TM Voima Tuomiperä Oy on jättänyt kaavoitusaloitteen:
|
|
- Inkeri Aho
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Teknisten palveluiden lautakunta Teknisten palveluiden lautakunta Teknisten palveluiden lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Tuomiperän tuulivoimapuiston osayleiskaava 139/54/00/2013 TEKLA TM Voima Tuomiperä Oy on jättänyt kaavoitusaloitteen: TM Voima Tuomiperä Oy suunnittelee tuulipuistoa Ylivieskaan Kankaan kyläl le, hankenimi Tuomiperä. Alueella on solmittu osa vuokrasopi muksista ja olemme esitelleet hanketta alustavasti Ylivieskan kau pungille, maanomistajille sekä Ely-keskukselle. Ely-keskus on tehnyt päätöksen, että hankkeen osalta ei tarvita ympäristön vaikutusten arviointimenettelyä. Lisäksi puolustusvoimat ovat ilmoittaneet, että tuulipuisto ei häiritse merkittävästi tutka- ja ilmavalvontajärjestelmiä. TM Voima Tuomiperä Oy esittää Ylivieskan kaupungille tuulivoimarakentamista ohjaavan osayleiskaavan laadintaa Tuomiperän tuulipuiston suunnittelualueelle. Osayleiskaava laadittaisiin MRL 77 :n mukaisena osayleiskaavana, jolloin yleiskaavaa voidaan käyttää suoraan rakennusluvan perusteena. Kaavoitusaloitteen liitteessä on esitetty alustava hankealueen ra jaus. Laadittavan osayleiskaavan aluerajaus tarkentuu kaavoituk sen käynnistyessä ja se määritellään yhdessä Ylivieskan kunnan kans sa. TM Voima Tuomiperä Oy esittää kaavan laatijaksi FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy.tä, jossa kaavan laadinnasta vastaavat suun nit te lupäällikkö arkkitehti SAFA Kai Tolonen ja projektipäällikkö YTM Jouni Mäkäräinen sekä Emmi Sihvonen. Esitetyllä konsultilla ja vas tuuhenkilöillä on monipuolinen kokemus tuulivoimarakentamista koskevista selvitys- ja kaavoitustehtävistä ja heitä avustaa Emmi Sihvonen. TM Voima Tuomiperä Oy esittää, että yritys vastaa osayleiskaa van laadinnan ja selvitysten konsulttikustannuksista sekä muista osa-
2 yleiskaavaprosessiin liittyvistä suorista kuulutus- ja muista vastaavista kuluista MRL 77 c :n mukaisesti. Ylivieskan kaupunki vastaa osaltaan kaupungille kaavoituksesta aiheutuvista henkilöstö- ja hallintokustannuksista. TM Voima Tuomiperä Oy: hankevastaavan yhteystiedot: Kim Tah konie mi, kim.tahkoniemi@tmvoima.fi,gsm TM Voima Oy perustettu elokuussa TM Voima Oy:llä on kehitystyön alla hankkeita Alavieskassa, Ylivieskassa, Nivalassa, Karviassa sekä Eurajoella. Yhtiön tavoitteena on erottua sillä, että tunnemme tuulivoimakehityksen, rakentamisen sekä kunnossapidon. Lisäksi tunnemme eri valmistajien voimalaitokset hyvin. TM Voima Konsernin tavoitteena on, että kehitysyhtiö vastaisi tuulipuiston rakentamisesta yhdessä voimalan valmistajan kanssa, ei pelkästään luvituksesta ja kehittämisestä. TM Voima Oy on perustanut hankeyhtiön TM Voima Tuomiperä Oy:n. Yhtiö toimii hankekehitysyhtiönä sekä mahdollisesti tulevaisuudessa energian tuotantoyhtiönä hankkeen osalta. TM Voima Tuomiperä Oy on TM Voima Oy:n 100 % omistama tytäryhtiö. Yh tiön ko tipaikka on Ylivieska. TM Voima Oy on perustanut TM Voima Service Oy:n, joka on Ylivies kassa toimiva palveluyhtiö. Yhtiön tavoitteena on kehittää alueelle projektijohto-, huolto- ja asennusorganisaatio uusiutuvien energian hankkeisiin sekä sähköverkon rakentamiseen liittyviin hankkeisiin. Tiedot voimalaitoksista : Voimalaitoksen tornin korkeus 140 m Siipien pyyhkäisypinta-alan halkaisija m Voimalaitoksen kokonaiskorkeus arvioitu olevan m Voimalaitoksen teho 2,4-5 MV Tuulipuistoalue Ylivieska Tuomiperä Voimalaitosten mää rä max 9 Maanpinnan korkeus n 90 m Koordinaattipiste alueelta N E Tuulivoimapuiston sijainti ja laajuus Tuomiperän tuu livoimapuiston suunnittelu alue sijaitsee noin kilomet riä Ylivieskan kes kustan itä puolella. Suunnittelu alue sijaitsee Ylivies kan ja Haa pave den väli sen maantien (seu tutie 800) ja Kantokylän pohjoispuoli sella alueel la. Suunnittelu alu een poh jois osista on etäi syyttä Ylivies kan ja Oulaisten ra jaan noin ki lo metri.
