Valiokunta ja lautakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valiokunta ja lautakunta"

Transkriptio

1 Valiokunta ja lautakunta

2 Järjestämistehtävät ja poliittinen päätöksenteko Järjestäjä ohjaa julkisen rahoituksen käyttöä ja sitä, millaista palvelua ja millä ehdoilla maakunnassa julkisella rahoituksella tuotetaan Päätöksillä ohjataan siten oman palvelutuotannon lisäksi myös yksityisiä palveluntuottajia Poliittinen päätöksenteko tapahtuu järjestäjän puolella Ylintä valtaa käyttää maakuntavaltuusto

3 Järjestäjän ja tuottajan erottaminen Markkinarajapinta POLITIIKKA Tarpeiden selvittäminen Tavoitteiden asettaminen Rahojen kohdentaminen Palveluiden, etuisuuksien ja viranomaistehtävien määrittely Myöntämiskriteereiden määrittely Toimiala- ja bisnesosaaminen Tuottaa palveluja järjestäjän määrittelemien sisältöjen ja laatuvaatimusten mukaisesti Järjestäminen Rahoitus Tuottaminen VAIKUTTAMISTOIMIELIMET Asiakasmaksujen määrittely Asiakas- ja palveluohjauksesta sekä integroinnista huolehtiminen Tuotannon linjauksista päättäminen Tuottajien kriteereistä päättäminen Valvontasuunnitelman vahvistaminen1111 Taloudelliset riskit Ei-valinnan vapauden piirissä olevat palvelut Julkiset tuottajat Yksityiset tuottajat julkisen tuottajan alihankkijana Suoran valinnan palvelut Yksityiset tuottajat Julkiset tuottajat Päättää omista toimitiloistaan Päättää henkilöstöstään Päättää tukipalveluistaan Kilpailuasetelma Asiakassetelipalvelut Yksityiset tuottajat Julkiset tuottajat

4 Valmistelun taustaa Huomioi tulevan maakunnan järjestämis- ja tuotantotehtävien eriyttämisen Poliittisen päätöksenteon rooli on erittäin vahva ohjaa julkisen rahoituksen käyttöä myös yksityisomistuksellisissa palveluissa Ensimmäinen vaalikausi on tynkä - päätöksentekomallilla halutaan tukea hallittua, mutta ripeästi etenevää siirtymää uuteen toimintaympäristöön Muutosjohtaminen uuden maakunnan aloittaessa kriittinen onnistumisen tekijä Asukaslähtöisyys, asukkaiden osallisuus Tilanne on kaikille meille uudenlainen emme voi tarkasti ennustaa esim. rahoituksen kohdentumista tai todellista palvelutarvetta

5 Maakuntavaltuusto Tarkastuslautakunta Vaalilautakunta Maakuntahallitus Asukaslähtöisyys. Järjestäjä määrittää, miten Keski- Suomen asukkaat palveluita saavat. Valiokunta/ lautakunta Valiokunta/ lautakunta Valiokunta/ lautakunta Asiakaspalaute, mikä palveluissa toimii, mikä ei? Vaikutusten ennakkoarviointi. Vaikuttamistoimielimet: Nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto, vammaisneuvosto, asukasneuvosto (ei poliittista päätösvaltaa, yhteistyö valiokuntien/lautakuntien ja jaostojen kanssa?)

6 Vertailua lautakunta vs. valiokunta Valiokunta Poliittinen ohjausvalta prosessin alusta loppuun päättäjillä Valmisteleva rooli Virkamiesten ja päättäjien yhteistyötä vahvistava toimintamalli Tukee muutosjohtamista Vähentää osaoptimointia Asukkaita kuuleva ja osallistava Lautakunta Jakaa valtuuston ja hallituksen päätäntävaltaa myös alemmille päätöksenteon tasoille Mahdollistaa useamman vaaleissa ehdolla olleen osallistumisen päätöksentekoon päättävässä asemassa Ajatuksentasolla tuttu malli kunnista

7 Päätösehdotuksen taustaa Järjestämistehtävien ja rahoituksen kohdentaminen on uusi tehtävä meille kaikille, tehtävää pitää harjoitella yhdessä Tahtotila on korostaa suorilla vaaleilla valittujen poliittisten päättäjien roolia Samalla halu lisätä asukkaiden kiinnostusta yhteisiin asioihin aidon osallisuuden kautta Siirtymävaihe vaatii jatkuvaa kokonaiskuvan seuraamista

8 Työstäminen jatkuu Ensimmäisen vaalikauden jälkeen tiedämme, miten kokonaisuus toimii seuraavalla vaalikaudella voidaan tarkastella päätöksenteon kokonaisuutta uudestaan Molemmissa malleissa lähdetään siitä, että luottamushenkilöiden määrä on sama Poliittisen ohjauksen myötä määritellään myös palkkiosääntö sekä hallintosääntö tukemaan haluttua mallia Tärkeää miettiä myös asukasosallisuuden toteutuminen molemmissa malleissa ja löytää työskentelytavat mm. vaikuttamistoimielinten kanssa

9 Kiitos

MAAKUNNAN ROOLIT JÄRJESTÄJÄNÄ JA TUOTTAJANA

MAAKUNNAN ROOLIT JÄRJESTÄJÄNÄ JA TUOTTAJANA MAAKUNNAN ROOLIT JÄRJESTÄJÄNÄ JA TUOTTAJANA Järjestöjen sote- ja maakuntapäivä 7.12.2017 Järjestäjän ja tuottajan roolit ja tehtävät Tarpeiden selvittäminen Tavoitteiden asettaminen Rahojen kohdentaminen

Lisätiedot

Keski-Suomen maakuntakonsernirakenteen hahmotusta. Maakuntahallitus

Keski-Suomen maakuntakonsernirakenteen hahmotusta. Maakuntahallitus Keski-Suomen maakuntakonsernirakenteen hahmotusta Maakuntahallitus 23.3.2018 Maakuntakonsernin muodostuminen -> siirtyvät toiminnot/htv Valtio Maakunta Kunta Kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali-

Lisätiedot

JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS Mikael Palola

JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS Mikael Palola JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS 13.2.2018 Järjestäjän ja tuottajan roolit ja tehtävät Tarpeiden selvittäminen Tavoitteiden asettaminen Rahojen kohdentaminen Palveluiden,

Lisätiedot

Järjestöareena ja maakuntavalmistelun ajankohtaiset. Pirjo Peräaho ja Emmi Hyvönen

Järjestöareena ja maakuntavalmistelun ajankohtaiset. Pirjo Peräaho ja Emmi Hyvönen Järjestöareena ja maakuntavalmistelun ajankohtaiset Pirjo Peräaho ja Emmi Hyvönen Valtio Maakunta Kunta Uuden maakunnan muodostajat Kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalvelut sekä

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA RAJOITUSLAIN VALMISTELUUN STM114:00/2017

NÄKÖKULMIA RAJOITUSLAIN VALMISTELUUN STM114:00/2017 NÄKÖKULMIA RAJOITUSLAIN VALMISTELUUN STM114:00/2017 HE-luonnos laeiksi kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta ja paras-puitelain velvoitteiden jatkamiseksi 22.11.2017

Lisätiedot

Järjestöjen strateginen vaikuttaminen nyt

Järjestöjen strateginen vaikuttaminen nyt Järjestöjen strateginen vaikuttaminen nyt Järjestöjen strateginen vaikuttaminen Järjestämissuunnitelmassa kirjauksia on kansalaisjärjestöjen kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Tämä saanut ministeri Saarikon

Lisätiedot

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018

Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018 Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus. Pirjo Peräaho

Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus. Pirjo Peräaho Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Pirjo Peräaho 15.11.2017 Valtio Maakunta Kunta Uuden maakunnan muodostajat Kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalvelut sekä kuntouttava työtoiminta

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen

Palvelujen järjestäminen Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Pekka Järvinen, STM 1 Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen perustuu laissa säädetyyn järjestämisvastuuseen.

Lisätiedot

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Maakunnan poliittisen johtamisen valmistelu

Maakunnan poliittisen johtamisen valmistelu Maakunnan poliittisen johtamisen valmistelu Selvitysprosessin kulku Lauri Tanner Yrittäjäfoorumi 12.4.2018 Taustaa Itsehallinnollisissa hallintoyksiköissä (kunnat, kuntayhtymät, maakunnat) hallinnon perustana

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON UUDISTUS

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON UUDISTUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON UUDISTUS Nykytila Uudistus Ylilääkäri Tiina Hetemaa, LT Yleislääketieteen ja terveydenhuollon erikoislääkäri JOKA TOINEN SUOMALAINEN KERTOO HAKEUTUVANSA ENSISIJAISESTI TERVEYSKESKUKSEEN

Lisätiedot

Maakunnan hallintosääntö

Maakunnan hallintosääntö Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Maakunnan hallintosääntö Kuntaliiton ja Kainuun liiton maakuntatilaisuus 24.4.2018 Kirsi Mononen, johtava lakimies Maakunnan hallintosääntö

