Onnen ohjeita. Dosentti Marja-Liisa Manka, Tampereen yliopisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Onnen ohjeita. Dosentti Marja-Liisa Manka, Tampereen yliopisto"

Transkriptio

1 Onnen ohjeita

2 Suomen kuvako?

3 joutuivat puolustamaan eilen tiistaina julkistettuja työehtojen rajuja heikennyksiä. (Yle ) On ihan hilkulla, että komissio päättää Suomen leikkauksista. (Yle )

4 Onnellisimmat maat 0 ppiness+report.pdf BKT Yhteisöllisyys Eliniän odote Valinnanvapaus Anteliaisuus Korruptio Vertailuluku Luottamusväli

5 Myös työn ulkopuolinen elämä vaikuttaa Onnen ehdot mitä useammista asioista ihminen on kiinnostunut, sitä enemmän hänellä on aihetta onnellisuuteen. rakastetuksi tulemisen tunne työnteko, koska se estää pitkästymistä ja antaa onnistumisen mahdollisuuksia ja tarkoituksen tunnetta Onnen vähentäjiä ei ole mitään, minkä takia elää, kun nousee aamulla vuoteestaan kilpailu, pitkästyminen, ylimielisyys, väsymys, kateus, synnintunto, kostoajatukset tai pelko. Kyky luopua jostakin haluamastaan on onnen olennainen osa. Russell,B Onnen valloittaminen

6 Elämässä on kaikki hyvin, jos sieltä löytyvät seuraavat ainekset (Martin Seligman): Positiivisuus minulla on myönteinen asenne elämään ja näen mahdollisuuksia. Innostus koen säännöllisesti innostusta, kun jokin asia vie minua mukanaan. Ihmissuhteet minulla on puoliso, työkavereita ja ystäviä. Merkitys elämälläni on jokin suurempi merkitys. Saavutukset saan aikaan tärkeänä pitämiäni asioita. Opitusta avuttomuudesta opittuun avuliaisuuteen.

7 Onnellisuuden ainekset positiivisten tunteiden ylläpitäminen kielteisistä tunteista toipuminen empatia, altruismi ja yhteisöllinen käyttäytyminen päiväunelmointitaito, läsnäolotaito ja tunteiden havaitseminen Davidson R.J. & Schuyler B.S. 2015, Neuroscience of Happiness ece/BINARY/World+Happiness+Report.pdf

8 Se, mihin huomio kiinnittyy, kasvaa ja tulee todeksi

9 Ovatko ikkunasi kuurassa? jokaisella henkilökohtainen suodatin, jonka puitteissa hän yhdistää ja jäsentää uusia kokemuksia aikaisempiin se on itselle tosi ja usein piilossa voi olla myös ryhmän yhteinen + Tunnista hiostajasi : kilttiys, vahvuus, täydellisyys, pessimistisyys, kiire

10 Mitähän tuokin mahtaa työkseen tehdä? pohti mies ratikassa. ys/ Kuva: Olli Urpela

11 Tunteet siirtyvät Peilisolut reagoivat sekä tietyn toiminnan tekemisen että sen näkemisen yhteydessä. Liikkeiden lisäksi myös tunteita»peilataan». Peilautumisjärjestelmien avulla asetutaan automaattisesti toisen asemaan, jolloin voidaan ymmärtää toisten ihmisten aikeita ja tuntemuksia. Tunnen samaa, mitä sinäkin tunnet. Rizzolatti ja Craighero 2004, Hari 2011

12 Avarra ja rakenna myönteisyydellä Uudet ajatukset, teot, suhteet Rakentavat kestäviä henkilökohtaisia voimavaroja (sos. tuki, sitkeys, luovuus, taidot ja osaaminen) Hyvä terveys, onnellisuus positiivisesti poikkeava käyttäytyminen Myönteiset tunteet Cohn & Fredrickson, 2009

13 Työnilon lähteet Manka 1999, 2006, 2011

14 Työn tuunaaminen -innostavammaksi, merkityksellisemmäksi ja itselle sopivammaksi - Oman työn tavoite ja merkitys? - Yhteistyösuhteet, verkostot, projektit, asiakkaat? - Työtehtävät: mitä tapahtuisi, jos mitä voisi tehdä eri tavalla, poistaa, lisätä, ottaa uusi haaste

15 Yhteishengen kasvattaminen vuorovaikutteinen johtaminen positiivinen vuorovaikutus: ystävällisyys, kiitollisuus, hyvien uutisten jakaminen, tähtihetket, prinsessahattu, Oskari-Kaala minkälaisia puhetta teidän työpaikallanne liikkuu? työyhteisötaidot: palautteen antaminen ja toisilta oppiminen myös ongelmat esiin: eräs pelastuslaitos järjesti henkilöstölleen hernetunnin, valitusvartti, huutohetki

16 Haudataan Joku Muu katse peiliin psykologisen pääoman vahvistaminen palautuminen eli voimien tankkaaminen vapaalla u+muu+tyopaikallasi+ei+tyoskentele+y htaan+sen+nimista/a Kuva Tomi Malkki

17 Kuva Tunturisusi.com

18 Miten selvitä ongelmista? 1. Ongelman ratkaiseminen 2. Asenteiden muuttaminen 3. Tavoitteiden muuttaminen 4. Tärkeysjärjestyksen muuttaminen 5. Hyvinvoinnin lisääminen muilla elämänalueilla Ongelmanratkaisu tilanteen parantamiseksi, kissa pöydälle Selvitä, voisitko katsoa asiaa toisesta näkökulmasta? Onko tulkintasi oikea? Realistisempien tavoitteiden asettaminen kokeilemalla korkeampia tai matalampia tavoitteita Mikä on juuri nyt tärkeintä ja hallittavissa? Lisää hyvinvointia muilla alueilla, joista tulet hyvälle mielelle

19 Hyväksymis- ja omistautumisterapian periaatteet mielen ja kehon tuntemuksiin eriyttäminen: kun opit eriyttämään hankalia ja epämiellyttäviä ajatuksia, ne menettävät otteensa sinuun laajentaminen, hyväksyminen: kun annat enempi tilaa epämiellyttäville tuntemuksillesi avaamalla niille oven, ne eivät jää pyörimään päähäsi yhteys: on tärkeätä oppia elämään nykyhetkessä sen sijaan, että murehtisi menneitä tai tulevia tarkkailija -minän löytäminen: tarkkailija minä on vastuussa huomion kohdistamisesta ja tietoisuudesta, se rekisteröi ja havaitsee objektiivisia tosiasioita arvojen kirkastaminen: tuleminen tietoiseksi siitä, mikä on elämässä tärkeätä omistautuminen tekoihin: merkityksellinen elämä syntyy toimimalla. Harris, R Onnellisuusansa. Elinvoimaa hyväksymisen ja omistautumisen avulla. Duodecim. Helsinki: Otava.