3 Suunnittelualueen pinta-ala on noin 8,5 km 2. Maa-alu eet ovat pääosin yksityisten maanomistajien ja Ylivieskan kaupungin omistuksessa. Suunnittelualueella on myös valtion maanomistusta. Suunnittelun lähtökohtana on valtakunnalliset alueiden käyttötavoitteet sekä maakuntakaava. Tuulivoimapuiston alueella ei ole voimassa olevia yleis- tai asemakaavoja. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus on teh nyt pää tök sen, ett ei Tuomiperän tuulipuisto hankkeeseen sovelle ta ym päris tö vaiku tus ten arviointimenettelyä. Näin ollen hankkeen kes kei set ym päristö vai ku tukset arvioidaan osa yleiskaavan laatimi sen yh tey dessä. Osayleiskaavan laadinnan yhteydessä arvioidaan osayleiskaavan keskeiset vaikutukset maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. Tuomiperän tuulivoimapuiston osayleiskaavaa koskien on laadittu alustava osallistumis- ja arviointi suunnitelma sekä kaavoitussopimusluonnos. Kaavoitussopimuksella määritellään sopijapuolten yh teis työ osayleiskaavan valmistelussa, sopijapuolten tehtävä- ja kus tan nus jako sekä alustava aikataulu. Kaavan sisältöä koskevat ky sy mykset ratkaistaan lopullisesti maankäyttö- ja rakennuslain mu kaan osa yleiskaavamenettelyssä. Suunnittelualueen rajaus tarken tuu osa yleiskaavamenettelyssä. TM Voima Tuomiperä Oy vastaa osayleiskaavan laatimisen ja osayleiskaavatyössä tarvittavien selvitysten konsulttikustannuksista. Ylivieskan kaupunki perii TM Voima Tuomiperä Oy:ltä kaavoitus maksua 4000 euroa henkilöstö- ja hallintokustannusten kattamiseksi ja TM Voima Tuomiperä Oy vastaa myös osayleiskaavaprosessiin liittyvistä suorista kuulutus- ja muista vastaavista kuluista. Oheismateriaalia Kaavoittaja esittää, että lautakunta 1. päättää ryhtyä laatimaan Tuomiperän tuulivoimapuiston osayleiskaavaa 2. oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen ilmoittaman kaavoituksen vireilletulosta 3. hyväksyy osayleiskaavaa koskevan alustavan osallistumisja ar vioin ti suunnitelman (OAS) ja oikeuttaa teknisen palvelukes kuk sen asettamaan OAS:n nähtäville sekä varaamaan osal lisille ti lai suuden esittää mielipiteitä aineistosta MRL 62
4 :n perus teel la ja MRA: 30 :n mukaisesti 4. hyväksyy kaavoitussopimusluonnoksen ja oikeuttaa tek ni sen pal ve lukeskuksen allekirjoittamaan sen TEKLA TEKNINEN JOHTAJA: Lautakunta hyväksyy kaavoittajan esityksen TEKNISTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNTA: Hyväksyttiin. Asiantuntijana kuultiin Olli Malkamäkeä TM Voima Oy:stä Tuomiperän tuulivoimapuiston osayleiskaavaa koskeva osallistumisja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä Nähtävilläoloaikana siitä saatiin 9 palautetta. Palautteen keskeinen si säl tö on kuvattu kaavoittajan kommentein kaavaselostuksen liit teenä. Kaavoittajan vastineissa on todettu pääsääntöisesti, että pa lautteen antajilla ei ole huomauttamista osallistumis- ja arviointi suunnitelmasta. Tuomiperän tuulivoimapuistosta on laadittu valmisteluaineistona osayleis kaa va luon nos ja kaavaselostus sekä täydennetty osal lis tu mis- ja arviointisuunnitelma. Kaava-aineisto esitellään kokouksessa. Oheismateriaalia TEKNINEN JOHTAJA: esittää, että lau ta kun ta: 1. Oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen asettamaan Tuo mi perän tuulivoimapuiston osayleiskaavan valmisteluaineiston näh tä vil le. 2. Varaa osallisille ja viranomaisille tilaisuuden esittää mie li pitei tä ja lausuntoja valmisteluaineistosta MRL:n 62 :n perus teel la ja MRA 30 :n mukaan. TEKNISTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNTA: Hyväksyttiin. TEKLA Merkittiin pöytäkirjaan, että Kaisa Haapakoski poistui tämän :n ajaksi. Asiantuntijana kuultiin Leila Väyrystä FCG:ltä Tuomiperän tuulivoimapuiston osayleiskaavan valmisteluaineisto on ol lut nähtävillä välisen ajan MRL:n 62 :n pe rusteel la ja MRA 30 :n mukaan. Kaavoituksen valmisteluaineisto esitel tiin yleisölle järjestetyssä tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa
5 Kaavaluonnoksesta saatiin 13 lausuntoa ja 3 mielipidettä, joista yhdes sä allekirjoittajia oli useita. Lyhennelmät lausunnoista sekä kaavoit ta jan vastineet niihin on esitetty kaavaselostuksen liitteenä eril lisinä asiakirjoina. Lausunnoista valtaosassa todettiin, ettei kyseisellä taholla ole lau sutta vaa kaavasta. Muilta osin lausunnot ottivat kantaa yksit täisiin huomioi hin, jotka tulee käsitellä kaavan selostuksessa ja vai ku tus ten arvioinneissa. Peruspalvelukuntayhtymä Kallio otti kantaa hank keen terveyshaittojen ennaltaehkäisyyn. Mielipiteissä nousi esiin meluun liittyvät kysymykset ja melun mallintamisen laatutaso ja oikeellisuus. Tämän lisäksi palautteissa nousi esiin yksittäisiä kohteita liittyen muinaismuistoihin, luonto alueisiin ja asuin paik koi hin. Nämä palautteet käytiin läpi ja kaava kartalle lisättiin kol me muinaismuistokohdetta tiedoksiantojen perusteella sekä tarken nettiin vaikutusten arviointeja niiltä osin, kuin tarve vaatii liittyen ilmoi tet tui hin asuinpaikkoihin, jotka eivät Ylivieskan kaupungin tie to jen mukaan ole virallisia, käytössä olevia rakennuspaikkoja. Luon to kohtei den osalta palautteet käytiin läpi biologien kanssa ja tultiin sii hen tulokseen, että kyseiset tiedonannot eivät olleet luonteel taan sel laisia, että kaavakarttaan, määräyksiin tai selvityksiin olisi tarpeen tehdä täydennyksiä. Kaavaluonnoksesta saatujen lausuntojen, mielipiteiden sekä selvitysten tuloksien perusteella osayleiskaavaehdotukseen on tehty seu raa vat muutokset: 1. Kaavoitettavaa aluetta on laajennettu yhden voimalan koh dalla, jotta voimala myös mahdollisessa kaatumis tilanteessa sijoit tuu kaava-alueelle. 2. Kaava-alueen rajausta pienennetään (kaava-alueen poh joisosal la kohdassa "Kiipeli"), koska alueelle ei kohdistu maankäyt tö pai net ta ja sen mukana pitämiselle ei ole perus teita. Alueelle lisättiin tiedoksiannon perusteella kaksi mui naismuis to koh det ta. 3. Kaava-alueen rajausta pienennetään (kaava-alueen itä osalla) koska alueelle ei kohdistu maankäyttöpainetta ja näin ol len sen mukana pitämiselle ei ole perusteita. 4. Yhden voimalan sijaintia kaavalueen itäosalla siirrettiin hieman etelään. Samalla ohjeellinen tieyhteys ja kaapelireitti linjat tii in uudellen. Kaava-alueen rajausta laajennetaan kiin teistö ra jo jen mukaisesti. Kaavoitettavaa aluetta laajen netaan, jotta voi ma la myös mahdollisesti kaatumistilanteessa sijoittuu kaa va-alueelle.
6 Kaavaselostuksessa on esitetty perusteet em.muutoksiille. Kaa va-aineis to esitellään kokouksessa. Ehdotusvaiheen oheismateriaali on kokonaisuudessaan nähtävillä Yli vies kan kaupungin maankäyttöyksikössä ( Kyöstintie 4) sekä kaupun gin kotisivulla ja talous>esityslistat ja pöytäkirjat/ Teknisten palveluiden lautakunta. TEKNINEN JOHTAJA: esittää, että lautakunta 1. Hyväksyy kaavoituksen valmisteluaineistosta esitettyihin lausun toi hin ja mielipiteisiin laaditut kaavoittajan vastineet sekä eh do tus vai hee seen tehdyt muutokset. 2. Oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen asettamaan Tuo mi perän tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotuksen nähtäville MRL:n 65 :n perusteella ja MRA:n 27 n mukaisesti. TEKNISTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNTA: Hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että Kaisa Haapakoski poistui päätöksenteon ajaksi. Asiantuntijana kuultiin Leila Väyrystä FCG:ltä. KHALL Tuomiperän tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotus on ollut MRL:n 65 :n perusteella ja ja MRA:n 27 :n mukaisesti nähtävillä Nähtävillä ollessa siitä annettiin 15 lausuntoa. Kaava-aineistosta esitet tiin 15 osallisten muistutusta, joissakin useita allekirjoittajia. Lausun toi hin ja muistutuksiin on laadittu palaute tiivistetysti ja vastineet on esitetty erillisessä liiteasiakirjassa. Lausuntojen ja muistutusten perusteella on kaavakarttaan tehty seuraa vat muu tok set. Muutosten osalta on myös kaavaselostusta tarkis tet tu. 1. Osayleiskaavan luoteisin tuulivoimala poistetaan. Vastaavasti me lu- ja varjostusvaikutukset pienenevät tämän voi ma lai toksen siirtämisen osalta Tuomiperän alueella. Tämän lisäksi mai se ma vai ku tuk set vähenevät oleellisesti länsi-pohjoinen suun taan aukeaville seuduille. 2. Voimalan sijoittumista kuvaavaa ympyrää siirrettiin yhden tuuli voi ma-alu een (tv-1) sisällä hieman keskemmälle. Tällä siirrol la saadaan kaavan melu- ja varjostusvaikutuksia hie man pie nem mik si sekä voimala pois Digitan signaalin tieltä. Mer-
7 kin tä muu tos ei ole luonteeltaan sellainen,että se muuttaisi suun nit te lu alu een ratkaisua sisällöllisesti, jo ten tältä osin muu tos on vähäinen tekninen tarkistus. 3. Ehdotusvaiheessa palautteen perusteella merkityt sm-kohteet muu tet tiin Museoviraston kannanoton seurauksena /s-kohteik si; kohde jolla on paikallishistoriallista arvoa / mahdollinen muinaisjäännös. Merkintämuutos ei ole luonteeltaan sel lainen, että se muuttaisi suunnittelualueen ratkaisua si säl löl lises ti, joten tältä osin muutos on vähäinen tekninen tarkistus. Kaava-aineistoon tehdyt täydennykset ja tarkistukset ovat sen luontei sia, ettei osa yleis kaa va eh do tus ta tarvitse asettaa uudelleen nähtä vil le. KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus 1. hyväksyy kaavaehdotuksesta esitettyihin lausuntoihin ja muistu tuk siin laaditut kaavoittajan vastineet sekä kaava-aineistoon teh dyt muutokset ja tarkistukset, 2. hyväksyy Tuomiperän tuulivoimapuiston osayleiskaavan ja esit tää sen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi. Oheismateriaali on kokonaisuudessaan nähtävillä Ylivieskan kaupun gin ta lon kansliassa (kyöstintie 4) sekä kaupungin kotisivuilla > Hallinto ja talous > Päätöksenteko > Esityslistat ja pöy tä kir jat / Kaupunginhallitus. KAUPUNGINHALLITUS: Siirrettiin. Asiantuntijoina kuultiin laatupäällikkö Lauri Solinia FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:stä sekä kaupunginarkkitehti Risto Suikkaria. KHALL KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus 1. hyväksyy kaavaehdotuksesta esitettyihin lausuntoihin ja muistu tuk siin laaditut kaavoittajan vastineet sekä kaava-aineistoon teh dyt muutokset ja tarkistukset, 2. hyväksyy Tuomiperän tuulivoimapuiston osayleiskaavan ja esittää sen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi. Oheismateriaali on kokonaisuudessaan nähtävillä Ylivieskan kaupun gin ta lon kansliassa (Kyöstintie 4) sekä kaupungin kotisivuilla > Hallinto ja talous > Päätöksenteko > Esityslistat ja pöy tä kir jat / Kaupunginhallitus. KAUPUNGINHALLITUS: Keskustelun kuluessa Tarmo Hirvelä esitti, et tä päätöksenteko siirretään uuden asumisterveysasetuksen voimaan tu loon asti. Tiina Junttila kannatti Hirvelän tekemää esitystä.
8 Markku Jussila esitti, että kaupunginjohtajan päätösehdotusta ei hyväk sy tä. Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu siirtoesitys, asian käsittely keskeytetään ja äänestetään asian siirtämisestä. Suori te tus sa äänestyksessä asian käsittelyn jatkamista kannatti kuu si (SK, JA, JH, K-MP, KN, MJ) ja siirtoesityksen kannalla oli kaksi (TH, TJ), poissa yksi. Asian käsittelyä jatkettiin. Puheenjohtaja totesi, että koska Markku Jussilan esitystä ei ole kanna tet tu, se sulkeutuu pois. Kaupunginjohtajan päätösesitys tuli hyväksytyksi. KVALT 28 Kaisa Haapakoski poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ajak si. Oheismateriaali on kokonaisuudessaan nähtävillä Ylivieskan kaupun gin ta lon kansliassa (Kyöstintie 4) sekä kaupungin kotisivuilla > Päätöksenteko, pöy tä kir jat / Kaupunginvaltuusto. KAUPUNGINVALTUUSTO: Keskustelun aikana Esko Elsilä esitti, et tä kaupunginvaltuusto ei hyväksy Tuomiperän tuulivoimapuiston osa yleis kaa vaa. Antti Rantala kannatti kaupunginhallituksen tekemää ehdotusta. Tarmo Hirvelä esitti, että asian käsittely siirretään seuraavaan kokouk seen. Juha Liukkonen kannatti Hirvelän tekemää esitystä ja esit ti nimenhuutoäänestystä. Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu siirtoesitys, siitä on äänestettävä esittäen nimenhuutoäänestystä: ne, jotka ovat asian käsittelyn jatkamisen kannalla, vastaavat JAA ja jotka ovat siir ron kannalla, vastaavat EI. Äänestystapa hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä JAA-ääniä saatiin 31 ja EI-ääniä 4. Puheenjohtaja totesi, että äänestyksen tuloksena asian käsittelyä jatke taan. Äänestyspöytäkirja on pöytäkirjan liitteenä nro 10/2014. Tuija Tikkanen ja useat muut kannattivat osayleiskaavan hy väk symis tä. Päivi Jaakola ja useat muut kannattivat Esko Elsilän tekemää esi tystä kaavan hylkäämisestä. Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana Esko Elsilä on tehnyt usei den muiden kannattamana kaupunginhallituksen ehdotuksesta
9 poik kea van esityksen, joten siitä on äänestettävä esittäen ni men huuto ää nes tys tä. Ne, jotka ovat kaupunginhallituksen esityksen kan nalla, vastaavat JAA ja jotka ovat Elsilän esityksen kannalla, vas taa vat EI. Äänestystapa hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä kaupunginhallituksen esitys sai 22 ääntä, Esko Elsilän esitys 12 ääntä, yksi äänestämättä. Ää nes tys pöy täkir ja on pöytäkirjan liitteenä nro 11/2014. Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen esityksen tulleen hy väk sytyk si. Asiantuntijoina kuultiin kaupunginarkkitehti Risto Suikkaria, pro jek tipääl lik kö Lauri Solinia ja konsultti Mauno Ahoa FCG Suunnittelu ja tek niik ka Oy:stä. Kaisa Haapakoski poistui esteellisenä kokouksesta ennen asian käsit te lyn aloittamista.
TM Voima Tuomiperä Oy on jättänyt kaavoitusaloitteen:
Teknisten palveluiden lautakunta Teknisten palveluiden lautakunta Teknisten palveluiden lautakunta 67 11.06.2013 113 22.10.2013 3 21.01.2014 Tuomiperän tuulivoimapuiston osayleiskaava 139/54/00/2013 TEKLA
TM Voima Tuomiperä Oy on jättänyt kaavoitusaloitteen:
Teknisten palveluiden 67 11.06.2013 lautakunta Teknisten palveluiden 113 22.10.2013 lautakunta Teknisten palveluiden 3 21.01.2014 lautakunta Kaupunginhallitus 81 28.04.2014 Kaupunginhallitus 94 12.05.2014
Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa.
Kunnanhallitus 138 07.11.2012 Kunnanvaltuusto 39 12.11.2012 Kunnanhallitus 9 21.01.2013 Kunnanhallitus 74 15.04.2013 Kunnanhallitus 156 04.11.2013 Kunnanhallitus 4 07.01.2014 Kunnanvaltuusto 4 13.01.2014
Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)
Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien
Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos
Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja
Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014
Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan
Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion
Teknisten palveluiden 34 29.05.2013 Teknisten palveluiden 47 27.08.2014 Teknisten palveluiden 66 11.12.2014 Teknisten palveluiden 3 05.02.2015 Teknisten palveluiden 30 27.04.2015 Kaupunginhallitus 69 04.05.2015
Asemakaavan muutos Toivonpuiston (9.) kaupunginosan liikenne-, urheilu- ja puistoalueiden osalle (Safaripuiston jalkapallokenttä)
Teknisten palveluiden 46 20.05.2009 Teknisten palveluiden 38 23.03.2015 Teknisten palveluiden 55 18.05.2015 Kaupunginhallitus 168 24.08.2015 Kaupunginhallitus 180 07.09.2015 Asemakaavan muutos Toivonpuiston
Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015
Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016
Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta
Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.
Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017
Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.
Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017
OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kunnan esitys yhteistyötavasta osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten
SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YLIVIESKAN KAUPUNKI YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.1.2015 P22715 Ehdotusvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastine 1 (39)
Välikankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laatiminen 76/ /2014
Tekninen lautakunta 90 28.08.2014 Tekninen lautakunta 22 18.02.2015 Tekninen lautakunta 108 17.09.2015 Tekninen lautakunta 26 17.03.2016 Tekninen lautakunta 44 19.05.2016 Kaupunginhallitus 129 07.06.2016
YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2014 163
YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2014 163 Kaupunginhallitus 12.05.2014 AIKA 12.05.2014 16:00-19:30 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 91 Kokouksen laillisuus
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014
Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
KIVIRANTA, ASEMAKAAVAMUUTOS
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 25.2.2016 1(7) KIVIRANTA, ASEMAKAAVAMUUTOS 25.2.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus
Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.
Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016
Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Elinvoimalautakunta 27 13.09.2017 Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma 228/10.02.04/2017 Elvoltk 13.09.2017 27 Asian aiemmat käsittelyt:
Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi
Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,
Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta
Ympäristölautakunta 105 17.12.2015 Ympäristölautakunta 9 26.01.2016 Kaupunginhallitus 47 01.02.2016 Kaupunginhallitus 109 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 33 21.03.2016 Kaupunginhallitus 184 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016
Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024
EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010
Kunnanhallitus 20 10.02.2010 Kunnanhallitus 143 19.11.2012 Kunnanhallitus 96 27.05.2013 Kunnanhallitus 155 04.11.2013 Kunnanvaltuusto 62 11.11.
Kunnanhallitus 20 10.02.2010 Kunnanhallitus 143 19.11.2012 Kunnanhallitus 96 27.05.2013 Kunnanhallitus 155 04.11.2013 Kunnanvaltuusto 62 11.11.2013 Alavieskan keskustan osayleiskaava 2030 Khall 10.02.2010
Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi.
Kunnanhallitus 74 07.05.2012 Kunnanhallitus 112 25.06.2012 Kunnanhallitus 164 28.09.2012 Kunnanhallitus 88 22.04.2013 Kunnanhallitus 165 16.09.2013 Kunnanhallitus 208 28.10.2013 Kunnanhallitus 3 16.01.2017
LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA
LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-
Tränuholmen ranta-asemakaava; Vastineet kaavaehdotuksesta jätettyihin lausuntoihin ja muistutuksiin sekä kaavan hyväksyminen
Ympäristölautakunta 128 13.11.2012 Ympäristölautakunta 96 26.08.2015 Kaupunginhallitus 224 14.09.2015 Ympäristölautakunta 173 09.12.2015 Kaupunginhallitus 13 11.01.2016 Kaupunginhallitus 143 06.06.2016
Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen
Kaavatoimikunta 11 24.08.2015 Kaavatoimikunta 1 08.02.2016 Valtuusto 46 23.05.2016 Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen 101/10.02.02/2015, 421/10.02.02/2012 Kaavatmk 24.08.2015 11 Kaavatoimikunta
Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46
Kunnanhallitus 81 15.04.2019 Kunnanhallitus 95 13.05.2019 Kaava- ja maapoliittinen 6 22.05.2019 työryhmä Kunnanhallitus 123 03.06.2019 Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 2004/55.551/2019
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-
59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila.
Kunnanhallitus 204 27.05.2013 Kunnanhallitus 110 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 22.06.2015 Valtuusto 80 12.08.2015 Kunnanhallitus 431 12.10.2015 Kunnanhallitus 184 08.05.2017 Asemakaavan muutos korttelissa
Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus
Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN
Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Minna Kulojärvi
Kaupunginhallitus 11 13.01.2014 Kaupunginhallitus 188 09.06.2014 Kuuselan asemakaavanmuutos 14/10.02.03/2014 224/10.02.03/2013 TEKLTK 23.08.2012 99 TEKLTK 14.03.2013 21 Asemakaavanmuutos on tullut vireille
ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 (14)
ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 (14) Kunnanvaltuusto 13.01.2014 AIKA 13.01.2014 klo 18:00-18:45 PAIKKA Kunnantoimiston valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS
Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015
Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen
Kunnanhallitus 528 14.12.2015 Kunnanhallitus 149 11.04.2016 Kunnanhallitus 332 05.09.2016 Kunnanhallitus 7 16.01.2017 Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus
Tuleva kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä saapui kokoukseen pe reh dy tystar koi tuk ses sa tämän asian esittelyn aluksi klo
Kunnanhallitus 32 22.02.2016 Kunnanhallitus 168 17.10.2016 Kunnanhallitus 37 06.03.2017 Kunnanhallitus 3 22.01.2018 Löytönevan tuulivoimapuiston osayleiskaava Khall 22.02.2016 32 Ristinevan tuulivoimapuiston
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)
Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan
Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018
KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :
KAUPUNGINHALLITUS 173 07.05.2018 Poikkeamislupa/Elenia Oy KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 2.5.2018: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija Mathias Holmén Raahen kaupunginhallitus
Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281
Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN
102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Isopaasin ranta-asemakaavan muutos
Kaupunginhallitus 35 26.01.2015 Kaupunginhallitus 173 04.05.2015 Isopaasin ranta-asemakaavan muutos 730/10.03.06/2014 Kaupunginhallitus 26.01.2015 35 Maanmittausinsinööri Birit Keva 3.12.2014: Maanomistaja
ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, 040 521 8128. Lähi- ja virkistysmetsät 1 496 ha
Maaseutulautakunta 25 08.04.2010 Elinkeino- ja kehittämisjaosto 36 27.04.2010 Tekninen lautakunta 76 25.05.2010 Kaupunginhallitus 313 30.08.2010 Strategiaehdotus kaupungin metsille ja maa-alueille 506/14.03.02/2010
ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA
IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän
05/2013. Tuulivoima kehitys Alavieska Kytölä. K Tahkoniemi
05/2013 Tuulivoima kehitys Alavieska Kytölä K Tahkoniemi 1 Hanketiedot 2 Kehittäjä TM Voima OY / TM Voima Kytölä Oy Tavoitteena rakentaa Alavieskan Kytölän alueelle 4-9 tuulivoimalaa. Tavoitteena on, että
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen
Keskustan osayleiskaava 151/10.02.02/2013
Kunnanhallitus 155 28.04.2009 Kunnanhallitus 260 04.10.2011 Kunnanhallitus 103 12.03.2013 Kunnanhallitus 152 20.05.2014 Kunnanhallitus 269 11.11.2014 Kunnanvaltuusto 63 01.12.2014 Kunnanhallitus 26 03.02.2015
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Kaavatoimikunta AIKA 01.02.2018 kello 16:15-17:15 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3
- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen
Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus
Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/10.02.03/2014
Tekninen lautakunta 39 02.09.2014 Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 15 16.04.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kaupunginhallitus 114 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 23 15.06.2015
Tiilitehtaanpuisto, asemakaavan muutoksen ehdotuksen nähtäville asettaminen. Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti
Kaupunginhallitus 310 07.11.2011 Ympäristölautakunta 116 15.12.2011 Ympäristölautakunta 18 07.03.2012 Ympäristölautakunta 53 07.06.2012 Kaupunginhallitus 151 18.06.2012 Tiilitehtaanpuisto, asemakaavan
URAKKANEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA
YLIVIESKAN KAUPUNKI URAKKANEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKA AAVA Vastine osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta annettuihinn lausuntoihin ja mie- lipiteisiin SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 30. 5.2017 URAKKANEVAN
Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle
Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-
Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti:
Kunnanhallitus 142 16.06.2014 Kunnanhallitus 198 06.10.2014 Kaavoitusjaosto 8 25.02.2015 Kunnanhallitus 115 02.03.2015 Kaavoitusjaosto 12 27.10.2015 Kaavoitusjaosto 11 13.06.2016 Kaavoitusjaosto 18 11.10.2016
Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-
137 10.12.2013 98 06.08.2014
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Metsälamminkankaan alueen tuulivoimayleiskaava
Kunnanhallitus 120 19.05.2015 Kunnanhallitus 138 23.06.2015 Kunnanhallitus 158 30.06.2015 Metsälamminkankaan alueen tuulivoimayleiskaava Khall 19.05.2015 120 Liite Ympäristölautakunta 18.11.2013 76 Kunnanhallitus
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31
Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015
30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon
Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään
Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.
Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto
ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201
ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002 KILONPUISTO IA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVA KILONPUISTO
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
Pyhäselkä-Telmonselkä osayleiskaavamuutos tilalla Väärälahti RN:o 13:67 ( )
Tekninen lautakunta 81 18.08.2015 Kunnanhallitus 118 24.08.2015 Tekninen lautakunta 126 08.12.2015 Kunnanhallitus 200 14.12.2015 Tekninen lautakunta 31 15.03.2016 Kunnanhallitus 54 04.04.2016 Pyhäselkä-Telmonselkä
Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.
PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde:
TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 6.6.2012 1(8) PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 17. Röyttän kaupunginosan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-
Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014. Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.
Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014 Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.521/2014 KAUPHALL 27.10.2014 397 Kaavoitusinsinööri Seppo Reiskanen
Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018
Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain
Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos
Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään
Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen
Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen
Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta
Kaavoitus- ja 11 25.01.2017 rakennuslautakunta Kunnanhallitus 4 30.01.2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 43 29.03.2017 Kirkonkylän asemakaavan muutos; Kortteli 58 40/10.02.03/2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen
KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 26.1.2016 1(7) KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS 26.1.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja
KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...
Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NIVALAN KAUPUNKI Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20737 Lausuntojen vastineet, 1 (4) Sisällysluettelo 1 Pääesikunta, logistiikkaosasto...
Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3)
Ympäristölautakunta 37 31.03.2015 Ympäristölautakunta 67 18.08.2015 Kaupunginhallitus 252 24.08.2015 Kaupunginhallitus 340 16.11.2015 Kaupunginvaltuusto 75 07.12.2015 Kankaanpään kaupungin Karhoismajan
KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015:
KAUPUNGINHALLITUS 225 01.06.2015 Poikkeamislupa/Suomen Hyötytuuli Oy 271/10.1003.100300/2015 KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
162-AK1603 MYNÄMÄEN KUNTA RAIMELAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa asemakaavan
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.
kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT
IVALON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; PUHAKANMUTKAN TEOLLISUUSALUE
IVALON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; PUHAKANMUTKAN TEOLLISUUSALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 5.5.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta