HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT"

Transkriptio

1 HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT Liikunnan palveluketju vahvaksi Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

2 Motto: Hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty

3 Terveydenhuoltolaki 1326/2010, 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus. Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet, määriteltävä niitä tukevat toimenpiteet ja käytettävä näiden perustana kuntakohtaisia hyvinvointi- ja terveysosoittimia. Kunnan on nimettävä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vastuutahot. Kunnan eri toimialojen on tehtävä yhteistyötä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Lisäksi kunnan on tehtävä yhteistyötä muiden kunnassa toimivien julkisten tahojen sekä yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Jos sosiaali- ja terveydenhuolto on järjestetty useamman kunnan yhteistoimintana, yhteistoiminta-alueen on osallistuttava asiantuntijana eri toimialojen väliseen yhteistyöhön sekä sosiaalisten ja terveysvaikutusten arviointiin alueen kunnissa

4

5 Hyvinvointikertomuksen tavoite: VÄESTÖRYHMIEN VÄLISTEN TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN 20 % 80 % 80 % 20 % POTILAAT KUSTANNUKSET

6 Hyvinvointikertomus: Kunnan tuottamat palvelut kuntalaisilleen terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi -> terveyserojen kaventamiseksi

7 Terveyserojen kaventamisen vastuutahot Poliittinen luottamushenkilö Kunnan viranhaltija Kunnan toimihenkilö 4H, Martat, MLL jne Potilasjärjestöt Seurakunta Urheiluseurat Erikoissairaanhoito KUNTALAINEN Kunnan keskushallinto Liikunta- ja vapaa-aikapalvelut Nuorisotoimi Sivistystoimi Sosiaalisektori Tekninen toimi Perusterveydenhuolto Kunnan hankkimat ostopalvelut Yksityissektorin tuottama terveydenhuolto

8 Hyvinvointikertomustyö kunnan päätöksenteko -prosessissa Valtuusto Päättää päätöksenteon perustana käytettävät tunnusluvut (indikaattorit) Hyväksyy valtuustokaudelle kunnan strategian ja laajan hyvinvointikertomuksen (= TEDpainopisteet) Hyväksyy seuraavan vuoden ToTaSu:n Hyväksyy edellisen vuoden tilinpäätöksen, arviointikertomuk sen sekä vuosittaisen TEDraportin Kunnan TED-jory Tekee ehdotuksen päätöksenteon perustana Koordinoi ja valmistelee TED- painopiste- TEDsuunnitelmien yhteensovitus Laajan HVK:n ja vuosittaisen hyvinvointisuunnitelman Kunnan TEDtyöryhmä käytettävistä indikaattoreista ehdotukset kuntastrategiaa varten ja linkitys kunnan ToTaSu + resurssitarpeet toimeenpano ja raportointi Kunnan toimialat Kunnan tarkastuslautakunta Toiminnan tunnusluvut ja selitykset Kuntastrategian ja TED:n toimeenpano osana toimialakohtaisia TOTASUja osana kunnan ToTaSu:a (tilinpäätös ja osavauosikatsaukset) Laatii arviointikertomuksen edellisen vuoden ToTaSu:n toteutumisesta YT-alueen TEDtyöryhmä Kunnan strategia ja TED-painopisteet sote-tuotannossa. Asiantuntijuus kuntien TEDtyöryhmille

9

10

11

12

13

14

15

16 Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma -> Ammattilaisille -> Terveyden edistämien -> Suunnitelma

17

18

19 Kiitos mielenkiinnosta

Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä

Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä Heli Hätönen, TtT, Erityisasiantuntija HYVINVOIVA JA TERVE POHJANMAA Luodaanko tiedolla johtamisella hyvinvointia? 16.09.2013

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Terveyden edistämisen neuvottelukunta 9.10.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Sisältö Lainsäädäntöperusta Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2012

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomukset ja strategiat elämään! Työkokous, Rovaniemi 22.3.2011 Terveempi Pohjois-Suomi Suvi Helanen, hankesuunnittelija Mitä laeissa

Lisätiedot

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija Ikäihmisten liikunnan foorumi. 4.12.2013, Helsinki 2.12.2013 Hätönen 1 Sisältö

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa ja sähköisen hyvinvointikertomuksen malli 12.5.2011 Lapin johtavien lääkäreiden päivät Tuula Kokkonen Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla

Lisätiedot

Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä

Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä TERVEEMPI ITÄ-SUOMI (TERVIS) aloitusseminaari, Kuopio 17.05.2013 Heli Hätönen, TtT, Eritysasiantuntija Terveyskäyttäytymisen

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA

TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA Kevätpäivän tasaus Kajaani 21.3.2011 Juha Rehula Puheenjohtaja, Kuntoliikuntaliitto Sosiaali- ja terveysministeri Suomen Kuntoliikuntaliitto ry 1 Tulevaisuuden

Lisätiedot

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Voimaa verkostoista. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp, Perusterveydenhuollon yksikkö 17.3.2014

Voimaa verkostoista. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp, Perusterveydenhuollon yksikkö 17.3.2014 Voimaa verkostoista Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp, Perusterveydenhuollon yksikkö 17.3.2014 2 17.3.2014 Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation organisaatio Koordinaatio taso

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 9.2.2012 Helsinki Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO 2013-2014 9.10.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation painopisteet 2013 2016, Pirkanmaan

Lisätiedot

Elintapaohjaus on strateginen valinta

Elintapaohjaus on strateginen valinta Elintapaohjaus on strateginen valinta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen KKI-päivät 21.3.2019 Punkalaidun 2 904 as 31.12.2018 2 21.3.2019 Mikä ohjaa Sinun ja läheistesi elintapavalintoja? 3 21.3.2019

Lisätiedot

HYTE -toimijat. Sakari Kela,

HYTE -toimijat. Sakari Kela, HYTE -toimijat Sakari Kela, 21.2.2019 Mitä laki sanoo hyvinvoinnista kunnan näkökulmasta? 1. Terveydenhuoltolaki (voimaan 1.5.2011) - 12 : Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS www.hyvinvointikertomus.fi Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto 30.3.2012 Ulla Ojuva, 044 417 3836, ulla.ojuva@isshp.fi Mervi Lehmusaho, 044 711 3913, mervi.lehmusaho@kuh.fi

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

TerPS kehittää ja pilotoi:

TerPS kehittää ja pilotoi: a) Koordinaatio osio b) Kehittämisen osio Maakunnallisten ja alueellisten hyvinvointirakenteiden kehittäminen viestintä koulutus esiselvitys seuranta ja arviointi HyTE työkalut kunnille www.terps.fi Hyvien

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014. Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä

Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014. Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014 Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä Miten ihmisen ääni mukana Pohjois-Karjalassa? Hyvinvointikertomus ihmisen ääntä kokoamassa Vesa

Lisätiedot

Sähköisen hyvinvointikertomus

Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät Tuottaa vertailevaa tietoa strategiatyöhön sekä toiminnan ja talouden

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone 67 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

kunnanviraston kokoushuone 67 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika to 16.11.2017 klo 18.00 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 66 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Varhaiskasvatus ja opetus Terhi Päivärinta Johtaja, opetus ja kulttuuri Kuntatalo 4.2.2015 Nykyinen yhteistyö Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta ja Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden verkosto

Terveyden edistämisen neuvottelukunta ja Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden verkosto Terveyden edistämisen neuvottelukunta ja Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden verkosto Kokous 9.2.2018 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pienryhmätyöskentely 1 Ehdotus Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Terveyden edistämisen neuvottelukunta 30.8.2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 1. Tausta ja tarkoitus 2. Alueellisen tason toimenpiteet 3. Strategiat, ohjelmat,

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Terveyden edistämisen neuvottelukunta 1.4.2016 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pirkanmaan alueellisen hyvinvointikertomus 2017-2020:n perustana käytettävät kansalliset ja alueelliset suunnitelmat,

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen. Suvi Helanen TerPS2 2013

Tiedolla johtaminen. Suvi Helanen TerPS2 2013 Tiedolla johtaminen Suvi Helanen TerPS2 2013 Tiedolla johtaminen auttaa näkemään tulevaisuuteen Laadukkaat palvelut edellyttävät palvelutarpeiden ennakoimista ja palveluresurssien oikeaa kohdentamista.

Lisätiedot

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät 7.11.2016 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät

Lisätiedot

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen alueellisten toimijoiden vertaisfoorumi 9.5.2019 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp Tampereen yliopistollinen sairaala

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Terveyden edistämisen neuvottelukunta 17.1.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen TED-koordinaation kokonaisuus: aiheet Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Ennaltaehkäisevät

Lisätiedot

Kuntapäättäjä - pidä kuntalaisesi terveenä ja hyvinvoivana

Kuntapäättäjä - pidä kuntalaisesi terveenä ja hyvinvoivana Kuntapäättäjä - pidä kuntalaisesi terveenä ja hyvinvoivana Kuntamarkkinat 10.9.2014 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Ehkäisevällä työllä voidaan vaikuttaa kustannuksiin Esimerkki: Kuinka

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Alueellinen verkostotyö Pirkanmaalla

Alueellinen verkostotyö Pirkanmaalla Alueellinen verkostotyö Pirkanmaalla 9.9. ja 11.9.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Esityksen sisältö - Taustaa - Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation kokonaisuus - Pirkanmaan

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Terveyden edistämisen neuvottelukunta Kokous 8.6.2017 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 - Yhteenvetoa toimeenpanosta Pirkanmaan maakunta- ja

Lisätiedot

Valtion ja kuntien hyvinvointityö

Valtion ja kuntien hyvinvointityö Valtion ja kuntien hyvinvointityö Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen 1.6.2016 1 2 1.6.2016 2 Valtakunnallinen aluehallintovirasto Yhteinen ICT Maakuntien tehtävät ja uusi sote-rakenne Valtio Sote-linjaukset:

Lisätiedot

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena TERVIS hyvinvointifoorumi 02.09.2015 Kuopio Neuvottelevavirkamies Heli Hätönen Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Lisätiedot

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ja kirjastot - kirjastot hyvinvointia edistämässä

Hyvinvointikertomus ja kirjastot - kirjastot hyvinvointia edistämässä Hyvinvointikertomus ja kirjastot - kirjastot hyvinvointia edistämässä Johanna Selkee Erityisasiantuntija, kirjastot ja kulttuuri Suomen Kuntaliitto Mutusta tietoon: tietojohtaminen ja tilastot kirjastossa

Lisätiedot

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Hyvinvointivastuun jakautuminen tulevassa sote -rakenteessa Asukkaat/asiakkaat Kunnat Yhteinen tietovaranto -asukkaiden

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO

HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO Irmeli Leino, Turun AMK, Salon toimipiste Marita Päivärinne, Salon terveyskeskus 28-29.3 2011 Esityksen sisältö } Miten hyvinvoinnin seurantajärjestelmä Salossa syntyi

Lisätiedot

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Sosiaali ja terveysministeriö 1 13.9.2017 Pysyvä muutos 2 13.9.2017 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta

Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta Maarit Varjonen-Toivonen, ylilääkäri PSHP ja Johanna Riippi, Pirkanmaa 2021 muutosvalmistelusuunnittelija Maakuntien

Lisätiedot

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja 29.10.2013 Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivä 2013 1 Työkaluja Terveyden edistämisen aktiivisuuden

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

Sosiaalipalveluiden johtava asiantuntija Arja Iho: Terveys- ja hyvinvointivaikutusten huomioon ottaminen. (Terveydenhuoltolaki 1326/ ).

Sosiaalipalveluiden johtava asiantuntija Arja Iho: Terveys- ja hyvinvointivaikutusten huomioon ottaminen. (Terveydenhuoltolaki 1326/ ). Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (4) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 14.11.2018 Asianro 983/00.01.02/2018 Kaupunginhallitus 206 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan lausunto hyvinvointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Kunta HYTE hanke. Kuntien hyvinvointityön kehittäminen

Kunta HYTE hanke. Kuntien hyvinvointityön kehittäminen Kunta HYTE hanke Kuntien hyvinvointityön kehittäminen 2017-2019 Kunta-HYTE hankkeen tilannekatsaus 21.6.2017 Järjestöt maakuntauudistuksessa -tilaisuus, Joensuu Projektipäällikkö Kari Hyvärinen Hyvinvointijohtaminen

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja Kunnanjohtaja 4.10.2017 1 233 HYVINVOINTITYÖN RAKENTEET KANGASALLA JA TYÖRYHMINEN NIMEÄMINEN Sivistyskeskus, hyvinvointikoordinaattori Maija Mäkinen 3.10.2017 Kuntalain 410/2015 (1 ) mukaan kunta edistää

Lisätiedot

TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2017

TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2017 TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2017 Lomake on tarkoitettu vastattavaksi kunnan keskushallinnon näkökulmasta riippumatta siitä, millä tavoin kunnan palvelut

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUKSET LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEELLA

HYVINVOINTIKERTOMUKSET LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEELLA HYVINVOINTIKERTOMUKSET LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEELLA Ylitarkastaja Sini Männistö, Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen neuvottelukunnan kokous 4.12.2015 3.12.2015 1 TAUSTAA Kunnilla velvollisuus

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Ehkäisevän päihdetyön, ja terveyden edistämisen sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus osana Kaarinan kaupungin strategiaa ja talousarvioprosessia

Hyvinvointikertomus osana Kaarinan kaupungin strategiaa ja talousarvioprosessia Hyvinvointikertomus osana Kaarinan kaupungin strategiaa ja talousarvioprosessia Strategia ja SHVK aikajanalla 2010-2020 Strategia 2010-2016 SHVK 2013-2016 Strategia 2014-2020 SHVK 2017-2020 S t r a t e

Lisätiedot

Uusi terveydenhuoltolaki - terveyden edistämisen pelastaja?

Uusi terveydenhuoltolaki - terveyden edistämisen pelastaja? Uusi terveydenhuoltolaki - terveyden edistämisen pelastaja? VII Terveyden edistämisen ajankohtaispäivä 25.5.2011 Helsinki Johtaja Taru Koivisto Terveydenhuoltolain painotukset Asiakaskeskeisyys Laatu ja

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/ Elämänhallintatyöryhmä. Aika klo 09:00-10:35. Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5.

PÖYTÄKIRJA 3/ Elämänhallintatyöryhmä. Aika klo 09:00-10:35. Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5. PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Elämänhallintatyöryhmä Aika 10.06.2016 klo 09:00-10:35 Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5. Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2015

TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2015 TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2015 I TAUSTA Lomake on tarkoitettu vastattavaksi kunnan keskushallinnon näkökulmasta riippumatta siitä, millä tavoin kunnan

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointi - seminaari

Kuntien hyvinvointi - seminaari Kuntien hyvinvointi - seminaari Seminaarin avaus Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 15.5.2019 Lähde: hs.fi 2 Kunnan tehtävä on edistää terveyttä ja hyvinvointia Kuntalaki 1 (1995/365) Kunta

Lisätiedot

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 20.4.2015 1 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä

Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä 8.5.2018 Terttu Nordman Muutosjohtaja, Satakunta Maakunnan tehtävät Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Kokous Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Kokous Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta Kokous 25.11.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation painopisteet 2013 2016, Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus,

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 2/2015

KUNNANVALTUUSTO No 2/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 2/2015 KOKOUSAIKA 18.05.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 11 12 13 1 14 2 15 3 16 4

Lisätiedot

Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa

Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN KUNNAN TEHTÄVÄNÄ Kuntalain mukaisesti kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaatio ja johtaminen Pirkanmaalla

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaatio ja johtaminen Pirkanmaalla Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaatio ja johtaminen Pirkanmaalla Kanta-Hämeen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen seminaari 2.10.2018 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, PSHP, perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Terveyden edistämisen neuvottelukunta Kokous 23.1.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen TOIMINTAKERTOMUS 2014 Pirkanmaan alueellinen terveyden edistämisen koordinaatio Terveyden edistämisen neuvottelukunnan

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 1 Toimintaympäristö 3 % koko maan väestöstä - väkiluku 180 848 (joulukuu 2015) - 75-v täyttäneitä 18209, 2030 ennuste 10 800 enemmän 30 % koko Suomen maapinta-alasta - maapinta-ala

Lisätiedot

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään?

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Seinäjoki kehittämispäällikkö Jaana Markkula

Lisätiedot

Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija

Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Kunnissa eletään entistä monimutkaisemmassa toimintaympäristössä? Miten johdetaan ja kehitetään

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma TAVOITE: Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen mahdollistamalla

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMISEN AJANKOHTAISET ASIAT. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kuntayhdyshenkilöiden verkostopäivä

TERVEYDEN EDISTÄMISEN AJANKOHTAISET ASIAT. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kuntayhdyshenkilöiden verkostopäivä TERVEYDEN EDISTÄMISEN AJANKOHTAISET ASIAT Pirkanmaan ja Keski-Suomen kuntayhdyshenkilöiden verkostopäivä 24.9.2015 Juha Mieskolainen ESITYKSEN RAKENNE Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen valvonta Hyvinvointikertomusten

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014. Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014. Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lain tarkoitus 1 : 1) edistää ja ylläpitää

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Terveyden edistämisen neuvottelukunta 28.3.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Käsiteltävät asiat Asialista - Osallistujat Hyväksymismenettelyt Kunnallisneuvos Antero Saksala, puheenjohtaja Hallintoylihoitaja

Lisätiedot

Uuden terveydenhuoltolain vaikutukset hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Kajaanin valtuustosali Kerttu Perttilä, STM

Uuden terveydenhuoltolain vaikutukset hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Kajaanin valtuustosali Kerttu Perttilä, STM Uuden terveydenhuoltolain vaikutukset hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen Kajaanin valtuustosali 21.3.2011 Kerttu Perttilä, STM Terveydenhuoltolain painotukset Asiakaskeskeisyys Laatu ja potilasturvallisuus

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle Terve-Kunta -seminaari 28.9.2017 Sarita Friman-Korpela, STM 1 7.3.2017 - 2 28.9.2017 - Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus. kuntajohtamisen välineenä Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL

Hyvinvointikertomus. kuntajohtamisen välineenä Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL Hyvinvointikertomus kuntajohtamisen välineenä 31.8.2016 Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL 1 MAHDOLLISUUKSIEN ROSKIS Ruttaa paperi ja heitä roskikseen. Saat nousta seisomaan, mutta älä liiku paikaltasi.

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Terveyden edistämisen neuvottelukunta Kokous 31.3.2017 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020: yhteenvetoa kuntakierrokselta VESOTE-Pirkanmaa tilannekatsaus

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Kuntamarkkinat 2014 Sanna Salmela ja Suvi Helanen PPSHP/ TerPS2 hanke www.hyvinvointikertomus.fi Kuntalaki 1 ja Kuntalakiluonnos 1 Kunta pyrkii edistämään

Lisätiedot

Hyvinvointisuunnitelma vuosille

Hyvinvointisuunnitelma vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 359 8.10.2018 Asianro 983/00.01.02/2018 439 Hyvinvointisuunnitelma vuosille 2017-2021 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.10.2018 359 Sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus. kuntajohtamisen välineenä. Tampere Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL

Hyvinvointikertomus. kuntajohtamisen välineenä. Tampere Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL Hyvinvointikertomus kuntajohtamisen välineenä Tampere 27.9.2016 26.9.2016 Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL 1 MAHDOLLISUUKSIEN ROSKIS Ruttaa paperi ja heitä roskikseen. Saat nousta seisomaan,

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Terveyden edistämisen neuvottelukunta Kokous 20.1.2017 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Vuoden 2016 yhteenveto Vuoden 2017 suunnittelua VESOTE-hanke Terveyspuu 2017 2020 indikaattorit 2 20.1.2017

Lisätiedot

Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa?

Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa? Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa? 2.6.2016 Erityisliikunnan symposio Paula Risikko, TtT Nykytila 02.06.2016 Paula Risikko 2 Kansansairaudet ja niiden ehkäisy

Lisätiedot

KYSELY KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä

KYSELY KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä KYSELY KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä Kysymykset koskevat kunnan toimintaa vuonna 2010 ellei kysymyksen yhteydessä ole toisin mainittu. I TAUSTA 1) Keneltä voimme tarvittaessa

Lisätiedot

Alueellinen hyvinvointikertomus

Alueellinen hyvinvointikertomus Alueellinen hyvinvointikertomus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen maakuntien ja kuntien yhteisenä tehtävänä Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen, STM 1 7.2.2017 1 Sisältö Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 KULTTUURI TEA HANKE MIKSI? Tiedontuotannon ja tietovarannon kehittäminen opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

23.5.2013 Joensuu Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus. Terveyden edistämisen suunnittelija Kari Hyvärinen

23.5.2013 Joensuu Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus. Terveyden edistämisen suunnittelija Kari Hyvärinen 23.5.2013 Joensuu Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus Terveyden edistämisen suunnittelija Kari Hyvärinen 22.11.2012 Pielisen Karjala 12 kpl JUUKA Ellin kulma Juuan terveyskeskus LIEKSA Honkalampi-säätiö,

Lisätiedot

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Sähköinen hyvinvointikertomus kuntasuunnittelun ja päätöksenteon välineeksi Timo Renfors Ulla Ojuva Rakenteet & Hyvinvointikertomus Terveydenhuollon

Lisätiedot

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Sisältö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija

Lisätiedot