20 Psykologinen pääoma omissa käsissä? on yhteydessä parempaan suoriutumiseen työssä, työtyytyväisyyteen ja sitoutumiseen. vaikuttaa siihenkin, miten työyhteisön tukea pystytään hyödyntämään Itseluottamus Optimismi 40 % 10 % on opittavissa Luthans, Norman, Avolio & Avey 2008, Lyubomirsky ym Toiveikkuus Sitkeys 50 % Perimä Olosuhteet Oma toiminta

21 Mistä se syntyy? Luthans, Norman, Avolio & Avey 2008 Itseluottamus: ihmisellä on tarvittava itseluottamus omista kyvyistä onnistua haasteellisten tehtävien suorittamisesta = hallinnan tunne Toiveikkuus: on halua kulkea tavoitteita kohti ( tahtovoima ) ja tarvittaessa löytää vaihtoehtoisia polkuja niiden saavuttamiseen ( keinovoima ) Realistinen optimismi: ihminen näkee asioiden myönteiset puolet Sitkeys: kohdattaessa ongelmia ja esteitä, ne eivät lannista, vaan ihminen kestää ne ja aloittaa alusta. Kaisa 95-v. 21

22 Miten lisätä optimismia? etsitään asioita, joista voi olla kiitollinen tai mikä on hyvin, myönteisten tunteiden kirjaaminen luontokuvat, lapsien katselu, lemmikkieläimet ja miellyttävät tilanteet laukaisevat ihmisessä piileviä myönteisiä voimia ja luovuutta ja niillä on tervehdyttäväkin vaikutus. (vrt. Korpela 2009, Otake ym. 2006) Herrasmannin päiväkoti, Lahti

23 Nähdäkseen on pysähdyttävä

24 Palautuminen edistää hyvinvointia on tärkeätä välillä psykologisesti irrottautua työstä eli unohtaa työ henkisesti, kivakin negatiiviset tunteet hidastavat palautumista hyvä mieli edistää harrastukset ja oman ajan ottaminen edistävät palautumista ikääntyessä palautuminen vaikeutuu, erityisesti naisilla. Myös vuorotyö vaikeuttaa palautumista. Siihen tarvitaan enempi aikaa. palautumista edistävät työn voimavarat: hyvä esimiestyö ja työilmapiiri vaikeuttavat aikapaineet ja päätöksenteon vaativuus

25 Luontomaisema edistää terveyttä ja vähentää stressiä, mutta saman tekee kaunis kaupunkikin.

26 Pikkuisia voimistavia tarinoita Kilometritehtaalle joutunut rouva alkoi tehtailla kilometrejä. Liikunta auttaa, mutta kuormittuneena matalalla sykkeellä. Meillä on menossa vaikea organisaatiomuutos, silittelen Paita. Se voimistaa. Lähetin kuvan tyttärilleni Paista, äiti on tulossa kotiin työmatkalta. Kosketus, mm. hieronta erittää rauhoittumis-hormonia.

27 En ole koskaan osannut laulaa, vaikka lapsena aina rallattelin ja olen pitänyt musiikista. Tätikin sanoi, Marja ei osaa laulaa. Olen kuitenkin aina haaveillut Sibelius-viulukilpailun päätöskonsertista paikanpäällä. Nyt olin siellä. Haaveilu, päiväunelmointi, tähtihetket Sairastuin 9-vuotiaana sidekudossairauteen. Lääkärit totesivat joidenkin asioiden olevan minulle mahdottomia. Vanhempani ostivat kiellosta huolimatta minulle balettipuvun ja laittoivat kurssille. Olen nyt viidenkymmenen ikäinen ja tottunut aina luovimaan. Toisten tuki, sitkeys.

28 Minä siellä asun, totesi mies. Ikkunani sattui olemaan auki ja kuulin kehusi. Seläntakana kehu, hyvän kiertämään laittaminen.

29 Viisi keinoa henkilökohtaiseen hyvinvointiin 1. Pidä yhteyttä tärkeisiin ihmisiisi ja anna heille aikaa. 2. Ole aktiivinen: kävele, juokse, pelaa, sovita treeni kuntotasoosi, niin nautit siitä. 3. Pidä silmäsi avoinna: kiinnitä huomio epätavalliseen, kauneuteen, nauti hetkestä ja reflektoi kokemuksiasi. 4. Opi joka päivä: kokeile uutta, ota uusi vastuu työssäsi ja haaste, josta nautit. 5. Ole antelias: tee jotakin hauskaa ystävällesi ja ventovieraalle, kiitä, hymyile, katso itseesi ja ulospäin. Almost Singers, Villa Sten joulukuussa 2015 Aked, J. & Thompson, S. 2011

30 Työnilonjulistus Julistettakoon työn tekemisen iloa ja rauhaa koko Suomeen. Toiveikkuudelle on hyvä perusta, ihmiset. Osaaminen ja innovatiivisuus ovat huipputasoa. Hallinnan tunne on työnilon tärkeimpiä lähteitä, se syntyy vaikutusmahdollisuuksista. Arkiluulosi kaikki heitä. Tarvitsemme aikaa ajatuksille ja läsnäololle. Suunnatkaamme katse myös siihen, mikä meillä on hyvin. Katsokaamme peiliin. Pitäköön työnantajat huolta tärkeimmästä pääomasta, ihmisistä. Tampere

