VUODEN 2015 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUODEN 2015 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2017"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto VUODEN 2015 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE Kaupunginhallitus Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio sekä kolmea tai useam paa vuotta koskeva taloussuunnitelma. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoi ta mi seen turvataan. Talousarvio koostuu yleisperusteluista, käyttöta lous-, tuloslaskelma-, investointi- sekä rahoitusosista. Kaupunginhallituksen antaman talousarvioraamin mukaan Oriveden kaupungin talouden tasapainon säilymiseksi on huomioitava, että - palvelutasoa ei tule lisätä ilman lain velvoitetta, - uusia vakansseja ei perusteta, mahdolliset esitykset käsitellään tapauskohtaisesti, - toimintatapoja tulee arvioida tehokkuuden näkökulmasta ja tuottavuutta on parannettava hallinnossa, tukipalveluissa ja palvelutuotannossa. Talousarvioraamiin on henkilöstökulujen nousuksi laskettu 1,0 % vuoden 2014 kesäkuun tasosta ja mui den me no jen osalta noudatetaan pää sään töi sesti 0-linjaa. Talousarviossa on huomioitu lisäksi ta lou den ta sa pai not ta mis ohjel mis sa hyväksytyt toimenpiteet, mu kaan lukien veroprosenttien ko rot ta minen. Talousarvioraamin antamisen jälkeen verotulojen, valtionosuuksien ja rahoituskulujen tasoa on tarkistettu. Lautakunnat ovat käsitellet vuoden 2015 talousarvioitaan ja niiden esitysten mu kaan toimintakatteet annettuun talousarvioraamiin nähden ovat seuraavat: Ta-raami 2015 Ltk esitys 2015 Erotus raamiin Kaupunginhallitus Lasten ja nuorten lautak Elämänlaatulautakunta Tekninen lautakunta Ympäristölautakunta Toimintakatteet yhteensä Kaupunginhallituksen menoihin on sote-jaoston esityksen jälkeen lisätty 0,6 milj. euron lisävaraus perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon mah-

2 dol lis ta talousarvion suurempaa käyttöä varten. Vuoden 2015 talousarvion toimintakatteet lautakuntien esitysten mukaan ovat yhteensä -55,1 milj. euroa. Lisäystä vuoden 2014 talousarvioon ver rattu na on 1,2 % ja ennakoituun tilinpäätöstasoon verrattuna -1,6 %. Verotuloja ennakoi daan vuonna 2015 kertyväksi yhteensä 32,9 milj. euroa, val tion osuuk sia 23,0 milj. euroa, rahoi tuskulut nettona 0,55 milj. euroa ja pois tot 2,85 milj.euroa. Lautakuntien esitysten mukaan vuoden 2015 vuosikatetta muodostuu 0,22 milj. euroa, kun ta lousarvioraamissa vuosikate oli negatiivinen 2,45 milj. eu roa. Tilikauden ali jäämää on noin 2,64 milj. eu roa. Ta lous suun ni tel makau den tulokset vastaavilla lauta kuntien esi tyk sil lä ovat -2,85 milj. euroa vuon na 2016 ja -3,35 milj. euroa vuonna Lautakuntien esitysten jälkeen karsintaa ei ole enää tehty karsintaa, koska lau ta kun nat ovat jo huomioineet talouden tasapainottamisohjelmissa hy väksy tyt toimenpiteet. Kaupunginhallitus käsitteli ja karsi talousarvioraamin yhteydessä vuosien investointisuunnitelmaa, mutta sitä on vielä edelleen vi ran hal tija työ nä käy läpi ja priorisoitu. Vuo den 2015 investoinnit ovat yhteensä 1,92 milj. euroa ja nettona 1,49 milj. eu roa. Suurimmat investointihankkeet ovat Ro vas tin kan kaan lähiliikuntapaikan rakentaminen se kä kunnallistekniset työt. Vuoden 2016 investointien määrä on nettona 3,5 milj. euroa ja 2,7 milj. euroa vuonna Edellä olevien käyttötalous- ja investointiosien perusteella lasketun ra hoitus las kel man mukaan vuonna 2015 investointien ja lainanlyhennysten rahoit ta mi sek si tulee ottaa lisää lainaa 6,0 milj. euroa, lainoja lyhennetään 3,9 milj. eurolla ja maksuvalmius lisääntyy 0,4 milj. euroa. Vuosina 2016 ja 2017 lainaa tulee ottaa 8,0 milj. eu roa vuosittain. Kaupungin lainakanta lisään tyy vuonna 2015 nettona 2,1 milj. euroa, 3,5 milj. euroa vuonna 2016 ja 3,0 milj. euroa vuonna Liitteenä kokoukseen osallistuville on käyttötalouden tuloslaskelma, ra hoitus las kel ma ja investointiohjelma. (Valmistelu: talousjohtaja ML) Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää 1. merkitä tiedoksi lautakuntien talousarviokäsittelyn mukaisen vuoden 2015 talousarviotilanteen ja kaupunginhallituksen antaman talous ar vio raamin alituksen yh teen sä 0,266 milj. eurolla,

3 2. aloittaa talousarvion 2015 ja taloussuunnitelman käsittelyn. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Merkittiin, että talousjohtaja Marjatta Lilja, maankäyttöinsinööri Päivi Valka ma, vs. suunnittelupäällikkö Leila Rutanen, tekninen johtaja Antti Jor tikka, vs. kasvatus- ja opetusjohtaja Pirkko Hynninen, liikuntapäällikkö Terhi Kal lio ja varhaiskasvatuksen johtaja Jussi Lintunen olivat asiantuntijoina pai kal la asian käsittelyn aikana. Merkittiin, että kaupunginhallituksen jäsen Marjo Mäkinen-Aakula poistui ko kouk ses ta tämän asian käsittelyn aikana kello ja liikuntapäällikkö Ter hi Kallio kello Kaupunginhallitus Henkilöstöjärjestöiltä on pyydetty lausunnot talousarvio 2015 ja ta lous suunni tel ma ehdotuksesta. Lausunnot on pyydetty kau pun gin hal li tuksen kokoukseen mennessä ja ne esitellään kokouksessa. Vuoden 2015 talousarviovaikutuksiin liittyy osaltaan myös talouden ta sa painot ta mis oh jel man mukaisesti säästöt kaupungin henkilöstömenoissa. Yhteis toi min ta neu vot te lut toteutettavista keinoista on talousarvion hy väk symis ai ka na vielä kesken, mutta kaikkien mahdollisesti käytettävissä olevien toi men pi tei den varmistamiseksi, kaupunginhallituksen on tar koi tuk sen mukais ta tehdä päätös perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen haet tavas ta avustuksesta. Mikäli avustusta myönnetään lukuvuodelle , ra joit taa se henkilöstöön kohdistuvien toimenpiteiden toteuttamisen. Oriveden kaupungin perusopetuksen ryhmäkoko lokakuun 2014 op pi lasmää rän perusteella on keskimäärin 17,8 oppilasta. Alakoulujen ope tus ryhmien koko on keskimäärin 17,9 oppilasta ja yläkoulun 17,4 oppilasta. Opetus- ja kulttuuriministeriön lukuvuodelta 2013 julkaiseman tilaston mukaan ala kou lu jen keskimääräinen ryhmäkoko oli 18,84 oppilasta ja yläkoulujen 16,46 oppilasta. Pirkanmaalla ryhmäkoot olivat huomattavasti suuremmat, ala kou luis sa 21,51 oppilasta ja yläkouluissa 16,53 oppilasta. Oriveden opetus ryh mät eivät siis valtakunnallisestikaan ole merkittävän suuret. Esittelijän kokouksessa tekemä lisäys: Henkilöstöjärjestöt ovat toimittaneet kannanottonsa vuoden 2015 ta lous ar vios ta. Kannanotto on liitteenä kokoukseen osallistuville. Henkilöstöjärjestöjen kannanottoon todetaan seuraavaa:

4 Vuoden 2015 talousarviossa on henkilöstömenojen osalta huomioitu ai noastaan talousarvion laadintahetkellä tiedossa olevat ja to teut ta mis kel poi set vakanssimuutokset, lähinnä luonnollisen poistuman kautta. Yt-menettelyn piirissä olevia muita henkilöstöön kohdistuvia toimenpiteitä (sääs tö va paat, lomautukset, mahdolliset irtisanomiset, tehtävien uu del leenjär jes te lyt) ei ole vielä talousarviossa huomioitu neuvottelujen ollessa kesken. Nämä asiat tarkentuvat yt-menettelyssä ja sen jälkeen tehtävissä päätök sis sä. Sote-menoissa on vuoden 2015 talousarvioon ennakolta tehty 0,6 milj. euron lisämäärärahavaraus Tampere-Orivesi yhteistoiminta-alueen ja Pir kanmaan sairaanhoitopiriin kanssa neuvoteltujen palvelutilausten yli tys tar peeseen. Sote-palveluista tehtyjä palvelutilauksia ei ole karsittu talousarvion laa din ta vai hees sa tiedossa olevaan palvelutarpeeseen verrattuna. Hallinto- ja talouspalvelukeskuksen hallintopalvelujen tulosalueella on edelleen varaus yhteen koko henkilöstön virkistystapahtumaan (tyky), vaik ka talouden tasapainottamisohjelmassa tähän toimintaan kohdennettavia mää rära ho ja jouduttiin karsimaan. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma on jaettu kokoukseen osal lis tu vil le edellisen kokouksen liitteenä. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 1. hyväksyy ja esittää valtuuston hyväksyttäväksi - talousarvion vuodelle 2015, - taloussuunnitelman vuosille sekä investointisuunnitelman edellisen kokouksen liitteenä olevan Talousarvio 2015 ja ta loussuun ni tel ma esityksen mukaisesti. 2. päättää, että Oriveden kaupunki ei hae perusopetuksen ryhmäkokojen pienen tä mi seen tarkoitettua avustusta lukuvuodelle Kaupunginjohtajan kokouksessa tekemä muutos päätösehdotuksen kohtaan 2: 2. päättää, että Oriveden kaupunki hakee perusopetuksen ryhmäkokojen pienen tä mi seen tarkoitettua avustusta, mikäli sen saaminen ei rajoita hen ki löstöön kohdistuvien säästötoimenpiteiden toteuttamista lukuvuoden aikana. Muussa tapauksessa avustusta ei oteta vastaan. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

5 Merkittiin, että talousjohtaja Marjatta Lilja oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana Kaupunginvaltuusto 77 Kaupunginhallituksen ehdotus vuoden 2015 talousarvioksi ja ta lous suun nitel ma on jaettu valtuutetuille vuoden 2015 talousarvion esit te lyti lai suu des sa ja lopuille lähetetty postitse. Henkilöstöjärjestöjen kannanotto vuoden 2015 talousarviosta ja ta lous ar vion käsittelyjärjestysesitys on liitteenä ko kouk seen osallistuville. Käsittely: Puheenjohtaja teki liitteen mukaisen kä sit te ly jär jes tys eh do tuk sen. Ehdotuksesta vuoden 2015 talousarvioksi ja vuosien ta loussuun ni tel mak si käyttää puheenvuoron ensin kaupunginhallituksen pu heenjoh ta ja ja sitten kaupunginjohtaja, jonka jälkeen valtuustoryhmät suu ruus järjes tyk ses sä käyttävät omat ryhmäpuheenvuoronsa. Kirjalliset ryh mä pu heenvuo rot liitetään pöytäkirjaan. Tämän jälkeen asiasta käydään yleis kes kus telu. Yksityiskohtaisessa käsittelyssä tehdään kirjalliset muu tos eh do tuk set, joista suoritetaan äänestykset tai tehdään valtuuston päätös. Pu heen joh tajan talousarvion käsittelyjärjestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jussi Viljanen ja kaupunginjohtaja Juha Kuusisto käyttivät puheenvuoron vuo den 2015 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman kä sit te lyn pohjaksi. Merkittiin, että vs. liikuntapäällikkö Terhi Kallio saapui kokoukseen asian kä sit te lyn aikana kello Ryhmäpuheenvuorot käytiin seuraavassa järjestyksessä: KOK/Sa ri Laine, SDP/Mark ku Kallio, Suomen Keskusta/Kalle Uotila, Pe rus suo ma lai set/marjat ta Jokipolvi, Vasemmistoliitto/Irma Koskela, Kris til lis de mo kraa tit/erkki Jääskelä, Vihreä Liitto/Markku Arantila. Ryh mä pu heen vuo rot ovat pöy täkir jan liitteenä. Ryhmäpuheenvuorojen jälkeen kokous keskeytettiin tauon ajaksi kello Ryhmäpuheenvuorojen jälkeen käytiin yleiskeskustelu. Yleiskeskustelun jälkeen aloitettiin talousarvion 2015 ja ta lous suun ni tel man yksityiskohtainen käsittely toimielimittäin. Merkittiin, että valtuutettu Päivi Nikkilä poistui kokouksesta asian kä sit te-

6 lyn aikana kello Käytetyt puheenvuorot painottuivat pääosin kysymyksiin, miten talouden tasa pai no tus oh jel man säästötoimet vaikuttavat mm. toimintaan, hen ki lös töön, kuntalaisten palveluihin ja Oriveden vetovoimaisuuteen. Me ri kan to-opis ton euron avustuksen vähentämisestä käytiin laaja keskustelu. Merkittiin, että talousarvion käsittelyn aikana valtuutettu Ilkka Hjerppe teki kau pun gin hal li tuk sen päätösehdotuksesta poikkeavan esityksen, että Me rikan to-opis ton avustukseen varattu määräraha pidetään edelleen euron ta sos sa eli euron vähennystä ei toteuteta. Valtuutetut Kirsti Kontio-Ol li la ja Irma Koskela kannattivat Ilkka Hjerpen tekemää esitystä. Lisäksi keskusteltiin, mistä kohteesta puuttuva säästösumma vä hen netään. Ilkka Hjerppe ehdotti,että Merikanto-opistolle kohdennettu euron vä hen nys katetaan liikuntapalveluiden Muista kuluista. Lii kun ta pääl likkö Terhi Kallio kommentoi tähän, ettei määrärahan vähennys lii kun ta pal velui den Muista kuluista ole mahdollinen. Reijo Kahelin esitti, et tä mää rä ra ha katettaisiin markkinointitukeen osoitetuista määrärahoista. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja esitti, että Me ri kan to-opis ton puuttuva määrärahaesitys hyväksyttäisiin ponsiesityksenä, siten, et tä tarvittava mää rä ra ha löytyisi nykyisen budjettiesityksen sisältä. Kau pun gin joh ta ja totesi, että kaupunginvaltuusto voisi hyväksyä ponnen, siten että kau pun gin hal li tus, lasten ja nuorten lautakunta ja elä män laa tu lau takun ta yh des sä katsoisivat, mistä Merikanto-opiston puuttuva enintään euron mää rä ra ha löy tyi si. Kaupunginvaltuusto edellyttää toi min nan te hos tamis ta myös Merikanto-opiston puolella ja sen jälkeen tarkastellaan tar vitaan ko koko euroa. Puheenjohtaja tiedusteli, voisiko kaupunginvaltuusto yksimielisesti hy väksyä ponsiesityksen. Kaupunginvaltuusto hyväksyi ponsiesityksen yk si mie lises ti. Päätös: Puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston hyväksyneen ta lous arvion 2015 ja taloussuunnitelman ja investointisuunnitelman kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti. Lisäksi kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen pu heen joh ta jan tekemän pon si esi tyk sen lisättäväksi päätökseen: Kau pun gin hal li tus, lasten ja nuorten lautakunta ja elämänlaatulautakunta yhdes sä kat so vat, mistä Merikanto-opiston puuttuva enintään euron mää rä ra ha löy tyy. Kaupunginvaltuusto edellyttää toiminnan tehostamista myös Merikanto-opiston puolella ja sen jälkeen tarkastellaan tarvitaanko koko euroa.

7 Talousarvio-taloussuunnitelmakirja säilytetään arkistossa omana sarjanaan. Merkittiin, että talousjohtaja Marjatta Lilja, vs. kasvatus- ja opetusjohtaja Pirk ko Hynninen, vs. suunnittelupäällikkö Leila Rutanen, tekninen johtaja Ant ti Jortikka, maankäyttöinsinööri Päivi Valkama ja vs. liikuntapäällikkö Ter hi Kallio olivat asiantuntijoina paikalla asian käsittelyn aikana

VUODEN 2015 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2017

VUODEN 2015 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2017 Kaupunginhallitus 257 27.10.2014 Kaupunginhallitus 269 10.11.2014 VUODEN 2015 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2017 Kaupunginhallitus 27.10.2014 257 Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston on vuoden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2016

VUODEN 2014 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2016 Kaupunginhallitus 332 07.10.2013 Kaupunginhallitus 341 21.10.2013 Kaupunginhallitus 349 04.11.2013 VUODEN 2014 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2016 Kaupunginhallitus 07.10.2013 332 Kuntalain

Lisätiedot

Talousarvio koostuu yleisperusteluista, käyttötalous- ja investointiosista, se kä tuloslaskelma- ja rahoitusosista.

Talousarvio koostuu yleisperusteluista, käyttötalous- ja investointiosista, se kä tuloslaskelma- ja rahoitusosista. Kaupunginhallitus 328 30.10.2017 Kaupunginhallitus 341 13.11.2017 Kaupunginvaltuusto 105 27.11.2017 Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2018-2020 Kaupunginhallitus 30.10.2017 328 Kuntalain

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

VUODEN 2016 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE Kaupunginhallitus 276 19.10.2015 Kaupunginhallitus 295 02.11.2015 Kaupunginhallitus 310 16.11.2015 Kaupunginvaltuusto 67 30.11.2015 VUODEN 2016 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2016-2018 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

VUODEN 2017 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE Kaupunginhallitus 268 10.10.2016 Kaupunginhallitus 281 31.10.2016 Kaupunginhallitus 299 14.11.2016 Kaupunginvaltuusto 64 28.11.2016 VUODEN 2017 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2019 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen 181/02.02.00/2018

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 72 13.09.2016 Sivistyslautakunta 84 11.10.2016 Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma / sivistyslautakunta 259/05.051/2016 SIVLTK 13.09.2016 72 Sivistysosaston

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2014 252

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2014 252 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2014 252 Kaupunginvaltuusto AIKA 24.11.2014 klo 13:00-18:07 PAIKKA Kaupunginvaltuuston istuntosali, kaupungintalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 69 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t. Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen.

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen. Kaupunginhallitus 258 03.09.2018 Kaupunginhallitus 366 19.11.2018 Kaupunginhallitus 370 20.11.2018 Kaupunginvaltuusto 81 17.12.2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2021 1210/03.030/2018 KHALL

Lisätiedot

Vuoden 2016 aikana on jatkettu valtuuston vuonna 2014 hyväksymän ta louden tasapainottamisohjelman toteuttamista, jonka avulla menojen kas vu ke-

Vuoden 2016 aikana on jatkettu valtuuston vuonna 2014 hyväksymän ta louden tasapainottamisohjelman toteuttamista, jonka avulla menojen kas vu ke- Kaupunginhallitus 41 13.02.2017 Kaupunginhallitus 84 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 50 03.05.2017 Kaupunginvaltuusto 34 15.05.2017 ORIVEDEN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016 Kaupunginhallitus 13.02.2017

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma / /2018. Kaupunginhallitus 169

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma / /2018. Kaupunginhallitus 169 Kaupunginhallitus 169 05.11.2018 Kaupunginhallitus 182 19.11.2018 Kaupunginhallitus 186 26.11.2018 Kaupunginhallitus 194 03.12.2018 Valtuusto 62 17.12.2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2021

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman valmistelu

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman valmistelu Kunnanhallitus 186 05.09.2016 Kunnanhallitus 226 31.10.2016 Kunnanhallitus 250 07.11.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelman valmistelu 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 186

Lisätiedot

Aloite esityslistan liitteenä.

Aloite esityslistan liitteenä. Kaupunginhallitus 231 07.09.2015 Sivistys- ja 74 07.10.2015 vapaa-aikalautakunta Kaupunginhallitus 312 30.11.2015 Kaupunginvaltuusto 109 14.12.2015 Valtuustoaloite lasten iltapäivävälipalojen palauttamiseksi

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Raahen kaupungin talousarvio vuodelle 2019 sekä taloussuunnitelma vuosille

Raahen kaupungin talousarvio vuodelle 2019 sekä taloussuunnitelma vuosille KAUPUNGINHALLITUS 398 19.11.2018 Raahen kaupungin talousarvio vuodelle 2019 sekä taloussuunnitelma vuosille 2020 2021 484/02.0202.020200/2018 KH 398 "KH 373 Kaupunginhallitus 6.11.2018 373/Vuoden 2019

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03. Tekninen lautakunta 122 22.11.2018 Kaupunginhallitus 253 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 5 18.03.2019 Hulevesitaksa 1099/10.03.01/2018 Tekla 22.11.2018 122 Valmistelija: kaupungininsinööri Katja Rissanen

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Aika: 17.05.2016 klo 18:00-19:50 Paikka: Valtuustosali LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 26 Kokouksen järjestäytyminen 3 27 Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat (kuntalaki

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kaupunginhallitus 287 24.10.2011 Kaupunginhallitus 189 10.09.2012 Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen 201/12.00.01/2011 Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2011 66 Sivistystoimenjohtajan ehdotus:

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma /03.030/2016

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma /03.030/2016 Kaupunginhallitus 371 21.11.2016 Kaupunginhallitus 375 22.11.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2017-2019 879/03.030/2016 KHALL 21.11.2016 371 KunL 110 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 36 17.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 16.12.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 53 Hoito- ja vanhuspalvelujohtajan

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011 44 Kiinteistö Oy Hopunkallio

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Lapin liiton kuntataloustyöryhmä 25.04.2016 AIKA 25.04.2016 klo 10:00-11:35 PAIKKA Lapin liiton virasto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan esityslistalle on valmisteltu seuraavaa: Lyseonmäen koulu / Lisärak. tekninen työ ja kotitalous

Teknisen lautakunnan esityslistalle on valmisteltu seuraavaa: Lyseonmäen koulu / Lisärak. tekninen työ ja kotitalous Kaupunginhallitus 240 26.11.2018 Kaupunginhallitus 257 10.12.2018 Muutokset Tekniikkatoimialan vuoden 2018 talousarvioon 1884/02.02.02/2018 Khall 26.11.2018 240 Valmistelijat: va. teknisen toimen johtaja

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh Kaupunginhallitus 225 14.08.2017 Kaupunginhallitus 309 09.10.2017 Kaupunginhallitus 324 23.10.2017 Kaupunginhallitus 332 30.10.2017 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelma Kh 14.08.2017

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/01.00.02/2013 HENKJAOS 14.02.2013 12

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/01.00.02/2013 HENKJAOS 14.02.2013 12 Henkilöstöjaosto 12 14.02.2013 Kaupunginhallitus 118 04.03.2013 Henkilöstöjaosto 25 21.03.2013 Henkilöstöjaosto 53 03.10.2013 Henkilöstöjaosto 63 12.12.2013 Yhteistyötoimikunta 12 19.02.2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013.

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013. Tekninen lautakunta 47 03.04.2013 Kaupunginhallitus 147 15.04.2013 Tekninen lautakunta 74 19.06.2013 Kaupunginhallitus 231 24.06.2013 Tekninen lautakunta 104 25.09.2013 Kaupunginhallitus 321 07.10.2013

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen Kunnanhallitus 195 06.11.2017 Kunnanvaltuusto 39 13.11.2017 Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen 62/02.02.00/2016 Khall 06.11.2017 195 Valmistelija: hallintojohtaja Eija Hämäläinen

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1. Mölsä Tero

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1. Mölsä Tero ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1 AIKA 08.11.2010 klo 17:00-19:00 Laajennettu kaupunginhallitus 08.11.2010 PAIKKA OSANOTTAJAT Kaupunginhallituksen kokoushuone Nimi Tehtävä Mölsä Tero pj. Koivunen

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Kaupunginhallitus 310 23.11.2015 Kaupunginvaltuusto 91 07.12.2015 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2019 KH 23.11.2015 310 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/2017 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Aika 29.12.2017 klo 17:10-17:42 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat

Lisätiedot