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNTA POLIITTINEN RAKENNE LUONNOS Jouko Luukkonen

LAPIN MAAKUNTA POLIITTINEN RAKENNE LUONNOS Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTA POLIITTINEN RAKENNE LUONNOS 17.4.2018 Jouko Luukkonen POLIITTISILLE PIIREILLE KESKUSTELTAVAKSI Tarvitaanko lakisääteisten toimielinten lisäksi muita toimielimiä? Jos tarvitaan, muodostetaanko

Lisätiedot

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Jarkko Majava FCG Koulutus Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 Uusi kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015 Suuri osa lain säännöksistä

Lisätiedot

TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN EKOSYSTEEMI

TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN EKOSYSTEEMI TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN EKOSYSTEEMI Valinnanvapauskokeilu hankkeen ohjausryhmän ja palveluntuottajien yhteinen kokous 11/2019 19.02.2019 Maakunnallisen valmistelun organisointi VALMISTELUPROJEKTIT Järjestäjä

Lisätiedot

Maakunnan johtamisjärjestelmä

Maakunnan johtamisjärjestelmä Maakunnan johtamisjärjestelmä Päijät-Häme 30.1.2018 Johtava lakimies Kirsi Mononen Ennakoiva asenne Uudistuksen tarve on tunnustettu Lainsäädäntö avoin Valmistelut vauhdissa Aikataulu on kireä Vaalit tulossa

Lisätiedot

Maakunnan poliittinen ohjausjärjestelmä

Maakunnan poliittinen ohjausjärjestelmä Maakunnan poliittinen ohjausjärjestelmä 1. luonnosversio Lauri Tanner 1.6.2018 Lähtökohtia Maakunnan poliittisen päätöksenteon rakenne kuuluu pääsääntöisesti maakunnallisen itsehallinnon piiriin Lakisääteiset

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 1 2.3.2017 - Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio Kaikki julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut kootaan yhden johdon eli maakunnan alaisuuteen. Maakunta vastaa palvelujen yhteensovittamisesta asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Maakunnan hallintosääntö

Maakunnan hallintosääntö Maakunnan hallintosääntö Maku verkostotapaaminen 18.1.2018 Johtava lakimies Kirsi Mononen Hallintosäännön valmistelu Hallinto- verkosto» Kokoukset helmi- ja maaliskuussa» Lausuntokierros /nettiin kommentoitavaksi»

Lisätiedot

Maakunnan hallinto, toimielimet ja johtaminen. Hallintovaliokunta Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM

Maakunnan hallinto, toimielimet ja johtaminen. Hallintovaliokunta Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM Maakunnan hallinto, toimielimet ja johtaminen Hallintovaliokunta 24.3.2017 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 23.3.2017 Maakuntavaltuusto Asema maakunnassa vastaa pääosin valtuuston asemaa kunnassa Vastaa

Lisätiedot

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Maakunnan poliittinen ohjausjärjestelmä

Maakunnan poliittinen ohjausjärjestelmä Maakunnan poliittinen ohjausjärjestelmä 1. luonnosversio Lauri Tanner 4.6.2018 Lähtökohtia Maakunnan poliittisen päätöksenteon rakenne kuuluu pääsääntöisesti maakunnallisen itsehallinnon piiriin Lakisääteiset

Lisätiedot

Maakunnan poliittinen johtaminen

Maakunnan poliittinen johtaminen Maakunnan poliittinen johtaminen Maakuntafoorumi 13.6.2018 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntaliiton korjaussarja Uudistus on toteutettavissa: https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2018/koost e-kuntaliiton-huomioista-maakunta-ja-soteuudistuksen-valmisteluun-toimitusten

Lisätiedot

Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo

Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo 11.9.2018 10.9.2018 Jaana Korhonen, valmistelujohtaja 11.9.2018 Kainuun maakuntauudistus / Jaana Korhonen Maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulusuunnitelma 11-12/2018

Lisätiedot

Tekijän nimi Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida

Tekijän nimi Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida Tekijän nimi 12.3.2018 Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida MIKSI MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS TEHDÄÄN? KUVA: Eeva Mäkinen Lapin materiaalipankki Tekijän nimi 12.3.2018 Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida Tasa-arvo

Lisätiedot

Maakuntien poliittinen johtaminen - malleja maakunnista

Maakuntien poliittinen johtaminen - malleja maakunnista Maakuntien poliittinen johtaminen - malleja maakunnista Muutosjohtaja Kari Hakari, VM Kymenlaakson liiton maakuntaseminaari Tallinna 31.5.2018 1 Poliittinen johtaminen maakunnissa Maakunnan itsehallinnolliseen