31 Lisätietoa Kirjat alennus 20 % koodilla tilaisuuden osanottajille Larjovuori, R.-L., Manka, M-L. & Nuutinen, S Inhimillinen pääoma - Työhyvinvointia, tuloksellisuutta, pidempiä työuria? STM:n raportteja ja muistioita 5. Helsinki. Manka M-L. & Larjovuori R- & Heikkilä-Tammi K Voimavarat käyttöön miten kehittää psykologista pääomaa. Tampereen yliopisto, STM, Esr & Kuntoutussäätiö _VALMIS.pdf Manka, M-L. & Bordi, L. (toim.) Tosielämän työhyvinvointia. Ratkaisuja ja kokemuksia. Tampereen yliopisto, Tampereen Business Campus, EU,ESR, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. pdf Manka, M-L. & Manka, M Työhyvinvoinnin johtaminen. E-kirja. Talentum. Fokus. Manka M-L. & Larjovuori R-L Yhteisöllisyydellä menestykseen. Opas työpaikan sosiaalisen pääoman kehittämiseen. Tampereen yliopisto, STM, Esr & Kuntoutussäätiö. _netti_sivutettu.pdf Nuutinen S., Heikkilä-Tammi K., Manka M-L. & Bordi L Vuorovaikutteinen johtajuus työuran jatkamisen keinona. Tampereen yliopisto & TSR. Manka M-L& Bordi L Perusasioista pieniin ihmeisiin kuntajohtamisen kuva. KAKS & Tampereen yliopisto. Manka M-L 2013 Työnilo. SanomaPro. Manka, M-L & Hakala, L Henkilöstö-tunnusluvut johtamisen tukena. Tukea tuottavuuden ja työyhteisön hyvinvoinnin kehittämiseen. Tampereen yliopisto, STM, Esr & Kuntoutussäätiö Manka M-L & Mäenpää M Tulevaisuuden osaajaksi. Tulosta osaamis-tarpeiden tunnistamisella. Tampereen yliopisto, STM, Esr & Kuntoutussäätiö. Manka M-L., Hakala L., Nuutinen S. & Harju R Työn iloa ja imua työhyvinvoinnin ratkaisuja pientyöpaikoille. Tampereen yliopisto, STM, Esr & Kuntoutussäätiö. Manka M-L., Keskinen A., Siekkinen P.& Nuutinen S Työyhteisötarinoita ongelmista ratkaisukeskeiseen kehittämiseen. Manka M-L Tiikerinloikka työniloon ja menestykseen Talentum Manka M-L Työrauhan julistus miten olla ihmisiksi alaisena ja esimiehenä. Kirjapaja. Manka,M-L., Kaikkonen,M-L. & Nuutinen, S Hyvinvointia työyhteisöön. Eväitä kehittämistyön avuksi. Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos & Esr. Manka M-L., Heikkilä-Tammi K. & Vauhkonen A TYÖHYVINVOINTI JA TULOKSELLISUUS. Henkilöstön arvoa kuvaavat tunnusluvut johtamisen tukena kunnissa. Tampereen yliopisto, Tekes, KT ja Keva.

Dosentti Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto

Dosentti Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto Dosentti Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto Talouskriisi Sipilä: On ihan hilkulla, että komissio päättää Suomen leikkauksista (Yle 20.9.2015) Dosentti Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto Pääministeri

Lisätiedot

Stressi - mistä virtaa? Dosentti Marja-Liisa Manka, Tampereen yliopisto 1

Stressi - mistä virtaa? Dosentti Marja-Liisa Manka, Tampereen yliopisto 1 Stressi - mistä virtaa? Dosentti Marja-Liisa Manka, Tampereen yliopisto 1 Stressi? - Ponnistelun ja palautumisen epäsuhta Työn vaatimukset Ponnistelut Työn voimavarat Stressireaktiot Palautuminen Jos palautuminen

Lisätiedot

Dosentti Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto

Dosentti Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto Sipilä: On ihan hilkulla, että komissio päättää Suomen leikkauksista (Yle 20.9.2015) Pääministeri Juha Sipilä (kesk.), valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) ja ulkoministeri Timo Soini (ps.) joutuivat

Lisätiedot

Työhyvinvointijohtamisen merkitys muutoksessa. Dosentti Marja-Liisa Manka, Tampereen yliopisto 1

Työhyvinvointijohtamisen merkitys muutoksessa. Dosentti Marja-Liisa Manka, Tampereen yliopisto 1 Työhyvinvointijohtamisen merkitys muutoksessa 1 Syksy 1973: Aunen baarissa istuvia miehiä pelotti uusi puhelin, numerot piti oikein pyörittää itse Homo Technicus 22.7.2017 Muutos - mistä mihin? Pysyvyydestä

Lisätiedot

Hyvällä mielellä työssä

Hyvällä mielellä työssä Hyvällä mielellä työssä -Meillä ei mene huonosti verrattuna -Näkökulman vaihdos -Reseptiikkaa -Työnilonjulistus 2014 Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto Opettajien työkuorma valuu yli 31.01.2014

Lisätiedot

Opitusta avuttomuudesta opittuun avuliaisuuteen

Opitusta avuttomuudesta opittuun avuliaisuuteen Opitusta avuttomuudesta opittuun avuliaisuuteen kommenttipuheenvuoro Marja-Liisa Manka professori M. Seligman Työhyvinvointi Huoli nuorista? noin 8 prosenttia työssä käyvistä 18 29-vuotiaista nuorista

Lisätiedot

Löydä työnilo miten työhyvinvointiin voi vaikuttaa?

Löydä työnilo miten työhyvinvointiin voi vaikuttaa? Löydä työnilo miten työhyvinvointiin voi vaikuttaa? - Meillä ei mene huonosti verrattuna - Pääasia? - Päänasia? - Työnilonjulistus 2014 Iltalehti 13.1.2014 kuitenkin Suomi kolmantena kilpailukyvyssä n

Lisätiedot

Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto

Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto Hallintopäälliköt yliopiston moottoreina oikeita polttoaineita tankissa? Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto Voimavaralähtöinen työhyvinvointikäsitys Työnilon reseptiikkaa itse kullekin Kuva

Lisätiedot

Miksi katse työniloon? Työnilosta tuloksellisuutta Työnilon edistäminen työpaikoilla. Työhyvinvoinnin professori, Tampereen yliopisto

Miksi katse työniloon? Työnilosta tuloksellisuutta Työnilon edistäminen työpaikoilla. Työhyvinvoinnin professori, Tampereen yliopisto Työnilon jäljillä Miksi katse työniloon? Työnilosta tuloksellisuutta Työnilon edistäminen työpaikoilla Marja Liisa Manka Työhyvinvoinnin professori, Tampereen yliopisto Marja Liisa Manka 1 Miksi katse

Lisätiedot

Työnilo pää(n)asia. - Myönteisyys voimavarana - Mitä työhyvinvointi on? - Reseptiikkaa. Dosentti Marja-Liisa Manka

Työnilo pää(n)asia. - Myönteisyys voimavarana - Mitä työhyvinvointi on? - Reseptiikkaa. Dosentti Marja-Liisa Manka Työnilo pää(n)asia - Myönteisyys voimavarana - Mitä työhyvinvointi on? - Reseptiikkaa Inhimillinen pääoma indeksi 2015 terveys ja hyvinvointi, lapsuudesta aikuisuuteen koulutus työvoima ja työllisyys toimintaympäristö

Lisätiedot

Työpaikan yhteisöllisyyden merkitys työssä jatkamisessa

Työpaikan yhteisöllisyyden merkitys työssä jatkamisessa Työpaikan yhteisöllisyyden merkitys työssä jatkamisessa - Yhteisöllisyys menestystekijänä - Sosiaalisen pääoman kehittäminen Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Millä menestymme huomenna?

