ARVIOINTIKULTTUURI JAAKKO VÄISÄNEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ARVIOINTIKULTTUURI JAAKKO VÄISÄNEN"

Transkriptio

1 ARVIOINTIKULTTUURI JAAKKO VÄISÄNEN

2 TOIMINTAKULTTUURI JA OPS - Kansallisissa opetussuunnitelman perusteissa on määritelty linjaukset koulujen toimintakulttuurin kehittämiseksi. - Tavoitteita perusopetuksen toimintakulttuurin kehittämiselle - rakentaa toimintakulttuuria, joka edistää oppimista, osallisuutta, hyvinvointia ja kestävää elämäntapaa. - korostaa koulua oppivana yhteisönä, joka luo edellytykset yhdessä oppimiseen. - ohjaa pyrkimys jokaisen oppilaan hyvinvoinnin ja turvallisen arjen varmistamiseen. - ohjaavat vuorovaikutteisuuden ja monipuolisen työskentelyn periaatteet. - ohjaa osallisuuden ja demokraattisen toiminnan edistämisen tavoite. - huomioida kestävän elämäntavan välttämättömyys.

3 ARVIOINTIKULTTUURI OSA KOULUN TOIMINTAKULTTUURIA Toimintakulttuuri sateenvarjo arviointikulttuurille. Sekä toiminta- että arviointikulttuuri sisältää - Tietoisesti valittuja menetelmiä - Tiedostamattomia menetelmiä - Osin tietoisia asenteita, tunteita ja motiiveja Oppilaitoksessa tulisi varata aikaa toimintakulttuurille käytävälle keskustelulle KYSY: 1. Mitä opetussuunnitelman linjaukset tarkoittavat oman oppilaitoksen toimintakulttuurille? 2. Mitä opetussuunnitelman linjaukset tarkoittavat oman yksittäisen opettajan tai oppiaineen toimintakulttuurille? TAVOITTEENA ARJEN TOIMINTAKULTTUURIN KÄYTÄNTEIDEN SISÄISTÄMINEN/TIEDOSTAMINEN/NÄKYVÄ KSI TEKEMINEN?

4 OPPILAS, HUOLTAJAT JA OPETTAJA TARVITSEVAT TIETOA OPPILAAN EDISTYMISESTÄ JA OSAAMISEN TASOSTA SUHTEESSA Oppilaan omaan lähtötilanteeseen Oppilaan omiin tavoitteisiin Koulun opetussuunnitelmassa määriteltyihin tavoitteisiin Valtakunnallisiin hyvän osaamisen kuvauksiin Päättöarvioinnin kriteereihin

5 tietävät ja ymmärtävät arvioinnin ja opetuksen välisen yhteyden ja käyttävät arviointitietoa opetuksensa kehittämiseen systemaattisesti ARVIOINTILU KUTAITOISET OPETTAJAT (ATJONEN 2017, ) luokkahuonearvioinnin perustaidot eli havainnoinnin, palautteenannon ja kyselytekniikan perinteisten (kynä-paperi) arviointitapojen lisäksi myös muita, vaihtoehtoisiksi kutsuttuja arviointimenetelmiä (toiminnalliset kokeet, näytöt, portfoliot, näyttelyt, suulliset kokeet, vertaisarviointi, itsearviointi) formatiivisen arvioinnin mahdollisuudet motivoida oppijoiden oppimista asenteiden, mielenkiinnon ja arvojen merkityksen oppimiselle ja arvioinnille erityisryhmien (mm. erityisoppilaat, maahanmuuttajat) arviointia koskevia periaatteita oppilaiden osaamista koskevan pätevän näytön tärkeyden oppijoiden etnisestä taustasta, sukupuolesta ja sosioekonomisesta taustasta aiheutuvia vinoumia hyvien koulukoekysymyksien ja -tehtävien luonnetta ja laatua avoimiin koekysymyksiin annettujen vastauksien pisteitysperiaatteita testaamisen epäjohdonmukaisuuteen vaikuttavia tekijöitä tärkeisiin arviointeihin (high stakes tests/exams) valmistautumiseen soveltuvia keinoja kunkin testin tai kansallisen kokeen kykyä aidosti kuvata annetun opetuksen tasoa.

6 Onko liian dominoiva? OPETTAJA OPPILAALLE Arviointi antaa oppilaalle oppimisessa onnistumisen kokemuksia sekä oppimaan oppimiseen ohjaavaa ja kannustavaa palautetta Arviointi ohjaa oppilaita itse- ja vertaisarviointiin sekä antamaan rakentavaa palautetta opettajille. Arviointi antaa tavoitteena on, että oppilaan itseluottamus, itsearviointija oppimaan oppimisen taidot sekä kyky suunnitella tulevaisuuttaan vahvistuvat. Koulutuksen järjestäjälle ja huoltajalle Opetuksen järjestäjä seuraa arvioinnin toteuttamista koulussa ja tukee arvioinnin kehittämistä Opetuksen järjestäjillä velvollisuus osallistua ulkopuoliseen arviointiin. Yhteistyö oppilaan sekä kotien/huoltajien kanssa: tietoa koulutyön tavoitteista, arviointikäytänteistä, oppilaan edistymisestä, työskentelystä ja käyttäytymisestä, arviointiperusteista ja niiden soveltamisesta arviointiin, oppilaan tuen tarpeista > yhteiset keskustelut ARVIOINTIKULTTUURI Kouluyhteisölle Yhteisöllisessä oppilashuoltotyössä seurataan, arvioidaan ja kehitetään koko yhteisön ja oppilas- ja lapsiryhmien hyvinvointia. Huolehditaan oppimisympäristön terveellisyydestä, turvallisuudesta ja esteettömyydestä. OPETTAJALLE ITSELLEEN Arviointi on opettajan itsearvioinnin ja oman työn reflektoinnin väline. Luotettava arviointi edellyttää oppimisen, työskentelyn ja käyttäytymisen monipuolista havainnointia ja dokumentointia. Jokaisen opettajan tehtävänä on ohjata tukea tarvitsevaa oppilasta koulunkäynnissä ja eri oppiaineiden opiskelussa. Ohjaus liittyy kaikkiin opetustilanteisiin, oppiaineisiin ja oppilaalle annettavaan arviointipalautteeseen.

7 ARVIOINTIKULTTUURIN TILA KARVIN TUTKIMANA

8

9 Perusopetus: 53 % perusopetuksen järjestäjistä oli tehnyt paikallisia kirjauksia opetussuunnitelmiinsa paikalliset opetussuunnitelmat eroavat suuresti toisistaan paikallisten opetussuunnitelmien arviointilukuun liittyvät tarkennukset perustuvat hyvin pitkälle opetussuunnitelmien perusteisiin puutteita erityisesti: käyttäytymisen, nivelkohtien, itsearvioinnin ja formatiivisen arvioinnin kirjaamisessa

10

11

12 ARVIOINTIKULTTUURIIN LIITTYVÄT KEHITTÄMISSUOSITUKSET Arviointiohjeet ja arviointiratkaisut tulee kirjoittaa paikalliseen opetussuunnitelmaan selkeästi ja kattavasti. Tähän tarvitaan suunnitelmallista ja osallistavaa johtamista. Työyhteisön toimijoiden ja sidosryhmien välillä tarvitaan säännöllistä keskustelua ja kuuntelua arvioinnin periaatteista ja käytänteistä - Tavoitteena vahvistaa jaettua ymmärrystä kouluyhteisön toimintatapoihin ja tehtäviin Toimiva ja tavoitteellinen pedagoginen johtajuus kannustaa vuorovaikutukseen ja edistää arviointitiedon käyttöä koulun ja oppilaitoksen yhteisöllisessä kehittämisessä Rehtorit tarvitsevat tukea arvioinnin johtamisessa, jotta saavutetaan yhteisöllinen arviointiymmärrys ja kunnioittava näkemys eri toimijoita kohtaan

13 MITEN ARVIOINTIKULTTUURIA VOI MUUTTAA TAI KEHITTÄÄ?

14 MIKÄ ESIMIEHEN ROOLI ARVIONNIN KEHITTÄMISESSÄ?

15 ESIMIEHEN KESKEISET TEHTÄVÄALUEET OSAAMISEN JOHTAMISESSA Oppimisen suunnan selkiyttäminen Oppimista tukevan ilmapiirin rakentaminen Oppimisen johtaminen Omalla esimerkillä vaikuttaminen Oppimisprosessien tukeminen

16 ESIMIEHEN TOISEN TASON TEHTÄVÄT EDELLISTEN TEHTÄVIEN TAUSTALLA Tiedon ja tietoisuuden herättäminen Reflektion tukeminen Työyhteisön oppiminen Auttaminen aitoon dialogiin Yhteydessä organisaation päämääriin ja tavoitteisiin.

17

18 MAHDOLLISIA ROOLEJA Valmentajat Kollegat Aktivoivat alaisiaan lähinnä omalla esimerkillään Luotsit Edistävät työyhteisössä oppimista oman esimerkkinsä lisäksi selkiyttämällä sen suuntaa Kapteenit Edistävät työyhteisössä oppimista omalla esimerkillään, selkiyttämällä sen suuntaa ja huolehtimalla ilmapiiristä. Edistävät työyhteisössä oppimista omalla esimerkillään, selkiyttämällä sen suuntaa, luomalla oppimista tukevaa ilmapiiriä ja tukemalla oppimisprosesseja.

19

20 ARVIOINTI ON OPPILAITOKSELLE VIHELIÄINEN ONGELMA, KOSKA

21 van dervleuten (2014): jokaisella yksittäisellä arviointimenetelmällä on vahvuutensa ja heikkoutensa, riippuen tarkastellaanko arviointia valideetin, reliabiliteetin tai oppimisen edistämisen näkökulmista. Mikään arviointimenetelmä ei sinänsä ole muita parempi, vaan olennaista on arvioinnin kokonaisuus. COCKLININ AJATTELU SOVELLETTUNA ARVIOINTIIN Struyven ym. (2005) toteavat, että on mahdotonta löytää arviointimenetelmä, joka olisi jokaiselle opiskelijalle sopiva. Opiskelijat, joilla on huonot opiskelutaidot ja heikko luottamus omiin kykyihinsä, suosivat niin sanottuja perinteisiä arviointimenetelmiä. Opiskelijat, joilla on kehittyneet opiskelutaidot, suosivat ns. uusia, vaihtoehtoisia arviointimenetelmiä (ks. myös Sambell, McDowell & Brown, 1997). Van De Watering, Gijbels, Dochy & van der Rijt, 2008 toteavat, että opiskelijat suosivat arviointimenetelmiä, jotka vähentävät heidän stressiään ja tenttiahdistustaan, ja näissä he myös suoriutuvat paremmin.

22 Lähde: bit.ly/lops20 21-totta Ja bit.ly/lopstotta

23

Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen

Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen Arviointikulttuuri Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Katriina Sulonen Hyvä arviointikulttuuri keskeisiä piirteitä ovat yhteisesti laaditut selkeät tehtävät ja periaatteet

Lisätiedot

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen

Lisätiedot

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla VESO yläkoulun opettajat OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla 29.3.2017 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen,

Lisätiedot

Koulun nimi: Tiirismaan koulu

Koulun nimi: Tiirismaan koulu Koulun nimi: Tiirismaan koulu OPS2016 Arviointi, Tiirismaan peruskoulun ops-työpaja 28.10.2014 Mitä ovat uuden opetussuunnitelman (2016) mukaisen arvioinnin keskeiset tehtävät? Ohjata oppimaan Tukea kehitystä

Lisätiedot

1. Oppimisen arviointi

1. Oppimisen arviointi 1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Ops-työpajakoulutus 21.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN 1.8.2016 alkaen Uusi opetussuunnitelma astuu voimaan 1.8.2016 ja se otetaan käyttöön portaittain. Lukuvuonna 2016 2017 uuden opetussuunnitelman mukaan opiskelevat

Lisätiedot

Luku 6 Oppimisen arviointi

Luku 6 Oppimisen arviointi Luku 6 Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää

Lisätiedot

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017 Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa Erja Vitikka 2017 Arvioinnin kaksi tehtävää Arvioinnin yksilöllinen luonne Opiskelun ohjaaminen ja kannustaminen sekä oppilaan itsearvioinnin edellytysten kehittäminen

Lisätiedot

Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus. Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille

Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus. Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille 10.2.2018 Mistä oppimista tukeva arviointikulttuuri muodostuu? Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetushallitus

Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetushallitus Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Opetushallitus 17.3.2015 LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI JA PALAUTE SEKÄ TODISTUKSET LISÄOPETUKSESSA 6.1 Oppimista tukeva

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Opetusneuvos Vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteiden päälinjauksia Lainsäädännön määrittelemän arvioinnin pedagogisen

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

Arviointimenetelmillä on väliä

Arviointimenetelmillä on väliä Arviointimenetelmillä on väliä Prof. Päivi Atjonen, Joensuu 11.2.2019 Neljä mottoa arvioinnista 1. Arviointi on paljon muuta(kin) kuin numeron antamista ja opiskelujakson lopussa tapahtuvaa osaamisen mittaamista.

Lisätiedot

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN Uudistustyön suunta Missä perusteiden linjauksissa muutos ilmenee? (1) Koulun ja opetuksen suhde muuttuvaan yhteiskuntaan Arvoperusta, tehtävä ja velvoitteet Toimintakulttuuri ja koulutyön järjestäminen

Lisätiedot

Yleissivistävä koulutus uudistuu

Yleissivistävä koulutus uudistuu Yleissivistävä koulutus uudistuu Johtaja Jorma Kauppinen Opetushallitus Opetusalan johtamisen foorumi / Lukion uudistamisen johtaminen Helsinki 5.6.2013 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Nokia 16.9.2015 Päivi Nilivaara 1 17.9.2015 Mikä edistää oppimista? Resurssit Opiskeluun käytetty aika Palautteen anto Tvt opetusvälineenä Kotitausta Luokalle

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka, Opetushallitus Helsinki

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka, Opetushallitus Helsinki Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka, Opetushallitus 1.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

Arviointikäytänteet: suosituksia ja tuloksia

Arviointikäytänteet: suosituksia ja tuloksia Arviointikäytänteet: suosituksia ja tuloksia Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Sirpa Orell ja Marja Tamm Kehittämissuositus: Arviointia tulee monipuolistaa Opettajien

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI L U O N N O S P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A N P E R U S T E I K S I 2 0 1 4 ( 1 4. 1 1. 2 0 1 2 ) KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Historiallisesti

Lisätiedot

Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä

Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä Ryhmien muodostaminen 6-8 henkeä/ryhmä mielellään uusia tuttavuuksia eri kouluista ja koulumuodoista Esittätyminen Kerro yksi mieleenpainuva arviointikokemus

Lisätiedot

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa OPStuki 2016 TYÖPAJA 3 Rauma 23.9.2015 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luku 4.2. Arviointi opetuksen ja oppimisen tukena Opetushallituksen esiopetuksen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä

Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa 5.9.2015 Sodankylä Opetusneuvokset Aija Rinkinen ja Anneli Rautiainen Opetushallitus Mistä tulemme? Minne

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU

OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU 12.11.2015 Leena Nousiainen Rondo Training Oy Puh. 044-2913621 www.rondotraining.fi E-mail: leena.nousiainen@rondotraining.fi OPPIVA YHTEISÖ YHTEISÖLLINEN KOUL Mitä

Lisätiedot

Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Karvin arviointitutkimus

Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Karvin arviointitutkimus Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Karvin arviointitutkimus 2017-2019 Arvioinnin kohteet Arviointikäytänteet arviointimenetelmät arviointikriteerit ja tavoitteisuus

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Treduka 2015 Tamperetalo 7.11.2015 Tunnin työpajatyöskentelyn aikana: Asiantuntija-alustus (30 min) Syventäviä näkökulmia

Lisätiedot

Opetushallituksen kuulumiset

Opetushallituksen kuulumiset Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava

Lisätiedot

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä Pirjo Koivula Opetusneuvos 12 Sanallinen arviointi 2 Arviointi lukuvuoden päättyessä Opintojen aikainen arviointi sisältää myös oppimisprosessin

Lisätiedot

Arvioinnin l Arvioinn uonne ja ylei in l set uonne ja ylei periaat set teet periaat Käsitteet marraskuun hautomo 2014

Arvioinnin l Arvioinn uonne ja ylei in l set uonne ja ylei periaat set teet periaat Käsitteet marraskuun hautomo 2014 Koulun nimi: Kunnas Arvioinnin luonne ja yleiset periaatteet Oppimisen arvioinnissa arvioinnin kohteena on oppilaan oppimisen edistyminen ja tavoitteiden toteutuminen tarkasteltavan ajanjakson päättyessä.

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki 5.11.2010 Opetusneuvos Kristiina Ikonen Oppilaan arvioinnin merkitys ja tehtävä opetussuunnitelman perusteissa

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN OPETUSSUUNNITELMATYÖ

SIILINJÄRVEN OPETUSSUUNNITELMATYÖ Siilinjärven ops-veso / Marja Rytivaara SIILINJÄRVEN OPETUSSUUNNITELMATYÖ Siilinjärven opettajien veso-päivä Huhtikuu 2016 13.4.2016 tai 18.4.2016 Siilinjärven ops-veso / Marja Rytivaara 2 Opetussuunnitelmatyön

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

Työpaja A1/B1. Monipuoliset arviointikäytänteet ja osaamisen osoittaminen perusopetuksessa. klo ja klo

Työpaja A1/B1. Monipuoliset arviointikäytänteet ja osaamisen osoittaminen perusopetuksessa. klo ja klo Työpaja A1/B1 klo 13.30-14.45 ja klo 15.30-16.45 Monipuoliset arviointikäytänteet ja osaamisen osoittaminen perusopetuksessa Minna Harmanen Annamari Kajasto Pirjo Koivula Katri Kuukka Monipuoliset arviointikäytänteet

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Arvioinnin toteutus ja kehittämissuositukset

Arvioinnin toteutus ja kehittämissuositukset Arvioinnin toteutus ja kehittämissuositukset Prof. Päivi Atjonen Itä-Suomen yliopisto @fineec1 @PAtjonen #arviointi 1 "Työn kun näkee, niin tekijät tuntee." (suomalainen sananparsi) Henkilöt vasemmalta

Lisätiedot

TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014

TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014 TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014 OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUKSEN TAUSTATEKIJÄT Koulua ympäröivä maailma on muuttunut paljon 2000-luvun alusta globalisaation vaikutukset ja kestävän tulevaisuuden haasteet

Lisätiedot

Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa

Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa Erja Vitikka & Eija Kauppinen OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus

Lisätiedot

Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola

Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät 6.6.2013 Merja Narvo-Akkola Suomi OPH, Hallitus Kunta Sivistys- ja opetustoimi Koulu Rehtori ja opettajat Opetussuunnitelma-uudistus Johtamisen laatukriteerit

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ 13.3.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Taustaa Perusopetuslain 1998/628 11 mukaan peruskoulussa opetetaan kaikille yhteisenä aineena käsityötä

Lisätiedot

O K L A M I R J A TA R N A N E N

O K L A M I R J A TA R N A N E N TUTKIVA OPPIMINEN JA ARVIOINTI O K L A 1 2 0 9 2 0 1 8 M I R J A TA R N A N E N KOHTI AKTIIVISTA OPPIMISTA Keskeistä aktiivissa lähestymistavoissa Oppija on keskiössä; hän on aktiivinen Oppimista suunnitellaan,

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Lukion opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Lukion opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Käyttöön elokuussa 2016 Opetushallitus julkaisi kansalliset lukion opetussuunnitelman perusteet ja oppiaineiden tuntijaon vuonna 2015. Uudet opetussuunnitelmat

Lisätiedot

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA Yhteisiä nostoja opetussuunnitelman 2014 perusteista, opetussuunnitelmasta 2016 sekä Opetushallituksen laatimista arvioinnin linjauksista opetussuunnitelmaan 2004.

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA

JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA MITEN SELVITÄ HENGISSÄ? HYOL:n kesäkurssi 6.6.2017 Hanna Toikkanen ARVIOINTI YHTEYDESSÄ OPPIMISKÄSITYKSEEN (LOPS) Opetussuunnitelman perusteet pohjautuvat oppimiskäsitykseen,

Lisätiedot

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala ALUEELLISET TYÖPAJAT Alueellisten työpajojen työskentelylle on tunnusomaista: 1. Osallistava ja vuorovaikutteinen kouluttaminen opsprosessin käynnistämiseen ja ohjaamiseen, 2. Uusien toimintatapojen etsiminen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Luonnos 11.11.2015 Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Arviointi perusopetuksessa Arviointikulttuurin keskeiset piirteet Rohkaisu ja kannustus Oppilaiden osallisuus arvioinnissa Tuetaan

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri Perehtyminen kotona: Millainen on oppimista tukeva arviointikulttuuri? Palauta mieleen OPSin luku 6. Koonti ja keskustelu opettajainkokouksessa: Mikä

Lisätiedot

OULU Paikallinen työn merkitys, ohjaaminen ja eteneminen

OULU Paikallinen työn merkitys, ohjaaminen ja eteneminen OULU 23.1.2014 Paikallinen työn merkitys, ohjaaminen ja eteneminen Paikallisen työn merkitys ja ohjaaminen Opetussuunnitelmatyön tasot ja strategisen ja pedagogisen johtamisen tehtävät Paikallisen opetussuunnitelmatyön

Lisätiedot

kehittämässä: -oppimäärä Arvioinnin kielitaitoa suomen kieli ja kirjallisuus

kehittämässä: -oppimäärä Arvioinnin kielitaitoa suomen kieli ja kirjallisuus Arvioinnin kielitaitoa kehittämässä: suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärä Minna Harmanen opetusneuvos, Opetushallitus Oppimisen arvioinnin kansallinen konfrenssi 11.4.2017, Ryhmä C4, https://urly.fi/la1

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 18.4.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, luku 6, Oppimisen arviointi: Oppilaan oppimista ja työskentelyä on arvioitava

Lisätiedot

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä Leena-Maija Niemi vararehtori, OPS-koordinaattori Kasavuoren koulu, vl7-9 29.11.2016 Oppijasta kasvaa vuorovaikutukseen kykenevä ja osallistuva,

Lisätiedot

Oppimisen ja koulun käynnin tuki

Oppimisen ja koulun käynnin tuki Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri / Valteri-koulu Oppimisen ja koulun käynnin tuki Erityisasiantuntemus: autismin kirjo, neuropsykiatriset häiriöt, kieli ja kommunikointi, kuuleminen, näkeminen, liikkuminen

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

Pari sanaa arvioinnista

Pari sanaa arvioinnista Pari sanaa arvioinnista Joensuun seudun ops Jokaisella oppilaalla on oikeus opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen jokaisena työpäivänä (Perusopetuslaki 30) Mitä minun tulee tehdä, liittyen oppiainekohtaisiin

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 Arvioinnin kokonaisuus Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 2 Velvoite arviointiin

Lisätiedot

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon!

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Pirkanmaan ympäristökasvatuspäivä 2.6.2015 Päivi Ikola Aluejohtaja Uutta vai vanhaa? 2.6.2015 Päivi Ikola Perusopetuksen

Lisätiedot

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI

Lisätiedot

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Pedagogisen johtajuuden päätavoite on lapsen hyvä kasvu, oppiminen ja hyvinvointi. Pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä oppimiskulttuurin kehittämistä, organisaation

Lisätiedot

Mitä arvioidaan ja milloin?

Mitä arvioidaan ja milloin? Koulun nimi: Ahtialan koulu Mitä arvioidaan ja milloin? Arviointi on monialaista ja jatkuvaa, sanallista arviointia ja arvosanoja annetaan lukukausittain. OPPIMINEN > välitön palaute onnistumisista ja

Lisätiedot

VIIKKI Klo 14: Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia?

VIIKKI Klo 14: Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia? VIIKKI Klo 14:45.- 16.00 Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia? PUHEENVUORON SISÄLTÖ Itsearvioinnin: - tavoitteet, - rooli ja tehtävä. Itsearviointitaidot. Itsearviointimalleista:

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 6.3.2017, Jyväskylä #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - Oppijalähtöisyys Uusi peruskoulu vahvistaa jokaisen oppilaan oppimista ja koulutuksellista

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa turvallisessa ympäristössä Uudet opetussuunnitelmalinjaukset 23.11.2015 Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä 7.6.2016 Pia Kola-Torvinen Elisa Helin Opetushallitus Tavoitteena suomalaiseen järjestelmään sopiva, kehittämistä ohjaava asiakirja Lainsäädännön linjaukset

Lisätiedot

Kasvun kikatusta leikin lumoissa

Kasvun kikatusta leikin lumoissa Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään

Lisätiedot

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Sisällys Lukijalle...12 Johdanto...16 Ajattelutehtävä kokeiltavaksi... 18 1 Arvot, ihmiskäsitys ja oppimiskäsitys... 20 Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Mitä tästä voisi ajatella?...

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla?

Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla? Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla? Maija Lanas 3.10.2017 Oulun yliopisto University of Oulu Nuorisotyöllä on paljon annettavaa kouluun. Mitä? Uusille toimijoille ei kuitenkaan

Lisätiedot

Ajatuksia arvioinnista. Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla

Ajatuksia arvioinnista. Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla Ajatuksia arvioinnista Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla OPS 2014 ja arviointi Opintojen aikaisella arvioinnilla pyritään ohjaamaan oppimista, kannustamaan

Lisätiedot

UUSI OPETUSSUUNNITELMA OPPIVA YHTEISÖ miten teemme sen?

UUSI OPETUSSUUNNITELMA OPPIVA YHTEISÖ miten teemme sen? KUTSU ESAVI/4699/2015 Etelä-Suomi 28.5.2015 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 15. 16.9. ja 29.10.2105

Lisätiedot

Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta

Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta Suuntana ajatteleva koulu Liperin vanhempainilta 20.11.2017 OPH:n rahoittama hanke Akaan perusasteen koulut (8) Lappeenrannasta kolme koulua Viinijärven alakoulu, Liperi Helsingin yliopiston koulutuksen

Lisätiedot