavoitteena opiskeluterveydenhuollon kokonaisuus haasteita ja ilon aiheita
Tavoitteena opiskeluterveydenhuollon kokonaisuus haasteita ja ilon aiheita Opiskeluterveydenhuollon toimivuus ja kokonaisuus opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky seminaari 11.11.2015 Itä-Suomen
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-
Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry
Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä
Opiskeluhuollon asiakaspalautekysely (esiopetus, perusopetus, toisen asteen ammatillinen koulutus, lukio)
Opiskeluhuollon asiakaspalautekysely (esiopetus, perusopetus, toisen asteen ammatillinen koulutus, lukio) - Opiskeluhuollon asiakaspalautekyselyllä kerätään asiakaspalautetta yhteisöllisestä ja yksilökohtaisesta
LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena
LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Sivistystoimi kunta-maakunta -yhteistyössä Kunnat vastaavat jatkossakin
Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Oppilas- ja opiskeluhuollon kansalliset kehittämispäivät 28.11.2013 Järvenpää Hallintojohtaja Matti Lahtinen
Opiskelijahuolto lisäopetuksessa
Opiskelijahuolto lisäopetuksessa Opetushallitus 17.3.2015 Kristiina Laitinen Opetusneuvos 1 Säädökset, eduskunta-asiakirjat sekä opetussuunnitelmien perusteet Lait Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013)
Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila
Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila Maire Kolimaa, neuvotteleva virkamies STM 25.05.11 Opiskeluterveydenhuolto kansanterveyslakiin vuonna 1977 kunnan velvollisuudeksi, terveyskeskukset
Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus
Opiskeluhuoltoryhmä Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuolto on yhteisöllistä työtä ja yksilöllistä tukea Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ehkäisevänä, koko
Opiskeluhuolto osana oppilaitosten kokonaistoimintaa
Opiskeluhuolto osana oppilaitosten kokonaistoimintaa Opiskeluhuollon XV kansalliset kehittämispäivät 25.11.2015 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Säädökset ja määräykset, hallituksen esitys ja eduskunta-asiakirjat
Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia
Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia 1 Esipuhe Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia perustuu Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiin(1287/2013), joka astui voimaan 1.8.2014. Strategian tavoitteena
Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa
Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.
Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa
Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Heidi Peltonen, opetusneuvos Opetushallitus Heidi Peltonen PJ/SIOP Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Muutoksia Vn 380/2009 http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/_julkaisu/1488784
Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnan sivistysvaliokunta pyytää ehdotuksesta lausuntoa
KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO
KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä
Hyväksytty 30.12.2013. - lain soveltamisala ja tavoitteet. - yhteisöllinen opiskeluhuolto. Turku 12.3.2014
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013 Hyväksytty 30.12.2013 - lain soveltamisala ja tavoitteet - opiskeluhuollon kokonaisuus - yhteisöllinen opiskeluhuolto Turku 12.3.2014 Lain soveltamisala Kokoaa
Esiopetuksessa olevien oppilashuolto
Esiopetuksessa olevien oppilashuolto Valtakunnalliset neuvolapäivät 21. - 22.10.2014 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus 1 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opetussuunnitelmien perusteet Oppilas-
Opetussuunnitelman mukainen opiskeluhuolto
Heidi Peltonen 11.2.2014 1 (5) Eduskunnan tarkastusvaliokunta Eduskunta Miten kouluongelmat vaikuttavat nuorten syrjäytymiseen ja miten kouluterveydenhuollon avulla ehkäistään nuorten syrjäytymistä? Tarkastusvaliokunnan
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opiskeluterveydenhuolto
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opiskeluterveydenhuolto Opiskeluterveydenhuollon toimivuus - Opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky -seminaari 20.4.2015, Vaasa Marjaana Pelkonen Neuvotteleva
LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET
LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET - - - 5 MUUT MÄÄRÄYKSET 5.6 Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö 5.7 Opiskelijahuolto Sen lisäksi, mitä laissa ammatillisesta
Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut
Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus,
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki yhden lainsäädännön piirissä nyt hajallaan olevat oppilas- ja opiskelijahuoltoa, henkilötietojen käsittelyä, kirjaamista, rekisteröimistä
1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa
Opiskeluhuollon opas 1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa 1. Johdanto Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Hyvinvointi ja erilaiset oppimisympäristöt VI Uusi koulu- hyvinvointia tukeva yhteisöllinen toimintakulttuuri 31.3.-1.4.2015
Yhteisöllinen opiskeluhuolto arjessa. Lain hengen toteuttaminen Helsingissä
Uudenmaan liitto 26.4. LAINSÄÄDÄNNÖLLISIÄ NÄKÖKULMIA TOISEN ASTEEN AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN ARJEN TYÖHÖN Yhteisöllinen opiskeluhuolto arjessa. Lain hengen toteuttaminen Helsingissä Crister Nyberg, ohjauspalveluiden
Yhteiset työvälineemme. opetusneuvos Elise Virnes, OKM verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry
Yhteiset työvälineemme opetusneuvos Elise Virnes, OKM verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry HE oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi annettiin
Yhteisestä työstä hyvinvointia -
Yhteisestä työstä hyvinvointia - opiskeluhuoltoryhmä perusopetuksessa Helsinki 31.10.2018 Kristiina Laitinen, Opetusneuvos, Opetushallitus Marke Hietanen-Peltola, Ylilääkäri, Terveyden ja hyvinvoinnin
Opiskeluhuolto - monialaisen yhteistyön ytimessä. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Pois syrjästä aloitusseminaari 19.11.