Lisätiedot

Puhutaan - työyhteisötaidot hyvän hengen luojina. Dosentti Marja-Liisa Manka, Tampereen yliopisto 1

Puhutaan - työyhteisötaidot hyvän hengen luojina. Dosentti Marja-Liisa Manka, Tampereen yliopisto 1 Puhutaan - työyhteisötaidot hyvän hengen luojina Dosentti Marja-Liisa Manka, Tampereen yliopisto 1 Suomen kuvako? Dosentti Marja-Liisa Manka, Tampereen yliopisto Yleisimpiä stressin syitä Eumaissa % vastauksista

Lisätiedot

Työnilo pää(n)asia. Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1

Työnilo pää(n)asia. Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Työnilo pää(n)asia Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Kuka oli vihollinen: 14 -vuotias jengiläinen, joka ampui poikani, vai yhteiskunta? Miten voin antaa anteeksi? Siihen tarvitaan empatiaa,

Lisätiedot

Työnilo voimavarana. - Valittamisesta vaikuttamiseen - Myönteisyys mahdollistajana - Reseptiikkaa. Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1

Työnilo voimavarana. - Valittamisesta vaikuttamiseen - Myönteisyys mahdollistajana - Reseptiikkaa. Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Työnilo voimavarana - Valittamisesta vaikuttamiseen - Myönteisyys mahdollistajana - Reseptiikkaa Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 2 Näkökulman

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja tuottavuus palveluyrityksessä

Työhyvinvointi ja tuottavuus palveluyrityksessä Työhyvinvointi ja tuottavuus palveluyrityksessä -Inhimillinen pääoma tulevaisuuden arvontuojana -Voimavaralähtöinen työhyvinvointikäsitys -Henkilöstön hyvinvointi tuottaa myönteisiä asiakaskokemuksia Johtamiskorkeakoulu

Lisätiedot

Työnilosta tulosta miten?

Työnilosta tulosta miten? Työnilosta tulosta miten? Lähtökohdat työnilon kehittämiselle inhimillisestä pääomasta Työilo strategiseksi menestystekijäksi ajatuksia ja keinoja Oman hyvinvoinnin kehittäminen Marja-Liisa Manka professori,

Lisätiedot

Työnilo pää(n)asia. - Pääasia päänasia? - Myönteisyydestä - Työnilon lähteistä. Dosentti Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto

Työnilo pää(n)asia. - Pääasia päänasia? - Myönteisyydestä - Työnilon lähteistä. Dosentti Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto Työnilo pää(n)asia - Pääasia päänasia? - Myönteisyydestä - Työnilon lähteistä Dosentti Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Valittajien kuoro suomalainen innovaatio n Miksi tietokoneeni on niin kovin

Lisätiedot

Työnilo pää(n)asia. Voimavaralähtöinen työhyvinvointikäsitys Työnilon reseptiikkaa itse kullekin

Työnilo pää(n)asia. Voimavaralähtöinen työhyvinvointikäsitys Työnilon reseptiikkaa itse kullekin Työnilo pää(n)asia Voimavaralähtöinen työhyvinvointikäsitys Työnilon reseptiikkaa itse kullekin Kuva Juho Manka Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Millä menestymme huomenna? aineettomat

Lisätiedot

Työnilo. - Valittamisesta vaikuttamiseen - Myönteisyys mahdollistajana - Reseptiikkaa. Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1

Työnilo. - Valittamisesta vaikuttamiseen - Myönteisyys mahdollistajana - Reseptiikkaa. Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Työnilo - Valittamisesta vaikuttamiseen - Myönteisyys mahdollistajana - Reseptiikkaa Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 2 Näkökulman vaihdos

Lisätiedot

Isot muutokset edessa, miten jaksan muuttaa omaa ammattipedagogiikkaani?

Isot muutokset edessa, miten jaksan muuttaa omaa ammattipedagogiikkaani? Isot muutokset edessa, miten jaksan muuttaa omaa ammattipedagogiikkaani? - Stressi ja muutos - Myönteisyys voimavarana - Yhteisön keinot - Omat keinot Ahdistavat stressiteoriat Työn vaatimukset Työn antamat

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI TÄNÄÄN - klassikoita ja uusia tuulia - yksilön ja organisaation näkökulmat HENRY ry 10.9.2013

TYÖHYVINVOINTI TÄNÄÄN - klassikoita ja uusia tuulia - yksilön ja organisaation näkökulmat HENRY ry 10.9.2013 TYÖHYVINVOINTI TÄNÄÄN - klassikoita ja uusia tuulia - yksilön ja organisaation näkökulmat HENRY ry 10.9.2013 FT Nina Laine Ohjelmajohtaja Työhyvinvointi Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos Tampereen yliopisto

Lisätiedot

SOSIAALINEN JA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA

SOSIAALINEN JA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA SOSIAALINEN JA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA Yrittäjien syyshuolto 10.10.2011 Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos Liisa Hakala Onnistumisten tekeminen näkyväksi Missä asioissa

Lisätiedot

Psykologinen pääoma kestävän työhyvinvoinnin lähteenä

Psykologinen pääoma kestävän työhyvinvoinnin lähteenä Psykologinen pääoma kestävän työhyvinvoinnin lähteenä KT Ohjelmajohtaja Kirsi Heikkilä-Tammi KTM Kehittämisasiantuntija Riitta-Liisa Larjovuori Tampereen yliopisto, Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehittämisryhmä

Lisätiedot

Stressi hyvä renki, huono isäntä

Stressi hyvä renki, huono isäntä Stressi hyvä renki, huono isäntä Mitä se on? Hyvä ja paha stressi Stressin vaikutukset Keinoja stressin selättämiseksi: työn ja omat voimavarat Dosentti Marja-Liisa Manka, Tampereen yliopisto 1 Dosentti

Lisätiedot

Ihmisiksi työelämässä

Ihmisiksi työelämässä Ihmisiksi työelämässä - Henkilöstö tulevaisuuden menestystekijänä - Mitä se edellyttää työnantajalta ja työntekijältä? Marja-Liisa Manka Professori Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Marja-Liisa Manka

Lisätiedot

Työnilo pää(n)asia. Inhimillinen pääoma kova arvo Voimavaralähtöinen työhyvinvointikäsitys Työnilon reseptiikkaa itse kullekin.

