Y M P Ä R I S T Ö M I N I S T E R I Ö N P Ä Ä T Ö S. Annettu Helsingissä 29. päivänä syyskuuta 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Y M P Ä R I S T Ö M I N I S T E R I Ö N P Ä Ä T Ö S. Annettu Helsingissä 29. päivänä syyskuuta 2014"

Transkriptio

1 Y M P Ä R I S T Ö M I N I S T E R I Ö N P Ä Ä T Ö S Annettu Helsingissä 29. päivänä syyskuuta 2014 ASIA HAKIJA Kotkan kansallisen kaupunkipuiston perustaminen (n:o YM 2/5541/2012) Kotkan kaupunki HAKEMUS Kotkan kaupunginhallitus on 10. joulukuuta 2012 hyväksynyt hakemuksen, jossa se esittää, että ympäristöministeriö perustaisi Kotkaan maankäyttö- ja rakennuslain 68 : ssä tarkoitetun kansallisen kaupunkipuiston. Samassa yhteydessä kaupunginhallitus hyväksyi lain 70 :n mukaisesti eräiden alueiden olennaisten arvojen säilyttämiseksi tarpeelliset määräykset, jotka on otettu tähän päätökseen. Kotkan kaupunkisuunnittelun, kaupunginhallituksen valtuutuksin teknisesti viimeistelemä hakemus tuli ympäristöministeriöön Hakemus käsittää tiedot asian valmisteluun liittyvistä kunnan päätöksistä, yleisen ja yksityiskohtaisen luonnehdinnan alueella olevista erityisistä arvoista ja niiden säilyttämistavasta sekä Kotkan kansallisen kaupunkipuiston perustamisselvityksen. Hakemuksen liitteenä ovat asiaan kuuluvat rajaus- ja kaavakartat sekä kartat joilla on osoitettu alueeseen kohdistuvat suojelupäätökset ja omistustilanne. Hakemuksesta jätetyt muistutukset ovat niin ikään hakemuksen liitteenä. Alue, jota hakemus koskee Alue, jota hakemus koskee, alkaa etelässä Lehmäsaarelta ja Ruotsinsalmen meritaistelun vesialueilta ja jatkuu rantapuistojen ja erilaisessa virkistyskäytössä olevien rantaja vesialueiden sekä rakennettujen kulttuuriympäristöjen välityksellä keskustan rakennetun kaupungin kautta Kymijoen haaroja myötäillen Siikakoskelle ja Korkeakoskelle. Kansalliseksi kaupunkipuistoksi haetun alueen pinta-ala on noin hehtaaria. Kansalliseksi kaupunkipuistoksi haetaan Kotkan kaupungin kaupunginosissa Kotkansaari 1-4, Katariina 5, Hovinsaari 6 ja 8, Metsola 9, Korela10, Kyminlinna 12, Ruonala 13, Lankila 14, Sutela 17, Kaukola 18, Mussalo 20, Jumalniemi 30, Karhula 31, Helilä 32, Sunila 37, Tiutinen 39, Kalliokoski 40, Hovila 41, Koivula 42, Kierikkala 43, Korkeakoski 44 ja Eskola 45:ssä sijaitsevia alueita ja rakennuksia sekä saaria, joilla kaupunki katsoo olevan joko sellaisinaan tai sijaintinsa puolesta kokonaisuuden osana maankäyttö- ja rakennuslain 68 :ssä tarkoitettuja erityisiä arvoja. Kansalliseksi kaupunkipuistoksi haetun alueen yleispiirteinen rajaus on osoitettu liitekartassa 1. Kansallisen kaupunkipuiston yleiset ominaisuudet ja rooli Suomen verkostossa Kotka on kehittynyt ja syntynyt sekä joen että meren ääreen. Niiden vaikutus näkyy kaupungin rakenteessa, maisemassa ja historiassa. Leimallista Kotkalle ovat Kymijoki kalastus- ja teollisuushistorioineen sekä meri ja saaristo sota-, merenkulku- ja kaupankäyntihistorioineen. Historian eri kerrostumat ovat vieläkin nähtävissä Kotkan kansal-

2 lisen kaupunkipuiston maisemassa ja ympäristössä. Ne on myös pyritty säilyttämään ja liittämään osaksi uudempaa kulttuuriympäristöä. 2 / 14 Kaupungin sijainti on antanut virikkeet sen tekniseen, taloudelliseen, yhteiskunnalliseen, poliittiseen ja henkisen kulttuurin kehitykseen. Kotkan kansallinen kaupunkipuisto pitää sisällään mittavan määrän suomalaista linnoitushistoriaa, jota ei mistään muualta löydy tässä laajuudessa. Myös alueen tuhatvuotinen kalastukseen liittyvä elinkeinotalous on jatkunut näihin päiviin saakka muuttuen virkistys- ja matkailupalveluiksi. Kansallisen kaupunkipuiston alueella teollisuuden historiasta kertovat uittorakenteet, työväenasuntoalueet, tuotantolaitokset ja voimalaitokset ja satamat. Erityisesti teollisuuteen liittyvä työväen asuminen on esillä hienoina kokonaisuuksina eri aikakausilta. Tärkeä merkitys on myös arkkitehtuurin eri kerrostumilla sekä uusilla viheralueilla, jotka ovat muuttaneet teollisen satamakaupungin viihtyisäksi puistojen kaupungiksi. Monimuotoiset viheralueet liittävät kaupunkirakenteen ympäröivään luontoon. Ne muodostavat puistojen verkoston, jossa voi liikkua niin merenrantamaisemissa, taidenäyttelyssä, historiallisessa puutarhassa kuin aistikokemuksen varassa. Kotkan kansallinen kaupunkipuisto toimii ekologisena käytävänä lähiseudun kansallispuistojen ja luonnonsuojelualueiden välillä. Se koostuu monipuolisesti viheralueiden muodostamasta viherrakenteesta ja vesialueiden muodostamasta sinirakenteesta. Sirpaleisen oloinen kaupunkipuistoalue eheytyy joki- ja merialueiden avulla yhtenäiseksi ja toimivaksi kaupunkitilaksi. Kotkan rooli kansallisten kaupunkipuistojen verkostossa on säilyttää kertomus alun perin Itämeren ja Kymijoen antimien varaan syntyneestä linnoitus- ja rajakaupungista, joka sittemmin on vesivoiman ja hyvien satamiensa turvin kasvanut moni-ilmeiseksi satama- ja teollisuuskaupungiksi. Moderni Kotka on jokiluonnon sekä merenranta- ja saaristoluonnon monimuotoisuutta vaaliva vehreiden puistojen palvelukaupunki. Kaupungin eri vaiheita ilmentävät historialliset alueet ja monumentit sekä rakennus- ja puistoarkkitehtuurin tuotteet ovat keskeinen osa kansallista kaupunkia ja heijastelevat tämän päivän ja huomisen Kotkan henkistä ja fyysistä identiteettiä ja imagoa. Kansallisen kaupunkipuiston erityiset arvot osa-alueittain Alue 1: Katariina ja Mansikkalahti Katariinan meripuistossa merkittävää on muutos öljysatamasta poikkeuksellisen laajaksi yhtenäiseksi puistoalueeksi, josta avautuu Kotkansaaren hienoin merimaisema. Puistoalue viereisine jokisuistoineen kuuluu maakunnallisesti merkittävään kulttuuriympäristön ja maiseman vaalimisen kannalta arvokkaaseen alueeseen. Meripuiston alueella sijaitsee useita Ruotsinsalmen merilinnoituksen historiallisia rakenteita ja linnoitteita, joista osa on kunnostettu. Puisto tarjoaa kävijöille runsaasti tekemistä: liikuntalaitteita, leikki- ja kiipeilytelineitä, grillaus- ja piknikpaikkoja sekä yhden kaupunkipuiston näköalatorneista. Lisäksi puistoon on toteutettu valumavesiä hyväksikäyttävä rakennettujen vesiaiheiden sarja. Katariinan meripuisto on palkittu eurooppalaisella viherrakentamisen palkinnolla. Katariinan meripuistosta jatkuu yhtenäinen, lähes 3 km pituinen virkistysalue, joka ulottuu Kotkansaaren eteläkärjen ympäri jatkuen Mansikkalahden kautta aina Sapokkaan saakka. Virkistysalueeseen liittyy Puistolan suojeltu tervaleppälehto, joka säilyttää harvinaista Kotkalle tyypillistä alkuperäistä luontoa. Mansikkalahden uimaranta on kaupunkilaisten suosima.

3 3 / 14 Alue 2: Sapokka Sapokan alueen erityisarvot kansallisen kaupunkipuiston kannalta ovat muun muassa useita ympäristöpalkintoja saaneen Sapokan Vesipuiston alueella. Vesipuisto tunnetaan hyvin valtakunnallisesti matkailukohteena, ja se on kotkalaisten suosiossa kaupunkilaisten yhteisenä ulko-olohuoneena. Puiston lähtökohta on Sapokan lahden veden puhdistaminen ruoppauksella ja vesiputouksella aikaansaadun vedenkierron avulla. Suomen ensimmäisen uuden ekologisen ajattelutavan puiston rakentaminen alkoi Työt saatiin valtaosin päätökseen Puiston monipuolinen pienilmasto mahdollistaa monipuolisen kasvillisuuden käytön. Sapokan alueella sijaitsevat vierasvenesatama sekä kotimaisiin kalalajeihin keskittyvä akvaario Maretarium ovat myös arvokkaita kaupungin matkailukohteita. Meriniemen ravintolarakennus on kulttuurihistoriallisesti arvokas. Alue 3: Isopuisto ja Kotkamills Oy:n tehtaat Isopuisto on Kotkan vanhin puisto, joka on rakentunut kotkan vanhimman rakennuksen, Pyhän Nikolaoksen kirkon ympärille. Alueeltaan eheänä säilynyt Isopuisto on aikojen saatossa kunkin aikakauden tarpeiden ja ihanteiden mukaan muuttunut, monikerroksinen viheralue. Nykyisin se on kaupunkilaisten suosima puisto- ja virkistäytymisalue runsaine kasvukauden mukaan muuttuvine perennaistutuksineen ja vanhan puuston suojaamine nurmikkoalueineen. Kotkamills Oy:n tehdasalue on kotkalaisen teollisen historian symboli ja on valtaosin valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Tehdas on ollut toiminnassa 1870-luvulta lähtien. Kokonaisuuteen kuuluvat kotkan vanhimmat puutalot, vuonna 1872 valmistuneet norjalaistyyppiset sivukäytävätalot eli Norskan pytingit, jotka edustavat teollisuusväestön asumisen vanhinta kerrostumaa kansallisessa kaupunkipuistossa. Tehdasalueelta kansalliseen kaupunkipuistoon on rajattu ainoastaan arvokkaat, oman aikakautensa arkkitehtonisia ja teollisuusrakentamisen ihanteita edustavat konttorirakennukset vuosilta 1903 ja Alue 4: Keskusta Keskustan erityinen piirre on sen tiivis kaupunkimaisuus ja historiallinen kerroksellisuus, jota 1800-luvun lopun ruutukaavoja noudattava rakennuskanta ja puistot ilmentävät. Korkeatasoista arkkitehtuuria on nähtävissä jokaiselta vuosikymmeneltä. Uusgotiikkaa edustavaa Kotkan kirkkoa (rakennettu 1898) ja sen vehreää kirkkopuistoa ympäröivät vanha puurakenteinen paloasema vuodelta 1898 sekä kansallisromanttista tyylisuuntaa edustavat Kotkan lyseo ja aiemmin maakuntamuseona toiminut Globus. Kirkkopuiston vieressä sijaitsee myös Kotkansaaren ensimmäisen sahan perustajan, kauppaneuvos Carl Henrik Ahlqvistin, asuintalo vuodelta Kirkko ympäristöineen on valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Keskustan alue on vanhan Ruotsinsalmen linnoituskaupungin ydinosaa. Linnoituskaupungin aikaista pääkatua 1700-luvun lopulta on nähtävissä Sibeliuspuistossa. Historiallinen katuosuus löytyi kun puistoa kunnostettiin vastaamaan 1930-luvun puiston alkuperäistä suunnitelmaa. Keskustan läpi kulkevan lehmusbulevardin suunnitelma on peräisin jo 1800-luvun lopulta, mutta ensimmäiset lehmukset istutettiin 1930-luvulla silloisen Kisakentän puistoksi rakentamisen yhteydessä. Keskusta-alueen läpi kulkevaa viherakselia on vahvistettu ja korostettu liittämällä siihen taideteoksia. Näin rakentunut veistospromenadi on valtakunnallisesti palkittu ja merkittävä taidekokonaisuus. Torialueen kunnostus ja kaupungintalon takaisen Valakallionpuiston uudistaminen ovat ryhdistäneet torikorttelin ulkoasua. Kotkan kaupun-

4 4 / 14 gintalo ja Kotkan Säästöpankki ovat valtakunnallisesti merkittäviä rakennetun kulttuuriympäristön kohteita. Uutta arkkitehtuuria edustava Merikeskus Vellamo vuodelta 2008 sijaitsee Kantasatamassa. Vellamo toimii lähtökohtana muutokselle, jossa Kantasataman alue kehittyy uudeksi osaksi kaupungin keskustaa. Vellamo on kansainvälisesti tunnustettu arkkitehtuurikohde, jossa toimivat Suomen merimuseo, Kymenlaakson museo sekä Tietokeskus Vellamo. Alue 5: Haukkavuori ympäristöineen Haukkavuoren ympäristössä sijaitsee Ruotsinsalmen linnoituskaupungin linnoitteita. Haukkavuori ja sen vanha vesitorni ovat keskeinen maamerkki kaupungin siluetissa. Haukkavuoren ympäristössä on historiallisesti ja arkkitehtonisesti arvokkaita rakennuksia ja rakenteita, kuten Kotkan entinen kaupunginsairaala vuodelta 1925 ja Kotkan teknillisen oppilaitoksen (Koteko) rakennustaiteellisesti arvokkaat rakennukset. Alueella sijaitsevat Fuksinpuisto ja Kotkan reduttiin perustettu yrttipuisto ovat keskeinen osa Kotkan puistosta puistoon -verkostoa. Redutti Kotka on pienoislinnake jonka sisään on toteutettu ainutlaatuinen yrtti- ja rohdoskasvipuutarha. Puutarhan käyttö ja opastus on toteutettu myös näkövammaisia palvelevaksi. Fuksinpuiston tekevät erityiseksi näyttävät atsaleaistutukset, jotka on istutettu tutkimusyhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa. Alue 6: Ruotsinsalmi ja Lehmäsaari Ruotsinsalmi on Suomen merkittävimpiä vedenalaisten muinaisjäännösten alueita. Ruotsinsalmen saaret rajaavat Ruotsinsalmen meritaistelupaikkaa, missä käytiin Pohjolan suurin meritaistelu Ruotsin ja Venäjän välillä 1789 ja Hävityn meritaistelun seurauksena Katariina Suuri määräsi Ruotsinsalmen linnoituskaupungin perustettavaksi. Meritaistelut jättivät jälkeensä lukuisia hylkyjä, joista tunnetuin on Ruotsinsalmen toisessa taistelussa uponnut Venäjän saaristolaivan fregatti St. Nikolaus. Kansalliseen kaupunkipuistoon rajatulla alueella on myös muita hylkylöytöjä sekä todennäköisesti vielä paikantamattomia hylkyjä. Ruotsinsalmen alueella on myös useita arvokkaita puolustuslinnoitusrakenteita sekä muinaismuistokohteita. Kansallisen kaupunkipuiston eteläisin saari - Lehmänsaari - on osa merenalaista pitkittäisharjua, jonka liepeet laajenevat avoimiksi hiekkarannoiksi. Saaren erikoisuus on Litorina-meren aikainen simpukkamaakerros eli märgeli. Saari on myös kasvillisuutensa puolesta poikkeuksellisen edustava. Siellä on valtakunnallisesti arvokkaita ja Kotkan seudulle harvinaisia reheviä lehtoja ja erilaisia rantatyyppejä sekä luonnontilaisia hiekkarantoja, jotka ovat uhanalaisen meritataren ja otakilokin entisiä, mutta edelleen myös potentiaalisia kasvupaikkoja. Lehmänsaaressa on myös historiallisen ja esihistoriallisen ajan asutuksen jälkiä. Alue 7: Langinkoski-Korela Langinkosken-Korelan alueella on sekä Kotkan kaupungin että Suomen kehitysvaiheisiin liittyviä kulttuurisia erityisarvoja. Langinkoski on upea yhdistelmä kulttuuri- ja luonnonperintöä. Sen erikoisuus on Venäjän keisarin Aleksanteri III käyttöön alun perin rakennettu Keisarillinen kalastusmaja, joka sijaitsee kosken partaalla metsäisen luonnonsuojelualueen kätköissä. Koskimaisema on osa valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta ja Natura 2000-aluetta. Koskimiljööseen kuuluu Keisarillisen kalastusmajan lisäksi myös muita kalastushistoriaan liittyviä rakennuksia sekä pieni kappeli, joka on ainoa Valamon sivuluostarin ajoilta säilynyt rakennus. Kansalliseen kau-

5 punkipuistoon on rajattu Langinkosken koski- ja metsäalueen jatkeeksi jylhä kallioalue, jonka jyrkänteillä on mahtavia siirtolohkareikkoja. 5 / 14 Virolaisenpohja-Lahnakallion alue on moni-ilmeinen yksityiskohta, jota luonnehtivat rehevät rantametsät ja kapeat hiekkarannat. Kokonaisuuden kruunaa maisemallisesti upea Lahnakallio. Koskialue on suosittua virkistysaluetta, joka tarjoaa hienoja melonta- ja kalastuselämyksiä niin kotkalaisille kuin matkailijoillekin. Virkistyskäytön ympärille on kehittynyt pienimuotoista matkailutoimintaa. Alueella sijaitsevat Kotkan siirtolapuutarha-alueet: Langinlaakson, Langinkosken, Metsolan ja Korelan siirtolapuutarhat. Yhdessä ne muodostavat kansallisestikin poikkeuksellisen laajan ja moni-ilmeisen siirtolapuutarhakeskittymän, joka liittyy vahvasti Kotkassa nopeasti kasvaneen työväestön vapaa-ajan asumiseen ja omaan ruoantuotantoon. Alue 8: Kyminlinna ja Huumanhaara Kyminlinnan ensimmäinen maalinnoitus rakennettiin sulkemaan Turun ja Viipurin yhdistävän Suuren rantatien joenylityspaikkoja. Linnoitusta laajennettiin nykyiseen muotoonsa , minkä jälkeen Suuri rantatie kulki linnoituksen läpi. Linnoituksen sisällä sijaitsee mm luvulta peräisin olevia tiilisiä rakennuksia: vartiorakennus, upseerisiipi ja sotilaskasarmi. Kyminlinna on valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Kyminlinnan linnoitusalue ja Huumanhaara rantametsineen ja -luhtineen muodostavat kansallisesti merkittävän kulttuuri- ja luonnonperintöalueen. Kyminlinna on kansallisen kaupunkipuiston linnoitussarjan suurin ja monipuolisin linnoitus. Sen valleilla ja piha-alueella kasvaa useita venäläisten sotajoukkojen mukana tulleita kasvilajeja, jotka ovat muualta Suomesta kadonneet tai katoamassa. Linnoitusalueella on myös merkittäviä kuivia keto- ja niitty-ympäristöjä sekä metsiä, joissa on lahopuusta riippuvaista eliöstöä. Alue 9. Siikakoski Siikakosken erityinen arvo on toisaalta sen erämaisena säilyneessä maisemassa toisaalta kalastuskäytön jatkuvuudessa. Se on Valamon munkkien vanha kalastuspaikka, joka on eri vaiheiden kautta muuttunut nykyiseksi suosituksi virkistyskalastuskohteeksi. Siikakoski on osa Kymijoen Natura aluetta ja Munkkisaari osa valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Siikakosken aluetta koskee myös koskiensuojelulaki. Alue 10: Jumalniemi Jumalniemessä monipuolinen kaupunkiluonto ja teollisuushistorian elementit tekevät alueesta hyvin omintakeisen osan kansallista kaupunkipuistoa. Alueella on kosteikkoa, reheviä rantoja ja kalliomuodostumia sekä huomattavan kookas siirtolohkare. Alue on toiminut Kymijoen uiton erottelupaikkana ja sellaisena sillä on myös vahva kytkentä Kotkan teollisuushistoriaan. Osa erottelupaikan rakenteista ja rakennusten perustuksista on yhä jäljellä. Alue 11: Korkeakoski ja Äijänvuori Korkeakosken alue on merkittävä osa kotkalaista teollisuushistoriaa. Alueelle on perustettu ensimmäinen vesisaha jo 1560-luvulla. Kotkan seudun suurin putous on valjastettu myöhemmin puuhiomon, kartonkitehtaan ja useiden vesivoimalaitosten tarpeisiin. Voimalaitos ja suojellut punatiiliset teollisuusrakennukset kuuluvat valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön ja ovat Kotkan teollista maisemaa parhaimmillaan. Korkeakosken suvanto on suosittu kalastuspaikka, jollaisena se jatkaa Kymijoen pitkää kalastushistoriaa.

6 6 / 14 Äijänvuori on osa kansallisen kaupunkipuiston kalliomuodostumien sarjaa, joka säilyttää Kotkalle ominaisen, mutta samalla uhanalaistuvan maisematyypin. Alueella on myös hiidenkirnuja. Äijänvuori on lähiseudun asukkaille tärkeä virkistys-, ulkoilu- ja kuntoilualue. Alueella on myös lintutorni linnuston havainnointia varten. Alue 12: Karhula Karhulassa on vahvat teollisuushistorian juuret ja säilyneitä kerrostumia eri aikakausilta. Työväestön asuntojen ajallinen kirjo on yhdellä ja samalla alueella ainutlaatuinen. William Ruuthinkadun pikkuruiset mökit 1880-luvulta vaihtuvat seuraavan vuosikymmenen paanutalojen ja 1930-luvun mestaritalojen kautta aina Alvar Aallon suunnittelemiin, 1940-luvulla rakennettuihin Tennistaloihin asti. Karhulan Hovin päärakennus Kymijoen partaalla täydentää tätä valtakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä. Vuonna 2013 valmistunut Karhulan jokipuisto avaa Karhulan keskustasta uuden yhteyden Kymijoen ääreen. Jokipuisto ja sen vieressä oleva Karhulan keskuskentän alue muodostavat yhdessä laajan virkistys- ja liikunta-alueen. Jokipuisto jatkaa Kotkan uudispuistojen sarjaa, joka on yksi Kotkan kansallisen kaupunkipuiston erityispiirteistä Suomen kansallisten kaupunkipuistojen verkostossa. Alue 13: Sunila Sunilan teollisuusalue on yksi Alvar Aallon suurtöistä, joka rakentui useassa vaiheessa vuosina Alue on ainutlaatuinen modernin arkkitehtuurin luomus, koska se koostuu sekä itse teollisuuslaitoksesta että sen ympärille rakennetuista tehtaan johtajan ja eri ammattiryhmien asuinrakennuksista. Alue on säilynyt arkkitehtuurisesti ehjänä kokonaisuutena ja on kansainvälisestikin tunnettu arkkitehtuurikohde. Sunilan valtakunnallisesti merkittävästä rakennetusta kulttuuriympäristöstä on rajattu kansalliseen kaupunkipuistoon ainoastaan asuinalue, joka edustaa Kotkan teollisuusväen asumisen viimeisintä vaihetta. Kaavallinen tilanne ja suojelupäätökset Kotkan kansallisen kaupunkipuiston alueella voimassa olevat asemakaavat ja yleiskaavat sopivat pääosin kansallisen kaupunkipuiston tavoitteisiin. Kotkan alueella on yleiskaava, jonka mannerosan kaupunginvaltuusto hyväksyi Ympäristöministeriö vahvisti yleiskaavan saaristo-osan Kaupunginvaltuusto hyväksyi osayleiskaavan Kotkansaarelle Suuren osan kansallisen kaupunkipuiston alueesta kattaa syyskuussa 2014 hallintooikeuskäsittelyn jälkeen kokonaisuudessaan lainvoiman saanut Kymijoen eteläosan osayleiskaava. Kaupunki on kansallista kaupunkipuistoa koskevan hakemuksen yhteydessä päättänyt Äijänvuoren alueen asemakaavoittamisesta, Katariinan Meripuiston, Meriniemen ns. kylpylähotellin alueen ja Kymenlaakson keskussairaalan ranta-alueen asemakaavojen muuttamisesta sekä 31 rakennuksen kulttuurihistoriallisten tai rakennustaiteellisten arvojen suojelemisesta asemakaavalla. Valtakunnallisesti merkittäviä kulttuurimaisemakohteita ovat Ruotsinsalmen merilinnoitus ja Langinkoskella sijaitseva Keisarillinen kalastusmaja koskimaisemineen. Kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokkaita kohteita ovat Kotkamills Oy:n vanhat tehdaskonttorirakennukset, Korkeakosken vanhat voimalaitosrakennukset ja Sunilan alueen Alvar Aallon teollisuusarkkitehtuurikohteet. Maakunnallisesti arvo-

7 kas kulttuurimaisema on Langinkosken suuhaara. Lisäksi Katariinan linnoitusrakenteet ovat Muinaismuistolain suojaamia. Museovirasto on hyväksynyt Ruotsinsalmen vedenalaisten muinaisjäännösten löytöalueen kansallisesti merkittävän vedenalaisen kulttuuriperinnön luetteloon. Kotkansaaren osayleiskaava on kirjattu suojeluvelvoite näille alueille. Osalle näistä on laadittu myös asemakaava, jossa suojelutavoitteet on kirjattu tarkemmin. 7 / 14 Asemakaavoitetut alueet Suuri osa kaupunkipuiston alueesta sijoittuu Kotkan edustan vesialueelle tai Kymijoen varsille, jotka ovat asemakaavoittamattomia alueita. Sen sijaan keskeinen taajama-alue on asemakaavoitettu. Kotkan vanhimmat asemakaavat löytyvät Kotkansaarelta. Uutta ja voimakkaasti kasvavaa sahakaupunkia varten laadittiin useampia asemakaavoja 1800-luvun lopulla. Pala vuonna 1917 hyväksyttyä asemakaavaa on edelleen voimassa Katariinan rannoilla, muun muassa Meriniemen ravintolan alueella. Alueellisesti hyvin laaja ja merkittävä ja osin edelleen voimassa oleva asemakaava on niin sanottu Kivisen kaava, joka on professori Olli Kivisen vuonna1969 laatima kaava. Kaava kattoi koko Kotkansaaren ruutukaava-alueen. Se on edelleen voimassa muun muassa kaupungintalon ja Sibeliuksenpuiston osalta. Karhulan puolella on asemakaavalla suojeltu suuria osia Karhulanniemen teollisuusja asuntoalueista sekä Sunilan selluloosatehtaaseen liittyvät asuntoalueet. Asemakaavalla suojeltuja rakennuksia ovat: 1 Kotekon asuintalot 2 Ahlqvistin talo 3 AsOy Torniorava, ent. KOP 4 Liiton talo 5 Stellan talo 6 Tukkukaupan talo ja varasto 7 Tshedajeffin talo 8 Kotkan tori 9 Kotkan kaupungin rahatoimisto, ent. Kotkan Säästöpankki 10 Enso-Gutzeitin konttorirakennus Jugend-talo 11 Enso-Gutzeitin konttorirakennus Funkis-talo 12 Enso Gutzeitin pytingit eli sivukäytävätalot 13 Papinkadun puutalot 14 Nuorisotalo Greippi, ent. Kotka Svenska Samskola 15 Palotornin päiväkoti, ent. Samskola 16 Kotkan ent. paloasema 17 Hovinsaaren kansakoulu 18 Sunilan Puistolan asuntoalue 19 Sunilan tehtaan asuntoalueet 20 William Ruthin kadun rakennukset 21 A. Ahlströmin asuntoalueet Suden-, Karhun-, Ahman- ja Kokkolankadulla 22 Maakuntatalo, ent. Kymin suurpappila 23 Korkeakosken ent. puuhiomo ym. 24 Korkeakosken voimalaitokset 25 Langinkosken keisarillisen kalastusmajan rakennukset 26 Metsolan höyrypanimo ja panimomestarin talo

8 8 / 14 Yleiskaavoitetut alueet Kotkan koko kaupunkialueen kattava yleiskaava on jo vuodelta Sen saaristo-osa vahvistettiin ympäristöministeriössä vuoden1988 alussa. Saaristo-osaan kuuluvat muun muassa Lehmänsaari, Kukouri ja Ruotsinsalmen saaret, jotka ovat myös osa kaupunkipuistoa. Lehmänsaari on osoitettu retkeily- ja ulkoilualueeksi, Kukouri muinaismuistoalueeksi ja Ruotsinsalmen saaret virkistysalueeksi, muinaismuistoalueeksi ja arvokkaaksi maa- ja metsätalousalueeksi. Kotkansaaren oikeusvaikutukseton osayleiskaava vuodelta 1996 on sikäli merkittävä, että siinä nyt vielä asemakaavassa öljysatamaksi osoitettu Katariinan meripuiston alue on lähivirkistysaluetta/ muinaismuistoaluetta. Kaupunkipuiston toteuttamisen kannalta merkittävin yleispiirteinen kaava on Kymijoen eteläosan osayleiskaava. Siihen kuuluvat Kymijoen eteläisimmät haarat Langinkosken haara, Huumanhaara ja Korkeakosken haara. Merkittäviä asemakaavattomia alueita, joiden tuleva käyttö määräytyy uuden osayleiskaavan kautta, ovat muun muassa Kyminlinna, Langinkosken haara ja sen rannat Kyminlinnasta pohjoiseen, Eskolan ranta-alueet, Jumalniemen rannat ja Karhulan Hovin alue. Käyttötarkoitusmerkintänä näillä alueilla ovat muun muassa virkistysalue, muinaismuistoalue ja retkeilyalue. Alue, jossa ei ole voimassaolevaa oikeusvaikutteista yleis- tai asemakaavaa, on Äijänvuoren virkistys- ja ulkoilualue, jonka tulevasta käytöstä kaupunki on tehnyt erillisen päätöksen. Suojelualueet ja -kohteet Luonnonsuojelulailla tai kaupungin päätöksellä rauhoitetut kohteet - Langinkosken luonnonsuojelualue, rauhoitettu , (Asetus 382/1995) - Kokonkosken jalopuumetsikkö, Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen rajauspäätös Puistolan tervaleppälehdon suojelupäätös, Kotkan kaupunginhallitus Lehmäsaaren koillinen rantalehto, lehtojensuojeluohjelma, Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen päätös , 0400L Muinaismuistolailla suojellut kohteet - Kaikki Kyminlinnan-Ruotsinsalmen linnoitusrakenteet - St. Nikolain hylylle määrättiin vuonna 1976 muinaismuistolain mukainen suoja-alue, joka kieltää sukellustoiminnan ja ankkuroinnin 300 metrin säteellä hylystä. Kirkkolailla suojellut kohteet - Nikolain kirkko ja hautausmaa - Kotkan kirkko ja hautausmaa - ortodoksinen hautausmaa (Virolaisenpohjassa) - Kymin kirkko ja osa hautausmaasta Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY Kohteiden suojelua on edistettävä mm. kaikessa maankäytön suunnittelussa valtioneuvoston päätöksen mukaisesti. Kansallisen kaupunkipuiston alueella ovat kohteet: - Karhulan teollisuusympäristö - Korkeakosken teollisuusympäristö

9 9 / 14 - Kotkan kaupungintalo ja Kotkan Säästöpankki - Kotkan kirkko ympäristöineen - Kotkan ortodoksinen kirkko ja Kirkkopuisto - Kymin kirkko - Kyminlinnan maalinnoitus - Langinkosken keisarillinen kalastusmaja - Ruotsinsalmen merilinnoitus - Stora Enson Kotkan tehtaat - Sunilan tehtaat ja asuinalueet - Suuri Rantatie Alueen maa- ja vesialueiden omistus Kansalliseksi kaupunkipuistoksi haettavan alueen maa- ja vesialueet ovat pääosin Kotkan kaupungin omistuksessa. Aluerajaukseen sisältyy myös muiden julkisyhteisöjen, valtion sekä yksityisten omistuksessa olevia maa- ja rakennuskiinteistöjä. Kansallisen kaupunkipuiston maa- ja vesialueiden omistus käy ilmi liitteestä 6. Yksityisiltä rakennus- tai maakiinteistöjen omistajilta ei ole ollut tarpeen pyytää suostumuksia, koska näihin omistuksiin ei kohdistu tämän päätöksen yhteydessä tai hoitoja käyttösuunnitelmassa annettuja määräyksiä. Rakennusten omistussuhteet käyvät ilmi täydentävästä liitteestä C. Rakennukset ja omistukset. Asian valmistelu Kotkassa jätettiin jo vuonna 1993 valtuustossa aloite viherkaavan laatimiseksi. Siinä olisi koottu yhteen olemassa oleva tieto Kotkan luonnosta, suojelualueista, virkistysalueista ja puistoista. Työ käynnistyi, ja senhetkisen tilanteen mukaista tietoa koottiin raporttiin, jonka jalostaminen edelleen pysähtyi sopivan toimintatavan puuttuessa. Kun maankäyttö- ja rakennuslaki uudistettiin vuonna 2000 sisältäen kansallisen kaupunkipuiston käsitteen, Kotka sai uudenlaisen mahdollisuuden kaupungin viihtyisyyden kehittämiseksi. Laissa mainittujen kriteerien mukaisesti olisi mahdollisuus esitellä kaupungin erityistä kulttuurihistoriaa, ainutlaatuista luontoa meren ja Kymijoen kohtaamispaikassa, arkkitehtuuria ja ennen kaikkea upeaa puistoverkostoa. Kaupungin edellytykset todettiin sopiviksi lain mainitsemiin kriteereihin. Kaupunginhallitus teki päätöksen kansallisen kaupunkipuiston perustamisedellytysten selvittämiseksi. Työ jäntevöityi, kun kaupunginhallitus nimesi työryhmän laatimaan perustamisselvityksen mahdollisen hakemuksen tekoa varten Työryhmässä oli edustettuna puisto-, ympäristö- ja kaavoitustoimi sekä kaupungin matkailupalvelut. Hankkeen perustamisselvitystä alettiin laatia vuonna Vuosina vietettiin hankkeessa hiljaiseloa, kun odoteltiin Kymijoen osayleiskaavan etenemistä. Päättäjille ja viranomaisille hanketta on esitelty (virkamiehet), (kaupunginvaltuuston tiedonantokokous) ja (johtajatapaaminen). Kaupunkipuistoa on esitelty maanomistajille järjestetyssä tilaisuudessa Samassa yhteydessä maanomistajille on laadittu kaupunkipuistoesite sekä julkaistu lehdistötiedote tulevasta hakuprosessista. Kaupunkisuunnittelulautakunnassa hanketta on esitelty Kaupunki on pitänyt ympäristöministeriön ajan tasalla hankkeen edistymisestä ja saanut ministeriöltä tarpeellista tietoa hakemusvalmistelua varten. Hanketta valmistele-

10 Muistutukset 10 / 14 maan asetetun työryhmän jäseniä on osallistunut kansallisen kaupunkipuistoverkoston valtakunnallisiin tapaamisiin ( Kotka, Hämeenlinna ja Pori), joista valmistelijat ovat saaneet kokemusperäistä tietoa erityisesti niiltä kaupungeilta, joihin kansallinen kaupunki on jo kaupungin hakemuksesta ympäristöministeriön päätöksellä perustettu. Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi kokouksessaan kaupunkipuistosuunnitelman ja esitti kaupunginhallitukselle, että kaupunki hakee kaupunkipuiston perustamista. Kaupunginhallitus käsitteli asiaa ja antoi työryhmälle tehtäväksi valmistella hakemus ympäristöministeriölle siten, että puistorajaukseen voidaan tehdä teknisluonteisia tarkistuksia ympäristöministeriön kanssa tehtävässä hakemuksen viimeistelyssä. Kaupunginhallitus vastasi kaupunkipuistosuunnitelmasta jätettyihin muistutuksiin ja merkitsi tiedoksi niiden vuoksi tehdyt muutokset. Työryhmän kaupunginhallituksen antamin valtuutuksin teknisesti viimeistelemä hakemus toimitettiin ympäristöministeriöön Kotkan kansallisen kaupunkipuiston hakemuksesta jätettiin kaksi muistutusta, joihin kaupunki on antanut vastineensa. Kuutsalon osakaskunta vaati, että kansallisen kaupunkipuiston rajaus tehdään siten, että siihen ei sisällytetä Kuutsalon osakaskunnan omistamia alueita. Nähtävillä ollut rajaus perustui osittain virheellisiin omistustietoihin ja maakuntakaavaan, jota ei ole vielä vahvistettu ympäristöministeriössä. Muistutuksen jättämisen jälkeen kansallisen kaupunkipuiston rajausta on supistettu Kuutsalon osakaskunnan vesialueiden osalta ja vastaavasti laajennettu kaupungin omistusten osalta. Nykyiseen rajaukseen sisältyy Ruotsinsalmen meritaistelualueen ydinalue, jossa on tunnettuja tai paikannettuja hylkylöytöjä. Kansallisen kaupunkipuiston päätöksellä ei ole uusia oikeusvaikutuksia eikä se vaikuta millään tavoin kalastuksen harjoittamiseen osakaskunnan omistamilla vesillä. Toinen muistutus kohdistui Ranta- Lukkari Rn:o 1:47 tilan alueiden rajaamista kansalliseen kaupunkipuistoon. Mainitun tilan alueet on poistettu rajauksesta, koska niillä maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitetut erityiset arvot olivat vähäiset eikä poisto muutoinkaan heikentänyt merkittävästi maankäyttö- ja rakennuslain 68 :n 1 momentissa tarkoitettuja kansallisen kaupunkipuiston perustamisen edellytyksiä. MINISTERIÖN PÄÄTÖS Ympäristöministeriö on päättänyt perustaa hakemuksen mukaisesti Kotkan kaupungin hakemuksessa esitettyjen erityisarvojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi maankäyttö- ja rakennuslain 68 :ssä tarkoitetun kansallisen kaupunkipuiston. Kotkan kansallinen kaupunkipuisto käsittää alueita ja rakennuksia Kotkan kaupungin kaupunginosissa nro 1-4, 5, 6, 8, 9, 10, 12, 13, 14, 17, 18, 20, 30, 31, 32, 37, 39, 40, 41, 42, 43, 44 sekä 45. Kansallisen kaupunkipuiston aluerajaus on osoitettu tämän päätöksen liitteenä olevilla kartoilla. Aluetta koskevat määräykset Päätökseen on kaupunginhallituksen suostumuksella otettu seuraavat maankäyttö- ja rakennuslain 70 :ssä tarkoitetut määräykset: Kaupunki käynnistää asemakaavan tai asemakaavan muutoksen laatimisen Äijänvuoren, Katariinan Meripuiston, Meriniemen ns. kylpylähotellin korttelin ja

11 11 / 14 Kymenlaakson keskussairaalan rannan alueille siten, että alueet osoitetaan virkistys- tai puistoalueiksi. Kaupunki käynnistää asemakaavan tai asemakaavan muutoksen laatimisen arvokkaita rakennuksia ja ympäristöjä koskevan liiteluettelon kohteiden alueille siten, että kohteiden kulttuurihistorialliset tai rakennustaiteelliset arvot suojellaan. Alueen maankäyttöä ohjaavat voimassa olevat kaavat ja suojelupäätökset. Alueen kaavoituksessa ja muussa alueeseen vaikuttavassa suunnittelussa ja päätöksenteossa on lisäksi otettava huomioon Kotkan kansallisen kaupunkipuiston päätökseen otetut määräykset. Alueen hoidon ja käytön kannalta tarpeelliset määräykset annetaan hoito- ja käyttösuunnitelmassa, jonka Kotkan kaupunki laatii myöhemmin ja toimittaa ministeriöön hyväksyttäväksi. Sen yhteydessä annetut määräykset eivät saa kohdistua yksityisten omistamiin alueisiin tai rakennuksiin, jolleivät omistajat tätä erikseen vaadi tai halua taikka anna tähän suostumusta. Päätöksen perustelut Kotkan kansallinen kaupunkipuisto sijaitsee maankäyttö- ja rakennuslain 68 :n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kaupunkimaisessa ympäristössä ja sisältää mainitussa lainkohdassa tarkoitettuja kulttuuri- ja luonnonmaiseman kauneusarvoja sekä historiallisia ominaispiirteitä. Alueeseen liittyy myös kaupunkikuvallisia, sosiaalisia ja virkistyksellisiä sekä luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen liittyviä erityisarvoja. Kaupunkirakenteellisen sijainnin, yleisten ominaispiirteiden sekä säilytettävien ja hoidettavien erityisten arvojen puolesta alue täyttää ko. lainkohdassa kansallisen kaupunkipuiston perustamiselle asetetut vaatimukset. Maankäyttö- ja rakennuslain 68 :n 2 momentin mukaan kansalliseen kaupunkipuistoon voidaan osoittaa alueita, jotka tämän lain mukaisessa kaavassa on osoitettu puistoksi, virkistys- ja suojelualueeksi, arvokkaaksi maisema-alueeksi tai muuhun kansallisen kaupunkipuiston kannalta sopivaan käyttöön. Kulttuuriperintöön liittyvät erityisarvot on suojeltu tai niiden hoito on turvattu joko erityissäännösten nojalla tai kaupungin omilla kaavoilla sekä maakuntakaavoilla. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen ja hoitoon liittyvät erityisarvot on turvattu pääasiassa Euroopan yhteisön Natura verkostoa koskevalla päätöksellä, luonnonsuojelulailla ja kaupungin omilla kaavoilla sekä maakuntakaavalla. Kansalliseen kaupunkipuistoon on lisäksi rajattu mukaan yhtäältä alueita, jotka asema- ja yleiskaavoissa on osoitettu puistoksi ja erilaisiksi virkistysalueiksi, sekä toisaalta alueita, jotka mainituissa kaavoissa on osoitettu alueella olevien yleisten ominaispiirteiden ja erityisten arvojen säilyttämisen ja hoitamisen kannalta sopivaan käyttöön. Myös tämän lainkohdan mukaiset edellytykset kansallisen kaupunkipuiston perustamiseksi ovat siten olemassa. Maankäyttö- ja rakennuslain 70 :n 1 momentin mukaan kansallisen kaupunkipuiston perustamispäätökseen voidaan kunnan suostumuksella ottaa alueen olennaisten arvojen säilyttämiseksi tarpeellisia määräyksiä. Muut alueen hoidon ja käytön kannalta tarpeelliset määräykset annetaan hoito- ja käyttösuunnitelmassa, jonka kunta laatii. Kotkan kansalliseen kaupunkipuistoon otetut määräykset kohdistuvat yksittäisiin arvorakennuksiin tai sellaisiin kaupungin omistuksessa oleviin alueisiin, joilla on lain tarkoittamia erityisiä arvoja, mutta joiden säilyttämistä ei ole kaupunkipuistoa perustettaessa riittävällä tavalla turvattu tai joiden nykyinen käyttö on maankäyttö- ja ra-

12 12 / 14 kennuslain 2 momentin mukainen, mutta kaavassa osoitettu käyttötarkoitus ei vastaa nykytilannetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 68 :n 3 momentin mukaan kansalliseen kaupunkipuistoon osoitetaan ensi sijassa kunnan, valtion tai muun julkisyhteisön omistuksessa olevia alueita. Muita alueita puistoon voidaan osoittaa omistajan suostumuksella. Omistajan suostumus ei ole kuitenkaan tarpeen sellaisen alueen osalta, jolle ei anneta 70 :ssä tarkoitettuja määräyksiä perustamispäätöksessä tai hoito- ja käyttösuunnitelmassa. Kansalliseksi kaupunkipuistoksi haetusta alueesta enin osa on Kotkan kaupungin ja muiden julkisyhteisöjen sekä valtion omistuksessa. Kotkan kansalliseen kaupunkipuistoon kuuluu rakennettua kulttuuriympäristöä, johon liittyviä rakennuksia ja alueita on laajalti yksityisomistuksessa. Nämä alueet rakennuksineen on osoitettu Kotkan kaupunginhallituksen hakemuksen liitekartassa, joka on ollut nähtävillä Näihin, kuten ei muihinkaan yksityisten omistamiin alueisiin kohdistu perustamispäätöksen yhteydessä annettuja määräyksiä. Sovelletut oikeusohjeet Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 68, 69, 70 Päätöksen voimaantulo Tämä päätös tulee voimaan sen saatua lainvoiman. Muutoksenhaku Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitus voidaan tehdä sillä perusteella, että päätös on lain vastainen. Valitusosoitus on liitteenä. Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen Ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander

13 13 / 14 LIITTEET KARTTALIITTEET LIITE 1 Kotkan kaupungin hakemus kansallisen kaupunkipuiston perustamisesta liiteaineistoineen, kaupunginhallituksen päätös Kartta 1 Yleispiirteinen rajaus Kartta 2 Kaavallinen yleistarkastelu: osayleiskaava ja maakuntakaava Kartta 3 Kymijoen eteläosan osayleiskaava Kartta 4 Rajaus Kymijoen eteläosan osayleiskaavakartalla Kartta 5 Rajaus yleiskaavakartalla Kartta 6 Asemakaavoitus Kartta 7 Asemakaava-alueiden indeksikartta Kartta 7a-e Rajaus asemakaava-alueella 1:4000 Kartta 8 Lainsäädännön perusteella suojellut kohteet Kartta 9 Maa- ja vesialueiden omistus Kartta 10 Kaupunginosat TÄYDENTÄVÄT LIITTEET (toimitettu hakemuksen jättämisen jälkeen) A. Ote kaupunginhallituksen pöytäkirjasta, kaupunginhallituksen päätös B. Luettelo voimassa olevista asemakaavoista C. Rakennusten omistus Valitusosoitus Päätös Kotkan kaupunki TIEDOKSI Opetus- ja kulttuuriministeriö Valtiovarainministeriö Liikenne- ja viestintäministeriö Museovirasto Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kymenlaakson liitto Senaatti-kiinteistöt Metsähallitus Liikennevirasto Kotka-Kymin seurakuntayhtymä Suomen Kuntaliitto Suomen luonnonsuojeluliitto Viherympäristöliitto ry Suomen Kotiseutuliitto Kotka-seura Meri-Kymen luonto ry Kotkan ympäristöseura

14 Aalto- yliopisto/ maisema-arkkitehtuurin tutkinto-ohjelma Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Pyhtään kunta/ Kansainvälinen liiketoiminta ja kulttuuri Haminan kaupunki Kouvolan kaupunki 14 / 14

Valmistelijat: kaupunkisuunnittelujohtaja Markku Hannonen, puh. 0400 760 284 kaavoituspäällikkö Lars Olsson, puh. 040 571 5081

Valmistelijat: kaupunkisuunnittelujohtaja Markku Hannonen, puh. 0400 760 284 kaavoituspäällikkö Lars Olsson, puh. 040 571 5081 Kotkan kansallinen kaupunkipuisto Kala 4.12.2012 / 117 Valmistelijat: kaupunkisuunnittelujohtaja Markku Hannonen, puh. 0400 760 284 kaavoituspäällikkö Lars Olsson, puh. 040 571 5081 Mikä on kansallinen

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Oikeusvaikutukset. Statuksella itsellään ei ole oikeusvaikutuksia

Oikeusvaikutukset. Statuksella itsellään ei ole oikeusvaikutuksia Rajaus Oikeusvaikutukset Statuksella itsellään ei ole oikeusvaikutuksia MRL: oikeus- ja ohjausvaikutukset tulevat suoraan lainvoimaisista kaavoista myös muusta lainsäädännöstä: kirkkolaki, muinaismuistolaki,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA versio 5 Langinkoskenhaara Kyminkartano Kyminlinna ympäristökesseisake Hovinkoski tielaitos KYMIJOEN ETELÄOSAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS 10.9.2012 Kotka, Kymijoen eteläosan

Lisätiedot

Asemakaava ja asemakaavan muutos. Kymijoentie, Kymintie ja Kierikkalankatu

Asemakaava ja asemakaavan muutos. Kymijoentie, Kymintie ja Kierikkalankatu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJEKTI NRO OSOITE Asemakaava ja asemakaavan muutos 0313 Kymijoentie, Kymintie ja Kierikkalankatu ilmakuva asemakaava-alueesta ALOITE Pekka Kierikka, Kotkan

Lisätiedot

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 1 (6) HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU Maankäytön suunnittelu PL 70 49401 HAMINA NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 SELOSTUS NRO 515 KAAVA- ALUEEN SIJAINTI Sijainti Kymenlaakson

Lisätiedot

Oikeusvaikutukset Määräykset Hoito- ja kehittämissuunnitelma. Muut vaikutukset, uhat ja hyödyt Verkosto, Kuopio osana sitä Joustomahdollisuudet Jatko

Oikeusvaikutukset Määräykset Hoito- ja kehittämissuunnitelma. Muut vaikutukset, uhat ja hyödyt Verkosto, Kuopio osana sitä Joustomahdollisuudet Jatko 20.3.2017 Rajaus Oikeusvaikutukset Määräykset Hoito- ja kehittämissuunnitelma Muut vaikutukset, uhat ja hyödyt Verkosto, Kuopio osana sitä Joustomahdollisuudet Jatko Oikeusvaikutukset Statuksella itsellään

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014 Sarvvikinportin (ent. Kurkiranta) asemakaava (hanke 34500), osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkistaminen ja hyväksyminen MRL 62 :n ja 63 :n mukaisesti

Lisätiedot

HAMINAN KESKEISTEN ALUEIDEN YLEISKAAVAN MUUTOS SUMMAN KYLÄSSÄ TILALLA 2:24 NUOTTASAARI

HAMINAN KESKEISTEN ALUEIDEN YLEISKAAVAN MUUTOS SUMMAN KYLÄSSÄ TILALLA 2:24 NUOTTASAARI 1 HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU HAMINAN KESKEISTEN ALUEIDEN YLEISKAAVAN MUUTOS SUMMAN KYLÄSSÄ TILALLA 2:24 NUOTTASAARI KAAVASELOSTUS 10.4.2014 SISÄLLYSLUETTELO sivu YLEISKAAVAN TARKOITUS JA SISÄLTÖ

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414 KOTKAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Vireille tulo 29.05.2015 TEHTÄVÄ Ranta-asemakaava OSOITE Pitkäsaari, Kaarniemi (417), Kotka

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 46. kaupunginosa Ristinkallio, osa Lautakatontietä

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 46. kaupunginosa Ristinkallio, osa Lautakatontietä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 46. kaupunginosa Ristinkallio, osa Lautakatontietä Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0317 Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA INKOON KUNTA Solvik, Kälkö Ulkosaariston yleiskaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis ja arviointisuunnitelmassa (MRL 63 ja 64 ) esitetään mm. kaavoitushankkeen sijainti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA KH 316/2006 LIITE 3 Ydinkeskustan osayleiskaavan 2002-2015 muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA KUUSANKOSKEN KAUPUNKI TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUS 2008 Kuusankosken kaupunki Kuusankosken kaupungin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414 KOTKAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Vireille tulo 29.05.2015 TEHTÄVÄ Ranta-asemakaava OSOITE Pitkäsaari, Kaarniemi (417), Kotka

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/7 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 15.2.2007

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/7 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 15.2.2007 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/7 1 b 7 LAUSUNTO PORVARINLAHDEN ETELÄRANNAN LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISESITYKSESTÄ SEKÄ HOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMASTA Kslk 2007-56, Ylk 2 9.1.2007 Karttaruudut L6,

Lisätiedot

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste

Lisätiedot

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1.

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1. XVII KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 314 TONTTIEN 1 JA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS- EHDOTUS. KARTTA NO 6680. (ITSENÄISWDENKATU 6 JA 8 ) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä maaliskuuta 1988 päivättyä

Lisätiedot

Kotkan kaupunkisuunnittelu / Marja Nevalainen, kaavoitusinsinööri,

Kotkan kaupunkisuunnittelu / Marja Nevalainen, kaavoitusinsinööri, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 30. KAUPUNGINOSA JUMALNIEMI OSA KORTTELIA 6 SEKÄ LÄHIVIRKISTYSALUETTA, KAAVA NRO 0616 VALMISTELIJA Kotkan kaupunkisuunnittelu / Marja Nevalainen,

Lisätiedot

KATARIINAN MERIPUISTO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KATARIINAN MERIPUISTO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KATARIINAN MERIPUISTO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA KATARIINA, KORTTELIT 6, 7, 127 JA 128, PUISTOALUE, KATUALUE, LIIKENNEALUE JA VESIALUE VALMISTELIJA: PATRICIA

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA HOVINSAARI KYMENLAAKSON KESKUSSAIRAALAN ALUE Valmistelija Jarkko Puro, kaavoitusarkkitehti, puh. 040 744 0041 25.11.2013 Päivitetty

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016

HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016 HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016 LINNANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

KASKISTEN KAUPUNKI KASKÖ STAD SATAMA - ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS DETALJPLAN OCH ÄNDRING AV DETALJPLAN I HAMNEN

KASKISTEN KAUPUNKI KASKÖ STAD SATAMA - ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS DETALJPLAN OCH ÄNDRING AV DETALJPLAN I HAMNEN KASKÖ STAD SATAMA - ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS DETALJPLAN OCH ÄNDRING AV DETALJPLAN I HAMNEN 2006 Närpiöntie 2, 64200 NÄRPIÖ Närpesvägen 2, 64200 NÄRPES 2 KASKISTEN KAUPUNKI SATAMA-ALUEEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos

Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos nro 002200 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 16.9.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUUN KAUPUNKI KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella. Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA 1 LAPPAJÄRVI KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on LAPPAJÄRVEN

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

Hakemus Vehkataipaleen osayleiskaavan muuttamiseksi

Hakemus Vehkataipaleen osayleiskaavan muuttamiseksi KAAVAMUUTOSHAKEMUS 1 (6) 26.11.2014 Taipalsaaren kunta Hakemus Vehkataipaleen osayleiskaavan muuttamiseksi Hakija Yhteyshenkilöt Lappeenrannan kaupunki Tekninen toimi, Kiinteistö- ja mittaustoimi Villimiehenkatu

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN VIRKISTYS- JA VAPAA-AJAN ALUEIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET

LOVIISAN KAUPUNGIN VIRKISTYS- JA VAPAA-AJAN ALUEIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET LOVIISAN KAUPUNGIN VIRKISTYS- JA VAPAA-AJAN ALUEIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET VIRKISTYSALUEET OSA I SAARISTO JA RANNIKKO TAAJAMARAKENTEEN ULKOPUOLISET ALUEET Loviisan kaupunki Arkkitehtitoimisto syksy 2007

Lisätiedot

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina Etelä-Suomi Päätös Nro 125/2011/4 Dnro ESAVI/334/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2011 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla,

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen Suunnittelualueen alustava rajaus ilmakuvassa Hakija: Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kouvolan kaupunki Maankäytön suunnittelu Liite 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAANOJAN ALUE Pvm. 29.8.2014 Kaupunginosa 8. Kankaro Asemakaava koskee tilan 286-402-36-2 osaa Asemakaavan muutos

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARKKILAN KAUPUNKI VALTATIE asemakaavan muutos, sitova tonttijako laatija Karkkilan kaupunki, tekninen ja ympäristötoimiala, maankäytönsuunnittelu Pertti Kyyhkynen, kaavoituspäällikkö, puh. (09) 4258 3759,

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava nro 860700 Keski-Nikinmäen asemakaava ja asemakaavan muutos 002086 Suunnittelualue sijaitsee Nikinmäen kaupunginosassa,

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 12.10.2015, tarkistettu 13.1.2016 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 902-926, 930-940, 950-969, 971-974 Kaavan

Lisätiedot

HAKEMUS JA PÄÄTÖKSENTEON KANNALTA KESKEISET ASIAKIRJAT

HAKEMUS JA PÄÄTÖKSENTEON KANNALTA KESKEISET ASIAKIRJAT YMPÄRISTÖMINISTERIÖ PÄÄTÖS N:o 1/5541/2 000 Alueidenkäytön osasto Annettu Helsingissä 10.1.2001 PL 380, Fabianinkatu 6 A (kirjaamon osoite) 00131 Helsinki Puh.vaihde: 09-1911 ASIA HAKIJA Hämeenlinnan kansallisen

Lisätiedot

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT 1 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT Sisältö JOHDANTO... 2 HÄÄHINMÄKI, HANKASALMI/KONNEVESI... 3 KÄRKISTENSALMI, JYVÄSKYLÄ... 5 JÄMSÄNNIEMI, JÄMSÄ... 8 VEKKULA, JÄMSÄ...

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 4.10.2012

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 4.10.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 54 TONTEILLA 3 JA 4 (PURSIMIEHENKATU 3 JA 5) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Saviniemen kaupunginosassa korttelin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA ORTOKUVA ALUEELTA 2011 KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Kuhala III D: Keskustan kaupunginosan

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 272-2-1-10, ASUNTO

Lisätiedot

Eteläinen rantamaa, Suomenlahden rannikkoseutu

Eteläinen rantamaa, Suomenlahden rannikkoseutu 1. PERUSTIEDOT KOHTEESTA 1.1. Maisema-alueen nimi Tammio 1.2. Maisema-alueen uusi nimi Tammion saaristokylämaisema 1.3. Kunta Hamina 1.4. Pinta-ala noin 300 ha 1.5. Aikaisemmat inventoinnit [tekijä, vuosi,

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä: vs. tekninen johtaja Nicole Ahtokivi Valmistelija

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/2012 1 (5) 1304 Taka-Töölön tontin 507/12 ja Vuosaaren tontin 54200/1 (Alvar Aallon suunnittelemat rakennukset) rakennuskiellon pidentäminen (nro 12156 ja 12157) HEL 2012-013440

Lisätiedot

Y M P Ä R I S T Ö M I N I S T E R I Ö N P Ä Ä T Ö S. Annettu Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 2002

Y M P Ä R I S T Ö M I N I S T E R I Ö N P Ä Ä T Ö S. Annettu Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 2002 1 Y M P Ä R I S T Ö M I N I S T E R I Ö N P Ä Ä T Ö S Annettu Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 2002 ASIA HAKIJA Heinolan kansallisen kaupunkipuiston perustaminen (n:o 4/5541/2000) Heinolan kaupunki HAKEMUS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PUUMALAN KUNTA, KIRKON KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Asemakaavan laaditaan Puumalan taajaman keskustaan.

Lisätiedot

vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan

vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan KARSTULA ITÄISTEN JA LÄNTISTEN VESISTÖJEN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA MK :0000 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET : AM AO AO-3 RA MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE. Alueelle saa sijoittaa

Lisätiedot

LÄHTEENKATU 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LÄHTEENKATU 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LÄHTEENKATU 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 32. KAUPUNGINOSA HELILÄ, KORTTELI 28, TONTTI 2 VALMISTELIJA: PATRICIA BROAS, KAAVOITUSARKKITEHTI, PUH. 040 647 1539 KAAVA NRO 0417

Lisätiedot

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Tekninen virasto Kaavoitus 19.05.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Uuden rakennus- ja maankäyttölain

Lisätiedot

LINJA-AUTOASEMA: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 1(8) 20.3.2014

LINJA-AUTOASEMA: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 1(8) 20.3.2014 TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 20.3.2014 1(8) LINJA-AUTOASEMA: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavamuutos koskee Tornion kaupungin 4. Suensaaren

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti 5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti Korkeakoskenhaaran ja Koivukoskenhaaran haarautumiskohdassa on laaja kulttuurikeskittymä vanhoilla kylätonteilla sijaitsevine kylineen ja vanhoine peltoineen. Joen niemekkeet

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA IV ASEMAKAAVAN MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA IV ASEMAKAAVAN MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS VIISTOKUVA ALUEELTA vuodelta 2009 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavamuutoksen tarkoitus Maakuntakaava Asemakaavan muutos Dnro: Linikkala IV: Linikkalan

Lisätiedot

52 Mikkelin kaupungin 40. kaupunginosan (Anttola) korttelia 17. koskeva asemakaavan muutosehdotus/ Anttolan Kirkonmäki

52 Mikkelin kaupungin 40. kaupunginosan (Anttola) korttelia 17. koskeva asemakaavan muutosehdotus/ Anttolan Kirkonmäki Mikkeli Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (7) Kaupunginhallitus, 85, 02.03.2015 Anttolan aluejohtokunta, 18, 17.03.2015 Kaupunginhallitus, 182, 18.05.2015 Kaupunginvaltuusto, 52, 25.05.2015 52 Mikkelin kaupungin

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30. kaupunginosa Jumalniemi, kortteli 1, tontti 6

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30. kaupunginosa Jumalniemi, kortteli 1, tontti 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30. kaupunginosa Jumalniemi, kortteli 1, tontti 6 Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0318 Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus 2 OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

UUTELANTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

UUTELANTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUTELANTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 22. KAUPUNGINOSA ETUKYLÄ, KORTTELIN 17 TONTTI 1, KORTTELIN 16 KIINTEISTÖT 285-407-2-243 JA 285-407-8-0 SEKÄ PUISTOALUE VALMISTELIJA PATRICIA

Lisätiedot

KIRKKOPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KIRKKOPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Etunimi Sukunimi puh. 044 794 xxxx, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0937 KIRKKOPUISTON ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Kaavallinen tilanne, Kosken koulukeskus

Kaavallinen tilanne, Kosken koulukeskus Kosken koulukeskus 9.3.2018 Kaavallinen tilanne, Kosken koulukeskus Maakuntakaava Alueella on voimassa Ympäristöministeriön 21.12.2011 vahvistama Etelä-Karjalan maakuntakaava. Kosken koulun alue on maakuntakaavassa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/9 20.5.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/9 20.5.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) 9 Munkkiniemen Kartanontie 22:n asemakaavan muuttaminen (nro 12255, tontti 30008/22) HEL 2011-006696 T 10 03 03 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee tilalla 3:14 E18 -tien Lelun eritasoliittymän

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5. YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarionumero 1285-2013 Asemakaavatunnus 2/2013 ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.2013 Asemakaavamuutos laaditaan

Lisätiedot

Östersundomin varjokaava hanke Designtoimisto dadadotank

Östersundomin varjokaava hanke Designtoimisto dadadotank Östersundomin varjokaava hanke Designtoimisto dadadotank Kuva Ismo Tuormaa Esityksen sisältö Maankäyttö- ja rakennuslaki ja VAT Hankkeen lähtökohdat Suunnittelualue ja vihervyöhyke Varjokaavan tavoitteet

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, Etukyläntie, Suojakalliontie, Kokkokalliontie

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, Etukyläntie, Suojakalliontie, Kokkokalliontie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, Etukyläntie, Suojakalliontie, Kokkokalliontie Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0117 Kaupunkisuunnittelu

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 1(6) 22.10.2015 THUREVIKIN PAPPILA: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 12. Palosaaren

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Kaupunginhallitus 65 23.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta 14/10.02.00/2014 Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä:

Lisätiedot

Maisematyölupahakemus 442 Lappeen Lavolan kylän tilalle Sikosalo RN:o 1:414, Heikki Noro

Maisematyölupahakemus 442 Lappeen Lavolan kylän tilalle Sikosalo RN:o 1:414, Heikki Noro Tekninen lautakunta 430 26.11.2014 Maisematyölupahakemus 442 Lappeen Lavolan kylän tilalle Sikosalo RN:o 1:414, Heikki Noro 346/10.03.00.12/2014 TEKLA 430 Valmistelija / lisätiedot: Kaupunginarkkitehti

Lisätiedot

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala Rakennusten sujuva suojeleminen Museoviraston tehtävät kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja, toimialansa kehittäjä ja viranomainen. vastaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön,

Lisätiedot

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut 1(5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut Asemakaavan muutos (2314) Asemantie 1-3 Asemakaavan muutos koskee 4. keskustan kaupunginosan rautatiealuetta. 3.11.2015 Osallistumis-

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 32. TONTILLE 13. ( 740-1-32-13 )

SAVONLINNAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 32. TONTILLE 13. ( 740-1-32-13 ) A R K K I T E H T U U R I T O I M I S T O A R K T E S O Y, 16.04.2012 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 32. TONTILLE 13. ( 740-1-32-13 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja

Lisätiedot

ù (s '0 'C)(s; / 0 Q / Li L 0 0 Espoon kaupunki Täytäntöönpanokirje \l fy \ ~ Sivu 1 L( M.

ù (s '0 'C)(s; / 0 Q / Li L 0 0 Espoon kaupunki Täytäntöönpanokirje \l fy \ ~ Sivu 1 L( M. ù (s '0 'C)(s; / 0 Q / Li L 0 0 Espoon kaupunki Täytäntöönpanokirje \l fy \ ~ Sivu 1 L( M. Kaupunkisuunnittelukeskus 11.12.2009 HELSINGIN HALLINTO-OIKEUS Ratapihantie 9 00520 HELSINKI J i :L( 'i;,'i:!,

Lisätiedot

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/reijo Ukura (MRL 137 ja 171-173 )

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/reijo Ukura (MRL 137 ja 171-173 ) Kunnanhallitus 78 10.03.2014 Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/reijo Ukura (MRL 137 ja 171-173 ) 3389/11.111/2014 KHALL 78 Hakija Nimi Reijo Ukura Osoite Martikkalantie 42, 92320

Lisätiedot

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö Lausunto 1 (3) 29.12.2016 Dnro 511/05.01/2016 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Kirkkonummen kunta PL 20 02401 KIRKKONUMMI Lausuntopyyntö 11.11.2016 Lausunto Rastirannan ranta-asemakaavan luonnoksesta Kirkkonummen

Lisätiedot

Aloite Juhannuskukkulan kallioketojen suojelusta

Aloite Juhannuskukkulan kallioketojen suojelusta Turun luonnonsuojeluyhdistys ry 7.12.2014 Martinkatu 5, 20810 TURKU Pj. Riikka Armanto Puh. 050-5265399 Email: riikka.armanto@gmail.com http://www.sll.fi/varsinais-suomi/turku Varsinais-Suomen ELY-keskus

Lisätiedot

HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS-JA

HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS-JA OSALLISTUMIS- JA Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on? Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kaavoitustyön alkuvaiheessa laadittava suunnitelma kaavan laatimisessa noudatettavasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Kaavan lähtökohdat ja tavoitteet Vireilletulo Maakuntakaavojen yhdistelmä Asemakaavan muutos Korkeavaha I B Aloite: Kupungin

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; PERNAJAN SAARISTON VESIHUOLTOPROJEKTI, LOVIISA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; PERNAJAN SAARISTON VESIHUOLTOPROJEKTI, LOVIISA Päätös Dnro UUDELY/20/07.04/2011 14.11.2011 Julkinen Pernajan saariston vesiosuuskunta c/o Juhani Räty (saantitodistus) Sarvisalontie 1055 07780 Härkäpää PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN

Lisätiedot

MAISEMAN HOITO Lumon ja maiseman arvo maatilayrityksessä

MAISEMAN HOITO Lumon ja maiseman arvo maatilayrityksessä MAISEMAN HOITO Lumon ja maiseman arvo maatilayrityksessä Ympäristöneuvojakoulutus 4.6.2013 Tampere Jutta Ahro MKN Maisemapalvelut Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Etelä- Eurooppalainen maisemayleissopimus

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Harjunpään asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 1 / 6

Harjunpään asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 1 / 6 Harjunpään asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Harjunpään asemakaavan muutos Ulvilan kaupunki, Harjunpään (25.) kaupunginosa, kortteli

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1313-00/17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL 2013-016355 7.7.2017 DECKERIN HUVILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Laajasalossa osoitteessa Adelenpolku

Lisätiedot

MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8

MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: korttelin 35 tontteja 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MAANKÄYTTÖOSASTO 2 ULVILA Mukulamäen asemakaavan muutos 1. PERUS- JA

Lisätiedot

Kokkolan kansallisen kaupunkipuiston tarkastelualueen kaavoitustilanne

Kokkolan kansallisen kaupunkipuiston tarkastelualueen kaavoitustilanne Kokkolan kansallisen kaupunkipuiston tarkastelualueen kaavoitustilanne asemakaava-arkkitehti Elina Nissinen Tankarin ja Trutklippanin majakka- ja luotsiyhdyskunnat / RKY* Kälviän rannikon ja saariston

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, Etukyläntie, Suojakalliontie, Kokkokalliontie

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, Etukyläntie, Suojakalliontie, Kokkokalliontie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, Etukyläntie, Suojakalliontie, Kokkokalliontie Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0117 Kaupunkisuunnittelu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2016 KIELOTIE 34-44 VVO & SUOJELU ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002299 Kaavamuutosalue sijaitsee Tikkurilan kaupunginosassa. Suunniteltavaan alueeseen kuuluu korttelin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, Kuusikallio

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, Kuusikallio OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, 10-405-23-89 Kuusikallio Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SIMON KUNTA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ALUERAJAUS ORTOKUVA Tasot: Ilmakuva_Forssa_Tammela, Merger Pvm: 28.11.2013 13:41 1 Kohde Osayleiskaava: Kojo. Osayleiskaavan tarkoitus Osayleiskaavan tarkoituksena on tutkia Kojon kyläalueen täydennysrakentamista

Lisätiedot

Suunnittelualue sijaitsee Kyminlinnantien, Uittoväylän ja valtatie 7:n välisellä alueella Jumalniemen kauppakeskuksen pohjoispuo lella.

Suunnittelualue sijaitsee Kyminlinnantien, Uittoväylän ja valtatie 7:n välisellä alueella Jumalniemen kauppakeskuksen pohjoispuo lella. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 40. KAUPUNGINOSA KALLIOKOSKI OSA KORTTELIA 56 SEKÄ KYMINLINNANTIETÄ JA UITTOVÄYLÄÄ KAAVA NRO 0217 VALMISTELIJA Kotkan kaupunkisuunnittelu / Marja

Lisätiedot