Opiskeluhuolto - monialaisen yhteistyön ytimessä Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Pois syrjästä aloitusseminaari 19.11.2014 Pori Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013 Edistää opiskelijoiden oppimista,
Opiskeluterveydenhuollon toimivuus ja kokonaisuus opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky seminaari , Joensuu
Opiskeluterveydenhuollon toimivuus ja kokonaisuus opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky seminaari 11.11.2015, Joensuu Johtaja Sirkka Jakonen Itä-Suomen aluehallintovirasto, peruspalvelut, oikeusturva
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
Terveydenedistämisaktiivisuus oppilaitoksissa. Vesa Saaristo Hyvinvoinnin edistäminen kouluissa ja oppilaitoksissa Helsinki
Terveydenedistämisaktiivisuus oppilaitoksissa Vesa Saaristo Hyvinvoinnin edistäminen kouluissa ja oppilaitoksissa Helsinki 30.10.2013 Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) Tausta kansainvälisessä kirjallisuudessa
Palveluja tarjotaan opiskelijoille siten, että ne ovat helposti saatavilla. Palvelut järjestetään lain edellyttämässä määräajassa.
Luku 4.3. Opiskeluhuolto Opiskeluhuoltoon sisältyvät koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen ennaltaehkäisevä ja yhteisöllinen opiskeluhuolto sekä lakisääteinen yksilökohtainen opiskeluhuolto.
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO
1 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO
LIITE 6/011/2014 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista,
Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry
Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen opiskelijahyvinvoinnin kehittämisessä
KOULUJEN (JA PÄIVÄKOTIEN) SISÄILMAONGELMAT - kuinka päästään hallittuun ratkaisuun
KOULUJEN (JA PÄIVÄKOTIEN) SISÄILMAONGELMAT - kuinka päästään hallittuun ratkaisuun 24.1.2014 ESKO KORHONEN, ERITYISASIANTUNTIJA (FT, RI) esko.korhonen@kuntaliitto.fi 28 26 24 22 20 18 16 14 12 10 8 6 4
Opiskeluhuollosta ja siihen liittyvistä suunnitelmista säädetään oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa 1.
1 LUKION OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 6.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on 1) edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia sekä osallisuutta ja ehkäistä
Paltamon kunta. Perusopetus. [PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen
2014 Paltamon kunta Perusopetus [PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen PALTAMON KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS
Miten hyödynnän TEAviisaria opiskeluhuollon toteutumisen seurannassa
Miten hyödynnän TEAviisaria opiskeluhuollon toteutumisen seurannassa Kirsi Wiss Asiantuntija Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV 27.11.2014 2.12.2014
Hallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto
Hallituksen esitykset annettu 6.6.2013 Oppilas- ja opiskelijahuolto Janne Öberg HE oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilasja opiskelijahuoltoa
Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu?
Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu? Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät XIII 27.-28.11.2013 Vastaava koulukuraattori Hanna Gråsten-Salonen, Tampere
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu - missä mennään lainvalmistelussa? Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu - missä mennään lainvalmistelussa? Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen Uudistuksen taustaa Oppilashuoltoon liittyvän lainsäädännön uudistamistyöryhmässä (STM selvityksiä
Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry
Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen opiskelijahyvinvoinnin kehittämisessä
4.3 Opiskeluhuolto. 4.3.1. Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet
1 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia ja huolehtia oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista sekä opiskeluympäristön terveellisyydestä
Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa
Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV Ulla Siimes, toiminnanjohtaja Suomen Vanhempainliitto
LIITE 1 (4) AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVA JA VALMISTAVA KOULUTUS
LIITE 1 (4) AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVA JA VALMISTAVA KOULUTUS VAMMAISTEN OPISKELIJOIDEN VALMENTAVA JA KUNTOUTTAVA OPETUS JA OHJAUS AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLISEEN
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus
Oppilashuolto Koulussa
1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä
Miten uudet oh-lain vaatimukset pystytään täyttämään ja millaisia eroja eri kouluasteilla toteutuksessa
Miten uudet oh-lain vaatimukset pystytään täyttämään ja millaisia eroja eri kouluasteilla toteutuksessa Pori 30.10.2014 Opiskelijapalvelupäällikkö Fia Heino Länsirannikon koulutus Oy, WinNova Opiskeluhuollon
Kouluterveydenhuollon tehtävät terveydellisten olojen valvonnassa
Kouluterveydenhuollon tehtävät terveydellisten olojen valvonnassa Helsingin kaupunki / Sosiaali- ja terveysvirasto Kouluterveydenhuolto & Lasten ja nuorten lääkäripalvelut 2015 Kouluterveydenhuoltoa ohjaavia
Opiskeluterveydenhoito
Opiskeluterveydenhoito Opiskeluterveydenhuolto Opiskeluterveydenhuollolla tarkoitetaan terveydenhuoltolain (1326/2010) 17 :n mukaista opiskeluterveydenhuoltoa, jota toteuttavat terveydenhoitaja ja lääkäri.
AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA
AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki 16.9.2014 Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Opetussuunnitelman
1287/2013 Lauri Liusvaara Oikeus- ja koulutuspalvelu Law Point ay
1287/2013 Lauri Liusvaara Oppilas = opiskelija Koulu = oppilaitos Vastuu koulutuksen järjestäjällä Opetussuunnitelman mukainen opiskeluhuoltosuunnitelma toteutuu Yhteistyö opetus ja sosiaali- ja terveyspuolen
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa
Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa 17.9.2014 Opetushallitus KOULUKOHTAINEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Oppilashuollon vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA LASTEN
Uusi oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ehkäisevän työn tukena. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Ehkäisevän työn päivät 25.9.2014
Uusi oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ehkäisevän työn tukena Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Ehkäisevän työn päivät 25.9.2014 Lain ja tämän esityksen termit Opiskeluhuolto = entiset oppilashuolto +
LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena
LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Kehittämistyön suuntaviivat Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO
LIITE 6/011/2014 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO Lempäälän kunta / lukio Kuntakohtaiset osuudet sinisellä. 4.3 Opiskeluhuolto Lukion
Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos
Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos SORA-KOULUTUS 31.1.2013 Anne Heikinkangas Lyhennelty OKM:n ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhosen esityksestä Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki uudistuu Koskee esi- ja perusopetusta
Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto
Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Opiskelukyvyn palapeli, Vanha Ylioppilastalo 24.5.2011 Opetushallitus Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Opiskelijahuolto-
Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto
Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto 22.1.2018 Maakunnalliset kehittämiskokonaisuudet Toimintakulttuurin muutos 11 maakuntaa Matalan
OPISKELUHUOLLON ARVIOINTILOMAKE 2016
OPISKELUHUOLLON ARVIOINTILOMAKE 2016 Arviointiin osallistujat: Päivämäärä: 1. OPISKELUHUOLLON RYHMÄT JA SUUNNITELMAT 1.1 Opiskeluhuollon ryhmä ja sen tehtävät 1) Opiskeluhuoltoryhmä on laatinut oppilaitoskohtaisen
Lukion opiskeluhuollon suunnitelma vuodelle 2019
Lukion opiskeluhuollon suunnitelma vuodelle 2019 Uuden oppilas- ja opiskeluhuoltolain tuomat muutokset koulun opiskeluhuollossa astuivat voimaan 1.8.2014. Lain tarkoituksena on 1) edistää opiskelijoiden
Muutettuja määräyksiä on noudatettava lukien.
OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN Dnro 28/011/2004 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava Päivämäärä 27.8.2004 Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Tutkintotoimikunnat AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015 1 Johdanto THL ja Opetushallitus keräävät tietoa peruskoulujen hyvinvoinnin, terveyden ja yhteisöllisen toimintakulttuurin edistämistoiminnasta.
Luomme edellytyksiä tulevaisuuden oppimiselle ja hyvinvoinnille
Luomme edellytyksiä tulevaisuuden oppimiselle ja hyvinvoinnille Ajankohtaista Lape - muutosohjelmassa Lape-muutosohjelma Yhdyspintaselvitystyön suositusten julkistus 7.2. Monitoimijaisen arvioinnin toimintamallin
LUKU 8 OPPILASHUOLTO. 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) 1 3 mom. 2
Sisällys LUKU 8 OPPILASHUOLTO... 1 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö... 1 8.2 Yhteisöllinen oppilashuolto... 3 8.3 Yksilökohtainen oppilashuolto... 4 8.4 Oppilashuoltosuunnitelmat... 6 8.5 Paikallisesti
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015 27.9.2017 Tilastokatsaus 2/2016 1 Johdanto THL ja Opetushallitus keräävät tietoa peruskoulujen hyvinvoinnin, terveyden ja yhteisöllisen toimintakulttuurin
SAKUn hyvinvointipäivät Opiskeluhuolto TAI:ssa. Kati Länsiö
SAKUn hyvinvointipäivät 3. - 4.12.2014 Opiskeluhuolto TAI:ssa Kati Länsiö 5.12.2014 Kati Länsiö 1 Turun ammatti-instituutti 8 +4 koulutaloa, opiskelijamäärä 4000 +600 Terveydenhoitaja ja opo jokaisessa