Rajakylän koulun tietostrategia. Periaatteet
|
|
- Marika Kyllönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rajakylän koulun tietostrategia Periaatteet Oulun opetustoimen tietostrategian mukaan jokaisella on oikeus ajanmukaiseen oppimisympäristöön. Tieto- ja viestintäteknologiaa tulee käyttää kaikissa oppiaineissa kaikilla luokka-asteilla. Tavoitteena on uusien työtapojen ja oppimisympäristöjen kehittäminen. Lähtökohtana on pedagogiikka, tasa-arvo, oppijoiden ikäkausi ja yksilölliset edellytykset. Tvt tarjoaa kaikille oppijoille edellytykset toimia tietoyhteiskunnan kansalaisena ja vahvistaa osallisuuttaan yhteiskunnassa. Koulumme tietostrategia on tehty käytännönläheiseksi ja sellaiseksi, että jokainen luokka-aste ja aineryhmä tietävät, mitä heidän vastuulleen kuuluu. Koulutustarve kartoitetaan ja opettajille järjestetään säännöllisesti tarvittavaa koulutusta. Alla on luokka-astekohtainen ohjeistus tvt:n ja oppimisympäristöjen käyttöön.
2 Lähdekritiikki tiedonhaussa Kymmensormijärjestelmä Alaluokkien tietotaitojen portaikko (Muokattu ) Taidot Painotukset Tehtävät 6.lk Videoprojekti, editointi, tiedonhaku tutkielmaa varten, mediakasvatus, 3D-mallinnus (TN) Tutkielma/lopputyö, jossa oppilas voi esitellä osaamistaan tiedollisesti ja taidollisesti. Mediakasvatusprojekti: Mainos 5.lk Netiketti, turvallisuus, tekijänoikeudet, sosiaalinen media Wilma oppilaille opettajan harkinnan mukaan Tietoturva.fi Tiedonhankintaprojektit lukuaineissa, esim. tietosanakirja Luokkalehti tai muu julkaisu nettiin tai paperille 4.lk Postereita ja esityksiä Powerpointilla ym. esitysohjelmalla (etsi oleellinen tieto ja tiivistä), tehtäviä älytaululle, sähköposti: osoitteet, liitetiedostot, tiedostojen jakaminen, digitaalisen kuvan käsittely Tiedostojen jakaminen ja muokkaaminen Office 365- ympäristössä, Powerpoint-esitykset, Typing Master, ipad: Grafiikka- ja musiikkiohjelmia 3.lk Tietotekstin luetun ymmärtäminen tiedonhaussa, Tekstinkäsittelyohjelman monipuolinen tekninen käyttö sisällön tuottamiseen eri aineissa. Animaation tekeminen, valokuvaus Esittelyjuliste oppilaan harrastuksesta Valokuvausprojekti, animaatioprojekti ipad: Puppet pals, Halftone 2.lk Eduoukaan kirjautuminen sujuvaa, Tiedon ja kuvien haku hakusanalla (Wikipedia, Google), lauseiden ja kuvan yhdistäminen Wordilla, dokumentin tallentaminen ja avaaminen Luokan oma satukuvakirja ipad: Sanataituri, matikkapelit, helpot musiikkiohjelmat Karttaohjelmat, tiedonhaku Wikipediasta 1.lk - Kirjautuminen Eduoukaan, ensipelit (Papunet, EKA-peli), hiiren käyttö ja näppäimien etsiminen, oppikirjojen omat materiaalit älytaululla, piirustusohjelmat, tutustuminen tablet-laitteiden perustoimintoihin. Kokeiluvuorot koneilla tai älytaululla Kirjoitusta ja tiedonhakua opettajan johdolla ipad: Sanataituri, matikkapelit, helpot musiikkiohjelmat
3 Yläluokkien tietotaidot (Muokattu ) Työvälineet Teksti Grafiikka Muut Objektin lisääminen Liikkuvan kuvan editointi Eri ohjelmien yhteisten asiakirjaan KU 7 lk (kuuluu 7. luokan kuvataiteen toimintaperiaatteiden AI, HY, MA, TN, OPO, BG, TT, EN, RU, opetussisältöihin) tunnistaminen ja niiden VALO, KO, LI hyödyntäminen uusiin Laaja tekstikäsitys AI 7 9 (kuuluu 7. luokan äidinkielen ja kirjallisuuden opetussisältöihin) Tutustuminen kuvankäsittelyohjelmien mahdollisuuksiin KU 7 lk (kuuluu 7. luokan kuvataiteen opetussisältöihin) 3D-mallinnus tuotesuunnittelun apuna TN ohjelmiin tutustuttaessa AI Taulukkolaskentaohjelman monipuolinen käyttö MA, BG, UE Tietojen esittäminen graafisessa muodossa MA, OPO, LI luokalla Vektorigrafiikan tuottaminen CNC-työstöä varten TN Ilmaisua median välineillä Kaikki oppiaineet Esityslaitteiden, av-välineiden, ipadien ja oppilaiden omien älylaitteiden käyttö HY, AI, BG, OPO, UE, EN, RU, VALO, KO, ipadit ja niiden sovellukset kaikissa aineissa Piirikaavioiden suunnittelu, simulointi ja piirilevyn suunnittelu TN Elektronisten järjestelmien suunnittelu ja laiteohjelmointi TN Äänen editointi ja tallentaminen MU
4 Tietoverkot Sosiaalinen media Tiedonhallinta Vastuut Vastuullinen yhteisöllinen työskentely, Office 365:n monipuolinen ja suunniteltu Aktiivinen ja vastuullinen esim. oppimisympäristötyöskentely, käyttö oppimisympäristönä työskentely erilaisissa Wikit Kaikki aineet Kaikki aineet mahdollisuuksien mukaan yhteisöllisissä verkkoympäristöissä Kaikkien vastuu, aina, kun ollaan Sähköpostin (OneDrive) monipuolinen käyttö Kaikki aineet Tietokanta-käsitteen ymmärtäminen Ei kaikille tarpeen, ATK verkossa Tietosuoja Vuosittainen tietoturvapäivä, mediataitoviikko Tiedonhankinnan suunnittelu AI, HY, OPO, BG, UE, TT, EN, RU, KO, LI, MU Tietolähteiden kriittinen arviointi AI, HY, TN, OPO, BG, TT, UE, EN, RU luokalla Rakenteellinen haku Eri tietolähteiden käyttäminen AI, HY, OPO, BG, TT, UE, EN, RU, KO, LI, MU Oikeat lähdeviitteet ja lähdeluettelot AI (kirjallisuusportfolio yms.), reaaliaineet, EN, RU Saadun palautteen hyödyntäminen Kaikki oppiaineet Työergonomia KO, LI, MU, kaikki aineet, kun ollaan atkluokassa, Tietoturvakoulutus Vuosittainen tietoturvapäivä, mediataitoviikko
5
Opetustoimen tietostrategia
Opetustoimen tietostrategia Oulun opetustoimessa jokaisella on oikeus ajanmukaisiin oppimisympäristöihin. Oulun opetustoimessa hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa kaikissa oppiaineissa ja koulujen
Tieto- ja viestintätekniikan taitotavoitteet nivelvaiheittain
Tieto- ja viestintätekniikan taitotavoitteet nivelvaiheittain Tässä alla vain sisällöt. Täydellinen taitotasotaulukko selittävine kommentteineen sekä koulukohtaisine toteuttamissarakkeineen on Akkunassa
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (7-9 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS
1/5 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen
Pihlavan koulun tietostrategia 2008
Pihlavan koulun tietostrategia 2008 1 PIHLAVAN KOULUN TIETOSTRATEGIA 2008 Pihlavan koulussa on toukokuussa 2008 1-6 luokan oppilaita 185 sekä yksi esiopetusluokka. VISIO: Yhtenäinen ja toimiva informaatioteknologia
Tieto- ja viestintätekniikan sisällöt ja tavoitteet vuosiluokittain Alavuden perusopetuksessa. (ver )
Tieto- ja viestintätekniikan sisällöt ja tavoitteet vuosiluokittain Alavuden perusopetuksessa. (ver.30.11.2016) Alakoulussa oppilas saa tieto- ja viestintätekniset perusvalmiudet, joilla tuottaa erilaisia
Kaikki vastaajat (N=81) 40 33 30. Kotimäki Piikkiö Piispanlähde Valkeavuori
Kaikki vastaajat (N=81) 40 33 30 N 20 10 16 20 12 0 Kotimäki Piikkiö Piispanlähde Valkeavuori 22% 19% Kielet (myös äidinkielen opettajat) Reaaliaineet Taito ja taideaineet Opettajat jakautuivat hyvin tasaisesti
Opiskelijoiden TVT:n käyttö sähköistyvässä lukiossa. Tarja-Riitta Hurme, Minna Nummenmaa & Erno Lehtinen, Oppimistutkimuksen keskus, OKL
Opiskelijoiden TVT:n käyttö sähköistyvässä lukiossa Tarja-Riitta Hurme, Minna Nummenmaa & Erno Lehtinen, Oppimistutkimuksen keskus, OKL Tutkimuksen kohteena Opiskelijoiden tvt:n käyttö Laitteet ja ohjelmistot
PÄIJÄT-HÄMEEN PERUSOPETUKSEN TVT-OPS NASTOLAN KOULUISSA (tiivistelmä) ALAKOULUT
TVT-kehittämistyöryhmä 28.10.2013 PÄIJÄT-HÄMEEN PERUSOPETUKSEN TVT-OPS NASTOLAN KOULUISSA (tiivistelmä) ALAKOULUT Päijät-Hämeeseen on laadittu yhteinen TVT-OPS vuonna 2010. Nastolan opettajien käyttöön
(3-4) Tavoitteet 4. luokan jälkeen. (0-2) Tavoitteet 2. luokan jälkeen. (5-6) Tavoitteet 6. luokan jälkeen. (7-9) Tavoitteet 9.
1. Tieto- ja viestintäteknologian käyttö- ja toimintaperiaatteet ja keskeiset käsitteet, sekä käytännön tvt-taitojen kehittäminen omien tuotosten laadinnassa. Osaa käyttää itsenäisesti tablettia ja / tai
Esimerkkikoulun TVT -projektisisällöt vuosiluokilla
Esimerkkikoulun TVT -projektisisällöt vuosiluokilla 1.- 6. Suunnitelmassa on ehdotuksia eri oppiaineisiin soveltuvista projekteista joiden avulla vuosiluokkien TVT -tavoitteet voidaan saavuttaa. Taulukossa
Perusopetuksen tieto ja viestintätekniikan käytön taitotavoitteet
LIITE 5 Tampereen kaupunki Kasvatus ja opetuspalvelut 2012 2015 Perusopetuksen tieto ja viestintätekniikan käytön taitotavoitteet Tavoitteena on, että oppilas hyödyntää tieto ja viestintätekniikan mahdollisuuksia
ARVIOINTIKIRJA. Arviointikirja sisältää lukuvuoden aikana toteutettavia. arviointikeskusteluja ja väliarviointeja varten:
ARVIOINTIKIRJA Arviointikirja sisältää lukuvuoden aikana toteutettavia arviointikeskusteluja ja väliarviointeja varten: - oppilaan itsearvioinnin ja - opettajan arvioinnin oppilaasta. Välitodistus annetaan
Perusopetuksen ja Kyrönmaan lukion tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön (TVT) strategia
Perusopetuksen ja Kyrönmaan lukion tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön (TVT) strategia 2016-2020 Isonkyrön kunnan sivistystoimi Sivistystoimi 1. Johdanto Perusopetuksen ja Kyrönmaan lukion tieto-
Tieto- ja viestintäteknologia sekä perusopetuksen uudet opetussuunnitelman perusteet. 11.10.2014 Jukka Tulivuori Opetushallitus
Tieto- ja viestintäteknologia sekä perusopetuksen uudet opetussuunnitelman perusteet 11.10.2014 Jukka Tulivuori Opetushallitus Viitteitä suomalaisen koulun ja opetuksen kehitystarpeista Peruskoululaisten
Pedagogiset iltapäivät
Pedagogiset iltapäivät Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa https://peda.net/jyvaskyla/ict/ohjaus https://peda.net/jyvaskyla/ict/koulutusmateriaalit/palokka 4.2.2015 1 OPS2016 Tieto- ja viestintäteknologinen
Kirjaston käyttötaidot, Espoon suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö (1.-9.lk)
Tiedonhallintataitojen opetussuunnitelma, Espoon suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö (1.-9.lk) LIITE 1 1.luokka 2.luokka 3.luokka 4.luokka 5.luokka 6.luokka 1.Määrittele aihe/ongelma - mihin ja mitä
Pedagogiset iltapäivät
Pedagogiset iltapäivät Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa https://peda.net/jyvaskyla/vaajakoskenkoulu https://peda.net/ohjeet https://peda.net/jyvaskyla/ict/pedanet 9.2.2015 1 OPS2016 Tieto- ja viestintäteknologinen
Tieto- ja viestintätekniikka. Internetistä toimiva työväline, 1 ov (YV10TV2) (HUOM! Ei datanomeille)
Kuvaukset 1 (9) Tieto- ja viestintätekniikka Internetistä toimiva työväline, 1 ov (YV10TV2) (HUOM! Ei datanomeille) Tavoitteet omaksuu verkko-oppimisympäristön ja sähköpostin keskeiset toiminnot tutustuu
MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10
MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10 340110 TIETOTEKNIIKKA TUTUKSI JATKOKURSSI SENIORIT C ma 13.00-15.15 7.1.2013-11.2.2013, 18 oppituntia Varttuneen aikuisen kattava tietokonekurssi, jolla
SISÄLLYSLUETTELO. 1. Johdanto. 2. TVT -tiimi. 2.1 Kokoonpano. 2.2 Tehtävät. 3. TVT -opetuksen toteutus. 3.1 Laitteet ja opetusjärjestelyt
MOISION KOULUN TVT -STRATEGIA 2012-2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. TVT -tiimi 2.1 Kokoonpano 2.2 Tehtävät 3. TVT -opetuksen toteutus 3.1 Laitteet ja opetusjärjestelyt 4. Tieto -ja viestintätekniikan
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön sisällöt, taidot ja osaaminen
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön sisällöt, taidot ja osaaminen 1. Laitteiden, ohjelmistojen ja palveluiden hallinta (tietokoneen käyttötaidot, käyttöjärjestelmä, tutustuminen erilaisiin tietoteknisiin
Kaikki vastaajat (N=819) 25% 26% 22% 27%
Kaikki vastaajat (N=819) % 30 20 10 0 25% 26% 22% 27% 29% 36% 7. 8. 9. 34% 52% % 52 50 48 48% 46 Tyttö Poika Aloittelija: minulla ei ole kokemusta ipadin käytöstä Noviisi: minulla on ipadin peruskäyttökokemusta,
KYLÄSAAREN KOULUN TIETOSTRATEGIA
KYLÄSAAREN KOULUN TIETOSTRATEGIA 21.5.2008 Kyläsaaren koulussa on oppilaita 201 (toukokuu 2008) 1. Koulun IT-visio Informaatioteknologiaa hyödynnetään yhtenä osa-alueena jokapäiväistä koulutyötä. 2. Tietostrategian
VALINNAISKURSSIT 5.LK
VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita
Ilmajoen kunnan perusopetuksen tieto ja viestintätekniikan strategia vuosille
Ilmajoen kunnan perusopetuksen tieto ja viestintätekniikan strategia vuosille 2016 2021 Sisällys: 1. Johdanto 2. Ilmajoen koulujen tvt käytön tavoitteet vuosille 2016 2021 3. Käytännön toteutus 3.1. Sovellukset
Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot 1) Turvallisuus ja liikkuminen turvallisuus ja liikkuminen: koulupoliisi, liikennekasvatus 1-3 -luokat, pelastautumisharjoitukset, koulun turvallisuusohjeet, Jee Jelppii!
Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä
Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa 5.9.2015 Sodankylä Opetusneuvokset Aija Rinkinen ja Anneli Rautiainen Opetushallitus Mistä tulemme? Minne
Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5
Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Ryhmä 5 Kehityksen suunta.. Mitä teema tarkoittaa? Teeman punaisena lankana on pohjimmiltaan se, että teknologiakasvatus ja teknologian arkipäiväistäminen tulee
Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 IT Juha Nalli 22.12.2015
Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 Oppilaat saavat vuoden 2016 alusta käyttöönsä oppilaitoksen sähköpostin ja muita palveluita Microsoftin Office365:sta. Oppilaiden sähköposti on muotoa
Oppilaan polku hanke (9/2014-12/2016)
Oppilaan polku hanke (9/2014-12/2016) Hankkeen tavoitteina on henkilökohtaisten laitteiden käytön lisääminen opetuksessa, näille parhaiten soveltuvan oppimisympäristön valitseminen, testaaminen ja käyttöönotto,
HERRALAHDEN KOULUN TIETOSTRATEGIA
HERRALAHDEN KOULUN TIETOSTRATEGIA 1. Visio..3 2. Tavoitteet... 3 2.1 Laitteisto... 3 2.2 Ohjelmisto... 3 2.3 Osaaminen... 3 2.3.1 Oppilaskohtaiset tavoitteet... 4 2.4 Toiminnan varmistaminen... 4 2.5 Tietotekniikan
Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas www.innokas.fi All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited
Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 30 000 osallistujaa vuosien 2011-2014 aikana Kouluja, kirjastoja, päiväkoteja,
Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu
Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!
Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014
Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? Oppiakseen perustietoja ja -taitoja sekä sosiaalisuutta Oppiakseen erilaisia sosiaalisia taitoja ja sääntöjä
Auran yhtenäiskoulun tieto- ja viestintätekniikan suunnitelma
Auran yhtenäiskoulun tieto- ja viestintätekniikan suunnitelma Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Visio 3. Perusopetuksen TVT- opetuskäytön tavoitteet 4. Tekninen ympäristö 4.1 Verkkoyhteydet 4.2 Tietoturva
Office 365 palvelut. Siis: (koskee sekä opettajia että oppilaita)
Office 365 KB 2016 Office 365 palvelut Seuraavat palvelut ovat käytössä Espoossa Onedrive for Business tallennustila ( pilvi ). Tallennustilaa on 1 teratavua. Office 365 tuotteen voi asentaa 5 omalle tietokoneelle
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai
Työjärjestys ALS Liukko-Sipi Ari StarSoft Kurre 7.20b syksy 11.08. - 21.12.2015 Viikkotuntimäärä: 4 LIV8.1.1 Lii LIV8-9.1 Lii LIV8.1.1 LIV8-9.1 Lii 9A/B Lii LIV8-9.1 LIV8-9.1 9A/B Lii Lii Työjärjestys
OPS Koulu katsoo tulevaisuuteen
OPS2016 - Koulu katsoo tulevaisuuteen Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen laaja-alaisen osaamisen osana ITK-konferenssi 9.-11.4.2014 Juho Helminen Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Taustaa
oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?
Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee
Tietotekniikan koulutus Savonlinnassa
Tietotekniikan koulutus Savonlinnassa Paikka Savonlinnan ammatti ja aikuisopisto Pohjolankatu 4 6, Savonlinna Hinta 80 euroa/osallistuja, sisältää 20 h Koulutuspäivän kesto 5 tuntia, klo 10:00 15:00 Ilmoittautuminen
Näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin
Näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Tietotekniikka oppiaineeksi peruskouluun Ralph-Johan Back Imped Åbo Akademi & Turun yliopisto 18. maaliskuuta 2010 Taustaa Tietojenkäsittelytieteen professori, Åbo
Hallinnon ja henkilökunnan välisellä Intranetillä ylläpidetään koulun sisäisiä infosivuja, joilla tiedotetaan ajankohtaisista tapahtumista.
Herttuan koulun tietostrategia Johdanto Porin Herttuan koulu on erityiskoulu, joka antaa opetusta vuosiluokille E1 PK9. Koulumme toimii fyysisesti kahdessa rakennuksessa samassa pihapiirissä. Toisessa
Tieto- ja viestintäteknologia = TVT
Tieto- ja viestintäteknologia = TVT Syksyllä 2016 alakoulujen osalta voimaan tullut uusi opetussuunnitelma velvoittaa koulut käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa opetuksessa. TVT:stä ei tule omaa
ULLA SANNIKKA. SENIORIN TIETOKONEOPAS Windows 10
ULLA SANNIKKA SENIORIN TIETOKONEOPAS Windows 10 TALENTUM Helsinki 2015 11., uudistettu painos Talentum Media Oy ja Ulla Sannikka ISBN 978-952-14-2582-0 ISBN 978-952-14-2583-7 (sähkökirja) ISBN 978-952-14-2584-4
Koulun nimi: Kariston koulu
Koulun nimi: Kariston koulu L1 ajattelu ja oppimaan oppiminen 1. Käsitteiden avaaminen ja ydinsanojen kerääminen Minä oppijana Elinikäinen oppiminen Luova ajattelu Koulun nimi: Kariston koulu L1 ajattelu
KTKO104 Tieto- ja viestintätekniikka. 2. Luento - Opetussuunnitelma 2014 Tiistai
KTKO104 Tieto- ja viestintätekniikka 2. Luento - Opetussuunnitelma 2014 Tiistai 13.10. 2015 OPS 2014 Perusopetuksen Opetussuunnitelman Perusteet 2014, eli OPS 2014 Hyväksytty 2014, astuu voimaan 2016 Edellinen
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (1-6 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS
1/4 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen
KTKO104 Tieto- ja viestintätekniikka. 2. Luento - Opetussuunnitelma ja TVT Tiistai
KTKO104 Tieto- ja viestintätekniikka 2. Luento - Opetussuunnitelma ja TVT Tiistai 25.10. 2016 OPS 2014 Perusopetuksen Opetussuunnitelman Perusteet 2014, eli OPS 2014 Hyväksytty 2014, astuu voimaan 2016
Office_365_loppukäyttäjän ohje. 15.5.2015 Esa Väistö
Office_365_loppukäyttäjän ohje 15.5.2015 Esa Väistö 2 Sisällysluettelo Kuvaus... 3 Kirjautuminen Office_365:een... 3 Valikko... 4 Oppilaan näkymä alla.... 4 Opettajan näkymä alla... 4 Outlook (Oppilailla)...
Kokemuksia monialaisista oppimiskokonaisuuksista ja niiden arvioinnista
Kokemuksia monialaisista oppimiskokonaisuuksista ja niiden arvioinnista Leena-Maija Niemi apulaisrehtori, OPS-koordinaattori Kauniaisten suomenkielinen perusopetus 4.2.2016 Oppijasta kasvaa vuorovaikutukseen
Tietoyhteiskuntaosaamista kouluille Selänteellä. TVT osaamiskartoituksen tuloksia
Tietoyhteiskuntaosaamista kouluille Selänteellä TVT osaamiskartoituksen tuloksia Kyselyn toteutuksesta Kysely toteutettiin OPEKA työkalulla syksyllä 2013 Selänteen alueella sekä Nivalan Ylivieskan seutukunnassa
Tieto- ja viestintätekniikka. Internetistä toimiva työväline 1,5 osp (YV10TV2) (HUOM! Ei datanomeille)
Kuvaukset 1 (5) Tieto- ja viestintätekniikka Internetistä toimiva työväline 1,5 osp (YV10TV2) (HUOM! Ei datanomeille) Tavoitteet omaksuu verkko-oppimisympäristön ja sähköpostin keskeiset toiminnot tutustuu
26.9.2014. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu
ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu 1 OPPIAINEEN TEHTÄVÄ kehittää oppilaan kieli-, vuorovaikutus- ja tekstitaitoja ohjata kiinnostumaan
LV 1718 alkaa
15 LV 1718 alkaa 10.8.2017 Lukio-opinnot Suoritettava 75 kurssia joista pakollisia 47/51 ja valtakunnallisia syventäviä 10 Mikä on kurssitilanteesi lukuvuoden alkaessa? Sinulla pitäisi olla >60 kurssia,
½-veson OPS-työpaja Liipola-Kaikuharjun koulun henkilökunta
LAAJA-ALAINEN ALAINEN OSAAMINEN NYT JA TULEVAISUUDESSA ½-veson OPS-työpaja 01.10.2014 Liipola-Kaikuharjun koulun henkilökunta L1 Ajattelu ja ajattelemaan oppiminen Oppilaan omien oppimistaitojen tunnistaminen
Office365 Tampereen yliopiston normaalikoulussa
Office365 Tampereen yliopiston normaalikoulussa 7.3.2017 Office365 Tampereen yliopiston normaalikoulussa Office 365 palveluun kuuluvat mm. Office Web Apps-sovellukset o tekstinkäsittelyohjelma Word o taulukkolaskentasovellus
Etäopetuksen monet muodot
Etäopetuksen monet muodot Erikoistutkija Minna Nummenmaa Professori Erno Leh8nen Turun yliopisto Oppimistutkimuksen keskus Ope=ajankoulutuslaitos #itkfoorumi205 www.etaopetus.fi minna.nummenmaa@utu.fi
Tietotekniikan OPS Vähärauman koulussa
Vähärauman koulu Tietotekniikan OPS Vähärauman koulussa Tietotekniikka meidän koulussa: Mottona: Tyvestä puuhun noustaan. Kaikkien ei tarvitse oppia kaikkea, mutta perustaidot opetetaan jokaiselle. Opettajien
ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön
ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön Kirjautumisesta Opiskelijat: kirjaudu aina tietokoneelle wilmatunnuksella etunimi.sukunimi@edu.ekami.fi + wilman salasana Opettajat: kirjaudu luokan opekoneelle @edu.ekami.fi
TVT-strategia. Ylitornion yhteiskoulun lukio
TVT-strategia Ylitornion yhteiskoulun lukio Tieto- ja viestintätekniikan monipuolinen hyödyntäminen opettamisen, opiskelun, arvioinnin, ohjaamisen ja vuorovaikutuksen työvälineenä rikastuttaa ja laajentaa
VALINNAISKURSSIT 5.LK
VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita
Valteri-koulu Tervaväylässä käytettäviä mobiilisovelluksia
1 / 6 Valteri-koulu Tervaväylässä käytettäviä mobiilisovelluksia Koulussamme ipadien käyttö on vakiintunut monipuolistamaan opetustamme. Nämä sovellukset ovat olleet suosittuja Tervaväylässä. Osa niistä
Koulujen opettajista % Koulujen opettajista % Koulujen opettajista % Tukipalvelut. TVT-taidot
OPE.FI-TASOT Kunta asettaa omat tavoitteensa (esim. I taso 20%, II taso70%, III taso10%) Oppilashallintojärjestelmä (Wilma ) viestintä (intranet, internet, kotisivut, wiki, portaalit) Koulujen opettajista
Oppilas osaa hyödyntää itsenäisesti. ympäristöä opiskelussa. Oppilas hyödyntää suunnitelmallista. Oppilas osaa hyödyntää tietoja
TVT-TAITOTASOJEN TIIVISTELMÄ A. KÄYTÄNNÖN TAIDOT JA OMA TUOTTAMINEN viestintäteknisen ympäristön ja ohjelmistojen Oppilas opettelee hyödyntämään tieto- ja viestintäteknistä Oppilas osaa hyödyntää itsenäisesti
Porin kaupungin perusopetuksen tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen opetussuunnitelma
Porin kaupungin perusopetuksen tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen opetussuunnitelma 1. Tieto- ja viestintäteknologian käyttö- ja toimintaperiaatteet ja keskeiset käsitteet, sekä käytännön TVT-taitojen
Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä
JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi
Tabletit ja pilvipalvelu opettajan työkaluina lukiossa Hanna Naalisvaara ja Sari Tapola, Digabi - kouluttajat (luokka 41084)
Lauantai 29.11.2014 pajat Klo13:00-13:45 Paja 1 Paja 2 Paja 3 Paja 4 Paja 5 Paja 6 Digabi - ohjelmistoihin tutustuminen Jussi Tyni, Digabi - kouluttaja (luokka 41032) Moodle työpaja sähköinen koe Tentti
Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma
Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt
Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014
Monilukutaito Marja Tuomi 23.9.2014 l i t e r a c y m u l t i l i t e r a c y luku- ja kirjoitustaito tekstitaidot laaja-alaiset luku- ja kirjoitustaidot monilukutaito Mitä on monilukutaito? tekstien tulkinnan,
TVT koulun arjessa Tanskan benchmark-vierailu. - Hellerupin koulu, Gentofte toukokuu 2010 http://www.youtube.com/watch?
TVT koulun arjessa Tanskan benchmark-vierailu - Hellerupin koulu, Gentofte toukokuu 2010 http://www.youtube.com/watch?v=phdqwxi2x3i Koulun keskeisimmät toimintaperiaatteet Avoimuus Oppilaiden vastuu omasta
Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa
Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa Raahen ammattiopisto Vaiheen 2 suunnitelma Toteutuksesta vastaa: Juha Mäntykangas ja Aija Keski-Korsu. Terästakentaminen Opiskelijaryhmä
KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020
KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020 Sisällys 1. Opetus muutoksessa.2 2. Visio.2 3. Tavoitteet.2 4. Toteutus 3 5. Kehittämissuunnitelmat 4 1 1. Opetus muutoksessa Oppimisympäristöt ja oppimistavat
Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)
Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia
Digitalisaation vahvistaminen
Digitalisaation vahvistaminen Digitalisoituminen Osaamisen muutos: osaaminen vs. tietäminen Vaikuttaa radikaalisti työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittavaan osaamiseen Muuttaa käsitystä tiedosto, työstä
Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut
Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Salla Palmi-Felin Johtava informaatikko, Media- ja musiikkipalvelut Lastukirjastot.fi Palvelua kaikenikäisille Ketkä opastavat?
TIEDON OMAKSUMINEN. Kirjojen ja artikkelien lukeminen. Luentojen kuuntelu lähiopetuksena. Demonstraatioiden seuraaminen
TIEDON OMAKSUMINEN Opiskelija oppii omaksumalla ja hankkimalla tietoa esimerkiksi silloin, kun hän aktiivisesti seuraa luentoa, lukee kirjallisuutta tai verkkosivuja, katsoo videota tai kuuntelee podcasteja.
Yläkoulun valinnaiset opinnot
Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.
Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa
Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa Eija Nevalainen & Mikko Siitonen Kirjaston ja koulujen yhteistyötapaaminen Mikkelin kaupunginkirjasto 23.8.2017 Ilmiöprojektit: kirjasto mukana aidossa
LUENTO 10 ESITYSGRAFIIKKA
LUENTO 10 ESITYSGRAFIIKKA TIEY4 TIETOTEKNIIKKATAIDOT SYKSY 2017 JUHANI LINNA ANTTI SAND 14.11.2017 LUENTO 10 14.11.2017 Tällä luennolla 1. Yleistä kurssiasiaa 2. Taustaa harjoitukseen 5b 3. Harjoituksen
O365: TEAMS. Oppimisympäristö työskentelyyn, tehtävien antoon ja palauttamiseen sekä arviointiin.
O365: TEAMS Oppimisympäristö työskentelyyn, tehtävien antoon ja palauttamiseen sekä arviointiin. Mihin Teamsia voi käyttää Viestintäkanava Keskustelualusta Tehtävien antaminen oppilaille Tehtävien palauttaminen:
Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa
Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa Eija Nevalainen & Heini Kurki Kirjaston ja koulujen yhteistyötapaaminen Mikkelin kaupunginkirjasto 24.8.2016 Ilmiöprojektit: kirjasto mukana aidossa
Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus
Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Oman äidinkielen opetus Tiedote 13/2015 www.oph.fi valtionavustusta enintään
Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015
Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen
TVT KIELEN OPETUKSESSA
TVT KIELEN OPETUKSESSA Jenni Alisaari & Heli Vigren Mitä lisäarvoa digitaaliset välineet/materiaalit tuovat tietyille sisältöalueille? 1 Taitojen opettamisen uudistaminen, oppimisteorioiden soveltaminen,
Harjoittelukoulun oppilaan TVT-osaamisen kuvaus peruskoulun päättyessä
Harjoittelukoulun oppilaan TVT-osaamisen kuvaus peruskoulun päättyessä Peruskoulun päättyessä oppilas on tutustunut monipuolisesti erilaisiin työvälineohjelmiin ja muihin oppimista tukeviin sovelluksiin
Pruukin yhtenäiskoulu
Pruukin yhtenäiskoulu RENTOA MEININKIÄ JA UUSIA KAVEREITA VAPAAMPAA JA MONIPUOLISEMPAA OPISKELUA Lukuvuoden 2016-2017 aloitus 6.4.2016 OPPILAAKSIOTTOALUE - pohjoisessa Vuoritie/Björkenheimintie - idässä
Näin oppiminen muuttuu Helsingissä
Näin oppiminen muuttuu Helsingissä 1. Koulu opettaa tulevaisuuden taitoja ja laaja-alaista osaamista 1. Koulu opettaa tulevaisuuden taitoja Uusi koulu rohkaisee kokeilemaan uutta ja iloitsemaan oppimisesta.
Harjoittelukoulun oppilaan osaamisen kuvaus peruskoulun päättyessä:
Harjoittelukoulun oppilaan osaamisen kuvaus peruskoulun päättyessä: Peruskoulun päättyessä oppilas on tutustunut monipuolisesti erilaisiin työvälineohjelmiin ja muihin oppimista tukeviin sovelluksiin sekä
Matka opetuksen uusiin ulottuvuuksiin Päivi Laukkanen ja Leena Pöntynen 24.9.2014
Matka opetuksen uusiin ulottuvuuksiin Päivi Laukkanen ja Leena Pöntynen 24.9.2014 Opetussuunnitelma koulutuksen ohjausjärjestelmässä OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU Koulun opetussuunnitelma ja lukuvuosisuunnitelma,
Opetuksen pyrkimyksenä on kehittää oppilaiden matemaattista ajattelua.
Matematiikkaluokkien opetussuunnitelma 2016 Alakoulu Matematiikkaluokilla opiskelevalla oppilaalla on perustana Kokkolan kaupungin yleiset matematiikan tavoitteet. Tavoitteiden saavuttamiseksi käytämme
OPETUSSUUNNITELMA TUUPALAN KOULU. Tietotekniikka. valinnainen. 8. ja 9. luokat
OPETUSSUUNNITELMA TUUPALAN KOULU Tietotekniikka valinnainen 8. ja 9. luokat Sisällysluettelo A. TAVOITTEET... 3 B. ARVIOINTI... 3 I. 8. LUOKKA... 4 1. TIETOTEKNIIKAN PERUSTEET... 4 2. KÄYTTÖJÄRJESTELMÄ...
Porin kaupungin perusopetuksen TVT-opetussuunnitelma
Porin kaupungin perusopetuksen TVT-opetussuunnitelma Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen vuosiluokkakokonaisuuksiin liittyvine tavoitetasoineen Tavoitteet vuosiluokilla 1 2 Tavoitteet vuosiluokilla
Tuorsniemen koulun TIETOSTRATEGIA
Tuorsniemen koulun TIETOSTRATEGIA SISÄLLYS 1 KÄSITTEET... 3 2 TUORSNIEMEN KOULUN IT-VISIO... 4 3 KOULUN IT-TAVOITE... 4 3.1 Tuorsniemen koulun it-tavoite... 4 4 TUORSNIEMEN KOULUN IT-KULTTUURIANALYYSI...
OPETTAJA VERKOSSA: Koodaaminen
OPETTAJA VERKOSSA: Koodaaminen 27.2.2017 Oskari Uotinen #opeverkossa OPETTAJA VERKOSSA: Koodaaminen 27.2.2017 Oskari Uotinen #opeverkossa Tallenteet: Tinyurl.com/opeverkossa Tulevien webinaarien rekisteröitymislinkit:
KTKO104. Luento
KTKO104 Luento 6.11.2014 OPS2016 Uusi opetussuunnitelma tulee voimaan 2016 syksyllä. Tällä hetkellä vielä luonnosvaiheessa. Muutamia huomioita: peruslukutaito, medialukutaito ym. => monilukutaito. tieto-
ORIPÄÄN KOULUN TIETO-
ORIPÄÄN KOULUN TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSSUUNNITELMA Liite Oripään koulun opetussuunnitelmaan 1.8.2017 Tämä asiakirja sisältää opetussuunnitelman 1.-6. luokille tieto- ja viestintästrategiasta:
Mitä olemme oppineet normittavien ops-prosessien johtamisesta - case OPS. Tuija Viitasaari ja Sari Salomaa-Niemi
Mitä olemme oppineet normittavien ops-prosessien johtamisesta - case OPS Tuija Viitasaari ja Sari Salomaa-Niemi OPS prosessin tasot Lainsäädäntö valtakunnallinen ja kansainvälinen Opetushallituksen perusteet
Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)
VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa
Lukio alkaa
17 Lukio alkaa 10.8.2017 Mitä Kuuluu? Mitä lukio tuo tullessaan? Uudet kaverit Uudet toimintatavat Valitset itse opintosi Kotitöitä Tee töitä tasaisesti, priorisoi Anna itsellesi oikeus lukea - päivittäin
Valtakunnallinen koulututkimus koulujen valmiudesta ja käytännöistä oppilaiden internetin käytön tukemisessa
Valtakunnallinen koulututkimus koulujen valmiudesta ja käytännöistä oppilaiden internetin käytön tukemisessa 1 Tutkimuksen tavoite Tämän kyselytutkimusprojektin tavoitteena oli selvittää suomalaisten peruskoulujen