Lisätiedot

KOKONAISTAVOITTEET SEKÄ MUUTOSTAVOITTEET

KOKONAISTAVOITTEET SEKÄ MUUTOSTAVOITTEET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN KOKONAISTAVOITTEET SEKÄ MUUTOSTAVOITTEET Maakuntahallitus 21.9.2017 Mikael Palola Uudistuksen kansalliset tavoitteet Hyvinvointi- ja terveyserot pienentyvät Palvelujen yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Muutosjohtaja Seppo Huldén Suomen julkinen hallinto Julkinen hallinto Suomessa koostuu kolmesta eri tasosta, joita ovat valtio, maakunta ja kunta Tehtäviä 1.1.2020

Lisätiedot

Kolmikko Järjestöjen muutosagentti Anne Astikainen

Kolmikko Järjestöjen muutosagentti Anne Astikainen Kolmikko 13.4.2018 Järjestöjen muutosagentti Anne Astikainen Esityksen sisältö Mitä maakunta- ja soteuudistuksella tavoitellaan? Miten julkishallinto muuttuu? Mikä muuttuu järjestöjen kannalta? Mitkä ovat

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli Palvelut asiakaslähtöiksi - Kärkihanke Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli LAPIN työpaja 27.9.2106 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Hankkeen tavoitteet Hankkeessa kehitetään

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallitusneuvos Pekka Järvinen Syyskuu 2016 5.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja VATE ja SOTEMAKUjory 26.09.2017 Johanna Sorvettula muutosjohtaja Henkilötiedot www.ep2019.fi Henkilötiedot Yhteistoimintasopimus Henkilötietojen konvertointi testikantana monikantaan organisaatioittain

Lisätiedot

Konsernirakennevalmistelun tilanne

Konsernirakennevalmistelun tilanne Konsernirakennevalmistelun tilanne 22.5.2018 - Laajennetun johtoryhmän kokoukseen 29.5.2018 Maakunnan tarkastuslautakunta Maakuntavaalilautakunta Etelä-Savon maakuntakonserni Maakuntavaltuusto 59 jäsentä

Lisätiedot

Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa

Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa Maakuntien hyte-valmistelijoiden vertaisfoorumi Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Kuntaliitto Muuttuvat kuntien hallintomallit Lautakunta hoitaa kunnanhallituksen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan maakunnan osallisuusvalmistelu

Etelä-Pohjanmaan maakunnan osallisuusvalmistelu Etelä-Pohjanmaan maakunnan osallisuusvalmistelu Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Osallisuuden Areenat -seminaari 29.11.2018 Vs. kehitysjohtaja Minna Laitila, SONet BOTNIA Asukkaiden

Lisätiedot

Loimaan kaupunki Liite: Kh Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen

Loimaan kaupunki Liite: Kh Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen 1 Loimaan kaupunki Liite: Kh 19.12.2016 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen 1. Valmistelun ja päätöksenteon aikataulu 2. Toimielimet Toimielin- ja luottamushenkilöorganisaatio on

Lisätiedot

Maakuntafoorumi

Maakuntafoorumi Maakunnan poliittinen johtaminen case Pirkanmaa Maakuntafoorumi 13.6.2018 Pirkanmaan maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän pj Roope Lehto 13.6.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi 23 KUNTAA 512 000 ASUKASTA

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Kuntamarkkinat 14. - 15.9.2016 Hallitusneuvos Pekka Järvinen 23.9.2016 1 Tässä esityksessä Aikataulu Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä

Lisätiedot

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Projektiryhmän liite 3 Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Maakuntauudistuksen projektiryhmä 4.10.2016 29.9.2016 1 Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen VALTUUSTO Maakuntastrategia

Lisätiedot

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN?

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? Kuntamarkkinat tietoisku 14.9.2016 SOTE-UUDISTUKSEN TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Sote-uudistuksen tavoitteet,

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön?

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Pekka Puustinen, LT, MPH, TM Sp. pekka.puustinen@kuh.fi 1) Kuinka kokonaiskuva hallitaan? Pohjois-Savossa iso työkenttä

Lisätiedot

Asukkaiden osallistuminen maakuntalaissa

Asukkaiden osallistuminen maakuntalaissa Asukkaiden osallistuminen maakuntalaissa Maakunta- ja soteuudistuksen Muutostukiklinikka Uudenmaan maakuntaparlamentti 24.11.2017, Silja Europa Päivi Kurikka, erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto paivi.kurikka@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Itsehallintoalueet EPL seminaari 22.2.2016 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Soten vaiheet Kehittämisohjelmat Kansallinen terveyshanke

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 13.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö loppusuoralla Työterveyshuollon selvitys valmistuu

Lisätiedot

Luottamushenkilöhallinnon rakenteet

Luottamushenkilöhallinnon rakenteet Luottamushenkilöhallinnon rakenteet Selvitysprosessin kulku - LUONNOS Lauri Tanner Kuntajohtajat/virkamiesjohtoryhmä 28.2.2018 Taustaa Itsehallinnollisissa hallintoyksiköissä (kunnat, kuntayhtymät, maakunnat)

Lisätiedot

Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba

Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa 18.4.2017 Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba 13.4.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi KoJon tavoite tuottaa sisältöä ja linjauksia uuden maakunnan

Lisätiedot

Osallisuusohjelma Asukas- ja asiakasosallisuus Uudenmaan maakunnassa

Osallisuusohjelma Asukas- ja asiakasosallisuus Uudenmaan maakunnassa Osallisuusohjelma Asukas- ja asiakasosallisuus Uudenmaan maakunnassa Maakuntahallitus 4.6.2018 Pirjo Marjamäki, osallisuusjohtaja Tero Manninen, hankejohtaja Osallisuusohjelma on strateginen työkalu Uudenmaan

Lisätiedot

Poliittisen päätöksentekojärjestelmän uudistaminen Kaupunginjohtajan esitys. Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustossa

Poliittisen päätöksentekojärjestelmän uudistaminen Kaupunginjohtajan esitys. Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustossa Poliittisen päätöksentekojärjestelmän uudistaminen Kaupunginjohtajan esitys Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustossa 3.10.2016 Luottamushenkilöorganisaation uudistaminen vuonna 2017 Luottamushenkilöorganisaation/toimielinrakenteen

Lisätiedot

Osallisuusohjelma. Strateginen johtoryhmä Pirjo Marjamäki, osallisuusjohtaja Tero Manninen, hankejohtaja

Osallisuusohjelma. Strateginen johtoryhmä Pirjo Marjamäki, osallisuusjohtaja Tero Manninen, hankejohtaja Osallisuusohjelma Strateginen johtoryhmä 25.5.2018 Pirjo Marjamäki, osallisuusjohtaja Tero Manninen, hankejohtaja Osallisuusohjelma on strateginen työkalu Uudenmaan maakunnan muodostavat sen asukkaat.

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNTA KONSERNIRAKENTEEN VALMISTELU. Lapin liiton hallitus Jouko Luukkonen

LAPIN MAAKUNTA KONSERNIRAKENTEEN VALMISTELU. Lapin liiton hallitus Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTA KONSERNIRAKENTEEN VALMISTELU Lapin liiton hallitus 16.4.2018 Jouko Luukkonen PERUSPERIAATTEET Lähtöoletuksena, että lainsäädäntö tulee hyväksytyksi eduskunnassa Korjausliikkeet, jos muutoksia

Lisätiedot

Osallisuusohjelma LUONNOS 3.0, KHALL NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX.

Osallisuusohjelma LUONNOS 3.0, KHALL NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX. 0 (8) Osallisuusohjelma TULEVAISUUDEN JANAKKALAN TEKEVÄT KUNTALAISET LUONNOS 3.0, 13.3.2019 KHALL 18.3.2019 83 NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA 25.3-24.4.2019 KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX.2019 XX Janakkalan

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus 25.8.2017 Kesällä 2017 tapahtunutta Perustuslakivaliokunnan lausunto sote-palvelujen valinnanvapauden toteutustapa (yhtiöittäminen) uudelleen valmisteltavaksi kuntien itsehallinnon

Lisätiedot

Tekijän nimi Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida

Tekijän nimi Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida Tekijän nimi 12.3.2018 Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. Tekijän nimi 12.3.2018 Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida Miten

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntauudistus ja hyvinvointi Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit

Lisätiedot

MAAKUNTA- JA SOTE UUDISTUS SOSIAALIPALVELUJEN NÄKÖKULMASTA. Vs. perusturvajohtaja Tuija Koivisto

MAAKUNTA- JA SOTE UUDISTUS SOSIAALIPALVELUJEN NÄKÖKULMASTA. Vs. perusturvajohtaja Tuija Koivisto MAAKUNTA- JA SOTE UUDISTUS SOSIAALIPALVELUJEN NÄKÖKULMASTA Vs. perusturvajohtaja Tuija Koivisto OLEN Tuija Koivisto YTM / sosiaalityöntekijä, 1986 Sosiaalityöntekijä Keuruun-Multian terveyskeskus 1986-1999

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén Maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulu 2017 2018 2019 2020 7-11.2017: Uuden valinnanvapauslain valmistelu: pykälät

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 13.12.2018 1 Valtakunnallinen tilanne Hallitus on sitoutunut viemään uudistuksen maaliin suunnitellusti kohti monialaisia maakuntia Perustuslakivaliokunta

Lisätiedot

Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät

Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät Kuntakonserni UYP Oy, Järvenneito k-oy Valtuusto Kunnanhallitus KJ Luottamushenkilöt JR/Henkilöstö Luottamushenkilöt Kuntastrategia Lupa- ja valvontalautakunta

Lisätiedot

Poimintoja Maakuntalaista (luonnos ) - lähetekeskustelu hallintosääntötyötä varten

Poimintoja Maakuntalaista (luonnos ) - lähetekeskustelu hallintosääntötyötä varten Poimintoja Maakuntalaista (luonnos 22.12.2016) - lähetekeskustelu hallintosääntötyötä varten 24.1.2017 klo 08.30- Vuokko Ylinen Hallintojohtaja 24.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Hallintosäännön merkitys

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

päättäminen Emmi Hyvönen

päättäminen Emmi Hyvönen Maakunta- ja soteuudistuksen valmistelun päättäminen Emmi Hyvönen 22.3.2019 Meneekö työ hukkaan? Vasta seuraavien lakiesitysten jälkeen tiedämme, paljonko tehtiin turhaa työtä KS2021-projektissa arvioitiin

Lisätiedot

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA - NÄKÖKULMANA JOHTAMINEN Aija Tuimala Muutosjohtaja, Etelä-Karjala Etunimi Sukunimi etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 2 3 DIGI- TALI- SAATIO 4 MAAKUNTAUUDISTUS

Lisätiedot

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteiskehittämisen työpaja Minna Laitila 26.3.2018 Valmistelujohtaja Asko Peltola Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen

Lisätiedot

Martti Talja kansanedustaja

Martti Talja kansanedustaja Maamaakuaakuntaja sote-uudistus Mitä, miksi, miten? Martti Talja kansanedustaja Maakunta- ja soteuudistuksen eteneminen EK:n valiokunnissa yli 40 lakia Valinnanvapauslakivalmistelu Valinnanvapauslaki-HE

Lisätiedot

PoSoTe hanke II vaihe. Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu

PoSoTe hanke II vaihe. Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu PoSoTe hanke II vaihe Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu Valmistelua ohjaava rakenne Maakuntauudistuksen valmistelu / PoSoTe Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY Tervetuloa vastaamaan Lapsiystävällinen kunta (LYK) -alkukartoituskyselyyn, jonka ovat työstäneet koordinaatioryhmän jäsenet Tiina Huilaja, Maija Linnala, Aila Moksi ja

Lisätiedot

Mitä uusi sote tarjoaa palvelutuottajille maakunnassa? Soteuttamo Antti Parpo muutosjohtaja

Mitä uusi sote tarjoaa palvelutuottajille maakunnassa? Soteuttamo Antti Parpo muutosjohtaja Mitä uusi sote tarjoaa palvelutuottajille maakunnassa? Soteuttamo 28.1.2019 Antti Parpo muutosjohtaja Sote-uudistuksen lähtökohdat tuottajien näkökulmasta Mitä tavoittelemme? Asiakas ennen organisaatiota

Lisätiedot

Katsaus maakuntien erityisryhmien vaikuttamistoimielinten oppaan suunnitteluun

Katsaus maakuntien erityisryhmien vaikuttamistoimielinten oppaan suunnitteluun Katsaus maakuntien erityisryhmien vaikuttamistoimielinten oppaan suunnitteluun Hankekoordinaattori Heli Väisänen II Järjestötyöpaja, Rauma 22.11.2017 Liittyy maakunta- ja sote-uudistukseen perustetaan

Lisätiedot

Konsernirakenne. POPmaakunta

Konsernirakenne. POPmaakunta Konsernirakenne Pohjois-Pohjanmaan maakunnan konsernirakenne LOPULLINEN päätös rakenteesta on saatava maakuntavaltuustossa alkuvuodesta 2019 JOTTA muu valmistelu pystytään toteuttamaan hallitusti ja tehokkaasti

Lisätiedot

MITÄ OPITTIIN KAINUUN MAAKUNTAVAALEISTA? KAINUUN HALLINTOKOKEILUN ARVIOINNIN NÄKÖKULMA Demokratiapäivä , Helsinki

MITÄ OPITTIIN KAINUUN MAAKUNTAVAALEISTA? KAINUUN HALLINTOKOKEILUN ARVIOINNIN NÄKÖKULMA Demokratiapäivä , Helsinki MITÄ OPITTIIN KAINUUN MAAKUNTAVAALEISTA? KAINUUN HALLINTOKOKEILUN ARVIOINNIN NÄKÖKULMA Demokratiapäivä 17.10.2017, Helsinki Anni Jäntti kunta- ja aluejohtamisen yliopistonlehtori Tampereen yliopisto KAINUUN

Lisätiedot

PALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN VALINNANVAPAUS JA SEN PILOTOINTI

PALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN VALINNANVAPAUS JA SEN PILOTOINTI Kaupunginhallitus 5.3.2018 liite nro 1 (1/34) PALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN VALINNANVAPAUS JA SEN PILOTOINTI 19.2.2018 Järjestäjän ja tuottajan roolit ja tehtävät Tarpeiden selvittäminen Tavoitteiden asettaminen

Lisätiedot

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Sote-uudistuksen eteneminen Lapin maakunnassa Koko Lapin Sote 2-6/2016 7/2016 6/2017 Soteuudistuksen esivalmisteluvaihe Väliaikaishallinnon valmistelutoimie

Lisätiedot

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Valtakunnalliset vammaisneuvostopäivät 14.12.2017 Suvi Savolainen 1 15.12.2017 Etunimi Sukunimi Kunnalliset vammaisneuvostot 2 15.12.2017

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus maakuntauudistukseen

Ajankohtaiskatsaus maakuntauudistukseen Ajankohtaiskatsaus maakuntauudistukseen Neuvotteleva virkamies Katja Palonen Valtiovarainministeriö 1 28.5.2018 Etunimi Sukunimi Miksi maakunta- ja sote-uudistus tehdään? Perustuslakivaliokunta kesällä

Lisätiedot

Yhdessä uuteen. maakuntavaaliopas. Millainen on uusi maakuntamme? Etelä-Savon maakunta

Yhdessä uuteen. maakuntavaaliopas. Millainen on uusi maakuntamme? Etelä-Savon maakunta Yhdessä uuteen. Millainen on uusi mme? vaaliopas Kuinka uudistusta on Etelä-Savossa tehty? Maakunta- ja sote-uudistuksen esivalmisteluvaihe alkoi Etelä-Savossa syksyllä 2016. Valmistelua tehdään maakunnan

Lisätiedot

Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia

Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 4.3.2016 6.3.2016 1 Miksi sote -uudistus: tavoitteet Julkisen talouden kestävyysvajeen pienentäminen VM arvio 3

Lisätiedot

Missä mennään maakunta! Anne Sahrio Pohjois-Savon liitto

Missä mennään maakunta! Anne Sahrio Pohjois-Savon liitto Missä mennään maakunta! 24.5.2018 Anne Sahrio Pohjois-Savon liitto Valtakunnallinen aikataulu Väliaikaishallinto Kesällä 2018 31.12.2018 Uusi maakuntavaltuusto aloittaa 1.1.2019 Eduskunnassa käsittelyssä

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ.

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. Aija Tuimala, Etelä-Karjala 1 Sote/maku esitys valtioneuvostoon 2/2017 Valinnanvapaus

Lisätiedot

Demokratiapäivä

Demokratiapäivä Demokratiapäivä 13.10.2015 Teemasessio 2:Edustuksellisen ja suoran demokratian muodostama kokonaisuus - miten niiden johtaminen ja kehittäminen vaikuttaa toisiinsa ja miten niitä kehitetään samanaikaisesti?

Lisätiedot

Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto

Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 14.9.2016 Rajapinnan/yhdyspinnan määrittelyä 1. Raja-/yhdyspinnalla tarkoitetaan kahden

Lisätiedot

Kuntayhtymät ja omistajaohjaus

Kuntayhtymät ja omistajaohjaus Juha Myllymäki Kuntayhtymät ja omistajaohjaus Juha Myllymäki johtava lakimies 10.5.2019 Tunnistetut teemat, joihin tarvitaan esivalmistelua Kuntayhtymien omistajaohjaus Palvelujen integraatio ja uudet

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Syyskuu 2016 2.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM Sote-uudistus Kari Haavisto, STM Tässä puheenvuorossa Sote-uudistus Hallitusohjelma 2015 Aikataulu Sote-uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Poliittisen johtamisen rakenteet maakunnassa

Poliittisen johtamisen rakenteet maakunnassa Poliittisen johtamisen rakenteet maakunnassa Katsaus valmisteluun Lauri Tanner 8.5.2018 Taustaa Itsehallinnollisissa hallintoyksiköissä (kunnat, kuntayhtymät, maakunnat) hallinnon perustana luottamushenkilöpäätöksenteko

Lisätiedot

Demokratia ja osallistumisoikeudet maakuntalaissa

Demokratia ja osallistumisoikeudet maakuntalaissa Demokratia ja osallistumisoikeudet maakuntalaissa Demokratiapäivä 17.10.2017 Rinnakkaisseminaari 3: Maakunnat ja demokratia Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö 1 Maakuntavaalit Hallitusohjelman

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto

Lisätiedot

Työryhmien yhteinen keskustelutilaisuus

Työryhmien yhteinen keskustelutilaisuus Työryhmien yhteinen keskustelutilaisuus 24.1.2018 - Elinkeinot ja maaseutu - TE -palvelujen kehittäminen - Aluekehitys ja strateginen suunnittelu - Kansainvälistyminen - Kulttuuri Maakunta- ja soteuudistusvalmistelu

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI 8.12.2016 Hannu Leskinen - Järjestämisvastuu Vastaa asukkaan lailla säädettyjen oikeuksien toteutumisesta (ML 7 ) Pitää huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 16.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Lakipaketit saatu nyt suurimmalta osin eduskunnan käsittelyyn Maakunta(konserni)strategian

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus

Maakunta- ja sote-uudistus Maakunta- ja sote-uudistus Työsuunnitelma ja valmistelun tilanne Ajankohtaiskatsaus Lapissa Marja Perälä 20.2.2018 Maakuntauudistus tehdään, koska Palvelujen saatavuudessa ja laadussa on eroja kuntien

Lisätiedot

Kuka kokkaa sotessa? Ruokahuollon tulevaisuus sote-uudistuksessa.

Kuka kokkaa sotessa? Ruokahuollon tulevaisuus sote-uudistuksessa. Kuka kokkaa sotessa? Ruokahuollon tulevaisuus sote-uudistuksessa. Ateria-tapahtuma 7.11.2017 Wanha Satama, Helsinki Minna Salminen, erityisasiantuntija Tukipalvelut erillään vai keskitetysti? Ruokahuolto

Lisätiedot

Jyväskylän uuden sukupolven palvelu- ja organisaatiouudistus 2013: - luottamushenkilöorganisaatio valtuustoryhmien vastaukset kyselyyn kesäkuussa 2011

Jyväskylän uuden sukupolven palvelu- ja organisaatiouudistus 2013: - luottamushenkilöorganisaatio valtuustoryhmien vastaukset kyselyyn kesäkuussa 2011 Jyväskylän uuden sukupolven palvelu- ja organisaatiouudistus 2013: - luottamushenkilöorganisaatio valtuustoryhmien vastaukset kyselyyn kesäkuussa 2011 Valtuustoseminaari 22.8.2011 Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Lisätiedot

Pohjois-Savon soten tietojohtamisen kehittämiskokemukset

Pohjois-Savon soten tietojohtamisen kehittämiskokemukset Pohjois-Savon soten tietojohtamisen kehittämiskokemukset 10.9.2019 Eija Peltonen, johtava hoitaja, TtT Tietojohtamisen vastuuvalmistelija ad.31.3.2019 Tietojohtamisen kehittämiskokemukset Alla olevia asioita

Lisätiedot

Luonnos kokonaisorganisaatioksi

Luonnos kokonaisorganisaatioksi Valtuusto voi nimetä myöhemmin valiokuntia MAAKUNTAVALTUUSTO 59 jäsentä, pj + X vpj TARKASTUS 7 jäsentä MAAKUNTAVAALI 5 jäsentä YLIMAA- KUNNALLINEN YHTEIS- TOIMINTA Mahdolliset jaostot MAAKUNTAHALLITUS

Lisätiedot

Meidän maakunta Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus

Meidän maakunta Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus Meidän maakunta 27.10.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus Kanta-Hämeen maakunta; kunnat ja seudut Hämeenlinnan seutu n. 95 000 as. Forssan seutu n. 35 000 as. Riihimäen

Lisätiedot