JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016"

Transkriptio

1 JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016

2 JOHDANTO Kaavoituskatsauksen tarkoitus on antaa tietoa kuntalaisille vireillä olevista, sekä uusista maankäytön suunnitelmista. Kaavoituskatsauksen tarkoitus on edistää maankäyttö- ja rakennuslain sekä kuntalain tavoitteiden mukaista kansalaisten tiedonsaantia ja mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon. MRL 7 : Kaavoituskatsaus Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavat valmistellaan vuorovaikutuksessa osallisten kanssa: osallisia ovat maanomistajat sekä kaikki ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Osallisia ovat myös viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Kaavan valmistelun aikana suunnitelmat ovat julkisesti nähtävillä. Nähtävillä oloaikana kuullaan kaavan osallisia ja kunnan jäseniä, sekä järjestetään yleisötilaisuuksia informaation lisäämiseksi. Kaavajärjestelmä Kaavoitus tarkoittaa julkista, maankäyttö- ja rakennuslain säätelemää maankäytön suunnitteluprosessia. Kaavat ovat kartalla esitettäviä, tulevaisuuteen tähtääviä juridisia suunnitelmia, jotka perustuvat valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin (VAT), maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRL) ja siihen liittyvään asetukseen (MRA) sekä kunnan omiin tavoitteisiin. Kaavoituksella säädellään alueiden käyttämistä eri tarkoituksiin, sekä niiden rakentamista. Kaavaa laadittaessa suunnitellaan miten mm. asuinalueet, työpaikat, viher- ja liikennealueet sijoitetaan kuntarakenteeseen. Tavoitteena on tuottaa hyvää, toimivaa ja viihtyisää ympäristöä.

3 Kaavatasoja on kolme: maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava. Yleispiirteisempi kaava on ohjeena laadittaessa yksityiskohtaisempia kaavoja. kuva: kaavahierarkia Pohjois-Karjalan Maakuntakaavassa esitetään maakunnan alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet sekä osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. Maakuntakaavassa käsitellään koko maakuntaa ja seutukuntia koskevia vaikutuksia ja tarpeita. Maakuntakaavassa sovitetaan yhteen eri kuntien maankäyttötarpeet ja valtakunnalliset maankäyttötavoitteet. Maakuntakaavan laatii ja hyväksyy maakuntaliitto ja sen vahvistaa ympäristöministeriö. Maakuntakaava ohjaa yleiskaavoitusta. Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 1. vaiheessa käsiteltiin maakunnallisia ja seudullisia maankäyttötarpeita. Maakuntavaltuusto hyväksyi Pohjois-Karjalan maakuntakaavan Valtioneuvosto vahvisti sen Pohjois-Karjalan maakuntakaavan täydennyksessä, 2. vaiheessa täydennettiin 1. vaiheen kaavaa ja siinä sovitetaan yhteen maa-ainesten- ja turpeenoton sekä luonnonsuojelun tarpeita. Kaava vahvistettu

4 Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 3. vaihe on vahvistettu ympäristöministeriössä Pohjois-Karjalan maakuntakaavan kolmannessa vaiheessa käsitellään pääosin niitä alueidenkäyttömuotoja, jotka eivät sisälly aikaisempiin vaihemaakuntakaavoihin. Näitä ovat kalliokiviainesten otto, arvokkaat kallioalueet, teollisuusmineraalien ja malmien esiintymisalueet, sotahistorialliset kohteet, tuulivoimaloiden alueet, puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen harjoitus- ja ampuma-alueiden suojavyöhykealueet sekä monitoimikeskuksen alue. Lisäksi kaava sisältää täydennyksiä ja tarkistuksia Pohjois- Karjalan maakuntakaavan ensimmäisessä ja toisessa vaiheessa käsiteltyjen alueidenkäyttömuotojen osalta. Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 4. vaihe on ympäristöministeriössä vahvistettavana. Keskeisinä maankäytöllisinä kysymyksinä Joensuun kaupunkiseudulla ovat Kontiolahden lakkautetun varuskunta alueen maankäyttö, seudullinen ampumaratakysymys Joensuun kaupunkiseudulla, Kontiolahden Jaamankangas kokonaisuudessaan, Liperin Ylämyllyn ja lentokentän välisen alueen maankäyttö sekä Valtatie 6 itäpuoleiset alueet Joensuussa Ilomantsintien ja Reijolan liittymien välillä, erityisesti Papinkankaan alue. Koko maakuntaa koskettavana maankäytöllisenä kysymyksenä on puolestaan vähittäiskaupan suuryksiköiden sijoittuminen ja niiden mitoitus. Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 5. vaiheen käynnistämisestä on tehty periaatepäätös maakuntahallituksessa. Lisätietoja Pohjois-Karjalan maakuntakaavoituksesta maakuntaliiton nettisivuilta: Yleiskaava ohjaa yleispiirteisesti kunnan tai sen osan yhdyskuntarakennetta ja maankäyttöä sekä sovittaa yhteen erilaisia toimintoja. Yleiskaavan laatii ja hyväksyy kunta. Yleiskaavoitus ohjaa asemakaavoitusta. Kaavassa määritellään yleispiirteisesti kunnan alueen maankäyttö eri tarpeisiin, kuten asumiseen, virkistykseen sekä työpaikka- ja liikennealueiksi. Yleiskaava voidaan myös laatia koko kunnan alueen sijasta ajallisesti vaiheittain tai vain jollekin osa-alueelle (vrt. kirkonkylän osayleiskaava). Asemakaava on yleiskaavaan pohjautuva yksityiskohtainen alueidenkäytön suunnitelma, joka luo edellytykset rakentamiselle. Asemakaava ohjaa rakentamista ja muuta maankäyttöä paikallisten olosuhteiden, kunta- ja maisemakuvan, hyvän rakentamista-

5 van, olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla. Asemakaavan laatii ja hyväksyy kunta. Asemakaavassa määritellään yksityiskohtaisesti alueidenkäytön järjestäminen, kehittäminen ja rakentamistapa. Siinä suunnitellaan mm. alueiden käyttötarkoitus, rakennusten sijoittelu ja koko sekä pysäköintijärjestelyt. Kaavamääräyksillä voidaan mm. suojella rakennuksia ja arvokkaita ympäristöjä. Ranta-asemakaava on maakunta- tai yleiskaavaan pohjautuva on yksityiskohtainen suunnitelma alueen käytön ja rakentamisen järjestämisestä. Ranta-asemakaava on ainoa kaava, jonka maanomistaja voi laatia. Ennen ranta-asemakaavan laatimiseen ryhtymistä on oltava yhteydessä kuntaan (MRL 74 ). Myös kunta voi laatia rantaasemakaavan. Jos kaavaa ei ole, voidaan rakennuslupa asunnon rakentamiseen rannalle yleensä hakea vasta sitten, kun rakentamiseen on saatu myönteinen poikkeamispäätös alueelliselta ELY-keskukselta. KAAVOITUS JUUAN KUNNASSA Juuan Kunnan kaavoituksesta ja maankäytöstä vastaava toimielin on kunnanhallitus. Tavoitteena kaavoitustyössä on, että riittävän tiedottamisen ja avoimuuden avulla kuntalaisilla olisi hyvät mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa suunnitteluun ja sen kautta elinympäristöönsä kaavoitustyön kaikissa vaiheissa. Kunnan maankäytön suunnittelun lähtökohtana on: Juuan kunnalla on käytettävissä kaavoitettua ja vapaata rakennusmaata kaikkiin ajateltavissa oleviin käyttötarkoituksiin. Juuan kunta on kirjannut kuntastrategiaan seuraavat kaavoituksen tavoitteet: Riittävä tonttitarjonta, tonttimarkkinoinnin tehostaminen ja uusien rivitalohankkeiden toteuttaminen. Elinkeinostrategiassa tavoitteiksi on asetettu: Yritysten toimintaedellytyksiä parannetaan kaavoittamalla uusia yritys/teollisuusalueita, lisäksi matkailua pyritään edistämään hyödyntämällä Paalasmaan, sekä muiden ranta-asemakaavoitettujen alueiden avulla. Tulevaisuudessa kaavoitus Juuan kunnassa keskittyy lähinnä nykyisten osayleiskaavojen tarkistuksiin, sekä kirkonkylän asemakaavan päivittämiseen.

6 Kunnalla on tarjota valmiiksi kaavoitettuja pientaloasuntoalueita, joten lähivuosina ei ole välttämättä suuria paineita asemakaavan laajentamiseen pientalorakentamisen tarpeita ajatellen. Tosin vesihuollon järjestäminen rengasvesiosuuskunnan toimesta on mahdollistanut houkuttelevien rakennuspaikkojen kaavoittamisen myös taajaman läheisyydestä. Vuoden 2016 aikana on tavoitteena käynnistää Ahmovaaran yleissuunnitelman päivittäminen. Edellinen suunnitelma on valmistunut vuonna 1979 ja suunnitelma on toteutunut ainoastaan Kolinportin rakentamisen osalta. Suunnittelulla tavoitellaan asumisen, matkailupalvelujen ja teollisuustuotannon kasvattamista keskeisen, neljän suunnan risteysalueen ympäristössä. JUUAN KAAVOJA Yleiskaavat: Kirkonkylän osayleiskaava Vahvistettu Kaava-alue on noin 2000 ha, ulottuen Retuniemen pohjoisosasta Juuanjoki suuhun ja edelleen Luikonlahden suuntaan taimitarhalle johtavaan tiehen ja sieltä edelleen Vanhallejoelle. Ahmovaaran osayleiskaava Vahvistettu Osayleiskaava käsittää Ahmovaaran keskustaajaman alueen. Nunnanlahden osayleiskaava Nunnanlahden keskustaajaman alueelle on vahvistettu oikeusvaikutteinen kiviteollisuuden ja asutuksen kehitystarpeita palveleva osayleiskaava. Kaavaa on päivitetty Hamaralan alueen osalta, päivitys vahvistettu Hamaralan aluetta on laajennettu erillisellä Kokkolahden ranta-asemakaavalla. Kokkolahden asemakaava on hyväksytty ja se on lainvoimainen. Napakallion osayleiskaava Vahvistettu Kunnan omistamille alueille tehdyn kaavan tarkoituksena oli löytää Kopravaaran Napakallion alueelle toteutusidea, joka mahdollistaa mer-

7 kittävän matkailuhankkeen syntymisen palvelemaan Juuan lisäksi myös Kolin aluetta ja koko Pielisen Karjalaa. Napakallion alueen rakennusohjeita ja toteuttamisideaa on päivitetty vuonna Alueelle ei ole löytynyt investoreita, joten Napakallion alueella olevissa talousmetsissä aiotaan toteuttaa Juuan kunnan metsäsuunnitelman mukaisia hakkuita. Hakkuut toteutetaan siten, että alueen osayleiskaavan mukainen käyttötarkoitus ei vaarannu. Pielisen rantaosayleiskaava vahvistettu Kaava käsittää Pielisen rannat Juuan kunnan alueella lukuun ottamatta Kirkonkylän ja Nunnanlahden keskustan kohtia. Kaavoitettua luonnollista rantaviivaa alueella on 426 km. Pääasiassa loma-asumiseen tarkoitettuja rakennuspaikkoja on 1446 kpl. Kannaksen alueella sijaitseva osayleiskaavan muutostyö on hyväksytty valtuustossa , mutta kaavasta on valitettu Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Asemakaavat: Kirkonkylän asemakaava Kaava on vahvistettu eri vaiheissa vuoden 1966 jälkeen. Viimeisin merkittävä Puu-Juukaa koskeva rakennuskaavan muutos on vahvistettu Kaavaalueen pinta-ala on noin 330 ha. Juuan kirkonkylän asemamakaava-alue on pientalovaltaista ja alueella on edelleen runsaasti luovuttamattomia tontteja. Kirkonkylän digitaalinen ajantasakaavakartta valmistuu vuoden 2015 loppuun mennessä. Kivikylän asemakaava Oikeusvaikutteisen osayleiskaavan lisäksi Nunnanlahden keskeiselle alueelle Valtatien länsipuolelle on laadittu kiviteollisuuden rakennushankkeita varten erillinen asemakaava, joka on vahvistettu Alueelle aiemmin sijoittuneiden Tulikivi Oyj:n tilojen lisäksi alueelle on rakennettu Kivikeskuksen tiloja. Alueella on käyttämätöntä rakennusoikeutta vastaavanlaiseen lisärakentamiseen.

8 Ranta-asemakaavat: Merkittävimpänä suunnitteilla olevana ranta-asemakaavana ovat Juuan Kalliojärven Polvijärven kaava. Kalliojärven kaava-alue sijoittuu Petrovaaran kyliin. Suunnittelualueen merkittävimmät vesistöt ovat Kalliojärvi, Polvijärvi, Juuanjärvi, Metsä-Vaikko, Kalaton ja Syvälampi. Kaava on luonnosvaiheessa. Ruokosen ranta-asemakaavaehdotus on ollut nähtävillä ja odottaa hyväksymistä. Ranta-asemakaavoja: Karhusaaren rantakaava, vahvistettu Koveron rantakaava, vahvistettu Multamäen rantakaava, vahvistettu Pietulan rantakaava, vahvistettu Rauanjärven rantakaava, vahvistettu Lauttaniemi-Pentinniemen rantakaava, vahvistettu Pakarinniemen rantakaava, vahvistettu Honkasaaren rantakaava, vahvistettu Hirtonniemen rantakaava, vahvistettu Lakonlahden rantakaava, vahvistettu Martikkalan rantakaava, vahvistettu Kajoojärven rantakaava, vahvistettu Lietukan rantakaava, vahvistettu Raholanjärven rantakaava, vahvistettu Haaparannan rantakaava, vahvistettu Ylemmäisen ranta-asemakaava, vahvistettu Jokiniemen ranta-asemakaava, vahvistettu Retuniemen ranta-asemakaava, vahvistettu Verkkoniemen ranta-asemakaava, vahvistettu Vaikkojärven ranta-asemakaava, vahvistettu Kopravaaran ranta-asemakaava, vahvistettu Itälahden ranta-asemakaava, hyväksytty Kokkolahden ranta-asemakaava, hyväksytty

9 Muuta kaavat: Tynnyrivaaran on valmisteilla tuulivoimapuiston osayleiskaava. Suunnittelualue sijaitsee Juuan kunnan alueella Nurmeksen rajan tuntumassa. Suunnittelualueen etäisyys Juuan kunnan keskustaan on noin 25 km ja etäisyys Nurmeksen keskustaan on noin 19 km. Tuulivoimalat sijoitetaan yksityisten maanomistajien alueelle, jonka pinta-ala on noin 600 ha. Tynnyrivaaran tuulivoimapuistoon suunnitellaan enintään 9 tuulivoimalaitoksen rakentamista. Tuulivoimalaitokset ovat teholtaan noin 2-3,3 MW jolloin puiston yhteenlaskettu teho tulisi olemaan enintään 29,9 MW. Kaava on ehdotusvaiheessa. Kaava-asioissa palvelee: Tekninen johtaja Ari Jaaranen Puhelin: Sähköposti: ari.jaaranen@juuka.fi

10 JUUKA, KAAVA-ALUEET 1. kirkonkylä, oyk, asemakaava 2. Ahmovaara, oyk 3. Nunnanlahti, oyk, asemakaava 4. Napakallio, oyk 5. Pielinen, rantaoyk 6. Karhusaari, rantakaava 7. Kovero, rantakaava 8. Multamäki, rantakaava 9. Pietula, rantakaava 10. Rauanjärvi, rantakaava 11. Lauttaniemi-Pentinniemi, rantakaava 12. Pakarinniemi, rantakaava 13. Honkasaari, rantakaava 14. Hirtonniemi, rantakaava 15. Lakonlahti, rantakaava 16. Martikkala, rantakaava 17. Kajoonjärvi, rantakaava 18. Lietukka, rantakaava 19. Raholanjärvi, rantakaava 20. Haaparanta, rantakaava 21. Ylemmäinen, ranta-asemakaava 22. Jokiniemi, ranta-asemakaava 23. Retuniemi, ranta-asemakaava 24. Verkkoniemi, ranta-asemakaava 25. Vaikkojärvi, ranta-asemakaava 26. Kopravaara, ranta-asemakaava 27. Kannas, Pielisen OYK muutos 28. Kokkolahti, asemakaava

JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016

JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016 JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016 JOHDANTO Kaavoituskatsauksen tarkoitus on antaa tietoa kuntalaisille vireillä olevista, sekä uusista maankäytön suunnitelmista. Kaavoituskatsauksen tarkoitus on edistää

Lisätiedot

JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014

JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 JOHDANTO Kaavoituskatsauksen tarkoitus on antaa tietoa kuntalaisille vireillä olevista, sekä uusista maankäytön suunnitelmista. Kaavoituskatsauksen tarkoitus on edistää

Lisätiedot

JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017

JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017 JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017 JOHDANTO Kaavoituskatsauksen tarkoitus on antaa tietoa kuntalaisille vireillä olevista, sekä uusista maankäytön suunnitelmista. Kaavoituskatsauksen tarkoitus on edistää

Lisätiedot

JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017

JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017 JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017 JOHDANTO Kaavoituskatsauksen tarkoitus on antaa tietoa kuntalaisille vireillä olevista, sekä uusista maankäytön suunnitelmista. Kaavoituskatsauksen tarkoitus on edistää

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2011

KAAVOITUSKATSAUS 2011 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan valtuusto hyväksynyt 20.12.2010 44 Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuvat: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN KUNTA Tekniset palvelut Pappilantie 1 85200 ALAVIESKA Mitä on kaavoitus?

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä: 22.3.2016 Kaavoituskatsaus Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Valtimon kunnan kaavoitustilanne. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta.

Lisätiedot

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Kuva (Tuomas Vasama). 2 Sisällysluettelo 1 KAAVOITUSKATSAUS... 3 2 JOHDANTO... 3 2.1 Maankäytön suunnittelu... 3 2.2 Kaavahierarkia... 3 2.3 Kaavoituksen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kirkkotien asemakaavamuutos

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kirkkotien asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kirkkotien asemakaavamuutos 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Suunnittelu alue... 2 3. Nykytilanne... 3 4. Kaavoitettava alue ja muutoksen tavoitteet... 3 5. Vireilletulo...

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen.

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen. KAAVOITUSKATSAUS 2018-2019 UURAISTEN kunta Uuraisten kunta Virastotie 4 41230 Uurainen www.uurainen.fi Ulla Järvinen, aluearkkitehti 11.10.2018 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi ja

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2016

KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kunnanhallitus 2.5.2016 KAAVOITUSKATSAUS 2016 2 KAAVOITUSKATSAUS 2016 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa antaa katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä

Lisätiedot

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Tetriniemi) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus 1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002102, Kuninkaanmäki (97)

Asemakaavan muutos nro 002102, Kuninkaanmäki (97) Asemakaavan muutos nro 002102, Kuninkaanmäki (97) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakijat Vantaan kaupungin yrityspalvelut ja Kiint. Oy Mittatie 27 ovat 23.3.2010

Lisätiedot

KIVIRANTA, ASEMAKAAVAMUUTOS

KIVIRANTA, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 25.2.2016 1(7) KIVIRANTA, ASEMAKAAVAMUUTOS 25.2.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus 2016

Kaavoituskatsaus 2016 Kaavoituskatsaus 2016 Kemiönsaaren kunta Kaavoituskatsaus sisältää muun muassa: sivu Mitä kaavoitus on? 2 Ajankohtaista kaavoituksessa Vuonna 2016 kaavoitusyksikkö tulee työskentelemään useamman ison asemakaavahankkeen

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 2 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Lisätiedot

IVALON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; PUHAKANMUTKAN TEOLLISUUSALUE

IVALON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; PUHAKANMUTKAN TEOLLISUUSALUE IVALON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; PUHAKANMUTKAN TEOLLISUUSALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 5.5.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Tekninen virasto Kaavoitus 19.05.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Uuden rakennus- ja maankäyttölain

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Siimes) Kuva 1: Sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LAATIMINEN ETENEE

KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LAATIMINEN ETENEE 3.6.2009 TIEDOTE KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LAATIMINEN ETENEE Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 27 ) mukaisen vaihemaakuntakaavan laatiminen on parhaillaan käynnissä. Kainuun maakuntahallitus teki 23.4.2007

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA 1 LAPPAJÄRVI KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on LAPPAJÄRVEN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 164-RAK1503 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan tavoitteet sekä sen, miten laatimis- ja suunnittelumenettely etenee. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää myös

Lisätiedot

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 YLEISTÄ KAAVAJÄRJESTELMÄSTÄ Kaavat jaetaan yleispiirteisiin ja yksityiskohtaisiin kaavoihin. Yleispiirteisiä kaavoja ovat maakunta-

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 1.2.2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

KAAVAJÄRJESTELMÄ. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.

KAAVAJÄRJESTELMÄ. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla. KAAVOITUSKATSAUS 2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 Kaavoituskatsauksen tarkoituksena on antaa tietoa kuntalaisille vireillä olevista sekä uusista maankäytön suunnitelmista. Kaavoituskatsauksen tarkoituksena on

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2007

KAAVOITUSKATSAUS 2007 LUVIAN KUNTA Rakennusvalvonta KAAVOITUSKATSAUS 2007 Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisen kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia kaavoituskatsaus, jossa kerrotaan kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2018... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (6) TURUNKANKAAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 YLEISTÄ KAAVAJÄRJESTELMÄSTÄ Kaavat jaetaan yleispiirteisiin ja yksityiskohtaisiin kaavoihin. Yleispiirteisiä kaavoja ovat maakunta-

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014

KAAVOITUSKATSAUS 2014 YHTEYSTIEDOT KAAVOITUSASIOISSA: Tekninen virasto Mittaus- ja kaavoitusosasto Hovilankatu 2, 83500 Outokumpu puh. (013) 5591 www.outokummunkaupunki.fi e-mail. etunimi.sukunimi@outokummunkaupunki.fi Va.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

31.5.2013 Kaavoituskatsaus 2013. Uuraisten kunta. Tekijä: Ulla Järvinen, aluearkkitehti

31.5.2013 Kaavoituskatsaus 2013. Uuraisten kunta. Tekijä: Ulla Järvinen, aluearkkitehti 31.5.2013 Kaavoituskatsaus 2013 Tekijä: Ulla Järvinen, aluearkkitehti 1. YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2017 1 VIRTAIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Katsauksessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) JUUAN KUNTA, KALLIOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 24.1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2019... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ

Lisätiedot

NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN PieliSen porosaari OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.12.

NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN PieliSen porosaari OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.12. NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN PieliSen porosaari 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.12.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS

Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Iin kunta PL 24 90 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Siimes) Kuva 1: Sijainti LUONNOS Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT

KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2004 KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2004 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua

Lisätiedot

Östensön osayleiskaavan tarkistus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 5994012014Y3

Östensön osayleiskaavan tarkistus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 5994012014Y3 Östensön osayleiskaavan tarkistus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 5994012014Y3 2 Sisällysluettelo: 1. KAAVA-ALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT... 4 3. TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.14, tark. 8.8.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 21.1.2019 2 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Nurmesniemi I) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

KOKKOLAHDEN ASEMAKAAVA JUUKA, NUNNANLAHTI

KOKKOLAHDEN ASEMAKAAVA JUUKA, NUNNANLAHTI Liite 1 2.3.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) KOKKOLAHDEN ASEMAKAAVA JUUKA, NUNNANLAHTI ASEMAKAAVA-ALUEEN SIJAINTI Suunnittelualueen sijainti (kartta MML) Kaavan laatija SUUNNITTELU HALTILAHTI

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 15.1.2018 7 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaava nro 841000 Leppäkorpi 4E asemakaava

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaava nro 841000 Leppäkorpi 4E asemakaava Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava nro 841000 Leppäkorpi 4E asemakaava Suunnittelualue sijaitsee Leppäkorven kaupunginosassa, Harmaahylkeentien ja

Lisätiedot

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 05.04.2018 Seitap Oy 2018 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 249-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 12.5.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.6.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.6.2014 Tohmajärven kunta Niiralan alue Asemakaavan muutos ja laajennus Asemakaavan muutos koskee Tohmajärven kunnan Niiralan alueen asemakaavan kortteleita 2, 3, 4, 15 ja 22 sekä niihin liittyviä katualueita.

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2013

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2013 PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2013 2 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Lisätiedot

Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2018

Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2018 Toivakan kunta Kuva: Sirpa Leinonen Tekninen ltk 22.2.2018 17 Kunnanhallitus 5.3.2018 36 Kunnanvaltuusto 23.4.2018 14 Sisällys 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi... 2 3. Maakuntakaava... 3 4. Yleiskaavat...

Lisätiedot

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus 2016

Kaavoituskatsaus 2016 Kaavoituskatsaus 2016 1 2 Sisällysluettelo Mikä on kaavoituskatsaus? 3 Osallistuminen ja vuorovaikutus, kaavaprosessi 3 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet 5 Maakunnan suunnittelu 6 Taipalsaaren

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava Kaavoituskatsaus 2015 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

Iin kunta PL Ii KAAVOITUSKATSAUS

Iin kunta PL Ii KAAVOITUSKATSAUS Iin kunta PL 24 90 Ii 6.2.2008 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin

Lisätiedot

KORTTELI 27 UTAJÄRVI

KORTTELI 27 UTAJÄRVI KORTTELI 27 UTAJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 23.5.2013 AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 OULU Puhelin 010 241 4600 Telefax 010 241 4601 UTAJÄRVEN KUNTA Laitilantie 5 PL 18 91600 UTAJÄRVI Vireilletulosta

Lisätiedot

NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAn MUUTOS JA LAUKANSAAREN RANTA-- ASEMAKAAVA Pielinen ja Kuokkastenjärvi

NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAn MUUTOS JA LAUKANSAAREN RANTA-- ASEMAKAAVA Pielinen ja Kuokkastenjärvi NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAn MUUTOS JA LAUKANSAAREN RANTA-- ASEMAKAAVA Pielinen ja Kuokkastenjärvi 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.8.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta.

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta. SULKAVAN KUNTA PARTALANSAAREN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Oikeusvaikutteinen osayleiskaava on tarkoitus laatia Sulkavan kunnan Partalansaaren ranta-alueille.

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut SUOMUSSALMEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2014

SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut SUOMUSSALMEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2014 SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut SUOMUSSALMEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSKATSAUS 2 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2016

KAAVOITUSKATSAUS 2016 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kaavoitusjaosto 16.2.2017, 3 Kunnanhallitus 27.2.2017 62 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (6) PIELISEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.11.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2017 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoitusjaosto 13.9.2017 12 Kunnanhallitus 18.9.2017 318 Kunnanvaltusto 26.9.2017 91 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

Pielisen rantaosayleiskaavan Lieksa/ etelä osittainen muutos (Ala-Rantala)

Pielisen rantaosayleiskaavan Lieksa/ etelä osittainen muutos (Ala-Rantala) LIEKSAN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Pielisen rantaosayleiskaavan Lieksa/ etelä osittainen muutos (Ala-Rantala) Kohdealueen sijainti Rantaosayleiskaavan osittaisen muutoksen selostus

Lisätiedot

KALLIOJÄRVEN JA AHVENLAMMIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 26.3.2014. Dnro: 6824/10.02.01/2012.

KALLIOJÄRVEN JA AHVENLAMMIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 26.3.2014. Dnro: 6824/10.02.01/2012. T A M P E R E E N K A U P U N K I OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 26.3.2014 Dnro: 6824/10.02.01/2012 Kaavanro: 037 SWECO Ympäristö Oy, Pl 453, Hatanpään valtatie 11, www.sweco.fi SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NURMEKSEN KAUPUNKI Laamilan 133 kaupunginosan osakorttelin nro 208 asemakaavamuutos (Entisen Laamilan koulun alue) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen

Lisätiedot

Ranuan kunta Kaavoituskatsaus 2016

Ranuan kunta Kaavoituskatsaus 2016 LAINSÄÄDÄNTÖ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavaasioista,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Pyyrinlahden kylän tiloille Käpykolo 5:29, Lisäkolo 5:33, Mäkikolo 5:41 ja Kallionkolo 14:1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Pyyrinlahden kylän tiloille Käpykolo 5:29, Lisäkolo 5:33, Mäkikolo 5:41 ja Kallionkolo 14:1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Konginkangas Käpykolon ranta-asemakaava Pyyrinlahden kylän tiloille Käpykolo 5:29, Lisäkolo 5:33, Mäkikolo 5:41 ja Kallionkolo 14:1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) LUONNOSVAIHE

Lisätiedot

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 12.10.2015, tarkistettu 13.1.2016 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 902-926, 930-940, 950-969, 971-974 Kaavan

Lisätiedot

RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7

RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7 LIITE 5 / Khall 11.1.2005 Erillisliite Kvalt 26.1.2005 RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot