Susifoorumi , Mustasaari,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Susifoorumi , Mustasaari,"

Transkriptio

1 Susifoorumi , Mustasaari, Rannikko-Pohjanmaan alueella havaintomäärät ja lajikohtaisten havaintojen jakaantuminen suurpetohavaintojen osalta on muuttunut ratkaisevasti. Tuskin koskaan on keskustelu suurpedoista on ollut niin jokapäiväistä kuin nyt. Susihavainnot ovat arkipäiväistyneet. Susikannan painopiste on siirtynyt idästä länteen tiheämmän asutuksen alueille. Kannan tiheys on saavuttanut tason, jolleei löydy sosiaalista hyväksyntää. Ihmisen ja suden kohtaamistilanteet ja jälkihavainnot ovat lisääntyneet ja tulevat varmasti edelleen lisääntymään talvella Aiemmassa sudenhoitosuunnitelmassa kuviteltiin kyettävän ennakoimaan ja ohjaamaan susikannan sijoittumista. Tämä ei onnistunut käytettävissä olevilla keinoilla. Ihmistenkokema tarve päivittäisten rutiinien muuttamiseksi, huoli riskeistä ja jopa pelko turvallisuudesta susialueilla on todellinen.keskustelu uhkan tai onnettomuuden realisoitumisesta ei ole merkityksellistä, jos kyetään keskustelemaan vain yleisellä tasolla ja todennäköisyyksistä. Jokainen tapaus on merkityksellinen sen kokevalle ihmiselle. Haittojen torjunta, karkoittaminentai lopetuspäätöksen toimeenpano, eivät voi perustua vain vapaaehtoisten tarjoamaan työpanokseen.

2 Vatuullisetviranomaiset ja lainsäätäjät eivät ole ymmärtäneet tilanteen vakavuutta paikallisesti susialueilla. Hyvin harva haluaa elää susireviirin naapurissa, mutta myös hyvin harva haluaa suden hävittää täydellisesti. Olemme kuulleet useissa tilaisuuksissa kevään aikana mitä ei saa tehdä suden aiheuttamien haittojen minimoimiseksi. Se ei ole vastaus ongelmaan. Haluamme tietää mitä ongelman ratkaisemiseksi tullaan tekemään ja kuka toimenpiteistä on vastuussa aikatauluineen. Kuinka yhteiselo suden kanssa sujuu siten, että sille löytyy sosiaalinen hyväksyntä? Ekologisen kestävyyden tulee haitallisten lajien kohdalla olla alisteinen sosiaaliselle kestävyydelleja tämä periaate on jo käytössä poronhoitoalueella. Tämä näkemys on saatava laajennettua koko maahan. Poliisilain perusteella tehtävä haitallisen yksilön lopetuspäätös on poikkeustilanne tilanne mihin on jouduttu, koska kannan säätely paikallisesti tai käytettävissä olevat keinot eivät ole olleet riittäviä. Olemme luoneet ongelman itse. Meitä sääteleviä sopimuksia ja kansallista lainsäädäntöä on pyrittävä ja kyettävä muuttamaan siten, että haitallisten yksilöiden säätely on joustavampaa ja päätöksenteko paikallista. Päätösten toteuttaminen on oltava mahdollista ilman lainvoimaisuutta. Todellisen paikallisen uhkan realisoituessa toimintatavan ja mallin on oltava selkeä ja ymmärrettävä. Viranomaisten päätöksien sisältö ja linja on oltava johdonmukainen ja ennakoitavissa. Tähän tarvitaan koulutusta ja lainopillista neuvontaa hakijoille sekä on löydettävä tapa saada myös selkeä linjaus vaadittavasta näytöstä hallinto-oikeuksista. Arvio toimenpiteiden onnistumisesta.

3 Kaikessa tiedottamisessa ja keskustelussa on pyrittävä korostamaan, että kysymys ei ole metsästyksestä tai harrastustoiminnasta, vaan uhkaavasti käyttäytyvien yksilöiden poistamisesta ja todellisten haittojen pienentämisestä. Ihmisten pelko on todellista. Paikallisten asukkaiden mielipiteelle on annettava nykyistä suurempi painoarvo. Ihmiset odottavat todellisia päätöksiä. Keskustelu ei voi jatkua ikuisesti. Näkemys susikannan hoitamisesta alueellisesti on muuttunut ratkaisevasti. Päivitettävään hoitosuunnitelmaan on sisällytettävä keskeisenä elementtinä myös paikallinen sosiaalinen hyväksyntä ja varmistettava toimenpiteiden vaikuttavuus. Tilanteen muuttuessa on päätös tarvittavista toimenpiteistä tehtävä nopeasti. Suurpetopolitiikan onnistumista on kyettävä mittaamaan seurannalla. Myös paikallistasolla.

4 Sakari Mykrän johtopäätöksiä Rinnakkainelo haitallisten lajien kanssa vaatii paikallisyhteisön mukaanottoa päätöksentekoon (Väitös: FM Sakari Mykrä, , ympäristötiede) Kokemustiedon ja tutkimustiedon kertyminen vaikuttaa asenteiden kautta lajin asemaan hyöty/haitta -luokittelussa joko muuttaen tai vahvistaen. Arkensa lajin kanssa jakava paikallinen väki on kokemusperäisen tiedon myötä kannanhoidon kannalta merkittävämpi kuin muut. Haitallisen lajin kannanhoidon sosiaalisen kestävyyden jäädessä toteutumatta paikalliset kykenevät omaehtoiseen kannanhoitoon. Ekologisen kestävyyden tulee haitallisten lajien kohdalla olla alisteinen sosiaaliselle kestävyydelle. Sosiaalista kestävyyttä ei voi rakentaa pakolla, vaan paikalliset tulee aidosti osallistaa lajeja koskevaan päätöksentekoon. Sosiaalinen kestävyys voi toteutua vain, jos paikallistasolla kansalaisilla vallitsee aito tunne oman arkisen tilansa hallinnasta.

5

SUURPETOPOLITIIKAN SUUNNANMUUTOS OHJAILUSTA OMISTAJUUTEEN

SUURPETOPOLITIIKAN SUUNNANMUUTOS OHJAILUSTA OMISTAJUUTEEN SUURPETOPOLITIIKAN SUUNNANMUUTOS OHJAILUSTA OMISTAJUUTEEN MARI POHJA-MYKRÄ RURALIA-INSTITUUTTI, HELSINGIN YLIOPISTO RIISTAPÄIVÄT 21.-22.1.2014 Ruralia-instituutti / Mari Pohja-Mykrä 21.1.2014 KEHITTÄMISARVIOINNIN

Lisätiedot

Onko suurpetopolitiikka Suomen vai EU:n käsissä?

Onko suurpetopolitiikka Suomen vai EU:n käsissä? Onko suurpetopolitiikka Suomen vai EU:n käsissä? Neuvotteleva virkamies Sami Niemi Luontodirektiivi Suurpedot ovat tiukasti suojeltuja lajeja (12 artikla) Lajien yksilöiden tappaminen on kiellettävä Suojelusta

Lisätiedot

Suurpetojen salakaadot ja yhteisön tuki. Ruralia-instituutti / Mari Pohja-Mykrä / Suurpetojen

Suurpetojen salakaadot ja yhteisön tuki. Ruralia-instituutti / Mari Pohja-Mykrä / Suurpetojen Suurpetojen salakaadot ja yhteisön tuki Ruralia-instituutti / Mari Pohja-Mykrä / Suurpetojen salakaadot ja yhteisön tuki 25.4.2013 1 Kiitos. Hankeraportti osoitteesta /julkaisut/pdf/raportteja98.pdf 19.3.2013

Lisätiedot

Susiristiriitojen lieventäminen

Susiristiriitojen lieventäminen Susiristiriitojen lieventäminen Juha Hiedanpää Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Turku Susikonflikti pragmatistisesta näkökulmasta Avainkäsitteet: toiminta, tapa, käytäntö Murtaa erinäisiä kahtiajakoja:

Lisätiedot

Hoitosuunnitelman mukaiset toimenpiteet tulevana talvena

Hoitosuunnitelman mukaiset toimenpiteet tulevana talvena Hoitosuunnitelman mukaiset toimenpiteet tulevana talvena Mikael Luoma riistapäällikkö Suomen riistakeskus http://riista.fi/riistatalous/riistakannat/hoitosuunnitelmat/susikanta/ 12.11.2015 Päätavoite:

Lisätiedot

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat sekä yhteistyöryhmien roolit

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat sekä yhteistyöryhmien roolit Käyttö- ja hoitosuunnitelmat sekä yhteistyöryhmien roolit Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho V-S ELY-keskus/Kalatalouspalvelut Pohjanlahden kalastusaluepäivät, Seinäjoki 19.-20.10. 2017 1 Kestävyys Tarve

Lisätiedot

Suurpetotilanne. Luumäki 20.03.2013 Erkki Kiukas

Suurpetotilanne. Luumäki 20.03.2013 Erkki Kiukas Suurpetotilanne Luumäki 20.03.2013 Erkki Kiukas SÄÄDÖKSET Luontodirektiivi Metsästyslaki Riistahallintolaki Valtioneuvoston asetus riistahallinnosta Metsästysasetus Valtioneuvoston asetus poikkeusluvista

Lisätiedot

Lataa Susi - Laaksonen Mervi. Lataa

Lataa Susi - Laaksonen Mervi. Lataa Lataa Susi - Laaksonen Mervi Lataa Kirjailija: Laaksonen Mervi ISBN: 9789525870794 Sivumäärä: 231 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.96 Mb Tietokirja sudesta, sen biologiasta ja historiasta Suomessa. Kirja

Lisätiedot

Susisovittelijan arki

Susisovittelijan arki Susisovittelijan arki Riistapäivät 22.1.2014 Antti Härkälä Tutkimusapulainen RKTL Työn alkuun Työsuhde alkanut 13.5.2013 Määräaikainen työsuhde 31.12.2014 loppuun Toimialueena on lähtökohtaisesti riistakeskuksen

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa. Dilacomi-loppuseminaari Prof. Kai Kokko

Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa. Dilacomi-loppuseminaari Prof. Kai Kokko Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa Dilacomi-loppuseminaari 27.9.2013 Prof. Kai Kokko Sisältö Sääntelyn kokonaisvaltaisuus Sääntely ja lainsäädäntö Yritysten ympäristövastuu

Lisätiedot

Susikannan hoitosuunnitelman toimenpiteet Pohjanmaalla

Susikannan hoitosuunnitelman toimenpiteet Pohjanmaalla Susikannan hoitosuunnitelman toimenpiteet Pohjanmaalla Paikallista vaikuttamista Yhteiset toimet: tiedonjakoa ja -vaihtoa Vahingot ja vahinkojen ennaltaehkäisy Poikkeusluvat Mikael Luoma riistapäällikkö

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt. Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio

Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt. Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio 3. Sisäisen turvallisuuden ohjelma Laaja käsitys turvallisuudesta Ennalta ehkäisy, tilanteen mukainen,

Lisätiedot

SUOMI EU:SSA 20 VUOTTA KESTIKÖ YMPÄRISTÖ YHDENTYMISEN SUURPEDOT? Suurpetoasiantuntija Riku Lumiaro

SUOMI EU:SSA 20 VUOTTA KESTIKÖ YMPÄRISTÖ YHDENTYMISEN SUURPEDOT? Suurpetoasiantuntija Riku Lumiaro SUOMI EU:SSA 20 VUOTTA KESTIKÖ YMPÄRISTÖ YHDENTYMISEN SUURPEDOT? Suurpetoasiantuntija Riku Lumiaro Suurpetokannat ovat kasvaneet Ilves- ja karhukannat voimakkaasti Susi- ja ahmakannat hieman Suurpetojen

Lisätiedot

Suurpetotutkimus/RKTL

Suurpetotutkimus/RKTL Suurpetotutkimus/RKTL 9.12.2010 Pori photo Ilpo Kojola photo Ilpo Kojola photo: Ilpo Kojola photo de5stora.com Tietoa kestäviin valintoihin! Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on noin 300 hengen asiantuntijaorganisaatio,

Lisätiedot

Suden hoitosuunnitelman päivitys. Jarkko Nurmi riistatalouspäällikkö Suomen riistakeskus

Suden hoitosuunnitelman päivitys. Jarkko Nurmi riistatalouspäällikkö Suomen riistakeskus Suden hoitosuunnitelman päivitys Jarkko Nurmi riistatalouspäällikkö Suomen riistakeskus 2008 2009 33 laumaa 2010 16 laumaa 2011 8 laumaa 2012 14 laumaa 2013 10 laumaa Lähde: RKTL Susikanta lähes puolittui

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

Susipolitiikan opetukset suojelutoimien suunnittelussa

Susipolitiikan opetukset suojelutoimien suunnittelussa Susipolitiikan opetukset suojelutoimien suunnittelussa Saimaannorppa, ilmastonmuutos ja kalastus seminaari ja kokous Rantasalmi 28.5.2010 Outi Ratamäki Suomen ympäristökeskus Väitöskirja: Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus Oiva Kaltiokumpu, Kansallisena Veteraanipäivänä

Sisäinen turvallisuus Oiva Kaltiokumpu, Kansallisena Veteraanipäivänä SUOMEN SISÄINEN TURVALLISUUS UHATTUNA! TARUA VAI TOTTA? Sisäisen turvallisuuden merkitys eduskunnan lainsäädäntö- ja budjettityössä Sisäinen turvallisuus nostaa enemmän kysymyksiä, kuin on anta vastauksia

Lisätiedot

Hyviä osallisuuskäytäntöjä Suomessa

Hyviä osallisuuskäytäntöjä Suomessa Hyviä käytäntöjä Suomessa Kuntatalo 14.3.2017 Ritva Pihlaja Mitä lainsäädännössä sanotaan osallisuudesta? Maakuntalaki HE 2.3.2017 Maakuntien ylin päätösvalta on maakuntavaltuustolla ja maakuntahallituksella.

Lisätiedot

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2000

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2000 1 Riistantutkimuksen tiedote 175:1-6. Helsinki, 15.8.2001. Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2000 Ilpo Kojola Karhukannan kasvu näyttää olevan tasaantumassa. Karhun vähimmäiskanta oli vuoden

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

2 Lapsivaikutusten arviointia osana lapsen oikeuksien edistämistä on käsitelty esimerkiksi OKM:n työryhmäraportissa

2 Lapsivaikutusten arviointia osana lapsen oikeuksien edistämistä on käsitelty esimerkiksi OKM:n työryhmäraportissa 1 1 2 3 2 Lapsivaikutusten arviointia osana lapsen oikeuksien edistämistä on käsitelty esimerkiksi OKM:n työryhmäraportissa 2010:3. Lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikan koordinaatio. Lasten ja nuorten kasvun

Lisätiedot

Eurooppalainen yleishyödyllisten sosiaalipalvelujen laatukehys

Eurooppalainen yleishyödyllisten sosiaalipalvelujen laatukehys Eurooppalainen yleishyödyllisten sosiaalipalvelujen laatukehys Kansalliset edellytykset ja vaatimukset palvelun tarjoajalle 22.8.2014 Sirpa Granö ja Johanna Haaga (käännös) Kansalliset edellytykset ja

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen järjestäminen ja tuottaminen lapsilähtöisesti muuttuvassa toimintaympäristössä

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen järjestäminen ja tuottaminen lapsilähtöisesti muuttuvassa toimintaympäristössä Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen järjestäminen ja tuottaminen lapsilähtöisesti muuttuvassa toimintaympäristössä Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja 1 2 Hyvinvoiva lapsi oppii ja kasvaa: varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Potilasturvallisuus ja sen edellytykset. Potilaan päivä

Potilasturvallisuus ja sen edellytykset. Potilaan päivä Potilasturvallisuus ja sen edellytykset Potilaan päivä 21.11.2018 Potilas terveydenhuollon keskiössä Potilaan oikeuksia säädellään useassa eri laissa, säädöspohja on hajallaan eikä potilas tai edes terveydenhuollon

Lisätiedot

Muutos on mahdollisuus: kokemuksia muutosten johtamisesta

Muutos on mahdollisuus: kokemuksia muutosten johtamisesta Muutos on mahdollisuus: kokemuksia muutosten johtamisesta Johtajuussymposium: Kehitämme yhdessä- TKI:llä vaikuttavuutta Soteen, Tampere 11.9.2019 Päivi Nerg, Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri, Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen

Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen Sisäisen turvallisuuden strategia, alueellinen työpaja, Helsinki Karim Peltonen, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Kansalaisnäkökulmat Kansalaisten kokema

Lisätiedot

ELY-keskusten puheenvuoro

ELY-keskusten puheenvuoro ELY-keskusten puheenvuoro Ylijohtaja Marja Karvonen Mikä on tärkeää rakennerahastokauden 2014-2020 valmistelussa Tampere 25.9.2012 28.9.2012 Ohjelman toteutuksen aito aluelähtöisyys (1) Hankkeiden hakujen,

Lisätiedot

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala 13.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Opetuksen järjestäjän tasolla kyselyyn

Lisätiedot

Miten ehkäisevän päihdetyön rakenteet pitäisi järjestää kunnassa?

Miten ehkäisevän päihdetyön rakenteet pitäisi järjestää kunnassa? Miten ehkäisevän päihdetyön rakenteet pitäisi järjestää kunnassa? Ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilöpäivä 28.9.2017 Rokua PSAVI, ylitarkastaja Raija Fors 2.10.2017 1 Kunnat vastaavat paikallisen ehkäisevän

Lisätiedot

Helsingin vieraslajilinjaus Ympäristölautakunta

Helsingin vieraslajilinjaus Ympäristölautakunta Helsingin vieraslajilinjaus 2015-2019 Ympäristölautakunta 14.4.2015 VISIO haitallisten vieraslajien leviämistä on rajoitettu uusien lajien asettuminen on estetty vieraslajeista aiheutuvat haitat on minimoitu

Lisätiedot

SUSIKONFLIKTI JA SEN HALLINTA. Jukka Bisi Yläne 4.2. 2011

SUSIKONFLIKTI JA SEN HALLINTA. Jukka Bisi Yläne 4.2. 2011 SUSIKONFLIKTI JA SEN HALLINTA Jukka Bisi Yläne 4.2. 2011 IHMISEN JA SUDEN VUOROVAIKUTUKSEN HISTORIAA ENNEN 1800-LUKUA KILPAILU RIISTAVARASTA (HIRVI, METSÄPEURA) 1800-LUVULLA VÄESTÖNKASVU LISÄSI KOTIELÄINTALOUTTA,

Lisätiedot

ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara?

ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara? ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara? KIRA-foorumi 27.1.2010 Toimitusjohtaja Anja Mäkeläinen ASUNTOSÄÄTIÖ ASUKKAAT KESKIÖSSÄ ASUINALUEITA KEHITETTÄESSÄ Hyvä elinympäristö ei synny sattumalta eikä

Lisätiedot

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja niitä kuvaavat indikaattorit: sosiaalinen kestävyys, sukupuolten tasa-arvo ja eriarvoisuuden vähentäminen

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja niitä kuvaavat indikaattorit: sosiaalinen kestävyys, sukupuolten tasa-arvo ja eriarvoisuuden vähentäminen YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja niitä kuvaavat indikaattorit: sosiaalinen kestävyys, sukupuolten tasa-arvo ja eriarvoisuuden vähentäminen KUNTIEN JA MAAKUNTIEN TASA-ARVO- JA 10.4.2019 YHDENVERTAISUUSVERKOSTON

Lisätiedot

STRATEGIAN TOTEUTTAJAT

STRATEGIAN TOTEUTTAJAT STRATEGIAN TOTEUTTAJAT Keitä he ovat? Saku Mantere TieVie 29.10.2004 Onko strategian toteuttaminen Ennalta laaditun strategisen suunnitelman tarkkaa toteuttamista? Johto suunnittelee, keskijohto käskyttää,

Lisätiedot

Syrjässä syrjäytyneet

Syrjässä syrjäytyneet Syrjässä syrjäytyneet Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, elämänlaatuverkoston kokous Helsinki 10.4.2014 Tutkija, YTT Päivi Kivelä, Sininauhaliitto paivi.kivela@sininauha.fi Rakenteet uudistuvat: ketä pitäisi

Lisätiedot

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2003

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2003 1 Riistantutkimuksen tiedote 194:1-7. Helsinki 21.6.4 Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 3 Ilpo Kojola ja Elisa Määttä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi suurpetojen vähimmäisyksilömääriksi

Lisätiedot

Asiakkaan osallisuus palveluissa. Minna Laitila

Asiakkaan osallisuus palveluissa. Minna Laitila Asiakkaan osallisuus palveluissa Minna Laitila 25.1.2018 Monimuotoinen osallisuus Inclusion, syrjäytymisen vastapari Tarkoitetaan useimmiten kiinnittymistä yhteiskuntaan ja yhteisöihin, jäsenyyden kokemista,

Lisätiedot

Biologi-metsästäjä-luonnonsuojelijan näkemyksiä susikannan hoidosta

Biologi-metsästäjä-luonnonsuojelijan näkemyksiä susikannan hoidosta Biologi-metsästäjä-luonnonsuojelijan näkemyksiä susikannan hoidosta Miten kannanhoito on muuttunut? Vielä 1980-luvulla ja 1990- luvun alussa susikanta oli pääasiassa sijoittunut lähinnä itärajan pintaan

Lisätiedot

Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille?

Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille? Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille? Maailman Alzheimer -päivän muistiseminaari 20.9.2013 Seminaarin teema: Välitä Timo Järvensivu, KTT, tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu KESTÄVÄ

Lisätiedot

Muutoksessa elämisen taidot

Muutoksessa elämisen taidot Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys

Lisätiedot

YLLÄTTÄVÄT YRITYSVASTUUT - POLITIIKKADIALOGI 2017

YLLÄTTÄVÄT YRITYSVASTUUT - POLITIIKKADIALOGI 2017 Vastuullisuuspäällikkö Joanna Kuntonen-van t Riet YLLÄTTÄVÄT YRITYSVASTUUT - POLITIIKKADIALOGI 2017 Kaivos muuttaa naapuriin Yhteiskuntavastuu kaivoshankkeessa 15.6.2017 ANGLO AMERICAN 2 KETÄ ME OLEMME

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Espoon tulevaisuusfoorumi 27.1.2010 Mitä tulevaisuusselonteko sisältää? Tavoite: vähäpäästöinen Suomi TuSessa hahmotellaan polkuja kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä yhteiskuntaa

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

Potilaan mahdollisuudet hoidon saatavuuden ja laadun selvittämiseen. Pentti Arajärvi Terveysfoorumi 12.3.2015

Potilaan mahdollisuudet hoidon saatavuuden ja laadun selvittämiseen. Pentti Arajärvi Terveysfoorumi 12.3.2015 Potilaan mahdollisuudet hoidon saatavuuden ja laadun selvittämiseen Pentti Arajärvi Terveysfoorumi 12.3.2015 1 sosiaali ja terveyspalvelut tarveperusteisia (riittävät palvelut) edellytykset toimia yhteiskunnan

Lisätiedot

Suurpetopolitiikan arviointi Ohjausryhma 3 kokous

Suurpetopolitiikan arviointi Ohjausryhma 3 kokous Suurpetopolitiikan arviointi Ohjausryhma 3 kokous Aika: ma 16.12.2013 klo 12.00 14.00 Paikka: Läsnä: Maa- ja metsätalousministeriö, Hallituskatu 3 A, Helsinki, Kokoustila Niskavuori Jaana Husu-Kallio,

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Yhteinen ote alkoholi-, huume- ja rahapelihaittojen sekä tupakoinnin vähentämiseen EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Alkoholin aiheuttamia kuolemia on yli 40 %

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Oulun tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Oulun tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Oulun tulevaisuusfoorumi 20.4.2010 Tulevaisuusselonteon sisällöstä Miksi tulevaisuusselonteko? Tulevaisuusselonteko täydentää ilmasto- ja energiastrategiaa pitkän aikavälin

Lisätiedot

NUORTEN OSALLISUUS. Seija Saalismaa projektikoordinaattori. Lasten Kaste- Lappi ja Kuusamo

NUORTEN OSALLISUUS. Seija Saalismaa projektikoordinaattori. Lasten Kaste- Lappi ja Kuusamo NUORTEN OSALLISUUS LASTENSUOJELUN KEHITTÄJÄNÄ Seija Saalismaa projektikoordinaattori 1 Lainsäädäntö velvoittaa lasten ja nuorten osallisuuteen 2 Perustuslain 6 3 mom. määrää, että lapsia on kohdeltava

Lisätiedot

Sosiokulttuuristen vaikutusten arviointi ja seuranta METSOyhteistoimintaverkostoissa

Sosiokulttuuristen vaikutusten arviointi ja seuranta METSOyhteistoimintaverkostoissa Sosiokulttuuristen vaikutusten arviointi ja seuranta METSOyhteistoimintaverkostoissa Mirja Rantala, Teppo Hujala ja Mikko Kurttila Metlan monimuotoisuustutkimuksen seminaari 22.3.2012 Vantaa Sisällys 1.

Lisätiedot

Ketkä ovat täällä tänään? Olen. 13 1. Nainen. 16 2. Mies

Ketkä ovat täällä tänään? Olen. 13 1. Nainen. 16 2. Mies Ketkä ovat täällä tänään? Olen 13 1. Nainen 16 2. Mies 1 Taustatiedot Ketkä ovat täällä tänään? Ikä 5 1. < 25 1 6 8 6 3 2. < 35 3. < 45 4. < 55 5. < 65 6. 65 tai yli 2 7 3 5 1 9 Olen Ammatti 4 1. opiskelemassa

Lisätiedot

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä 1.9.2017 Turku SOS- LAPSIKYLÄ VAHVISTAA LASTEN OSALLISUUTTA SOS- Lapsikylässä on vahvistettu lasten osallisuutta

Lisätiedot

Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää?

Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Osallisuus osana arkea 19.3.2019 Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke Osallisuus on Ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta.

Lisätiedot

Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa?

Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa? 8.9.2015 Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa? Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston puheenjohtaja Seminaarin teema Mikä on turvallisuuden nykytila ja haasteet harvaan asutulla

Lisätiedot

Viestinnän mahdollisuudet

Viestinnän mahdollisuudet Viestinnän mahdollisuudet Katja Lähtinen (Prof., puurakentamisen liiketoiminta) Vaasan yliopisto/seinäjoen yliopistokeskus HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N VUOSIKOKOUSSEMINAARI 2018, Ähtäri 5. 6.4.2018 Viestinnän

Lisätiedot

Valtion henkilöstö ja tulevaisuus. Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg Valtio Expo

Valtion henkilöstö ja tulevaisuus. Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg Valtio Expo Valtion henkilöstö ja tulevaisuus Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg 7.5.2019 Valtio Expo Julkisen hallinnon on yhdessä varmistettava julkisen talouden kestävyys Tuottavuus Toimivat ja tehokkaat

Lisätiedot

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 24.4.2017 Kyse on paikallisesta kehittämisestä erilaisilla alueilla Kansalaisista ja yhteisöistä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuk sen tilanne. Sinikka Salo, HLT, EHL Sote-muutosjohtaja, STM

Sote- ja maakuntauudistuk sen tilanne. Sinikka Salo, HLT, EHL Sote-muutosjohtaja, STM Sote ja maakuntauudistuk sen tilanne Sinikka Salo, HLT, EHL Sotemuutosjohtaja, STM 28.9.2017 Johtopäätökset perustuslakivaliokunnan lausunnosta 29.6.2017 PeV: Uudistus on välttämätön, kiireellinen ja tärkeä

Lisätiedot

Kansalaisten osallistuminen osana kestävää hyvinvointia

Kansalaisten osallistuminen osana kestävää hyvinvointia Kansalaisten osallistuminen osana kestävää hyvinvointia Riikka Paloniemi & Eeva Lehtomäki Suomen ympäristökeskus (SYKE) Kestävä hyvinvointi ja eriarvoisuus Sosiaalipoliittinen yhdistyksen iltapäiväseminaari

Lisätiedot

Metsätuhojen torjunta monimuotoisuutta tukien. Sini Eräjää, Metsätuholakityöpaja,

Metsätuhojen torjunta monimuotoisuutta tukien. Sini Eräjää, Metsätuholakityöpaja, Metsätuhojen torjunta monimuotoisuutta tukien Sini Eräjää, Metsätuholakityöpaja,14.11.2011 Metsälaki 1 Tämän lain tarkoituksena on edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää

Lisätiedot

Turvallisuus vankilassa ja vankilaopetuksessa

Turvallisuus vankilassa ja vankilaopetuksessa Turvallisuus vankilassa ja vankilaopetuksessa Turvallisuus vankilassa on kaikessa toiminnassa mukana oleva tekijä. Turvallisuus on samalla myös vaade jonka vaarantuminen aiheuttaa rajoituksia. Perusteet:

Lisätiedot

Arvioinnin tuloksia toimintakulttuurin muuttumisesta. Anna Saloranta, tutkija Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto

Arvioinnin tuloksia toimintakulttuurin muuttumisesta. Anna Saloranta, tutkija Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Arvioinnin tuloksia toimintakulttuurin muuttumisesta Anna Saloranta, tutkija Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Asiakkaat 4,556277056 Asiakkaat Kierros 1 Kierros 2 3. kierros 3,830897704 3,722135008

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET

TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET Joensuu 17.2.2011 AIHEET Hallituksen linjaukset toimintakykyhankkeen osalta Pelastustoimen kehittäminen 2 HALLITUKSEN ILTAKOULU Iltakoulukäsittely 19.5.2010 Hallituksen

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Pelastustoimen tilinpäätöshanke - havaintoja, ajatuksia

Pelastustoimen tilinpäätöshanke - havaintoja, ajatuksia Pelastustoimen tilinpäätöshanke - havaintoja, ajatuksia Pelastustoimen ajankohtaispäivät 29.8.2013/Turku Teija Mankkinen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Miksi olemme olemassa? Suomessa on hyvä turvallisuuskulttuuri

Lisätiedot

24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke. Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa

24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke. Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa 24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa 1 Palokuntien toimintaohjelma tähtää elinvoimaisen, houkuttelevan ja laadukkaan palokuntatoiminnan ylläpitoon ja kehittämiseen.

Lisätiedot

Uusi susikannan hoitosuunnitelma - Valmisteluprosessi ja luonnoksen toimenpiteet

Uusi susikannan hoitosuunnitelma - Valmisteluprosessi ja luonnoksen toimenpiteet Uusi susikannan hoitosuunnitelma - Valmisteluprosessi ja luonnoksen toimenpiteet Mikael Luoma projektipäällikkö Suomen riistakeskus 22.1.2015 Suomen riistakeskus 1 Hoitosuunnitelman valmistelu Kansalaisilla

Lisätiedot

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Turvapaikanhakijan kotoutuminen ja hyvinvointi vapaaehtoinen rinnalla kulkijana Milla Mäkilä Stressiä aiheuttavia tekijöitä vastaanottokeskuksessa Epätietoisuus

Lisätiedot

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta

Lisätiedot

KaivosAkatemia. Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti 29 30.2013. Yhteiset hyvä käytännöt ryhmätyön yhteenveto

KaivosAkatemia. Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti 29 30.2013. Yhteiset hyvä käytännöt ryhmätyön yhteenveto KaivosAkatemia Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti 29 30.2013 Yhteiset hyvä käytännöt ryhmätyön yhteenveto Yhteiset hyvät käytännöt ryhmätyön yhteenveto Asennemuutos Hyvä työn

Lisätiedot

Kohti Suomi strategiaa. Pääjohtaja, OTT/Tuomas Pöysti

Kohti Suomi strategiaa. Pääjohtaja, OTT/Tuomas Pöysti Kohti Suomi 2030 -strategiaa Pääjohtaja, OTT/Tuomas Pöysti 15.9.2010 Suomen pirulliset haasteet Valtiontalouden tasapainottaminen ja kestävyys vaatii pidemmän ohjelman Kilpailukyvystä ja osaamisesta huolen

Lisätiedot

Vasemmistoliiton perustava kokous

Vasemmistoliiton perustava kokous VASEMMISTOLIITTO - VÄNSTERFÖRBUNDET Sturenkatu 4 00510 Helsinki Puh. (90) 77 081 Vasemmistoliiton perustava kokous 28. - 29.4.1990 - huhtikuun julistus - ohjelma - liittohallitus - liittovaltuusto Vasemmistoliiton

Lisätiedot

HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ?

HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ? HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ? - Haasteista - Muutoksen tarpeesta 1 MISTÄ ASIANTUNTIJAT YHTÄ MIELTÄ?

Lisätiedot

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2. Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.2013 Kuntademokratian kehittämiselle on jo nyt hyvää pohjaa lainsäädännössä

Lisätiedot

JÄMSÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA 2030 KOHTI YHTEISKEHITTÄMISTÄ

JÄMSÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA 2030 KOHTI YHTEISKEHITTÄMISTÄ JÄMSÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA 2030 KOHTI YHTEISKEHITTÄMISTÄ Kuntamuoto kaupunki Asukasluku 2016 21 219 Pinta-ala 1823,77 km2, Vesipinta-alaa n. 14 % Etäisyyksiä Helsinki Tampere Jyväskylä 223 km 92 km 58

Lisätiedot

Yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen (YPK) mahdollisuudet maakuntaliittojen näkökulmasta

Yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen (YPK) mahdollisuudet maakuntaliittojen näkökulmasta Yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen (YPK) mahdollisuudet maakuntaliittojen näkökulmasta Kimmo Riusala www.obotnia.fi facebook.com/obotnia Esityksen rakenne 1. Monirahastoisenyhteisölähtöisen paikallisen

Lisätiedot

ASUMINEN JA YHTEISÖLLISYYS TUTKIMUKSEN TULOKSET. Niina Rajakoski

ASUMINEN JA YHTEISÖLLISYYS TUTKIMUKSEN TULOKSET. Niina Rajakoski ASUMINEN JA YHTEISÖLLISYYS TUTKIMUKSEN TULOKSET Niina Rajakoski 2.2.2017 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? iareenan teemana tällä kertaa ikääntyvien Yhteisöllisyys utopiaa vai huomisen arkea? Millaisia toiveita ikääntyneillä

Lisätiedot

Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina. Kalajoki Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry

Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina. Kalajoki Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina Kalajoki 20.11.2017 Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry Tässä esityksessä esittelen: Perämeren vaellussiikakantojen hoito

Lisätiedot

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA 2017-2021 Työeläke on keskeinen osa hyvinvointia ja siihen luotetaan. Se on rahoituksellisesti kestävä, edistää talouden vakautta ja on tehokkaasti järjestetty. on lakisääteinen

Lisätiedot

KUINKA SUURPETOKANNAT ARVIOIDAAN? Tutkijat, metsästäjät ja riistahallinto yhteistyössä:

KUINKA SUURPETOKANNAT ARVIOIDAAN? Tutkijat, metsästäjät ja riistahallinto yhteistyössä: KUINKA SUURPETOKANNAT ARVIOIDAAN? Tutkijat, metsästäjät ja riistahallinto yhteistyössä: Reijo Orava 6.6.2013 5.6.2013 Suomen riistakeskus 1 Metsästäjät, riistahallinto ja tutkimus yhteistyössä suurpetokantojen

Lisätiedot

Tiedustelulainsäädäntö. eduskuntaan. Tiedotustilaisuus

Tiedustelulainsäädäntö. eduskuntaan. Tiedotustilaisuus Tiedustelulainsäädäntö eduskuntaan Tiedotustilaisuus 25.1.2018 Tiedustelulainsäädäntö on kokonaisuus Siviilitiedustelulainsäädäntö valmisteltu sisäministeriössä Hallituksen esitys: Laki tietoliikennetiedustelusta

Lisätiedot

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Osaava kirjasto ovi tulevaisuuteen Itä-Suomen kirjastopäivät 7.-8.6.2016, Mikkeli Leena Aaltonen Kirjastolain uudistaminen ei ole helppoa!

Lisätiedot

Osallisuuden ja osallistumisen mahdollisuudet

Osallisuuden ja osallistumisen mahdollisuudet Osallisuuden ja osallistumisen mahdollisuudet Kukaan ei oo yksin mitään - Ydin on yhteistyössä! koulutuspäivä Seinäjoella 20.4.2011 TtT, hankejohtaja Minna Laitila Välittäjä 2009 -hanke Osallisuuden taustalla

Lisätiedot

Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden toimeenpanosuunnitelma ja sen toteuttaminen

Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden toimeenpanosuunnitelma ja sen toteuttaminen KAMU kaikki mukaan turvallisuustyöhön Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden toimeenpanosuunnitelma ja sen toteuttaminen Pelastusylitarkastaja Kullervo Lehikoinen Itä-Suomen aluehallintovirasto Pelastustoimi

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Sitra auttavan vapaaehtoistyön kehittäjänä. 29.10.2014 Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Sitra auttavan vapaaehtoistyön kehittäjänä. 29.10.2014 Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Sitra auttavan vapaaehtoistyön kehittäjänä 29.10.2014 Sitra luo edellytyksiä ja tukee tekemistä Sitra on unilukkari, joka herättelee ihmisiä keskustelemaan ikääntyvän

Lisätiedot

Sisällys. Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys. Esipuhe...11 Johdanto... 15

Sisällys. Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys. Esipuhe...11 Johdanto... 15 Sisällys Esipuhe...11 Johdanto... 15 Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys Fyysinen kasvu ja kehitys...25 Kehon koko...25 Kehon koon muutokset...26 Kehityksen tukeminen eri ikävaiheissa...28

Lisätiedot

VIERASLAJIEN SEURANTA JA TIEDON VÄLITYS

VIERASLAJIEN SEURANTA JA TIEDON VÄLITYS VIERASLAJIEN SEURANTA JA TIEDON VÄLITYS Harry Helmisaari Suomen ympäristökeskus Vieraslajistrategian aloitusseminaari Säätytalo 15.10.2008 Harry.Helmisaari@ymparisto.fi Harry.Helmisaari@ymparisto.fi http://www.ymparisto.fi/vieraatlajit

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

ESITYS SUSIKANNAN TERVEHDYTTÄMISEKSI SUOMESSA

ESITYS SUSIKANNAN TERVEHDYTTÄMISEKSI SUOMESSA TIEDOTE 25.11.2014 / tiedotusvälineet ESITYS SUSIKANNAN TERVEHDYTTÄMISEKSI SUOMESSA Pohjois-Savon Kennelpiiri ry ja Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Savon piiri ry Esitys on laadittu 21.10.2014 Kuopiossa

Lisätiedot

Turku, 14.11.2013 Jouni Kangasniemi, OKM

Turku, 14.11.2013 Jouni Kangasniemi, OKM Osaava Forum IV Turku, 14.11.2013 Jouni Kangasniemi, OKM Osaava ohjelman toiminta perustuu rakentavaan hämminkiin (constructive confusion) ei ole valmiiksi suunniteltua toteutusta Osaava on toiminnallinen

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

Lammin päivät Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto

Lammin päivät Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto Lammin päivät 3.10.2018 Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto Kaivoslaki Maankäyttö- ja rakennuslaki Ympäristönsuojelulaki Vesilaki Luonnonsuojelulaki YVA-laki... poronhoitolaki, erämaalaki,

Lisätiedot

Nuoret ovat toivon sanansaattajia

Nuoret ovat toivon sanansaattajia Nuoret ovat toivon sanansaattajia Maria Kaisa Aula 23.3.2011 Minä selviydyn - foorumi aikuisille 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus (1991) Suojelu Protection Palvelut ja toimeentulo Riittävä osuus yhteisistä

Lisätiedot

Katri Vataja HTT.

Katri Vataja HTT. Katri Vataja HTT katri.vataja@gmail.com Näkökulmani kehittävään arviointiin Projektit Hankkeet Johtamisen kehittäminen Strategiatyö Työyhteisökehittäminen Kehi%ävä arvioin- työyhteisössä MITÄ? Arviointiprosesseja

Lisätiedot

Avoimuus, luottamus ja jatkuva vuoropuhelu hallinnon uudistamisen kulmakivinä. Keskushallinnon uudistus Asiakkuusstrategia Avoin hallinto

Avoimuus, luottamus ja jatkuva vuoropuhelu hallinnon uudistamisen kulmakivinä. Keskushallinnon uudistus Asiakkuusstrategia Avoin hallinto Avoimuus, luottamus ja jatkuva vuoropuhelu hallinnon uudistamisen kulmakivinä Keskushallinnon uudistus Asiakkuusstrategia Avoin hallinto Valtioexpo 7.5.2013 Olipa kerran KEHU Olipa kerran ASTA Olipa kerran

Lisätiedot

Aloitetoiminnalla voi olla monia tavoitteita

Aloitetoiminnalla voi olla monia tavoitteita Parikeskustelu 1. Miksi (tarkoitus)? 2. Miten arvioidaan toimivuutta (aloiteventti)? 3. Miten toimitaan (toimintamalli)? a) Ei niin hyviä tapoja? b) Hyviä tapoja? c) Askarruksia aloitetoiminnasta? Parikeskustelu

Lisätiedot

Lisätään vain vaikuttavaa ehkäisevää toimintaa!

Lisätään vain vaikuttavaa ehkäisevää toimintaa! Lisätään vain vaikuttavaa ehkäisevää toimintaa! Jorma Mäkitalo, tth el, LT Tutkimus- ja palvelukeskuksen johtaja @JormaMakitalo Korvausuudistus muuttaa työterveyshuollon rahoituksen painopistettä ehkäisevän

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan

Lisätiedot