Työnilo pää(n)asia. Inhimillinen pääoma kova arvo Voimavaralähtöinen työhyvinvointikäsitys Työnilon reseptiikkaa itse kullekin. Työnilo pää(n)asia Inhimillinen pääoma kova arvo Voimavaralähtöinen työhyvinvointikäsitys Työnilon reseptiikkaa itse kullekin Kuva Juho Manka Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Iloa työhön?

Lisätiedot

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA Iina Lempinen Voimavaravalmentaja, kirjailija, kouluttaja Valmiina Coaching 24.11.2015 Tehy Terveydenhoitajien opintopäivät 1 VALMENNUKSEN TAVOITTEET Tulet tietoisemmaksi

Lisätiedot

Toiveikkuus ja vastavuoroisuus johtotähdiksi v. 2010

Toiveikkuus ja vastavuoroisuus johtotähdiksi v. 2010 Toiveikkuus ja vastavuoroisuus johtotähdiksi v. 2010 Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos HyWin-työhyvinvointi Tampereen yliopisto, Koulutus- ja tutkimuskeskus

Lisätiedot

Työurat muuttuvat mistä lisää voimavaroja?

Työurat muuttuvat mistä lisää voimavaroja? Työurat muuttuvat mistä lisää voimavaroja? Taustaa Voimavaralähtöinen työhyvinvointikäsitys Työnilo- pää(n)asia? Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Iloa työhön? Suomen budjetti 2012 52,2

Lisätiedot

Henkilöstöjohtamisen haaste iloa työhön

Henkilöstöjohtamisen haaste iloa työhön Henkilöstöjohtamisen haaste iloa työhön - Näkökulman vaihdos tarpeen - Myönteisyys onnistumisen edellytyksenä - Reseptiikkaa itse kullekin Professori Marja-Liisa Manka, Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu

Lisätiedot

Kuntoutuspäivät 2014. Psykologinen pääoma työelämässä. -Meillä ei mene huonosti verrattuna -Psykoginen pääoma, mitä se on? -Voiko sitä oppia?

Kuntoutuspäivät 2014. Psykologinen pääoma työelämässä. -Meillä ei mene huonosti verrattuna -Psykoginen pääoma, mitä se on? -Voiko sitä oppia? Kuntoutuspäivät 2014 Psykologinen pääoma työelämässä -Meillä ei mene huonosti verrattuna -Psykoginen pääoma, mitä se on? -Voiko sitä oppia? Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Suomi kolmantena

Lisätiedot

Hyvinvointi työntekijän voimanlähteenä

Hyvinvointi työntekijän voimanlähteenä Hyvinvointi työntekijän voimanlähteenä Mistä virtaa työelämään? Masters Conference 8.5.2015, TAMK Anna Koski Työhyvinvoinnin tutkimus- ja Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos Johtamiskorkeakoulu, Tampereen

Lisätiedot

Työnilo miten huolehdin jaksamisestani?

Työnilo miten huolehdin jaksamisestani? Työnilo miten huolehdin jaksamisestani? - Valittamisesta vaikuttamiseen - Myönteisyys mahdollistajana - Reseptiikkaa Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Professori Marja-Liisa Manka Tampereen

Lisätiedot

- Valittamisesta vaikuttamiseen - Pääasia organisaation näkökulma - Päänasia yhteisön ja yksilön näkökulma - Reseptiikkaa

- Valittamisesta vaikuttamiseen - Pääasia organisaation näkökulma - Päänasia yhteisön ja yksilön näkökulma - Reseptiikkaa Suomen DESG ry:n seminaari Mitä meille kuuluu? - laatua elämään ja ohjaukseen 15.3.2013 Laatua työnilosta miten? - Valittamisesta vaikuttamiseen - Pääasia organisaation näkökulma - Päänasia yhteisön ja

Lisätiedot

Työnilo ja tuottavuus

Työnilo ja tuottavuus Työnilo ja tuottavuus Inhimillinen pääoma merkitsee Näkökulman vaihdos tarpeen Keinoja työniloon Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Viimeinen kvartaali http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=mfo1kpnf2i8

Lisätiedot

Henkilöstön hyvinvointi ja esimieskunnan tukeminen vaikeassa tilanteessa. Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto

Henkilöstön hyvinvointi ja esimieskunnan tukeminen vaikeassa tilanteessa. Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto Henkilöstön hyvinvointi ja esimieskunnan tukeminen vaikeassa tilanteessa Kuva Tunturisusi.com Ongelmanratkaisukeinoja Olosuhteiden muuttaminen Asenteiden muuttaminen Tavoitteiden muuttaminen Tärkeysjärjestyksen

Lisätiedot

Työn ja elämän hyvinvointi

Työn ja elämän hyvinvointi Työn ja elämän hyvinvointi Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto Miksi katse työniloon? Voimavaralähtöinen työhyvinvointikäsitys Työnilon reseptiikkaa itse kullekin Kuva Juho Manka Professori

Lisätiedot

Työhyvinvointi pienyrityksessä. Professori Marja-Liisa Manka

Työhyvinvointi pienyrityksessä. Professori Marja-Liisa Manka Työhyvinvointi pienyrityksessä Professori Marja-Liisa Manka Mitä on työhyvinvointi? monille työhyvinvointi käsitteenä vaikea: mitä se pitää sisällään? miten siihen vaikutetaan? työhyvinvointi nähtiin usein

Lisätiedot

Työnilo pää(n)asia Mitä työyhteisön jäsenenä voin tehdä?

Työnilo pää(n)asia Mitä työyhteisön jäsenenä voin tehdä? Työnilo pää(n)asia Mitä työyhteisön jäsenenä voin tehdä? - miksi katse työniloon? - valittamisesta vaikuttamiseen - näkökulman vaihdoksesta - työntekijän keinot - työnilonjulistus 2013 Professori Marja-Liisa

Lisätiedot

TYÖN IMU JA POSITIIVISEN PSYKOLOGIAN NÄKÖKULMA

TYÖN IMU JA POSITIIVISEN PSYKOLOGIAN NÄKÖKULMA TYÖN IMU JA POSITIIVISEN PSYKOLOGIAN NÄKÖKULMA - Professori Marja-Liisa Manka Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Eva: Hyvä henki tärkeintä työpaikalla "työ on tärkein osa ihmisen elämänsisältöä",

Lisätiedot

- Valittamisesta vaikuttamiseen - Pääasia organisaation näkökulma - Päänasia yhteisön ja yksilön näkökulma - Reseptiikkaa

- Valittamisesta vaikuttamiseen - Pääasia organisaation näkökulma - Päänasia yhteisön ja yksilön näkökulma - Reseptiikkaa Työnilo pää(n)asia - Valittamisesta vaikuttamiseen - Pääasia organisaation näkökulma - Päänasia yhteisön ja yksilön näkökulma - Reseptiikkaa Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Luolavertauksia

Lisätiedot

MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015

MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015 MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015 Käsiteltäviä näkökulmia Mitä muutos on? Mitä ihmiselle muutoksessa tapahtuu? Työkaluja muutoksessa kipuilevan tukemiseen. Muutos Tilanteen tai

Lisätiedot

Työyhteisötaidot osa työhyvinvointia Työn merkitys ihmiselle iloa ja imua

Työyhteisötaidot osa työhyvinvointia Työn merkitys ihmiselle iloa ja imua Työyhteisötaidot osa työhyvinvointia Työn merkitys ihmiselle iloa ja imua Iloa työhön? Suomen budjetti 2012 52,2 miljardia Ennenaikaisen eläköitymisen hinta 24 miljardia Miksi katse työniloon? työn mielekkyys

Lisätiedot

Työhyvinvointi yliopistossa- ongelmista vahvuuksiin

Työhyvinvointi yliopistossa- ongelmista vahvuuksiin Työhyvinvointi yliopistossa- ongelmista vahvuuksiin -Miltä näyttää? -Mitä se on? -Miten sitä kehittää? Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu, työhyvinvointi 1 Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehittäminen

Lisätiedot

OMAN TYÖHYVINVOINNIN TUKEMINEN

OMAN TYÖHYVINVOINNIN TUKEMINEN Miten ylläpitää jaksamista tärkeässä työssä OMAN TYÖHYVINVOINNIN TUKEMINEN Neuvontapalvelupäivät 11.10. Tampere Anna Koski projektipäällikkö, TtM Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehittämisryhmä Tutkimus-

Lisätiedot

Työn merkitys yrittäjälle iloa ja imua. Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1

Työn merkitys yrittäjälle iloa ja imua. Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Työn merkitys yrittäjälle iloa ja imua Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Iloa työhön? Suomen budjetti 2012 52,2 miljardia Ennenaikaisen eläköitymisen hinta 24 miljardia Professori Marja-Liisa

Lisätiedot

Mitä yhteisöllisyys merkitsee työssä jatkajalle ja miten sitä voi kehittää?

Mitä yhteisöllisyys merkitsee työssä jatkajalle ja miten sitä voi kehittää? Mitä yhteisöllisyys merkitsee työssä jatkajalle ja miten sitä voi kehittää? Marja-Liisa Manka, professori 1 Inhimillinen pääoma tulevaisuuden arvonluoja Sosiaalinen pääoma = yhteisön kunto: johtaminen,

Lisätiedot

Tie kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin 23.09.2015 Uy, Laurea Lohja

Tie kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin 23.09.2015 Uy, Laurea Lohja Tie kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin 23.09.2015 Uy, Laurea Lohja Minna Vainio Psykoterapeutti, Coach, ft Yrittäjä, yrityksesi tärkein voimavara! Miten huolehdit siitä? SITKUN MUTKUN NYTKUN Pitääkö Flyygeli

Lisätiedot

Henkilöstön arvon mittaamisen kysymyksiä - tavoitteena uudet näkökulmat ja mittarit Marja-Liisa Manka, FT, professori

Henkilöstön arvon mittaamisen kysymyksiä - tavoitteena uudet näkökulmat ja mittarit Marja-Liisa Manka, FT, professori Henkilöstön arvon mittaamisen kysymyksiä - tavoitteena uudet näkökulmat ja mittarit Marja-Liisa Manka, FT, professori Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Työhyvinvointi 11 Makrotason tavoitteita henkilöstö-

Lisätiedot

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta 7.9. ja 7.10. 2015 Timo Tapola Opintopsykologi Aalto-yliopisto LES Student services Yhteystieto: timo.tapola@aalto.fi Opiskelukyky http://www.opiskelukyky.fi/video-opiskelukyvysta/

Lisätiedot

Onni on rajaton Sähköinen versio löytyy www.4v.fi/julkaisut Aiheet: Mitä onni on? Happy Planet Index BKT & onnellisuus Hyvän elämän osatekijät Mikä lisää onnellisuutta? Kestävä kulutus - rajat on Vastuulliset

Lisätiedot

Työhyvinvointia yhdessä Pori

Työhyvinvointia yhdessä Pori Työhyvinvointia yhdessä 20.4.2018 Pori Työhyvinvointi ei synny sattumalta Terveys Hyvinvointi Toimintakyky Työkyky Työhyvinvointi Työhyvinvointi tarkoittaa sitä, että työ on turvallista, terveellistä ja

Lisätiedot

8.3.2011. Hannu Tonteri Työpsykologi www.jalava-tonteri.fi. jalava & tonteri. Pro Labor

8.3.2011. Hannu Tonteri Työpsykologi www.jalava-tonteri.fi. jalava & tonteri. Pro Labor 8.3.2011 Työpsykologi www.jalava-tonteri.fi Tavoite Työhyvinvoinnin näkökulmia Positiivinen työpsykologia Voimavara lähestymistapa Esimerkki Työhyvinvoinnin näkökulmia Yksilönäkökulma Työhyvinvointi on

Lisätiedot

Työnilo pää(n)asia. Miksi katse työniloon? Työnilon ainekset. Työnilon reseptiikkaa. Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1

Työnilo pää(n)asia. Miksi katse työniloon? Työnilon ainekset. Työnilon reseptiikkaa. Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Työnilo pää(n)asia Miksi katse työniloon? Työnilon ainekset Työnilon reseptiikkaa Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Iloa työhön? Ennen suomalaiset pitivät työtä mahdollisuutena. Nyt on levinnyt käsitys,

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009 TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN Jyväskylä 20.10.2009 Jaksaisimmeko työelämässä pidempään, jos osaisimme olla ihmisiksi keskenämme? Löytyykö apu työssä jaksamiseen ja jatkamiseen työyhteisötaidoista?

Lisätiedot

Hyvinvointia positiivisesta ilmapiiristä ja tekemisen. meiningistä

Hyvinvointia positiivisesta ilmapiiristä ja tekemisen. meiningistä Hyvinvointia positiivisesta ilmapiiristä ja tekemisen meiningistä Vapaaehtoisten seminaariristeily 16.-18.10.2015 Hyvinvointiväylän II lähtöselvitys Mistä syntyy tekemisen meininki? Sisäinen motivaatio

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

Työhyvinvointi on pää(n)asia

Työhyvinvointi on pää(n)asia Työhyvinvointi on pää(n)asia - Miksi se on pääasia? - Entä päänasia - myönteisyys vuorovaikutuksen perustana - Reseptiikkaa - Työnilonjulistus 2013 Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Valittajien

Lisätiedot

Yhteisön itseluottamus - Miten sitä valmennetaan?

Yhteisön itseluottamus - Miten sitä valmennetaan? Yhteisön itseluottamus - Miten sitä valmennetaan? 6.11.2012 Ilona Rauhala Marjo-Riitta Ristikangas Organisaation pääoman lajit Psykologinen pääoma Sosiaalinen pääoma Inhimillinen pääoma Taloudellinen pääoma

Lisätiedot

Työnilo pää(n)asia Professori Marja-Liisa Manka, Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu

Työnilo pää(n)asia Professori Marja-Liisa Manka, Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu Työnilo pää(n)asia Kuva Juho Manka - Inhimillinen pääoma menestystekijänä - Ongelmista voimavaroihin -Työyhteisön ja työntekijän omat keinot työniloon Johtamiskorkeakoulu 1 Millä menestymme huomenna? aineettomat

Lisätiedot

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 SISÄLTÖÄ Yleistä valmistautumisesta kilpailuihin Paineensieto Ihannesuorituksesta Muutama sana loukkaantumisista ja epäonnistumisesta

Lisätiedot

Susanna Anglé. PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011

Susanna Anglé. PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011 Susanna Anglé PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011 I Toiveikkuuden määritelmästä ja merkityksestä Mitä toiveikkuus, toivo, on? Miksi toivo on tärkeää? II Toiveikkuuden ylläpitämisestä

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN ARVIONTI

PALVELUTARPEEN ARVIONTI PALVELUTARPEEN ARVIONTI Tehtävä 4. Inga Mukku 12.-13.11.2012 Määräaikaan mennessä 7/15 osallistujasta palautti tehtävän Monenlaiset kunnissa meneillään olevat muutokset aiheuttava kunnissa kiirettä jäniksen

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016 K Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 28.1.2016 Työpajan lähtökohdat Jokaisella on mahdollisuus lisätä työhönsä terapeuttisia elementtejä kysyä ja kyseenalaistaa

Lisätiedot

Sisällys. Liikkeelle... Perinteinen ja positiivinen psykologia... Hyvän mielen taidot... Hyvä mieli jokamiestaidoksi...

Sisällys. Liikkeelle... Perinteinen ja positiivinen psykologia... Hyvän mielen taidot... Hyvä mieli jokamiestaidoksi... Sisällys Johdanto................................................... 12 Liikkeelle................................................ Perinteinen ja positiivinen psykologia....................... Hyvän mielen

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja työkuormituksesta palautuminen

Työhyvinvointi ja työkuormituksesta palautuminen Työhyvinvointi ja työkuormituksesta palautuminen Ulla Kinnunen Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, psykologia Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Tampere, Huhtikuu 2014

Lisätiedot

Yhdessäolon voimaa. Mikävertaistuessavoimaannuttaa, tekee hyvää?! Krisse Lipponen www.taitoba.fi

Yhdessäolon voimaa. Mikävertaistuessavoimaannuttaa, tekee hyvää?! Krisse Lipponen www.taitoba.fi Yhdessäolon voimaa Mikävertaistuessavoimaannuttaa, tekee hyvää?! Krisse Lipponen www.taitoba.fi Ihmisen perustarpeet Liittyminen Autonomia eli itsenäisyys Merkityksellisyys, mielekkyys Mielekkyystekijättutkimusten

Lisätiedot

Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014

Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014 Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014 Nyt on verkostojen aika Verkostoituminen voi tuoda ison kilpailuedun. Verkostoitumista tukee moni voima: Tekniikan kehitys ja sen vaatima

Lisätiedot

Pitääkö eri-ikäisiä johtaa eri tavoin?

Pitääkö eri-ikäisiä johtaa eri tavoin? Pitääkö eri-ikäisiä johtaa eri tavoin? miksi huomio johtamiseen? sukupolven käsite hyvä johtajuus Johtamiskorkeakoulu 1 Millä menestymme huomenna? aineettomat tuotannontekijät (Human Capital, Intellectual

Lisätiedot

FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana. kesän peleihin. Markku Gardin 1.4.2014

FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana. kesän peleihin. Markku Gardin 1.4.2014 FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana kesän peleihin Markku Gardin 1.4.2014 Mentaalitarinoita "Peliä edeltävänä iltana makaan vuoteessani ja kuvittelen mielessäni, kuinka teen maalin ja kuinka pelaan hyvin.

Lisätiedot

Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009. Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto

Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009. Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009 Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto Kuntien toimintaympäristö Kuntaorganisaatioiden toimintaan ja tavoitteenasetteluun osallistuu monia suorittavia,

Lisätiedot

Vertaistuen eri vaiheet ja muutosvastarinta. Erna Kentala

Vertaistuen eri vaiheet ja muutosvastarinta. Erna Kentala Vertaistuen eri vaiheet ja muutosvastarinta Erna Kentala Vertaistuella on selkeä sisältö, joka toimii ohjelmarunkona toiminnalle. Ohjattu vertaistuki on terapian ja klassisen vertaistuen välimaastossa.

Lisätiedot

VALMENNUSOHJELMAN / INTERVENTION KUVAUS

VALMENNUSOHJELMAN / INTERVENTION KUVAUS Myötätunto itseä kohtaan - ohjelman tutkiminen ja kehittäminen suomalaisen työelämän tarpeisiin TSR hankenumero 115274 MYÖTÄTUNNON MULLISTAVA VOIMA HELSINGIN YLIOPISTON TUTKIMUSHANKE VALMENNUSOHJELMAN

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

PSYKOLOGINEN PÄÄOMA NUORTEN TYÖELÄMÄÄN KIINNITTYMISEN TUKENA

PSYKOLOGINEN PÄÄOMA NUORTEN TYÖELÄMÄÄN KIINNITTYMISEN TUKENA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA NUORTEN TYÖELÄMÄÄN KIINNITTYMISEN TUKENA Työelämän tutkimuspäivät 2016 Työryhmä 30. Nuorten työelämään kiinnittyminen ja työelämävalmiudet käsitteet, interventiot ja käytännöt Anna

Lisätiedot

Aktiivisena eläkkeellä

Aktiivisena eläkkeellä Aktiivisena eläkkeellä Kaisa Kirves, erikoistutkija Labquality Days 2016 12.2.2016 12.2.2016 Työterveyslaitos Kaisa Kirves www.ttl.fi 1 Syntyvyys laskenut Ikääntyneiden osuus kasvanut 12.2.2016 Työterveyslaitos

Lisätiedot

TERVETULOA! yhteistä elämää

TERVETULOA! yhteistä elämää TERVETULOA! Vuoroin vaikuttamassa Parisuhdekouluttajat Liisa Välilä ja Sari Liljeström Parisuhdetyytyväisyys Miten perustarpeeni suhteessa täyttyvät? Tarpeiden ja tunteiden tiedostaminen lisää ymmärrystä

Lisätiedot

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Rohkeus Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Innostus Olet suhtautunut innokkaasti ja energisesti uusiin

Lisätiedot

Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena

Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena Tervetuloa Lahteen! Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena Muutos on mahdollisuus 21.10.2015 Työhyvinvointipäällikkö Päivi Maisonlahti Strategisen työhyvinvoinnin osa-alueet (Aura & Saarikoski,

Lisätiedot

Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä

Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä Talvilajien nuorten olympialeiri 25.4.2016 Urheilupsykologi (sert.) Hannaleena Ronkainen Miten ajattelemme asioiden etenevän miten asiat tosi elämässä menee.

Lisätiedot

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.

Lisätiedot

Puhtia hyvästä itsetunnosta

Puhtia hyvästä itsetunnosta Puhtia hyvästä itsetunnosta Kaisu Ylikoski, koulutussihteeri Kolmen vartin aiheet JAKSAMISEEN VOIMIA! LISÄÄ ITSETUNTOA! MISTÄ SAA PUHTIA? JAKSAMISEEN VOIMIA Omaishoitajan hyvinvointi Omaishoitajan on tärkeää

Lisätiedot

Arvojen tunnistaminen

Arvojen tunnistaminen Arvojen tunnistaminen Viikko 2 Arvojen tunnistamisen neljä ilmansuuntaa ovat työ, ihmissuhteet, vapaa-aika, terveys. Näiden isojen otsakkeiden alle alat jäsentää tarkentavia huomioita. Arvoja ei voi tunnistaa

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja. Minä työsuhteen päättyessä. ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi

TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja. Minä työsuhteen päättyessä. ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja Minä työsuhteen päättyessä ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi TYÖELÄMÄÄN OHJAUS - Opintopiirin työkirja Työelämään ohjauksen opintopiirin työkirja

Lisätiedot

Myönteinen vuorovaikutus työelämässä

Myönteinen vuorovaikutus työelämässä Myönteinen vuorovaikutus työelämässä Tarkoitus ja arvot tuovat työhön mielekkyyden, innostuksen ja sitoutumisen Suomen Logoterapiainstituutti Oy:n 10-vuotisjuhlaseminaari Turku 12. 13.10.2013 Iina Åman

Lisätiedot

Työntekijän ja työyhteisön voimavarat työssä jatkamisen edistäjinä

Työntekijän ja työyhteisön voimavarat työssä jatkamisen edistäjinä Työntekijän ja työyhteisön voimavarat työssä jatkamisen edistäjinä Työkykykoordinaattorikoulutus, koulutuspäivä 7 24.8.16, Kuntoutussäätiö Anna Koski Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehittämisryhmä Tutkimus-

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Työssä jaksaminen ennakoiva näkökulma Professori Marja Liisa Manka

Työssä jaksaminen ennakoiva näkökulma Professori Marja Liisa Manka Työssä jaksaminen ennakoiva näkökulma Professori Marja Liisa Manka Tampereen yliopisto Tutkimus ja koulutuskeskus Synergos HyWin työhyvinvointi Marja Liisa Manka Tampereen yliopisto 1 Eva: Hyvä henki tärkeintä

Lisätiedot

Työhvinvointi, mitä se on? Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu

Työhvinvointi, mitä se on? Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu Työhvinvointi, mitä se on? Professori Marja-Liisa Manka Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu 1 Siellä on ruumis Piirros Sinikka Tuominen Kyläkoulun valtti on yhteisöllisyys 100 vuotias: Vaalan ainoassa

Lisätiedot

Elämäntapamuutos valmennusohjelma

Elämäntapamuutos valmennusohjelma Elämäntapamuutos valmennusohjelma Mitä on kokonaisvaltainen hyvinvointi? Fyysinen hyvinvointi -terveys, kunto, lepo, ruoka Henkinen hyvinvointi -suhde omaan itseen, itsetuntemus, itsensä arvostaminen,

Lisätiedot

TAVOITE EDELLYTTÄÄ. Ilona Autti-Rämö Terveystutkimuksen päällikkö Tutkimusprofessori Kela tutkimusosasto. Yksilön muutosta ajavat voimat (Drivers)

TAVOITE EDELLYTTÄÄ. Ilona Autti-Rämö Terveystutkimuksen päällikkö Tutkimusprofessori Kela tutkimusosasto. Yksilön muutosta ajavat voimat (Drivers) MITÄ HYVÄ SMART TAVOITE EDELLYTTÄÄ ÄÄ? Ilona Autti-Rämö Terveystutkimuksen päällikkö Tutkimusprofessori Kela tutkimusosasto Yksilön muutosta ajavat voimat (Drivers) Tarpeet Fysiologiset Psykologiset Sosiaaliset

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

Lean Leadership -valmennusohjelma

Lean Leadership -valmennusohjelma Lean Leadership -valmennusohjelma Näkökulmia johtajuuteen Tule kehittämään ja kehittymään! Valmennuksen tavoitteet Arjen kehittäminen: yksinkertaisilla kehitystoimenpiteillä merkittäviä parannuksia Henkilöstö

Lisätiedot

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen

Lisätiedot

Työn n imua, tuottavuutta ja kukoistavia työpaikkoja

Työn n imua, tuottavuutta ja kukoistavia työpaikkoja Työn n imua, tuottavuutta ja kukoistavia työpaikkoja Tuottavuuden pyöre reän pöydän seminaari 19.3.2009 Jari Hakanen, vanhempi tutkija sosiaalipsykologian dosentti Positiivinen kääk äänne työel elämän

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot